Satakunnan piiri

Järjestötiedote 3/2018 Marjaana Malkamäki Marjaana

1 Nälkäpäivä ja yhdessä tekemisen voima Kiipeän kapeaa ja jyrkkää hiekkapolkua kuk- päivittäjiä, sopankeittäjiä, leivänmyyjiä… Te va- kulan päälle ja katson ympärilleni. Vieriviereen paaehtoiset teette valtavan määrän työtä, jotta rakennettuja hökkeleitä näkyy silmänkanta- keräys saadaan toteutettua. Olkaa ylpeitä it- mattomiin. Lähes kaikki puut on kaadettu, ei- sestänne ja kootkaa hyvä porukka Nälkäpäivän kä auringon paahteelta pääse suojaan. Olen tekemiseen. Kukaan ei pysty siihen yksin. Bangladeshissa Cox’s Bazarin leirillä, missä asuu yli puoli miljoonaa väkivaltaa paennutta ”Kiitos, että olet mukana auttamassa” ihmistä Myanmarista. Heistä suurin osa on nai- Suomen Punainen Risti on sitoutunut pyörittä- sia ja lapsia, jotka kärsivät aliravitsemuksesta. mään sairaalaa vuoden loppuun saakka. Avus- tusoperaatio on valtava ja tarvitsemme sen to- Jatkan matkaani ja saavun pienen, vaatimat- teuttamiseksi apuanne. Järjestetään yhdessä toman koulurakennuksen kohdalle. Sisällä iso näyttävä ja tuottoisa Nälkäpäivä, niin pystym- ryhmä lapsia laulaa äänekkäästi. Kysyn tulkil- me varmistamaan, että sairaalassa voidaan pe- tamme, mitä lapset laulavat. Hän vastaa: ”Em- lastaa henkiä ja auttaa ihmisiä jatkossakin. me ole yksin. Pystymme voittamaan vaike- udet.” Kyyneleet tulvahtavat silmiini, vaikka Lue tästä lehdestä vinkkejä paikallisen näky- kuinka yritän estää. vyyden hankkimiseen, uusien vapaaehtoisten rekrytoimiseen sekä keräyskeinojen uudistami- Kävelen takaisin Suomen Punaisen Ristin yllä- seen käteisen vähetessä. pitämään kenttäsairaalaan, joka sijaitsee valta- Myanmarista paenneet kertovat, että Punaisen van leirin vieressä. Nälkäpäivänä kerättyjen lah- Ristin ja Puolikuun vapaaehtoisten ja työnteki- joitusten avulla sairaala oli mahdollista lähettää jöiden näkeminen tuo heille toivoa. Toivoa sii- nopealla aikataululla Suomesta Bangladeshiin tä, että maailma tietäisi heidän hädästään. viime syksynä. Annetaan tulevana Nälkäpäivänä heille Surusta toivoon sekä toivoa että konkreettista apua! Cox’s Bazarin leirillä Nälkäpäivä tarkoittaa nai- selle keisarinleikkausta, kun synnytyksessä on ilmennyt vakavia ongelmia. Se tarkoittaa lääk- keitä ja hyvää hoitoa pienelle pojalle, jolta lei- kattiin vatsasta suuri ja kivulias kysta. Nälkäpäi- vä tarkoittaa ihmishenkien pelastamista. Ja se on teidän kaikkien Nälkäpäivään osallistunei- den vapaaehtoisten ansiota! Sairaalalla hämmästelen valtavaa työn määrää. Hoitajien, lääkäreiden ja kätilöiden lisäksi tar- vitaan tulkkeja, logistikkoja, vartijoita, kuljetta- jia, siivoojia, keittäjiä, hallinto- ja taloushenki- lökuntaa. Aivan kuten Nälkäpäivänäkin, jolloin Raisa Heinämäki tarvitaan lipaskerääjiä, rahanlaskijoita, kuske- Nälkäpäivä-kampanjan ja, kouluvierailijoita, lippaiden jakajia, some- koordinaattori

TYKKÄÄ Facebookissa OTA YHTEYTTÄ Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa [email protected] facebook.com/punainenristi MERKKI SUOJAA SINUA – SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! KESKUSTELE Twitterissä Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. twitter.com/punainenristi Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suo- jamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, TIEDÄ TAPAHTUMISTA joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitse- Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. miseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi rednet.punainenristi.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN KATSELE VIDEOITA Youtubessa punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. youtube.com/suomenpunainenristi Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti [email protected]

JAA KUVIAMME Instagramissa SOITA JA LAHJOITA instagram.com/punainenristi/ 0600 12220 (20,28 € / puhelu + pvm)

Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki, puh. 020 701 2000 Toimittaja: Mari Mäkinen, 020 701 2223, [email protected] Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Keskustoimisto/Viestinnän palvelut, graafinen suunnittelija Tuuli Honkanen, [email protected] Piiritiedotteen toimitus: SPR Satakunnan piirin henkilökunta Taitto: Paula Hellgrén, [email protected] Paino: PlusPrint, 2 PÄÄKIRJOITUS 15.8.2018

TEKEMISEN MEININKI

Kuluneena kesänä on ollut monen si Kontin jälkeen muihin töihin tai opis- valtakunnallisen ja kansainvälisenkin ta- kelemaan. Lisäksi n. 50 henkilöä opiske- pahtuman näyttämönä. Tuttuun tapaan li Kontissa työn ohessa itselleen ammatin, on keskusteltu SuomiAreenalla, jammail- esim. myynnin ammattitukinnon. Kaiken tu jazzeilla ja tänä vuonna myös tutustut- kaikkiaan Kontin myynti ja tulos ovat no- tu asumisen uusiin trendeihin asuntomes usujohteisia ja uusia toimintamalleja esim. suilla. Tätä kirjoitettaessa joitain ta- sähköistä tuotemarkkinointia kehitetään pahtumia on vielä tulossakin. Aurinko on edelleen. hellinyt tapahtumiin osallistunutta ylei- söä ja helteestä huolimatta kävijöitä on Kuten Kontin strategiassa mainitaan ta- riittänyt kaikkiin tapahtumiin. Erityiskiitos voitteena on antaa uusia mahdollisuuksia taas kerran vapaaehtoisille, jotka ovat ihmisille, tavaroille ja kumppaneille. Kontti jaksaneet päivystää ja eri tavoin edustaa haluaa kierrättää tehokkaasti, lahjoittajia Punaista Ristiä! Suuret yleisötapahtumat ja luontoa kunnioittaen ja suuri osa tava- ovat yksi keskeinen osa järjestön markki- roista myydäänkin sellaisenaan edelleen. nointia ja tunnetuksi tekemistä ja te, hie- Joskus esim. vaatteille ei löydy ostajaa not vapaaehtoiset olette siinä tehtävässä ja silloin ne myydään kierrätykseen eri- etulinjassa. koistuneille kumppaneillemme esim. teol- lisuuden raaka-aineeksi. Punainen Risti Tänä kesänä myös Kontti-tavaratalo toimittaa vaatteita myös maailman kriisi- alueille, esim. lämpimiä, puhtaita ja siiste- ketju on saanut paljon huomiota medi- jä talvivaatteita tarvitaan eri puolilla. Tä- assa ja näkyvyyttä uudella tavalla eri yh- män avun turvin moni perhe on selvinnyt teyksissä, esim. asuntomessuilla. Sieltä pahimman yli. messuvieraat saattoivat löytää ns. pop- up-Kontin, joka on siirrettävään meri- Kontti on saanut hyvän arvosanan siistey- konttiin rakennettu kierrätystavaratalo destä, ekologisuudesta, ystävällisestä pal- pienoiskoossa. Myöskin yksi messukoh- velusta ja luotettavuudesta. Voisiko tava- teista oli sisustettu Konttiin lahjoitetuil- ratalolta muuta toivoa? la huonekaluilla, matoilla, valaisimilla ja muulla irtaimistolla. Paitsi ”kirppu-tori” Marju Pihlajamaa Kontti on ideologisesti paljon muutakin. Konttien missio on ”tarjota ihmisille mah- Satakunnan piirin puheenjohtaja dollisuus olla mukana Punaisen Ristin au- Punaisen Ristin hallituksen jäsen ttamisen ketjussa lahjoittamalla ja osta- Konttijohtokunnan puheenjohtaja malla kierrätystuotteita”. Tämä onnistuu jo 12:lla paikkakunnalla ympäri Suomea ja tulevaisuudessa Kontteja löytyy yhä useammasta kaupungista.

Kontti-ketju tuotti viime vuonna yhteensä 4,3 miljoonaa euroa Punaisen Ristin avus- tustyöhön, josta summasta kaksi kolma- sosaa jaetaan piireille kotimaan auttami- stoimintaan. Kontti on myös merkittävä työllistäjä pitkään työttömänä olleille. Vu- onna 2017 lähes 1300 henkilöä työllistyi Kontin tehtäviin ja heistä joka viides pää-

3 NÄLKÄPÄIVÄ 20.–22.9.2018

Ota rohkeasti käyttöön erilaiset lahjoitustavat Nälkäpäivänä Maksaminen hoidetaan nykyisin useimmi- 3. Tekstarillakin voi lahjoittaa ten kortilla tai puhelimella. Lipaskeräämi- Kerääjien kannattaa mainostaa lahjoittajil- sen rinnalle onkin välttämätöntä ottaa uu- le myös tekstiviestilahjoittamista. Lippaassa sia keräystapoja, jotta lahjoittajien olisi on jo valmiina 10 € lahjoitusviesti. Nälkäpäi- helppoa osallistua Nälkäpäivään. vän pikkuesitteessä on lisäksi uusi 5 € vaih- toehto. Tekstiviestilahjoitus veloitetaan pu- Lipaskerääjät ovat aina olleet Nälkäpäivän kan- helinlaskulta. tava voima, eikä kerääjien tuoma näkyvyys ole korvattavissa. Onkin tärkeää, että liikkeel- 4. Kerää netissä lä on paljon kerääjiä, jotka voivat kertoa myös Lipaskerääjiä rekrytoidessa kannattaa eh- vaihtoehtoisista lahjoitustavoista. Uusiin lah- dottaa nettikeräämistä. Se voi olla sosiaa- joitustapoihin kannattaa tutustua ennakko- lisessa mediassa aktiiviselle mainio ja per- luulottomasti ja ottaa ainakin yksi uusi tapa soonallinen tapa osallistua keräykseen. testattavaksi. Tapoja on kaksi:

1. MobilePay löytyy yhä useammalta • Perusta oma nettilipas sivulla Mobiilisovellus MobilePayllä oli toukokuun oma.punainenristi.fi alussa puoli miljoonaa aktiivikäyttäjää ja Pyydä sosiaalisessa mediassa lahjoituksia määrä kasvaa. Maksu veloitetaan pankkiti- lippaaseesi. liltä, eikä MobilePay laskuta Punaista Ristiä. Tapoja on kaksi: • Käytä Facebookin sovellusta Facebookilla on keräyssovellus, jolla voi • Katastrofirahastoon kerääminen kerätä rahaa katastrofirahastoon. Sovellus Liimaa keräysliiveihin tarrat, joissa on ka- löytyy Facebookin valikosta ”Luo varainke- tastrofirahaston lahjoitusnumero 1001. ruukampanja”. Kun keräys on luotu, kutsu Laita lippaisiin mainos mobiililahjoitusta- siihen kaikki FB-kaverit. voista, joita ovat MobilePay, Pivo ja teks- tiviestilahjoitus. Tarroja ja mainoksia voi 5. Tilaa Metrilakua myytäväksi tilata maksutta Punaisen Ristin verkkokau- Lakua voi tilata 50 pussin erissä. Yhden pasta. puolen kilon pussin myyntihinta on 10 eu- roa, josta myyjälle jää 4 euroa. Myymällä 50 • Osaston oman keräyspotin pussia, kartuttaa katastrofirahastoa 200 eu- seuraaminen rolla. Pussissa on 10 eri makuista metrila- MobilePaylla voi seurata osaston omaa ke- kua. räystulosta, kun tilaa maksuttoman lah- joitusnumeron ja QR-koodin osoittees- 6. Jaa lahjoituspyyntökirjeet ta [email protected]. Samalla saa postilaatikoihin keräyslippaisiin kiinnitettävät mainokset. Oletko jo kokeillut jakaa lahjoituspyyntökir- jeitä suoraan postilaatikoihin? Valmiiseen 2. Lähimaksaminen iZettlellä kirjeeseen lisätään vain osaston Nälkäpäi- Kiinteissä keräys- ja myyntipisteissä kannat- vä-viite, jotta tuotot ohjautuvat osaston ke- taa harkita iZettlen käyttöä. Se on edullinen räyspottiin. Tulostusapua voi pyytää paikalli- laite, jonka lisäksi tarvitaan vain älypuhelin sista yrityksistä ja piiristä. nettiyhteydellä ja ilmaisella iZettle-sovelluk- sella. Keskustoimistosta saa käyttäjätunnuk- set, joilla tuotto ohjautuu katastrofirahas- toon. Laitetta voi käyttää myös osaston omaan varainhankintaan, kun tekee iZettlen kanssa erillisen sopimuksen, joka ohjaa tuo- tot osaston tilille. Ohjeet löytyvät RedNetis- tä.

