Taneli Hassinen on Saanut Itsensä Uu- Helposti Tietenkin Lähdetään Seuraamaan Toisen Uskovaisen Kehumaa Tietä

Taneli Hassinen on Saanut Itsensä Uu- Helposti Tietenkin Lähdetään Seuraamaan Toisen Uskovaisen Kehumaa Tietä

7. vuosikerta Sisällys 3/2008 KUSTANTAJA Faktapro Oy 3 Pääkirjoitus Anteeksiantoa PL 4 , 02941 Espoo puh. (09) 54 79 74 10 4 Jumala puhuu meren kuohuissa fax (09) 512 20 33 pyramidien katveessa [email protected] 7 Miehen tulevaisuutta pohdittiin Parikkalassa 12 TOIMITUS Narnian tarinoiden jatko-osassa pää- Pyramidit ovat tulleet tutuiksi monille uskoville aivan uudella tavalla. Yksi tämän päivän PL 4, 02941 Espoo osassa on prinssi Kaspian. kristittyjä puhuttava aihe on netissä sijoitustoimintaa harjoittanut WinCapita. Poliisin antamien puh. (09) 54 79 74 10 8 Mistä lapsen itsetunto? tietojen mukaan n. 10.000 suomalaista olisi sijoittanut rahaa kyseiseen pyramidioperaatioon – fax (09) 512 20 33 [email protected] koko potti liikkunee 100 miljoonan euron paikkeilla. 9 Sopanen! Osa mukaan lähteneistä ehti tehdä mukavan tilin ennen homman loppumista, mutta varsin PÄÄTOIMITTAJA moni jäi nuolemaan näppejään. Yllättävää on ollut huomata, kuinka laajalle kyseinen sijoitus- Kimmo Janas 10 Ohridin kaupunki kiehtoo toiminta on levinnyt myös uskovien keskuudessa, varsinkin helluntaiherätyksessä. GSM 050 912 73 32 matkailijoita ja taiteilijoita [email protected] Tilanteen tekee erityisen vaikeaksi se, että mukaan lähteneet uskovaiset mainostivat toi- mintaa ystävilleen ja saivat nämäkin mukaan. Nyt kun toiminta on vihelletty poikki, on moni NEUVOTTELUKUNTA 12 Tosikuvat • Petri Aalto • Narnian tarinat – prinssi Kaspian 18 todellisissa tunnontuskissaan uskonveljiensä ja sisartensa takia. Sen lisäksi, että moni menetti (International Christian • Pankkikeikka pitkän pennin – puhutaan jopa useampien satojen tuhansien eurojen menetyksistä – hyvässä Abraham Maldonado kävi opettamassa Chamber of Commerce) • Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta kristittynä toimimista työelämässä. uskossaan, menetti moni myös ystävänsä, mahdollisesti jopa lopullisesti. • Martti Ojares Viimeisten tietojen mukaan moni voi saada vielä rikossyytteen osallistumisestaan tuohon • Heikki Ranssi 15 Konevitsan luostarin kirkonkellot toimintaan ja rahankeräysrikoksella saatu raha täytyy maksaa rikoshyötynä valtiolle. Voitte (Helsingin NMKY) • Jorma Reinikainen kuvitella, minkälaisissa tuskissa nämä veljet ja sisaret painiskelevat tänä päivänä – on rahapula, (Helsingin Raamattukoulun 18 Abraham Maldonado – Jumalan erikoisagentti on omantunnon tuskia, on pelkoa rikossyytteistä jne. Miesfoorumi) Pelkään pahoin, että tämän vuoden aikana tulee tapahtumaan vielä paljon WinCapitan ai- • Samuel Saresvirta 20 Kevyesti kävellen ja juosten heuttamia itsemurhia. Tie on tukossa joka suuntaan ja eväitä ei tunnu löytyvän ulospääsyyn. 22 (Christian Men’s Network) Tietenkin jokainen tekee omat ratkaisunsa, eikä järjen käyttö ole uskoviltakaan kiellettyä, mutta • Esko Saxelin 21 Miksi juosta maraton? Taneli Hassinen on saanut itsensä uu- helposti tietenkin lähdetään seuraamaan toisen uskovaisen kehumaa tietä. Eikä tuo alakerran (Missionuoret) teen nousukiitoon burn-outin jälkeen. isäntäkään toimettomana ole, kun puhutaan uskovien raha-asioista. ISSN 1458-3224 22 Burn-outista uuteen nousuun Mutta kuinka paljon löytyy sitä kristillistä rakkautta ja anteeksian- KUVANKÄSITTELY toa, nyt kun sitä toden totta tarvitaan? Matteus muistuttaa meitä: Petri Janas "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, 