294 Katsauksia Lauri Viljanen, koskenniemeläinen? Kosketuskohtia ja rinnakkaisuuksia 1. Taustaksi Katsaukseni perustuu paitsi Lauri Viljasta ja V . A . Koskenniemeä käsitteleviin tutkimukselli- siin lähteisiin myös julkaisemattomaan materiaaliin . Tätä aineistoa ovat mm . haastattelut ja kir- jeet, joiden pohjalta kirjoitin jo vuonna 1985 julkaistuun Koskenniemi-antologiaan Kurkiauran varjo runoilijan kirjallista piiriä koskevan artikkelin . Materiaalia kertyi 1970- ja 1980-luvulla johtamani pienimuotoisen Koskenniemi-projektin tuloksena . 1980-luvun lopulla Lauri Vilja- sen tytär Aulimaija Viljanen (k . 1992) löysi vuonna 1984 kuolleen isänsä jäämistöstä koko jou- kon Viljasen ja Koskenniemen välistä kirjeenvaihtoa . Hän deponoi aineiston haltuuni toivoen, että kirjoittaisin hänen isästään jotain . Tarkoituksena oli sen jälkeen liittää materiaali Kosken- niemi-projektini tuottaman aineiston yhteyteen, mikä sittemmin on toteutunutkin . Sekä pro- jektiin liittyvät dokumentit että Aulimaija Viljasen lahjoituksen olen toimittanut yhtenä koko- naisuutena Turun yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmiin . 2. Varhaisia vaiheita Lauri Viljasen elämä ja ura myötäilivät koko hänen aikuisikänsä V . A . Koskenniemen vaiheita . Vaikka ei voidakaan puhua jatkuvasta opettaja ja oppilas -suhteesta, Lauri Viljanen ja V . A . Kos- kenniemi elivät sekä runoilijoina että tutkijoina lähellä toisiaan monen vuosikymmenen ajan . Koskenniemi oli 15 vuotta Viljasta vanhempi: hän oli syntynyt vuonna 1885 . Viljasen syntymä- vuosi on 1900, ja ylioppilaaksi tämä kaarinalaisen puusepän poika tuli vuonna 1920 . Jo 1920-luvun alkuun mennessä Koskenniemi oli ennättänyt saavuttaa urallaan niin mo- nia voittoja, että yksistään ne riittäisivät elämäntyöksi . Runoilijana hän oli saavuttanut menes- tystä esikoiskokoelmastaan Runoja (1906) lähtien, ja vuoteen 1920 mennessä kokoelmia oli karttunut viisi, joukossa koko hänen tuotantonsa kannalta keskeiset Elegioja (1917) ja Sydän ja kuolema (1919) . Lisäksi hän oli julkaissut matkakirjoja, kirjallisuuskritiikkejä ja esseitä (mm . Roomalaisia runoilijoita, 1919) . Näkyvää julkisuutta oli tarjonnut myös aikakauskirja Ajan päätoimittajuus (vuodesta 1912 vuoteen 1921) . Koskenniemen elämässä merkitsi ratkaisevaa käännettä muutto Helsingistä Turkuun 1920-luvun alussa ja nimitys Turun vasta perustetun yliopiston ensimmäiseksi kirjallisuuden professoriksi vuonna 1921 . Viljasen lukiovuosiin osui Koskenniemen keskeisten kokoelmien ilmestyminen, ja nimen- omaan Elegioista hän sai 7 . luokan keväällä herätteen omien runojen kirjoittamiseen (Lappa- lainen 1985, 24) . Koska Viljasen ylioppilaaksitulo osui vaiheeseen, missä Koskenniemi aloitti yliopistollisen opetustyönsä, oli luonnollista – myös maantieteellisistä ja taloudellisista syistä – että kirjallisesti suuntautunut nuori mies hakeutui opiskelijaksi Turun yliopistoon . Opintojensa alkuvaiheessa, vuodesta 1921 vuoteen 1923, hän toimi myös yliopiston kirjaston amanuenssi- na . Samanaikaisesti hän aloitti kriitikonuransa Turun Sanomien, Uuden Auran ja Aamulehden kirjallisuusarvostelijana . Kun Viljanen sitten vuonna 1926 muutti Turusta Helsinkiin ja vaihtoi Sananjalka 60, s . 