4 NÄLKÄPÄIVÄ 20.–22.9.2018

Varmista osaston paikallinen näkyvyys

Tehdään Nälkäpäivä näkyväksi tapahtumil- jäksi, juttu itse keräyksestä sekä tieto keräys- la ja tempauksilla. Perinteiset Nälkäpäivän to- tuloksesta kampanjan jälkeen. ritapahtumat ja konsertit tuovat erinomaista näkyvyyttä. Mukana on myös kaksi erilais- Tiedottamisen apuna ovat valmiit tiedotepoh- ta tapahtumaehdotusta, joiden toteutukseen jat, joihin jokainen osasto voi täydentää omat tarkemmat ohjeet löytyvät RedNetistä. tapahtumatietonsa. Tiedotepohjat löytyvät RedNetistä. Tiedotteen lisäksi haastateltavia • Tyynyinstallaatio voi tarjota rohkeasti paikallismedialle. Kiinnos- Viime vuonna autoimme 123 tulipalotapauk- tava haastateltava voi olla kokenut Nälkäpäivä- sessa. Tehdään tämä merkittävä kotimaas- konkari tai ensimmäiseen keräykseensä osallis- sa annettu apu näkyväksi. Rakennetaan tuva uusi vapaaehtoinen. 123 tyynystä näkyvälle paikalle installaatio. Tyyny symboloi tulipalon vuoksi menetet- Paikallisen median voi kutsua juttukeikalle Näl- tyä perusturvallisuuden tunnetta sekä konk- käpäivä-tapahtumaan. Sähköposti tai soitto reettisesti sitä, että Nälkäpäivänä tehdyillä ovat nopeita ja näppäriä keinoja lähestyä toi- lahjoituksilla hankitaan hätämajoitusta tuli- mituksia. Puhelinsoiton jälkeen kannattaa lait- palojen uhreille. taa tarkemmat tiedot ja yhteyshenkilön puhe- linnumero sähköpostilla toimittajalle. • Patsastempaus Edellisen Nälkäpäivän aikana patsaat saivat Some on kaikkialla päälleen keräysliivit. Tempauksesta vinkat- Sosiaalisen median kanavissa voimme tavoittaa tiin etukäteen paikallistoimituksille. Ohikul- ihmiset arjen keskellä. Punaisen Ristin julkaisu- kijatkin huomasivat ”hiljaiset auttajat” ja ja- jen tykkääminen, jakaminen ja kommentointi koivat niistä kuvia sosiaalisessa mediassa sosiaalisessa mediassa lisää niiden näkyvyyttä kuvia tunnisteilla #hiljainenauttaja ja #Näl- koko maassa. Myös omissa ja osaston someka- käpäivä. Löytyisikö teidän paikkakunnal- navissa kannattaa julkaista tunnelmia ja kuvia tanne patsas, jonka haluaisitte pukea tänä keräykseen valmistautumisesta sekä Nälkäpäi- syksynä keräysliiviin? Kun lupa patsaan pu- vän tapahtumista. Nälkäpäivästä voi jakaa tie- kemiseen on varmistunut, sille voi pukea ke- toa vaikkapa paikkakunnan omassa Facebook- räysliivin tai ommella sellainen patsaan mit- ryhmässä. tojen mukaan. Nälkäpäivä-kampanjalle tehdään omat sosiaa- Uusia vapaaehtoisia Nälkäpäivään? lisen median profiili- ja taustakuvat, jotka ovat Oma Punainen Risti on vapaaehtoisten uusi tie- ladattavissa RedNetistä. Nälkäpäivän hashta- tojärjestelmä, jota kannattaa käyttää uusien git ovat #Nälkäpäivä, #Hungerdagen ja #Hun- vapaaehtoisten rekrytoimiseen erilaisiin Nälkä- gerday. päivä-tehtäviin. Osaston oma FB-sivu on myös tärkeä viestintäkanava paikallisesta toiminnas- Oma Punainen Ristiin voi luoda Nälkäpäivä-ta- ta kertomiseen. Tehtäviä tarjotessa on hyvä pi- pahtuman osoitteessa vapaaehtoiset.punai- tää mielessä, että harva on valmis ensitreffeiltä nenristi.fi ja linkittää sen tapahtumakalenterin naimisiin. Kannattaakin tarjota maltillisen ko- ilmoitukseen. koisia tehtäviä, jotta kynnys lähteä mukaan py- syy matalana. Lisätietoja: Nälkäpäivä-koordinaattori Viesti rohkeasti medialle Raisa Heinämäki, p. 020 701 2202 Nälkäpäivänä haluamme tavoittaa suuren ylei- Varainhankinnan suunnittelija sön kaikkialla Suomea. Paikalliset tiedotusvä- Mia Ekström-Huttunen, p. 020 701 2193 lineet, kuten ilmaisjakelulehdet, radio ja sa- Tiedottaja Outi Huovinen, p. 020 701 22 44 nomalehdet ovat tärkeä kanava kerääjien ja Verkkotuottaja Seppo Kujanpää, lahjoittajien rekrytoimiseksi. Hyvä tavoite on, p. 020 701 2226 että paikalliset tiedotusvälineet pitäisivät Näl- RedNet / Nälkäpäivä käpäivää esillä ainakin kolmesti: kutsu kerää-

5 VUODEN 2019 KAMPANJOINTI JA TIETOSUOJALAKI

Uusi tietosuojalaki tuo muutoksia Hyvä joulumieli -keräykseen Hanna Linnakko Uusi tietosuojalaki vaikuttaa Hyvä joulu- mieli -keräykseen ja lahjakorttien jakoon. Osastoilla ja yhdistyksillä on nyt entis- tä tärkeämpi rooli tehdä yhteistyötä kun- nan sosiaalitoimen, neuvolan, koulutervey- denhuollon ja seurakunnan diakoniatoimen kanssa.

Kannustamme SPR:n osastoja ja MLL:n yhdis- tyksiä järjestämään yhdessä paikallisia Hyvä joulumieli -tapahtumia keräyksen aikana. Näin keräykselle saadaan vahvaa näkyvyyttä myös paikallisesti. Toimitamme osastoille ja yhdis- tyksille syksyn aikana tarkemmat ohjeet sekä vinkkejä tapahtuman järjestämiseen ja tiedo- tepohjan ym. viestintää varten.

Tarkempia tietoja syksyn aikana.

Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p. 020 701 2023 Varainhankinnan koordinaattori Regina Laurén, p. 020 701 2199

Kampanjointi vuonna 2019

taan osastomateriaalin ja -viestinnän tarpei- Kampanjoinnin viestintä tapahtuu säh- siin. köpostin välityksellä. Osastolla on mah- dollisuus ilmoittaa, mitkä kampanjat kiin- Näin kampanjoimme vuonna 2019 nostavat ja ketkä ovat kampanjoiden yhteyshenkilöt. Kampanjaviestit tullaan lä- • Ystävänpäivä 14.2. hettämään ilmoitetuille yhteyshenkilöille • Yhteiskampanjointi inhimillisen Suomen sekä tiedoksi puheenjohtajille ja tiedotta- puolesta eduskuntavaalien aikana 14.4. jille. Kampanjaviestinnästä tullaan kerto- (Amnesty, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen maan tarkemmin myöhemmin. Punainen Risti) • Rasismin vastainen viikko 18.–24.3. Osastojen käyttöön tuotetaan toimintapaket- • Punaisen Ristin viikko 6.–12.5. teja, joiden kanssa voi järjestää tapahtumia • Nälkäpäivä-keräys 26.–28.9. pitkin vuotta tai mennä mukaan paikkakunnal- • Valmiusharjoitus, alustava aikataulu la järjestettäviin tapahtumiin. Esimerkkinä toi- lokakuu 2019 mintapaketeista ovat jäsenhankinta ja auttaja- kurssi. Lisätietoja: Kampanjakoordinaattori Kampanjointia tullaan kehittämään yhdes- Byman Sari sä vapaaehtoisten kanssa. Erityisesti pureudu- p. 020 701 2201

6 FEISSAUS JA EI RASISMILLE!

Feissarit tekevät arvokasta työtä

Noin puolet feissareistamme puhuu pää- kuukausilahjoittajia lukuisten osastojen ke- kielenään englantia. Älä siis yhdistä ulko- räysalueilta. Ovelta ovelle keräystä tehdään maalaistaustaisuutta huijaukseen. Julkiset isoimpien kaupunkien lisäksi pienemmillä paik- huijausepäilytiedotteet tai aiheettomat rikos- kakunnilla. Feissarit vierailevat myös kauppa- ilmoitukset haittaavat jatkossa sekä keskus- keskuksissa, pienemmissä kaupoissa ja teke- toimiston että osaston omaa keräystoimin- vät kadulla varainhankintaa. taa. Mistä tunnistat Suomen Jos epäilet kohtaamaasi feissaria huijaajaksi, Punaisen Ristin feissarin? ota yhteyttä keskustoimiston feissauskoordi- • Tummansinisestä keräysliivistä, jossa on Pu- naattoriin. Varmista myös osastosi keräysjoh- naisen Ristin logo valkoisella pohjalla. tajalta, onko osasto saanut tiedon feissauk- • Punavalkoisesta kansiosta, jossa on tyhjiä sesta omalla keräysalueellaan. Varmuuden kuukausilahjoituslomakkeita. vuoksi asiaa voi tiedustella myös piiristä. Var- • Kuvallisesta nimikortista, missä on Po- man tiedon saa aina keskustoimistolta. liisihallituksen keräyslupa 1.1.2016– Kesän aikana feissarit ovat hankkineet jälleen 31.12.2020. Laura Kotila Lisätietoja: F2F-koordinaattori Vesa-Matti Salomäki, p. 020 701 2014 F2F-aluekoordinaattori Tuomas Mattila, p. 020 701 2339 F2F-aluekoordinaattori Markus Högmander, p. 020 701 2309

Kiitos kaikille rasisminvastaisesta työstä!

