Järjestöliite

Järjestöliite

Perussuomalainen 12/2015 JÄRJESTÖ [email protected] On aika rauhoittua oulun lähestyessä olen huomannut sen, että da -tyyppisiä kirjauksia hallitusoh- kerta toisensa jälkeen ja politisoitui- ajatukset haluavat järjestäytyä uudelleen. jelmaan. Se lista ei ollut pitkä, mutta vat. sisällöltään merkittävä. Sitten lista- Mieleen tulevat kaikki kuluvana vuonna tapah- simme ohjelmaan kirjatut tavoitteem- HALLITUKSEN politiikka on saa- J me ja ne, joita sinne ei meidän vaati- nut paljon arvostelua, varsinkin oppo- tuneet onnistumiset ja epäonnistumiset, muis- muksestamme ollut kirjattu. Koko sitiolta. Mutta kyllähän me tiedämme tot, tunteet ja tunnelmat. Menneiden muistelulle rau- huone hiljeni valkotaulun edessä. Lis- sen, ihan omalla kokemuksella, että hoittuva joulukuu on mitä parhainta aikaa. Se on kuin ta hallitusohjelmassa olevien kirja- oppositiosta on helppo huudella, mut- tilinpäätöksen tekeminen kuluneen vuoden osalta, jotta usten osalta oli vakuuttava. Ei olisi ta päätöksentekoon sieltä ei ole mi- uskonut mitenkään, että saimme ta- tään asiaa. uusi vuosi voisi alkaa tuorein mielin. voitteitamme niin paljon läpi. EN tiedä, onko oppositiossa ymmär- ON aika pysähtyä hetkeksi ja vetää olimme maan suurin puolue. Tuo kan- OLIN niin ylpeä meidän yhteisestä retty, että maassamme on ensimäis- henkeä, niin teidän kuin minunkin. Sil- natuksen nousu muutamassa kuukau- joukkueestamme. tä kertaa strateginen hallitusohjel- lä rehellisesti voin sanoa, että onpahan dessa ei tullut sohvalla maaten - vaan ma. Strategisen ohjelman ideana on meillä ollut melkoinen vuosi! yhdessä tekemällä. HALLITUSOHJELMAN hyväk- se, että siinä kiinnitetään sivusuun- symisen jälkeen puuhasimme puo- nassa kulmapisteet ja tavoite eteen- TAMMIKUUSSA 2015 puolueem- ENNEN eduskuntavaaleja äänestä- luetoimistolla puolueen 20-vuotis- päin. Näiden pisteiden välissä voidaan me gallup-kannatus sakkasi, joidenkin jät jättivät väellemme toiveita torita- juhlakokouksen, puoluetoimiston heilua mihin suuntaan tahansa, kun- mielestä pahimpaan mahdolliseen ai- pahtumissa: “Tällä kertaa ette saa jää- organisaation uudistamisen ja selit- han tavoite täyttyy. Jos löytyy parempi kaan - vain muutama kuukausi ennen dä oppositioon. Tällä kertaa teidän on telimme koko kesän vuoroin mitäkin tapa löytää säästöjä tai rakennemuu- eduskuntavaaleja. Syksyn gallup-tu- mentävä hallitukseen hinnalla millä kohua - samalla jo suunnitellen meil- toksia, niin päätöksiä voidaan ja pitää- losten alamäen varjostamin ajatuksin hyvänsä.” Vaalitulos antoi meille sen le niin tärkeän kuntavaalikampanjan kin sorvata parempaan suuntaan. huomasin miettiväni, että muistetaan- mahdollisuuden, että hallitustyölle oli alkutöitä. ko meillä edes sitä, että puolueemme uskottava pohja, toiseksi eniten paik- PUOLUEEMME ja puoluetoimiston kannatus oli vuosi sitten noin 13 pro- koja eduskunnassa. Mutta ei hinnalla VARMAAN itse kullekin se haasta- rooli on muuttunut hallituspuolueek- senttia? Jos haluaisi vain näsäviisailla, millä hyvänsä. vin kohta hallitustyöskentelyssä on ol- si tulon jälkeen enemmän kuin osasin voisi todeta, että nykyisten gallupien lut se, että lainsäädäntätyö on hävyt- arvioida. Virheitäkin on tehty, mutta valossa pudotus nykyiseen ei ole kuin KOITTI vaalien jälkeinen toukokuu tömän hidasta, vaikka eduskunnan ne on myös tunnistettu ja otettu niis- pari prosenttia - mutta älkäämme las- ja hallitusneuvottelut. Muut puolu- enemmistö olisi hankkeen takana. Mi- tä