Asu Ntojen Radonpitoisuus Suomessa

FI9800009 STUK • A 146 Lokakuu 1997

Asu ntojen radonpitoisuus Suomessa

A. Voutilainen, i. Mäkeläinen, H. Reisbacka ja O. Castron

29"

STUK • SÄTEILYTURVAKESKUS • STRALSÄKERHETSCENTRALEN RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Tässä raporttisarjassa esitetyt johtopäätökset ovat tekijöiden johtopäätöksiä, eivätkä ne välttämättä edusta Säteilyturvakeskuksen virallista kantaa.

ISBN 931-712-231-4 ISSN 0781-1705

Oy Edita Ab, Helsinki 1997

Myynti: Säteilyturvakeskus PL 14, 00881 HELSINKI Puh. 09-759881 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

VOUTILAINEN A, MÄKELÄINEN I, REISBACKA H, CASTREN O. Asuntojen radonpitoisuus Suomessa. STUK-A 146, Helsinki 1997, 34 s.

ISBN 951-712-231-4 ISSN 0781-1705

Avainsanat: radon, sisäilma, pientalo, kartoitus, geologia, maaperä TIIVISTELMÄ

Säteilyturvakeskus on tehnyt suunnitelmallista asuntojen radonkartoitusta yhteis- työssä kuntien terveysviranomaisten kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Radonhait- toja torjutaan tehokkaimmin etsimällä ja korjaamalla ne asunnot, joissa huoneilman radonpitoisuus ylittää enimmäisarvon 400 Bq/m3 sekä estämällä sellaisten asuntojen rakentaminen, joissa radonpitoisuus ylittää 200 Bq/m3. Tähän tarkoitukseen Säteily- turvakeskus on laatinut kunnille radonmittaussuunnitehnia korkeiden pitoisuuksien löytämiseksi ja alueellisia radonennusteita rakennusmaan radonriskin arvioimiseksi.

Vuosina 1986 - 1996 kunnat ovat tilanneet yhteensä 33 000 radonmittauspurkkia ja käyttäneet niihin noin 3,4 miljoonaa markkaa. Yksityishenkilöt ovat tilanneet 24 000 purkkia ja Säteilyturvakeskuksen omiin tutkimuksiin on käytetty 34 000 purkkia. Tutkittuja asuntoja on kertynyt Säteilyturvakeskuksen radonrekisteriin yhteensä noin 52 000. Tämä raportti on yhteenveto kaikista Säteilyturvakeskuksen pientaloasun- noissa tehdyistä radonmittauksista. Radontilanne on esitetty läänikohtaisina radonpitoisuuden tunnuslukuina.

Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä on noin 480 000 pientaloasuntoa, joista arviolta 51 000:ssa ylitetään enimmäisarvo 400 Bq/m3. Ylityksistä on löydetty noin 6000. Muun Suomen alueella vastaavat luvut ovat: 820 000 pientaloasuntoa, 17 000 arvioitua ja 800 löytynyttä ylitystä. Kolmessa korkean radonpitoisuuden läänissä noin 20 %:ssa mitatuista asunnoista ylitetään 400 Bq/m3 ja 40-50 %:ssa 200 Bq/m3. Muualla Suomessa vastaavat prosenttiluvut ovat 4 % ja 13 %.

Voimakkain etsintätyö pitää kohdistaa Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneihin, joissa sijaitsee lähes &0 % enimmäispitoisuuden ylittävistä asunnoista. Kaikkialla Suomessa korkeita radonpitoisuuksia kannattaa etsiä niiltä alueilta, mistä niitä on jo ennestään löytynyt. Todennäköisiä korkean radonpitoisuuden kohteita ovat harjut ja muut hiekka-ja sora-alueet. Nämä löytyvät helposti geologisilta kartoilta. SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

VOUTILAINEN A, MÄKELÄINEN IREISBACKA H, CASTREN O. Radon in dwellings in Finland. STUK-A 146, Helsinki 1997, 34 p.

ISBN 951-712-231-4 ISSN 0781-1705

Keywords: radon, indoor air, dwelling, survey, geology, soil ABSTRACT

For over ten years STUK (The Radiation and Nuclear Safety Authority) has performed systematic indoor radon mapping with health authorities in municipalities. The most efficient means of reducing indoor radon exposure is to locate and mitigate dwellings with radon concentration exceeding the action level of 400 Bq/m3 and to build new houses so that radon concentrations do not exceed 200 Bq/m3. Therefore STUK has made radon measurement plans and radon risk maps to identify radon-prone areas.

During 1986 - 1996 the municipalities have used 3.4 million FIM by ordering 33000 dosemeters for radon measurements. Private persons have ordered 24000 dosemeters and STUK has used for its own investigations 34000 dosemeters. Today the basic radon database of STUK consists information of about 52000 Finnish dwellings. This report is a summary of all radon measurements made by STUK in low-rise dwellings. The radon situation by provinces is presented in tables.

In Uusimaa, Kymi and Häme provinces there are about 480000 low-rise dwellings. It is expected that in 51000 homes the action level of 400 Bq/m3 is exceeded, of which about 6000 have been detected. In the rest of Finland the numbers are: 820000 low-rise dwellings, 17000 expected exceedings of which 800 detected, respectively. In the three above mentioned provinces 20% of the investigated houses exceed the level of 400 Bq/m3 and 40-50% exceed the level of 200 Bq/m3. In the rest of Finland the numbers are 4% and 13%, respectively.

The most powerful search for radon should be focused to Uusimaa, Kymi and Häme provinces, where almost 00% of the houses exceeding the action level are situated. The search for high concentrations is worthwhile everywhere in Finland in areas where they have already been found. The search is easiest in esker areas and other sand and gravel deposits because they are easy to locate from geological maps. STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

ALKUSANAT

Tässä raportissa esitetyt tulokset eivät olisi mahdollisia ilman monien kymmenien, mahdollisesti jopa satojen ihmisten työpanosta. Kunnissa ja kansanterveystyön kuntayhtymissä terveystarkastajat ovat osallistuneet radonkartoitukseen useiden vuosien ajan. He ovat jakaneet radonmittarit asuntoihin ja merkinneet tutkittujen talojen sijainnin kartoille. Säteilyturvakeskuksessa on määritetty talojen koordinaatit ja rakennuspohjan maaperä. Tätä määritystyötä ovat tehneet vuosien varrella useat eri henkilöt, mm. monet geologian ja maantieteen opiskelijat, viime vuosina tutki- musassistentti Markku Pentikäinen.

Mittausmenetelmien kehittämisestä ja radonmittauspalvelusta on vastannut vuoteen 1987 asti erikoistutkija Ilona Mäkeläinen ja sen jälkeen apulaistutkija Heikki Reisbacka. Purkkien käsittelystä, asiakaspalvelusta ja tietokannan hoitamisesta ovat vastanneet muiden ohella pisimpään laboratoriomestari Mailis Vansen, teknikko Riitta Kontio ja toimistovirkailija Eija Immonen.

Tutkija Anne Voutilainen vastasi kuntien kanssa tehtävän suunnitelmallisen radonkartoituksen kehittämisestä ja aloittamisesta vuonna 1986. Sen jälkeen työtä ovat jatkaneet tutkijat Kaisa-Leena Hutri ja Maija Pennanen. Erikoistutkija Ilona Mäke- läinen on vastannut laboratorion tietokannoista sekä tässä raportissa esitettävistä tilastoyhteenvedoista.

Luonnonsäteilylaboratorion aikaisempi laboratorionjohtaja Olli Castren on alusta alkaen nähnyt laboratorion keskeisiksi tehtäviksi radonhaittojen torjunnan ja riskin suuruuden selvittämisen. Suunnitelmallinen radonkartoitus on edellytys onnistuneelle torjuntatyölle. Hänen johdollaan laboratorion vähäiset voimavarat on pyritty käyttämään parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten säteilyaltistuksen pienen- tämiseksi.

Tämän tutkimuksen rahoitukseen on osallistunut sosiaali-ja terveysministeriö. SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

SISÄLLYSLUETTELO

Sivu TIIVISTELMÄ 3 ABSTRACT 4 ALKUSANAT 5 SISÄLLYSLUETTELO 6

1 JOHDANTO 7

2 RADONKARTOITUS SUOMESSA 70-LUVULTA 90-LUVULLE 8

3 RADONIA KOSKEVAT HALLINNOLLISET OHJEET VUOSINA 10 1986-1997

4 KARTOITUKSISSA KÄYTETYT MITTAUSMENETELMÄT 12

5 MITTAUSTEN MÄÄRÄT 13

6 RADONMITTAUSSUUNNITELMAT JA TILANNEKATSAUKSET 14

7 RADONENNUSTEET 16

8 SUOMEN RADONTJLANNE 17 8.1 Satunnaisotantatutkimus 17 8.2 Kaikkien asuntojen radonmittaukset 19

9 RAKENNUSPOHJAN VAIKUTUS HUONEILMAN 23 RADONPITOISUUTEEN

10 KORKEIDEN PITOISUUKSIEN ETSINTÄOHJELMAN 26 ONNISTUMINEN

11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET 29 11.1 Korkeiden pitoisuuksien etsintä 29 11.2 Radonin torjuntatoimet 30

12 KIRJALLISUUSVIITTEET 32 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

1 JOHDANTO

Vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa, joten ei ole samantekevää millaista ilmaa hengitämme. Sisäilman laatukysymykset ovatkin nousseet 90-luvulla tärkeäksi osaksi ympäristöterveyttä. Rakennuksen kosteusvaurioista peräisin olevat homeet, rakennusmateriaalien päästöt, ilmanvaihtolaitteistojen epäpuhtaudet ja rakennuksen ulkopuolelta tulevat haitalliset aineet vaikuttavat viihtyvyyteemme ja terveyteemme.

