Tule Mukaan Päättämään Paremmasta Arjesta – Lähde SDP:N Ehdokkaaksi Kuntavaaleihin! Kom Med Och Besluta Om En Bättre Va

Tule Mukaan Päättämään Paremmasta Arjesta – Lähde SDP:N Ehdokkaaksi Kuntavaaleihin! Kom Med Och Besluta Om En Bättre Va

KAIKKI MUKAAN 1 KAIKKI MUKAAN ALLA SKA MED Tule mukaan päättämään paremmasta arjesta – lähde SDP:n ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Ensi kevään kuntavaaleissa ovat tae sille, että lapsemme pääset vaikuttamaan oman ja nuoremme pärjäävät tule- kuntasi tulevaisuuteen. vaisuudessa. Haluamme tu- Sosialidemokraatit halu- kea perheitä ja varmistaa, et- avat vahvistaa turvaa ja toi- tä perheiden pienimmillä on voa tulevaisuuteen, luoda turvallinen kasvuympäristö. hyvinvointia jokaiseen Suo- Meille on myös tärkeää, men kuntaan. Meille on tär- että jokainen ihminen voi keää, että jokainen ihminen ikääntyä ihmisarvoisella ta- voi elää hyvää elämää ja ko- valla. Haluamme huolehtia kea arvostusta ja osallisuut- siitä, että ikäihmisten palve- ta omassa kotikunnassaan. lut toimivat ja ikääntyvien it- Kunnissa päätetään toi- semääräämisoikeutta kun- mivan arjen asioista. Kunnat nioitetaan jokaisessa Suo- päättävät esimerkiksi var- men kunnassa. Arvostamme haiskasvatuksen, koulutuk- ikääntyviä ja heidän kans- sen, sosiaali- ja terveyspal- saan työtään tekeviä. veluiden sekä ikäihmisten Politiikassa on kyse arvois- palvelujen järjestämisestä. ta ja kyvystä hoitaa yhteisiä Kunnissa päätetään myös, asioita. Laadukkaat palvelut, millaisia urheilu-, kulttuuri- turvallinen ja siisti asuinym- ja sivistyspalveluita on asuk- päristö sekä arjen sujuvuu- kaille tarjolla sekä siitä, mi- desta huolehtiminen ovat so- ten asuinympäristöjä kehi- sialidemokraateille sydämen tetään. Sosialidemokraatit asioita. Meille kyse on ihmi- haluavat, että kuntien palve- sistä ja inhimillisyydestä. lut toimivat ja helpottavat ih- Tulevaisuus tarvitsee te- misten arkea. kijänsä. Lähde ehdolle kun- Haluamme rakentaa Suo- tavaaleihin tai mukaan tuki- mea, jossa jokaisesta lapses- ryhmiin ja vaalityöhön. Sinua ta voi tulla mitä vain. Laadu- tarvitaan! kas varhaiskasvatus, tasa- arvoinen peruskoulutus se- Sanna Marin kä osaamista ja kasvua tu- SDP:n puheenjohtaja, keva toisen asteen koulutus pääministeri Kom med och besluta om en bättre vardag – bli SDP:s kandidat i kommunalvalet! I kommunalvalet i april kan du I kommunerna fattas bes- kommunernas service fun- ga klarar sig bra i framtiden. ning för de äldre och alla som Framtiden behöver sam- påverka framtiden i din egen lut kring hur vardagen fun- gerar och underlättar män- Vi vill stöda familjerna och se tar om dem. hällsbyggare. Ställ upp som kommun. gerar som t.ex. hur man ord- niskors vardag. till att familjens minsta har en Politik handlar om värde- kandidat i kommunalvalet Socialdemokraterna vill nar meddagvården, utbild- Vi vill bygga ett Finland, där trygg uppväxtmiljö. ringar och förmågan att skö- eller gå med i en kandidats stärka tryggheten och fram- ningen, social- och hälso- varje barn kan bli vad man vill. Det är också viktigt för oss ta gemensamma angelägen- stödgrupp och delta i valar- tidstro, skapa välfärd i varje vården och äldreomsorgen. En högklassig småbarnspe- att varje människa kan åldras heter. Högklassiga tjänster, betet. Du behövs! finländsk kommun. För oss I kommunerna beslutar man dagogik, en jämlik grunds- på ett människovärdigt sätt. en trygg och ren närmiljö, är det viktigt att varje män- också om hurdana idrotts-, kola och en yrkes- eller gym- Vi vill se till att tjänsterna för och en fungerande vardag är Sanna