Luonnontieteelliset maakunnat YMPÄRISTÖOPAS | 2009

Sammaltyöryhmä

InL Sammaltyöryhmä on Suomen ympäristökes- EnL kuksen (SYKE) yhteydessä toimiva asiantuntija­ Suomen uhanalaiset sammalet Su om e n uh analais t sammal ryhmä. Ryhmän toiminta on jatkunut vuodesta KiL SoL Suomen uhanalaiset sammalet 1993. Sammalet ovat elinympäristövaatimuksiltaan pitkälle erikoistunut lajiryhmä. Moni- en sammallajien tunnistaminen vaatii perehtyneisyyttä, mikä osaltaan on rajoitta- Sammaltyöryhmän jäsenet ovat luonnontieteel- Sanna Laaka-Lindberg listen museoiden, yliopistojen, SYKEn, alueel- PeP nut lajiston tuntemusta maassamme. Useiden sammalasiantuntijoiden yhteistyönä Susanna Anttila listen ympäristökeskusten ja Metsähallituksen Ks kirjoittama Suomen uhanalaiset sammalet -ympäristöopas esittelee 136 uhanalaista sammalasiantuntijoita sekä sammalharrastajia. ja 24 maastamme hävinnyttä sammallajia. Oppaassa kerrotaan yksityiskohtaises- Kimmo Syrjänen (toim.) Ryhmässä on mukana noin 10–15 kutsuttua OP ti miten lajit voi tunnistaa ja erottaa lähilajeistaan. Mukana on kuvaukset lajien asiantuntijaa kerrallaan. elinympäristöistä, levinneisyydestä, lisääntymisbiologiasta ja kannankehityksestä. Kn Sammaltyöryhmä tarjoaa asiantuntija-apua Myös sammallajien uhanalaisuuden syitä ja suojelutarvetta on tarkasteltu. Jokai- uhanalaisten sammalten suojelun, hoidon ja KP sesta uhanalaisesta tai hävinneestä sammallajista on värikuva ja levinneisyyskartta. seurannan järjestämisessä sekä näihin liittyvässä Näin perusteellisia lajiesittelyjä ei Suomessa esiintyvistä sammalista ole aiemmin sammaltutkimuksessa. Uhanalaisuustarkas- teluihin tarvittavien tietojen päivittäminen ja EP PS PK ollut saatavilla. PH tarkastelujen tekeminen on ryhmän keskeinen Kaikkiaan Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Oppaan liitteenä on luettelo kai- tehtävä. kista Suomen sammallajeista uhanalaisuusluokkineen ja levinneisyystietoineen. St Lisätietoja internetissä: EH ES LK Opas soveltuu käsikirjaksi ympäristöalan ammattilaisille, metsäluonnon asiantun- www.ymparisto.fi  A tijoille ja luontokartoittajille sekä tietolähteeksi luonnosta ja lajiston monimuo- Luonnonsuojelu  V U EK Lajien suojelu  toisuudesta kiinnostuneille luonnontutkijoille ja harrastajille. Lajien suojelu eliöryhmittäin  Sammalten suojelu  Sammaltyöryhmä

Suomen 21 eliömaakuntaa Suomen sammalseura ry. A Ahvenanmaa V Varsinais-Suomi PK Pohjois-Karjala Suomen sammalseura toimii sammalharrasta­ U Uusimaa KP Keski-Pohjanmaa jien ja asiantuntijoiden voimin. Se on perustet­tu EK Etelä-Karjala Kn Kainuu vuonna 1987. St Satakunta OP Oulun Pohjanmaa EH Etelä-Häme PeP Perä-Pohjanmaa Seura edistää sammalten tutki­musta ja tukee ES Etelä-Savo Ks Koillismaa sammalista kiinnostuneiden tutkijoiden ja har- LK Laatokan Karjala KiL Kittilän Lappi rastajien toimintaa Suomessa. Seura järjestää säännöllisesti kokouksia ja retkeilyjä. Se julkai- EP Etelä-Pohjanmaa SoL Sompion Lappi YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PH Pohjois-Häme EnL Enontekiön Lappi MILJÖMINISTERIET see Bryobrotherella -jäsen­lehteä, joka ilmes- PS Pohjois-Savo InL Inarin Lappi MINISTRY OF THE ENVIRONMENT tyy kerran vuodessa. Lisäksi seura julkaisee epäsäännöllisin väliajoin ilmestyvää tieteellistä Bryobrothera -aikakauslehteä. Levinneisyyskartta Myynti: Edita Publishing Oy Suomen sammalseura toimii kiinteästi Helsingin

Asiakaspalvelu: PL 780, 00043 EDITA Ympäristöopas | 2009 Lajikuvausten yhteydessä on kunkin lajin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon levinneisyyden yleispiirteitä esittävä kartta. puh. 020 450 05, faksi 020 450 2380 [email protected] Itiökasviosaston yhteydessä. • Tuoreet havainnot (vuodesta 1990 lähtien tehdyt) www.edita.fi/netmarket on esitetty mustilla pisteillä. Suomen sammalseuran jäseneksi voi liittyä kuka tahansa sammalista kiinnostunut. • Vanhat havainnot (ennen vuotta 1990 tehdyt) ISBN 978-952-11-3247-6 (nid.) on esitetty punaisilla pisteillä. ISBN 978-952-11-3248-3 (PDF) Lisätietoja internetissä: pro.tsv.fi/sammalseura/ ISSN 1238-8602 (pain.)  Uhanalaisuusluokat ja muut lyhenteet liepeen kääntöpuolella ISSN 1796-167X (verkkoj.) Suomen ympäristökeskus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Sammaltyöryhmä YMPÄRISTÖOPAS | 2009

Sammaltyöryhmä on Suomen ympäristökes- kuksen (SYKE) yhteydessä toimiva asiantuntija­ ryhmä. Ryhmän toiminta on jatkunut vuodesta 1993.

Sammaltyöryhmän jäsenet ovat luonnontieteel- listen museoiden, yliopistojen, SYKEn, alueel- listen ympäristökeskusten ja Metsähallituksen sammalasiantuntijoita sekä sammalharrastajia. Suomen uhanalaiset sammalet Ryhmässä on mukana noin 10–15 kutsuttua asiantuntijaa kerrallaan. Esipuhe...... 3 Sammaltyöryhmä tarjoaa asiantuntija-apua uhanalaisten sammalten suojelun, hoidon ja Sisällys...... 5 seurannan järjestämisessä sekä näihin liittyvässä sammaltutkimuksessa. Uhanalaisuustarkas- Sammalten uhanalaisuustarkastelu...... 7 teluihin tarvittavien tietojen päivittäminen ja tarkastelujen tekeminen on ryhmän keskeinen Sammalten tunnistaminen...... 11 tehtävä. Lajikuvausten sisältö...... 16 Lisätietoja internetissä: Lajikuvaukset...... 21 www.ymparisto.fi  Luonnonsuojelu  Lähteet...... 295 Lajien suojelu  Lajien suojelu eliöryhmittäin  Sanasto...... 305 Sammalten suojelu  Sammaltyöryhmä Sammalten rakenteita...... 308 Liite 1 Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa ...... 309 Suomen sammalseura ry. Lajikuvausten hakemistot...... 343 Suomen sammalseura toimii sammalharrasta­ jien ja asiantuntijoiden voimin. Se on perustet­tu Kuvailulehti...... 345 vuonna 1987. Presentationsblad...... 346 Seura edistää sammalten tutki­musta ja tukee sammalista kiinnostuneiden tutkijoiden ja har- Documentation page...... 347 rastajien toimintaa Suomessa. Seura järjestää säännöllisesti kokouksia ja retkeilyjä. Se julkai- see Bryobrotherella -jäsen­lehteä, joka ilmes- tyy kerran vuodessa. Lisäksi seura julkaisee epäsäännöllisin väliajoin ilmestyvää tieteellistä Bryobrothera -aikakauslehteä.

Suomen sammalseura toimii kiinteästi Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Itiökasviosaston yhteydessä. Suomen 21 eliömaakuntaa sekä uhan­- Suomen sammalseuran jäseneksi voi liittyä kuka alaisuusluokat ja muut lyhenteiden tahansa sammalista kiinnostunut. selit­teet löytyvät takakannen liepeen Lisätietoja internetissä: molemmin puolin. pro.tsv.fi/sammalseura/ 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Luonnontieteelliset maakunnat Luonnontieteelliset A 21Suomen eliömaakuntaa  • • kartta. esittävä yleispiirteitä levinneisyyden lajin kunkin on yhteydessä Lajikuvausten Levinneisyyskartta PS PH EP LK ES EH St EK U V

A  



mustilla mustilla pisteillä esitetty on Vanhat havainnot (ennen vuotta 1990 tehdyt) tehdyt) 1990 vuotta (ennen havainnot Vanhat tehdyt) lähtien 1990 (vuodesta havainnot Tuoreet on esitetty punaisilla pisteillä esitetty on

Uhanalaisuusluokat ja muut lyhenteet lyhenteet muut ja Uhanalaisuusluokat liepeen kääntöpuolella liepeen

Etelä-Häme Etelä-Karjala Pohjois-Häme Karjala Laatokan Etelä-Pohjanmaa Satakunta Pohjois-Savo Etelä-Savo Varsinais-Suomi Uusimaa Ahvenanmaa St EP V EnL EH KP KiL PH PeP U PeP OP Kn KP PK InL EnL SoL KiL Ks OP

InL

SoL Perä-Pohjanmaa Sompion Lappi Sompion Pohjois-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Kittilän Lappi Kittilän Koillismaa Inarin Lappi Lappi Inarin Enontekiön Lappi Enontekiön Pohjanmaa Oulun PS . ES . Ks Kn EK PK

LK

lajikuvauksissa Uhanalaisuusluokat jamuut lyhenteet DII lajeihin. suojeltaviin erityisesti sisälly ei lajeja viä esiinty Ahvenanmaalla Pelkästään laji. vaarantunut muutama sekä lajit uhanalaiset erittäin ja uhanalaiset äärimmäisen pääsääntöisesti kuuluvat Niihin kiellettyä. on heikentäminen tai hävittäminen esiintymispaikan tärkeän säilymiselle lajin suojeltavan 4*. Erityisesti liitteessä luonnonsuojeluasetuksen lueteltu on lajit suojeltavat Erityisesti lajeihin. suojeltaviin erityisesti § määriteltynä. perusteella A-E kriteerin tahansa minkä uhanalais luonnosta hävitä äärimmäisen aikavälillä keskipitkällä suuri uhka distuu täytä ei se koh siihen mutta jos kriteerejä, uhanalaisten erittäin tai ten vaarantunut, on Laji Vulnerable =Vaarantunut VU määriteltynä. perusteella A-E kriteerin tahansa minkä luonnosta hävitä lähitulevaisuudessa uhka erittäin suuri kohdistuu siihen mutta kriteerejä, uhanalaisten äärimmäisen täytä ei se jos uhanalainen, erittäin on Laji Endangered uhanalainen =Erittäin EN Vastuulajit 13 lajia. kuuluu näihin sammalista esiintyvistä Suomessa suotuisana. säilyminen tason suojelun lajien on Tavoitteena alueita. suojelutoimien ten erityis määrä riittävä suojelemiseksi näiden tava osoitet on Jäsenvaltioiden sammallajit. pitämät tärkeinä yhteisön Euroopan luetellut on II teessä tahansa kriteerin A-E perusteella määriteltynä. määriteltynä. perusteella A-E kriteerin minkä tahansa luonnosta hävitä uhka välitön suuri kohdistuu siihen äärimmäisen kun uhanalainen, äärimmäisen on Laji Endangered Critically uhanalainen =Äärimmäisen CR voitu ole ei paikantaa. tarkasti kasvupaikkoja vanhoja mutta muuttuneet, ovat elinympäristöt joiden ja takaa vuoden sadan yli ovat havainnot tuoreimmat joista lajeja, myös on sammalissa Hävinneissä uudelleen. ole löydetty ei huolimatta joita etsinnästä lajit, sellaiset luokitella vuoksi. voidaan Hävinneiksi muutosten maankäytön esimerkiksi tiedetään hävinneen esiintymien tunnettujen kaikkien joiden lajit, sammal ne kuuluvat luokiteltuihin hävinneiksi Maasta Extinct Regionally =Hävinnyt RE yhteensä 78 sammallajia, joista 31 uhanalaisia. on joista sammallajia, 78 yhteensä on listalla Vastuulajien lajeja. elinvoimaisiakin kuin uhanalaisia niin on Mukana Suomessa. on osa kittävä mer elinympäristöistä ja kannasta eurooppalaisesta Niiden alueella. maantieteellisellä Euroopan vastuu kansainvälinen merkittävä olevan osoittaa voidaan la -merkinnällä on esitetty sammalen kuuluminen kuuluminen sammalen esitetty on -merkinnällä -merkinnällä on osoitettu luontodirektiivin liit luontodirektiivin osoitettu on -merkinnällä ovat lajeja, joiden säilyttämisessä Suomel säilyttämisessä joiden lajeja, ovat

------

- - - Uhanalaisuusluokat ja muut lyhenteet lajikuvauksissa

| YMPÄRISTÖOPAS 2009 RE = Hävinnyt Regionally Extinct Maasta hävinneiksi luokiteltuihin kuuluvat ne sammallajit, joiden kaikkien tunnettujen esiintymien tiedetään hävinneen esimerkiksi maankäytön muutosten vuoksi. Hävinneiksi voidaan luokitella sellaiset lajit, joita ei ole etsinnästä huolimatta löydetty uudel- leen. Hävinneissä sammalissa on myös lajeja, joista tuoreimmat havainnot ovat yli sadan vuoden takaa ja joiden elinympäristöt ovat muuttuneet, mutta vanhoja kasvupaikkoja ei ole voitu tar- kasti paikantaa. Suomen uhanalaiset sammalet CR = Äärimmäisen uhanalainen Esipuhe...... 3 Critically Endangered Laji on äärimmäisen uhanalainen, kun siihen kohdistuu äärimmäi- Sisällys...... 5 sen suuri välitön uhka hävitä luonnosta minkä tahansa kriteerin A-E perusteella määriteltynä. Sammalten uhanalaisuustarkastelu...... 7 EN = Erittäin uhanalainen Sammalten tunnistaminen...... 11 Endangered Lajikuvausten sisältö...... 16 Laji on erittäin uhanalainen, jos se ei täytä äärimmäisen uhan- alaisten kriteerejä, mutta siihen kohdistuu erittäin suuri uhka Lajikuvaukset...... 21 lähitulevaisuudessa hävitä luonnosta minkä tahansa kriteerin A-E perusteella määriteltynä. Lähteet...... 295 VU = Vaarantunut Sanasto...... 305 Vulnerable Sammalten rakenteita...... 308 Laji on vaarantunut, jos se ei täytä äärimmäisen uhanalaisten tai erittäin uhanalaisten kriteerejä, mutta siihen kohdistuu suuri Liite 1 Suomen sammalten uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta minkä tahansa levinneisyys eliömaakunnissa ...... 309 kriteerin A-E perusteella määriteltynä.

Lajikuvausten hakemistot...... 343 §-merkinnällä on esitetty sammalen kuuluminen erityisesti Kuvailulehti...... 345 suojeltaviin lajeihin. Erityisesti suojeltavat lajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4*. Erityisesti suojeltavan Presentationsblad...... 346 lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä. Niihin kuuluvat pääsääntöisesti Documentation page...... 347 äärimmäisen uhanalaiset ja erittäin uhanalaiset lajit sekä muutama vaarantunut laji. Pelkästään Ahvenanmaalla esiintyviä lajeja ei sisälly erityisesti suojeltaviin lajeihin.

DII-merkinnällä on osoitettu luontodirektiivin liitteessä II on luetellut Euroopan yhteisön tärkeinä pitämät sammallajit. Jäsenvaltioiden on osoitettava näiden suojelemiseksi riittävä määrä erityisten suojelutoimien alueita. Tavoitteena on lajien suojelun tason säilyminen suotuisana. Suomessa esiintyvistä sammalista näihin kuuluu 13 lajia.

Vastuulajit ovat lajeja, joiden säilyttämisessä Suomella Suomen 21 eliömaakuntaa sekä uhan­- voidaan osoittaa olevan merkittävä kansainvälinen alaisuusluokat ja muut lyhenteiden vastuu Euroopan maantieteellisellä alueella. Niiden eurooppalaisesta kannasta ja elinympäristöistä selit­teet löytyvät takakannen liepeen merkittävä osa on Suomessa. Mukana on niin uhanalaisia molemmin puolin. kuin elinvoimaisiakin lajeja. Vastuulajien listalla on yhteensä 78 sammallajia, joista 31 on uhanalaisia. YMPÄRISTÖOPAS | 2009

Suomen uhanalaiset sammalet

Sanna Laaka-Lindberg Susanna Anttila Kimmo Syrjänen (toim.)

Helsinki 2009

Suomen ympäristökeskus Viittausohje kun viitataan koko julkaisuun: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. ja Syrjänen, K. (toim.). 2009. Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas. 347 s.

Kun viitataan yksittäisen lajin kuvaukseen, viittaus on muotoa: Ulvinen, T. 2009: Amblyodon dealbatus – vaarantunut. Julk.: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. & Syrjänen, K. (toim.). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas. S. 21–22.

Viittausohje kun viitataan liitteen 1 Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa -taulukkoon: Ulvinen, T. ja Syrjänen, K. 2009. Suomen sammalten levinneisyys eliömaa­ kunnissa. Julk.: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. & Syrjänen, K. (toim.). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristö­opas. S. 309–342.

YMPÄRISTÖOPAS | 2009 Suomen ympäristökeskus Asiantuntijapalveluosasto

Kansikuva: Kurkkiosammal (Grimmia mollis). Kimmo Syrjänen Sisäkannen kuva: Pahtakellosammal (Encalypta affinis subsp. macounii). Kimmo Syrjänen Takasisäkannen kuva: Sammaltyöryhmän retken osallistujia Miehikkälän Vuorikoskella 2008. Kimmo Syrjänen

Sisäsivujen kuvat: TH Tomas Hallingbäck SH Sanna Huttunen AJ Anne Jäkäläniemi TK Terhi Korvenpää MO Merja Otronen TS Tapani Sallantaus KS Kimmo Syrjänen TU Tauno Ulvinen EU Edi Urmi RV Risto Virtanen

Piirrokset: Sanna Laaka-Lindberg ja Susanna Anttila

Levinneisyyskartat: Seppo Tuominen

Kuvankäsittelyt: Seppo Mäkinen, Vammalan Kirjapaino Oy

Taitto: Satu Turtiainen

Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/julkaisut

Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2009

Kirjapainolla ja käytetyllä painopaperilla on ISO 14001 -standardin mukainen ympäristöjärjestelmä, joka on sertifioitu.

ISBN 978-952-11-3247-6 (nid.) ISBN 978-952-11-3248-3 (PDF) ISSN 1238-8602 (pain.) ISSN 1796-167X (verkkoj.) ESIPUHE

Kuten monet muut eliöt ovat useat sammaletkin hävinneet tai vaarassa hävitä kasvupaikoiltaan ihmisen toiminnan seurauksena. Lajien uhanalaistumisen ehkäiseminen ja luonnon monimuotoi- suuden vähenemisen pysäyttäminen on asetettu tärkeiksi tavoitteiksi kansainvälisissä sopimuksissa ja niiden edellyttämille käytännön toimille on asetettu varsin tiukkoja aikarajoja. Näihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää tietoa tarvittavista toimenpiteistä. Suomen uhanalaisista sammalista tietoa on koottu tähän teokseen. Sammalten suojelun historia ei ulotu maassamme paria vuosikymmentä kauemmaksi. Tänä aikana on monista lajeista saatu tutkimusten ja selvitysten avulla uutta tietoa. Varsin monien lajien suojelutilannetta voidaan parantaa, jos niiden ekologiasta, esiintymistä ja uhkatekijöistä saatu tieto otetaan huomioon maankäytön suunnittelussa. Tämä tieto on kuitenkin ollut hajallaan eri asian- tuntijoiden ja tutkimuslaitosten hallussa, eikä yhteen koottua tietoa uhanalaisista sammalistamme ole juuri ollut tarjolla. Tämän kirjan tarkoitus on parantaa uhanalaisten sammalten suojelun ja harrastamisen edellytyksiä tarjoamalla tietoa lajien ympäristövaatimuksista, suojelutarpeesta ja tunnistamisesta. Suomen uhanalaiset sammalet -kirja on toteutettu yhteistyössä Suomen parhaiden sammal­ asiantuntijoiden ja Suomen ympäristökeskuksen sammalten suojelutyöryhmän kesken. Lajikuvaus- ten kirjoittajat ja kirjatyöryhmän jäsenet ovat Johannes Enroth, Reino Fagerstén, Raimo Heikkilä, San- na Huttunen, Aino Juslén, Timo Koponen, Sanna Laaka-Lindberg, Unto Laine, Ari Parnela, Sinikka Piippo, Juha Pykälä, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen, Mirjami Tran Minh, Tauno Ulvinen, Risto Virtanen ja Orvo Vitikainen. Kirjan toimitustyöstä ovat eri vaiheissa vastanneet Susanna Anttila, Sanna Laaka-Lindberg ja Kimmo Syrjänen. Kirjan johdanto-osan tekstit ovat Sanna Laaka-Lindbergin (sammalten tunnistaminen) ja Kimmo Syrjäsen (sammalten uhanalaisuus) käsialaa. Tekijäryhmän ulkopuolelta kirjan käsikirjoitusta ovat kommentoineet Terhi Korvenpää, Turkka Korvenpää, Riitta Ryömä ja Terhi Ryttäri. Tauno Ulvinen on tehnyt suuren työn tarkistaessaan lukuisia kirjallisuus-, näyte- ja esiintymätietoja sekä käsikirjoituksen tekstejä.

Kiitokset

Suomen uhanalaiset sammalet -kirjan toimittajat kiittävät kirjatyöryhmän jäseniä paneutumisesta pitkäaikaiseen ja tarkkuutta vaativaan työhön. Tapio Lindholmin ja Satu Turtiaisen panos kirjan julkaisukuntoon saattamisessa on ollut ratkaiseva. Seppo Tuomista kiitämme levinneisyyskarttojen työstämisestä. Kiitämme valokuviaan kirjassamme julkaistaviksi luovuttaneita kirjoittajia (Raimo Heikkilä, Sanna Huttunen, Tapani Sallantaus, Kimmo Syrjänen, Tauno Ulvinen, Risto Virtanen, Orvo Vitikainen) sekä muita kuvaajia (Lassi Kalleinen, Terhi Korvenpää, Anne Jäkäläniemi, Merja Otronen, Edi Urmi) käyttöömme luovutetuista kuvista. Kuvituksen onnistumisessa keskeisin rooli on ollut Tomas Hallingbäckillä. Hänelle kuuluvat lämpimimmät kiitokset. Kirjan julkaisukuluihin on saatu tukea Ympäristöministeriöstä.

SISÄLLYS

Esipuhe...... 3

Kiitokset...... 3

Sisällys...... 5

Sammalten uhanalaisuustarkastelu...... 7 Sammalissa on runsaasti uhanalaisia lajeja ...... 7 Uhanalaisuusarvioinnin kansainväliset kriteerit...... 8 Uhanalaisuusluokat muuttuvat tiedon lisääntyessä...... 9 Muuttuva lajikäsitys vaikuttaa uhanalaisuusarvioihin...... 9 Uhkatekijät muuttuvat...... 10

Sammalten tunnistaminen...... 11 Sammalten luokittelu...... 11 Lajien tunnistaminen...... 11 Rakenteelliset tuntomerkit...... 12

Lajikuvausten sisältö ...... 16

Lajikuvaukset ...... 21

Lähteet...... 295

Sanasto...... 305

Sammalten rakenteita...... 308

Liite 1 Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa...... 309 Lehtisammalten levinneisyys eliömaakunnissa...... 311 Sarvi- ja maksasammalten levinneisyys eliömaakunnissa...... 334

Lajikuvausten hakemistot: ...... 343 Tieteelliset lajinimet...... 343 Suomenkieliset lajinimet...... 344

Kuvailulehti...... 345

Presentationsblad...... 346

Documentation page...... 347

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 5

Sammalten uhanalaisuustarkastelu

Sammalissa on runsaasti uhanalaisia lajeja

Tässä kirjassa esitellään muutamin muutoksin vuoden 2000 uhanalaisuustarkastelussa (Rassi ym. 2001) hävinneiksi ja uhanalaisiksi luokitellut sammallajit. Uhanalaisiin lajeihin luetaan kuuluviksi äärimmäisen uhanalaiset (CR – Critically Endangered), erittäin uhanalaiset (EN – Endangered) ja vaarantuneet (VU – Vulnerable) lajit. Uhanalaisuusluokka kuvaa lajin teoreettista häviämistodennä- köisyyttä, joka on sitä suurempi mitä korkeammassa uhanalaisluokassa laji on. Alueellisesti suku- puuttoon kuollut eli hävinnyt laji (RE – Regionally extinct) ei ole enää uhanalainen. Taulukossa 1 on esitelty Suomen sammallajien jakautuminen hävinneisiin lajeihin ja eri uhanalaisluokkiin. Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Nykyiseen taksonomiseen käsitykseen ja levinneisyystie- toon pohjautuva luettelo maamme sammalista on esitetty liitteessä 1. Yhteensä 161 sammallajia on luokiteltu hävinneeksi tai uhanalaiseksi. Tämä on 18 % kaikista sammalistamme. Luku on melko korkea moneen muuhun eliöryhmään verrattuna, sillä useimmissa eliöryhmissä uhanalaisten la- jien osuus on Suomessa n. 10 % lajistosta. Sammalissa on kuitenkin runsaasti erityisten pienelin­ ympäristöjen luontaisesti harvinaisia tai ihmistoiminnan vuoksi voimakkaasti taantuneita lajeja. Sammalten elämänkierto on monivaiheinen ja helposti ympäristömuutoksista häiriintyvä. Monet sammalet viihtyvät pienilmastoltaan vakaissa ja suojaisissa oloissa. Tasaisesta kosteudesta voi- makkaammin riippuvista maksasammalista on suurempi osa uhanalaisia kuin lehtisammalista. Uhanalaisissa sammalissa on runsaasti lähteiden ja pienvesien, kalkkikallioiden, lettojen, suojaisten silikaattikalliojyrkänteiden lajeja, sekä vanhojen luonnonmetsien ja korpien lahopuulla ja lehtojen vanhojen lehtipuiden rungoilla kasvavia sammalia. Nämä elinympäristöt ovat voimakkaasti vähen- tyneet maankäytön vuoksi ja osa niistä on luontaisestikin harvinaisia ja pienialaisia. Merkillepanta- vaa on myös tiettyjen häiriöympäristöjen kuten tulvamaiden ja vanhakantaisten maanviljelysympä- ristöjen sammallajien taantuminen laajalti niin Suomessa kuin koko Euroopassakin. Sammalet eivät ole sopeutuneet tehokkaaseen ja nopeaan maankäyttöön, vaan ovat taantuneet ja uhanalaistuneet laajalti, vaikka osaa sammalten kannalta monimuotoisista elinympäristöistä on alettu sittemmin turvata esimerkiksi luonnonsuojelulain, vesilain, metsälain tai metsänhoitosuositusten avulla.

Taulukko 1. Hävinneiden ja uhanalaisten lehti-, maksa- ja sarvisammalten määrät. Lisäksi taulukossa esitetään hävin- neiden ja uhanalaisten lajien osuus koko lajimäärästä. RE = hävinnyt, CR = äärimmäisen uhanalainen, EN = erittäin uhanalainen, VU = vaarantunut (Rassi ym. 2001 mukaan). Uhanalaisia Hävinneiden ja uhanalaisten (CR, EN, VU) osuus koko sammallajistosta RE CR EN VU yhteensä (määrä suluissa) Lehtisammalet 17 13 29 49 91 16 % (662 lehtisammalta) Bryophyta Maksasammalet 7 6 7 32 45 24 % (219 maksasammalta) Marchantiophyta Sarvisammalet 1 0 0 0 0 50 % (2 sarvisammalta) Anthocerophyta Yhteensä 25 19 36 81 136 18 % (yht. 884 lajia)

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 7 Uhanalaisuusarvioinnin kansainväliset kriteerit

Vuoden 2000 uhanalaisuusarviointi perustui kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n määrit- tämiin kriteereihin ja niiden raja-arvoihin. Yhteenveto kriteereistä ja niiden käytöstä sammalten uhanalaisuusarvioinnissa on esitelty pääpiirteissään taulukossa 2. Kriteerit on kuvattu tarkemmin uhanalaisuusmietinnössä (Rassi ym. 2001: Liite 1 s. 429) ja uhanalaisuusarvioinnin soveltamista koskevassa raportissa (Kanerva ym. 1998). Kunkin uhanalaisen sammallajin arvioinnissa käytetyt kriteerit löytyvät tämän kirjan lajikuvauksista. Suomi oli vuosituhannen vaihteessa Ruotsin kanssa edelläkävijä kansainvälisen luonnonsuojeluliiton kriteerien soveltamisessa kansallisella tasolla koko lajiston uhanalaisuustarkastelussa. IUCN:n kriteerien soveltamisesta sammaliin oli onneksi jo jonkin verran kansainvälistä kokemusta (Palmer ym. 1997, Hallingbäck 1998, Hallingbäck ym. 1998), jota sovellettiin sammalten arvioinnissa myös meillä. Sittemmin IUCN:n kriteerejä on täsmennetty ja eri uhanalaisuusluokkien prosentuaaliset raja-arvot ovat hieman muuttuneet (IUCN 2001, IUCN 2003), mutta pääpiirteissään kriteerit ovat ennallaan. IUCN:n mukaisesta tarkastelusta on tullut yleisesti käytetty tapa tehdä kansallisia uhanalaisuusarviointeja. Yhtenäisten kriteerien käyttö on ainoa keino saattaa kansalliset uhanalaisuustarkastelut keskenään vertailukelpoisiksi. Tuoreita IUCN:n periaatteiden mukaisia sammaltarkasteluja on ilmestynyt mm. Ruotsista, Norjasta, Sveitsistä, Tšekistä, Serbiasta ja Montenegrosta. Koko Euroopan uhanalaisten sammalten luetteloa ja lajikuva- uksia päivitetään näiden kriteerien pohjalta. Verrattuna meillä aiemmin sovellettuun kansalliseen arviointikriteeristöön IUCN:n kriteereitä käytettäessä korostuvat luontaisesti harvinaiset lajit.

Taulukko 2. IUCN:n tarkastelukriteerit A-E ja niiden käyttö sammalten uhanalaisuuden arvioinnissa (Rassi ym. 2001).

A – Populaation pieneneminen joko menneisyydessä (A1) tai tulevaisuudessa (A2) esim. levinnei- syysalueen pienenemisen ja/tai elinympäristöjen laadun heikkenemisen perusteella arvioituna: uhanalaisilla lajeilla yli 20 % heikkeneminen kolmen sukupolven tai 10 vuoden kuluessa. Monivuotisilla sammalilla käy- tettiin sukupolven ikänä 25 vuotta. A-kriteeriä on käytetty melko runsaasti sammalten uhanalaisuusluokan määrittämisessä. Kriteerin käyttö on perustunut tietoon tai asiantuntija-arvioon lajin elinympäristön kehi- tyksestä ja levinneisyysalueen muutoksista.

B – Levinneisyys tai esiintymisalue on suppea ja esiintymät ovat (B1) pirstoutuneet tai niitä on enintään kymmenen uhanalaisilla lajeilla ja (B2) taantuminen jatkuu tai (B3) kannanvaihtelut ovat voi- makkaita. Sammalilla B-kriteeriä käytettäessä tarkasteltiin pirstoutuneisuutta ja esiintymien vähäistä mää- rää yhdessä elinympäristöjen, tunnettujen esiintymien tai levinneisyysalueen jatkuvan taantumisen kanssa. B-kriteeriä käytettiin kohtalaisesti sammalten uhanalaisuutta arvioitaessa.

C – Pieni ja jatkuvasti taantuva populaatio, joka (C1) vähenee jatkuvasti tai (C2) populaati­ oiden yksilömäärät ovat hyvin alhaisia / keskittyneet yhteen paikallispopulaatioon. Sammalista on hyvin niukasti yksilömäärät huomioon ottavia seuranta-aineistoja, joten C-kriteeriä käytettiin hyvin vähän uhanalaisuusarvioinnissa.

D – Hyvin pieni ja rajoittunut populaatio, jossa (D1) lisääntymiskykyisten yksilöiden määrä on uhanalaisilla alle 1000 kpl tai (D2) populaation esiintymisalue on erittäin pieni tai esiintymiä vähän, uhan- alaisilla enintään 5 kpl. D2-kriteerin tulkinnassa Suomi poikkesi IUCN:n ohjeista, koska meillä sen perus- teella määriteltiin myös CR ja EN luokille rajat (CR yksi esiintymä, EN kaksi esiintymää, IUCN:n ohjeiden mukaan kaikki alle 5 esiintymän lajit kuuluvat luokkaan VU). D-kriteeri on ollut merkittävä luokittelupe- ruste harvinaisille lajeille, joiden esiintymät sijaitsevat suojelualueilla. Näitä on etenkin levinneisyysalueensa reunoilla elävissä lajeissa, kuten hemiboreaalisen vyöhykkeen lajeissa tai Skandien tunturiketjun harvinaisis- sa lajeissa sekä Kuusamon Oulangan rotkolaaksojen sammallajistossa.

E – Häviämistodennäköisyys kvantitatiivisen analyysin perusteella. Kriteeriä ei käytetty sammalilla, koska kvantitatiiviseen analyysiin soveltuvia aineistoja on hyvin niukasti saatavilla eikä tarvitta- via analyysejä ole tehty.

8 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Uhanalaisuusluokat muuttuvat tiedon lisääntyessä

Uhanalaisuustarkastelu on yksi tapa seurata lajiston ja elinympäristöjen muutoksia, ja se on tärkeä väline kansallisessa biodiversiteetin tilan seurannassa. Uhanalaisten lajien luetteloissa tapahtuu muutoksia esim. lisääntyvän tiedon myötä ja maankäytön muuttuessa. Tietty laji saattaa osoittautua maastokartoitusten perusteella aiemmin tiedettyä yleisemmäksi tai sen elinympäristöön ei enää kohdistu uhkia. Soveliaan elinympäristön määrä voi jopa lisääntyä, jolloin lajin uhanalaisuusluok- ka voi laskea. Toisaalta aiempina vuosikymmeninä tapahtunut elinympäristöjen väheneminen voi vaikuttaa kannan tilaan viiveellä, vaikka nykyisin elinympäristöjä pyrittäisiin jo turvaamaan. Suomen seuraava uhanalaisuusarviointi valmistuu vuonna 2010. Eri uhanalaisuusluokkien ra- jojen muutokset uusituissa IUCN:n ohjeissa ovat sen verran pieniä, että ne eivät vaikuta suuresti siihen, mitä lajeja luokitellaan uhanalaisiksi (Mannerkoski & Ryttäri 2007). Sen sijaan uhanalaisiksi arvioitujen lajien joukossa on odotettavissa useita luokkamuutoksia. Vuoden 2000 tarkastelussa mukana oli yhteensä 161 uhanalaista ja hävinnyttä sammallajia. Uhanalaiset sammalet -kirjassa esitellään 160 sammallajia. Aiemmin hävinneeksi luokiteltu etelän- karhunsammal Polytrichastrum pallidisetum siirrettiin puutteellisesti tunnettujen luokkaan, koska sille löytyi muutama uusi kasvupaikka Etelä-Hämeestä ja Pohjois-Karjalasta melko tavanomaisista metsäympäristöistä. Tämän vaikeasti tunnettavan lajin levinneisyys on ilmeisesti huonosti tunnettu. Aiemmin hävinneiksi katsotuista lajeista kantopihtisammal Cephalozia catenulata ja rantalovisammal Lophozia capitata ovat löytyneet maastamme uudelleen. Vuoden 2000 uhanalaisuustarkastelun jälkeen Suomesta on myös löytynyt muutama uusi sammallaji, jotka ovat todennäköisesti kasvaneet täällä jo pitkään. Jotkin näistä lajeista on luokiteltu uhanalaisiksi, esimerkiksi lännenriippusammal Neckera pumila ja tunturikaulasammal Trematodon brevicollis. Esiintymä- ja seurantatiedon ohessa museonäytteiden uudelleen tarkastelu voi muuttaa uhan- alaisuusluokkia. Aiemmin (Rassi ym. 2001, Ulvinen ym. 2002) hävinneeksi luokitellun hituritvasam- malen Amblystegium confervoides ainoa näyte osoittautui tätä kirjaa valmisteltaessa toiseksi lajiksi, eikä hituritvasammal kuulu enää Suomen sammalkasvistoon. Samoin kävi aiemmin vaarantuneeksi luokitellulle katvenokkasammalelle Eurhychium speciosum, jonka museonäytteet osoittautuivat ylei- seksi metsäsuikerosammaleksi Sciuro-hypnum oedipodium (synonyymi Brachythecium oedipodium). Museonäytteiden järjestelmälliseen tarkistukseen ei ole ollut resursseja, joten vastaavia muutoksia on odotettavissa jatkossakin.

Muuttuva lajikäsitys vaikuttaa uhanalaisuusarvioihin

Tutkimusmenetelmien kehittyessä, etenkin DNA-tekniikoiden ja laskennallisten luokitteluohjelmien myötä, sammallajiston sukulaisuussuhteista on saatu runsaasti uutta tietoa. Tämä on vaikuttanut lajikäsitykseen ja sitä myötä nimistöönkin, joka elää edelleen voimakkaasti. Tiettyjä taksoneita on yhdistetty äskettäin, esimerkiksi vaarantunut silmuhiirensammal Bryum neodamense luetaan ny- kyisin osaksi yleistä lettohiirensammalta B. pseudotriquetrum. Aiemmin vaarantuneeksi luokiteltu pallohiirensammal B. mamillatum katsotaan kuuluvan samaan lajiin kuin Suomesta hävinneeksi luokiteltu päärynähiirensammal B. warneum. Vastaavasti äärimmäisen uhanalainen alvaritoukosam- mal Pottia conica luetaan nyt samaan lajiin kuin aiemmin hävinneeksi luokiteltu rikkatoukosammal Pottia davalliana ja suvun nimeksi on vaihtunut Microbryum. Tässä kirjassa nämä toukosammalet esitellään Microbryum davallianum -lajin variaatioina. Vuoden 2000 uhanalaisuustarkastelun jälkei- set taksonomiset muutokset on selvitetty käsillä olevassa kirjassa kunkin lajin esittelyn yhteydessä Synonyymit-otsikon alla. Teoksissa Rassi ym. (2001) ja Ulvinen ym. (2002) käytetty nimistö on mai- nittu synonyymeissä.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 9 Uhkatekijät muuttuvat

Suuri haaste edessä olevalle vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnille on ilmastonmuutos. Vuoden 2000 arvioinnissa se otettiin sammalilla huomioon vasta hyvin rajallisesti jos ollenkaan. Etenkin monivuotisten paljakalla, lumenviipymillä, tunturisoilla ja tunturien valuvetisillä pahdoilla kasva- vien sammalten joukossa saattaa olla lukuisia lajeja, joiden luokkaa on syytä nostaa ilmaston läm- penemisen vuoksi, kun tarkastellaan kolmen sukupolven kuluessa tapahtuvia kannanmuutoksia. Kvantitatiiviseen aineistoon perustuen (Reinikainen ym. 2001) monien tavanomaistenkin metsä- ja suosammalten kannanmuutokset ovat olleet hyvin rajuja kolmen sukupolven kuluessa Suomessa. Esimerkiksi koko maassa yleisen metsäkerrossammalen Hylocomium splendens kanta on puoliin- tunut muutamassa sukupolvessa metsätalouden vaikutuksesta. Maankäytön vaikutusten vuoksi harvinaisten sammallajien kannat taantuvat edelleen Etelä-Suomessa jopa pienten suojelualueiden sisällä. Esimerkiksi huolimatta luonnontilaisten lähteiden suojelusta niin vesi- kuin metsälain perus- teella niihin kohdistuu edelleen pohjaveden lisääntyvän käytön aiheuttamia voimakkaita paineita. Typpilaskeuma aiheuttaa edelleen rehevöitymistä ja umpeenkasvua monissa elinympäristöissä, vaikka toisaalta happamoitumisen vaikutukset ovat vähentyneet ja lajisto alkaa niistä selvästi toi- pua. Tulevaisuudessa myös esimerkiksi kantojen ja muiden hakkuutähteiden käyttö bioenergiaksi saattaa aiheuttaa uhan niillä kasvaville metsäsammallajeille. Varsinkin eteläisessä Suomessa monet elinympäristöt ovat pahoin pirstoutuneet ja lajien kantojen viiveellä tapahtuvia muutoksia on han- kala ennustaa.

10 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Sammalten tunnistaminen

Sammalten luokittelu

Suomen sammalet kuuluvat kolmeen kaareen: sarvisammalten kaareen Anthocerophyta, maksa- sammalten kaareen Marchantiophyta ja lehtisammalten kaareen Bryophyta. Uhanalaisten ja hä- vinneiden sammalten joukossa sarvisammalia edustaa yksi laji, puikkosammal Phaeoceros carolinia- nus. Maksasammalten kaaressa on kaksi luokkaa: maksasammalet Marchantiopsida (kahdeksan uhanalaista lajia) ja aitomaksasammalet Jungermanniopsida (44 uhanalaista lajia). Lehtisammalten kaareen Bryophyta kuuluu 104 Suomessa uhanalaista tai hävinnyttä sammalta, joista kaksi kuuluu rahkasammalten Sphagnopsida, kaksi karhunsammalten Polytrichopsida ja 100 aitosammalten Bryopsida luokkaan.

Lajien tunnistaminen

Sammallajien kuten muidenkin kasvien tunnistaminen perustuu niiden rakennepiirteisiin. Sam- malet ovat putkilokasveja yksinkertaisempia, joten erilaisia verrattavia ominaisuuksia ei ole kovin paljon. Sammalet ovat pienikokoisia: suurimmatkin lajit ovat yleensä vain muutaman kymmenen senttimetrin mittaisia. Valtaosa maamme sammalista on kooltaan 1–10 cm, ja lajistoomme kuuluu suurehko joukko aivan pieniä, vain muutaman millimetrin kokoisia sammalia. Koska monet sam- malten rakenteista ovat pieniä ja vaikeasti havaittavia, on suurennuslasi (eli luppi, mielellään 10–20 kertaa suurentava) tuntomerkkien havaitsemisessa välttämätön apuväline. Monet lajituntomerkit löytyvät vasta mikroskoopilla tarkasteltuina, joskin kokemus lajeista ja niiden elintavoista auttaa tunnistamaan lajeja myös ilman mikroskooppia maastossa. Usein määrityksen joutuu kuitenkin varmistamaan mikroskoopin avulla, etenkin jos kyseessä on harvinaisen sammallajin erottaminen sitä yleisemmästä lähilajista. Lajien ulkonäkö saattaa myös vaihdella suuresti eri ympäristöissä. Rakennepiirteiden ohella tunnistamisessa auttaa monille sammallajeille ominainen ympäristö- vaatimusten tarkkarajaisuus. Elinympäristövaatimusten merkitys tunnistamisessa korostuu ennen kaikkea uhanalaisilla sammalilla, sillä niille soveltuvat kasvupaikat ovat harvinaisia. Erityisistä kas- vuympäristöistä, kuten kalkkikallioilta, ravinteisilta soilta tai jalopuumetsiköistä on huomattavasti todennäköisempää löytää uhanalaisia sammalia kuin metsätalouskäytössä olevasta kangasmetsästä. Parhaassa tapauksessa voi jo löytöpaikan perusteella sulkea pois rakenteeltaan toisiaan muistutta- via, mutta erilaisilla kasvupaikoilla viihtyviä lähilajeja. Näytteitä kerättäessä ja lajeja määritettäessä kasvupaikan ja -ympäristön tarkka havainnoiminen ja ilmoittaminen onkin tärkeää. Sammalet voivat pienten itiöidensä avulla kulkeutua ilmavirtojen mukana pitkiäkin matkoja. Osa vaateliaistakin lajeista saattaa tilapäisluonteisesti kasvaa myös epätyypillisillä kasvupaikoilla, jolloin pelkkä kasvupaikka ei riitä lajin tunnistamiseen. Kaukolevinnän seurauksena muodostunei- ta esiintymiä ovat saattaneet edustaa eräät meillä vain kerran havaitut sammallajit, joiden ainoat esiintymät ovat sittemmin hävinneet. On kuitenkin mahdollista, että tällaiset lajit voivat levitä maahamme uudelleen tai kaikkia mahdollisia vanhojakaan esiintymäpaikkoja ei vielä ole löydetty, joten niille soveltuvia kasvupaikkoja on syytä pitää silmällä etenkin seuduilla, missä lajia on joskus havaittu. Esimerkkejä tällaisista sammalista ovat mm. meillä vain yhdessä paikassa Ahvenanmaalla havaitut ja sittemmin hävinneet hentosiipisammal → Fissidens gracilifolius ja lännentorasammal → Cynodontium jenneri.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 11 Rakenteelliset tuntomerkit

Sammalten tunnistamisessa keskeiset tuntomerkit ovat lajikohtaisia. Ne voidaan jakaa karkeasti paljain silmin tai lupin avulla nähtäviin ja mikroskooppisiin. Tunnistettavan sammalen koosta, kasvupaikasta ja tutkittavan sammalkasvuston iästä ja kehitysvaiheesta riippuu, mitä tuntomerkkejä voidaan käyttää. Pienimpien lajien kuten hitusammalten Seligeria spp. versoa tai koko kasvustoakin voi olla vaikea havaita ilman suurennuslasia. Jotkut tuntomerkit kuten monien maksasammalten lehtisolujen öljykappaleet säilyvät näytteissä muuttumattomina vain lyhyen ajan, jopa vain joitakin tunteja, eikä niitä löydy enää kuivuneista näytteistä. Monet lajit näyttävät lisäksi kuivina ja kosteina aivan erilaisilta, joten niiden tunnistaminen edellyttää verson ulkomuodon tuntemista sekä kuivana että märkänä. Mahdollisen uhanalaisen lajin ollessa kyseessä on usein syytä kerätä pieni, mutta riittävät tuntomerkit sisältävä näyte, josta voidaan tarvittaessa tehdä leikkeitä solutuntomerkkien tarkistamiseksi mikroskoopin avulla. Myös sammalen valokuvaaminen maastossa löytöpaikallaan voi toisinaan auttaa lajin tunnistuksessa. Monet alla esitellyt tuntomerkit on selitetty myös sanas- tossa (sivuilla 305–308).

Paljain silmin havaittavat tuntomerkit Versojen koko on ensimmäisiä tunnistamisessa havaittavia seikkoja. Versojen koko mitataan yleensä verson tyvestä kärkeen. Monilla sammalilla versot kasvavat jatkuvasti kärjistään ja lahoavat samaan aikaan tyvistään, joten tarkkojen versomittojen ilmoittaminen voi olla vaikeaa. Maksasammalet ovat yleisesti lehtisammalia pienempiä. Pienimmät maksasammalversot ovat 1–3 mm pitkiä, kes- kikokoiset n. 0,5–3(–5) cm ja suurimmat lajit noin 5 cm tai enemmän. Pienten lehtisammalten versot ovat kooltaan alle 1 cm, keskikokoisten 1–10 cm ja suurien yli 10 cm. Lajien versojen mitat voivat vaihdella kasvupaikkojen mukaan hyvinkin paljon. Sekovarrelliset maksasammalet on useimmiten helppo erottaa nauhamaisten tai levymäisten, vaihtelevasti haaraisten versojensa perusteella muista sammalryhmistä. Niillä on myös usein näyt- täviä lisääntymisrakenteita, jotka helpottavat paitsi lajien havaitsemista myös tunnistamista. Lehdel- listen maksasammalten ja lehtisammalten erottaminen toisistaan ei yleensä tuota vaikeuksia, mutta erityisesti eräiden pienikokoisten lajien kohdalla voidaan tarvita suurennuslasia, jotta erottavat tuntomerkit näkyisivät. Näitä ovat lehtirivien määrä ja sijainti versoilla, lehtien kiinnittyminen varteen, lehden muoto ja keskisuonellisuus. Lehdellisillä maksasammalilla on varsissaan 2–3 lehti- riviä, joista yksi usein muista lehdistä poikkeavan muotoisten vatsalehtien rivi on varren alapinnalla tai se puuttuu, ja varren sivuilla on kaksi kylkilehtiriviä. Lehtisammalten lehdet ovat useimmiten varsilla kierteisesti. Joillakin lajeilla lehdet ovat selkeinä riveinä, joissa lehdet kuitenkin ovat kaikki samanlaisia, tai litteästi kaksipuolisesti varren sivuilla. Maksasammalten lehtimuoto vaihtelee hyvin paljon, ja lehdet ovat usein eri tavoin liuskaisia. Niistä puuttuu keskisuoni ja ne ovat yleensä leveästi varteen kiinnittyneitä. Lehtisammalten lehdet taas ovat ehyitä mutta usein laidoistaan hampaisia. Ne ovat tavallisesti keskisuonellisia, mutta joskus keskisuoni on luonteenomaisesti hyvin lyhyt tai puuttuu. Lehtien kiinnittymiskohta varteen on kapea tai joskus lehden tyvi ympäröi tuppimaisesti vartta. Joskus lehtilavan tyvet voivat jatkua pitkästi johteisina vartta pitkin.

Kasvutapa on maastotuntomerkki, joka koon lisäksi on ensimmäisiä sammalesta havaittavia ominai- suuksia. Varret voivat kasvaa litteästi alustan myötäisinä, niiden kärjet tai haarat voivat kohota ylös tai roikkua alas kasvualustasta, tai versot voivat olla pystyjä, suoraan ylöspäin kasvavia. Pystyt ver- sot voivat olla yksittäin tai tiheydeltään vaihtelevina mattomaisina tai nukkamaisina kasvustoina, tai ne voivat muodostaa selkeärajaisia tai kasvualustaa epämääräisen muotoisina myötäileviä tuppaita. Eräät suurikokoiset pystykasvuiset lajit muodostavat laajoja yhtenäisiä tai laikuittaisia peitteitä. Etenkin monet lehdelliset maksasammalet voivat kasvaa yksittäisinä muiden sammalten seassa suikertelevina versoina, jolloin niiden koko ja ulkonäkö voivat olla varsin erilaisia kuin puhtaissa kasvustoissa. Lehtisammalilla kasvutapaan liittyy itiöpesäkkeiden sijainti versolla. Pystykasvuisilla kärkipesäkkeisillä lajeilla itiöpesäke sijaitsee verson tai sen haaran kärjessä, kun taas suikertavien, alustanmyötäisten haarapesäkkeisten lehtisammalten itiöpesäkkeet kehittyvät varren sivuhaaroille.

12 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Versojen haarautumistapa on joillakin lajeilla hyvä maastotuntomerkki. Sekovarrelliset maksasam- malet voivat haarautua halkihaaraisesti tai epäsäännöllisesti. Joskus sekovarren reunat voivat olla myös epäsäännöllisen liuskaisia tai röyhelömäisiä. Lehdellisillä maksasammalilla on usein versojen kärkiin kehittyvien perianttien alta lähteviä haaroja (innovaatiohaarat) tai haarat syntyvät verson si- vuille kylkilehtien väleihin (lateraaliset haarat). Haarat voivat olla erilaistuneita, varren vatsapuolelle kehittyviä rihmamaisia suvuttomina leviäiminä toimivia hentoversoja eli flagelleja. Samaan tapaan leviäiminä toimivia helposti irtoavia rihmamaisia flagelleja tai lehtihankoihin kehittyviä pystyjä ituhaaroja tai itusilmuja esiintyy myös lehtisammalilla. Lehtisammalten versojen haarat voivat olla säännöllisesti varren sivuilla, jolloin versosta muodostuu sulkamainen, tai haarat ovat varsilla epäsäännöllisen kierteisesti. Varret voivat myös olla lähes tai täysin haarattomia. Joillakin lehtisam- malilla on varressa pieniä lehtimäisiä parafyllejä, joillakin lajeilla taas varsien haarautumiskohdissa suomumaisia pseudoparafyllejä, jotka molemmat ovat tärkeitä taksonomisia tuntomerkkejä.

Verson ulkomuotoon vaikuttaa myös juurtumahapsien eli ritsoidien määrä ja sijainti varrella tai lehdillä. Joillakin maksasammalilla yksisoluiset ritsoidit voivat olla värillisiä tai kärjistä haaraisia, ja niissä on usein sienirihmoja. Lehtisammalten ritsoidit ovat monisoluisia ja usein haaraisia. Ritsoidien koko ja sijainti varrella on esimerkiksi lehväsammalsukuja ja -lajeja (mm. suku Rhizomnium) erottava tuntomerkki. Eräillä lehtisammallajeilla ritsoidit muodostavat paksun huopamaisen peitteen varsille, jolloin versot ovat paksuja ja töpäköitä. Ritsoideista on joillakin lajeilla kehittynyt myös leviäimiä.

Versojen ja niiden muodostaman kasvuston väri voi auttaa tunnistamaan sammallajin maastossa. Ympäristötekijät kuten sammalen kasvupaikan valoisuus ja kosteusolot vaikuttavat väriin. Esi- merkiksi monet lehdelliset maksasammalet saavat aukeilla kasvupaikoilla versoihinsa punertavaa väriä, joka voi varjopaikoilla puuttua täysin. Eräiden lajien tunnistamisessa on myös yksittäisten versonosien väreillä tärkeä merkitys. Sekovarrellisten maksasammalten suomujen tai lehdellisten maksasammalten ritsoidien väri voi olla hyvä tuntomerkki. Väriaineet saattavat sijaita joko solun sei- nässä tai sisällä. Esimerkiksi hiirensammalilla Bryum spp. värien sijainnilla on tärkeä taksonominen merkitys. Etenkin monilla rahkasammalilla Sphagnum spp. värit ovat tärkeitä lajituntomerkkejä.

Sukuelinten eli muna- ja siittiöpesäkkeiden sijainti versossa on monien lajien tunnistamisessa tär- keä tuntomerkki. Yksikotisten lajien naaras- ja koiraspuoliset sukuelimet ovat samassa versossa vierekkäin tai verson eri osissa, joskus eri haaroilla. Kaksikotisilla lajeilla sukuelimet ovat erillisissä versoissa tai kasvustoissa, ts. eri yksilöissä. Itiöpesäkkeiden ja muiden lisääntymisrakenteiden koko, muoto ja kypsymisen ajoitus ovat niin ikään tärkeitä tuntomerkkejä.

Itiöpesäke saattaa joskus olla lähes ainoa maastossa havaittava rakenne, kuten esimerkiksi laho- kaviosammalen Buxbaumia viridis tai piilosammalen Cryptothallus mirabilis itiöpesäkkeet. Lehti­ sammalilla ovat mm. pesäkeperän pituus ja väri sekä pesäkkeen asento, muoto ja suuvaruksen rakenne keskeisiä lajituntomerkkejä. Maksasammalilla itse itiöpesäke on lyhytikäisyytensä vuoksi vähemmän tärkeä tuntomerkki ja muut lisääntymisrakenteet, kuten munapesäkesuojuksen eli pe- riantin muoto, ovat tärkeämpiä. Eräillä lehtisammalilla lähilajien erottaminen ilman itiöpesäkkeitä on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Mikroskooppiset tuntomerkit Sammalten mikroskopointi on usein hidasta ja työlästä, mutta vaadittava tekniikka on suhteellisen yksinkertaista eikä itse mikroskooppia lukuun ottamatta vaadi suuria investointeja. Jo pienillä suurennuksilla (100–400 x) saa selkoa useimmista solutason tuntomerkeistä. Mittaokulaari on tar- peellinen lisälaite. Sammalten mikroskooppiset tuntomerkit kuten lehtisolukot ovat usein nähtävissä vesipreparaateissa ilman leikkeiden tekoa näytettä päältä katsottaessa. Sammalten solukot voidaan saada kuivistakin näytteistä alkuperäiseen asuun liottamalla näytettä vedessä tai esim. alkoholissa. Joskus voi olla tarpeen huuhdella näytettä vedellä. Etenkin hienojakoisella maalla kasvavat samma- let ovat usein hiekan peitossa ja tuntomerkit siksi vaikeasti havaittavissa. Partaterällä tehdyt ohuet poikkileikkaukset ovat joskus tarpeellisia, jotta tärkeät lajituntomerkit löytyisivät sekovarsista ja

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 13 varsista, ja joskus tarvitaan myös lehtien poikkileikkauksia esimerkiksi keskisuonen solurakenteen selvittämiseksi. Mikroskopointi kannattaa aloittaa pienellä suurennuksella ja vaihtaa sopivan tar- kastelukohdan löydyttyä isompaan suurennukseen.

Lehtisolujen muoto, soluseinien paksuus, solujen pituus- ja leveysmitat sekä pintarakenteet ovat ylei- simmin lajintunnistuksessa tarvittavia mikroskooppisia tuntomerkkejä. Sammalten lehdet ovat pää- asiassa yhden solukerroksen vahvuisia, joten solutuntomerkit näkyvät irrotetuissa lehdissä helposti ilman preparointia. Maksasammalten lehtien soluseinien kulmissa on usein trigoneiksi kutsuttuja vahvennoksia, ja soluissa on lajityypillinen määrä kooltaan ja muodoltaan vaihtelevia öljykappaleita. Joillakin maksasammalilla kylkilehdet ovat kaksiosaisia siten, että toinen liuska on kääntynyt varren vatsapuolelle. Selkä- ja vatsaliuskan kokosuhteet ja taitekohdan eli kölin pituus erottuvat selkeimmin mikroskoopissa, mutta kokemuksen kasvaessa näiden yksityiskohtien erottaminen on mahdollis- ta myös maastossa. Lehtisammalten lehtisolujen muoto ja erilaistumisen aste vaihtelevat, mutta öljykappaleita niiden soluissa ei ole ja solujen kulmavahvennokset ovat harvinaisia, muunlaisia seinäpaksunnoksia ja esim. huokosia kyllä esiintyy. Lehtisammalten lehtien tyvisolukot poikkeavat joskus muusta solukosta, ja muodostavat esimerkiksi värittömän tuppimaisen tyven, tai niillä on lehden kiinnittymiskohdassa lehden tyven laidoilla muusta solukosta erottuva tyvinurkkasoluryh- mä. Joillakin lehtisammalilla on lehden laidassa reunussolukko, joka voi olla kahden solukerroksen vahvuinen ja eri tavoin hampainen. Karhunsammalten (Polytrichaceae) tärkeitä lajituntomerkkejä ovat keskisuonen yläpinnalla sijaitsevien liistakkeiden solujonojen korkeus ja kärkisolujen muoto, jotka ovat tarkasti nähtävissä vain lehtien poikkileikkauksista. Hyvin monien lajien lehtisolujen pinnassa on nystymäisiä ulokkeita kuten papilleja tai mamilleja. Monesti lehtien papillisuuden voi havaita himmeästä väristä ilman mikroskooppiakin, mutta papillien lukumäärän, sijainnin, koon ja muodon erottamiseen tarvitaan mikroskooppia. Joillakin lajeilla on soluissaan papilleja matalampia pullistumia, mamilleja, joiden sijainti solussa on tärkeä lajituntomerkki esimerkiksi lähdesammalilla Philonotis spp. Maksasammalten lehdissä solujen pintarakenteet ovat harvinaisia, mutta joskus solun kutikula eli pintakelmu voi olla uurteinen tai rosoinen, mikä erottuu vain mikroskoopissa.

Sekovarrellisten maksasammalten sekovarsi on joko erilaistunut tai erilaistumaton. Sekovarren paksuus eli solukerrosten määrä sekovarren keskellä ja laidoissa, laidan yksisolukerroksisen vyö- hykkeen leveys ja eri solukerrosten erilaistuminen on usein syytä tarkistaa tekemällä sekovarresta poikkileikkauksia, joita tutkitaan mikroskoopin avulla. Ilmarakojen esiintyminen sekovarsilla näkyy usein jo suurennuslasin avulla, samoin monien maksasammallajien sekovarsien ala- ja/tai yläpin- nalla olevat ohuet kalvomaiset suomut. Joskus sekovarsissa voi erottua keskijänne. Aitomaksasam- maliin kuuluvilla sekovarrellisilla lajeilla verso on erilaistumaton ja ohut. Piilosammalen sekovarsi on maanalainen ja lehtivihreätön, mikä erottaa sen kaikista muista sekovarrellisista sammalista. Myös joidenkin lehtisammalten varren poikkileikkauksessa erottuva pienisoluinen keskijänne ja suurionteloisten pintasolujen kerros ovat tärkeitä tuntomerkkejä.

Monilla lehtisammalilla suuvaruksen rakenne on keskeinen ja itiöpesäkkeen muiden tuntomerkkien ohella ratkaisevan tärkeä tuntomerkki. Suuvaruksen yleisrakenne erottuu ilman mikroskooppiakin, mutta joskus, etenkin hiirensammalilla, on tarpeen tarkastella suuvarushampaiden rakennetta. Hiip- pasammalilla Orthotrichum spp. itiöpesäkkeen seinän ilmarakojen rakenne on tärkeä tuntomerkki, joka erottuu parhaiten mikroskoopin avulla. Joillakin lajeilla, esim. suikerosammalilla (Brachythecium s. lato), on pesäkeperän pinnassa papilleja. Joskus pesäkeperän pituus ja pesäkkeen ulottuminen suojuslehtien yläpuolelle ovat hyviä tuntomerkkejä. Munapesäkkeitä ja kehittyvää itiöpesäkettä suojaavan pussimaisen rakenteen, periantin, sijainti, muoto, solukon rakenne ja suun hampaisuus ovat maksasammalilla tärkeitä tuntomerkkejä, joista osa on havaittavissa paljain silmin. Periantin suun hampaisuus ja seinämän solukon paksuus eivät kuitenkaan aina erotu ilman mikroskooppia. Tärkeitä mikroskooppisia tuntomerkkejä ovat myös itiöiden koko, väri ja pintarakenteet. Maksasam- malilla on itiöpesäkkeessä lisäksi yksisoluisia elateereja, joiden pituus, paksuus ja kierteiden määrä ovat tuntomerkkejä, joita on mahdotonta nähdä ilman mikroskooppia. Itiöiden pintarakenteet ovat tärkeitä tuntomerkkejä sarvisammalilla ja maksasammalista etenkin ruusukesammalilla Riccia spp. Myös monien lehtisammalten, esimerkiksi kellosammalten Encalypta spp., erottamisessa itiöiden pintarakenteet ovat merkittäviä.

14 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Valitettavasti kaikki lajit kattavia suomenkielisiä ajantasaisia sammalkasvioita ei toistaiseksi ole saatavilla. Määrityksen avuksi löytyy kuitenkin mm. Suomen vesisammalkasvio (Koponen ym. 1995) ja Helsingin yliopiston opetusmonisteita (Koponen 2000, Piippo 1996). Apua ja lisätietoa sammalten rakenteista ja lajien tunnistamisesta löytyy sammalkasvioista (esim. Damsholt 2002, Hallingbäck ym. 2006, Nyholm 1987, 1989, 1993, 1998, Paton 1999, Smith 1990, 2004, Rikkinen 2008), joissa on yleensä kuvitettu sanasto rakenteiden ja termien selventämiseksi. Sammalten elämänkierrosta ja rakenteista voi lukea lisää myös Helsingin yliopiston opetusmonisteesta Enroth ym. (1997). ”Structural diversity of bryophytes” (Crum 2001) on syvällisempää perehtymistä sammalten rakenteiden evoluutioon ja monimuotoisuuteen haluaville suositeltava teos.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 15 Lajikuvausten sisältö

Kirjassa käytetään ajantasaista sammalten luokittelua ja nimistöä. Lajien nimistö ja taksonomia noudattaa Euroopan lehti- ja maksasammalten viimeisimpiä luetteloita (Hill ym. 2006, Söderström ym. 2002), lukuun ottamatta muutamia lajikuvauksissa erikseen mainittuja tapauksia. Niiden koh- dalla on seurattu Ruotsissa valittua taksonomista käsitystä (Hallingbäck ym. 2006). Tiettyjen leh- tisammalryhmien taksonomisen tutkimuksen tuloksena on kuvattu uusia sukuja. Lajien asema sukutasolla on selkiytynyt mm. heimoissa Brachytheciaceae ja Leskeaceae. Nämä muutokset on otettu huomioon paitsi tieteellisessä myös suomenkielisessä nimistössä, joka näiltä osin poikkeaa aikaisemmasta uhanalaisuustarkastelusta (Rassi ym. 2001) ja Suomen sammalet -teoksesta (Ulvinen ym. 2002). Lajien ruotsinkieliset nimet ovat pääasiassa Ruotsin uusimman lajiluettelon (Hallingbäck ym. 2006) mukaisia.

Tieteellisen, suomen- ja ruotsinkielisen lajinimen lisäksi otsikkotasolla esitetään kunkin lajin uhanalaisuusluokka sanallisesti ja lyhenteellä. Vuoden 2000 mietinnön jälkeen uhanalaisiksi luo- kitellut lajit on osoitettu asteriskilla * uhanalaisuusluokan lyhenteen jäljessä. §-merkinnällä on esitetty sammalen kuuluminen erityisesti suojeltaviin lajeihin. Erityisesti suojeltavat lajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4. Niihin kuuluvat pääsääntöisesti äärimmäisen uhanalaiset ja erittäin uhanalaiset lajit sekä muutama vaarantunut laji lukuun ottamatta pelkästään Ahvenanmaalla esiintyviä lajeja. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä. Tietyt lajit eivät olleet mukana erityisesti suojeltujen lajien listaa valmisteltaessa vaikka ne sille kuuluisivat. Nämä ovat rantalovisammal Lophozia capitata, tuntu- rikaulasammal Trematodon brevicollis ja aiemmista uhanalaisista vaarantunut pohjankellosammal Encalypta mutica. DII-merkinnällä on osoitettu luontodirektiivin liitteessä II luetellut Euroopan yhteisön tärkeinä pitämät sammallajit. Jäsenvaltioiden on osoitettava näiden suojelemiseksi riittävä määrä erityisten suojelutoimien alueita. Tavoitteena on lajien suojelun tason säilyminen suotuisana. Suomessa esiintyvistä sammalista näihin kuuluu 13 lajia.

Vastuulajit ovat lajeja, joiden säilyttämisessä Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu Euroo- pan maantieteellisellä alueella. Niiden eurooppalaisesta kannasta ja elinympäristöistä merkittävä tai suurin osa on Suomessa. Mukana on niin uhanalaisia kuin elinvoimaisiakin lajeja. Vastuulajien listalla on yhteensä 78 sammallajia, joista 31 on uhanalaisia. Uhanalaisuusluokittelun perustana käy- tetyt IUCN-kriteerit on esitetty lyhenteinä (kts. taulukko 2) otsikkorivin oikeassa laidassa. Kunkin lajin systemaattista asemaa osoittavat heimo, lahko ja luokka ovat alimmalla otsikkorivillä.

Malli lajikuvauksen otsikkorivien rakenteesta

Tieteellinen lajinimi Auktori suomen- ja ruotsinkielinen lajinimi Uhanalaisuusluokka ja lyhenne * § • DII • vastuulaji • IUCN-kriteerit Heimo, lahko ja luokka

16 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Tunnistaminen Kappaleessa on kuvaus lajin keskeisistä tuntomerkeistä. Lajikuvaukset on pyritty koostamaan siten, että ne sisältävät sekä luonteenomaiset maastotuntomerkit että keskeisimmät muista lajeista erottavat tuntomerkit. Kaikkia yksityiskohtia ei kuvaukseen ole otettu, ja lajin määrityksen tukena kannattaa käyttää muitakin määritysoppaita. Vertailun tueksi kappaleessa on mukana tärkeimpien lähilajien ja muiden samankaltaisten lajien tuntomerkkejä. Lajien tuntomerkit on koottu sammalkas- vioista ja viimeaikaisista taksonomisista julkaisuista lajikuvausten kirjoittajien omien kokemusten pohjalta siten, että esitellyt sammallajit olisi mahdollista tunnistaa.

Levinneisyys Kappale sisältää tiivistetysti lajin yleislevinneisyyden eri maanosissa sekä tarkemmin levinneisyyden Euroopassa ja Suomen lähialueilla. Levinneisyystiedot perustuvat ensisijaisesti eri sammalkasvi- oista koottuihin tietoihin, joiden tarkkuus voi vaihdella. Kappaleen lopussa on esitetty luettelona lyhenteet niistä Suomen eliömaakunnista, joissa laji on havaittu. Eritellymmin levinneisyyden voi tarkistaa myös liitteen 1 Suomen kaikki sammallajit kattavasta luettelosta.

Biologia Kappaleessa on ensin tietoa lajin kotisuudesta, lisääntymiskeinoista ja niiden yleisyydestä, sekä arvio lajin mahdollisuuksista kaukolevintään. Vain hyvin harvoista lajeista on tutkittua tietoa li- sääntymisen yleisyydestä ja leviämiskyvystä. Viitteellisinä taustaselvityksinä esitetyille yleistyksille esimerkiksi siitä, että pieni-itiöisten lajien kaukolevintäkyky on suuri-itiöisiä lajeja parempi ovat mm. Miles & Longton (1992), Söderström & Herben (1997) ja Muñoz ym. (2004). Suvullisten (itiöt) ja suvuttomien (itujyväset, ituversot yms.) leviäinten leviämiskyvystä esitetyt arviot perustuvat mm. Kimmererin (1991, 1994), Laaka-Lindbergin ym. (2003) ja Pohjamon ym. (2006) tutkimuksissa esitettyihin tuloksiin. Kappaleen lopussa on kuvaus lajin tyypillisistä kasvupaikoista ja elinympä- ristövaatimuksista. Nämä tiedot perustuvat kasvioissa esitettyihin tietoihin lajin ekologiasta sekä etenkin lajikuvausten kirjoittajien omiin havaintoihin ja kokemuksiin lajin kasvupaikoista.

Seuralaislajit Kappaleessa esitetään tietoja kyseisen lajin kanssa tyypillisesti kasvavista muista sammalista, jäkä- listä ja putkilokasveista. Usein samanlaisilla kasvupaikoilla esiintyy samoja lajeja, ja seuralaislajien tunnistaminen voi edesauttaa uhanalaisten lajien löytymistä ja havaitsemista maastossa. Lisäksi seuralaislajit osaltaan kertovat kasvupaikan ympäristötekijöistä, esimerkiksi ravinteisuudesta, kas- vualustan happamuudesta tai kosteudesta ja häiriöalttiudesta. Tiedot perustuvat kirjallisuuteen, museonäytteistä havaittuihin seuralaisiin ja näyte-etiketteihin kirjattuihin tietoihin sekä kirjoittajien omiin havaintoihin seuralaislajeista. Jäkälälajien nimistö noudattaa Suomen jäkälien lajilistaa (Viti- kainen ym. 1997) ja putkilokasvien nimistö Retkeilykasviota (Hämet-Ahti ym. 1998).

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kappaleessa kerrotaan mitä lajin suomalaisen kannan kehityksestä ja uhanalaisuudesta tiedetään. Kappaleen alussa on lajin tunnettujen esiintymien kokonaismäärä Suomessa. Vanhoiksi esiinty- miksi kutsutaan niitä, joista viimeisin havainto on tehty ennen vuotta 1990, sitä tuoreemmat ovat nykyesiintymiä. Esiintymien tilaa on kuvattu joko yhteenvetona koko maasta tai eritellymmin eliömaakunnittain. Esiintymien määrä eliömaakunnissa on esitetty etelästä pohjoiseen A- InL (liite 1). Lajien uhanalaisuuden syyt on pyritty esittämään yhdenmukaisesti vuoden 2000 uhanalaisuus- tarkastelussa esitetyn kanssa (Rassi ym. 2001) täydennettynä edellisen tarkastelun jälkeen kertyneellä tiedolla. Uhkatekijät on samoin kuvattu edellisen uhanalaisuusarvioinnin pohjalta kuitenkin siten, että nykyisten uhkatekijöiden osuutta on tarpeen mukaan korostettu.

Uhanalaisuus Euroopassa Kappaleen alussa on lueteltu lyhenteiden avulla tiivistetysti lajin uhanalaisuustilanne Euroopassa (EUR) ja Suomen lähinaapureista Virossa (EST), Norjassa (NOR) ja Ruotsissa (SWE). LC tarkoit- taa, että laji on elinvoimainen, NT silmälläpidettävä ja VU, EN, CR ja RE että laji on vastaavien IUCN-luokkien mukaisesti luokiteltu ko. alueella. Näiden lisäksi tekstissä on lueteltu lajin uhan-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 17 alaisuustietoja Euroopan eri maista. Euroopan uhanalaisten lajien listaa päivitetään IUCN:n kri- teerien mukaiseksi1. Osalla sammallajeista luokitus perustuu vuoden 1995 julkaisuun (European Committee…1995), joka poikkeaa meillä ja muissa Pohjoismaissa käytössä olevasta luokituksesta. Myös Viron luokitus on hieman meikäläisestä poikkeava.

Euroopan sammalten uhanalaisuusluokat (The European Committee… 1995): Ex Hävinnyt. Lajia ei ole tavattu 30 vuoteen sen tunnetuilta esiintymispaikoilta koko maailmassa. Ev Kadonnut. Laji on kadonnut Euroopasta, mutta sitä esiintyy yhä muualla. E Erittäin uhanalainen. Laji on vaarassa hävitä ja sen selviytyminen on epätodennäköistä, elleivät uhat poistu tai laji on erittäin uhanalainen suurimmassa osassa Euroopan maiden uhanalaisten lajien luetteloita tai lajin esiintymistä huomattava osa on tutkittu ja todettu hävinneiksi viimeisen 30 vuoden aikana. V Vaarantunut. Laji todennäköisesti siirtyy erittäin uhanalaisten lajien luokkaan lähitulevai- suudessa, elleivät uhanalaisuuden syyt poistu. R Harvinainen. Laji esiintyy alle 40:llä 50 km x 50 km UTM-ruudun alueella Euroopassa tai alle 5 %:lla em. ruuduista päälevinneisyysalueellaan. K Puutteellisesti tunnettu. Lajin levinneisyysalue on hyvin rajallinen, mutta tarkempi sijoitta- minen uhanalaisuusluokkiin edellyttää vielä tutkimusta. RT Alueellisesti uhanalainen. Laji ei selvästikään ole uhanalainen koko Euroopassa, mutta on uhanalainen tai hävinnyt laajoilta alueilta Euroopassa. T Todennäköisesti uhanalainen laji, mutta taksonomia epäselvä.

Viron uhanalaisuusluokat (Lilleleht 1998) Ex Hävinnyt tai todennäköisesti hävinnyt. Lajin populaatio on hävinnyt tai todennäköisesti­ hä- vinnyt Virosta. Lajia ei ole tavattu vuoden 1950 jälkeen (vesielinympäristöjen­ osalta vuoden 1965 jälkeen), mutta sen esiintyminen sitä ennen on luotettavasti dokumentoitu. EN Erittäin uhanalainen. Laji on suuressa uhassa hävitä tai laji on vähentynyt kriittiseen luku- määrään tai sen elinympäristö on vähentynyt siinä määrin, että lajin selviäminen Virossa on epätodennäköistä, jos uhkaavien tekijöiden vaikutus jatkuu. VU Vaarantunut. Lajin populaatio pienenee liiallisen hyödyntämisen tai elinympäristöjen tuho- amisen tai vahingoittamisen takia, ja lajin yksilömäärä pienenee ja levinneisyys suppenee nopeasti ja on todennäköistä, että lajista tulee erittäin uhanalainen lähitulevaisuudessa, jos uhkaavien tekijöiden vaikutus jatkuu. R Harvinainen. Laji esiintyy Virossa suppealla alueella tai on hyvin harvinainen, mutta ei vielä erittäin uhanalainen tai vaarantunut. NT Lajit, jotka eivät kuulu edellisiin luokkiin, mutta joiden tilanne vaatii seurantaa. Toistaiseksi melko tavallisia lajeja. DD Lajit, jotka kuuluvat luokkiin Ex, EN, VU tai R, mutta joiden uhanalaisuutta ei pystytä tar- kemmin määrittämään puutteellisten tietojen takia.

1 http://www.bio.ntnu.no/ECCB/RDBTaxon.php

18 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet

Suojelu Kappaleessa on yhteenveto lajien esiintymien sijoittumisesta suojelualueille. Lajien suojelutilanne vaihtelee varsin paljon. Suojelun ulkopuolelle jäävien esiintymien osuus on luonnollisesti keskeinen tieto lajin uhanalaisuuden arvioinnissa, joten sitä on tilanteen mukaan pyritty korostamaan. Suojelu- kappale sisältää myös ehdotuksia kyseisen lajin suojelua edistävistä toimenpiteistä. Useimmille lajeille ehdotetaan myös lajin säilymiseksi ja tilanteen selvittämiseksi vaadittavia hoito- ja muita toimenpiteitä.

Synonyymit Kappaleessa on luettelo vanhoista ja eri taksonomisten näkemysten mukaisista tieteellisistä nimistä. Synonyymiluettelo ei ole täysin kattava, mutta mukaan on pyritty ottamaan viime aikoihin asti kas- vioissa ja muualla kirjallisuudessa käytössä ollutta nimistöä. Synonyymiluettelo helpottaa tutuksi tulleiden nimien muutosten seuraamista ja auttaa esimerkiksi löytämään aiemmissa uhanalaisuus- tarkasteluissa eri nimillä esiintyneiden lajien tiedot kirjasta. Eräitä Suomen sammalet -julkaisussa (Ulvinen ym. 2002) mainittuja vanhoja synonyymejä on jätetty pois.

Kirjallisuus Kappaleessa on kyseistä lajia käsittelevät viitteet lueteltuina. Viitteet löytyvät lähdeluettelosta kirjan lopusta. Mikäli lajia koskevat levinneisyys- ja muut tiedot ovat peräisin yleisteoksista (mm. Damsholt 2002, Hallingbäck ym. 2006, Nyholm 1987, 1989, 1993, 1998, Paton 1999, Smith 1990, 2004, Söderström 1996, 1998, Söderström ym. 2002, Ulvinen ym. 2002), ei näitä teoksia ole erikseen lueteltu.

Viittaus Kappaleesta käy ilmi viittaamista varten tekstin kirjoittaja ja nimi. Viittaus on muotoa: Ulvinen, T. 2009: Amblyodon dealbatus – vaarantunut. Julk.: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. & Syrjä- nen, K. (toim.). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas. S. 21–22.

Levinneisyyskartta Lajikuvauksen yhteydessä on kunkin lajin levinneisyyden neliöpeninkulman (10 x 10 km) tarkkuu- della esittävä kartta. Tuoreet havainnot (vuodesta 1990 lähtien tehdyt) on esitetty mustilla pisteillä ja vanhat (ennen vuotta 1990 tehdyt) punaisilla pisteillä. Kartat perustuvat ympäristöhallinnon Eliölajit-tietojärjestelmän havaintotietoihin.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 19

Amblyodon dealbatus (Hedw.) P.Beauv. kenosammal, långhalsmossa Vaarantunut VU A1c, B1+2c Heimo: Meesiaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kenosammal on pieninä 1–5 cm korkuisina tup- Kenosammal kasvaa kosteilla paina kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. kalkkipitoisilla paikoilla, kalk- Lehdet ovat puikeita tai lähes vastapuikeita ja kiseutujen lähdepurojen reuna- suippokärkisiä, ja kärkiosan reuna on matala- ja milla, tihkupinnoilla ja lettorim- tylppähampainen. Keskisuoni on kapeahko, ei pien reunamättäiden turpeella, lavan kärkeen ulottuva. Lehtilavan solut ovat lettorämeiden väliköissä etenkin suurionteloisia, pitkänomaisen kuusikulmaisia paljastuneilla paikoilla ja joskus ja ohutseinäisiä. Kenosammal on tavallisesti myös lettopainanteessa märällä itiöpesäkkeellinen. Pesäkeperä on n. 5 cm pit- lahopuulla. Sitä saattaa löytää kä. Pesäke on nuijamainen ja sivulle kaartuva, myös kosteilta varjoisilta kalk- ja sen kaulaosa on pitkä. Itiöt ovat kookkaita, kikallioilta ja kalkkisoraikoilta n. 40 µm. humuksensekaiselta maalta, Samaan heimoon kuuluva tihkunuijasammal sekä ihmisen käsittelemistä ym- Meesia uliginosa muistuttaa itiöpesäkkeiltään päristöistä kuten suopelloilta ja kenosammalta. Sen lehdet ovat kuitenkin pys- kalkkialueiden niittyjen ojista. tyjä, kapean kielimäisiä ja tylppäkärkisiä. Keski- Tunturikoivikossa se kasvaa kosteissa juoteissa suoni on hyvin vahva, tyvellä yli puolet lehden kalkkialustalla. Laji on hyötynyt kosteiden kalk- leveydestä. Lehden laita on taakäänteinen ja la- kipitoisten ympäristöjen laidunnuksesta, kunhan van solut pienempiä, paksuhkoseinäisiä. Myös se ei ole ollut liian kuluttavaa. muiden nuijasammalten itiöpesäkkeet ovat sa- manlaisia, mutta lehdet ovat kapean kolmiomai- Seuralaislajit sia, vertaa isonuijasammal → Meesia longiseta ja Kenosammalen seurassa kasvaa kalkkilähtei- pohjannuijasammal → M. hexasticha. den luonteenomaisia sammalia, kuten sirppi­ huurresammalta Palustriella falcata, pohjan­ Levinneisyys huurresammalta P. decipiens ja siro­huurresammalta Laajalti pohjoisella pallonpuoliskolla Euraasias- Cratoneuron filicinum, sekä tavallisempien tihku- sa ja Pohjois-Amerikassa tavattava kenosammal lettojen lajien ohella myös tihkunuijasammalta, viihtyy etenkin viileässä vyöhykkeessä. Se tun- mustapääsammalta Catoscopium nigritum ja let- netaan myös Etelä-Afrikasta ja Tulimaasta. Sam- tosiipisammalta Fissidens adianthoides sekä mak- mal kasvaa Islannissa ja Huippuvuorilla, sekä sasammalista vaateliaita lähdehammassammalta­ Baltian maissa harvakseltaan ja runsaimmin Leiocolea bantriensis, tulvahammas­sammalta L. kalkkialueilla. Venäjällä sitä on Karjalan tasa- gillmanii ja etelänkehräsammalta → Moerckia vallassa ja Murmanskin alueella. Se tunnetaan hibernica. Muutamalla paikalla lähellä on myös kaikista Pohjoismaista. Suomessa sammal on vaarantunutta kupusientä lettotuhkeloa Bovista harvinainen, ja sen esiintymisalue on hajanai- paludosa. Putkilokasvilajisto on niin ikään runsas nen, kalkkialueille keskittynyt. A–U, OP–Ks, kenosammalen kasvupaikoilla, seuralaisista mai- EnL. nittakoon vuorolehtihorsma Epilobium davuricum ja mähkä Selaginella selaginoides. Biologia Kenosammal on mätästävä monivuotinen laji, Kannan kehitys ja uhanalaisuus mutta useinkin paikallaan lyhytikäinen. Yksi- Kenosammalta on löydetty noin 40 paikalta, joista kotisena se on yleisesti itiöpesäkkeellinen. Itiöt 15 on nykykasvupaikkoja. Suomessa lajin esiin- ovat melko kookkaita eivätkä siten soveliaita tymisalue on luontaisesti pirstoutunut, ja esiin- kaukolevintään. Kenosammal on huono kilpai- tymiä tunnetaan Ahvenanmaalta Enontekiön lija, mutta leviää helposti paljastuneelle lettotur- Lappiin. Ahvenanmaalta­ ei ole uusia havaintoja peelle ojamaille, ojanpieliin, talviteiden ja met- sitten 1900-luvun alun, ja sammalen katsotaan- säkoneurien laitoihin tai hirven­polkemiin, mistä kin hävinneen sieltä. Varsinais-Suomessa lajilla se kuitenkin muun sammalikon ja kasvipeitteen on suppeat esiintymät Korppoon Limskärillä vahvistuttua pian häviää. (1933–2000) sekä Västanfjärdin Näsuddenilla

TH Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 21 (1989), mutta se on hävinnyt Lohjalta (1900). mm. Ruotsissa ja Norjassa. Paikoin Keski-Eu- Samoin sammal on ilmeisesti hävinnyt ainoil- roopassa kenosammal on pahoin taantunut, ku- ta Uudenmaan kasvupaikoiltaan Helsingistä. ten moni muukin letoilla kasvava sammal­laji. Kiimingissä (OP) kenosammal on löydetty Esimerkiksi Tšekissä sitä pidetään äärimmäisen useista paikoista Ison- ja Pikkuhalmeenmaan uhanalaisena, Puolassa se on erittäin uhanalai- alueella. Tervolassa (PeP) lajilla on kahdek- nen ja Espanjassa vaarantunut. Venäjällä se on san nykyesiintymää. Näistä Auringonkorven uhanalainen Karjalan tasavallassa ja Murmans- ja Heinijängän–Karhuaavan­ suojelualueiden kin alueella. Unkarista sen katsotaan hävinneen, esiintymät ovat runsaita, mutta osittain käsi- kuten myös suurimmasta osasta Saksaa. tellyllä turpeella kasvavia, joten niiden säily- minen paikalla pitkään ei ole täysin varmaa. Suojelu Kuusamossa (Ks) Oulangan kansallispuis- Kenosammalen esiintymistä runsas kymmen- tossa lajista tunnetaan puolen tusinaa esiin- kunta on luonnonsuojelualueilla ja Natura 2000 tymää Liikasenvaaran kylän ympäristöstä, ja -alueilla. Eniten suojelualueiden esiintymiä on yksi paikka on Oulankajoen kanjonissa Sallan Oulangan kansallispuistossa. Nykyesiintymistä puolella. Vuodesta 1990 lähtien laji on havait- suojelematta on osa Kiimingin kasvupaikoista tu Kuusamossa viidellä paikalla, ja niistä yksi sekä Tervolassa viisi Natura 2000 -alueiden ul- on kansallispuiston ulkopuolella. Kasvupaikat kopuolista kasvupaikkaa. Myös Kuusamossa on ovat luonnontilaisia kalkkivaikutteisia lähteik- suojelemattomia esiintymiä. köjä, tihkupintoja, lettoja ja lähdepurojen var- Vanhoista kasvupaikoista osa on vielä tar- sia. Pohjoisimmat havainnot ovat Enontekiön kistamatta. Varsinkin Ahvenanmaalta lajia on (EnL) Saanalta (1967–2002), missä laji kasvaa syytä etsiä edelleen. Suojelualueiden ulkopuo- edelleen runsaana pienellä alalla. liset esiintymät tulee turvata suojelualueita­ pe- Sammal on taantunut etenkin Etelä-Suomes- rustamalla. Kenosammalen kasvupaikat ovat sa. Ahvenanmaan esiintymien häviäminen on tavallisesti lajistoltaan monimuotoisia, ja niil- seurausta kuopanreunojen ja ojansivujen ka- lä kasvaa muitakin harvinaisia lajeja. Tällaisia toamisesta maatalouden muutosten seurauk- esiintymiä on etenkin Tervolan seudun huur- sena. Uhanalaisuuden syinä ovat ojitukset, resammallähteiköissä ja niiden lähituntumassa,­ kaivostoiminta, metsänhoito ja rakentaminen. ja nämä luonnonarvoiltaan valtakunnallisesti Kaivostoiminta saattaa uhata joitakin esiinty- merkittävät kohteet tulee ehdottomasti suojella. miä. Helsingin Mustavuorelta varjostuksen Osa kohteista tarvitsee lisäksi ennallistamis- tai lisääntymisen myötä muut sammalet lienevät hoitotoimia. Ojia tukkimalla saadaan etenkin syrjäyttäneet kenosammalen. Lähteiden ja läh- suonlaiteiden tihkupintoja ja lähdepurojen var- depurojen perkaus sekä lettojen ojitus ovat yhä sia palautetuksi sammalelle otollisiksi. uhkana sammalelle. Myös metsien hoitotoimet ja mm. puulajisuhteiden muutokset kasvupai- Synonyymit kan ympäristössä ovat uhkana lajin esiintymil- - le. Niin ikään rantojen umpeenkasvu haittaa eräitä esiintymiä. Kirjallisuus Ulvinen 1967, 2001 Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: DD, NOR: LC, SWE: LC Viittaus Kenosammal ei ole Euroopassa uhanalainen. Ulvinen, T. 2009: Amblyodon dealbatus – vaa- Sillä otaksutaan olevan elinvoimainen kanta rantunut.

Anastrophyllum cavifolium (H.Buch & S.W.Arnell) Lammes tunturiraippasammal, fjälltrappmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Tunturiraippasammal on pieninä ruskeina tai via ja jäykkiä, ja niillä on niukasti tai ei lainkaan ruskeanpunertavina, harvoin varjossa vihreinä ritsoideja. 2–4 -liuskaiset lehdet ovat harvassa, laikkuina kasvava maksasammal. Sen nuora- tiiviisti varren myötäisiä. Lehden vatsapuolei- maiset versot ovat pystyjä tai kohenevia, 1–3 cm nen reuna on ehyt, ja matalan kolmiomaiset pitkiä ja niukkahaaraisia. Varret ovat ruskehta- lehtiliuskat ovat tylppäkärkisiä. Lehtisolut ovat

22 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Suomessa tuntureilla harvinai- sena 330–1250 m korkeudessa.

Seuralaislajit Suomen esiintymissä tunturi- raippasammalen seuralaisina on tavattu kalkinsuosijasamma- lia kuten lettoväkäsammal Cam- pylium stellatum, kultasammal Tomentypnum nitens, lettosiipi- sammal Fissidens adianthoides, kalkkikarvasammal Ditrichum RV flexicaule ja lettokynsisammal Dicranum bonjeanii. Taivalkos- ohutseinäisiä ja trigonit suuria ja pulleita. Leh- ken esiintymässä tunturiraip- tiliuskojen laitasolut ovat 20–25 µm pitkiä. Leh- pasammalen seuralaisena kas- tisolujen kutikula on hienorakeinen ja lehden voi kallionäivesammal Mylia tyveä kohden uurteinen. Vatsalehdet yleensä taylorii. puuttuvat. Koirasversot ovat heikosti erilaistu- neita; siittiöpesäkkeiden suojuslehdet ovat kas- Kannan kehitys ja uhanalaisuus vulehtien kaltaisia. Tylpän monikulmikkaita, Tunturiraippasammal on löydetty Pohjois-Suo- 2-soluisia punaruskeita itujyväsiä on versoilla messa kahdeksasta paikasta. Taivalkosken (Ks) yleensä niukasti. Kovavaarasta laji on löydetty vuonna 1998. Tunturiraippasammal muistuttaa etenkin pik- Sodankylän (SoL) Pahtakoskella tunturiraip- kuraippasammalta A. minutum, jonka kanssa se pasammal on havaittu 1951, mutta esiintymän voi joskus kasvaa sekakasvustoina. Pikkuraip- nykytilasta ei ole tietoa. Eniten havaintoja on pasammalen lehdet ovat lähes aina 2-liuskaisia tunturialueelta Enontekiöltä (EnL) 1950- ja 1960- ja liuskojen laitasolut lyhyempiä, 15–18 µm. Li- luvuilta, jolloin laji on kerätty kolmelta paikalta säksi tunturiraippasammalen varret ovat poik- Saanan pohjoisrinteeltä ja Saanajärveltä sekä kileikkauksessa 13–14 solukerroksen paksuisia, yhdeltä paikalta Ridnitsohkkalta. Näiden esiin- kun taas pikkuraippasammalen varret ovat vain tymien nykytilaa ei tunneta. Tuorein havain- 9–11 solukerroksen paksuisia. to Enontekiöltä on Lätäsenon suun tienoilta Vákkovaljávrista vuodelta 2002. Utsjoen (InL) Levinneisyys Rišnjárvárrilta sammal löytyi vuonna 2000. Tunturiraippasammal on levinneisyydeltään Harvinaisen lajin uhanalaisuuden syyt ja arktinen. Se tunnetaan Pohjois-Venäjältä mm. uhkatekijät liittyvät suppeiden esiintymien Murmanskin alueelta ja Siperiasta sekä Grön- yleiseen häviämisriskiin satunnaistekijöiden lannista. Lajia ei ole Baltian maissa. Ruotsissa vuoksi ja ilmaston lämpenemisestä aiheutuvaan ja Norjassa sitä tavataan korkeimpien tunturien elinympäristöjen muuttumiseen. Taivalkosken lakialueilla. Suomessa on muutamia esiintymiä esiintymää voivat uhata metsänkäsittelytoimet. maan pohjoisosassa myös metsävyöhykkeessä. Eräillä paikoilla uhkana saattaa olla myös turis- Ks, SoL, EnL, InL. tien aiheuttama kasvupaikan kuluminen.

Biologia Uhanalaisuus Euroopassa Tunturiraippasammal on lisääntymis- ja leviä- EUR: EN, EST: -, NOR: DD, SWE: DD miskyvyltään luultavasti varsin heikko. Ver- Tunturiraippasammal on Euroopassa harvinai- soilla on satunnaisesti itujyväsiä, joiden avulla nen ja se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. sammal voi ylläpitää paikallisia kasvustojaan. Norjassa ja Ruotsissa se on puutteellisesti tun- Sukunsa muiden lajien tapaan oletettavasti kak- nettu. Venäjällä Murmanskin alueella sitä pide- sikotisen tunturiraippasammalen koirasversoja tään taantuvana. tavataan vain harvoin, eikä naarasversoja ja itiö- pesäkkeitä tunneta lainkaan. Suojelu Tunturiraippasammal kasvaa pieninä puh- Tunturiraippasammalen Sodankylän ja Tai- taina kasvustoina tai muiden sammalten seassa valkosken esiintymät eivät ole suojelualueilla. tihkupintojen mättäillä ja kivillä sekä märällä Enontekiön esiintymistä yksi sijaitsee Saanan mineraalimaalla enimmäkseen tunturien laki- luonnonsuojelualueella ja muut Käsivarren alueilla. Metsävyöhykkeessä kasvupaikat ovat tunturijärvien rantojensuojeluohjelman alueil- kosteiden painanteiden reunamilla. Ruotsissa la. Ridnitsohkkan esiintymä kuuluu Käsivarren havaintoja on 1000–1100 m korkeuteen asti ja erämaa-alueeseen ja Vákkovaljávrin esiintymä

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 23 Lätäsenon–Hietajoen soidensuojelualueeseen. Sphenolobus cavifolius (H.Buch & S.W.Arnell) Koska useimpien esiintymien nykytilaa ei tun- Müll. Frib. neta, tulee se selvittää. Tarvittaessa esiintymät tulee suojella luonnonsuojelualueina. Kirjallisuus Hallingbäck 1998a, Lammes 1977a, 1977b Synonyymit Lophozia cavifolia (H.Buch & S.W.Arnell) Viittaus R.M.Schust. Laaka-Lindberg, S. 2009: Anastrophyllum cavi- Orthocaulis cavifolius H.Buch & S.W.Arnell folium – vaarantunut.

