TULEVAISUUDEN LÄHTÖKOHDISTA KANSANVALLAN KOLMILIITTOON Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939 Jenni Karimäki TURUN YLIOPISTON JULKAISUJATURUN YLIOPISTON – ANNALES JULKAISUJA UNIVERSITATIS – ANNALES TURKUENSIS UNIVERSITATIS TURKUENSIS SarjaSarja - ser. - Cser. osa XX - osatom. - 415 | Scripta tom. XX | Astronomica Lingua Fennica - Chemica Edita | Turku - Physica -2016 Mathematica | Turku 20xx Turun yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Politiikan tutkimuksen laitos Poliittinen historia Työn ohjaaja: Professori Vesa Vares Poliittinen historia Turun yliopisto Tarkastajat: Professori Juha Siltala FT, dosentti Heikki Roiko-Jokela Suomen ja pohjoismaiden historia Historian ja etnologian laitos Helsingin yliopisto Jyvaskylan yliopisto Vastaväittäjä: FT, dosentti Heikki Roiko-Jokela Historian ja etnologian laitos Jyvaskylan yliopisto Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck-järjestelmällä. ISBN 978-951-29-6345-4 (Painettu/Print) ISBN 978-951-29-6346-1 (Sähköinen/Pdf) ISSN 0082-6995 Painosalama Oy – Turku, 2016 Tiivistelmä TURUN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Politiikan tutkimuksen laitos Poliittinen historia Väitöskirja JENNI KARIMÄKI: Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939. Tammikuu 2016 Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen si- säpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheyty- mistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoi- hin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpo- liittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huoli- matta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtio- muototaistelun avainkokemuksilla Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansal- lista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen poli- tiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasem- misto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamah- dollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen. Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäon- nistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliit- tisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistys- puolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puris- tuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huoli- matta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueelle sekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunismin- vastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeu- tettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparla- mentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melko toivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamulta- hallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallis- valtioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliit- tinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suoma- lainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutu- mista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäyty- minen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa. Asiasanat: kansallinen eheytyminen, Kansallinen Edistyspuolue, keskiluokka, liberalismi, oikeistoliikkeet, poliitikot, poliittinen historia, puoluejohtajat, valta Abstract UNIVERSITY OF TURKU Faculty of Social Sciences Department of Political Science and Contemporary History Contemporary History Doctoral Dissertation JENNI KARIMÄKI: From the Ruins of Finnish Civil War to a Consensus. The National Progressive Party and an Aspiration towards National Unification in 1919–1939. January 2016 This thesis shall examine the National Progressive Party and its aspiration towards national unification during 1919-1939. Research on the background, formation and implementation of the unification policy is carried out using the traditional historical research method, extensive source material and comprehensive source criticism. Emphasis is on parliamentary politics, politicians and the field of politics in general. Some of the pricipal questions in the thesis are: What kind was the core of the policy of unification like? Where did it originate and how was it actualised? International comparison is applied to portray an image of Finnish liberalism and a Finnish liberalist. Founded in December 1918 the National Progressive Party was a liberal party inclined especially towards social liberalism. The progressives inherited from their predecessor, the Young Finnish Party, liberal, democratic and republican principles which were then strongly influenced by the Finnish Civil War and the constitutional question. The bourgeous Whites, the Civil Guard, won the Civil War but the progressives did not treat the defeated Red masses – save for their leaders – as war criminal but as misguided individuals who needed to be integrated back into society. The objective of the unification policy was a unified nation and parliamentary collaboration between the progressives, agrarians and social democrats. During the years of reformist politics, in 1919–1922, the policy of national unification was promoted with social political reforms such as the Compulsory Education Act and Settlement Act as well as with a number of Pardon Acts to grant amnesty to several thousands of Red prisoners. During these years the policy of unification was a realistic and useable policy. Soon after parliamentary elections of 1922, however, its use value declined. Political climate and the parliamentary group of The National Progressive Party alike became more conservative. Collaboration between bourgeois parties became the dominant trend and the age of