Haluan kiittää tiimiäni, kotipesäämme Pu- yhdenvertaisuuteen liittyvällä rintamalla tapah- naista Ristiä ja jokaista, joka on kulkenut tui puolen vuosikymmenen ajan. Olemme ol- pitkän ja paikoitellen pomppuisenkin ra- leet osaltamme kirjoittamassa historian kirjoi- sisminvastaisen työn kehittämisen sekä hin lukua ”rasismi Suomessa”. vaikuttamisen matkan. Olemme saaneet tehdä töitä kollegoidemme, kumppanijär- Olemme myös saaneet aikaiseksi dialogia eri- jestöjemme, verkostojemme ja tuhansien laisten ryhmien välille. Se on tärkeää, sillä il- ihmisten kanssa kaikkialla Suomessa. Jär- man asiallista ja toista kunnioittavaa keskus- jestimme viiden vuoden aikana satoja omia telukulttuuria ei synny ymmärrystä toisiamme ja olimme mukana sadoissa muiden järjes- kohtaan. tämissä tapahtumissa. Rasisminvastainen ja yhdenvertaisuutta edis- Rasisminvastaisella viikolla kampanjoimme in- tävä työ jatkuu ja olen teidän kanssa yhdessä nostuneina ja hymyissä suin yhdessä satojen tekemässä sitä jatkossakin. tuhansien suomalaisten kanssa. Vaikutimme näkyvästi niin kaduilla kuin sosiaalisessa me- Janette Grönfors, p. 020 701 2156 diassakin. Ei rasismille! -hankkeen luotsaaja On ollut opettavaista seurata näköalapaikal- ja rasisminvastaisen työn asiantuntija. la, mitä rasismiin, vihapuheeseen, syrjintään ja

7 TULEVAT SYKSYN TAPAHTUMAT JA KILPAILU OSASTOILLE

Vielä ehdit ulapalle! Vapaaehtoinen, ideoi ja osallistu kilpailuun Auttajat ulapalla -vapaaehtoisristeilyllä (9.– 11.11.) saat eväitä vapaaehtoisten hyvinvoin- Uudeksi valtakunnalliseksi pop up -verkkova- tiin, vapaaehtoisjohtamisen kehittämiseen ja paaehtoisuuden muodoksi etsitään ideoita. uusien ihmisten tervetulleeksi toivottamiseen Parhaimpia ehdotuksia pääsee esittelemään sekä rekrytointiin. Ilmoittautuminen on auki Auttajat ulapalla -risteilylle ja myöhemmin osal- 16.9. asti tai niin kauan kuin paikkoja riittää. listumaan uuden toiminnan kehittämiseen. Kil- pailussa haetaan verkossa toimivaa tai verkko- Lisätietoa risteilystä avusteisesti toteutettavaa vapaaehtoisuutta. ja ilmoittautuminen: Kriteerinä on, että kuka tahansa vapaaehtoi- RedNet / Auttajat ulapalla nen voi tehdä sitä kertaluonteisesti ja toiminta edistää ihmisten hyvinvointia ja/tai lisää yhtei- söllisyyttä.

Vapaaehtoisuuden digitaalinen ekosysteemi Miten Asunnottomien yö voisi -projektin työryhmä valitsee muutamia toteu- näkyä paikkakunnallanne? tettavissa olevia ehdotuksia ja kutsuu ehdotuk- sen jättäneet vapaaehtoiset risteilylle. Risteilyl- le kutsutuille (2 vapaaehtoista/ehdotus) risteily Punainen Risti on osallistunut Asunnottomien on ilmainen. Kilpailu jatkuu yön tapahtumiin ja osastot voivat tulla mukaan 30.9. asti. omilla paikkakunnillaan. Asunnottomuus on yh- teiskunnallinen ongelmana. Se on köyhyyden Lisätietoja ja kilpailulomakkeet: äärimmäisimpiä muotoja ja heikentää asunnot- RedNet / Osastotoimisto / Uudet tavat tehdä toman ihmisen hyvinvointia sekä ihmisarvoista vapaaehtoistoimintaa elämää. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vas- taista päivää vietetään 17.10.

Lisätietoja ja vinkit osallistumiseen: RedNe- tistä / Ystävätoiminta, tapahtumamallit Omaishoitajin hyvinvointipäivät Lisätietoja: Sosiaalitoiminnan suunnittelija Hyvinvointipäivät omaishoitajille antavat voi- Matti Hetemäki, p. 020 701 2189, maa arjen keskelle. Syksyllä 2018 järjestetään hyvinvointipäivät Karjalohjalla Päiväkummussa 30.–31.8. ja Ikaalisissa 11.–12.10.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Tervetuloa Starttivoimaa- www.omaishoito.fi hankkeen loppuseminaariin Jaana Vilhunen

Hankkeessa on kehitetty ensivaiheen kotou- tumisen malleja vahvalla verkostoyhteistyöl- lä vapaaehtoisten, järjestöjen, kuntien ja viran- omaisten kanssa. Hanke on käynnissä Hämeen, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suo- men ja Savo-Karjalan piireissä. Loppuseminaari järjestetään Helsingissä 7.11. yhteistyössä val- takunnallisen vastaanottotoiminnan ja kotoutu- misen tuen järjestöverkoston kanssa. Kuvassa vasemmalta: Riitta Matilainen, Reino Partanen ja Maija Komulainen. Kouluttaja on SPR Varkauden osaston Lisätietoja: RedNet / Starttivoimaa ea-ryhmäläinen.

8 OMA PUNAINEN RISTI JA VAPAAEHTOISUUS

Vapaaehtoisten uusi tietojärjestelmä on täällä

Ison osan osastoista ja ystävävälityksistä Näin otat Oman käyttöön osastossa: odotetaan siirtyvän syksyllä Oman ja ys- 1. Ota yhteyttä piiriin tai ilmoittaudu digikum- tävävälitysjärjestelmän käyttäjiksi. Uusien mi- ja digimestarikoulutukseen. Koulutuksia työkalujen käyttöön ottamisessa auttavat järjestetään ympäri Suomea pitkin syksyä. piirien työntekijät ja koulutetut vapaaeh- toiset eli digikummit sekä digimestarit. 2. Järjestä aloituspaja digimestarinne, digi- Oman käyttöä voi opetella aloitustyöpajal- kummin tai piirityöntekijän tuella. la työntekijän tai digikummin avustuksel- la. Järjestelmän voi ottaa käyttöön myös 3. Mieti oleelliset roolit ja toimintakäytännöt osastolle koulutetun pääkäyttäjän eli digi- ja luo Omaan osastonne toimintaryhmistä mestarin kanssa. Näin on esimerkiksi teh- runko käytön aloittamiseksi. nyt pilottiosasto Länsi-Helsinki. 4. Aloita Oman käyttö ja pyydä osastonne va- • Digimestarin rooli on ollut todella hauska, paaehtoisia kirjautumaan Omaan. koska on päässyt käyttämään uutta sivus- toa kokeiluasenteella ja etsimällä etsiä ke- Lisätietoja: Rednet.punainenristi.fi/oma hityskohteita. Palautteen antaminen on mu- kavaa, koska voi antaa panoksensa Oman kehitykseen ja sitä kautta helpottaa muiden osastojen ja vapaaehtoisten toimintaa siinä vaiheessa, kun Oma lanseerataan kaikille, Osaston aktiivisuus sanoo Länsi-Helsingin digimestari Karoliina Pilli-Sihvola. palkitaan jäsenillä

Pilottiin osallistunut Lounais-Espoon osaston Jäsenhankinnassa ja vapaaehtoisten mukaan sihteeri Nanna Katavisto on muiden vapaaeh- saamisessa on yksi keino ylitse muiden: osas- toisten kanssa miettinyt, miten auttaa vapaa- ton oma aktiivisuus. Vahvistaaksemme aut- ehtoisia, joille tietotekniikka ei ole niin tuttua. tamistyötämme ja parantaaksemme valmiut- ta tarvitsemme entistä enemmän ihmisiä ja • Järjestämme syksyllä Oma Punainen Risti -il- se tarkoittaa vapaaehtoisten ja jäsenten rek- toja. Niissä tietokoneettomia autetaan kir- rytointia. Oma Punainen Risti kannattaa ottaa jautumaan Omaan. käyttöön kaikissa osastoissa. Kun toiminta on esillä verkossa, ihmiset löytävät osaston pai- Mäntsälän osastossa on suunniteltu, että digi- kallisen toiminnan. Uudesta jäsenestä jää aina tukipajoissa lähdettäisiin liikkeelle tarvittaessa 20 euron jäsenmaksu osastolle. Tilaa uuden il- sähköpostin luomisesta vapaaehtoiselle, sillä meen saanut jäsenesite Punaisen Ristin verk- sitä tarvitaan Omaan kirjautumisessa. kokaupasta. Esitettä on suomeksi, englannik- si ja ruotsiksi. Mitä enemmän Omalla on käyttäjiä, sitä pa- remmin hyödyt tulevat esille. Tapiolan osaston Lisätietoja: Projektipäällikkö puheenjohtaja Kalle Kivimaa kaipaa Omalta Tapani Tulkki, p. 0400 933 966 entistä helpompaa uusien vapaaehtoisten vas- taanottoa ja keikkaluonteisten hommien, ku- ten lipaskeräysten järjestämistä.

9 LYHYESTI

Osastot, tarttukaa avustuksiin Muutoksia ansiomitaleihin

Osastot voivat hakea Hyväpäivä-avustusta pro- Ansiomitalien myöntämisperusteisiin on tullut jekteihin, toiminnan käynnistämiseen ja sen muutoksia. Hopeisen ansiomitalin myöntämi- kehittämiseen. Avustusta myönnetään kerran sen edellytyksenä ei enää ole aiemmin myön- vuodessa samalle toiminnalle enintään 300 eu- netty pronssinen mitali. Riittää, että henkilö on roa. Avustusten haku on jatkuva. Myönnetty jäsen ja on toiminut vapaaehtoisena vähintään avustus maksetaan jälkikäteen raportointia ja 20 vuotta. Mikäli henkilölle on myönnetty aiem- kuluerittelyä vastaan. min pronssinen ansiomitali, on tästä täytynyt kulua vähintään kymmenen vuotta. Projektitukea myönnetään monikulttuuriselle ja kotoutumista tukevalle projektille ja ennalta- Edellytykset pronssisen ansiomitalin myöntä- ehkäisevälle projektille terveyden ja hyvinvoin- miseen ovat nykyisin jäsenyys ja vähintään 10 nin edistämiseen. Projektin pitää olla vapaaeh- vuotta vapaaehtoistoimintaa. Mikäli henkilölle toisten toteuttamaa ja paikalliseen tarpeeseen on myönnetty ansiomerkki, on tästä täytynyt perustuvaa. Avustuksen edellytyksenä on, että kulua vähintään neljä vuotta ennen kuin prons- toiminta on uutta. Sen myös toivotaan jäävän sinen ansiomitali voidaan myöntää. pysyväksi osaksi osaston toimintaa. Avustus on 500–2 000 euroa vuodessa. Jos henkilölle ei ole aiemmin myönnetty an- siomerkkiä, sitä voidaan sekä hopeisen että Adlibris on tehnyt läksykerhotoiminnalle pronssisen ansiomitalin hakemisen yhteydessä 5 000 euron lahjoituksen. Osasto voi hakea anoa (ansiomerkin kanto-oikeus). Kultaista an- avustusta toimintaansa aloittaville kerhoille tai siomitalia ei voi kuitenkaan saada ensimmäise- jo olemassa oleville toimiville kerhoille. Avus- nä mitalina, vaan sen saaminen edellyttää, että tuksen voi käyttää kerhon toimintakuluihin ja henkilölle on aiemmin myönnetty hopeinen tai se enintään 150 euroa / kerho / vuosi. Avustuk- pronssinen ansiomitali. sia jaetaan niin kauan, kun Adlibriksen lahjoit- tamaa rahaa riittää. Lisätietoja: Sihteeri Outi Sanmark, p. 020 701 2222, RedNet / Osastotoimisto / Lisätietoja: RedNet / Osastotoimisto / Ohjeita ja lomakkeita Hyväpäivä-avustukset osastoille

Lähde teatteriin!