Anastrophyllum michauxii (F.Weber) H.Buch etelänraippasammal, skogstrappmossa Vaarantunut VU vastuulaji • A1c, B1+2bcde Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

bilophozia spp., lovisammalet Lophozia spp. ja pussisamma- let Marsupella spp. saattavat muistuttaa etelänraippasam- malta, mutta sen luonteen­ omainen periantti ja lehtien kiinnittyminen varteen siten, että lehti on hieman selkäpuo- lelle kääntynyt, ovat parhaita erottavia tuntomerkkejä.

Levinneisyys Etelänraippasammal on lie- västi mantereinen laji, jota tavataan paikoitellen poh- joisen pallonpuoliskon lehtimetsävyöhykkeen pohjoisosista havumetsävyöhykkeen­ keski­

TH osiin. Länsi-Euroopasta laji puuttuu kokonaan, ja se karttaa myös Välimeren aluetta. Keski- Tunnistaminen Euroopassa laji on paikoittainen keskittyen ha- Etelänraippasammal on 1–2 cm pitkä ja noin vumetsäisille vuoristoseuduille. Eteläisinnä se 2 mm leveä tummahkon tai ruskehtavan vih- tunnetaan Pohjois-Italiasta ja -Balkanilta, idässä reä, tiheinä laikkuina kasvava maksasammal. Ukrainasta. Venäjällä se kasvaa Uralilla, mistä Lehdet ovat tiheässä, siirottavia ja tyveltään levinneisyys jatkuu Kaukasukselta Etelä-Siperi- sepivästi puolittain vartta ympäröiviä. Lehtien aa myöten Kauko-Itään sekä Japaniin. Tanskasta kärkilovi on avara ja lehtiliuskat suippoja. Solut ja Baltian maista lajia ei tunneta, eikä myöskään ovat lehden tyviosassa noin 17 x 25 µm, laidoilla Venäjältä Karjalan tasavallasta. Skandinaviassa hieman pienempiä. Solujen kutikula on papilli- etelänraippasammal esiintyy Ruotsin ja Norjan kas ja trigonit yleensä vahvoja. Varsien latvois- etelä- ja keskiosissa. Norjassa laji on paikoin sa yksittäin sijaitsevat periantit ovat päärynän­ tavallinen kostea­ilmastoisessa länsiosassa, muotoisia ja selvästi suojuslehtiensä yläpuolelle muualla harvinainen. Ruotsissa sillä on yli sata kohoavia. Periantin suu on liuskainen ja liuskat nykyistä kasvupaikkaa esiintymien keskittyessä ovat hampaisia. Etelänraippasammalella on maan lounaisosiin. Suomessa lajin painopiste on punaruskeita kulmikkaita itujyväsiä, jotka ovat eteläisissä maakunnissa, jos kohta sitä on tavattu kaksisoluisia. Kainuussa saakka. A–ES, PH–PK, Kn. Etelänraippasammalen kasvutapa on pysty, melkein typäkkä eikä raippamainen kuten sen Biologia yleisillä sukulaisilla pikkuraippasammalella A. Etelänraippasammal on kaksikotinen, mutta minutum ja isoraippasammalella A. saxicola. Pik- tuottaa silti yleisesti itiöpesäkkeitä. Naaras­ kuraippasammal sekä eräät pykäsammalet Bar- versot ovat hieman koiraita isompia. Itujyvä-

24 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet selliset versot ovat melko harvinaisia. Ne ovat toimintoineen on hävittänyt sammalen kaupun- usein pienikokoisia, ja niitä esiintyy etenkin kui- kiseuduilta ja muilta taajama-alueilta. Muualla vahkoilla kasvupaikoilla. Pieni-itiöisen (noin 10 suurin uhka on ollut metsänhakkuu: ensin kas- µm) etelänraippasammalen kaukoleviämiskyky vupaikka käy liian avoimeksi ja myöhemmin tai- lienee kohtalainen. mikon varttuessa se voi muuttua liian varjoiseksi. Elinympäristöltään etelänraippasammal vaatii Lahopuujatkumon katkeaminen ja kookkaan la- tasaista ja pysyvää ilmankosteutta. Useimmiten hopuuston puuttuminen on kaventanut lajin elin- sen tapaa karun silikaattikallion jyrkästi viistol- mahdollisuuksia talousmetsissä. Harvinaisena ja ta kivipinnalta, joskus kalliorotkon isolta siirto- pienialaisia kasvustoja muodostavana etelänraip- lohkareelta tai vanhan kangas­metsän tai korven pasammal on altis myös erilaisille satunnaisteki- maahan kaatuneelta järeältä lahopuulta. Laho- jöille. Elinympäristöjen laadullisesta huononemi- puustoisilla kasvupaikoilla on tavallisesti pitkä sesta huolimatta havainnot osoittavat, että laji voi lahopuujatkumo. menestyä hyvin talousmetsissäkin, kunhan vain varjoisia ja karuja silikaattikallioita on riittävästi Seuralaislajit tarjolla. Äskettäin tehdyt uudet löydöt saattavat Useimmat etelänraippasammalen seuralaislajit olla merkki kauan olemassa olleiden ennen tunte- ovat aivan tavanomaisia kalliosammalia, kuten mattomien kasvupaikkojen löytymisestä. kivikynsisammal Dicranum scoparium, kiviturkki­ ­ sammal Paraleucobryum longifolium, pikkuraip- Uhanalaisuus Euroopassa pasammal, kantopykäsammal Barbilophozia atte- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT nuata, pohjanlovisammal Lophozia sudetica, kieli­ Lajia ei ole luokiteltu uhanalaiseksi Euroopassa. kinnas­sammal Scapania lingulata ja iso­kämmen­ Se on erittäin uhanalainen Saksassa ja vaaran- sammal Tritomaria quinquedentata. Harvemmin tunut Itävallassa ja Tšekissä sekä harvinainen seurassa voivat kasvaa vaateliaat kosteiden Bulgariassa. Ruotsissa lajia pidetään suojelunar- kallioiden lajit kuten pikkusaha­ ­sammal Bazzania voisten metsäympäristöjen indikaattorina, joka tricrenata, etelänhopea­sammal Gymnomitrion ob- on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Sen kanta on tusum tai vuoripussisammal­ → Marsupella spar- elinvoimainen Norjassa ja monissa Itä-Euroopan sifolia. Harvinaisia laho­puu­seuralaisia edustavat maissa ja Balkanilla. Italiasta etelänraippasam- pikkulovisammal Lophozia ascendens ja kantopaa- malen katsotaan hävinneen. nusammal → Calypogeia suecica. Suojelu Kannan kehitys ja uhanalaisuus Vain reilu viidesosa etelänraippasammalen esiin- Etelänraippasammalta on löydetty Suomessa tymistä sijaitsee suojelualueilla. Nykyesiintymis- kaikkiaan yli 50 paikalta. 38 paikasta on nykyha- tä neljätoista on suojelualueilla, niistä seitsemän vaintoja. Ahvenanmaalta on tiedossa 7 esiinty- pientä esiintymää Nuuksion kansallispuistossa mää 1800-luvulta, pääasiassa kallio­jyrkänteiltä. Espoossa ja Vihdissä. Lounaisin suojeltu kasvu- Varsinais-Suomesta on 10 melko tuoretta ha- paikka sijaitsee Saaristomerellä Nauvon Stora vaintoa lounais­saaristosta ja Lohjan seudulta. Styrsholmin lehtojen­suojelu­alueella. Niin ikään Uudeltamaalta on vanhoja tietoja 1800–1900-lu- suojeltuja ovat Etelä-Hämeen kasvupaikoista Lu- kujen vaihteesta Helsingin kantakaupungin­ tun- hangan Onkisalo, Vilppulan Elämänmäki, Janak- tumasta ja Vantaalta sekä 1920-luvulta Inkoosta. kalan Hyvä-Valkeen tervaleppäkorpi sekä Rump- Kaikki nämä esiintymät lienevät jo hävinneet. pukurun esiintymä Ruovedellä Helvetinjärven Nuuksiossa ja Lapinjärvellä lajia edelleen kas- kansallispuistossa. Pohjois-Savon esiintymä on vaa. Etelä-Karjalasta on yksi havainto Haminasta Koloveden kansallispuiston alueella. Myös Suo- (2002). Satakunnan ainoa kasvupaikka Noormar- men pohjoisin esiintymä Kuhmon Jämäsvaarassa kussa (1937) on saattanut hävitä. Etelä-Hämeestä, on suojeltu. etenkin Pirkanmaalta, tunnetaan viitisentoista Etelänraippasammalen esiintymistä monet esiintymää. Melkein kaikki niistä, samoin kuin täyttävät metsälain erityisen tärkeiden elinym- Pohjois-Hämeen esiintymä Virroilla ja Pohjois- päristöjen määritelmän. Lain nykyisten sovel- Savon esiintymä Enonkoskella, on löydetty 2000- tamisohjeiden mukaan varovaiset hakkuut ja luvulla. Myös havainnot Pohjois-Karjalasta (Toh- maapuiden poistot ovat kuitenkin sallittuja. majärvi 1988) ja Kainuusta (Kuhmo 1993) ovat Näin ollen metsälain soveltaminen ei turvaa melko tuoreita. Etelä-Savosta on vanha tieto Kan- etelänraippasammalen esiintymien säilymistä. gasniemeltä (1874). Etelänraippasammalen tilannetta tulee parantaa Nykytiedot etelänraippasammalen kasvupai- rauhoittamalla ainakin edustavat suojelematto- koista osoittavat toisaalta selvää kannan taan- mat esiintymäpaikat. Muilla kasvupaikoilla on tumista, toisaalta säilymistä ja vankistumista. tarpeen jättää suojapuusto kalliojyrkänteiden Asutuksen leviäminen moninaisine rakennus- edustoille ja säästää maapuut. Lisäksi etelän-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 25 raippasammalta on edelleenkin aiheellista etsiä Kirjallisuus sopivista elinympäristöistä, koska lajilla on mitä Nitare 2000, Pettersson 1997, Söderström ym. ilmeisimmin vielä tuntemattomia esiintymiä. 2002.

Synonyymit Viittaus Sphenolobus michauxii (F.Weber) Steph. Parnela, A. 2009: Anastrophyllum michauxii – vaarantunut.

Anastrophyllum sphenoloboides R.M.Schust. kururaippasammal, myrtrappmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Niiden suulla on 1–2 solun pi- tuisia matalia hampaita. Puna- ruskeat itiöt ovat pieniä, 12–15 µm halkaisijaltaan. Yleensä 1-soluiset monikulmaiset itu- jyväset ovat viininpunaisia ja kooltaan 16–19 x 18–21 µm. Kururaippasammal voi muistuttaa pikkuraippasam- malen muunnosta A. minutum var. minutum tai etelänraippa- sammalta →A. michauxii. Ensin mainitusta kururaippasammal

RV eroaa purppuransävyisen vä- rityksensä, hieman johteisten Tunnistaminen lehtiensä ja solujensa kook- Pieninä kasvustoina tai yksin versoin muiden kaiden, usein pulleiden trigonien perusteella. sammalten seassa kasvava vihreä tai oranssin- Etelänraippasammalesta kururaippasammalen punertava kururaippasammal on rehevien soi- erottaa versojen värisävyn lisäksi pienempi ko- den ja kalliokurujen maksasammal. Sen niuk- ko ja pystyt, suorat lehdet, joiden selkäpuoleiset kahaaraiset pystyt tai kohenevat varret ovat 1–2 lehtiliuskat ovat siirottavia. cm pitkiä ja mutkittelevia, ja niissä on runsaasti ritsoideja aina verson latvaa myöten. Lehdet Levinneisyys ovat vinosti varteen kiinnittyneitä ja pystyjä. Yleislevinneisyydeltään pohjoisen pallonpuo- Kaksiliuskaiset lehdet ovat muodoltaan leveän liskon arktisilla alueilla tavattavaa kururaip- soikeita tai suikeita ja leveimmillään tyvestä, pasammalta kasvaa Euroopassa ainoastaan joka on johteinen. Soikean kolmiomaiset tylp- Skandinavian pohjoisosissa ja Pohjois-Venäjällä pä- tai suippokärkiset lehtiliuskat ovat noin Murmanskin alueella. Aasiassa se tunnetaan ⅓ – ½ lehden pituudesta. Lehtisolut ovat pieniä, Keski- ja Itä-Siperiasta ja Pohjois-Amerikassa nelikulmaisia ja paksuseinäisiä. Niiden trigonit Alaskasta ja Kanadasta. Sitä tavataan myös ovat kohtalaisen suuria ja joskus pulleita. Kuti- Grönlannissa. Pohjoismaissa kururaippasam- kula on lehden tyvipuolella rakeinen tai kevyesti mal tunnetaan Pohjois-Ruotsista ja Suomen uurteinen. Lehtisoluissa on 2–5 soikeanpyöreää pohjoisosasta. Ks, InL. rakeista öljykappaletta. Koirasversojen kärjissä on 3–12, joskus jopa 25 paria siittiöpesäkkeiden Biologia suojuslehtiä, joiden tyvet ovat hieman pullis- Kururaippasammal on yksikotinen. Siittiö- ja tuneita. Selkäpuolella suojuslehden tyvessä on munapesäkkeistöt ovat joko peräkkäin samal- hammas tai kapea liuska. Munapesäkkeiden la versolla tai saman verson eri haaroilla. Täs- suojuslehdet ovat varsilehtiä selvästi suurempia, sä suhteessa kururaippasammal eroaa muista ja suojusvatsalehti yleensä puuttuu. Lieriömäi- Skandinaviassa tavattavista raippasammalla- set periantit ovat pystyjä ja syvään poimuisia. jeista. Suvulliset versot ovat yleisiä, ja sammal

26 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tuottaa itiöpesäkkeitä ja itiöitä ainakin ajoittain. elinympäristöjä etenkin Koillismaalla ja Metsä- Joskus versoihin kehittyy myös itujyväsiä. Le- Lapissa. Kururaippasammalen esiintymien hä- viämiskyky lienee siten suhteellisen hyvä. viämisen voivat aiheuttaa erilaiset pieniä kasvus- Kururaippasammal kasvaa kalkkipitoisella toja uhkaavat satunnaistekijät. Jäkälävuoman kal- märällä maalla ja joskus ohutturpeisten ravin- lionaluslohkareikolla sammalen esiintymää saat- teisten soiden mättäillä yleensä muiden sam- taa uhata retkeilyn aiheuttama kuluminen, tosin malten seassa tai harvoin pieninä puhtaina viralliset kulkureitit on ohjattu herkän vuoman kasvustoina. Joskus se kasvaa myös varjoisten ulkopuolelle. Ilmaston lämpenemisestä johtuva kalliojyrkänteiden ja kurujen tyvillä rakkakivi- elinympäristöjen muuttuminen voi uhata arkti- kossa tai ohuella turvemaalla. sen kururaippasammalen säilymistä Suomessa.

Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Kururaippasammal kasvaa muiden soiden ja EUR: CR, EST: -, NOR: -, SWE: DD kalliokurujen sammalten seassa. Seuralaisik- Kururaippasammal on luokiteltu Euroopassa ää- si on meillä ilmoitettu muun muassa tunturi- rimmäisen uhanalaiseksi. Ruotsissa sen tilanne kynsisammal Dicranum elongatum, rämekyn- on puutteellisesti tunnettu ja Venäjällä Murmans- sisammal D. undulatum, pikkuraippasammal, kin alueella se on harvinainen. pussikämmensammal Tritomaria polita, isokäm- mensammal T. quinquedentata, suopykäsammal Suojelu Barbilophozia binsteadii, rahkanäivesammal Mylia Kururaippasammalen Jäkälävuoman esiintymä anomala, lovisammalia Lophozia spp. ja pihtisam- kuuluu Oulangan kansallispuistoon. Inarin Syys- malia Cephalozia spp. järven ja Utsjoen Vaisjeaggin esiintymät eivät ole suojelualueilla. Syysjärven esiintymää pitää vielä Kannan kehitys ja uhanalaisuus etsiä ja kaikkien esiintymien tilaa seurata. Lisäksi Kururaippasammal tunnetaan kolmesta paikas- pienikokoisena ja muita lähilajeja muistuttavana ta Suomen Lapista. Kuusamon (Ks) Jäkälävuo- mahdollisesti vaille huomiota jäänyttä kururaip- man esiintymä löytyi vuonna 1976, ja sammal pasammalta tulee etsiä sopivilta kasvupaikoilta havaittiin paikalla myös vuonna 1999. Tieto Ina- etenkin tunturialueella. rin (InL) Syysjärven esiintymästä on vuodelta 1980, mutta lajia etsittäessä vuonna 2004 sitä ei Synonyymit onnistuttu löytämään uudestaan. Ympäristön - tila ei tiettävästi kuitenkaan ole tässä esiinty- mässä muuttunut. Vuonna 2005 kururaippa- Kirjallisuus sammal löytyi Utsjoelta Patonivan Vaisjeaggin Hallingbäck 1998b, Söderström 2001. suoalueelta. Lajin uhanalaisuus liittyy harvinaisuuteen Viittaus ja pieneen populaatiokokoon, lisäksi ojitukset Laaka-Lindberg, S. 2009: Anastrophyllum sphe- ja metsätalous ovat vähentäneet lajille sopivia noloboides – erittäin uhanalainen.

Anomobryum concinnatum (Spruce) Lindb. kurusammal, masknicka Vaarantunut VU D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kurusammal on kärkipesäkkeinen lehtisammal, ovat soikeahkoja ja tylppäkärkisiä verrattuna jonka pystykasvuiset versot muodostavat kalpe- useimpiin muihin lähisukuisiin sammaliin. Kes- an tai kellertävän vihreitä, kiiltäviä kasvustoja. kisuoni ulottuu lehden kärkeen saakka tai hiu- Kasvustot ovat tiiviitä, yhdestä muutamaan kan sen alapuolelle, ja lehden laidat ovat ham- senttimetrin korkuisia, mutta yksittäisiä verso- paattomia tai hyvin pienihampaisia. Pesäke on ja voi myös löytää muiden sammalten joukosta. pysty, pitkäperäinen. Sen suuvarus on surkastu- Lehdet ovat tiiviisti vartta vasten painautuneita, nut. Itiöt ovat pieniä, noin 14 μm:n kokoisia. joten versot ovat matomaisia. Lehtihangoissa on Kurusammal on melko vaatimattoman nä- usein lyhytperäisiä itusilmuja tai versoja. Lehdet köinen sammal, joka muistuttaa lähisukulaisi-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 27 sijaitsevat pahtakallioi- den kosteilla terasseil- la. Laji suosii liuske- tai hiekkakivialustaa, jon- ka pH on lähellä neut- raalia.

Seuralaislajit Seuralaislajeista Suo- men kasvupaikoilla ei ole tarkkaa tietoa, mutta samanlaisilla paikoilla Lounais-Kilpisjärvellä tavataan yleisinä esi- TH merkiksi pahtaome- aan hiirensammalia Bryum spp. Kurusammalen nasammalta Bartramia halleriana, nuorasammal- varsi on tyveltä punertava ja varrella on karhea- ta Pterigynandrum filiforme ja pulkkasammalta papillisia juurtumahapsia. Useimmista hiiren- Sauteria alpina. Ruotsin tuntureilla seuralaisina sammalista sen voi maastossa erottaa versojen ovat mm. tummauurnasammal Amphidium lap- kiillon perusteella. Hiirensammalista poiketen ponicum, säiläsammal Blindia acuta, pohjanpu- kurusammalen lehdistä puuttuu kapeiden solu- rosammal Hygrohypnum alpestre ja kalliolähde- jen muodostama reunasolukko. Mikroskoopissa sammal Philonotis tomentella. Entisessä Sallassa sen erottaa myös lehden kärjen kapeiden ja pak- Kutsan Hirveäkalliolla seurana on lapinseita- suseinäisten matomaisten solujen perusteella. sammal Plagiobryum zieri. Skandeilla kasvaa läheinen A. julaceum, jonka muunnokseksi kurusammal usein katsotaan. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Sen lehdet ovat vahvasti kuperia, eikä sillä ole Tiedot kaikista neljästä Suomen kurusammale- itusilmuja. Hyvin harvinaiset itiöpesäkkeet ovat siintymästä perustuvat H. Roivaisen 1930–60- sivulle sojottavia tai nuokkuvia. Suuvarus on lukujen aikana Enontekiön (EnL) Saanan, Jol- hyvin kehittynyt. Laji on myös Suomen tuntu- lanoaivin ja Annjalonjin pahdoilta ja Poroenon rialueelta löydettävissä. Vallinkorvan Pirunportin jyrkänteeltä keräämiin näytteisiin. Esiintymien nykyistä kuntoa ei her- Levinneisyys baarionäytteiden epätarkkojen sijaintitietojen Kurusammalen levinneisyysalue on laaja Eu- takia ole pystytty varmistamaan. Saanan esiin- raasian arktisilla ja alpiinisilla alueilla Intiaa ja tymä paljastui vasta 2004 Roivaisen sieltä kerää- Japania myöten. Euroopassa lajin levinneisyys män näytteen löydyttyä Tukholman kasvimuse- keskittyy vuoristoihin. Venäjällä kurusammal- osta. Vaikka Saana kuuluu Kilpisjärven alueen ta tavataan harvinaisena Murmanskin alueella kohteista sammaltutkijoiden tarkimmin tutki- entisessä Sallassa. Tanskasta ja Baltian maista miin, ei kurusammalta ole sielläkään löydetty sitä ei tunneta. Pohjoismaissa kurusammal on Roivaisen 1936 tekemän havainnon jälkeen. paikoittain tavallinen Skandien alueella Etelä- Esiintymien tilaa ei tunneta, joten niiden uh- Ruotsia myöten. Sammalta esiintyy myös Islan- katekijöistäkään ei ole tietoa. Lajin suomalainen nissa. Suomesta tiedetään neljä kasvupaikkaa kanta on suppea ja sille sopivia elinympäristöjä Luoteis-Enontekiön tuntureilta. EnL. varsin niukasti tarjolla. Ilmaston lämpeneminen saattaa uhata tämän tunturisammalen esiinty- Biologia miä. Kaksikotisen kurusammalen kasvustoissa ta- vataan itiöpesäkkeitä vain harvoin. Suomesta Uhanalaisuus Euroopassa kerätyistä näytteistä ne puuttuvat tyystin. Ku- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC rusammal leviää myös suvuttomasti lehtihan- Muualla Euroopassa, mukaan lukien muut koihin kehittyvien itusilmujen tai lyhyiden su- Skandinavian maat, kurusammalen kanta on vuttomaan levintään erikoistuneiden irtoavien elinvoimainen. Ruotsissa ja Norjassa laji esiin- haarojen avulla. tyy paikoittaisena, mutta kasvupaikoillaan se Kurusammal kasvaa kostealla maalla sekä on verraten runsas. hienojakoisen maan peittämillä kivillä tai valu- vetisillä kallioilla. Koska sammal viihtyy kosteis- Suojelu sa ympäristöissä, esiintymät ovat usein purojen Kaikki esiintymät sijaitsevat joko Käsivarren varsilla. Suomessa melkein kaikki kasvupaikat erämaa-alueella tai Annjalonjin ja Saanan luon-

28 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet nonsuojelualueilla. Pirunportti on rauhoitettu Kirjallisuus Metsähallituksen päätöksellä. Vanhojen esiinty- Hill ym. 2006, Mårtensson 1956, Roivainen 1934, mien nykytila tulee tarkistaa. Mikäli esiintymiä Tuomikoski 1939 löytyy, ne tulee ottaa huomioon alueiden käyt- tösuunnitelmissa. Viittaus Huttunen, S. & Virtanen, R. 2009: Anomobryum Synonyymit concinnatum – vaarantunut. Anomobryum julaceum (Schrad. ex P.Gaertn. et al.) Schimp. var. concinnatum (Spruce) J.E.Zetterst.

Anomodon rugelii (Müll.Hal.) Keissl. etelänruostesammal, mörk baronmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2abcd Heimo: Anomodontaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Etelänruostesammalen hieman mantereinen päälevinneisyys- alue käsittää Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan lehtimet- sävyöhykkeen. Sitä tavataan Virossa ja Venäjällä Leningra- din alueella. Pohjoismaissa se puuttuu Tanskasta, mutta Norjassa ja Ruotsissa sen levin- neisyyden pohjoisraja ulottuu havumetsävyöhykkeen etelä- boreaaliseen osaan. Suomessa laji on lounainen ja harvinai- MO nen. V, St, EH. Tunnistaminen Etelänruostesammal on tavallisesti mattomai- Biologia sina laikkuina, mutta myös yksitellen muiden Etelänruostesammal on kaksikotinen, ja se tuot- sammalten joukossa kasvava haarapesäkkeinen taa aniharvoin itiöpesäkkeitä. Vaikka itiöt ovat lehtisammal. Versojen päärangat ovat alustan- pieniä, vaikuttaa lajin leviämiskyky heikolta. myötäisesti suikertelevia, 5–10 cm pitkiä, ja Sammal lienee myös altis kärsimään muiden niistä kohoaa pystyjä, 1–4 cm korkeita sivuhaa- nopeakasvuisempien lajien kilpailusta. roja. Nuoret osat ovat tummanvihreitä, vanhat Etelänruostesammalen elinympäristöille on kellan- tai tummanruskeita. Lehdet ovat tihe- ominaista varjoisuus sekä korkea ja tasainen il- ässä ja kosteina ulospäin harittavia, mikä antaa mankosteus. Jalot lehtipuut sekä vaateliaat pen- sammalelle pörröisen ulkonäön. Lehtisolut ovat saat ja ruohot kuuluvat olennaisesti sen elinpii- pyöristyneen kuusikulmaisia ja papillikkaita, riin. Suomessa laji kasvaa useimmiten lehdoissa keskisuoni on vahva ja lehden kärkeen ulottuva. pienten rinnepurojen kivillä, etelämpänä myös Pysty itiöpesäke on lieriömäinen, ja itiöt pieniä, vanhojen puiden rungoilla. Etelänruostesam- 11–16 µm. malta on pidetty jossain määrin kalkinsuosijana, Etelänruostesammal muistuttaa eniten lähi- mutta meillä sitä on tavattu yhtälailla happa- lajiaan isoruostesammalta A. viticulosus. Siitä, milta silikaattikiviltä kuin liuske- tai kalkkiki- samoin kuin muista ruostesammalista, lajin erot- viltäkin. taa parhaiten lehtimuodon perusteella: lehden kärki on pyöreän tylppä ja tyvi molemminpuo- Seuralaislajit lin leveälti korvakemaisesti laajentunut. Muilla Seuralaislajisto koostuu pääasiassa tavallisista ruostesammalilla lehden kärki on yleensä suip- eteläsuomalaisten lehtojen kivillä ja kalliosei- po, ja tyvi on korvakkeeton, vaikka se olisikin nämillä kasvavista lajeista, joita ovat mm. tal- sepivä. jaruostesammal Anomodon attenuatus, useat sui-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 29 kerosammalet Brachythecium spp., lehtokivisam- tarkempaa tutkimista. Lammin Letkun lehdon mal Grimmia hartmanii, viuhkasammal Homalia esiintymä näytti kärsineen 1990-luvun alun hak- trichomanoides, kalliopalmikkosammal Hypnum kuista, mutta pähkinäkasvuston umpeuduttua cupressiforme, metsälehväsammal Plagiomnium esiintymä on toipunut, mikä on voitu todeta vii- cuspidatum, monet laakasammalet Plagiotheci- meaikaisissa tarkistuksissa. Kolmelta vanhim- um spp., kilpilehväsammal Rhizomnium punc- malta kasvupaikalta (Vihti, Vammala ja Asikka- tatum, metsäkamppisammal Sanionia uncinata la) ei nykyhavaintoja ole, joten laji on katsottu ja rauniopaasisammal Schistidium apocarpum niiltä hävinneeksi. Kasvupaikkoja on aikoinaan sekä maksasammalista etenkin metsäpykäsam- raivattu pelloiksi ja sittemmin ovat metsien hak- mal Barbilophozia barbata, pikkukastesammal kuut ja purojen ruoppaukset hävittäneet esiin- Plagiochila porelloides sekä eräät lovisammalet tymiä. Lehtojen avohakkuut ja kuusettuminen Lophozia spp. ja kinnassammalet Scapania spp. lienevät suurin uhka etelänruostesammalelle. Kalkkilohkareilla seuralaislajeina voi olla myös aitoja kalkkisammalia. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: EN, NOR: LC, SWE: LC Kannan kehitys ja uhanalaisuus Etelänruostesammal ei ole uhanalainen Euroo- Esiintymiä tunnetaan kymmenen, joista kuusi passa. Suomen lisäksi se on uhanalaisten lajien on nykyisiä. Varsinais-Suomesta etelänruos- listoilla Virossa ja Saksassa sekä Leningradin tesammal on löydetty Vihdistä (1871), Karkki- alueella Venäjällä. lan Haaviston seudulta (1992), Karjalohjan Kar- kalista (1968, 1989) ja Lohjan Seppälänsaaresta Suojelu (1991). Satakunnasta on havainto Vammalasta Karkkilan esiintymää lukuun ottamatta ete- 1960-luvulta, mutta lajia ei ole sittemmin sieltä länruostesammalen kaikki nykyesiintymät löydetty useista yrityksistä huolimatta. Vamma- sijaitsevat luonnonsuojelualueilla ja Natura lan esiintymäpaikka on kaivosalueen tuntumas- 2000 -alueilla. Esiintymien tilaa tulee seurata. sa, ja esiintymä on todennäköisesti tuhoutunut Suojelluillakin esiintymispaikoilla on pyrittävä louhostoiminnan ja metsän hakkuiden seurauk- säilyttämään elinympäristö entisellään. Lajia sena. Etelä-Hämeestä on Asikkalasta vanhoja kannattaa edelleen etsiä Lounais-Suomen ja havaintoja 1860–70-luvuilta, mutta lajia ei sieltä Hämeen lehdoista. myöhemmin etsittäessä enää löytynyt. Lam- milta laji tunnetaan kahdesta paikasta (Letkun Synonyymit lehto 1965, 2005, Halila 1987, 2005). Lisäksi sitä - on viime vuosina löydetty Nokialta Haaviston vuorijalavalehdosta (1999, 2004) ja Orivedeltä Kirjallisuus Humalamäennoron luonnonsuojelualueelta Karttunen 1998a, Myllys 1994, Parnela 1996, (1995, 2001 ja 2006). Sjögren 1984a Etelänruostesammalta on pidetty taantuvana lajina, mutta viimeisten 10–15 vuoden aikana Viittaus siitä on tehty kuusi uutta havaintoa. Tämä to- Parnela, A. 2009: Anomodon rugelii – erittäin sin merkinnee vain sopivien elinympäristöjen uhanalainen.

Aongstroemia longipes (Sommerf.) Bruch & Schimp. piirtosammal, stiftmossa Vaarantunut VU A1c, D2 Heimo: Dicranaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Piirtosammal on pieni 5–15 mm korkeita, tiheitä varrenmyötäisiä, suomumaisia, tummanvihreitä kasvustoja muodostava kärki- soikeita ja tylppäkärkisiä. Lehti- pesäkkeinen lehtisammal. Sopiville paikoille se laita on ehyt, mutta kärjestä pykä- muodostaa joskus laajojakin versostoja. Versot läinen. Solut ovat pitkänomaisia, ovat pystyjä, ohuita, liereitä, mailamaisia, kiil- melko paksuseinäisiä, ja keskisuo- täviä ja jokseenkin haarattomia. Versojen tyvel- ni on ohut, lähes kärkeen ulottuva. lä on ruskeaa juurtumahapsistoa. Lehdet ovat Naaraskasveilla munapesäkkeistön

30 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet suojuslehdet ovat pitkiä ja muodostavat varren kärkeen tupsun. Pesäkkeen perä on 10–15 mm pitkä, punainen ja hieman mutkainen. Pesäke on lyhyen soikea ja pysty. Itiöt ovat halkaisijaltaan n. 16 µm. Eräät varstasammalet Pohlia spp. muodosta- vat samanlaisia pystyversoisia kasvustoja. Nii- den lehdet ovat kuitenkin suippokärkisiä. Niillä on usein lehtihangoissa itusilmuja. Tuntureilla myös kurusammal → Anomobryum concinnatum on hyvin samanlainen. Sillä keskisuoni on kui- tenkin lyhyempi ja solut kapean matomaisia.

Levinneisyys Piirtosammal on laajalti levinnyt etenkin havu- metsävyöhykkeessä Euraasiassa ja Pohjois-Ame- rikassa. Kaikkialla se on kuitenkin harvinainen. Keski-Euroopassa sammalta on vuoristoissa, lä- hinnä Alpeilla, ja se tunnetaan Huippuvuorilta ja Grönlannista. Venäjällä sitä kasvaa Leningra- din ja Murmanskin alueilla. Tanskasta ja Baltian maista se puuttuu. Islannissa se on melko ylei- nen. Muissa Pohjoismaissa sitä on harvakseltaan Ruotsin ja Norjan keski- ja pohjoisosissa. Suo- messa sammalella on muutamia esiintymiä eri puolilla maata. EK, EH, ES, PK, PeP, Ks, EnL. TH

Biologia Kannan kehitys ja uhanalaisuus Piirtosammal on kaksikotinen ja melko harvoin Piirtosammalen kannan nykytilasta on varsin itiöpesäkkeellinen. Itiöt ovat pienehköjä ja siten vähän tietoja. Kaikkiaan sitä on maastamme kaukolevintään soveliaita. kerätty 13 paikasta, joista viidestä on nykyha- Piirtosammal kasvaa avoimella kostealla hiek- vainnot. Yhdellä näistä, Simon (PeP) Tainijoen kaisella, hiesuisella tai savisella, usein humuksen kasvupaikalla lajia ei kuitenkaan enää havaittu sekaisella maalla. Sitä on löydetty järvien ran- vuonna 2005 tehdyssä tarkistuksessa. Eteläisin noilta, tihkupaljastumista, järvien ja jokien ran- löytöpaikka on Haminan (EK) Vehkalahden Ra- takallioilta, savisilta joutomailta ja pihaniityiltä. hottavanjärven rannalla (1971). Etelä-Hämeestä Kuusamon Liikasenvaarassa ja Enontekiöllä sitä tunnetaan Rengosta ja Hollolasta kaksi esiinty- on tienvarsien sammalikoissa ja maantienojassa. mää, joista on näytteitä 1800-luvulta. Lappeen- Vaikka joissakin paikoissa kasvualusta on kal- rannasta (ES) on niin ikään vanha tieto (1907). kinpitoinen, lajia ei voi pitää kalkinsuosijana. Paikka on nykyisin Ihalaisen kalkkikaivoksen Sammal on heikko kilpailija, joka vaatii avointa alueella. Pohjois-Karjalasta on näyte Kaavilta kasvutilaa ja maanpintaa paljastavia häiriöitä. (1917). Perä-Pohjanmaalta on yksi löytö Simos- Esiintymät saattavat olla lyhytikäisiä. Rannoilla ta Tainijoen rannalta (1991). Eniten lajia on löy- voi kuitenkin olla sille avointa kasvutilaa tarjolla detty Kuusamosta (Ks). Yli-Kitkan seudulta on jatkuvasti. vanha tieto Haatajasta (1883) ja elinvoimainen nykyesiintymä hieman pohjoisempaa Apajalah- Seuralaislajit den tienoilta (1993). Liikasenvaarassa on kaksi Piirtosammalen seurana on muita avoimen hiek- lähekkäistä esiintymää entisen rajavartioston kaisen – savisen paikan lajeja: varstasammalia, lähistöllä (1975 ja 1993). Enontekiöllä (EnL) on hiirensammalia Bryum spp., nukkasammalia kolme löytöpaikkaa: Lätäsenon Hirvasvuopiol- Dicranella spp., päärynäsammalta Leptobryum la (1961), Kilpisjärvellä (1990) ja Toskaljärvellä pyriforme, törmähiekkasammalta Pogonatum ur- (2006). nigerum, lapasammalia Pellia spp., kalkinpitoi- Mahdollisesti suurimmasta osasta entisiä sella maalla myös lettomarrassammalta Tayloria kasvupaikkoja sammal on hävinnyt. Vesiraken- lingulata tai hiidensammalta Preissia quadrata. taminen ja vesien säännöstely ovat tärkeimmät Kilpisjärvellä kasvupaikalla kasvavat mm. vuo- uhanalaisuuden syyt. Vesien rehevöitymisen rivarstasammal Pohlia filum ja punasirppisam- aiheuttama umpeenkasvu on piirtosammalelle mal Warnstorfia sarmentosa. haitallista, ja eräillä paikoilla ranta on umpeen-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 31 kasvanut laiduntamisen loputtua. Esimerkiksi Hirvasvuopion esiintymän nykytilaa ei tunneta. Haminan Rahottavanjärven kasvupaikka on Kuusamon Liikasenvaaran esiintymät eivät ole pahoin umpeenkasvanut. Vesirakentaminen ja Oulangan kansallispuistossa. Vanhoista piirto- joillakin paikoilla tienvarsien ja ojien perkaus sammalen kasvupaikoista osa on vielä tarkis- uhkaavat sammalen esiintymiä. Joillakin van- tamatta. Piirtosammalen nykyesiintymät tulee hoilla rantakasvupaikoilla piirtosammal saat- suojella. Tunnettujen esiintymien luonnontilan taa kasvaa edelleen, mutta sammal on harvoin säilyminen on pyrittävä turvaamaan, ja tarvit- itiöpesäkkeellinen, ja siksi sen havaitseminen taessa esiintymiä on hoidettava avaamalla sam- on vaikeaa. On todennäköistä, että piirtosam- malelle uutta kasvutilaa. Kuusamon Liikasen- malella on eri puolilla maata esiintymiä, joita ei vaarassa ja Enontekiön Kilpisjärvellä tietä tulee vielä tunneta. hoitaa sammalen esiintymää säilyttäen.

Uhanalaisuus Euroopassa Synonyymit EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC - Piirtosammal ei ole uhanalainen Euroopassa. Se on kuitenkin uhanalaisten lajien listoilla harvi- Kirjallisuus naisena Saksassa ja Iso-Britanniassa sekä Venä- Kujala ym. 1979 jällä Leningradin ja Murmanskin alueilla. Viittaus Suojelu Ulvinen, T. 2009: Aongstroemia longipes – vaa- Enontekiön Hirvasvuopion ja Toskaljärven rantunut. kasvupaikat ovat Käsivarren erämaa-alueella.

Archidium alternifolium (Hedw.) Mitt. kuulasammal, storsporsmossa Vaarantunut VU A1c, B1+2cd, C2a Heimo: Archidiaceae Lahko: Archidiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kuulasammal on kärkipesäk- keinen lehtisammal, jonka pie- net suikertavat tai hieman pys- tyt versot ovat harvahaaraisia ja noin 0,5–1,5 cm pituisia, ja niissä on paikoin ruskehtavia juurtumahapsia. Tyviosasta versot ovat tumman­vihreitä tai mustanpuhuvia, yläosasta tavallisesti kellanvihreitä. Ver- sot haarovat yleensä itiöpesäk- KS keiden alta. Lehdet ovat hyvin kapeita, hoikan kolmiomaisia, terävä­kärkisiä, ja niissä on selvä keskisuoni, joka ulottuu lähes kärkeen. Lehden tasainen reu- nus on etenkin kärjestä hampainen. Lehtisolut ovat vahvaseinäisiä, lehden yläosassa pitkulai- sen vinoneliömäisiä ja tuppimaisessa tyvessä suora­kaiteen muotoisia. Lehdet ovat versossa melko harvassa, tiheämmin ja tiiviinä ryppäänä vain itiöpesäkkeiden alla. Pesäkkeiden suojus- lehdet ovat hyvin pitkä- ja teräväkärkisiä ja ta- vallisia varsilehtiä kookkaampia. Itiöpesäkkeet ovat avautumattomia, pyöreän kuulamaisia, läpikuultavia ja perättömiä, ja niitä esiintyy TH

32 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet yleisesti. Itiöt ovat lehtisammalelle poikkeuk- länsiosiin, mutta sitä tavataan monin paikoin sellisen kookkaita, noin (50–)100–200(–300) µm, sisämaassa Keski- ja Etelä-Euroopassa. Islan- ja niiden määrä vaihtelee muutamasta sataan nissa laji viihtyy kuumien lähteiden ympäris- pesäkettä kohden. töissä, ja sitä on myös Färsaarilla. Itäraja kulkee Kuulasammal muistuttaa hieman rantaniityil- Venäjällä, jossa se tunnetaan vain Leningradin lä kasvavaa lehtoritvasammalta Amblystegium alueelta Terijoelta, katkonaisesti Puolan kautta serpens, mutta eroaa tästä pyöreiden perättömi- Unkariin ja Kreikkaan. Baltian maista kuulasam- en itiöpesäkkeidensä ja niiden pitkien suojus- malta ei tunneta. Pohjoismaissa laji on eteläinen lehtien sekä kapeiden pitkäsuonisten lehtiensä keskittyen hemiboreaaliselle alueelle Tanskaan perusteella. Lehtoritvasammalen lehdet ovat ja Etelä-Ruotsiin. Norjassa se on niukka. Meillä leveämpiä ja lyhyempiä, ja haarova versosto on kuulasammal on harvinainen ja levinneisyydel- sotkuisempi. tään lounainen. A-U, St.

Levinneisyys Biologia Kuulasammal kasvaa laajalti pohjoisella pal- Kuulasammal on yksikotinen, monivuotinen, lonpuoliskolla lauhkeassa ja sub­trooppisessa mutta ilmeisen lyhytikäinen sammal, joka tuot- vyöhykkeessä. Se tunnetaan myös Australiasta. taa yleisesti itiöpesäkkeitä. Itiöiden ja verson- Euroopassa levinneisyys painottuu mereisiin palasten lisäksi sammal voi levitä juurtuma-

Kuulasammal Archidium alternifolium tyypillisellä kasvupaikallaan avoimella merenrantaniityllä. Rauma, Hanhisten kapeikko. KS hapsiin kehittyvien nauhamaisten itujyvästen takunnan kasvupaikoilta. Lajilla on ollut useita avulla. Leviäminen tapahtunee laiduntavien esiintymiä Vakka-Suomen rannikolla Uuden- nisäkkäiden ja lintujen tai meriveden välityk- kaupungin seudulla vielä 1970-luvulla. Näil- sellä. Kookkaat itiöt ja itujyväset voivat olla so- tä paikoilta lajia ei ole enää löydetty. Ainakin peutuma elinympäristöjen häiriöihin, ja niiden lounaisessa ulkosaaristossa sammalelle sopivia avulla laji voi tehokkaasti levittäytyä rannoille kasvupaikkoja on silti yhä jonkin verran. muodostuviin maapaljastumiin. Toisaalta kuu- Suuri osa lajin vanhoista kasvupaikoista on lasammal voinee piileksiä niiden avulla jonkin pahoin ruovikoitunut Itämeren rehevöitymisen aikaa itiöpankissa, mikäli rannan kasvillisuus ja rantalaidunnuksen loppumisen vuoksi. Näin väliaikaisesti sulkeutuu. on käynyt mm. kaikille Vakka-Suomen löytö- Kuulasammal kasvaa matalina mattomaisi- paikoille, joista laji on todennäköisesti hävinnyt. na kasvustolaikkuina tai osin toisten sammal- Satakunnan esiintymät ovat hyvin suppeita ja ten seassa merenrannan tuntumassa. Se kasvaa sijaitsevat ruovikoituvilla merenrantaniityillä. matalakasvuisilla kasvipeitteeltään aukkoisil- Myös Saksassa laji on taantunut vesistöjen rehe- la merenranta­niityillä hienojakoisella maalla, vöitymisen ja rantojen umpeenkasvun vuoksi. tavallisesti hiekkaisella tai hiesuisella kasvu- alustalla tai joskus hiekansekaisella savella. Uhanalaisuus Euroopassa Kuulasammal on maapaljastumien pioneerilaji, EUR: LC, EST: -, NOR: NT, SWE: LC joka sietää huonosti kookkaampien sammalten Kuulasammalta ei ole luokiteltu uhanalaisek- ja putkilokasvien kilpailua. Kasvupaikat ovat si Euroopassa. Se on uhanalainen Venäjällä ja kausikosteita tai jopa ajoittain syksyisin korkean paikoitellen Keski-Euroopassa, kuten Sveitsissä. veden alle jääviä. Toisinaan sammal on löydetty Norjassa se on silmälläpidettävä. Tšekissä lajista myös ohuelta maapeitteeltä rantakallioilta. Ai- on vain yksi tuore kasvupaikkatieto ja se on luo- emmat meikäläiset kasvupaikat ovat tavallisesti kiteltu puutteellisesti tunnetuksi. Saksassa laji olleet avoimia laidunnettuja rantoja. Laidun- on luokiteltu vaarantuneeksi ja maan eteläosista nuksen lisäksi rantavoimat ovat aikaansaaneet se on hävinnyt. maa­paljastumia, joista sammal on saanut kas- vutilaa. Kasvuympäristöt ja levinneisyys ovat Suojelu olleet samantapaisia kuin vaarantuneella pik- Varsinais-Suomessa sammalen vanha kasvu- kupungalla Anagallis minima tai monilla uhan- paikka Korppoon Jurmossa on Saaristomeren alaisilla merenranta­niittyjen hiirensammalilla kansallispuistossa. Kyseinen kasvupaikka on Bryum spp. kuitenkin muuttunut lajille sopimattomaksi rantaniityn umpeenkasvun vuoksi. Eurajoen Seuralaislajit Olkiluodon esiintymä on Natura 2000 -alueella, Kuulasammalen seurasta voi tavata lehtorit- samoin Uudenkaupungin Ruokokarin vanha vasammalen, väkäsirppisammalen Drepanocla- kasvupaikka. Muut esiintymät ovat suojelemat- dus polygamus, merilapio­sammalen Hennediella tomilla alueilla. heimii, rantaresusammalen Fossombronia fove- Nykyesiintymien säilyminen tulee varmistaa olata ja avoimien rantaniittyjen vaateliaitakin ja kasvupaikkoja hoitaa. Kuulasammalta tulee hiiren­sammalia, kuten lusikkahiirensammalen etsiä sopivista kasvuympäristöistä Ahvenan- →Bryum marratii. Matala­kasvuisten rantojen maalta ja muualta Lounais-Suomesta. Se on putkilokasveista sen seurassa voivat kasvaa hyvä pitää mielessä myös itäisellä Suomenlah- mm. uhanalaiset pikkupunka, rantakatkero Gen- della liikuttaessa. Laidunnuksen jatkuminen tai tianella uliginosa ja merihaarikko Sagina maritima ruovikon niitto tulee varmistaa mahdollisesti sekä nyylähaarikko S. nodosa. löydettävillä kasvupaikoilla.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kirjallisuus Kuulasammal on ollut meillä aina jokseenkin Afonina 2000a, Arts 1991, Buch 1935, Eklund harvinainen. Se havaittiin ensi kerran vuonna 1935, Miles & Longton 1992 1859 Ahvenanmaalta. Yhteensä kasvupaikko- ja on ollut runsaat parikymmentä. Ilmeisesti Synonyymit lajia on kasvanut paikoitellen laajalla alueella Archidium phascoides Brid. Ahvenanmaalla (Geta, Lemland, Saltvik) ja Var- Phascum alternifolium Hedw. sinais-Suomen saaristossa (Korppoo, Kustavi, Taivassalo, Uusikaupunki) eteläistä Satakuntaa Viittaus myöten (Rauma, Eurajoki). Itäisin esiintymä on Laine, U. & Syrjänen, K. 2009: Archidium alter- tiedossa Hangosta. Tuoreet tiedot lajista ovat Sa- nifolium – vaarantunut.

34 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Arnellia fennica (Gottsche) Lindb. turjansammal, parbladsmossa Vaarantunut VU vastuulaji • A1c+2c Heimo: Arnelliaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Baltian maista sitä ei tunneta. Luoteis-Venäjällä sammalta on Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa Laato- kan Karjalasta Paanajärven seudulle sekä Murmanskin alueella. Pohjoismaissa turjan- sammal on levinnyt Skandien pohjoisosien kalkkiseuduil- le merenpinnan tasosta aina 1350 m korkeuteen. Suomessa se on paikoittainen maan itä- ja pohjoisosissa. PK, PeP, Ks, SoL, EnL. TH Biologia Tunnistaminen Turjansammal on kaksikotinen. Koirasversot Kelmeän sinisen tai keltaisen vihreä turjan- ovat suhteellisen yleisiä, mutta naarasversot sammal on pyöreälehtinen, alustaa vasten sui- harvinaisia. Itiöpesäkkeitä on havaittu vain har- kertava, mattomaisia kasvustoja muodostava voin, pohjoismaisissa esiintymissä ainoastaan maksasammal. Sen versot ovat 1–3 cm pitkiä ja Kuusamossa. Itujyväsellisiä versoja tavataan 1–2,5 mm leveitä. Sammalen kylkilehdet ovat silloin tällöin. Leviäinten tuotannon harvinai- vastakkaisia ja varren yläpinnalla yhteen kas- suuden takia etenkin kaukoleviäminen lienee vaneita. Vatsalehdet ovat kapean suikeita ja ty- rajoittunutta. vistään kylkilehtien kanssa yhteen kasvaneita. Avoimilla, suhteellisen kuivilla kalkkikalli- Juurtumahapset ovat kimppuina vatsalehtien oilla ja -lohkareilla kasvava turjansammal suosii tyvillä. Lehtilaidan solut ovat paksuseinäisiä paikkoja, joissa esiintyy valuvesivaikutusta. Se ja muodostavat reunuksen. Lehden keskiosan kasvaa usein mattomaisina puhtaina kasvus- solut ovat ohutseinäisiä, ja niissä on trigonit. toina kivipintojen uurteissa ja koloissa, yleensä Versojen ylimpien lehtien alapinnoille voi muo- ohuella multapeitteellä, mutta voi joskus kasvaa dostua vaaleanruskeita 1–2-soluisia soikeita muiden sammalten joukossakin. itujyväsiä. Turjansammal on vastakkaisten, varren ylä- Seuralaislajit pinnalla yhteen kasvaneiden lehtiensä ansiosta Suomessa turjansammalen seuralaisena on helposti erotettavissa muista maksasammalis- tavattu mm. loukkokinnassammal Scapania ta. Kallionäivesammal Mylia taylorii voi joskus gymnostomophila, kääpiöhammassammal → muistuttaa versojensa ulkomuodon ja pyöreiden Leiocolea badensis, kolohammassammal L. col- kylkilehtiensä vuoksi turjansammalta, joka on laris, pikkukämmensammal Tritomaria scitula, kuitenkin tätä pienikokoisempi ja tarkemmin kalkkilovisammal → Lophozia perssonii ja pei- katsottuna lehtituntomerkkiensä perusteella konsammal Athalamia hyalina sekä luonteen- erotettavissa. Lisäksi kallionäivesammal ei kas- omaisia kalkkia suosivia lehtisammalia kuten va kalkkikallioilla. kurulehväsammal Cyrtomnium hymenophylloides ja limisiimasammal Myurella julacea. Levinneisyys Turjansammal on levinnyt Pohjoisen pallon- Kannan kehitys ja uhanalaisuus puoliskon arktisille alueille ja vuoristoihin. Turjansammal on löydetty 37 paikasta Itä- ja Euraasiassa sitä tavataan Luoteis- ja Keski- Pohjois-Suomessa. Sen kanta on vahva Koil- Euroopassa Alpeilla sekä Siperiassa. Pohjois- lismaalla Kuusamossa ja Sallassa, missä se on Amerikassa sen levinneisyysalue ulottuu vyö- havaittu 22 eri kohteessa. Sammalen esiintymät hykkeenä mantereen pohjoisosien halki, ja sitä Kuusamon kalkkialueen ulkopuolella ovat pää- tavataan myös Grönlannissa ja Huippuvuorilla. asiassa yksittäisiä ja varsin kaukana toisistaan.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 35 Esiintymiä on Perä-Pohjanmaalla Tervolassa ja vukosken Purnunmukan kasvupaikat ovat suo- Rovaniemellä, Sompion Lapissa Sodankylässä, jelemattomia. Pelkosenniemen Jänkäläisenkos- Pelkosenniemellä ja Savukoskella sekä Enonte- ki kuuluu Natura 2000 -alueeseen. Enontekiön kiöllä (EnL). Lisäksi muista erillinen esiintymis- esiintymät ovat Saanan luonnonsuojelualueella, alue on Pohjois-Karjalassa Juuassa ja Juankos- Käsivarren erämaa-alueella tai Tornionjoen- kella. Suuri osa turjansammalhavainnoista on Muonionjoen Natura 2000 -alueella. Myös Juuan 1980 – 2000 -luvuilta. Kuusamon Merenvaarassa ja Juankosken Huosiaisniemen esiintymät ovat (1883, 1997) turjansammalen on havaittu säily- luonnonsuojelualueilla. neen samoilla sijoilla jopa yli 100 vuotta. Lajin Suojelualueiden ulkopuolisten esiintymien kanta on luultavasti varsin vakaa, mutta pien- tilanne tulee selvittää ja esiintymät tarvittaessa ten erillisesiintymien uhkana voivat olla erilai- suojella luonnonsuojelualueina. Pohjois-Karja- set satunnaistekijät. Paikoitellen mm. Oulangan lan, Koillismaan ja Enontekiön kalkkikallioalu- kansallispuistossa esiintymät voivat häiriintyä eilta tulee turjansammalta etsiä levinneisyyden tallauksen ja muun kulumisen vuoksi. Samoin kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Etenkin Koil- louhinta on kalkkialueilla mahdollinen uhka- lismaan pääesiintymisalueesta erillisten esiinty- tekijä. Muiden pohjoisten lajien tapaan saattaa mien tilaa tulee seurata. Euroopan mittakaavas- ilmaston lämpeneminen heikentää myös turjan- sa turjansammalella on vahva ja itiöpesäke-ha- sammalen elinolosuhteita. vaintojen perusteella myös lisääntymiskykyinen kanta Kuusamossa, mistä syystä laji on katsottu Uhanalaisuus Euroopassa Suomen vastuulajiksi. Tästä syystä kannan tilan EUR: R, EST: -, NOR: LC, SWE: NT selvittäminen maassamme on erityisen tärkeää. Turjansammal on Euroopassa harvinainen. Puo- Oulankajoen esiintymissä kasvustojen vahin- lassa se on erittäin uhanalainen. Se on Itävallassa goittumista voidaan ehkäistä ohjaamalla mat- taantunut ja Venäjällä Leningradin alueella vaa- kailijat kulkemaan turjansammalen kasvustoja rantunut ja Karjalan tasavallassa sekä Murmans- säästäviä polkureittejä pitkin. kin alueilla harvinainen. Ruotsissa turjansam- mal on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Saksasta Synonyymit ja Italiasta sen on todettu hävinneen. -

Suojelu Kirjallisuus Turjansammalen esiintymistä suuri osa sijaitsee Auer 1944, Hallingbäck 1998c, Potemkin 2000 suojelualueilla. Kuusamon ja Sallan esiintymistä suurin osa on Oulangan kansallispuistossa. Kui- Viittaus tenkin kaikki Perä-Pohjanmaan ja Sodankylän Laaka-Lindberg, S. 2009: Arnellia fennica – vaa- Alakitisen ja Rajalan Saittajoen samoin kuin Sa- rantunut.

Asterella lindenbergiana (Corda ex Nees) Arnell tunturivelhonsammal, stor skägglungmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Aytoniaceae Lahko: Marchantiales Luokka: Marchantiopsida

Tunnistaminen Väriltään kellanvihreistä punaisenruskehtaviin vaih- televina alustanmyötäisinä laikkuina kasvava tunturivel- honsammal on sekovarrellinen maksasammal. Sen nahkamai- nen sekovarsi on 1–3 cm pi- tuinen ja 0,5–1 cm levyinen. Sekovarsi on haaroittuva, hie- man kovera ja laidoista poi- muinen. Sen poikkileikkaus on kolmiomainen. Sekovarren selkäpuolen ilmalokerollinen KS

36 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet löyhä solukko täyttää 3–4 solun kerroksena noin honsammalen itumukuloiden toiminnasta ei kolmasosan poikkileikkauksesta. Selkäpuolen kuitenkaan ole tietoa. pintasolut ovat ohutseinäisiä ja trigonittomia. Il- Tunturivelhonsammal kasvaa kostealla kalk- maraot ovat hieman kohollaan, ja niitä ympäröi kipitoisella maalla. Erityisesti se suosii pohjois- 3–4 kehämäistä solukerrosta. Sekovarsi on vat- rinteiden lumenviipymäpaikkoja, mutta kasvaa sapuolelta punaruskean tai purppuransävyinen, myös ohuella mineraalimaalla kalkkipitoisten ja sen keskijänteen molemmilla sivuilla on rivi kivien väleissä. saman sävyisiä vatsasuomuja. Vatsapuolella on kölin kohdalla joskus itumukuloita. Seuralaislajit Tuoreena mädälle kalalle haiseva tunturivel- Samanlaisten kasvupaikkojen lajeista voi tun- honsammal on helppo erottaa muista sekovar- turivelhonsammalen seurassa kasvaa mm. jatu- rellisista maksasammalista erityisesti suvullise- linsammal Peltolepis quadrata, hetekinnassammal na. Yksikotisen sammalen siittiöpesäkkeet sijait- Scapania paludosa, ituhammassammal Leiocolea sevat tiheänä rykelmänä sekovarren yläpinnalla heterocolpos ja tulvahammassammal L. gillmanii. munapesäkkeistön kannattimen takana. Mu- napesäkkeistön kannatin on jopa 2,5 cm pitkä Kannan kehitys ja uhanalaisuus ja sen päässä on 2–4-liuskainen kannatinlevy, Tunturivelhonsammal on havaittu Suomessa jonka alapinnalla purppuransävyisten suojusten kolmessa paikassa Enontekiön Lapin tuntu- sisällä sijaitsevat munapesäkkeet. Kannatin on reilla. Mallalta laji löytyi vuonna 1920, Haltilta punaisen tai ruskean musta, ja siinä on pitkiä vuonna 1960 ja Saanajärveltä 1968. Esiintymien ruskehtavanpunaisia hapsumaisia suomuja. nykytilannetta ja uhkatekijöitä ei tunneta. Lajia Suvuttomat sekovarret saattavat muistuttaa ei ole 1960-luvun jälkeen havaittu. hiidensammalen Preissia quadrata sekovarsia, Tunnetut esiintymät ovat olleet ilmeisesti mutta nämä ovat himmeän harmaanvihreitä, pieniä, joten merkittävä häviämisriski aiheutuu yläpinnan ilmaraot ovat tynnyrimäisiä eikä erilaisista satunnaistekijöistä. Kuten muitakin vatsapuolen suomuissa ole öljysoluja. Lisäksi arktisia lajeja tunturivelhonsammalta uhkaa hiidensammalelta puuttuu selvä ominaishaju. myös ilmaston lämpenemisestä aiheutuva elin- ympäristön muuttuminen. Levinneisyys Tunturivelhonsammal on levinneisyydeltään Uhanalaisuus Euroopassa arktis-alpiininen. Euroopassa sitä tavataan EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Keski- ja Itä-Euroopan vuoristoissa ja Balkanil- Tunturivelhonsammalen kanta on ilmeisesti va- la. Venäjältä ja Aasiasta sitä ei tunneta, ja Poh- kaa sekä Alpeilla että Skandeilla. Se on kuitenkin jois-Amerikassa se kasvaa ainoastaan mantereen luokiteltu harvinaiseksi Itävallassa, Slovakiassa, länsiosissa. Lisäksi se on löydetty Etelä-Ame- Italiassa ja Bulgariassa. rikasta Kolumbiasta. Pohjoismaissa sammalta tavataan Skandeilla paikoitellen yli 500 m kor- Suojelu keudessa merenpinnasta, mutta Norjan pohjois- Tunturivelhonsammalen esiintymät Enonteki- osassa ja Pohjois-Ruotsissa tuntureiden koivu- ön Lapissa sijaitsevat Mallan luonnonpuistossa, vyöhykkeellä noin 150 m korkeudesta lähtien. Käsivarren erämaa-alueella tai Käsivarren tun- Suomessa sammal on löydetty Skandien itäiseltä turijärvien rantojensuojeluohjelman rajauksen reunalta Enontekiön Lapista. EnL. alueella. Esiintymien nykytilannetta ei tunneta, joten se tulee selvittää. Lajia tulee myös etsiä Biologia Enontekiön tunturialueelta muilta sopivilta kas- Tunturivelhonsammal tuottaa itiöpesäkkeitä vupaikoilta. yleisesti. Itiöt ovat hyvin suurikokoisia, 70–90 (–100) µm, mikä mahdollisesti heikentää niiden Synonyymit leviämiskykyä. Joskus sekovarsien alapinnalle - kehittyy itumukuloita, joiden tehtävänä lienee paikallinen leviäminen ja populaation ylläpitä- Kirjallisuus minen. Tällaisten maahan jäävien suvuttomien Hicks 2003 leviäimien on joillakin muilla maalla kasvavil- la lajeilla todettu muodostavan leviäinpankin, Viittaus jonka tarkoituksena on varmistaa lajin selviy- Laaka-Lindberg, S. 2009: Asterella lindenbergia- tyminen epäedullisten aikojen yli. Tunturivel- na – vaarantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 37

Brachytheciastrum collinum (Schleich. ex Müll.Hal.) Ignatov & Huttunen naalinsuikerosammal, dvärggräsmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Brachytheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Biologia Naalinsuikerosammal on pienikokoinen, noin Yksikotisella naalinsuike- parin senttimetrin mittainen, epäsäännöllisesti rosammalella on itiöpesäkkei- haarova haarapesäkkeinen lehtisammal. Kas- tä varsin usein. Suvuttomaan vustot ovat alustaa vasten löyhästi suikertavia, levintään erikoistuneita raken- kiiltäviä ja väriltään kellertävän vihreitä. Lehdet teita sillä ei ole. ovat vartta vasten painautuneita, kuperia, muo- Naalinsuikerosammal viih- doltaan kolmiomaisia tai hiukan herttamaisia ja tyy tunturikoivuvyöhykkeen varsin jyrkästi kärkeä kohden kapenevia. Haa- ja alapaljakan kalkkipitoisil- roilla lehdet ovat päävarren lehtiä kapeampia. la kallioilla ja kivillä, joskus Lehtien tyvinurkkasoluryhmä koostuu pienistä myös kalkkipitoisella maal- neliömäisistä soluista. Itiöpesäkkeen pesäkeperä la. Luoteis-Enontekiön lähes on sileä, ja pesäke on muiden suikerosammalten kaikki kasvupaikat sijaitsevat tapaan kyömymäinen. Itiöt ovat pieniä, noin 14 dolomiittikalliopaljastumilla. µm kokoisia. Naalinsuikerosammalen löytää Naalinsuikerosammal muistuttaa eräitä useimmiten kallioiden raoista muita pienikokoisia suikertavia sammalia, ku- ja onkaloista, jotka saattavat ten koukkusuikerosammalta Sciuro-hypnum olla avoimia ja valoisia. reflexum, tunturisuikerosammalta S. glaciale, si- rosuikerosammalta Brachytheciastrum velutinum Seuralaislajit ja pahtasuikerosammalta B. trachypodium. Kouk- Samanlaisilla kasvupaikoilla naalinsuikerosam- kusuikerosammalesta ja sirosuikerosammalesta malen kanssa kasvavat esimerkiksi itutumpu- sen erottaa kuperien vartta vasten painuneiden rasammal Didymodon rigidulus sekä kalliokou- lehtien ja niukkahaaraisuuden perusteella. Naa- kerosammal Lescuraea saxicola ja pohjankouke- linsuikerosammal on tunturisuikerosammaleen rosammal Pseudoleskea radicosa. verrattuna pienikokoisempi eikä sen lehdissä ole selviä johteita ja tyvinurkkasolut ovat ohut- Kannan kehitys ja uhanalaisuus seinäisempiä. Näiden kahden lajin kasvupai- Naalinsuikerosammal on löydetty yhdeksältä kat ovat myös erilaisia: tunturisuikerosammal paikalta Luoteis-Enontekiön (EnL) alueelta: viihtyy kostealla, usein lähteisellä kalkkipi- Saanan etelärinteeltä kahdesta kohdasta (1989, toisella maalla esimerkiksi lumenviipymillä 2006) ja lounaisrinteeltä yhdestä paikasta (1920, tai tihkupinnoilla. Myös pikkunokkasammal 1934), Mallan Kitsi-putoukselta (1935), Pikku- Eurhynchiastrum pulchellum saattaa muistuttaa Mallalta 2 paikalta (1989, 1990), Korppipahdalta naalinsuikerosammalta, mutta viime mainitun (1992), Lovttokielakselta (2002) ja Toskalharjilta lehdet eivät ole kuperia ja vartta vasten painau- (1935, 2005). Näiden esiintymien lisäksi naalin- tuneita. suikerosammalta on tavattu Enontekiön alueel- la myös Poroenon Tenonmuotkasta. Esiintymä Levinneisyys on vanha, vuonna 1935 kerättyyn näytteeseen Naalinsuikerosammalta tavataan pohjoisen pal- perustuva havainto, eikä esiintymän nykytilan- lonpuoliskon arktisilla ja vuoristoalueilla Euraa- teesta ole tietoa. Sallan (Ks) Takkaselkätunturis- siassa ja Pohjois-Amerikassa. Euroopassa sam- sa sijaitseva erillisesiintymä on löydetty 1938, malta on Pyreneillä, Alpeilla ja Tatralla. Sitä on mutta viime vuosina naalinsuikerosammalta on myös Huippuvuorilla. Euroopan puoleiselta Ve- etsitty sieltä tuloksetta. näjältä ja Baltian maista naalinsuikerosammalta Naalinsuikerosammalen uhanalaisuuden ei tunneta. Pohjoismaissa se esiintyy harvinaise- syinä ovat sen kasvupaikkojen harvinaisuus ja na tuntureilla Ruotsissa ja Norjassa. Sammalen pieni populaatiokoko. Esiintymien uhkana ovat levinneisyysalue Suomessa rajoittuu Luoteis- ilmaston lämpenemisen aiheuttamat muutokset Enontekiön tuntureille, minkä lisäksi lajilla on kasvupaikoissa. Pieniä kasvustoja voivat uhata erillinen esiintymä Sallan Takkaselkätunturin myös satunnaistekijät. paljakka-alueella. Ks, EnL.

KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 39 Uhanalaisuus Euroopassa len etsimistä Takkaselkätunturista tulee jatkaa. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Lajia on syytä etsiä sopivista elinympäristöistä Lajin kanta muualla Euroopassa on elinvoimai- muuallakin tunturialueella. nen. Skandinaviassakaan Ruotsissa ja Norjassa naalinsuikerosammalta ei harvinaisuudestaan Synonyymit huolimatta ole katsottu uhanalaiseksi. Brachythecium collinum (Schleich. ex Müll.Hal.) Schimp. Suojelu Valtaosa naalinsuikerosammalen esiintymistä Kirjallisuus sijaitsee Mallan luonnonpuistossa, Saanan luon- Ignatov & Huttunen 2002 nonsuojelualueella ja Käsivarren erämaa-alueel- la. Vain Sallan Takkaselkätunturin esiintymää ei Viittaus ole suojeltu. Vanhoihin näytetietoihin perustuvat Huttunen, S. & Virtanen. R. 2009: ����������Brachythe- esiintymät (Mallan Kitsijoki, Poroenon Tenon- ciastrum collinum – vaarantunut. muotka) tulee tarkistaa, ja naalinsuikerosamma-

Brachythecium tommasinii (Sendtn. ex Boulay) Ignatov & Huttunen etelänsuikerosammal, späd hårgräsmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c Heimo: Brachytheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Etelänsuikerosammal on kel- lan-, harmaan- tai puhtaan- vihreitä, isohkoja yhtenäisiä kasvustoja muodostava vaih- televasti haarainen haarape- säkkeinen lehtisammal, jonka koko vaihtelee paljon. Versot ovat yleensä 2–5 cm pitkiä ja noin 1–2 mm leveitä. Sam- malen varsilehdet kapenevat nopeasti kärjestään, ja kapea kärkiosa on pitkä. Keskisuoni ulottuu noin puoliväliin leh- teä. Itiöpesäkkeen kannessa on nokka. Itiöt ovat läpimitaltaan 16–18 µm. Etelänsuikerosammalta on vaikea tunnistaa ilman itiöpesäkkeitä, jotka ovat kuitenkin har- vinaisia. Laji on sekoitettavissa muihin entisen Brachythecium -suvun lajeihin ja silkkikutrisam- maleen Homalothecium lutescens. Näillä varsileh- det kapenevat vähitellen lehden kärkeä kohti, lehden kapea kärkiosa on yleensä lyhyempi eikä itiöpesäkkeen kannessa ole nokkaa.

Levinneisyys Etelänsuikerosammal on Euroopassa kotope- räinen harvinainen sammal. Sitä on Keski-Eu- roopan vuoristoissa hajanaisesti, eteläisinnä Espanjassa ja Italiassa, itäisinnä Kaukasuksella. Latviasta ja Liettuasta lajia ei ole tavattu, ja Vi- rosta se on hävinnyt. Venäjällä tunnetaan muu- TH

40 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tama löytöpaikka Karjalan tasavallasta Laatokan takia. Myös avohakkuut ja kallioiden edustaa Karjalasta. Tanskasta sammalta ei ole löydetty. varjostavat kuusiviljelmät ovat lajille haitaksi. Pohjoismaissa se kasvaa päälevinneisyysalueel- Lisäksi esiintymiä on jäänyt rakentamisen alle. taan selvästi erillään Ruotsin, Norjan ja Suomen Nykyisistä uhkatekijöistä merkittävin on raken- eteläosissa. Suomesta etelänhaivensammal tun- taminen. netaan vain Lohjan seudulta. V. Uhanalaisuus Euroopassa Biologia EUR:LC, EST: RE, NOR: NT, SWE: NT Etelänsuikerosammal on kaksikotinen, ja itiö- Etelänsuikerosammalen tilanne koko Euroopas- pesäkkeitä muodostuu harvoin. Yhdessä suo- sa tunnetaan varsin puutteellisesti. Laji lienee malaisessa näytteessä on itiöpesäkkeitä. Laji on taantunut Pohjoismaissa, missä se on luokiteltu mahdollisesti saapunut Pohjoismaihin jo var- silmälläpidettäväksi Norjassa ja Ruotsissa. Sam- hain lämpökaudella eikä ehkä ole sittemmin mal on uhanalaisten lajien luettelossa Venäjällä levinnyt uusille paikoille. Karjalan tasavallassa. Virosta se on hävinnyt. Sammal kasvaa varjoisilla pystyillä kalkkikal- lioseinämillä. Lajia on sekä etelään että pohjoi- Suojelu seen aukeavilla seinämillä. Etelänsuikerosam- Kolme esiintymää on Natura 2000 -ohjelman alu- malelle sopivat elinympäristöt ovat Suomessa eilla (Torhola, Paavola, Puujärvi), jotka on rau- hyvin harvinaisia. hoitettu tai tarkoitus rauhoittaa luonnonsuojelu- alueiksi. Vaikka kyseessä on erityisesti suojeltava Seuralaislajit laji, korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä Seuralaislajisto on vaihteleva. Suomessa kaikilla etelänsuikerosammalen kasvupaikka Kivinie- etelänsuikerosammalen kasvupaikoilla kasvaa messä jäi asuinrakentamisen alle (päätös vuonna myös muita harvinaisia tai uhanalaisia sammal- 1998, rakentaminen vuonna 2004). Tätä perustel- lajeja, useilla myös uhanalaisia putkilokasveja tiin seuraavasti: ”… leveä alue mahdollistavat ja jäkäliä. Luonteenomaisimpia seuralaisia lie- rakennusten sijoittamisen ja kadun rakentami- nevät isoruostesammal Anomodon viticulosus ja sen siten, että rakennuskorttelin alueella ja ka- kalliokutrisammal Homalothecium sericeum. dulle varatulla alueella mahdollisesti esiintyvät uhanalaiset kasvit voidaan säästää”. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kaikki etelänsuikerosammalen kasvukalli- Etelänsuikerosammalesta on tiedossa kaikkiaan ot on syytä rauhoittaa luonnonsuojelualueiksi. yhdeksän esiintymää Varsinais-Suomesta. Kuu- Esiintymäpaikoilla on myös monia muita vaa- desta näistä on nykyhavaintoja. Lohjalla on kol- teliaita ja harvinaisia lajeja. Sammal on vaikeasti me vanhaa etelänsuikerosammalen löytöpaik- tunnistettava, joten sitä on tarpeen vielä etsiä kaa vuosilta 1878–1904. Näistä yhdellä sammal tehostetusti Etelä-Suomen kalkkiseuduilta, ja on säilynyt (Torhola 2004), yhdeltä ilmeisesti mikäli sitä löydetään, esiintymät tulee suojella. tuhoutunut kalkinlouhinnan takia (Pitkänie- mi 1903) ja yhdellä havaittu vielä 1980-luvun Synonyymit lopulla (Kiviniemi 1987). Kiviniemen kalliosta Cirriphyllum tenuinerve (Lindb.) Wijk & Mar- osa – mukaan lukien etelänsuikerosammalen gad. 1980-luvun kasvukohta – on sittemmin jäänyt C. tommasinii (Sendtn. ex Boulay) Grout rakentamisen alle. Etelänsuikerosammalta on C. vaucheri Loeske & M.Fleisch. viime vuosikymmeninä etsitty Lohjan seudun Rhynchostegiella tenuicaulis (Spruce) Kartt. kalkkipaikoilta, ja laji löytyi Lohjan Paavolasta (1987) sekä Karjalohjalta neljästä aiemmin tun- Kirjallisuus temattomasta paikasta (Immula, kaksi paikkaa Cronberg 1997a, Ignatov & Huttunen 2002 1990 ja 2006, Puujärvi 1988 ja Saarenpää 1995). Suurin uhanalaisuuden aiheuttaja on kal- Viittaus kinlouhinta. Useita tuntemattomiksi jääneitä Pykälä, J. 2009: Brachythecium tommasinii – erit- esiintymiä lienee hävinnyt kalkinlouhinnan täin uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 41 Bryoerythrophyllum ferruginascens (Stirt.) Giacom. idänpunatyvisammal, rostfotmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

set seudut ja osan vuoristoista. Suomenkielinen nimi on hieman harhaan­johtava, koska levinnei- syys on painottunut mereisille alueille. Keski-Euroopassa laji tunnetaan vuoristoista, etenkin Alpeilta sekä eteläisinnä Italias- ta. Lisäksi se kasvaa mereisessä Länsi-Euroopassa, mm. Brittein saarten ylämailla ja harvinaise- na Hollannissa ja Belgiassa. Laji tunnetaan myös Färsaarilta ja TH monin paikoin Islannista. Ve- Tunnistaminen näjältä laji tunnetaan Karjalan Idänpunatyvisammal on kärkipesäkkeinen leh- tasavallasta Laatokan Karjalas- tisammal. Sen mättäät ovat melko tiiviitä ja noin ta ja arktisesta Länsi-Siperiasta. 1–5 cm korkeita. Punatyvisammalilla tuppaiden Baltian maissa sitä ei tavata. Pohjoismaissa sam- sisä- ja tyviosat ovat ruosteenpunertavia. Versot mal esiintyy harvinaisena tunturialueilla Ruot- ovat hoikkia ja niukasti haarovia, punaruske- sissa Tornion ja Luulajan Lapissa sekä hieman aa väriä on varren ja juurtumahapsiston­ lisäksi erillisempänä Jämtlannissa ja mm. Gotlannissa tyveltä kuperan, soikean kolmiomaisen lehden sekä Norjassa paikoitellen mereisistä lounais- tyvessä ja vahvassa keskisuonessa. Suvun la- osista Länsi-Ruijaan asti. Suomesta on tiedossa jeilla lehtireunat ovat vähintäänkin tyvestä taa- vain yksi esiintymä Inarin Lapissa. InL. käänteisiä, kuten idänpunatyvi­sammalellakin. Lehdet ovat kärjestään hieman hampaisia, ai- Biologia nakin lehtikärjessä on toisinaan läpikuultava Idänpunatyvisammal on kaksikotinen laji, joka hammas. Lavan pienet (8–9 µm) pyöreän ne- tuottaa itiöpesäkkeitä hyvin harvoin. Niitä ei ole likulmaiset solut ovat tiheään c:n-muotoisten tavattu lainkaan Euroopassa. Sammal on moni- papillien peitossa. Juurtumahapsista voi löytää vuotinen ja tiiviisti mätästävä, joten se voi säilyä ruosteenruskeita soikeita tai pitkulaisia moni- pitkään sopivassa kasvuympäristössä. Paikal- soluisia itujyväsiä. lista levintää tapahtuu lähinnä itujyvästen sekä Idänpunatyvisammalelle läheinen, kalkki­ versonkappaleiden avulla. Etelä-Saksassa laji on paikoilla yleinen kalliopunatyvisammal B. levinnyt viime vuosikymmeninä kalkkisoraisille recurvirostrum on ulkoasultaan samantapai- metsäauto­teiden ojanvarsille, ja sitä on löydetty nen, mutta versoiltaan vankempi. Sen lehden vanhoilta betonirakenteiltakin. Lajia ei pidetä kärki on selvemmin hampainen, ja reuna on seudulla alkuperäisenä vaan ihmisen mukana lähes kärkeen asti taakäänteinen. Kuivina sen Alpeilta kulkeutuneena. Ilmeisesti sopivien lehdet ovat jokseenkin kähäriä, idänpunatyvi­ ­ avointen kasvupaikkojen valtaaminen onnistuu sammalella pikemminkin vain sisääntaipuneita. paikallisesti hyvin itujyvästen avulla. Kalliopunatyvi­sammalen lehden tyviosan solut Meillä idänpunatyvisammalen kasvupaikka- ovat jokseenkin ohutseinäisiä ja hieman pullis- na on kanjonissa sijaitseva kookas, valuvetinen, tuneita. Idänpunatyvisammalella ne ovat vahva­ kivilajiltaan karu granuliittinen pahtakallio, jos- seinäisiä ja suorakaiteen muotoisia. Lisäksi itu- sa on kapeina juonina ravinteisempia kivilajeja jyväset puuttuvat kalliopunatyvi­sammalelta, sekä niihin liittyvää meso- ja eutrofista sammal- mutta yksikotisena se on tavallisesti itiöpesäk- lajistoa. Ruotsissa kasvupaikoiksi mainitaan keellinen. kalkkivaikutteisten liuskekallioiden suojaisat ja ajoittain valuvetiset hyllyt ja seinämät. Sammal Levinneisyys kasvaa useimmiten paljaalla maalla, mutta toi- Idänpunatyvisammalen levinneisyysalue käsit- sinaan suoraan kivipinnalla. Kasvupaikat ovat tää aukkoisesti pohjoisen pallonpuoliskon arkti- valoisia tai puolivarjoisia.

42 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Seuralaislajit vuonna 1964. Esiintymän laajuus, nykytila ja Suomalaisen kasvupaikan sammallajisto on mahdolliset uhkatekijät eivät ole selvillä. hyvin runsas. Seuralaisina esiintyy useita kal- kinsuosijoita ja vaatijoitakin. Näitä ovat mm. Uhanalaisuus Euroopassa kalkkikahtaissammal­ Distichium capillaceum, EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC kalkkikiertosammal Tortella tortuosa, pallosam- Idänpunatyvisammal ei ole uhanalainen Euroo- mal Plagiopus oederianus ja limisiimasammal passa. Laji on Suomen lisäksi Hollannin, Belgian Myurella julacea sekä kalliopunatyvisammal. ja Tšekin uhanalaislistoilla. Ravinteisten tunturikallioiden sammalia edus- tavat pikkusiimasammal M. tenerrima, tun- Suojelu turi- Hypnum revolutum, pahta- H. vaucheri ja Suomen ainoa tunnettu kasvupaikka sijaitsee pohjanpalmikkosammal H. hamulosum, pahta- Kevon luonnonpuistossa. Kevon esiintymän suikerosammal Brachytheciastrum trachypodium, laajuus ja tarkempi sijainti tulee selvittää. Laji kurulehväsammal­ Cyrtomnium hymenophyl- on hyvä pitää mielessä tunturialueiden kalkki- loides, silopahtasammal Orthothecium strictum kallioilla retkeiltäessä. ja pahtahiippasammal Orthotrichum alpestre. Ravinteisissa raoissa kasvavat pikkukellosam- Kirjallisuus mal Encalypta brevicolla ja uurrekellosammal E. Lönnell 1997a, Nebell & Philippi 2000 rhaptocarpa. Edullisesta lämpöilmastosta kertoo eteläisen lehtokivi­sammalen Grimmia hartmanii Synonyymit esiintymä samalla kalliolla. Barbula botelligera Mönk. B. ferruginascens Stirt. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Idänpunatyvisammal tunnetaan meillä vain Viittaus Utsjoelta (InL) Kevon kanjonin Linkkapahdan Laine, U. & Syrjänen, K. 2009: Bryoerythrophyl- massiivisen länsi-lounaissuuntaisen louhikko­ lum ferruginascens – äärimmäisen uhanalai- jyrkänteen pohjoispäästä, mistä se on löydetty nen.

Bryum cryophilum Mårtensson verihiirensammal, rosenbryum Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

varrella melko tasaisesti, eivät latvusruusukkeena. Muodol- taan lehdet ovat koveria, tylp- pä- ja pyöreähkökärkisiä. Keski- suoni päättyy ennen lehden kär- keä tai on hieman esiin­pistävä. Lehden kapeasoluinen reunus on paikoin kaksikerroksinen, toisinaan osin taakäänteinen. Lehti on tyvestä kapealti joh- teinen. Itiöpesäkkeitä on vain hyvin harvoin. Verihiirensammal muistuttaa KS jonkin verran lähteissä tavalli- sena kasvavaa ja väriltään pu- Tunnistaminen nertavaa hete­hiiren­sammalta B. Verihiirensammal on muiden hiirensammalten weigelii, jonka lehdet ovat kui- tapaan kärkipesäkkeinen lehtisammal. Se kas- tenkin teräväkärkisiä ja leveälti johteisia. vaa vankkoina, noin 4–8 cm korkuisina tuppaina tai kasvustolaikkuina tunturiseutujen sulavesi- Levinneisyys lähteissä. Se on nimensä mukaisesti väriltään Verihiirensammal on pohjoisen pallon­puoliskon voimakkaan verenpunainen. Lehdet sijaitsevat arktisten seutujen ja vuoristojen laji Euraasiassa

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 43 ja Pohjois-Amerikassa. Lajia ei tavata Keski-Eu- Kannan kehitys ja uhanalaisuus roopan vuoristoissa, mutta se mainitaan Kau- Verihiirensammal on harvinainen arktinen laji, kasukselta. Euroopassa se tunnetaan Islannista jolle sopivia lähteisiä paljakkakasvupaikkoja ja Huippuvuorilta, sekä Venäjän luoteisosista löytyy Suomesta pohjoisimman Lapin suurtun­ Murmanskin alueelta. Baltian maissa sitä ei ole. tureilta. Se tunnetaan vain Enontekiön Lapin Pohjoismaissa lajia tavataan Norjassa, missä veri­ yläperältä. Ensimmäinen havainto on vuodelta hiiren­sammalta kasvaa paikoin korkeilla tuntu- 1968 Pihtsusjärveltä paljakalta. Samoilta seu­ reilla Dovren alueelta Ruijaan, sekä Ruotsissa, duilta laji löytyi myös vuonna 2002, jolloin se ha- missä laji kasvaa pohjoisosan­ tuntureilla. Suo- vaittiin Pihtsusjärveen Kuottuskaisilta laskevan­ messa sammal kasvaa harvinaisena vain suppe- lähdepuron yläosasta tunturin pohjoissi­vulta. alla alueella Enontekiön suurtuntureilla. EnL. Kyseessä voi mahdollisesti olla samakin kasvu- paikka. Lisäksi verihiirensammal on löydetty Biologia Liigevarrin rinteen hetepurosta vuonna 2007. Verihiirensammal on kaksikotinen laji, joka tuot- Vaellusreiteistä sivussa sijaitsevien esiinty­ taa hyvin harvoin itiöpesäkkeitä. Fennoskandi- mien uhkana on lähinnä ilmaston lämpenemi­ asta pesäkkeitä ei ole koskaan löydetty. Lajin nen sekä erilaiset pieniä esiintymiä uhkaavat levintäkyky on ilmeisen heikko. satunnaistekijät. Verihiirensammal kasvaa paljakalla lumen- viipymien läheisyydessä tai sulavesistä alkunsa Uhanalaisuus Euroopassa saavien kylmävetisten tunturipurojen ja lähteik- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC köjen sivuissa, tavallisesti kohdilla, joihin kertyy Verihiirensammalta ei pidetä uhanalaisena Eu­ hienojakoista hiekan- tai hiesunsekaista sedi- roopassa. Se ei ole uhanalainen myöskään Ruot­ menttiä. Sopivilla paikoilla sammal voi muo- sissa eikä Norjassa. dostaa laajoja ja näyttäviä kasvustoja. Suojelu Seuralaislajit Tunnetut kasvupaikat sijaitsevat Enonteki­ön La- Välittömänä seuralaisena suomalaisilla pin erämaa-alueella, joka on myös Natura 2000 kasvupaikoilla­ on punasirppisammal­ Warns- -ohjelmassa. Verihiirensammalen esiin­tymien torfia sarmentosa. Läheisyydessä kasvavat mm. laajuus tulee selvittää ja niiden tilaa pitää seu- kourulaakasammal­ Plagiothecium cavifolium, rata. Lajia kannattaa etsiä seudun puroista ja kirsisammal Pleurocladula albescens, lapinkin- lähteistä keskipaljakalta. nassammal Sca­pania hyperborea, kurjentatar Koeningia islandica, tunturihilpi Phippsia algida, Synonyymit lumileinikki Ranun­culus nivalis ja pikkuleinikki Bryum cyclophyllum (Schwägr.) Bruch & Schimp. R. pygmaeus. Alueen lähteissä on myös runsaasti var. obtusifolium Lindb. hetehiirensammalta, mutta se kasvaa tavallises- ti alempana laakson pohjien lähteiköissä. Ruot- Kirjallisuus sissa verihiirensammalen sammalseuralaisina Mårtensson 1956 mainitaan­ lisäksi pohjanvarstasammal Pohlia drummondii, metsäkamppisammal Sanionia un- Viittaus cinata, ja tunturihopeasammal­ Gymnomitrion Syrjänen, K. 2009: Bryum cryophilum – erittäin concinnatum. uhanalainen.

Bryum longisetum Blandow ex Schwägr. pitkäperähiirensammal, långskaftsbryum Erittäin uhanalainen EN § • A1c, B1+2cd, D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pitkäperähiirensammal on tuppaina tai löyhinä turpeeseen juurtuma­hapsi­en avulla. Lehtien kasvustoina toisten sammalten seassa tai pal- tyvi on punainen. Lehdet ovat jokseenkin pitkä­ jaalla lettoturpeella kasvava kärkipesäkkeinen suippuisia ja teräväkärkisiä, ja niiden keskisuoni lehtisammal. Versojen pituus on noin 0,5–2 cm. on melko vankka kuten myös lehtilaidan kapeal- Lehdet ovat monien muiden hiirensammalten­ ti kärkeen asti taakäänteinen reunus. Keskisuoni tapaan tiiviinä, ruusuke­maisena kimppuna pistää ulos lehden kärjestä hampaisena piikki- lyhyen varren latvassa. Varsi on kiinnittynyt nä. Pitkäperähiirensammal on saanut nimensä

44 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet itiöpesäkkeen perästä, jolla voi olla pituutta noin 3 – 6 cm, joskus enemmänkin. Suhteessa pituuteensa pesäkkeen­­ perä on huomattavan ohut. Nuokkuva, pit- kulaisen päärynämäi- nen itiöpesäke ei herätä erityisesti huomiota. Varmimmin pitkäperä­ hiirensammalen­ tunnis- taa kookkaista itiöistään, jotka ovat suuremmat, 40–50 µm, kuin muilla suvun lajeilla. Lettojen tavallisin hiirensammallaji letto­ hiirensammal B. pseudotriquetrum eroaa pitkä- perähiirensammalesta mm. lehdiltään, jotka eivät ole ryhmittyneet varren latvaan kimpuksi vaan sijaitsevat tasaisemmin pitkin vartta. Li- säksi sen lehdet ovat tyvestä selvästi johteisia. KS Lajin satunnaisesti tuottamien itiöpesäkkeiden perä on sekä pitkä että vahva. Laji on kooltaan le. Itiöiden säilymisestä maaperän itiöpankissa tavallisesti pitkäperähiirensammalta­ kookkaam- ei ole tietoa. Leviämistä letolta toiselle voi tapah- pi. Itiöt ovat kuitenkin halkaisijaltaan alle puolet tua mm. laiduntavien eläinten kuten porojen tai pitkäperä­hiiren­sammalen itiöistä. Lettohiiren­ metsäpeuran matkassa. sammalen lähi­sukuinen silmu­hiiren­sammal Pitkäperähiirensammal kasvaa kostealla →B. neodamense viihtyy myös letoilla. Sillä on turpeisella maalla tavallisesti kalkkivaikuttei- itiöpesäkkeitä hyvin harvoin. Varrella hajallaan sissa ympäristöissä. Tyypillisiä kasvupaikkoja kasvavat lehdet ovat koveria ja soikeita, lyhyt- ovat ravinteiset avoimet letot. Pienikasvuinen tai tylpähkö­kärkisiä, tyvestään enintään hieman sammal kärsii nopeasti kasvuympäristöjen­ johteisia. Pesäkkeettömänä pitkäperähiirensam- umpeenkasvusta. Se hyötyy mm. lettojen lai- malta tuskin pystyy määrittämään, koska sen dunnuksesta ja muista kasvupintaa avoimena voi sekoittaa useaan lehdiltään punatyviseen pitävistä häiriöistä. Ainoa Metsä-Lapin tiedossa hiirensammallajiin. oleva nykyesiintymä onkin leton uudenpuolei- sessa suo-ojassa ja viereisellä avoimen koivule- Levinneisyys ton välipinnalla. Pitkäperähiirensammal on Keski- ja Pohjois-Eu- roopassa sekä koillisessa Pohjois-Amerikassa Seuralaislajit esiintyvä havumetsävyöhykkeen pohjoisosien ja Suomalaisilla kasvupaikoilla seuralaisina esiin- vuoristojen kalkkiseutujen laji. Keski-Euroopas- tyvät mm. lettomarrassammal Tayloria lingula- sa laji esiintyy varsin aukkoisesti. Se tunnetaan ta, isonuijasammal → Meesia longiseta ja tihku- mm. Saksasta, Tšekistä, Slovakiasta ja Valko-Ve- nuijasammal M. uliginosa. Samoilla paikoilla näjältä, muttei esimerkiksi Sveitsistä eikä Eu- viihtyvät myös lettokuirisammal Calliergon roopan länsiosista. Venäjällä lajia on maan luo- richardsonii, kairasammal M. triquetra, lettokilpi­ teisosassa Murmanskin alueella. Baltiasta sitä ei sammal Cinclidium stygium, lettohiirensammal, tunneta. Pohjois­maissa pitkäperähiirensammal kiiltosirppisammal → Hamatocaulis vernicosus, kasvaa harvinaisena Islannissa, Norjassa maan kultasammal Tomentypnum nitens, lettosirppi­ keskiosassa ja Ruijassa sekä Ruotsissa Skandien sammal Scorpidium cossonii ja lettolierosammal liepeillä ja erillisenä Skoonessa. Meillä laji esiin- S. scorpioides. Putkilokasviseuralaisia ovat mm. tyy harvinaisena lettoalueilla Pohjois-Suomessa. sini­yökön­lehti Pinguicula vulgaris, karhunruoho OP–EnL. Tofieldia pusilla, raate Menyanthes trifoliata, jär- vikorte Equisetum fluviatile sekä villapääluikka Biologia Trichophorum alpinum. Pitkäperähiirensammal on monivuotinen yksi- kotinen laji, joka tuottaa säännöllisesti itiöpesäk- Kannan kehitys ja uhanalaisuus keitä. Kookkaat itiöt soveltuvat levittäytymiseen Pitkäperähiirensammalella on kahdeksan van- kasvupaikalla muodostuville turvepaljastumil- haa kasvupaikkaa tunnetuimmilla lettoseuduil-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 45 la ja viisi nykyesiintymää. Eteläisin kasvupaikka Uhanalaisuus Euroopassa on ollut Oulun (OP) Lylyjärvellä (1899). Perä- EUR: LC, EST: -, NOR: VU, SWE: LC Pohjanmaalta (PeP) Lapin kolmion alueelta pit- Pitkäperähiirensammal ei ole uhanalainen Eu- käperähiirensammal tunnetaan Tervolasta Louen roopassa. Norjassa laji on vaarantunut. Islannis- Palojänkältä (1927) ja Reutuaavalta (1951) sekä sa pitkäperähiirensammal on luokiteltu silmäl- Rovaniemen Narkauksesta (1936). Koillismaalla läpidettäväksi. Ruotsissa sen katsotaan olevan (Ks) se on kasvanut Kuusamossa (1883) sekä Po- harvinaisuudestaan huolimatta elinvoimainen. siolla Yli-Kitkan Tolvassa (1883) ja Miesniemessä Keski-Euroopassa se on luokiteltu hävinneeksi (1928). Yli-Kitkan rannan kasvupaikat voivat ol- Tšekissä ja Saksassa. la hävinneet umpeen­kasvun vuoksi. Muut ha- vaintopaikat ovat Kittilän Lapista (KiL) Kolarin Suojelu Teuravuomasta (1936). Uusimmat havainnot ovat Vanhat esiintymäpaikat eivät sijaitse suojelluilla Enontekiön (EnL) Varddoaivilta (2005), Kilpis- alueilla. Sodankylän Moskuvaaran kasvupaikka järven Possujoelta (2006), Salmivaarasta (2007) ja sijaitsee valtionmaalla ja se tullaan suojelemaan Toskaljärveltä (2006) sekä hieman kalkkiseuduil- osana paikalla kasvavan erittäin uhanalaisen ta erillään olevasta paikasta Sodankylän (SoL) isonuijasammalen­ esiintymän rajausta. Esiin- Mosku­vaarasta (2002). tymän laajuus tulee selvittää, sen tilaa pitää Oulun Lylyjärvi on laskettu ja läheinen suo on seurata ja kasvupaikkaa kuivattava oja tukkia. muutettu pelloksi. Pitkäperähiirensammalelle Enontekiön esiintymistä kolme sijaitsee Käsi- soveltuvia elin­ympäristöjä on ojitettu runsaas- varren erämaa-alueella ja Kilpisjärven kasvu- ti Suomen Lapissa. Muun muassa Palojängällä, paikat ovat suojelualueiden ulkopuolella. Lajia Reutuaavalla ja Teuravuomassa on tehty ojituksia kannattaa edelleen etsiä sopivilta kasvupaikoilta havaintoajankohdan­ jälkeen. Myös Sodankylän Lapin kolmion alueen reheviltä soilta, samoin kasvupaikka on ojitettu. Eläinten tallauksen ja lai- Koillismaalta ja Kittilän–Kolarin seudulta sekä dunnuksen aiheuttama leton pintakasvillisuuden Enontekiöltä. rikkoutuminen luo todennäköisesti lyhytaikaisia vapaita kasvualustalaikkuja pitkäperähiirensam- Synonyymit malelle, joka kykenee ilmeisesti vain harvoin le- Bryum inclinatum subsp. longisetum (Blandow ex vittäytymään vapautuneille kasvupaikoille suo- Schwägr.) Podb. ojien varsiin. Ojitus on tällöinkin lajille haitallista pidemmällä aikavälillä kasvu­ympäristön kuivah- Kirjallisuus taessa ja umpeenkasvun edetessä. Lajin kanta on - nähtävästi pahoin taantunut Metsä-Lapissa, mut- ta Enontekiön ylätuntureiden kalkkialueilla sitä Viittaus voi vielä tavata harvinaisena alapaljakan ohuttur- Syrjänen, K. 2009: Bryum longisetum – erittäin peisilta porojen laiduntamilta letoilta. uhanalainen.

