
f~ TURUN KAUPUNGIN t~~"""t!; YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO ...,., .,., t!1 """ KARIKARHl:J «~D •0 JULKAISU 4/94 Alkusanat Luonnon monimuotoisuuden suojelu otettiin keskeiseksi ympäristönsuojelun tavoitteeksi Rio de Janeiron ympäristö- ja kehityskokouksessa 1992. Suomikin sitoutui kansainväliseen biodiversiteettisopimukseen. Sen tärkeimpiä toteutus­ muotoja on maankäytön ohjaus siten, että arvokkaita kasvi- ja eläinlajien elinym­ päristöjä säilyy myös varsinaisten suojelualueiden ulkopuolella. Tätä silmällä pitäen Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto ryhtyi kesällä 1992 kokoamaan tietoa Turun luonnon monimuotoisuudesta yhtenäiseen muotoon. Kaupunkimme arvokkaita luontokohteita on inventoitu useaan otteeseen. Tässä selvityksessä on käytetty hyväksi ympäristöministeriön, Varsinais-Suomen seutukaavaliiton, Turun yliopiston sekä Turun kaupungin asemakaavaosasto ja ympäristönsuojelutoimiston julkaisuja. Lisäksi käsiteltiin yhdistysten ja yksityisten kuntalaisten tekemiä aloitteita. Työn kuluessa löytyi myös uusia kohteita. Erityistä huomiota kiinnitettiin alueiden rajauksiin. Luonnollisista, maaston mukaisista rajoista on poikettu kaavallisten ja maanomistuksellisten seikkojen vuoksi, mikäli tämä ei vaaranna suojeluarvojen säilymistä. · Tämän selvityksen keskeisintä antia ovat ympäristönsuojelulautakunnan 4.5.1994 § 95 omalta osaltaan hyväksymät tavoitteet seutu-, yleis- ja asemakaavoja ja rau­ hoitusta silmällä pitäen. Luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet on kartoitettu koko Turun hallinnolliselta alueelta toivoen, että muutkin maanomistajat kuin kau­ punki voivat ottaa tavoitteet huomioon ja mahdollisesti hakea alueiden rauhoitusta lääninhallitukselta. Kaavalliset tavoitteet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan. Arvokkaimmille alueil­ le ehdotetaan SL-merkintää, ja niiden säilyminen tulisi turvata luonnonsuojelulain mukaisella rauhoituksella, johon liittyy aluekohtainen hoito- ja käyttösuunnitelma. Merkintää VL/s on käytetty lähes yhtä arvokkaista alueista, joiden ympäristö tulisi säilyttää. Asemakaavamääräyksiin ehdotetaan yksityiskohtaisempia määräyksiä siten, että ainakin kohteen arvokkain luonnonelementti säilyisi. Näille kohteille tulisi laati a luontotyyppikohtaiset hoito- ja käyttösuunnitelmat Kolmanteen ryhmään kuuluvat luonnoltaan selvästi muuttuneet kohteet, joissa jokin yksittäinen arvokas piirre (kuten jalopuut) en säilynyt. Kohteille on esitetty päämaankäyttöluokan mukaisia kaavamerkintöjä, joihin on lisätty tarkenne /s. Maanomistusolot ja kaavoitustilanne on selvitetty niin pitkälle kuin kohtuullisella vaivalla on ollut mahdollista. On selvää, että näinkin laajaan aineistoon on pujahtanut tahattomia virheitä. Kartan tarkkuus noudattelee yleiskaavoituksessa käytettävää. Alkuperäisiä karttoja säilytetään ympäristönsuojelutoimistossa, jonka puoleen pyydetään kääntymään tarvittaessa tarkempaa tietoa. Kartoitukseen sisältyvät kohteet on nimetty siten, että nimestä näkyy sen päätyyp­ pi. Jos erisnimi kattaa kohdetta laajemman alueen, nimi on muotoa 'Toijaisten lehto'. Jos kohteella on erisnimi, sitä on käytetty sellaisenaan, esimerkiksi 'Kaks·· kerranjärvi', tai lisämääreen kanssa kuten 'Katariinanlaakso (lehto)'. Osa numeroidui sta ko