294–307 . Katsauksia 295 yliopistoa, hän siirtyi pois Koskenniemen välittömästä vaikutuspiiristä ja vakiinnutti vähitellen asemansa Helsingin Sanomien johtavana kriitikkona . Katkeamatonta uraa kesti vuoteen 1950 saakka . Turun-kauteen ajoittuvat hänen varhaiset runokokoelmansa Auringon purjeet (1924) ja Tähtikeinu (1926) . 3. Henkilösuhteiden solmiutuminen Vaikuttaa siltä, etteivät Lauri Viljasen ja V . A . Koskenniemen henkilösuhteet vielä 1920-luvulla solmiutuneet läheisiksi . Kun Koskenniemi vuonna 1929 kiitti Viljasta tämän lähettämästä Merkkivaloja-esseekokoelmasta, hän teitittelee teoksen kirjoittajaa . Allekirjoituksena on ”Tei- dän V . A . Koskenniemi” (V .A . Koskenniemen kirjekortti Lauri Viljaselle 27 11. 1929. ) . Kiitoskor- tista on kuitenkin luettavissa, että opettaja on seurannut entisen oppilaansa kirjoituksia Helsin- gin Sanomissa ja saattanut todeta, että Viljanen oli kelpuuttanut kokoelmaansa jo aikaisemmin julkaisemiaan arvosteluja lähes sellaisinaan (Lappalainen 1993, 27) . Kirjekortissa on myös toi- vomus, että Viljanen tulisi Rouvineen (kohteliaisuus on vaatinut isoa kirjainta) vierailemaan V . A . Koskenniemen kirjalliseen piiriin, joka oli saanut alkunsa syksyllä 1927 (Alhoniemi 1985, 26) . Viljanen muistikin Turkua ja piiriä useaan otteeseen: hän kuului mm . Anna Maria Tallgre- nin ohella sen ahkeriin kävijöihin (mt ., 35) . Koskenniemen kutsu Viljaselle ”Rouvineen” on monessakin suhteessa mielenkiintoinen . Viljasen rouva oli näet 1920-luvun päättyessä Elina Vaara, hänkin runoilijaprofessorin oppilai- ta, tosin vain vuoden ajan 1923–1924 . Rakkaus, joka oli roihahtanut liekkeihin jo Nuoren Voi- man Liiton talvipäivillä vuonna 1922 (Saarenheimo 2001, 7), koki täyteytensä Koskenniemen suojeluksessa Turun yliopistossa . Juuri yliopistollisen opettajan ansiota oli Viljasen ja Vaaran innostuminen ruotsalaisen lyriikan suomentamiseen . Valikoima Kevätsade, joka toi lukijoiden ulottuville runoilijoita kustavilaisesta ajasta aina 1920-luvulle saakka, ilmestyi vuonna 1926 . Molempien esikoiskokoelmat olivat ilmestyneet jo vuonna 1924 (Hosiaisluoma 2000, 279), jol- loin pari oli myös kihlautunut . Kun Koskenniemi päivänkriitikon ominaisuudessa kirjoitti niistä arvostelunsa, arvostelija oli Vaaran mielestä liian varauksellinen . Vaaran käsityksen mukaan Kos- kenniemi yritti hälventää epäilykset omien opiskelijoiden suosimisesta (Saarenheimo 2001, 53) . Taloudelliset huolet varjostivat nuorten runoilijoiden yhteistä alkutaivalta, jolloin Vaara asui pääasiassa Tampereella vanhempiensa luona ja Viljanen teki välillä opetustyötä Haminas- sa . Viljaselle tilapäinen työskentely Turun yliopiston kirjastossa oli tarjonnut vain niukan toi- meentulon . Avioliiton solmimisvuodesta 1926 lähtien olot vakiintuivat, mutta avioliitto jäi ly- hyeksi . Vaikka perheeseen syntyi tytärkin vuonna 1927 (Saarenheimo 2001, 97), liitto päättyi avioeroon vuonna 1930 (Saarenheimo mt ,. 117) . Yhdessäolonsa viimeiset vuodet pari asui Hel- singissä . 