Bryum marratii Hook.f. & Wilson lusikkahiirensammal, östersjöbryum Vaarantunut VU Alc Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Lusikkahiirensammal on avoimil- la ranta­niityillä pieninä, 2–5 mm korkuisina kasvustoina esiintyvä kärkipesäkkeinen lehtisammal. Sen lehdet ovat tiiviinä ruusuk- keena lyhyen varren latvassa. Nimensä laji on saanut tylppä­ kärkisistä lusikan muotoisista leh- distään, joissa keskisuoni päättyy ennen kärkeä. Reunoiltaan lehdet ovat tasaisia, ehyitä tai kärjestä TH

46 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet hampaisia. Kapeiden solurivien muodostama Seuralaislajit lehden reunus on heikommin kehittynyt kuin Päärynähiirensammalen ja merirannikin lisäksi monilla muilla hiirensammalilla. Nuokkuvat lusikkahiirensammalen seurasta tapaa muita itiöpesäkkeet ovat muodoltaan jokseenkin pal- matalien avoimien rantaniittyjen lajeja kuten lomaisia – leveän päärynämäisiä, ja niiden suu rantasapet Centaurium spp., nyylähaarikon Sa- on kapea kuivissa itiönsä varistaneissakin pe- gina nodosa, ahopellavavan Linum catharticum säkkeissä. Pesäkkeen suu on reunasta väriltään ja sammalista mm. merilapiosammalen Hen- oranssi. Pesäkkeen perä on varsin hoikka. Itiöt nediella heimii sekä nuokkuhiirensammalen­ B. ovat keskikokoisia, 26–32 µm. imbricatum. Läheisen päärynähiirensammalen → B. war- neum lehdet ovat teräväkärkisiä, ja keskisuoni Kannan kehitys ja uhanalaisuus pistää piikkinä lehden kärjestä ulos ainakin Suomessa lusikkahiirensammalella on ollut ruusukkeen ylimmissä lehdissä. Lisäksi ka- ilmeisen vankka ja elinvoimainen kanta Ah- peiden solujen muodostama lehden reunus on venanmaalla vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun vahva. alussa. Lajista on tunnettu maakunnasta noin kolmekymmentä erillistä esiintymää länsiosan Levinneisyys Eckeröstä itäosan Föglöön ja Vårdöön. Tunne- Lusikkahiirensammal esiintyy Länsi-Euroopan tuista esiintymistä lähes puolet on sijainnut rannikolla Ranskasta Brittein saarten kautta Saltvikin ja Finströmin kunnissa. Alueen ran- Fennoskandiaan sekä Islannin kautta Pohjois- taniityt ovat pahoin umpeenkasvaneet­ mm. Amerikkaan Newfoundlandin rannikolle. Se Ahvenanmaan sisälahtien rehevöitymisen tunnetaan Pohjois-Amerikasta myös muuta- ja rantalaidunnuksen vähenemisen vuoksi. masta paikasta sisämaasta. Norjassa sammal Varsinais-Suomesta laji tunnetaan Rymättylän tunnetaan Oslon vuonon ympäristöstä ja pai- Pähkinäisistä (1937) maatuvan merenlahden koittaisena rannikolla maan keskiosista Län- rannalta. Kasvupaikka sijaitsee rehevöitynees- si-Ruijaan. Itämeren piirissä sitä esiintyy Poh- sä sisäsaaristossa ja alueen rantaniityt ovat um- jois-Saksassa, Tanskassa sekä Baltian maissa peenkasvaneita. Uudellamaalla laji on tavattu Latviassa ja Virossa. Ruotsissa se on löydetty vuonna 1926 Hangon Sandviksholmenin­ ran- Skoonesta Uplantiin sekä selvästi erillisenä Pe- nasta. Esiintymien nykytila ei ole tiedossa. rämeren pohjukasta Norrbottenista. Lounais- Lusikkahiirensammal on muiden avoimien Suomen esiintymät ovat Itämeren alueen yhte- merenrantojen hiirensammalten tapaan taan- näisen levinneisyyden pohjoisrajalla. A–U. tunut voimakkaasti myös Länsi-Euroopassa. Meillä lajille sopivat elinympäristöt ovat vä- Biologia hentyneet laidunnuksen loppumisen ja Itäme- Lusikkahiirensammal on monivuotinen yksi- ren rehevöitymisen aiheuttaman umpeenkas- kotinen laji, joka tuottaa toisinaan itiöpesäkkei- vun vuoksi. Elinympäristöjen vähentyminen tä. Niitä esiintyy kuitenkin vain harvoin Ahve- ja umpeenkasvu uhkaavat lajin esiintymiä nanmaan kasvupaikoilla. Myös Varsinais-Suo- edelleen. mesta ja Uudeltamaalta kerätyt näytteet ovat pesäkkeettömiä. Heikko leviämiskyky altistaa Uhanalaisuus Euroopassa lajin umpeenkasvun haittavaikutuksille. EUR: RT, EST: DD, NOR: LC, SWE: DD Lusikkahiirensammal kasvaa Itämeren Lusikkahiirensammal on Euroopassa alueelli- rannoilla avoimilla matalakasvuisilla ranta- sesti uhanalainen. Norjassa sitä pidetään vie- niityillä. Bomansson kirjoittaa lajista seuraa- lä elinvoimaisena. Ruotsissa ja Virossa laji on vasti: ”Ahvenanmaan saaristossa ei erityisen puutteellisesti tunnettu. Englannissa ja Saksas- harvinainen, kasvaa soraisella savensekaisella sa se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, Hol- maalla alavilla merenrannoilla, usein pallohii- lannissa vaarantuneeksi ja Puolasta ja Latviasta rensammal Bryum mamillatum ja merirannikki sen arvioidaan hävinneen. Glaux maritima seuranaan”. Lajin kasvupaikoil- la on tavallisesti jonkinlaista kalkkivaikutusta, Suojelu joka voi olla peräisin esim. simpukankuorista. Tiedossa olevista havainnoista luonnonsuojelu- Muiden pienikokoisten rantaniittyjen hiiren- alueille saattavat sijoittua Lemlandin Nåtön ja sammalten tapaan laji vaatii kasvupaikaltaan Rymättylän Pähkinäisten vanhat kasvupaikat. häiriöitä, jotka paljastavat sopivaa kosteaa Lusikkahiirensammal on melko helppo tuntea hiekkaista maanpintaa. Maapaljastumia voivat itiöpesäkkeettömänäkin, mutta pienikokoisena aikaansaada laidunnus, kulutus tai rantavoi- lajina se jää helposti huomaamatta. Lajia tu- mat kuten jäiden ja maa-ainesten kasautumi- lee etsiä sopivilta kasvupaikoilta lounaisesta nen sekä tulviminen. Suomesta. Mahdollisesti löytyviä kasvu­paikkoja

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 47 tulee pitää avoimena ja matalakasvuisina­ esim. Kirjallisuus niittämällä ja laiduntamalla. Bomansson 1900, Church ym. 2001

Synonyymit Viittaus - Syrjänen, K. 2009: Bryum marratii �����������–���������� vaarantu- nut.

Bryum neodamense Itzigs. silmuhiirensammal, sumpbryum Vaarantunut VU Alc Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

ja pitkäjohteisia. Keskisuo- ni on lyhyelti esiinpistävä ja lehden reuna on taakääntei- nen. Ominaisuuksiltaan väli- muotoisia sammalia tavataan myös. Näiden sammalien yh- teenkuuluvuus on osoitettu molekyylitutkimuksin. Kas- vatuskokeita ei kuitenkaan ole vielä tehty, joten silmu- hiirensammal on toistaiseksi meillä mukana uhanalaisten sammalien luettelossa. Sil- TH muhiirensammalen lähilajina pidetty B. ovatum (tai var. ova- Tunnistaminen tum) on käsitetty myös lajiksi Silmuhiirensammal on pystyversoinen, har- B. subneodamense. Myös nämä vahkoina tai tiheinä tuppaina kasvava, 1–10 cm yhdistetään nykyisin lettohii- pituinen kärkipesäkkeinen lehtisammal. Se voi rensammaleen. muodostaa laajoja, pitkäikäisiä kasvustoja. Var- si on punainen, ja runsas juurtumahapsisto on Levinneisyys ruskea. Lehdet ovat tavallisesti tumman vihrei- Silmuhiirensammal on laajalti levinnyt Euroo- tä, melko harvassa, alempana viiston siirotta- pan kalkkialueilla, etelämpänä lähinnä vuoris- via, nuorissa versoissa kärjessä silmumaisesti toissa. Sitä on myös Aasiassa ja Pohjois-Ameri- yhteen kaartuneita, pitkänsoikeita ja kouruisia. kassa. Baltian maissa sammalta on monin pai- Kärki on typäkkä. Lehtilaita on ehyt ja reuna koin kalkkiseuduilla. Se tunnetaan myös Huip- on litteä. Lavan tyvi on punainen, johteeton tai puvuorilta ja mainitaan Venäjältä Murmanskin hyvin lyhyelti johteinen. Keskisuoni on tyvel- alueelta. Pohjoismaissa sitä tavataan Tanskassa, tä punainen, lähelle kärkeä ulottuva. Vanhojen Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa sammalen versojen kärkeen kehittyvät lehdet ovat litteäm- esiintyminen on keskittynyt Ahvenanmaalle ja piä, suippokärkisempiä, keskisuoni saattaa pis- maan pohjoisosan runsasravinteisille seuduille. tää esiin ja tyvi voi olla lyhyelti johteinen. Solut A, Kn–InL. ovat pitkänomaisen kuusikulmaisia. Pesäkeperä on pitkä ja pesäke nuokkuva. Itiöt ovat pieniä, Biologia 12–20 µm. Silmuhiirensammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- Silmuhiirensammalta on sen luonteenomais- keet ovat hyvin harvinaisia ja itiöt pieniä. Mitään ten tuntomerkkien perusteella pidetty hyvänä muita leviäimiä sillä ei ole, joten se levinneekin lajina. Uusi tutkimus katsoo kuitenkin sen ole- uusille alueille pääasiassa eläinten mukana kul- van ympäristön olosuhteiden muovaama letto- keutuvien versonkappaleiden avulla. hiirensammal Bryum pseudotriquetrum. Tämän Silmuhiirensammal kasvaa parhailla rimpile- lehdet ovat tavallisesti soikean puikeita, melko toilla rimpi- ja välipinnoilla sekä lettorämeiden tasaisesti kärkeen kapenevia, jokseenkin litteitä väliköissä. Myös kalkkialueiden kausikosteista

48 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet notkelmista ja kalkkikallioiden painanteista sen mien uhkatekijöistä tärkeimpiä ovat ojitukset voi löytää. Sammalta on kerätty myös jokien, mukaan luettuina kunnostusojitukset. järvien ja meren rannoilta kalkinpitoisista, hu- muksen sekaisista soraikoista. On kuitenkin Uhanalaisuus Euroopassa toistaiseksi epäselvää, mitkä kerätyistä näyt- EUR: R, EST: R, NOR: VU, SWE: LC teistä katsotaan silmuhiirensammaleksi ja mitkä Silmuhiirensammal on Euroopassa harvinainen. ovat mahdollisesti sen ja lettohiirensammalen Sammal on uhanalaisten lajien listoilla useissa välimuotoja. Keski-Euroopan maissa. Se on luokiteltu ää- rimmäisen uhanalaiseksi Hollannissa, erittäin Seuralaislajit uhanalaiseksi Iso-Britanniassa ja Saksassa sekä Silmuhiirensammalen seuralaisina on tavalli- vaarantuneeksi Norjassa, Unkarissa ja Puolassa. sia lettosammalia, kuten lettosirppisammalta Harvinaiseksi se on luokiteltu Virossa, Espan- Scorpidium cossonii, lettolierosammalta S. scor- jassa ja Venäjällä Murmanskin alueella. Tšekistä pioides, matosammalta Pseudocalliergon trifa- sen katsotaan hävinneen. rium ja lettokilpisammalta Cinclidium stygium. Kalkkialustan märissä painanteissa seuralaisina Suojelu voivat olla mustapääsammal Catoscopium nigri- Noin puolet silmuhiirensammalen esiintymistä tum, kalkkijalosammal → Pseudocalliergon lyco- on erilaisilla luonnonsuojelualueilla ja Natura podioides, lettosiipisammal Fissidens adianthoides, 2000 -alueilla. Oulun Pohjanmaalla sitä on Mu- lettomarrassammal Tayloria lingulata, sirppiluh- hoksen Päijänteellä ja Kiimingin lettoalueella. tasammal Calliergonella lindbergii tai väkäsirppi- Perä-Pohjanmaalla se on saanut suojan Hei- sammal Drepanocladus polygamus. nijängän–Karhuaavan Natura 2000 -alueella, Suuripään alueeseen kuuluvan Hosiolammen Kannan kehitys ja uhanalaisuus seudulla, Kakariaavalla ja Ruuttulammen luon- Silmuhiirensammal on ollut paitsi tuntomer- nonsuojelualueella. Koillismaalla muutama keiltään myös levinneisyydeltään ja ekologi- esiintymä on Oulangan kansallispuistossa sekä altaan melko huonosti tunnettu. Sammales- Harjasuon ja Vasaralahden Natura 2000 -alueil- ta tunnetaan kuitenkin 73 esiintymäpaikkaa la. Kittilän Lapissa Itä-Kittilän suurilla lettojen pääosin Pohjois-Suomesta. Esiintymistä 50 on suojelualueilla (Tollovuoma, Silmäsvuoma, lettokasvupaikkoja, ja niistä nykyesiintymiksi Loukisen latvan suot) sammalella on monia laskettavia on 30. Havaintopaikoista noin 15 on esiintymiä. Sompion Lapissa sitä on Vuotoksen erilaisia rantakasvupaikkoja etenkin Ahvenan- alueella Siulioaavalla, Luiron soilla ja Peurasu- maalla, mistä laji tunnetaan seitsemältä paikalta vannon letolla. Pohjoisimmat lettokasvupaikat Eckeröstä ja Saltvikista. Yhtä havaintoa lukuun ovat Enontekiöllä Lätäsenon soidensuojelualu- ottamatta (Eckerö Holmträsket 1988) tiedot Ah- eella. Suojelematta sen sijaan ovat mm. Eckerön venanmaalta ovat 1800-luvulta. Kainuusta on kasvupaikka, vanhat Ahvenanmaan esiintymät vain vanhoja havaintoja Paltamosta, Sotkamos- sekä muutamat Tervolan kohteet. ta ja Suomussalmelta. Oulun Pohjanmaalta on Sammalen rantakasvupaikkojen nykytilan- kymmenkunta havaintoa, etenkin Kiimingin ne on pyrittävä selvittämään. Etenkin Ahve- seudulta, ja nykyhavaintoja on myös Muhoksen nanmaan tuoreimman esiintymän säilyminen Päijänteeltä ja Pudasjärven Huosiosojalta. Perä- tulee varmistaa. Lettoalueilla tulee selvittää Pohjanmaalta on tiedossa reilu kymmenkunta sammalen esiintymien kasvupaikkatekijöiden nykykasvupaikkaa, etenkin Tervolan seudulta. yksityiskohdat. Lajia tulee myös etsiä edelleen, Koillismaan muutamat esiintymät ovat yhtä Po- ja se saattaa löytyä yhä Kainuusta. sion esiintymää lukuun ottamatta Kuusamossa. Kittilän (KiL) esiintymät keskittyvät Tollovuo- Synonyymit man alueelle. Sompion Lapissa lajilla on neljä Bryum neodamense var. ovatum (Lange & nykyesiintymää Pelkosenniemellä ja Sodanky- C.E.O.Jensen) Lindb. & Arnell lässä. Enontekiön Lapista on nykyhavaintoja B. pseudotriquetrum (Hedw.) P.Gaertn. et al. sub- Tarpomajärveltä ja Toskalharjilta sekä vanha sp. neodamense (Itzigs.) Amann tieto Saivaaralta (1920). Inarin Lapista laji tun- B. subneodamense Kindb. netaan ainoastaan Kevojärveltä (1965). Monen muun lettosammalen tapaan silmu- Kirjallisuus hiirensammal on ilmeisesti menettänyt lukuisia Holyoak & Hedenäs 2006 kasvupaikkoja soiden ojituksen ja pellonraiva- uksen vuoksi, erityisesti Kainuussa, mistä ei Viittaus tunneta yhtään nykyistä esiintymää, sekä Lapin Ulvinen, T. 2009: Bryum neodamense – vaaran- kolmion alueella ja Koillismaalla. Nykyesiinty- tunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 49 Bryum nitidulum Lindb. seitahiirensammal, glansbryum Vaarantunut VU A2c Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Seitahiirensammal on 1–3 cm korkuisina, tiivii- pidetty karttuhiirensammalen nä kellanvihreinä ja tyveltä punertavina muu- arktisena alalajina. tamista millimetreistä useiden senttimetrien vahvuisina tuppaina kasvava kärkipesäkkeinen Levinneisyys lehtisammal. Sen varret ovat punaisia, ja niil- Seitahiirensammal on yleisle- lä on punaruskeita juurtumahapsia. Versoissa vinneisyydeltään pohjoinen. on usein pienilehtisiä sivuhaaroja. Lehdet ovat Havaintoja on arktisesta Poh- soikeita, yläviistoja, kouruisia ja kärjestä suip- jois-Amerikasta, Grönlannis- poja. Lehden kärki ja reuna ovat taakäänteisiä. ta, Islannista, Huippuvuorilta Keskisuoni on vahva, punainen ja lähelle lehden ja Siperiasta. Pohjoismaista se kärkeä ulottuva tai vain hieman ulospistävä. tunnetaan Norjasta, Ruotsista Lehtisolujen seinät ovat paksuja ja huokosellisia, ja Suomesta. Norjasta on tie- mikä näkyy selvästi vanhemmissa lehdissä. So- toja kahdesta maakunnasta ja lut ovat n. 15 μm leveitä, lavan kärkiosassa epä- Ruotsistakin vain parilta pai- säännöllisesti kulmikkaita tai vinoneliömäisiä. kalta. Suomesta seitahiiren- Itiöpesäkkeen perä on n. 1–2 cm pitkä, vahva, sammal tunnetaan kolmesta tyveltä punainen. Itiöpesäkkeet ovat nuokkuvia, itäisestä maakunnasta. PK, lievästi kyömyisiä, ja niiden kaulaosa on kapeah- Kn, Ks. ko. Pesäkkeet eivät juuri kutistu vanhanakaan. Sisäsuuvaruksen hampaat ovat vaalean kellertä- Biologia viä tai vaalean läpikuultavia. Sisäsuuvaruksessa Seitahiirensammal on yksikotinen. Suomesta on hentoja ripsiä, joissa on hentoja ulokkeita. Ty- kerätyissä näytteissä on usein itiöpesäkkeitä, vikalvo on noin puolet suuvaruksen pituudesta. mutta monet Kainuusta ja Koillismaalta kerätyt Itiöt ovat läpimitaltaan 19–22 μm. näytteet ovat myös pesäkkeettömiä. Sammal Seitahiirensammalen voi sekoittaa useisiin lisääntyy kasvupaikoillaan itiöistä ja mahdolli- muihin hiirensammaliin. Se on vaikea erottaa sesti myös kasvullisesti versonkappaleista. Sei- karttuhiirensammalesta B. intermedium, jon- tahiirensammalen itiöt ovat melko pieniä, mikä ka lehdet ovat pitempisuippuisia ja kärkiosan parantaa mahdollisuuksia kaukolevintään. reunasta hampaisia. Lapinhiirensammalella B. Seitahiirensammalta kasvaa vuoristoissa ja arcticum on suuremmat itiöt. Seitahiirensamma- arktisella alueella emäksisellä maalla. Sen kas- len taksonominen asema on epäselvä, ja sitä on vupaikoista ei ole noilta alueilta tarkkoja kuva-

RV

50 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet uksia, mutta oletettavasti ne ovat kuivahkoja tai ei ole uusia havaintoja. Havainnot Paltamos- tuoreita ja ainakin osaksi kasvipeitteeltä avoimia. ta ja Puolangalta ovat 1980-luvulta. Paltamon Suomesta seitahiirensammal tunnetaan serpen- serpentiniittikallioilla esiintymät ovat melko tiniittikallioilta, joilla sitä kasvaa jyrkänteiden runsaita: Pitkäperän kalliot (1987), Matokallio ja seinämien rakosissa ja niiden ympäristössä (1928–1986) sekä Mineraali (1962, 1972). Puo- paljaalla maalla. Se nähtävästi suosii emäksistä langan Aittokylän Repokalliolta laji löydettiin alustaa, mutta esimerkiksi kalkkikallioilta siitä 1989 ja Kapustakalliolta 2006. Koillismaalla sei- ei ole havaintoja. tahiirensammal on havaittu kahdelta paikalta Kuusamosta: Korpijärven rannalla sammal on Seuralaislajit kasvanut jo pitkään (1939, 2004) ja Närängän- Tyypillisiä seuralaisia serpentiniittikallioilla vaaralta se löytyi 2004. ovat lapinhiirensammal B. arcticum, karttuhii- Seitahiirensammalen elinympäristöt ovat rensammal B. intermedium, suippuväkäsammal taantuneet kallioiden louhinnan takia, ja kai- Campyliadelphus chrysophyllus, kalliotierasammal vostoiminta uhkaa edelleen etenkin Paltamon Racomitrium lanuginosum ja ojasykerösammal Pitkänperänkalliota ja Mineraalin esiintymiä. Weissia controversa. Putkilokasveista seuralaise- Joillakin paikoilla uhkana on myös tallaus ja na on usein viherraunioinen Asplenium viride, mökkiasutus. toisinaan myös kainuunnurmihärkki Cerastium fontanum subsp. vulgare var. kajanense ja serpen- Uhanalaisuus Euroopassa tiinipikkutervakko Lychnis alpina var. serpenti- EUR: K, EST: -, NOR: -, SWE: DD nicola. Seitahiirensammal on luokiteltu Euroopan uhan- alaisten listalla puutteellisesti tunnetuksi. Laji Kannan kehitys ja uhanalaisuus on sisällytetty usein karttuhiirensammaleen, ei- Suomesta tunnetut seitahiirensammalen kas- kä sen uhanalaisuutta siten ole erikseen arvioitu. vupaikat ovat serpentiniittikallioalueilla. Sam- Karttuhiirensammal ei ole uhanalainen Euroo- malta on löydetty kaikkiaan 14 paikalta, joista passa. Myös Norjassa seitahiirensammalen on seitsemästä on nykyhavaintoja. Neljällä paikalla tulkittu sisältyvän karttuhiirensammaleen, joka on useampia erillisiä esiintymiä lähellä toisiaan. ei ole uhanalainen. Islannissa seitahiirensammal Sammalta on kerätty Pohjois-Karjalasta 1930-lu- on luokiteltu vaarantuneeksi ja Ruotsissa puut- vulla kolmelta paikalta: Juankoskelta Säyneisten teellisesti tunnetuksi. Mörninkalliolta, Juuasta Ahmavaaran Portinkal- liolta ja Kaavilta Louhilammelta, mutta niistä Suojelu ei ole viimeaikaisia havaintoja. Lajin tunnetut Monet seitahiirensammalen esiintymistä ovat esiintymät painottuvat Kainuuseen: havaintoja suojelualueilla. Kuhmon esiintymät Näätänie- on yhteensä kahdeksalta paikalta, joista nyky- meä lukuunottamatta ovat Natura 2000 -alueella havaintoja on kahdelta. Kuhmossa laji kasvaa samoin kuin Kuusamon Korpikallion ja Närän- Kellojärven rannoilla Koljosenkallioilla (1990, gänvaaran esiintymätkin. Paltamon Matokalliol- 1998) ja Mustakalliolla (1990, 1998), mutta Lou- la seitahiirensammal kasvaa erityisesti suojellun hisaaresta (1937) ja Näätäniemestä (1919) siitä kainuunnurmihärkin suojelualueella ja Kaavin

Seitahiirensammalen Bryum nitidulum kasvupaikka serpentiniittikalliolla Paltamon Matokalliolla. RV Louhilammenkalliolla sammalta on serpentiini- pentiniittikallioiden suojelussa tulee kiinnittää raunioisen A. adulterinum suojelualueella. huomiota tämän sammallajin esiintymiin. Seitahiirensammalen suojelutilanteen ja -tar- peen kannalta on tärkeää selvittää sen takso- Synonyymit nominen asema suhteessa lähilajeihin. Sammal Bryum intermedium (Brid.) Blandow subsp. niti- esiintyy Suomessa poikkeavalla kasvualustalla dulum (Lindb.) ja sen täkäläiset populaatiot voivat olla geneet- tisesti erilaistuneita. Sammalen esiintymiä on et- Kirjallisuus sittävä vielä huonosti kartoitetuilta serpentiniit- Hallingbäck 1998n, Holyoak 2004, Kotilainen tikallioalueilta (Perä-Pohjanmaa, Koillismaa). 1944, Nannfeldt 1927 Erityisesti Pohjois-Karjalan vanhojen tunnet- tujen esiintymien tila tulee selvittää. Tallausta Viittaus on syytä rajoittaa joillakin kasvupaikoilla. Ser- Virtanen, R. 2009: Bryum nitidulum – vaaran- tunut.

Bryum warneum (Röhl.) Brid. päärynähiirensammal, havsbryum Vaarantunut VU Alc Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Päärynähiirensammal on avoimilla merenrantaniityillä punertavina tai tummanvih- reinä tuppaina tai kasvustoi- na esiintyvä pienikokoinen n. 0,5– 1 cm korkuinen kär- kipesäkkeinen lehtisammal. Lyhyen varren latvassa tiivii- nä ruusukkeena olevat lehdet eivät ole tyveltään punaisia, kuten monilla muilla terävä- lehtisillä hiirensammalilla, vaan ruskehtavia tai viher- täviä. Lehden reunus on sel- vä, usein taakäänteinen noin puoliväliin ja kärjestä epäta- saisesti hampainen. Lehden kärki on terävä, ja vahva ruskehtava keskisuoni on ainakin ylem- missä lehdissä hieman esiinpistävä. Lehden so- lut ovat jokseenkin ohutseinäisiä ja suorakaiteen tai kuusikulmion muotoisia. Päärynähiirensam- malen nuokkuvat itiöpesäkkeet ovat muodol- taan pyöreähkön päärynämäisiä ja niitä esiintyy varsin säännöllisesti. Itiöt ovat melko kookkaita, n. 30–45 µm. Päärynähiirensammal sisältää kaksi muun- nosta. Nimimuunnoksen lisäksi meiltä tunne- taan B. warneum var. mamillatum, jota on myös pidetty omana lajinaan (pallohiirensammal B. mamillatum). Muunnosten tunnistaminen ilman itiöpesäkkeitä on lähes mahdotonta. Nimimuun- noksen nuokkuvat itiöpesäkkeet ovat muodol-

TH taan tasaisesti kapenevan päärynämäisiä, ja nii-

52 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet den suu säilyy kapeaksi kaventuneena tyhjänä vava harvinainen laji. Kasvupaikat voivat olla ja kuivanakin. Itiöpesäkkeen suuvarushampaat jossain määrin kalkkivaikutteisia, mutta joskus ovat vinosti poikittais­juovaisia. B. warneum var. varsin karujakin. Laji saattaa esiintyä myös si- mamillatum eroaa leveäsuisen pallomaisen itiö- sämaassa rantakasvu­paikoilla. Ahvenanmaalla pesäkkeensä perusteella eikä sillä ole poikittai- päärynähiirensammal on ollut sisä- ja välisaaris- sia vinojuovia suuvarushampaissa. Lisäksi sen ton laidunnettujen rantojen laji. Muiden pienten itiöpesäkkeen suuosa on väriltään punaruskea, rantaniittyjen hiirensammalten tapaan päärynä- päärynähiiren­sammalen nimimuunnoksella hiirensammal vaatii häiriöitä, jotka paljastavat oranssi tai kellertävä. Var. mamillatum:in itiöpe- kosteita hiekkaisia kohtia kasvupaikoilla. Näitä säkkeen kuperassa kannessa on terävä kohouma, häiriöitä voivat aiheuttaa laidunnus, rantavoimat mamilli, nimimuunnoksen pesäkkeen kannen tai kulutus. ollessa selvemmin kartiomainen. Viimeaikoina pallohiirensammal on yhdistetty itiöpesäkkeen Seuralaislajit eroista huolimatta päärynähiirensammaleen. Suomessa seuralaisia ovat matalakasvuisten ran- Samoilla kasvupaikoilla viihtyvällä pyöreäi- taniittyjen lajit, kuten rantasapet Centaurium spp., tiöpesäkkeisellä lusikkahiiren­sammalella →B. merirannikki Glaux maritima, ahopellava Linum marratii on lusikkamaiset tylppäkärkiset lehdet, catharticum, nyylähaarikko Sagina nodosa, meri- joissa keskisuoni päättyy ennen lehden kärkeä. ratamo Plantago maritima, ruoholaukka Allium Se on helposti erotettavissa lehdiltään terävä- schoenoprasum, sirohernesara Carex viridula var. kärkisestä päärynähiirensammalesta pesäkkeet- pulchella, nuokkuhiiren­sammal B. imbricatum, me- tömänäkin. rilapiosammal Hennediella heimii ja lehtoritvasam- mal Amblystegium serpens. Jomalan kasvupaikan Levinneisyys lähistöltä mainitaan mm. kalkkia vaativa sirkan- Päärynähiirensammalta tavataan Keski-, Län- sammal → Conardia compacta ainoalla suomalai- si- ja Pohjois-Euroopassa, Aasian vuoristoissa, sella kasvu­paikallaan. Eckerössä samalla paikalla Kanadassa sekä Etelä-Afrikassa. Euroopan ovat kasvaneet molemmat päärynähiirensamma- esiintymät keskittyvät Atlantin ja Itämeren ran- len muunnokset. nikoille. Sitä on myös Islannissa. Haja­havaintoja sammalesta on Keski-Euroopassa Valko-Venäjää Kannan kehitys ja uhanalaisuus myöten. Baltiassa lajista on muutamia havain- Suomessa päärynähiirensammalella on ollut toja Virosta ja Latviasta. Tanskassa se on har- vahva kanta Ahvenanmaalla samaan tapaan vinainen. Skandinaviassa lajia tavataan Norjan kuin lusikkahiirensammalellakin. Suomalainen rannikolla etelästä paikoittain Ruijaan asti ja päärynähiirensammalkanta on edustanut pääosin Ruotsin eteläosissa Itämeren rannalla Skoo- Itämeren seutuun keskittyvää var. mamillatum:ia. nesta Gotlantiin ja Perämeren perukkaan. Var. Esiintymiä on ollut Eckeröstä Föglöön. J. O. Bo- mamillatum on levinneisyydeltään suppeampi manssonin mukaan ”tämän kauniin Bryum -lajin ja nimimuunnosta harvinaisempi. Sitä tavataan tapaa siellä täällä Ahvenanmaan saariston alavilla Luoteis-Euroopassa ja Grönlannissa. Euroopas- merenrannoilla”. Näytteitä onkin kertynyt sata- sa sitä on tavattu Brittein saarilta ja Itämeren kunta noin kolmestakymmenestä eri esiintymäs- ympäristöstä. Suomessa päärynähiirensammal tä. Monet paikoista ovat samoja, missä lusikkahii- on levinneisyys­alueensa reunalla esiintyvä lou- rensammalkin on kasvanut. Luultavasti päärynä- nainen laji. A, U. hiirensammal on jakanut lusikkahiirensammalen kohtalon ja useimmat vanhat kasvupaikat Ahve- Biologia nanmaalla ovat pahasti umpeutuneet ja hävinneet Päärynähiirensammal on avoimien rantaniitty- sisälahtien ruovikoitumisen ja rantaniittyjen um- jen monivuotinen yksikotinen laji, joka tuottaa peenkasvun vuoksi. Lisäksi var. mamillatum:ista jokseenkin säännöllisesti itiöpesäkkeitä. Itiöt tunnetaan vanha tieto Helsingistä (1887). Pääry- ovat melko kookkaita ja soveltuvat hyvin pai- nähiirensammalen nimimuunnoksesta on Suo- kalliseen levittäytymiseen paljastuville maalai- messa vain kaksi havaintoa Ahvenanmaalta. Ensi kuille. Kyky levittäytyä kauempana sijaitseville kerran se on tavattu Eckerön Långskäristä vuon- sopiville kasvupaikoille lienee heikko. Kaukole- na 1892. Tuorein tieto on Jomalasta Ytterbyn etelä- vintää voi kuitenkin tapahtua mm. rantaniityllä osasta hiekkaiselta meren­rannalta vuodelta 1968. laiduntavien nisäkkäiden tai lintujen matkassa. Hiirensammaliin erikoistunut J.O. Bomansson ei Päärynähiirensammal kasvaa Itämeren pii- mainitse nimimuunnosta lainkaan Ahvenanmaal- rissä etenkin matalakasvuisilla rantaniityillä ta, joten se lienee ollut siellä hyvin paikoittainen hiekansekaisella paljaalla maalla. Brittein saa- ja harvinainen jo 1800-luvulla. rilla se on luonnontilaisten dyynipainanteiden Laji on taantunut voimakkaasti päälevinnei­ ­ ja marskimaiden laitojen märällä hiekalla kas- syysalueellaan­ Länsi-Euroopassa laidunnuksen

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 53 vähenemisen, maankäytön muutosten ja um- etsiä kasvuympäristöiksi soveltuvilta matala- peenkasvun seurauksena. Meillä rantojen um- kasvisilta, avoimilta hiekkaisilta rantaniityiltä peenkasvua laidunnuksen loppumisen vuoksi Ahvenan­maalla ja lounaissaaristossa. Mahdol- sekä Itämeren rehevöitymistä pidetään lajin lisesti löytyviä esiintymiä tulee hoitaa laidunta- taantumisen syinä ja ne uhkaavat yhä lajille so- malla tai niittämällä sekä maanpintaa kevyesti pivia elinympäristöjä. laikuttamalla. Vanhoista kasvupaikoista Lem- landin Nåtö saattaa osua suojelualueelle, muut Uhanalaisuus Euroopassa ovat suojelualueiden ulkopuolella. EUR: R, EST: R, NOR: LC, SWE: DD Päärynähiirensammal on luokiteltu harvinaisek- Synonyymit si Euroopassa. Lajin otaksutaan hävinneen Lat- Bryum mamillatum Lindb. viasta. Lisäksi se on luokiteltu vaarantuneeksi B. oelandicum H. Philib. Hollannissa, Iso-Britanniassa, Unkarissa, Sak- B. warneum subsp. mamillatum (Lindb.) Podp. sassa ja Puolassa. Virossa laji on uhanalaislistalla harvinainen, ja Ruotsissa sitä pidetään puutteel- Kirjallisuus lisesti tunnettuna. Norjassa lajia ei pidetä uhan- Bomansson 1900, Church ym. 2001, Cronberg alaisena. 1998b, 1998c, Hill ym. 2006, Holyoak 2004

Suojelu Viittaus Päärynähiirensammal on aiemmin ollut Ahve- Syrjänen, K. 2009: Bryum warneum – vaaran- nanmaalla suhteellisen yleinen, ja sitä tuleekin tunut.

Bryum wrightii Sull. & Lesq. napahiirensammal, tegelbryum Vaarantunut VU D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Napahiirensammal on pienehkö, 1–2 cm korkui- lajeista ei ole Suomesta vielä nen, vihreinä tai punertavan kirjavina tuppaina tavattu ja ne ovat napahiiren­ ja pienialaisina kasvustolaikkuina hienojakoi- sammaltakin selvästi harvi- sella mineraalimaalla tuntureilla kasvava kär- naisempia arktisia lajeja. kipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat tiiviinä tuppaana lyhyen varren latvassa. Mikroskoo- Levinneisyys pissa tarkasteltaessa lehden tyvi on jokseenkin Napahiirensammal kasvaa vihreä. Varsi ja keskisuoni ovat etenkin alaosasta laajalti pohjoisen pallonpuo- suomalaisissa näytteissä usein selvästi punaisia liskon arktisilla seuduilla tai punaruskeita. Keskisuoni on melko vahva, Euraasiassa Japania myöten lehden kärjessä päättyvä tai hieman esiintyön- sekä Pohjois-Amerikassa. Eu- tyvä. Kärki on toisinaan taipunut taaksepäin. roopassa laji esiintyy harvi- Lehtireunus on ehyt, hieman taakäänteinen ja naisena Fennoskandian poh- kapea, paikoin kaksisolukerroksinen. Pyöreän joisosissa ja Pohjois-Venäjällä, päärynämäiset, kapeasuiset, punaruskeat tai mutta ei Murmanskin alueel- tiilenväriset itiöpesäkkeet ovat nuokkuvia ja la. Myös Islannista laji puut- varsin kookkaita suhteessa versojen kokoon. tuu. Norjassa se tunnetaan vain pohjoisosista, Pesäkkeen perä on kuivana mutkitteleva. Suu- Ruijasta ja Tromsista sekä Huippuvuorilta, ja varuksen sisemmät hampaat ovat läpikuultavia Ruotsissa siitä on tiedossa ainoastaan kolme ja helposti murtuvia. Itiöt ovat melko pieniä, alle esiintymää Jämtlannin tuntureilla. Suomessa 20 µm. napahiirensammal kasvaa vain Enontekiön La- Läheisiä lajeja ovat niin ikään tuntureilla pin ylätuntureilla. EnL. kasvavat lehdiltään samantapaiset B. axel-blyttii ja B. acutiforme, joilla erona napahiirensamma- Biologia leen suuvaruksen sisemmät hampaat ovat rus- Napahiirensammal on yksikotinen, ja itiöpesäk- kehtavia tai kellertäviä. Kumpaakaan näistä keitä muodostuu toisinaan. Iso-Mallalta kerätys-

54 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet sä näytteessä niitä on runsaasti, muut Suomesta miittikalliolta (1958), pohjoiselta Enontekiöltä kerätyt näytteet ovat pesäkkeettömiä. Melko Meekonjärven Annjalonjin pahdalta (1935, pienet itiöt soveltuvat hyvin levittäytymiseen 1955), Guonjarvarrin Kalkkinokalta (1936) se- lähialueen sopiville kasvupaikoille. Myös kau- kä Tuoljihuhputin lakialueen tunturikankaalta kolevintä lienee mahdollista. (1934). Esiintymien nykytila ei ole tiedossa. Napahiirensammal kasvaa avoimella ajoittain Napa­­hiiren­sammalen esiintymiä voivat uha- kostealla kalkkivaikutteisella mineraalimaalla. ta liiallisen kulutuksen lisäksi ilmaston lämpe- Monet kasvupaikoista ovat dolomiittikallioilla nemisen aiheuttamat muutokset. tai niiden tuntumassa. Ruotsin kasvupaikat ovat kalkkipitoisilla lähderinteillä. Ilmeisesti pieni- Uhanalaisuus Euroopassa kokoinen laji hyötyy kasvupaikkoja avoimena EUR: R, EST: -, NOR: LC, SWE: EN pitävistä häiriöistä, kuten porolaidunnuksesta, Napahiirensammal ei ole harvinaisuudestaan kunhan se ei ole liian kuluttavaa. huolimatta uhanalainen Euroopassa. Ruotsissa se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, mutta Seuralaislajit Norjassa lajia ei pidetä uhanalaisena. Suomessa lajin seuralaisina kasvavat mm. kalkkikahtaissammal Distichium capillaceum, Suojelu vuorivarstasammal Pohlia drummondii ja letto- Enontekiön Lapin esiintymät sijaitsevat Mallan väkäsammal Campylium stellatum. luonnonpuistossa ja Saanan luonnonsuojelu- alueella sekä Käsivarren erämaa-alueella. Kaik- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ki tunnetut kasvupaikat ovat mukana Natura Napahiirensammal on arktinen laji, jonka viisi 2000 -ohjelmassa. Esiintymien nykyinen laajuus esiintymää Suomessa ovat Enontekiön kalkki- ja tarkka sijainti tulee selvittää. Ilmaston läm- tuntureilla. Sammal tunnetaan Kilpisjärveltä penemisen vaikutusten selvittämiseksi esiinty- Iso-Mallalta (1927) ja Saanan eteläsivun dolo- mien tilaa tulee seurata. Lajia tulee myös etsiä

TH alueelta, sillä uusien esiintymien löytyminen on Kirjallisuus mahdollista. Hedenäs 1994a

Synonyymit Viittaus Bryum globosum Lindb. Syrjänen, K. 2009: Bryum wrightii – vaarantu- B. mamillatum Lindb. var. globosum (Lindb.) nut. Berggr.

Buxbaumia viridis (Moug. ex Lam. & DC.) Brid. ex Moug. & Nestl. lahokaviosammal, grön sköldmossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • B2bcd+3cd Heimo: Buxbaumiaceae Lahko: Tetraphidales Luokka: Bryopsida

boreaalisessa vyöhykkeessä. Sammal tunnetaan myös Kaukasukselta, Kiinasta ja läntisestä Pohjois-Amerikasta. Venäjältä sammal on löydetty Leningradin alueelta Suur- saaresta muiden vähien tun- nettujen esiintymien sijaitessa etelämpänä Länsi-Venäjällä. Baltian maista laji tunnetaan Viron läntisestä saaristosta ja Liettuasta. Tanskasta tunne- taan neljä kasvupaikkaa. Eu- roopan vahvin kanta on Ruot- sissa, missä tunnetaan pari- TH sataa kasvupaikkaa, joista puolet on löydetty Tunnistaminen 1970-luvun jälkeen. Suomessa lahokaviosam- Lahokaviosammal on helppo tuntea lahopuun mal on levinneisyysalueensa koillisreunalla ja pinnasta nousevista vihreistä ja liereistä, hieman esiintymät keskittyvät tammi­vyöhykkeeseen. litistyneistä kookkaista itiö­pesäkkeistä, jotka si- A–U. jaitsevat noin sentin pituisen punaruskean­ kar- heapapillisen perän päässä. Sammalen versot Biologia kasvavat hyvin huomaamattomina lahopuun Lahokaviosammal on kaksikotinen, elinkier- sisässä tai pinnalla. Itiöpesäkkeen varttuessa sen roltaan lyhyt­ikäinen laji. Itiö­pesäkkeet alkavat läpikuultava pinta­kelmu repeää. Itiöpesäkkeen kehittyä syksyllä ja seuraavan kevään loppu- suu­varuksessa on hyvin runsaasti kellertäviä puolella ne ovat kypsiä vapauttamaan uudet hampaita muutamassa rivissä. Itiöt ovat pieniä, itiöt. Yhdessä itiöpesäkkeessä on noin kuusi n. 10 µm. miljoonaa pientä itiötä. Itiöt vapautuvat loppu- Sukulaislaji kalliokaviosammal B. aphylla keväällä tai alkukesästä kostealla säällä. Itiöistä eroaa lahokaviosammalesta­ kaviomaisesti litis- itävään vihreään alkeisvarsikkoon­­ muodostuu tyneen kiiltävän punaruskean itiöpesäkkeen- pikkuruisia versoja, joissa muutaman lehden sä perusteella. Lisäksi lajien kasvupaikat ovat lisäksi on koiras- tai naarassukusolupesäkkeet. erilaiset: kalliokaviosammal kasvaa avoimilla Ilmeisesti ainakin lähiympäristöön levittäyty- hiekkaisilla rinteillä, leväisellä humuksella kal- minen on varsin tehokasta. Vanhat itiöpesäk- lioilla, polunvarsilla ja vanhojen sora­kuoppien keet tai ainakin niiden perät säilyvät usein pohjilla. seuraavaan kasvu­kauteen elleivät nilviäiset tai pikkunisäkkäät ehdi syödä niitä. Koiras- ja Levinneisyys naaras­versot pysyvät elossa vain yhden kasvu- Lahokaviosammal esiintyy paikoitellen pohjoi- kauden. Vihreään alkeisrihmaan voi muodos- sen pallonpuoliskon lauhkeilla alueilla. Euroo- tua kuivuutta kestäviä ruskeita paksuseinäisiä passa sen levinneisyyden painopiste on hemi- leposoluja, joiden ansiosta laji säilyy kasvu-

56 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet paikallaan, vaikka itiötuotto joinakin vuosina suotuisina vuosina tavata useita kymmeniä itiö- epäonnistuisi. pesäkkeitä (Eckerön Torp, Nauvon Seili). Lahokaviosammal kasvaa pehmeäksi lahon- Vanhojen kasvupaikkojen häviämisen syynä neilla maapuilla tai kannoilla yleensä vanhois- on metsänkäsittely ja rakennustoiminta.­ Pienten sa lehtomaisissa havumetsissä tai lehdoissa. Se esiintymien, joissa lajille sopivia maapuita on vä- suosii runsaslaho­puustoisia elinympäristöjä, hän, uhkana ovat myös erilaiset satunnaistekijät joissa on pitkä metsäjatkumo sekä riittävästi etenkin kun lajin runsaus voi vaihdella vuosien kosteutta ja lämpöä keväisin ja varsinkin syk- välillä huomattavasti. Lahopuujatkumon kat- syisin. Kasvualustana on useimmiten kuusen, keaminen, ympäröivän puuston hakkuut ja muu mutta myös männyn tai joskus lehtipuun hap- kasvupaikkojen pienilmastoa muuttava toiminta pamahko lahopuu. Kasvukohta on yleensä le- ovat lahokaviosammalen merkittävimmät uh- väistä, pehmeähköä lahoa, ja lajin seurana on katekijät. mm. pieniä maksasammalia. Lahokaviosammal häviää nopeasti kilpailussa rungon verhoaville Uhanalaisuus Euroopassa kookkaammille lehtisammalille. Toisaalta riit- EUR: VU, EST: DD, NOR: VU, SWE: LC tävän kookasta kantoa tai maapuuta lahokavio­ ­ Lahokaviosammal on Euroopassa vaarantunut. sammal voi asuttaa usean vuosi­kymmenen ajan, Ilmeisesti lahokaviosammalella on Ruotsissa Eu- koska sopivia pien­elinympäristöjä on tarjolla roopan vahvin kanta, sillä sitä ei ole siellä luoki- pitkään. teltu uhanalaiseksi. Lahokaviosammal on äärim- mäisen uhan­alainen Serbiassa ja Montenegrossa­ Seuralaislajit ja Iso-Britanniassa. Saksassa laji on luokiteltu Seuralaislajeina kasvaa tavallisia lahopuu­n erittäin uhanalaiseksi, Puolassa ja Norjassa vaa- sammalia, kuten kantohohtosammal Herzogiella rantuneeksi ja Portugalissa harvinaiseksi. Lajin seligeri, lahosammal Tetraphis pellucida, laholimi­ tilanne on puutteellisesti tunnettu Virossa. sammal Lophocolea heterophylla, saksipihtisam- mal Cephalozia bicuspidata, sekä vaateliaammista Suojelu lajeista mm. rakkosammal Nowellia curvifolia, Lahokaviosammalen nykyisistä kasvupaikoista pikkulovisammal Lophozia ascendens ja kanto- suurin osa sijaitsee luonnonsuojelu­alueilla tai raippasammal Anastrophyllum hellerianum. Natura 2000 -alueilla. Vain yksi nykyisistä pie- nistä manner­esiintymistä (Nauvon Klockarber- Kannan kehitys ja uhanalaisuus gen) sekä Ahvenanmaan esiintymät (Saltvikin Lahokaviosammalta on löydetty 41 paikasta, Orrdalsklint, Eckerön Torp ja Spirkasberget) ovat joista noin kymmenessä laji on havaittu ai- vailla suojaa. van viime vuosien aikana. Ahvenanmaalta on Esiintymien tilaa tulee seurata. Lahoka- tiedossa 18 esiintymää, mutta vuodesta 1990 viosammalta tulee edelleen etsiä sopivista lähtien sammalta on tavattu vain kahdelta runsaslaho­puustoisista elinympäristöistä tammi­ paikalta Eckeröstä. Varsinais-Suomesta lajia vyöhykkeellä. Lahopuun määrän lisääminen on löydetty 19 paikalta, mutta esim. monet Tu- nykyisten esiintymien tuntumassa on tarpeen run seudun vanhat esiintymät ovat hävinneet parantamaan lajin elinmahdollisuuksia. Eräiden (Turku, Parainen, Rymättylä ja Merimasku), Natura 2000 -alueilla sijaitsevien esiintymien ja nykyhavaintoja on 11 paikasta. Houtskarin osalta on syytä varmistaa suojelun toteutuskei- Bjonholmista laji löytyi 2002. Korppoon Kulmin non riittävyys (Lohm–Kulm–Ängön Natura 2000 saarelta ja Piikkiön Huhmarista on havaintoja -alueella Kulmin esiintymä sekä Seilin saariston usealta vuodelta 1980- ja 1990-luvuilta, mutta Natura 2000 -alueella Nauvon Kalvinkallio sekä lajia ei havaittu kummaltakaan paikalta enää Svartö). vuonna 2000. Nauvosta on nykyhavaintoja nel- jältä paikalta, runsaimmin lajia on ollut Seilissä. Synonyymit Dragsfjärdin Notkärretillä sammal on havaittu Buxbaumia indusiata Brid. viimeksi vuonna 1992 ja Paraisten Harsholmilla vuonna 2000. Tammisaaren Tenholan Framnä- Kirjallisuus sin luonnonsuojelualueelta laji on tunnettu jo Laaka & Syrjänen 1990, Oittinen 1967, Pihl ym. pitkään: 1960-luvulta tähän päivään. Lohjan ja 2000, Syrjänen 2001a, Weibull 1997a, Wiklund Karjalohjan esiintymät ovat hävinneet, samoin 2002, 2004 kuin Uudenmaan vanhat esiintymät Helsingis- sä ja Pernajassa. Useilla paikoilla on havaittu Viittaus vain muutama pesäke, ja laji kasvaa vain 1–2 Syrjänen, K. & Laaka-Lindberg, S. 2009: Bux- lahopuulla. Runsaimmissa esiintymissä voidaan baumia viridis – erittäin uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 57

Calypogeia suecica (Arnell & J.Perss.) Müll.Frib. kantopaanusammal, vedsäckmossa Vaarantunut VU vastuulaji • A1c Heimo: Calypogeiaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

versossa. Lisäksi laholimi­ sammal haisee voimakkaasti maalle.

Levinneisyys Kantopaanusammal on levin- neisyydeltään hieman merei- nen, pohjoisen pallonpuolis- kon havumetsävyöhykkeen maksasammal. Se esiintyy Euroopassa Pohjois- ja Keski- Venäjällä mm. Karjalan tasa- vallassa sekä lauhkean vyö- TH hykkeen vuoristoissa mukaan Tunnistaminen luettuna Alpit, Balkan ja Kau- Kantopaanusammal on maksasammal, joka kasus. Pohjois-Amerikassa sitä kasvaa lahopuulla tiiviinä alustanmyötäisinä tavataan havumetsävyöhykkeellä ulottuen ete- laikkuina tai yksin versoin muiden sammalten lässä aina Kaliforniaan. Kantopaanusammalen seassa. Sen versot ovat hentoja, 0,5–3 cm pitkiä ja esiintymiä tunnetaan myös Atlantin saarilta. Se vaaleita, kellan tai oliivinvihreitä, joskus tuoree- kasvaa myös Baltian maissa, mutta Tanskasta sitä na hivenen vaaleanpunertavia ja läpikuultavia. ei tunneta. Ruotsissa ja Norjassa se on harvinai- Kylkilehtirivit ovat litteästi verson sivuilla, ja nen, esiintyen alle 350 m korkeudessa. Suomessa lehdet ovat alapeitteisiä muodostaen kattopaa- kantopaanusammal on harvinainen. Sen nykye- nuja muistuttavan rivistön. Vatsalehdet ovat siintymät ovat keskittyneet levinneisyysalueen varren leveyteen verrattuna 2–4 kertaa leveäm- pohjoisosiin. A–U, St–ES, EP–Kn, PeP, Ks. piä ja syvälovisia, lovi on usein etenkin nuo- rimmissa lehdissä kapea. Versojen kärjet ovat Biologia usein muuntuneet koheneviksi itujyväsversoik- Kantopaanusammalen itiöpesäkkeitä ei ole si, joiden lehdet ovat harvassa ja kitukasvuisia. Suomessa havaittu. Syynä voi olla suomalaisen Itujyväsversojen kärjissä on pallomainen, väril- kannan kaksikotisuus erona esimerkiksi keski- tään vaalean kellanvihreä tai lähes valkoinen eurooppalaisista esiintymistä. Itiöpesäkkeet ovat itujyväsrykelmä. lyhytikäisiä ja vaativat kehittyäkseen kosteutta, Yleisrakenteeltaan kantopaanusammal muis- joka mahdollistaa suvullisen lisääntymisen ja tuttaa muita paanusammalia Calypogeia spp. Sa- hedelmöityksen. Itiöt ovat pieniä, vain noin 10 manlaisilla kasvupaikoilla esiintyvistä lähilajeis- µm halkaisijaltaan, mutta niitä kantopaanusam- ta kantopaanusammal voidaan erottaa pienen mal tuottaa vain harvoin jos ollenkaan Suomen kokonsa, leveiden vatsalehtiensä ja suippojen, oloissa. Pääasiallisena lisääntymis- ja leviämis- suhteellisen harvassa olevien kylkilehtiensä keinona kantopaanusammalella ovat kohenevi- perusteella. Kantopaanusammal eroaa toisesta en gemmaversojen päihin kehittyvät yksisoluiset pienestä ja usein hieman punertavasta rahka- itujyväset, joita tavataan Suomen esiintymissä paanusammalesta C. sphagnicola elinympäristöl- melko usein. Itujyväset ovat ohutseinäisiä ja tään: rahkapaanusammal kasvaa karuilla soilla todennäköisesti lyhytikäisiä, joten onnistuneen rahkasammalten seassa. Kantopaanusammal suvuttoman lisääntymisen edellytyksenä on, et- ei ole kovin muunteleva, mikä helpottaa sen tä emokolonian lähistöllä sijaitsee uutta vapaata erottamista muista paanusammalista. Pienet la- kasvualustaa. holimisammalen Lophocolea heterophylla versot, Kantopaanusammal kuuluu luonteenomai- joiden lehdet ovat ehyt- ja pyöreäkärkisiä, voi- seen joukkoon vanhoissa luonnontilaisissa vat muistuttaa kantopaanusammalen versoja, metsissä lahopuulla kasvavia maksasammalia. mutta ne ovat väriltään kirkkaan kellanvihreitä, Se kasvaa tavallisimmin pitkälle lahonneella vatsalehdet ovat teräväliuskaisia ja kylkilehtien kaarnattomalla puulla erityisesti kosteissa ja muoto vaihtelee huomattavasti jopa samassa varjoisissa metsissä. Kantopaanusammalta on

◄ Kantopaanusammalen Calypogeia suecica elinympäristö Savonrannan Nahkiaissalossa. KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 59 tavattu sekä haavan että havupuiden lahorun- Esiintymät lienevät kuitenkin pääasiassa erit- goilta. Yhteistä esiintymille on järeän, pitkälle täin pieniä, vain muutaman neliösenttimetrin lahonneen maapuuston runsaus sekä hieman laajuisia, joten useimpien nykyesiintymien tila kostea kasvuympäristö ja rehevä kasvillisuus. vaikuttaa heikolta. Lahopuujatkumo on kantopaanusammalen kes- keinen elinehto. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: VU Seuralaislajit Kantopaanusammal ei ole taantumisesta huoli- Kantopaanusammal kasvaa muiden lahopuun matta uhanalainen Euroopassa. Se luokitellaan sammalten seurassa, mm. hitupihtisammalen vaarantuneeksi Ruotsissa ja Saksassa, harvinai- → Cephalozia macounii, rahkapihtisammalen C. seksi Espanjassa, Belgiassa, Liettuassa sekä Ve- lunulifolia, pikkulovisammalen Lophozia ascen- näjällä Karjalan tasavallassa. dens, korpilovisammalen L. silvicola, metsälovi- sammalen L. longiflora, pörrölovisammalen L. Suojelu incisa, kantoliuskasammalen Riccardia latifrons Kantopaanusammalen tunnetuista esiintymis- ja lahosammalen Tetraphis pellucida. tä 20 sijaitsee luonnonsuojelualueilla, kansallis- puistoissa tai niiden laajennusalueiksi varatuilla Kannan kehitys ja uhanalaisuus kohteilla. Kuitenkin yli kolmasosa 33 nykyesiin- Suomesta tunnetaan noin 65 kantopaanusam- tymästä on suojelemattomilla alueilla. malen esiintymää. Esiintymätiedoista puolet Lajin nykytilanteen selvittämiseksi sitä pitää on vanhoja ja niistä osa hävinneeksi todettuja etsiä Etelä-Suomen vanhoista vielä suhteellisen etenkin maan eteläosissa. Esimerkiksi Ahve- luonnontilaisista metsistä myös suojelualueiden nanmaalta ei ole havaintoja lajista vuoden 1905 ulkopuolelta. Suojelemattomat nykyesiintymät jälkeen. Eteläisimmät nykyesiintymät ovat Var- ja mahdollisesti löydettävät uudet esiintymät sinais-Suomessa Nauvossa ja Lohjalla. Pohjoi- tulee suojella. Lahopuujatkumo on turvattava simmat löytöpaikat ovat Kemijärven (PeP) Py- myös suojelualueilla sijaitsevissa esiintymis- hätunturilla ja Posion (Ks) Riisitunturilla. Kan- sä. Lisäksi tulee vähentää suojeltuja metsiä topaanusammal on vahvasti taantunut metsien ympäröivien alueiden hakkuita. Tunnettujen hakkuiden takia. Jonkin verran paremmin laji esiintymien laajuus ja kunto sekä mahdollisten on säilynyt levinneisyysalueen pohjoisosissa, ennallistamistoimien vaikutukset kantopaanu­ etenkin Kainuun ja Pohjois-Karjalan vanhoissa sammalen säilymiseen tai uudelleenleviämiseen metsissä. on syytä selvittää. Luonnontilaisten vanhojen metsien ja laho- puuston väheneminen, lahopuujatkumon kat- Synonyymit keaminen sekä suojelumetsissä ympäröivien Kantia suecica Arnell & J.Perss. hakkuiden seurauksena reunavaikutuksen ai- heuttama pienilmaston muuttuminen uhkaavat Kirjallisuus kantopaanusammalen esiintymiä. Lisäksi uh- Laaka-Lindberg 2002 katekijöinä mainitaan rakentaminen, erityisesti vesirakentaminen ja ojitukset. Pienikokoisena Viittaus laji jää helposti huomaamatta, ja tiedot nyky- Laaka-Lindberg, S. 2009: Calypogeia suecica – esiintymistä perustuvat usein sattumalta mui- vaarantunut. den sammalten seasta löytyneisiin näytteisiin.

Campyliadelphus elodes (Lindb.) Kanda rantaväkäsammal, kärrspärrmossa Vaarantunut VU A1c Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Rantaväkäsammal on hento, pystyhköinä tai kasvustolaikkuja. Lehdet ovat kapean puikeita, tavallisesti alustanmyötäisinä, epäsäännöllisen usein hieman yhteen suuntaan kaarevia, soike- haaraisina versostoina kasvava pienehkö tai kes- asta tyvestä tavallisesti vähittäin pitkään, ka- kikokoinen, n. 5−15 cm mittainen haarapesäk- peaan, hieman kou­ruiseen kärkeen kapenevia. keinen lehtisammal. Se voi muodostaa laajojakin Lehden kärkiosa ei ole uloskaartuva. Lehtien

60 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Biologia Pitkäikäinen rantavä- käsammal on kaksiko- tinen, ja itiöpesäkkeitä näkee harvoin. Itiöt ovat pieniä, mikä helpottaa sammalen leviämistä ilmateitse. Paikallisesti se leviää veden mukana puroissa ja joissa. Mah- dollisesti myös eläimillä on osuutta sammalen le- viämisessä vesistöissä ja vesistöstä toiseen. Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa ran- taväkäsammal kasvaa RV etupäässä lettorämeiden märissä painanteissa ja reuna on kärkeen asti pienihampainen. Keski- mättäiden tyvillä. Myös suoni ulottuu lehden kärkeen saakka. Lavan kalkinpitoisten luhtien puiden tyviltä ja risukois- solut ovat pitkiä ja kapeita. Lehden tyven solut ta sekä märiltä kalkinpitoisilta rantaniityiltä ja ovat nelikulmaisia tai suorakaiteen muotoisia, suoniityiltä sen voi löytää. Se kasvaa myös kalk- paksuhkoseinäisiä, vanhemmiten ruskeita, ja kikallioitten painanteissa ja kalkkilouhosten ve- tyvinurkkasoluryhmä on hyvin kehittyneissä siallikoissa tai märillä seinämillä. Muualla ranta- lehdissä pullea. Pesäkeperä on pitkä ja pesäke väkäsammal on pikemminkin vesi­sammal. Eten- sivulle kaartuva. Itiöt ovat pieniä, 10−17 µm. kin pohjoiset esiintymät ovat lähes yksinomaan Kuivahkolla paikalla kasvanut rantaväkäsam- kalkkiseutujen purojen ja jokien koskipaikkojen mal saattaa muistuttaa suippuväkäsammalta C. kivillä useimmiten virtaavassa vedessä upoksis- chrysophyllus, jonka lehti on kuitenkin leveäty- sa. Sammal kasvaa myös kalkkialueiden lampi- visempi, ja sen kärkiosa on usein uloskaartuva. en rantakivillä ja kalkinpitoisten rantakallioiden Heikkoja hampaita on vain lehden tyviosan tyvillä. laidoilla ja keskisuoni ulottuu enintään hieman lehden puolivälin yläpuolelle. Kasvupaikatkin Seuralaislajit poikkeavat: suippuväkäsammal kasvaa kalkin- Lettokasvupaikoilla seuralaisina on tavallisia let- pitoisella maalla ja kallioilla sekä lehtopuiden tosammalia, kuten lettosirppisammal Scorpidium tyvillä. Väkäsirppisammal Drepanocladus poly- cossonii ja lettoväkäsammal Campylium stellatum. gamus on puolestaan suurikokoisempi, sen kes- Kalkkikallioiden painanteissa seuralaisina ovat kisuoni on lehden puoliväliin ulottuva, lehden esim. kalkkijalosammal → Pseudocalliergon ly- laita on ehyt ja ohutseinäisten tyvinurkkasolujen copodioides tai lettosiipisammal Fissidens adiant- ryhmä on suuri. Monimuotoisen lehtoritvasam- hoides. Koskikivillä seuralaisia ovat virtanäkin- malen Amblystegium serpens lehti on tasaisemmin sammal Fontinalis dalecarlica, koskipaasisammal kärkeä kohti kapeneva, keskisuoni on puolivälin Schistidium agassizii, koskisiipisammal Fissidens tienoille ulottuva ja solut lyhyempiä. Tyvinurk- pusillus, ahdinsammal Platyhypnidium riparioides, kasoluryhmä ei ole juuri lainkaan erilaistunut. etelänpurosammal Hygrohypnum luridum, ranta- suikerosammal Sciuro-hypnum plumosum ja pik- Levinneisyys kuvesikonsammal Dichodontium pellucidum. Rantaväkäsammalen yleislevinneisyys on huo- nosti tunnettu. Euroopassa sitä on laajalti, ete- Kannan kehitys ja uhanalaisuus läosissa lähinnä vuoristoissa. Lajia on tavattu Rantaväkäsammalen esiintymiskuva maassam- myös eri osista Aasiaa, mutta ei Pohjois-Ameri- me on selvinnyt vasta viime aikoina, joten sen kasta. Venäjältä se on löydetty Karjalan tasaval- kannan tila ei ole kovin hyvin tiedossa. Yhteensä lasta, ja se tunnetaan kaikista Baltian maista ja kasvupaikkoja on kuutisenkymmentä Ahvenan- Islannista. Ruotsissa ja Norjassa sitä on maiden maalta Inarin Lappiin, ja näistä reilut 30 on nyky- etelä- ja keskiosissa, mutta Tanskasta ei ole tark- esiintymiä. Kanta on hyvin pirstoutunut. Tuorei- kaa tietoa. Suomessa rantaväkäsammalen haja- ta tietoja on eräiltä lettoalueilta, jotka ovat kasvil- nainen esiintyminen keskittyy kalkkiseuduille. lisuudeltaan monipuolisia ja joita on ehdotettu A, V, PS, PK, Kn–KiL, InL. suojeltavaksi. Ahvenanmaalta on melko paljon

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 61 tietoja (n. 25 esiintymää), joista monet kuitenkin sesti tunnetuksi ja Venäjällä Karjalan tasavallas- ovat vanhoja ja epätarkkoja, eikä kasvupaikan sa harvinaiseksi. Tšekistä se on hävinnyt. ympäristöä useinkaan mainita. Tuoreita havain- toja kuitenkin on Eckeröstä (1999, 2001), Joma- Suojelu lasta (1988), Kökarista (2003) ja Saltvikista (2001) Nykyesiintymistä noin puolet on luonnonsuo- yhteensä viideltä paikalta. Varsinais-Suomesta jelualueilla ja Natura 2000 -alueilla. Ahvenan- on kolme tuoretta havaintoa saaristosta (Iniö maan kaikki nykyesiintymät ovat tiettävästi 2002, Korppoo 2001, Nauvo 2003). 2007 sammal vailla suojelua. Korppoon Jurmon ja Iniön löytyi Nilsiän Loutteiselta (PS). Juankoskella esiintymät eivät ole suojelualueilla. Sotkamon (PK) on kaksi esiintymää: Huosiaisniemi (1998) Kohvorin kasvupaikka sisältyy erityisesti suo- ja Kakkossaari (1987). Sotkamosta (Kn) laji tun- jeltavan viheruurresammalen → Zygodon viri- netaan niin ikään kahdelta paikalta: Ketrisaari dissimus esiintymän rajaukseen. Rovaniemen (1989) ja Kohvori (1997). Pudasjärveltä (OP) laji Narkausjoen varren havainnot eivät ole suoje- on löydetty Korpijoen Suijauskoskelta (2000). lualueilta. Koillismaalla valtaosa kasvupaikoista Rovaniemellä (PeP) on Narkausjoen varressa on suojelualueilla, mutta siellä on myös useita kaksi nykyesiintymää. Toistakymmentä kasvu- suojelemattomia esiintymiä. Lajin pohjoisimmat paikkaa tunnetaan Koillismaalta, jossa lajia on esiintymät Kittilässä ja Inarissa ovat niin ikään eniten Kuusamossa Oulangan kansallispuiston vailla suojaa. seudulla. Lajin pohjoisimmat havainnot ovat Rantaväkäsammalen suojelutilanne Ahve- Kittilästä (KiL) Aakenusjoen varresta (1997) ja nanmaalla on huono. Useiden vanhojen esiin- Inarista (InL) Sarmikuusikon alueelta (2006). tymien nykytilaa ei tunneta. Kuusamossa on Sammalen kanta on todennäköisesti taantu- eräitä Oulangan kansallispuiston ulkopuolisia nut ojitusten, umpeenkasvun ja rakentamisen esiintymiä, joiden säilyminen on syytä selvittää. vuoksi. Purojen perkaukset ja vesien säännös- Tarvittaessa vielä suojelemattomat esiintymät tely ovat ilmeisesti vieneet sammalen kasvu- tulee suojella luonnonsuojelualueina. paikkoja, mahdollisesti myös kalkkikallioiden louhinta. Ojitukset ja vesirakentaminen ovat yhä Synonyymit sammalen uhkana. Campylium elodes (Lindb.) Kindb.

Uhanalaisuus Euroopassa Kirjallisuus EUR: RT, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Syrjänen 1997, Virtanen & Muotka 1993 Rantaväkäsammal on Euroopassa alueellisesti uhanalainen. Virossa, Ruotsissa ja Norjassa ran- Viittaus taväkäsammalen kanta lienee vahva. Saksassa Ulvinen, T. 2009: Campyliadelphus elodes – ja Hollannissa sammal on erittäin uhanalainen. vaarantunut. Puolassa ja Islannissa se on luokiteltu puutteelli-

Campylium laxifolium Engelmark & Hedenäs pohjanväkäsammal, källspärrmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • vastuulaji • A1c, B1+2cd Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pohjanväkäsammal on tavallisesti pystyhköver- ja pulleita. Pesäkeperä on pitkä, soinen, harvahaarainen, 5–10 cm pitkä, kellanvi- ja pesäke on sivulle kaartuva ja hertävä tai -ruskehtava, haarapesäkkeinen leh- käyrä. Itiöt ovat halkaisijaltaan tisammal. Se muodostaa yhtenäisiä laikkuja tai 14–21 µm. kasvaa muiden lettosammalien joukossa. Lehdet Lettoväkäsammal C. stellatum ovat harvassa, joten varsi on usein näkyvissä, ja on pohjanväkäsammalta muis- muodoltaan ne ovat puikeita, leveästä pyöreäs- tuttava samankokoinen laji, jonka tä tyvestä pitkään kouruiseen kärkeen suippe- lehdet ovat tavallisesti tiheässä, nevia. Kärki ei ole selvästi ulospäin kaartuva. joten varsi ei näy, ja lehden tyvi on Lehtilaita on ehyt ja keskisuoni usein kaksihaa- leveä, ja lapa äkkiä pitkäksi ulos- rainen, lehden puoliväliin ulottuva. Tyvinurkka- kaartuvaksi ja kouruiseksi kärjek- soluryhmä on iso, ja sen solut ovat ohutseinäisiä si kapeneva. Keskisuoni puuttuu

62 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tai on hyvin harvoin lyhyt ja kaksihaarainen. myös kalkkivaikutteisista ohutturpeisista sois- Toisin kuin pohjanväkäsammal lettoväkäsam- tumista. Laji lienee heikko kilpailija, koska se mal on kaksikotinen. Väkäsirppisammal Drepa- on hyvistä leviämisedellytyksistään huolimatta nocladus polygamus on asultaan pohjanväkäsam- harvinainen. malta muistuttava, mutta tavallisesti kuitenkin sitä pienempi. Sen selvemmin kolmikulmaisessa Seuralaislajit lehdessä keskisuoni on haaraton ja lehden kes- Pohjanväkäsammalen seurana on tavallisia let- kiväliin ulottuva. Myös kasvupaikat eroavat tosammalia, kuten lettoväkäsammal, lettosirp- jossain määrin toisistaan: väkäsirppi­sammal pisammal Scorpidium cossonii, lettokilpisammal kasvaa rannoilla, etenkin merenrannoilla, sekä Cinclidium stygium tai kairasammal Meesia tri- luhtaisilla soilla. quetra, ruostelähteiden piirissä myös kiiltosirp- pisammal → Hamatocaulis vernicosus, lettokuiri- Levinneisyys sammal Calliergon richardsonii ja kampasammal Pohjanväkäsammal on vasta melko äskettäin Helodium blandowii. Putkilokasveista näillä pai- (1992) kuvattu laji, ja sen yleislevinneisyys on koilla kasvavat mm. lettorikko Saxifraga hirculus, siksi huonosti tunnettu. Pohjois-Euroopan li- lettotähtimö Stellaria crassifolia ja lettosara Carex säksi se tunnetaan Grönlannista ja Alaskasta. heleonastes. Oletettavasti sitä on myös Aasian pohjoisosis- sa. Baltian maista sitä ei tunneta. Ruotsissa on Kannan kehitys ja uhanalaisuus kymmenkunta esiintymää maan pohjoisosassa, Koska pohjanväkäsammal on melko äskettäin lisäksi sammal on löydetty Norjasta ja Islannis- kuvattu, on sen esiintymiseen kiinnitetty huo- ta. Suomessa pohjanväkäsammal on toistaisek- miota vasta viime aikoina. Kaikkiaan havaintoja si löydetty Pohjois-Suomesta viidestä paikasta. on maastamme toistaiseksi viisi, joista kaksi on PeP-KiL, EnL. nykyisiä. Tuorein löytö lajista on Tervolan (PeP) itäosan Ahmarakan länsiosasta (2001). Posiol- Biologia la (Ks) Yli-Kitkan vesijättörannalla sammal on Pitkäikäinen pohjanväkäsammal on yksikoti- kasvanut lähteensilmän äärellä (1919). Nykyään nen, ja itiöpesäkkeet ovat sillä yleisiä. Itiöt ovat paikka kasvaa sakeaa metsää. Kittilän (KiL) Aa- melko pieniä, ja soveltuvat siten kaukolevin- kenusjoella sammal lienee kasvanut Myllykos- tään. Lajille sopivia ympäristöjä on kuitenkin ken kalkkipaikan luona (1933). Paikka on sit- niukasti, ja paikat ovat etäällä toisistaan, joten temmin umpeenkasvanut eikä sammalta enää niiden saavuttaminen on sattumanvaraista. ole sieltä löydetty. Enontekiön (EnL) Markkinan Pohjanväkäsammal kasvaa lähteisillä letoilla, Tarpomavuomalta (1966) sammalta on myös et- joiden vesi on usein rautapitoista. Se on löydetty sitty turhaan, mutta mahdollisesti oikeaa esiin-

KS tymäkohtaa ei vain ole löydetty. Saanalta laji Suojelu löytyi rehevältä suolta 1992. Pohjanväkäsammalen Enontekiöllä Saanan rin- Pohjanväkäsammalta lienee ollut lettoalueil- teen alaosassa sijaitseva kasvupaikka on Natu- la monin paikoin, mutta monet esiintymät ovat ra 2000 -alueella ja Tarpomavuoman esiintymä saattaneet tuhoutua ojitusten ja pellonraivauk- kuuluu soidensuojelualueeseen. Muut lajin sen vuoksi. Paikan vesitalouden muuttumisesta esiintymät eivät ole suojelualueilla. Enontekiön johtuva umpeenkasvu on myös saattanut hävit- Tarpomavuoman esiintymää tulee edelleen etsiä. tää esiintymiä. Aikaisemmin sammal on saatta- Tervolan Ahmarakan kasvupaikasta tulee perus- nut hyötyä laiduntamisesta ja niitosta. Niiden taa luonnonsuojelualue. Mahdollisesti Lapissa päättymisen jälkeen vahvemmat sammalet ovat on vielä löytymättömiä esiintymiä, joita kannat- voittaneet alaa pohjanväkäsammalen joutuessa taa etsiä erityisesti lettorikkoa kasvavilta soilta. väistymään. Ojitukset ovat yhä esiintymien uh- katekijöinä. Synonyymit - Uhanalaisuus Euroopassa EUR: NE, EST: -, NOR: DD, SWE: NT Kirjallisuus Pohjanväkäsammalen uhanalaisuutta koko Engelmark & Hedenäs 1990, Hedenäs 1997a Euroopassa ei ole arvioitu. Norjassa se on luo- kiteltu puutteellisesti tunnetuksi ja Ruotsissa Viittaus silmälläpidettäväksi. Ulvinen, T. 2009: Campylium laxifolium – äärim- mäisen uhanalainen.

Cephalozia affinisLindb. ex Steph. notkopihtisammal, skogstrådmossa Vaarantunut VU A1c Heimo: Cephaloziaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

malella ei ole. Varren siittiöpe- säkkeelliset haarat ovat tiheä- lehtisiä ja silmumaisia. Perian- tit sijaitsevat eri haaroilla kuin siittiöpesäkkeistöt. Periantit ovat pitkänsoikeita ja niiden suiden liuskat laidoiltaan pitkähampaisia. Punaruskeat itiöt ovat pieniä, läpimitaltaan vain n. 8 µm. Notkopihtisammal muis- tuttaa muita pihti­sammalia Cephalozia spp. Samanlaisilla KS kasvupaikoilla kasvava rah- kapihtisammal C. lunulifolia erottuu yksikotisesta notko- Tunnistaminen pihtisammalesta kiistatta vain kaksikotisuuten- Notkopihtisammal on maksasammal, joka kas- sa perusteella. Notkopihtisammalta pidetäänkin vaa lahopuulla alustanmyötäisinä laikkuina tai usein yleisen ja laajalle levinneen rahkapihtisam- yksin versoin muiden sammalten seassa suiker- malen yksikotisena mahdollisesti polyploidina rellen. Sen versot ovat hentoja, 1–2 cm pitkiä muotona, ja se on usein sisällytetty tähän lajiin. ja vaalean kellanvihertäviä. Kylkilehdet ovat hieman vinosti varrensuuntaisesti kiinnittynei- Levinneisyys tä, varren selkäpuolelta johteisia ja lovikärki- Notkopihtisammalta esiintyy boreaalisella ha- siä. Lehden kärkiliuskat ovat hieman toisiaan vumetsävyöhykkeellä Pohjois-Euroopassa ja kohti pihtimäisesti kaartuvia, ja niiden välinen Pohjois-Amerikassa. Euroopassa notkopihti­ pyöreäpohjainen lovi on syvyydeltään noin ⅓ sammalta on tavattu ainoastaan Fennoskandi- lehden pituudesta. Vatsalehtiä notkopihtisam- assa, Pohjois- ja Luoteis-Venäjällä, Itävallassa

64 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet ja Slovakiassa. Levinneisyys on taksonomisten katkennut. Lisäksi korpien ja kosteiden lehtojen epäselvyyksien vuoksi kuitenkin huonosti tun- ojitukset ovat muuttaneet olosuhteet notkopih- nettu. Ruotsissa ja Norjassa sammalta on laajalti, tisammalelle sopimattomiksi. Lohjan esiintymät mutta Tanskasta ja Baltian maista sitä ei tunneta. ovat hävinneet rakentamisen takia. Suomessa on joitakin esiintymiä maan eteläosis- sa. A–U, EH, PK. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Biologia Notkopihtisammalen taksonominen asema, le- Notkopihtisammal tuottaa toisinaan itiöpesäk- vinneisyys ja sitä myöten uhanalaisuus eri mais- keitä, jotka ovat muiden maksasammalten ta- sa on puutteellisesti selvitetty, joten varmuutta paan lyhytikäisiä. Pienten itiöiden leviäminen sen tilanteesta ei ole, eikä sitä ole luokiteltu tapahtuu todennäköisesti pääasiassa ilmavirto- uhanalaiseksi muualla. jen mukana. Suvuttoman lisääntymisen keinoja ei notkopihtisammalelta tunneta. Suojelu Notkopihtisammal kasvaa kosteissa metsis- Tunnetuista esiintymistä vain kaksi (Someron sä lahopuulla. Muita kasvupaikkoja ovat ohuen Hossojan lähteet ja Ilomantsin Pikku Kotavaa- maakerroksen peittämät kivet ja mahdollisesti ra) kuuluu Natura 2000-verkostoon. Tunnettu- myös turve. Ahvenanmaan esiintymässä not- jen nykyesiintymien laajuus tulee selvittää ja kopihtisammal kasvoi maassa. Notkopihti­ vanhojen esiintymien tilanne tarkistaa. Notko- sammalen elinympäristövaatimukset tunne- pihtisammalen tilanteen ja suojelutarpeen sel- taan huonosti, mutta se muistuttaa lähisukuista vittämisen lähtökohtana on lajin taksonomisen rahkapihtisammalta myös elinympäristöjensä aseman ratkaiseminen. Esimerkiksi kasvimuse- suhteen. oiden rahkapihtisammal-näytteiden joukosta mahdollisesti löytyvät tiedossa olemattomat Seuralaislajit esiintymät tulee selvittää. Pienikokoisena ja Notkopihtisammalen seuralaisina kasvaa mui- yleisestä rahkapihtisammalesta vaikeasti ero- ta lahopuun sammalia, mm. rahkapihtisammal, tettavana laji on voinut jäädä huomaamatta. lovisammalia Lophozia spp. ja lahosammal Tet- Lisäksi lajin nykytilanteen selvittämiseksi sitä raphis pellucida. tulee etsiä Etelä-Suomen vanhoista metsistä. Mahdollisesti löydettävät uudet, samoin kuin Kannan kehitys ja uhanalaisuus tunnetut suojelua vailla olevat esiintymät tulee Osasyynä notkopihtisammalen harvinaisuuteen suojella. Lahopuujatkumon turvaaminen laho- on sen taksonomisen aseman vakiintumatto- puuta lisäämällä voi mahdollisesti edesauttaa muus. Suomesta tunnetaan kahdeksan notko- lajin säilymistä esiintymäpaikoillaan. pihtisammalen esiintymää, joista kolmesta on nykyhavaintoja. Ahvenanmaan Saltvikin havain- Synonyymit to (A), Lohjan (V) kaksi esiintymää ja Porvoon - (U) Sundön havainto ovat 1870–1890-luvuilta. Nauvon (V) Penskärin esiintymää (1940) ei ole Kirjallisuus etsinnästä huolimatta löydetty uudestaan. Yksi Buch 1936, Damsholt 2002, Paton 1999, Potem- nykyesiintymistä on Someron (EH) Hossojan kin 2004 lähteikköalueelta ja kaksi Ilomantsista (PK). Notkopihtisammalen uhanalaisuuden pää- Viittaus asiallinen syy on metsätalous. Lahopuu on kos- Laaka-Lindberg, S. 2009: Cephalozia affinis – teissa metsissä vähentynyt ja lahopuujatkumo vaarantunut.

Cephalozia catenulata (Huebener) Lindb. kantopihtisammal, stubbtrådmossa Äärimmäisen uhanalainen CR* § • A1c, C2a Heimo: Cephaloziaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Kantopihtisammal on löyhästi alustanmyötäi- kasvava maksasammal. Sen versot ovat hentoja, sinä tai hieman kohenevina laikkuina tai yksin 0,5–1,5(–2) cm pitkiä ja vaalean ruskehtavanvih- versoin muiden sammalten seassa lahopuulla reitä. Kylkilehdet ovat varteen nähden lähes poi-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 65 Biologia Kaksikotinen kantopihtisammal tuottaa silloin tällöin itiöpesäk- keitä, jotka ovat muiden maksa- sammalten tapaan lyhytikäisiä. Itiöt leviävät todennäköisesti ilmavirtojen mukana. Sammalen itujyväset ovat ohuehkoseinäisiä ja siten todennäköisesti lyhytikäi- siä. Ne voinevat kuitenkin toimia paikallisen leviämisen keinona.

KS Kantopihtisammal kasvaa kosteissa korpimetsissä laho- kittain kiinnittyneitä, jokseenkin johteettomia ja puulla, joskus myös turpeisella lovikärjellisiä. Lehtikärjen kapea, pyöreäpoh- maalla. Se vaatii muiden laho- jainen lovi on ⅓ – ½ lehden pituudesta. Lehden puun maksasammalten tavoin kärjen liuskat ovat pystyjä, melko suoria, ka- lahopuujatkumoa. pean kolmiomaisia ja pitkäkärkisiä. Lehtilavan solut, joista öljykappaleet puuttuvat, ovat pieniä Seuralaislajit ja paksuseinäisiä. Vatsalehdet puuttuvat kanto- Kantopihtisammal kasvaa usein sekakasvus- pihtisammalen versoilta. Periantin suojuslehdet toina muiden lahopuun maksasammalten ovat hammaslaitaisia ja periantti pitkänsoikea. kanssa. Suomessa sen seuralaislajeina on Sen suu on liuskalaitainen ja liuskat hampaalli- tavattu mm. rahkapihtisammal C. lunulifolia, sia. Itiöt ovat pieniä, läpimitaltaan n. 9–12 µm. hapsipihtisammal C. leucantha, kantopaanu­ Kantopihtisammalelle kehittyy joskus siima- sammal → Calypogeia suecica, pörrölovisam- maisen ohuita pystykasvuisia itujyväsversoja, mal Lophozia incisa ja kantoliuskasammal joiden latvoissa on runsaasti n. 15–20 µm mittai- Riccardia latifrons. Muualla on erityisesti rak- sia soikeanpyöreitä yksisoluisia itujyväsiä. kosammal Nowellia curvifolia tyypillinen kan- Luonteenomainen ruskehtava väri ja sormi- topihtisammalen kanssa kasvava laji. maisesti pystyt, suorat lehtiliuskat ja pienet, paksuseinäiset lehtisolut erottavat kantopih- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tisammalen suhteellisen helposti muista sa- Kantopihtisammal tunnetaan harvinaisena manlaisten kasvupaikkojen pihtisammalista Etelä-Suomesta. Se on löydetty yhdeksästä Cephalozia spp. Kapea- ja pystyliuskainen lehti paikasta Ahvenanmaalta (Sund yksi paikka on tyypillinen myös hitupihtisammalelle → C. 1889–1909, Saltvik kahdeksan paikkaa vuosil- macounii, joka on kuitenkin pienikokoisempi ja ta 1872–1891), Sauvosta (V, 1877) ja Dragsfjär- väriltään kirkkaan vaalean- tai kellanvihreä. distä (1928), Helsingistä (U, 1878) sekä Kan- Yleinen saksipihtisammal C. bicuspidata on gasniemeltä (ES, 1874). Yhtä uutta löytöpaik- puolestaan suurikokoisempi, kirkkaanvihreä, ja kaa (Lammi 2001) lukuun ottamatta tiedot sen lehdet sekä niiden lovi ovat kaarevalaitaisia. esiintymistä ovat vanhoja. Aiemmin maas- Kantopihtisammal eroaa lisäksi kaksikotisuu- tamme hävinneeksi luokitellun kantopihti­ tensa perusteella yksikotisesta saksipihtisam- sammalen esiintymätiedot Pohjois-Karjalasta malesta. ja Enontekiön Lapista ovat virheellisiä, eikä kantopihtisammalta siis ole tavattu Suomessa Levinneisyys Kangasniemeä pohjoisempana. Kantopihtisammalen levinneisyys ulottuu lauh- Vanhoissa luonnontilaisissa metsissä laho- kean vyöhykkeen mereisillä alueilla pohjoisen puulla kasvavan kantopihtisammalen taan- pallonpuoliskon ympäri. Sitä esiintyy Euroo- tumisen syynä on muiden lahopuun maksa- pan länsiosissa ja itäosien vuoristoissa, Aasiassa sammalten tapaan lahopuun väheneminen, Turkin ja Siperian kautta Japaniin, sekä poik- lahopuujatkumon katkeaminen ja luonnon- ki Pohjois-Amerikan mantereen. Kantopihti­ tilaisten metsien pirstoutuminen metsäta- sammal tunnetaan myös Atlantin saarilta. Sitä louden seurauksena. Kosteiden metsien ja tavataan harvinaisena Baltian maissa Virossa korpien ojitukset sekä purojen raivaukset ja ja Liettuassa. Pohjoismaissa kantopihtisammal rakentaminen ovat myös kantopihtisammalta esiintyy hemiboreaalisella vyöhykkeellä alle 300 uhkaavia tekijöitä. Esiintymätietojen vähäi- m korkeudella merenpinnasta. Tanskassa se on syys voi osin olla seurausta myös siitä, että harvinainen. Suomessa kantopihtisammal tun- pienikokoisena ja muita pihtisammalia muis- netaan maan eteläosista. A–U, EH, ES. tuttavana laji jää helposti huomaamatta.

