Eduskunta 2017 Duskunta Kokoontui Vuoden 2017 Ensimmäiseen Olli Rehnille (Kesk.) Myönnettiin Vapautus Edustajan- Täysistuntoonsa 1
Total Page:16
File Type:pdf, Size:1020Kb
eduskunta 2017 duskunta kokoontui vuoden 2017 ensimmäiseen Olli Rehnille (kesk.) myönnettiin vapautus edustajan- täysistuntoonsa 1. helmikuuta Sibelius-Akate- toimesta 1.2. alkaen, koska hänet oli valittu Suomen E mian väliaikaistiloissa, joissa eduskunta toimi Pankin johtokunnan jäseneksi. Rehnin tilalle nousi vielä kevätistuntokauden Eduskuntatalon peruskorja- Paula Lehtomäki (kesk.), joka pyysi vapautusta valtio- uksen takia. Avausistunnossa puhetta johti ikäpuhe- sihteerin tehtävän hoitamista varten. Vapautus myön- mies, kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.), kunnes nettiin 9.2. alkaen, jolloin Lehtomäen tilalle eduskun- eduskunta valitsi puhemiehen ja kaksi varapuhe- taan nousi Pekka Puska (kesk.). miestä. Puhemieheksi valittiin edelleen Maria Lohela Nasima Razmyar (sd.) vapautettiin edustajantoi- (ps.), ensimmäiseksi varapuhemieheksi Mauri Pekka- mestaan 9.6. alkaen hänen siirryttyään Helsingin apu- rinen (kesk.) ja toiseksi varapuhemieheksi Arto Sato- laispormestariksi. Razmyarin tilalle tuli Pilvi Torsti nen (kok.). Valtiopäivien avajaiset olivat Finlandia- (sd.). talossa 2. helmikuuta. Hanna Mäntylä (uv.) jätti eduskunnan 30.6. tultuaan nimitetyksi erityisneuvonantajaksi Euroopan Kokoonpanossa paljon muutoksia neuvoston sihteeristöön. Hänen tilalleen nousi 3.7. Matti Torvinen (uv.). Eduskunnan kokoonpano muuttui poikkeukselli- Alexander Stubbille (kok.) myönnettiin vapautus sen paljon valtiopäivien 2017 aikana. Suurin muutos edustajantoimesta 30.7. lukien Euroopan investointi- tapahtui kesäkuussa, kun perussuomalaisten eduskun- pankin varapääjohtajan tehtävän takia. Hänen paik- taryhmä jakaantui kahtia pian perussuomalaisen puo- kansa täytti 2.8. alkaen Pia Kauma (kok.). lueen puoluekokouksen jälkeen. Kesäkuun 13. päivänä Hallituspuolueilla eli keskustalla, kokoomuksella perustettu uusi eduskuntaryhmä otti aluksi nimek- ja sinisillä oli eduskunnassa valtiopäivien päättyessä seen Uusi vaihtoehto (uv.). Siihen kuului kesäkuun yhteensä 106 kansanedustajaa. lopussa 19 kansanedustajaa (Simon Elo, Sampo Terho, Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Timo Soini, Jari Lindström, Martti Mölsä, Ari Jalonen, Anne Lou- helainen, Kari Kulmala, Pirkko Mattila, Jussi Niinistö, Kaj Turunen, Tiina Elovaara, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Maria Lohela, Reijo Hongisto ja Pentti Oinonen). Kun lisäksi Veera Ruoho erosi perussuoma- laisista ja liittyi kokoomuksen eduskuntaryhmään, jäi perussuomalaisten ryhmään 17 kansanedustajaa. Syk- syllä Uusi vaihtoehto vaihtoi nimensä Siniseksi edus- kuntaryhmäksi (sin.). Perussuomalaisten kahtiajako muutti myös hal- lituksen parlamentaarista pohjaa sekä hallituksen ja opposition voimasuhteita eduskunnassa. Perussuo- malaisiin ennen muutosta kuuluneet viisi ministeriä siirtyivät uuteen eduskuntaryhmään ja jatkoivat val- tioneuvoston jäseninä. Hallitusohjelma pysyi samana. