Ein Kampf um Rom. Finnish - Taistelu Roomasta II - Historiallinen romaani By Dahn, Felix, 1834-1912 Finnish A Doctrine Publishing Corporation Digital Book This book is indexed by ISYS Web Indexing system to allow the reader find any word or number within the document. TAISTELU ROOMASTA II Historiallinen romaani Kirj. FELIX DAHN Suomentanut Werneri Tukiainen ["Ein Kampf um Rom"] Ensimmäisen kerran julkaissut Yrjö Weilin Helsingissä 1905. SISÄLLYS: V. Vitiges II VI. Totila I VII. Teja VIIDES KIRJA VITIGES II ENSIMMÄINEN LUKU. Saavuttuaan leiriin kuningas Vitiges tapasi kaiken mitä suurimmassa epäjärjestyksessä. Yleinen hätä tempasi hänet surustaan ja antoi hänelle tarpeeksi tekemistä. Hän näki sotajoukon täydellisessä hajaantumistilassa ja useihin puolueihin jakautuneena. Hän huomasi selvästi, että koko goottien kansa olisi ollut auttamattomasti hukassa, jos hän olisi luopunut kruunusta tai jättänyt sotajoukon oman onnensa nojaan. Useita pienempiä joukkoja hän näki jo lähtövalmiina. Muutamat aikoivat liittyä Ravennan kreiviin, Grippa-vanhukseen. Toiset aikoivat mennä kapinallisten puolelle, toiset lähteä Italiasta ja paeta Alppien yli. Oli sellaisiakin, jotka puolsivat uutta kuninkaanvaalia. Tässäkin asiassa olivat eri puolueet aseet pystyssä toisiaan vastaan. Hildebrand ja Hildebad pitivät vielä niitä koossa, jotka eivät tahtoneet uskoa kuninkaan paenneen. Vanhus oli sanonut, ettei hän, jos Vitiges todellakin oli paennut, lepäisi ennenkuin valapattoinen kuningas oli saanut samanlaisen lopun kuin Teodahad. Hildebad haukkui konnaksi jokaista, joka näin ajatteli Vitigeksestä. He olivat miehittäneet kaupunkiin ja kapinallisten leiriin johtavat tiet ja uhkasivat väkivallalla pysähdyttää jokaisen, joka aikoi sinne päin. Herttua Guntaris oli saanut tiedon syntyneestä hämmingistä ja marssi hitaasti joukkoineen kuninkaallista leiriä kohti. Doctrine Publishing Corporation Digital Book Page 1 Kaikkialla Vitiges tapasi levottomia ryhmiä, lähdössä olevia joukkueita, kuuli uhkauksia ja haukkumasanoja, näki uhkaavia aseita. -- Millä hetkellä tahansa saattoi kautta leirin alkaa hirmuinen verilöyly. Nopeasti ja päättäväisesti hän riensi telttaansa, otti kruunukypärän päähänsä ja kuninkaansauvan käteensä, nousi uljaan sotaratsunsa Boreaksen selkään ja ajaa karautti pitkin telttakatuja seuralaisenaan Teja, joka piti hänen päällään Teoderikin sinistä kuninkaanlippua. Keskellä leiriä hän tapasi joukon miehiä, naisia ja lapsia -- goottilainen, kansasta muodostettu sotajoukko kuljetti aina ne mukanaan -- joka uhkaavan näköisenä vyöryi länsiportille päin. Hildebad käski miehensä portille keihäät tanassa. "Päästäkää meidät ulos", huusi joukko. "Kuningas on paennut, sota on lopussa, kaikki on hukassa. Me koetamme pelastaa itsemme." "Kuningas ei ole sellainen raukka kuin sinä", sanoi Hildebad tuupaten etumaista miestä hiukan taaksepäin. "Hän on petturi", huusi tämä. "Hän on hylännyt ja pettänyt meidät muutamain naisen kyynelten vuoksi." "Niin", kiljui toinen, "hän on tapattanut kolme tuhatta veljistämme ja sitten paennut." "Valehtelet", sanoi levollinen ääni ja Vitiges ilmestyi kulman takaa. "Terve, kuningas Vitiges", huusi jättiläismäinen Hildebad. "Tässä hän nyt