Marin niska kan leva ett gott liv och kultur, och bildningstjäns- nasieutbildning som stär- de äldre fungerar och att de- hjärtefrågor för oss social- SDP:s ordförande, känna att man får uppskatt- ter som erbjuds invånarna ker kunnandet och personlig ras självbestämmanderätt demokrater. Det handlar om statsminister ning och är delaktig i sin egen och hur närmiljön utvecklas. tillväxt, är tillsammans en ga- respekteras i varje finländsk människor och medmäns- hemkommun. Socialdemokraterna vill att ranti för att våra barn och un- kommun. Vi visar uppskatt- klighet. LÄHDE MUKAAN! sdp.fi/kuntavaaliehdokkaaksi 2 KAIKKI MUKAAN PÄÄKIRJOITUS Siirtolapuutarhan ja Itsenäisyydenaukion Mielenterveys- kohtalo viivästyy Kaupunkiympäristölauta- säksi vain Vihreät olivat val- säilyttää mahdollistaen so- viihtymiskeskusten suun- panostuksia ja kunta palautti kauan val- miita etenemään. veltuvien liikuntapaikkojen li- taan. Itsenäisyydenaukion mistellun yleiskaavan vaali- SDP:n tavoitteena oli Ku- särakentamisen. Tästä syys- merkintä halutaan muuttaa investointikiistoja en jälkeiseen aikaan Kokoo- pittaan siirtolapuutarha-alu- tä Lemminkäisenkadun varsi yleisestä keskustarakenta- muksen, Vasemmistoliiton een säilyttäminen ja kehittä- tulee jatkossakin olla vain lii- misen alueesta puistoksi. Valtuustokauden viimeinen talousarvio teh- ja Perussuomalaisten kes- minen jatkossakin kaupunki- kuntapaikkojen käytössä. Jo Näiden lisäksi tavoittelem- tiin jo hieman kuntavaalitunnelmissa. So- kenään ristiriitaisten tavoit- laisten virkistysalueena. Tu- rakennettujen Veritas Sta- me myös Pansion Koivuluo- sialidemokraatit voivat olla ylpeitä lisäpa- teiden seurauksena. Tämä run SDP:n näkemyksen mu- dionin ja Marli Areenan ympä- don viheryhteyden säilyttä- uhkaa viivyttää Turun muu- kaan Kupittaan puiston avoin ristöä tulee kuitenkin pystyä mistä Airistolle, mikä esityk- nostuksista muun muassa mielenterveys- ja takin kehittämistä. SDP:n li- ja puistomainen luonne tulee kehittämään monipuolisten sessä on uhattuna. päihdepalveluihin. Rahoilla otetaan käyttöön uusi, matalan kynnyksen toimintamalli. Niin myös lasten liikuntapaikkamaksuttomuuden säilymisestä. On syytä uskoa, että tällaisilla ennaltaehkäisevillä toimilla saadaan talous- tilanteemme paremmaksi. Kaupungin käyttötalous on mennyt kur- Kaupungin talousarvioon jaan suuntaan, eikä korona ole sitä helpotta- nut. Samalla saamme lukea koulujen ja päi- paljon hyvää ensi vuodeksi väkotien sisäilmaongelmista ja väistötilojen- kin tilalle tarvitaan väistötiloja. Tätä taustaa Vuosi 2020 on toistaiseksi tarjonnut laskettiin 1,7 miljoonalla sekä lasten ja vasten SDP on vaatinut malttia ja suunnitel- riittävästi aiheita synkistelyyn. Poliitti- nuorten liikkumiseen esitetyt liikunta- mallisuutta muihin investointeihin. silla päättäjilläkin on koronakriisin kes- paikkamaksut saatiin estettyä. On totta, että muitakin investointeja tar- kellä ollut edessään tukku uusia asioita, Erittäin tärkeää on myös, että talous- vitaan työllisyyden ja verotulojen lisäämisen joihin ei mitenkään voinut ennakkoon arvio ei sisällä henkilöstön irtisanomi- takia. Nämä muut tarpeet pitäisikin laittaa valmistautua. Suuria koronan tuomia sia ja lomautuksia. Tämä tarkoittaa, et- tärkeysjärjestykseen niiden työllisyysvaiku- haasteita ovat niin kaupungin heikkene- tä kaupunkilaisten peruspalvelut pysty- tusten mukaan. vä talous, yrittäjien talousahdinko, työt- tään turvaamaan myös vuonna 2021. Suuret investoinnit ja etenkin niiden pai- tömyyden, mielenterveysongelmien ja Rauhoitumme pian joulun viettoon. syrjäytymisen