URHEILUAMPUJA SUOMEN AMPUMAURHEILULIITON JÄSENLEHTI 5/2009 SM-KILPAILUJEN TULOKSET 2009 STAFFANHolmström yllätti MM-hopeallaan Vierumäellä Suomalaiset järjestivät hyvän MM-kisan Vierumäellä Mikkelin Ampujat rakensi talkoilla Ampuma-Areenan 130-vuotias Pohjois-Hämeen Ampujat yhä iskussa MESTARUUDET EE-TULOKSIN MUSTARUUTIAMPUJAT OSUIVAT KAHTEEN EM-KULTam ITALIIN Teksti: Matti Erkkilä Kuvat: Timo Ansamaa Halikon eli piilukkomusketin joukkuekilpailun EM-mitalistit: Saksa, Suomi ja Sveitsi. Suomen joukkueessa ampuivat Antero Mustamäki (vas), Ari Salin ja Timo Näätänen Lihavainen. Miqueletin eli piilukkomusketin EM-mitalistit: hopeamitalisti Josef Mayr Saksa, kultamitalisti Timo Näätänen Lihavainen Suomi ja pronssimitalisti Peter Käpernick Saksa. imo Näätänen Lihavainen ja Suomen joukkue ampuivat mustaruutilajissa TEM-kultaa EE-tuloksella Espanjan Va- lenciassa syyskuun yhdeksäntenä päivänä. Näätänen Lihavainen voitti Miquelet-luokan (rihlaton piilukkomusketti) uudella Euroopan ja Suomen ennätyksellä 97 pistettä. Suomen joukkue voitti saman lajin Euroopan mestaruu- den tuloksella 276 pistettä. Sekin tulos on Eu- roopan ja Suomen ennätys. Joukkueessa am- puivat Timo Näätänen Lihavainen (97 pistettä), Ari Salin (90) ja Antero Mustamäki (89). Kisajärjestelyissä olisi ollut parantami- sen varaa monessa asiassa, mutta tärkein, kilpailutapahtuman läpivieminen, onnistui osallistujien mielestä varsin hyvin. Sää oli melko helteinen, jotkut suomalaisista pitivät Paatinen PROTESTOI sitä erinomaisena. Joillekin pilvettömän tai- PRONSSINSA POIS vaan tuoma helle oli hivenen liikaa. Suomella oli yli yhden yön kolmaskin mitali. jestetyistä kisoista. Niiden hienosta onnistu- Mustaruutiampujat ovat pitäneet lajin- Järjestäjät laskivat Pekka Paatisen sijoittu- misesta suitsutti kiitosta tuolloin jopa Suo- sa mitalikannassa vuodesta 2000 lähtien neen kolmanneksi. Ruotsalaiset onnittelivat messa piipahtanut lajin pääsihteeri. ja siinä pysyttiin kahdella voitolla mainiosti miestä seuraavana aamuna ja se sai Paati- - Odotamme mukaan reilua 300 ampujaa. nytkin. Timo Näätänen Lihavaisen voitto ei sen tossuihin vipinää. Majoitusta varten on varattu ympyräkaupungin ollut yllätys. Hän on tehnyt tarkkaa työtä jo - Sanoin, etten minä mikään kolmas ollut, ja lähistön majapaikat, puheenjohtaja jatkaa. pidemmän aikaa. Ehkä joukkuevoittoa voi jätin kirjallisen protestin. Oikaisun aikaan- Kisojen saaminen Suomeen oli lajille on- pitää pienenä yllärinä, vaikka toisaalta kol- saaminen oli perin työläs, sillä protestiaika nenpotku. Mustaruutiammunta ja koko ur- mikko kuului mitalisuosikkeihin. oli umpeutunut jo edellisenä iltana. Siksi heiluammunta saavat näkyvyyttä. Jos me- muutoksiin ei helpolla suostuttu. Ranska- not pystytään pitämään kurissa, lajijaostolle Kotimaa Espanja laiset kävivät kiittämässä rehellisyyttä, kun jäänee euroja tulevien vuosien toimintaansa. - ISÄNMAA SUOMI "mitalini" ojennettiin heille. Niin tiettävästi kävi Halikossakin. Timo Näätänen Lihavainen jahtasi mitalia, Ensi vuonna lajin MM-kilpailut järjestetään Heti, kun järjestelyoikeudet oli myönnetty, joten kultainenkaan ei ollut hänelle yllätys. Portugalissa elokuussa. Suomesta lähtee ki- jaosta tarttui tärkeimpiin ja kiireisimpiin asioi- - Tulos, 97 