on. -- Enkö sitä teille sanonut, te raukat. "Mutta jo sinun oli aika tullakin -- muuten täällä olisi käynyt huonosti." Silloin Hildebrand saapui oikealta muutamain ratsumiesten kanssa. "Terve, kuningas Vitiges, terve, kruunu päässäsi", huusi vanhus. "Ajakaa ympäri leiriä, kuuluttajat, ja kertokaa mitä olette nähneet. Koko kansa huutakoon: 'Eläköön, kuningas Vitiges ja hänen koeteltu uskollisuutensa!'" Mutta Vitiges kääntyi surullisena poispäin vanhuksesta. Ratsumiehet kiitivät salaman tavoin joka suunnalle. Pian kaikui kaikilta kujilta jyrisevä huuto: "Eläköön, kuningas Vitiges". Joka paikassa yhtyi äsken vielä niin kiihtynyt joukko huutoon. Kuningas silmäsi tuskansekaisella ylpeydellä tuhatlukuista joukkoa. Ja kreivi Teja kuiskasi hänelle: "Kuten näet, olet pelastanut valtakunnan." "Eteenpäin, vie meidät voittoon", huusi Hildebad. "Guntaris ja Arahad tulevat tänne päin. He toivovat tapaavansa meidät päättöminä ja julkisessa riidassa keskenämme. Hyökätkäämme heidän kimppuunsa. He saakoot nähdä erehtyneensä. Ulos heidän kimppuunsa! Alas kapinoitsijat!" Doctrine Publishing Corporation Digital Book Page 2 "Alas kapinoitsijat", huusivat sotamiehet mukana toivoen saavansa siten purkaa vielä kiihdyksissä olevat intohimonsa. Mutta kuningas viittasi jalon levollisesti: "Hiljaa! Goottilaiset aseet eivät enää saa vuodattaa goottilaista verta. "Te odotatte täällä kärsivällisesti. Hildebad, avaa portti! "Kukaan ei saa tulla mukaani. Minä menen yksin kapinoitsijoita vastaan. "Sinä, kreivi Teja, pidät järjestystä leirissä siksi kunnes palaan. "Mutta sinä, Hildebrand", huusi hän kovalla äänellä, "ratsastat Ravennan porteille ja käsket avaamaan ne. "Heidän pyyntönsä on täytetty. Tänä iltana me saavumme kaupunkiin: kuningas Vitiges ja kuningatar Matasunta." Hän lausui nämä sanat niin voimakkaasti ja juhlallisesti, että koko sotajoukko kuunteli niitä henkeä pidättäen. Hildebad avasi portin. Kapinallisten sotajoukko läheni ryntäysmarssissa. Kovana kajahti sotahuuto, kun portti avattiin. Kuningas Vitiges antoi kreivi Tejalle miekkansa ja ratsasti tulijoita vastaan. Portti suljettiin hänen takanaan. "Hän hakee kuolemaa", kuiskasi Hildebrand. "Ei", sanoi Teja. "Hän hakee gooteille pelastusta ja löytää sen." Kapinalliset hämmästyivät tunnettuaan ratsastajan. Völsungiveljesten vieressä, jotka olivat joukkonsa etunenässä, ratsasti heidän pestaamainsa avarilaisten jousimiesten päällikkö. Tämä varjosti kädellään pieniä, säihkyviä silmiään ja huusi: "Kautta hevosjumalan hevosen, hänhän on kuningas itse. Nyt poikani, aron ampumataitoiset pojat, tähdätkää tarkasti, ja sota on lopussa." Ja hän sieppasi väärän sarvijousen olaltaan. "Seis, Warchun kaani", sanoi herttua Guntaris laskien rautaisen kätensä hänen olalleen. "Sinä olet pahasti erehtynyt kaksi kertaa samalla hengenvedolla. "Sinä sanoit kreivi Vitigestä kuninkaaksi. Sen saat anteeksi. "Ja sinä aiot murhata sen, joka tulee rauhan sanansaattajana. "Avarit tehkööt niin, mutta se on vastoin goottien tapoja. "Tiehesi joukkoinesi leiristäni." Kaani katseli häntä ihmeissään. "Tiehesi, heti", toisti herttua Guntaris. Avari nauroi ja viittasi miehilleen. Doctrine Publishing Corporation Digital Book Page 3 "Sama minusta! Lapset, lähtekäämme