Espoolainen Unga Teatern on kiertävä valta- Kuka olisi osastosi terveys- kunnallinen teatteri, joka esittää näytelmää toiminnan yhteyshenkilö? ”Gulliverin uudet retket” syyskuusta lähtien. Näytelmän tehneet Harriet Abrahamsson ja Yhteyshenkilö ohjaa ja motivoi terveyden edis- Paul Olin tapasivat näytelmää kirjoittaessaan tämisestä kiinnostuneita vapaaehtoisia osal- alakoululaisia ja turvapaikkaa vailla olevia lap- listumaan ja toteuttamaan terveyttä edistäviä sia Suomessa. Tapaamisesta on syntynyt näy- toimintoja (mm. terveyspisteet, päihdetyö, sek- telmä, joka pohjautuu Jonathan Swiftin klassik- suaaliterveys ja muut terveysohjelmat). Hänel- kotarinaan. Osana esitystä on koululaisryhmille le tarjotaan tehtävään koulutusta ja lähetetään suunnattu yleisötyö, jonka materiaali on teh- ajankohtaista tietoa terveyteen liittyen. Roo- ty yhteistyössä Punaisen Ristin ja Suomen Pa- li sisältyy J2 -kortissa nimettäviin vastuuhenki- kolaisavun kanssa. Esityskauden aikana teatteri löihin. tekee yhteistyötä Nälkäpäivän kanssa. Esityk- set ovat suomeksi ja ruotsiksi. Lisätietoja: Piirien terveydenhuollon suunnittelijat ja RedNet / Osastotoimisto Lisätietoja: www.ungateatern.fi

10 KOULUTTAJAKOULUTUKSET JA PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ -HANKE

Näin yhdistät voimavarat paikkakunnallasi

Pärjätään yhdessä -hanke aktivoi ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin ja turvallisuuden vahvistamiseen sekä vapaaehtoistoimintaan. Paikallisissa yhteisöissä on suuri määrä erilai- sia yhdistyksiä, seuroja ja järjestöjä, jotka eivät kuulu Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vape- pa) verkostoon. Näitä ovat esimerkiksi asukas- yhdistykset, Lionsklubit ja urheiluseurat.

Osasto ja kunta voivat yhdessä järjestää val- miuteen ja varautumiseen liittyvän tapaamisen, missä mietitään paikallisia haasteita ja keino- ja niihin vastaamiseen. Projektimme työntekijät neuvovat mielellään, kuinka eri tahot voivat ko- Youtube: Pärjätään yhdessä koontua, yhdistää voimansa ja parantaa yhtei- Facebook: Hyvinvointiajaturvallisuutta sönsä turvallisuutta. Lisätietoja: Syksyn aikana kierrämme Suomea ja opastam- Projektisuunnittelija Janne Leskinen, me järjestöverkoston kokoamisessa. Olemme p. 020 701 2139 (keskustoimisto) esimerkiksi Kuntamarkkinoilla Helsingissä 12. Projektisuunnittelija Mia Vettenranta, –13.9, SPR:n järjestöpäivillä 3.10, Ms Sostel- p. 020 701 2824 (Satakunnan piiri) la 9.–10.10. ja Auttajat ulapalla -risteilyllä 9.– Järjestökoordinaattori Veli-Matti Ahtiainen, 11.11. Tammikuussa 2019 järjestämme päättä- p. 0400 398 217 (Lapin piiri) jäisseminaarin Helsingissä.

KOULUTTAJAKOULUTUS 2018

Kouluttajakoulutukseen hakeudutaan oman piiritoimiston kautta, il- moittautuminen 1 kk ennen koulutuksen alkua.

Ensiapuryhmien kouluttajien sisältöosa 2.–4.11. Nynäs

Ensivastekouluttajien sisältöosa 2.–4.11. Nynäs

Resurssikouluttajavalmennus 7.–8.9. Helsinki

Yhteinen osa: ”Ainutlaatuinen Punainen Risti” Syksy 2018 Verkkokoulutus

Välineosa: ”Oppimisen ohjaaminen” 3.-4.11. Helsinki

Sisältöosat 24.-25.11. Helsinki • Henkinen tuki / Psykiskt stöd • Humanitaarinen oikeus • Järjestö / Organisation • Monikulttuurisuus /Mångkultur • Sosiaalipalvelu / Socialtjänst • Nuoriso / Ungdom • Päihdetyö • Eläkevalmentajat

Valmiuskouluttajien täydennyskoulutus 14.-15.10. Nynäs

11 - SATAKUNNAN PIIRI -

AJANKOHTAISTA JA UUTISIA

Jäsenhankintakampanja 2018 käynnissä Jäsenhankintapöhinä on ollut kevään aika- na iloisen aktiivista. Jatketaan samaan malli- Jäsenhankintakampanja on kolmiportainen ja in myös syksy! Tavoitteeseen on vielä matkaa. rakentuu seuraavasti: Tähän mennessä uusia jäseniä on saatu 108 1. Jokainen osasto, joka kasvattaa jäsen- (tavoite 451 uutta jäsentä). Jos jokainen kan- määräänsä 10% vuonna 2018, saa 100€ lahja- taa oman kortensa kekoon, voimme osoittaa kortin, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla. vahvuutemme Satakunnan piirinä! 2. Jokainen osasto, joka huhtikuun loppuun mennessä lähettää jäsenkirjeen tms., osal- Jäsenhankintakampanjan ensimmäinen osa on listuu kolmen herkkukorin + 50€ S-ryhmän suoritettu ja herkkukorit arvottu toukokuun lahjakortin arvontaan. alussa. Herkkukorin voittivat seuraavat osas- 3. Jokainen osasto, joka ilmoittaa piiriin, miten tot: , ja Punkalaidun. aikoo rekrytoida uusia jäseniä Punaisen Ristin viikolla tai Nälkäpäivänä, osallistuu 3 kpl 100€ Onnittelut voittajille! arvoisen SPR verkkokaupan lahjakortin arvon- (Ps. Korit toimitettu osastoille) taan Seuraava arvonta suoritetaan 10.10.2018. Mu- kana arvonnassa ovat osastot, jotka toimit- tavat piiriin tiedon, miten aikovat rekrytoida uusia jäseniä esim. Nälkäpäivänä. Nyt kaik- ki villeimmätkin ideat toteutukseen ja tiedoksi piiritoimistoon 9.10. mennessä! Kampanjatirehtöörit vastaanottavat tiedot arvontaan osallistujista sekä antavat lisätie- toja kampanjasta: Nina Fisk, p. 040 1429298, [email protected] ja Eeva-Liisa Koski- nen, 040 8610748, eeva-liisa.koskinen@pu- nainenristi.fi 31.12.17 Auttaja ulapalla- vapaaehtoisristeily 9.- Jäseniä Osasto 10% kasvu->uusia jäseniä 38 Ahlaisten osasto 42 4 11.11.2018 218 Euran osasto 240 22 191 Eurajoen osasto 210 19 Punaisen Ristin vapaaehtoisristeily tulee jäl- 178 Harjavallan osasto 96 18 leen. Kohti Tukholmaa lähdemme Silja Linen 31 Hinnerjoen osasto 34 3 laivalla perjantaina 9.11. Helsingin Olympiater- 24 Honkajoen osasto 26 2 minaalista ja palaamme Helsinkiin sunnuntai- 188 Huittisten osasto 207 19 na 11.11. klo 10.30. Ulapalla meitä kuljetetaan 108 Ikaalisten osasto 119 11 teemalla: Vapaaehtoisten hyvinvointi ja hyvä 74 Jämijärven osasto 81 7 vapaaehtoisjohtaminen sen mahdollistajana. 143 Kankaanpään os. 157 14 34 Karvian osasto 37 3 Lisätietoja risteilystä 36 Kiikoisten osasto 40 4 https://rednet.punainenristi.fi/ulapalla 182 Kokemäen osasto 200 18 30 Kullaan osasto 33 3 Satakunnan piiri maksaa kaksi henkilöä/osas- 41 Köyliön osasto 45 4 to kahden hengen hytissä. Loput osallistujat 155 Lapin osasto 171 16 osasto lähettää omalla kustannuksellaan. Pii- 47 Lavian osasto 52 5 ritoimisto järjestää yhteiskuljetuksen, jonka 104 Luvian osasto 14 10 reitit ilmoitetaan myöhemmin. Osasto vastaa 75 Merikarvian osasto 83 8 omalla kyydillä menevien maksut. 73 Mouhijärven osasto 80 7 99 Nakkilan osasto 109 10 Ilmoittautuminen risteilylle tapahtuu rednetin 113 Noormarkun osasto 124 11 kautta. 30 Pohjois-Ikaalisten os. 33 3 Osastot voivat ilmoittaa kahdelle henkilölle 53 Pomarkun osasto 58 5 laskutusosoitteeksi piirin laskutusosoitteen: 857 Porin osasto 943 86 86 Punkalaitumen osasto 95 9 Suomen Punainen Risti, Satakunnan piiri 551 Rauman osasto 606 55 ++11++, PL 120, 00026 Basware 71 Siikaisten osasto 8 7 verkkolaskuosoite: BAWCFI22, 89 Säkylän osasto 98 9 00370204369611 149 Ulvilan osasto 164 15 337 Vammalan osasto 371 34 Osasto voi myös laskuttaa jälkikäteen piiriä 109 Äetsän osasto 120 11 kahdesta osallistujasta. 4514 Yhteensä 4965 451

12 - SATAKUNNAN PIIRI -

AJANKOHTAISTA JA UUTISIA

Osasto ilmoittaa 16.9. mennessä piiritoimis- toon sekä kyytitarpeen että risteilylle ilmoit- tautuneiden nimet, jotta tiedämme kuinka monta Satakunnan piirin vapaaehtoista ris- teilylle lähtee kaiken kaikkiaan. Piiritoimisto tarvitsee tiedon myös niistä henkilöstä, joil- le joku hanke tai valiokunta maksaa osallistu- misen.

Rauman osaston ystävät virkistävät Toukokuun aurinkoisena päivänä tehtiin vanhainkotien asukkaita retki Rauman torille, jossa nautittiin Rauman Ladun tarjoamat munkkikahvit ja osaston Rauman osaston ystävien ohjelmaan kuuluu puolesta jäätelöt. joka kevät käynnit kaupungin vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Vierailukohteina ovat Kau- Teksti: Riitta Tenlén nisjärven, Marttilanmäen, Kokkilan, Sagan ja Il- tatuulen asumisyksiköt. Ohjelmassa on hauskoja juttuja Rauman giä- lel sekä yhteislaulua haitarin säestyksellä. Yh- JÄRJESTÖTOIMINTA teislaulua vetävät Jukka Lehtonen, Heikki Sill- man ja Jukka Ritakorpi, haitaria soittaa Esko Satakunnan piirin alueen kummit ’Eko’ Virtanen. Vanhainkotien esiintyjät ja vapaaehtoiset ko- Piiritoimistossa on nimetty jokaiselle osastolle koaa Anna-Liisa Vieno. oma osastokummi. Kummit tulevat mielellään käymään osastossanne. Kutsukaa siis kum- minne vierailulle. Voitte esim. suunnitella yh- dessä jäsenkampanjaa, käydä lävitse osaston valmiussuunnitelmaa tai jutella teitä askarrut- tavista asioista jne.