66 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Uhanalaisuus Euroopassa topihtisammalta kannattaa etsiä Etelä-Suomen EUR: LC, EST: DD, NOR: LC, SWE: NT vanhoista metsistä, joissa vielä on runsaasti Kantopihtisammalta ei harvinaisuudestaan huo- lahopuuta ja luonnontilaisuuden tunnusmerkit limatta ole luokiteltu uhanalaiseksi Euroopassa. muutenkin täyttyvät. Suomen lisäksi se on uhanalaisten lajien listalla erittäin uhanalaisena Bulgariassa, Unkarissa ja Synonyymit Liettuassa. Ruotsissa se on silmälläpidettävä, - Virossa puutteellisesti tunnettu. Kirjallisuus Suojelu Hallingbäck 1997 Kantopihtisammalen ainoa nykyesiintymä Lam- milla sijaitsee luonnonsuojelualueella, missä so- Viittaus pivaa lahopuuta on runsaasti tarjolla. Vanhoista Laaka-Lindberg, S. 2009: Cephalozia catenulata esiintymäpaikoista mikään ei sijaitse suojelualu- – äärimmäisen uhanalainen. eella. Uusi löytö Lammilta osoittaa, että kan-

Cephalozia lacinulata J.B.Jack ex Spruce etelänpihtisammal, nåltrådmossa Hävinnyt RE Heimo: Cephaloziaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

itujyväsiä on yleisesti ylimpien lehtien suojassa versojen kär- jissä. Etelänpihtisammal muis- tuttaa muita pieniä lahopuun pihtisammalia Cephalozia spp., ennen muuta hitupihtisammal- ta → C. macounii ja saksipihti­ sammalen C. bicuspidata nuoria versoja. Etelänpihtisammal voi- daan kuitenkin erottaa näistä vinosti varrenmyötäisen leh- tiasentonsa, suurten ohutsei- näisten solujensa ja pitkälius- kaisen periantin suun avulla. KS Tunnistaminen Levinneisyys Etelänpihtisammal on pieninä laikkuina la- Etelänpihtisammalta tavataan levinneisyysalu- hopuulla kasvava maksasammal. Sen versot eellaan lauhkealla vyöhykkeellä harvinaisena. ovat pikkuruisia, 2–5 mm pitkiä, hyvin vaalean Sitä tavataan Keski-Euroopan vuoristoissa, kellertäviä. Suvuttomien versojen kylkilehdet Balkanilla ja Venäjällä sekä Japanissa ja Poh- ovat pieniä, kaksiliuskaisia ja tyveen kapene- jois-Amerikassa. Norjasta, Tanskasta ja Baltian via. Lehtilavan solut ovat suuria ja ne näyttävät maista sitä ei tunneta. Keski-Ruotsista on vanha suurennuslasilla katsottaessa kuplamuovilta. kirjallisuustieto, mutta varmistusta lajista ei ole Lehtiliuskat ovat suoria, kapean kolmiomaisia saatu näytteen kadottua eikä lajia ole ilmoitetul- ja liuskojen välinen kulmikaspohjainen lovi on ta löytöpaikalta etsittäessä enää löydetty. Näin syvyydeltään ⅔ lehden pituudesta. Vatsalehdet ollen Pohjoismaiden ainoat varmat havainnot puuttuvat etelänpihtisammalelta. Suvullisten ovat vanhat tiedot Suomesta 1880- ja 1920-lu- versojen lehdet ovat suurempia ja niiden lius- vuilta. A, V. kat suoria ja pitkän kolmiomaisia. Periantti on lieriömäinen ja syvään poimuinen. Sen suu on Biologia syvään liuskainen ja liuskojen kärjet ovat pitkiä. Etelänpihtisammal on kaksikotinen ja tuottaa Itiöt ovat pieniä, läpimitaltaan vain n. 8–9 µm. itiöpesäkkeitä vain harvoin. Pienet itiöt leviävät Kalpeanvihreitä, soikeanpyöreitä 1–2 -soluisia todennäköisesti helposti ilmavirtausten muka-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 67 na. Itujyväset ovat yleisiä ja toimivat todennä- lelle soveliaat elinympäristöt ovat voimakkaasti köisesti paikallisen leviämisen keinona. taantuneet. Pienikokoisena ja muista pihtisam- Etelänpihtisammal kasvaa lahopuulla tai malista vaikeasti erotettavana laji on myös voi- turvemaalla varjoisissa, kosteissa havumetsissä nut jäädä huomaamatta. purojen varsilla. Uhanalaisuus Euroopassa Seuralaislajit EUR: VU, EST: -, NOR: -, SWE: – Suomen esiintymissä etelänpihtisammal kasvoi Etelänpihtisammal on Euroopassa vaarantunut. korpipaanusammalen Calypogeia integristipula Sen on Suomen lisäksi katsottu hävinneen myös seurassa turvealustalla ja kivikynsisammalen Tšekistä. Itävallassa ja Unkarissa se on luokiteltu Dicranum scoparium ja lahosammalen Tetraphis erittäin uhanalaiseksi. Balkanilla sekä Saksassa pellucida seurassa lahopuulla sekä rahkasam- ja Puolassa etelänpihtisammalen kanta lienee malen Sphagnum sp. seassa. Muualla sen seu- suhteellisen vankka, mutta esimerkiksi Baden- ralaisina on havaittu etenkin muita lahopuun Württenbergistä se on hävinnyt. maksasammalia mm. hitupihtisammal, kanto- pihtisammal → C. catenulata, rahkapihtisammal Suojelu C. lunulifolia, kantoraippasammal Anastrophyl- Kumpikaan etelänpihtisammalen tunnetuista lum hellerianum, rakkosammal Nowellia curvifolia vanhoista esiintymäpaikoista ei ole suojellulla ja itupyörösammal Odontoschisma denudatum. alueella. Lajia on syytä edelleen etsiä Etelä-Suomen Kannan kehitys ja uhanalaisuus vanhoista luonnontilaisista puronvarsimetsistä Etelä-Suomesta tunnetaan kaksi etelänpihti­ ja -korvista. Mahdollisesti löydettävät esiinty- sammalen esiintymää: Ahvenanmaalta Sundista mät tulee suojella. 1928 ja Varsinais-Suomesta Lohjalta 1885, jotka molemmat ovat todennäköisesti tuhoutuneet. Synonyymit Lohjan Tytyrin kaivosalueen ympäristöstä lajia - etsittiin tuloksetta 1980-luvulla. Esiintymien häviämisen tärkeimpänä syynä Kirjallisuus ovat metsien hakkuut ja ojitukset. Tytyrin kai- Damsholt 2002, Söderström ym. 2002 vosalueelta lajin häviämisen syinä ovat mahdol- lisesti olleet kalkinlouhinta, pelloksi raivaus tai Viittaus alueen kaatopaikkakäyttö. Lahopuu sekä kos- Laaka-Lindberg, S. 2009: Cephalozia lacinulata teat luonnontilaiset metsät ovat Etelä-Suomessa – hävinnyt. suuresti vähentyneet, joten etelänpihtisamma-

Cephalozia macounii (Austin) Austin hitupihtisammal, vedtrådmossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • vastuulaji • A1c+2ac, B1+2abcde Heimo: Cephaloziaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Hitupihtisammal on pieninä laikkuina tai yksin versoin muiden sammalten seassa lahopuulla kasvava maksasammal. Sen vaalean kellanvi- hertävät versot ovat hentoja, noin 5 mm pitkiä. Sen johteettomat, lovikärjelliset lehdet sijaitsevat varsilla poikittain tai hieman vinosti kiinnitty- neinä. Lehden kärjen liuskat ovat pitkiä, kapeita ja pystyjä, ja niiden suippo- tai pyöreäpohjainen lovi on syvyydeltään noin ⅔ lehden pituudesta. Vatsalehtiä ei hitupihtisammalella ole. Pitkän­ soikea periantti sijaitsee lyhyen sivuhaaran kär- jessä. Sen suojuslehdet ovat liuskaisia ja ham- maslaitaisia, kaksi kertaa varsilehtien kokoisia. Periantin suu on hammaslaitainen. MO

68 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Hitupihtisammal muis- Seuralaislajit tuttaa muita pihtisamma- Hitupihtisammal kasvaa tyypillisesti muiden lia Cephalozia spp., etenkin kostean lahopuun sammalten mm. kantopaanu- kantopihtisammalta → C. sammalen → Calypogeia suecica, kantopihtisam- catenulata, joka on suurem- malen, pikkulovisammalen Lophozia ascendens, pi ja lehtiliuskat leveämmät metsälovisammalen L. longiflora ja kantoliuska- sekä etelänpihtisammalta sammalen Riccardia latifrons seassa. → C. lacinulata, jonka leh- tisolut ovat hyvin suuria. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Myös saksipihtisammalen Hitupihtisammal tunnetaan 19 paikasta Suomes- C. bicuspidata nuoret versot sa. Osasyynä siihen, että hitupihtisammalesta on saattavat muistuttaa hitu- vain vähän havaintoja, on sammalen pieni koko pihtisammalta. Lehtisolut ja kasvutapa muiden sammalten seassa suiker- ovat saksipihtisammalella rellen. Tästä syystä lajin havaitseminen on varsin kuitenkin hyvin suuria ja vaikeaa. Suuri osa esiintymistä (10) on Kainuus- ohutseinäisiä, kun ne hitu- ta (Kuhmo, Sotkamo, Puolanka), Pohjois-Savosta pihtisammalella ovat pieniä ja paksuseinäisiä. (Vieremä) ja Pohjois-Karjalasta (Ilomantsi) 1990– Kostealla lahopuulla voi kasvaa myös hapsipih- 2000-luvuilta. Muualta Suomesta esiintymätie- tisammal C. leucantha, jonka varsi on huomat- dot ovat vanhoja ja esiintymäpaikat todennäköi- tavan paksu verrattuna lehtien kokoon. Lisäksi sesti muuttuneet ja hävinneet. Lounaisin esiinty- sen lehdet ovat pieniä ja liuskat lyhyitä ja leveän mä on ollut Varsinais-Suomessa Sauvossa (1874). kolmiomaisia. Ilman suurennuslasia katsottuna Varhaisin näyte on Pohjois-Hämeestä Keuruun hitupihtisammalen voi sekoittaa myös seittisam- Pihlajavedeltä (1871). Etelä-Suomessa ainoastaan malen Blepharostoma trichophyllum pieniin versoi- Lammin (EH) Kotisten luonnonsuojelualueen ja hin. Seittisammalen lehdet ovat kuitenkin 3–4 Ruoveden Roominnotkon sekä Leivonmäen (ES) -liuskaisia, melkein lavattomia, ja pitkät hapsi- Vällyvuoren kasvupaikat ovat säilyneet. Nykyi- maiset liuskat ovat yksisolurivisiä. sin tunnetut esiintymät keskittyvät Kainuuseen, missä luonnontilaisia metsiä on Etelä-Suomea Levinneisyys enemmän jäljellä ja missä vanhojen metsien sam- Hitupihtisammal on koko tunnetulla levinnei- mallajistoa on viime vuosina ahkerasti tutkittu. syysalueellaan pohjoisen pallonpuoliskon ha- Lahopuu on kuitenkin kosteissa luonnontilaisis- vumetsävyöhykkeellä harvinainen. Esiintymiä sa metsissä vähentynyt myös Kainuussa, joten tunnetaan Aasiassa Siperiasta Jenisein varrelta ja hitupihtisammalelle soveliaat elinympäristöt katkonaisesti Pohjois-Amerikan havumetsävyö- ovat sielläkin taantuneet. hykkeeltä. Sitä tavataan Euroopassa Skandinavi- Hitupihtisammalen uhanalaisuuden syynä an lisäksi ainoastaan Puolassa, Latviassa ja Venä- ovat metsien hakkuut, vesirakentaminen, ojituk- jällä Karjalan tasavallassa Laatokan Karjalassa. set ja rakentaminen. Kuten muitakin lahopuun Norjasta ja Tanskasta ei hitupihtisammalta tun- sammalia, uhkaa hitupihtisammalta edelleen neta ja Ruotsissa se on harvinainen. Suomessa luonnontilaisten vanhojen metsien väheneminen sitä tavataan paikoitellen maan eteläosista aina ja lahopuujatkumon katkeaminen. Sammalen Kainuuseen saakka. V, EH, ES, PH-PK, Kn. nykyesiintymät ovat niin niukkoja, että lisään- tyminen ja leviäinten tuottaminen on hankalaa. Biologia Heikko leviämiskyky lisää hitupihtisammalen Kaksikotisen hitupihtisammalen koirasversoja uhanalaisuutta, sillä luonnontilaisten metsien on havaittu Suomessa vain hyvin harvoin, mut- pirstoutumisen seurauksena välimatkojen pi- ta periantillisia naarasversoja esiintyy silloin dentyminen sopivien kasvupaikkojen välillä tällöin. Itiöpesäkkeitä on tavattu vain kerran, estää lajin leviämisen uusille paikoille. 1800-luvulla Suomesta kerätyssä näytteessä. Sammal ei tuota erilaistuneita itujyväsiä, vaan Uhanalaisuus muualla lisääntynee pääasiassa kasvullisesti. Näin ollen EUR: EN, EST: -, NOR: -, SWE: CR hitupihtisammalen leviämiskyky uusille kasvu- Hitupihtisammal on luokiteltu Euroopassa erit- paikoille on hyvin rajoittunut. täin uhanalaiseksi. Uhanalaisten lajien listalla se Hitupihtisammal kasvaa yleensä muiden on Suomen ja Ruotsin lisäksi Latviassa. sammalten seassa lahopuulla kosteissa vanhois- sa korpimetsissä. Se vaatii lahopuujatkumoa ja Suojelu mieluiten järeää lahoavaa havupuuta, mutta kas- Koko Euroopassa uhanalaisen hitupihtisamma- vaa joskus myös koivu- tai haapamaapuilla. len kaikki esiintymispaikat tulee suojella. Monet

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 69 sammalen esiintymistä Suomessa sijaitsevat joko tymisbiologian selvittämiseksi on niistä esiinty- jo suojelluilla alueilla, Natura 2000 -alueilla tai mistä, joissa on havaittu naarasversoja, etsittävä suojelualueisiin liitettäviksi ehdotetuilla alueilla. mahdollisia koirasversoja ja itiöpesäkkeitä. Kuhmon Rasivaaran ja Laamasenvaaran esiinty- mistä on tehty erityisesti suojeltavia lajeja koske- Synonyymit vien säännösten mukaiset rajaukset, joiden poh- - jalta on esitetty kyseisten alueiden suojelua. Hitupihtisammalen tilanne Keuruun (PH), Kirjallisuus Kangasniemen (ES) sekä Pohjois-Savon Joroisten Eskelinen 2000, Hallingbäck 2001a, Jonsson ja Kuopion esiintymissä tulee selvittää. Tunnet- 1997b, Syrjänen 2001b tujen nykyesiintymien laajuus ja mahdollinen hoitotarve tulee selvittää. Hitupihtisammalta tu- Viittaus lee myös etsiä erityisesti Etelä-Suomessa jäljellä Laaka-Lindberg, S. 2009: Cephalozia macounii – olevista vanhoista metsistä lajin kokonaistilan- erittäin uhanalainen. teen selvittämiseksi. Hitupihtisammalen lisään-

Cephaloziella massalongi (Spruce) Müll. Frib. hammasrahtusammal, kopparmikromossa Äärimmäisen uhanalainen CR D2 Heimo: Cephaloziellaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

yleensä papillikas. Vatsalehdet ovat lähes soikeita tai suikeita, kooltaan puolet lehtien koosta ja usein 2-liuskaisia. Itujyväset ovat 1–2-soluisia, ruskeita tai punertavia ja ne sijaitsevat ver- son kärjessä. Terävähampaiset kylkiperiketiaalilehdet ovat varsilehtiä isompia, 2(–3)-lius- kaisia noin puoleen väliin asti. Vatsaperiketiaalilehti on samannäköinen. Periantti on soikion muotoinen, kärjestä poimuinen, hieman suustaan KS supistunut. Sen suu on nyhäi- nen tai hampainen. Tunnistaminen Varsin muuntelevan hammasrahtusammalen Vaalean tai kellanvihreä, usein ruskehtava, 3–6(– voi sekoittaa muihin rahtusammaliin, erityisesti 8) mm pitkä ja 0,12–0,3 mm leveä hammasrahtu- metsärahtusammaleen C. divaricata. Lajit kas- sammal on pieni alustanmyötäinen tai koheneva vavat kuitenkin aivan erilaisilla kasvupaikoilla; maksasammal. Sen varret ovat epäsäännöllisesti metsärahtusammal avoimilla, paahteisilla mine- haaraisia tai haarattomia, ja niillä on paljon pit- raalimaan paljastumilla, poluilla ja hiekkamaal- kiä, värittömiä ritsoideja. Lehdet ovat etäällä toi- la, joskus myös lahopuulla. Molempien lajien sistaan tai melko lähekkäin. Muodoltaan lehdet lehtilaita voi olla hampainen, mutta metsärah- ovat pyöreän neliömäisiä, yleensä hieman vartta tusammalen lehtisolut ovat enintään hieman leveämpiä. Lehtilapa on tyveltä 2–3-kerroksinen, karheapintaisia, eivät papillijuovaisia. Lisäksi yli puolenvälin tai syvään 2-liuskainen. Liuskat metsärahtusammal on kaksikotinen. ovat kapeahkon kolmiomaisia, teräväkärkisiä ja tyveltä (2–) 4–8 (–10) solua leveitä. Liuskassa Levinneisyys on 1–2 solun mittainen kärki. Lovi on terävä ja Hammasrahtusammal on levinneisyydeltään usein hieman käänteinen. Liuskojen laidat ovat laaja-alainen. Sitä tavataan harvinaisena Länsi-, joko ehyitä tai epäsäännöllisesti (1–) 2–4 hampai- Keski- ja Itä-Euroopassa. Pohjois-Amerikassakin sia. Liuskojen tyvessä solut ovat kooltaan 9–14 x laji on harvinainen. Baltiassa, Tanskassa ja Ve- 12–16 µm, paksuseinäisiä, ja niiden kutikula on näjällä hammasrahtusammalta ei tavata. Laji

70 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tunnetaan myös Islannista. Se on harvinainen Kaivostoiminta on tärkeä uhanalaisuuden Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa hammasrahtu­ syy, mutta pientä esiintymää uhkaavat myös sammal tunnetaan ainoastaan Pohjois-Karjalas- erilaiset satunnaistekijät, joiden ennakoiminen ta. PK. on vaikeaa. Pienikin muutos ainoalla tunnetulla kasvupaikalla saattaa hävittää koko lajin Suo- Biologia mesta. Muualla hammasrahtusammalen kasvu- Hammasrahtusammal on yksikotinen, mutta paikkoja uhkaavia tekijöitä ovat kaivostoiminta itiöpesäkkeet ovat harvinaisia. Suomalaisessa ja vesirakentaminen. esiintymässä on kuitenkin havaittu periantteja. Suvutonta lisääntymistä voi tapahtua itujyväs- Uhanalaisuus Euroopassa ten avulla, mutta niitä ei havaittu Tohmajärveltä EUR: R, EST: -, NOR: DD, SWE: DD kerätyssä näytteessä. Euroopassa harvinainen hammasrahtusammal Suomessa hammasrahtusammal kasvaa on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi Norjan ja emäksisellä kivialustalla havupuuvaltaisessa Ruotsin lisäksi Slovakiassa. Se on erittäin uhan- lehtometsässä. Muualla hammasrahtusamma- alainen Portugalissa ja vaarantunut sekä Brittein len tiedetään kasvavan pioneeriluonteisena kos- saarilla että Italiassa. Harvinaiseksi se on luoki- tealla maalla mm. kuparikaivoksissa. Se kasvaa teltu Itävallassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Bulga- myös suojaisilla, kosteilla ylikaltevilla kallioilla riassa. Saksasta sen on todettu hävinneen. vesiputousten äärellä tai kalliojyrkänteillä ki- vilajeilla, joissa ei ole havaittavaa kuparipitoi- Suojelu suutta. Hammasrahtusammalen esiintymä Tohmajär- vellä sijaitsee Jalajanvaaran luonnonsuojelualu- Seuralaislajit eella. Esiintymän nykytilanne tulee selvittää ja Hammasrahtusammalen seuralaislajeina on lajia pitää etsiä mahdollisilta sopivilta kasvupai- muualla havaittu ituhammassammal Leiocolea koilta myös muualta. heterocolpos, pohjanlovisammal Lophozia sudetica, pikkuraippasammal Anastrophyllum minutum ja Synonyymit loukkokinnassammal Scapania gymnostomophila. Cephalozia massalongi Spruce Seuralaislajeista Suomessa ei ole tietoa. C. perssonii C.E.O. Jensen Prionolobus compactus Jörg. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Laji tunnetaan Suomessa ainoastaan Tohmajär- Kirjallisuus ven (PK) Jalajanvaarasta (1988). Muiden rah- Kalinauskaité & Piippo 2000 tusammalten tavoin pikkuruinen sammal on saattanut jäädä huomaamatta, joten luultavas- Viittaus ti sen kaikkia esiintymispaikkoja Suomessa ei Piippo, S. 2009: Cephaloziella massalongi – ää- tunneta. rimmäisen uhanalainen.

Conardia compacta (Drumm. ex Müll.Hal.) H.Rob. sirkansammal, kustkrypmossa Äärimmäisen uhanalainen CR D2 Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Sirkansammal on pienikokoinen, alle senttimet- kertaa leveyttään pidempiä, ja rin pituinen, vihreinä tai kellanvihreinä löyhinä lehden tyvi­nurkissa on selvästi kasvustoina kasvava haarapesäkkeinen lehti­ erottuva pienten solujen muo- sammal. Versot ovat vaihtelevasti haarovia. dostama lähes keskisuoneen Lehdet ovat kuivina vartta vasten painautunei- ulottuva ryhmä. Lehtikärjessä ta ja kosteina viistoon siirrottavia. Muodoltaan on toisinaan juurtuma­hapsien lehdet ovat kapean kolmiomaisia, ja keskisuoni syntysoluja. Lajille tyypillisiä ulottuu lehden yläosaan tai kärkeen. Lehden punaruskeita, karkeapapillisia, reunus on hampainen, tyviosan leveimmiltä voimakkaasti haarovia juurtu- kohdilta karkeahampainen. Lehtisolut ovat mahapsia voi lähteä niin leh- lehden keskiosassa pitkulaisen kapeita, n. 5–6 tisuonesta, lehtikärjestä kuin

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 71 mä on verraten erillinen muusta levinneisyys- alueesta. A.

Biologia Sirkansammal on Euroopassa kaksikotinen eikä itiöpesäkkeitä tunneta. Lisääntyminen tapah- tuu kasvullisesti pääasiassa helposti murtuvien varren haarojen ja itujyvästen avulla. Itujyväsiä muodostuu etenkin kuivemmissa ympäristöis- sä. Leviäminen tapahtunee mm. meren, lintujen ja rannalla kulkevien laiduntavien eläinten vä- lityksellä. Pohjois-Amerikassa laji on yleinen, tuottaa itiöpesäkkeitä ja eroaa ekologialtaan kas- vaen puiden rungoilla. Sirkansammal kasvaa kalkkipitoisissa ympä- ristöissä maalla ja kallioilla meren läheisyydessä. Ympäristöt ovat tavallisesti kosteita: sisämaassa laji viihtyy kosteilla varjoisilla kalkkikallioilla.

Seuralaislajit Sirkansammalen seuralaisena kasvaa usein lehtoritvasammalen merenrannoilla viihtyvä muoto, jota sirkansammal ulkoisesti hieman muistuttaa. Se on tavattu seuralaisena suomalai- RV selta kasvupaikalta, kuten myös rantaniittyjen­ lehtien tyveltä varrestakin. Varsi voi olla runsai- hienojakoisissa maapaljastumissa viihtyvä me- den juurtumahapsien huopamaisesti peittämä. rilapiosammal Hennediella heimii. Lehtikärjissä esiintyy toisinaan monisoluisia pit- kulaisia itujyväsiä. Niiden mukaan lajin aiempi Kannan kehitys ja uhanalaisuus suomalainen nimi oli itusirkansammal. Sirkansammal on löydetty Suomesta vuonna Sirkansammal muistuttaa samoissa elin­ 1968 Ahvenanmaalta Jomalan Ytterbystä Lum- ympäristöissä kasvavaa ulkoasultaan vaihtele- parnin rannan niityltä. Lajia ei ole etsinnästä vaa lehtoritvasammalta­ Amblystegium serpens, huolimatta löydetty uudelleen, mutta pieni- jonka lehtireuna on ehyt tai heikosti hampainen kokoisena sitä on vaikea havaita. Luultavasti ja keskisuonen pituus vaihtelee olemattomasta levinneisyysalueensa laidalla sinnittelevä laji lähes kärkeen ulottuvaan. Lehtoritvasammalen on meillä luontaisesti hyvin harvinainen. Sir- lehdistä ei lähde juurtumahapsia koskaan. Sir- kansammalen uhanalaisuuden syyksi on arvi- kansammal eroaa siitä lisäksi mm. itu­jyvästensä, oitu rantaniittyjen umpeenkasvu, mikä johtuu runsaan juurtumahapsistonsa ja hyvin karkea- laidunnuksen loppumisesta ja Itämeren rehe- hampaisen lehden tyven ja lehtisolujen­ muodon vöitymisestä. Nämä seikat uhkaavat esiintymää perusteella. Fenno­skandian sirkansammalkanta edelleen. Myös rakentaminen voi hävittää esiin- tuottaa verraten harvoin itujyväsiä, mutta juur- tymän. tumahapsia sitäkin säännöllisemmin. Uhanalaisuus muualla Levinneisyys EUR: LC, EST: R, NOR: NT, SWE: LC Sirkansammal kasvaa etenkin pohjoisen pallon­ Sirkansammal on Euroopassa elinvoimainen, puoliskon rannikkoalueilla lauhkeassa ja viileäs- mutta erityisen yleinen se ei ole missään. Uhan- sä vyöhykkeessä. Euroopassa laji esiintyy hyvin alaisten lajien listoilla se on harvinaisena Viron paikoittaisena Karjalan tasavallasta Vienanme- lisäksi Espanjassa ja silmälläpidettävänä Saksas- reltä Keski-Eurooppaan Atlantin rannikolle, sa, Norjassa ja Hollannissa. Luxemburgissa ja sisämaassa laji on harvinainen, mutta sitä tava- Venäjällä Karjalan tasavallassa se on luokiteltu taan Ukrainaa myöten. Baltiasta laji tunnetaan vaarantuneeksi. Latviasta ja Virosta, josta se on tavattu kerran Saarenmaalta. Tanskassa sirkansammal on har- Suojelu vinainen, ja sitä on myös Islannissa. Norjassa Sirkansammalen kasvupaikkaa Jomalassa ei tiet- esiintymiä on etelästä Länsi-Ruijaan saakka, ja tävästi ole suojeltu. Sirkansammalta tulee etsiä Ruotsissa sitä esiintyy harvinaisena länsiranni- edelleen Ahvenanmaalta etenkin Lumparnin kolta Itämerelle Gotlantiin asti. Suomen esiinty- rannoilta, missä on laajalti kalkkiesiintymiä ja

72 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet kalkkipitoisia rantaniittyjä. Mahdollisesti löy- Kirjallisuus dettävät kasvupaikat tulee suojella. Crundwell & Nyholm 1968, Hedenäs 1993

Synonyymit Viittaus Amblystegium compactum (Drumm. ex Müll.Hal.) Syrjänen, K. 2009: Conardia compacta – äärim- Austin mäisen uhanalainen. Rhynchostegiella compacta (Drumm. ex Müll.Hal.) Loeske

Conocephalum conicum (L.) Dumort. ruutusammal, slät rutlungmossa Vaarantunut VU A2c Heimo: Conocephalaceae Lahko: Marchantiales Luokka: Marchantiopsida

sa esiintyy vastikään kuvattu pienikokoisempi himmeäpin- tainen ruutusammallaji C. sa- lebrosum, jonka esiintymisestä Suomessa ei ole toistaiseksi tietoa. Sen sanotaan sietävän kuivumista C. conicum -lajia pa- remmin. Ruutusammal saattaa muistuttaa muita suurikokoisia sekovarrellisia maksasamma- lia, lähinnä keuhkosammalta Marchantia polymorpha. Keuh- kosammalen sekovarsissa on kuitenkin yleensä tumma kes- kusjänne, juurtumahapset ovat KS kellertäviä ja kuppimaisissa itujyväsmaljoissa se- kovarren yläpinnalla on kiekkomaisia itujyväsiä. Tunnistaminen Ruutusammalella ei ole keskusjännettä, juurtu- Ruutusammal on suurikokoinen, litteä, alustan- mahapset ovat valkoisia ja itujyväset puuttuvat. myötäisinä laajoina laikkuina kasvava sekovar- Kokonsa ja kasvutapansa puolesta ruutusamma- rellinen tärpätinhajuinen maksasammal. Seko- len saattaa sekoittaa ansarisammaleen Lunularia varsi on usein yli 10 cm pitkä ja noin 1 cm leveä. cruciata, jolla on keuhkosammalen tapaan itujy- Kiiltävän kellan- tai tummanvihreä sekovarsi on väsiä, mutta joka Suomessa kasvaa ainoastaan haarainen, laidoista hieman ylöskääntyvä ja sen tulokkaana puutarhoissa ja kasvihuoneissa. yläpinnassa on selvä tummarajainen ruutukuvi- ointi. Ruutujen keskustassa erottuu ilmarako, jo- Levinneisyys ta ympäröi 3–5 solukehää. Sekovarsi on paksu, ja Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu, että sen yläpinnan solukossa on siellä täällä öljysolu- aiemmin laaja-alaisena pidetty ruutusammal ja ja poikkileikkauksessa erottuvia limatiehyitä. jakautuu kahteen lajiin. C. conicum onkin keskit- Siittiöpesäkkeet sijaitsevat sekovarsien kärjistä tynyt levinneisyydeltään Eurooppaan, kun taas lähtevillä lyhyillä, purppuransävyisillä sivuhaa- C. salebrosum on levinnyt laajasti holarktiselle roilla soikeissa, hieman kohenevissa kannatti- vyöhykkeelle siten, että sen levinneisyys Euroo- missa. Munapesäkkeet ovat ohuen, kypsyessään passa on eteläisempi. Lähilajit mukaanluettui- 2–10 cm korkeaksi kasvavan epäselvästi liuskai- na ruutusammal on laajalle levinnyt pohjoisen sen sateenvarjomaisen kannattimen alapinnalla. pallonpuoliskon lauhkealla ja boreaalisella vyö- Itiöpesäkkeet ovat lyhytperäisiä ulottuen hädin hykkeellä. Sitä tavataan Pohjois-Afrikassa sekä tuskin suojuksen ulkopuolelle. Aasiassa Turkista, Siperiaan, Pohjois-Intiaan, Ruutusammal on geneettisesti muunteleva sekä edelleen Kiinaan, Koreaan ja Japaniin ulot- ryhmälaji, johon on katsottu sisältyvän useam- tuvalla vyöhykkeellä. Pohjois-Amerikassa ruu- pia lajeja tai muunnoksia. Muun muassa Puolan tusammal kasvaa mantereen poikki ulottuvalla ja Keski-Euroopan vuoristoissa ja myös Ruotsis- sekametsävyöhykkeellä. Sitä kasvaa lähes koko

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 73 Euroopassa vuoristoalueilla sekä Islannissa ja tenkin kaivostoiminta-alueilla mm. Siilinjärvellä Atlantin saarilla. Se tunnetaan kaikista Baltian ja Lohjalla. maista. Venäjällä sammalta on Karjalan tasaval- Huolimatta siitä, että hyvillä paikoilla ruutu- lassa ja Murmanskin alueella. Skandinaviassa sammal voi kasvaa laajoina, elinvoimaisina kas- ruutusammalta tavataan vuoristossa, mutta se vustoina, monet esiintymät ovat hyvin pienialai- puuttuu suurelta osin Pohjanlahden rannikko- sia ja kasvustot steriilejä. Koska ruutusammal on alueilta. Suomessa ruutusammal kasvaa harvi- erityisen herkkä kuivumiselle, saattaa kosteiden naisena painottuen kalkkialueille. V–EH, PH– kallioiden ja lähteikköjen ympäristöissä tehtävät PK, Kn–InL. varjostusta ja vesiolosuhteita muuttavat toimen- piteet vaikuttaa ruutusammalen elinolosuhteita Biologia heikentävästi. Pieniä erillisesiintymiä saattavat Kaksikotinen ruutusammal tuottaa toisinaan uhata lisäksi erilaiset ennakoimattomat satun- itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat suuria, halkaisijaltaan naistekijät. Ruutusammal on taantunut erityi- 70–100 µm. Ne itävät heti vapauduttuaan, joten sesti lähteiköiden ja puronvarsien ojitusten, ve- leviävät itiöt ovat monisoluisia. Suurten itiöiden sirakentamisen ja hakkuiden takia. Varjoisten leviäminen kauas emokasvista on todennäköi- kallioiden tyvillä taantuminen on ollut vähäi- sesti heikkoa, joten ruutusammalen kaukole- sempää, mutta niiltäkin esiintymiä on hävinnyt vintäkyky lienee rajoittunut. Se tuottaa harvoin hakkuiden ja kallioiden louhinnan takia. Lisäksi sekovarsien kärjistä irtoavia mukulamaisia haa- luolamaisia kalliontyviä on usein käytetty kaa- roja, jotka toiminevat suvuttoman lisääntymisen topaikkoina, mikä lienee hävittänyt joitakin keinona huonoissa kasvuolosuhteissa. esiintymiä. Uhanalaisuuden syitä ovat edelleen Ruutusammal kasvaa varjoisilla kosteilla vesirakentaminen, ojitukset, kaivostoiminta ja (kalkki)kallioseinämillä sekä kostealla kalkki- metsien hakkuut. pitoisella maalla puronvarsissa ja lähteiköissä. Se vaatii ravinteisia ja pysyvästi kosteita kasvu- Uhanalaisuus Euroopassa paikkoja. Muista suurikokoisista sekovarrelli- EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC sista maksasammalista poiketen ruutusammal Ruutusammalta ei ole luokiteltu uhanalaiseksi kärsii herkästi kuivumisesta. Euroopassa. Venäjällä Karjalan tasavallassa sitä pidetään taantuvana. Seuralaislajit Ruutusammal kasvaa muiden kosteiden ravin- Suojelu teisten kasvupaikkojen sammalten kuten hete- Lähes puolet ruutusammalen esiintymistä si- alvesammalen Chiloscyphus polyanthos, taskula- jaitsee suojelualueilla, esimerkiksi Sallan ja pasammalen Pellia epiphylla, hiidensammalen Kuusamon esiintymät ovat valtaosin Oulangan Preissia quadrata, lettohiirensammalen Bryum kansallispuistossa. Suojelualueiden ulkopuolel- pseudotriquetrum, sirohuurresammalen Crato- la sijaitsevista esiintymistä osa sijaitsee Natura neuron filicinum, lettosiipisammalen Fissidens 2000 -alueilla kuten Someron ja Nummi-Pusulan adianthoides ja lettolehväsammalen Rhizomnium esiintymät Hossojanlähteiden Natura 2000 -alu- pseudopunctatum seurassa. eella. Havainnot useimmista ruutusammalen esiintymistä ovat yli 10 vuotta vanhoja ja mel- Kannan kehitys ja uhanalaisuus kein puolet (15) nykyesiintymistä on suojelemat- Suomesta tunnetaan 70 ruutusammalen esiin- tomilla alueilla. tymäpaikkaa. Vanhimmat esiintymätiedot ovat Esiintymien tila tulee selvittää ja ne tulee Varsinais-Suomesta Köyliöstä 1859 ja Karjaalta suojella mahdollisuuksien mukaan. Varjostus- 1890. Nykyesiintymiä on 35. Lisäksi etenkin Poh- ta lisäämällä ja vesiolosuhteita ennallistamal- jois-Savon ja Pohjois-Karjalan kalkkiseuduilta on la saattaa olla mahdollista parantaa sellaisten useita havaintoja 1970- ja 1980-luvuilta. Uudem- esiintymien tilaa, joissa ruutusammal vielä kas- paa tietoa sen alueen esiintymien tilanteesta ei vaa vaikkakin heikentyneenä. ole. Pohjoisimmat havainnot ovat Enontekiöltä ja Utsjoelta 1960-luvulta, eikä niidenkään nyky- Synonyymit tilasta ole tietoa. Kainuusta on tiedossa kolme Fegatella conica Corda kasvupaikkaa, joista yksi on vuodelta 1990. Koil- lismaalta Kuusamosta ja Sallasta tunnetaan 18 Kirjallisuus esiintymää vuosilta 1911–2006, mutta vain seit- Szweykowski ym. 2005 semästä on havaintotietoja 1990-luvulta tai myö- hemmin. Ruutusammal kasvaa usein paikoilla, Viittaus jotka ovat metsälaissa tarkoitettuja arvokkaita Laaka-Lindberg, S. 2009: Conocephalum co- luontokohteita. Monet esiintymät sijaitsevat kui- nicum – vaarantunut.

74 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Coscinodon cribrosus (Hedw.) Spruce kolusammal, gubbmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c, D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Kolusammal on vuoristolaji, jota on harvinaisena havumet- sävyöhykkeessä. Luonteen- omaista lajin levinneisyydes- sä on sen harvinaisuus koko esiintymisalueellaan ja oma- laatuinen esiintymien hajanai- suus. Kolusammalta tavataan Keski-Euroopan vuoristoissa, Pohjois-Afrikassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, Grönlan- nissa ja Huippuvuorilla sekä Antarktiksella. Venäjältä lajista KS on vanha löytö Karjalan tasa- Tunnistaminen vallasta Laatokan Karjalasta Kolusammal on 0,1–1 cm korkea harmaanvih- Valamosta (1844), ja se tunnetaan myös Mur- reinä tuppaina kasvava kärkipesäkkeinen leh- manskin alueelta. Tanskasta ja Baltian maista tisammal. Syväpoimuisissa lehdissä on pitkä, kolusammal puuttuu. Euroopassa sitä on eniten lähes lehden pituinen karvakärki, jonka ansiosta Norjan tuntureilla. Erillisiä esiintymiä on Poh- sammal on helposti havaittava. Lehtilavassa on joismaissa myös Ruotsissa maan eteläosissa ja kaksi solukerrosta ja solut ovat pieniä ja neliö- tuntureilla. Suomessa on seitsemän löytöpaik- mäisiä. Kolusammalen itiöpesäkkeen huntu on kaa maan eri kulmilla. V, ES, EnL, InL. kellomainen ja poimuinen, ja suuvarushampaat ovat pitkittäisreikäisiä. Itiöt ovat 8–12 µm. Biologia Kolusammal muistuttaa paasisammalia Kolusammal on kaksikotinen laji, jolla itiöpesäk- Schistidium spp., joiden pesäkeperä on kolu­ keitä mainitaan esiintyvän melko harvoin. Kai- sammalen tapaan hyvin lyhyt ja pesäke puolit- kista suomalaisista populaatioista on kuitenkin tain lehtien peitossa. Kivisammalilla Grimmia löydetty itiöpesäkkeitä. Pienten itiöiden ansiosta spp. pesäkeperä on pitempi ja lehtien soluseinät leviämiskyky lienee hyvä. Lajin esiintymät lie- mutkaisia. nevät varsin pitkäikäisiä.

KS Kolusammal kasvaa herkästi rapautuvilla si- mutta se ei ole vaikuttanut kasvujyrkänteeseen. likaattikallioilla kallioseinämien raoissa, valoi- Tulevaisuuden uhkana on ilmaston lämpenemi- silla paahteisilla kohdilla, useimmiten eteläjyr- nen. Etelämpänä Euroopassa ilmansaasteiden känteillä. Karjalohjalla kasvupaikkana on järven on todettu vaikuttavan lajiin haitallisesti. rannan korkea, jylhä, voimakkaasti rapautuva kiillegneissikallio. Tunturialueiden ulkopuolel- Uhanalaisuus Euroopassa la laji pärjännee vain pienilmastoltaan erityisen EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC äärevillä jyrkänteillä. Kolusammal suosii jossain Kolusammalta ei pidetä Euroopassa uhanalaise- määrin raskasmetallipitoisia kiviä. na. Se on luokiteltu hävinneeksi Luxemburgissa. Espanjassa ja Portugalissa se on harvinainen. Ve- Seuralaislajit näjällä se on vaarantunut Karjalan tasavallassa Karjalohjan kasvupaikalla lajin seurassa kas- ja harvinainen Murmanskin alueella. vavat kiilto-omenasammal Bartramia ithyphylla, kivikutrisammal Homalothecium sericeum, kal- Suojelu liokärpänsammal Rhabdoweisia fugax ja haapa- Kolusammalen nykytila Suomessa tulee selvit- suomusammal Radula complanata. Enontekiön tää, ja sen esiintymät tulee suojella. Karjalohjan pahtakasvupaikoilla seuralaisia ovat mm. poh- Tesvärin esiintymä on vailla suojelua. Se tulee jankivisammal Grimmia longirostris, lapinpaasi- rajata erityisesti suojeltavan lajin esiintymänä. sammal Schistidium tenerum, tummauurnasam- Saanan esiintymä sijaitsee aivan luonnonsuoje- mal Amphidium lapponicum ja loistokeltajäkälä lualueen rajalla. Porojärvien esiintymispaikka Xanthoria elegans. Saivaaralla kuuluu Käsivarren erämaa-aluee- seen. Inarin Pyttelvaaran esiintymä tulee pai- Kannan kehitys ja uhanalaisuus kallistaa. Etelä-Savon kasvupaikka lienee ollut Kolusammalella on seitsemän löytöpaikkaa Ruokolahden tienoilla. Lajia on syytä etsiä seu- Suomessa: Karjalohjan Tesväri (1878, 1991, 2005) dun kallionseiniltä. Mikäli sammal löytyy uu- Varsinais-Suomessa, vanha tarkemmin määrit- desta paikasta, tulee esiintymäpaikat suojella. telemätön löytöpaikka Savossa (1851), Enonte- kiön Porojärvet (1955, 2006), Urtasvaara (2007), Synonyymit Govddoskaisi (2007) ja Saana (2005) sekä Inarin - Pyttelvaara (1880). Savon ja Inarin esiintymien nykytila on tuntematon. Kirjallisuus Uhanalaisuuden syitä ei tunneta, mutta ne - liittynevät esiintymien pieneen kokoon. Uhkia ovat ainakin Etelä-Suomessa kesähuvilaraken- Viittaus taminen ja kallioiden edustan metsittäminen. Pykälä, J. 2009: Coscinodon cribrosus – erittäin Karjalohjan esiintymä on kesähuvilan tontilla, uhanalainen.

Cryptothallus mirabilis Malmb. piilosammal, huldremossa Vaarantunut VU A1c+2c Heimo: Aneuraceae Lahko: Metzgeriales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Maan pinnan alla kasvava pii- losammal on maksasammal, jonka parisenttinen lehtivihreä- tön, kermanvalkoinen paksuhko sekovarsi on vaakasuora ja mut- kareunainen. Sekovarren haarat ovat kohenevia. Sen muoto ja paksuus voivat vaihdella melko paljon. Etenkin varren alapuo- lella on runsaasti sienirihmoja ja soluissa sisällä sienirihmojen sykkyröitä. Lyhytikäinen itiö- RV

76 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet pesäkkeen perä on pitkä, jopa 10 cm, se nostaa Seuralaislajit pesäkkeen sammalpeitteen yläpuolelle. Musta Piilosammalen seurassa kasvaa tavallisia re- itiöpesäke on muodoltaan liereä, muutaman hevien korpien rahkasammalia kuten korpi- millimetrin pituinen, eroten ulkonäöltään mak- rahkasammal Sphagnum girgensohnii, heterah- sasammalten tavallisesti pallomaisen pyöreistä kasammal S. warnstorfii, okarahkasammal­ S. pesäkkeistä. squarrosum ja lettorahkasammal S. teres, läh- Piilosammal muistuttaa lettonauhasammalta dekorpien sammalia kuten korpilehvä­ ­sammal Aneura pinguis, mutta tämä on maanpäällinen ja Plagiomnium ellipticum, lähdelehväsammal Rhi- lehtivihreällinen. Hieman piilosammalta muis- zomnium magnifolium, kiiltolehväsammal Pseu- tuttavat sammalpeitteen alta löytyvät harajuu- dobryum cinclidioides, lettohiirensammal Bryum ren Corallorhiza trifida juurakot, jotka kuitenkin pseudotriquetrum, suonihuopasammal Aulacom- ovat liereitä ja nivelikkäitä. nium palustre ja yleisiä metsäsammalia kuten metsäkerrossammal Hylocomium splendens, Levinneisyys seinäsammal Pleurozium schreberi ja metsäsui- Piilosammal on pääasiassa pohjois-euroop- kerosammal Sciuro-hypnum oedipodium. palainen, mereinen laji. Amerikan puolelta se tunnetaan vain Grönlannista ja Costa Ricasta. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Euroopassa levinneisyys ulottuu pirstaleisena Toistaiseksi maassamme tunnetaan 12 pii- Keski-Euroopan läpi Itävallasta Ranskaan, Brit- losammalen esiintymää Ahvenanmaalta Kitti- tein saarille sekä eteläisinnä Portugaliin. Venä- län Lappiin. Näistä neljästä on nykyhavainnot. jällä sammalta on Leningradin ja Murmanskin Eräitä esiintymiä on tarkistettu myöhemmin alueilla sekä Karjalan tasavallassa. Baltian mais- sammalta löytämättä. Havainto Ahvenanmaan ta se puuttuu. Skandinaviassa lajia on harvaksel- Finströmin kasvupaikalta on vuodelta 1934, taan Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa mikä on ensimmäinen havainto lajista maas- sammal on ilmeisen harvinainen, ja sen esiinty- samme. Varsinais-Suomessa Mynämäen (1988) misalue on laaja mutta pirstoutunut. A–U, St, esiintymä sijaitsee lähteisessä korvessa. Lohjan EH, OP, KiL. Muijalan vuonna 1974 löydetty kasvupaikka on sittemmin avohakattu ja ojitettu eikä lajia Biologia ole paikalta enää tavattu. Myöskään Hanko- Piilosammal on kaksikotinen laji. Pieni­kokoisissa niemen tyvestä Tammisaaren (U) Björkkullan koiras­sekovarsissa on laidan haaroissa ja pitkin lähteiltä vuonna 1975 löydetyltä paikalta sam- pintaa nystymäisinä pisteinä siittiöpesäkkeitä. malta ei ole tavattu uudelleen, vaikka alueelle Itiöpesäkkeitä tuottavia naarassekovarsia on rakennetun vedenottamon ympäristö on suu- helpompi havaita. Itiöitä muodostuu loppu- rimmaksi osaksi vielä ennallaan. Satakunnassa kesällä. Ne säilyvät pitkään neljän kimppuina (St) laji on tavattu Köyliön Kuninkaanlähteeltä (läpimitta n. 50 µm), joten kaukoleviäminen ei 1996, jossa lajille soveltuva elinympäristö on ole kovin tehokasta. Itiöpesäkkeet­ voivat avau- äärimmäisen niukka ja osin rakennettu, eikä tua myös kokonaan karikkeen suojassa, jolloin sammalta ole siellä myöhemmin enää nähty. leviämistä laajemmalle ei tapahdu. Janakkalan (EH) Koljalassa (1971, 1981, 2007) Piilosammal kasvaa sammalikon alla kosteas- piilosammalta on kasvanut Suurisuon lähtei- sa mutta happipitoisessa humuksessa tuoreissa sessä laidassa. Oulun Pohjanmaalta piilosam- lehti- ja havumetsissä, lähteisissä korvissa ja let- mal on löytynyt Kiimingistä leton reunasta torämeiden laitamilla. Usein kasvustot ovat mel- (1974, 2004) ja Muhokselta Muhosjokivarresta ko pinnassa, vain muutaman sentin syvyydellä, kolmesta (1976, 1988, 1989) ja Poikajokivarresta mutta sammalen voi tavata jopa parinkymme- yhdestä (1974, 2004) kohdasta lähteisestä kor- nen sentin syvyydellä turpeisesta maasta. Sam- vesta. Pohjoisin piilosammalen löytöpaikka on malpeitteenä on usein rahka­sammalia Sphagnum Muoniossa (KiL, 1979). spp. ja tavallisia metsä­sammalia, kosteammil- Piilosammal on kasvupaikkojensa luon- la ravinteisilla paikoilla myös lehvä­sammalia. teesta johtuen herkkä ympäristönmuutoksille Harvoin piilosammal on löydetty pelkän leh- kuten avohakkuille ja ojituksille, jopa voimak- tikarikkeen joukosta. Esiintymät ovat yleensä kaalle tallaukselle. Uhanalaisuuden pääsyinä niukkoja. Lehti­vihreättömänä laji on täysin pidetään vesirakentamista ja ojituksia. Lajille riippuvainen sienirihmoista, jotka toimittavat soveltuvia lähteisiä ja korpisia ympäristöjä sille kaiken ravinnon. Viimeaikaiset tutkimuk- onkin ojitettu runsaasti. Sammalen häviämi- set piilosammalen ja sen sieni-isännän suhteesta nen paikalta on kuitenkin vaikea todeta. Mi- ovat osoittaneet sen olevan erikoistunut koivulla käli elinympäristö on säilynyt entisenlaisena, ja männyllä elävien Tulasnella -suvun mykorrit- on varsin mahdollista, että sammalta on yhä sasienien loiseksi. alueella.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 77 Uhanalaisuus Euroopassa Metsälaki turvaa osan piilosammalelle soveli- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC aista lähteisistä ja korpisista metsistä. Sammalen Piilosammal ei ole uhanalainen Euroopassa. Val- tunnettujen esiintymäpaikkojen seurantaa tulee takunnallisille uhanalaislistoille laji on pääty- jatkaa ja suojelemattomia esiintymiä on pyrit- nyt Suomen lisäksi vain Saksassa ja Itävallassa, tävä saamaan suojelun piiriin. Lajia on myös joista jälkimmäisestä sen on todettu hävinneen. syytä yrittää etsiä sopivista elinympäristöistä Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Leningradin ja tunnettujen esiintymien lähistöltä ja muualta- Murmanskin alueilla se on harvinainen. kin Suomesta.

Suojelu Synonyymit Piilosammalen esiintymistä viisi on Natura 2000 - -alueilla. Janakkalassa Suurisuon suojelualueen rajaus sisältää piilosammalen kasvupaikan. Kirjallisuus Muhoksella yksi Muhosjokivarren esiintymis- Bidartondo ym. 2003, Dickson ym. 1975, Kopo- tä ja Poikajoen Isterinkosken esiintymä osuvat nen ym. 1978 Natura 2000 -alueille. Kiimingissä löytöpaikka on mukana Kiimingin lettojen Natura 2000 -alu- Viittaus eella. Muonion esiintymä on Madeojankuusikon Ulvinen, T. 2009: Cryptothallus mirabilis – vaa- lehtojen­suojelualueella. rantunut.

Cynodontium jenneri (Schimp.) Stirt. lännentorasammal, stor klipptuss Hävinnyt RE Heimo: Rhabdoweisiaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Lännentorasammal on muiden torasammalten ja Islannista. Sen sijaan Baltian tapaan vihreinä, tiiviinä, pehmeinä mättäinä maista sammalta ei ole löydetty. kasvava, alle 4 cm mittainen kärkipesäkkeinen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa lehtisammal. Lehdet ovat pitkiä ja kapeita, kui- se on hemiboreaalisen vyöhyk- vina kähäriä. Lehden reuna on lähes tasainen. keen harvinainen laji. Suomesta Vahva keskisuoni ei lännentorasammalella se on löydetty ainoastaan kerran työnny lehden kärjen yli. Lehtilavan solut ovat Ahvenanmaalta. A. säännöllisen nelikulmaisia, sileitä ja 11–22 μm suuruisia. Itiöt ovat melko pieniä, n. 24 µm. Biologia Lännentorasammalen erottaa tavallisesta Lännentorasammal on yksikoti- kyhmytorasammalesta C. strumiferum helposti, nen. Itiöpesäkkeet ovat tavallisia sillä lännentorasammalen itiöpesäke on suora ja ja itiöt pieniä, joten mahdollisesti siitä puuttuu kaulakyhmy. Kyhmytorasammalen sammal kykenee kaukolevintään. käyrässä itiöpesäkkeessä on selvä kaulakyhmy. Erityisiä suvuttoman lisääntymi- Lännentorasammal muistuttaa erityisesti etelän- sen keinoja ei ole. torasammalta C. polycarpon. Lännentorasammal Lännentorasammal kasvaa on kuitenkin suurempi ja mikroskoopissa lajit tuppaina puolivarjoisilla jyr- erottaa helposti lännentorasammalen läpikuul- känteillä ja rotkoissa. Laji suosii tavien sileiden lehtisolujen perusteella. Etelän- kosteaa pienilmastoa ja esiintyy torasammalen solut ovat pienempiä, himmeitä usein itään tai pohjoiseen suun- ja mamillisia. Isotorasammalella C. suecicum taas tautuvilla silikaattikallioilla. lehden kärki on hyvin kapea ja solut pienempiä (10–11 μm) kuin lännentorasammalella. Seuralaislajit Lännentorasammal kasvaa silikaattikallioilla, Levinneisyys missä sen seurassa voi olla esimerkiksi etelän- Lännentorasammalta tavataan Länsi-Euroopassa torasammal tai tavallisia lajeja kuten kyhmyto- ja Pohjois-Amerikassa lauhkeassa vyöhykkeessä rasammal ja kiviturkkisammal Paraleucobryum mereisillä alueilla. Laji kasvaa myös Färsaarilla longifolium.

78 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suojelu Lännentorasammalesta on maastamme yksi Lännentorasammalen vanha kasvupaikka Ah- ainoa havainto: se on kerätty Ahvenanmaalta venanmaalla ei ole suojelualueella. Lännento- Getan Dånöstä vuonna 1872. Ainakin kerran sitä rasammalta tulee edelleen etsiä sopivista elin- on yritetty etsiä seudulta tuloksetta. Pieni esiin- ympäristöistä Ahvenanmaalta ja muualta lou- tymä levinneisyysalueen reunalla on hävinnyt naisesta saaristosta. tuntemattomasta syystä, mutta ilmansaasteiden on oletettu vaikuttaneen sen häviämiseen. Synonyymit Cynodontium polycarpon (Hedw.) Schimp. var. Uhanalaisuus Euroopassa laxirete Dixon EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT Lännentorasammalta ei ole luokiteltu Euroopas- Kirjallisuus sa uhanalaiseksi. Norjassa sillä on elinvoimainen Hallingbäck 1998o kanta, mutta Ruotsissa se on silmälläpidettävä. Se on luokiteltu vaarantuneeksi Portugalissa ja Viittaus Islannissa taantuneeksi. Juslén, A. 2009: Cynodontium jenneri – hävin- nyt.

TH Cyrtomnium hymenophyllum (Bruch & Schimp.) Holmen tunturilehväsammal, trind trollmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Mniaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Tunturilehväsammal on kärkipesäkkeinen leh- toa, ja avoimilla kallioseinä- tisammal, joka muodostaa kauniin sinivihreitä millä kasvustot sijaitsevatkin 5 – 15 cm korkeita harvoja tai tiheitä kasvustoja. usein syvien tyvionkaloiden Varret ovat tumman ruskeita tai mustia. Versojen perukoilla. tyvellä on runsaasti ruskeaa juurtumahapsistoa. Lehdet ovat sinertäviä, ja muilla lehväsammalil- Seuralaislajit la tavallinen punainen väri puuttuu niistä tyys- Tunturilehväsammalen seu- tin. Lehdet ovat muiden lehväsammalten tapaan rassa kasvavat mm. kalkkikar- pyöreähköjä, keskisuonellisia ja niitä reunustaa vasammal Ditrichum flexicaule, lupillakin erottuva hampaaton reunus. lettoväkäsammal Campylium Tunturilehväsammalten sukuun kuuluu stellatum, kalkkikahtaissam- Suomessa kaksi lajia, tunturilehväsammal ja mal Distichium capillaceum, kurulehväsammal C. hymenophylloides, jotka paljakkalehväsammal Mnium voi erottaa toisistaan lehtien muodon, johtei- blyttii, kultapahtasammal Or- suuden ja reunussolukon leveyden perusteella. thothecium chryseon, kultasam- Tunturilehväsammalella lehdet ovat kurulehvä- mal Tomentypnum nitens ja pei- sammalta soikeampia, leveälti johteisia ja reu- konsammal Athalamia hyalina. nus on kapea, 1–2 solukerroksen muodostama. Kurulehväsammalella lehdet ovat johteettomia, Kannan kehitys ja uhanalaisuus ja lehden reunus on useiden solukerrosten muo- Suomen 18 esiintymää, joista yhdeksän on ny- dostama. kyesiintymiä, rajoittuvat Luoteis-Enontekiön parhaille kalkkikallioalueille. Saanalta (1920– Levinneisyys 2003) ja Mallalta (1920–1992) laji on tunnettu jo Tunturilehväsammalta tavataan Euroopan poh- pitkään. Mallan pohjoispuolelta on vanha ha- joisosissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa sekä vainto nk. Raasa-tunturilta (1934). Jehkas-tuntu- Kanadan ja Venäjän pohjoisosissa. Luoteis-Venä- rin alueelta (1998, 2002) ja Toskalharjin seudulta jällä tunturilehväsammalta tavataan Murmans- (1990, 2002) laji on löydetty kahdesta paikasta, kin alueella Hiipinän tuntureilla. Baltian maissa sekä lisäksi Guonjarvarrilta (1989). Urttasjoen sammalta ei ole. Laji tunnetaan Pohjoismaista ja Urttasjärven seudulta löytyi äskettäin (2007) verraten harvinaisena Skandien alueelta Norjas- neljä uutta kasvupaikkaa. Lajin pohjoisin kas- ta ja Ruotsista. Suomessa tunturilehväsammalen vupaikka on Marfevarrilla (2002). kasvupaikat sijaitsevat Luoteis-Enontekiön tun- Esiintymien harvalukuisuuden takia niiden turien kalkkikivialueilla. EnL. uhkana on häviäminen satunnaistekijöiden seurauksena. Esiintymiä uhkaavat kuluminen Biologia retkeilyn ja poronlaidunnuksen takia sekä kas- Tunturilehväsammal on kaksikotinen laji. Itiö- vupaikkojen häviäminen matkailurakentamisen pesäkkeet ovat äärimmäisen harvinaisia, ja laji laajenemisen vuoksi etenkin Saana-tunturilla. on tavattu itiöpesäkkeellisenä vain muutaman Ilmaston lämpeneminen ja varsinkin pitkien kerran Grönlannissa ja Kanadan Yukonissa. hellejaksojen aiheuttama kasvupaikkojen kui- Skandinaviasta on havaintoja vain naaraskas- vuminen voivat myös uhata arktisen lajin esiin- veista. Itiöpesäkkeitä ei ole löytynyt. tymiä. Kaikki sammalen Suomen esiintymät sijaitse- vat luoteisten tunturien dolomiittikalliopaljas- Uhanalaisuus Euroopassa tumien alueella. Kasvupaikat ovat useimmiten EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC tunturikoivuvyöhykkeen tai alapaljakan suojai- Tunturilehväsammal ei ole uhanalainen Euroo- sia, kosteita ja varjoisia kallioseinämien terasseja passa. Sammalen kanta on Ruotsissa ja Norjas- ja kallioiden tyvionkaloita. Lisäksi tunturileh- sa suhteellisen vahva, joskin laji on näissäkin väsammalta esiintyy kostealla, kalkkipitoisella maissa jokseenkin harvinainen. Suomen lisäksi maalla lumenviipymillä ja lähdepurojen äärellä. tunturilehväsammal on luokiteltu uhanalaiseksi Tunturilehväsammal vaatii kosteaa pienilmas- Venäjällä Murmanskin alueella.

80 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Suojelu ettei sammalen kasvustoille aiheudu haittaa. Lukuun ottamatta suojelemattomia Jehkasin Tiukkojen kasvupaikkavaatimustensa takia tun- esiintymiä tunturilehväsammalen kasvupaikat turilehväsammalelle soveliasta kasvualustaa on Kilpisjärvellä sijaitsevat Mallan ja Saanan luon- niukasti, joten kaikkien olemassa olevien esiin- nonsuojelualueilla, Saanan lehtojensuojelualu- tymien sekä lajille soveliaiden kasvupaikkojen eella ja Käsivarren erämaa-alueella. Tunturileh- suojelu on tärkeää. väsammalen vanhojen esiintymien sijainti ja tila tulee selvittää. Synonyymit Porojen ylilaidunnusta tunturilehväsamma- Mnium hymenophyllum Bruch & Schimp. len esiintymisalueella tulee valvoa ja rajoittaa. Osa sammalen esiintymistä sijaitsee lähellä mat- Kirjallisuus kailukeskusta ja retkeilyreittejä, joten turistien - aiheuttama kuluminen uhkaa monia kasvupaik- koja. Tunturilehväsammalen esiintymät tulee ot- Viittaus taa huomioon reittejä kunnostettaessa ja uusia Huttunen, S. & Virtanen, R. 2009: Cyrtomnium suunniteltaessa, ja ohjata ne kulkemaan siten, hymenophyllum – vaarantunut.

TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 81

Dichelyma capillaceum (Dicks.) Myrin hiuskoukkusammal, hårklomossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • A1c, B1+2abcd Heimo: Fontinalaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

on myös väritykseltään yleen- sä selkeämmin tummanvihreä. Lajien hentoja nuoria tai virta- uksen kuluttamia versoja voi kuitenkin olla vaikea erottaa toisistaan. Myös lampisirppi­ sammal Warnstorfia trichophylla ja hiussirppisammal Drepanoc- ladus longifolius muistuttavat hieman hiuskoukkusammalta, mutta näiden tyvinurkkasolut ovat pulleita, lehdet eivät ole venhoisia ja ne ovat seisovan veden upossammalina paljon rennompia kuin hiuskoukku- sammal.

Levinneisyys Hiuskoukkusammal on yleislevinneisyydeltään keskittynyt läntiseen Eurooppaan sekä Pohjois- Amerikkaan. Pohjois-Amerikassa se on paikoin verraten yleinen. Aasian puoleiselta Venäjältä on vain yksi löytö. Euroopassa laji tunnetaan Roma- niasta, Italiasta, Ranskasta, Puolasta, Saksasta ja Tanskasta. Baltian maissa sitä kasvaa Virossa ja Venäjällä Leningradin alueella Karjalan kannak- sella. Ruotsin eteläpuoliskosta tunnetaan n. 90 % TH koko Euroopan kannasta. Norjasta laji puuttuu. Tunnistaminen Suomesta hiuskoukkusammalta on löydetty Hiuskoukkusammal on 2–10 cm pitkä, haarova, harvinaisena maan eteläosista Kainuuseen asti. muutaman dm2:n laikkuina rantavyöhykkeessä V, U, EH, PH, Kn. kasvava haarapesäkkeinen lehtisammal. Kas- vustot ovat ruskehtavan tai kellervän vihreitä, Biologia joskus tummanvihreitä tai mustanpuhuviakin. Kaksikotinen hiuskoukkusammal ei juuri muo- Lehdet ovat 3–6 mm pitkiä, epäselvästi kolmi- dosta itiöpesäkkeitä Euroopassa – niitä on ta- rivisiä, kapean suikeita, harittavia ja sirppimäi- vattu vain neljästi – joten leviäminen verson- sen käyriä, joskus miltei suoria ja epäselvästi kappaleiden avulla on tärkein leviämismuoto. venhoisia. Keskisuoni on voimakas ja pitkästi Itiöpesäkkeettömyys ja leviämisen tehottomuus ulospistävä noin ½ lehden pituudesta. Lehti- selittänevät lajin harvinaisuutta. Laji on pit- solut ovat pitkiä, kapeita ja paksuseinäisiä, ja käikäinen. tyvisolut ovat suorakaiteen muotoisia ja eri- Hiuskoukkusammal kasvaa purojen, jokien laistumattomia. Lehden reuna on ehyt, osittain tai järvien rannoilla vesirajassa puiden ja pensai- kahden solukerroksen paksuinen ja aivan kär- den tyvillä, juurakoissa, veteen kaatuneilla run- jestä hampainen. Itiöpesäkkeet ovat harvinaisia, goilla ja oksilla sekä kivipinnoilla. Tervaleppä pesäkelehtien peittoon jääviä. ja raita mainitaan tyypillisiksi kasvualustoiksi: Samaan sukuun kuuluvan yleisen koskikouk- myös muut pajulajit, harmaaleppä ja koivu sekä kusammalen D. falcatum lehdet ovat selkeästi suomyrtti kelpaavat. Elinympäristöjä luonnehtii kolmirivisiä ja leveämpiä kuin hiuskoukkusam- melko voimakas vedenpinnan luontainen vuo- malella. Koskikoukkusammalen keskisuoni on tuinen vaihtelu, ja sammal on yleensä ainakin vain lyhyesti esiinpistävä, ja laji on yleisilmeel- keväisin ja syksyisin runsaan veden aikaan tään selvästi hiuskoukkusammalta rotevampi. Se upoksissa mutta vähävetiset kaudet korkealla

◄ Hiuskoukkusammalen Dichelyma capillaceum kasvupaikka tervaleppäluhdan rannassa Pohjan kunnassa. KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 83 vesirajan yläpuolella. Järvet ja hitaasti virtaavat Pukarojärven laskupurossa (2002, 2004), Ruove- vedet mainitaan tyypillisiksi elinympäristöiksi, den Likasenkoskessa (1979–2006), ja se on tun- mutta laji on löydetty varsin kovastakin virrasta. nettu jo pitkään Kurusta Vähä-Jakaman rannalta Lajin jäykkä rakenne on sopeutuma virtauksiin, (1933–2004). Salmusjärvestä lähtevän järviketjun aaltoihin, jäähän ja muihin rantavoimiin. alaosilla sijaitsevasta Lahnajärvestä sekä lähei- Esiintymisvesistöt ovat melko karuja ja lieväs- sestä Haapajärvestä (molemmat Kangasalla) laji ti ruskeavetisiä, mutta luokiteltavissa mesotrofi- löytyi v. 2006. Pohjois-Hämeestä laji tunnetaan siksi. Hyvin happamista vesistöistä hiuskoukku- Kannonkosken Vuorijoesta (2001–2006). Pohjoi- sammalta ei löydy. Ruotsalaisilla kasvupaikoilla sin tunnettu esiintymä on ollut Kainuussa Sot- veden pH oli 5,6–6,9. Suomen kohteilla tilanne kamossa (1941–1945), mutta esiintymän tuhosi on samankaltainen, mutta esim. Kurun Vähä- talkkikaivos. Jakamassa sammal kasvaa poikkeuksellisen Vaikka hiuskoukkusammal karttaa toisaalta happamassa elinympäristössä (pH 4,9). Pellon kaikkein karuimpia ja happamimpia sekä toi- osuus lajin esiintymävesistöjen valuma-alueesta saalta reheviä ja sameita vesiä, on tunnettujen on yleensä vähäinen. Vedenpinnan vaihteluiden esiintymispaikkojen kirjo kasvualustojen, veden aiheuttama rantakasvillisuuden vyöhykkeelli- laadun, virtausten ja valaistusolojen suhteen hy- syys on kasvupaikoilla usein hyvinkin selvä. vin laaja, ja vaatimukset täyttäviä vesistöjä luu- lisi olevan yllin kyllin tarjolla. Laji on kuitenkin Seuralaislajit aidosti harvinainen, ja sen elinympäristövaateis- Hiuskoukkusammal kasvaa kuivemmassa sa saattaa olla jotain vielä tuntematonta. Ilmeistä kuin aidot vesisammalet, esim. isonäkinsam- on, että maatalous jo pellonraivausvaiheessa on mal Fontinalis antipyretica, virtanäkinsammal hävittänyt monia esiintymiä, samoin kuin vesis- F. dalecarlica tai lampisirppisammal, ja toisaalta töjen perkaukset, järvenlaskut, ojitukset yleensä selvästi lähempänä vesirajaa kuin metsäkamp- sekä rehevöityminen kokonaisuudessaan. pisammal Sanionia uncinata. Edellä mainitut ovat hyvin tavallisia seuralaislajeja, samoin Uhanalaisuus Euroopassa kuin purotierasammal Racomitrium aciculare ja EUR: VU, EST: EN, NOR: -, SWE: VU koskikoukkusammal. Koskikoukkusammalen Hiuskoukkusammal on Euroopassa vaaran- esiintymisvyöhyke yltää ehkä hieman alemmas tunut. Suomea sekä Ruotsia lukuun ottamatta kuin hiuskoukkusammalen. Viitasammal Les- löytöpaikkoja on vain 1–3 maata kohden. Se on kea polycarpa on harvinainen seuralainen, joka luokiteltu erittäin uhanalaiseksi mm. Puolassa, kasvaa hieman hiuskoukkusammalta korkeam- Virossa ja Venäjällä Leningradin alueella. Itali- malla vesirajasta. Muita seuralaislajeja ovat mm. asta ja Tanskasta se on hävinnyt. Ruotsissa hius- lettohiirensammal Bryum pseudotriquetrum, ota- koukkusammalen kanta on vahva, mutta laji on luhtasammal Calliergonella cuspidata, koukkupu- sielläkin luokiteltu vaarantuneeksi. rosammal Hygrohypnum ochraceum, puropaasi­ sammal Schistidium rivulare, ja maksasammalista Suojelu mm. ketjusammal Lejeunea cavifolia, kalliopussi- Kolme hiuskoukkusammalen esiintymää si- sammal Marsupella emarginata, purokinnassam- sältyy Natura 2000 -verkostoon: Hemträsk- mal Scapania undulata ja rantakinnassammal S. järven laskupuro (Tomasbölebäcken) Pohjassa, irrigua. Lempäälän Salmus Pirkanmaalla ja Ruoveden Likasenkoski. Erityisesti suojeltavan lajin ase- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ma mahdollistaa luonnonsuojelulain mukaiset Hiuskoukkusammalta on löydetty Suomesta esiintymien rajaukset, jotka onkin tehty kolmelle kaikkiaan 14 paikasta, joista 12 on nykyesiin- Pohjan esiintymälle ja Kannonkosken Vuorijo- tymiä. Yhdeksän esiintymää on löydetty vasta elle. 1990-luvulla tai sen jälkeen; laji on kuitenkin Hiuskoukkusammalelle sopivat elinympäris- todennäköisesti esiintynyt näillä alueilla jo pit- töt ovat sammallajiston suhteen heikosti tutkit- kään. Mynämäen (V) Härmässuon puroesiinty- tuja, ja esiintymiä on löytynyt jatkuvasti lisää. män (1897) ovat todennäköisesti tuhonneet met- Ruotsissa lajin aktiivinen etsiminen sai aikaan sätaloudelliset purojen perkaukset. Pohjasta laji tunnettujen esiintymien moninkertaistumisen, on löydetty kolmen puron varrelta 2000-luvulla. ja nykyisin niitä tiedetään jo n. 150. Elinvoimai- Karjaan Askkärretiltä laji löytyi 1992. Sipoon simmat tunnetut esiintymät tulee rajata erityi- (U) Gumbölen Storträskistä laji löytyi jo 1938, sesti suojeltavan lajin esiintyminä. ja sen on todettu esiintyvän paikalla edelleen (2005). Etelä-Hämeessä laji kasvaa Lempäälässä Synonyymit Salmusjärven rannalla (1993–2004), Hattulassa -

84 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kirjallisuus Váňa & Novotný 2003, Virtanen 1994, Wetterin Afonina 2000b, Czernyadjeva 2002, Frahm & ym. 2004 Stapper 1998, Hedenäs ym. 1996, Heikkinen 2006, Hylander 1998a, 1998b, 1999, Ingerpuu & Viittaus Vellak 2000, Karttunen 1998b, Lindberg 1914, Sallantaus, T. 2009: Dichelyma capillaceum – Sallantaus & Syrjänen 2005, Toivonen 1972, erittäin uhanalainen.

Dicranodontium denudatum (Brid.) E.Britton jouhisammal, skuggmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2bd,C2b, D2 Heimo: Leucobryaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

keassa vyöhykkeessä, etenkin vuoristoseuduilla Euraasiassa sekä Pohjois-, Keski- ja Etelä- Amerikassa. Se tunnetaan myös Havaijilta. Euroopassa sen alue ulottuu mantereen länsiosista Venäjälle, missä se on tavattu Karjalan tasavallasta. Baltian maissa jouhi­sammal tunne- taan vain Latviasta. Tanskasta sitä ei tunneta. Pohjoismaissa se on yleinen vain Norjan lou- naisrannikolla, mutta esiinty- miä on Länsi-Ruijaan saakka. Ruotsissa jouhisammalta esiin- tyy lähinnä lounaisosissa. Suo- messa se on eteläinen ja hyvin harvinainen. U.

TH Biologia Tunnistaminen Jouhisammal on kaksikotinen ja itiöpesäkkeet Jouhisammal on muutaman senttimetrin kor- ovat harvinaisia: Suomen esiintymistä niitä ei kuinen, tavallisesti tummanvihreä, pystyver- ole löytynyt lainkaan. Laji lisääntyy katkenneista soinen, pieniä pehmeitä tuppaita muodostava lehdenkappaleista suvuttomasti. Sen kaukolevin- kärkipesäkkeinen lehtisammal. Se on suhteel- täkyky lienee vaatimaton. lisen helppo tuntea maastossa hyvin pitkien ja Jouhisammal kasvaa kosteilla, hyvin varjoisilla jouhimaisen kapeiden, hiukan yhteen suuntaan karuilla kallioseinämillä ja niiden tyvillä, joskus käyrien ja kärkiosistaan helposti katkeilevien lahopuulla ja turvepitoisella maalla. Kostea pien- lehtiensä perusteella. ilmasto on sille tärkeä. Hiukan samannäköisistä kynsisammallajeis- ta Dicranum spp. jouhisammal eroaa selvimmin Seuralaislajit erittäin leveän, ainakin ⅓ lehden tyven levey- Jouhisammalen seuralaisina lajin suomalaisessa destä täyttävän keskisuonensa perusteella. Kivi- nykyesiintymässä kasvavat kiviturkkisammal, turkkisammalella Paraleucobryum longifolium on kallio-omenasammal Bartramia pomiformis, pah- voimakkaammin yhteen suuntaan käyrät leh- taomenasammal B. halleriana, paakku-uurna- det, joissa hyvin leveässä keskisuonessa näkyy sammal Amphidium mougeotii, hohtovarstasam- alapinnalla lehtivihreättömien solujen muodos- mal Pohlia cruda, pikkukastesammal Plagiochila tamia vaaleita pitkittäisjuovia. porelloides ja kalliokielisammal Diplophyllum ta- xifolium. Levinneisyys Jouhisammal on laajalla levinneisyysalueellaan Kannan kehitys ja uhanalaisuus melko harvinainen. Laji suosii mereistä ilmastoa. Jouhisammalta on kerätty Uudeltamaalta Van- Sitä esiintyy pohjoisen pallonpuoliskon lauh- taalta vuosina 1904–1932 (Pakkala) ja Helsingistä

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 85 1904–1928 (Pasila). Pasilan esiintymä on luulta- Jouhisammalta ei ole luokiteltu uhanalaisek- vasti tuhoutunut rakentamisen vuoksi eikä Pak- si Euroopassa. Se ei ole uhanalaisten listoilla kalasta lajia ole enää löydetty, joten sitä pidettiin myöskään muissa Pohjoismaissa. Venäjällä se aiemmissa uhanalaisuustarkasteluissa Suomes- on luokiteltu vaarantuneeksi Karjalan tasaval- ta hävinneenä. Jouhisammal löytyi kuitenkin lassa. vuonna 1995 Espoon Nuuksion Haukkalammen seudulta jyrkän, valuvetisen ja varjoisen kallio- Suojelu seinämän tyveltä. Elinvoimaiselta vaikuttavassa Nuuksion esiintymä kuuluu kansallispuiston esiintymässä on noin 10 erillistä kasvustoa noin alueeseen. Vanhat esiintymät Helsingissä ja Van- 20 metrin matkalla, yhteispinta-alaltaan n. 100 taalla eivät sijaitse suojelualueilla ja ovat mitä cm2. Suojaisella esiintymispaikallaankin jouhi­ ilmeisimmin tuhoutuneet. Nuuksion esiintymän sammal näyttää suosivan kaikkein varjoisimpia tilaa tulee seurata säännöllisesti. Jouhisammalta ja kosteimpia kohtia. on syytä etsiä sopivista elinympäristöistä eten- Lajin uhanalaisuuden pääsyynä on rakentami- kin rannikkoseuduilta. nen, mutta myös kuluminen ja metsätalous ovat osatekijöinä taantumiselle. Ainoaa nykyesiinty- Synonyymit mää ympäröi varjostava, melko huonokuntoi- Dicranodontium longirostre (F.Weber & D.Mohr) nen tuoreen kangasmetsän kuusikko. Suojaavaa Bruch & Schimp. varjostusta kaipaavan jouhisammalen uhkana saattaakin olla puuston laaja-alainen yhtäaikai- Kirjallisuus nen kaatuminen (esim. myrskyssä). Uhkateki- Enroth ym. 1997 jöitä ovat myös kemialliset haittavaikutukset ja metsien puulajisuhteiden muutokset. Viittaus Enroth, J. 2009: Dicranodontium denudatum – Uhanalaisuus Euroopassa erittäin uhanalainen. EUR: LC, EST: –, NOR: LC, SWE: LC

Dicranum viride (Sull. & Lesq.) Lindb. katkokynsisammal, barkkvastmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2cd,D1 Heimo: Dicranaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Katkokynsisammal on 1–3 cm korkuisina tii- det ovat pystyjä ja helposti viinä tuppaina lehtipuiden rungoilla kasvava katkeilevia, mutta sen lehdet kärkipesäkkeinen lehtisammal. Tuppaat ovat ovat versossa pystymmässä. puhtaan tumman­vihreitä. Kosteina lehdet so- Lisäksi sen lehtisolut ovat kär- jottavat ylä­viistoon, kun taas kuivina ne ovat kiosassa suorakaiteen muotoi- hieman yhteen painuneita ja taipuneita, mut- sia ja tyviosassa keskisuonen ta ainakin ylimmät lehdet ovat ylössiirottavia. tuntumassa pitkulaisia ja huo- Lehden reuna on ehyt, ja vahva keski­­suoni on kosellisia. Etelänkynsi­sammal kärjestä pitkälti esiinpistävä. Lehden pitkä, ka- kasvaa tavallisesti lahopuulla. pea kärki katkeilee helposti ja toimii leviäimenä. Myös haprakynsi­sammalen D. Lehtisolut­ ovat lehden alaosasta­ suorakaiteen fragilifolium lehdet ovat suoria ja ylempänä neliön muotoisia. Tyvinurkkasolut ja kärjistä katkeilevia, mutta ovat iso-onteloisia ja muodostavat keskisuoneen se kasvaa kostealla lahopuulla ulottuvan ryhmän. Itiöpesäkkeet ovat pystyjä, ja ja on levinneisyydeltään poh- niiden kannessa on nokka. joisempi. Kiviturkkisammal Katkokynsisammalta muistuttavista kynsi- Paraleucobryum longifolium sammallajeista pörrökynsisammal D. monta- voi myös muistuttaa katko­ num on pienikokoisempi­ ja sen kähärät lehdet kynsisammalta, mutta sen pitkäkärkiset­ kapeat ovat leveämpiä ja kärjestä hampaisia. Toisinaan lehdet ovat sirppimäisen käyriä, lehden reunus rungoilla kasvavan suoralehtisen kivikynsi­ on yläosasta saha­hampainen, ja keskisuonen sammalen D. scoparium lehtien ylä­reunat ja selkäpinnalla on lehtivihreättömien­ solujen keskisuonen selkäpuolen harjanteet ovat ham- muodostamia pitkittäisjonoja, jotka erottuvat paisia. Etelänkynsisammalen­ D. tauricum leh- vaaleina raitoina.

86 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Levinneisyys Katkokynsisammal on levinnyt itäiseen Pohjois- tammen rungolla jokseenkin varjoisissa tai puo- Amerikkaan, Japaniin ja Itä-Aasiaan sekä Keski- livaloisissa lehdoissa. Tavallisesti kasvualustana ja Pohjois-Euroopaan. Euroopassa sitä tavataan on vanha, kookas ja vino jalopuun runko. Sa- harvinaisena lauhkeassa ja etelä­boreaalisessa tunnaisesti laji on tavattu kivialustalta tai koi- kasvillisuusvyöhykkeessä Fennoskandiassa, vun, raidan ja haavan rungolta. Esiintymiä voi Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Laji puuttuu olla rungon tyvestä parin metrin korkeudelle. kaikkein mereisimmistä osista Eurooppaa, mm. Kasvurungot ovat metsän suojaamia, valoisilta Tanskasta ja Iso-Britanniasta. Se tunnetaan kai- metsän reunoilta katkokynsisammalta on turha kista Baltian maista ja Venäjällä Leningradin alu- hakea: lajin valo- ja kosteusilmasto­vaatimukset eelta. Suomessa laji on eteläinen. V, U, EH. ovat ilmeisen tiukat.

Biologia Seuralaislajit Kaksikotinen katkokynsisammal lisääntyy Tavallisin seuralainen ja todennäköinen kilpai- Suomessa tuskin koskaan itiöistä, vaan levintä lija on kalliopalmikkosammal Hypnum cupressi- tapahtuu katkeilevien lehden­kärkien avulla. Eu- forme, joka voi muodostaa kasvurungoilla laajoja roopassa itiöpesäkkeet ovat äärimmäisen harvi- peitteitä. Myös nuorasammal Pterigynandrum naisia, yksi harvoista havainnosta on Hollolasta filiforme, ketopartasammal­ Syntrichia ruralis, 1800-luvulta. Leviäminen tapahtuu paikallisesti pörrö­kynsisammal, kiviturkkisammal, suikale- rungolla liikkuvien eläinten mukana tai tuulen sammal Metzgeria furcata ja raidan­keuhko­jäkälä välityksellä. Kaukolevintä lienee melko tehoton- Lobaria pulmonaria viihtyvät samoilla rungoilla. ta. Lehden­kappaleiden itävyys on hyvä ja niistä Toisinaan seuralaisena voi tavata myös kivikyn- kehittyy suotuisissa kosteissa oloissa lehdellisiä sisammalen. silmuja jo yhden kasvukauden aikana. Lajin elin­ ympäristöt ovat kuitenkin pirstoutuneet eikä Kannan kehitys ja uhanalaisuus levintä ole riittävän tehokasta sopiville uusille Katkokynsisammal kasvaa Suomessa harvinai­ kasvu­paikoille levittäytymiseen. sena maan eteläosassa. Kun lajin ekologia opit­ Katkokynsisammal suosii jalopuulehtoja ja tiin meillä tuntemaan tarkemmin 1990-luvulla, kasvaa tavallisimmin vanhan lehmuksen tai löytyi muutama uusi esiintymä entuudestaan

KS hyvinkin tunnetuista jalopuumetsiköistä. Yh­ mahdollisesti vaikuttanut lajin kasvuolosuhteisiin teensä katkokynsisammalesta on havaittu kaksi- haitallisesti etenkin Turun Ruissalossa. Uhkateki- toista esiintymää, joista kymmenen on nykyisiä. jöinä kasvupaikoilla ovat tällä hetkellä edelleen Eniten esiintymiä on Varsinais-Suomessa. Tu­ kuusettuminen ja vesakoituminen, toisten sam- rusta laji tunnetaan kolmelta paikalta: Ruissa­ malten kilpailua edistävä typpilaskeuma ja kasvu- losta luonnonsuojelualueelta ja Kansanpuistosta alustaksi soveltuvien runkojen vähäisyys. (1942) sekä Katariinanlaaksosta (1992). Lohjalta katkokynsisammal tunnetaan Jalassaaren Tam­ Uhanalaisuus Euroopassa miniemestä (1886–1998) ja läheisestä Märkmä- EUR: NT, EST: VU, NOR: VU, SWE: EN estä (1996) sekä Lohjansaaren Paavolasta (1998). Katkokynsisammal on luokiteltu Euroopassa sil- Näistä esiintymistä vain Märkmäen kalliolla mälläpidettäväksi. Suomen, Ruotsin, Norjan ja kasvanut suppea kasvusto on mahdollisesti Viron lisäksi laji on uhan­alainen mm. Belgiassa, hävinnyt. Karjalohjalta laji tunnetaan Karkalin Luxemburgissa, Italiassa, Tšekissä ja Serbiassa luonnonpuistosta (1998) ja Puujärven Vuorinie­ sekä Montenegrossa. mestä (2005). Uudenmaan ainoa esiintymä on Es­poossa, Espoonlahden pohjukan Fiskar- Suojelu sinmäellä (1996). Etelä-Hämeestä on vanhoja Lähes kaikki tunnetut katkokynsisammalen ny- näytteitä Hol­lolan Papinsaaresta (1864–1870) kyesiintymät sijaitsevat suojelualueilla­ ja ovat ja Jämsän Hii­denmäestä (1938), mutta lajia ei mukana Natura 2000 -ohjelmassa, vain Puujär- ole etsinnöistä huolimatta enää löydetty näil- ven ja Ruissalon Kansanpuiston esiintymät eivät tä paikoilta. Sen sijaan laji löytyi Kuhmoisten ole suojelualueilla. Lajia kannattaa edelleen etsiä Rannanharjusta vuonna 2007. Turun Ruissalon vanhoista jalopuulehdoista. Esiintymät tarvitse- ja Lohjan Tamminiemen esiintymiä voidaan vat huolellista seurantaa ja useimmat kaipaavat pitää elinvoimaisina, sillä katkokynsis­ammal myös hoitotoimia, etenkin kuusettumisen estä- kasvaa kummallakin paikalla yli 40 run­golla. mistä varovaisin hakkuin. Erityisen tärkeää on Karjalohjan Karkalinniemen ja Puujärven sekä myös jalopuiden uudistumisen turvaaminen, jotta Kuhmoisten Rannanharjun esiintymät ovat hy- sopivia kasvurunkoja olisi tarjolla tulevaisuudes- vin niukkoja. Muilla kasvupaikoilla­ laji kasvaa sakin. noin kymmenellä rungolla. Ilmeisesti katkokynsisammal­ on esiintynyt Synonyymit Suomessa runsaampana lämpökauden jalopuu­ Paraleucobryum viride (Sull. & Lesq.) Podp. metsävaiheessa,­ mutta sittemmin esiintymät ovat pirstoutuneet kasvuympäristöjen pelloiksi Kirjallisuus raivauksen, hakkuiden ja ilmaston viilenemisen Enroth 1989, Sjögren 1984b, Syrjänen 2001c vuoksi. Lajin kannassa on havaittu myös viimeis- ten vuosikymmenten kuluessa vähenemistä jalo- Viittaus puulehtojen kuusettumisen ja vanhojen jalopui- Syrjänen, K. 2009: Dicranum viride – erittäin den kaatumisen takia. Myös rikkilaskeuma on uhanalainen.

Distichium hagenii Ryan ex H.Philib. pohjankahtaissammal, strandplanmossa Hävinnyt RE Heimo: Ditrichaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pohjankahtaissammal on n. 1–3 cm korkuisi- sisäsuuvarukseen­ ja muo- na tiiviinä tuppaina kasvava, kapealehtinen­­ dostavat lajityypillisesti noin kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat kahdeksan tyvestään yhdis- kärkiosasta neulamaisia ja sijaitsevat kahdessa tynyttä hammasryhmää. rivissä. Lehtien tyvi on vartta ympäröivä, ja va- Näitä ryhmiä voi erottaa paa kapea lehden osa on pysty tai siirrottava. toisistaan yksi tai muutama Itiöpesäke on hieman vino, munan­muotoinen ja itiöpesäkkeen ulkopinnan vaihtelevasti epäsymmetrinen, ja sen perä on pa- solu. Itiöt ovat kookkaita, n. risenttinen. Pesäkkeen suuvarus­hampaat ovat 30–40 µm ja matalasti papil- alaosastaan yhtyneitä vaaleaan kalvomaiseen lisia.

88 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet TH

Pohjankahtaissammal muis­tuttaa ulkoasul- kahtaissammal,­ kalkkikiertosammal Tortella taan lähisukuista kaarikahtaissammalta D. tortuosa ja liuskalapasammal Pellia endiviifolia. inclinatum. Aiemmin pohjankahtaissammalta Muualta seuralaisina mainitaan myös kaari- pidettiinkin kaarikahtaissammalen muunnok- kahtaissammal, kalkkikarvasammal Ditrichum sena. Kaarikahtaissammalen itiö­pesäkkeessä flexicaule, mustapääsammal Catoscopium nigri- on kuitenkin 16 epäsäännöllisen reikäistä ham- tum, hiirensammalia Bryum spp. sekä paljasta masta, jotka eivät muodosta tyvestään sisäsuu- hieno­jakoista maata vaativia nukka­sammal­ varukseen yhtyneitä ryhmiä. Yleisempi kalkki­ lajeja, kuten keltanukkasammal­ Dicranella varia kahtaissammal D. capillaceum eroaa molemmista ja uurrenukkasammal D. grevilleana. mm. kartiomaisten, pystyjen itiö­pesäkkeidensä sekä pienempien itiöidensä (alle 20 µm) perus- Kannan kehitys ja uhanalaisuus teella. Pesäkkeettömiä näytteitä ei kannata mää- Pohjankahtaissammal on kerätty yhden ainoan rittää. Onneksi kahtaissammalilla on kuitenkin kerran Suomesta Nauvon (V) Pensarin Svinö- itiöpesäkkeitä säännöllisesti. holmenista vuonna 1940. Tarkka kasvupaikka on helppo paikantaa, ja lajia onkin etsitty 1988 Levinneisyys ja 1990, mutta tuloksetta. Paikalla on vielä pai- Pohjankahtaissammal on pohjoisten ja arktis- koin simpukkamaata ja kalkkisammalia, mutta ten alueiden merenrantojen ja jokivarsien laji. Se pohjankahtaissammal näyttää hävinneen. Kas- tunnetaan Grönlannista, Huippuvuorilta ja Poh- vupaikka on osin umpeenkasvanut, osittain ra- jois-Norjasta, mistä levinneisyys jatkuu Novaja kennettu. Kalankasvatus kapeassa salmessa on Zemljan kautta läpi arktisen Venäjän aina Itä- lisännyt paikan ravinnekuormaa ja siten edistä- Siperiaan Beringin seudulle saakka. Aiemmista nyt kasvupaikan umpeutumista. Kasvupaikkoja tiedoista poiketen pohjankahtaissammal ei tiet- on Ruotsissa hävinnyt mm. rantalaidunnuksen tävästi esiinny Pohjois-Amerikassa. Levinnei- loppumisen ja rakentamisen vuoksi. syydeltään laji muistuttaa joitakin ns. ruijanesik- ko-ryhmän lajeja. Sitä tavataan erillisenä myös Uhanalaisuus Euroopassa Itämeren piirissä, missä se tunnetaan Ruotsista EUR: VU, EST: -, NOR: VU, SWE: VU harvinaisena Uplannista Norrbotteniin lähelle Pohjankahtaissammal on Euroopassa vaarantu- Suomen rajaa. Suomessa laji on tunnettu vain nut. Ruotsista on tiedossa seitsemän nykyesiin- yhdeltä paikalta lounaisesta saaristosta. V. tymää, joista runsaimmatkin ovat hyvin sup- peita. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi myös Biologia Norjassa. Pohjankahtaissammal tuottaa yleisesti itiöpe- säkkeitä. Itiöt ovat melko kookkaita ja soveltu- Suojelu vat lähinnä paikalliseen levintään. Kaukolevintä Pohjankahtaissammalen vanha kasvupaikka ei tapahtunee muuttavien lintujen matkassa. ole suojeltu. Esiintymä on todennäköisesti hä- Pohjankahtaissammal kasvaa kalkkipitoisella vinnyt. Lajia kannattaa edelleen etsiä Itämeren hienojakoisella maalla rannan tuntumassa. Suo- rannan kalkkipaikoilta. messa lajin kasvupaikkana on ollut rantapalteen simpukkamaaesiintymä, jota rantavoimat ovat Synonyymit säännöllisesti paljastaneet. Itiöidensä turvin Distichium inclinatum (Hedw.) Bruch & Schimp. sammal on voinut levittäytyä paikallisesti uu- var. hagenii (Ryan ex H. Philib.) Mönkem. sille syntyville maapaljastumille. Pohjankahtais- sammal on melko pitkäikäinen, mutta häviää Kirjallisuus kilpailussa putkilokasveille paljaiden maalaik- Ericson & Hallingbäck 1998, Vaarama 1958 kujen kasvaessa umpeen. Viittaus Seuralaislajit Syrjänen, K. 2009: Distichium hagenii – hävin- Pohjankahtaissammalen suomalaisella kasvu- nyt. paikalla esiintyy kalkkisammalia, kuten kalkki­

90 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Douinia ovata (Dicks.) H.Buch saksisammal, vaxmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

paikasta Ahvenanmaalta ja Turun saaristosta. A, V.

Biologia Saksisammal on kaksikotinen, mutta se tuottaa jokseenkin yleisesti itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pieniä, 12–18 μm ja ilmei- sen hyvin kaukoleviämiseen kykeneviä. Itujyväsiä lajilla ei ole havaittu. Suomessa saksisammal kasvaa kalliojyrkänteillä ja rotkoissa. Paikat ovat meren äärellä, pohjoiseen suuntau- tuvia, ajoittain valuvetisiä silikaattikallioita. Kasvupaikat ovat pienilmas- toltaan kosteita ja viileitä. Etelämpänä sitä on KS tavattu myös puiden rungoilta ja oksilta sekä Tunnistaminen maassa makaavilta lahopökkelöiltä. Saksisammal on noin 1,5 cm pituinen, 1,5–2 mm leveä vaaleanvihreä, usein sinertävään tai rus- Seuralaislajit kehtavaan vivahtava maksasammal. Kasvutapa Useimmat saksisammalen seuralaislajeista ovat on rento, mutta haarojen kärjet ovat tavallisesti aivan tavanomaisia, kuten kalliokarstasammal pystyjä. Kasvustot ovat tavallisesti pieniä, tihei- Andreaea rupestris, kivikynsisammal Dicranum tä laikkuja. Lehdille on ominaista saksimainen scoparium, pikkuraippasammal Anastrophyllum kaksiliuskaisuus, jossa selkäliuska on yleensä minutum ja kalliokielisammal Diplophyllum taxi- vatsaliuskaa selvästi pienempi. Solukoko on n. folium. Harvinaisempia ovat etelänkarstasam- 20 μm, ja trigonit ovat pieniä. Kutikulaa peittää mal Andreaea rothii, eteläntorasammal Cynodonti- vettä hylkivä vahakerros. Periantit sijaitsevat um polycarpon, lännenpykäsammal Barbilophozia naarasversojen haarojen latvoissa ja nousevat atlantica, haprakarvesammal Frullania fragilifolia näkyvästi esiin suojuslehtiensä keskeltä. Pit- ja isokarvesammal F. tamarisci. känsoikean pitkittäispoimuisen periantin kär- kiliuskat ovat väkähampaisia. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Luonteenomaisten lehtiensä vuoksi saksi­ Saksisammal löydettiin Suomesta jo 1800-lu- sammal on tuskin sekoitettavissa muihin mak- vulla: Ahvenanmaalta Sundista (1879) ja Saltvi- sasammaliin. kista (1883) sekä Varsinais-Suomesta Nauvosta (1894). Seuraavat havainnot sammalesta tehtiin Levinneisyys vasta melko äskettäin. Nauvosta löytyi vuonna Saksisammal on levinneisyydeltään mereinen. 1990 uusi kasvupaikka ja vuonna 2001 todet- Sitä esiintyy Pohjois-Atlantin piirissä Etelä- tiin Saltvikin Kasbergin esiintymän olevan yhä Grönlannista ja Färsaarilta Länsi-Euroopan ran- elossa. Sundin Prästön ja Nauvon Kirjaisten nikkoalueille ja Tyynenmeren puolella se kasvaa esiintymiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty Pohjois-Amerikan länsirannikolla sekä Japanis- uudelleen. sa. Se tavataan myös Belgiassa ja Keski-Saksan Koska kummassakin nykyesiintymässä po- vuoristoissa. Tanskasta sammal puuttuu. Skan- pulaatiokoko on hyvin pieni, saksisammal dinaviassa laji on yleinen ainoastaan Norjassa on äärimmäisen uhanalainen. Nykyisten kas- ja Ruotsin länsirannikolla. Sen sijaan Itämeren vupaikkojen luonteesta johtuen suurimpana puolella sillä on vain muutamia esiintymiä. Bal- uhkana lienevät erilaiset satunnaistekijät sekä tian maista sekä Venäjältä se puuttuu kokonaan. rakentaminen. Myös metsänhoitotoimet, ku- Suomessa sammalta on löydetty muutamasta luminen ja kiviaineksen louhinta voivat uhata

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 91 saksisammalen esiintymiä ja sille sopivia elin- varmistaa. Sundin Kasbergin rotko on suojeltu ympäristöjä. geologisten arvojensa vuoksi. Esiintymien tilaa tulee seurata. Saksisammalta kannattaa edelleen Uhanalaisuus Euroopassa etsiä maamme etelärannikolta sopivilta kasvu- EUR: LC, EST:-, NOR: LC, SWE: LC paikoilta. Saksisammal ei ole uhanalainen Euroopassa eikä muissa Pohjoismaissa.���������������������� Portugalissa ja Bel- Synonyymit giassa se on listattu harvinaiseksi ja Saksasta sen Sphenolobus ovatus (Dicks.) Schiffn. katsotaan hävinneen. Kirjallisuus Suojelu Bomansson 1900 Etenkin Nauvon nykyesiintymä voi olla välittö- mässä vaarassa, koska se sijaitsee aivan asunto- Viittaus alueen kupeessa. Esiintymän säilyminen tulee Parnela, A. 2009: Douinia ovata – äärimmäisen uhanalainen

Mereisen saksisammalen Douinia ovata kasvupaikka Nauvon Klockarbergenin pohjoissivun jyrkännealustan lohkareluolastossa. KS Encalypta affinis R.Hedw. subsp. macounii (Austin) D.G.Horton pahtakellosammal, Macouns klockmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Encalyptaceae Lahko: Encalyptales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pahtakellosammal on löyhinä ja usein melko flexicaule, kaihelehväsammal- kookkaina, tavallisesti n. 1–3 cm korkeina, tum- ta Mnium marginatum, kalk- manvihreinä tuppaina kasvava kärkipesäkkei- kikiertosammalta Tortella tor- nen lehtisammal. Lehdet ovat leveitä ja muo- tuosa, kalkkikinnassammalta doltaan kielimäisiä. Keskisuoni ei ulotu aivan Scapania calcicola sekä melko kärkeen ja lehden reuna on leveälti taakääntei- harvinaisia paljakkasammalia nen. Lehden kärkiosan solut ovat neliömäisiä ja kuten tunturikellosammalta E. tiheään papillikkaita. Lehden tyviosan solut ovat alpina ja paljakkalehväsammal- pitkiä, suorakaiteen muotoisia, sileitä ja poikit- ta M. blyttii. taisseinistä paksuuntuneita. Tyviosan reunassa on ulospäin siirottavia papilleja. Pahtakellosam- Kannan kehitys ja malen itiöpesäke on pysty ja sileäpintainen, ja uhanalaisuus huntu on liereän kellomainen. Hunnun reunus Pahtakellosammalta on kerät- on risainen. Suuvarus on kaksinkertainen. Itiöt ty neljästä eri paikasta Luoteis- ovat kooltaan n. 24 µm. Enontekiöllä, mutta kaikki Pahtakellosammal muistuttaa lajin nimiala- havainnot ovat vanhoja. Ensimmäiset keruut lajia idänkellosammalta E. affinis subsp. affinis, Suomesta ovat vuodelta 1935, jolloin sammalta mutta tällä keskisuoni ulottuu lehden kärkeen kerättiin sekä Saanan etelärinteestä että Toskal- tai on ulospistävä, ja lehden reuna on kapeal- harjilta. Toskaljärven pohjoispuolelta laji löytyi ti taakäänteinen. Isokellosammalella E. procera myös v. 1975. Pahtakellosammal löytyi vuon- lehden reunus ei ole taakäänteinen ja sillä on na 1956 Kilpisjärven läheiseltä Leutsuvaaralta, tavallisesti runsaasti iturihmoja, jotka pahtakel- mistä sitä on etsitty tuloksetta viime vuosina. losammalelta puuttuvat. Saanan etelärinnettä on kartoitettu usein parina viime vuosikymmenenä, mutta lajia ei ole sieltä Levinneisyys onnistuttu löytämään uudestaan. Pahtakellosammalta esiintyy harvinaisena Kes- ki-Euroopan vuoristoissa ja laajemmalle levin- neenä läntisessä Pohjois-Amerikassa. Pahtakel- losammal on harvinainen Pohjoismaissa. Se tun- netaan Ruotsin Lapista sekä Norjan Tromsista. Pahtakellosammalta esiintyy Suomen alueella ainoastaan Enontekiön luoteisosissa. EnL.