Radonkaasun hengittäminen lisää keuhkosyöpäriskiä. Riskin suuruuden arvioiminen asuinympäristössä on osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Kansainvälinen yhteenveto (meta-analyysi) kahdeksasta suurimmasta asuinympäristön tutkimukses- ta viittaa kuitenkin siihen, että kaivostyöntekijöiden keuhkosyöpäriskiarvioita voidaan soveltaa myös asuinympäristössä (Lubin et ai. 1997). Kun kaivostutkimuk- sia sovelletaan Suomen väestöön, se tarkoittaa 100 - 600 radonin aiheuttamaa keuhkosyöpätapausta vuodessa.

Asuntojen radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Syy korkeisiin pitoisuuksiin on kylmä ilmastomme, rakennusten perustamistapa ja tiiveys, kallio-ja maaperämme tavallista suurempi uraanipitoisuus sekä ihnaa hyvin läpäisevät harjut. Suomessa myös porakaivovesien radonpitoisuus on suurempi kuin muualla maail- massa. Vedestä vapautuva radon lisää omalta osaltaan huoneilman radonpitoisuutta.

Lääkintöhallitus antoi vuonna 1986 enimmäisarvot asuntojen sisäilman radonpitoisuudelle. Vuonna 1992 arvoja tarkistettiin, ja korjausrajaa pienennettiin puoleen. Sosiaali-ja terveysministeriön päätöksen mukaan huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 400 Bq/m3 ja uudet asunnot tulisi suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus jää alle 200 Bq/m3. Terveysviranomaisten tehtävänä on selvittää yhdessä Säteilyturvakeskuksen kanssa mahdolliset radonhaitta-alueet kunnassaan.

Tämä raportti esittää yhteenvedon Säteilyturvakeskuksen ja terveysviranomaisten radonkartoituksen tuloksista. Yksityiskohtaiset läänien radonkartat ja kuntakohtaista tilastotietoa radonmittauksista on esitetty Suomen radonkartastossa (Voutilainen ym. 1997). Kartoitus on kuitenkin vasta lähtökohta. Jotta siihen uhrattu työ ja varat hyödyttäisivät kansalaisten terveyttä, on kunnissa paneuduttava radonin haittojen ehkäisyyn. Tämä tarkoittaa radonkorjausten tehostamista ja radonturvallista uudisrakentamista niillä alueilla, joilla radonin enimmäisarvojen tiedetään ylittyvän. SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

2 RADONKARTOITUS SUOMESSA 70-LUVULTA 90-LUVULLE

Radoatutkimus aloitettiin Suomessa jo 70-luvun alkupuolella. Radon nähtiin silloin lähinnä kaivosten työturvallisuuskysymyksenä. Tiedettiin myös, että Suomessa on kalliopohjavesiä, joissa esiintyy korkeita radonpitoisuuksia. Radonin arveltiinkin 70- luvulla olevan ainoastaan porakaivovettä käyttävien asuntojen ongelma. Pidettiin myös mahdollisena, vaikkei todennäköisenä, että joistakin rakennusmateriaaleista saattaa erittyä korkeita pitoisuuksia.

Säteilyturvakeskus teki alustavan radonkartoituksen vuosina 1977-1978 (Mäke- läinen ja Annanmäki 1978). Silloin tutkittiin pääkaupunkiseudulla 35 asuntoa, joissa ei käytetty porakaivovettä. Tutkimukset tehtiin ottamalla kussakin asunnossa 10 hetkellistä radonnäytettä, jotka mitattiin ns. Lucas-kammiolla. Mittaustulosten keskiarvo oli 44 Bq/m3, ja korkein mitattu hetkellinen pitoisuus oh' 330 Bq/m3. Tässä tutkimuksessa keskiarvosta jäi pois yöaika, jolloin pitoisuudet usein nousevat. Nykyisen talvikuukausiin ajoittuvan, integroivalla menetelmällä saadun kahden kuukauden keskiarvon sijaan tulos kuvasi vain hetkellistä radonpitoisuutta yhtenä päivänä.

Vuonna 1980 otettiin käyttöön menetelmiä, joilla voitiin mitata radonpitoisuuden pitkän aikavälin keskiarvo. Helppokäyttöisen ja halvan alfajälkimenetelmän myötä löydettiin vuoden 1980 lopulla ensimmäiset erittäin korkeat radonpitoisuudet (talvipitoisuudet jopa 40 000 Bq/m3) Itä-Uudeltamaalta asunnoista, joissa ei käytetty porakaivovettä tai joissa porakaivoveden radonpitoisuus oh alhainen.

Halpa mittausmenetelmä mahdollisti laajat kartoitukset. Vuosina 1982 ja 1984 tehtiin ensimmäiset koko maan kattavat tutkimukset (Mäkeläinen ym. 1982). Kummas- sakin tutkimuksessa oli mukana noin 50 kuntaa eri puolilta Suomea. Kustakin kunnasta mitattiin 10-20 asuntoa. Jo vuoden 1982 tutkimuksen perusteella saatiin yleiskuva radonpitoisuuden maantieteellisestä jakaumasta. Korkeimman radonpitoisuuden alueeksi osoittautuivat osa Itä-Uuttamaata ja osa Kymenlaaksoa (Castren ym. 1983). Syyksi korkeisiin radonpitoisuuksiin paljastuivat tavallista enemmän uraania sisältävä graniittinen kallioperä ja ilmaa hyvin läpäisevät harjut sekä Salpausselät. STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Vuonna 1986 suoritettiin ensimmäinen radonkriittiselle alueelle suunnattu kartoitus. Se käsitti Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Hämeen alueen. Tutkimus suoritettiin yhteistyössä kuntien terveysviranomaisten kanssa Säteilyturvakeskuksen ohjeiden mukaan. Se oh' kattava perusselvitys myöhemmin jatkettavalle kartoitus- työlle.

Radonpitoisuuden maantieteellinen jakauma on vuosien kuluessa ja mittausten lisääntyessä entisestään tarkentunut. Vuonna 1986 käynnistyi Lääkintöhallituksen ohjekirjeeseen perustuva laaja yhteistyö Säteilyturvakeskuksen ja kuntien terveys- valvontaviranomaisten kanssa. Tarkoitus on ollut korkeiden radonpitoisuuksien löytyminen ja radonhaitta-alueiden rajaaminen. Suunnitelmallisen radonkartoituksen avulla Säteilyturvakeskus pyrkii löytämään mahdollisimman pienin kustannuksin ne asunnot, joissa radonpitoisuus ylittää 400 Bq/m3 ja estämään sen, ettei enää raken- nettaisi uusia taloja, joissa radonpitoisuus ylittää 200 Bq/m3. Edellistä tarkoitusta palvelevat Säteilyturvakeskuksen laatimat radonmittaussuunnitehnat ja jälkimmäistä radonennusteet. Samalla on saatu arvokasta tietoa geologian ja muiden tekijöiden vaikutuksesta huoneilman radonpitoisuuteen.

Vuonna 1990 Säteilyturvakeskus suoritti laajan satunnaisotantaan perustuvan tutkimuksen, jonka perusteella saatiin edustava kuva Suomen radontilanteesta (Arvela ym. 1993). Mitattuja asuntoja oli noin 3000. Vuosina 1992-1993 suoritetun epidemiologisen tutkimuksen yhteydessä mitattiin noin 2500 lähinnä 60-luvulla ja ennen sitä rakennettuja omakotitaloa (Auvinen et ai. 1996). Vuonna 1996 käynnistyi toinen radonkriittisten alueiden tutkimus. Siihen on valittu Kymen ja Hämeen läänit sekä Uudenmaan läänin itäosa. Tutkimus perustuu satunnaisotantaan, ja mittaukset hoidetaan suoraan asukkaiden kanssa. SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

3 RADONIA KOSKEVAT HALLINNOLLISET OHJEET VUOSINA 1986-1997

Lääkintöhallitus asetti vuonna 1981 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotukset radonin enimmäispitoisuudesta asunnoissa, tarkoitukseen soveltuvasta mittaus- menetelmästä sekä radonin torjunnasta kaavoituksen ja rakentamisen yhteydessä. Työryhmän tuli laatia myös ehdotukset terveyslautakunnille annettavista ohjeista. Raportissaan työryhmä esitti asuntojen radonpitoisuuden enimmäisarvoksi 800 Bq/m3 ja uusien asuntojen suunnittelun raja-arvoksi 160 Bq/m3 (Lääkintöhallitus 1982).

Lääkintöhallitus antoi enimmäisarvot huoneilman radonpitoisuudelle vuonna 1986 (Lääkintöhallitus 1986). Korjausrajana oli työryhmän esittämä 800 Bq/m3 ja uusien asuntojen suunnittelun raja-arvona ryhmän esittämää hieman korkeampi arvo 200 Bq/m3. Samalla kuntia kehotettiin selvittämään yhteistyössä Säteilyturvakeskuksen kanssa, esiintyykö kunnassa radonhaitta-alueita. Ohjekirjeessä radonhaitta-alueella tarkoitettiin aluetta, jossa voi esiintyä enimmäisarvon 800 Bq/m3 ylittäviä huoneilman radonpitoisuuksia.