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi 14.6. eduskun- nalle valtioneuvoston tiedonannon hallituspohjassa tapahtuneista muutoksista, ja eduskunta äänesti halli- tuksen luottamuksesta 22.6. Kansanedustajat aloittivat syysistuntokauden Uuden eduskuntaryhmän syntymisen lisäksi edus- peruskorjatussa Eduskuntatalossa 5.9. kuntaan tuli vuoden 2017 aikana useita uusia kansan- edustajia poislähteneiden tilalle. Sotelle aikalisä, alkoholi puhutti Vastaavasti Suomi voi pyytää samoilta tahoilta puolus- tusvoimien toimialaan kuuluvaa apua. Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistuksen eli Eduskunta päätti keväällä liikenteen palveluita soten odotettiin hallitsevan eduskunnan työtä vuonna koskevasta uudistuksesta, jolla muun muassa lope- 2017. Eduskunta ehtikin alkuvuonna aloittaa useiden tetaan taksien hintasääntely ja helpotetaan kuljetus- laajojen sote-lakipakettien käsittelyn. Hallitus otti yrittäjäksi ryhtymistä. Lait tulevat voimaan pääosin kuitenkin soten valmistelussa aikalisän sen jälkeen, heinäkuussa 2018. Postilakia muutettiin siten, että kir- kun eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi kesä- jeitä ei enää tarvitse jakaa kuin kolmena päivänä vii- kuussa, etteivät hallituksen esitykset olleet kaikilta kossa sanomalehtien varhaisjakeluverkon alueilla. osin perustuslain mukaisia. Perustuslakivaliokunnan Postin ei myöskään tarvitse kuljettaa kirjeitä perille 29.6. antaman lausunnon mukaan hallituksen esit- yhtä nopeasti kuin ennen. tämä maakunnan velvollisuus yhtiöittää sosiaali- ja Loppuvuonna eduskunta höllensi alkoholin vähit- terveydenhuollon palvelut oli perustuslain vastainen. täismyyntiä kaupoissa ja ravintoloissa koskevaa sään- Lisäksi hallituksen esityksessä oli esitetty yksityis- telyä ja nosti samalla alkoholiveroa. Alkoholilain tettäväksi suuri määrä julkisia tehtäviä tavalla, joka ei ensimmäinen käsittely täysistunnossa oli poikkeuk- täyttänyt perustuslain vaatimuksia siitä, miten julkisia sellisen jännittävä, sillä kansanedustajat olivat saaneet hallintotehtäviä voi antaa muille kuin viranomaisille. eduskuntaryhmiltään luvan äänestää omantuntonsa Hallitus ilmoitti, että se tekee eduskunnan käsitte- mukaisesti. Ratkaisevassa äänestyksessä eduskunta lyssä oleviin lakiesityksiin perustuslakivaliokunnan edel- päätti äänin 98–94, että vähittäiskaupassa myytävissä lyttämät muutokset ja että valinnanvapaudesta annetaan alkoholijuomissa saa olla alkoholia 5,5 prosenttia, kun uusi hallituksen esitys alkuvuodesta 2018. Koska valin- aiempi yläraja oli 4,7. nanvapautta sekä soten järjestämis- ja maakuntalakeja Eduskunnan perustuslaissa määriteltyihin tehtä- koskevat esitykset ovat poliittisesti sidoksissa toisiinsa, viin kuuluu lakien säätämisen, pääministerin valinnan ei kokonaisuudistus edennyt eduskunnassa vuoden 2017 ja valtion talousarviosta päättämisen lisäksi Suomea aikana. Sen sijaan eduskunta sääti pikavauhtia lain, jolla sitovien kansainvälisten sopimusten hyväksymi- pyritään estämään sosiaali- ja terveyspalvelujen laajamit- nen. Vuonna 2017 eniten kansalaiskeskustelua herätti taiset ulkoistukset niin kauan, kuin sote on kesken. Lain Tenojoen kalastusta koskevan sopimuksen uusiminen säätämistä vauhditti niin sanottu Meri-Lapin tapaus, Norjan kanssa. jossa joukko kuntia teki paikalliset sairaanhoitopalvelut Runsaasti keskustelua herätti myös työttömyys- turvatakseen pitkäaikaisen ulkoistussopimuksen yksityi- turvalain muutos. Täyden työttömyysetuuden saa- sen yrityksen kanssa. dakseen työttömän täytyy osoittaa