Biologia Pahtakellosammal on yksikotinen. Itiöpesäkkeet ovat tavallisia, mutta sammal on ilmeisesti huo- no leviämään suhteellisen kookkaiden itiöiden- sä avulla. Kasvullisen leviämisen merkitystä on vaikea arvioida. Pahtakellosammalta tavataan tunturialueen kalkkikallioilla ja -kivillä, varjoisilla kalliohyl- lyillä ja kalkkipitoisella maalla. Sen pohjoismai- set esiintymät ovat tunturien metsärajaseudulta tai paljakkavyöhykkeestä.

Seuralaislajit Enontekiöllä pahtakellosammalen seuralaisina on kasvanut kalkkialustan indikaattorisam- malia kuten kalkkikahtaissammalta Distichium capillaceum, kalkkikarvasammalta Ditrichum KS

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 93 Pahtakellosammalen esiintymien sijainti ja laajempaan Natura 2000 -alueeseen. Leutsuvaa- nykytila eivät ole tarkkaan tiedossa ja uhkia ran esiintymä on vailla suojaa. ei siten voi arvioida. Sammal kasvaa kallio- ja Pahtakellosammalen vanhojen esiintymien lohkarekasvupaikoilla, joilla kiipeily voi olla nykytila tulee selvittää kannan elinvoimaisuu- mahdollinen uhka. Leutsuvaaran esiintymä den ja uhkien arvioimiseksi. On mahdollista, saattaa sijaita lähellä suosittua retkeilypolkua. että sammalelle on soveliaita kasvupaikkoja Esiintymät ovat olleet pieniä, joten ne ovat voi- muuallakin Luoteis-Enontekiön suurtunturei- neet hävitä satunnaistekijöiden vuoksi. Ilmaston den kalkkipahdoilla, ja näiltä paikoilta lajia on lämpeneminen voi uhata pohjoisten alueiden syytä edelleen etsiä. sammalta tulevaisuudessa. Synonyymit Uhanalaisuus Euroopassa Encalypta affinis var. macounii (Austin) H.A.Crum EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: DD & L.E.Anderson Pahtakellosammal ei ole uhanalainen Euroo- E. macounii Austin passa. Ruotsissa se on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi. Kirjallisuus Cronberg 1998d, Horton 1983 Suojelu Toskalharjin esiintymä sijaitsee Käsivarren erä- Viittaus maa-alueella. Saanan esiintymä sijainnee suojel- Virtanen R. 2009: Encalypta macounii – vaaran- lulla osalla tunturia ja se kuuluu suojelualuetta tunut.

Encalypta mutica I. Hagen pohjankellosammal, trubbklockmossa Vaarantunut VU DII • vastuulaji • B1+2c Heimo: Encalyptaceae Lahko: Encalyptales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Biologia Pohjankellosammal on pienikokoisin kärkipe- Pohjankellosammal on yksiko- säkkeisistä kellosammalistamme: pesäkkeineen tinen ja sillä on usein itiöpesäk- sen korkeus on vain n. 5 mm. Se kasvaa pieninä keitä. Itiöt ovat melko kookkaita, vihreinä tai kellervän vihreinä tuppaina tai ryh- mikä voi rajoittaa kaukolevintää. minä. Enintään parimilliset lehdet ovat leveitä, Kasvullisen lisääntymisen mer- kielimäisiä ja kärjestä tylppiä. Viimeksi mainittu kitystä on vaikea arvioida. ominaisuus on myös hyvä kenttätuntomerkki. Pohjankellosammal kasvaa Lehden keskisuoni ei ulotu kärkeen. Pesäkkeen kalkkikallioilla ja -kivillä. Ruot- perä on usein vain 2–3 mm pitkä. Itiöpesäke on sista se tunnetaan myös alva- pysty, liereä ja pinnaltaan sileä. Kellosamma- rialueelta. Se on useimmiten lille ominaisesti pesäkettä suojaa tuppimainen tavattu kalkkikallioiden hyllyil- huntu. Hunnun reuna on risainen. Pesäkkeestä tä tai lohkareilta vastapaljastu- puuttuu suuvarus, mikä on myös käyttökelpoi- neelta maalta. Se on keskitty- nen kenttätuntomerkki. Itiöt ovat 25–30 μm. nyt alueille, joilla on runsaasti korkeita kalkkikallioseinämiä, Levinneisyys kalliohyllyjä ja kallioista irronneita lohkareita. Pohjankellosammal on laajalle levinnyt pohjoi- On mahdollista, että sammalen esiintymälaikut sella pallonpuoliskolla. Se tunnetaan Siperiasta, ovat melko lyhytikäisiä, ja sen säilyminen riip- Grönlannista, Huippuvuorilta ja Pohjois-Ameri- puu paljaiden mineraalimaalaikkujen riittävän kasta. Baltiassa se on löydetty Virosta. Venäjältä säännöllisestä muodostumisesta pienten häiri- sammal on löydetty Karjalan tasavallasta Ääni- öiden myötä. sen Karjalasta ja entisen Kuusamon Paanajär- veltä sekä Murmanskin alueelta. Pohjoismaissa Seuralaislajit sammalta on harvinaisena Ruotsissa etelässä Tyypillisiä pohjankellosammalen seuralaisia Gotlantiin saakka ja Norjassa. Suomesta poh- ovat kalkkikahtaissammal Distichium capilla- jankellosammalta kasvaa Koillismaalla ja Enon- ceum, kalkkikarvasammal Ditrichum flexicaule, tekiön Lapissa. Ks, EnL. isokellosammal Encalypta procera, uurrekel-

94 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet TH losammal E. rhaptocarpa ja kalliopahkurasammal passa, mutta sitä pidetään puutteellisesti tunnet- Hymenostylium recurvirostre. tuna. Ruotsissa se on luokiteltu vaarantuneeksi ja Virossa harvinaiseksi. Sammal on uhanalai- Kannan kehitys ja uhanalaisuus nen myös Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Mur- Pohjankellosammalta on löydetty Koillismaalta manskin alueella. yhdeksältä paikalta, joista yhtä lukuun otta- matta on havaintoja 1980-luvun lopulta lähtien. Suojelu Ensimmäiset havainnot ovat 1930-luvulta. Sam- Suurin osa pohjankellosammalen esiintymistä mal löydettiin tuolloin kolmelta paikalta pitkin sijaitsee Oulangan kansallispuiston alueella. Oulankajoen vartta Sallan eteläosista Aventojo- Myös Saanan esiintymä on luonnonsuojelualu- en suuhun saakka. Tunnetuimpia paikkoja ovat eella. Toskalharjin kasvupaikka on Käsivarren Kyökkäkallio (1938, 1989) ja Taivalköngäs (1938– erämaa-alueella. 2002). Sammalesta on havaintopaikkoja myös On mahdollista, että pohjankellosammalelle Oulankajoen alajuoksulta Hirvivaarasta (1993) soveliaita kasvupaikkoja on enemmänkin Enon- ja Kiutakönkään ympäristöstä (1975–2006). Eril- tekiön luoteisosissa, ja lajia kannattaa sieltä etsiä. lisempi esiintymä on ollut Juuman Jäkälävuo- Tunnettujen esiintymien tilaa tulee seurata. On massa (1937), josta sammal löytyi myös 2006. myös varmistettava, ettei kalliokiipeily uhkaa Pohjankellosammal on ilmoitettu Enontekiöltä lajin kasvupaikkoja. ensikerran Toskalharjilta (1935), missä se kasvaa edelleen Bumbovarrin kalkkirinteessä (2006). Synonyymit Mahdollinen uhka sammalelle on kalliokii- Encalypta vulgaris Hedw. var. mutica Brid. peily ja tallaaminen sekä siitä johtuva maaston liiallinen kuluminen. Esiintymät ovat pieniä, ja Kirjallisuus satunnaistekijät voivat johtaa paikallisten po- Afonina & Czernyadjeva 1998, Cronberg 1998e, pulaatioiden häviämiseen. Pohjoisen lajin esiin- Czernyadjeva 1998, Horton 1983, Tuomikoski tymiä voi uhata myös ilmaston lämpeneminen. 1939

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR: K, EST: R, NOR: LC, SWE: VU Virtanen, R. 2009: Encalypta mutica – vaaran- Pohjankellosammal ei ole uhanalainen Euroo- tunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 95 Ephemerum recurvifolium (Dicks.) Boulay kalkkimieronsammal, kalkdagmossa Hävinnyt RE Heimo: Ephemeraceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Biologia Kalkkimieronsammal on kak- sikotinen ja tuottaa verraten usein itiöpesäkkeitä. Kookkaat itiöt kulkeutunevat pääasiassa ihmisen ja karjan sekä mah- dollisesti lintujen mukana. Nimensä mukaan kalkki- mieronsammal on tyypillinen lyhytikäinen pioneerilaji, joka menestyy kasvupaikallaan vain niin kauan kuin paikka pysyy avoimena. Laji on löy- dettävissä maapaljastumilta järvien ja jokien rannoilta sekä ojanvarsilta, pelloilta, pienta- reilta ym. ihmistoiminnan avaamilta paikoilta. Kasvu- alustana se suosii kalkkipe- räistä savimaata.

Seuralaislajit TH Kalkkimieronsammal kuuluu paljaan maan Tunnistaminen pioneerisammalten ryhmään, johon meillä on Kalkkimieronsammal on vain 1–2 mm kokoinen luettavissa mm. muut mieronsammallajit, pam- paljaan maan kärkipesäkkeinen lehtisammal, pulasammal Acaulon muticum, kourasammalet jonka kasvustot ovat nukkamaista tupsukkoa. Aloina spp., tumpurasammalet Barbula spp., Varren lyhyydestä johtuen lehtiasento on ruu- nuppisammal Discelium nudum, kääpiösiipi- sukkeinen. Lehdet ovat pitkänomaisia, käyriä sammal Fissidens exilis, savikkosiipisammal F. ja hampaisia tai lähes ehytlaitaisia. Lehtisuoni viridulus, päärynäsuppusammal Physcomitrium ulottuu lehden tyveltä kärkeen saakka tai piik- pyriforme, äimäsammalet Pleuridium spp., savik- kinä sen ylikin. Itiöpesäke on pyöreähkö ja mil- kolapiosammal Tortula truncata, sykerösammalet tei perätön. Itiöt ovat isoja (40–50 μm) ja sileitä. Weissia spp. sekä maksasammalista esimerkiksi Koko mieronsammalten suvulle on ominaista ruusukehankasammal Riccia sorocarpa. pysyvä alkeisrihma, avautumaton kanneton itiöpesäke ja hyvin pieni koko. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Lähilajista rikkamieronsammalesta → E. ses- Kalkkimieronsammalta on kerätty 1800-luvun sile kalkkimieronsammalen erottaa selvemmän loppupuoliskolla useaan otteeseen Ahvenan- lehtisuonen, vinonipukkaisen itiöpesäkkeen ja maan Saltvikista, viimeksi vuonna 1883. Lajin pienempien itiöiden perusteella. Toisen lähilajin häviämisen syinä ovat ilmeisesti sopivien kas- rosomieronsammalen E. serratum lehti on koko- vupaikkojen umpeenkasvu laidunnuksen lop- naan suoneton. pumisen takia ja muut muutokset maataloudes- sa, kuten peltojen salaojitus. Myös väkilannoit- Levinneisyys teiden käyttö on lajille ilmeisesti haitallista. Kalkkimieronsammalen päälevinneisyysalue käsittää Länsi- ja Keski-Euroopan Ukrainaan Uhanalaisuus Euroopassa saakka, Välimeren maat sekä Pohjois-Afrikan. EUR: R, EST: -, NOR: -, SWE: DD Baltiasta sammalta ei tunneta. Pohjoismaissa sitä Kalkkimieronsammal on Euroopassa harvinai- on Suomen lisäksi vain Ruotsissa, missä on pari nen. Se on uhanalaislistoilla erittäin uhanalainen esiintymää. Suomessa sitä on löydetty yhdeltä Puolassa ja vaarantunut Hollannissa, Portugalis- paikalta Ahvenanmaalta. A. sa ja Saksassa. Espanjassa se on luokiteltu harvi-

96 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet naiseksi ja Luxemburgissa silmälläpidettäväksi. Synonyymit Ruotsissa se on puutteellisesti tunnettu. Ephemerella recurvifolia (Dicks.) Schimp.

Suojelu Kirjallisuus Vanha esiintymäpaikka Saltvikin Kvarnbossa ei Bomansson 1900, Cronberg 1998f ole suojellulla alueella. Paljaan maan pieniko- koisten sammalten levinneisyyttä ei maassamme Viittaus tunneta kovin hyvin, joten kalkkimieronsamma- Parnela, A. 2009: Ephemerum recurvifolium – lenkin uudelleenlöytyminen on mahdollista ja hävinnyt. sitä tulee etsiä soveliailta kasvupaikoilta.

Ephemerum sessile (Bruch) Müll.Hal. rikkamieronsammal, nervdagmossa Hävinnyt RE Heimo: Ephemeraceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Pohjois-Afrikan. Se mainitaan myös Etelä-Afrikasta. Balti- asta ja Venäjältä sammalta ei ole löydetty. Pohjoismaissa laji tunnetaan Etelä-Ruotsista (6 paikkaa). Suomesta laji on löydetty Ahvenanmaalta. A.

Biologia Rikkamieronsammalen sa- maan pysyvään alkeisrihmaan kehittyy erillisiä naaras- ja koirasversoja, ja itiöpesäkkei- tä esiintyy yleisesti. Itiöt ovat suurikokoisina heikosti ilma- virtojen mukana kulkeutuvia, ja sammal leviääkin todennäköisesti ihmisen mukana koneisiin, jalkineisiin ja työkaluihin se- TH kä eläinten jalkoihin tarttuneen maan mukana. Tunnistaminen Kalkkimieronsammalen tavoin myös rikka- Rikkamieronsammal on parin millimetrin mit- mieronsammal on kalkinsuosija ja maapaljastu- tainen harvahkoina laikkuina paljaalla maalla mia vaativa lyhytikäinen pioneerilaji. Se kasvaa kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Sen leh- monenlaisilla ihmistoiminnan avaamilla paikoil- det ovat pitkiä ja kapeita. Keskisuoni on tyypilli- la kuten peltojen, laidunten, joutomaiden, ojan- sesti tyviosastaan heikko, mutta kärjestä vahva varsien, pientareiden yms. maapaljastumilla. ja ulospistävä. Pallomaisen lyhytperäisen itiöpe- Luonnontilaisemmilta paikoilta sitä on tavattu säkkeen kärkinipukka on tylppä ja suora. jokien ja järvien rannoilta. Vaikka laji suosiikin Rikkamieronsammal muistuttaa suuresti kalkkiperäistä maata, on sitä löydetty myös kalkkimieronsammalta → E. recurvifolium. Rik- neutraalilta ja happamalta kasvualustalta. kamieronsammalen lehdet ovat kuitenkin pi- tempikärkisiä ja tasaisemmin suippenevia sekä Seuralaislajit lehtisolut keskimäärin hieman kookkaampia. Rikkamieronsammal kuuluu kalkkimieronsam- Lisäksi rikkamieronsammalen itiöt ovat isompia malen ohella paljaan maan pioneerisammaliin, (60–80 μm), punertavia ja papillikkaita. joita meillä ovat mm. pampulasammal Acaulon muticum, kourasammalet Aloina spp., tumpu- Levinneisyys rasammalet Barbula spp., nuppisammal Disce- Pohjoisia alueita lukuun ottamatta rikkamieron- lium nudum, kääpiösiipisammal Fissidens exilis, sammalen levinneisyysalue käsittää Euroopan savikkosiipisammal F. viridulus, päärynäsuppu- länsiosista Ukrainaan saakka, Vähä- Aasian ja sammal Physcomitrium pyriforme, äimäsamma-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 97 let Pleuridium spp., savikkolapiosammal Tortula Suojelu truncata, sykerösammalet Weissia spp. sekä mak- Rikkamieronsammalen vanha esiintymäpaikka sasammalista esimerkiksi ruusukehankasammal Saltvikissa ei ole suojeltu. Sammalen uudelleen- Riccia sorocarpa. löytyminen maastamme saattaa olla mahdollis- ta, joten varsinkin eteläisimmän Suomen lajille Kannan kehitys ja uhanalaisuus otollisia kasvupaikkoja tulee tarkkailla. Rikkamieronsammal on löydetty yhdeltä pai- kalta Ahvenanmaan Saltvikista (1878–1881). Synonyymit Häviämisen pääasiallisin syy lienee tehostunut Ephemerella sessilis (Bruch) Nyholm viljely- ja karjatalous ja sen myötä niukentuneet kasvupaikat ja niiden umpeenkasvu. Kirjallisuus Bomansson 1900, Cronberg 1998g Uhanalaisuus Euroopassa EUR: R, EST: -, NOR: -, SWE: DD Viittaus Rikkamieronsammal on Euroopassa harvinai- Parnela, A. 2009: Ephemerum sessile – hävin- nen. Harvinaiseksi tai silmälläpidettäväksi se on nyt. luokiteltu Espanjassa, Portugalissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Ruotsissa se on puutteellisesti tunnettu.

Eremonotus myriocarpus (Carrington) Pearson pärskesammal, forstrådmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Gymnomitriaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

kärjen suurempiin lehtiin. Leh- det ovat noin puoleen väliin tai syvemmälle kaksiliuskaisia ja pihtimäisiä, ja liuskojen kärjet ovat teräviä. Lehtisoluissa on paksut tummanpunertavat so- luseinät. Seinissä erottuu rus- kehtava keskilevy. Trigoneja ei ole. Pärskesammal on sekoitet- tavissa mm. metsärahtusam- maleen Cephaloziella divaricata, jolla on pärskesammalen ta- voin kaksiosaiset pihtimäiset lehdet. Metsärahtusammal ei kuitenkaan muodosta juurak- komaisia harvalehtisiä versoja, EU ja sen kasvupaikat ovat kuivempia. Lisäksi pärs- Tunnistaminen kesammalen lehdet ovat selvästi tiiviisti vartta Pieni tumman viininpunainen tai ruskehtavan vasten painuneita verrattuna metsärahtusam- oliivinvihreä pärskesammal on noin 0,6–1,2 cm malen siirrottaviin lehtiin. Monet pienikokoiset pituinen ja 0,1–0,2 mm levyinen maksasammal. pussisammallajit Marsupella spp. muodostavat Sen kylkilehdet ovat vartta vasten painautuneita pärskesammalen tavoin viininpunertavia kas- hiukan samaan tapaan kuin lähisukuisilla hope- vustoja tunturipurojen pärskevyöhykkeen kivil- asammalilla Gymnomitrion spp. ja vatsalehdet le ja kallioille, ja maastossa nämä lajit ovat sekoi- puuttuvat. Pärskesammalkasvustoille ovat tun- tettavissa pärskesammaleen. Pärskesammalta nusomaisia harvalehtiset tai lähes lehdettömät muistuttavilla pussisammalilla lehdet eivät ole juurakkomaiset versot kasvustojen seassa. Leh- yhtä syvään kaksiliuskaisia, ja öljykappaleita on tien koko versolla vaihtelee usein tyven pieni- kussakin solussa useita, kun pärskesammalella kokoisista harvassa sijaitsevista lehdistä verson niitä on vain yksi. Pärskesammalkasvustot, jois-

98 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet sa on naarassukusolupesäkkeistöjä, on helppo Kannan kehitys ja uhanalaisuus tunnistaa periantin rakenteesta, joka on pärske- Pärskesammal on löydetty Suomesta Enon­ sammalella typäkkä, pyöreäkärkinen, selvästi tekiöltä Jehkas-tunturilta (1935, 1974, 2006) ja lyhyempi kuin esimerkiksi rahtusammalilla. Iso-Mallan Kitsiputoukselta (1968) sekä Urt- taspahdalta (2007). Jehkaksen ja Urttaspahdan Levinneisyys pärskesammalesiintymät ovat pienialaisia. Mal­ Pärskesammal esiintyy mereisillä arktisilla ja lalta tuoreimmat havainnot ovat lähes neljän­ alpiinisilla alueilla Euraasiassa Japania myöten. kymmenen vuoden takaa. Pärskesammal on Sitä on myös Grönlannissa. Lajia tavataan Eu- varsin pienikokoinen maksasammal, joten pie­ roopan mereisillä alueilla ja vuoristoissa Skan- net kasvustot saattavat helposti jäädä huomaa­ dinavian ohella lännestä Islannista, Brittein matta tunturien purokivillä yleisenä kasvavien saarilta ja Irlannista Etelä- ja Keski-Euroopan samanväristen karstasammalten Andreaea spp. vuoristoihin sekä kaakossa Bulgariaan. Baltian joukosta. Mallan esiintymä on museonäytteen maista pärskesammalta ei tunneta. Luoteis-Ve- perusteella saattanut olla verraten niukka har­ näjällä se mainitaan Murmanskin alueelta. Skan- valukuisista versoista koostuva kasvusto, mikä dinaviassa sitä on Skandien alueella Norjassa ja myös vaikeuttaa sen uudelleen löytämistä. Ruotsissa. Suomessa pärskesammalta on vain Luoteis-Enontekiöllä. EnL. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Biologia Pärskesammal ei ole uhanalainen Euroopassa Kaksikotisen pärskesammalen koiras- ja naaras­ eikä muissa Pohjoismaissa, vaikka se onkin sukusolupesäkkeistöjä tavataan Skandinaviassa Skandinaviassa harvinainen ja sen esiintymi- yleisesti, mutta itiöpesäkkeelliset kasvustot ovat nen on paikoittaista. Uhanalaisten lajien listoilla harvinaisia. Suvulliseen levintään erikoistuneita se on luokiteltu harvinaiseksi Puolassa, Itäval- rakenteita kuten itujyväsiä ei pärskesammalella lassa, Slovakiassa, Italiassa, Bulgariassa, sekä ole. Mallan ja Urttaspahdan esiintymistä kerä- Venäjällä Murmanskin alueella. tyissä näytteissä on periantteja, mutta muuten lajin lisääntymi­sestä ja levinnästä Suomessa tie- Suojelu detään tuskin mitään. Pärskesammalen esiintymät sijaitsevat Mallan Pärskesammal kasvaa alapaljakalla kallio- luonnonpuistossa ja Käsivarren erämaa-alueella. seinämillä ja -terasseilla usein vesiputouksien Lisäksi esiin­tymäpaikka Jehkaksen Skirhasjoh- pärskeiden ulottuvissa. Norjassa sen kaikki kan varrella kuuluu rantojensuojeluohjelman ja esiintymät ovat alle 1200 metrin korkeudessa. Natura 2000 -alueeseen. Itse Jehkas-tunturi kuu- Lajin kasvupaikat ovat muualla Skandinavias- luu Metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa ollee- sa hyvin samankaltaisia kosteita kalliopintoja seen alueeseen, jota ei ole suojeltu. Jehkaksen kuin Enontekiöllä, mutta kallioseinämien ohella ja Urttaspahdan esiintymät, kuten luulta­vasti pärskesammalta kasvaa myös purokivillä pärs- myös Mallan esiintymä, ovat hyvin pienialai­ kevyöhykkeessä. Vaikka laji näyttää Skandina- sia, joten sammalen häviäminen sattumalta on viassa suosivan liuskekivialustoja, sitä tavataan mahdollista. Mallan esiintymä sijaitsee lähellä myös kalkkipitoisilla ja happamilla kivilajeilla. suosittua retkeilyreittiä. Sen tarkka paikallis­ Enontekiön molemmat esiintymät ovat vesi- taminen olisi tärkeää, jotta voitaisiin ehkäistä putouksien äärellä muuntuneella hiekkakivi- tallaamisen kasvupaikalle mahdollisesti aiheut­ alustalla. Kasvupaikat rajautuvat alueelle, joka tamaa kulumista. Pärskesammalesiintymiä voi kallioperältään kuuluu maamme nuorimpiin Suomessa uhata myös kasvupaikkojen muuttu­ Skandien kerrostumiin. minen epäedullisiksi ilmaston lämpenemisen myötä. Seuralaislajit Suomessa pärskesammalen seuralaislajeina ta- Synonyymit vataan mm. kalkkikahtaissammalta Distichium Anomomarsupella cephalozielloides R.M.Schust. capillaceum ja yhdessä esiintymässä on ollut sekakasvustona lapinkorvasammalta Junger- Kirjallisuus mannia polaris. Skandinaviassa pärskesamma- Lammes 1977b, Urmi 1978 len seurassa kasvavat usein lettonauhasammal Aneura pinguis, mäkäränsammal Hygrobiella la- Viittaus xifolia, pikkukorvasammal Jungermannia pumila, Huttunen, S. & Virtanen, R. 2009: Eremonotus purokorvasammal J. exsertifolia ssp. cordifolia ja myriocarpus – vaarantunut. säiläsammal Blindia acuta.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 99 Eurhynchium striatum (Hedw.) Schimp. isonokkasammal, skuggsprötmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Brachytheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Muista samannäköisistä sui- kertavavartisista haarapesäk- keisistä lehtisammalista kuten suikerosammalista Brachythe- cium spp. isonokkasammalen erottaa itiöpesäkkeen nokan, hammaslaitaisten lehtien ja keskisuonen hampaan perus- teella.

Levinneisyys Levinneisyydeltään hieman mereistä isonokkasammalta tavataan pohjoisen pallon- puoliskon lauhkealla vyö- hykkeellä Länsi-Euroopasta TH Kaukasukselle, Aasiassa Tur- kista, Altailta ja Siperiasta Japaniin ulottuvalla Tunnistaminen vyöhykkeellä sekä Islannissa, Atlantin saarilla Isonokkasammal on kiiltävän kirkkaan tai kel- ja Pohjois-Afrikassa. Skandinaviassa isonokka- lertävän vihreinä ilmavina mattoina kasvava sammal on eteläinen, mutta painottunut alueen haarapesäkkeinen lehtisammal. Sen versot ovat länsiosiin. Ruotsissa ja Norjassa eteläisillä me- 3–5 cm pituisia, harvaan sulkahaaraisia ja hie- reisillä alueilla sammal on suhteellisen yleinen. man kohenevia. Sekä päävarsi että haarat kaar- Isonokkasammal kasvaa myös Baltian maissa, tuvat antaen niille säännöllisen ulkomuodon mutta Virosta sitä ei toistaiseksi ole löydetty, verrattuna moniin muihin suikerosammalten vaikka esiintyminen siellä voi olla mahdollis- heimoon kuuluviin lajeihin. Kapean kolmio- ta. Suomessa isonokkasammal on harvinainen maiset pitkäkärkiset varsilehdet ovat siirotta- maan lounaisosissa. A-U. via, noin 1,5–2,0 kertaa leveytensä pituisia ja epäsäännöllisesti pitkittäispoimuisia. Niiden Biologia laidat ovat tyvellä taakäänteisiä ja vaihtelevasti Kaksikotinen isonokkasammal tuottaa itiö- koko pituudelta hampaisia. Keskisuoni ulottuu pesäkkeitä vain harvoin. Sen itiöt ovat pieniä ainakin ¾ lehden pituudesta. Tyvinurkkasolut (10–14 µm) ja voivat siksi mahdollisesti levitä ovat suorakaiteen muotoisia ja muodostavat hei- ilmavirtojen mukana pitkiäkin matkoja. kosti erilaistuneen ryhmän. Haaralehdet ovat Isonokkasammal kasvaa kivillä, kallioilla ja pienempiä ja kapeampia ja niiden keskisuoni mineraalimaalla, joskus myös puiden rungoil- päättyy ulospistävään hampaaseen. Itiöpesäk- la etenkin kalkkiseuduilla. Suomen esiintymät keet ovat lieriömäisiä, hieman käyriä ja puna- ovat mm. kuivahkoissa jalopuulehdoissa ja kos- ruskeat pesäkeperät sileitä. Pesäkkeen kannessa teahkoissa pähkinälehdoissa lehtomaalla, kivillä on pitkä kapea nokka. ja kallioilla. Isonokkasammalen voi sekoittaa muihin nok- kasammaliin, erityisesti lehtonokkasammaleen Seuralaislajit E. angustirete, jonka kanssa se voi kasvaa yh- Isonokkasammalen seurassa kasvaa muita re- dessä. Lehtonokkasammal on hieman karkeate- hevien, kosteiden lehtojen pohjakerroksen sam- koisempi ja sen lehdet ovat lyhytkärkisiä. Lajit malia kuten poimulehväsammal Plagiomnium erovat myös kasvupaikkojensa suhteen. Ruot- undulatum, soukkalehväsammal Mnium hornum sissa, jossa molemmat lajit ovat huomattavasti ja lehtohavusammal Thuidium tamariscinum. yleisempiä kuin Suomessa, lehtonokkasammal Tavallisia seuralaisia ovat metsäliekosammal on tyypillinen kuivahkojen lehtometsien laji Rhytidiadelphus triquetrus ja metsäkerrossammal kun taas isonokkasammalen mainitaan suosi- Hylocomium splendens. Kasvupaikoilla esiintyy van muun muassa kosteita kallionaluslehtoja. yleisesti myös lehtonokkasammalta.

100 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan kehitys ja uhanalaisuus varjostuksen poistaminen voi muuttaa sen kas- Isonokkasammal tunnetaan Suomessa yhdestä vuolosuhteet epäedullisiksi. paikasta Ahvenanmaalta (Vårdö, Söderängarna 1939) ja viidestä paikasta Varsinais-Suomessa: Uhanalaisuus Euroopassa Turun Ruissalo (1940), Sauvon Karuna (1874), EUR: LC , EST: – , NOR: LC, SWE: LC Perniön Mathildedal (1979, 1999), Karjaan Ko- Isonokkasammal ei ole uhanalainen Euroopas- hagen (2007) ja Tammisaaren Bromarv (1988). sa. Se on silmälläpidettävä Islannissa. Uudeltamaalta lajista on havainto Vantaan Mustavuoresta (2000). Esiintymien tilanteesta Suojelu Ruissalossa ja Karunassa ei ole tietoa, mutta Kaikki isonokkasammalen nykyesiintymät kyseisillä alueilla on käyty usein viime vuosina sijaitsevat luonnonsuojelualueilla. Vanhoista löytämättä isonokkasammalta uudestaan. Tam- esiintymistä Turun Ruissalo on luonnonsuoje- misaaren Bromarvin Framnäsin esiintymää ei lualuetta. Vårdön ja Karunan esiintymäpaikat onnistuttu löytämään enää vuoden 1999 tarkis- eivät ole suojeltuja. tuksessa. Tarkistusajankohtien välisenä aikana Isonokkasammalta tulee uudelleen etsiä Framnäsin jalopuumetsä kärsi varsin suuria Bromarvin Framnäsista. Nykyesiintymien tilaa vahinkoja syysmyrskyissä, joiden vuoksi iso- tulee seurata ja lajia etsiä myös vanhoilta esiin- nokkasammalen kasvupaikan edustalta kaatui tymäpaikoilta ja niiden lähialueilta. suuria puita muuttaen paikan avoimemmaksi. Sen sijaan Perniön Mathildedalissa laji on säily- Synonyymit nyt ainakin parinkymmenen vuoden ajan. - Isonokkasammalelle sopivia kasvupaikkoja on raivattu runsaasti pelloiksi. Metsien hakkuut Kirjallisuus ja kuusettuminen ovat heikentäneet lajin kas- Koponen 1964, 1967, Smith 2004, Störmer 1969 vupaikkojen laatua. Isonokkasammalen uhkana ovat metsien puulajisuhteiden muutokset kuten Viittaus kuusettuminen. Se kasvaa toisinaan varjoisilla ja Huttunen, S. 2009: Eurhynchium striatum – vaa- hieman kosteilla kallioilla, joten toisaalta myös rantunut.

Fissidens gracilifolius Brugg.-Nann. & Nyholm hentosiipisammal, kalkfickmossa Hävinnyt RE Heimo: Fissidentaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Hentosiipisammal on alle 0,5 cm pitkä, vihreä, pieninä laikkuina kivialustalla kasvava litteäver- soinen kärkipesäkkeinen lehti­ sammal. Versoissa on 2–5 leh- tiparia. Rakenteeltaan erikoiset pussityviset lehdet ovat alle 1 mm pituisia, kapeita ja terävä- kärkisiä, ja niissä on kapeiden solujen muodostama reunus. Itiöt ovat pieniä, 9–17 µm. Hentosiipisammal eroaa koskisiipisammalesta F. pusillus kapeampien, pitkäkärkisten leh- tiensä perusteella. Hentosiipi­ sammalen taksonomiasta ei olla yksimielisiä, eikä sen lajirajausta aina pidetä selvänä esimer- kiksi koskisiipisammaleen nähden. Kuitenkin tietyt rakenteelliset seikat kuten usein kaksi TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 101 itiöpesäkettä samasta munapesäkkeistöstä ja Kannan kehitys ja uhanalaisuus pienempi koko sekä pääosin erilaiset kasvupai- Hentosiipisammalesta on yksi havainto Ahve- kat erottavat hentosiipisammalen koskisiipis- nanmaalta Saltvikin Kvarnbystä 1880-luvulta. ammalesta. Hentosiipisammal muistuttaa myös Sitä on myöhemmin etsitty paikalta tuloksetta. savikkosiipi­sammalta F. viridulus, joka kuitenkin Laji on löydetty vasta 1993 uudelleen määrite- on kookkaampi ja jonka lehtien keskisuoni päät- tystä F. pusillus (”F. minutulus”) näytteestä. Tie- tyy ennen lehden kärkeä eikä sulaudu lehtireu- toa esiintymän koosta ei ole. Häviämisen syynä nukseen. Savikkosiipisammal kasvaa kostealla on todennäköisesti kasvupuron perkaus. savipitoisella maalla, muttei kivillä. Uhanalaisuus Euroopassa Levinneisyys EUR: LC, EST: R, NOR: VU, SWE: LC Hentosiipisammalen esiintymisalue on laaja, Hentosiipisammal ei ole uhanalainen Euroopas- mutta missään se ei ole yleinen. Sitä esiintyy sa. Se on luokiteltu vaarantuneeksi Norjassa ja pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen harvinaiseksi Virossa ja Espanjassa. kalkkiseuduilla Euroopassa ja Aasiassa sekä Poh- jois-Afrikassa. Baltian maista se tunnetaan Viros- Suojelu ta. Sitä ei tunneta Venäjältä Suomen lähialueilta. Vanha kasvupaikka ei kuulu mihinkään suojelu- Lajia tavataan harvinaisena Tanskassa ja se on alueeseen. Hentosiipisammalta on syytä edelleen löydetty myös Islannista. Norjassa ja Ruotsissa etsiä sopivista elinympäristöistä Ahvenanmaal- sitä on alueen eteläosien kalkkialueilla. Suomessa ta. Pienikokoinen ja vaikeasti tunnistettava hen- laji on havaittu kerran Ahvenanmaalla. A. tosiipisammal voi helposti jäädä huomaamatta. Sitä tulee vielä etsiä myös koskisiipisammaleksi Biologia nimettyjen näytteiden joukosta kasvimuseoiden Kaksikotisella hentosiipisammalella on usein itiö- kokoelmista. pesäkkeitä. Myös Suomesta kerätyssä näytteessä on itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pieniä, joten samma- Synonyymit len kaukolevintäkyky lienee hyvä. Suvuttoman Fissidens viridulus (Sw.) Wahlenb. var. tenuifolius lisääntymisen keinoja ei tunneta. (Boulay) A.J.E. Sm. Hentosiipisammal vaatii hyvin kosteaa pienil- mastoa. Se kasvaa varjossa jokiuomien ja rotkojen Kirjallisuus kalliojyrkänteillä sekä joki- ja purokivillä, etenkin Nyholm 1986 kalkkikivialustalla. Viittaus Seuralaislajit Enroth, J. 2009: Fissidens gracilifolius – hävin- Ahvenanmaalta kerätyssä näytteessä hentosiipi- nyt. sammalen seurassa kasvoi nokkalehväsammal Plagiomnium rostratum.

Frullania oakesiana Austin lännenkarvesammal, värmlandsfrullania Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Frullaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Lännenkarvesammal on rusehtava, pienikokoi- liuskan laidalla on iso hammas. nen, epäsäännöllisesti 1–2 kertaa sulkahaarais- Varrella on ritsoideja kimppuina ten ja litteän nauhamaisten versojen muodosta- vatsalehtien tyvillä. Lehtisolut mina harsuina peitteinä kasvava maksasammal. ovat ohutseinäisiä tai lähes tasa- Versot ovat 1–3 cm pitkiä ja 0,5–1,5 mm leveitä. vahvoja, ja niissä on trigonit. Kylkilehdet ovat kolmiliuskaisia, yläliuskat ovat Muista maamme karvesam- karvesammalille ominaisesti kouruisia ja lievästi mallajeista lännenkarvesamma- limittäisiä. Isot vatsaliuskat ovat kooltaan ½–¾ len erottaa lähinnä yksikotisuus, selkäliuskasta, kypäränmuotoisia, ja niiden ty- perianttien kasvualustasta pois- vellä on pieni, kapea sivuliuska. Vatsalehdet päin suuntautuva asento, suuret ovat suuria ja kaksiliuskaisia, ja kummankin vatsaliuskat, solujen öljykappa-

102 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet leiden vähäisyys (3–5 suurehkoa öljykappaletta) ja äimämäinen sivuliuska. Maastossa lajin voi sekoittaa haprakarvesammaleen F. fragilifolia. Haprakarvesammalen vatsaliuskat ovat pitkän- omaisen kannumaisia ja suhteellisen pieniä, ja lehtisolukossa on tummia öljysoluja. Runkokar- vesammalella F. dilatata lehdissä ei ole öljysoluja, ja vatsaliuskaan liittyvä kapea liuska on suora- kaiteen tai kolmion muotoinen.

Levinneisyys Pohjois-Amerikassa lännenkarvesammalen pää- levinneisyysalue on mantereen itä- ja koillisosis- sa. Aasian itäosissa esiintyy oma alalajinsa. Lajia ei tunneta Venäjän Euroopan puoleisista osista eikä Baltiasta. Etelä-Euroopasta lännenkarve- sammal tunnetaan Espanjasta ja Portugalista. Ruotsissa sammal on löydetty Värmlannista kahdelta paikalta, joista uusin havainto on vuo- delta 1986. Norjan Akershusista, Oslon lähistöl- tä, sammal on kerätty jo 1868 ja 1879, ja sitä on TH tavattu samoilta seuduilta myös viime vuosina. pieninä laikkuina yhteensä noin neljännesneliö- Suomen ainoa tunnettu lännenkarvesammalen metrin alalla. Sammalen versot ovat hyvinvoi- esiintymä on Haukiputaalla. OP. via, ja itiöpesäkkeitä on havaittu runsaasti. Esiintymää uhkaavat maansiirtotyöt sekä Biologia metsänkäsittelytoimet ja ojitus, jotka voivat Lännenkarvesammal on yksikotinen. Sammalel- muuttaa kasvupaikan pienilmastoa. Mahdollisia la on usein periantteja, joissa on itiöpesäkkeitä. uhkia ovat myös ilman epäpuhtaudet. Itujyväsiä sillä ei ole. Kasvullisen leviämisen merkitystä ei tunneta. Uhanalaisuus Euroopassa Suomen ainoassa esiintymässä laji kasvaa EUR: VU, EST: -, NOR: EN, SWE: CR siirtolohkareen halkeaman sisäseinämällä. Lännenkarvesammal on luokiteltu vaarantu- Lohkareen ympärillä on puolivarjoisaa harvah- neeksi Euroopassa. Se on luokiteltu äärimmäi- kopuustoista osin soistunutta metsänreunaa ja sen uhanalaiseksi Suomen lisäksi Ruotsissa sekä lohkareen tyvellä on vesikuoppia. Siirtolohkare erittäin uhanalaiseksi Norjassa, Espanjassa ja on Kiimingin liuskejakson kalliosta peräisin ja Portugalissa. Muualla Euroopassa sitä ei tava- pääkivilajeja ovat laavakivi ja kvartsiitti. Ruot- ta. sissa lännenkarvesammal kasvaa harmaalepän kuorella pienilmastoltaan kosteassa metsässä. Suojelu Muualla se kasvaa pääasiassa puiden kuorella, Haukiputaan esiintymä kuuluu Iso Kalliosuon mm. pihlajalla ja pähkinäpensaalla. Kasvupai- ja Satamosuon Natura 2000 -alueeseen, mutta kat ovat pienilmastoltaan kosteita, esim. rotkoja, sammalen kasvupaikka on vain 50 m päässä joissa on avovettä. Kalliokasvupaikat ovat har- alueen rajasta. Haukiputaan esiintymä on ainoa vinaisia. maassamme, joten lajin säilyminen Suomessa on sen varassa. Sopivan varjoisuuden ja ilman- Seuralaislajit kosteuden säilyttämiseksi kasvupaikalla ja sen Suomen kasvupaikalla sammalen seuralaisina ympäristössä ei saa tehdä hakkuita eikä ojituk- on pohjanvaskisammalta Pseudoleskeella papillosa sia. Esiintymän tilaa tulee seurata. ja Trentepohlia aurea -levää sekä jauhejäkälää Lep- raria sp. Synonyymit - Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomen ainoa esiintymä on Oulun Pohjanmaalla Kirjallisuus Haukiputaan itäosassa Martimojoen itäpuolella Hallingbäck 1998e, Virtanen & Ohenoja 1993 Kallioselän koillisharjanteella. Esiintymä löytyi vuonna 1990, ja sammal on havaittu paikalla vii- Viittaus meksi 1998 ja 2005. Lännenkarvesammalta kas- Virtanen, R. 2009: Frullania oakesiana – äärim- vaa 3,5 m korkean siirtolohkareen halkeamassa mäisen uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 103

Grimmia anodon Bruch & Schimp. kyttyräkivisammal, skedgrimmia Vaarantunut VU D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kannan kehitys ja Kyttyräkivisammal on pieninä, noin 1 cm kor- uhanalaisuus keina, harmahtavina tuppaina kasvava kärki- Kannan kehitys Suomessa on pesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat soike- huonosti tunnettu. Nykyisiä ahkoja ja ainakin ylemmissä lehdissä on pitkä, esiintymiä on kolme. Kuusa- leveätyvinen karvakärki. Lehtisolut ovat pie- mon (Ks) Kitkajoen Jyrävän niä, pyöreähkön nelikulmaisia, paksuseinäisiä havain­to on 1800-luvulta eikä ja hieman mutkalaitaisia. Itiöpesäkkeen perä lajia ole sieltä enää löydetty. on hyvin lyhyt ja kaareva; pesäke jää suojus- Muonion (KiL) Äkässaivon lehtien väliin. Suuvarusta ei ole, mikä erottaa Kirkkopah­dalla laji havaittiin lajin toisista samannäköisistä kivisammallajeis- 1997. Kil­pisjärven (EnL) Saanal- ta. Itiöt ovat pieniä (6–10 µm). la laji on kasvanut muutamalla paikalla vuosina 1956–1999, Levinneisyys mutta tä­män jälkeen havain- Kyttyräkivisammal on pohjoisella pallonpuo- toja ei ole. Käsivarren erämaa- liskolla laaja-alainen laji, mutta se ei liene mis- alueelta se tunnetaan lisäksi Kuot­tuskaisilta ja sään kovin yleinen. Sitä esiintyy Euroopassa, Urtasvaaralta. Kuottuskaisilla laji on havaittu Afrikan pohjoisosissa, Aasiassa, Australiassa viimeksi 2007, mutta Urtasvaaran kasvupaikan ja Pohjois-Amerikassa, lähinnä vuoristoissa. nykytilanteesta ei ole tietoa. Sammal tunnetaan myös Huippuvuorilta, ja Useimmat kyttyräkivisammalen esiintymät sitä tavataan Venäjällä Karjalan tasavallassa. ovat niukkoja, mutta Kirkkopahdan kasvustot Pohjoismaissa laji tunnetaan Ruotsin ja Norjan ovat runsaita ja itiöpesäkkeellisiä. Uhanalaisuu­ tunturialueilta. Suomessa sillä on muutamia den syynä pidetään pientä populaatiokokoa kasvupaikkoja maan pohjoisosassa. Ks, KiL, ja sopivien kasvupaikkojen harvinaisuutta. EnL. Satunnais­tekijöiden ja kulumisen lisäksi myös ilmaston lämpeneminen saattaa olla uhka lajin Biologia esiinty­mille. Kyttyräkivisammal on yksikotinen ja itiöpesäk- keitä on melko usein. Pienten itiöiden ansiosta Uhanalaisuus Euroopassa lajin kaukolevintäkyky lienee hyvä. EUR: LC, EST: –, NOR: LC, SWE: NT Kyttyräkivisammal kasvaa kuivilla aurin- Kyttyräkivisammal ei ole uhanalainen Euroo- koisilla kalkkikallioilla lähinnä tunturialueilla, passa. Venäjällä Karjalan tasavallassa laji on mutta esim. Hollannissa ja Pohjois-Amerikassa vaarantunut, Espanjassa se on luokiteltu har- se kasvaa myös vanhoilla betonimuureilla ja vinaiseksi ja Ruotsissa sekä Hollannissa se on hautakivillä. silmälläpidettävä.

Seuralaislajit Suojelu Lajin seuralaisia Muonion kasvupaikalla ovat Kuusamon vanha kasvupaikka on Oulangan mm. isokellosammal Encalypta procera, uur- kansallispuistossa. Muonion esiintymä kuuluu rekellosammal E. rhaptocarpa, oravisammal Tornionjoen-Muonionjoen vesistön Natura 2000 Leucodon sciuroides, kaihelehväsammal Mnium -alueeseen, mutta se ei liene riittävä suojelukeino marginatum, limisiimasammal Myurella jula- esiintymälle. Saanan tuorein havainto on luon- cea, siloriippusammal Neckera complanata, poh­ nonsuojelualueelta ja muut Saanan havaintopai- janisolehväsammal Plagiomnium curvatulum, kat kuuluvat alueen Natura 2000 -rajaukseen. lukinsammal Platydictya jungermannioides, Muut Enontekiön esiintymät ovat Käsivarren poh­janvaskisammal Pseudoleskeella papillosa, erämaa-alueella. kalliovaskisammal P. tectorum sekä myös Saa- Kuusamon kasvupaikalta sammalta on yhä nan kasvupaikalla seuralaisena tavattu pahta- syytä etsiä. Enontekiön esiintymäpaikkojen ti- hiippasammal Orthotrichum alpestre. lanne tulee selvittää ja lajia etsiä alueella sille

KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 105 soveltuvilta kasvupaikoilta. Tunnettujen esiin- Kirjallisuus tymien tilaa tulee seurata ja lajia etsiä muualta Enroth 1988, Eriksson 2001, Greven 1995 vastaavilta kasvupaikoilta. Elinvoimaiset esiin- tymät tulee suojella. Viittaus Enroth, J. 2009: Grimmia anodon – vaarantu- Synonyymit nut. Schistidium anodon (Bruch & Schimp.) Loeske

Grimmia anomala Hampe ex Schimp. itukivisammal, fjällskogsgrimmia Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

mereisissä osissa. Sitä tavataan eräillä Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoalueilla sekä Kaukasuk- sella, Himalajalla, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa. Baltian maista ja Euroopan puoleisel- ta Venäjältä itukivisammalta ei tunneta. Norjan ja Ruotsin kes- ki- ja pohjoisosissa sammalta kasvaa tuntureiden koivuvyö- hykkeessä. Islannissa sammalta on paikoitellen. Se on kaikkialla harvinainen, ja esiintymät ovat RV pienialaisia. Suomesta tunnetaan Tunnistaminen vain yksi esiintymä. ES. Itukivisammal on pieninä noin kahden sentin korkuisina löyhinä tuppaina tai laajempinakin Biologia yhtenäisinä peitteinä kasvava kärkipesäkkeinen Itukivisammal on monivuotinen, kaksikotinen lehtisammal. Lehdet ovat koverasti venhoisia, ja tavattu erittäin harvoin itiöpesäkkeellisenä 2–2,5 mm pitkiä, soikeita tai suikeita, lyhyek- (vain Norjasta ja Pohjois-Amerikasta). Sillä on si tylpähköksi kärjeksi tai värittömäksi karva- kuitenkin säännöllisesti itujyväsiä; niiden le- kärjeksi suippenevia. Varsinkin verson kärjen viämis- ja elinkyvystä ei ole tietoa, mutta lajin lehdissä on kellanvihreitä itujyväskimppuja. harvinaisuus viittaa huonoon levintäkykyyn. Lehden tyvisolut ovat lähes neliömäisiä, mut- Itukivisammal kasvaa kosteilla, varjoisilla kaseinäisiä, lavan soluissa on pitkittäisharjuja, ja happamilla silikaattikallioilla, usein lähellä jotka poikkileikkauksessa näyttävät papilleilta. vettä. Suomen esiintymä on matalan ja loiva- Lehtisuoni on poikkileikkauksessa selvästi ulko- viettoisen järvenrantakallion kupeessa lähellä neva. Itiöpesäkkeet ovat hyvin harvinaisia. Itiöt vesirajaa. Laajin kasvusto kallion pohjoisrannas- ovat kooltaan n. 14 µm. sa on noin 0,5 m leveä ja metrin pituinen; pie- Lehden kärkien tylppyys ja itujyväset ovat nempiä tuppaita kasvaa hajallaan rantakalliolla hyvä, mutta kuivista versoista vaikeasti havait- ja -kivillä. tava tuntomerkki. Lähilajin lehtokivisammalen G. hartmanii versot ovat pidempiä ja lehdet pit- Seuralaislajit käsuippuisia, lehden karvakärki on pidempi, Itukivisammalen seurassa Suomen kasvupai- itujyväset ovat punaruskeita, lehtilavan solut kalla kasvaa yleisiä happaman kivialustan sam- sileitä ja tyvisolut suorakaiteen muotoisia. malia kuten kulosammal Ceratodon purpureus, palmusammal Climacium dendroides, kivikynsi­ Levinneisyys sammal Dicranum scoparium, nuokkukivisammal Itukivisammalta kasvaa harvakseltaan pohjoi- G. muehlenbeckii, harmosammal Hedwigia ciliata sella pallonpuoliskolla boreaalisen vyöhykkeen ja rauniopaasisammal Schistidium apocarpum.

106 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Seuralaisjäkäliä ovat vainiokehräjäkälä Protopar- Suojelu meliopsis muralis, kalliolaakajäkälä Phaeophyscia Itukivisammalen ainoa esiintymä on yksityis- endococcina, sinilaakajäkälä Physcia caesia ja si- maalla; omistajat ovat tietoisia sen arvosta lokeltakarve Xanthoparmelia somloënsis. Putkilo- ja varovat kasvupaikan kulumista. Uhkana kasveja ei lajin seurassa juurikaan kasva. saattavat olla Saimaaseen kuuluvan Maave- den vedenpinnan korkeusvaihteluista johtuva Kannan kehitys ja uhanalaisuus liiallinen kuivuminen tai veden alle jääminen Itukivisammal on kerätty Suomesta vain yhdes- tai jäiden aiheuttama kuluminen, mistä aina- tä paikasta Etelä-Savon Taipalsaaresta. Kasvus- kin esiintymän suurin kasvusto näytti kesällä tojen pienialaisuuden ja hajanaisen esiintymisen 2005 kovasti kärsineen. Syksyllä 2006 se näytti vuoksi esiintymän seuranta ei ole ollut säännöl- jo jonkin verran toipuneen, mutta oli vielä kovin listä, mutta sen tila näyttää pysyneen suhteelli- aukkoinen. Itukivisammalen esiintymä on alttii- sen vakaana löytöajankohdasta (1966) lähtien. na luonnonvoimista ja Saimaan säännöstelystä Suomalaisen kasvupaikan ”tavanomaisuuden” aiheutuville muutoksille, joten sen suoranainen ja lajin vaikean havaittavuuden vuoksi sitä to- hoito tai suojelu ei juuri ole mahdollista. dennäköisesti löytyy vastaavanlaisilta paikoilta muualtakin, jos etsintää tehostetaan. Synonyymit Grimmia hartmanii Schimp. subsp. anomala Uhanalaisuus Euroopassa (Schimp.) Loeske EUR: LC, EST: –, NOR: LC, SWE: NT G. hartmanii var. anomala (Schimp.) Mönk. Itukivisammal ei ole Euroopassa uhanalainen. G. phyllantha Broth. Norjassa kanta on elinvoimainen, mutta Ruot- sissa se on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Kes- Kirjallisuus ki-Euroopassa se on Tšekissä vaarantunut ja Greven 1995, 2003, Vitikainen 1969 Sveitsissä silmälläpidettävä. Viittaus Vitikainen, O. 2009: Grimmia anomala – erittäin uhanalainen.

Grimmia arenaria Hampe tupsukivisammal, tandgrimmia Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

terävähampainen. Lehdet ovat jokseenkin samaan suuntaan suuntautuneita, joten karva- kärjet eivät sojota joka puolelle. Lyhyt, n. 2 mm pituinen pesäk- keenperä on kosteana kaartunut ja kellanruskea. Soikeat ja sileät itiöpesäkkeet ovat osin piilossa tuppaan karvojen suojassa. Itiöt ovat pieniä, n. 8–10 µm. Tupsukivisammalen lä- hisukulainen on harmokivi­ sammal → G. donniana, jonka muunnoksena sitä on aiemmin KS pidetty. Tupsukivisammal on Tunnistaminen kuitenkin helppo tuntea ulko- Tupsukivisammal on n. 1 cm korkuisina tii- asustaan jo ensi silmäyksellä. viinä harmaanvihreinä tuppaina tai kasvusto­ Harmo­kivisammal muodostaa laikkuina kallioilla kasvava kärkipesäkkeinen säännöllisiä pieniä pyöreitä lehtisammal. Hyvä tuntomerkki on lehtilapaa tuppaita, tupsukivisammalen pidempi karvakärki, joka on etenkin kärjestä kasvustot ovat epä­säännöllisiä.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 107 Harmokivi­sammalen karva­kärki on lyhyempi ja sa kasvupaikat ovat etelään suuntautuneita heikommin hampainen tai sileä, itiöpesäke on kallioita ja vedestä heijastuva valo tekee niistä tavallisesti selvästi esillä ja perä kosteana suora. lämpötaloudellisesti edullisia etenkin syksyisin Harmo­kivi­­sammalen kasvu­paikat ovat hyvin ja keväisin, mikä saattaa edistää kivialustan ra- avoimia ja laji esiintyy tuntureilla, tupsukivi­ pautumista. Tupsukivisammal on ilmeisesti kas- sammalen suojaisempia ja laji esiintyy Etelä- vuolosuhteiden suhteen hyvin vaatelias. Lajin Suomessa. esiintymät niin meillä kuin muuallakin Euroo- passa ovat yleensä hyvin suppeita. Levinneisyys Tupsukivisammal on Euroopalle kotoperäinen Seuralaislajit laji. Se esiintyy paikoitellen Etelä-Euroopan vuo- Tupsukivisammalen seurasta tavataan muita ristoista Fennoskandiaan, missä laji tunnetaan kuivan niukkaravinteisen kasvualustan sam- Suomesta ja Norjasta. Ruotsista sitä ei ole löydet- mallajeja kuten vuorikivisammal G. montana ja ty, kuten ei Venäjältä tai Baltiasta. Suomesta on kierrekivisammal G. torquata. yksittäisiä havaintoja maan eteläosista. V, ES. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Biologia Tupsukivisammalella on viisi tunnettua kas- Tupsukivisammal on yksikotinen, ja se tuottaa vupaikkaa, joista neljä on nykyesiintymiä. säännöllisesti itiöpesäkkeitä. Pienikokoiset itiöt Varsinais-Suomessa on neljä esiintymää. Turus- soveltuvat hyvin kaukolevintään. sa laji on kasvanut jo pitkään Vepsän saarella Tupsukivisammalen kasvupaikat ovat usein Airistolla (1904, 1989) merenläheisen ylikaltevan rannan tuntumassa kallioilla hieman suojaisissa kallion tyviosassa. Samoin Karjalohjan Karkalin­ kohdissa. Sammal kasvaa herkästi rapautuvilla niemeltä laji on tunnettu pitkään (1878, 2001) karuhkoilla silikaattikallioilla, joilla on tyypilli- rannan läheiseltä lehtokalliolta. Viimeisin löytö sesti paikoin rautasulfidihapettumia. Sammal- on Lohjan Sikamäeltä (2004), missä laji kasvaa tuppaisiin kertyy usein kallioista rapautuvaa kalliojyrkänteellä metsän keskellä. Myös Num- hienojakoista hiekkaista maa-ainesta. Suomes- mi-Pusulan Källöönmäellä (1992) laji kasvaa

KS metsäisellä kalliojyrkänteellä. Esiintymä Etelä- Suojelu Savossa Hirvensalmella (1962) Puulaveden Tupsukivisammalen esiintymä Karjalohjalla saaressa on lajin pohjoisin kasvupaikka maas- sijaitsee Karkalin luonnonpuistossa. Puulave- samme. Hirvensalmen esiintymän nykytilaa ei den esiintymä sijaitsee Natura 2000 -alueella, ja tunneta. Kaikki esiintymät ovat hyvin pienialai- on rantojensuojeluohjelman kohde. Tupsukivi­ ­ sia: tupsukivisammal esiintyy kasvupaikoillaan sammalen pienialaiset esiintymät tulee turvata enintään muutaman neliö­metrin alalla. Toisaalta pieni­alaisia suojelualueita perustamalla. Puus- molemmissa vanhimmissa tunnetuissa esiinty- ton varovainen raivaus kallioiden edustalta on missä tupsukivisammal on menestynyt samoilla tarpeen ainakin Lohjan kasvupaikalla. Esiinty- kasvukohdilla yli sata vuotta. mien tilaa tulee seurata. Lajia on myös syytä Kasvu­paikkojen edustan sulkeutuminen ve- edelleen etsiä rapautuvilta rantakallioilta. sakoitumisen ja nuorten istutusmetsien kasva- misen vuoksi on tupsukivisammalen uhkana Synonyymit kasvupaikoilla. Vaikka laji on kansainvälises- Grimmia curvula Bruch tikin harvinainen, keräily tuskin nykyisellään G. donniana subsp. curvula Spruce muodostaa uhkaa. Pienialaisia yksittäisiä esiin- G. donniana var. arenaria (Hampe) Loeske tymiä voivat uhata myös erilaiset satunnaiste- G. donniana subsp. arenaria (Hampe) Dixon kijät. Orthogrimmia arenaria (Sm.) Ochyra & Żarnowiec Uhanalaisuus Euroopassa EUR: K, EST: -, NOR: DD, SWE: - Kirjallisuus Tupsukivisammal ei ole uhanalainen Euroopas- - sa, mutta on paikoittainen ja luokiteltu puutteel- lisesti tunnetuksi. Suomen lisäksi se on luokitel- Viittaus tu uhanalaiseksi Hollannissa. Norjassa laji on Syrjänen, K. 2009: Grimmia arenaria – erittäin puutteellisesti tunnettu. uhanalainen.

Grimmia donniana Sm. harmokivisammal, fjällgrimmia Vaarantunut VU D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Harmokivisammal on pieninä 0,5–2 cm kor- vieläkin pitempi ja piikkireunai- kuisina pyöreähköinä, harmahtavina tuppaina nen, pesäkkeen perä on sivulle kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet kaartuva ja pesäke on nuokku- ovat tumman vihreitä, kapeanpuikeita ja mel- va. Levinneisyydeltään tupsuki- ko tiheässä. Kuivana lehdet ovat pystyhköjä ja visammal on Suomessa eteläi- kosteana viiston siirottavia. Ylemmissä lehdissä nen, kun harmokivisammal on ja pesäkelehdissä on pitkä, läpikuultava, pikku- pohjoinen. Tuntureilla kasvavan hampainen kärkikarva. Lehden kärki on terävän kerokivisammalen G. reflexidens kölimäinen. Lehden laita on vain kärkiosassa lehden muodoltaan vaihtelevat taakäänteinen, 2–3-solukerroksinen, ja lehden pitkänomaiset tyvisolut ovat kärkeen ulottuva keskisuoni on vahva. Lehti- 10–15 μm leveitä ja jokseenkin solut ovat n. 9 μm, neliömäisiä ja hieman mut- paksuseinäisiä, kun harmokivi- kaseinäisiä. Keltainen pesäkkeen perä on pysty sammalella säännöllisen pitkän- ja lyhyehkö. Selvästi esiin tuleva vaalea pesäke omaiset tyvisolut ovat n. 10 μm on soikea, sileä ja kannen nipukka hyvin lyhyt. leveitä ja ohutseinäisiä. Yleisen Itiöt ovat pieniä, vain n. 8 µm. pohjankivisammalen G. lon- Monet kivisammalet muistuttavat harmo- girostris lehden kärkiosa ei ole kivisammalta. Tupsukivisammal → G. arenaria niin selvästi kölimäinen, pesäk- on rakenteeltaan hyvin samanlainen, ja se on keen perä on pitempi ja lehtila- joskus katsottu harmokivisammalen muunnok- van solujen seinä on paksumpi seksi (var. arenaria). Sillä lehden kärkikarva on ja selvemmin mutkainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 109 KS

Levinneisyys Harmokivisammalella on hyvin laaja levinnei- kasvupaikalla kallioperä on erikoista emäksisiin syysalue pohjoisella pallonpuoliskolla. Euroo- kiviin kuuluvaa ijoliittia, jossa on runsaasti apa- passa sitä on vuoristoissa ja Kanarialla, Aasiassa tiittia ja karbonaatteja. 470 m korkean Iivaaran levinneisyysalue ulottuu Himalajalle, Japaniin avoin tai harvamäntyinen laki on parisataa met- ja Kamtšatkalle. Lisäksi sitä kasvaa läntisessä riä ympäristöä korkeammalla, ja se on paljastu- Pohjois-Amerikassa ja Meksikossa. Se tunnetaan nut varsin pian jääkauden päättymisen jälkeen, myös eteläisestä Etelä-Amerikasta ja Antarktik- joten sammal on saattanut kasvaa täällä jo hy- selta. Sammalta ei ole Tanskassa eikä Baltian vin kauan. Suurtuntureiden paljakalla esiinty- maissa. Pohjoismaissa harmokivisammalta on mät ovat karujen kivien alueella. Talvella se ei laajalti Ruotsin ja Norjan vuoristoalueilla sekä kasvupaikoillaan useinkaan saane lumisuojaa. Islannissa ja Huippuvuorilla. Sitä on myös Ve- Sammal sietää ilmeisesti hyvin ankaria oloja. näjällä Karjalan tasavallassa ja Murmanskin alu- eella. Suomessa sammalella on esiintymiä maan Seuralaislajit pohjoisosissa. Ks, EnL, InL. Harmokivisammal kasvaa erillisinä yksittäisinä tuppaina useimmiten ilman muitten sammali- Biologia en seuraa. Ympäristössä on tavallisia avoimen Harmokivisammal on yksikotinen. Itiöpesäk- karun kivialustan sammalia, kuten kalliokars- keet ovat yleisiä ja itiöt pieniä ja soveltuvat siten tasammalta Andreaea rupestris, kalliotierasam- hyvin kaukolevintään. malta Racomitrium lanuginosum ja pohjankivi- Useimpien kivisammalten tapaan harmokivi- sammalta. sammal kasvaa kivipinnalla avoimilla kallioilla ja lohkareilla sekä pystyseinämillä että vaaka- Kannan kehitys ja uhanalaisuus suorilla tasapinnoilla ja rakosissa. Kivilaji on jok- Suomessa harmokivisammalen kanta on vähäi- seenkin karua silikaattia tai liusketta. Iivaaran nen, eikä sen esiintymispaikkojen nykytilaa tun-

110 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet neta kovin tarkkaan. Sammal on löydetty vain Venäjällä Karjalan tasavallassa luokiteltu har- Kuusamon Iivaaralta kahdesta kohdasta (1867, vinaiseksi. 1989), seitsemästä paikasta Enontekiön (EnL) suurtuntureilla (Kahperusvaara 1990, Kieddit- Suojelu sohka 1968, 2003, Halti 1958, Toskalharji 2006, Kuusamon Iivaara on Natura 2000 -aluetta. Urtasvaara 2007, Saana kaksi esiintymää 1867, Enontekiön kasvupaikoista Saanan etelärinteen 1935), Inarin (InL) Kirakkatunturilta (1883) ja esiintymä on luonnonsuojelualueella ja muut Utsjoen Jesnalvaaralta (1958). Useimmat van- ovat Käsivarren erämaa-alueella. Jesnalvaara hatkin löytöpaikat ovat seuduilta, missä ihmisen kuuluu Kevon luonnonpuistoon. Inarin Kirak- vaikutus on vähäinen, joten on syytä olettaa sam- katunturi ei ole suojelualuetta. malen yhä elävän näillä paikoilla. Mahdollisesti Iivaaralla osa esiintymälaikuista on lähellä la- sammalella on tunturialueella vielä tuntemat- elle vievää polkua ja siten kulutukselle alttiina. tomia kasvupaikkoja, sillä karujen tuntureiden Vaeltajat tulee siellä ohjata pysymään poluilla. sammallajistoa ei ole selvitetty kovin hyvin. Enontekiön, Inarin ja Utsjoen vanhat harmo- Harmokivisammalen esiintymien nykytila kivisammalen esiintymät tulee paikallistaa ja tunnetaan sen verran huonosti, että uhanalai- ottaa huomioon seutujen käyttösuunnitelmia suuden syiden ja uhkatekijöiden arvioiminen tehtäessä. on hyvin vaikeaa. Pienialaisia esiintymiä uhkaa- vat lähinnä satunnaistekijät ja joillakin paikoilla Synonyymit mahdollisesti kuluminen. Myös ilmastonmuu- Orthogrimmia donniana (Sm.) Ochyra & tos saattaa olla sammalen esiintymille uhka Żarnowiec tunturialueella. Kirjallisuus Uhanalaisuus Euroopassa Mårtensson 1956 EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Harmokivisammal ei ole uhanalainen Euroo- Viittaus passa eikä Suomea lukuun ottamatta muissa Ulvinen, T. 2009: Grimmia donniana – vaaran- Pohjoismaissa. Saksassa se on vaarantunut ja tunut.

Grimmia fuscolutea Hook. paljakkakivisammal, alpgrimmia Vaarantunut VU D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Paljakkakivisammal on tiheinä ja matalina, 1–2 cm korkeina yläosastaan kellan­vihreinä tup- paina tunturi­kallioilla kasvava kärkipesäkkeinen lehti­sammal. Sisältä sammaltuppaat ovat mustanruskeita. Lehdet ovat melko lyhyitä, 1,5–2 mm, ja niis- sä on lyhyt, hieman saha­laitainen karvakärki. Lehtien ­reunat ovat taakäänteisiä. Muodoltaan leh- det ovat kolmio­maisia tai pui- keita, melko äkisti tai tasaisesti terävään kärkeen kapenevia. Itiö­pesäkkeen perä on lyhyt, n. 2 mm ja kaareva. Pesäke on pyöreähkön munan­muotoinen, ja itiöt ovat pieniä, 10–12 μm. KS

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 111 Paljakkakivisammal muistuttaa pohjan­kivi­ Seuralaislajit sammalta G. longirostris, jonka lehdet ovat pi- Paljakkakivisammalen seurasta voi tavata muita dempiä, 2–3 mm ja pesäkeperä suora. Tunturi- tuntureiden karujen kallioiden kivisammallajeja kivisammal G. elongata on myös samantapainen, kuten pohjan- tai kairakivisammalen. mutta väriltään tummempi ja kaksikotisena vain harvoin itiö­pesäkkeellinen. Ulkoasultaan sekä Kannan kehitys ja uhanalaisuus karvakärjen pituudelta vaihteleva kairakivisam- Paljakkakivisammal tunnetaan meillä Enonteki- mal G. funalis voi kasvaa samoilla paikoilla, ja ön Lapista Meekonjärveltä (1935) ja Kilpisjärven sen pienikokoiset pesäkkeelliset yksilöt voivat Saanalta (1935). Uudempia havaintoja lajista ei ole, muistuttaa paljakkakivisammalta itiöpesäkkeen eikä esiintymien nykytilasta ole tietoa. Pienten ja sen perän samantapaisuuden vuoksi. Kairaki- erillisesiintymien uhanalaisuuden syynä ja uhka- visammalen tunnistaa kuitenkin kuivana varren tekijänä ovat pienestä populaatiokoosta johtuvat ympärille spiraalimaisesti kiertyneistä lehdistä, satunnaistekijät. Myös ilmaston lämpeneminen ja se on tavallisesti kookkaampi, jopa 5 cm. voi uhata lajin esiintymiä.

Levinneisyys Uhanalaisuus Euroopassa Paljakkakivisammal kasvaa vuoristoalueilla Eu- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT raasiassa ja Etelä-Afrikassa. Euroopassa sitä ta- Paljakkakivisammal ei ole uhanalainen Euroopas- vataan Skandeilla, Alpeilla ja Tatra-vuoristossa. sa. Suomen lisäksi se on uhanalainen Itävallassa ja Fennoskandiassa laji on harvinainen ja se tun- silmälläpidettävä Ruotsissa. netaan Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Ruotsin Lapista siitä on tiedossa vain pari havaintoa ja Suojelu laji on maassa hyvin harvinainen. Norjassa se Meekonjärven esiintymä sijaitsee Käsivarren erä- on niin ikään harvinainen, mutta havaintoja maa-alueella ja Saanan etelä­rinteen havainto on on useista maakunnista, pohjoisinna Ruijasta. todennäköisesti luonnonsuojelualueelta.­ Paljak- Suomessa paljakkakivisammalta kasvaa vain kakivisammalen esiintymiä tulee etsiä vanhojen Luoteis-Enontekiöllä. EnL. kasvupaikkojen tuntumasta ja muualtakin sopivil- ta kasvupaikoilta. Esiintymien tilaa tulee seurata Biologia ilmaston lämpenemisen aiheuttaman uhan takia. Paljakkakivisammal on yksikotinen, ja itiöpe- säkkeet ovat yleisiä. Itiöt ovat melko pieniä, ja Synonyymit siten mahdollisesti ilmavirtojen mukana helpos- Grimmia apiculata Hornsch. ti leviäviä. G. holleri Molendo Paljakkakivisammal kasvaa karulla kivi­ alustalla ajoittain kosteilla avoimilla seinämillä Kirjallisuus: ja lohkareilla etenkin paljakkavyöhykkeessä. Greven 1995, Eriksson 1998b Laji on pitkäikäinen ja säilyy kasvupaikallaan mikäli ympäristöolosuhteet eivät muutu. Viittaus Syrjänen, K. 2009: Grimmia fuscolutea – vaaran- tunut.

Grimmia mollis Bruch & Schimp. kurkkiosammal, vattengrimmia Vaarantunut VU B1+2c, D2 Heimo: Grimmiaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kurkkiosammal on kärkipesäkkeinen lehti­ ohutseinäisiä. Pesäkkeen perä on tukeva ja itiöt sammal, joka muodostaa noin 2–8 cm korkeita, pieniä, 10–13 µm. tummanvihreitä, pehmeitä tuppaita. Koverien ja Samanlaisilla paikoilla kasvaa joitakin paa- tylppäkärkisten 2–3 mm pitkien lehtien vuoksi sisammallajeja Schistidium spp., mutta ne ovat laji on sangen helppo erottaa muista kivisam- yksikotisina useimmiten itiöpesäkkeellisiä, ja malista, joiden lehdet ovat kapeansuippoja ja pesäkkeet hyvin lyhytperäisiä. Paasisammalten karvakärkisiä. Lavan yläosan solut ovat ne- lehtien kärjet ovat terävämpiä. liömäisiä tai lyhyen suorakaiteen muotoisia,

112 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet KS

Levinneisyys Kurkkiosammal on sirkumpo- uncinata ja koukkupurosammal Hygrohypnum laarinen, maapallon pohjoisilla ochraceum. alueilla ja Keski-Euroopan, Aasi- an sekä Pohjois-Amerikan vuo- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ristoissa laajalle levinnyt, mutta Tuoreimmat havainnot kurkkiosammalesta missään se ei ole yleinen. Kurk- ovat Enontekiön Lapista Haltin Ridnitsohkkal- kiosammalta on myös Grönlan- ta (2006), Urtaspahdalta (2007) ja Urtasvaaralta nissa ja Kaukasuksella. Venäjältä (2007) sekä Kittilän Lapista Kolarin Yllästun- se tunnetaan Murmanskin alu- turilta (1997). Ridnitsohkkan itärinteen sula- eelta. Pohjoismaissa sammalta vesipuron terassilla on muutaman neliömetrin tavataan Ruotsin ja Norjan vuo- kokoinen yhtenäinen kasvusto. Yllästunturin ristoalueilla. Suomessa kurkki- Varkaankurun latvoilla on elinvoimainen usean osammalta on vain Lapissa. KiL, neliömetrin laajuinen kasvusto kalliolla, jonka EnL. yli sulamisvedet valuvat. Kolarin kasvupaik- ka on selvästi erillään päälevinneisyysalueelta Biologia Skandien tuntureilta. Sammalta on löydetty Kurkkiosammal on kaksikotinen, ja itiöpesäk- lisäksi kuudelta paikalta Enontekiöltä Käsivar- keet ovat melko harvinaisia. Itiöt ovat kuitenkin ren suurtuntureiden alueelta vuosina 1920–1989: pieniä, mikä mahdollistaa kaukolevinnän. Eri- Kitsipahta, Perfevanghi, Tuolljehuhput, Guon- koistuneita suvuttoman lisääntymisen keinoja jarvanghi, Kahperusvaarojen itäosa ja Kieddit- ei sammalella ole. sohkka. Guonjarvanghilta on keräys vuodelta Kurkkiosammal kasvaa tunturialueilla kos- 1989, muiden esiintymien tilasta ei ole tietoa. teilla pahdoilla sekä valuvesikallioilla ja kivillä, Kurkkiosammalen uhanalaisuuden syynä erityisesti lumenviipymien sulavesipurojen var- on sen pieni populaatiokoko. Sammalen Ylläk- silla purokivillä, toisinaan upoksissa. sen esiintymää uhkaa laskettelurakentaminen. Muuten pienten hajanaisten esiintymien uhkana Seuralaislajit ovat erilaiset satunnaistekijät sekä mahdollisesti Seuralaisina kasvaa mm. lumikarstasammal- ilmaston lämpeneminen. ta Andreaea nivalis, tunturisuikerosammalta Sciuro-hypnum glaciale ja paasisammalia Schis- Uhanalaisuus Euroopassa tidium spp., tunturitierasammalta Racomitrium EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC sudeticum ja tunturipuroissa viihtyvä kimppu- Kurkkiosammal ei ole uhanalainen Euroopassa. tierasammalen Racomitrium fasciculare kookas Se on Norjassa ja Ruotsissa harvinainen, mutta ja niukkahaarainen tyyppi. Ruotsista kurkki- ei uhanalaiseksi luokiteltu. Espanjassa laji on osammalen seuralaisina mainitaan myös kimp- vaarantunut, ja se on luokiteltu uhanalaiseksi putierasammal, metsäkamppisammal Sanionia myös Venäjällä Murmanskin alueella.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 113 Suojelu Synonyymit Kitsipahta on Mallan luonnonpuistossa, muut Hydrogrimmia mollis (Bruch & Schimp.) Loeske Käsivarren esiintymät ovat erämaa-alueella mukaan lukien Kahperusvaarojen itäpuolien ja Kirjallisuus Guonjarvanghin esiintymä. Ylläksen esiintymä Enroth 1988, Greven 1995, 1999, Mårtensson on kansallispuiston rajauksen ulkopuolella. 1956 Kurkkiosammalta tulee etsiä vanhoilta kas- vupaikoilta ja muualtakin sopivista elinympä- Viittaus ristöistä. Nykyesiintymän tilaa Ylläksellä tulee Enroth, J. 2009: Grimmia mollis – vaarantunut. seurata ja sen säilyminen tulee varmistaa suo- jelutoimin.

Gymnocolea borealis (Frisvoll & Moen) R.M.Schust. lettoruoppasammal, nordlig päronsvepemossa Vaarantunut VU A1c, D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

-poimuinen ja lähes umpinainen, ja suu on liuskoittunut. Lettoruoppasammal muistut- taa ennen kaikkea nevaruoppa- sammalta G. inflata, mutta lajien kasvupaikat ovat varsin erilaiset. Lettoruoppasammal kasvaa ni- mensä mukaisesti ravinteikkailla soilla, kun taas nevaruoppasam- mal kasvaa karuilla kallioilla ja hiekkamaalla olevissa kosteissa painanteissa ja lammikoissa tai karuilla soilla ruopissa. Lisäksi KS nevaruoppasammalen lehtisolut Tunnistaminen eivät ole juovikkaan papillikkai- Lettoruoppasammal on kellanvihreä tai rus- ta, ja sillä on yleisesti irtoilevia, kehtava, yleensä 1–3 cm pitkä, 1,2–2,3 mm le- munamaisia periantteja. Samoin karuilla soilla veä maksasammal. Sen kohenevat varret ovat kasvava silmäkerihmasammal Cladopodiella flui- harvahaaraisia tai haarattomia. Lehdet ovat vi- tans voi muistuttaa lettoruoppasammalta, mutta noittain ja etäällä toisistaan, litteitä tai koveria, kasvupaikkaerojen ohella sileät lehtisolut, hyvin muodoltaan lähes pyöreitä tai soikeita, yleensä pienet vatsalehdet ja lusikkamaisen pyöreälo- 2-liuskaisia ¼–⅓ lehden pituudesta. Lehtien viset lehdet ovat helposti havaittavat erot laji- molemmat reunat ovat käänteisiä. Lehtiliuskat en välillä. Lettoruoppasammal voi muistuttaa ovat leveän kolmiomaisia tai soikeita, terävä- tai myös letoilla kasvavia hammassammalia Leioco- yleensä tylppäkärkisiä. Lovi on kapea, tyveltään lea spp., mutta niiden vatsalehdet ovat yleensä hieman kaartunut. Lehden keskiosassa solut suurempia ja liuskaisia tai ne puuttuvat. ovat kooltaan 22–28 x 24–30 µm. Lehtisolujen seinät ovat paksuuntuneita, niiden trigonit pie- Levinneisyys niä ja kutikula selvästi juovikkaan papillikas. Koko alueellaan harvinaisen lettoruoppasam- Vatsalehdet ovat keihäsmäisiä tai 1-solurivisiä. malen yleislevinneisyys on subarktinen ja bore- Siittiöpesäkkeiden tukilehdet ovat varsilehtiä aalinen. Sammal on kuvattu melko äsken (1980), pystympiä, vartta vasten painuneita ja tyves- joten täyttä kuvaa sen levinneisyydestä ei kui- tään pullistuneita. Ne sijaitsevat tähkämäisinä tenkaan vielä tunneta. Se on löydetty ainoastaan 3–4 lehtiparin ryhminä varsilla. Naaraskasveil- Pohjoismaista Norjasta, Ruotsista ja Suomesta la lehdet ovat lähekkäin. Lähes neliömäiset, sekä Grönlannista, missä se esiintyy arktisella 2–4-liuskaiset periketiaalilehdet ovat poimui- vyöhykkeellä. Kasvi on harvinainen Suomessa sia tai hampaisia. Pidentyneen nuijamainen tai ja se tunnetaan vain neljästä esiintymästä Poh- vastamunamainen periantti on lähellä suuta 3–4 jois-Suomessa. Kn, OP, Ks.

114 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Biologia eella. Elinympäristön muuttuminen on uhka säi- Kaksikotisen lettoruoppasammalen kasvustois- lymiselle, mutta pieniä esiintymiä voivat uhata sa tavataan usein sekä koiras- että naarasversoja, myös erilaiset satunnaistekijät. ei kuitenkaan Suomesta tunnetuissa esiintymis- sä. Suvullinen lisääntyminen lienee harvinais- Uhanalaisuus Euroopassa ta, sillä itiöpesäkkeitä ei tunneta. Suvuttomaan EUR: K, EST: -, NOR: LC, SWE: LC lisääntymiseen erikoistuneita rakenteita letto- Lettoruoppasammal on Euroopassa puutteelli- ruoppasammalella ei ole. Näin ollen sen lisään- sesti tunnettu. Laji on harvinainen sekä Ruot- tymis- ja leviämiskyky lienee rajoittunut. sissa että Norjassa, mutta sitä ei ole arvioitu Lettoruoppasammal kasvaa yleensä muiden kummassakaan maassa uhanalaiseksi. sammalten seurassa letoilla. Sen sanotaan viih- tyvän erityisesti tiheän kasvillisuuden seassa. Suojelu Paltamon Hevossuon ja Pudasjärven Ala-Lin- Seuralaislajit tusuon esiintymät kuuluvat soidensuojeluoh- Lettoruoppasammal viihtyy muiden lettosam- jelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Kuusamon malten kuten rimpisirppisammalen Scorpidium esiintymät ovat Oulangan kansallispuistossa. revolvens, lettoväkäsammalen Campylium stella- Tunnettujen esiintymien tilanne tulee selvittää tum ja matosammalen Pseudocalliergon trifarium ja lajia etsiä lettoalueilla sopivista kasvupaikois- seurassa. ta. Lajin levinneisyys tuskin tunnetaan riittävän hyvin muun muassa siksi, että sen voi sekoit- Kannan kehitys ja uhanalaisuus taa nevaruoppasammaleen tai silmäkerihma- Suomessa laji tunnetaan yhteensä neljältä pai- sammaleen. Myös sammalen ohuiden varsien kalta. Sillä on yksi kasvupaikka Kainuussa havaitseminen tiheän kasvillisuuden seasta voi Paltamossa (Hevossuo 1993) ja kaksi paikkaa olla vaikeaa. Kuusamossa (Rytisuo 1983 ja Puukkosuo 1994) sekä yksi Oulun Pohjanmaalla Pudasjärvellä Synonyymit (Ala-Lintusuo 1994). Esiintymien tarkka sijainti Lophozia borealis Frisvoll & Moen ei ole tiedossa, sillä laji on löytynyt muiden sam- malten mukana kerätyistä näytteistä, eikä sitä Kirjallisuus ole onnistuttu löytämään uudelleen esimerkiksi Frisvoll & Moen 1980, Söderström 1990 Rytisuolta. Lajille sopivista lettosoista suuri osa on raivattu pelloiksi tai ojitettu metsän kasva- Viittaus tusta varten, mikä on vähentänyt lajille sopivien Piippo, S. 2009: Gymnocolea borealis – vaaran- elinympäristöjen määrää sen levinneisyysalu- tunut.

Gymnostomum calcareum Nees & Hornsch. kalkkipahkurasammal, liten kalkkuddmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • B1+2c Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kalkkipahkurasammal on 0,5–2(–10) cm kor- sia ja sileitä. Varren juurtuma- keina tiiviinä kasvustoina tai tuppaina kasvava hapset ovat väriltään oransseja kirkkaan­­vihreä kärkipesäkkeinen lehtisammal. tai kellertäviä. Soikea ja suora Vanhat tuppaat saattavat olla 10 cm paksuisia, suuvarukseton itiöpesäke on vaikka vihreät versot ovat vain millimetrin tai kellertävän perän päässä. Itiöt parin mittaisia. Lehdet ovat kapeita, kosteina ovat pieniä, 8–10 µm. hieman taakääntyneitä tai sojottavia, kuivina Lähisukuinen viherpahku- sisääntaipuneita ja hieman kiertyneitä ja reu- rasammal G. aeruginosum on noiltaan tasaisia. Lehden kärki on tylpähkö. selvästi kookkaampi, ja sen Keskisuoni­ ulottuu kärjen tuntumaan, lehden keskisuoni on lehden tyvessä tyvessä se on 30–40 µm levyinen. Solut ovat leh- leveydeltään 45–70 µm. Sen den ylä­osassa pyöreähköjä tai neliön muotoisia, juurtumahapset ovat tumman leveydeltään 4–7 µm, hienopapillisia ja läpinä- punaruskeita. Itärajan takaa kymättömiä, tyveä kohti suorakaiteen muotoi- Kuusamon Paanajärven Kul-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 115 Kalkkipahkurasammal kasvaa hienojakoisel­ la kalkkipitoisella maalla suojaisissa kohdissa. Sammal on hyvin pitkäikäinen, ja kookkaat tup­paat lienevät useiden vuosikymmenten ikäisiä. Juankosken kasvupaikka on monimuo­ toisesta kasvilajistostaan tunnettu järvenrannan kalkkikallioniemi. Vedestä ylikalteville kalkki­ kalliopenkereille heijastuva valo luo lajille läm­ pötaloudellisesti suotuisat kasvuolosuhteet. Kalkkipahkurasammal kasvaa ylikaltevien pengerten suojaisissa tyvissä paksuina mättäi­ nä hienojakoisella kalkkimaalla. Paimiossa laji kasvaa lehtokallion ylikaltevan tyven raoissa, joista tihkuu kalkkipitoista vettä. Virossa kalk­ kipahkurasammalta kasvaa alvareilla ja kalkki­ kallioiden raoissa. Isossa Britanniassa, missä se tuottaa toisinaan itiöpesäkkeitäkin, sitä tavataan luonnonympäristöjen ohessa myös muurien ja seinien raoista rapautuvalta kalkilta.

TH Seuralaislajit Kalkkipahkurasammalen nykykasvupaikalla seuralaisia ovat mm. kalkkikahtaissammal Dis­ makkapurolta ja Sallan Kutsasta on kerätty tichium capillaceum, sahahitusammal Seligeria läheinen pahkurasammallaji G. boreale, jonka donniana, pahtanurmikka Poa glauca ja tumma­ lehtisolut ovat kalkkipahkurasammalen soluja neidonvaippa Epipactis atrorubens. Lähistöllä leveämpiä, n. 10 µm ja kookaspapilliset. Se on kasvavat mm. kalliopahkurasammal Hyme­ kuvattu tieteelle uutena 1986. Laji on kerätty nostylium recurvirostrum ja itutumpurasammal 2000-luvulla myös Ruijasta ja on mahdollisesti Didymodon rigidulus. löydettävissä Suomesta. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Levinneisyys Kalkkipahkurasammal on Suomessa löydetty Kalkkipahkurasammalen levinneisyysalue kolmelta paikalta. Tunnetuin löytöpaikka on on hyvin laaja käsittäen pohjoisen ja eteläisen Juankosken (PK) Huosiaisniemessä (1917), mis­ pallonpuoliskon­ lauhkeat alueet ja Välimeren sä laji kasvaa edelleen (1998) kahdessa erillises­ ilmasto­alueiden kalkkiseudut. Euroopassa sam- sä esiintymässä. Sammalen kasvuympäristö on mal kasvaa etenkin etelä- ja keskiosissa. Poh- hieman umpeutunut, mutta pienialaisten esiin­ jois-Euroopassa se on harvinainen ja eteläinen. tymien tila lienee vakaa. Uusin havainto on Pai- Kalkkipahkurasammal tunnetaan Latviasta ja mion (V) Varkaankellarinmäeltä (2007). Hidas- Virosta, missä se kasvaa jokseenkin harvinaisena ta umpeenkasvua lukuun ottamatta välittömiä Itämeren saarilla ja paikoin mantereella. Suomen uhkatekijöitä ei ole näköpiirissä nykykasvupai- lähialueilla se tunnetaan Venäjältä Karjalan ta- koilla. Kainuusta sammal tunnetaan Pal­tamon savallasta Laatokan Karjalasta. Pohjois­maista se Melalahden Viilonkalliolta (1940), mistä sitä ei tunnetaan Suomen lisäksi Etelä-Ruotsista, mut- ole enää myöhemmin pystytty paikanta­maan, tei Tanskasta eikä Norjasta. Suomen esiintymät ja esiintymä saattaa olla hävinnyt. ovat Euroopan pohjoisimmat. V, PK, Kn. Uhanalaisuus Euroopassa Biologia EUR: LC, EST: LC, NOR: -, SWE: EN Kalkkipahkurasammal on kaksikotinen ja se Kalkkipahkurasammal on elinvoimainen Euroo­ tuottaa päälevinneisyysalueellaankin vain har­ passa. Ruotsissa sammal on erittäin uhanalai­nen. voin itiöpesäkkeitä. Suomalaisissa kasvustoissa Sieltä tunnetaan viisi kasvupaikkaa Got­lannista itiöpesäkkeitä ei ole tavattu lainkaan eikä ole ja kaksi mantereelta, mutta lajia ei ole havaittu edes varmaa, onko niissä molempia sukupuolia. 1980-luvun jälkeen. Laji on luokiteltu vaarantu- Itiöt ovat hyvin pieniä ja todennäköisesti suoma­ neeksi Saksassa. laiset esiintymät ovat tulosta aikoinaan tapahtu­ neesta kaukolevinnästä. Hyvään levintäkykyyn Suojelu viittaa lajin poikkeuksellisen laaja levinneisyys Kalkkipahkurasammalen nykyesiintymät Huo- maapallolla. siaisniemessä ja Varkaankellarinmäellä sijaitse-

116 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet vat suojelualueella. Esiintymät säilyvät todennä- Synonyymit köisesti il­man hoitoa, kunhan olosuhteet säilyvät Hymenostylium calcareum (Nees & Hornsch.) ennallaan. Lähiympäristön varovainen raivaus Mitt. umpeenkasvun estämiseksi voi olla hyödyksi Weissia calcarea (Nees & Hornsch.) Müll.Hal. kasvustoille. Viilonkallion vanha kasvupaikka on turvattu muun arvokkaan lajistonsa vuoksi Kirjallisuus ja kohdetta laidunnetaan valtakunnallisesti ar­ Cronberg 1998h, Nyholm & Hedenäs 1986 vokkaana perinnebiotooppina, mikä hyödyntää kalkkipahkurasammalta, mikäli tämä esiintyy Viittaus alueella edelleen. Lajin esiintyminen alueella Syrjänen, K. 2009: Gymnostomum calcareum tulee selvittää. Kalkkipahkurasammal on hyvä – äärimmäisen uhanalainen. pitää mielessä eteläisen Suomen kalkkikallioilla liikuttaessa.

Kalkkipahkurasammalen Gymnostomum calcareum kasvupaikka Paimion Varkaankellarinmäellä. KS Hamatocaulis lapponicus (Norrl.) Hedenäs lapinsirppisammal, taigakrokmossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • vastuulaji • A1c, B1+2cd Heimo: Calliergonaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

vallasta ja Murmanskin alueelta. Laji on harvinainen Ruotsissa. Tanskasta ja Norjasta sitä ei ole löydetty. Suomessa sammalta on laajalti, mutta esiintymisen pai- nopiste on pohjoisessa. U, EH, ES, PH-EnL.

Biologia Lapinsirppisammal on kaksikoti- nen ja harvoin itiöpesäkkeellinen. Itiöt ovat pieniä ja siten kaukole- TS vintään sopivia. Paikallisesti sam- Tunnistaminen mal levinnee pääasiassa verson- Lapinsirppisammal on isokokoinen, n. 10 cm kappaleiden avulla. Lapinsirppi­ pitkä (upoksissa kasvaessaan jopa 20 cm), ta- sammal on pitkäikäinen, isoja vallisesti pystyversoinen, vähähaarainen, kel- kasvustoja muodostava tai niukkana, joskus lanvihreä, ruskehtava tai punertava haarape- vain yksittäisinä versoina muiden sammalien säkkeinen lehtisammal. Verson kärki on yleensä seassa kasvava. Laikut ovat kuitenkin enimmäk- sivulle kaartuva, mutta ei aina silmiinpistävän seen yksittäisiä laajalla suoalueella, joten sam- koukkuinen. Lehdet ovat tyveltä leveitä, varres- malta voinee pitää heikkona kilpailijana. ta ulospäin suuntautuneita, soikeita, kouruisia, Lapinsirppisammal kasvaa keskiravinteisilla käyriä, suippokärkisiä ja hieman pitkittäin poi- rimpinevoilla ja -letoilla pysyvästi vetisillä pin- muisia. Lehden kärkiosaan ulottuva keskisuoni noilla. Usein paikalla on lähteisyyttä tai luhtai- on ohuehko. Lehtisolut ovat kapeita ja pitkiä. suutta. Kasvillisuudessa on ruostelähteisten koi- Tyvinurkkasolut puuttuvat. Pesäkeperä on pit- vulettojen piirteitä. Hapettomien suonalaisten kä ja pesäke sivulle kaartuva. Itiöt ovat pieniä, pohjavesien tuoma lisä suon ravinteisuuteen on 13–24 µm. kasvupaikoilla usein merkittävä. Ravinteisuus Kiiltosirppisammal → H. vernicosus on hyvin on kuitenkin yleensä melko niukka, usein kiilto- läheinen laji. Se on pienikokoisempi, tavallisesti sirppisammalen kasvupaikkoja niukempi. Hap- runsaasti kaksipuolisesti haarainen, kellertävä pamuuden on todettu vaihtelevan pH 5,8–6,2, tai ruskehtava. Verson kärki on kävelykeppimäi- joskus jopa alle 5:n. Sammal tuntuu suosivan sesti sivulle kaartunut. Lehden tyvi on varren- pysyvästi märkinä säilyviä kasvupaikkoja. Eten- myötäinen ja lapa selvästi pitkittäispoimuinen. kin eteläiset kasvupaikat ovatkin metsälampien Vedessä kasvava lapinsirppisammal saattaa kelluvan nevareunuksen rantapalteella tai au- muistuttaa isoa rimpisirppisammalta Scorpidium koissa vesirajassa tai kokonaan upoksissa. revolvens, jolla on lehden tyvellä muutamia isoja ohutseinäisiä tyvinurkkasoluja. Samankokoisel- Seuralaislajit la lettolierosammalella S. scorpioides ei ole leh- Lapinsirppisammalen seurassa kasvaa muita dessä keskisuonta. Se on myös tavallisesti rus- samankaltaisten kasvupaikkojen sammalia, keampi. Näillä lajeilla on varressa keskijänne, kuten rimpisirppisammal, lettolierosammal, joka puuttuu Hamatocaulis -suvun lajeilta. hetekuirisammal Calliergon giganteum, kampa- sammal Helodium blandowii, hetesirppisammal Levinneisyys Warnstorfia exannulata, aapasirppisammal W. Lapinsirppisammalta on pohjoisen pallonpuo- procera, heterahkasammal Sphagnum warnstorfii, liskon havumetsävyöhykkeen mantereisissa keräpäärahkasammal S. subsecundum, lampare- osissa. Sen levinneisyys tunnetaan kuitenkin rahkasammal S. platyphyllum ja lettonauhasam- huonosti. Euroopan lisäksi sitä on Aasian poh- mal Aneura pinguis. Lapinsirppisammalen kas- joisosassa ja läntisessä Pohjois-Amerikassa. Kes- vupaikoilla tavataan usein myös vehkaa Calla ki-Euroopasta on vanha tieto Saksasta. Sammal palustris, liereäsaraa Carex diandra ja myrkkykei- tunnetaan Latviasta ja Venäjältä Karjalan tasa- soa Cicuta virosa.