Rakennusmääräyskokoelman sisäilmaa ja ilmanvaihtoa käsittelevässä osassa D2 (Ympäristöministeriö 1989) mainitaan myös radon. Siinä viitataan Lääkintöhallituk- sen ohjearvoihin ja kehotetaan järjestämään asunnon painesuhteet siten, etteivät ne edistä epäpuhtauksien siirtymistä rakennukseen, mikäli rakennusalueen maaperästä erittyy radonia tai muita epäpuhtauksia.

Uusi säteilylaki (592/91) ja -asetus (IS 12/91) tulivat voimaan 1992. Lakiin tuli ensi kertaa maininta luonnonsäteilystä aiheutuvan säteilyaltistuksen rajoittamisesta. Säteilyturvakeskus antoi lain ja asetuksen nojalla enimmäisarvon työpaikkojen radonpitoisuudelle (Säteilyturvakeskus 1992). Säännöllisessä työssä radonpitoisuus ei saa ylittää arvoa 400 Bq/m3. Tämä koskee kaikkia työpaikkoja, kouluja, päiväko- teja ja muita julkisia tiloja.

Laissa mainitaan, että sosiaali- ja terveysministeriö antaa enimmäisarvot radonaltis- tuksen rajoittamiseksi asunnoissa. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaan asunnon huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää arvoa 400 Bq/m3, ja uusi asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylittäisi arvoa 200 Bq/m3 (Sosiaali- ja terveysministeriö 1992). Radonpitoisuudella tarkoitetaan radonpitoi-

10 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

suuden vuosikeskiarvoa, joka on mitattu tai mittauksen perusteella määritetty radonpitoisuuden keskiarvo vuoden pituisena yhtäjaksoisena aikana. Määrityksen tulee perustua vähintään kahden kuukauden pituisena yhtäjaksoisena aikana tehtyyn mittaukseen. Radonpitoisuuden määrityksessä täytyy käyttää Säteilyturvakeskuksen hyväksymää mittausmenetelmää.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden sisäilmaohjeen vuonna 1997 (Sosiaali- ja terveysministeriö 1997). Ohjeen mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voi määritellä alueen radonhaitta-alueeksi, jos tietyllä alueella huoneilman radonpitoisuudet toistuvasti ylittävät 400 Bq/m3 ja alueen geologia viittaa kohonneisiin radonpitoisuuksiin. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen pyynnöstä Säteilyturva- keskus voi tehdä tällaiselle alueelle erityisen radonmittaussuunnttehnan, jonka mukaan mahdollisimman moni alueella sijaitseva asunto tulisi mitata.

11 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

4 KARTOITUKSISSA KÄYTETYT MITTAUSMENETELMÄT

Säteilyturvakeskuksen kartoitusmittauksissa on pyritty käyttämään alusta alkaen yhtenäistä mittaustapaa. Pyrkimyksenä on ollut saada eri aikoina suoritetut mittaukset keskenään vertailukelpoisiksi. Vuosina 1980-83 käytettiin seinälle ripustettavaa avointa filmiä (Mäkeläinen 1984). Mittausaika oli tuolloin yksi kuukausi ja se sijoittui välille syyskuu-toukokuu. Vuodesta 1983 alkaen kartoitusmittaukset on tehty käyttäen radonmittauspurkkia, jossa ilmaisimena on alfasäteilylle herkkä polykarbonaattikalvo (Mäkeläinen 1986). Mittaukset on tehty lämmityskaudella eli marraskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana, koska kylmänä aikana radonpitoisuus on yleensä korkeampi kuin muulloin. Mittauksen kesto on ollut kaksi kuukautta. Satunnaisotantaan perustuva kartoitus ja epidemiologiseen tutkimukseen liittyvät radonmittaukset suoritettiin vuoden kestävänä mittauksena. Osan vuotta kestävien mittausten tulokset on saatu vertailukelpoisiksi laskemalla vuosikeskiarvo käyttäen mallia, joka ottaa huomioon ulkoilman lämpötilan ja tuulen nopeuden mittausaikana (Arvela 1995a).

Radonpurkit voidaan lähettää tilaajalle ja palauttaa Säteilyturvakeskukseen postitse. Kuntien kartoitusmittauksissa terveystarkastaja on yleensä jakanut purkin tai purkit asuntoon. Kartoitusmittauksissa on yleensä käytetty yhtä purkkia, joka on sijoitettu talon alimpaan asuttuun kerrokseen, ei kuitenkaan kellariin vaan aina asuinhuonee- seen. Jos on käytetty kahta purkkia, niin toinen on sijoitettu alimpaan asuttuun kerrokseen ja toinen makuuhuoneeseen tai olohuoneeseen, vaikka ne sijaksisivatkin ylemmissä kerroksissa.

12 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

5 MITTAUSTEN MÄÄRÄT

Säteilyturvakeskus aloitti jo ennen Lääkintöhallituksen ohjekirjettä muutaman kunnan kanssa suunnitelmallisen radonkartoituksen. Ennen vuotta 1986 Säteilytur- vakeskus teki noin 9400 asuntojen radonmittausta, joista noin puolet tehtiin yhteis- työssä kuntien kanssa. Talvikaudella 1986 - 1987 aloitettiin laajat kartoitusmittaukset. Vuonna 1987 kunnat tilasivat 6100 radonmittauspurkkia. Seuraavina vuosina kuntien tilaamia mittauksia oli selvästi vähemmän, noin 2000 - 3000 vuodessa.

Kuvassa 1 on esitetty Säteilyturvakeskuksen radonmittausten lukumäärät tilaajan mukaan eriteltyinä vuosina 1986 - 1996. Tänä aikana kunnat ovat tilanneet yhteensä 33 000 radonmittauspurkkia ja käyttäneet niihin noin 3,4 miljoonaa markkaa. Yksityishenkilöt ovat tilanneet 23 000 purkkia noin 3 miljoonalla markalla. Säteily- turvakeskuksen omiin tutkimusmittauksiin on käytetty 34 000 purkkia.

Kaikkiaan asuntojen radonmittauksissa on käytetty yhteensä noin 90 000 radonmittauspurkkia. Mitattuja asuntoja on Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä 52 000 kappaletta. Ero purkkien ja asuntojen määrien välillä johtuu siitä, että monissa tutkimusmittauksissa on käytetty useita purkkeja yhtä asuntoa kohti ja lähes kaikissa yksityishenkilöiden tilaamissa mittauksissa on asunto mitattu kahdella purkilla.

SÄTEILYTURVAKESKUKSEN TEKEMÄT RADONMITTAUKSET VUOSINA 1986 -1996 7000

1986 1987 1995 1996

Kuva 1. Säteilyturvakeskuksen tekemät asuntojen radonmittaukset vuosina 1986- 1996. Kuvassa on eritelty kuntien ja yksityishenkilöiden tilaamat mittaukset sekä Säteilyturvakeskuksen omat tutkimusmittaukset.

13 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

6 RADONMITTAUSSUUNNITELMAT JA TILANNEKATSAUKSET

Vuonna 1986 Lääkintöhallitus kehotti ohjekirjeessään kuntia selvittämään, voidaan- ko koko kuntaa tai osaa kunnasta pitää radonhaitta-alueena. Korkeiden radonpitoisuuksien löytämiseksi ei ole mielekästä mitata kaikkia Suomen asuntoja. Kustannus- ten säästämiseksi tulisi mahdollisimman pienellä mittausmäärällä löytää ne asunnot, joissa huoneilman radonpitoisuus ylittää enimmäisarvon. Jotta tähän päästäisiin;, mittauskohteet on valittava suunnitelmallisesti.

Säteilyturvakeskus aloitti vuonna 1986 radonmittaussuunnitelmien laatimisen kunnille ja kansanterveystyön kuntainliitoille. Radonmittaussuunnitehnassa mittaukset keskitetään testialueille, joilla todennäköisimmin esiintyy korkeita pitoisuuksia. Tällaisia ovat 1) alueet, joilla maaperä on hyvin ilmaa läpäisevää kuten harjut ja muut lajittuneen hiekan ja soran muodostumat sekä Salpausselät ja 2) alueet, joilla kallio-ja maaperän uraanipitoisuus on keskitasoa korkeampi. Myös näiden alueiden ulkopuolelle ehdotetaan sopiva määrä mittauksia.

Radonhaitta-alueiden arviointi tapahtuu testialueittain edustavan otoksen perusteella. Testialueiden rajaamisessa käytetään hyväksi olemassaolevia radonmittaustulok- sia sekä kaikkea alueelta saatavissa olevaa geologista tietoa. Radonmittaussuunni- telman toteuttaminen voidaan ajoittaa useamman vuoden ajalle. Kun kaikki suunni- telman mukaiset mittaukset on tehty, arvioidaan lisämittausten tarve.

Kun kunta on toteuttanut ensimmäisen vaiheen radonmittausohjelman, Säteilyturva- keskus laatii pyydettäessä tilannekatsauksen kunnan tai kuntayhtymän radontilanteesta. Samalla arvioidaan lisämittausten tarve ja tarkennetaan korkean pitoisuuden alueiden rajoja. Joskus joudutaan lisäämään mittauksia entisille testialueille otoksen edustavuuden varmistamiseksi. Mikäli joku alue nimetään radonhaitta-alueeksi, tulee kaikki sen alueen maata vasten olevat asunnot mitata.

