TAUKOHETKIIN tuotekatalogi Nyt olemme JOBmeal – suomalaisen kahvitauon asiantuntija Nimenmuutos astui voimaan toukokuussa 2018. Toimintamme säilyy ennallaan ja tarjoamme jatkossakin asiakkaillemme laajan paahtimoriippumattoman kahvivalikoiman oheistuotteineen. Aina parhaan makuista kahvia Suomalaiset juovat kahvia yli kolme kupillista henkilöä kohti päivässä. Suuri osa kahvista nautitaan työpaikalla. Voidaksemme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista laatua, teemme yhteistyötä johtavien kahvipaahtimoiden kanssa. Meille on kunnia-asia, että nauttimasi kahvi on aina parhaan makuista kahvin tavaramerkistä riippumatta. Uskallammekin antaa sinulle makutakuun - teemme kaikkemme, jotta olisit tyytyväinen jokaiseen nauttimaasi kahvikupilliseen. Ylivertaista palvelua Tutkimuksemme mukaan palvelumme laatu ja asiakkaidemme tyytyväisyys ovat omaa luokkaansa. Olemme myös kevään 2018 aikana kartoittaneet asiakkaidemme näkemyksiä siitä, millaista palvelua he odottavat kahviautomaattitoimittajaltaan. Näiden keskustelujen perusteella tiedämme olevamme oikealla tiellä. Uusi JOBmeal panostaa aiempaa enemmän dynaamiseen ja paikalliseen palveluun. Me tiedämme olevamme läsnä työpäivän arvokkaimmissa hetkissä, kun ihmiset kohtaavat toisensa kahvin äärellä, ja siksi tulemmekin toiminnassamme painottamaan enemmän paikallisuutta, laatua ja yrittäjähenkisyyttä. Yhteistyöterveisin ylivertaisen palvelun puolesta, JOBmeal Oy Perttu Laitsaari Toimitusjohtaja Kahvi Suodatinkahvit Tuote Tuotteen nimi Myyntierä Täyteläisyys Hapokkuus Paahto- nro aste 5021 miofino festa suodatinkahvi 10 x 1 kg 2/5 4/5 4/5 Keskitäyteläinen, tasapainoinen ja maukas kahvi, jossa havaittavissa kanelin ja karamellin makuja. 5027 Löfbergs Professionell suodatinkahvi 6 x 1 kg 3/5 4/5 3/5 Keskitäyteläinen, keskipaahtoinen, hyvin aromikas kahvi, jossa pyöreän pähkinän maku ja hunajainen makeus. 5017 Paulig Vending Special suodatinkahvi 5 x 1 kg 3/5 4/5 3/5 Maultaan tasapainoinen ja pyöreä kahvi, johon ripaus robustaa tuo tukevuutta ja ryhtiä. 5018 Paulig Vending Light Roast suodatinkahvi 5 x 1 kg 2/5 4/5 2/5 Aromikas ja monivivahteinen kahvi, jonka sekoituksessa on käytetty ainoastaan Arabica-lajikkeita. 4988 miofino etico suodatinkahvi 8 x 1 kg 4/5 3/5 3/5 Pehmeä elegantti keskipaahto, jossa kevyt hapokkuus ja pähkinän vivahteita. 4985 miofino legato suodatinkahvi 8 x 1 kg 3/5 2/5 3/5 Rohkea, täyteläinen ja voimakas kahvi, jossa kevyt sitruksinen häivähdys. 4116 Arvid Nordquist Fullroast Field suodatinkahvi 6 x 1 kg 3/5 2/5 4/5 100 % Arabicaa, aromissa pyöreä pähkinäinen vivahde. Lempeä hapokkuus ja selkeä makeus. Papukahvit 4994 Paulig Vending Medium Roast papukahvi 4 x 1 kg 3/5 3/5 3/ 5 Vähän tummempi ja voimakkaan pehmeän jälkimaun omaava 100% Arabica- kahvisekoitus. 5002 Löfbergs Dash of Dark papukahvi 6 x 1 kg 4/5 4/5 4/5 Aromikas ja kevyttummapaahtoinen kahvi. Makeahko täyteläinen kahvilaatu, jossa nougatin ja makean greipin . 4981 miofino delicato papukahvi 8 x 1 kg 4/5 2/5 5/5 Täyteläinen ja voimakas kahvi, jossa hienovarainen sitruunainen häivähdys. 4989 miofino dolce papukahvi 8 x 1 kg 3/5 3/5 2/5 Keskitäyteläinen kahvi jossa pehmeän karamellin sävyt tasapainottavat vahvaa kahvin makua. 