lisääntyminen kuin koulu- Toivon, että pääsemme viettämään si- kat tuntuvan herättävän suuria intohimoja. laisten oppiminen etäopetuksessa. tä läheistemme kanssa. Myös levol- Sen tunnistan itsessänikin. Käykö tässä niin, Onneksi kaikkein pahimmat koronau- le on silloin tärkeää antaa aikaa. Vuo- että kuntapolitiikka näyttäytyy ulospäin tap- hat eivät toteutuneet. Kiitos kaupungin denvaihteen jälkeen edessä ovat nimit- peluna, vaikka sen pitäisi olla yhteisen arjen hyvien päätösten, sekä Sanna Marinin täin kiireiset ajat. Kuntavaalit järjeste- rakentamista? hallituksen, jonka tuella yhteiskuntam- tään huhtikuussa, ja Turussa ne ovat Tätä sietää pohtia. Ota riski ja lähde mu- me pahimmat vaikeudet pystyttiin voit- myös ensimmäistä kertaa pormes- kaan rakentamaan entistä parempaa yh- tamaan. tarivaalit. teistä arkea kanssamme kuntavaaleissa Turun SDP:n valtuustoryhmä sai läpi Toivotan kaikki samat arvot jaka- 18.4.2021 tai muuten vain! monia tärkeitä asioita juuri päätetyssä vat mukaan SDP:n toimintaan. Mei- vuoden 2021 talousarviossa. dän joukossamme pystyt konkreet- Tavoitteistamme toteutuvat esimer- tisesti rakentamaan entistä pa- Päätoimittaja kiksi 1,2 miljoonan euron korotus mie- rempaa Turkua! Petja Raaska lenterveystyön määrärahoihin ja yhden miljoonan lisäys lasten opetukseen. Li- Mika Maaskola säksi joukkoliikenteen säästötavoitetta Turun SDP:n puheenjohtaja VALTUUSTORYHMÄN HYVÄÄ KYSELYTUNTI ETÄNÄ JOULUNAIKAA SDP:n valtuustoryhmän pj Turun SDP on perunut Piia Elo kertoo ajankohtaisista puuronjakotilaisuutensa turvallisuussyistä. asioista ja vastaa kysymyksiin Puurorahat lahjoitetaan Operaatio Ruokakassille. FACEBOOK-LIVESSÄ Nähdään taas kun se on turvallisempaa. torstaina 10.12. klo 18.00 Turun SDP:n Facebook-sivulla Mahdollisimman mukavaa joulun odotusta! @sdpturku Tervetuloa! Turun SDP TULE MUKAAN Kysyä voi lisää tai sopia KAIKKI Päätoimittaja: tapaamisesta edustajamme Petja Raaska TOIMINTAAN kanssa email. [email protected] MUKAAN Toimittaja: tai puh. 02-4145100. ALLA SKA MED Miika Tiainen Turun SDP Liittyä voi myös netissä http:// Julkaisija: Turun SDP Valokuvat: www.sdp.fi. Lisää tietoa @sdpturku Eerikinkatu 30 Henry Toivari Turun SDP:stä nettisivullamme 20100 Turku Jukka-Pekka Flander [email protected] Taitto: @sdpturku http://www.sdpturku.fi sekä www.sdpturku.fi Timo Nokkala somessa. KAIKKI MUKAAN 3 Pätäri haluaa taistella segregaatiota vastaan. Kouluissa kehitys näkyy esimerkiksi kuraattoripalveluiden kasvavana tarpeena. Taru Pätäri haluaa estää huono-osaisuutta Ihmisiä pitää kohdella yksilöinä Niin lapsia kuin rehtoria nau- miten sillä kyseisellä alueel- punginvaltuutetun tehtäväs- ja iso asia, jota olemme edis- rattaa, kun Taru Pätäriä va- la menee. sä on ollut Pätärille kirkas.

View Full Text

Details

  • File Type
    pdf
  • Upload Time
    -
  • Content Languages
    English
  • Upload User
    Anonymous/Not logged-in
  • File Pages
    8 Page
  • File Size
    -

Download

Channel Download Status
Express Download Enable

Copyright

We respect the copyrights and intellectual property rights of all users. All uploaded documents are either original works of the uploader or authorized works of the rightful owners.

  • Not to be reproduced or distributed without explicit permission.
  • Not used for commercial purposes outside of approved use cases.
  • Not used to infringe on the rights of the original creators.
  • If you believe any content infringes your copyright, please contact us immediately.

Support

For help with questions, suggestions, or problems, please contact us