Hakuni Anne-Mari, (puh. 040-7607141, an- [email protected] - , , , Mouhijärvi, ja Koskinen Eeva-Liisa, (puh. 040-8610748, [email protected] - , Ikaalinen, Köyliö, Lappi, , Punkalaidun ja Säkylä Palvelukoti Kokkilassa on pidetty vanhusten- Jylhä Annakatriina, (puh. 040-1457732, kerhoa 50-luvulta lähtien ja se on yksi van- [email protected] himpia osaston toimintamuotoja. Nykyisin ker- - , , Huittinen ja Kokemäki hotoimintaa ei enää ole, vaan toiminta jatkuu vanhainkotivierailujen muodossa. Petäjä Kari, (puh. 0400-322191, kari.petaja@ Kuvassa keskellä vasemmalla Anna-Liisa Vie- punainenristi.fi no, joka on käynyt Kokkilan tilaisuuksissa jo - Hinnerjoki, , Jämijärvi, Pohjois-Ikaa- 47 vuotta. linen, Rauma ja Äetsä Marttilanmäen vanhainkodissa käy joka tiis- Fisk Nina, (puh. 040-1429298, nina.fisk@pu- tai SPR-vapaaehtoisten ryhmä, joka talvisai- nainenristi.fi kaan virkistää asukkaita järjestämällä pelejä ja - Kankaanpää ja Ulvila visailuja. Yksi suosituimmista on arvausleikki, jossa heitetään palloa henkilöltä toiselle. Aina Vettenranta Mia, (puh. 050-3055467, mia. sään salliessa ja etenkin kesäaikana ulkoilut- [email protected] etaan talon asukkaita. - Lavia, Luvia, , , Pori, Sii- kainen ja Vammala

13 - SATAKUNNAN PIIRI -

JÄRJESTÖTOIMINTA Koulutusta toiminnantarkastajille - Tuki toiminnantarkastajille ja korvaukset - RedNet, materiaalipankki Punaisen Ristin maine ja kansalaisten luotta- - Koulutukset, neuvonta, yhteyshenkilöt mus toimintaa kohtaan on kaikkien järjestöyk- - Korvaukset, M2 siköiden yhteinen menestystekijä. Osastojen 16.00 Päivän yhteenveto ja päätös toiminnantarkastus on keskeinen osa tarkas- tusjärjestelmää. Järjestön tarkastusvaliokun- Osastojen alueellinen toiminnantarkastus- ta ja hallitus ovat käsitelleet kokouksessaan malli järjestön alueellista toiminnantarkastusmallia, Vahvistamme tukitoimia osastojen talouden jolla pyritään yhdenmukaistamaan osastojen hoidossa: toiminnantarkastusten toteuttamista. • Parannamme ja päivitämme ohjeistusta Satakunnan piirin alueen osastoille järjeste- • Annamme neuvontatukea ja talouskoulutus- tään alueellinen toiminnantarkastajien koulu- ta tus lauantaina 29.9.2018 Harjavallassa. Kou- • Keskustoimiston talousyksikkö tarjoaa kir- lutuksessa käydään läpi monipuolisesti niitä janpidon ja taloushallinnon palveluita myös asioita, jotka toiminnantarkastajien tulee huo- osastoille. mioida tarkastuksia tehdessään. Alueellisesti toteutettava toiminnantarkastus on myös osa osastojen talouden tukitoimia. Koulutukseen ovat tervetulleita nykyiset osas- Toimintamallilla varmistetaan järjestön yhtenä- tojen toiminnantarkastajat, mutta toiveena inen tarkastuskäytäntö ja se on osa koko jär- on, että mukaan löydetään myös uusia ihmi- jestön riskienhallintaa. siä, joille useamman osaston toiminnantarkas- tajan toimiminen voisi olla sopiva, kiinnostava Alueellinen toiminnantarkastaja vapaaehtoistehtävä. Koulutukseen osallistuvat voisivat toimia jatkossa useamman osaston • On luonnollinen ja täysi-ikäinen henkilö. toiminnantarkastajina, mikä yhdenmukaistaa • Hänellä on sellainen taloudellisten ja oikeu- käytäntöjä eri osastoissa ja koko järjestössä. dellisten asioiden tuntemus kuin osaston toi- Koulutus sopii myös puheenjohtajille ja rahas- mintaan nähden on tarpeen tehtävän hoitami- tonhoitajille sisältönsä puolesta. seksi. • On objektiivinen ja riippumaton. Kouluttajina päivässä toimivat osastokirjanpi- • Toimii vapaaehtoisperiaatteella, aiheutuneet don tiiminvetäjä Liisa Karhu ja sisäinen tarkas- matkakulut korvataan taja Carita Granat SPR keskustoimistosta. • Saa koulutuksen ja tuen työhönsä: • Koulutukset 2018 piirien alueilla Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään • Jatkossa koulutuksia kerran vuodessa tai tar- 21.9.2018 seuraavan osoitteenkautta: peen mukaan https://www.lyyti.in/toiminnantarkastajien- • Jatkuva tuki ja sähköinen koulutus- ja työ- koulutus_290918 kalupaketti, josta löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet ja työpaperit tarkastuksen tueksi ja Aika: Lauantai 29.9.2018 klo 9.00 – 16.00 suorittamiseksi. Paikka: Hotelli Hiitteenharju, Hiitteenharjuntie • Osastot valitsevat toiminnantarkastajan kou- 1, 29200 Harjavalta lutetuista alueellisista toiminnantarkastajista. • Jos toiminnantarkastaja on SPR:n jäsen, hän Alustava päivän ohjelma ei pääsääntöisesti tarkastaisi sen osaston toi- 9.00 Aamukahvi ja tervetuloa mintaa, jossa hän on jäsenenä. - SPR:n arvot, toiminta ja toimintalinjaus • Toivotaan sitoutuvan tarkastustoimintaan 2 - Talouden perusteet, osastojen toimintaa – 4 vuodeksi. ohjaavat säännöt ja ohjeet • Tarkastaisi eri osastoja toimikautensa aika- - Yleisesti tilin- ja toiminnantarkastuksesta na, mikä lisää tarkastuksen riippumattomuutta - Toiminnantarkastajan rooli ja objektiivisuutta. - SPR:n osastojen toiminnantarkastus • Antaa tarkastuskertomuksen osaston jäseni- - Tarkastussuunnitelma stölle. - Tarkastuksen suorittaminen ja sisältö • Raportoi osaston hallitukselle ja piirin toi- 12.00 Lounastauko minnanjohtajalle osastojen talouden ja toimin- - Toiminnantarkastuksen raportointi nan edelleen kehittämiseksi. - Tarkastuksen haasteet

14 - SATAKUNNAN PIIRI -

JÄRJESTÖTOIMINTA Kustannukset Piirihallituksen kokoonpano Alueellisen toiminnantarkastuksen kuluja ei Puheenjohtaja Marju Pihlajamaa, veloiteta osastoilta, kulut kattavat piirit (50%) Punkalaitumen osasto, 2017-2019 ja keskustoimisto (50%) yhdessä tasaosuuks- in. Varapuheenjohtaja Marju Sjösten, Lisätietoa: [email protected]. Porin osasto, 2017-2019 Jäsenet: Tuija Eskelinen, Ansiomerkkien ja -mitaleiden haku Rauman osasto, 2018-2020

Ansiomitalianomukset käsitellään piirihallituk- Erkki Ketola, sessa kerran vuodessa. Osaston hallitus toi- Pomarkun osasto, 2017-2019 mittaa ehdotukset piiritoimistoon 31.10. men- Jani Kivelä, nessä. Piirihallitus käsittelee hakemukset Ikaalisten osasto, 2017-2019 vuoden viimeisessä kokouksessaan. Tämän jälkeen piiri toimittaa ansiomitaliehdotukset Emmi Lehikoinen, edelleen SPR keskustoimistoon. Järjestön halli- Porin osasto, 2018-2020 tus käsittelee anomukset kokouksessaan tam- mikuussa, minkä jälkeen sisäasiainministeriö Marja-Leena Liipo, vie asian presidentin esittelyyn. Siikaisten osasto, 2018-2020

Ansiomerkkianomukset käsitellään piirihalli- Hannu Meriniemi, tuksessa kahdesti vuodessa. Osaston hallitus Rauman osasto, 2017-2019 toimittaa kaikki ehdotukset piirin hallitukselle Helena Nieminen, 31.1. ja 15.9. mennessä. Satakunnan piirihalli- Euran osasto, 2018-2020 tus käsittelee ne loka- ja joulukuun kokouksis- sa, joten ne ehtii toimittaa vielä 31.10. men- Tarja Rasimus, nessä. Kankaanpään osasto, 2017-2019

Koska mitalin myöntäminen perustuu paljol- Hellevi Rekola, ti toimintavuosiin, on lomakkeesta löydyttävä Huittisten osasto, 2017-2019 se vuosi, mistä lähtien henkilö on ollut vapaa- Vesa Riihiluoma, ehtoistoiminnassa mukana. Samoin luotta- mustehtävien ja vapaaehtoistehtävien (EA-ry- Ulvilan osasto, 2018-2020 hmän jäsen, ystävä yms.) kohdalla on oltava Päivikki Ristiniemi, vuodet mistä alkaen ja mihin saakka on toimi- Kiikoisten osasto, 2017-2019 nut tehtävässä. Myös syntymäaika on oltava lomakkeessa. Muista täyttää kohta missä huo- Hilkka Suntila, mionosoitus luovutetaan saajalleen. Jos ei er- Vammalan osasto, 2018-2020 ikseen mainintaa niin luovutus tapahtuu piirin vuosikokouksessa huhtikuussa. Kaarina Tamminen, Eurajoen osasto, 2018-2020 Uuden ansiomitaliohjeen ja lomakepohjan Riitta Tenlen, saat Rednetin osastotoimistosta tai piiritoimis- Rauman osasto, 2017-2019 tosta, Paula Hellgreniltä, puh. 040 1250210. Jussi Viljakainen, Jämijärven osasto, 2017-2019 Pasi Virta, Porin osasto, 2018-2020

Piirihallituksen pöytäkirjat on luettavissa osoitteessa .punainenristi.fi kohdassa yhteystiedot ja piirihallitus.