hteista on jaettu kirjaimin yksilöityihin osa-alueisiin, jos ne ovat eri II isiä tai ni i II e on asetettu eri laiset kaavoitus- ja suojelutavoitteet. Kohteiden alueelli sessa jakaumassa nL.jky y raken tamisen yksipuo!istavan vaikutuk­ sen li sUksi lu unnon pienipiirteisyy cl en lisääntymin en saaristoon siirryttäessä. Kohteita on suuralueittain seuraavasti: Keskusta 2, Hirvensalo (sisältää kaikki saa­ ret) 48, Peltola-Uittamo 12, Pääskyvuori 1, Koroinen 7, Runosmäki-Lentokenttä 8, Kuninkoja 7, Pansia 5, Maaria 7 ja Paattinen 1. Eri luonnonelementtejä löytyi seuraavasti (suluissa olevien ja ehdotettujcn luon­ nonsuojelualueiden määrä): kallioalue 9 (1), kalliojyrkänne 3 (2), siirtolohkare 2 (2), luolasta 2 (2), harju 1, moreeniselänne 3 (2), muinaisranta 4 (2), niemi 3, saari 5 (3), jokilaakso 8, järvi 2, lintuluoto 8 (8), lintuvesi 9 (8), niitty 6 (5), keto 5 ( 4 ), metsikkö 11, jalopuumetsikkö 5, lehto 27 (15), aarnimetsä 3 (1) ja suo 3 (3). Tilas­ tossa on otettu huomioon kohteiden kohteiden päätyypin lisäksi tärkeät sivutyypit. Niinpä esimerkiksi Friskalanlahti on huomioitu paitsi lintuvetenä myös niittynä Ja !ehtona. Tämä selvitys kattaa laajahkot alueet, jotka on syytä sisällyttää yleiskaavaan ja jotka tarvittaessa rauhoitetaan luonnonsuojelualueina. Pistemäiset, alemman taso11 kaavoissa huomioon olettavat kohteet, jotka voidaan rauhoittaa luonnonmuisto­ merkkeinä, kartoitetaan erikseen. Rajanveto on joissakin kohdissa mielipide­ kysymys. Tähän selvitykseen on sisällytetty viisi pienehköä geomorfologista kohdetta, mutta esimerkiksi suurin osa siirtolohkareis ta sisä ltyy työn alla olevactn selvitykseen. Kummankin selvityksen perusteella on tarkoitus tehdä kuvitettu luontoretkeilyopas johdatukseksi monipuoliseen turkul aiseen 1uontoon . Merkittävän osan selvitystyös tä ovat tehneet FM Pentti Perttula ja FK Jaana Gustafsson. Kartat on piirtänyt FM Te ija Salmi. Työtä koskeviin ti edusteluihin vastaa ympäristönsuojelusuunnittelij a Kari Karh u (puh. 2623456). Turussa, 10.5. 1994 ~~=- ~g{_ --- Hans Nordström Mikko Jo n ympäristönsuoj elu 1autakunnan ympäristö o lenjohtaja puh eenjohtaja 3 Tietolähteet Suojeluohjelmat (Valtion painatuskeskus 90-5660266): Kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelma 24.2.1978 Valtakunnallinen soidensuojelun perusohjeimu 26.3.1981 Valtakunnallinen lintuvesiensuoj eluohj elma 3.6.1982 Valtakunnallinen lehtojensuoj eluohj elma 13.4.1989 Maisema-aluetyöryhm än mietintö 29.9.1992 Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Turun ja Porin läänissä (väliraportti) 22.4.1994 Uhanalaisten eliöiden kartoitukset (Valtion pai natuskeskus 90-5660266): uhanalaisten eläinten ja kasv ien suojelutoimikunnan mietintö 30.9.1985 uhanalaisten eläinten ja kasv ien seurantatoimikunnan mietintö 19.2.1992 Varsinais-Suomen uhanalaiset putkilokasvit (Rautiainen, V.-P. ja Laine, U. 1989 - Varsinais­ Suomen Liitto 921-2329000) Rauhoituspäätökset (Turun ja Porin lääninhallitus 921-2660111): lääninhallituksen päätös luonnonmuistomerkistä 20.12.1965 lää ninhallituksen päätös luonnonsuojelualueista 21.11.1983 lää ninhallituksen päätös luonnonsuojelualueista 17.3.1988 lehtojensuojeluasetu s 27.5 .1992 (Valtion painatuskeskus 90-5660266) Seutukaavat (Varsinais-Suomen Liitto 921-2329000): Varsinais-S uom en suojelu alueet ja -kohteet 1977 Varsinai s-Suomen e n simm~i in e n vaiheseutukaava 21.2.1985 Varsinais-- Suo men toinen seutukaava 3.4.1986 Varsinais-S uomen taajamase utukaava 7.10.1988 Varsinais-S uomen tä yden nysse utuk aava 17.7.1991 Yleiskaavat (Tumn kaupungin kaavoitusosasto 921-2624111): l 'urun yleiskaavan suojeluraportti 1.1.1975 Turun yleiskaava 13. 