opiksi. Työtunteja on tälle vuodel- keko leikkiä vakavalla asialla. eet olivat epäileväisiä se suhteen, mi- kään ei tapahdu hetkessä. Kiirehditty- le tullut enemmän kuin mikään laki ten me asemoimme itsemme neu- näkin menee lausuntokierroksineen määrää, ja siksi tulossa oleva joulu JOKA tapauksessa vaalivuoteen läh- votteluihin. Ilmassa oli jopa hivenen kuukausia ennen kuin mahdollinen tuntuu erityisen arvokkaalta. Kiitos dettiin laskevassa gallup-kannatuk- alentuvaakin henkeä. Meidän oli ku- lakimuutos on saatu voimaan ja al- hyvät puolueystävät tästä vuodesta! sessa. Jälkiviisaana voi todeta, että viteltu olevan kuin keskustan maalais- kaa näkyä arjessa. Ja meillä kun ei sitä Meillä on ollut rankkaa, mutta yhdes- kannatuksen lasku teki meille hyvää. serkkuja; vähän juntteja ja osaamatto- malttia tunnetusti aina ole. sä olemme siitä selvinneet. Meillä kai- Sisuunnuimme, uskoimme oman puo- mia, kömpelöitä ja rosoisia. Olimme killa on nyt hetki aikaa pysähtyä, pu- lueemme pitkälinjaiseen ohjelma- kuitenkin omien alojemme ammatti- POLIITTISESTI hallitustaival on ol- haltaa, ladata akut ja nollata ajatukset. työhön ja omiin ihmisiimme. Jokai- laisia, sanansa mittaisia, osaavia ja luo- lut poikkeuksellisen haastava. Turva- Vuoden alusta alkaa seuraava projek- nen kiersi kentällä, entiset ja nykyiset tettavia, rakentavia. paikanhakijakriisi lähti vyörymään timme kohti kuntavaaleja – täydellä kansanedustajat, puoluejohto ja minä kesällä yli Suomen rajan. Samaan ai- teholla. kouluttamassa ehdokkaitamme. Vaa- KUN hallitusohjelma oli saamassa vii- kaan realisoitui silmillemme edellisen likampanja oli suunniteltu tarkkaan ja meistä silaustaan, listasimme asioi- hallituksen väärän päätöksen totea- Riikka Slunga-Poutsalo hyvissä ajoin, joten kentälle jäi hyvin ta, jotka olivat olleet ennen vaaleja minen Kreikka-paketista. Yhteiskun- puoluesihteeri aikaa. Vaalipäivänä huhtikuussa 2015 niitä ehdottoman tärkeitä, pakko saa- tasopimuksen neuvottelut kariutuivat JÄRJESTÖ [email protected] Lintukorpi tiukan kisan jälkeen Hämeen piirin puheenjohtajaksi PERUSSUOMALAISTEN Hä- painottaen Raitasen kokemus- meen piirin puheenjohtaja- ta. valinnasta tuli jännittävä. Pii- Kanta-Hämeestä asetettiin rin nykyinen puheenjohtaja, ehdokkaaksi Tammelan kun- kansanedustaja Jari Ronkai- nanvaltuuston 3. varapuheen- nen ilmoitti luopuvansa piirin johtaja ja piirihallituksen 3. puheenjohtajuudesta eduskun- varapuheenjohtaja Matti Lintu- Jussi Niinistö vieraili tatyönsä vuoksi. korpi. Häntä esitti Jari Ronkai- Kankaanpäässä - En halua toimia niin, että mi- nen ja kannatuspuheenvuoron nua ei piirin puheenjohtaja- esitti kansanedustaja Anne Lou- PUOLUSTUSMINISTERI Jus- kaanpääläisiä huoletti erityi- na saa riittävästi kiinni kansan- helainen. si Niinistö kävi ministerivierai- sesti Niinisaloon varuskunnan edustajan työni vuoksi. Piirin Kolmas ehdokas oli Hämeen- lulla Kankaanpäässä, jossa hä- kylkeen perustettava maahan- puheenjohtajan pitää olla hel- linnan kaupunginhallituksen 1. net juhlallisesti vastaanottivat muuttajien vastaanottokeskus. posti tavoitettavissa oman pii- varapuheenjohtaja ja kaupun- Satakunnan piirin puheenjoh- - Puolustusministerinä en juu- rinsä asioissa, Ronkainen pai- ginvaltuutettu Lulu Ranne. Hän- taja, rovasti Anssi Joutsenlahti rikaan pysty tähän asiaan vai- notti. tä esitti Hämeenlinnan kaupun- sekä Kankaanpään kaupungin- kuttamaan, nykyäänhän maa- Piiripuheenjohtajan vaaliin ginvaltuutettu Antero Niemelä, johtaja Paavo