Kunnostuksia ja Lintuja ja tulokaspetoja ei petopyyntikorvauksia Kosteikkoalueita hoidetaan kohdekohtaisten ta- valitettavasti voida suojella voitteiden mukaan. Hoito- ja kunnostustoimia samanaikaisesti. ovat pensoittuneiden rantaniittyjen raivaus ja avovesialueiden lisääminen. Pienpetopyyntiä on katsottu tarvittavan jokaisella kohteella. Yhteis- minkin ja supikoiran pyynti parantaa vesilintujen työssä maanomistajien ja paikallisten poikastuottoa selvästi. Life - hanketta valmistellut asukkaiden kanssa laaditaan koh- Uudenmaan ympäristökeskus pyysi myös riistan- teiden käyttö- ja hoitosuunni- hoitopiirejä mukaan. Piirien toimihenkilöt suos- telmat, jotka määrittelevät tuivat sumeilematta ja lupasivat kohdealueiden mikä kohteella on tulevai- metsästysseurojen tekevän oman osuutensa. Eli suudessa sallittua ja mikä hoitavan minkin ja supikoiran pyynnin – sillä kiellettyä. edellytyksellä, että EU maksaa loukut ja talkoo- Metsästäjien ja Uu- korvausta. denmaan ja Kymen riis- Normaalin, toista vuotta kestäneen EU-by- tanhoitopiirien mukana- rokratian jälkeen hankehakemukseen saatiin olo hankkeessa selittyy myönteinen päätös. EU:n Life- luonnonsuojelu- Tulokaspedot lintuvesillä rahasto myönsi hankkeelle 3, 8 miljoonan euron -hankkeen hyvillä yhteis- rahoituksen. työkokemuksilla – ja tutki- Metsästäjiä koskevan petopyyntiosion koko- mustuloksilla, joiden mukaan naisbudjetti nousee lähes 80 000 euroon. m Tulokaspetopyynti tulee suojelualueillekin ”Hei, tuolla mene kanadanhanhia”. Pernajanlahden pyyntiryhmän jäsenet Leif Skogster, Artur Hagner, Marko EU:n Life- luonnonsuojelurahasto tukee metsästäjien työtä Rantamäki ja Robert Sandholm tutustumassa lahden kunnostukseen. Aamun loukkukierros tuotti kaksi supi- koiraa. Lintulahdet Life-hankkeen L Vesilintualueiden aktiivinen luonnonhoito on tietää kuolemaa kohdekosteikkojen minkeille ja tavoitteena on hoitaa ja hankkeen perusajatus. Kosteikot ovat luonteel- supikoirille. Lintuja ja tulokaspetoja ei valitetta- kunnostaa Suomenlahden taan kohtalaisen nopeasti muuttuvia elinympäris- vasti voida suojella samanaikaisesti. muuttoreitin tärkeimpiä töjä, joita on hoidettava. Ne kaipaavat ihmiskättä, UUSIMAA vesilintuympäristöjä. Hankkeessa viikatetta, lehmien sorkkia ja jopa kaivinkonetta. Yhteistyötä Medvastö – Stormossen, Kirkkonummi on mukana 12 lintukosteikkoa Hoitamattomina ne usein pensoittuvat tai kasva- Hanke on käynnistynyt vuonna 2003 ja sen Saltfjärden ja Tavastfjärden, Kirkkonummi Uudenmaan ja Kymen alueelta. vat umpeen. koordinoinnista vastaavat Uudenmaan ympäris- Tuusulanjärvi, Tuusula Petopyynti kuuluu hankkeen Lintulahdet –Life hanke haluaa välttää passii- tökeskus ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. Porvoonjoen suisto, Porvoo luonnonhoitokeinoihin. visen suojelun sudenkuopat ja hankkeen luon- Niiden lisäksi hankkeessa on mukana 11 muuta Laajalahti, Espoo Minkin ja supikoiran rellestys nonhoitokeinoihin on otettu mukaan myös tulo- partneria ja osarahoittajaa muun muassa Suo- Viikki, Helsinki rantamailla pyritään lopettamaan kaspetojen metsästys. Life (engl. elämä) – hanke men Ympäristökeskus ja lintualueiden kunnat. Pernajanlahti, Pernaja kovan linjan politiikalla; EU:n elvyttää vesilintujen ja kahlaajien elämää, mutta Pienpetopyyntien suunnittelusta ja organisoimi- luonnonsuojeluvaroilla on hankittu sesta vastaavat Uuden- KYMI kymmenien tuhansien eurojen maan ja Kymen riistan- Salminlahti, Kotka arvosta loukkuja ja hetitappavia hoitopiirit ja pyyntien Kirkkojärvi, Hamina rautoja ja petopyytäjille toteuttamisesta paikal- Lupinlahti, Hamina maksetaan korvausta. liset metsästysseurat. Kirkon – Vilkkiläntura, Virolahti Life-hankkeessa ovat Pyhäjärven lintulahdet, Iitti, Jaala mukana seuraavat lin- tuvedet: Lintukosteikkojen avovesialaa lisätään niittämällä ruovikoita 16 Metsästäjä 6 - 2004 Metsästäjä 6 - 2004 17.
Details
-
File Typepdf
-
Upload Time-
-
Content LanguagesEnglish
-
Upload UserAnonymous/Not logged-in
-
File Pages1 Page
-
File Size-