aktiivisuutensa Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa eduskunta käsit- toimimalla määrätty aika palkkatyössä tai yrittäjänä teli kevätistuntokaudella loppuun kaksi edellisen vuo- tai osallistumalla työllistymistä edistäviin toimen- den valtiopäivillä alulle pantua suurta kokonaisuutta: piteisiin. Samalla työttömyysturvan omavastuuai- puolustuspoliittisen selonteon sekä kansainvälisen kaa lyhennettiin seitsemästä päivästä viiteen. Lain avun vastaanottamista ja antamista koskevan lakipa- kumoamiseen tähtäävä kansalaisaloite keräsi vaadit- ketin. Eduskunnan hyväksymän selonteon mukaan tavat 50 000 allekirjoitusta ennen vuodenvaihdetta ja Suomi parantaa puolustusvalmiuttaan merkittävästi tullee eduskunnan käsittelyyn vuonna 2018. muun muassa kasvattamalla sodan ajan joukkoja Eduskunnalle jätettiin vuonna 2017 neljä kansalais- sekä uusimalla niin maa-, meri- kuin ilmavoimienkin aloitetta, jotka koskivat eutanasian laillistamista, kesä- kalustoa. Suomi pitää myös edelleen avoimena mah- ajasta luopumista sekä Malmin lentokentän ja Vaasan dollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Kansainvälisen aluesairaalan palvelujen säilyttämistä. Näistä loppuun avun antamista ja saamista koskevat lait tarkoittavat, asti ehdittiin käsitellä kellojen siirtäminen kesäaikaan. että puolustusvoimat voi auttaa toista valtiota, EU:ta Aloite hylättiin, koska asia ei kuulu eduskunnan päätös- tai kansainvälistä järjestöä esimerkiksi terrori-iskun, valtaan. Loppuun asti käsiteltiin myös kolme vuonna luonnonkatastrofin tai suuronnettomuuden takia. 2016 jätettyä kansalaisaloitetta, jotka koskivat nollatun- tisopimuksia, eläkeindeksiä ja avioliittolain muutosta. Maija Laine vieraili eduskunnassa Avointen ovien päivänä 15.10. Hän oli käynyt Eduskuntatalossa edellisen kerran vuonna 1947, mistä hänellä oli mukanaan valokuva. säätiön pääomittamiselle 50 miljoonalla eurolla. 2.5. eduskunta päätti itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuiston perustamisesta Suomussalmen Hos- saan. Asiaa koskeva hallituksen esitys käsiteltiin edus- kunnan ympäristövaliokunnassa, joka myös osallistui kansallispuiston avajaisiin kesäkuussa. Eduskunta osallistui itsenäisyyden juhlavuo- teen tuottamalla Suomessa ja ulkomailla yli seitse- mänkymmentä Suomi 100 -tapahtumaa. Marras- kuun 15. päivänä eduskunta muisti sadan vuoden takaisia tapahtumia järjestämällä demokratian tule- vaisuutta pohtineen juhlaseminaarin sekä palkitse- malla koululaiskilpailun parhaat ehdotukset nuorten uudesta itsenäisyysjulistuksesta. 100visio-kilpai- lun voittajaksi valikoitui kuopiolaisten lukiolaisten Suomalaiset-teksti. Eduskuntatalon peruskorjaus valmistui Kansanedustajat kouluissa -tapahtuma sisälsi lähes 600 kouluvierailua ja 200 päiväkotikäyntiä. Suurin osa Eduskunta pääsi syysistuntokauden alussa takaisin van- eduskunnan järjestämistä tapahtumista oli tarkoitettu haan arvokiinteistöönsä, kun Eduskuntatalon perus- kansalaisille. korjaus valmistui. Vuonna 1931 valmistuneen Edus- kuntatalon talotekniikka uusittiin peruskorjauksessa, Suomi 100 näkyi kansainvälisillä areenoilla minkä lisäksi muun muassa entisöitiin ikkunat, sisäpin- nat ja suuri osa julkisten tilojen huonekaluista. Perus- korjauksen valmistumisen kunniaksi eduskunta jär- Juhlavuosi näkyi myös eduskunnan kansainvälisessä jesti syksyllä kahtena viikonloppuna