15 - SATAKUNNAN PIIRI -

NUORISOTOIMINTA Kiitos osastot!! Bigpepa 2018 Satakunnan piirin osastot ovat jo muutami- • 79 leiriläistä, 35 henkilökunnan jäsentä na vuosina kustantaneet leiriläisiä eri puolil- • Sadepäiviä 0/5 ta Satakuntaa ja näin mahdollistaneet monen • Kadonneen Reddien ja rohkeuspillereiden lapsen ja nuoren osallistumisen leirille. Osas- arvoitus selvisi... tot ovat voineet keväällä ennen ilmoittautumi- • EA-leirin sijoituksen SM kisoissa 3. ja 4.HOO! sen avautumista varata paikkoja eri alaleireil- • Paljon uusia kavereita, ensiapua, tä ja näitä paikkoja on jaettu mm. koulujen ja pepa-juttuja ja leirimeininkiä sosiaalitoimen kautta erilaisina stipendeinä ja huomionosoituksina lapsille ja nuorille. Näiden ns. ”ilmaisten” leiripaikkojen saaji- na ovat olleet lapset ja nuoret, joilla sosiaalis- ten suhteiden määrä saattaa olla vähäinen, he tarvitsevat elämäänsä uutta potkua ja teke- mistä tai kotona taloudellinen tilanne ei anna myöden osallistua kesätapahtumiin tms. Tämä leirimahdollisuus on ollut korvaamatonta näille lapsille ja nuorille! Haluan välittää mitä vilpittömimmän ja suu- rimman kiitoksen teille osastoille! Leirin hen- kilökunta on vastaanottanut nyt jo muutamina vuosina kyyneleet silmäkulmassa olevilta van- hemmilta kiitoksen siitä, että heidän lapsen- sa on saanut kokea jotain tällaista ja olla osa tätä porukkaa. Kiitos, että mahdollistatte tämän! Olette tar- jonneet niin monelle lapselle ja nuorelle mah- dollisuuden kokea jotain aivan uutta.

16 - SATAKUNNAN PIIRI -

NUORISOTOIMINTA Nuorten tarinoita vapaaehtoisuudesta Reddie Kids-kerho ja vapaaehtoistyö Punaisessa Ristissä Pääsimme koulun ohella tutustumaan kolman- Vapaaehtoisena Bigpepa-leirillä nen sektorin toimintaan. Opiskelemme saira- anhoitajiksi Satakunnan ammattikorkeakou- Vuonna 2013 olin alaikäinen ja en saanut ke- lussa. Kolme meistä päätti lähteä kokeilemaan sätöitä, pohdin mitä hyödyllistä voisin kesällä vapaaehtoistyötä SPR:llä nuorten lasten paris- tehdä. Olin kuullut siskoltani, että SPR et- sa. sii vapaaehtoisia mukaan Punaisen Ristin Sa- Kävimme viime keväänä pitämässä Reddie takunnan piirin järjestämälle Bigpepa-leiril- Kids-kerhoa Porin Aittaluodossa aina keski- le. Päätin hakea mukaan ohjaajaksi ja pääsin viikko-iltaisin. Vain yhdellä meistä oli aiempaa 7-9 vuotiaiden lasten leiriohjaajaksi. Leiri ko- kokemusta vapaaehtoistyöstä ja kolmannesta ostui viidestä alaleiristä, 7-vuotiaista +16-vuo- sektorista. Kokemus oli uusi, opettava ja hie- tiaisiin, vanhempien nuorten leiri oli kansain- no. Vastuuta oli suhteellisen paljon, mutta se välinen. ei ollut ollenkaan huono asia. Saimme vapaat kädet kerho-ohjelman ja aikataulun suunnit- Koko leiri koostui kahdesta valmisteluviikonlo- teluun. Aikaa oli rajallisesti koulun ja töiden pusta, itse leiristä ja ohjaajien palauteviikonlo- ohella, joten suurimmaksi haasteeksi koitui pusta. Valmisteluviikonlopuissa suunnittelim- kerhon markkinointi. Saimme mukaan kuiten- me leirin niin valmiiksi kuin se oli mahdollista, kin muutaman vanhan jäsenen, sekä uuden eli ohjelmaa lapsille ja nuorille, saunaa ja ved- tulokkaan. enlämmitystä varten pilkottiin puut, askarte- limme rekvisiittaa tulevia ohjelmia ja leiriolym- Oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, sekä lä- pialaisia varten, siivosimme leiri alueen siihen hentyä omien luokkatovereiden kanssa. Ker- kuntoon, että teltat sai suoraan pystyttää las- hossa ensisijaisena teemana toimi ensiapu ja ten tullessa paikalle. toisten auttaminen, mutta järjestimme myös rentoja elokuvailtoja sekä leivontahetkiä. Leiriä edeltävän viikonlopun sunnuntaina hen- Alussa tuntui oudolta ajatella, että voisi löytää kilökunta saapui paikalle tekemään vielä vaa- niinkin suuren yhteyden niin paljon nuorem- dittavat järjestelyt, jotta leiri sujuisi muit- pien kanssa, mutta toisin kävi. Homma luisti, ta mutkitta. Itse leiri oli tiistaista lauantaihin, naurua piisasi ja lämmöllä muisteltavia muis- mutta henkilökunta jäi sunnuntaihin asti, jotta toja syntyi. Oli hienoa nähdä, kuinka lapset- saimme purettua teltat ja siivottua leirikeskuk- kin nauttivat ajastaan kerhossa. Tuli itsellekin sen. Leiri viikolla sattui ja tapahtui kaikenlais- todella hyvä olo, kun huomasi toimivansa tär- ta, jokaisella leirillä oli omaa sen ikäisille so- keän asian parissa ja tuottavansa iloa toiselle. veltuvaa ohjelmaa, kuten ensiapukoulutusta Ennen kevättä tiesimme, mitä vapaaehtoistyö ja ”helikopteri” etsintää ja grillaamista, sekä teoriassa tarkoittaa. Nyt meillä kaikilla on tas- saunomista ja uimista. Poliisikoira tuli myös kussa pieni konkreettinen kokemus SPR:stä ja viikon aikana esittäytymään leiriläisille. Vaik- kolmannen sektorin toiminnasta. ka alaleireillä oli paljon omaa ohjelmaa, niin yhteistäkin löytyi paljon, kuten leiridisco, lei- Kirjoittanut: Mariella Haapajärvi, Jere Syrjälä ja riolympialaiset ja ”aamujutska”. Karim Bedretdin

Palauteviikonloppu järjestettiin loppusyksystä Tartossa, Virossa. Siellä käytiin läpi vielä lei- rin tunnelmaa, mitä olisi kehitettävää tulevil- le leireille ja samalla se oli kiitos kaikille va- Kouluvierailijakoulutus 12.9.18 paaehtoisille runsaasta ajasta, jota käytti leirin järjestämisen hyväksi. Pidätkö lapsista ja nuorista? Oletko sosiaa- linen, avoin ja tarvittaessa myös kovaääni- Itselle jäi leiristä hyvä fiilis ja mukava kokemus nen? Haluatko olla mukana tekemässä Pu- ja sain uusia ystäviä ympäri suomen , henki- naisen Ristin vaikuttamistyötä? lökunta veti hyvin yhteen hiileen ja hauskaa oli, jos tulevaisuudessa vielä on mahdollista Mukaan ovat tervetulleita jo Punaisen Ris- töiden puolesta, niin lähtisin uudelleen muka- tin toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset an. Uskoisin tästä kokemuksesta olevan hy- sekä uudet ja innokkaat, järjestömme arvot ötyä tulevaa ammattia ajatellen. omakseen kokevat nuoret ja vanhat. Koulu- tuksessa saat käytännön tukea ja ohjeita sii- Kirjoittanut: Sairaanhoitajaopiskelija Jarkko hen, mitä tulisi ottaa huomioon kouluvierailua Ranta, SAMK sovittaessa, itse vierailun aikana sekä sen jäl- keen. Tutustut myös vierailujen tueksi laaditt- uihin tuntisuunnitelmiin ja materiaaleihin.

17 - SATAKUNNAN PIIRI -

NUORISOTOIMINTA SOSIAALIPALVELU- JA YSTÄVÄTOIMINTA Kouluttajana toimii keskustoimiston koulu- ja Monimuotoisen ystävätoiminnan oppilaitosyhteistyön koordinaattori Johanna ALUETÄRSKYT Korkeamäki. Ystävätoiminnan ja omaishoitajien tukitoi- Koulutus on maksuton. minnan vapaaehtoisten, ystävävälittäjien ja Ilmoittautumiset 9.9. mennessä ystäväkouluttajien yhteinen tapaaminen jär- https://www.lyyti.in/Kouluvierailija_1209 jestetään seuraavasti:

Lisätietoja: LUVIA 20.11. klo 17.30-20.00 Nina Fisk, [email protected] tai 040 KANKAANPÄÄ 22.11. klo 17.30-20.00 142 9298 (Satakunnan piiri) SASTAMALA 27.11. klo 17.30-20.00 Johanna Korkeamäki, p. 020 702 2114 (Kes- kustoimisto) Ohjelmassa mm. Pakina ikääntymisestä ja kohtaamisista sekä 72 tuntia -koulutus

• Sopii kaikille ja kestää pari tuntia SOSIAALIPALVELU- JA YSTÄVÄTOIMINTA • Opastaa omatoimiseen varautumiseen • Auttaa tunnistamaan riskejä RUOKAA & KOHTAAMISIA-hanke on • Kertaa perusasiat kodin turvallisuudesta käynnistynyt • Opastaa taitojen hankkimiseen ja harjoit- teluun Hanke toteutetaan yh- teistyössä SPR:n kes- Tapaamisten paikat ja ilmoittautumisohjeet il- kustoimiston sekä Ou- moitetaan myöhemmin. lun ja Lapin piirien kanssa. Lisätiedot Anne-Marilta p. 040 7607141 ja Satakunnassa toimin- Eeva-Liisalta p.040 8610748. ta keskittyy aluksi Rau- malle mutta tarkoi- tuksena on laajentaa myös muihin osas- toihin. TERVEYSPISTE vapaaehtoisten Hanke on kolmevuotinen ja sitä rahoittaa tapaaminen 8.9.2018 STEA. Terveyspiste vapaaehtoisille ja osastojen ter- Hankkeen tavoitteet veyden edistämisen yhdyshenkilöille tarkoitet- 1.Kohdata Punaisen Ristin ruoka-apuun tur- tu tapaaminen/koulutus järjestetään Porissa vautuvia ihmisiä ja pyrkiä selvittämään mitä avuntarpeita heillä on ruoka-avun lisäksi sekä Aika: lauantaina 8.9. klo 9.30-14.30 tarjota vapaaehtoistyönä toteutettavaa tukea Paikka: Piirin koulutustilat Pohjoispuisto 2,Pori ja ohjausta kunkin tarpeita vastaavan avunpii- riin Ohjelma: klo 9.30 Tervetulokahvit ja kuulumiset 2. Parantaa kohderyhmän elämänlaatua sekä klo 10.00 Hätäensiavun kertaus lisätä heidän osallisuuden kokemustaan klo 11.45 Lounas 3. Kehittää Punaisen Ristin vapaaehtoistyön klo 12.30 Muistiluotsin asiantuntija Päivi Silta- kenttään uusi ystävätoiminnan muoto nen saapuu vieraaksemme klo 14.00 Ajankohtaiset asiat 4. Kehittää vapaaehtoisten koulutusta ja klo 14.30 Kotia kohti alueellisia tukimalleja etsivään työhön ja ystävätoimintaan vapaaehtoisen riittävän Ilmoittautuminen viikkoa ennen koulutusta osaamisen varmistamiseksi ja uusien vapaa- p. 020 701 2820 tai sähköpostitse ehtoisten tavoittamiseksi [email protected] Lisätietoja hankkeesta voi tiedustella Lisätiedot [email protected] Anne-Mari Hakunilta, p. 040 7607141, tai 020 701 2825. [email protected] TERVETULOA MUKAAN!