4992 miofino etico papukahvi 8 x 1 kg 4/5 3/5 3/5 Pehmeä kukkainen keskipaahto, jossa kevyt hapokkuus ja pähkinän vivahteita. 4079 Arvid Nordquist Highland Nature papukahvi 6 x 1 kg 3/5 3/5 3/5 Täyteläinen ja hasselpähkinäinen tuoksu. Pyöreä maku, jossa häivähdys pippuria. Tasapainoinen, hedelmäinen jälkimaku. 4122 Arvid Nordquist Kahawa Tembo papukahvi 6 x 1 kg 4/5 2/5 4/5 Rikas ja syvä maku. Selkeitä mustaherukan vivahteita ja ripaus toffeeta. Jokainen myyty kilo Kahawa Tembo-kahvia tukee Afrikan norsujen pelastamista. 4049 Arvid Nordquist Ethic Harvest papukahvi 6 x 1 kg 4/5 3/5 4/5 Pähkinäinen tuoksu, täyteläinen maku ja pirteä hapokkuus. Mausteinen jälkimaku, jossa on häivähdys lakritsia. 5040 Meira Kulta Katriina tumma paahto papukahvi 5 x 500 g 3/5 2/5 3/5 Aidosti tummapaahtoinen, maultaan erityisen vahva ja intensiivinen kahvi. Sen jälkimaku on tumman suklainen. 5028 Löfbergs Light Roast vaaleapaahtopapu 6 x 1 kg 4/5 3/5 2/5 Pyöreä, pähkinäinen vivahde, jossa raikas hedelmäinen vivahde ja pitkä, miellyttävä jälkimaku. 4117 Arvid Nordquist Fullroast Field papukahvi 6 x 1 kg 3/5 2/5 4/5 100 % Arabicaa, aromissa selkeän pähkinäinen vivahde, pyöreä ja pähkinäinen maku. Lempeä hapokkuus ja selkeä makeus. Tuote Tuotteen nimi Myyntierä Täyteläisyys Hapokkuus Paahto- nro aste Espressopapukahvit 5003 Löfbergs Continental espresso 8 x 500 g 2/5 4/5 4/5 Maultaan aromikas ja täyteläinen espresso. Jälkimaussa leikittelee kaakao ja miellyttävä hapokkuus. 5006 miofino splendido espresso 8 x 1 kg 3/5 2/5 4/5 Täyteläinen tumma espresso, hienostuneen voimakas jälkimaku. 5008 miofino benefico espresso 8 x 1 kg 4/5 3/5 5/5 Täyteläinen tummapaahtoinen espresso, josta löytyy hedelmien ja mausteiden makuja. 4081 Arvid Nordquist Oro Espresso 6 x 1 kg 4/5 2/5 5/5 Aromissa mantelin makeutta. Täyteläinen ja intensiivinen maku, jossa voimakkaan suklaan ja lakritsin vivahteita. 4048 Arvid Nordquist Sincero Espresso 6 x 1 kg 3/5 3/5 5/5 Pehmeästi mausteinen, pähkinäinen luonne. Karamellin sävyjä, hentoa hedelmäisyyttä. Instantkahvit 4995 Le Royal Prima Karra pikakahvi 10 x 250 g 1/5 3/5 Keskipaahtoinen kahvi, jossa huomattava karvaus sekä voimakas suutuntuma. Neutraali jälkimaku tasapainottaa kokonaisvaikutelman. 5009 Nescafé Ristretto pikakahvi 12 x 250 g 3/5 1/5 5/5 Perinteisiä etelä-italialaisia sävyjä kuten karvaus ja maanläheisyys. Voimakas luonne muistuttaa tyypillistä espressoa. 5001 Löfbergs Corus pikakahvi 10 x 250 g 3/5 3/5 3/5 Tasapainoinen keskipaahtoinen arabica-pavuista tehty instant-kahvi. Täyteläinen ja viipyilevä jälkimaku. Suodatinkahvi keittimiin 5014 Juhla Mokka 125 g hj vaaleapaahto 36 x 125 g 5019 Juhla Mokka hj 1000 g 5 x 1 kg Joutsenmerkityn kahvipalvelun tuotteet Ferrara Solo tai Ferrara Duo papukahviautomaatti 4992 miofino etico papukahvi 8 x 1 kg 5008 miofino benefico espresso 8 x 1 kg 4079 Arvid Nordquist Highland Nature papukahvi 6 x 1 kg 4049 Arvid Nordquist Ethic Harvest papukahvi 6 x 1 kg 4048 Arvid Nordquist Sincero espresso papukahvi 6 x 1 kg 5528 Four O'clock Earl Grey 16 pss / rs 5532 Four O'clock Raspberry Cream 16 pss / rs 5526 Four O'clock Mint Green Tea 16 pss / rs 5531 Four O'clock Licorice Spice (kofeiiniton) 16 pss / rs 5529 Four O'clock Rooibos Chai (kofeiiniton) 16 pss / rs 5533 Four O'clock Rooibos&Green tea