24 Isä-poika -leiri Sääksissä PAINO niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin Satakunnan Painotuote Oy Lyhyestä virsi kaunis tullaan teille mittaamaan". Ratastie 6, 32800 Kokemäki 26 24 Tie siunaukseen kulkee anteeksiannon ILMOITUSMARKKINOINTI Isä-poika -leirillä riittää puuhaa ja yh- kautta, koetetaan muistaa se vaikeinakin 28 Kristityn motoristin asialla Mesax Marketing teistä aikaa. hetkinä. Kiesikuja 12, 01200 Vantaa puh. (09) 876 61 06 30 Tosimies lukee: fax (09) 875 11 91 Rentouttavaa kesää toivottaen • Tommu Hellsten: Uhanalainen ihminen GSM 040 519 46 70 • Soili Poijula: email: [email protected] Lapsi ja kriisi – selviytymisen tukeminen ILMOITUSHINNAT • Katariina Järvinen & Laura Kolbe: (+ alv 22%) Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa mv 2-väri 4-väri – Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta 28 e e e • Tommy Hellsten: Virtahepo työpaikalla 1/1 1.150 1.350 1.600 Motoristien ajokausi avattiin perintei- 1/2 670 e 850 e 1.000 e sesti Liedon motoristikirkossa toukokuun 1/4 400 e 500 e 570 e 32 Rauhanturvaajan sielunrauha alussa. 1/8 240 e 270 e 350 e TILAUKSET 34 Tapahtumia tosimiehille Kestotilaus: 30 e (6 numeroa/vsk) e Määräaikaistilaus: 35 35 Ekokuulumisia autoteollisuudesta [email protected] www.tosimies-lehti.fi 36 Hybridivertailu: 36 puh. (09) 54 79 74 10 Honda Civic Hybrid ja Toyota Prius Tällä kertaa vertailussa ovat ympäris- KANSI töystävälliset hybridit, Honda Civic Hybrid ja Toyota Prius. Uusimmassa Narnian tarinoita -elokuvassa tutustutaan prinssi Kaspianiin. 2Kuva:TOSIMIES Murray Close 1/ 2008 © Disney Enterprises, Inc. and Walden Media LLC. Kolme vuotta myöhemmin hän myillen. siirryin 1600 km etelään seura- – Täytyy myöntää, että tänne kuntaan, jonka jäsenten keski- lakeuksien keskellä tottuminen ikä oli kuulemma vähintään kesti seitsemisen vuotta. Lapis- 70 vuotta. Nuorteniltoja ei oltu sa, luonnon keskellä ja meren pidetty varmaankaan kymme- rannalla varttuneena olen välillä neen vuoteen. Niinpä hän lähti kysellyt, että miksi sinä Jumala rakentelemaan nuorisotyötä, halusit minut tänne kuivalle jonka kuluessa tehtiin mm. kol- maalle. Mutta hengellisesti täällä me musikaalia. Valtaosa pro- ei suinkaan ole ollut kuivaa. duktioissa esiintyneistä kolmes- Aluksi hän oli Ilmajoen hel- takymmenestä nuoresta ei ollut luntaiseurakunnan nuorisotyös- edes seurakunnan jäseniä, mutta sä mukana vuoden. Sitten Keto- innostuneita koululaisia. lan Juha pyysi apuun Seinäjoen alueen nuorisotyöhön. Vuosina Lakeuksiinkin tottuu 1998-2001 Rauno kierteli free- Vuosina 1987-1990 Rauno Kar- lancerina eri seurakunnissa mitsa soitti legendaarisessa useimmiten nuoriso/lapsityön JUMALA Heureka -gospelbändissä kita- merkeissä leireillä jne. ja antoi raa ja lauloi. Keikat olivat eri yksityisiä kitaratunteja. seurakuntien tilaisuuksissa niin PUHUU Suomessa kuin Ruotsissakin. Ol- Insomnia iskee lessaan Heinolassa keikalla hän 2001 Isonkyrön helluntaiseura- tapasi tulevan vaimonsa Minnan kunta kutsui töihin, ja siellä ku- ja lopulta olikin edessä muutto luivat seuraavat 2,5 vuotta. Työt MEREN Suomeen vuonna 1995. kuitenkin päättyivät loppuunpa- – Kuuden vuoden ’piirityksen’ lamiseen. jälkeen menimme Lapuan hel- – Eikä se suinkaan ollut seu- luntaiseurakunnassa naimisiin rakunnan tai seurakuntalaisten KUOHUISSA 17.6.1995, Rauno muistelee hy- vika, minä vaan yksinkertaisesti Kimmo Janas aikana alkoi miehen sisimpään nousta mielikuvia. Kun ihminen masentuu, hän käpertyy – En rukoillut niitä, en olisi edes osannut. Omaa Raamattu- helposti