pistettä, ylitti odotukseni. Kun- soihin joukkue - ainakin Paatinen, joka lupaili hin: majoitustilat varattiin ja etsittiin tärkeim- tohuippuni osui oikealle päivälle, Espanjassa olla tuolloin mitalikunnossa! mät yhteistyökumppanit. Ne olivat Haminan asuva kaksoiskansalaisuuden mies selvitti. Lisää tuloksia voi katsoa osoitteesta: kaupunki ja Haminan Ampumaseura. HAS Lajin MM-kilpailut pidetään ensi vuoden www.spagna2009.blogspot.com. toimii kisajärjestäjänä yhdessä mustaruutija- elokuussa Portugalissa, hänen naapuri- oston kanssa. maassaan. Vuotta myöhemmin Euroopan MustaruuDin EM 2011 - Kilpailuissa tullaan näkemään paljon mestaruuksia tavoitellaan Haminassa. Timo KESKELLÄ HAMINAA suomalaisampujia. Radat ovat siksi suuret, lupasi käydä molemmissa arvokisoissa. Ky- - Meillä on tarjottavana upea paikka mustar- että osanottajien karsintaa ei jouduttane syttäessä mitä maata hän edustaa, vastauk- uudin EM-kisoillemme 21.-28.8.2011, selvit- suorittamaan missään lajissa. Se lisää myös seksi tuli pohjoisempi ja perusteluina: tää lajijaoston puheenjohtaja, varkautelainen mahdollisuuksiamme menestyä, kun yllät- - Kotimaa on Espanja, isänmaa on Suomi, Risto Kiema. Hän sanoo jaostonsa hakeneen täjilläkin on omat mahdollisuutensa, Risto sitä haluan edustaa. järjestämisoppia Haikossa vuonna 2003 jär- Kiema sanoo. 2 URHEILUAMPUJA 5/2009 URHEILUAMPUJA TÄSSÄ NUMEROSSA 5/2009 81:s vuosikerta Perustettu vuonna 1927 2 Mustaruutiampujat osuivat kahteen EM-kultamitaliin 46 PHA:n kunniapuheenjohtaja Pekka Heikkilä: 81. vuosikerta. 6 numeroa/vuosi Ampumaurheilua kehitettävä kokonaisuutena ISSN 0789-516X 4 Pääkirjoitus: KOK:n viesti: Nuoret tavoittaa 48 130-vuotias PHA on iskussa JULKAISIJA internetissä ja kännykällä Suomen Ampumaurheiluliitto ry. 5 Liikkuvan maalin MM-kisa ennätyksellisen hyvä 49 Ampuma-aselakiesitys valmisteltava uudelleen PÄÄTOIMITTAJA Matti Viitanen puh. (09) 3481 2508 [email protected] 6 MM-kisajärjestelyistä ei yhtään nurinaa 50 Haulikkolajien Superfinaali nimensä mukainen OSOITTEENMUUTOKSET Tukijoukot ja suunnitelmallisuus kehityksen kivijalka Mäkelä-Nummela ja Häkkinen ISSF-rankingin Maila Pynnönen puh (09) 3481 2481 7 51 [email protected] kärkikymmenikössä Tilaushinta 35 euroa/kalenterivuosi 8 Tomi-Pekka Heikkilä avasi liikkuvan maalin 52 Kai Jahnsson kahdesti palkintopallilla pistoolin MAINOSTILAN MYYNTI MM-kisan ilmakiväärin sekajuoksujen pronssilla Eurooppa-cupin finaalissa Matti Erkkilä puh. 040 540 3329 11 Staffan Holmström yllätti MM-hopeamitalillaan 54 Mikkelin Ampujat rakensi talkoilla Ampuma-Areenan REKLAMAATIOT Matti Viitanen puh. 040 8210 690 Krister Holmberg ja Suomen miehet ottivat Lapsen suusta kuuluu totuus: [email protected] 12 56 MM-hopeaa Olli Hahl, Mikkelin Ampujat ULKOASU 13 Tomi-Pekka Heikkilä laukoi MM-hopeaa 57 Toisenlainen totuus vanhempien suusta: Graafinen Viestintätoimisto Kuu Matti Hahl, Mikkelin Ampujat PAINOPAIKKA 14 Krister Holmberg: ”Saisi kyllä tulla nuorempia 58 Päätöksiä ja tiedotuksia Forssan Kirjapaino Oy jatkamaan” Artikkelivastuu Staffan Holmström: ”Se oli lottovoitto” Viimeinen kaukopartio Jutut edustavat kirjoittajansa henkilökohtaista mieli- 16 59 pidettä lukuunottamatta SAL:n virallisia tiedotuksia Tekstin lainaaminen 18 Ohjaaja Taisto Kähkösen teesit: ”Ala ohjaajaksi, 60 Kilpailukutsuja, Pentti Kärnä 70-vuotias Sallittu julkaisijan luvalla, julkaisija mainiten. kannusta, kannusta…” Suoramarkkinointi 20 Kympin Heikkilät Kangasalta 61 Palveluhakemisto Lehden osoitteistoa voidaan käyttää suoramarkkinointiin. 