4. Turussa ja Helsingissä Viljasen elämänvaiheet ja ura paikallistuivat 1920-luvulla sekä Turkuun että Helsinkiin . Vaikka hän esikoiskokoelmansa julkaisuvaiheessa vuonna 1924 kuului kiinteästi Koskenniemen vai- kutuspiiriin, hän oli samalla liittymässä oman ikäpolvensa keskeiseen runoilijaryhmittymään, tulenkantajiin . Vuonna 1924, jolloin Viljanen ja Vaara sekä myös Katri Vala debytoivat, ilmestyi 296 Katsauksia myös ensimmäinen Tulenkantajat-albumi sekä Nuoret runoilijat -antologia, joista tuli uuden suunnan tiennäyttäjiä (Saarenheimo 1966, 146–147) . Kun Viljanen ja Vaara muuttivat vuonna 1926 Turusta Helsinkiin, heidän etäjäsenyytensä muuttui päivittäiseksi seuranpidoksi (mt ., 159) . Vuonna 1928 syntyi albumin pohjalta Tulekantajat-lehti, jonka johtokuntaan Viljanen liittyi . Päätoimittajaksi tuli Katri Valan veli Erkki Vala (Saarenheimo 1966, 203–204) . Lehti il- mestyi vuoteen 1930 saakka (mt ., 257) . Sen ohjelmaan kuului moderni kansainvälisyys sekä hakeutuminen paitsi Euroopan metropoleihin myös eksoottisiin maihin . Nykyajan etsijöistä valtasi keskeisen roolin Olavi Paavolainen, jonka Kivennavan kodissa saatettiin järjestää myös itämaisia spektaakkeleja . Eksoottisissa lavasteissa Lauri Viljasesta sukeutui bagdadilainen kaup- pias, joka Paavolaisen huvilan portailla esiintyi yhdessä haaremiorjattarien Elina Valan ja Katri Valan kanssa (Hosiaisluoma 2000, 85) . Roolileikit eivät silti olleet vain tulenkatajien suosiossa . Niitä harrasti myös V . A . Koskenniemi . Keväällä 1928 Koskenniemi tarjosi kirjallisen piirinsä jäsenille illallisen, jossa pöydän paikat oli merkitty salanimikortein . Mukana olivat tällöin mm . Kaarlo Sarkia (Alfred de Musset) ja Kaarlo Marjanen (Gaspadin Radiovics-Marenko Kaukaasi- asta) (Alhoniemi 1985, 30) . Kymmenvuotista toimintaansa piiri taas juhlisti esittämällä Moliè- ren Oppineita naisia . Säilynyt valokuva todistaa, että esitykseen tavoiteltiin aitoutta myös ajan- omaisin teatteripuvuin (mt ., 30) . 5. Viljanen Koskenniemen tutkijana ja kriitikkona Viljasen suhteessa Koskenniemeen tapahtui uudenlaista lähenemistä 1920- ja 1930-luvun tait- teesta 1930-luvun puoliväliin saakka . Vuonna 1935 ilmestyi Viljasen laatima lähes 400-sivuinen elämäkerta V. A. Koskenniemi. Hänen elämänsä ja runoutensa, joka juhlisti runoilijaprofessorin 50-vuotispäivää . Hanke oli Koskenniemelle mieluinen, mutta Viljanen tuskin tiesi käydessään neuvotteluja WSOY:n kanssa, että runoilija oli jo vuoden 1930 loppupuolella pyytänyt mono- grafian tekijäksi Eino Railoa . Railo oli hiljattain julkaissut laajan Kyösti Wilkunan elämäker- ran . Muiden kiireittensä takia hän ei kuitenkaan voinut ottaa Koskenniemen tarjousta vastaan . (Hosiaisluoma 2000, 198–200) . Viljasen lähtökohtana oli ymmärrettävästi kunnioitus uransa varhaisvuosien oppimestaria kohtaan . Teos sai oman aikansa oloissa myös vakavaa tutkimuk- sellista huomiota . Niinpä Helsingin yliopiston estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden pro- fessori Yrjö Hirnin tiedetään maininneen Viljaselle, että teos olisi ollut kelvollinen väitöskir- jaksikin (mt ., 202) . Viljasen osalta väittelyn aika oli vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin, kohteena tällöin Runeberg . Tyyliään ja analyyttisen paneutumisen kykyään Viljanen oli 1930-luvun puoliväliin men- nessä kehittänyt kriitikkona ja esseistinä . Vuoden verran V . A . Koskenniemi -elämäkerran il- mestymisen jälkeen julkaistiin hänen esseekokoelmansa