118 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan kehitys ja uhanalaisuus Ruotsissa se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Monen muun suosammalen tapaan lapinsirppi­ Ruotsin kuudesta vanhasta esiintymästä vain sammal on menettänyt soitten ojituksen ja lampi- yksi on jäljellä. Kolme uutta löytöpaikkaa si- en kuivauksen tai veden laadun muutosten takia jaitsevat Norrbottenissa lähellä Suomen rajaa. lukuisasti kasvupaikkojaan. Suomessa samma- Venäjällä sammal on uhanalaisten lajien listoil- lella on ollut kaikkiaan n. 80 esiintymää, joista la Karjalan tasavallassa ja Murmanskin alueilla. nykyisiä kasvupaikkoja on 23 sekä Etelä-Suomen Saksasta se on hävinnyt. lammenreunuksilla että Pohjois-Suomen soilla. Osa niistä on löydetty vasta viime vuosina. Lajilla Suojelu saattaakin olla ennestään tuntemattomia kasvu- Lapinsirppisammalen nykyesiintymistä useat paikkoja. Monet, varsinkin Lapin esiintymät, on ovat Natura 2000 -alueilla. Etelä-Suomen lam- ilmoitettu epätarkasti, joten niiden etsiminen on menrantaesiintymistä vain Kangasalan Särkijär- ollut vaikeaa. Ainakin noin neljänneksen tunne- vi kuuluu Natura 2000 -alueisiin, mutta muita- tuista esiintymäpaikoista on todettu hävinneen. kin ollaan liittämässä suojelun piiriin. Elinvoimaisimpia kannat ovat Pudasjärvellä ja Vielä suojelemattomat nykyesiintymät erityi- Utajärvellä (OP) Olvassuon Natura-alueella (5 sesti Etelä-Suomessa (Hollolan Kotajärvi, Janak- esiintymää), Kolarin (KiL) Teuravuoman itä- kalan Mäyrälammi, Kangasalan Hautalammi ja osassa (2 esiintymää) ja Pelkosenniemen (SoL) Rengon Likolammi) tulee suojella. Lapinsirppi- Luiron soilla (2 esiintymää). Jyväskylän (PH) sammalen vanhoja esiintymiä mm. Enontekiöllä Härkösuon ja Suomussalmen (Kn) Isopäänlam- on pyrittävä paikallistamaan ja uusien esiinty- men esiintymät ovat niukempia, samoin Etelä- mien etsimistä on syytä jatkaa ja tehostaa. Tun- Hämeessä Hollolan, Janakkalan, Kangasalan ja nettujen esiintymien tilaa tulee seurata. Rengon, Keski-Pohjanmaalla Siikajoen, Oulun Pohjanmaalla Ylikiimingin, Muhoksen, Tyrnä- Synonyymit vän ja Hailuodon sekä Koillismaalla Oulangan Drepanocladus lapponicus (Norrl.) Smirn. kansallispuiston esiintymät. Scorpidium lapponicum (Norrl.) Tuom. & Sammal lienee ollut aikaisemmin soilla ylei- T.J.Kop. sempi. Siikajoella ja Hailuodossa sitä on löydetty turvekerroksista melko läheltä pintaa. Mahdol- Kirjallisuus lisesti viime vuosisadan alkupuolella alkanut il- Hedenäs 1989, 1993, 1994b, Ruuhijärvi 1962, maston lämpeneminen on ollut lapinsirppisam- Sallantaus 2006, Sallantaus & Turunen 2005, malelle haitallista. Tulevaisuuden uhkia ovat yhä Syrjänen 2001d, Tuomikoski & Koponen 1979, ojitukset ja vesirakentaminen. Ilmaston muutos Westerberg & Johansson 2003 uhannee lajin säilymistä myös jatkossa. Viittaus Uhanalaisuus Euroopassa Ulvinen,T. & Sallantaus, T. 2009: Hamatocaulis EUR: VU, EST: -, NOR: -, SWE: EN lapponicus – erittäin uhanalainen. Lapinsirppisammal on Euroopassa vaarantunut.

Hamatocaulis vernicosus (Mitt.) Hedenäs kiiltosirppisammal, käppkrokmossa Vaarantunut VU DII • vastuulaji • A1c Heimo: Calliergonaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pystyversoinen, 5–10 cm pitkä, joskus pitem- tummanruskea. Lavan solut ovat pikin, tavallisesti runsaasti kaksipuolisesti pitkiä ja kapeita, tyvinurkkasolut haarainen kiiltosirppisammal on kellertävä tai puuttuvat. Pesäkeperä on pitkä, ja ruskehtava haarapesäkkeinen lehtisammal. pesäke on käyrä. Itiöt ovat pieniä, Verson kärki on kävelykeppimäisesti sivulle 11–22 µm. koukistunut. Lehdet ovat kapeatyvisiä, tyveltä Kiiltosirppisammalta muistut- varrenmyötäisiä, ja lapa on pitkittäin poimui- taa suuresti lettosirppisammal nen, kouruinen, käyrä ja suippokärkinen, kärjes- Scorpidium cossonii. Sillä lehdet sä on usein kapea nipukka. Keskisuoni ulottuu ovat poimuttomia ja tasaisemmin lehden kärkiosaan. Lehden lavan tyvi on usein käyriä, ja lehden tyvinurkissa on

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 119 viihdy, ei myöskään runsaskalkkisten lettojen alueella tai huurresammallähteiden äärellä. Se lienee heikko kilpailija, joka on hyötynyt karjan laiduntamisesta, ehkä soitten niitostakin. Myös porojen ja hirvien tallaaminen lähdesoilla on sille eduksi.

Seuralaislajit Tavallisempien lettosammalten ohella luon- teenomaisia seuralaisia ovat: lettokuirisammal Calliergon richardsonii, kampasammal Helodium blandowii, lettokilpisammal Cinclidium stygium ja rassisammal Paludella squarrosa, harvinaisena KS myös pohjanväkäsammal → Campylium laxifo- lium. Putkilokasveista ympäristössä kasvavat muutamia pulleita ohutseinäisiä soluja. Varren usein lettorikko Saxifraga hirculus, lettotähtimö pinnalla on ohutseinäisten solujen kerros ja var- Stellaria crassifolia ja lettosara Carex heleonastes. ressa keskusjänne, jotka kiiltosirppisammalelta puuttuvat. Sammalen väri on kellanruskea tai Kannan kehitys ja uhanalaisuus punaruskea. Lapinsirppisammal → H. lapponi- Kiiltosirppisammal on taantunut voimakkaasti cus on suurikokoisempi ja vähähaarainen. Sen etenkin levinneisyysalueensa eteläosissa. Suo- lehden tyvi on ulospäin suuntautunut ja leve- messa esiintymiä tunnetaan koko maasta yli 400. nevä. Sammalessa voi olla punaista väriä. Luh- Maan eteläosissa Ahvenanmaalta Keski-Pohjan- tasirppisammal Drepanocladus aduncus on kiilto- maalle sammalella on ollut n. 100 esiintymäpaik- sirppisammalta hennompi ja väriltään vaalean kaa. Niistä on enää parikymmentä jäljellä. Ah- vihreä. Lisäksi sen lehtien tyvinurkkasoluryhmä venanmaalta sammalen katsotaan hävinneen. on hyvin iso. Pohjoisessa Kainuusta Inarin Lappiin sammalta on etenkin rehevämmillä seuduilla, mutta tääl- Levinneisyys läkin soiden ojitus, pelloksi raivaus, laidunta- Kiiltosirppisammalta kasvaa laajalti Pohjoisella misen loppuminen, veden laadun muutokset pallonpuoliskolla Euraasiassa ja Pohjois-Ame- luhtarannoilla ja erilaiset rakentamistoimet rikassa lauhkeassa ja etenkin viileässä vyöhyk- ovat tuhonneet lukuisia kiiltosirppisammalen keessä. Se mainitaan löydetyksi myös Keski- kasvupaikkoja. Pohjois-Suomesta tunnetaan yli Amerikasta, Etelä-Amerikan pohjoisosista ja 300 esiintymää, joista viime vuosien tehostetun Afrikasta. Tanskassa sekä Baltian maissa kiil- etsinnän seurauksena ⅔ on uusia löytöpaikkoja. tosirppisammal on harvinainen. Sammal tun- Vanhoista, ennen vuotta 1990 löydetyistä poh- netaan Färsaarilta ja Huippuvuorilta. Venäjällä joisista esiintymistä kuitenkin joka seitsemäs sammalta on mm. Karjalan tasavallassa ja Mur- on hävinnyt. Kiiltosirppisammalen esiintymiä manskin alueella. Skandinaviassa sitä on laajalti uhkaavat yhä ojitukset, mukaan luettuina kun- Ruotsin keski- ja pohjoisosissa, Norjassa se on nostusojitukset sekä rakentaminen. harvinainen. Suomessa sammalta on löydetty koko maasta Ahvenanmaalta Inarin Lappiin, Uhanalaisuus Euroopassa yleisin se on ollut Pohjois-Suomen lettoalueilla. EUR: VU, EST: NT, NOR: VU, SWE: NT A–ES, EP–InL. Kiiltosirppisammal on Euroopassa vaarantu- nut. Se on uhanalainen monissa maissa, mm. Biologia erittäin uhanalainen Saksassa ja äärimmäisen Itiöpesäkkeet ovat kaksikotisella kiiltosirppi­ uhanalainen Hollannissa, vaarantunut Espan- sammalella harvinaisia. Itiöt ovat pieniä, mistä jassa ja Norjassa ja harvinainen Iso-Britanniassa. on etua kaukolevinnässä. Sopivissa rimmissä Luxemburgista sen on todettu hävinneen. Ruot- sammal saattaa muodostaa jopa kymmenien sissa se on silmälläpidettävä, osa esiintymistä neliömetrien yhtenäisiä pitkäikäisiä kasvustoja, on tuhoutunut, näin on käynyt etenkin maan toisissa paikoissa sitä on vain yksittäisiä versoja eteläosan kasvupaikoille. muiden sammalten seassa. Kiiltosirppisammal kasvaa ravinteisilla, läh- Suojelu teisillä soilla ja luhtaisilla rantasoilla. Luonteen- Kiiltosirppisammalen kanta on elinvoimaisin omainen se on ruostevetisten koivulettojen väli- Keski-Lapissa, missä sammalta on useilla Na- ja rimpipinnoilla. Karuissa nevarimmissä se ei tura 2000 -alueilla etenkin Itä-Kittilässä sekä

120 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Pelkosenniemen ja Sodankylän parhailla soilla. monen nykytila on vielä selvittämättä. Myöskään Myös Koillismaalla, Lapin kolmion alueella ja hoitotoimien tai soiden ennallistamisen vaikutuk- Kainuussa sammalella on vankkoja esiintymiä sia sammalen esiintymäpaikoilla ei ole selvitetty. suojelualueilla. Etelämpänä 14 nykyesiintymää on Natura 2000 -alueilla, näistä elinvoimaisim- Synonyymit pia ovat Etelä-Hämeessä Kalvolan Peurasuon Drepanocladus vernicosus (Mitt.) Warnst. ja Janakkalan Suursuon sekä Jäppilän (PS) Ma- Limprichtia vernicosa (Mitt.) Loeske jootsuon esiintymät. Eteläisin suojeltu esiinty- Scorpidium vernicosum (Mitt.) Tuom. mä on Karkkilan (V) Haavistossa ja lounaisin Oripään (St) Myllylähteellä. Monet esiintymistä Kirjallisuus ovat pieniä ja sammalen häviäminen alueilta on Hedenäs 1989, 1993, 1994e, Heikkilä 1992, Syr- mahdollista. jänen 2001e, Tuomikoski 1973, Ulvinen 2001a Monet nykyiset kiiltosirppisammalesiintymät ovat vielä suojaa vailla. Ne tuleekin rajata luon- Viittaus nonsuojelualueiksi. Vaikka sammalta on viime Ulvinen, T. 2009: Hamatocaulis vernicosus – vaa- aikoina etsittykin vanhoilta esiintymäpaikoilta, rantunut.

Haplomitrium hookeri (Sm.) Nees teilisammal, kurragömmamossa Hävinnyt RE Heimo: Haplomitriaceae Lahko: Haplomitriales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Biologia Teilisammal on maksasammal, jonka haarat- Teilisammal on kaksikotinen tomat varret nousevat juurakkomaisesta ver- laji, jonka naaras- ja koirasver- sonosasta pystykasvuisina, noin senttimetrin sot esiintyvät usein yhdessä. mittaisina. Vaihtelevan soikeat, vaaleanvihreät Myöhään kesällä tai syksyllä lehdet ovat hyvin tiheässä ja varren latvassa kehittyvä itiöpesäke on lyhyt­ lähes silmumaisesti. Kylki- ja vatsalehdet ovat ikäinen, minkä takia niitä on keskenään samanlaisia, ehytreunaisia tai lähes nähty vain harvoin. Itujyväsiä ehyitä. Teilisammalelle on tyypillistä hyvin ke- sammal ei muodosta. hittynyt maanalaisten varsien verkosto, jollais- Teilisammal vaatii kasvu- ta ei ole muilla maksasammalilla. Kehittyvien paikaltaan paljasta maata, ja se munapesäkkeiden suojaksi muodostuu varren kasvaa usein kostealla hiekalla, solukosta rakenne, varsikalyptra. Itiöt ovat kool- tulvan avoimina pitämillä ran- taan 25–30 μm. noilla ja poluilla. Laji kykenee Teilisammal ei muistuta läheisesti muita Suo- leviämään vain kilpailuttomille messa kasvavia maksasammalia.

Levinneisyys Teilisammalta esiintyy pohjoisella pallonpuo- liskolla lauhkeilla ja viileillä alueilla. Sitä on harvinaisena Pohjois- ja Keski-Euroopassa vuo- ristoissa. Aasiasta sitä on löydetty Intiasta ja Ja- panista sekä Pohjois-Amerikassa Alaskasta New Englandiin. Teilisammalta on myös Färsaarilla, Islannissa ja Huippuvuorilla sekä Grönlannissa. Baltian maista sitä ei tunneta. Luoteis-Venäjällä se tunnetaan Karjalan tasavallasta sekä Lenin- gradin ja Murmanskin alueilta. Skandinaviassa teilisammal esiintyy harvakseltaan Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa Ruijaa myöten. Suomes- ta teilisammalta on löydetty Ahvenanmaalta ja Helsingistä. A, U. TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 121 kasvupaikoille eikä kestä sammalkerroksen sul- Teilisammal on luokiteltu harvinaiseksi Euroo- keutumista. Teilisammalen maanpäälliset versot passa. Pääosa Pohjois-Euroopan löydöistä on tuhoutuvat usein talvella, ja se kasvattaa uuden 1800-luvulta. Ruotsissa lajia pidetään vaaran- varren maanpinnan alapuolisista osistaan. tuneena ja Norjassa se on luokiteltu silmälläpi- dettäväksi. Se on erittäin uhanalainen Saksassa Seuralaislajit ja Espanjassa, ja luokiteltu harvinaiseksi Hollan- Suomesta kerätyissä teilisammalnäytteissä seu- nissa, Puolassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Myös ralaisina on mm. varstasammalta Pohlia sp. ja Venäjällä Murmanskin alueella se on harvinai- hitusammalta Cephaloziella sp. Ruotsista teili­ nen. Slovakiassa se on puutteellisesti tunnettu ja sammalen seuralaislajeina mainitaan tuppinuk- Tšekistä sen katsotaan hävinneen. kasammal Dicranella crispa, rusohiirensammal Bryum pallens, resusammalia Fossombronia spp. ja Suojelu muita pioneerilajeja. Norjan tunturiesiintymistä Teilisammalen löytöpaikat Suomessa eivät kuu- mainitaan tavallisimpina seuralaisina rusohii- lu suojelualueisiin. Avointa kasvualustaa vaa- rensammalen lisäksi röyhelösammal Blasia pu- tivana teilisammalen esiintymät ovat todennä- silla ja hiekkalovisammal Lophozia excisa. köisesti olleet lyhytikäisiä. Lajia kannattaa yhä etsiä soveltuvilta kasvupaikoilta, sillä satunnai- Kannan kehitys ja uhanalaisuus silla ja lyhytaikaisilla kasvupaikoilla on tämä Teilisammalta on löydetty Ahvenanmaalta ker- pienikokoinen sammal voinut helposti jäädä ran Eckerön Storbystä rannalta ja Uudeltamaalta huomaamatta. kahdelta paikalta Helsingistä (Pasila ja Alppila). Kaikki keräykset ovat 1800-luvulta. Kasvupaikat Synonyymit Helsingissä ovat tuhoutuneet viimeistään raken- - tamisen myötä. Lajin häviämiseen ovat voineet vaikuttaa myös vesien säännöstely ja rantojen Kirjallisuus umpeenkasvaminen laidunnuksen loputtua. Cronberg 1998a

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR: R, EST: -, NOR: NT, SWE: VU Juslén, A. 2009: Haplomitrium hookeri – hävin- nyt.

Harpanthus scutatus (F.Weber & D. Mohr) Spruce korpikaltiosammal, liten måntandsmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Geocalycaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Pieninä kellanvihertävinä kohenevina laikkui- la. Sukuelimet sijaitsevat lyhyillä na tai yksin versoin muiden sammalten seassa varren vatsapuolelta lähtevillä kasvava korpikaltiosammal on rehevien kor- haaroilla. 3–4 lehtiparin ryhmi- pien maksasammal. Valoisemmilla kasvupai- nä sijaitsevat siittiöpesäkkeiden koilla korpikaltiosammalen versot ja kasvustot suojuslehdet ovat kylkilehtiä saattavat joskus kuivuessaan värjäytyä hieman selvästi pienempiä, samoin kuin punertaviksi. Niukkahaaraiset versot ovat noin silmumaisen naaraspesäkkeis- 1 cm pitkiä. Lovikärkiset kylkilehdet ovat vi- tönkin suojuslehdet. Periantti si- nosti varrensuuntaisesti kiinnittyneitä ja varren jaitsee hedelmöittymisen jälkeen selkäpuolelta johteisia. Lehtiliuskat ovat leveän kehittyvän maan alle työntyvän kolmiomaisia, usein keskenään hieman eriko- varren (marsupium) kärjessä. Se koisia. Lehden lovi on syvyydeltään noin ¼ leh- on muodoltaan tylpän kolmikul- den pituudesta ja sen pohja puolikuumainen. mainen, ja sen matalahampainen Vatsalehdet ovat suuria, pitkän kolmiomaisia, suu on kapea. ja joskus laidassa voi olla muutama hammas. Korpikaltiosammal voi muis- Varren vanhemmissa osissa vatsalehdet ovat toi- tuttaa lovisammalia Lophozia spp., sesta laidastaan kylkilehdissä kiinni. Pitkiä val- joilta kuitenkin vatsalehdet puut- koisia ritsoideja on runsaasti varren alapinnal- tuvat tai ovat ainakin kylkilehdis-

122 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tä erillisiä. Erityisesti nuoret korpikaltiosam- malen versot voivat muistuttaa pihtisammalia Cephalozia spp., mutta myös näiltä puuttuvat vatsalehdet. Myös pienet lähisukuisen purokal- tiosammalen H. flotovianus versot voi sekoittaa korpikaltiosammaleen. Purokaltiosammal on kuitenkin suurempi, usein tyypillisen likaisen ruskehtava ja vatsalehdet ovat pieniä ja kylki- lehdistä irrallisia.

Levinneisyys Korpikaltiosammal on levinnyt pohjoisen pal- lonpuoliskon napavyöhykettä kiertävälle alu- eelle epäyhtenäisesti ja hieman mereisille alu- eille painottuen. Se on koko esiintymisalueel- laan paikoittainen ja harvinainen. Euroopassa korpikaltiosammalta tavataan Brittein saarilta Pohjois- ja Keski-Venäjälle sekä Kaukasukselle TH ja Balkanin niemimaalle ulottuvalla alueella etu- päässä alle 1000 m korkeudella, mutta Sveitsissä jeina esiintyvät usein mm. pohjanlovisammal sitä on tavattu aina 2000 m korkeudella saakka. Lophozia sudetica, metsälovisammal L. longiflora, Aasiassa korpikaltiosammalta on tavattu Japa- saksipihtisammal Cephalozia bicuspidata, kalvas- nissa, ja Pohjois-Amerikassa se esiintyy Labra- korvasammal Jungermannia hyalina sekä polku- dorin niemimaalta Virginiaan. Baltian maista se kinnassammal Scapania umbrosa. tunnetaan Virosta ja Latviasta. Venäjällä Suomen lähialueilla sitä on myös Karjalan tasavallassa. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Pohjoismaissa sitä tavataan Skandinavian etelä- Korpikaltiosammal tunnetaan 17 paikasta Ete- osissa ja Islannissa sekä Huippuvuorilla, mutta lä- ja Keski-Suomessa ja lisäksi erillisestä esiin- Tanskasta sammal puuttuu. Suomessa korpikal- tymästä Rovaniemeltä Pisavaaran luonnon- tiosammal on harvinainen ja paikoittainen. V, U, puistosta Perä-Pohjanmaalta. Varhaisimmat EH, ES, PH, PK, PeP. näytteet ovat Turun (V) Hirvensalosta (1874) ja Etelä-Savosta Kangasniemeltä (1874). Varsinais- Biologia Suomen ja Uudenmaan rajalla Nuuksion kansal- Kaksikotinen korpikaltiosammal tuottaa ajoit- lispuistossa lajilla on ilmeisen vahva kanta, joka tain itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pieniä, 9–10 μm koostuu ainakin neljästä tunnetusta erillisestä halkaisijaltaan, ja ne voivat todennäköisesti esiintymästä. Suurin osa korpikaltiosammalen levitä hyvin ilmavirtausten mukana. Itiöpesäk- esiintymistä on löydetty 1980-luvulta lähtien keiden tuottamista kuitenkin vaikeuttaa se, että etenkin Etelä-Hämeestä, mikä selittyy ainakin kaksikotisen sammalen koiras- ja naarasyksi- osaksi tuolloin alkaneilla vanhojen metsien laho- löiden tulee olla riittävän lähellä toisiaan, jotta puulla kasvavan lajiston inventoinneilla. Kanta lisääntyminen onnistuisi. Joskus etenkin koi- on kuitenkin Suomessa niukka ja pirstaleinen. rashaarojen kärjissä muodostuu pieniä, soikei- Uhanalaisuuden syinä ovat metsien hakkuut, ta, hieman punertavia itujyväsiä, joiden avulla korpien ojitukset ja vesirakentaminen. Lajin korpikaltiosammal voi levitä paikallisesti. esiintymiä voivat edelleen uhata kosteiden kor- Sammal vaatii kasvupaikoillaan pysyvästi pimetsien ojitukset ja hakkuut, purojen ja lähtei- kosteaa pienilmastoa. Se kasvaa kostealla hiek- den perkaukset ja rakentaminen sekä lahopuun kamaalla ja lahopuulla, joskus myös kostealla väheneminen. Ilomantsin (PK) Pompalon esiin- turvemaalla varjoisissa korvissa ja puro- tai tymää uhkaa kaivostoiminta. kalliokuruissa. Suomessa korpikaltiosammal kasvaa etupäässä kostealla lahopuulla pienil- Uhanalaisuus Euroopassa mastoltaan kosteissa ja varjoisissa rehevänpuo- EUR: LC, EST: DD, NOR: LC, SWE: VU leisissa korpimetsissä, usein lähteiden tai puro- Korpikaltiosammal ei ole uhanalainen koko Eu- jen vaikutuspiirissä. roopassa, mutta se on Suomen ja Ruotsin ohella luokiteltu uhanalaiseksi Sveitsissä, Itävallas- Seuralaislajit sa, Tšekissä, Slovakiassa ja Espanjassa. Viron Korpikaltiosammal kasvaa samankaltaisten tapaan sen tilanne on puutteellisesti tunnettu kasvupaikkojen sammalten seurassa, joskus Belgiassa. Italiasta korpikaltiosammalen on to- jopa muiden sammalten päällä. Seuralaisla- dettu hävinneen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 123 Suojelu suojelualueilla on esiintymien tilaa seurattava Useimmat korpikaltiosammalen esiintymistä ja tarvittaessa lisättävä lahopuuta esiintymän sijaitsevat suojelualueilla mm. Nuuksion kan- turvaamiseksi. sallispuistossa ja Pisavaaran luonnonpuistossa, Hyvä-Valkeen luonnonsuojelualueella Janakka- Synonyymit lassa (EH) ja Julmien lampien suojelualueella - Saarijärvellä (PH). Espoon Kringelkärrin esiin- tymä sijaitsee aivan suojelualueen välittömässä Kirjallisuus läheisyydessä. Hallingbäck 1998f, Järvinen 1975, 1976 Suojelualueiden ulkopuolella sijaitsevien esiintymien tila tulee selvittää ja esiintymät tar- Viittaus vittaessa suojella tai, kuten Kringelkärrin esiin- Laaka-Lindberg, S. 2009: Harpanthus scutatus tymä, liittää läheiseen suojelualueeseen. Myös – vaarantunut.

Herzogiella turfacea (Lindb.) Z.Iwats. korpihohtosammal, platt spretmossa Vaarantunut VU DII • vastuulaji • A1c Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

itiöpesäkkeet ovat pitempiä, käy- rempiä ja kuivina sileitä. Jälkim- mäisellä taas lehdet ovat leveäm- piä ja johteisia ja itiöpesäkkeet miltei symmetrisiä ja pystyhköjä. Pesäkkeetön korpihohtosammal muistuttaa paljon myös kolokiil- tosammalta Pseudotaxiphyllum ele- gans, jonka lehdissä on kuitenkin vain muutama kärkihammas ja lehtinurkista puuttuvat pulleat tyvisolut. Lisäksi kolokiiltosam- malella on yleisesti ituversoja, joi- ta hohtosammalilla ei esiinny.

Levinneisyys

KS Korpihohtosammal on mantereinen laji, ja sen levinneisyysalue käsittää Euraasian ja Pohjois- Tunnistaminen Amerikan havumetsävyöhykkeen. Euroopassa Korpihohtosammal on kiiltävä, pienehkö, epä- sen esiintymät rajoittuvat Pohjoismaihin ja Ve- säännöllisesti haarainen, vaalean- tai ruskehta- näjälle. Baltian maissa sammalta ei tavata, ku- vanvihreä haarapesäkkeinen lehtisammal. Ver- ten ei myöskään Tanskassa. Venäjällä lajia on sot näyttävät kaksipuolisesti siirottavien lehtien Karjalan tasavallassa ja Murmanskin alueella. vuoksi laakasammalten Plagiothecium spp. ta- Norjassa sammalella on muutamia esiintymiä paan litteiltä. Lehdet ovat kapean kolmiomaisia, Ruijaa myöten. Eniten lajin esiintymiä tunnetaan hyvin pitkäsuippuisia ja laidoiltaan hampaisia. Suomesta, Ruotsistakin jo puolta vähemmän. Lehtisuoni on aivan lyhyt ja heikosti erottuva. Suomen esiintymät painottuvat maan etelä- ja Itiöpesäkkeet ovat pitkäperäisiä, viistoasentoi- keskiosiin, mutta pohjoisimmat havainnot ovat sia, lyhyehköjä ja hieman käyriä, kuivina pit- Metsä-Lapista. A–PeP, InL. kittäisuurteisia. Itiöt (n. 14 µm) ovat hienosti papillikkaita. Biologia Korpihohtosammal muistuttaa suuresti lähi- Korpihohtosammal on yksikotinen ja tuottaa lajejaan kantohohtosammalta H. seligeri ja louk- melko yleisesti itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pieniä kohohtosammalta H. striatella. Ensin mainittu ja leviävät todennäköisesti helposti. on kuitenkin suurikokoisempi, sen lehdet ovat Korpihohtosammal suosii suojaisia, varjoi- vielä pitempikärkisiä ja isohampaisempia, ja sia elinympäristöjä ja kärsii suorasta auringon

124 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet paahteesta. Tavallisia kasvupaikkoja ovat kevät- nykyhavaintojakin on seitsemästä. Pohjois- kosteat, luhtaiset puronvarret ja järvenrantojen Karjalasta on vanhoja havaintoja Kolilta, mutta lehtomaiset tai korpimaiset tervalepikot ja seka- ainoa nykyhavainto on Ilomantsin Pampalosta puustoiset kuusikot. Kasvustot ovat tavallisesti (1996). Keski-Pohjanmaalla laji on kasvanut Les- maassa lahopuulla, kantojen ja mättäiden ku- tijärvellä (1923) ja Kälviällä (1933). Kainuussa on peissa taikka pelkällä karikkeisella humuksella viisi tunnettua kasvupaikkaa, joista kolmesta on tai turpeella. Kasvupaikalleen sammal muodos- nykyhavainnot (Kuhmo 1993, Hyrynsalmi 1990, taa pienialaisia ohuita peitteitä. Joskus korpi- 2000). Oulun Pohjanmaan ainoa kasvupaikka on hohtosammalen voi löytää myös kallioiden ja Muhoksen Isterinkoskella (1972–1985). Rova- louhikoiden tyvikoloista. niemellä (PeP) on kolme tunnettua kasvupaik- kaa, joista yhdestä on nykyhavainto (Ryytäkin- Seuralaislajit mukka 1996). Pohjoisin kasvupaikka on ollut Korpihohtosammalen seuralaislajistoon kuuluu Inarin Virtaniemessä (InL, 1927). mm. lehtoritvasammal Amblystegium serpens, Korpihohtosammal on ainakin eteläisimmässä suikerosammalia Brachythecium spp., lehtohai- Suomessa selvästi taantunut. Tämä on tapahtu- vensammal Cirriphyllum piliferum, pikkunokka- nut vähitellen pellonraivauksen, ojitusten, puro- sammal Eurhynchiastrum pulchellum, pikkukiilto- jen perkausten ja hakkuiden seurauksena. Kas- sammal Isopterygiopsis pulchella, metsälehväsam- vupaikkoja muuttuu ja häviää edelleenkin, nyt malia Plagiomnium spp., laakasammalia Plagiot- hakkuiden lisäksi esimerkiksi kaupunki- ja ranta- hecium spp., lehtoruusukesammal Rhodobryum rakentamisen takia. Uhkatekijöinä ovatkin metsi- roseum, metsäkamppisammal Sanionia uncinata, en hakkuut ja ojitukset sekä rakentaminen. pihtisammalia Cephalozia spp., laholimisammal Lophocolea heterophylla, lovisammalia Lophozia Uhanalaisuus Euroopassa spp., isokastesammal Plagiochila asplenioides, EUR: R, EST: -, NOR: VU, SWE: LC pikkukastesammal P. porelloides, kinnassam- Korpihohtosammal on Euroopassa harvinainen: malia Scapania spp. ja erityisesti kallionkoloissa sen levinneisyysalue on hajanainen ja elinym- myös hohtovarstasammal Pohlia cruda ja kolo- päristöt taantuneet. Norjassa se on luokiteltu kiiltosammal. vaarantuneeksi.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suojelu Kaikkiaan korpihohtosammal tunnetaan vajaas- Korpihohtosammalen nykyesiintymistä vain ta 200 esiintymäpaikasta. Vajaa puolet niistä on 23 on luonnonsuojelu- tai Natura 2000 -alueil- nykyesiintymiä. Ahvenanmaalta sammalesta on la. Puronvarsikasvupaikkojen huomioiminen havaintoja yli kymmeneltä paikalta 1800-luvun metsälain mukaisina arvokkaina luontotyyp- lopulta, mutta yhtään nykyesiintymää ei ole tie- peinä saattaa edesauttaa lajin tilannetta. Koska dossa. Varsinais-Suomesta lajia on löydetty 26 on ilmeistä, että pääosa korpihohtosammalen paikalta, mutta nykyhavaintoja on vain seitse- kannasta EU:n alueella kasvaa Suomessa ja mältä paikalta. Uudeltamaalta on havaintoja 20 Ruotsissa, on Suomella erityinen vastuu lajin paikalta keskittyen pääkaupunkiseudulle, mutta säilymisestä, semminkin kun esiintymien koko vain yksi havainto on vuoden 1990 jälkeiseltä on yleensä pieni. Sammalen nykylevinneisyys ajalta Espoosta (Isosuo 2005). Etelä-Karjalasta ja vanhojen kasvupaikkojen tila tulee selvittää tunnetaan viisi ja Satakunnasta neljä vanhaa ja lajia on vielä etsittävä sopivista elinympäris- kasvupaikkaa, mutta nykyhavaintoja samma- töistä eri puolilta maata. Lisäksi on selvitettävä lesta ei näistä maakunnista ole. Etelä-Hämeestä mahdollisuuksia perustaa uusia suojelualueita sammalta on löydetty noin 60 paikasta, joista etenkin niille kohteille, joilla on muutakin arvo- nykyhavaintoja on noin 40 keskittyen Kanta-Hä- kasta lajistoa. Tällaisia voisivat olla elinvoimai- meeseen. Uusien havaintojen runsaus Kanta- ja simmat ja laajimmat esiintymät kuten Tammelan Päijät-Hämeessä on seurausta alueella tehdyistä Kassinmäen korpi Etelä-Hämeessä. selvityksistä, jotka liittyvät korpihohtosammalen asemaan direktiivilajina. Etelä-Savosta lajia on Synonyymit löydetty 12 paikasta, joista viidestä on nykyha- Dolichotheca turfacea (Lindb.) Loeske vaintoja (Valkeala 2000, Puumala 2001, 2004 ja Juva 2000). Pohjois-Hämeestä lajia on tavattu Kirjallisuus yhdeksältä paikalta, joista on nykyhavaintoja Syrjänen 2001, Ulvinen ym. 2002, Weibull 1998 viideltä paikalta (Rautalampi 1990, Viitasaari 1991,Virrat 2004, Pihtipudas 2007). Pohjois- Viittaus Savosta tunnetaan yli 20 kasvupaikkaa pääosin Parnela, A. 2009: Herzogiella turfacea – vaaran- 1980-luvulta etenkin Kuopion seudulta, mutta tunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 125 Hygroamblystegium tenax (Hedw.) Jenn. suipputammukansammal, sipperkrypmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2bcd Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

netaan vain muutamia esiinty- miä Lohjalta, Karjalohjalta ja Valkeakoskelta. V, EH.

Biologia Suipputammukansammal on yksikotinen laji, jolla kuitenkin itiöpesäkkeitä esiintyy har- voin. Sammal levinnee ennen kaikkea verson kappaleiden avulla. Suipputammukansammal kasvaa järvien ja jokien rannoil- RV la kalkkikallioilla ja kalkkipitoi- Tunnistaminen silla kivillä, yleensä vesirajan Suipputammukansammal on tummanvihreä, molemmin puolin. Suomessa mustahko tai kellanvihreä, isohkoja tiiviitä soveliaan elinympäristön ala on erittäin pieni. kasvustoja muodostava haarapesäkkeinen lehti­ Suipputammukansammal esiintyy yleensä hy- sammal. Versojen pituus on noin 1–5 cm ja le- välaatuisissa vesissä. Keski-Euroopassa siitä veys 0,3–1,5 mm. Lehdet ovat pitkäsuippuisia on kuitenkin havaittu kehittyneen saastunutta ja teräväkärkisiä. Lehtisolut ovat lyhyen pitkän- vettä hyvin kestäviä ekotyyppejä. omaisia, paksuhkoseinäisiä ja lehden tyviosassa keltaisia. Keskisuoni on hyvin vahva, kellan- Seuralaislajit ruskehtava ja ulottuu lehden kärkeen. Lehden Suipputammukansammalen seuralaisena on tyviosassa keskisuonen paksuus on 40–60 μm. Suomessa tavattu mm. etelänpurosammal Hyg- Verson tyviosassa keskisuoni jää jäljelle lehti- rohypnum luridum. Muualta sen seuralaisina lavan hajottua. Sivulle kaartuva itiöpesäke on mainitaan myös saukonsammal Leptodictyum pitkäperäinen. Itiöt ovat 13–20 µm. riparium ja ahdinsammal Platyhypnidium ripa- Suipputammukansammal on vaikea erottaa rioides. koskitammukansammalesta H. fluviatile, jolla lehden kärki on lyhytsuippuinen ja tylpähkö. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suipputammukansammalella lehden kärjen Suipputammukansammal on vaikeasti tun- solut ovat yleensä yli kaksi kertaa leveytensä nistettava laji, joten kannan tilanne ja kehitys pituisia, kun taas koskitammukansammalella tunnetaan heikosti. On varsin mahdollista, et- ne ovat yleensä alle kaksi kertaa leveytensä pi- tä sillä on löytämättömiä kasvupaikkoja. Var- tuisia. Suipputammukansammal on jäykempi ja sinais-Suomessa Lohjanjärvellä lajin tunnetut säännöllisemmin ja runsaammin haarova kuin nykyesiintymät ovat toisiaan lähellä saarissa: koskitammukansammal. Kalkkitammukansam- Karjalohjan Maila (kaksi paikkaa) ja Lohjan malen H. varium keskisuoni on ohuempi (< 40 Seppälän Mus(ta)saari (muutamia lähekkäisiä μm). kasvustoja). Vanha keruu (1878) Lohjan Asko- lasta tarkoittanee Mustasaarta. Erillinen löytö Levinneisyys on Valkeakosken (EH) Uittamosta (1969), mutta Suipputammukansammalta tavataan laajasti lajia ei löydetty tältä paikalta vuonna 2004. Van- pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhyk- ha näytetieto Ahvenanmaalta Saltvikista (1888) keellä. Se tunnetaan Euroopasta, Madeiralta, on osoittautunut virheelliseksi. Kaukasukselta, Siperiasta ja Kauko-Idästä sekä Suipputammukansammalen uhanalaisuuden Pohjois-Amerikasta ja Etelä-Amerikan pohjois- syinä pidetään vesien säännöstelyä ja muuta ve- osista. Suipputammukansammal on harvinainen sirakentamista, vesien rehevöitymistä, kalkki- kaikissa Baltian maissa. Ruotsissa ja Tanskassa kallioiden louhintaa ja rakentamista. Lajin suu- laji on melko harvinainen ja Norjassa hyvin har- rin uhka on ilmeisesti kesähuvilarakentaminen, vinainen. Sitä on myös Islannissa. Suomesta tun- mutta myös rehevöityminen on mahdollinen

126 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet uhkatekijä. Kasvustoista suurin osa sijaitsee suojeltu. Suipputammukansammalen levinnei- kesähuviloiden piharannoilla. Potentiaalisesti syyttä Suomessa ei ole riittävästi selvitetty. Sitä soveliaista paikoista myös yli puolet on kesä- tulee etsiä rantojen kalkkipitoisilta kallioilta. La- huviloiden pihakallioina. jin kaikki esiintymät on tarpeen suojella.

Uhanalaisuus Euroopassa Synonyymit EUR: LC, EST: LC, NOR:EN, SWE: LC Amblystegium tenax (Hedw.) C.E.O.Jensen Suipputammukansammal ei ole uhanalainen Hygroamblystegium irriguum (Hook. et Wilson) Euroopassa. Norjassa laji on erittäin uhanalai- Loeske nen, ja myös Liettuassa se on luokiteltu uhan- alaiseksi. Portugalista se on hävinnyt. Kirjallisuus Vanderpoorten 1999, Vanderpoorten ym. 1999 Suojelu Karjalohjan esiintymät ovat Natura 2000 -oh- Viittaus jelman kohteella, ja ne on tarkoitus rauhoittaa Pykälä, J. 2009: Hygroamblystegium tenax – erit- luonnonsuojelualueiksi. Muita esiintymiä ei ole täin uhanalainen.

Hypnum holmenii Ando vuomapalmikkosammal, kuusamofläta Äärimmäisen uhanalainen CR § • vastuulaji • D2 Heimo: Hypnaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

sempi ja vaaleanvihreä. Lehden tyvi on soikeampi, eikä se ole tyveltä pyöreä, ja pulleiden ty- vinurkkasolujen ryhmä on jyrk- kärajainen. Näitä soluja ei ole kaikissa lehdissä. Pohjanpal- mikkosammal H. hamulosum on samankokoinen ja usein myös kellanruskea. Silläkään lehden tyvi ei ole leveän pyöreä. Leh- tilaita on tyviosassa taakään- teinen ja iso-onteloiset tyvi­ nurkkasolut puuttuvat. Muilla RV pienillä palmikkosammalilla ei Tunnistaminen ole varressa ohutseinäisten so- Vuomapalmikkosammal on vajaan 3 cm mittai- lujen kerrosta. nen, tiheään kaksipuolisesti haarainen, kellan- vihreä tai kellanruskea, tiheitä tuppaita muo- Levinneisyys dostava haarapesäkkeinen lehtisammal. Varren Vuomapalmikkosammalen päälevinneisyysalue haarat ovat n. 1 cm pituisia. Varren pinnassa on on Pohjois-Amerikan luoteisosassa Alaskasta suurien ohutseinäisten solujen kerros. Lehdet Brittiläiseen Kolumbiaan. Se on löydetty myös ovat käyriä ja leveästä, tyveltä pyöreästä tyvi- Grönlannista, Pohjois-Venäjältä Arkangelin osasta pitkään kouruiseen kärkeen kapenevia. alueelta ja Aasian itäosista. Suomessa lajilla on Laita on litteä ja lehden kärjessä pikkuhampai- yksi esiintymä Kuusamossa, ja se on ainoa EU:n nen. Keskisuoni on hyvin lyhyt ja kaksihaa- alueella. Ks. rainen. Lehtilavan solut ovat pitkiä ja kapeita. Tyvinurkkasoluryhmä on selvä, sen solut ovat Biologia lähes neliömäisiä, vähitellen lehden tyveä kohti Kaksikotinen vuomapalmikkosammal muo- suurenevia, muutamat alimmat suurionteloisia, dostaa pitkäikäisiä tuppaita. Itiöpesäkkeitä on ohutseinäisiä ja värittömiä. Pesäkeperä on pitkä, harvoin; Jäkälävuomankaan näytteissä niitä ei ja sivulle kaartuva pesäke on käyrä. ole. Jäkälävuomassa kasvaa monia muitakin Vuoripalmikkosammal H. callichroum on hy- pohjoisia reliktilajeja, esimerkiksi kururaippa- vin samanlainen. Se on tavallisesti suurikokoi- sammal → Anastrophyllum sphenoloboides ja rus-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 127

kopalmikkosammal Hypnum bambergeri, jotka kalta kaksi näytettä, joista ei tiedetä ovatko ne ovat todennäköisesti levinneet paikalle pian samasta paikasta vai kahdesta eri kohdasta. To- jääkauden päättymisen jälkeen. Siinä vaiheessa dennäköisesti esiintymän uhkana ovat lähinnä itiöpesäkkeet lienevät olleet pohjoisilla samma- satunnaistekijät, mutta myös ilmaston lämpene- lilla tavallisempia. minen saattaa uhata lajia. Mahdollisesti sammal Pääesiintymisalueellaan vuomapalmikko- on löydettävissä Pohjois-Suomesta myös muilta sammal kasvaa rapautuneilla kalkkikallioilla ja kalkkikallioilta. soistumissa, kuusimetsän märissä painanteissa ja Dryas-tundralla. Grönlannissa kasvupaikat Uhanalaisuus Euroopassa ovat kosteilla nummilla. Jäkälävuomassa kas- EUR: NE, EST: -, NOR: -, SWE: - vupaikka on rotkolaakson paikallisilmastollises- Vuomapalmikkosammalen uhanalaisuutta Eu- ti puoliarktisella pohjalla. Sammalnäytteet on roopassa ei ole arvioitu. Suomen lisäksi sitä ei kerätty pienen kalliopaljastuman kuusten var- ole löydetty muualta EU:n alueelta. jostamalta pystyseinämältä. Jäkälävuoman kal- lionseinämät ovat tunnetusti runsaskalkkisia. Suojelu Jäkälävuoma kuuluu Oulangan kansallispuis- Seuralaislajit toon. Herkän luonnon kulumisen estämiseksi Ainoa seuralainen Jäkälävuoman näytteissä on vuoman pohjalle ei ole suunnattu vaelluspol- metsäkamppisammal Sanionia uncinata, mutta kua. Esiintymän tarkka sijainti tulee selvittää Jäkälävuoma on tunnettu rikkaasta kalkinsuo- ja sammalkasvuston kuntoa seurata. Lisäksi sijalajistostaan. Siellä kasvavat mm. sekä vuori- vuomapalmikkosammalen levinneisyyden ko- että pohjanpalmikkosammal. konaistilanteen selvittämiseksi on tarpeen tar- kistaa myös lähilajien kokoelmanäytteet. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Vuomapalmikkosammal on havaittu Kuu- Synonyymit samossa (Ks) Jäkälävuoman rotkolaaksossa Stereodon holmenii (Ando) Ignatov & Ignatova ainoastaan löytövuotenaan 1975, eikä tarkka kasvupaikka ole tiedossa. Löytäjä keräsi pai- Kirjallisuus Ando 1994, Ignatov & Ignatova 2004

Viittaus ◄ Vuomapalmikkosammal Hypnum holmenii kasvaa ainoalla kasvupaikallaan Euroopassa Kuusamon Jäkälävuomassa. Ulvinen, T. 2009: Hypnum holmenii – äärim­ AJ mäisen uhanalainen.

Isopterygiopsis alpicola (Lindb. & Arnell) Hedenäs pohjankiiltosammal, nordlig skimmermossa Erittäin uhanalainen EN § • vastuulaji • D2 Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pohjankiiltosammal on 1–2 cm pitkä, hyvin hento, epäsäännöl- lisen haarainen, harmahtavan vihreä, pehmeinä pikkutuppai- na kasvava haarapesäkkeinen lehtisammal. Hauraan varren pinnalla on iso-onteloisten vaaleiden solujen kerros. Leh- det ovat melko tiheässä, kupe- ria, puikeita ja suippoon kär- keen kapenevia. Lehden laita on pikkuhampainen ja litteä. Keskisuoni on hyvin lyhyt tai se puuttuu kokonaan. Lehden KS

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 129 solut ovat kapeita, tyvellä lyhyitä, eikä lehdessä (EnL) Karesuandoa vastapäätä ja Kilpisjärven ole selviä tyvinurkkasoluja. Lehtien hangoissa seudulta Muotkavaaran–Laassavaaran alueelta on toisinaan kimppuina muutamasta solusta (”tunturi Leutsuvaaran takana”). Tuorein ha- muodostuneita iturihmoja. vainto lajista on vuodelta 2006, jolloin se tuli Pikkukiiltosammalella I. pulchella hennot ver- vastaan muun sammalmateriaalin joukosta sot voivat olla hyvin samankaltaisia kuin poh- Kilpisjärven Goalloroaivilta. Inarin Lapista on jankiiltosammalella. Sen lehdet ovat kuitenkin kaksi näytettä: Inarista Kietsimäjoen Pystykurk- pitempiä ja vähemmän kuperia. Solut ovat myös kiolta 1965 ja Utsjoelta Kevojoen laaksosta Kot- pitempiä eikä varren pinnassa ole suurten ohut- kapahdan pohjoispuolelta 1959. Koillismaalta seinäisten solujen kerrosta. Kuusamon Hämeenvaarasta ja Sallan Takka- selkätunturista kerätyt pohjankiiltosammaleksi Levinneisyys ilmoitetut näytteet ovat osoittautuneet pikku- Pohjankiiltosammalta on löydetty pohjoisen kiiltosammaleksi. pallonpuoliskon pohjoisosista, etupäässä vuo- Kaikki sammalen tunnetut esiintymät ovat ristoista, Pohjois-Euroopan lisäksi Aasian poh- seuduilla, joissa ihmisiä liikkuu melko vähän. joisosista ja Alaskasta. Se on koko levinneisyys- Vanhojen esiintymien nykytilaa ei tunneta, joten alueellaan harvinainen. Pohjois-Ruotsissa on lajin uhkatekijöitä ei pysty arvioimaan. Mahdol- nelisen esiintymää ja se tunnetaan myös Nor- linen ilmaston lämpeneminen saattaa muuttaa jasta. Sammal mainitaan Venäjältä Murmans- lajin kasvupaikkoja sopimattomiksi. Ainoa ny- kin alueelta. Suomesta pohjankiiltosammal on kyesiintymä on ilmeisesti hyvin niukka. löydetty vain viidestä paikasta Tunturi-Lapista. EnL, InL. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: R, EST: -, NOR: EN, SWE: DD Biologia Pohjankiiltosammal on Euroopassa harvinainen. Pohjankiiltosammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- Norjassa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, keitä ei kuitenkaan tunneta, ja sen vuoksi sam- ja Venäjällä se on harvinainen Murmanskin alu- malen sijoittaminen eri sukuihin on vaihdellut. eella. Ruotsissa laji on puutteellisesti tunnettu. Se leviää iturihmojen sekä mahdollisesti samma- lesta irronneiden haarojen avulla. Suojelu Pohjankiiltosammal kasvaa varjoisten lius- Enontekiön Muotkavaaran–Laassavaaran alue ke- tai kalkkikallioitten kuivissa koloissa ja kuuluu Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueen seinämillä tai kosteilla kalliohyllyillä. Selvänä Natura 2000 -rajaukseen kuten Mallan luonnon- kalkinsuosijana sitä ei kuitenkaan voida pitää. puiston rajan tuntumassa sijaitseva Goalloroai- Kasvupaikkoja on mäntyvyöhykkeestä alapal- vin kasvupaikkakin. Inarin Kietsimäjoen kas- jakalle. Sammalen kasvupaikkavaatimuksia ei vupaikka on Lemmenjoen kansallispuistossa ja tunneta kovin tarkkaan. Vaikka pohjankiilto- Utsjoen Kotkapahta on Kevon luonnonpuistos- sammalen tuppaat ovat pieniä, ne ovat ilmei- sa. Enontekiön Kaaresuvannon esiintymä tulee sesti pitkäikäisiä. Kilpisjärvellä laji kasvaa lius- paikallistaa ja rajata erityisesti suojeltavan lajin kekallion suojaisessa tyvikolossa valuvetisen kasvupaikkana sekä mahdollisesti suojella luon- kohdan kupeessa. nonsuojelualueena. Myös muiden esiintymien tarkka paikka ja tilanne on selvitettävä, ja ne on Seuralaislajit huomioitava suojelualueiden käyttö- ja hoito- Pohjankiiltosammalen suomalaisissa museo- suunnitelmissa. näytteissä ei mainita seuralaislajeja. Muualla sen seurasta on havaittu tavallisia kalliosammalia, Synonyymit mm. hohtovarstasammalta Pohlia cruda ja nuo- Amblystegiella alpicola (Lindb. & Arnell) Broth. rasammalta Pterigynandrum filiforme. Isopterygium alpicola (Lindb. & Arnell) Nyholm Mainitut lajit esiintyvät myös Kilpisjärven kasvupaikalla. Muita seuralaisia ovat kielikin- Kirjallisuus nassammal Scapania lingulata ja pikkukiilto- Hedenäs 1998c, Tuomikoski 1939 sammal. Lähistöllä kasvavat ravinteisuudesta kertovat purolehväsammal Mnium lycopodioides Viittaus ja tummauurnasammal Amphidium lapponicum. Ulvinen, T. 2009: Isopterygiopsis alpicola – erit- täin uhanalainen. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Pohjankiiltosammalen kanta Suomessa on hyvin pieni. J.P. Norrlin keräsi sen 1867 Enontekiöltä

130 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Jamesoniella autumnalis (DC.) Steph. kalliokaulussammal, höstöronmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Levinneisyys Kalliokaulussammalta kasvaa sirkumpolaarisesti pohjoisella pallonpuoliskolla: Euroopas- sa, Aasiassa ja Pohjois-Ame- rikassa. Sitä tavataan Suomen lähialueilla Baltiassa ja Länsi- ja Pohjois-Venäjällä, mm. Le- ningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Ruotsin ja Norjan eteläosissa se on jokseenkin yleinen, mutta Tanskassa harvi- nainen. Suomessa laji on eteläi- nen ja yleisimmillään Varsinais- Suomessa. A-U, EH, ES, EP.

TH Biologia Tunnistaminen Kalliokaulussammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- Kalliokaulussammal on kaksikotinen, kellan- tai keet ovat lajilla harvinaisia ja itiöt pieniä. Suvut- tummanvihreä punertavan sävyinen, 1–3(–4) cm toman lisääntymisen keinoja lajilla ei ole. pitkä ja yleensä 1,7–2,4 mm leveä maksasammal. Kalliokaulussammal kasvaa matalina peit- Sen varret ovat kärjestään kohenevia, haaratto- teinä tai yksittäin muiden sammalten joukossa mia tai harvahaaraisia. Mehevällä varrella on kosteilla silikaattikallioseinämillä sekä joskus paljon värittömiä ritsoideja. Lehdet ovat vinoit- lahopuulla ja kannoilla. Laji on riippuvainen tain ja pitkälti varteen kiinnittyneitä, lähekkäin, kosteasta pienilmastosta metsissä, lahopuusta pyöreän soikeita tai neliömäisiä. Lehtien kärki sekä kallioiden valuvetisyydestä. on pyöristynyt. Lehden keskisolut ovat kooltaan 25–35 x 32–38 µm, solujen seinät ovat ohuita, Seuralaislajit trigonit pieniä tai pullistuneita ja kutikula lähes Kalliokaulussammalen seuralaisina esiintyy sileä. Vatsalehdet ovat rihmamaisia ja niitä on turkkikynsisammalta Dicranum fuscescens, vain nuorissa verson osissa. Itujyväset puuttu- isokarvesammalta Frullania tamarisci, isoriip- vat. Periketiaalilehdet ovat tavallisia varsilehtiä pusammalta Neckera crispa, luutasammalta suurempia, pitkulaisia tai pyöreän pitkulaisia. Thamnobryum alopecurum ja hiirenhäntäsammal- Periketiaalilehtien kärjet ovat pyöreitä tai lant- ta Isothecium myosuroides. topäisiä, ja ne ovat tyveltä liuskoittuneita. Sisin periketiaalilehti on joskus pienempi ja liuskoit- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tunut. Vatsaperiketiaalilehti on iso ja liuskainen. Suomesta kalliokaulussammalta on löydetty 30 Periantti on liereä, jokseenkin avosuinen, 4–5- paikalta maan eteläosista. Suurin osa havain- poimuinen kärjestään, ja sen suussa on 5–13 -so- noista on vanhoja, 1800-luvun lopusta ja 1900-lu- luisia hampaita. Itiöt ovat pieniä, 11–15 μm. vun alkupuolelta, ja vuodesta 1990 lähtien lajia Kalliokaulussammal saattaa muistuttaa itu- on löydetty vain kuudelta paikalta. Kaikista Ah- pyörösammalta Odontoschisma denudatum tai venanmaan kuudesta tunnetusta esiintymästä siiransammalia Nardia spp. Kalliokaulussamma- laji on havaittu viimeksi yli sata vuotta sitten. len lehtisoluissa on paljon pieniä öljykappaleita, Varsinais-Suomesta kalliokaulussammalta on kun itupyörösammalella on vain 1–5 ja siiran- löydetty 11 paikalta, joista viisi Lohjalla, mutta sammalilla 1–3 isoa öljykappaletta soluissaan. nykyesiintymiä on vain kolme: Turun Ruissalo Itupyörösammalella on lisäksi aina iturihmoja, (yhdeltä lahorungolta 1996), Laitilan Lylyvuori jotka kalliokaulussammalelta puuttuvat. Siiran- (kallion tyven rapaumakolosta 1992) ja Lohjan sammalten versoilla on vatsalehtiä koko pituu- Koski (kalliolta 1996). Uudeltamaalta laji löy- deltaan, kun kalliokaulussammalella niitä on dettiin viimeksi Espoon Saukonnorosta kalliol- ainoastaan aivan verson kärjessä. ta 1994, vanhat havainnot ovat Helsingistä ja

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 131 Tammisaaresta. Etelä-Hämeestä on yksittäinen Suojelu havainto 1800-luvun lopulta, mutta vuonna Kalliokaulussammalen nykyesiintymistä suojelu- 2001 laji löytyi Lopen Mahlosuolta lahopuulta alueilla sijaitsevat Turun Ruissalon ja Espoon Sau- ja Asikkalan Perättömänlammelta vuonna 2005. konnoron (Nuuksion kansallispuisto) esiintymät. Etelä-Savosta tunnetaan neljä vanhaa kasvu- Halikon Vaisakon esiintymä (1989) on luonnonsuo- paikkaa (Kangasniemi, Lappeenranta, Savitai- jelualueella. Asikkalan Perättömänlampi kuuluu pale), myös Alavudelta (EP) on vanha havainto Natura 2000 -alueeseen. Lisäksi vanha esiintymis- (1932). paikka Lohjan Ivarsissa lienee nykyisin luonnon- Kalliokaulussammalen taantumisen tär- suojelualuetta, mutta todennäköisesti kasvupaikalla keimpänä syynä on tehokas metsätalous Etelä- on tehty hakkuita ennen rauhoitusta. Metsälailla voi Suomessa, etenkin kallioita suojaavan puuston olla suotuisa vaikutus muiden esiintymien säilymi- hakkuut. Myös lahopuun niukkuus sekä kor- selle, jos kallionedustat jätetään hakkaamatta. pien ojitus metsissämme ovat aiheuttaneet kal- Tunnettujen esiintymien tilaa tulee seurata. Suo- liokaulussammalen taantumisen. Kalliokasvu- jelemattomien esiintymien säilyminen tulee varmis- paikkoja voi metsätalouden lisäksi uhata myös taa. Kalliokaulussammalta kannattaa edelleen etsiä louhostoiminta. sopivilta kasvupaikoilta sen levinneisyysalueella.

Uhanalaisuus Euroopassa Synonyymit EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Crossogyna autumnalis (DC.) Schljakov Kalliokaulussammal ei ole Euroopassa uhan- Jungermannia autumnalis DC. alainen. Se on kuitenkin vaarantunut Suomen lisäksi Tšekissä. Se on luokiteltu harvinaiseksi Kirjallisuus Latviassa, Espanjassa ja Italiassa sekä silmällä- - pidettäväksi Luxemburgissa. Venäjällä Karjalan tasavallassa lajin tilanne on puutteellisesti tun- Viittaus nettu. Piippo, S. 2009: Jamesoniella autumnalis – vaaran- tunut.

Jamesoniella undulifolia (Nees) Müll. Frib. etelänkaulussammal, kärröronmossa Äärimmäisen uhanalainen CR D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

seinäisiä, trigonit ovat pieniä tai joskus pullistuneita ja kutikula on epäselvästi papillikas. Ete- länkaulussammalella on yleensä rihmamaisia vatsalehtiä. Itujyvä- set puuttuvat. Periketiaalilehdet ovat lehtiä isompia, pitkulaisia tai neliömäisen pitkulaisia ja poimu- reunaisia, ja tyvireunoissa saattaa KS olla 1–3 pientä hammasta. Vatsa- Tunnistaminen periketiaalilehti on keihäsmäinen Etelänkaulussammal on pienikokoinen 1–2 tai pitkulaisen soikea. Periantti on (–5) cm pitkä ja 1–1,5 mm leveä vaalean vihreä, pitkulaisen munanmuotoinen, yleensä punertava maksasammal. Se on kasvu- kärjestä poimuinen ja suusta su- tavaltaan alustanmyötäinen tai pysty. Varsi on pistunut. Periantin suu on nyhäi- haaraton tai haarova, ja siinä on paljon värittö- nen tai sen hampaat 1–2 -soluisia. miä ritsoideja. Lehdet ovat vinoittain, yleensä Itiöt ovat pieniä, n. 14 μm. hieman verson selkäpuolelle kääntyneitä, lä- Etelänkaulussammal saattaa olla sekoitetta- hekkäin ja lähes pyöreitä, yleensä pituuttaan vissa ekologialtaan samantapaiseen rahkanäi- leveämpiä, ja selkäreuna on johteinen. Lehden vesammaleen Mylia anomala tai kallionäivesam- keskisolut ovat kooltaan 22–25 x 25–33 µm, ohut- maleen M. taylorii, joilla kuitenkin on paksusei-

132 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet näiset, trigonilliset lehtisolut ja tavallisesti koko squarrosa ja paakkurahkasammal Sphagnum com- varren pituudella suuria vatsalehtiä. Lähilajista pactum. kalliokaulussammalesta → J. autumnalis etelän- kaulussammal eroaa suuremman kokonsa ja Kannan kehitys ja uhanalaisuus aaltopoimuisten, selkäpuolelta johteisten lehti- Etelänkaulussammal on havaittu Suomesta ensä perusteella. Ne myös kasvavat erilaisilla vain kerran: siitä on näyte vuodelta 1925 Ah- kasvupaikoilla, kalliokaulussammal varjoisilla venanmaalta Vårdön Hemskäriltä. Laji on mah- kallioilla ja lahopuulla ja etelänkaulussammal dollisesti hävinnyt Suomesta. Ruotsissa etelän- soilla. kaulussammalen häviämisen syinä pidetään kosteikkojen ojituksia ja raivaamista, joskus Levinneisyys taas kasvupaikkojen umpeenkasvua sekä hap- Etelänkaulussammal on yleislevinneisyydeltään pamoitumista. lievästi mereinen. Se tunnetaan harvinaisena molemmin puolin Atlanttia. Euroopassa sitä ta- Uhanalaisuus Euroopassa vataan harvinaisena mantereen etelä-, keski- ja EUR: CR, EST: -, NOR: CR, SWE: RE pohjoisosissa, ja se tunnetaan myös Siperiasta, Maailman uhanalaisten lajien listalla etelänkau- Kiinasta ja Grönlannista. Etelä-Ruotsissa, Nor- lussammal on luokiteltu vaarantuneeksi. Laji on jassa ja Tanskassa sammalella on ollut muutamia äärimmäisen uhanalainen Euroopassa. Se on ää- esiintymiä. Baltian maista ja Venäjältä se puut- rimmäisen uhanalainen Suomen lisäksi Norjas- tuu. Suomesta sitä on löydetty ainoastaan kerran sa ja Itävallassa, erittäin uhanalainen Puolassa, Ahvenanmaalta. A. Brittein saarilla ja Saksassa sekä harvinainen Sveitsissä. Sen on todettu hävinneen Tšekistä ja Biologia Ruotsista. Elinvoimaiseksi lajin kanta on arvioi- Etelänkaulussammal on kaksikotinen. Sukusolu- tu ainoastaan Tanskassa ja Ranskassa. pesäkkeitä ja periantteja on havaittu etelänkau- lussammalnäyteissä usein, mutta itiöpesäkkeet Suojelu ovat harvinaisia. Suomesta kerätyssä näytteessä Ainoa tunnettu esiintymä Vårdön Hemskäril- on myös itiöpesäkkeitä. Huolimatta pienten iti- lä ei sijaitse suojelualueella eikä sen nykytila öiden mahdollisuudesta levitä pitkiä matkoja ole tiedossa. Etelänkaulussammalta tulee etsiä ilmavirtausten mukana, lajin kaukolevintäkyky Hemskärin saarelta sekä sille soveliaan tuntui- lienee rajoittunut. silta kasvupaikoilta muualtakin Ahvenanmaalta Etelänkaulussammal kasvaa lettoisilla soilla, ja Varsinais-Suomesta. luhtaisilla nevoilla ja kosteilla rahkaisilla niityil- lä ja soilla. Se kasvaa kostealla maalla tai turpeel- Synonyymit la muiden sammalten, etenkin rahkasammalten Crossogyna undulifolia (Nees) Schljak. Sphagnum spp., seassa matalina mattoina. Jungermannia schraderi auct.

Seuralaislajit Kirjallisuus Etelänkaulussammalen seuralaisina suomalai- Hallingbäck 1998g, European Committee for sella kasvupaikalla olivat ainakin kangaskar- Conservation of Bryophytes 1995 hunsammal Polytrichum juniperinum ja suoni- huopasammal Aulacomnium palustre. Ruotsissa Viittaus seuralaisina on havaittu rassisammal Paludella Piippo, S. 2009: Jamesoniella undulifolia – ää- rimmäisen uhanalainen.

Jungermannia atrovirens Dumort. pohjankorvasammal, bäckslevmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Pohjankorvasammal on tumman ruskeanvih- siä tai kohenevia. Lehdet ovat harvassa, lähes reinä tai kellanharmahtavina mattomaisina johteettomia, pyöreäkärkisiä ja ehytlaitaisia. peitteinä purokivillä kasvava maksasammal. Lehtisolut ovat ohutseinäisiä tai joskus paksu- Noin 2 cm pituiset versot ovat alustanmyötäi- seinäisiä. Niiden trigonit ovat aivan pieniä tai

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 133 liselle vyöhykkeelle ja vuoristojen alaosiin. Se tunnetaan Pohjois- ja Keski-Euroopasta, Färsaarilta, Is- lannista, Välimeren saarilta, At- lantin saarilta ja Pohjois-Afrikassa Marokosta. Pohjankorvasammal tunnetaan myös Pohjois-Ame- rikasta ja Aasiassa Siperiasta ja Japanista. Pohjoismaissa pieniko- koisempaa muunnosta tavataan laajalti Norjassa ja Ruotsissa, ja se tunnetaan myös Tanskasta ja Baltian maista. Suomessa pohjan- korvasammal on harvinainen. V, PeP, Ks.

Biologia

TH Kaksikotinen pohjankorvasammal tuottaa ylei- sesti itiöpesäkkeitä kesäkuukausina. Itujyväsiä ne puuttuvat. Soluissa on 2-6 öljykappaletta, tai muita suvuttomia leviäimiä pohjankorvasam- mutta joskus öljykappaleet puuttuvat osasta malella ei ole. Kasvupaikat sijaitsevat koskissa lehtilavan soluja. Pohjankorvasammalen koi- vedenalaisina, joten itiöt voivat levitä veden mu- rasversot ovat siittiöpesäkkeiden suojuslehtien kana. Varmaa tietoa itiöiden leviämistavasta ei varrenmyötäisten tyvien vuoksi muita versoja ole, mutta verson kappaleet voivat kulkeutua liereämpiä. Naarasversojen latvassa sijaitsevat veden mukana. periantit on nipukattomia, jopa 4 mm pituisia ja Kivipinnoilla ohuen maakerroksen päällä poimuttuneita, ja niiden suu on hampainen tai kasvava pohjankorvasammal on kalkinsuosija. sahalaitainen. Lisäksi periantin kärkiosan solut Kasvupaikat ovat usein koski- ja purokivillä, jot- ovat pituutensa levyisiä. Itiöt ovat pienehköjä, ka ovat ainakin ajoittain vedenalaisina, ja poh- halkaisijaltaan 10–19 µm, ja niiden pintaa peit- jankorvasammal sietää varsin voimakasta vir- tävät pienet papillit. tausta. Se suosii kasvualustanaan kalkkikiveä, Hyvin muunteleva pohjankorvasammal mutta tulee toimeen muillakin kasvualustoilla muodostaa vaihettuvien ominaisuuksien jat- ravinteisissa vesissä. Pohjankorvasammal ei sie- kumon, eikä lajin taksonomiasta ja nimistöstä dä kuivumista, vaan se vaatii kasvupaikoillaan olla kaikilta osin yksimielisiä. Suomessa Kiskon vähintään tihkuvettä. Kärkelänkosken esiintymä edustaa kookkaam- paa ja pohjoiset esiintymät pienikokoisempaa Seuralaislajit muunnosta. Muut kalkkipitoisilla koskikivillä kasvavat sam- Pohjankorvasammal muistuttaa muita sa- malet, mukaan luettuna pikkukorvasammal ja mankaltaisten kasvupaikkojen korvasammalia, kalkkikorvasammal → J. confertissima, voivat mutta on erotettavissa lähilajeistaan nipukatto- esiintyä yhdessä pohjankorvasammalen kans- man perianttinsa ja punaisen värityksen puuttu- sa. Seuralaisina on tavattu myös hetealvesam- misen perusteella. Lisäksi pohjankorvasamma- mal Chiloscyphus polyanthos, kinnassammalia len erottaa savikkokorvasammalesta J. gracillima Scapania spp. sekä isonäkinsammal Fontinalis reunuksettomien lehtiensä sekä kalvaskorva- antipyretica, säiläsammal Blindia acuta ja etelän- sammalesta J. hyalina ja koskikorvasammalesta purosammal Hygrohypnum luridum. → J. obovata värittömien ritsoidiensa perusteella. Pikkukorvasammalen J. pumila ja pohjankorva- Kannan kehitys ja uhanalaisuus sammalen steriilien versojen erottaminen voi ol- Pohjankorvasammal tunnetaan Suomessa nel- la lähes mahdotonta, mutta suvullisina niiden jästä paikasta, joista pohjoiset esiintymät Tor- erottaminen ei tuota ongelmia. Pikkukorvasam- nion (PeP) Kalkkikoskella, Kuusamossa (Ks) mal on yksikotinen, ja sen periantit ovat suippo- ja Posion Lakikorvenpurossa edustavat pie- kärkisiä ja vain hiukan poimuttuneita. nikokoisempaa levinneisyydeltään pohjoista muunnosta, kun taas Kiskon Kärkelänkosken Levinneisyys (V) esiintymä kookkaampaa eteläistä muunnos- Pohjankorvasammalen kokonaislevinneisyys on ta. Kuusamon Kiutakönkään (1997) esiintymä taksonomisten ongelmien vuoksi epäselvä. Le- on löydetty äskettäin ja laji tunnetaan Posiolta vinneisyydeltään pohjankorvansammal lienee vuodelta 1993. Sen sijaan Tornion Kalkkikosken keskittynyt pohjoisen pallonpuoliskon boreaa- esiintymän (1968) nykytilasta ei ole tietoa. Kis-

134 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet kon Kärkelänkosken kasvupaikalla (2002) poh- Pohjankorvasammalen esiintymien suojele- jankorvasammal on runsas ja elinvoimainen. misessa on keskeistä virtaaman ja veden laadun Pohjankorvasammalen uhanalaisuuden syy- muutosten estäminen. Esimerkiksi Kärkelänkos- nä on vesirakentaminen ja kaivostoiminta. Esiin- ken yläjuoksun patoaminen alentaisi virtaamaa tymiä uhkaa ensisijaisesti kaivostoiminta. Myös pohjankorvasammalen esiintymän kohdalla ja vesirakentaminen, koskien virtausten säännös- saattaisi aiheuttaa kasvustojen kuivumisen, mi- tely ja veden laadun muutokset esimerkiksi kä puolestaan on sammalelle kohtalokasta. valuma-alueen yläjuoksulla tapahtuvien maan- käytön muutosten kuten metsien hakkuiden Synonyymit seurauksena voivat uhata lajin kasvupaikkoja. Aplozia riparia (Taylor) Dumort. A. riparia var. rivularis Bernet Uhanalaisuus Euroopassa A. atrovirens (Dumort.) Dumort. EUR: LC, EST: EN, NOR: LC, SWE: LC Jungermannia lanceolata L. emend. Grolle var. Taksonomisten epäselvyyksien vuoksi pohjan- lanceolata korvasammalen uhanalaisuuden arviointi on J. lanceolata var. atrovirens (Dumort.) Damsh. vaikeaa ja puutteellista. Laji on kuitenkin luo- J. riparia Taylor kiteltu erittäin uhanalaiseksi Virossa, vaarantu- J. tristis Nees neeksi Tšekissä ja taantuneeksi Belgiassa. Lisäksi Solenostoma atrovirens (Dumort.) Müll.Frib. se on puutteellisesti tunnettu Liettuassa. S. triste (Nees) Müll.Frib. S. sphaerocarpoideum (De Not.) Paton & Suojelu E.F.Warb. Kiutakönkään esiintymä sijaitsee Oulangan kan- sallispuiston alueella ja Posion Lakikorvenpuro Kirjallisuus kuuluu Livojärven rantojensuojeluohjelman ra- Arnell 1956, Damsholt 2002, Huttunen ym. 2003, jaukseen. Tornion Kalkkikosken ja Kiskon Kär- Paton 1999, Ulvinen ym. 2002 kelänkosken esiintymäpaikkoja ei ole suojeltu. Kiskon esiintymän säilymistä saattaa edesauttaa Viittaus ehdotettu Kärkelänkosken vanhan ruukkikylän Laaka-Lindberg, S. 2009: Jungermannia atrovi- suojeleminen kulttuuriarvojen perusteella. rens – vaarantunut.

Jungermannia confertissima Nees kalkkikorvasammal, njurslevmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • vastuulaji • D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Kalkkikorvasammal on kellan tai ruskehtavan penee jyrkästi nipukaksi, jonka vihreitä, joskus melkein mustia laikkuja muo- suu on matalahampainen. Itiöt dostava maksasammal. Sen lähes haarattomat ovat keskikokoisia, noin 15–22 varret ovat 0,5–4 cm pitkiä ja 1–2 mm leveitä. µm. Versoilla on usein etenkin avoimilla kasvupai- Kalkkikorvasammal muis- koilla purppuranpunaista sävyä. Varren alapin- tuttaa muita korvasammalia, nalla ja usein myös lehtien ja periantinkin tyvillä erityisesti rantakorvasammalta on runsaasti pitkiä, värittömiä tai ruskehtavan- J. sphaerocarpa ja kääpiökorva- punaisia ritsoideja, jotka muodostavat selvän sammalta J. jenseniana. Rit- nauhamaisen varren levyisen kimpun. Munu- soidien muodostama nauha aismaiset ehytlaitaiset lehdet ovat kiinnittyneet varren alapinnalla erottaa sen vinosti varteen. Lehtisolujen seinät ovat ohuita, molemmista lajeista, vaikka mutta trigonit usein pulleita. Lehtisolujen pinta rantakorvasammalellakin saat- on hienouurteinen. Vatsalehtiä ei ole. Siittiöpe- taa joskus olla ritsoideja lehtien säkkeiden suojuslehdet ovat varsilehtien kal- tyvillä. Kummallakaan lähila- taisia, ja ne sijaitsevat varren latvassa periantin jilla ei ole purppuranpunaista alapuolella. Periantti on ylösalaisin käännetyn väriä versoissaan, vaikka ne voivatkin valoisalla päärynän muotoinen, ja noin puolet siitä ulottuu paikalla värjäytyä ruskehtavanpunaisiksi. Myös suojuslehtien yläpuolelle. Periantin yläosassa on kasvupaikat ovat erilaisia: rantakorvasammal 4–5 terävää poimua. Kärjestään periantti suip- kasvaa myös happamilla kasvualustoilla puro-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 135 rantakalliolta ja virtapaikan kiveltä. Muista kas- vupaikoista poikkeavasti on Ilomantsin esiinty- mässä kasvualustana paljas maa kuusimetsän ja rahkasuon välillä. Paanajärven alueella Venäjäl- lä se on tavattu myös tien varsilta.

Seuralaislajit Suomen esiintymissä kalkkikorvasammalen seuralaisina kasvavat pohjankorvasammal → J. atrovirens, rantapyörösammal Odontoschis- ma elongatum ja seittisammal Blepharostoma trichophyllum. Skandinavian tunturialueilla kalk- kikorvasammalen seuralaisina on kivialustalla tavattu mm. hiidensammal Preissia quadrata, tul- vahammassammal Leiocolea gillmanii ja lettonau-

TH hasammal Aneura pinguis. Lumenviipymillä sen seurassa on kasvanut myös lapinkorvasammal jen varsilla, ja kääpiökorvasammal on avoimen J. polaris, paljakkakuurasammal Anthelia juratz- savimaan ja ojanpenkkojen pioneerisammal. kana, purokaltiosammal Harpanthus flotovianus ja Kääpiökorvasammal on lisäksi huomattavasti pikkukämmensammal Tritomaria scitula. pienikokoisempi, alle 1 cm mittainen. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Levinneisyys Kalkkikorvasammal tunnetaan Suomesta neljäs- Kalkkikorvasammal on yleislevinneisyydeltään tä paikasta. Laji löydettiin meillä vasta vuonna arktisten alueiden ja vuoristojen sammal, jota 1980 Utsjoelta (InL). Sittemmin se on löydetty tavataan Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan vuo- Kuusamosta (Ks) Kiutakönkäältä (1997) ja Sallan ristoissa, Venäjällä ja Balkanilla. Aasiassa Kau- Kiekeröjoelta (2003) sekä Ilomantsin (PK) Pikku kasuksella, Siperiassa, Japanissa ja Himalajalla. Kotavaaralta (2001). Viimeksi mainittu havainto Pohjois-Amerikan mantereen pohjoisosissa sam- on kuitenkin näytteen pienuuden vuoksi epä- malta on harvakseltaan Brittiläisessä Kolumbi- varma. assa lännessä, Michiganissa ja Quebecissä idässä Kalkkikorvasammalen uhanalaisuuden sekä Kanadan arktisilla saarilla. Se tunnetaan syynä on ennen muuta vesirakentaminen. Kal- myös Grönlannista, Islannista ja Huippuvuoril- kinvaatijasammalta voi uhata kalkkikallioiden ta. Pohjois-Venäjällä sitä on mm. Murmanskin louhinta. Oulangan kansallispuistossa sijaitse- alueella ja Karjalan tasavallassa Paanajärvellä. va esiintymä saattaa kärsiä turistien aiheutta- Pohjoismaissa sen levinneisyys on keskittynyt masta kulumisesta. Arktista vuoristosammalta Norjan ja Ruotsin tuntureille, ja sitä on vain saattaa uhata myös ilmaston lämpeneminen ja harvoin tavattu alankoalueilta. Tanskasta sitä ei sen mukanaan tuomat muutokset paikallisissa tunneta, mutta Baltiasta lajista on havaintoja Vi- lämpö- ja kosteusolosuhteissa sekä umpeenkas- rosta. Suomessa kalkkikorvasammal tunnetaan vaminen. maan itä- ja pohjoisosista. PK, Ks, InL. Uhanalaisuus Euroopassa Biologia EUR: LC, EST: DD, NOR: LC, SWE: LC Yksikotisen kalkkikorvasammalen siittiöpe- Kalkkikorvasammalen kanta lienee vakaa säkkeet ja munapesäkkeistöt sijaitsevat samalla useimmissa Keski-Euroopan maissa. Se on versolla, ja periantteja tavataan melko usein. kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi Huippu- Itiöpesäkkeetkään eivät ole harvinaisia. Itiöiden vuorilla, Tšekissä ja Espanjassa, ja sen tilanne leviämiskyvystä ei ole tietoa, mutta todennäköi- on tulkittu puutteellisesti tunnetuksi Virossa ja sesti kaukolevintää voi tapahtua. Suvuttomia Slovakiassa. leviäimiä kalkkikorvasammalella ei ole. Nimensä mukaisesti kalkkikorvasammal kas- Suojelu vaa kalkkipitoisilla kivillä ja maalla. Se muo- Ilomantsin esiintymä on Koitajoen Natura 2000- dostaa tyypillisesti puhtaita laikkuja kiville alueella. Kiutaköngäs on Oulangan kansallis- ja kallioseinämille kosteisiin kalkkikallioiden puistossa. Sallan Kiekeröjoen esiintymä ei ole halkeamiin ja rotkoihin, ja kasvaa vain harvoin suojellulla alueella, vaikkakin joen vastaranta muiden sammalten seassa. Se kasvaa myös kalk- kuuluu Oulangan kansallispuistoon. Utsjoen kituntureilla kostealla maalla lumenviipymäpai- esiintymä kuuluu Kaldoaivin erämaa-aluee- koilla. Suomen esiintymät ovat kalkkipitoiselta seen.

136 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kalkkikorvasammalen esiintymien, etenkin Synonyymit Utsjoen esiintymän, tila ja tarkka sijainti tulee Jungermannia scalariformis Nees selvittää. Suojelemattomilla alueilla sijaitsevat Nardia levieri Steph. esiintymät tulee suojella luonnonsuojelualuei- Solenostoma confertissimum (Nees) Schljakov na. Oulangan kansallispuiston esiintymä tulee S. levieri (Steph.) Steph. suojata turistien aiheuttamalta kulumiselta esi- merkiksi ohjaamalla kulkureitit siten, etteivät Kirjallisuus ne kulje kalkkikorvasammalen kasvupaikan Damsholt ym. 1980, Potemkin 2004 läheltä. Laji on suhteellisen uusi lisä maksa- sammallajistoomme, joten sitä tulee vielä et- Viittaus siä soveltuvilta kasvupaikoilta Pohjois- ja Itä- Laaka-Lindberg, S. 2009: Jungermannia confer- Suomessa. tissima – äärimmäisen uhanalainen.

Jungermannia obovata Nees koskikorvasammal, äggslevmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Usein periantillisina laik- kuina kasvavan koskikorva- sammalen voi sekoittaa mui- hin korvasammaliin, ennen kaikkea kalvaskorvasamma- leen J. hyalina, jolla myös on ruskeanpunertavia ritsoideja. Kalvaskorvasammalen lehdet ovat leveimmillään tyveltä, kun taas koskikorvasammalen leh- det kapenevat tyveä kohti. Kal- vaskorvasammalen lehtisolujen TH trigonit ovat suuria ja pullistu- Tunnistaminen neita, ja solujen pinta on sileä. Tuoreena porkkanantuoksuinen koskikorva- Lisäksi kalvaskorvasammal on sammal on maksasammal, joka kasvaa tumman- kaksikotinen, kun koskikorva- vihreinä tai punertavan ruskeina, joskus purp- sammal on yksikotinen. puransävyisinä laikkuina tai yksitellen muiden sammalten seassa. Sen harvahaaraiset tai haa- Levinneisyys rattomat versot ovat suikertavia tai kohenevia Pohjoisen havumetsävyöhykkeen vuoristoissa ja noin 0,5–5 cm pitkiä. Varsien vatsapuolella tavattavan koskikorvasammalen levinneisyys on usein ituversoja ja runsaasti tyvistään purp- ulottuu Euroopassa Länsi-, Keski- ja Itä-Euroo- puran- tai ruskeanpunaisia ritsoideja. Varsinkin pan vuoristoihin ja Balkanille, sekä Pohjois- ja varren tyvipuolella harvassa olevat lehdet ovat Keski-Venäjälle. Aasiassa sitä tavataan Turkista soikeita tai pyöreitä ja leveimmillään keskeltä. Kaukasukselle ja Kaukoitään ulottuvalla vyö- Lehtisoluissa on mustat tai purppuranväriset hykkeellä ja Pohjois-Amerikassa sekä länsi- että seinät, ja trigonit ovat pieniä tai puuttuvat ko- itäosien vuoristoissa. Sitä on myös Grönlannissa, konaan. Lehtisolujen pinta on selvästi uurteinen. Färsaarilla, Islannissa ja Huippuvuorilla. Se on ko- Siittiöpesäkkeiden suojuslehdet ovat 2– 4 parina ko levinneisyysalueellaan harvinainen. Sammal perianttien takana, joskus muutaman kasvul- kasvaa Venäjällä Suomen lähialueilla Karjalan ta- lisen lehtiparin erottamina periantista. Muo- savallassa Paanajärvellä sekä Murmanskin alueel- doltaan ne ovat kasvulehtien kaltaisia, mutta la. Lajia ei tunneta Baltian maista eikä Tanskasta. hieman suurempia ja tyvestään pullistuneita. Pohjoismaissa levinneisyys on painottunut alueen Munapesäkkeiden suojuslehdet ovat kasvaneet pohjoisosiin, mutta lajia tavataan harvinaisena tyvistään noin puoleen väliin asti yhteen perian- Etelä-Ruotsissa ja -Norjassa aina 1400 m korke- tin kanssa. Periantti on noin 2 mm pituinen ja uteen saakka. Suomessa se on harvinainen maan syvään 4–6 -taitteinen. itä- ja pohjoisosissa. EH, PK, Kn–KiL, EnL, InL.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 137 Biologia vaintotietoja 2000-luvulta osittain seurauksena Koskikorvasammal on yksikotinen, ja siittiö- ja siitä, että laji on alettu tuntea paremmin ja sitä on munapesäkkeistöt sijaitsevat samalla versolla osattu etsiä soveltuvilta kasvupaikoilta. peräkkäin. Versot ovat usein sukusolupesäk- Koskikorvasammalen uhanalaisuuden syynä keellisiä, ja itiöpesäkkeitäkin tavataan yleisesti. on vesirakentaminen. Monet koskikorvasamma- Itiöt ovat keskikokoisia, 16–21 µm. Ituversot, joi- len kasvupaikoista ovat suhteellisen kaukana ta silloin tällöin kehittyy, toimivat suvuttomina asutuilta alueilta, mutta esiintymiä voivat uhata leviäiminä. muun muassa metsäautoteiden rakentaminen, Puroissa ja koskissa, purojen penkoissa ja joskus metsän hakkuista aiheutuvat purojen ja lähtei- myös kivillä lähteissä kasvava koskikorvasam- köiden vesitalouden ja virtaaman muutokset se- mal ei ole kasvualustan happamuuden suhteen kä koskien ja purojen rakentaminen ja perkaus. vaatelias, vaan se voi esiintyä sekä kalkkipitoisilla Pohjoisen lajin elinympäristöt saattavat muut- ja emäksisillä että happamilla paikoilla. Suomen tua sopimattomiksi myös ilmastonmuutoksen esiintymät eivät ole kalkkiseuduilla. Sammal voi seurauksena. muodostaa helposti tunnistettavia tummanvih- reitä puhtaita kasvustoja, mutta esiintyy myös Uhanalaisuus Euroopassa yksin versoin muiden sammalten seassa, jolloin EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC sen havaitseminen voi olla vaikeaa. Koskikorvasammalen kanta on vakaa useim- missa Euroopan maissa. Se on kuitenkin vaa- Seuralaislajit rantunut Saksassa ja Italiassa. Belgiassa se on Koskikorvasammalen seuralaisina tavataan mui- luokiteltu harvinaiseksi sekä Slovakiassa ja ta purojen ja koskien sekä lähteiköiden sammalia. Venäjällä Karjalan tasavallassa puutteellisesti Suomen esiintymissä sen seurassa ovat kasvaneet tunnetuksi. lehtisammalista mm. säiläsammal Blindia acuta, rantasuikerosammal Sciuro-hypnum plumosum, Suojelu pikkuvesikonsammal Dichodontium pellucidum, Vain alle puolet koskikorvasammalen tunne- pohjanpurosammal Hygrohypnum alpestre, roso- tuista esiintymistä sijaitsee suojelualueilla mm., purosammal H. duriusculum, koukkupurosammal Paljakan luonnonpuistossa, Siikavaaran ja Eli- H. ochraceum, koskipaasisammal Schistidium agas- myssalon luonnonsuojelualueilla, Pallas-Ylläs- sizii ja lettomarrassammal Tayloria lingulata sekä tunturin kansallispuistossa. Enontekiön esiinty- maksasammalista kantokorvasammal J. leiantha, mistä Skirhasjohka on mukana Käsivarren tun- purokaltiosammal Harpanthus flotovianus,heteal - turijärvien rantojensuojeluohjelman rajauksessa vesammal Chiloscyphus polyanthos, pahtakinnas- ja Urttasvarri Käsivarren erämaa-alueella. Myös sammal → Scapania crassiretis ja purokinnassam- Inarin Verkkojärven ja Sarmikuusikon esiinty- mal S. undulata. Muualla seuralaisina mainitaan mät ovat erämaa-alueella. Posion Korouoman lisäksi ojakinnassammal S. curta, tunturikinnas- Saukko-ojan esiintymä kuuluu lehtojensuoje- sammal S. uliginosa, kuppilapasammal Pellia nee- luohjelman rajaukseen. Muut esiintymät ovat siana ja mäkäränsammal Hygrobiella laxifolia. suojelualueiden ulkopuolella. Vanhojen esiintymäpaikkojen tilanne tulee Kannan kehitys ja uhanalaisuus selvittää. Koskikorvasammalta on edelleen syytä Koskikorvasammal tunnetaan noin kolmelta- etsiä sopivilta kasvupaikoilta paitsi Pohjois-Suo- kymmeneltä paikalta Itä- ja Pohjois-Suomesta. mesta myös etelämpää, sillä lajia on vastikään Vanhin tieto lajista on Inarin Lapista Inarista löydetty Korpilahdelta ja Ilomantsista. vuodelta 1870. Pohjoisimmat havainnot ovat Ina- rin kolmen esiintymän (1870 Verkkojärvi, 1960 Synonyymit Inarin Kirkonkylä, 2006 Sarmikuusikko) lisäksi Jungermannia subelliptica (Lindb. ex Kaal.) Le- Utsjoelta (2004) ja Enontekiön Lapista (1961, 1968, vier 2002). Esiintymistä suurin osa, yhteensä 11 löy- Nardia obovata Lindb. var. minor Carrington töpaikkaa, sijaitsee Kainuussa. Laji on löydetty Plectocolea obovata (Nees) Mitt. myös Koillismaalta (Posio 1976, 2003, Taivalkos- Solenostoma obovatum (Nees) C.Massal. ki kolme esiintymää 2007). Perä-Pohjanmaalta laji tunnetaan Rovaniemeltä kahdesta paikasta Kirjallisuus (1935, 2003). Oulun Pohjanmaalta Pudasjärveltä - neljästä paikasta (2006, 2007) ja Pohjois-Karjalasta Ilomantsista (2001). Eteläisin tunnettu esiintymä Viittaus on Etelä-Hämeessä Korpilahdella (2005). Koski- Laaka-Lindberg, S. 2009: Jungermannia obovata korvasammalesta on suhteellisen paljon uusia ha- – vaarantunut.

► Koskikorvasammal Jungermannia obovata kasvaa Posion 138 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Korouomassa. TU

Kiaeria falcata (Hedw.) I.Hagen sirppiahmansammal, kloborstmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Rhabdoweisiaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Sirppiahmansammalen le- vinneisyys ulottuu Länsi- ja Keski-Euroopan (Alpit, Tatra ja Pyreneet) sekä Aasian ja Poh- jois-Amerikan vuoristoihin ja arktisille alueille. Sitä on myös Islannissa, Färsaarilla, Huippu- vuorilla ja Venäjällä Murmans- kin alueella. Baltian maista sitä ei tunneta. Skandinaviassa sammalta tavataan Ruotsissa ja Norjassa. Suomesta laji tunne- taan luoteisen Lapin tuntureilta. EnL.

Biologia Sirppiahmansammal on yksikotinen, mutta itiöpesäkkeet ovat melko harvinaisia. Itiöt ovat pieniä, mistä lienee hyötyä kaukolevinnässä. TH Erityisiä suvuttoman lisääntymisen keinoja sil- Tunnistaminen lä ei ole. Sirppiahmansammal on tuppaina tai peitteinä Sirppiahmansammal kasvaa tunturipalja- tunturialueella kasvava kärkipesäkkeinen leh- koiden lumenviipymillä, tunturikankailla ja tisammal. Se kasvaa enintään 3 cm mittaiseksi ja törmissä kostealla hiekalla, harvemmin kosteil- on väriltään kellanvihreästä vihreään. Sirppiah- la kallioilla. Se on kalkinkarttaja. Sitä esiintyy mansammalen lehdet ovat nimensä mukaisesti keskipaljakalle saakka. säännöllisen sirppimäisesti yhteen suuntaan käyriä. Kuten muilla ahmansammalilla, lehden Seuralaislajit kärkiosat ovat kapean piiskamaisia ja hampaisia. Kuottuskaisin esiintymässä sirppiahmansam- Solut ovat lehden kärkiosassa suorakaiteen tai mal ei joudu kilpailemaan muiden lajien kanssa, neliön muotoisia, ja niissä on matalia papilleja. mutta lähellä kasvavat tunturikarstasammal An- Tyvinurkkasolut ovat vain vähän erilaistuneita. dreaea blyttii ja tunturiahmansammal. Ruotsissa Itiöpesäkkeet ovat pitkäperäisiä, lähes pystyjä. sen seuralaisina mainitaan mm. kirsisammal Itiöt ovat pieniä, 11–14 µm. Pleurocladula albescens, vuorikarhunsammal Po- Sirppiahmansammalen versot muistuttavat lytrichastrum alpinum, tunturikarhunsammal P. kasvutavaltaan kynsisammalia Dicranum spp. sexangulare ja pohjanvarstasammal Pohlia drum- Yleisen kallioahmansammalen K. blyttii lehdet mondii. ovat taipuilevia tai kuivina hieman kiharoita, kun taas sirppiahmansammalen lehdet ovat Kannan kehitys ja uhanalaisuus säännöllisen sirppimäisesti yhteen suuntaan Suomessa tunnetaan neljä sirppiahmansam- käyriä. Lehtien lisäksi sirppiahmansammalen malen esiintymää luoteisen Lapin tuntureilta erottaa kallioahmansammalesta itiöpesäkkeen (EnL). Laji on kerätty Iso-Mallan pohjoispuolelta suun rengassolukko, joka ei irtoa, kun taas kal- (Raasa) sekä Kuonjarvarrilta vuonna 1935. Kuot- lioahmansammalen rengassolukko irtoaa. Tun- tuskaisilta on myös samalta vuodelta näyte, ja turiahmansammalen K. starkei solut ovat lähes samoilta seuduilta löydettiin elinvoimainen kas- sileitä, lavan tyviosan pitkissä soluissa on huo- vusto uudelleen vuonna 2002 silikaattikallion kosia ja tyvinurkkasoluryhmä on selvemmin eri- penkereeltä. Haltin eteläpuolelta on näytetieto laistunut. Pesäkkeettömänä saattaa joskus olla vuodelta 1958. vaikeaa erottaa sirppiahmansammalta kallio- ja Sirppiahmansammalen taantumisen on ole- tunturiahmansammalesta. tettu aiheutuneen pienen populaation sisäisistä ◄ Enontekiön Haltin Ridnitsohkkan laen tunturipaljakkaa. Karua keskipaljakkaa luonnehtivat taajat maksasammal­ kasvustot ja tuppaina kasvavat ahmansammalet Kiaeria spp. KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 141 tekijöistä. Pohjoisen lajin menestymiseen tule- Suojelu vaisuudessa saattaa vaikuttaa ilmaston lämpe- Iso-Mallan Raasan esiintymää lukuun ottamat- neminen. Pieniä esiintymiä uhkaavat myös eri- ta esiintymät ovat Käsivarren erämaa-alueella. laiset satunnaistekijät sekä mahdollisesti myös Kuottuskaisin esiintymän tilaa tulee seurata. La- maaperän kuluminen porojen ylilaidunnuksen jia tulee etsiä edelleen vanhoilta kasvupaikoilta vuoksi. ja muualta sopivista elinympäristöistä.

Uhanalaisuus Euroopassa Synonyymit EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Arctoa falcata (Hedw.) Loeske Sirppiahmansammal ei ole Euroopassa uhanalai- nen. Ruotsin tuntureilla sirppiahmansammal on Kirjallisuus harvinaisehko, mutta sitä ei ole luokiteltu uhan- Mårtensson 1956 alaiseksi, kuten ei Norjassakaan. Espanjassa ja Portugalissa laji on luokiteltu harvinaiseksi. Viittaus Juslén, A. 2009: Kiaeria falcata – vaarantunut.