elämänsä peiton alle ja saattaa akaan ei ollut, kun tulin uskoon, hukata monta vuotta elämästään. vaikka evankelistan poika olin- Jonkinlainen tulosvastuukuvio on kin, hän muistelee. Herkät hetket ja mielikuvat usein ruoskana selässä. Vääränlainen liittyivät evankeliumityöhön. miellyttämisen tarve uuvuttaa. Mutta Kävellessään eräänä iltana nuor- tenkokouksesta kotiin Marielun- Jumala ei kuitenkaan vaadi meiltä diin (viitisen kilometriä Haapa- mitään muuta, kuin että me rannasta pohjoiseen) Rauno sai olemme Hänen edessään rehellisiä. näyn katsellessaan ympärillään aukeavia niittyjä. Pelto avautui autavaaralla syntynyt Rauno Karmit- unenomaisesti ja oli täynnä ih- sa on elänyt 20 ensimmäistä vuottaan misiä, jotka katsoivat häntä. Hui- Ruotsin Lapissa. Siellä elänyt ja tou- vipäisiä vanhoja, nuoria, ei ruot- R salaisia eikä suomalaisia vaan hunnut koskien varrella. Ja kokenut valtavaa vetovoimaa luontoon, oikeastaan painetta luon- selvästi ulkomaisia ihmisiä. non keskelle, jossa tuntea Jumalan läsnäolon. – Menin pastorimme Olle Tör- – Hapenottoa on fyysisen tason lisäksi myös hen- män puheille ja selitin näkyni. kisellä tasolla. Päivä luonnon keskellä on todella Olle vastasi, että kyllä hän tämän mahtavaa, Rauno huomauttaa. tiesi jo etukäteen. Jumalalla on – Meri, luonto ja erähenkinen maailma ovat sinulle kutsu valtakunnan työ- minulle paikka, jossa voin istuskella nuotiolla hön. ja jutella ja tutustua ihmisiin. Olle ei ollut halunnut puhua siitä aikaisemmin, koska tiesi Kutsu avautuu Jumalan kertovan sen, kun olisi Uskoon Rauno tuli Haaparannassa 19-vuoti- oikea aika. aana – 4.8.1985 tarkkaan sanottuna, ja kävi Käytyään raamattukoulun kasteella samana syksynä. Rauno aloitti kotiseurakuntansa Uskon taipaleen ensimmäisten päivien nuorisopastorina vuonna 1990. TOSIMIES 3 / 2008 4 5 TOSIMIES 3 / 2008 väsähdin. En olisi ikinä uskonut varmasti tuollaisia runsaan 3 luat minut tähän työhön, varus- tani, kuinka salama iski sinne Teksti: Kyösti Havukainen sen ajan loppuvan sillä tavalla, metrin korkuisia. Siellä aallo- ta minut, minulla ei ole yhtään ja sininen sähkö kulki aivoissa Kuva: Jarkko Malinen Rauno huokaisee. kossa Jumala rupesi puhumaan rahaa. Olin silloin peruspäivära- pysähtyen kahteen pingispallon Miehen tulevaisuutta Paukut loppuivat ja päälle sisimpääni, että muistatko Rau- halla, eikä mitään mahdollisuuk- kokoiseen möykkyyn. Salama Neljättä kertaa paukahti valtava migreenikoh- no, kun sinä viimeksi olit täällä, sia miettiä sellaisia kuvioita. tuli ja porasi niitä möykkyjä ja pidettyyn Mies Myllyssä pohdittiin Parikkalassa taus. Diagnoosi oli unen puut- niin tämä oli kuin itse tyyneys Seuraavana jouluna hän sai kipu oli aivan mieletön. Lopulta teesta johtuva uupuminen.

View Full Text

Details

  • File Type
    pdf
  • Upload Time
    -
  • Content Languages
    English
  • Upload User
    Anonymous/Not logged-in
  • File Pages
    21 Page
  • File Size
    -

Download

Channel Download Status
Express Download Enable

Copyright

We respect the copyrights and intellectual property rights of all users. All uploaded documents are either original works of the uploader or authorized works of the rightful owners.

  • Not to be reproduced or distributed without explicit permission.
  • Not used for commercial purposes outside of approved use cases.
  • Not used to infringe on the rights of the original creators.
  • If you believe any content infringes your copyright, please contact us immediately.

Support

For help with questions, suggestions, or problems, please contact us