18 - SATAKUNNAN PIIRI -

SOSIAALIPALVELU- JA YSTÄVÄTOIMINTA Omaishoitajien virkistysleiri 9.- Vapaaehtoinen omaishoitajan tukena 13.7.2018 Pastuskerissa ”Eletty eilinen päivä, tämä päivä tähän asti Viisipäiväinen leiri oli jälleen kerran upea ma- ja huomisesta emme tiedä.” omaishoita- dollisuus omaishoitajille irtautua arjesta. Mu- ja Annikki Silvastin sanoin. Suomen Punaisen kana oli 23 leiriläistä, joista 7 miestä ja heistä Ristin järjestämässä tukiryhmässä omaishoita- muodostuikin oikein ”äijäkööri” leirin aikana. jat saavat vertaistukea toisistaan. Leiriläiset nauttivat kauniista säästä Koivunie- men leirikeskuksen rauhassa. Teksti: Tarja Mäkelä, Lehtori, Ttm Hyvinvointi- ja terveys osaamisalue, Satakunnan ammatti- Sydämellinen kiitos viikosta kuuluu vapaa- korkeakoulu ja hoitotyön opiskelijat Annariina ehtoisjoukolle, joka toteutti leirin monipuoli- Naskali, Heidi Leino, Jutta Gorski, Ralitsa Dra- sen ohjelman. Vielä erityiskiitos osastoille, jot- goeva ja Vilma Isoviita. ka mahdollistivat leiriläisten osallistumisen maksamalla leirimaksun 😊 Suomen Punainen Risti kaikkien tukena

Suomen Punainen Risti järjestää omaishoitajil- le tukitoimintaa ympäri Suomea. Toiminta on tarkoitettu kaikille omaishoitotyötä tekeville riippumatta, onko sopimushoitaja vai ei. Suo- men Punainen Risti tarjoaa vertaistukea, virki- stystoimintaa, koulutusta ja ohjausta omais- hoitajille. Ohjaajina toimivat Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset. Tavoitteena on edi- stää omaishoitajan henkistä, fyysistä ja so- siaalista hyvinvointia ja jaksamista.

Suomen Punainen Risti järjestää myös ystävätoimintaa, johon jokainen voi ilmoit- tautua vapaaehtoiseksi. Satakunnan piiris- sä on noin 500 koulutettua ja vapaaehtois- ta ystävää ja tukihenkilöä, mutta erityisesti nuoria toivottaisiin toimintaan enemmän mukaan. Suomen Punainen Risti järjestää ystävätoiminnan kursseja ja kouluttavat va- paaehtoiset toimintaan. Ystävätoiminta on myös vahvasti mukana omaishoitajien tukena

Haastattelimme Harjavallassa asuvaa omais- hoitajaa Annikki Silvastia sekä vapaaehtois- toiminnassa pitkään toiminutta Sirkka Alamä- keä.

Kuva: Heidi Leino

19 - SATAKUNNAN PIIRI -

SOSIAALIPALVELU- JA YSTÄVÄTOIMINTA ENSIAPU- JA VALMIUSTOIMINTA Läheisen hoitajana omainen Ensiapuryhmätoiminnan koulutukset ja tapahtumat syksyllä 2018 Annikki Silvasti on toiminut keskosena syn- tyneen tyttärensä omaishoitajana 51 vuotta. 8.9. Maailman ensiapupäivä Hänen päivänsä on kirjava. Siihen kuuluu esi- 11.9. InAction kouluttajakoulutus merkiksi tyttären peseytymisessä ja arkisissa 20.-22.9. Nälkäpäivä toimissa avustaminen. 22.9. Ensiapupäivystäjän peruskurssi osa I, Omaa aikaa on rajallisesti, jonka hän käytt- 26.9. EA-ryhmien tapaaminen, ää käsitöiden tekemiseen ja omakotitalonsa 28.-30.9. EVY-harjoitukset (aikataulu ja paik- puutarhan hoitoon. ”Oma aika otetaan jos- ka tarkentuvat myöhemmin) tain välistä”, kuvailee Silvasti. Myös ulkopu- 13.-14.10. Ensiapupäivystäjän peruskurssi olinen apu tuo Silvastille enemmän omaa ai- osa (II) III, kaa. Tytär pitää erityisesti uimisesta ja siihen 2.-4.11. Ensiapuryhmien kouluttajakoulutus, on saatu apua henkilökohtaiselta avustajalta. Nynäs Tarvittaessa Silvastin luona käy myös siivooja 9.-11.11. Vapaaehtoisten risteily, Auttajat ja ruohonleikkaaja. Ulapalla 30.11. Satakunnan EA-ryhmien pikku joulut Suomen Punaisen Ristin järjestämässä omais- hoitajien tukiryhmässä Silvasti tapaa muita Valtakunnallisia tapahtumia ja koulutuksia omaishoitajia ja saa heiltä vertaistukea. Va- löytyy RedNetistä. ikka omaishoitajana oleminen on henkisesti raskasta, aikoo hän jatkaa tyttärestään huo- lehtimisesta niin pitkään kuin kykenee. ”Fyy- Vau, Huippuu Satakunta! sinen puoli pitää, mutta henkinen puoli on raskain”, toteaa Silvasti. Onnittelut hienoista suorituksista Ensiavun SM-kilpailuissa Turussa. Ole ystävä vapaaehtoisena Huittisten osaston Reddie Kids-kerholaiset si- joittuivat toiseksi Reddie Kids-radalla. Sirkka Alamäki on toiminut Suomen Punai- BigPepan ensiapualaleirin nuoret sijoittuivat sen Ristin omaishoitajien tukitoiminnan va- nuorten radalla 3. ja 4. paaehtoisena vuodesta 2006 lähtien. Hän on valtakunnallisesti yksi omaishoitajien tukitoi- Onnittelut kisa saavutuksista ja yhdessä te- minnan perustajajäsen. Hän on mukana myös kemisestä ensiavun parissa. Huikeeta! Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa, jonka tarkoituksena on kouluttaa ja löytää uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan.

Alamäen viikkoon sisältyy useiden ryhmien ohjaamista ja tukitoimintaa. ”Koskaan en ole laskenut tunteja”, naurahtaa Alamäki. Hä- nen kokemuksensa vapaaehtoisena olemi- sesta ovat positiivisia. Vapaaehtoisena olemi- nen on tuonut Alamäelle paljon kokemusta ja mielihyvää. Alamäki on kuitenkin huolissaan vapaaehtoisten vähäisestä määrästä. Hänen mielestään vaikeinta on keksiä, miten uusia omaishoitajia saisi houkuteltua osallistumaan tukiryhmiin. ”Aina, kun tulee joku uusi, se on ilonaihe”, kertoo Alamäki.

Vapaaehtoistyön tekemisessä on tärkeää, että läheiset tukevat ja kannustavat toiminta- an. Omaishoitajien tukitoiminta on saanut al- kunsa Satakunnasta ja levinnyt valtakunnalli- seksi. ”Täältä se alkoi”, toteaa Alamäki.

20 - SATAKUNNAN PIIRI -

ENSIAPU- JA VALMIUSTOIMINTA ENSIAPU- JA VALMIUSTOIMINTA Hupsis Satakunnan piirin kokonaisvalmiuden koulutusohjelma Punaisen Ristin päivystystietokanta johon kir- jataan päivystykset, päivystysoikeuden om- Suomen Punaisen Ristin yleiskokous Helsin- aavat henkilöt sekä harjoittelijat. Tietokanta gissä 11.6.2017 päätti järjestön toimintalinj- on nettipohjainen järjestelmä, jonka tavoitte- auksesta vuosille 2018-2020. ena on tehdä ensiapupäivystysten pyörittä- minen järjestön vapaaehtoisille mahdollisim- Yleiskokouksessa hyväksyttiin toimintalinj- man helpoksi. auksen painopistealueiksi valmiuden osalta: Päivystystietokanta tarjoaa päivystysyhdys- henkilölle avun hallinnoida päivystyksiä sekä • Parannetaan valmiussuunnittelun laatua yksinkertaisen ja nopean ilmoittautumistavan • Lisätään sopimuksiin ja suunnitelmiin pe- päivystäjille. Järjestelmästä saa myös kerättyä rustuvaa yhteistyötä tilastotietoa. Valtakunnallisesti 2019 vuoden • Parannetaan osastojen välistä yhteistyötä alusta päivystykset, päivystysoikeudet ja har- varmistaaksemme valmiuden alueellisen kat- joittelijat kirjataan Hupsikseen. tavuuden Koulutusta järjestetään ensiapuryhmille • Parannetaan johtamista onnettomuus- ja syksyn aikana. kriisitilanteissa selkiyttämällä johtamisjärjes- telmää ja ylläpitämällä tilannekuvaa Lisätietoja Tiina Hiidenoja-Siréniltä p. 0400 651105. Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri jär- jestää 2018-2019 SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelman. Koulutuksen tarkoitukse- Osaamisen varmistaminen na on tukea osastoja yleiskokouksen toimin- talinjauksen toteuttamisessa ja samalla val- Satakunnan alueella kaikille päivystäville en- mistaudumme ensi syksyn valtakunnalliseen siapuryhmäläisille järjestetään osaamisen SPR:n valmiusharjoitukseen. varmistaminen marras - joulukuu 2018. Näin jokaisen päivystäjän osaaminen on var- Koulutusohjelma tarjoaa kaikkien osasto- mistettu vuodelle 2019 ja voidaan kirjata jen aktiivitoimijoille mahdollisuuden tutustua Hupsikseen. järjestön auttamisvalmiuteen ja haasteisiin joihin SPR:n odotetaan vastaavan. Koulutuk- seen voi osallistua kaikki jotka ovat kiinnos- Osastojen ilmaiset hätäensiapukurssit tuneita SPR valmiustoiminnasta.

Viime syksyn ja kevään aikana 10 osastoa, Koulutus kokonaisuus toteutetaan nyt syksyn yhteensä 106 kurssilaista suoritti hätäensia- aikana kerran ja toinen kierros tehdään ke- pukurssin. Kurssi on ilmainen osaston vapaa- väällä 2019. Syksyn koulutus on suunnat- ehtoisille. tu enemmän Keski-Satakunnan ja Etelä-Sa- Lisätietoja Tiina Hiidenoja-Siréniltä. p. 0400 takunnan alueen osastoille. Kolutukseen voi 651105 toki osallistua kaikkien osastojen alueelta.

Tiistai 02.10 klo 17: 30 – 20:30 In Action kouluttajia haetaan 11.9. SPR Valmiusjärjestö koulutukseen Ensimmäisen illan tavoitteena on kirkastaa In Action on ensiapukoulutus, joka on suun- Punaisen Ristin toiminnan perusteita. nattu 8.lk oppilaille. Tämä on kiva yhteistyö- Koulutuksessa vastataan kysymykseen miksi mahdollisuus järjestön ja koulun välillä. olemme olemassa ja mitkä normit, ohjeet ja Kouluttajia voivat olla osaston aktiiviset en- sopimukset ohjaavat toimintaamme. siapuryhmäläiset sekä muut vankat ensia- putaidot omaavat henkilöt (esim. terveysalan opiskelijat). Tiistai 23.10 klo 17:30 -20:30 SPR: osaston/ryhmän johtaminen, päätöksen Ohessa linkki esittelyvideoon teko https://youtu.be/6DYA0DDTlFQ. Tavoitteena on tuoda esiin SPR:n eri tasojen Lisätietoa Nina Fisk 040 1429298 tai Tiina Hi- vastuut ja tehtävät häiriötilanteessa ja opera- idenoja-Sirén 0400 651105. tiivinen johtaminen, sekä tilanne kuvan muo- dostaminen. Käydään myös valmiussuunnittelun merkitys ja yhteistyö toimintaryhmien välillä.