Vuonna 1994 saavutettiin tilanne, jossa Säteilyturvakeskus oh' laatinut radonmitta- ussuunnitelman kaikkiin Suomen kuntiin. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan vielä ole aloitettu mittauksia. Toisissa kunnissa sen sijaan on tehty jo useita mittaustderroksia ja rajattu radonhaitta-alueita. Kuvassa 2 on esitetty ne kunnat, joihin Säteilyturva- keskus on laatinut radonmittausten tilannekatsauksen ja radonennusteen.

14 Kuva 2. Säteilyturvakeskuksen laatimat radontilannekatsaukset ja radonennusteet. SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

7 RADONENNUSTEET

Rakentamattoman alueen radonriskiä voidaan arvioida joko yleispiirteisen radon- luokituksen avulla tai tekemällä yksityiskohtaisia radonselvityksiä kaava-alueilla tai tonteilla. Jälkimmäisessä tapauksessa maastossa tehdään mittauksia ja otetaan maanäytteitä, jotka analysoidaan laboratoriossa. Yksittäisen tontin radontutkimus voi tulla kalliimmaksi kuin radonturvallinen perustamistapa.

Yleispiirteinen radonluokitus tehdään käyttäen hyväksi aikaisempia huoneilman radonmittauksia asunnoissa, joiden tarkka sijainti tunnetaan. Tällainen radonluokitus on uudisrakentamista palveleva alueellinen radonennustekartta, jossa rakennus- maa on luokiteltu sen perusteella, miten suuressa osassa pientaloja radonpitoisuus 200 tai 400 Bq/m3 tullaan ylittämään. Ennusteet lasketaan olettaen, että radonin torjuntaan ei mitenkään varauduta rakennusvaiheessa. Ylitysprosentit lasketaan käyttäen hyväksi empiiristä tilastollista mallia (Voutilainen ja Mäkeläinen 1993). Luotettavimman tuloksen radonennuste antaa silloin, kun on kyse täydennysraken- tamista vanhan asutuksen sekaan, mutta siitä on hyötyä myös uusia rakennusalueita kaavoitettaessa.

Säteilyturvakeskuksen ja kuntien yhteistyönä tekemä suunnitelmallinen radonkartoitus on tuottanut tähän mennessä kymmeniä tuhansia mittaustuloksia eri puolilta Suomea. Nämä mittaukset yhdessä Säteilyturvakeskuksen muiden tutkimusmittausten kanssa muodostavat perustan laajalle radontiedostolle. Enimmäisarvon ylittävien radonpitoisuuksien etsintä tuottaa näin ollen arvokasta tietoa myös uudisrakentajia varten.

Säteilyturvakeskus on tähän mennessä laatinut 10 radonennustetta. Ensimmäinen radonennuste koski Janakkalaa (Voutilainen ym. 1987). Kuusi radonennustetta on tehty kuntien tai kuntayhtymien tilauksesta, ja ne ovat julkaisemattomia tutkimusra- portteja (Helsinki 1988, Orimattilan seutu 1989, Tampere 1989, Vantaa 1990, Espoo 1990 ja Karkkila 1991). Säteilyturvakeskuksen viimeisimmät radonennusteet ovat koskeneet seutukaava-alueen tai läänin kokoisia alueita. Päijät-Hämeen alueen radonennuste esiteltiin esimerkkitapauksena kansainvälisessä sisäilmakokouksessa 1993. Toistaiseksi se on julkaistu ainoastaan englanniksi (Voutilainen ja Mäkeläinen 1993), mutta se tullaan julkaisemaan myös suomeksi. Säteilyturvakeskus on julkais- sut omassa tutkimussarjassaan Itä-Uudenmaan radonennusteen (Voutilainen ja Mäkeläinen 1995) ja Kymen läänin radonennusteen (Pennanen ym. 1996).

16 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

8 SUOMEN RADONTILANNE

8.1 Satunnaisotantatutkimiis

Säteilyturvakeskus on tehnyt edustavan otantatutkimuksen suomalaisten radonaltis- tuksesta (Arvela ym. 1993). Vuosina 1990 - 1991 mitattiin noin 2000 pientaloasun- non ja lähes 1000 kerrostaloasunnon radonpitoisuus. Mittausten määrä on useissa kunnissa liian pieni kuntakohtaisen radonpitoisuuden arvioimiseksi, mutta koko maan ja läänien radontilanteesta se antaa edustavan kuvan. Taulukossa I on esitetty pientaloja kerrostaloasuntojen keskimääräinen radonpitoisuus ja enimmäisarvot ylittävien asuntojen prosentuaalinen osuus sekä ylitysten arvioitu lukumäärä. Taulukossa II on tarkasteltu kyseisiä tietoja lääneittäin.

Taulukko L Säteilyturvakeskuksen otantatutkimus 1990-1991 (Arvela ym. 1993, Arvela ja Castron 1994). Radonpitoisuuden keskiarvot ja ylitysprosentit sekä arviot 200, 400 ja 800 Bq/m3 ylittävien asuntojen määrästä.

keskiarvo >200 Bq/m3 >400 Bq/m3 >800 Bq/m3 Bq/m3 %(kpl) % (kpl) %(kpl)

Pientalot 145 17,9 (209 000) 5,0 (59 000) 1,4 (16 000) Kerrostalot 82 1,6 (16 000) 0,8 (7000) 0,3 (3000)

Kaikki asunnot 123 12,3 (225 000) 3,6 (66 000) 1,0 (19 000)

17 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Taulukko II. Säteilyturvakeskuksen otantatutkimuksen tilastotietoa pientaloasuntojen radonpitoisuudesta lääneittäin (Arvela ym. 1993, Arvela ja Castron 1994). ka= aritmeettinen keskiarvo

mitattuja ka >200 Bq/m3 >400 Bq/m3 >800Bq/m3 asuntoja Bq/m3 % % % Kokomaa 2171 145 18 5,0 1,4 Ahvenanmaa 9 93 0 0 0 Hämeenlääni 296 242 33 15 4,1 Keski-Suomen lääni 117 158 21 4,3 1,7 Kuopion lääni 116 97 7 3,4 0 Kymenlääni 174 232 39 13 3,4 länsiosa* 100 282 51 16 5,0 itäosa 74 167 23 10 1,4 Lapinlääni 84 121 13 2,4 1,2 Mikkelinlääni 111 116 10 1,8 0,9 Oulun lääni 207 100 4 05 0,5 Pohjois-Kanalan 100 118 13 3,0 0 lääni Turun ja Porin lääni 355 102 10 0,8 0,3 Uudenmaan lääni 381 187 32 7,1 1,8 länsiosa 311 171 29 5,8 1,3 itäosa** 70 261 43 13 4,3 Vaasan lääni 221 77 5 0,9 0

* Kymen läänin länsiosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Anjalankoski, Elimäki, Hamina, Iitti, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Miehikkälä, Pyhtää, Valkeala, Vehkalahti ja Virolahti ** Uudenmaan läänin itäosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Artjärvi, Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Orimattila, Pernaja, Pornai- nen, Porvoo, Porvoon mlk, Pukkila, Ruotsinpyhtää ja Sipoo

18 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

8.2 Kaikki asuntojen radonmittaukset

Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä on tiedot noin 52 000 pientalon radonpitoisuudesta. Tarkka sijainti on tiedossa noin 38 000 pientalosta. Otantatutkimukseen verrattuna tietojen määrä on paljon suurempi. Koska päämääränä on ollut korkeiden pitoisuuksien löytäminen, mittaustulokset ovat keskimäärin korkeampia kuin otanta- tutkimuksessa. Kuvassa 3 on esitetty radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot kunnissa. Vaikka tulokset ovat epäedustavia, kartta antaa kuvan radonpitoisuuden maantieteellisestä jakaumasta.

Taulukossa m on esitetty läänikohtaiset tunnusluvut kaikista Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä olevista pientaloasunnoista ja kerrostalojen 1. kerrosten asunnoista. Kolmessa korkean radonpitoisuuden läänissä (Uusimaa, Kymi ja Häme) mittauksista noin 20 % ylittää 400 Bq/m3 ja 40 - 50 % 200 Bq/m3. Muualla Suomessa 4 % ylittää 400 Bq/m3 ja 13 % 200 Bq/m3. Taulukossa IV on esitetty läänikohtaiset radonpitoisuuden tunnusluvut erikseen tiiviille ja läpäisevälle rakennuspohjatyypeille perustetuille taloille. Tiiviiksi rakennuspohjaksi on luokiteltu kallio, moreeni, siltti sekä savi ja läpäiseväksi rakennuspohjaksi hiekka ja sora. Hiekka ja sora tarkoitta- vat tässä yhteydessä harjuille tai niiden lievealueille tai muille rantakerrostumille tai Salpausselille perustettujen talojen rakennuspohjia.

Suomen radonkartasto (Voutilainen ym. 1997) sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa Suomen radontilanteesta. Siinä on esitetty läänikohtaiset radonkartat sekä tilastotietoa kuntakohtaisista radonpitoisuuksista.