vanilla & pear 16 pss / rs 5107 Van Houten Reilun Kaupan kaakaojauhe (sis. lakt.) 10 x 1 kg 5113 Organic Milk Aitomaitojauhe, rasvaton (sis. lakt.) 10 x 500 g 5057 Ruokokidesokeriannos 200 kpl / ltk tilaustuote LUOMU 5056 Luomusokeri 10 x 1 kg 5145 Joutsenmerkitty pikari 250 ml 20 x 80 kpl X 5327 Duni Joutsenmerkitty valkoinen lautasliina 24 cm 1 x 300 kpl 8000 Sunlight Käsitiskiaine 1 x 0,75 l X 8001 D2 Suma Multi Free puhdistusaine 1 x 1 l X Tee Tuotenro Tuotteen nimi Myyntierä Musta maustamaton tee 5501 Lipton Yellow Label 25 pss / rs 5605 Dilmah English Breakfast 20 pss / rs Musta maustettu tee 5500 Lipton Earl Grey 25 pss / rs 5511 Lipton Mustaherukka 25 pss / rs 5507 Lipton Metsämarja 25 pss / rs 5502 Lipton Sitruuna 25 pss / rs 5543 Lipton Vanilja 25 pss / rs 5525 Four O´Clock English Breakfast 16 pss / rs 5528 Four O'clock Earl Grey 16 pss / rs 5532 Four O'clock Raspberry Cream 16 pss / rs Vihreä maustamaton tee 5522 Lipton Vihreä Tee 25 pss / rs 5523 Four O´Clock Green tea 16 pss / rs 5606 Dilmah Pure Green vihreä tee 20 pss / rs Vihreä maustettu tee 5508 Lipton Vihreä Tee Minttu 25 pss / rs 5509 Lipton Vihreä Tee Orient 25 pss / rs 5512 Lipton Vihreä Tee Sitrus 25 pss / rs 5526 Four O'clock Mint Green Tea 16 pss / rs Valkoinen maustettu tee 5527 Four O'clock White Chai 16 pss / rs Yrttihaudukkeet 5542 Lipton Hedelmäyrttitee (kofeiiniton) 25 pss / rs 5503 Lipton Piparminttu yrttitee (kofeiiniton) 25 pss / rs 5530 Four O´Clock Ginger Lemon (kofeiiniton) 16 pss / rs 5531 Four O'clock Licorice Spice (kofeiiniton) 16 pss / rs 5604 Dilmah Fruity Minty Delicious yrttitee (kofeiiniton) 20 pss / rs 5505 Lipton Rooibos Spice (kofeiiniton) 25 pss / rs 5529 Four O'clock Rooibos Chai (kofeiiniton) 16 pss / rs 5533 Four O'clock Rooibos&Green tea vanilla & pear 16 pss / rs Pyramiditee 5537 Lipton Pyramid Peach & Tropical Mango 25 pss / rs 5538 Lipton Pyramid Green Tea Mandarin Orange 30 pss / rs Lajitelmarasia 5602 Dilmah Mix Box 6 x 20 pss/rs 6 x20 pss /rs Automaattijuomat Tuotenro Tuotteen nimi Myyntierä Kaakaot automaatteihin 5108 Chocofino (sis. laktoosia) 10 x 1 kg 5030 Caprimo Choco lila (sis. laktoosia) 10 x 1 kg 5107 Van Houten Reilun Kaupan 10 x 1 kg kaakaojauhe(sis.laktoosia) Teet, muut juomat ja keitot 5042 Earl Grey instant tee 1 x 500 g 5044 Ekströms Sitruunatee 12 x 1 kg 5160 Ekströms Mustaherukkajuoma 12 x 1 kg 5046 Ekströms Mustikkakeitto 12 x 1 kg 5146 Cappuccino Vanilla (sis. laktoosia) 10 x 1 kg 5048 Cappuccino Caramel (sis. laktoosia) 10 x 1 kg 5047 Cappuccino Choco Mint (sis. laktoosia) 10 x 1 kg Maitojauhe ja maidokkeet automaatteihin 5113 Organic Milk 10 x 500 g Aitomaitojauhe,rasvaton(sis.laktoosia) 5109 Whitener (laktoositon) 10 x 1 kg 5031 Caprimo Whitener (laktoositon) 10 x 750 g 5110 Toppofino topping (sis.laktoosia) 10 x 1 kg Maidot ja makeutus Maidot 5240 Arla annosmaito 1,5 % 100x2,0cl(laktoositon) 100 x 2,0 cl 5411 Menu Kevytmaito 1l UHT (vähälaktoosinen) 12 x 1 l UUTUUS! 5412 Aito Kaurajuoma UHT 1 l (maidoton, vegaaninen) 8 x 1 l Sokerit ja makeutusaineet 5050 Siro erikoishieno sokeri automaatteihin 10 x 1 kg 5057 Ruokokidesokeriannos
Details
-
File Typepdf
-
Upload Time-
-
Content LanguagesEnglish
-
Upload UserAnonymous/Not logged-in
-
File Pages10 Page
-
File Size-