21 - SATAKUNNAN PIIRI -

ENSIAPU- JA VALMIUSTOIMINTA MONIKULTTUURINEN TOIMINTA Tiistai 6.11 klo 17.30-20.30 lija, valmiuspäällikkö sekä vastaanottotoimin- SPR Kokonaisvalmius ja yhteistyö nan johtaja. Kolmannen koulutusillan tavoitteena on ko- Ryhmässä pohdimme yhdessä, miten va- ota yhteen odotukset ja toiveet, joita SPR:n raudumme uusien vastaanottoyksiköiden pe- toiminnalle on esitetty/asetettu. Valmiu- rustamiseen, turvapaikanhakijoiden vasta- dessa huomioidaan myös muiden järjestöjen anottoon, sosiaalisen tuen antamiseen ja tuomat resurssit SPR:n auttamisvalmiudessa kriisitilanteisiin. Tavoitteena on perustaa pa- Samalla tarkastellaan osaston toimintaa kolaistyön hälytysryhmä. SPR:n kokonaisvalmiuden näkökulmasta. Mitä apua osasto voi antaa muille ja mitä apua Työryhmän ensimmäinen tapaaminen on tor- osastomme voi saada? staina 18.10. klo 17.00-19.00 piirin koulutus- tilassa Pohjoispuisto 2:ssa. Ensimmäinen ko- Lauantai 24.11. klo 10-.00-15.00 koontuminen on suunnittelupalaveri, johon Koulutus- ja harjoituspäivä voit tulla kuulemaan ja jakamaan ajatuksia il- man, että vielä sitoudut toimintaan. Harjoituspäivän tavoitteena on case-harjoi- tusten myötä huomata etukäteisvalmistelun Lämpimästi tervetuloa mukaan! tärkeys ja merkitys. Luoda yhteistyömalleja ja Lisätiedot: kokemuksia naapuriosastojen kanssa toimi- Annakatriina Jylhä, p 040 1457732, sesta ja valmiudesta. [email protected]

• Koulutussarja on ilmainen. Anne-Mari Hakuni, p. 040 7607141, [email protected] • Koulutuspaikkakunta on Rauma ja tarkempi osoite ilmoitetaan myöhemmin. Kari Petäjä, p. 040 0322191, • Ilmoittautumiset koulutukseen 21.9.men- [email protected] nessä piiritoimistoon p. 020 701 2820 tai sä- Ilmoittautumiset 17.10. mennessä: hköpostilla [email protected] [email protected] tai p. 040 1457732

MONIKULTTUURINEN TOIMINTA

Perusteilla pakolaistyön hälytysryhmä – haluatko mukaan?

Punaisen Ristin toiminta kansainvälistä suo- jelua hakevien ja suojelua saaneiden ihmisten tukena on ollut kasvussa viimeisen kolmen vuoden aikana. Valmiusjärjestönä tehtäväm- me on edelleen varautua äkillisesti muuttu- viin tilanteisiin yhteiskunnassa ja paikallisyh- Tulijan tukena ja ystävänä -koulutuk- teisöissä koskien laajamittaista maahantuloa. set syksyllä Mikäli esimerkiksi turvapaikanhakijoiden määrä äkillisesti kasvaa, olemme valmiudessa Koulutus on tarkoitettu Suomen Punaisen auttamaan. Ristin maahan muuttaneiden ystävä- ja muus- ta kotouttamista tukevasta toiminnasta kiin- Kokemuksemme kansainvälistä suojelua ha- nostuneille. kevien ihmisten vastaanotosta ja heidän Kurssin tavoitteena on antaa osallistujille hyvinvointiaan tukevasta vapaaehtoistoimin- yleiskuva Suomesta maahanmuuttomaana, nasta on kasvanut merkittävästi – kiitos siitä perusymmärrys kotoutumisesta ja rohkeut- kuuluu aktiivisille vapaaehtoisillemme. ta toimia uusissa kulttuurisissa tilanteissa ystävätoiminnassa. Kokoamme Satakunnan piirissä pakolaisty- ön valmiusryhmää, johon toivomme mukaan Koulutukset järjestetään Porissa 27.10 ja vapaaehtoisia valmiustoiminnasta, ystävätoi- Raumalla 17.11.18. minnasta, henkisen tuen toiminnasta sekä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tukitoi- Lisätiedustelut: Annakatriina Jylhä, p. 040 minnasta. Piiritoimiston puolesta ryhmään 1457732, [email protected] kuuluvat monikulttuurisuustoiminnan suun- nittelija, terveyden ja hyvinvoinnin suunnitte-

22 - SATAKUNNAN PIIRI -

PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ - HANKE Punainen Risti näkyi kesäisellä SuomiAreenalla

Punaisen Risti oli näyttävästi mukana Suomi- Areenalla heinäkuussa Porissa. Punainen Risti oli mukana erilaisissa keskusteluissa, opetta- massa ensiapuataitoja ja muistuttamassa ko- din turvallisuudesta.

Veikkauksen teltalla yleisö pääsi kokeilemaan auttajakurssin sisältöä sekä tutustumaan Pu- naisen Ristin toimintaan. Mieleen painuvin oli ”reppu” Act Fast, jonka avulla harjoitellaan vierasesineen poistami- sessa hengitysteistä.

Kodin turvallisuuden teemana oli ”Oma koti kullan kallis, mutta onko se turvallinen?”. Paikalle oli lavastettu kodinomainen tila, jos- sa oli turvallisuuteen liittyviä epäkohtia. Epä- kohdat eivät olleet isoja, vaan pieniä arkisia asioita. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vastata lyhyeen kyselyyn, joka liittyi turval- lisuuteen.

KIITOS VAPAAEHTOISET JA VIERAILIJAT!

23 TAPAHTUMAKALENTERI

SYYSKUU 13.-14.10. Ensiapupäivystäjän peruskurssi (osa II,III) 1.9. Osastojen hallitusten ja toimintaryhmienve- 17.10. Piirihallituksen kokous täjien tapaaminen Pastuskeri 18.10. Pakolaistyön valmiusryhmän perustaminen 3.9. Digikummikoulutus/Omapunainenristi, Pori Pori 3.9. Ystäväksi omaishoitoperheelle, Pomarkku 20.10. Henkisen tuen peruskurssi, Pori 5.9. Piirihallituksen kokous 20.10. Taajamaetsintäharjoitus, Pori 6.-7.9. Omaishoidon vapaaehtoisten kutsusemi- 23.10. Osastojen auttamisvalmiuden vah., Rauma naari, Kuopio 27.10. Tulijan tukena -koulutus, Pori 7.-8.9 Valmius- ja varautumisleiri nuorille,Pastuskeri 8.9. Etsintäharjoitus, Lavia MARRASKUU 8.9. Maailman ensiapupäivä, valtakunnallinen 2-4.11. Ensiapuryhmien kouluttajakoulutus, Nynäs 8.9. Terveyspiste vapaaehtoisten koulutus, Pori 5.11. Laitosetsintä harjoitus, Pori 10.-15.9. Ryhmänjohtajakurssi, Nynäs, 6.11 Osastojen auttamisvalmiuden vah., Rauma 11.9. In Action kouluttajakoulutus 9-10.11. Auttajat Ulapalla vapaaehtoisristeily 12.9. Kouluvierailijakoulutus vko 46 Yksinäisyysseminaari 13.9. 72h koulutusilta, Rauma vko 46 Kouluttajien tapaaminen 20.–22.9. Nälkäpäiväkeräys, valtakunnallinen 17.11. Tulijan tukena -koulutus, Rauma 22.9. Ensiapupäivystäjän peruskurssi (osa I) 22.11. Ensihuoltoharjoitus, Kankaanpää 22.9. Ensihuollon peruskurssi, Huittinen 24.11. Osastojen auttamisvalmiuden vahv./harjoitus 26.9. EA-ryhmien tapaaminen 22.11–24.12. Hyvä Joulumieli-keräys 26.9. Punaisen Ristin Info, Pomarkku 26.11.–2.12. Omaishoitajien viikko,valtakunnallinen 28.-30.9. Vapepan toiminta viikonloppu,Pastuskeri 30.11. Satakunnan EA-ryhmien pikkujoulut 28-30.9. EVY-harjoitukset, valtakunnallinen 30.11. Vapepan valmiuspäivystäjät/vapepajohtajat/ 29.9. Toiminnantarkastajien koulutus, Harjavalta toimikuntien pj:t 29.9. Puhelinauttamiskurssi, Satakunta 29.9. Maastoetsinnän peruskurssi, Huittinen JOULUKUU 1.12. Maailman aids-päivä, valtakunnallinen LOKAKUU 12.12. Piirihallituksen kokous 2.10. Osastojen auttamisvalmiuden vahv., Rauma 5.-7.10. Vapepan koulutus ja harjoitusviikonloppu Pastuskeri (Porin tmk), (viesti-, etsintä-, pepa-pe- Tarkempia tietoja koulutuksista löytyy piirin netti- ruskurssin sisältö) sivuilta satakunta.punainenristi.fi ja vapepan koulu- 11.–12.10. Omaishoitajien hyvinvointipäivät,Ikaa- tuksista vapepa.fi linen

PIIRIN YHTEYSTIEDOT

PIIRITOIMISTO, Pohjoispuisto 3, 28100 Pori Projektisuunnittelija/Pärjätään yhdessä-hanke avoinna arkisin klo 9.00-15.00 Mia Vettenranta, 020 701 2824, 050 305 5467 puh. 020 701 2820 (arkisin klo 9.00-15.00) Terveyden- ja hyvinvoinnin päällikkö, email: [email protected] Anne-Mari Hakuni, 020 701 2825, 040 760 7141 PIIRIN KOULUTUSTILA, Valmiuspäällikkö, Kari Petäjä Pohjoispuisto 2B, 28100 Pori 020 701 2826, 040 032 2191 HENKILÖKUNTA: Vastaanottotoiminnan johtaja, Juho Suoramaa Henkilökunnan sähköpostit: 040 761 1669 [email protected] PUNAINEN RISTI ENSIAPU OY (1.9.17 alk.) Toiminnanjohtaja, Paula Ilén Ensiavun- ja terveystiedon kouluttaja, 020 701 2822, 040 563 0118 Maarit Kuja-Kanto, 040 1285976 Ensiapuryhmätoiminnan koordinaattori Myynti- ja markkinointisihteeri, Satu Rustari Tiina Hiidenoja-Sirén 020 701 2829, 040 483 6412 020 701 2823, 040 065 1105 Järjestösihteeri, Paula Hellgrén KONTIN YHTEYSTIEDOT 020 701 2821, 040 125 0210 Paanakedonkatu 20 28100 Pori Pakolaistyönsuunnittelija, Ellinoora Söderman, 040 142 4244 Asiakaspalvelu, puh: 040 1390 737 Avoinna: ma-pe 9-18.00, la 9-16.00 Monikulttuurisuustoiminnan suunnittelija, Annakatriina Jylhä, 020 701 2817, 040 1457732 Myymäläpäällikkö Nina Tuli, 040 025 7854 Myymälänhoitaja Päivi Repo, 040 684 1365 Nuorisotoiminnan suunnittelija, Nina Fisk Myymälänhoitaja Lisbeth Lanne, 040 545 5557 020 701 2816, 040 142 9298 Projektipäällikkö Pirjo Katajamäki, 040 844 8945 Omaishoidon tukitoiminnan suunnittelija Kontti-työn ohjaajat: Katja Linho, 040 531 5147 Eeva-Liisa Koskinen, 020 701 2827, 040 861 0748 ja Annukka Haapaniemi 040 545 0433

24