19 Kuva 3. Radonpitoisuuden aritmeettiset keskiarvot kunnissa. STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Taulukko III. Tilastotietoa Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä olevista mittauksista. Aineisto sisältää omakotitalot, paritalot, rivitalot ja kerrostalojen ensimmäisten kerrosten asunnot, ka = aritmeettinen keskiarvo. Muissa sarakkeissa on arvojen 200, 400, 800 ja 2000 Bq/m3 ylittävien prosentuaalinen osuus mittauksista sekä korkein mitattu pitoisuus.

mitattuja ka >200 >400 >800 >2000 mak- asuntoja Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 simi asuntoja asuntoja asuntoja asuntoja Bq/m3 kokomaa 51443 248 33 13 4,6 1,1 32 660 Ahvenanmaa 194 124 14 3,1 0 0 790 Hämeenlääni 12 421 383 46 22 9,4 2,7 32 660 Keski-Suomen 2691 153 19 5,4 1,5 0,1 2560 lääni Kuopion lääni 1305 90 5 1,1 0,3 0 1110 Kymenlääni 7894 312 53 22 6,1 0,7 10 150 länsiosa* 4993 322 59 22 5,6 0,7 6220 itäosa 2901 296 44 20 6,9 0,8 10 150 Lapinlääni 1748 155 18 5,7 1,8 0,2 4660 Mikkelinlääni 1860 147 18 6,0 1,4 0 1940 Oulun lääni 2593 167 14 7,2 2,9 1,2 5760 Pohjois-Karjalan 1682 168 19 6,5 2,6 0,5 5230 lääni Turun ja Porin 4339 108 9 2,2 0,6 0,05 3200 lääni Uudenmaanlääni 12 685 242 34 12 3,7 0,8 13 000 länsiosa 8044 166 24 6,2 1,3 0,1 4490 itäosa** 4641 374 52 23 7,8 1,2 13 000 Vaasan lääni 2031 80 5 1,2 0,2 0 1740

* Kymen läänin länsiosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Anjalankoski, Elimäki, Hamina, Iitti, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Miehikkälä, Pyhtää, Valkeala, Vehkalahti ja Virolahti

** Uudenmaan läänin itäosaan kuuluvat seuraavat kunnat: Artjärvi, Askola, Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Orimattila, Pernaja, Pornai- nen, Porvoo, Porvoon mlk, Pukkila, Ruotsinpyhtää ja Sipoo

21 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Taulukko IV. Tilastotietoa Säteilyturvakeskuksen radonreldsterissä olevista mittauksista. Aineisto sisältää ne pientaloasunnot ja kerrostalojen 1. kerrosten asunnot, joista on määritetty rakennuspohjan maaperä. Sarakkeissa on arvojen 200, 400, 800 ja 2000 Bq/m3 ylittävien asuntojen prosentuaalinen osuus kyseisen rakennuspohjan asunnoista. rakennus- mitattuja keski- >200 >400 >800 >2000 maksimi pohja asuntoja arvo Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 Bq/m3 leoko maa Läpäisevä 13 778 378 44 22 9,7 2,7 32 660 Tiivis 23 512 195 29 9,7 2a 0,3 13 000 Ahvenanmaa Tiivis 28 95 7 0 0 0 385 Hämeen Läpäisevä 5171 544 56 31 16 32 660 lääni Tiivis 4339 211 35 11 1,8 0,2 5090 fCeski-Suomen Läpäisevä 668 187 23 10 3.4 0,3 2390 lääni Tiivis 1276 151 21 4,0 0.9 0,1 2560 Kuopion Läpäisevä 286 103 7 1,4 1.4 0 1110 lääni Tiivis 571 88 5 1.1 0 0 450 Kymenlääni Läpäisevä 2721 394 61 29 10 1,6 10 150 Tiivis 3835 270 51 18 3.4 0,2 6220 länsiosa Läpäisevä 1123 412 65 29 9,9 ia 6200 Tiivis 2909 304 60 22 4,3 0,2 6220 itäosa Läpäisevä 1598 382 57 30 11 1,2 10150 Tiivis 926 162 22 6 0,8 0,1 4630 Lapin lääni Läpäisevä 447 188 21 9.0 3,4 0,4 4660 Tiivis 812 146 18 5,0 1,1 0,1 4280 Mikkelin Läpäisevä 273 228 30 13 5,5 0 1940 lääni Tiivis 998 139 18 5,0 0,5 0 1350 Oulunlääni Läpäisevä 371 92 5 1,3 0,5 0,3 2650 Tiivis 1377 201 17 9,0 3,9 1,7 5760 Pohjois-Karjalan Läpäisevä 531 237 28 13 5,6 0,8 2790 lääni Tiivis 787 136 14 3,0 1,0 0,4 5230 Turun ja Läpäisevä 699 131 13 4,0 1,4 0,1 2100 Porin lääni Tiivis 2146 103 8 1.4 0,2 0,05 3200 Uudenmaan Läpäisevä 2166 332 40 17 6,7 2,3 11480 lääni Tiivis 6287 232 36 12 3,3 0,6 13 000 länsiosa Läpäisevä 1260 197 27 9,2 2,9 0,4 4490 Tiivis 3431 151 23 4,6 0,6 0 1610 itäosa Läpäisevä 906 520 58 29 12 4,9 11480 Tiivis 2856 330 52 22 6,6 U 1300 Vaasan lääni Läpäisevä 445 98 9 2,5 0,7 0 1740 Tiivis 1056 71 3 0,7 0.1 0 800 Läpäisevä = Harjut ja muut hiekkamuodostumat sekä Salpausselät Tiivis = Kallio, moreeni, savi ja siltti

22 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

9 RAKENNUSPOHJAN VAIKUTUS HUONEILMAN RADONPITOISUUTEEN

Radonia syntyy kallio- ja maaperässä olevan uraanin radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä. Radon on kaasu, joka kulkeutuu ilmavirtausten mukana maasta ulkoil- maan tai asuntoon. Tärkein geologinen syy Suomen korkeisiin radonpitoisuuksiin asunnoissa on kallio-ja maaperämme tavallista suurempi uraanipitoisuus sekä ilmaa hyvin läpäisevät harjut. Sisä- ja ulkoilman välinen lämpötilaero aiheuttaa asunnon alaosaan alipaineen, jonka johdosta talvella asunto suorastaan imee maaperän huokosilmaa. Huokosilman radonpitoisuus on tyypillisesti 10 000 - 100 000 Bq/m3, eräin paikoin jopa miljoona Bq/m3. Erot maankamaran uraanipitoisuudessa ja läpäisevyydessä vaikuttavat asuntojen radonpitoisuuden maantieteelliseen jakau- maan. Radonpitoisuuden keskiarvo ja ylitysten määrä on yleensä suurempi läpäise- ville maalajeille kuin tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa

Satunnaisotantatutkimus antaa edustavan kuvan Suomen pientalokannan jakautumi- sesta eri rakennuspohjatyypeille. Taulukossa V on esitetty pientalojen rakennuspohjan jakautuminen läpäisevien ja tiiviiden maalajien kesken sekä 400 Bq/m3 ylittävien pientalojen osuudet kyseisillä maalajeilla koko maassa, pahimmalla radonalueella (alue 1) sekä muualla Suomessa. Siitä nähdään, että läpäiseville maalajeille on rakennettu vain noin viidesosa maamme pientaloista. Kuitenkin yli 40 % 400 Bq/m3 ylityksistä sijaitsee juuri läpäisevillä maalajeilla. Pahimmalla radonalueella 1 tämä luku on lähes 50 %.

Taulukko V. Eri rakennuspohjatyypeille rakennettujen pientalojen osuudet kaikista alueen pientaloista ja 400 Bq/m3 ylittävien osuudet kaikista alueen -400 Bq/m3 ylittävistä pientaloista satunnaisotantatutkimuksessa.

Rakennus- Kokomaa Aluel* Muu Suomi pohja kaikki > 400 kaikki > 400 kaikki > 400 pientalot Bq/m3 pientalot Bq/m3 pientalot Bq/m3 Läpäisevä 18% 42% 28% 48% 15% 35% Tiivis 82% 58% 72% 52% 85% 65% * Itä-Uusimaa, Kymen läänin länsiosa ja Hämeen lääni Läpäisevä — harjut ja muut hiekka-ja soraesiintymät Tiivis = kallio, moreeni, savi ja siltti

23 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Taulukossa VI on esitetty eri iakemnispohjatyypeille perustettujen pientalojen sekä 400 Bq/m3 ylittävien osuudet kaikista alueen pientaloista Hämeen läänissä, Itä-Uudellamaalla, Kymen läänin länsiosassa ja muualla Suomessa. Taulukosta nähdään, että Hämeen läänissä on harjuilla ja hiekoilla yhtä paljon ylityksiä, vaikka harjuilla on asutusta puolet vähemmän kuin muilla hiekka-alueilla. Harjut ovatkin hyvän läpäisevyytensä ja koho- muotonsa perusteella yleensä kaikkein radonkriittisimpiä rakennuspaikkoja. Kymen läänin länsiosassa ja Uudenmaan läänin itäosassa tiiviillä maalajeilla on ylityksiä enemmän kuin harjuilla tai hiekoilla. Tämä johtuu näiden alueiden kallio- ja maaperän tavallista suuremmasta uraanipitoisuudesta.

Taulukko VI. Eri maalajeille rakennettujen pientalojen osuudet sekä 400 Bq/m3 ylittävien pientalojen osuudet kaikista alueen pientaloista. Aineisto: satunnaisotantatutkimus sekä Tilastokeskuksen rakennus-ja asuntokanta vuodelta 1995.

