71 Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan pienkerrostalot, koska rakennuksissa on porrashuoneet, joista käynti asuntoihin kulkee. 72 Kuvat 127-128. Helsinki/Käpylä. Kaavoittajat Bertel Jung, Birger Brunila, Otto-I. Meurman ja Martti Välikangas. Ylempi kuva Mäkelänkadun itäpuoli ja alempi kuva länsipuoli (alueet rajattu sinisellä viivalla). Mäkelänkadun länsipuolella oleva osa Käpylää on selvästi matalammalla tehokkuudella (ea = 0,14) rakennettu kuin itäpuolella oleva alue (ea = 0,24). Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Alueiden keskellä olevat desimaaliluvut kuvaavat alueelle laskettua keskimääräistä aluetehokkuutta. 73 Kuvat 129-130. Helsinki/Ruoholahti/”Sadanmarkan villat” (Lahti 2001). Aluetehokkuus, joka tässä tapauksessa on samalla korttelitehokkuus, on melko korkea, vaikka talot ovat 2-kerroksisia ja sisäpiha- alueet avarantuntuisia (ea = 0,34). Osittain tätä selittää katualueiden puuttuminen rajatun alueen (sinisellä viivalla) maapinta-alasta. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Alueen keskellä oleva desimaaliluku kuvaa alueelle laskettua keskimääräistä aluetehokkuutta. 74 Kuvat 131-132. Helsinki/Vallila (Lahti 2001). Aluetehokkuus, johon, on korkea, ottaen huomioon, että alueen pinta-alaan (rajattu sinisellä viivalla) on laskettu mukaan myös alueen sisäinen puistoalue (ea = 0,53). Talot ovat pääosin 2-kerroksisia ja sisäpiha-alueet väljiä. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Alueen keskellä oleva desimaaliluku kuvaa alueelle laskettua keskimääräistä aluetehokkuutta. 75 Kuvat 133-134. Helsinki/Pakila. Tehokkuuslukuja on laskettu kortteleitttain. Kuvissa esimerkkejä kahdelta osa-alueelta. Korttelitehokkuudet vaihtelevat välillä ea = 0,15 – 0,28. Suurimmat tehokkuudet ovat kortteleissa, joissa on muita kuin ”matalia” asuinrakennuksia. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Aluerajaus sinisellä viivalla. 76 Kuvat 135-136. Helsinki/Pikku-Huopalahti/Sireenikatu (Lahti 2001). Alueen kaavoittaja Matti Visanti. Tämän kadun varrella sijaitsee vuosina 1996-1999 valmistunut rakennusryhmä, joka on suunniteltu ”matalan ja tiiviin” kaupunkipientalomallin mukaan. Korttelitehokkuus on keskimäärin jopa ek = 0,67 (pelkkien asuinkerrosalojen mukaan laskettuna = 0, 44). Alueen rajaus (sininen viiva) on tehty kaavamerkintöjen mukaan korttelialueet halkaisten. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. 77 Kuvat 137-138. Helsinki/Laajasalo/Köökarinkujan kortteli (Lahti 2001). Kyseessä ovat pienkerrostalot (suunnittelija Timo Vormala), jotka tietokantaan on luokiteltu pientaloiksi. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Aluerajaus sinisellä viivalla. Keskellä oleva desimaaliluku kuvaa alueelle laskettua keskimääräistä aluetehokkuutta. 78 Kuvat 139-141. Espoo/Laurinlahti (Lahti 2001). Kyseessä on suhteellisen suuri alue, jossa talotyypit ovat vaihtelevia (kaavoittaja Kalevi Karlsson). Alue on rakennettu pääosin 1980-luvulla, mutta rakentaminen jatkuu yhä. Yllättävän suuri, laajaa aluetta koskeva aluetehokkuus (ea = 0,30) kätkeytyy kumpuilevan maaston ja kasvillisuuden taakse. Karttasymbolit: ruskea neliö = rekisteritiedon mukainen rakennus. Ruskea neliö keltaisen ympyrän sisällä = ”matala” asuinrakennus. Aluerajaus sinisellä viivalla. Keskellä oleva desimaaliluku kuvaa alueelle laskettua keskimääräistä aluetehokkuutta..