Leiocolea badensis (Gottsche) Jörg. kääpiöhammassammal, dvärgflikmossa Vaarantunut VU A1c+2c, D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

malta, mutta lehtisolut ovat kool- taan 25x30 µm, trigonit pulleita ja kutikula viiruinen. Laji voi muis- tuttaa hieman myös pikku­limi­ sammalta Lophocolea minor, joka kääpiö­hammas­sammalesta poi- keten on aina vatsa­lehdellinen, ja sillä on runsaasti vihreitä itu­ jyväsiä. Itujyväsiltään puner- tavat paljaalla maalla viihtyvät hiekkalovisammal Lophozia ex- cisa ja kalkkilovisammal­ → L. perssonii on myös helppo erottaa KS kääpiöhammas­sammalesta, joka Tunnistaminen ei tuota itujyväsiä lainkaan. Pieninä vaalean vihreinä tai kellanruskeanvih- reinä kasvustolaikkuina tai hajaversoin muiden Levinneisyys sammalten seassa kasvava kääpiöhammas- Kääpiöhammassammal kasvaa monin paikoin sammal on lovilehtinen 0,3–1 cm pitkä mak- pohjoisella pallonpuoliskolla lauhkean ja vii- sasammal. Varsi on muista meikäläisistä ham- leän vyöhykkeen kalkkiseuduilla. Euroopassa mas- ja lovisammalista Lophozia spp. poiketen laji on laajalle levinnyt, mutta Välimeren mais- läpikuultava ja sen kuorisolut ohutseinäisiä. sa se esiintyy vain pohjoisosissa.­ Levinneisyys Kaksiliuskaiset matalaloviset kylkilehdet ovat ulottuu Aasiassa Turkista Itä-Siperiaan ja Poh- tylppä- (naaraat) tai teräväkärkisiä (koiraat). jois-Amerikassa mantereen lauhkean vyöhyk- Vatsalehdet tavallisesti puuttuvat tai ovat pie- keen poikki pohjoisessa tundravyöhykkeellä niä ja kapeita, vain 2–3 solun mittaisia. Solut aina Grönlantiin asti. Sitä on myös Islannissa ja ovat lehden keskiosassa melko kookkaita (35 x Huippuvuorilla. Lajia tavataan Virossa ja Liet- 35–45 µm), niiden trigonit ovat pieniä ja solujen tuassa sekä Luoteis- ja Pohjois-Venäjällä mm. kutikula sileä. Periantit ovat tavallisia, sileitä ja Karjalan tasavallassa ja Murmanskin alueella. muodoltaan sylinterimäisiä tai nuijamaisia. Itiöt Pohjoismaissa lajia on monin paikoin alanko- ovat pieniä, 12–15 μm. seuduilta tuntureille. Suomessa se on harvi- Pienikokoiset kolo­hammas­sammalen L. colla- nainen ja kalkkialueille keskittynyt. V, PK, Ks, ris versot voivat muistuttaa kääpiöhammassam- KiL, EnL.

142 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Biologia taja 1883), jota ei ole myöhemmin paikallistettu Kääpiöhammassammal on kaksikotinen laji, tarkemmin. Kolarin (KiL) Huukin Mannajoen jonka koiraat ovat selvästi naaraita pienempiä. rannan kalkkilohkareelta 1877 havaittu esiinty- Itiö­pesäkkeitä esiintyy yleisesti, mutta itujyväsiä mä saattaa olla hävinnyt, mutta sen tilannetta ei laji ei tuota. Pienet itiöt voivat mahdollisesti levi- ole huolellisesti selvitetty. Enontekiön Lapissa tä pitkiä matkoja ilmavirtojen mukana. lajia on löydetty Kilpisjärven Pikku-Mallalta, Kääpiöhammassammal kasvaa tavallisesti Kuonjarvarrin Kalkkinokalta, Toskalharjilta ja paljaalla kalkkimaalla, kalkkikallioiden raoissa Bumbovarrilta, mutta kaikki havainnot ovat ja törmissä sekä tuntureiden kalkkipahtojen hyl- 1930- ja 1960-luvuilta. lyillä ja rinteillä. Elinympäristöt ovat tavallisesti Kalkkikivialueiden kaivostoiminta on hä- jokseenkin varjoisia ja suojaisia. Lajin voi tavata vittänyt kääpiöhammassammalelle soveltuvia kalkkialustalta myös purojen ja jokien partaalta, elinympäristöjä ja osan vanhoista esiintymistä. ajoittain upoksistakin. Kääpiöhammassammal Lajille sopivat elinympäristöt ovat meillä luon- levittäytyy tehokkaasti kasvupaikkojensa maa- taisesti harvinaisia ja kanta pirstaleinen. paljastumille. Sitä ei kuitenkaan ole meillä tavat- tu kalkkialueiden ojista tai tienpientareilta. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Seuralaislajit Kääpiöhammassammal ei ole uhanalainen Eu- Etelä-Suomessa lajin tyypillisenä seuralaise- roopassa. Suomen lisäksi se on uhanalaislistoil- na kasvaa liuskalapasammal Pellia endiviifolia. la Norjan Huippuvuorilla, Latviassa, Venäjällä Pohjoisempana seuralaisiin kuuluvat mm. ko- Karjalan tasavallassa ja Murmanskin alueella, lohammassammal, hiidensammal Preissia qua- Hollannissa, Belgiassa, Puolassa, Tšekissä ja Es- drata ja loukko­kinnassammal Scapania gymnos- panjassa. tomophila, sekä Kuusamossa myös harvinainen kalkki­lovi­sammal. Käsivarren Lapin tuntureilta Suojelu kääpiöhammas­sammalen seuralaisina maini- Kääpiöhammassammalen kolme nykyistä esiin- taan niinikään kalkki­pitoisesta maasta pitävät tymää ovat luonnonsuojelualueilla, mutta Loh- pulkkasammal Sauteria alpina ja karvakäppyrä- jan Virkkalan entisen sementtitehtaan läheistä sammal Mannia pilosa sekä ekologialtaan laaja- esiintymää ei ole suojeltu. Ilmeisesti lajin kanta alaisen seittisammalen Blepharostoma trichophyl- Oulangan kansallis­puistossa on suppea, mutta lum muunnos var. brevirete. elin­voimainen. Enontekiön­ Lapin vanhat esiin- tymät sijoittuvat Mallan luonnonpuistoon ja Kannan kehitys ja uhanalaisuus Käsivarren erämaa-alueelle. Kääpiöhammassammal tunnetaan maastam- Vanhojen kasvupaikkojen tarkka sijainti me 14 paikalta, joista ainoastaan neljästä on ja esiintymien laajuus tulee selvittää. Laji voi havaintoja vuodesta 1990 lähtien. Esiintymät jossain määrin kärsiä elinympäristöjensä um- keskittyvät maan laajimpien kalkkikiviesiin- peenkasvusta ja varovainen vesakon raivaus tymien tuntumaan. Etelä-Suomessa se tunne- sekä heinikon tai varvikon perkaus lajin kasvu- taan Varsinais-Suomesta Lohjalta (2004) ja Pa- paikoilla voivat mahdollisesti edistää sen elin­ raisilta. Paraisilta laji on ensi kerran kerätty jo mahdollisuuksia. Uusi havainto Lohjalta entisen 1800-luvun puolivälissä ja se esiintyy edelleen sementtitehtaan lähistöltä saattaa viitata lajin Simonbyn-Parsbyn alueella. Kääpiöhammas- kykyyn vallata joskus uusiakin kasvupaikkoja sammalen kasvupaikat ovat Paraisilla vanhois- kun sopivia vapaita maalaikkuja paljastuu. sa louhoskuopissa tai niiden lähituntumassa, ja osa vanhoista kasvustoista on hävinnyt ra- Synonyymit kentamisen vuoksi. Pohjois-Karjalassa laji on Lophozia badensis (Gottsche) Schiffn. löydetty Juankoskella Huosiaisniemen rannan kalkkikallioiden raoista (1934). Koillismaalla sil- Kirjallisuus lä on Oulangan kansallispuiston alueella yksi - esiintymä Sallassa (Kyökkäkallio 1938, 2001) ja kolme paikkaa Kuusamossa (Taivalköngäs 1938, Viittaus 2002, Halosenkuru 1936, Korvasjärvi 1938) sekä Syrjänen, K. 2009: Leiocolea badensis – vaaran- yksi vanha havainto Yli-Kitkan seudulta (Haa- tunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 143 Lophocolea bidentata (L.) Dumort. var. bidentata otalimisammal, blekmossa Vaarantunut VU § • A1c, B1+2c, D2 Heimo: Geocalycaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Otalimisammal on kalpean kellanvihreinä peit- ja Etelä-Euroopan alankoalueilla. teinä tai muiden sammalten seassa suikerrellen Aasiassa se tunnetaan Intiasta, kasvava lähdepurojen ja lähdevaikutteisten met- Kiinasta, Taiwanilta ja Japanista. sien voimakkaasti maanhajuinen maksasammal. Pohjois-Amerikassa se on levin- Litteästi alustan myötäiset haaraiset varret ovat nyt laajalle mantereen länsiosissa noin 1–3 cm pitkiä ja 3 mm leveitä. Ritsoideja ulottuen Alaskasta Kaliforniaan, on niukasti varren alapinnalla kimppuina vat- ja se tunnetaan myös Keski- salehtien tyvillä. Yläpeitteiset kylkilehdet ovat Amerikasta. Afrikassa sen levin- tiheästi vuorottaisia, epäsymmetrisiä ja kärjes- neisyys ulottuu Pohjois-, Itä- ja tä kaksiliuskaisia. Kärkiliuskat ovat pitkiä, ja Etelä-Afrikkaan sekä Afrikan ne päättyvät 3–7 solun pituiseen solujonoon. saarille. Sammal tunnetaan myös Ohutseinäiset lehtisolut, joissa on 3–7 pientä öl- Australiasta ja Uudesta Seelan- jykappaletta, ovat kooltaan noin 35 x 35–45 µm nista sekä Tyynenmeren saarilta. ja lähes trigonittomia. Syvään kaksiliuskaisten Baltian maista se tunnetaan vain vatsalehtien sivuissa on pitkät hampaat. Liettuasta. Pohjoismaissa se on Otalimisammalen voi sekoittaa lajin toiseen yleinen alueen eteläosien alankoalueilla ulot- muunnokseen isolimisammaleen → L. bidentata tuen pohjoisessa Norjan rannikkoa pitkin aina var. rivularis, josta sen erottaa varmuudella ai- Lofooteille saakka. Sitä on myös Färsaarilla ja Is- noastaan suvullisuutensa perusteella. Otalimi­ lannissa. Suomessa sammal on harvinainen maan sammalen sanotaan olevan yksikotinen, kun taas lounaisosissa. A, V, St. isolimisammal on kaksikotinen. Isolimisamma- len kasvulliset versot ovat hieman suurempia, Biologia niukkahaaraisia, lehtisolut hieman pienempiä Yksikotisena pidetyn otalimisammalen kas- ja öljykappaleita on soluissa vähemmän, mut- vustoissa on yleisesti suvullisia naaras- ja/tai ta nämä tuntomerkit vaihtelevat molemmissa koiraspesäkkeellisiä versoja, ja toisinaan myös muunnoksissa. Otalimisammalen tärkeimpänä itiöpesäkkeitä on runsaasti. Otalimisammalen erottavana tuntomerkkinä läheiseen isolimisam- pesäkkeessä voi olla yli 100 000 pientä halkaisi- maleen pidetäänkin yksikotisuutta, jonka seu- jaltaan noin 15 µm itiötä. Itiöiden itävyyden on rauksena otalimisammalkasvustot ovat usein todettu olevan korkea. Itävyys kuitenkin laski pesäkkeellisiä. Kuitenkin yleisesti yksikotisena kokeissa hyvin nopeasti ajan kuluessa pesäkkei- pidetyn otalimisammalen Kankaanpään Kunin- den keräämisestä, mikä viittaa itiöiden heikkoon kaanlähteen esiintymässä vain noin 8 % versois- säilyvyyteen. Runsashaarainen otalimi­sammal ta oli yksikotisia suurimman osan suvullisista voi mahdollisesti lisääntyä ja levittäytyä myös versoista ollessa vain joko muna- tai siittiöpe- kasvullisesti, vaikka kasvatuskokeissa ei todettu- säkkeellisiä. Näiden kahden muunnoksen tak- kaan uudistumista versonkappaleista. Erikoistu- sonomia onkin jatkuvien muutosten alla. Pienet neita suvuttoman leviämisen keinoja sillä ei ole. otalimisammalen versot saattaa sekoittaa myös Otalimisammal kasvaa rehevissä lähteiköissä laholimisammalen L. heterophylla nuoriin versoi- ja lähdepuroissa sekä kosteissa rehevissä lehti- ja hin, joissa kylkilehdet ovat terävä- ja syvälius- sekametsissä lahopuulla ja turpeisella tai karik- kaisia. Laholimisammalen lehtimuoto kuitenkin keisella maalla. Ekologialtaan ja kasvupaikkavaa- vaihtelee samassakin versossa teräväliuskaisesta timuksiltaan se on monimuotoinen ja isolimisam- lähes liuskattomaan, liuskojen kärjistä puuttuu malta laaja-alaisempi. yksisolurivinen kärki, ja versot ovat pienempiä ja kuultavan kirkkaanvihreitä. Seuralaislajit Otalimisammal kasvaa muiden lähteikkösam- Levinneisyys malten seurassa. Tavallisia seuralaisia ovat mm. Kokonaislevinneisyydeltään lähes kosmopo- hetealvesammal Chiloscyphus polyanthos, lehvä- liittia otalimisammalta tavataan lauhkealla sammalet Rhizomnium spp. ja Plagiomnium spp., vyöhykkeellä sekä eteläisellä että pohjoisella rahkasammalet Sphagnum spp. ja laholimisammal pallonpuoliskolla. Sitä tavataan Länsi-, Keski- Lophocolea heterophylla. Otalimisammalta ja läheis-

► Otalimisammalen Lophocolea bidentata var. bidentata kasvupaikka Satakunnassa: Kankaanpään Kuninkaan- 144 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet lähteen lähdepuro. KS tä muunnosta isolimisammalta ei ole Suomessa Otalimisammalta ei tiettävästi ole luokiteltu varmuudella tavattu samoista paikoista. uhanalaiseksi muissa maissa.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suojelu Otalimisammalen esiintymät Suomessa ovat la- Otalimisammalen kasvuympäristöt, laaja-alai- jin levinneisyysalueen äärirajalla ja suhteellisen set pohjavesipurkaumat ympäröivine rehevine kaukana lähimmistä yhtenäisen levinneisyyden metsineen kuuluvat enimmäkseen erilaisiin alueista. Otalimisammal tunnetaan yhdestä pai- suojelualueisiin. Nauvon Ådön, Korppoon kasta Ahvenanmaalla (Jomala, 1903) ja viidestä Kråkskär ja Houtskarin Jungfruskär kuuluvat paikasta Lounais-Suomessa. Varsinais-Suomes- Saaristomeren kansallispuistoon. Kankaanpään sa sammal tunnetaan Houtskarista (1992), Korp- Kuninkaanlähteen ja Luvian Säpin esiintymät poosta (1995) ja Nauvosta (1995). Satakunnassa ovat Natura 2000 -alueilla. Ahvenanmaan Jo- sitä on Luvialla (1989) ja esiintymistä pohjoisin malan esiintymä ei ole suojelualueella eikä sen on sisämaassa sijaitseva Kankaanpään (St) Ku- tilasta ole tietoa. ninkaanlähde (useita havaintoja 1925–2003). Kuninkaanlähteen esiintymä kartoitettiin Useimmat esiintymät on löydetty viimeisten vuonna 2003, joten esiintymän seurannalle on 15 vuoden aikana. Esiintymistä ainakin Kunin- hyvä pohja olemassa, ja seurantaa tuleekin jat- kaanlähteellä otalimisammal on ollut runsas ja kaa. Turismin mahdolliset haittavaikutukset siellä on ollut säännöllisesti runsaasti itiöpesäk- kuten lähdepuron partaiden tallaus ja murtu- keitä. minen tulee estää. Viime vuosina tarkistamat- Uhanalaisuuden syinä otalimisammalella tomien esiintymien tila tulee selvittää ja alueet ovat lähteiden ja kosteiden metsien ojittami- tarvittaessa suojella. nen, vedenotto lähteistä ja metsänkäsittelyn ai- heuttama lahopuun väheneminen. Suurin uhka Synonyymit nykyesiintymille saattaa olla vedenotto, mutta Chiloscyphus cuspidatus (Nees) J.J.Engel & pieniä erillisesiintymiä uhkaavat lisäksi esimer- R.M.Schust. kiksi sääolosuhteista aiheutuvat satunnaisteki- C. coadunatus (Sw.) J.J.Engel & R.M.Schust. jät. Pohjavesien pinnan lasku kuivina vuosina Lophocolea bidentata (L.) Dumort. var. cuspidata saattaa aiheuttaa sammalen kasvuolosuhteita Nees heikentäviä ympäristömuutoksia, etenkin kun L. cuspidata (Nees) Limpr. pohjavesivaikutus on useimmissa esiintymissä keskeinen. Osassa kohteista kuten Kankaanpään Kirjallisuus Kuninkaanlähteen esiintymässä voi turismi ai- Damsholt 2002, Järvinen 1975, 1976, Muñoz ym. heuttaa lähteen partaiden kulumista ja tallaan- 2004, Steel 1978, Söderström 2002, Tran Minh tumista, mikä saattaa haitata otalimisammalen 2004 menestymistä alueella. Viittaus Uhanalaisuus Euroopassa Tran Minh, M. & Laaka-Lindberg, S. 2009: Lopho- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC colea bidentata var. bidentata – vaarantunut.

Lophocolea bidentata (L.) Dumort. var. rivularis (Raddi) Schiffn. isolimisammal, blekmossa Vaarantunut VU § • A1c, B1+2c, D2 Heimo: Geocalycaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Isolimisammal on keskikokoinen läpikuultavan keskikohdaltaan. Terävän kak- vaalean kellanvihreä tai hieman ruskehtava voi- sikärkisten lehtien kärkiliuskat makkaan maantuoksuinen maksasammal. Sen ovat tyvestä 2-solurivisiä ja nii- alustanmyötäiset tai kärjistä hieman kohenevat den 1-soluriviset kärjet 2–4 solun versot ovat 2–5 cm pitkiä ja noin 3 mm leveitä. pituisia. Lehtilavan solut ovat Ritsoideja on niukasti. Kylkilehdet ovat vinosti kooltaan 23–34 µm x 30–35 µm. varteen kiinnittyneitä ja epäsymmetrisiä siten, Lehtisolujen seinät ovat ohuita ja että varren yläpinnan puoleinen sivu on pitempi trigonit pieniä. Vatsalehdet ovat ja pitkäjohteinen. Lehtilapa on leveimmillään noin puoleen väliin lehteä kak-

146 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet siliuskaisia. Vatsalehtien reunoissa on lisäksi pari vaihtelevan kokoista hammasta. Koiras- ja naarassukuelimiä on hyvin harvoin samassa kasvustossa. Siittiöpesäkelehdet ovat joko ver- sojen kärjissä tai lyhyillä sivuhaaroilla. Ne ovat varsilehtiä pienempiä ja varren selkäpuolelta pullistuneita. Lavan selkäpuoleisessa reunassa voi olla pieni liuska tai hammas. Munapesäk- keiden suojuslehdet ovat kylkilehtiä suurempia ja kärjistä liuskaisia. Periantti on pitkänsoikea ja kolmitaitteinen, lisäksi sen suulla on risalaitaisia liuskoja. Isolimisammalen erottaminen läheisestä ota- limisammalesta → L. bidentata var. bidentata on TH ilman sukusolupesäkkeitä melkeinpä mahdo- tonta. Erona näiden taksonien välillä pidetään lisääntymisen keinoja ei isolimisammalella ole. ensisijaisesti niiden kotisuutta: isolimisammal Isolimisammal kasvaa kostealla tai märällä on kaksikotinen ja otalimisammal yksikotinen. humusmaalla lähteiköissä ja lähdepurojen var- Isolimisammal on ehkä niukkahaaraisempi ja silla, usein tyypillisesti lähdehetteiköissä pieni- hieman kookkaampi, ja sen lehtilavan solut ovat nä puhtaina laikkuina tai yksin versoin putki- hieman pienempiä. Muunnosten välillä saattaa lokasvien alla muiden sammalten seassa. Suo- olla eroja myös kasvupaikoissa: isolimisammal malaisissa esiintymissä isolimisammal kasvaa on selkeämmin lähteikköjen laji, kun taas otali- lähteikköjen tihkupinnoilla märissä kohdissa misammal kasvaa myös rehevissä lehdoissa kos- lähes veden ulottuvissa. Muualla isolimisam- tealla maalla ja karikkeella. Näiden taksonien malen ilmoitetaan kasvavan myös suhteellisen asemasta ei olla yksimielisiä, eikä kotisuus ole kuivilla paikoilla metsien pohjakerroksessa. ainakaan Suomen esiintymissä yksiselitteinen tuntomerkki. Yleisestä laholimisammalesta L. Seuralaislajit heterophylla isolimisammalen erottaa suurem- Suomen esiintymissä isolimisammalen seuralai- man kokonsa ja samalla versolla säännöllisen sina kasvaa muita lähteikköjen ja lähdepurojen kaksikärkisten lehtiensä avulla. sammalia, kuten harsosammal → Trichocolea to- mentella, keuhkosammal Marchantia polymorpha, Levinneisyys kinnassammalia Scapania spp., kampasammal Yleislevinneisyydeltään isolimisammal on hie- Helodium blandowii ja lähdelehväsammalia Rhi- man mereinen ja lauhkealle ilmastovyöhykkeel- zomnium spp. Muualla seuralaislajeina ilmoi- le rajoittuva laji. Sen levinneisyydestä ei takso- tetaan myös lettosammalia kuten rassisammal nomisten epäselvyyksien vuoksi kuitenkaan ole Paludella squarrosa. tarkkaa kuvaa. Isolimisammalta on tavattu siellä täällä Länsi- ja Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Kannan kehitys ja uhanalaisuus Länsi-Venäjällä. Aasiasta muunnos tunnetaan Isolimisammalesta tunnetaan kaikkiaan 15 Turkista ja Himalajalta. Esiintymisestä Pohjois- esiintymää, joista seitsemän on Ahvenanmaalla. Amerikassa ei ole varmuutta, mutta sammal on Niistä suurin osa on vanhoja havaintoja 1800-lu- ilmoitettu mantereen luoteis- ja itäosista. Lisäksi vulta ja 1900-luvun alkupuolelta, mutta havain- isolimisammal tunnetaan Pohjois-Afrikasta ja not Lemlandin Berggårdin (1980) ja Nygårdin Azoreilta. Se tunnetaan myös Färsaarilta, Islan- (1980) esiintymistä ovat suhteellisen tuoreita. nista ja Baltian maista. Skandinaviassa samma- Mantereella sijaitsevista nykyesiintymistä koh- len levinneisyys ulottuu Tanskasta hemibore- talaisen runsaita ovat Varsinais-Suomen esiinty- aalisen vyöhykkeen pohjoisrajalle Ruotsissa, ja mät Kiikalan Lamminlähteellä (2003) ja toinen Pohjois-Norjassa aina Tromssaan saakka. Suo- esiintymistä Perniön Kylmässuolla (2003). Kyl- messa isolimisammalta kasvaa maan lounais- mässuon toista esiintymää ei onnistuttu vuoden osassa. A-U, EH. 2003 tarkistuksissa paikallistamaan. Korppoon Storlandetin esiintymää (1962) ei ole lähivuosina Biologia tarkistettu. Uudenmaan kolme esiintymää Hel- Isolimisammal on kaksikotinen. Naaras- ja koi- singissä ja Vantaalla ovat sijainneet Vantaanjoen rasversoja tavataan harvoin varsinkin samoissa varsilla Vantaankoskelta Pukinmäkeen (1895– kasvustoissa, joten itiöpesäkkeitäkin kehittyy 1908, viimeisin havainto Vantaankoskelta 1934), hyvin harvoin. Suomen esiintymissä ei ole ta- mutta näitä esiintymiä ei ole onnistuttu löytä- vattu pesäkkeitä. Erikoistuneita suvuttoman mään enää 1990–2000 -luvuilla. Etelä-Hämeessä

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 147 Someron Yrttikorvessa (1960–2003) sammal on sijaitsee luonnonsuojelualueella. toistaiseksi säilynyt. Isolimisammalen Ahvenanmaan esiintymien Tärkeimmiksi uhanalaisuuden syiksi mai- tilanne tulee selvittää. Korppoon Storlandetin nitaan vedenotto, ojitukset ja rakentaminen. esiintymä on syytä paikallistaa ja tarkistaa. Läh- Isolimisammalen kasvupaikat ovat lähteikköjä, teikköesiintymien tilannetta tulee seurata, jotta joissa pohjaveden pinnan lasku lähialueilla ta- pohjaveden pinnan muutosten vaikutukset lähi- pahtuvan rakentamisen ja vedenoton vuoksi nä- alueilla havaittaisiin. Esimerkiksi vähäsateisena kyy ympäristön kuivumisena, jolloin olosuhteet kesänä vuonna 2003 tehdyssä selvityksessä Per- muuttuvat lajille epäsuotuisiksi. Vantaanjoen niön Kylmässuon lähdepuro oli huomattavasti varsien esiintymät ovat hävinneet todennäköi- kuivunut todennäköisesti lähellä sijaitsevan sesti joen virtaaman muutosten, kulutuksen ja vedenottamon aiheuttaman pohjaveden pin- alueen voimakkaan rakentamisen seuraukse- nan laskun seurauksena. Siten pohjavesialueilla na. saattaa lajien säilymiselle aiheutua uhka suo- jelualueen ulkopuolella tapahtuvien toimenpi- Uhanalaisuus Euroopassa teiden seurauksena. Mikäli pohjaveden pinnan EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC laskua havaitaan, on luonnonsuojelualueiden Isolimisammalta ei ole luokiteltu uhanalaiseksi lähistöllä olevilla vedenottamoilla tarpeen vä- muissa Euroopan maissa. hentää vedenottoa.

Suojelu Synonyymit Isolimisammalen esiintymistä Ahvenanmaalla Chiloscyphus bidentatus (L.) Steph. Lemlandin Nygård kuuluu Nåtön ja Jungfrus- C. latifolius (Nees) J.J.Engel & R.M.Schust. kärin luonnonsuojelualueeseen. Muut Ahve- Lophocolea bidentata (L.) Dumort. nanmaan esiintymistä eivät ole suojelualueilla. L. latifolia Nees Kiikalan ja Someron lähteiköt kuuluvat Natura 2000 -alueeseen. Lisäksi osa Someron Yrttikor- Kirjallisuus pea on yksityismaan luonnonsuojelualue, mut- Järvinen 1975, 1976, Steel 1978, Söderström, Tran ta alueella tehty ojitus on saattanut niukentaa Minh 2004, Urmi & Vàňa 2002 esiintymää. Korppoon Storlandet kuuluu Saa- ristomeren kansallispuistoon, mutta varmuutta Viittaus siitä, sijaitseeko esiintymä suojellulla alueella, Tran Minh, M. & Laaka-Lindberg, S. 2009: Lopho- ei ole. Toinen Perniön Kylmässuon esiintymistä colea bidentata var. rivularis – vaarantunut.

Lophozia capitata (Hook.) Macoun rantalovisammal, strandflikmossa Äärimmäisen uhanalainen CR* A1c, B2c Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida Tunnistaminen Rantalovisammal on pieninä kalpeanvihrei- ja siittiöpesäkkeiden suojuslehdet nä laikkuina tai yksittäisinä versoina muiden ovat 2-liuskaisia. Munapesäkkei- sammalten seassa suikerrellen kasvava maksa- den suojuslehdet ovat varsileh- sammal. Sen versot ovat hentoja, 1-3 cm pitkiä, tiä suurempia, 3–5 -liuskaisia ja valkoisenvihreitä, usein purppuranpunaisen röyhelöisiä. Pitkä lieriömäinen pigmentin värjäämiä. Varret ovat niukkahaa- suuta kohti kapeneva periantti raisia, pehmeitä, kalpeanvihreitä, ja niissä on on usein punasävyinen. Sen suu alapinnalla runsaasti värittömiä tai hieman on liuskainen, ja liuskat ovat rip- ruskehtavia ritsoideja. Kylkilehdet ovat kiin- silaitaisia. Yksisoluisia kulmik- nittyneet vinosti varteen. Ne ovat 2–4 -lius- kaan soikeita purppuranvärisiä kaisia, röyhelöisiä ja ylimmät niistä hieman itujyväsiä esiintyy usein versojen varren selkäpuolelle kääntyneitä. Lehtiliuskat latvoissa. ovat matalan kolmiomaisia ja ehyitä. Lehtisolut Rantalovisammal muistuttaa ovat ohutseinäisiä, lähes trigonittomia. Lehti- etenkin lähisukulaistaan rahkalo- soluissa on 16–30 (joskus ylikin) pientä pyöreää visammalta L. laxa, josta se eroaa öljykappaletta. Vatsalehdet puuttuvat. Koiras- elinympäristönsä, rakeisten öljy- versot ovat hentoja, usein purppuransävyisiä, kappaleiden ja varren alapinnalta

148 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet puuttuvan punaisen värin takia. Myös karhun- lovisammal →L. grandiretis ja hiekkalovisammal L. excisa muistuttavat rantalovisammalta. Ensin mainittu eroaa rantalovisammalesta matalalo- visempien lehtien, suurempien lehtisolujen ja kulmikkaiden itujyvästen perusteella, hiekkalo- visammal puolestaan suurten ja vähälukuisem- pien öljykappaleiden ja 1–2 -soluisten voimak- kaan viininpunaisten kulmikkaiden itujyvästen perusteella.

Levinneisyys Rantalovisammalta tavataan Länsi-Euroopassa TH ja Pohjois-Amerikan itäosissa lauhkealla vyö- hykkeellä ja havumetsävyöhykkeen eteläosis- ta (Helsinki Pasila 1873, 1878), Etelä-Hämeestä sa. Se on levinneisyydeltään hieman mereinen. (Iitti, Kymentaka 1911) ja Etelä-Savosta (Kangas- Baltian maista sammal tunnetaan vain Latvias- niemi 1874). Aikaisemmin hävinneeksi luokitel- ta. Pohjoismaissa se on paikoittainen keskittyen tu rantalovisammal löytyi vuonna 2004 Etelä- etenkin dyynialueille Tanskan ja Ruotsin etelä- Pohjanmaalta Kristiinankaupungista, mikä on osiin sekä Norjassa Oslon ympäristöön. Etelä- lajin ainoa nykyesiintymäpaikka. Sammal on Suomesta on muutamia vanhoja havaintoja ja Suomessa esiintymisalueensa pohjoisrajalla ja yksi uusi löytöpaikka. U, EH, ES, EP. todennäköisesti jo siksikin harvinainen. Uhan- alaisuuden syynä on kuitenkin ennen muuta Biologia vesien säännöstely, avointen hiekkarantojen Kaksikotisen rantalovisammalen itiöt ovat pie- umpeenkasvu ja rakentaminen. niä, 13–16 µm, ja siksi todennäköisesti helposti ilmavirtojen mukana leviäviä, mutta sammal Uhanalaisuus Euroopassa tuottaa itiöpesäkkeitä hyvin harvoin. Levintä- EUR: LC, EST: -, NOR: CR, SWE: NT kyky on siten todennäköisesti rajoittunut. Yk- Rantalovisammal ei ole uhanalainen Euroopas- sisoluisia itujyväsiä sen sijaan esiintyy yleisesti sa. Se on äärimmäisen uhanalainen Norjassa ja ja runsaasti, joten paikallinen leviäminen on silmälläpidettävä Ruotsissa. Se on erittäin uhan- mahdollista. alainen Saksassa ja Puolassa. Brittein saarilla laji Suomen ainoassa nykyesiintymässä ranta- on luokiteltu vaarantuneeksi ja Belgiassa harvi- lovisammal kasvaa lähteisellä saravaltaisella naiseksi. Tšekistä sen on todettu hävinneen. letolla välipinnan painanteessa. Se kasvaa ylei- simmin puhtaina laikkuina tai muiden sammal- Suojelu ten seassa märällä hiekkamaalla dyynialueilla Kristiinankaupungin esiintymä Santaheininrä- ja nummilla, suosien kosteita ojia ja lähteiden mäkällä ei ole suojeltu, mutta sisältyy soidensuo- reunoja. Suomen vanhat esiintymät ovat sijain- jelualueen täydennysehdotukseen. Mikään ran- neet tulvavaikutteisilla järvenrannoilla. Joskus talovisammalen vanhoista esiintymistä ei sijait- sammal tavataan myös märällä turvemaalla se suojelualueella. Lajia on uuden löytöpaikan soiden laiteilla. myötä syytä etsiä sopivilta kasvupaikoilta järvi- en tulvavaikutteisilta hiekkarannoilta ja rannik- Seuralaislajit koseuduilla ravinteisilta soilta Etelä-Suomessa. Rantalovisammal kasvaa nykyesiintymässään Mahdollisesti löytyvät uudet kasvupaikat tulee kuovinrahkasammalen Sphagnum obtusum seu- rajata, kasvustojen tila ja niiden uhat pitää selvit- rassa. Kostean hiekkamaan sammalista mm. tää sekä suojella ne luonnonsuojelualueina. savikkokorvasammal Jungermannia gracillima, kuppilapasammal Pellia neesiana, liuskasamma- Synonyymit let Riccardia spp. ja purolähdesammal Philonotis Massularia capitata (Hook.) Schljakov fontana sekä turvemailla joskus myös kanto- Schistochilopsis capitata (Hook.) Konstantinova liuskasammal R. latifrons ja luhtarahkasammal Sphagnum inundatum ovat kasvaneet rantalovi- Kirjallisuus sammalen seuralaisina. Buch 1936, Damsholt 2002

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Viittaus Rantalovisammal tunnetaan kolmelta vanhalta Laaka-Lindberg, S. 2009: Lophozia capitata – ää- esiintymäpaikalta Etelä-Suomesta Uudeltamaal- rimmäisen uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 149 Lophozia grandiretis (Lindb. ex Kaal.) Schiffn. karhunlovisammal, purpurflikmossa Vaarantunut VU vastuulaji • A1c Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Levinneisyys Karhunlovisammal on levinnei- syydeltään arktisten alueiden ja vuoristojen laji. Sitä tavataan Keski- ja Pohjois-Euroopan vuo- ristoissa, Siperiassa, Pohjois- Amerikassa ja Grönlannissa sekä Islannissa ja Huippuvuorilla. Sitä ei tunneta Baltian maista, mutta Pohjois-Venäjällä Karjalan tasa- vallassa ja Murmanskin alueella sitä tavataan. Sammal on Poh- joismaissa harvinainen esiintyen Ruotsin ja Norjan vuoristoalueilla, TH ja sitä on tavattu myös Tanskassa. Tunnistaminen Suomessa karhunlovisammalen Tiiviinä paksuina laikkuina tai yksittäisinä ver- nimimuunnosta var. grandiretis soina muiden sammalten seassa kasvava kar- esiintyy Pohjois-Suomen kalkki- hunlovisammal on kookas maksasammalsukun- alueilla, ja siitä poikkeavaa suurikokoista, le- sa edustaja. Sen versot ovat tanakoita, 1–3(–5) vinneisyydeltään eteläisempää muunnosta var. cm pitkiä, puhtaan tummanvihertäviä, varren proteidea edustaa Varsinais-Suomen esiintymä vatsapuolelta viininpunaisia. Varsilla on run- Korppoon Jurmossa. V, Kn-KiL, EnL. saasti tyvestä viininpunaisia ritsoideja. Leveät kylkilehdet ovat vinosti varteen kiinnittyneitä. Biologia Ne ovat usein lähes suorakaiteen muotoisia, ma- Kaksikotisen karhunlovisammalen periantilli- talaan 2–3 -liuskaisia ja aaltomaisia. Lehtiliuskat sia naarasversoja ja erityisesti itiöpesäkkeitä on ovat leveän kolmiomaisia ja vaihtelevasti terä- tavattu hyvin harvoin. Muihin lovisammaliin väkärkisiä. Lehtien lovet ovat matalia ja tasa- tai verrattuna suuret, tähtimäiset itujyväset ovat pyöreäpohjaisia. Lehtisolut ovat suuria, ohut- yleisiä, ja niitä kehittyy runsaina massoina seinäisiä, trigonittomia, ja soluissa on runsaasti versojen latvaosissa. Itiöiden harvinaisuuden tasarakenteisia öljykappaleita. Koirasversot vuoksi kaukolevintäkyky saattaa olla rajoittu- ovat kasvullisten versojen kaltaisia. Vatsalehdet nut, mutta paikallinen leviäminen itujyvästen puuttuvat. Siittiöpesäkkeiden tukilehdet ovat avulla on todennäköisesti toimivaa. samanlaisia kuin kasvulehdet, mutta poikittain Karhunlovisammal kasvaa tyypillisesti tiivii- varteen kiinnittyneitä. Periantit ovat matalia, nä ruusukemaisina tuppaina kostealla paljas- ylösalaisen päärynän muotoisia, ja niiden suu tuneella turvemaalla letoilla, lettojen reunojen on lähes ehyt. Kalpeanvihreät itujyväset ovat tihkupinnoilla ja kalkkikallioiden tyviturpeella. tähtimäisen särmikkäitä ja suuria. Se vaatii kalkkipitoista kasvualustaa. Karhunlovisammal muistuttaa etenkin lähi- sukuisia lovisammalia kuten rantalovisammal- Seuralaislajit ta →L. capitata, josta se eroaa versojen ja varren Karhunlovisammalen seurassa kasvaa muita alapinnan värin, lehtisolujen koon, öljykappa- lettojen maksasammalia kuten lettonauhasam- leiden rakenteen ja itujyvästen muodon perus- mal Aneura pinguis, luhtaliuskasammal Riccardia teella. Myös lajien elinympäristöt poikkeavat chamedryfolia, pussikämmensammal Tritomaria toisistaan. Rantalovisammal kasvaa tavallises- polita ja hammassammalia Leiocolea spp., sekä ti märällä hiekkamaalla ja karhunlovisammal lehtisammalista lettoväkäsammal Campylium ravinteisilla soilla. Pörrölovisammal L. incisa stellatum, mustapääsammal Catoscopium nigri- eroaa karhunlovisammalesta vaalean sinivih- tum, lettokilpisammal Cinclidium stygium, ras- reän värin, lehtiliuskojen hammaslaitaisuuden sisammal Paludella squarrosa, lettosirppisammal ja varren alapinnalta puuttuvan viininpunaisen Scorpidium cossonii ja lettorahkasammal Sphag- värin perusteella. num teres.

150 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan kehitys ja uhanalaisuus Huippuvuorilla. Sveitsissä, Itävallassa ja Ve- Suomessa tiedetään 29 esiintymää, joista vain näjällä Karjalan tasavallassa se on luokiteltu kymmenessä karhunlovisammal on havaittu harvinaiseksi ja taantuneeksi. Italiasta ja Hol- viimeisten 15 vuoden aikana. Ensimmäinen lannista se on hävinnyt. havainto karhunlovisammalesta Suomessa on Simon (PeP) Montajasta vuodelta 1902. Koillis- Suojelu maalla on etenkin Oulangan kansallispuiston Monet karhunlovisammalen esiintymistä si- alueelta useita havaintoja 1930-luvulta lähtien, jaitsevat suojelualueilla mm. Oulangan kan- mutta laji on havaittu siellä ainoastaan kahdes- sallispuistossa, Mallan luonnonpuistossa, ti vuoden 1990 jälkeen. Enontekiön Lapista on Saaristomeren kansallispuistossa, Käsivarren havaintoja kahdeksalta paikalta 1960-luvulta, erämaa-alueella sekä Natura 2000 -alueilla ja mutta karhunlovisammalta ei ole niiltä joko soidensuojeluohjelmaan kuuluvilla alueilla. etsitty tai löydetty uudelleen. 1990- ja 2000-lu- Kuitenkin noin kymmenen lajin esiintymistä vuilla karhunlovisammal on löydetty Palta- on suojelualueiden ulkopuolella. Erityisesti mosta (Kn), Kiimingistä (OP), Pudasjärveltä, näiden esiintymien tila ja laajuus tulee selvit- Rovaniemen (PeP) ja Tervolan lettoalueilta sekä tää, sekä mahdollisesti perustaa suojelualueita. Kittilästä (KiL). Karhunlovisammal on etenkin Karhunlovisammalen esiintymien säilyttämi- puhtaina kasvustoina kasvaessaan suhteellisen sessä on keskeistä kasvupaikkojen pitäminen huomiota herättävä maksasammal, mutta monet luonnontilaisina. Ennallistamistoimia tulee esiintymistä ovat olleet pienialaisia. Se voi myös toteuttaa lajin esiintymissä hyvin varovaisesti kasvaa yksin versoin muiden lettosammalten ja harkitusti. seassa, jolloin sen havaittavuus on heikompi. Karhunlovisammalen uhanalaisuuden syynä Synonyymit ovat ennen kaikkea lettosoiden ojitukset. Varsi- Massularia grandiretis (Lindb. ex Kaal.) Schlja�������- nais-Suomessa suojelualueella sijainnut esiinty- kov mä kärsi kasvupaikan ennallistamisesta. Kirjallisuus Uhanalaisuus Euroopassa Buch 1936, Damsholt 2002, Syrjänen 1997, Ul- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC vinen ym. 2002 Karhunlovisammal ei ole uhanalainen Eu- roopassa. Se on kuitenkin luokiteltu erittäin Viittaus uhanalaiseksi Tšekissä ja Slovakiassa. Se ei ole Laaka-Lindberg, S. 2009: Lophozia grandiretis uhanalainen Norjassa, mutta on vaarantunut – vaarantunut.

Lophozia perssonii H.Buch & S.W.Arnell kalkkilovisammal, uddflikmossa Erittäin uhanalainen EN § • vastuulaji • D2 Heimo: Jungermanniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen solun pituinen hammas. Muna- Kalkkilovisammal on maksasammal, jonka pie- pesäkkeiden suojuslehdet ovat ninä kirkkaan vaaleanvihreinä laikkuina pal- kasvulehtiä selvästi suurempia, jastuneella kalkkimaalla kasvavat versot ovat harvakseltaan pienihampaisia. kohenevia, noin 0,5 cm pitkiä. Varret ovat vaale- Munanmuotoisen periantin anvihreitä, vatsapuolelta vanhemmiten hieman suussa on tiheässä 2–5 solun ruskehtavia, ja niissä on runsaasti värittömiä pituisia hampaita. Kellanrus- ritsoideja. Lehdet ovat lähes poikittain kiinnit- keat 2-soluiset itujyväset ovat tyneitä, leveän suikeita ja noin ¼ – ⅓ lehden pi- tylppäkulmaisen mehutetran tuudelta kaksiliuskaisia. Kolmiomaiset liuskat muotoisia. Itujyvässoluissa on ovat tylppä- tai lyhytkärkisiä. Ohutseinäisten 1–2 suurta pysyvää okrankel- lehtisolujen trigonit ovat pieniä mutta selviä, ja lertävää öljykappaletta. soluissa on 3–8 soikeanpyöreää sileää öljykap- paletta. Koirasversojen kärjissä on 3–6 paria siit- Levinneisyys tiöpesäkkeiden suojuslehtiä, joiden tyvet ovat Kalkkilovisammal on levinnei- hieman pulleita ja niiden selkäpuolella on parin syydeltään hieman mereinen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 151 pania gymnostomophila, pikkukämmensammal Tritomaria scitula, turjansammal → Arnellia fen- nica, kolohammassammal Leiocolea collaris sekä hitusammalista mm. kaarihitusammal → Selige- ria campylopoda, idänhitusammal S. diversifolia ja sahahitusammal S. donniana. Muualla sen seura- laisina on tavattu myös liuskalapasammal Pel- lia endiviifolia, kääpiöhammassammal →Leiocolea badensis, kalkkikahtaissammal Distichium capilla- ceum ja tumpurasammalia Didymodon spp.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kalkkilovisammalella on Suomessa ainoastaan neljä tunnettua esiintymää Koillismaalla Kuu- samossa. Kasvustot ovat erittäin pieniä, vain muutaman neliösentin laajuisia tai muutamia yksilöitä muiden sammalten seassa, mutta ai- RV nakin osassa esiintymistä on havaittu itiöpesäk- keitä. Varhaisin havainto on Aventolammelta Sitä tavataan Brittein saarilta Keski-Eurooppaan, (1938), mistä laji on löydetty samalta paikalta Pohjois-Venäjälle ja Skandinaviaan ulottuvalla myös 1993, jolloin se havaittiin myös toisessa alueella sekä Grönlannissa ja Huippuvuorilla. paikassa lähistöllä. Putaanojan esiintymä löy- Kalkkilovisammalta ei tunneta Baltiasta, mut- dettiin vuonna 1976, ja laji löytyi samalta pai- ta Tanskasta se on löydetty. Venäjällä Karjalan kalta myös vuonna 2003. Pikkukönkäänkurun tasavallassa sitä tavataan Paanajärven alueella. esiintymä löytyi vuonna 1994. Pohjoismaissa kalkkilovisammalta on Norjassa Kalkkilovisammalen uhanalaisuuden syynä ja Ruotsissa harvakseltaan aina 500 m korkeu- on kalkkikallioiden louhinta. Esiintymiä uhkaa- teen saakka. Suomessa se tunnetaan ainoastaan vat pienten kalkkipitoisen maan paljastumien Kuusamosta. Ks. umpeenkasvu sekä erilaiset satunnaistekijät.

Biologia Uhanalaisuus Euroopassa Kaksikotinen kalkkilovisammal tuottaa itiö- EUR: LC, EST: -, NOR: NT, SWE: NT pesäkkeitä vain harvoin, mutta pienikokoiset Kalkkilovisammal on luokiteltu vaarantuneeksi itiöt (14–18 µm) ja lajin pioneeriluonne antavat Venäjällä Karjalan tasavallassa ja silmälläpidet- olettaa, että kaukolevintäkyky olisi suhteellisen täväksi Ruotsissa ja Norjassa. Muualla Euroo- hyvä. Kalkkilovisammal tuottaa yleisesti ja run- passa se on luokiteltu harvinaiseksi Tšekissä ja saasti versojen kärkilehtien laidoissa muodos- Italiassa sekä silmälläpidettäväksi Hollannissa tuvia itujyväsiä, jotka erottuvat punertavankel- ja Itävallassa. Lajin kanta lienee vahva Brittein taisina massoina versojen kärjissä. Paikallinen saarilla, Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Tans- leviäminen itujyvästen avulla lienee tehokasta kassa. ainakin suotuisilla kasvupaikoilla ja sopivissa ilmasto-oloissa. Suojelu Kalkkilovisammal kasvaa pieninä puhtaina Kaikki kalkkilovisammalesiintymät sijaitsevat kasvustoina vastapaljastuneella kalkkimaalla, joko Oulangan kansallispuistossa tai Oulangan Suomessa etenkin kalkkikallioiden pinnoilla Natura-alueella kansallispuiston ulkopuolella. ohuella mineraalimaalla. Norjassa kalkkilo- Esiintymien tila ja laajuus tulee selvittää ja tar- visammalen tiedetään levittäytyneen joillakin vittaessa estää kasvupaikkojen umpeenkasvu. alueilla rikkaluonteisesti paljastuneelle maalle esimerkiksi tierakentamisen yhteydessä. Sitä pi- Synonyymit detään jossain määrin pioneerilajina, jota tava- - taan esimerkiksi kalkkikaivosten ympäristöissä paljastuneella maalla. Pienikokoisena avoimen Kirjallisuus maan lajina kalkkilovisammal todennäköisesti Hallingbäck 1998i kärsii kasvupaikkojen umpeenkasvusta. Viittaus Seuralaislajit Laaka-Lindberg, S. 2009: Lophozia perssonii – Suomen esiintymäpaikoilla kalkkilovisammalen erittäin uhanalainen. seuralaisina kasvavat loukkokinnassammal Sca-

► Kalkkilovisammaleen Lophozia perssonii kasvupaikka 152 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kuusamossa Pikkukönkäänkurussa. RV

Mannia fragrans (Balb.) Frye & L.Clark tuoksukäppyräsammal, doftklotmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2cd Heimo: Aytoniaceae Lahko: Marchantiales Luokka: Marchantiopsida

pesäkkeen perän tyvessä ja kärkiosassa on rypäs värittö- miä suomuja. Tällaiset pesä- kekannattimen latvan suomut puuttuvat muilta sekovartisilta maksasammalsuvuilta. Lajini- mensä tuoksukäppyräsammal on saanut sisältämästään seet- riöljyltä tuoksuvasta öljyisestä yhdisteestä, jonka voi haistaa, kun hieroo murskattua var- renpalaa sormien välissä. Mik- roskoopissa tarkasteltaessa huomio kiinnittyy sekovarren pinnan pienikokoisiin (15 x 20 µm) ja hyvin paksuseinäisiin soluihin, joissa on trigonit. Itiöt ovat kooltaan n. 60 μm. Tuoksukäppyräsammal muistuttaa kook- MO kaampia sekovarrellisia maksasammalia kal- liovelhonsammalta Asterella gracilis tai lastu­ sammalta Reboulia hemisphaerica, jotka voi tavata samoilta kasvupaikoilta. Kalliovelhonsammalen­ itiöpesäkkeen pitkäperäisen kannattimen ylä­­ osassa ei ole suomuja, mutta lajilla on kyllä suo- mumaisia liuskoja avautuvien itiö­pesäkkeiden laidoissa. Sen lehtisolut ovat vaihtelevan ko- koisia, pitempiä ja ohut­seinäisempiä (n. 20–30 x 40–60 µm). Lastusammal on selvästi leveämpi, lähes sentin levyinen, ja sen varren pintasoluk- ko on trigonillinen, mutta muuten melko ohut- seinäinen. Sukulaislaji karva­käppyrä­sammal M. pilosa on kooltaan pienempi ja tuoksuton, ja sen pintasolut ovat kookkaampia (20 x 24 µm), ohutseinäisempiä ja vailla trigoneja. Usein karva­käppyrä­sammalen sekovarsi on vanhoista osistaan säännöllisen reikäinen pinnan solukon MO hajottua. Tunnistaminen Tuoksukäppyräsammal on sentin tai parin pi- Levinneisyys tuinen, 3–4 mm levyinen ja runsaan millimetrin­ Tuoksukäppyräsammalta kasvaa laajalti pohjoi- paksuinen sekovarrellinen maksa­sammal. Sen sen pallonpuoliskon lauhkeilla ja viileillä alueil- haarovat versot muodostavat ruusukkeita, tii- la Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. viitä kasvustolaikkuja­ tai matavat piilotellen Levinneisyys painottuu mantereisille seuduille, toisten sammalten seassa. Kosteina versot ovat ja arktisia alueita laji kaihtaa. Euroopassa sam- melko litteitä, kuivina ne käpertyvät kouruisiksi, malta tavataan itäisinnä Ukrainassa, Krimillä jolloin alapuolen tumman punaruskea suomu- sekä etenkin Keski- ja Etelä-Venäjällä, lännes- pinta tulee näkyviin. Kuivien versotötteröiden sä Ranskassa ja etelässä Espanjassa ja Italiassa. kärjestä pistää esiin vaaleakärkisten suomujen Levinneisyyden painopiste­alue on Balkanin muodostama karvatupsale. Itiöpesäkkeet ovat pohjoisosissa ja Keski-Euroopassa. Laji puuttuu vajaan parisenttisen kannattimen päässä. Itiö­ Atlantin suurilta saarilta Madeiraa lukuun otta-

◄ Tuoksukäppyräsammalen Mannia fragrans kasvupaikka Lammin Halilankalliolla. MO Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 155 matta. Sammalta ei ole Länsi-Euroopan rannikon don (1962, 1989) avoimella kalkkikallio­ ­kedolla, alavissa mereisissä maissa Hollannissa, Belgias- Lohjalla Hermalan Kalkkimäellä vanhan lou- sa eikä Tanskassa. Baltian maissa se kasvaa aino- hoksen liepeillä (1890–2000), sekä Karjalohjal- astaan Latviassa. Venäjällä Suomen lähialueilla­ la Mailan Ämmänuunin­kalliolla (1932–1987). laji tunnetaan Karjalan tasavallasta Laatokan Etelä-Hämeessä Lammin Halilankalliolla (1936– Karjalasta. Ruotsin kaakkoisosan alvarialueilla 2005) laji kasvaa kallion eduspuuston latvojen etenkin Gotlannissa tuoksukäppyräsammal on yläpuolella avoimella penkereellä. Pohjois-Sa- paikoin melko yleinen. Norjassa se tunnetaan von kasvupaikka on aurinkoinen järvenrannan vain yhdeltä paikalta. Suomessa esiintymiä on kalkkikallio Pieksänmaan Syvänsin rannan harvakseltaan Varsinais-Suomesta Koillismaalle. Kukkovuorella (2000). Pohjois-Karjalassa laji V, EH, PS, PK, Ks. kasvaa Tohmajärven Kanalanvaaran (1985) län- sisuuntaisilla ravinteisilla kalliotörmillä. Kuu- Biologia samon (Ks) esiintymä sijaitsee Taivalkönkäällä Tuoksukäppyräsammal on yksi- tai kaksikotinen (1988) lounaissuuntaisella avoimella kalkkikal- laji. Itiöpesäkkeitä tavataan meikäläisissä esiin- liorinteellä Oulankajoen läheisyydessä. tymissä yleisesti. Itiöt kypsyvät alkukesällä, ja Tuoksukäppyräsammal on kärsinyt kasvu- säilyttävät itävyytensä maassa pitkään. Melko paikkojen umpeenkasvusta ja etenkin puuston suuret itiöt soveltuvat parhaiten paikalliseen varjostuksen lisääntymisestä. Myös rakentami- levintään. Vaikka sekovarret voivat säilyä kas- nen on sammalelle sekä uhanalaisuuden syy vullisesti useita vuosia, myös pieniä nuoria ruu- että nykyisiä esiintymiä uhkaava tekijä suo- sukkeita esiintyy kasvupaikoilla, mikäli maapal- jelualueiden ulkopuolella. Luultavasti myös jastumia on tarjolla. lisääntynyt typpilaskeuma on lajin kannalta Tuoksukäppyräsammal kasvaa paljaalla, kalk- haitallinen lisäämällä muiden lajien kilpailua. kipitoisella maalla paahteisilla pien­ilmastoltaan etelävuorimaisilla paikoilla. Tavallisimmin lajin Uhanalaisuus Euroopassa tapaa avoimien etelään tai länteen suuntautu- EUR: LC, EST: -, NOR: CR, SWE: LC neiden emäksisten ­kallioiden raoista tai kalk- Tuoksukäppyräsammal ei ole uhanalainen Eu- kikallioketojen törmistä ja rinteiltä. Osa kas- roopassa. Se on kuitenkin luokiteltu äärimmäi- vupaikoista on järvien tai jokien rantakallioita, sen uhanalaiseksi Norjassa, erittäin uhanalai- joiden paahteisuutta vedestä heijastuva valo seksi Saksassa, Puolassa ja Italiassa, vaarantu- lisää. Tyypillistä kasvu­paikoille on ravinteisten neeksi Itävallassa ja harvinaiseksi Espanjassa. maapaljastumien muodostuminen ja säilyminen kausittaisen kuivumisen, kulumisen tai laidun- Suojelu nuksen vuoksi. Laji ei kestä pitkään kookkaam- Lammin Halilankallion kasvupaikka on yksi- pien kasvien kilpailua, ja se on mahdollisesti tyisellä luonnonsuojelualueella ja Kuusamon hyötynyt maastopaloista. Taivalkönkään esiintymä Oulangan kansal- lispuistossa. Paraisten, Lohjan, Karjalohjan ja Seuralaislajit Perniön kasvupaikat ovat Natura 2000 -alueil- Tyypillisiä seuralaisia ovat ekologialtaan saman- la. Suojelematta ovat Velkuan, Pieksänmaan ja tapaiset kalliovelhonsammal ja lastusammal. Tohmajärven esiintymät. Kuusamossa samalta kasvupaikalta voi löytää Velkuan Mustaluodon, Pieksänmaan Kukko- karva­käppyrä­sammalen. Varsinkin etelämpänä vuoren ja Tohmajärven Kanalanvaaran pienia- seuralaisena on usein ruusuke­hankasammal laiset lajistoltaan monimuotoiset kalkkikalliot Riccia sorocarpa. Tavallisista kalkki­sammalista tulee suojella. Esiintymien tilaa tulee seurata, tyypillisin seuralainen lienee kalkkikarvasam- ja kasvupaikkoja pitää tarvittaessa hoitaa mm. mal Ditrichum flexicaule, osalla paikoista seurassa varjostusta poistamalla. Monet esiintymät tar- kasvavat myös haprakiertosammal Tortella fragi- vitsevat kasvu­ympäristön ajoittaista raivausta lis ja limisiimasammal Myurella julacea. umpeen­kasvun estämiseksi.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Synonyymit Tuoksukäppyräsammalta on löydetty Suomesta Grimaldia fragrans (Balb.) Corda yhdeksältä paikalta. Osalla näistä lajin tiedetään kasvaneen jo pitkään. Lajille sopivat elinympäris- Kirjallisuus töt ovat meillä luontaisesti harvinaisia ja tunne- Pettersson 1946 tut esiintymät pienialaisia. Varsinais-Suomessa sitä esiintyy vanhojen kalkkilouhosten laiteissa Viittaus ja kedoilla Paraisten Simonbyssä (1988), Perniön Syrjänen, K. 2009: Mannia fragrans – erittäin Lupajan Alhonmäessä (1991), Velkuan Mustaluo- uhanalainen.

156 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Marsupella funckii (F.Weber & D.Mohr) Dumort. polkupussisammal, stigrostmossa

Hävinnyt RE § Heimo: Gymnomitriaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

neena alueen etelä- ja keskiosis- sa alueilla, jotka ovat alle 700 m merenpinnasta. Suomesta lajia on löydetty maamme etelä- ja länsiosista. A, V, EH, EP.

Biologia Polkupussisammal on kaksi- kotinen, ja se tuottaa verraten harvoin itiöpesäkkeitä. Pienten itiöiden kaukolevintä lienee mahdollista. Paikallista leviä- mistä voi tapahtua rihmamais- ten ituversojen avulla. Polkupussisammal kasvaa metsäpolkujen varsilla paljaalla TH savi- ja hiekkamaalla, harvem- Tunnistaminen min muunlaisilla paljaan maan kasvupaikoilla, Polkupussisammal on pienikokoinen, noin yh- kuten kalliohalkeamissa tai nummikentillä. den senttimetrin mittainen, kasvupaikalleen ma- talia peitteitä muodostava maksasammal. Pussi- Seuralaislajit sammalet muistuttavat suuresti toisiaan; ne ovat Seuralaisina voi kasvaa esimerkiksi nukkasam- ruskeanvihreitä tai miltei mustia, pienehköjä ja malia Dicranella spp., varstasammalia Pohlia yleensä pystyjä, lehdet kaksiliuskaisia ja siirot- spp., saksipihtisammalta Cephalozia bicuspidata, tavia. Itujyväsiä ei ole havaittu. Polkupussisam- ojakorvasammalta Jungermannia caespiticia, sa- mal kuuluu suvussaan lajiryhmään, jolla ei ole vikkokorvasammalta J. gracillima, kalvaskor- varressaan hyalodermiä, ts. läpikuultavaa, löy- vasammalta J. hyalina, lovisammalia Lophozia hää pintasolukkoa, ja se eroaa siten mm. kallio- spp., savikkosiiransammalta Nardia geoscyphus, pussisammalesta M. emarginata, vuoripussisam- ojasiiransammalta N. scalaris ja kinnassammalia malesta → M. sparsifolia ja pohjanpussisamma- Scapania spp. lesta → M. sphacelata. Lisäksi polkupussisammal on niitä pienempi, ja lehtien lovi on syvempi ja Kannan kehitys ja uhanalaisuus teräväkulmaisempi, liuskat suippoja, solut pie- Polkupussisammalella on viisi vanhaa kasvu- nehköjä (10–17 μm) ja trigonit selviä. Perianttien paikkaa maassamme. Ahvenanmaan Saltvikista kärkiliuskat ovat sisäänkaartuneita ja suojusten on näytteitä Berdtbystä ja Sonrödasta 1800-luvun aluslehdet varsilehtiä isompia. Itiöt ovat pieniä lopulta. Paraisten (V) Mutaisista ja Asikkalan (7–10 μm). Koirasversot eivät sanottavasti eroa (EH) Hakovuorelta on myös näytteet 1800-lu- suvuttomista versoista. Polkupussisammalella vun lopulta. Alavuden (EP) Erkkilästä laji on esiintyy yleisesti rihmamaisia sivuhaaroja, jotka löydetty 1932. Koska polkupussisammalta ei muistuttavat pihtisammalten Cephalozia spp. tai ole etsinnöistä huolimatta löydetty vanhoilta rahtusammalten Cephaloziella spp. versoja. kasvupaikoiltaan, on se katsottu maastamme hävinneeksi. Levinneisyys Polkupussisammalen häviämisen syitä ei Polkupussisammal on molemmin puolin Atlant- tunneta, mutta syiksi on arvioitu metsätalou­ tia tavattava laji, joka on levinnyt Pohjois-Ame- den muutokset, ojitukset, umpeenkasvu ja rikan itäosiin ja lähes koko Eurooppaan. Lisäksi vesirakentaminen. Elinympäristöiksi sopivat se tunnetaan Aasian puolelta Turkista, Etelä-Si- metsämaiden vanhakantaiset kärrytiet, karja- periasta ja Japanista. Baltian maista sitä tavataan ja jalankulkupolut ovat vähentyneet. Nykyiset Liettuassa. Se mainitaan myös Länsi-Venäjältä, metsäautotiet pientareineen ja ojineen eivät il- sekä Islannista ja Färsaarilta. Skandinaviassa sitä meisesti liian laajoina ja avoimina sovellu lajin on harvinaisena ja lievästi mereisesti painottu- kasvupaikoiksi.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 157 Uhanalaisuus Euroopassa sammalta kannattaa edelleen etsiä sille sopivilta EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC kasvupaikoilta. Polkupussisammal ei ole uhanalainen Euroo- passa. Se on hävinnyt Suomen lisäksi Alanko- Synonyymit maista. Saksassa se on luokiteltu vaarantuneeksi - ja Bulgariassa harvinaiseksi. Kirjallisuus Suojelu Bomansson 1900 Vanhoista esiintymäpaikoista Asikkalan Ha- kovuori kuuluu Natura 2000 -alueeseen. Muut Viittaus paikat eivät ole suojelualueilla. Polkupussi­ Parnela, A. 2009: Marsupella funckii – hävin- nyt.

Marsupella sparsifolia (Lindb.) Dumort. vuoripussisammal, gles rostmossa Vaarantunut VU vastuulaji • A1c+2c, D2 Heimo: Gymnomitriaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

liuskaisia, yläviistoon siirottavia ’pikku sorkkia’. Periantti on mu- namainen ja jää suojuslehtiensä peittoon. Itiöt ovat pieniä, 10–12 μm. Vuoripussisammal muistuttaa suuresti pohjanpussisammalta → M. sphacelata, joka on kuitenkin lehdiltään pyöreäliuskaisempi ja lisäksi kaksikotinen, kun taas vuoripussisammal on yksikoti- nen. Sekaannusta voivat aiheut- taa myös polkupussisammal → M. funckii ja pikkupussisammal → M. sprucei, mutta vuoripussisam- mal on näitä kookkaampi ja sen lehtisolut isompia, noin 20 µm.

Levinneisyys Vuoripussisammal on levinnyt laajalle. Sitä kas- vaa sekä pohjoisen että eteläisen pallonpuolis- kon viileillä alueilla. Euroopassa sitä on tavattu Brittein saarilta ja Ranskasta Pohjois-Venäjälle ulottuvalla alueella, Pohjois-Amerikassa Kallio- vuorten ja Appalakkien alueelta sekä Grönlan- KS nista. Eteläisen pallonpuoliskon esiintymät ovat Tunnistaminen Etelä-Afrikassa ja Uudessa-Seelannissa. Yleisin Vuoripussisammal on pienehkö, 1–3 cm mit- laji on vuoristoissa ja puuttuu alavilta tasanko- tainen, pystyversoinen ja useimmiten haara- mailta mm. Tanskasta ja Baltian maista. Se on ton maksasammal. Kasvustot ovat tavallisesti löydetty myös Färsaarilta ja Islannista. Skandi- laikkumaisia peitteitä tai pieniä mättäitä, mutta naviassa se on melko yleinen Skandeilla, etenkin joskus sammal kasvaa myös yksittäin muiden Norjan puolella, ja se tunnetaan myös Venäjältä sammalten joukossa. Väri vaihtelee vihertävän Karjalan tasavallasta ja Murmanskin alueelta. tai punertavan ruskeasta lähes mustaan. Vartta Suomessa esiintymiä on pohjoisinta Lappia ja peittää ohutseinäisten solujen kerros, joskin se Pohjanmaan rannikkoa lukuun ottamatta ym- on vaillinaisesti kehittynyt. Lehdet ovat terävä- päri maata. A–ES, PH–Ks, SoL.

158 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Biologia ta aiemmin huomiotta jääneillä karukkoalueilla. Yksikotisena vuoripussisammal tuottaa yleisesti Havaintojen määrän kasvun ei siis merkitse sitä, itiöpesäkkeitä ja itiöitä. Pienet itiöt ovat kauko- että laji olisi viime vuosina runsastunut ja al- leviämiseen kykeneviä. Itujyväsiä sammal ei kanut levitä uusiin paikkoihin. Topografialtaan muodosta. vaihtelevilla kallioseuduilla uusia kasvupaikko- Vuoripussisammal kasvaa silikaattikallioiden ja tulee todennäköisesti edelleen löytymään. pystyillä tai jyrkästi viistoilla seinämillä, jotka Suurimpana uhkana vuoripussisammalen ainakin ajoittain ovat valuvetisiä. Sitä on tavattu esiintymien säilymiselle ovat avohakkuut kal- myös rantasorakoilta, purokiviltä ja tuntureiden liokasvupaikkojen edustoilla. Ranta- ja puro- lumenviipymäpaikoilta. kasvupaikkoja voi uhata rakentaminen. Useim- milla kasvupaikoilla lajin populaatiokoko on Seuralaislajit pieni. Karulla kasvualustalla viihtyvänä vuo- Vuoripussisammalen seuralaislajisto on pääasi- ripussisammalelle on kallioseuduilla kuitenkin assa hyvin tavanomaista kuten kalliokarstasam- tarjolla paljonkin soveliaita ennen tuntematto- mal Andreaea rupestris, kyhmytorasammal Cyno- mia kasvupaikkoja. dontium strumiferum, kivikynsisammal Dicranum scoparium, kallioahmansammal Kiaeria blyttii, Uhanalaisuus Euroopassa kimpputierasammal Racomitrium fasciculare, EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC pikkuraippasammal Anastrophyllum minutum, Vuoripussisammal ei ole uhanalainen Euroo- kalliokielisammal Diplophyllum taxifolium, poh- passa, mutta se on luokiteltu erittäin uhanalai- janlovisammal Lophozia sudetica, kantolovisam- seksi Tšekissä, vaarantuneeksi Brittein saarilla ja mal L. ventricosa, kalliopussisammal Marsupella harvinaiseksi Espanjassa, Saksassa, Slovakiassa, emarginata, kielikinnassammal Scapania lingula- Bulgariassa sekä Venäjällä Karjalan tasavallassa ta, kalliokinnassammal S. scandica ja purokivillä ja Murmanskin alueella. Italiasta sen katsotaan myös purokinnassammal S. undulata. hävinneen.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suojelu Maastamme tunnetaan noin 80 vuoripussisam- Vain 18 vuoripussisammalen nykyesiintymää malen esiintymää, joista noin 70:stä on havain- on kansallispuistoissa (Nuuksion, Helvetinjär- toja vuodesta 1990 lähtien. Ahvenanmaalta on ven ja Hiidenportin kansallispuistot), luonnon- vanha tieto Saltvikista (1890). Varsinais-Suo- suojelualueilla, soidensuojelu- tai Natura 2000 mesta, Uudeltamaalta ja Etelä-Karjalasta lajia -alueilla. Suurin osa suojelluista esiintymistä on on löydetty yhteensä kuudelta paikalta, joista Pohjois-Suomessa, etenkin Kainuussa. Eteläisin nykyhavaintoja ovat Lohjan, Espoon ja Artjär- suojeltu kasvupaikka on Nuuksion kansallis- ven esiintymät. Satakunnasta lajia on löydetty puistossa Espoossa. Ruoveden Helvetinjärven 2000-luvulla kymmenestä paikasta, etenkin kansallispuistossa laji kasvaa kolmella paikalla, Viljakkalasta. Erityisen paljon uusia havainto- mutta muutoin lajin suojelu esiintymien ydin- ja (noin 30) on tehty Etelä-Hämeestä, varsinkin alueella Etelä- ja Pohjois-Hämeessä näyttää Ruovedeltä ja Kurusta. Myös Pohjois-Hämeestä heikolta. on kymmenkunta uutta havaintoa erityisesti Vir- Koska vuoripussisammal on Suomen vastuu- roilta. Etelä- ja Pohjois-Savosta tunnetaan neljä laji, tulee sille etenkin Etelä- ja Pohjois-Hämees- vanhaa ja kolme uutta esiintymää, ja Pohjois- sä valita sopivia paikkoja uusiksi suojelukoh- Karjalasta tunnetaan kaksi vanhaa esiintymää teiksi. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisten (Lieksa 1900 ja Juankoski 1915). Keski-Pohjan- esiintymien säilymistä tulee seurata, ja vuori- maalta laji tunnetaan Haapajärven Vuortenvuo- pussisammalen kannan todellisen tilanteen sel- rilta (1997). Kainuusta on tiedossa viisi nykyistä vittämiseksi sitä on syytä etsiä lajille soveliailta ja kaksi vanhaa esiintymää. Oulun Pohjanmaalla kallioalueilta eri puolilta Etelä-Suomea. vuoripussisammalella on kaksi vanhaa esiinty- mää Pudasjärvellä ja Perä-Pohjanmaalla kaksi Synonyymit uutta esiintymää Keminmaalla ja Pellossa. Koil- Sarcoscyphus sparsifolius Lindb. lismaalta laji on löydetty 1997 Taivalkoskelta. Lajin pohjoisin esiintymä Sompion Lapin Pel- Kirjallisuus kosenniemellä on löydetty 1994. Muñoz ym. 2004 Vaikka lajille soveliaat elinympäristöt ovat vähentyneet, on uusia havaintoja enemmän kuin Viittaus vanhoja. Yhteisenä piirteenä uusille havainnoille Parnela, A. 2009: Marsupella sparsifolia – vaa- on, että niitä on tehty erityisesti sammaltuntijoil- rantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 159 Marsupella sphacelata (Gieseke ex Lindenb.) Dumort. pohjanpussisammal, trubbrostmossa Vaarantunut VU A1c+2c Heimo: Gymnomitriaceae, Lahko: Jungermanniales. Luokka: Jungermanniopsida

Levinneisyys Pohjanpussisammal on hieman mereinen vuoristolaji, jonka kokonaislevinneisyys on laaja käsittäen pohjoisen pallonpuo- liskon boreaaliset ja subarktiset alueet sekä lauhkean vyöhyk- keen vuoristot Välimeren maissa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa. Baltian maista laji puuttuu, mut- ta levinneisyys ulottuu Luoteis- ja Pohjois-Venäjälle, ja sitä tavataan Suomen lähialueilla Karjalan ta- savallassa sekä Leningradin ja Murmanskin alueilla. Skandina- TH viassa laji on jokseenkin yleinen, Tunnistaminen mutta harvinaistuu etelää kohden Maksasammaliin kuuluvan pohjanpussisam- ja puuttuu Tanskasta. Suomessa pohjanpussi­ malen ulkonäkö ja koko vaihtelevat paljolti sammalta on tavattu harvakseltaan koko maas- kasvupaikan mukaan: vedessä ja märillä pai- ta. A–ES, EP–PS, Kn–PeP, KiL, EnL, InL. koilla kasvaessaan se on pehmeärakenteinen ja himmeänvihreä ja voi kasvaa 5–7 cm pitkäksi, Biologia kun taas kuivan paikan yksilöt ovat jäykkiä Kaksikotisena lajina pohjanpussisammal tuottaa ja mustanruskeita ja jäävät 1–2 cm mittaisik- itiöpesäkkeitä harvoin. Itiöt ovat pieniä. Suvut- si. Varsilla on runsaasti ritsoideja, jotka voivat tomia leviäimiä ei ole. olla tyvestään viininpunaisia. Lehdet ovat yli Pohjanpussisammal kasvaa vuoripussi­ puoliväliin lehteä kaksiliuskaisia, ja liuskojen sammalen tavoin metsäseuduilla valuvetisillä kärjet usein pyöristyneitä. Maamuodoilla lehdet silikaattikallioiden seinämillä laikkumaisina ovat jäykän pystyjä, mutta vesimuodoilla vel- peitteinä, mutta useimmiten kuitenkin jokien ja tompia. Lehden laita ei kuitenkaan ole koskaan purojen koskipaikkojen kivillä ja kalliopinnoilla, taakäänteinen. Lehtisolut ovat lehden laidassa joskus myös kivennäismaalla rantatörmissä. 11–18 µm ja keskiosassa suurempia, ja niissä on selvät trigonit. Kutikula voi olla hieman karhea. Seuralaislajit Sekä siittiö- että munapesäkkeiden suojuslehdet Pohjanpussisammalen tavanomaista seura- ovat varsilehtiä matalampaan liuskaisia. Muna- laislajistoa ovat kalliokarstasammal Andreaea pesäkkeet sijaitsevat varsien latvoissa turpean rupestris, kallioahmansammal Kiaeria blyttii, suojuksen sisällä. Myös periantti jää suojusleh- kimpputierasammal Racomitrium fasciculare, tien sisään. nevaruoppasammal Gymnocolea inflata, pohjan- Kuivan paikan muoto muistuttaa suuresti lovisammal Lophozia sudetica, kalliopussisam- vuoripussisammalta → M. sparsifolia, vesimuoto mal, kielikinnassammal Scapania lingulata sekä taas kalliopussisammalta M. emarginata. Kallio- harvemmin etelänhopeasammal Gymnomitrion pussisammalesta pohjanpussisammal eroaa sy- obtusum ja lehtokinnassammal Scapania nemorea. vään uurtuneiden, ahdaslovisten ja tavallisesti Vesikasvupaikoilla seurassa voi olla myös kos- pyöreäliuskaisten lehtiensä perusteella. Lisäksi kikoukkusammal Dichelyma falcatum, näkinsam- lehden reuna on kalliopussisammalella ainakin malia Fontinalis spp., paasisammalia Schistidium osaksi taakäänteinen. Vuoripussisammalella spp., pohjankinnassammal Scapania subalpina ja puolestaan lehdet ovat suippoliuskaisia ja har- purokinnassammal S. undulata. vemmassa kuin pohjanpussisammalella. Varma erottava tuntomerkki on myös pohjanpussi­ Kannan kehitys ja uhanalaisuus sammalen kaksikotisuus; vuoripussisammal Pohjanpussisammalta on löydetty maastamme on yksikotinen. noin 70 paikalta, joista noin 40:stä on havaintoja

160 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet vuodesta 1990 lähtien. Ahvenanmaalta on seitse- passa. Se on luokiteltu vaarantuneeksi Suomen män löytöpaikkaa, mutta kaikki havainnot ovat lisäksi myös Saksassa, Belgiassa, Espanjassa ja vanhoja. Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta ja Italiassa. Venäjällä Leningradin alueella se on Etelä-Karjalasta lajia on löydetty yhteensä kym- harvinainen ja Karjalan tasavallassa taantunut. meneltä paikalta. Nykyhavaintoja on Lohjalta, Slovakiassa se on puutteellisesti tunnettu. Espoosta, Haminasta ja Virolahdelta. Satakun- nan kahdeksasta paikasta viisi on nykyisiä kas- Suojelu vupaikkoja, joista Lavian Velhovuorenkallioilla Pohjanpussisammalen nykyesiintymistä on laji on tunnettu vuodesta 1928 lähtien. Etelä- suojelualueilla vain 13. Eteläisimmät suojellut Häme on lajin tunnetun esiintymisen ydinalu- esiintymät ovat Lohjan Kihilänkorven luon- etta, ja sieltä tunnetaan yli kymmenen nykye- nonsuojelualueella ja Espoossa Nuuksion siintymää. Etelä-Savosta sammal tunnetaan vain kansallispuistossa. Lajin kasvupaikat Nokian Puumalasta (1999). Etelä-Pohjanmaalta on kaksi Haukkavuoressa ja Saarijärven Julmilla Lam- vanhaa havaintoa ja yksi uusi Töysässä vuodelta milla kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Kai- 2001. Pohjois-Hämeessä lajin kasvupaikat ovat nuussa Sotkamon Oravipuron löytöpaikka on Saarijärvellä ja Pylkönmäellä. Pohjois-Savosta Hiidenportin kansallispuistossa. Natura 2000 - on kaksi vanhaa havaintoa Kuopiosta ja Leppä- ohjelmaan kuuluvilla alueilla sijaitsevat Lavian virralta. Kainuusta on tuoreita havaintoja Kuh- Velhonvuorten, Jämsän Rotkovuoren, Virtojen mosta ja Sotkamosta. Oulun Pohjanmaalta on Vähä-Takavuoren, Rovaniemen Hepokallion, tiedossa yksi nykyesiintymä Pudasjärveltä. Pe- Muonion Pahtarinteen ja Enontekiön Korkea- rä-Pohjanmaalta laji tunnetaan Ranuan vanhan Jehkasin esiintymät. havaintopaikan lisäksi Rovaniemeltä. Kittilän Pohjanpussisammalen esiintymiä tulee saa- Lapista on vuodelta 1867 pohjanpussisammal- da useampia suojeluun eri puolilla maatamme. näyte Pallas-Ounastunturin kansallispuiston Kannan tilan tarkempi selvittäminen on myös alueelta ja tuore tieto Muoniosta. Enontekiön tarpeen. Etenkin suojelualueiden ulkopuolis- Lapista on kahden vanhan havainnon lisäksi ha- ten esiintymien säilymistä tulee seurata. Mo- vainto Jehkas-tunturilta vuodelta 2002 ja Mallan net lajin kasvupaikat kuten kalliojyrkänteet ja Kitsiputoukselta vuodelta 2005. Inarin Lapista purot edustavat metsälain mukaisia arvokkaita Kevojoen kanjonista lajista on havainto vuodel- elinympäristöjä. Laji säilyy näillä paikoilla, jos ta 1956. Havaintoja on tehty sekä puronvarsilta metsänhoitotoimenpiteet toteutetaan metsälain että kallioilta ja muilta kuivemmilta paikoilta mukaisesti kohteiden ominaispiirteet säästäen. lähes yhtä paljon. Pohjanpussisammalelle suotuisat elinympä- Synonyymit ristöt ovat vähentyneet metsänhakkuiden sekä Jungermannia sphacelata Gieseke ex Lindenb. vesi- ja rantarakentamisen vuoksi, ja kanta on Marsupella joergensenii Schiffn. tämän vuoksi pirstoutunut. Tämä lieneekin suu- rin uhka lajin säilymiselle, mutta myös kaivos- Kirjallisuus toiminnan on arvioitu uhkaavan lajia. -

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR:LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Parnela, A. 2009: Marsupella sphacelata – vaa- Pohjanpussisammal ei ole uhanalainen Euroo- rantunut.

Marsupella sprucei (Limpr.) Bernet pikkupussisammal, dvärgrostmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Gymnomitriaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Pikkupussisammal on maksasammaliin kuulu- näisten solujen muodostama kerros. Helpoim- vista uhanalaisista pussisammalista pienin, noin min pikkupussisammal on tunnistettavissa 5 mm mittainen, usein ei sitäkään. Yksittäisten suvullisena: periantteja ympäröivät muita leh- versojen väri vaihtelee kellanvihreästä ruskeaan tiä paljon isommat suojuslehdet. Itse periantit tai melkein mustaan. Lehdet ovat soikeahkoja jäävät niiden peittoon. Itiöt ovat pieniä, 7–13 ja suippoliuskaisia, ja varresta puuttuu ohutsei- μm.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 161 RV TH Pikkupussisammal Marsupella sprucei tunnetaan Kuusamon Rukalta. TU

Pikkupussisammalen pieni Biologia koko yleensä riittää erottamaan Yksikotisena pikkupussisammalella itiöpesäk- sen muista pussisammalista. keet ovat tavallisia. Pienten itiöiden kaukole- Sekaannusta voi ehkä tapah- viämiskyky lienee hyvä. Itujyväsiä lajilla ei tua polkupussisammalen → esiinny. M. funckii tai vuoripussisam- Pikkupussisammal kasvaa laikkumaisina malen → M. sparsifolia kanssa. tiiviinä peitteinä etupäässä happamalla kivi- Edellinen on kaksikotinen, kun alustalla kosteilla kallioseinämillä, isoilla loh- pikkupussisammal on yksiko- kareilla ja purokivillä. Sitä on löydetty joskus tinen. Vuoripussisammal on myös paljaalta maapinnalta, kuten metsäteiden sekin yksikotinen, mutta sen ojanpenkoista, puropengermistä ja lumenviipy- vartta ympäröi ohutseinäisten mäpaikoilta. solujen muodostama kerros, ja kooltaan se on yleensä pik- Seuralaislajit kupussisammalta isompi. Pik- Pikkupussisammalen seuralaislajit ovat pal- kupussisammal saattaa muis- jolti samoja kuin vuoripussisammalella, mutta tuttaa myös rahtusammalia Cephaloziella spp. yleensä pienikokoisempia: kalliokarstasammal Heikosti kehittyneet ja rihmamaisiksi jääneet Andreaea rupestris, kivisammalia Grimmia spp., suvuttomat versot ovat hyvin rahtusammalten kallioahmansammal Kiaeria blyttii, metsärah- kaltaisia, mutta väri, lehtisolujen muoto (pussi- tusammal Cephaloziella divaricata, nevaruop- sammalilla solut ovat soikean pyöreitä, kun taas pasammal Gymnocolea inflata, hopeasammalia rahtusammalilla paksuseinäisiä ja neliömäisiä) Gymnomitrion spp., pohjanlovisammal Lophozia ja koko riittävät erottamaan ne toisistaan. sudetica, muita pussisammalia ja kinnassamma- lia Scapania spp. Ilomantsin esiintymissä sen Levinneisyys seuralaisina on havaittu myös kalkkikorvasam- Pikkupussisammal tunnetaan sekä pohjoiselta mal → Jungermannia confertissima ja loukkosii- että eteläiseltä pallonpuoliskolta. Sitä tavataan ransammal Nardia insecta. laajalti Pohjois-Amerikassa Alaskaa, Kanadan arktisia saaria ja Grönlantia myöten. Euroo- Kannan kehitys ja uhanalaisuus passa se tunnetaan Färsaarilta, Islannista ja Pikkupussisammalta on löydetty Suomesta vain Brittein saarilta Uralille, Pohjois-Venäjän (mm. seitsemästä paikasta, joista kolme on nykyesiin- Murmanskin alue) kautta Siperiaan ulottuvalta tymiä. Etelä-Hämeestä Janakkalasta on vanha alueelta sekä eteläisellä pallonpuoliskolla Tu- näyte vuodelta 1878. Pohjois-Hämeestä on tie- limaasta ja Uudesta-Seelannista. Tanskasta ja to Saarijärven Julmilta Lammilta 1980-luvulta. Baltian maista sitä ei ole löydetty. Skandinavi- Pohjois-Karjalasta Ilomantsista venäläiset sam- assa ja Suomessa sitä on tavattu harvinaisena maltutkijat ovat löytäneet pikkupussisamma- paikka-paikoin lähes koko maassa. EH, PH, PK, len Mekrijärven tutkimusaseman ympäristöstä Kn, Ks, KiL. sekä Pieneltä Kotavaaralta Syväjärven läheltä

162 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet vuonna 2001. Kainuun esiintymätieto perustuu Portugalissa ja puutteellisesti tunnetuksi Slova- vanhaan museonäytteeseen Kajaanin Akonvaa- kiassa. rasta (1873). Kuusamon Rukatunturilla laji on havaittu 1976, mutta puutteellisen paikkatiedon Suojelu takia esiintymän tilaa ei ole voitu tarkistaa. Muo- Pikkupussisammalen esiintymistä Saarijärven nion (KiL) Kätkäsuvannosta on Suomen vanhin Julmat Lammit on luonnonsuojelualueella. Ilo- havainto jo vuodelta 1867. mantsin esiintymistä Pieni Kotavaara sijaitsee Pikkupussisammalen esiintymät ovat maas- suurimmaksi osaksi Natura 2000 -alueella. Muut samme hajallaan, ja kanta on sen vuoksi pirs- esiintymät eivät ole suojelualueilla. toutunut. Laji saattaa kuitenkin olla todettua Ilomantsin esiintymien tarkka sijainti tulee yleisempi, sillä pienikokoisena ja huomiota he- selvittää ja niiden tila tarkistaa. Samoin Julmi- rättämättömänä se jää helposti havaitsematta. en Lampien esiintymän nykytila tulee selvittää. Kuten vuoripussisammalella pikkupussisam- Pikkupussisammalta tulee edelleen etsiä sille so- malen suurimpana uhkana ovat kallioedusto- veltuvista elinympäristöistä. jen metsänhakkuut; kaivostoiminnalla lienee vähäisempi merkitys uhanalaisuuden syynä ja Synonyymit uhkatekijänä nykyisin. Marsupella ustulata Spruce Sarcoscyphus sprucei Limpr. Uhanalaisuus Euroopassa EUR:LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Kirjallisuus Pikkupussisammal ei ole Euroopassa uhanalai- Muñoz ym. 2004, Potemkin 2004, Rikkinen 1992 nen. Se on Ruotsissa harvinaisehko, muttei uha- nalainen. Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi Viittaus Saksassa ja Tšekissä, harvinaiseksi Belgiassa ja Parnela, A. 2009: Marsupella sprucei – vaaran- tunut.

Meesia hexasticha (Funck) Bruch. pohjannuijasammal, alpsvanmossa Erittäin uhanalainen EN § • vastuulaji • B1+2c, D2 Heimo: Meesiaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pohjannuijasammal on noin 3–5 cm korkuisina tiiviinä tuppaina kostealla maalla kasvava kärki- pesäkkeinen lehtisammal. Versot ovat alaosasta juurtumahapsi­en peitossa, ja tuppaat ovat tyvio- sista etenkin tulvanalaisissa ympäristöissä mus- tanpuhuvia. Kapean kolmiomaiset tai puikeat lehdet sijaitsevat versossa kolmessa rivissä ja kapenevat melko tasaisesti tylpähköön kärkeen. Lehden reunus on taa­käänteinen ja jokseenkin ehyt. Nuija­maisten itiöpesäkkeiden perä on n. 3–5 cm pituinen. Pesäkkeet ovat kellan- tai punarus- keita ja vahvasti kaartuneita. Itiöt ovat kookkaita n. 40–50 µm. Pohjannuijasammal muistuttaa kookkaampaa isonuijasammalta → M. longiseta, jonka lehdet ei- vät ole kolmessa rivissä ja jonka pesäkeperä on pidempi. Lajin on arveltu syntyneen tihkunuija­ ­ sammalen M. uliginosa ja kairasammalen­ M. tri- quetra risteytymisen tuloksena. Nämä lähilajit on esitelty isonuijasammalen yhteydessä. Tunturei- den kalkkialueilla esiintyy pienikokoista tihku- nuijasammalta, jota voi ensi näkemältä erehtyä pitämään pohjannuijasammalena. TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 163 Levinneisyys jasammalesta on Kilpisjärven (EnL) Peerakoskelta Pohjannuijasammal on vuoristojen ja arktisten (1867). Utsjoella (InL) lajilla on neljä esiintymää alueiden laji, joka kasvaa Keski-, Itä- ja Pohjois- (1956–1969), näistä kolme Kevolla. Euroopan lisäksi Pohjois-Amerikassa ja Grön- Lajin uhanalaisuuden syynä on vesirakentami- lannissa. Baltian maista se mainitaan Latviasta. nen ja rehevöityminen, jotka uhkaavat myös lajin Pohjoismaissa laji tunnetaan Norjasta, Ruotsista nykyesiintymää. Myös kevättulvat voivat hävittää ja Suomesta. Ruotsissa sillä on kymmenkunta ainoan tiedossa olevan pienen nykyesiintymän. esiintymää maan pohjoisimmissa osissa. Nor- Pohjannuijasammal on opittu tuntemaan meillä jassa ja Suomessa pohjannuijasammal on harvi- vasta 1990-luvulla. Se on maassamme harvinainen, nainen. KiL, EnL, InL. mutta kaikki kasvupaikat eivät liene tiedossa.

Biologia Uhanalaisuus Euroopassa Pohjannuijasammal on yksikotinen ja tuottaa EUR: EN, EST: -, NOR: DD, SWE: VU yleisesti itiöpesäkkeitä. Kookkaat itiöt soveltu- Pohjannuijasammal on erittäin uhanalainen Eu- vat paikalliseen levittäytymiseen. Kaukolevintä roopassa. Laji on uhanalainen Puolassa, Roma- lienee tehotonta. niassa ja Valkovenäjällä. Ruotsissa laji on vaaran- Pohjannuijasammal kasvaa järvien ja jokien tunut ja Norjassa se on luokiteltu puutteellisesti rannoilla maalla rantapalteissa, sekä laakeilla tunnetuksi. Saksasta ja Slovakiasta sen on todettu humuksensekaisen hiekan peittämillä ranta- hävinneen. kivillä tulvanalaisilla ja lähteisillä paikoilla. Se ei ole toisten nuijasammalten tapaan puhdas Suojelu lettolaji, vaikka elinympäristöt ovatkin kosteita Utsjoen Kevon esiintymät sijaitsevat luonnonpuis- ja ravinteisia. Kasvupaikat sijaitsevat Metsä- tossa ja laji luultavasti kasvaa seudulla edelleen. Lapissa ja koivuvyöhykkeessä. Paljakalta lajia Ainoaa varmasti tiedossa olevaa nykyesiintymää ei ole meillä kerätty. Kittilän Lapissa ei ole suojeltu. Kevon esiintymien laajuus ja nykytila tulee sel- Seuralaislajit vittää. Lajia pitää etsiä sopivilta kasvu­paikoilta Seuralaisena voivat kasvaa lettomarrassammal kannan kokonaistilanteen selvittämiseksi. Kittilän Tayloria lingulata, pikkuvesikonsammal Dicho- kasvupaikan säilyminen tulee turvata ja esiinty- dontium pellucidum, pikkutihkusammal Oncopho- män laajuus selvittää. rus wahlenbergii, sirppiluhtasammal Calliergonella lindbergii ja hiirensammalia Bryum spp. Samoin Synonyymit muita nuijasammalia voi tavata pohjannuija- Meesia albertinii Bruch & Schimp. sammalen seurasta. Kirjallisuus Kannan kehitys ja uhanalaisuus Hedenäs 1994d Suomesta tiedetään kuusi pohjannuijasammalen kasvupaikkaa. Uusin havainto on Kittilän (KiL) Viittaus Tepastosta (1997), missä Ounasjoen rannassa on Syrjänen, K. 2009: Meesia hexasticha – erittäin pienialainen esiintymä. Vanhin tieto pohjannui- uhanalainen.

Meesia longiseta Hedw. isonuijasammal, longskaftad svanmossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • vastuulaji • A1c, B1+2cd Heimo: Meesiaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Tiiviinä, noin 5–10 cm korkeina tuppaina kasva- Samaan sukuun kuuluvan va kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat kairasammalen­ M. triquetra leh- melko pystyjä, kapean kolmiomaisia, tasaisesti det ovat kolmessa rivissä, alas- terävähköksi kärjeksi kapenevia, ehytreunaisia päin taipuvia, reunoilta tasaisia ja reunasta kapealti taakäänteisiä. Ne eivät si- ja kauttaaltaan terävähampaisia. jaitse selvinä riveinä. Nuijamaiset itiöpesäkkeet Tihkunuijasammalen­ M. uliginosa ovat pitkäperäisiä, n. 10 cm ja niitä esiintyy ylei- pystyt lehdet ovat hyvin kapean sesti. Itiöt ovat suuria, n. 40 μm. Itiöpesäkkeet- kielimäisiä, vankkasuonisia ja tömänä lajia on vaikea havaita. kärjestä pyöristyneitä. Lehtireu-

164 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet na on hampaaton ja voimakkaammin taakään- tynyt kuin isonuijasammalella. Isonuijasammal voi muistuttaa myös pienikokoisempaa ja ly- hytpesäkkeistä pohjannuija­sammalta → M. he- xasticha, jonka reunoilta taakääntyneet lehdet ovat kolmena rivinä. Lisäksi sen itiöpesäke on lyhytperäisempi (3–5 cm).

Levinneisyys Isonuijasammalta tavataan pohjoisen pallon- puoliskon lehti- ja varsinkin havumetsävyöhyk- keessä Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Ete- läisinnä se kasvaa Keski-Amerikassa ja Andeilla. Lajia tavataan monin paikoin Keski-Euroopassa ja Alpeilla. Se tunnetaan kaikista Baltian maista sekä Venäjältä mm. Leningradin alueelta, Karja- lan tasavallasta ja Murmanskin alueelta. Skan- dinaviassa laji tunnetaan paikoitellen Tanskasta, Ruotsista, Islannista ja Norjasta. Suomessa lajia on tavattu laajalti, mutta harvinaisena lähinnä lettoseuduilla. A, V, EH–LK, PH–InL.