3 Alue Maalaji pientalojen 400 Bq/m ylittävien osuus osuus

Hämeenlääni Harjut 10% 4% Muut hiekat 20% 4% Tiivis 70% 6% kaikki 100% 14% Kymenlääni, Harjut 2% länsiosa Muut hiekat 24% 3% Tiivi$ 74% 11% kaikki 100% 14% Uudenmaanlääni, Harjut 3% 3% itäosa Muut hiekat 18% 1% Tiivis 79% 7% kaikki 100% 11% Muu Suomi Harjut 3% 0,5 % Harjut ja hiekat* 12% 0,6 % Tiivis 85% 2% kaikki 100% 3% Tiivis = kallio, moreeni, savi ja siltti * = harjut ja muut hiekka-ja soramuodostumat/ei ole voitu erotella toisistaan

24 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Noin 70 %:ssa tutkimusaineiston kunnista radonpitoisuuden keskiarvo on suurempi läpäiseville maalajeille kuin tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa (Voutilainen y.m. 1997). Useimmissa lääneissä ja kunnissa on mitattu suurempi osuus harjuille perustettuja taloja kuin muille maalajeille perustettuja.

Joka läänistä löytyy kuntia, joissa tiiviille maalajeille perustetuissa taloissa on suurempi radonpitoisuuden keskiarvo kuin läpäiseville maalajeille perustetuissa taloissa. Kymen läänissä tällainen tilanne on vain kahdessa kunnassa. Sitä vastoin Oulun läänin kunnista selvästi yli puolet on sellaisia, joissa radonpitoisuuden keskiarvo on tiiviille maalajeille rakennetuissa taloissa suurempi kuin läpäiseville maalajeille rakennetuissa. Nämä erot eri kuntien ja läänien välillä voivat johtua asutuksen erilaisesta sijainnista harjun laen ja reunaosien suhteen tai harjujen erilaisesta rakenteesta. Matalat ja hiekkavaltaiset harjut eivät ole niin radonkriittisiä kuin soravaltaiset ja jyrkkärinteiset. Myös pienet mittausmäärät ja uusien ja vanho- jen perustustapojen keskinäinen suhde voivat aiheuttaa satunnaisia eroja.

25 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

10 KORKEIDEN PITOISUUKSIEN ETSINTÄOHJELMAN ONNISTUMINEN

Satunnaisotantatutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että Suomessa olisi noin 66 000 asuntoa, joissa radonpitoisuus ylittää sosiaali- ja terveysministeriön asetta- man enimmäisarvon 400 Bq/m3. Pientaloasuntoja näistä on noin 59 000 ja kerrosta- loasuntoja noin 7000 kpl (Arvela ja Castren 1994). Vuoden 1995 asuntokantaan sovellettuna 400 Bq/m3 ylittävien pientalojen määrä on aikaisempaa arvioita suurempi, noin 68 000 kpl. Säteilyturvakeskuksen radonrekisterissä on tällä hetkellä 6621 pientaloasuntoa, joissa radonpitoisuuden vuosikeskiarvo ylittää 400 Bq/m3. Kun koko maan pientalokannasta on mitattu noin 4 %, merkitsee tämä, että ylityk- sistä on löytynyt vasta noin 10 %. Asunnot ovat löytyneet kartoitusmittausten, erilaisten tutkimusmittausten ja yksityishenkilöiden tilaamien mittausten perusteella.

Taulukossa VII tarkastellaan 400 Bq/m3 ylittävien asuntojen etsintää ja löytymistä lääneittäin. Taulukkoa tutkittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että muissa kuin Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä satunnaisotannassa löytyi vain 1-5 kpl 400 Bq/m3 ylityksiä lääniä kohti, joten arviot todellisista läänikohtaisten ylitysten määristä ovat hyvin epätarkkoja. Uudenmaan, Kymen ja Hämeen lääneissä on noin 480 000 pientaloasuntoa, joista arviolta 51 000:ssa ylitetään enimmäisarvo 400 Bq/m3. Ylityksistä on löydetty noin 6000. Muun Suomen alueella vastaavat luvut ovat: 820 000 pientaloasuntoa, 17 000 arvioitua ja 800 löytynyttä ylitystä.

Taulukossa VIII tarkastellaan 400 Bq/m3 ylittävien asuntojen määrää erikseen läpäiseville ja tiiviille rakennuspohjatyypeille perustetuissa pientaloissa. Kornien läänin muodostamasta korkean radonpitoisuuden alueesta on otettu tarkastelun kohteeksi kaikkein radonkriittisin osa eli Itä-Uusimaa, Kymen läänin länsiosa sekä Hämeen lääni. Taulukon VEI luvut ovat pienempiä kuin taulukon VII, koska maaperämäärityksiä ei ole voitu tehdä kaikista satunnaisotannan mittauksista. Kolmasosa "muun Suomen" ylityksistä (300) on löydetty Taipalsaaren kunnasta. Taipalsaari onkin hyvä esimerkki onnistuneesta etsintätyöstä. Taipalsaaren pientalokannasta on mitattu yli 50 %, suurimmaksi osaksi harjuilla sijaitsevia asuntoja. Enimmäisarvon ylityksiä on ollut kaikista mittauksista noin 45 %. Taipalsaarella ylitykset esiintyvät nimenomaan harjuilla (yli 50 %). Tiiviille maalajeille ja kalliolle perustetuissa taloissa niitä on huomattavasti vähemmän (6 %). (Voutilainen 1996)

26 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Taulukko VII. Pientaloasuntojen lukumäärä, 400 Bq/m3 ylittävien asuntojen lukumäärä arvioituna otannan perusteella vuoden 1995 asuntokannasta sekä löytyneiden ylitysten lukumäärä lääneittäin.

Alue Pientalo- 400 Bq/m3 400 Bq/m3 asuntoja ylittävien ylittävien arvioitu lkm löydettyjen lkm kokomaa 1 300 000 68 000 6621 Ahvenanmaa 7900 0 6 Hämeenlääni 170 000 23 000 2614 Keski-Suomen 71000 3100 137 lääni Kuopion lääni 69 000 2400 14 Kymenlääni 93 000 12 000 1693 länsiosa 54 000 8600 1106 itäosa 39 000 3600 587 Lapinlääni 61000 1400 100 Mikkelinlääni 61000 1100 110 Oulun lääni 130 000 610 186 Pohjois-Karjalan 56 000 1700 107 lääni Turun ja Porin 190 000 1700 97 lääni Uudenmaan lääni 220 000 16 000 1534 länsiosa 180 000 11000 480 itäosa 38 000 4800 1054 Vaasan lääni 140 000 1300 24

27 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Taulukko VIII. Eri rakennuspohjatyypeille perustettujen pientaloasuntojen lukumäärä, 400 Bq/m3 ylittävien asuntojen lukumäärä arvioituna otannan perusteella vuoden 1995 asuntokannasta sekä löytyneiden ylitysten lukumäärä alueit- tain.

Alue Rakennus- Pientalo- 400 Bq/m3 400 Bq/m3 pohja asuntoja ylittävien ylittävien arvioitu lkm löydettyjen lkm Hämeenlääni Läpäisevä 50 000 14 000 1531 Tiivis 120 000 9600 473 Kymenlääni Läpäisevä 14 000 1700 319 länsiosa Tiivis 40 000 6100 626 Uudenmaan Läpäisevä 7800 1700 259 lääni, itäosa Tiivis 30 000 2800 616 Muu Suomi Läpäisevä 142 000 9400 844 Tiivis 850 000 20 000 553 Läpäisevä = Harjut ja muut hiekkamuodostumat sekä Salpausselät Tiivis = Kallio, moreeni, savi, siltti

Mittauksista 13 % ylittää 400 Bq/m3. Se, että prosenttiluku ei ole suurempi, johtuu kartoitusmittausten luonteesta. Koska kartoitusmittausten ensimmäisessä vaiheessa pyritään saamaan yleiskuva kunnan eri alueiden radontasosta, suunnataan mittauksia tällöin myös matalamman pitoisuuden alueille. Nämäkään mittaukset eivät mene hukkaan, vaikka 400 Bq/m3 ylittäviä asuntoja ei löytyisikään, sillä mittauksista on hyötyä kaavoituksessa ja uudisrakentamisessa. Pääosa mittauksista suunnataan kuitenkin aina korkean pitoisuuden alueille. Kun kunnat tulevaisuudessa keskittävät mittaukset radonhaitta-alueille, niin korkeiden radonpitoisuuksien löytyminen tehostuu.

Korkeiden pitoisuuksien etsiminen on ollut vain yksi mittaustoiminnan päämääristä. Säteilyturvakeskus on tehnyt tutkimuksia selvittääkseen mm. radonin terveysvaiku- tuksia. Otantatutkimuksilla on selvitetty suomalaisten keskimääräistä radonaltistus- ta. Yksityishenkilöiden tilaamia mittauksia taas on ohjannut radonaiheen käsittely tiedotusvälineissä. Tiedotusvälineiden paneutuminen radoniin on ollut yleisempää varsinaisilla radonalueilla, mutta myös muualla aiheen käsittely tiedotusvälineissä on saattanut innostaa kansalaisia mittaamaan. Siksi on selvää, että suurin osa mittauksista alittaa enimrnäispitoisuuden.