Karttunen. Niinis- hanmuuttajia laitetaan jopa oli ennakkoon asetettu kolme joka syksyn mittaan oli tehnyt tö kävi myös tutustumassa tällä telttamajoitukseen. Keskuste- ehdokasta. Piirijärjestössä on ennakkotyötä Ranteen valin- hetkellä Suomen eniten varus- limme varuskunnan komenta- miehiä kouluttavaan Niinisa- jan kanssa muun muassa siitä, noudatettu epävirallisesti käy- nan puolesta. Niemelä on pai- Matti Lintukorpi täntöä, jonka mukaan puheen- nottanut vuoroperiaatteen mu- lon varuskuntaan ja puhumassa mitä ongelmia voi seurata maa- johtajat ovat vuorotellen Päijät- kaista ratkaisua, jonka mukaan tukorpi sai 33 ääntä ja Ranne Kankaanpään seudun reser- hanmuuttajille itselleen, jos he Hämeestä ja Kanta-Hämeestä, Ronkaisen seuraaja tulee valita 23. Näin Lintukorpi tuli valituk- viupseerien 70- ja Kankaanpään lähtevät vaikka retkeilemään mutta käytäntö ei ole ehdoton, Kanta-Hämeestä. si perussuomalaisten Hämeen reserviläisten 60-vuotisjuhlassa. varuskunta-alueelle. Varuskun- koska kysymyksessä on henki- Piirikokouksessa oli läsnä 70 piirin uudeksi puheenjohtajak- Kankaanpään kaupungissa ta kyllä pystyy pitämään huolta lövaali. kuntaosastojen jäsentä, jois- si. Lisäksi piirikokous valitsi pii- on mitattu perussuomalaisten omasta turvallisuudestaan, Nii- Lahden ja Päijät-Hämeen eh- ta 56 oli osastojensa virallisia rihallitukseen 17 varsinaista jä- suurin suhteellinen kannatus nistö vakuutti. dokkaaksi asettui Lahden Pe- edustajia. Ensimmäisessä ää- sentä ja kullekin varajäsenen. Suomen kaupungeista väkilu- Mika Männistö russuomalaiset ry:n puheen- nestyksessä Matti Lintukorpi sai Piirihallitus valitsee keskuudes- kuun nähden, joten puolustus- johtaja, varavaltuutettu Heikki 27 ääntä, Lulu Ranne 21 ääntä taan kolme varapuheenjohta- ministerin vierailu oli odotettu Raitanen. Häntä esitti Lahden ja Heikki Raitanen 8 ääntä. Kos- jaa ja asettaa piirisihteerin. ja toivottu tapahtuma. Kan- järjestön puheenjohtaja Mart- ka kukaan ehdokkaista ei saa- ti Mäkelä. Kannatuspuheen- nut yli puolta äänistä, piti järjes- Lasse Koskinen vuoron käytti Lahden kaupun- tää toinen äänestys. Hyvää joulua ginvaltuutettu Paavo Rautkoski Toisessa äänestyksessä Lin- HYVÄÄ JOULUA ja onnellista Niemenmaa, Pentti Tuomi, Onni uutta vuotta toivottaa jäsenis- Hiltunen, Maija-Liisa Kirkkomäki, Teurajärvi jatkaa Perussuomalaisten tölleen ja yhteistyökumppaneil- Aune Vartiainen, Merja Heimo, leen: Oikeutta Eläkeläisille ry:n Matti Pehkonen, Leevi Väisänen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana hallitus - Reijo Ojennus, Kalevi ja Pekka Moilanen. ASIASTA äänestettiin piirin syyskokouksessa Hannuksen Asianosaisten tulee kylätalolla Kiimingissä.

View Full Text

Details

  • File Type
    pdf
  • Upload Time
    -
  • Content Languages
    English
  • Upload User
    Anonymous/Not logged-in
  • File Pages
    8 Page
  • File Size
    -

Download

Channel Download Status
Express Download Enable

Copyright

We respect the copyrights and intellectual property rights of all users. All uploaded documents are either original works of the uploader or authorized works of the rightful owners.

  • Not to be reproduced or distributed without explicit permission.
  • Not used for commercial purposes outside of approved use cases.
  • Not used to infringe on the rights of the original creators.
  • If you believe any content infringes your copyright, please contact us immediately.

Support

For help with questions, suggestions, or problems, please contact us