Jukolan Viestin Tarina 1989-2006
JUKOLAN VIESTIEN TARINA II Vuodet 1989- Kaukametsäläiset ry 2006 Jukolan viestin tarina II Vuodet 1989- 2 Jukolan viestin tarina II Vuodet 1989- 3 ALKUSANAT Vuonna 1989 ilmestyi 40:nnen Jukolan jälkeen Matti Salmenkylän toimittamana mainio Jukolan viestien historiateos ’Jukolan viestin tarina 1949-1988’. Siinä kerrotaan mm. viestien perustamisesta, alkuvaiheista, tärkeistä henkilöistä matkan varrella ja tietysti kustakin viestistä parhaine tuloksineen, kuvineen ja karttoineen. Nyt tehty ’jatko-osa’ kuvaa lähinnä kirjan jälkeisiä vuosia. Koska toivomuksia kirjankin vuosien lisäkartoista ja kaikista tuloksista on tullut runsaasti, on tähän pyritty vastaamaan. Aivan kaikkia tuloksia ei kuitenkaan alkuvuosilta ole löytynyt. Näiden lisäksi sivuilla esitellään jälleen eräitä avainhenkilöitä sekä esitettyjen toiveiden mukaisesti myös eräitä tausta-asioita. Viestien kuvauksissa kilpailujen selostusten osuus on kirjaa laajempi, koska 1 sivun tilarajoitusta ei ole. Jatko-osa ilmestyy kirjanomaisena netti-versiona. Siitä jokainen voi vapaasti tulostaa itse ei-kaupallisiin tarkoituksiin joko kaikki tai vain haluamansa osat ja vaikka sidotuttaa ne kirjaksi. Tähän on päädytty lähinnä taloudellisista syistä. Painettuna Tarina II:n kustannus olisi noussut niin korkeaksi erittäinkin, kun kokemusten valossa sen painos olisi ollut pieni, että sellaisen tekeminen ei ollut järkevää. Projekti on kaikkiaan kestänyt kolmisen vuotta. Kun aiotut ammattikirjoittajat eivät lopulta odottelujen jälkeenkään kiireiltään ehtineet kilpailukuvauksia kirjoittaa eikä vuoden
[Show full text]