28 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

11 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET

11.1 Korkeiden pitoisuuksien etsintä

Radonhaittojen torjumiseksi on kaksi toimintatapaa: 1) On löydettävä ja korjattava enimmäispitoisuuden 400 Bq/m3 ylittävät asunnot ja 2) pyrittävä estämään uusien radonongelma-asuntojen rakentaminen. Kuntien radonkartoituksen päätavoite on ollut enimmäispitoisuuden ylittävien asuntojen löytäminen, mutta kerääntynyttä tietoa voidaan hyödyntää myös uudisrakentamisessa. Uudisrakentamisessa tavoit- teena on päästä mahdollisimman alhaiseen radonpitoisuuteen, joka tapauksessa alle sosiaali-ja terveysministeriön suunnittelurajan 200 Bq/m3.

Kunnat ja kansanterveystyön kuntayhtymät ovat tehneet hyvää työtä mitatessaan jopa useita satoja asuntoja alueillaan ja merkitessään tutkittujen asuntojen sijainnin kartoille. Monista kunnista mittaustietoa on kertynyt runsaasti. Tosin Suomessa on vielä kuntia, joissa on tehty hyvin vähän mittauksia tai radonkartoitusta ei ole suoritettu suunnitelmallisesti. Usein näissä kunnissa muutaman kymmenen asunnon mittaaminen riittäisi antamaan kuvan kunnan radontasosta. Tämä pätee erityisesti alhaisen radontason alueilla. On myös kuntia, jotka ovat jo kokonaan tai lähes kokonaan täyttäneet sosiaali- ja terveysministeriön sisäilmaohjeen asettamat velvoit- teet korkeiden pitoisuuksien etsinnässä.

Mistä enimmäispitoisuuden ylittäviä asuntoja pitäisi jatkossa etsiä? Uudenmaan, Kymen ja Hämeen läänit muodostavat yhtenäisen korkean radonpitoisuuden alueen. Voimakkain etsintätyö pitäisikin kohdistaa tälle alueelle, jolla sijaitsee lähes (90 % enimmäispitoisuuden ylittävistä asunnoista. Uudenmaan läänin länsiosassa ylitysten määrä on melko suuri, koska asutusta on paljon. Ylitysten prosentuaalinen osuus on kuitenkin pienempi kuin muualla kolmen läänin alueella. Myös muualla Suomessa esiintyy ylityksiä. Jos kunnassa on ensimmäinen kartoitus vielä tekemättä, se olisi tehtävä mahdollisimman pian. Sen jälkeen korkeita radonpitoisuuksia kannattaakin etsiä niiltä alueilta, mistä niitä on jo ennestään löytynyt. Etsintätyö on helpointa harjualueilla ja muilla hiekka- ja sora-alueilla, koska kyseiset muodostumat ovat helposti paikannettavissa Geologian tutkimuskeskuksen julkaisemilta maaperä- sekä hiekka- ja soravarakartoilta.

Hämeen läänissä 400 Bq/m3 ylityksistä noin 60 % esiintyy läpäiseville maalajeille perustetuissa taloissa. Asutuksesta vain noin 30 % on harjualueilla ja muilla hiekka- ja sora-alueilla. Harjualueilla joka kolmas tai neljäs asunto ylittää ohjearvon 400

29 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Bq/m3. Keskittämällä mittaukset Hämeen läänin harjualueille on mahdollista löytää helposti suuri määrä enimmäisarvon ylittäviä asuntoja.

Itä-Uudellamaalla ja Kyinen läänin länsiosassa kallio- ja maaperän uraanipitoisuus on suurempi kuin muualla Suomessa. Näillä alueilla noin 80 % 400 Bq/m3 ylityksis- tä sijaitsee tiiviille maalajeille tai kalliolle perustetuissa taloissa. Suurimmat yksittäi- set radonpitoisuudet löytyvät täälläkin harjualueilta. Vaikka harjualueilla on vain vähän asutusta, niin etsintätyö on helpointa ja kannattavinta juuri harjualueilla. Etsintätyötä on tehtävä myös muualla, koska suurin osa ylityksistä löytyy tiiviille maalajeille ja kalliolle perustettujen talojen joukosta. Näilläkin alueilla mittaukset kannattaa keskittää sinne, mistä ylityksiä on aikaisemmin löytynyt.

Muualla Suomessa keskimäärin kolmasosa 400 Bq/m3 ylityksistä sijaitsee läpäise- vän maaperän alueilla. Asuntokannasta näillä alueilla sijaitsee noin 15 % ja noin 7 % näistä asunnoista ylittää 400 Bq/m3. Eri tyyppisistä läpäisevistä maaperämuo- dostumista etsintätyö on helpointa ja kannattavinta kohomuotoisten ja soravaltaisten harjujen alueilla.

11.2 Radonin torjuntatoimet

Kun enimmäisarvon ylittävät asunnot ovat löytyneet, asukkaille suositellaan korjaus- toimenpiteitä. Radonimuri ja radonkaivo ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi menetelmiksi. Radonkorjausmenetelmistä löytyy tietoa Säteilyturvakeskuksen julkaisusta Asuntojen radonkorjauksen menetelmät (Arvela 1995b) sekä ympäris- töministeriön julkaisusta Pien- ja rivitalojen radontekninen korjaus, Imupistemene- telmä (Ympäristöministeriö 1996).

Radonin torjunta uudisrakentamisessa on halvempaa ja helpompaa kuin korjausra- kentamisessa. Lisäksi radonturvallinen perustus tulee melkein aina halvemmaksi kuin yksittäisen tontin radonselvitys. Tällä perusteella olisi järkevää rakentaa varmuuden vuoksi radonturvallisesti kaikilla harjualueilla koko maassa sekä muilla rakennuspohjatyypeillä suurimmassa osassa Suomea noudattaen ympäristöministe- riön oppaan ohjeita (Ympäristöministeriö 1994). Pahimmilla radonalueilla voivat tulla kyseeseen tavanomaista tehokkaammat keinot radonin torjunnassa (Viljanen ym. 1987, Kettunen ym. 1990). Oulun, Vaasan ja Kuopion lääneissä, etenkin tiiviille rakennuspohjalle rakennettaessa, 200 Bq/m3 ylitykset ovat harvinaisia. Näillä alueilla voitaisiin harkita kuntakohtaisesti, onko tarpeen rakentaa radonturvallisesti.

30 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Kaavoituksen ja rakentamisen apuna kannattaa käyttää Säteilyturvakeskuksen laatimia radonennusteita, milloin niitä on saatavilla. Myös terveysviranomaisille laaditut radontilannekatsaukset ovat hyödyllisiä. Mikäli kunnasta ei ole tehty yksityiskohtaisia radonselvityksiä, niin Suomen radonkartasto (Voutilainen ym. 1997) antaa yleiskuvan kunnan radontilanteesta. Kartastossa on tarkasteltu erikseen asuntojen radonpitoisuutta läpäisevillä ja tiiviillä maalajeilla. Kartasto koostuu läänikohtaisista radonkartoista ja kuntakohtaisista radonpitoisuuden tunnusluvuista.

Tärkein toimenpide radonturvallisessa rakentamisessa on talon perustuksien tiivis- täminen huolellisesti. Maaperän radonpitoisen ilman vuotaminen sisäilmaan estetään bitumihuovalla ja elastisilla tiivistysaineilla. Radontiivis perustus tarjoaa lisäksi erittäin hyvän kosteuseristyksen. Varmuuden vuoksi lattialaatan alle salaojasoraan asennetaan rei'itetty putkisto. Jos tiivistäminen ei ole onnistunut, ja radonpitoisuuden enimmäisarvo ylittyy taridstusmittauksessa, kytketään putkistoon tuuletin, jonka avulla radonpitoisuus tehokkaasti alenee. Yksityiskohtaiset suunnittelu-ja rakennus- ohjeet on julkaistu ympäristöministeriön Opas-sarjassa (Ympäristöministeriö 1994). Säteilyturvakeskuksen tutkimuksen (Ravea ja Arvela 1997) perusteella radonturvallinen rakentaminen on uusi vaativa haaste, jonka toteutumiseksi tarvitaan rakentaji- en, suunnittelijoiden sekä rakennusvalvonnan ja muiden viranomaisten yhteistyötä.

Monissa kunnissa ympäristöterveydenhuolto ja rakennusvalvonta tekevät jo yhteis- työtä radonhaittojen ehkäisemiseksi. Yhteistyöstä pitäisikin tehdä käytäntö kaikissa kunnissa. Tätä asiaa painotetaan myös kansallisessa ympäristöterveysohjelmassa. Myös eräät paikalliset ympäristöterveysohjelmat ovat ottaneet radonhaittojen torjunnan ohjelmaansa. Tähänastinen kuntien ja Säteilyturvakeskuksen välinen yhteistyö on edistänyt merkittävästi radonhaittojen ehkäisyä ja sille on hyvät edelly- tykset myös tulevaisuudessa.

31 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

12 KIRJALLISUUSVIITTEET

Arvela H. Residential Radon in Finland: Sources, Variation, Modelling and Dose Comparisons. STUK-A124. Helsinki: 1995: 1-92.

Arvela H. Asuntojen radonkorjauksen menetelmät. STUK-A127. Helsinki: 1995: 1- 41.

Arvela H ja Castren O. Asuntojen radonkorjauksen kustannukset Suomessa. STUK- Al 14. Helsinki: 1994: 1-39.