Belisariuksen luo. "Omituisia ovat nämä gootit. Jättiläisiä ruumiiltaan -- lapsia sydämeltään." Vitiges oli saapunut perille. Guntaris ja Arahad katsoivat häntä tutkivasti. Hänen olemuksessaan ilmeni entisen vaatimattoman arvokkuuden ohella vakava ylevyys: suurimman surun majesteetti. "Tulin puhumaan kanssanne goottien puolesta. "Veljet eivät saa enää toisiaan silpoa. "Lähdetään yhdessä Ravennaan ja soditaan yhteisvoimin Belisariusta vastaan. "Minä nain Matasuntan ja te molemmat olette valtaistuintani lähinnä." "Ei koskaan", sanoi Arahad intohimoisesti. "Sinä unohdat", sanoi herttua Guntaris, "että morsiamesi on meidän leirissämme." "Turcian herttua Guntaris, minä voisin sanoa, että hän on pian meidän leirissämme. "Me olemme teitä lukuisammat, emmekä suinkaan aremmat, herttua Guntaris, ja meillä on oikeus puolellamme. "Minä en puhu niin. "Mutta minä puhun sinulle goottien kansasta. "Vaikka sinä voittaisitkin, olet liian heikko vastustamaan Belisariusta. "Tuskin yhdessäkään häntä voitamme. "Myönny siis!" "Myönny sinä", sanoi völsungi, "goottien hyväksi. Luovu kruunusta! Vai etkö sinä voi mitään uhrata kansasi hyväksi?" "Voin kyllä -- olen uhrannutkin jo. Onko sinulla vaimo, Guntaris?" "On, minulla on rakas vaimo." "Kuule siis! Minullakin on rakas vaimo. Minä olen uhrannut hänet kansani vuoksi. Minä olen hylännyt hänet kosiakseni Matasuntaa." Herttua Guntaris oli ääneti. Mutta Arahad huusi: "Sinä et ole varmaankaan rakastanut häntä." Silloin Vitiges liikehti kiivaasti. Hänen tuskansa ja rakkautensa saivat ylivallan. Hänen poskensa sävähtivät punaisiksi ja hän silmäsi musertavasti pelästynyttä nuorukaista. "Älä lörpöttele rakkaudesta, hullu poika, äläkä häpäise sitä. "Sinä puhut rakkaudesta sen vuoksi, että punaiset huulet ja sirot jäsenet kuvastuvat unissasi. Doctrine Publishing Corporation Digital Book Page 4 "Tiedätkö sinä, mitä minä menetin kadottaessani tämän vaimon, suloisen lapseni äidin? "Kokonaisen maailman rakkautta ja uskollisuutta. "Älä minua ärsytä. Sieluni on sairas. Vaivoin saan hillityksi tuskani ja epätoivoni. Älä ärsytä, etteivät ne pääse valloilleen." Herttua Guntaris muuttui miettiväiseksi. "Minä tunnen sinut, Vitiges, gepidisodan ajoilta. En ole koskaan aatelittoman miehen nähnyt suorittavan niin jaloja tekoja. "Minä tiedän, että vilppi on sinulle vieras. "Minä tiedän, kuinka rakkaus sitoo puolisot. "Ja sinä olet uhrannut vaimosi kansasi vuoksi. "Se on suuri uhraus." "Veli, mitä sinä mietit", huusi Arahad, "mitä aiot?" "Aion menetellä niin, ettei völsungien sukua voiteta jalomielisyydessä. "Jalo sukuperä, Arahad, vaatii jaloja tekoja. "Sano minulle, miksi et luopunut mieluummin kruunustasi ja hengestäsi kuin vaimostasi?" "Koska se olisi vienyt valtakunnan varmaan perikatoon. "Kahdesti aioin luopua kruunusta Arahadin hyväksi, kahdesti vannoivat parhaat mieheni, etteivät he tunnusta häntä kuninkaaksi. "Kolme, neljä vastakuningasta olisi valittu, mutta, kautta kunniani, kreivi Arahadia ei olisi koskaan tunnustettu kuninkaaksi. "Silloin uhrasin verta vuotavin sydämin vaimoni. "Ja nyt, herttua Guntaris, muista goottien kansaa. "Perikadon oma on völsungienkin suku, jos gootit joutuvat perikatoon. "Puun ihanin kukka katkeaa