12. 1976 Peltola-Haritun osayl eiskaava 9.4.1979 Pohjola-Ktih tirin osay leiskaava 9.4.1979 Pohjoisten teo lli suusalu eitten osay leiskaava 19. 3.1984 Paattisten osay lciskaava 2.4. llJ84 Hirve nsa lon osayl eisk aava 4. ll. LlJ8 5 Sala va-Kakskerntn usay leiskaa va 4. L1.1985 4 Kakskerran itäosan osayleiskaavaehdotus 30.10.1992 Yli-Maarian ja Koskennurmen osayleiskaavaehdotus 11.11.1992 Turun yleiskaavaluonnos 5. 1.1994 Ruissalon osayleiskaavaehdotus 16.2.1994 Arvokkaiden alueiden kartoitukset (Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto 921 .. 2623411): Rui ssalo - luontoa ja kulttuuri (toim . Ka llio, P. 1979- painos loppu) Turun luontokohteet 1 (Kallio, P., Huhtinen, S., Lemmetyinen, R. ja Mansikkaniemi, H. 1985 - painos loppu) Katariinan asuntomessualueen luonnonsuojelulliset tavoitteet (1985) Balisten kaava-alueen kasvillisuus ja ympäristönhoidolliset maankäyttötavoitteet (1985) Ehdotettujenluonnonsuojelualueic!en elollisen luonnon perusselvitykset V. Metsäkylä-Kuninkoj a (1986) Ehdotettujen luonnonsuoj elualueid en elollisenluonnon perusselvitykset Vl. Kaarninko (1986) Ehdotettujen luonnonsuojelualueiden elollisenluonnon perusselvitykset VII. Kappelinmäki, Naulamäensuo ja Kansavuori (1986) Kohmon kaava-alueen kasvillisuus ja ympäristönhoidolliset maankäyttötavoittet (1986) Kuninkojan kaava-alueen kasvillisuus ja yrnpäristönsuojelulli set maankäyttötavoitteet (1987) Friskalanlahden linnusto ja kasvillisuuselvitys 1987 (1987) Turun luontokohteet 2 (Lemrnetyinen, R., Huhtinen, S., Kallio, P. ja Mansikkaniemi , H. 1987 - painos loppu) Vähii-Haarlan kaava-alueen kasv illisuus, maisema ja luonnonolosuhteet (1989) Rauvolanlahden linnusta- ja kasv illi suusselvitys 1988 (1988) Turun ympäristön tila 1989 (l9<.JO) Rui ssa lon metsäsuunnit elma 1991-2000 (1991) Turun kaupunki. Ym päri stön tila 1992 (1992) Turun kaupunki. Ympiiri stön suoj eluohjelma (1992) Kaarinan luontokohteet (toim . Tuomi , L. 1992 - Kaarlnan kaupunki 921-697685) Ehdotettujen luonnonsuojelualueiden elollisen luonnon perusselvitykset IX. Pllpat1oj a (1 992) Turun Pomponrahkan suoj elualueen suoj eluarvon uudelleenmflliritys (1993) Turun koulujen luonnonti eteiden opetuskohteet ja luontoretkeilyalueet (luontlos) 5 Suuralue 02 Hirvensalo 01 Kakskerranjärvi Kuvaus: Kakskerranjärvi on pitkänomainen saaristojärvi, jonka pituus on n. 5 km ja keskimääräinen leveys 300m. Järven keskisyvyys on 6 m ja suurin syvyys 15,5 m. Kakskerranjärveä kuormittavat valumavedet ja haja-asutuksen jätevedet sekä ilmasta tuleva laskeuma. Turun suurin järvi, jonka rannalla on uima-ranta. Rajaus: maaston mukaan Maanomistus: jakamaton vesialue Seutukaava: Varsinais-Suomen täydennysseutukaava 17.7.1991: AV- 15 Kakskerranjärven lähi valuma-alue. Sisältää suunnittelumääräyksen,
Details
-
File Typepdf
-
Upload Time-
-
Content LanguagesEnglish
-
Upload UserAnonymous/Not logged-in
-
File Pages75 Page
-
File Size-