Arvela H, Mäkeläinen I ja Castren O. Otantatutkimus asuntojen radonista Suomes- sa. STUK-A108. Helsinki: 1993:1-49.

Auvinen A, Mäkeläinen I, Hakama M, Castren O, Pukkala E, Reisbacka H, Rytö- maa T. Indoor radon exposure and risk of lung cancer: a nested case-control study in Finland. JNatl Cancer Inst. 1996; 88: 966-972.

Castren O, Winqvist K, Mäkeläinen I ja Voutilainen A. Huoneilman radonmittauksia Suomessa. STL-B-TUTO-27. Helsinki: 1983: 1-11.

Kettunen A-V, Bergman J, Viljanen M. Radonin merkitys talonrakennustekniikassa. Rakennuspohjan tuuletuksen suunnittelu. Teknillinen korkeakoulu, Rakenneteknii- kan laitos, julkaisu n:o 106, Espoo: 1990: 1-164.

Mäkeläinen I. Calibration of bare LR-115 film for radon measurements in dwellings. Radiation Protection Dosimetry 1984; 7, 4: 195-19.

Mäkeläinen I. Experiences with track etch detectors for radon measurements. 13th international conference on solid state nuclear track detectors, Rome, Italy, 23.- 27.9.1985. Nuclear Tracks 1986; 12, 1-6: 717-720.

Mäkeläinen I ja Annanmäki M. Alustava kartoitus asuntojen radonpitoisuudesta. STL-B 16. Helsinki: 1978: 1-7.

Mäkeläinen I, Winqvist K, Castren O. Pientalojen huoneilman radonpitoisuus. Valtakunnallinen kartoitus 1982 ja yksittäistulokset heinäkuuhun 1982 mennessä. STL-B-42. Helsinki: 1982: 1-5.

32 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

Lubin J H, Boice J D Jr. Lung Cancer Risk from Residential Radon: Meta-analysis of Eight Epidemiological Studies. J NatI Cancer Inst 1997; 89:49-57.

Lääkintöhallituksen radon-työryhmän mietintö. Lääkintöhallituksen työryhmän mietintöjä. Nro 8. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1982: 1-56.

Lääkintöhallituksen ohjekirje nro 2/1986. Terveydenhoitolain (469/65) ja -asetuksen (55/67) nojalla annetut huoneilman radonia koskevat ohjeet. Helsinki: Painatuskes- kus Oy, 1986.

Pennanen M, Mäkeläinen I ja Voutilainen A. Huoneilman radonmittaukset Kymen läänissä: Tilannekatsaus ja radonennuste. STUK-A136. Helsinki: 1996: 1-140.

Ravea T ja Arvela H. Radonturvallinen rakentaminen Suomessa. STUK-A137. Helsinki: 1997: 1-45.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös asuntojen huoneilman radonpitoisuuden enimmäisarvoista. n:o 944, 1992.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Sisäilmaohje. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 1997:1. Helsinki: Oy Edita Ab, 1997: 1-72.

Säteilyasetus (1512/91)

Säteilylaki (592/91)

Säteilyturvakeskus. Säteilyaltistuksen enimmäisarvojen soveltaminen ja altistuksen seuranta. ST-ohje 1.2. Helsinki: 1992: 1-16.

Viljanen M, Lehtovirta T, Kanerva P, Slunga E. Radonin merkitys talonrakennustekniikassa. Radontekninen suunnittelu. Teknillinen korkeakoulu, Rakennetekniikan laitos, julkaisu n:o 88, Espoo: 1987: 1-135.

Voutilainen A, Radonkaitoitus Suomessa. Sisäilmastoseminaari 20.3.1996, Teknil- linen korkeakoulu, LVl-tekniikan laboratorio, SIY Raportti 6, Sisäilmayhdistys, Helsinki: 1996: 187-192.

33 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

Voutilainen A, Helin M, Torppa T, Holkko J, Lehtoviita T, Vanhanen Aja Viljanen M. Radonin merkitys talonrakennustekniikassa. Moreenipohjaisen pientaloalueen radontutkimus. teknillinen korkeakoulu, Rakennetekniikan laitos, julkaisu n:o 97, Espoo: 1987:1-122.

Voutilainen A and Mäkeläinen I. Radon risk mapping using indoor monitoring data - a case study of the Lahti area, Finland. Indoor Air 1993; 3: 369-375.

Voutilainen A ja Mäkeläinen I. Huoneilman radonmittaukset Itä-Uudenmaan alueella: Tilannekatsaus ja radonennuste. STUK-A119. Helsinki: 1995: 1-78.

Voutilainen A, Mäkeläinen I, Pennanen M, Reisbacka H ja Castren O. Suomen radonkartasto. STUK-A148. Helsinki: 1997.

Ympäristöministeriö. Suomen rakentamismääräyskokoelma, osa D2, Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto, Määräykset ja ohjeet 1987, Valtion painatuskeskus, Helsinki: 1989: 1-21.

Ympäristöministeriö. Radonin torjuminen pien- ja rivitaloissa. Maanvastaisten rakenteiden radontekninen suunnittelu. Opas 2 1993, Painatuskeskus Oy, Helsinki: 1994:1-32.

Ympäristöministeriö. Pien-ja rivitalojen radontekninen korjaus. Imupistemenetelmä. Ympäristöopas 4, Oy Edita Ab, Helsinki: 1996: 1-41.

34 STUK-A146 SÄTEILYTURVAKESKUS

STUK-A -sarjan julkaisuja

STUK-A 145 Uus E (ed.). Dating of sediments and determination of sedimentation rate. Proceedings of a seminar held in Helsinki 2-3 April 1997. Helsinki 1997

STUK-A 144 Rannikko S, Karila KTK, Toivonen M. Patient and population doses of X-ray diagnostics in Finland. Helsinki 1997

STUK-A 143 Helariutta K, Rantavaara A, Lehtovaara J. Turvesoiden ja polttotur- peen radionuklidit. Helsinki 1997

STUK-A 142 Auvinen A. Cancer risk from low doses of ionizing radiation. Helsinki 1997

STUK-A 141 Jokela K, Leszczynski D, Paile W, Salomaa S, Puranen L, Hyysalo P. Matkapuhelimien ja tukiasemien säteilyturvallisuus. Helsinki 1997

STUK-A140 Moring M, Markkula M-L. Cleanup techniques for Finnish urban environments and external doses from 137Cs - modelling and calculations. Helsinki 1997

STUK-A139 Tapiovaara M, Lakkisto M, Servomaa A. PCXMC. A PC-based Monte Carlo program for calculating patient doses in medical x-ray examinations. Helsinki 1997.

STUK-A138 Lindell B Boice JD, Sinnaeve J, Rytömaa T. Past and future trends of radiation research. Proceedings of the seminar at STUK in Helsinki 28 February 1997. Helsinki 1997.

STUK-A137 Arvela H, Ravea T. Radonturvallinen rakentaminen Suomessa. Helsinki 1997.

STUK-A136 Pennanen M, Mäkeläinen I ja Voutilainen A. Huoneilman radonmittaukset Kymen läänissä: Tilannekatsaus ja radonennuste. Helsinki 1996.

STUK-A135 Hyvärinen J. On the fundamentals of nuclear reactor safety assess- ments. Inherent threads and their implications. Helsinki 1996.

35 SÄTEILYTURVAKESKUS STUK-A146

STUK-A134 Ylätalo S, Karvonen J, Lander T, Honkamaa T, Toivonen H. Doserate mapping and search of radioactive sources in Estonia. Helsinki 1996.

STUK-A133 Rantavaara A. Puutavaran radioaktiivisuus. Helsinki 1996.

STUK-A132 French S, Finck R, Hämäläinen RP, Naadland E, Roed J, Salo A, Sinkko K. Nordic Decision Conference: An exercise on clean-up actions in an urban environment after a nuclear accident. Helsinki 1996.

STUK-A131 Mustonen R, Koponen H. Säteilyturvakeskuksen tutkimushankkeet 1996 - 1997. Helsinki 1996.

STUK-A130 Honkamaa T, Toivonen H, Nikkinen M. Monitoring of airborne contamination using mobile units. Helsinki 1996.

STUK-A129 Saxen R, Koskelainen U. Radioactivity of surface water and fresh water fish in Finland in 1991-1994. Helsinki 1995.

STUK-A128 Savolainen S, Kairemo K, Liewendahl K, Rannikko S. Radioimmuno- terapia. Hoidon radionuklidit ja annoslaskenta. Helsinki 199S.

STUK-A127 Arvela H. Asuntojen radonkorjauksen menetelmät. Helsinki 1995.

STUK-A126 Pöllänen R, Toivonen H, Lahtinen J, Dander T. OTUS-reactor inventory management system based on ORIGEN 2. Helsinki 1995.

STUK-A125 Pöllänen R, Toivonen H, Lahtinen J, Ilander T. Transport of large particles released in a nuclear accident. Helsinki 1995.

STUK-A124 Arvela H. Residential radon in Finland: Sources, variation, modelling and dose comparisons. Helsinki 1995.

Täydellisen listan STUK-A -sarjan julkaisuista saa

Säteilyturvakeskus PL 14 00881 Helsinki puh. (09)759 881

36 m STUK

O) > f

Q. o •g 3 v> c c C/l CO o

(D (A M 0)

ISBN 951-712-231-4 ISSN 0781-1705

Oy Edita Ab, Helsinki 1997