22 Epävarma ratatilanne myös Kymppi-64:n huolena 62 Svenska sidan ILMESTYMISAIKATAULU Urheiluampuja Aineisto Ilmestyy 24 Vuoden 2009 SM-tulokset 1/2009 8.1. 12.2. 2/2009 5.3. 9.4. 3/2009 20.5. 25.6. 4/2009 30.7. 3.9. KIVÄÄRI- JA PISTOOLILAJIT 5/2009 17.9. 22.10. HAULIKKOLAJIT RIISTAMAALILAJIT 6/2009 5.11. 10.12. PRACTICAL SILUETTI KASA-AMMUNTAkilpailujenKIVÄÄRI- JA PISTOOLILAJIT MUSTARUUTI RIISTAMAALILAJIT KIVÄÄRI- JA PISTOOLILAJIT tulokset HAULIKKOLAJIT SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY. SILUETTIKASA-AMMUNTA HAULIKKOLAJIT RIISTAMAALILAJIT PRACTICAL Postiosoite 00093 SLU PRACTICAL SILUETTI KASA-AMMUNTA2009 kattava tulospaketti sivuillaMUSTARUUTI 24-43 Käyntiosoite Helsinki, Radiokatu 20, 7. kerros MUSTARUUTI Puhelin (09) 3481 2481 SM Faksi (09)147 764 Sähköposti [email protected] JUKKA MIKKONEN KOLmas vammaisampujien maailmancupissa Espanjassa SAL:N HENKILÖKUNTA ukka Mikkonen tähtäsi ilmakiväärillä kolmanneksi Toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi Jvammaisampujien maailmancupissa Alicantessa Talouspäällikkö Pirjo Manninen Espanjassa lauantaina 19. syyskuuta. Haapajärven Kilpailusihteeri Kirsi Kankaanmäki Ampumaseuraa edustava Mikkonen ampui 701,0 (598+103,0) Toimistosihteeri Maila Pynnönen Viestintä- ja pistettä. Maailmancupin voitti Ruotsin Viktoria Wedin hienolla markkinointipäällikkö Matti Viitanen tuloksella 705,6 (600+105,6) pistettä. Nuoriso- ja - Ei kai se ihan sattumaa ole, kun toisen kerran tällä kaudella koulutuspäällikkö Timo Rautio pääsin isossa kisassa pokkaamaan, Jukka Mikkonen Valmennuksen johtaja Leena Paavolainen kommentoi kolmatta sijaansa. 29-vuotias haapajärvinen Mikkonen laukoi pienoiskiväärillä PM-pronssia heinäkuussa Nästvedissä Tanskassa. Ilmakivääri, R5, SH2, (liikuntavammaiset, makuu), 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Viktoria Wedin Ruotsi 705,6 (600+105,6), 2) Ataollah Zarei Iran 703,5 (599+104,5), 3) Jukka Mikkonen 701,0 (598+103,0), 4) Johann Windhofer Itävalta 697,8 (596+101,8), 5) Izaskun Zarondona Espanja KANSI Matti Viitanen 697,1 (594+103,1), 6) Humberto Linares Venezuela 696,6 KUVA Staffan Holmström yllätti (597+99,6), 7) Sofie Källhus Ruotsi 695,6 (594+101,6), 8) liikkuvan maalin MM-hopeallaan Emilio Alacios Espanja 692,6 (591+101,6). Pääkirjoitus / Matti Viitanen päätoimittaja KOK:n viesti: Nuoret tavoittaa IOK:s budskap: Ungdomen nås via nätet internetissä ja kännykällä och mobilen Kansainvälisen olympiakomitean on turvattava olympiakisojen nä- Den internationella olympiska kommittén måste säkra de olym- kyvyys internetissä, jotta olympialaiset kiinnostavat myös nuoria, piska spelens synlighet på Internet för att få ungdomen att in- totesi Sir Martin Sorrell ”Digital Revolution”-puheenvuorossaan tressera sig för OS, konstaterade Sir Martin Sorrell i sitt ”Digital KOK:n kongressissa Kööpenhaminassa
Details
-
File Typepdf
-
Upload Time-
-
Content LanguagesEnglish
-
Upload UserAnonymous/Not logged-in
-
File Pages64 Page
-
File Size-