Biologia Isonuijasammal on mätästävä, jokseenkin pit- käikäinen lehtisammal. Se on yksikotinen ja tuottaa yleisesti itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat melko TH kookkaita, ja niiden kaukolevintäkyky on ilmei- sen tehoton. Isonuijasammal kasvaa yleensä pieninä tup- koitellen Ahvenanmaalta Inarin Lappiin asti. paina keski- ja runsasravinteisilla letoilla ja Yhteensä kasvupaikkoja on tiedossa 101, näistä nevoilla, etenkin lähteisissä ja tulvaisissa reu- kolmannes (35) on nykyisiä. Vain kymmenen naosissa väli- ja rimpipinnoilla, usein paljastu- nykyesiintymää sijaitsee napapiirin eteläpuo- neella turpeella. Elinympäristöt ovat tavallisesti lella. Monet nykyesiintymät ovat suppeita ja ohutturpeisia ja avoimia sukkession alkuvai- paikalla on vain yksi tai muutama pienialainen heen lettokasvupaikkoja. Ne ulottuvat lettorä- tupas tai yksittäisiä versoja muiden sammalten meiden väliköistä ja koivulettojen mesotrofisis- seassa. Ahvenanmaalta sekä Varsinais-Suomesta ta jännesivuista kalkkivaikutteisille eutrofisille laji on hävinnyt kokonaan. lähdeletoille. Joskus laji kasvaa myös soistuvilla Suurin osa vanhimmista ja eteläisimmistä lettoisilla rannoilla. Isonuijasammal tukahtuu kasvupaikoista (1870–1900, 35 esiintymää) on helposti leton umpeenkasvun seurauksena. Se hävinnyt ilmeisesti elinympäristöjen muutos- tarvitsee kilpailusta vapaita valoisia lettopintoja ten vuoksi. Taantumista on tapahtunut pelloksi uudistuakseen ja on ilmeisesti hyötynyt lettojen raivausten, ojitusten, umpeenkasvun­ ja raken- laidunnuksesta ja niitosta. Monilla nykykasvu- tamisen takia varsinkin maan eteläpuoliskossa.­ paikoilla lähteisyys on tärkeä avointa suokasvil- Tiettyjä säilyneitä esiintymiä uhkaavat ojitukset, lisuutta ylläpitävä tekijä. nykyään etenkin kunnostusojitukset.

Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Isonuijasammalen seurassa viihtyy koko jouk- EUR: VU, EST: DD, NOR: VU, SWE: VU ko vaateliaita lettosammalia, kuten lettokilpi- Isonuijasammal on taantunut etenkin Keski-Eu- sammal Cinclidium stygium, kiiltosirppisam- roopassa pahoin, ja se on luokiteltu Euroopassa mal → Hamatocaulis vernicosus, kairasammal, vaarantuneeksi. Ruotsista on tiedossa puolen tihkunuijasammal,­ lettokuirisammal Calliergon sataa esiintymää, joista vain yhdeksästä laji richardsonii ja lettohammassammal Leiocolea ru- on havaittu 1970-luvun jälkeen ja laji on siellä theana. Putkilokasveista��������������������������������������� mm. uhanalaiset letto- luokiteltu vaarantuneeksi. Laji on vaarantunut rikko Saxifraga hirculus ja lettosara Carex heleo- myös Norjassa. Saksasta ja Tanskasta isonuija- nastes viihtyvät samoilla kasvupaikoilla. sammal on hävinnyt. Virossa se on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi. Venäjällä sammal on Kannan kehitys ja uhanalaisuus taantunut Leningradin alueella ja harvinainen Suomessa isonuijasammal on kasvanut pai- Murmanskin alueella.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 165 Suojelu elinympäristöjen arvellaan säilyneen näillä suo- Isonuijasammalen esiintymistä 20 sijaitsee erilai- jelualueilla lajille soveliaina. silla suojelualueilla. Näistä neljä on luonnonsuo- Vanhat kasvupaikat tulee tarkistaa ja nyky­ jelualueilla, kolme kansallispuistoissa, kolme esiintymien laajuus selvittää. Lajia tulee etsiä Käsivarren erämaa-alueella ja 10 soidensuoje- erityisesti soidensuojelu­ohjelman kohteista. Var- lualueilla. Esiintymistä 37 sijaitsee Natura 2000 sinkin Metsä-Lapista, Lapin Kolmion alueelta -alueilla. Näistä elinvoimaisilta vaikuttavat niin ja Kuusamosta voi vielä olla esiintymiä löydet- kasvustojen koon kuin elinympäristön tilankin tävissä. Löydettäessä elinvoimaiset esiintymät perusteella Konneveden­ Ylä-Tankosen (PH), Kit- on tarpeen suojella luonnonsuojelualueina. Itä- tilän Silmäsvuoman (KiL) ja Kolarin Sieppijän- Lapin runsaimmat esiintymät Sodankylän Mos- kän sekä Enontekiön (EnL) Toskaljärven esiinty- kuvaarassa on ojitettu 1990-luvulla ja niissä lajin mät. Useimmat suojelluista ja Natura 2000 -alu- elinympäristö tulee ennallistaa ojat tukkimalla. eilla sijaitsevista esiintymistä ovat pieniä (mm. EH: Janakkalan Suurisuo, Kalvolan Peurasuo ja Synonyymit Lopen Kyläntaustanjärvi, PH: Pihtiputaan Vir- - kamäki, KP: Siikajoen Muuraiskangas, OP: Pu- dasjärven Hirvisuo, KiL: Kolarin Juustovuoma Kirjallisuus ja EnL: Enontekiön Vuobmekasvarri), ja niissä Afonina 2000c, Hallingbäck 1998v, Syrjänen on niukasti lajille sopivaa elinympäristöä­ tarjol- 2001f la. Tervolan (PeP) Hosiolammella, Kittilän (KiL) Loukisten latvasoilla ja Enontekiöllä Pallas-Ou- Viittaus nastunturin kansallispuistossa isonuijasammal Syrjänen, K. 2009: Meesia longiseta – erittäin on nähty viimeksi 1960- tai 1970 -luvulla, mutta uhanalainen.

Microbryum davallianum (Sm.) R.H.Zander var. conicum (Schleich. ex Schwägr.) R.H.Zander alvaritoukosammal, alvar-pottia Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Alvaritoukosammal on n. 0,5 cm korkuinen kärkipesäkkeinen leh­ tisammal, jonka punaruskeat tai vihreät lehdet ovat tiiviinä sil- mumaisena kimppuna lyhyen varren päässä. Lehdet ovat pit- kulaisen soikeita, jokseenkin ly- hyelti terävä­kärkisiä ja reunoilta taa­käänteisiä. Keskisuoni on vah- va ja sileä. Lehden solut ovat pa- pillikkaita, mutta läpi­kuultavia. Lehden yläpuoliskossa solut ovat leveydeltään n. 10–12 µm. Munan­muotoinen itiöpesäke on kiiltävän punaruskea ja suuosasta tyhjänä hieman kuroutunut. Sen suussa on havaittavissa jäänteitä vaaleasta kalvomaisesta surkastuneesta suuva- ruksesta. Itiöt ovat 25–32 µm, pinnaltaan mata- lasti pyöreäpapillisia. Läheinen rikkatoukosammal → M. daval- lianum var. davallianum eroaa mm. tyhjänä le- veäsuisen suuvaruksettoman itiö­pesäkkeen ja hyvin pitkä­papillisten itiöidensä perusteella KS

166 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet alvari­touko­sammalesta. Samankaltainen on keltamatara Galium verum ja kissankäpälä An- myös harvinainen Microbryum starckeanum, jo- tennaria dioica, sekä kalkkia suosivat kiiltokur- ta ei Suomesta tunneta. Joidenkin tutkijoiden jenpolvi Geranium lucidum ja mäkirikko Saxifraga mukaan alvaritoukosammal on M. starckeanum tridactylites. -lajin alalaji. Hill ym. (2006) lukevat alvaritouko- sammalen osaksi rikkatoukosammalta. Toisaalta Kannan kehitys ja uhanalaisuus Hallingbäck ym. (2006) pitävät sitä hyvänä vari- Alvaritoukosammal on löydetty Suomesta vasta aatiotasoisena taksonina. Alvaritoukosammalen vuonna 1992 Varsinais-Suomesta Nauvon ulko- taksonomian selvittäminen on vielä kesken (ks. saaristosta Trunsön Långörenistä. Laji on ilmei- myös rikkatoukosammal). sesti kasvanut paikalla jo pitkään. Kasvupaik- kana on pienialainen simpukkamaalla sijaitseva Levinneisyys lampaannataa Festuca ovina kasvava avoin kalk- Alvaritoukosammal esiintyy Euroopan keski- ja kiketo. Keto on vähitellen lammas­­laidunnuksen eteläosissa sekä laajalti Välimeren ympäristössä. loputtua kasvamassa umpeen katajikkoa. Esiin- Pohjoismaissa se tunnetaan Suomen lisäksi vain tymä on hyvin niukka ja suppea. Ruotsista, missä alvaritoukosammal kasvaa Up- lannissa, Skoonessa, Öölannissa ja Gotlannissa. Uhanalaisuus Euroopassa Ruotsissa laji on tavallinen ainoastaan Öölannin EUR: LC, EST: R, NOR: -, SWE: LC alvareilla, muualla harvinainen. Virossa alvari- Alvaritoukosammal ei ole uhanalainen Euroo- toukosammal esiintyy hyvin harvinaisena kol- passa. Se on usein yhdistetty → rikkatoukosam- mella paikalla Saarenmaalla. Taksonin levinnei- maleen, jota pidetään harvinaisena ja silmälläpi- syys Itämeren piirissä muistuttaa monia muita dettävänä useassa esiintymismaassaan. Virossa mantereisia lämpöä vaativia kalkkiympäristöjen alvaritoukosammal on harvinainen. kasveja. Suomessa on tiedossa vain yksi kasvu- paikka. V. Suojelu Alvaritoukosammalen kasvupaikkaa ei ole suo- Biologia jeltu, mutta välitöntä uhkaa hidasta umpeen- Yksikotinen alvaritoukosammal tuottaa itiöpe- kasvua lukuun ottamatta paikalla ei ole. Esiin- säkkeitä yleisesti. Jokseenkin kookkaat itiöt so- tymä sijaitsee Saaristomeren kansallispuiston­ veltuvat hyvin lyhyen matkan levintään. Ajoit- yhteistoiminta-alueella, mutta se tulee suojella tainen kaukolevintä esimerkiksi lintujen muka- luonnonsuojelualueena vaikka suoraa rakenta- na on myös mahdollista. Alvaritoukosammal­ on misesta aiheutuvaa uhkaa tällä ulkosaariston lyhyt­ikäinen laji ja vaatii avointa kilpailutonta puuttomalla luodolla tuskin on. Kasvupaikka kasvutilaa. kaipaa ajoittaista raivausta ja niittoa, maanpin- Alvaritoukosammal suosii nimensä mukai- nan paljastamista laikuttamalla tai laiduntamis- sesti matalakasvuisia kuivia kalkkiketoja, joilla ta. laidunnus tai muu kulutus pitää maanpintaa avoimena. Lajille soveltuvia elinympäristöjä on Synonyymit Suomessa hyvin niukasti vain Ahvenanmaalla ja Pottia conica (Schleich. ex Schwägr.) Fürnr. ex Varsinais-Suomen lounaisessa saaristossa. Paris P. davalliana var. conica (Schleich. ex Schwägr.) Seuralaislajit Podb. Suomalaisella kasvupaikalla alvaritoukosam- P. mutica Vent. malen seuralaisina kasvavat mm. kalkkikarva- P. starckeana subsp. conica (Schleich. ex Schwägr.) sammal Ditrichum flexicaule, kalkkikiertosammal D.F.Chamb. Tortella tortuosa, haprakiertosammal T. fragilis, etelänkellosammal Encalypta vulgaris, kielikel- Kirjallisuus losammal E. streptocarpa ja peikonsammal Atha- Hallingbäck ym. 2006, Hill ym. 2006, Ingerpuu lamia hyalina. Jäkälistä paikalla kasvavat harvi- ym. 1994, Syrjänen 1997 naiset jalotorvijäkälä Cladonia foliacea ja alvari­ röyhelö Vulpicida tubulosa. Paikalla kasvaa myös Viittaus kuivan kedon putkilokasveja kuten ketominttu Syrjänen, K. 2009: Microbryum davallianum var. Satureja acinos, harmaakynsimö Draba incana, conicum – äärimmäisen uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 167

Microbryum davallianum (Sm.) R.H.Zander var. davallianum rikkatoukosammal, kalkpottia Hävinnyt RE Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Rikkatoukosammal on pienikokoinen selvästi lapiosammal, suippusilmusammal alle 0,5 cm korkuinen kärkipesäkkeinen lehti­ Phascum cuspidatum, saviäimäsam- sammal, jonka lehdet ovat tiiviinä ruusukkee- mal Pleuridium subulatum ja törmä- na. Lehdet ovat pitkulaisen soikeita, lyhyelti sykerösammal Weissia brachycarpa. terävä­kärkisiä ja reunoilta taa­kääntyneitä. Niis- sä on vahva keskisuoni, joka pistää lehtikärjestä Kannan kehitys ja uhanalaisuus terävänä piikkinä. Lehden solut ovat heikosti Rikkatoukosammal on kasvanut papillikkaita, lehden yläpuoliskossa­ leveydel- Suomessa yhteensä viidessä pai- tään n. 14–18 µm, alempana leveämpiä. Munan­ kassa Ahvenanmaalla Saltvikin muotoinen itiöpesäke on kiiltävä. Sen kanneton ja Jomalan pitäjissä 1866–1877. suuosa on leveä ja suuvarus puuttuu kokonaan. Ruotsissa tämän lajin ja muiden Itiöt ovat kooltaan 24–32 µm, pinnaltaan siili- pienten peltosammalten uhkateki- mäisen piikikkäästi pitkä­papilliset. jöinä pidetään mm. laidunnuksen Läheinen alvaritoukosammal → M. davallia- loppumista sekä peltotalouden num var. conicum eroaa itiö­pesäkkeen kuroutu- muutoksia, kuten keinolannoitus- neen suuosan, surkastuneen suuvarushampais- ta, salaojitusta, tehokkaita maanmuokkausme- ton ja matalapapillisten itiöiden sekä pienempien netelmiä, torjunta-aineiden käyttöä ja lisäksi lehtisolujen perusteella. Etelä-Suomessa yleinen ilmansaasteita. Samankaltaiset maatalouden savikko­lapiosammal Tortula truncata on varsin muutokset ovat todennäköisesti aiheuttaneet samannäköinen leveäsuisine itiö­pesäkkeineen, rikkatoukosammalen häviämisen maastamme. mutta huomattavasti kookkaampi ja eroaa mm. matalapapillisten itiöidensä perusteella rikka- Uhanalaisuus Euroopassa toukosammalesta. M. davallianum -lajin muun- EUR: LC, EST: R, NOR: VU, SWE: LC nosten taksonominen asema on toistaiseksi va- Rikkatoukosammal ei ole uhanalainen Euroo- kiintumaton. passa, vaikka se lienee taantunut varsin laajalti. Norjassa rikkatoukosammal on luokiteltu vaa- Levinneisyys rantuneeksi ja Virossa sitä pidetään harvinai- Rikkatoukosammalella on laaja levinneisyys sena. Tšekissä se on luokiteltu puutteellisesti Euroopan lauhkeassa vyöhykkeessä, Välimeren­ tunnetuksi. seudulla ja Lähi-Idässä. Se tunnetaan myös Poh- jois-Amerikasta ja Australiasta. Pohjois­­maissa Suojelu laji esiintyy eteläpainotteisesti Ruotsissa, Nor- Rikkatoukosammalen kasvupaikkoja ei ole suo- jassa ja Tanskassa. Se tunnetaan myös Baltian jelualueilla. Lajia tulee edelleen etsiä Ahvenan- maista. Suomessa se on levinneisyysalueensa maalta. Maakunnasta on kerätty useita kansain­ koillisreunalla. A. välisestikin harvinaisia, taantuneita peltosam- malia, joiden kannan nykytila tulee ehdottomasti Biologia selvittää. Yksikotisella rikka­toukosammalella esiintyy yleisesti itiöpesäkkeitä. Kookkaanpuoleiset Synonyymit itiöt soveltuvat levittäytymiseen kasvupaikan Pottia davalliana (Sm.) C.E.O.Jensen lähiympäristöön. Rikkatoukosammal on lyhyt­ P. minutula (Schleich. ex Schwägr.) Fürnr. ikäinen ja vaatii avointa kasvutilaa. P. starckeana (Hedw.) Müll.Hal. subsp. minutula Rikkatoukosammal kasvoi Suomessa kalkin- (Schwägr. ex Hampe) D.F.Chamb. sekaisella savimaalla pellonojissa, kesantopel- loilla ja kaivannoissa. Kasvupaikat ovat ilmei- Kirjallisuus sesti olleet kausikosteita. Bomansson 1900, Ingelök ym. 1992

Seuralaislajit Viittaus Lajin kasvupaikoilta seuralaisina mainitaan Syrjänen, K. 2009: Microbryum davallianum var. mm. peltolapiosammal Tortula modica, savikko- davallianum – hävinnyt.

TH Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 169 Microbryum floerkeanum(F.Weber & D.Mohr) Schimp. hitutoukosammal, dvärgpottia Hävinnyt RE Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Hitutoukosammal on kasvanut meillä kalkki­pitoisella maalla pello- nojissa. Se viihtyy ajoittain kostealla maalla. Myös savenottokuopat­ ja ke- santopellot ovat lajille sopivia elin- ympäristöjä. Hitutoukosammal on hyvin lyhytikäinen ns. syysyksivuo- tinen laji. Se vaatii maapaljastumien jatkuvaa esiintymistä kasvupaikoil- laan.

TH Seuralaislajit Tunnistaminen Lajin kasvupaikoilta voi löytää usei- Hitutoukosammal on pikkuriikkinen 0,5–1,5 mm ta muita harvinaisia paljaan maan korkuinen punaruskea kärkipesäkkeinen lehti­ sammalia, kuten muita toukosam- sammal, joka kasvaa yksittäin tai hajanaisin verso­ malia, lapiosammalia Tortula spp., ryhmin paljaalla maalla. Verso on kuivana silmu- sykerösammalia Weissia spp. sekä mainen, kosteana lehdet sojottavat ylä­viistoon. hankasammalia Riccia spp. Lehdet ovat puikeita, ylemmät kookkaampia ja kapeampia, teräväkärkisiä, niiden reunus on Kannan kehitys ja uhanalaisuus taakäänteinen, ehyt tai yläosasta papillikas. Kes- Hitutoukosammal on kasvanut Ahvenanmaalla kisuoni on punaruskea, tyvestä heikko, ylempää Saltvikissa 1866–1877. Muiden pienten paljaan vahvempi ja lyhyenä piikkinä kärjestä esiinpis- maan lajien tapaan häviämisen syyksi arvellaan tävä. Solut ovat lehden yläosassa­ selkäpuolelta peltotalouden muutoksia, salaojitusta, umpeenkas- papillikkaita, muodoltaan suorakaiteisia, vinone- vua, väkilannoitteita ja torjunta-aineiden käyttöä. liömäisiä tai kuusikulmaisia.­ Itiöpesäke on hyvin lyhytperäinen, tuskin versosta esiinpistävä ja Uhanalaisuus Euroopassa avautumaton. Itiöt ovat kooltaan 15–25 µm. EUR: K, EST: -, NOR: EN, SWE: VU Suippusilmusammal Phascum cuspidatum on Hitutoukosammal on luokiteltu puutteellisesti tun- ulko­asultaan hieman samantapainen, mutta eroaa netuksi koko Euroopassa. Suomen, Norjan ja Ruot- väriltään vihreänä ja kaikin puolin kookkaampa- sin lisäksi se on uhanalaislistoilla mm. Belgiassa, na, lisäksi sen pesäkeperä on pitempi. Laji viihtyy Hollannissa, Itävallassa, Sveitsissä ja Italiassa. peltoreunuksissa ja kasvimailla eikä ole kalkin- vaatija kuten hitutoukosammal. Suojelu Hitutoukosammalen vanhat kasvupaikat eivät si- Levinneisyys jaitse suojelualueilla. Lajia tulee edelleen etsiä Ah- Hitutoukosammal kasvaa Keski- ja Länsi-Eu- venanmaalta, missä sille sopivia kasvupaikkoja voi roopassa, Välimeren seudulla etenkin länsi­ edelleen olla tarjolla. Laji hyötyy vanhakantaisesta puoliskossa ja harvinaisena Pohjois-Amerikassa. maataloudesta, ja mahdollisesti löytyvien esiin- Pohjoisimmat esiintymät ovat Fennoskandiassa, tymien säilyminen edellyttää hoidon huolellista missä laji on tunnettu harvinaisena Tanskasta, suunnittelua. Ruotsista ja Norjasta. Baltiasta ja Venäjältä lajia ei tunneta. Suomesta sitä on löydetty vain Ahve- Synonyymit nanmaalta. A. Phascum floerkeanumF.Weber & D.Mohr

Biologia Kirjallisuus Itiöpesäkkeitä esiintyy yksikotisella hitutouko- - sammalella säännöllisesti. Avautumaton, lähes perätön itiöpesäke lienee levintäsopeuma, mikä Viittaus ei edistä kaukolevintää muuten kuin eläinten mu- Syrjänen, K. 2009: Microbryum floerkeanum – hä- kana. Lajilla lienee maaperässä itiöpankki monen vinnyt. muun paljaan maan lajin tapaan.

170 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Mielichhoferia elongata (Hoppe & Hornsch. ex Hook.) Hornsch. kiisusammal, nickkismossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Mielichhoferiaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Levinneisyys Kiisusammal on pieni, pysty, vähähaarainen, Kiisusammalta on laajalti, mut- tiheitä, sinivihertäviä ja vanhemmiten keller- ta harvakseltaan Euroopassa, täviä, 1–2 cm paksuisia tai paksumpiakin kas- Aasian keskiosissa ja itäisessä vustolaikkuja muodostava kärkipesäkkeinen Pohjois-Amerikassa. Se tunne- lehti­sammal. Lehdet ovat varrenmyötäisiä, li- taan myös Itä-Afrikasta. Tans- mittäin ja muodoltaan soikeita. Lehden kärki kasta ja Baltian maista sekä on leveähkö ja suippo. Keskisuoni on ohut, ja Venäjältä Suomen lähialueilta lehden laita on kärkiosassa pikkuhampainen. kiisusammal puuttuu. Skandi- Lehtisolut ovat pitkänomaisia ja iso-onteloisia. naviassa sammalta on harvi- Pesäkeperä on pitkä ja yläosasta kaartuva. Pesä- naisena Skandeilla Ruotsissa ja ke on päärynämäinen, vaakasuora tai nuokku- Norjassa, etupäässä pohjoisosis- va. Itiöt ovat pieniä, n. 20 μm. sa. Sitä on myös Huippuvuoril- Suomesta vielä löytymättömän läheisen lajin la. Suomesta kiisusammal on M. mielichhoferiana lehdet ovat kapeammin kol- löydetty vain yhdestä paikasta miomaisia ja niiden keskisuoni on vahva. Sam- Enontekiöltä. EnL. malta esiintyy mm. melko lähellä maatamme Ruotsin tunturialueella. Samanlaisia kasvustoja Biologia saattavat muodostaa eräät varstasammalet Poh- Kiisusammal on kaksikotinen ja itiöpesäkkeet lia spp., mutta niiltä puuttuu kiisusammalen ovat harvinaisia. Koska itiöt ovat pieniä, on luonteenomainen väri ja niillä on usein itusil- kaukolevintä ilmeisesti kuitenkin mahdollista, muja. ja sammal kykenee saavuttamaan sille sopivat erityisympäristöt. Sammal muodostaa kasvupai- koillaan laajoja monivuotisia kasvustolaikkuja.

KS Kiisusammal kasvaa kostealla, rikkikiisupi- kaa. Lähettyvillä on kuitenkin lisääntyvää loma- toisella paljaalla, happamalla maalla. Se sietää rakennustoimintaa, josta saattaa koitua paikalle vahvaa happamuutta ja korkeaa sulfaatti-ionipi- kulumishaittaa tai muita satunnaisia vaikutuk- toisuutta. Paikalla on usein erityinen pienilmas- sia. Pitkän päälle ilmastonmuutos saattaa myös to. Kilpisjärvellä paikat ovat avoimia, kosteita, muuttaa paikan sammalelle sopimattomaksi. ruosteisia mineraalimaalaikkuja loivasti viettä- Muualla Euroopassa myös kaivostoiminta uhkaa vällä rinteellä koivuvyöhykkeessä. Laikuissa ei lajin esiintymiä. kasva putkilokasveja, mutta ympäristössä on varpukangasta. Skandeilla sammal kasvaa myös Uhanalaisuus Euroopassa liuskekallioiden ylikaltevissa paljastumissa. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: VU Useimmat esiintymät ovat koivuvyöhykkeessä, Kiisusammal ei ole uhanalainen Euroopassa. mutta se on löydetty myös paljakalta. Muualla Suomen ja Ruotsin lisäksi se on uhanalaislistalla maailmassa sammalta on myös alemmissa kas- Belgiassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Espanjassa villisuusvyöhykkeissä. ja Itävallassa. Saksassa kiisusammal on sisälly- tetty lajiin M. mielichhoferiana, joka on luokiteltu Seuralaislajit harvinaiseksi. Kilpisjärven kasvupaikalla runsaimpia seuralai- sia ovat nevaruoppasammal Gymnocolea inflata, Suojelu tummarahtusammal Cephaloziella varians ja tun- Kilpisjärven Salmivaaran esiintymä sijaitsee val- turihopeasammal Gymnomitrion concinnatum. tion maalla, mutta se ei kuulu suojelualueisiin. Muita ovat kalliokarstasammalen Andreaea ru- Salmivaaran ainutlaatuinen kasvupaikka tulee pestris muunnos var. papillosa, lapinkarhunsam- suojella luonnonsuojelualueena. Suojelutoimet mal Polytrichum hyperboreum ja kalliotierasam- ovatkin suunnitteilla. mal Racomitrium lanuginosum. Kiisunapajäkälä Umbilicaria dendrophora, joka on kiisumalmipitoi- Synonyymit selle alustalle erikoistunut jäkälä, kasvaa täällä Mielichhoferia mielichhoferiana (Funck) Loeske var. ainoalla paikallaan Suomessa. Jäkälälajistossa elongata Hoppe et Hornsch. ex Hook. on useita muitakin rautapitoiselle kasvualustal- le luonteenomaisia jäkäliä. Kirjallisuus Hedenäs 1994e, Mårtensson 1956, Väre ym. 2003 Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kilpisjärven Salmivaaran löytöpaikalla kiisu- Viittaus sammal kasvaa kolmessa erillisessä kohdassa. Ulvinen, T. 2009: Mielichhoferia elongata – äärim- Salmivaaran esiintymillä ei ole kovin suurta uh- mäisen uhanalainen.

Rautasulfidipaljastumia Kilpisjärven Salmivaaran laen rinteessä kiisusammalen Mielichhoferia elongata kasvupaikalla. KS Moerckia hibernica (Hook.) Gottsche etelänkehräsammal, kärrmörkia Vaarantunut VU Alc Heimo: Pallaviciniaceae Lahko: Metzgeriales Luokka: Jungermanniopsida

melko tasapaksu. Siltä puuttuu selvä keskisuoni, eikä sekovar- si ole läpikuultava. Nauha- sammalen sukusolupesäkkeet sijaitsevat sekovarren reunalla lyhyissä haaroissa. Silmällä­ pidettävä lähisukulainen tunturi­kehräsammal M. blyttii on lumen­viipymien laji, jota ei tapaa samoilta kasvu­paikoilta. Se eroaa etelänkehräsammales- ta mm. värikkäiden juurtuma­ hapsiensa ja hampaattomien sekovarren suomujen perus- teella.

Levinneisyys RV Etelänkehräsammalen levinneisyysalueeseen Tunnistaminen kuuluvat Euroopan lisäksi Kaukasia, Venäjän Etelänkehräsammal on kellan- tai vaaleanvih- Kauko-Itä ja Itä-Aasia sekä laajalti Pohjois- reä, läpikuultava ja kiiltävähkö sekovarrellinen­ Amerikan pohjoisosat. Esiintyminen keskittyy maksasammal. Sekovarsi on n. 1–3,5 cm pitkä ja havu­metsä­alueelle. Euroopassa lajia on run- 3–7 mm leveä, koheneva. Haarattoman tai vale- saimmin pohjoisosissa. Jo Keski-Euroopassa se halkihaaraisen sekovarren reunat ovat lähes ta- on paikoittainen ja Etelä-Euroopasta sekä Väli- saisia tai kähäriä ja hampaattomia, mutta aivan meren seudulta se pääosin puuttuu. Virossa laji lähellä kärkeä lehtireunassa voi olla törröttäviä kasvaa jokseenkin harvinaisena läntisillä saaril- limasoluja. Sekovarressa on selvästi havaittava la ja rannikkomaakunnissa. Se tunnetaan myös 1–2 mm levyinen keskisuoni, jonka alapinnalla Latviasta ja Liettuasta sekä Luoteis-Venäjältä on paljon värittömiä juurtumahapsia. Selkä- mm. Leningradin ja Murmanskin alueilta sekä puolen pintasolut ovat ohutseinäisiä, kuusikul- Karjalan tasavallasta. Pohjoismaissa sammal maisia tai suorakaiteen muotoisia, n. 25–30 µm kasvaa Tanskassa ja Norjassa paikoitellen Fär- leveitä. Koiraskasvit ovat yleensä naaraskasveja saaria myöten. Ruotsissa sillä on tasaisemmin kapeampia ja pienempiä. Niissä on keski­suonen esiintymiä Skoonesta Lappiin asti. Suomessa selkä­puolella kaksi riviä liuskaisia ja hampaisia etelänkehräsammal on laajalle levinnyt kalkki- suomuja, jotka erottavat lajin helposti muista seutujen sammal. A–U, EH, PS–KiL, EnL. sekovarrellisista maksa­sammalista. Naaras­ kasveissa keskisuonella on 1–2 muna­pesäkettä. Biologia Munapesäke on soikion muotoinen, usein pu- Etelänkehräsammal on kaksikotinen laji, jolla on nertavan ruskea, ja sen tyvellä on hampaisia ja sukusolu­pesäkkeitä yleisesti. Itiöpesäkkeet lie- liuskoittuneita suomuja, jotka erottavat naaras- nevät tavallisia, mikäli kumpaakin sukupuolta kasvit toisista seko­varrellisista lajeista. olevia yksilöitä kasvaa paikalla. Itiöt ovat melko Etelänkehräsammal on voimakkaan aromaat- kookkaita, n. 30–55 µm. Luultavasti laji pystyy tinen, mikä on hyvä tuntomerkki muihin lajeihin itiöiden avulla paikallisesti levittäytymään koh- verrattaessa. Tunkkaisen perunakellarimainen talaisen hyvin sille sopiviin elinympäristöihin. haju säilyy vuosikausia vahvana kuivatuissa- Etelänkehräsammal on kalkkivaikutteisten, kin näytteissä. Myös sukusolu­pesäkkeet suo- kosteiden elinympäristöjen laji. Sille tyypillisiä juslehtineen ovat hyvin erinäköisiä kuin toisilla kasvupaikkoja ovat letot, luhtaletot, lettorämeet, sekovarrellisilla lajeilla. Ulkoasultaan samanta- lettokorvet, koivuletot, toisinaan myös sarane- paisia ovat lapasammalet Pellia spp. ja jossain vat ja pajuluhdat. Sammalen tapaa myös järvien määrin nauhasammal Aneura pinguis. Nauha- ohutturpeisilta lettomaisilta rannoilta ja vesistö- sammal on tavallisesti kapeampi, pienempi ja jen varsilta, kalkkialueiden soistuneista painan-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 173 teista ja toisinaan myös vanhoista kosteista lou- havaintoa Kittilästä (1993) ja Kolarista (1997) hoksista. Etelänkehräsammalen kasvualustana sekä yksi vanha tieto Kittilästä. Enontekiön on märkä turve, ruoho- ja heinäkarike, märkä Lapissa on neljä esiintymää, joista tuoreimmat kivennäis­maa tai koskien ja purojen sekä järvi- ovat Toskaljärveltä (2006) ja Kilpisjärven biolo- en rantakivet. Toisinaan sammal suikertaa tois- gisen aseman läheltä (1990), muut havainnot ten lettosammalten seassa. Usein kasvupaikat ovat 1960-luvulta. ovat melko valoisia ja avoimia. Eräät esiintymät Vanhoja kasvupaikkoja on hävinnyt varsin- ovat ojitetuilla letoilla paljastuneella turpeella. kin Etelä-Suomesta ojitusten ja rakentamisen Tällaisilla kasvupaikoilla sammal on ilmeisesti vuoksi. Etelänkehräsammalelle sopivia kasvu­ lyhytikäinen. ympäristöjä on ojitettu jo kauan sitten. Nykyisin niiden monimuotoisuus­arvot on tiedostettu, ja Seuralaislajit Lapin läänin eteläpuoliset letot on määritelty Letoilla tyypillisiä seuralaisia ovat nauha­sammal, metsälain erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi. lettohammas­sammal Leiocolea rutheana, hiiden- Lain käytännön merkitystä etelänkehräsam- sammal Preissia quadrata, luhtaliuska­sammal malen esiintymien turvaamisessa ei tunneta, ja Riccardia chamedryfolia, letto­kuiri­sammal Calli- lettojen umpeenkasvu ja ojitusten pitkäaikais­ ergon richardsonii, lettokilpisammal Cinclidium vaikutukset uhkaavat edelleen lajin kasvu- stygium, lettosiipisammal Fissidens adianthoides, ympäristöjä. Elinympäristöjen umpeenkasvua rantasiipisammal F. osmundoides, rassisammal aiheuttavat vesien rehevöityminen, lettojen ja Paludella squarrosa, matosammal Pseudocallie- rantojen laidunnuksen loppuminen sekä typ- rgon trifarium, lettolehväsammal­ Rhizomnium pilaskeuma. pseudopunctatum, lettolierosammal Scorpidium scorpioides, lettorahkasammal Sphagnum teres ja Uhanalaisuus Euroopassa heterahkasammal S. warnstorfii.Pohjoisempana EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC myös lapinpykäsammal Barbilophozia quadrilo- Etelänkehräsammalta ei pidetä Euroopassa ba, lähdehammassammal Leiocolea bantriensis, uhanalaisena. Sammalella saattaa olla edelleen tulvahammassammal L. gillmanii, säiläsammal vahva kanta naapurimaissamme. Se on kui- Blindia acuta, mustapääsammal Catoscopium tenkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi nigritum sekä luhtakilpisammal Cinclidium sub- Hollannissa, erittäin uhanalaiseksi Italiassa, rotundum voivat kasvaa etelänkehräsammalen Saksassa, Puolassa, Tšekissä ja Latviassa ja seuralaisina. vaarantuneeksi Liettuassa. Venäjällä Leningra- din alueella laji on harvinainen ja Slovakiassa Kannan kehitys ja uhanalaisuus puutteellisesti tunnettu. Lajin on todettu hävin- Suomesta tunnetaan n. 60 etelänkehräsammalen neen Itävallasta ja Unkarista. Luultavasti sen esiintymää, joista nykyisiä on 39. Ahvenanmaal- elinympäristöt ovat pahoin taantuneet varsin- ta on tiedossa seitsemän kasvupaikkaa, joista kin Keski-Euroopassa monen muun lettosam- vain yhdestä on melko tuore havainto (Eckerö, malen tapaan. Uddhagarna 1991). Varsinais-Suomesta lajia on löydetty kymmeneltä paikalta, joista yhdeksäs- Suojelu sä sammal on havaittu vuoden 1990 jälkeen. Etelänkehräsammalen nykyesiintymistä vain Uudeltamaalta tunnetaan vain yksi löytöpaik- reilut toistakymmentä sijaitsee erilaisilla luon- ka Hangossa (1997). Etelä-Hämeestä on kym- nonsuojelualueilla ja Natura 2000 -alueilla. menkunta nykyhavaintoa, jotka keskittyvät Erityisen huonona suojelutilannetta voi pitää Hattulan seudulle. Pohjois-Savosta tunnetaan Varsinais-Suomessa, missä lajin nykykasvupai- kaksi vanhaa esiintymää Kuopiosta ja Nilsiästä. koista suurin osa on suojelematta. Pohjoiset kas- Pohjois-Karjalan ainokainen havainto on Juuas- vupaikat ovat melko kattavasti suojelualueilla. ta (1972). Raahesta (KP) laji löydettiin äskettäin Lajin kanta saattaa olla vahvin Tervolan ja Kuu- (2003) aivan Rytilammen luonnonsuojelualueen samon sekä Kolarin–Kittilän lettoalueilla, missä ulkopuolelta. Puolangalta (Kn) on yksi vanha luultavasti on suojelualueilla vielä löytämättö- tieto 1950-luvulta. Oulun Pohjanmaalta on kol- miä esiintymiä. Toisaalta myös näillä alueilla me vanhaa havaintoa (Kiiminki, Ylikiiminki) letot ovat pirstoutuneet tai niiden edustavuus sekä yksi tuore havainto Pudasjärveltä (2000). on paikoin heikentynyt maankäytön vuoksi. Perä-Pohjanmaan seitsemästä 2000-luvulla Varsinkin monet eteläsuomalaiset esiintymät löydetystä esiintymästä kuusi on Tervolasta ja ovat hyvin suppeita, ja paikalta on löydetty vain yksi Keminmaasta. Koillismaalla lajista on Po- yhtä sukupuolta olevia versoja. Näillä esiinty- siolta kaksi tuoretta löytöä ja Kuusamossa neljä millä on suuri häviämisriski. Myös osa pohjoi- esiintymää, joista vain yhdestä on nykyhavainto sista kasvupaikoista sijaitsee ojitetuilla soilla, ja (Tulipuro 1997). Kittilän Lapista on kaksi nyky- niiden tulevaisuus on epävarma.

174 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan tilan selvittämiseksi lajia tulee etsiä Synonyymit letoilta ja muilta sille soveltuvilta kasvu­paikoilta. Jungermannia hibernica Hook. Erityisesti Etelä-Suomen lettojen suojelutilannet- Moerckia flotoviana (Nees) Schiffn. ta on tarpeen parantaa. Etelänkehräsammalen suojelun ulkopuolella olevien kasvupaikkojen Kirjallisuus säilyminen tulee varmistaa ja nykyesiintymien - tilaa tulee seurata. Viittaus Piippo, S. 2009: Moerckia hibernica – vaaran- tunut.

Etelänkehräsammalen Moerckia hibernica etsintä on käynnissä Karkkilan Iilammin saraletolla. KS Neckera pennata Hedw. haapariippusammal, aspfjädermossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Neckeraceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

alueella, Karjalan tasavallassa ja harvinaisena Murmanskin alueella. Tanskassa siitä on vain yksi kasvupaikkatieto. Skandi- naviassa haapariippusammalen levinneisyys painottuu Ruotsin ja Norjan etelä- ja keskiosiin. Suomessa se kasvaa paikoittain maan etelä- ja keskiosissa Kai- nuuta ja Oulun Pohjan­maata myöten. A–ES, EP–OP.

Biologia KS Yksikotinen haapariippusam­ Tunnistaminen mal tuottaa säännöllisesti itiö­ Haapariippusammal on 5–10 cm pituinen litteä- pesäkkeitä. Pesäkkeessä muo- versoisina viuhkamaisina kasvustolaikkuina­­ tai dostuu noin 89 000 itiötä. Ne laajoina peitteinä lehtipuiden­ rungoilla kasvava vapautuvat myöhäissyksystä varhaiseen ke- haarapesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat kie- vääseen kuivan sään vallitessa. Haapariippu- limäisiä, 2–3 mm pituisia, säännöllisesti teräväksi sammal tuottaa myös runsaasti kapeita rönsy- kärjeksi kapenevia, selvästi poikittais­aaltoisia ja mäisiä haaroja, jotka voivat toimia kasvullisina hieman alastaipuneita.­ Lähellä kärkeä lehtireu- leviäiminä. Osa esiintymien yksilöistä keskittyy nassa voi olla muutama hammas. Lajilla esiin- kasvulliseen lisääntymiseen. Ruotsalaisten tut- tyy yleisesti perättömiä itiöpesäkkeitä­ versojen kimusten mukaan kasvullisesti ja suvullisesti alapinnoilla, osin suojus­lehtiensä kätköissä. Itiöt lisääntyvät yksilöt edustavat eri genotyyppejä. ovat kooltaan n. 24 µm. Haapariippusammal on pitkäikäinen. Se kiin- Haapariippusammal muistuttaa kivialustalla nittyy kaarnaan rönsy­mäisellä haarovalla esi- kasvavia lehdiltään poikittaispoimuisia vuori- varrella, johon viuhka­maiset riippuvat haarat riippusammalta­ N. oligocarpa ja iso­riippu­ kasvavat. Itiö­pesäkkeitä alkaa muodostua noin sammalta N. crispa. Vuoririippu­ sammal­ on 20–30 -vuotiaisiin yksilöihin, joiden koko vaih- haapa­riippu­sammalta pieni­kokoisempi (lehdet telee 1–8 dm2. Pesäkkeet ovat hyvin yleisiä ja alle 2 mm pituisia), usein itiöpesäkkeellinen. runsaita tavallisesti vasta yli 10 dm2 suuruisissa Sillä pesäkkeet pilkistävät enemmän esiin suo- kasvustoissa, jotka ovat iältään yli 30-vuotiaita. juslehtien välistä, ja niiden pidemmän pesäke­ Haapariippusammal viihtyy etenkin pien­ perän karvainen tyvituppi on pitkulainen ja ilmastoltaan kosteissa tuoreissa luonnon­tilaisissa soikea, haapariippu­sammalella lyhyt ja kapea. kuusivaltaisissa metsissä kookkaiden haapojen Vuoririippusammalen lehti kapenee ylä­osastaan rungoilla. Samoin sen tapaa erilaisista lehdoista, äkimmin teräväksi kärjeksi. Kaksi­kotinen iso­ myös jalojen lehtipuiden ja pihlajan rungoilla. riippusammal­ taas on kumpaakin selvästi kook- Voimakkaasti kalkkipölyvaikutteisissa metsis- kaampi, ja sen pitkäperäiset­ itiö­pesäkkeet ovat sä laji voi kasvaa jopa koivujen ja tervaleppien hyvin harvinaisia. Haapa­riippu­sammal voi jos- rungoilla. Se vaatineekin menestyäkseen kaar- kus kasvaa kivialustalla, mikä saattaa aiheuttaa nan korkeaa pH:ta. Haapariippusammal kasvaa määritysongelmia.­ Haapariippusammal muis- harvoin ravinteisilla kallioilla tai lohkareilla, tuttaa myös lännenriippusammalta → N. pumila, kivialustalta lajin tapaa etenkin pohjoisimmilla jonka lehti on tyvestä taakäänteinen. kasvupaikoilla.

Levinneisyys Seuralaislajit Haapariippusammalta tavataan laajalti Euraa- Seuralaisina kasvaa tavallisia epifyyttejä kuten siassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa metsäkamppisammal Sanionia uncinata ja haapa- sekä Australaasiassa etenkin lauhkeilla ja viileil- suomusammal Radula complanata sekä tikanhiip- lä alueilla. Sitä on kaikissa Baltian maissa. Venä- pasammal Orthotrichum speciosum. Myös monet jällä Suomen lähialueilla se kasvaa Leningradin vaateliaammat sammalet kuten aarnihiippasam-

176 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet mal → O. gymnostomum ja epifyyttijäkälät kuten Uhanalaisuus Euroopassa lännenmunuaisjäkälä Nephroma laevigatum ja EUR: VU, EST: NT, NOR: LC, SWE: VU raidankeuhkojäkälä Lobaria pulmonaria viihty- Laji on luokiteltu vaarantuneeksi Euroopassa. Uhan- vät haapariippusammalen seurassa. Laji on hy- alaislistoilla se on Suomen ja Ruotsin lisäksi ainakin vä muun vaateliaan itiökasvilajiston ja metsän Virossa, Iso-Britanniassa, Sveitsissä, Tšekissä, Serbi- luonnontilaisuuden indikaattori. assa ja Monte­negrossa sekä Italiassa. Haapariippu- sammal on uhanalainen myös Venäjällä Karjalan Kannan kehitys ja uhanalaisuus tasavallassa. Euroopassa on ilmeisen elinvoimainen Haapariippusammalesta on Suomessa tiedossa kanta vielä ainakin Norjassa, Latviassa ja paikoin runsas 170 kasvupaikkaa, joista yli kaksi kol- Venäjällä. masosaa on viime vuosikymmeniltä. Esiintymi- sen pääpaino on hemi- ja eteläboreaalisen met- Suojelu säkasvillisuusvyöhykkeen haapaisissa metsissä. Noin kolmannes haapariippusammalen tunnetuista Pohjoisimmat kasvupaikat ovat Oulun Pohjan- esiintymistä sijaitsee suojelualueilla. Monet kasvus- maalla Haukiputaalla, missä sammal kasvaa tot ovat kuitenkin hyvin niukkoja käsittäen vain kivialustalla. pienen sammallaikun yhdellä kasvurungolla. Use- Monet suomalaiset esiintymät ovat hyvin an rungon hajanaisia esiintymiä on mm. Nuuksion pieniä: laji on havaittu niukkana vain yhdel- ja Linnansaaren kansallispuistoissa sekä Lammilla tä tai muutamalta rungolta. Osa viimeaikoina Kotisten ja Sudenpesänkankaan luonnonsuojelu- löydetyistä esiintymistä on jo hävinnyt metsän- alueilla. käsittelyn vuoksi. Myös hapan laskeuma on ol- Lajin esiintymiä suojelualueilla tulee seurata. lut lajille haitaksi. Kannan suotuisaa kehitystä Säästöpuuhaapojen ja metsälakikohteiden merkitys saattavat edistää mm. metsänhoitosuositukset lajin suojelun kannalta kaipaa selvittämistä. kuten kookkaiden haapojen kaatamatta jättämi- nen säästöpuiksi metsänuudistuksen yhteydes- Synonyymit sä, mutta tästä ei ole vielä näyttöä. Hakkuissa - lajin tarvitsema kostea pienilmasto muuttuu ja kasvustot häviävät usein kuivahtamisen Kirjallisuus seurauksena vaikka isäntäpuu jäisi pystyyn. Gustafsson & Hallingbäck 1998, Hagström 1998, Tietyillä luonnonsuojelualueilla­ ongelmana on Kuusinen & Penttinen 1999, Wiklund 2004 kasvualustaksi kelpaavien haapojen heikko uu- distuminen ylisuuren hirvikannan takia. Viittaus Syrjänen, K. 2009: Neckera pennata – vaarantunut.

Neckera pumila Hedw. lännenriippusammal, bokfjädermossa Äärimmäisen uhanalainen CR* § • D2 Heimo: Neckeraceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Vaalean-, tumman- tai puhtaanvihreä, hieman ririippusammalesta N. oligocarpa, kiiltoinen lännenriippusammal on haarapesäk- joita lännenriippusammal myös keinen lehtisammal. Se muistuttaa melko paljon paljon muistuttaa, sen erottaa ty- haapariippusammalta → N. pennata, mutta on si- veltään taakäänteisten lehtiensä tä pienempi. Varren sivuhaarat ovat 1–4 (–10) cm perusteella. Muiden lajien lehti- pituisia. Lehtisolut ovat kapeampia, 2–6 kertaa laita on tasainen. leveytensä pituisia, ja lehtien kärjet ovat suipom- pia, verson latvassa jopa pitkäsuippuisia kuten Levinneisyys palmikkosammalilla Hypnum spp. Lännenriip- Lännenriippusammal on lähes pusammal on lisäksi kaksikotinen ja tuottaa yksinomaan eurooppalainen harvoin itiöpesäkkeitä, kun taas haapariippu­ sammal. Sen kokonaislevinnei- sammal on yksikotinen ja usein pesäkkeellinen. syys ulottuu Skandinavian poh- Lännenriippusammalen pesäkkeenperä on pit- joisosista Välimerelle ja Afrikan kä, haapariippusammalen taas lyhyt ja suojus- Atlasvuoristoon. Koko levinnei- lehtien sisään jäävä. Muista riippusammalista, syysalueellaan se on enemmän mm. siloriippusammalesta N. complanata ja vuo- tai vähemmän mereinen itärajan

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 177 mal Frullania dilatata ja suikalesammal Metzgeria furcata. Kapearannanvuorella seuralaislajisto on huomattavasti vähälukuisempi. Ruotsista seura- laisina mainitaan myös ruostesammalet Anomo- don spp., norkkusammal Antitrichia curtipendula, kivikutrisammal Homalothecium sericeum, tammi- takkusammal Ulota crispa ja haapasuomusammal Radula complanata.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomen sammalfloraan lännenriippusammalen todettiin kuuluvan vasta vuonna 2002. Se löytyi Vammalan (St) Pirunvuorelta kerätyistä sam- malnäytteistä, eikä esiintymän laajuutta tiedetä. Vuonna 2005 löytyi toinen esiintymä Pälkäneen TH (EH) Kapearannanvuorelta, ja se rajautuu eräälle ulottuessa mantereella Puolan ja Bulgarian vuo- vuoren kaakkoispään vähäiselle jyrkänteelle. Tällä ristoihin. Baltian maista laji puuttuu. Tanskassa hetkellä suurimmat uhkatekijät lajin säilymiselle sammal on yleinen. Norjassa ja Ruotsissa laji pai- lienevät kummankin esiintymän avonaisuudesta nottuu etelään ja länteen, mutta erillisesiintymiä johtuva kuivumisalttius sekä esiintymien niuk- on harvakseltaan aina Tornion Lappia myöten. kuudesta aiheutuvat satunnaistekijät. Suomesta tunnetaan kaksi esiintymää. St, EH. Uhanalaisuus Euroopassa Biologia EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT Lännenriippusammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- Lännenriippusammal ei ole uhanalainen Euroo- keiden ja itiöiden muodostus on ainakin Pohjois- passa, mutta se on luokiteltu äärimmäisen uhan- maissa äärimmäisen harvinaista. Sammal lisään- alaiseksi Hollannissa, vaarantuneeksi Saksassa, tyy ja leviää pääasiassa hiuksenohuiden ja helposti silmälläpidettäväksi Ruotsissa ja puutteellisesti irtoavien pienilehtisten ituversojen avulla. Kauko- tunnetuksi Puolassa. levintäkyky ei näin ollen liene kovin hyvä. Monien epifyyttisammalten tavoin lännenriip- Suojelu pusammal kasvaa joko puiden rungoilla tai kallio- Vammalan Pirunvuorella on pieni luonnonsuoje- jyrkänteillä. Keski-Euroopassa ja Etelä-Ruotsissa se lualue ja se on suurimmaksi osaksi rajattu Natura on erikoistunut pyökkiin – tästä ruotsalainen nimi 2000 -alueeksi. Lännenriippusammalen esiintymä ”bokfjädermossa”. Harvemmin kasvualustana voi on sen sisällä. Kapearannanvuoren esiintymä on olla myös jokin muu lehtipuu. Levinneisyysalueen talousmetsässä ja suojelematon. pohjoisosissa lajia on tavattu pelkästään kivialus- Pirunvuoren esiintymän laajuus tulee selvittää talta. Tällöin kasvupaikat ovat olleet kallioiden ja kannan kehityksen seuranta on aloitettava. La- pystyjen tai ylikaltevien seinämien raoissa ja ko- jin molemmat tunnetut kasvupaikat tulee suojella. loissa, näin myös Suomen kasvupaikoilla. Lievästi Koska lännenriippusammalta esiintyy Ruotsissa mereisenä lännenriippusammal vaatii suhteelli- laajalti, myös Suomessa uusia mahdollisia esiin- sen korkeaa ja tasaista ilmankosteutta. Suomen tymiä kannattaa etsiä sammalelle sopivilta kas- kasvupaikkojen sijainti suurten järvenselkien lä- vupaikoilta. hellä (Rautavesi ja Pälkänevesi) täyttänee tämän vaateen. Kasvualustan silikaattinen kallioperä ei Synonyymit kuvasta kovin korkeaa pH:ta eikä ravinteisuutta, Neckera fontinaloides Lindb. mutta seuralaislajisto on kuitenkin kohtalaisen N. fontinaloides var. philippeana (Schimp.) Guim. vaateliasta. Voimakasta typpipitoisuuden lisään- N. philippeana Schimp. tymistä laji ei siedä. N. pumila var. philippeana (Schimp.) Milde N. pumila var. pilifera Jur. Seuralaislajit Pirunvuorella lännenriippusammalen seurassa Kirjallisuus kasvavat mm. viuhkasammal Homalia trichomanoi- Hallingbäck 1989, 1998t, Nitare 2000, Parnela & des, kalliopalmikkosammal Hypnum cupressiforme, Arkkio 2004 siloriippusammal Neckera complanata, hohtovarsta- sammal Pohlia cruda, kolokiiltosammal Pseudota- Viittaus xiphyllum elegans, kalliokärpänsammal Rhabdowei- Parnela, A. 2009: Neckera pumila – äärimmäisen sia fugax sekä maksasammalista runkokarvesam- uhanalainen.

178 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Orthothecium lapponicum (Schimp.) C.Hartm. lapinpahtasammal, lappglansmossa Erittäin uhanalainen EN § • DII • vastuulaji • D2 Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

tamia esiintymiä. Lisäksi sam- mal tunnetaan Huippuvuorilta. Mahdollisesti se on löydettävis- sä muiltakin arktisilta alueilta. Suomessa lapinpahtasammal kasvaa luoteisilla kalkkituntu- reilla. EnL.

Biologia Lapinpahtasammal on kaksiko- tinen, eikä sitä ole koskaan löy- detty itiöpesäkkeellisenä. Sillä ei ole myöskään mitään erityi- siä suvuttomia leviäimiä, vaan se levinnee irronneitten lehtien tai versonkappaleiden avulla. Sammalen kaukolevintäkyky ei tällä perusteella liene kovin hyvä. Lapinpahtasammal kasvaa alapaljakalla kalk- kipitoisilla kosteilla kallioseinämillä ja niiden vettä tihkuvissa rakosissa. Sen kasvupaikat ovat usein märempiä kuin muitten pahtasammalten. Ruotsissa osa kasvupaikoista on koivuvyöhyk- keessä. Lapinpahtasammallaikut ovat pienehkö- RV jä mutta ilmeisen pitkäikäisiä. Tunnistaminen Lapinpahtasammal on pienehkö, 2–3 cm mittai- Seuralaislajit nen, kiiltävä, vähähaarainen tiheinä laikkuina Seuralaisina on tavattu muita kalkkituntureiden kasvava lehtisammal. Väriltään se on kullan- sammalia kuten kultapahtasammal, rusopah- kellertävä tai varjoisilla kasvupaikoilla vihreä. tasammal → O. rufescens ja kurulehväsammal Vanhojen versojen varsi on punaruskea. Li- Cyrtomnium hymenophylloides, sekä laajalti levin- mittäin kasvavat lehdet ovat soikeita, kuperia neitä kalkkikallioiden sammalia kuten kalkki- ja poimuttomia. Lehden lyhyt suippo kärki on karvasammal Ditrichum flexicaule ja lukinsam- taaksekaartuva. Keskisuoni on lyhyt ja tavalli- mal Platydictya jungermannioides. Tavallisista sesti kaksihaarainen. Lehtilaita on kapealti taa- kalliosammalista lapinpahtasammalen seuras- käänteinen. Lavan solut ovat pitkiä, limittäisiä ja sa on tavattu pikkukiiltosammal Isopterygiopsis huokosellisia. Tyvisolut ovat usein punertavia, pulchella ja hohtovarstasammal Pohlia cruda sekä tyvinurkkasoluja ei ole. letoilla kasvava mustapääsammal Catoscopium Muista pahtasammalista kultapahtasammal nigritum. O. chryseon on suurikokoisempi, ja sen lehdet ovat kolmiomaisia ja pitkittäin poimuisia. Silo- Kannan kehitys ja uhanalaisuus pahtasammal O. strictum on puolestaan pieni- Lapinpahtasammal on löydetty Enontekiön La- kokoisempi, sen lähes kolmiomaiset lehdet ovat pista Kilpisjärven alueelta Saanan lounaisrin- sileitä, vähemmän kuperia ja suorakärkisiä. teen pahdalta vuosina 1920 ja 1968 sekä Mallan luonnonpuistosta Pikku-Mallan koillisrinteen Levinneisyys pahdalta 1992. Lapinpahtasammalen kanta Lapinpahtasammalta on toistaiseksi löydetty Suomessa on pieni, eikä esiintymien tilaa tun- vain Pohjois-Euroopasta, joten sitä voidaan pitää neta kovin hyvin. Uhkatekijät liittyvät niukkojen tälle alueelle kotoperäisenä lajina. Ruotsissa sillä esiintymien häviämisriskiin satunnaistekijöiden on tunturialueen pohjoisosassa kymmenkunta vaikutuksesta. Aikaa myöten myös ilmaston- kasvupaikkaa. Pohjois-Norjasta tunnetaan muu- muutoksesta saattaa olla lajille haittaa.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 179 Uhanalaisuus Euroopassa paikan tarkka sijainti Saanalla tulee selvittää ja EUR: VU, EST: -, NOR: EN, SWE: VU esiintymien tilaa tulee seurata. Lapinpahtasammal on Euroopassa vaarantunut. Se on Suomen ohella erittäin uhanalainen Nor- Synonyymit jassa ja vaarantunut Ruotsissa. -

Suojelu Kirjallisuus Lapinpahtasammalen kasvupaikat Saanalla ovat Hedenäs 1988, 1994f, Ilmonen ym. 2001, Ulvinen Saanan luonnonsuojelualueella. Pikku-Malla 2002b puolestaan kuuluu Mallan luonnonpuistoon. Täten lajin kaikki tunnetut esiintymät Suomes- Viittaus sa ovat suojelluilla alueilla. Sammalen kasvu- Ulvinen, T. 2009: Orthothecium lapponicum – erittäin uhanalainen.

Orthothecium rufescens (Dicks. ex Brid.) Schimp. rusopahtasammal, röd glansmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

keen perä on pitkä, pesäke liereä, pysty ja suora tai hieman käyrä. Itiöt ovat pieniä, n. 16 µm. Muista pahtasammalista kulta- pahtasammal O. chryseon on suu- rikokoisempi, tavallisesti kullan- keltainen ja sen poimuiset lehdet kapenevat lyhyempään kärkeen. Silopahtasammalen O. strictum kellertävät lehdet ovat pienempiä ja poimuttomia. Pikkupahtasam- malen O. intricatum pienet lehdet ovat hieman käyriä eikä lehtilaita ole taakäänteinen.

Levinneisyys Rusopahtasammalta kasvaa laajalti Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa arktisilla alueilla ja vuo- ristoissa kalkkialueilla. Skandinavian maissa sitä on Skandeilla Norjassa ja Ruotsissa sekä Etelä-Ruotsin kalkkialueilla ja Gotlannissa. Sitä on myös Islannissa. Tanskasta ja Baltian maista sitä ei tunneta. Sammalta on Venäjällä Karjalan tasavallassa Paanajärven alueella. Suomessa TH rusopahtasammal kasvaa harvinaisena Kuusa- Tunnistaminen mossa ja luoteisilla kalkkituntureilla. Ks, EnL. Rusopahtasammal on pienehkö tai keskiko- koinen, 2–10 cm mittainen, vähähaarainen ja Biologia punavartinen haarapesäkkeinen lehtisammal. Rusopahtasammal on kaksikotinen. Se on hyvin Se muodostaa alustanmyötäisiä tai pystyhkö- harvoin itiöpesäkkeellinen. Itiöt ovat pieniä ja jä, kiiltävän punaruskeita pienehköjä tuppaita. sopisivat hyvin kaukolevintään. Mitään erityisiä Lehdet ovat kapean kolmiomaisia, pitkä- ja suip- suvuttomia leviäimiä sillä ei ole, joten kaukole- pokärkisiä, syvälle pitkittäin poimuisia. Lehden vinnän keinot ovat vähäisiä. Rusopahtasammal laita on taakäänteinen ja keskisuoni hyvin lyhyt. on kasvupaikoillaan ilmeisesti pitkäikäinen. Lavan solut ovat pitkiä, paksuhkoseinäisiä ja Rusopahtasammal on kalkinvaatija. Se kas- huokosellisia. Tyvinurkkasoluja ei ole. Pesäk- vaa ohuella mineraalimaalla varjoisilla, kosteilla

180 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet kallionseinämillä, terasseilla ja rakosissa, joskus Turistien aiheuttaman kulumisen lisäksi pien- myös kalkkiletoilla. Kuusamossa sen esiintymät tä kantaa voivat uhata satunnaistekijät. Myös ovat metsävyöhykkeessä, Enontekiöllä tunturi- ilmastonmuutos voi aiheuttaa tunturikasvu- koivuvyöhykkeessä ja alapaljakalla. paikkojen olosuhteiden muuttumisen lajille epäedullisiksi. Seuralaislajit Kalkkikallioilla rusopahtasammalen seura- Uhanalaisuus Euroopassa laisina kasvavat tavallisten kalkkisammalten EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC ohella mm. kurulehväsammal Cyrtomnium Rusopahtasammal ei ole uhanalainen Euroo- hymenophylloides, pohjanharasammal Campy- passa. Se on vaarantunut Saksassa, harvinainen lophyllum halleri, viherpahkurasammal Gymnos- Venäjällä Karjalan tasavallassa ja puutteellisesti tomum aeruginosum ja limisiimasammal Myurella tunnettu Islannissa. Tšekistä sen on todettu hä- julacea. Lettokasvupaikoilla sen seuralaisina on vinneen. tavattu mm. tihkunuijasammal Meesia uliginosa, mustapääsammal Catoscopium nigritum, tulva- Suojelu hammassammal Leiocolea gillmanii, lähdeham- Rusopahtasammalen kaikki tunnetut esiintymät massammal L. bantriensis ja pussikämmensam- ovat suojelualueilla. Kuusamon esiintymät ovat mal Tritomaria polita. Tuntureilla samanlaisten Oulangan kansallispuistossa. Kilpisjärven esiin- kasvupaikkojen lajeista rusopahtasammalen tymistä toinen on Mallan luonnonpuistossa, toi- seuralaisina kasvavat tunturilehväsammal → nen Käsivarren erämaa-alueella. Cyrtomnium hymenophyllum, kultapahtasammal Taivalkönkäältä rusopahtasammalta täytyy ja pikkupahtasammal. vielä etsiä. Myös Sirkkapuron kasvupaikka on pyrittävä jäljittämään. Syksyllä 2006 sitä ei alu- Kannan kehitys ja uhanalaisuus eelta löydetty. Niin ikään Saanan esiintymän Rusopahtasammalen kanta Suomessa on pieni tarkka paikka tulee selvittää. Esiintymien tilaa ja pirstoutunut. Koillismaalla sitä on kerätty on seurattava, ja ne tulee ottaa huomioon suo- neljästä paikasta Kuusamosta: Juumasta Hau- jelualueiden hoitosuunnitelmissa esimerkiksi taniitynvuomasta (1938, 1989), Oulankajoen suuntaamalla vaelluspolut sammalen esiinty- Taivalkönkäältä (1938, 1955) ja Kiutakönkäältä mät kiertäen. (1937, 1987, 1999) sekä Korvasvaaralta Sirkka- puron yläjuoksun varrelta letolta (1937). Koska Synonyymit Taivalkönkäältä ei ole tuoretta havaintoa, sam- - mal on saattanut hävitä sieltä kulumisen takia. Lisäksi rusopahtasammal mainitaan Kuusamon Kirjallisuus Vuotungin Hämeenvaaralta, mutta sieltä ei ole Tuomikoski 1939 näytettä, joten tieto jää epävarmaksi (paikalla kasvaa kulta- ja silopahtasammalta). Enonteki- Viittaus ön Lapista sammal on löydetty Kilpisjärveltä Ulvinen, T. 2009: Orthothecium rufescens – vaa- Saanan kaakkoisrinteeltä 1935 ja Pikku-Mallan rantunut. koillispahdalta 1992.

Orthotrichum cupulatum Hoffm. ex Brid. etelänhiippasammal, kalkhättemossa Vaarantunut VU A1c, B1+2c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida Tunnistaminen Etelänhiippasammal on n. 1–3 cm korkeina Etelänhiippasammal muistuttaa ulkonäöltään tuppaina kalkkikallioilla tai lohkareilla kasva- tavallista kalliohiippasammalta O. rupestre, joka va kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat ei viihdy kalkkialustalla. Etelänhiippa­sammalen melko terävä­kärkisiä ja reunoilta taakäänteisiä. itiö­pesäkkeet ovat kuivina kapeaksi kuroutu- Itiö­pesäkkeet ovat tavallisia, jokseenkin lyhyt- neita, mutta kalliohiippa­sammalella itiöpesäk- peräisiä, soikeita, kuivina uurteisia ja pesäkkeen keet säilyvät jokseenkin tasapaksuina.­ Mikro­ suun alapuolelta kuroutuneita. Itiöpesäkettä skoopissa tarkasteltuna etelän­hiippa­sammalen peittää hiippamainen huntu. Itiökoko vaihtelee suuvaruksen hampaat ovat erillisiä, kun taas hieman ollen keskimäärin n. 15 µm. kalliohiippasammalella ne ovat yhtyneet pareit-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 181 siä seuralaisia ovat kalkkihiippa­ sammal, kalkkikarvasammal Ditrichum flexicaule, kalkkikier- tosammal Tortella tortuosa, hap- rakiertosammal T. fragilis, silk- kikutrisammal Homalothecium lutescens, kivikutrisammal H. sericeum, kalkkisuikerosammal Brachythecium glareosum, nysty- paasisammal Schistidium papil- losum ja ketopartasammal Synt- richia ruralis. Samoilla kallioilla viihtyviä putkilokasveja ovat mm. seinäraunioinen Asplenium ruta-muraria, mäkiminttu Satureja acinos ja mäkirikko Saxifraga tri- dactylites. TH tain. Itiöpesäkkeen ilmaraot ovat etelän­hiippa­ Kannan kehitys ja uhanalaisuus sammalella piilossa toisten solujen alla, mutta Suomessa etelänhiippasammalen esiintymät kalliohiippasammalella paljaana esillä. Kalkki- keskittyvät maan lounaisosiin. Lajilla on kalk- kallioilla ja laastialustalla viihtyvä kalkkihiippa- kiseuduilla 32 tunnettua esiintymää, joista 12 on sammal O. anomalum eroaa kummastakin edellä nykyisiä. Noin puolet vanhoista, yli 50 vuotta sit- mainitusta lajista pitkäperäisten, tavallisesti pu- ten havaituista esiintymistä on todennäköisesti naruskeiden itiöpesäkkeiden perusteella. hävinnyt kalkinlouhinnan ja rakennus­toiminnan vuoksi. Lajin kanta on vahvin Ahvenanmaan ja Levinneisyys Varsinais-Suomen saaristossa kalkkisaarilla. Pa- Etelänhiippasammal kasvaa laajalti lauhkean raisilla sammalella on useita pieniä esiintymiä ja vyöhykkeen kalkkikallioilla kaihtaen kylmiä se on paikallisesti hyötynyt teollisuuden tuot- alueita ja vuoristoja. Skandinaviassa se esiintyy tamasta kalkkipölystä. Sammalella on lisäksi monin paikoin Ruotsissa ja Norjassa, runsaim- sisämaaesiintymiä Paimiossa, Sauvossa ja Loh- min maiden eteläosissa. Sitä on myös Tanskassa, jan seudulla sekä Nummi-Pusulassa. Selvästi Färsaarilla ja Islannissa. Baltiassa etelänhiippa- päälevinneisyys­alueelta erillisiä ovat esiintymät sammal esiintyy harvinaisena Länsi-Virossa Pohjois-Karjalassa Juankoskella. Monet suoma- sekä Latviassa. Venäjällä levinneisyys ulottuu laisista esiintymistä ovat niukkoja. katkonaisesti Karjalan tasavallasta Laatokan Etelänhiippasammal on taantunut mm. kal- ja Äänisen Karjalasta Valko-Venäjälle ja Kau- kinlouhinnan ja kasvu­paikkojen umpeutumisen kasukselle sekä edelleen Siperian eteläosiin ja vuoksi. Kaivostoimet tai rakentaminen uhkaa- Kauko-Itään. Suomessa sammal kasvaa lähinnä vat yhä osaa sammalen esiintymistä, vaikka hemi­boreaalisella alueella. A,V, PK. monet nykyisistä kasvu­paikoista ovat jo suojel- tuja. Lisäksi joillakin paikoilla uhkatekijänä on Biologia varjostavan puuston kasvu. Yksikotinen etelänhiippasammal tuottaa ylei- sesti itiöpesäkkeitä. Laji on melko pitkäikäinen. Uhanalaisuus Euroopassa Itujyväsiä sillä ei ole. EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Etelänhiippasammal kasvaa avoimilla ja va- Euroopassa etelänhiippasammal on elinvoimai- loisilla kallioilla ja lohkareilla. Sammal viihtyy nen. Ruotsissa ja Virossa laji on melko harvinai- erityisesti paisteisilla kalkkikivipinnoilla. Kas- nen, mutta sitä ei ole luokiteltu uhanalaiseksi. Se vupaikat ovat tavallisesti luonnontilaisten­ kalk- on luokiteltu harvinaiseksi Portugalin, Saksan ja kikallioiden lakiosien tai rantakallioiden avoi- Venäjällä Karjalan tasavallan uhanalaislistoilla. mia kivipintoja, usein etelä- ja länsi­suuntaisia Lisäksi se on silmälläpidettävä Luxemburgissa. jyrkännetörmiä­ tai lohkaresivuja, mutta myös vanhojen kalkkilouhosten valoisat seinämät so- Suojelu veltuvat kasvupaikaksi. Kaikkiaan kahdeksan etelänhiippasammalen nykyesiintymää Varsinais-Suomen Saaristome- Seuralaislajit rellä, Paraisilla, Särkisalossa ja Lohjalla (Kalkki- Seuralaislajisto on yleensä monilajinen­ käsittäen saari) ovat luonnonsuojelualueilla. Lisäksi Loh- muitakin kalkkia vaativia sammalia. Tyypilli- jan Kalkkimäki kuuluu Natura 2000 -alueeseen.

182 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Suojelualueilla oleviin esiintymiin kuuluu myös esiintymien tilaa tulee seurata ja kasvupaikkoja Suomen pohjoisin esiintymä Juankosken Huo- hoitaa, mikäli niiden kasvillisuus sulkeutuu lii- siaisniemessä, mutta läheinen Likosaaren esiin- aksi. tymä ei ole suojeltu. Myöskään Ahvenanmaan kasvupaikkoja ei ole suojeltu. Näistä Kökarin Synonyymit Bässkärin ja Brändön Norra Härholmenin hienot - kalkkikalliot tulee suojella vaateliaan lajistonsa vuoksi. Kirjallisuus Osa kasvupaikoista on sulkeutuneita ja niissä Hinneri 1976 olevaa varjostavaa puustoa, vesaikkoa ja kata- jikkoa tulee raivata. Elinympäristön hoitoa on Viittaus toistaiseksi tehty mm. Lohjansaaren Kalkkimä- Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum cupulatum – essä ja Juankosken Huosiaisniemessä. Kaikkien vaarantunut.

Orthotrichum gymnostomum Bruch ex Brid. aarnihiippasammal, asphättemossa Vaarantunut VU A1c, B1+2c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Aarnihiippasammal kasvaa lehtimetsäalueella ja havumet- sävyöhykkeen eteläosassa Eu- roopassa ja koillisessa Pohjois- Amerikassa. Laji on jokseenkin harvinainen tai paikoittainen koko levinneisyysalueellaan. Baltian maista laji tunnetaan Virosta ja Latviasta. Venäjällä sitä on Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Skandina- viassa aarnihiippasammalta ta- vataan harvinaisena Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomes- sa laji kasvaa paikoitellen maan eteläosissa. A–U, St, EH, PH. TH Tunnistaminen Biologia Aarnihiippasammal on n. 0,5–2 cm korkei- Kaksikotinen aarnihiippasammal tuottaa mel- na pikkutuppaina tai laajempina yhtenäisinä ko harvoin itiöpesäkkeitä. Itiöpesäkkeitä löytyy kasvusto­laikkuina lehtipuiden rungoilla kasva- runsaimmin mm. kaatuneilta rungoilta ja kas- va kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat vuston kunnon heiketessä esim. lähiympäristön tylppäkärkisiä ja reunoilta sisäänkääntyneitä, puustoittumisen vuoksi. Itujyväsiä esiintyy ta- mikä tekee lehden ulkoasusta tohvelimaisen. vallisesti runsaasti. Sammal on melko pitkäikäi- Aarnihiippasammalen lehdissä on pitkänomai- nen. sia itujyväsiä lehden molemmilla pinnoilla. Pe- Aarnihiippasammal kasvaa lehdoissa ja leh- säkkeen perä on hyvin lyhyt ja itiöpesäkkeet jää- tomaisilla kankailla kaarnaltaan emäksisten vät osin suojuslehtien sisään. Pesäkkeitä esiintyy lehtipuiden rungoilla. Meillä se viihtyy eten- harvoin. Itiöt ovat kooltaan 18–21 µm. kin kookkaiden vanhojen haapojen rungoilla. Aarnihiippasammal muistuttaa tavallista Usein kasvupaikat ovat pien­ilmastoltaan suo- haapahiippasammalta O. obtusifolium, jonka leh- jaisia kookashaapaisia metsiä, mutta sammal den reuna on tasainen, mikä on helppo havaita voi kasvaa myös valoisilla paikoilla esimerkik- lupillakin. Mikroskoopissa katsottaessa aarni- si vanhoilla kujannepuilla. Suotuisilla paikoilla hiippasammalen lehtisoluissa on kaksi tai kolme kasvustot voivat olla yhtenäisiä usean metrin papillia ja haapahiippasammalella vain yksi. matkalla runkoa.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 183 Seuralaislajit Suojelu Tyypillisiä seuralaisia ovat tikanhiippasammal Aarnihiippasammalen nykykasvupaikoista O. speciosum, haapahiippasammal, kujasammal kymmenkunta on suojeltu. Esimerkiksi esiinty- Pylaisia polyantha, kalliopalmikkosammal Hyp- mät Saaristomeren kansallispuistossa ja lähei- num cupressiforme, metsäkamppisammal Sanionia sillä Natura 2000 -alueilla, Tammisaaren Fram- uncinata, haapasuomusammal Radula complanata, näsissä, Hangon Tvärminnessä, Nurmijärven raidankeuhkojäkälä Lobaria pulmonaria, sametti- Sääksjärvellä, Lammin Kotisilla ja Luhangan kesijäkälä Leptogium saturninum, hyytelöjäkälät Onkisalossa ovat suojelluilla alueilla. Vanhoista Collema spp. ja munuaisjäkälät Nephroma spp. havaintopaikoista vain muutama on suojelualu- Myös vaarantunut haapariippusammal → Necke- eilla. Luultavasti liito-oravan elinympäristöjen ra pennata viihtyy samoilla kasvupaikoilla. suojelu tulee osittain parantamaan myös aarni- hiippasammalen suojelutilannetta. Lisäksi lajilla Kannan kehitys ja uhanalaisuus saattaa olla joitakin ennestään tuntemattomia Aarnihiippasammal tunnetaan noin 60 paikal- kasvupaikkoja metsälain perusteella suojeluis- ta maan etelä- ja lounaisosista. Pohjoisimmat ja sa lehtolaikuissa lounaisessa Suomessa. Pitkällä itäisimmät esiintymäpaikat sijaitsevat Pohjois- aikavälillä metsänhoitosuositusten perusteella Hämeessä Virroilla ja Toivakassa. Kulttuurivai- säästöpuiksi jätettävien kookkaiden haapojen kutteisia kasvupaikkoja on ollut jonkin verran, säilyminen voi edistää lajin suojelua talousmet- mm. Helsingin kaupungin alueelta lajia on sissä. löydetty ainakin neljältä paikalta 1800–1900 Esiintymien tila tulee selvittää ja niitä tulee -lukujen vaihteessa. Nykyhavainnot, joita on 16 seurata jatkossa. Aarnihiippasammal kärsii leh- paikalta, keskittyvät Varsinais-Suomeen ja Etelä- tojen voimakkaasta kuusettumisesta, mutta lii- Hämeeseen. Monilla kasvupaikoillaan sammal allinen raivaus voi muuttaa elinympäristön sille on varsin niukka. Runsaimmat esiintymät ovat liian paahteiseksi. Kookkaiden haapojen jättämi- tavallisesti pitkään rauhassa varttuneita kookas- nen kaatamatta metsänhakkuiden yhteydessä haapaisia metsiä. on todennäköisesti sammalen kantaan edullises- Luultavasti suurin syy aarnihiippasammalen ti vaikuttava toimenpide. Elinvoimaisissa esiin- taantumiselle on kookashaapaisten iäkkäiden tymissä tulee hoitotoimia tehtäessä kasvupaikan metsien väheneminen. Vanhoja kaupunkialu- välitön ympäristö jättää pääsääntöisesti rauhaan eiden esiintymiä on hävinnyt todennäköisesti ja huolehtia kasvualustaksi soveltuvien puiden myös ilmansaasteiden vuoksi. Vanhojen haa- säilymisestä esiintymän tuntumassa. Joskus voi pojen kaataminen ja liiallinen kuusettuminen olla tarpeen poistaa kasvu­runkoihin kiinni kas- ovat lajia uhkaavia tekijöitä. Typpilaskeuma voi vavia nuoria kuusia. haitata sammalen uudistumista toisten lajien li- sääntyneen kilpailun vuoksi. Synonyymit Stroemia gymnostoma (Bruch) I.Hag. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: RT, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Kirjallisuus Aarnihiippasammal on Euroopassa alueellisesti Hinneri 1976 uhanalainen. Sillä on ilmeisen vahva kanta naa- purimaissa. Se on Saksassa erittäin uhanalainen. Viittaus Puolassa se on luokiteltu puutteellisesti tunne- Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum gymnostomum tuksi ja Iso-Britanniasta sen katsotaan hävin- – vaarantunut. neen.

Orthotrichum lyellii Hook. & Taylor isohiippasammal, stor hättemossa Äärimmäisen uhanalainen CR B1+2c, D2 Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Isohiippasammal on hiippasammaleksi kook- ja reunoilta lähes tasaisia toisin kuin useimmil- kaanpuoleinen, n. 3–5 cm korkeina tuppaina la muilla suvun lajeilla. Lehtien pinnoilla on lehtipuiden rungoilla kasvava kärkipesäkkeinen runsaasti pitkulaisia kookkaita itujyväsiä, jotka lehtisammal. Lehdet ovat melko teräväkärkisiä voi nähdä lupilla katsottaessa. Itiöt ovat mel-

184 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet ko kookkaita (25–40 µm). Isohiippasammal muistuttaa lähinnä yleistä tikanhiippa- sammalta O. speci- osum, joka on pieniko- koisempi, lähes aina itiöpesäkkeellinen ja siltä puuttuvat itujy- väset.

Levinneisyys Isohiippasammalta tavataan pohjoisen pallonpuoliskon leh- timetsävyöhykkeessä levinneisyyden pai- nottuessa mereisille alueille Keski- ja Länsi-Eu- rooppaan sekä läntiseen Pohjois-Amerikkaan. Baltiassa se tunnetaan Latviasta ja Liettuasta. Tanskan, Ruotsin ja Norjan eteläosissa laji esiin- tyy paikoitellen. Suomessa laji on levinneisyys­ alueensa reunalla ja se tunnetaan vain Ahvenan- maalta. A.

Biologia Isohiippasammal on melko pitkäikäinen laji. Se on kaksikotinen ja tuottaa itiöpesäkkeitä sään- TH nöllisesti vain mereisillä seuduilla. Niitä ei ole havaittu lainkaan suomalaisissa esiintymissä. Itujyväset ovat yleisiä ja niitä on runsaasti. Le- Kannan kehitys ja uhanalaisuus vintä itujyvästen avulla on ilmeisesti tehokasta Suomessa tunnetaan vain kaksi isohiippasam- paikallisesti, mikäli sopivia kookkaita kasvu- malen esiintymää Ahvenanmaalta. Eckerön Ska- runkoja on tarjolla. gin Örassa laji on kasvanut muutaman hehtaa- Isohiippasammalen kasvupaikat ovat puoli- rin alueella saarnikkoisessa lehtimetsässä noin varjoisia ja pienilmastoiltaan jokseenkin kosteita kymmenellä saarnen ja haavan rungolla (1976, lehtoja ja umpeenkasvaneita entisiä lehdesniit- 1993). Kasvupaikan metsää hakattiin 1990-lu- tyjä. Se kasvaa kaarnaltaan emäksisten lehtipui- vulla. Vuonna 2001 lajia ei havaittu paikalta ja den rungoilla, Suomessa saarnella ja haavalla. esiintymä on saattanut hävitä. Kökarin Änghol- Kasvualustana olevat rungot ovat kookkaita missa isohiippasammal kasvoi niukkana yhdel- vallitsevan latvuskerroksen puita. Meikäläiset lä kookkaalla haavalla vuonna 2003. kasvupaikat ovat pienilmastoltaan melko kos- Suomessa levinneisyysalueensa koillisrajal- teita ja suojaisia, mutta mereisimmillä seuduilla la kasvavalle isohiippa­sammalelle soveltuvat laji viihtyy muita hiippasammalia kuivemmilla- elinympäristöt ovat harvinaisia ja niitä uhkaa- kin kasvupaikoilla. vat metsän­käsittely ja kuusettuminen. Myös ilmansaasteet ja rakentaminen uhkaavat lajin Seuralaislajit esiintymiä. Seuralaisina kasvaa ravinteisten suojaisten lehtipuurunkojen vaateliaita epifyyttejä kuten Uhanalaisuus Euroopassa aarnihiippasammal → O. gymnostomum, viiru- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC hiippasammal → O. striatum, tammitakkusam- Isohiippasammal on Euroopassa elinvoimainen mal Ulota crispa ja runkokarvesammal Frullania laji. Se on kuitenkin taantunut laajalti ilman­ dilatata sekä tavallisemmista epifyyteistä tikan- saasteiden vuoksi ja on luokiteltu vaarantuneek- hiippasammal, haapahiippasammal O. obtusifo- si Saksassa. Hollannissa myös jalavantauti on lium, puistohiippasammal O. pallens, kujasam- hävittänyt lajin kasvualustaksi sopivia runkoja. mal Pylaisia polyantha ja kalliopalmikkosammal Toisaalta mm. Sveitsissä sammal on paikoin Hypnum cupressiforme. levittäytymässä uudelleen taantuman jälkeen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 185 Puolassa se on luokiteltu puutteellisesti tunne- Synonyymit tuksi. -

Suojelu Kirjallisuus Isohiippasammalen kasvupaikkoja ei ole suo- Hinneri 1976, Störmer 1969 jeltu. Eckerön Öran esiintymän tuntumassa on pienialainen suojelualue, mistä lajia ei kuiten- Viittaus kaan ole havaittu. Kasvurungot lähipuineen tu- Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum lyellii – äärim- lee jättää rauhaan metsänkäsittelyn yhteydessä. mäisen uhanalainen. Kasvustojen tilaa tulee seurata, ja esiintymät tulee suojella.

Orthotrichum patens Bruch ex Brid. kertunhiippasammal, ägghättemossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • B1+2c, D1+2c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Kertunhiippasammal muistut- taa ulkonäöltään läheistä pieniko- koisempaa hakahiippa­sammalta, jonka pesäkkeet ovat tasaisem- min pesäke­peräksi kapenevia, ja mikroskoopissa tarkasteltuna se- kä itiöt (12–14 µm) että lehtisolut (9–10 µm) ovat selvästi pienem- piä kuin kertunhiippa­sammalella (16–18 µm ja 12–14 µm). Lisäksi hakahiippa­sammalen itiöpesäk- keessä on vain neljä paksuun- tuneiden solujen muodostamaa pitkittäisjuovaa. Lajit on usein sekoitettu toisiinsa, mutta ovat jo maastossa tunnistettavissa pesä- ketuntomerkkien perusteella.

Levinneisyys Kertunhiippasammal kasvaa TH vain Euroopassa, lähinnä keski- ja länsiosien Tunnistaminen lehtimetsä­vyöhykkeessä, ja se on harvinainen Kertunhiippasammal on n. 1–2 cm korkeina tup- koko levinneisyysalueellaan. Baltian maissa sitä paina lehtipuiden rungoilla kasvava kärkipesäk- tavataan Latviassa. Skandinaviassa kertunhiip- keinen lehtisammal. Lehdet ovat melko terävä- pasammalta kasvaa Ruotsissa (kymmenkunta kärkisiä ja reunoilta taakäänteisiä. Itiöpesäke ka- nykyesiintymää) ja Norjassa, mutta ei Tanskas- penee pesäkeperäksi varsin nopeasti, mikä tekee sa. Suomessa sammal on levinneisyysalueensa­ pesäkkeestä etenkin kosteana munan­muotoisen. reunalla ja tunnetaan vain Ahvenanmaalta ja Kuivana itiöpesäke on kapeampi ja uurteinen. Varsinais-Suomesta. A, V. Uurteisen ulkoasun saa aikaan kahdeksan pak- suseinäisten solujen muodostamaa pitkittäistä Biologia soluriviä pesäkkeen kyljessä. Itiöpesäkkeen pe- Yksikotinen kertunhiippasammal on melko pit- rän tyvessä on tyypillisesti tupsale kellertäviä käikäinen sammal. Se tuottaa yleisesti itiöpesäk- karvoja. Samantapainen tuuhea karvatupsu on keitä. Itujyväsiä sillä ei ole. muista epifyyttinä kasvavista hiippasammalla- Kertunhiippasammal kasvaa kaarnaltaan jeista vain läheisellä hakahiippa­sammalella → emäksisten lehtipuiden rungoilla, meillä se O. stramineum. Itiöt ovat melko pieniä, 16–18 tunnetaan haavalta. Kasvualustana olevat run- µm. got ovat tavallisesti kookkaita varttuneita puita.

186 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Suomalainen kasvupaikka on puolivarjoisa ja misen vuoksi. Sammal on taantunut Ruotsissa pienilmastoiltaan jokseenkin kostea ja suojainen myös ilman­saasteiden vuoksi. pähkinäpensaslehdon haavikkoinen reunus. Uhanalaisuus Euroopassa Seuralaislajit EUR: T, EST: -, NOR: VU, SWE: VU Seuralaisina samalla kasvurungolla kertunhiip- Kertunhiippasammal on luultavasti uhanalai- pasammalen ainoalla suomalaisella nykykasvu- nen koko Euroopassa, mutta se on sekoitettu paikalla ovat tammitakkusammal Ulota crispa, usein hakahiippasammaleen. Se on Ruotsissa viiruhiippasammal → O. striatum, tikanhiippa- ja Norjassa vaarantunut. Saksassa ja Luxem- sammal O. speciosum, kujasammal Pylaisia po- burgissa laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lyantha ja runkokarvesammal Frullania dilatata. ja Espanjassa harvinaiseksi sekä Sveitsissä ja Myös hakahiippasammal esiintyy samassa leh- Hollannissa silmälläpidettäväksi. dossa usealla haavalla ja vaahteralla. Suojelu Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kertunhiippasammalen kasvupaikka on Natu- Laji on tavattu Suomesta ensi kerran Ahvenan- ra 2000- ja lehtojensuojelualueella. Kasvurunko maalta Saltvikin Libystä vuonna 1866, mutta ja kaikki lajille soveltuvat puut kuten haavat ja tuoreet havainnot puuttuvat saarimaakunnas- vaahterat tulee jättää rauhaan lehdon hoidon ta. Kertunhiippasammal tunnetaan Suomesta yhteydessä. Esiintymän tilaa tulee seurata. nykyisin vain Varsinais-Suomesta Korppoon Kulmista (1974–2005). Sammalta kasvaa yhden Synonyymit kookkaan haavan rungolla parikymmentä hyvä­ Orthotrichum stramineum Hornsch. ex Brid. var. kuntoista tupasta. Osa kasvualustaksi soveltu- patens (Bruch ex Brid.) Venturi vista kookkaista haavoista kaatui myrskyissä metsänkäsittelyn jälkeen 1980-luvun lopulla ja Kirjallisuus 1990-luvun alussa. Hinneri 1976, Hylander & Pettersson 1998 Kertunhiippasammalen elinympäristöt ovat taantuneet lehtipuiden vähenemisen, lehtojen Viittaus kuusettumisen ja kasvupaikkojen sulkeutu- Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum patens – ää- rimmäisen uhanalainen.

Orthotrichum pellucidum Lindb. tunturihiippasammal, arktisk hättemossa Erittäin uhanalainen EN § • vastuulaji • D2 Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Tunturihiippasammal on matalina tiiviinä 0,5–2 cm korkeina harmaanruskeina tuppaina tai kas- vustolaikkuina tuntureiden avoimilla kalkkikal- lioilla kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat jokseenkin kielimäisiä ja tylpähkö- kärkisiä. Itiöpesäkkeet pistävät osin esiin tup- paista. Itiöt ovat pieniä, n. 15 µm. Tunturihiippasammal voi muistuttaa tunturi­ alueella esiintyvää pahtahiippasammalta O. al- pestre, josta se eroaa paitsi pienemmän kokon- sa myös lehtien korkeiden papillien ja lehden muodon perusteella. Jo paljain silmin katsottuna papillit tekevät tunturihiippasammalen­ lehdis- tä harmaa­hohteisia. Kalkkikallioilla viihtyvistä hiippasammalista kalkkihiippasammal O. ano- malum ja etelänhiippasammal → O. cupulatum eivät ole harmaahohteisia, eivätkä ne esiinny tunturialueella. TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 187 Levinneisyys matalia tiiviitä kasvustoja kuiville kivipinnoille. Tunturihiippasammal esiin- Sammal on kalkinvaatija. tyy pohjoisen pallonpuolis- kon vuoristoalueilla etenkin Seuralaislajit arktisilla seuduilla paikoittain Tunturihiippasammalen seurasta voi tavata ja harvinaisena. Se on jossain mm. kyttyräkivisammalen → Grimmia anodon määrin mereinen laji. Run- ja avoimilla pahtakallioilla viihtyvän loistokel- saimmin sitä esiintyy Pohjois- tajäkälän Xanthoria elegans. Lisäksi seuralaisina Amerikassa Kalliovuorten­ suomalaisilla kasvupaikoilla on tavattu kallio- pohjoisosissa. Lajia ei ole ta- vaskisammal Pseudoleskeella tectorum, pahtahiip- vattu Venäjällä. Pohjoismaista pasammal, tunturipalmikkosammal Hypnum se tunnetaan Ruotsista muu- revolutum, varjopaasisammal Schistidium um- tamalta paikalta (Pältsan seu- brosum ja viherpahkurasammal Gymnostomum tu 1929, Padjelanta 2003) sekä aeruginosum. hyvin harvinaisena Norjasta Huippuvuorilta. Suomessa si- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tä on tavattu vain Enontekiön Suomessa tunturihiippasammal tunnetaan nel- suurtuntureilla. EnL. jältä paikalta Luoteis-Enontekiön suurtuntu- reilta: Kilpisjärven Mallalta (1920) ja Saanalta Biologia (1934, 2002), Porojärven Annjalonjin Jokaspak- Yksikotisella tunturihiippasammalella­ on yleises- tilta (1935) sekä Toskalharjilta (2005). Mallan ti itiöpesäkkeitä. Sen kasvustot voivat olla hyvin ja Jokaspaktin esiintymien tila ei ole tiedossa. pitkäikäisiä. Tunturihiippasammalen pieniä esiintymiä uh- Kasvupaikat ovat avoimia ja paisteisia tunturei- kaavat lähinnä pieniä populaatioita hävittävät den kalkkikallioita ja -pahtoja koivu­vyöhykkeestä satunnaistekijät sekä todennäköisesti ilmaston alapaljakalle. Tunturi­hiippasammal muodostaa lämpeneminen.

Tunturihiippasammalen Orthotrichum pellucidum kasvupaikka Enontekiön Toskalharjin-Pumbovarrin eteläsuuntaisen kalkkipahdan kulmauksessa. KS Uhanalaisuus Euroopassa tura 2000 -rajaukseen. Mallan ja Jokaspaktin EUR: R, EST: -, NOR: -, SWE: VU esiintymien nykytila tulee selvittää, ja kaikkien Tunturihiippasammal on harvinainen koko Eu- esiintymien tilaa tulee seurata. roopassa. Ruotsissa se on vaarantunut. Norjassa laji tunnetaan vain Huippuvuorilta. Synonyymit - Suojelu Tunturihiippasammalen esiintymistä Toskal- Kirjallisuus harji ja Jokaspakti sijaitsevat Käsivarren Lapin Hinneri 1976, Pettersson 1996 erämaa-alueella. Mallan esiintymä on luonnon­ puistossa. Saanan kasvupaikka on Saanan leh- Viittaus tojensuojelualueen ja etelärinteen suojelualueen­ Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum pellucidum – välissä, mutta kuuluu alueen laajempaan Na- erittäin uhanalainen.

Orthotrichum stramineum Hornsch. ex Brid. hakahiippasammal, skogshättemossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Hakahiippasammal on n. 1–2 cm korkeina sammalella on ilmeisesti hyvät tuppaina lehtipuiden rungoilla kasvava kärki- edellytykset kaukolevintään. pesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat melko Itujyväsiä sillä ei ole. teräväkärkisiä ja reunoilta taakäänteisiä. Itiöpe- Hakahiippasammal kasvaa säkkeet ovat pitkäperäisiä ja kapeita, kuivina melko valoisissa lehdoissa, uurteisia ja suun alta kuroutuneita. Itiöt ovat hakamailla ja lehdesniityillä pieniä, 12–14 µm. kaarnaltaan emäksisten jalojen Hakahiippasammalen erottaa pienikokoisista lehtipuiden tai haavan ja päh- kalvashiippasammalesta O. pallens ja pikkuhiip- kinäpensaan rungoilla. Sen voi pasammalesta O. pumilum mm. itiöpesäkkeen tavata myös pihlajilta tai van- muodon ja pesäkeperän runsaskarvaisen tyvi- hoilta lehdestetyiltä koivuilta. tupen perusteella. Hakahiippasammaltupas voi Luonnon­tilaisten lehtojen tai tuoda mieleen myös pienikokoisen tammitakku­ lehdesniittyjen lisäksi lajin voi sammalen Ulota crispa, jonka lehdet kuitenkin löytää kirkkotarhojen jalopuilta ovat kuivina hyvin kähäriä ja itiöpesäkkeet ja kartanoiden puukujanteil- hyvin pitkäperäisiä. Hakahiippasammal muis- ta. Osa kasvuympäristöistä on tuttaa myös kertunhiippasammalta → O. patens, pienilmastoltaan suojaisia, osa jonka kuvauksessa lajien erot on esitelty. melko avoimia. Runsaimmat elinvoimaiset esiintymät ovat Levinneisyys pitkään rauhassa olleita jalo- Hakahiippasammal kasvaa monin paikoin poh- puustoisia ja haavikkoisia leh- joisen pallonpuoliskon lehtimetsäalueella Eu- toja, jotka eivät ole kuusettuneet. roopassa, Vähä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se tunnetaan myös Kiinasta. Sammalta tavataan Virossa, mutta ei muissa Baltian maissa. Skan- dinaviassa se on jokseenkin tavallinen lehtimet- sävyöhykkeessä. Se esiintyy myös Islannissa. Suomessa hakahiippasammal on levinneisyys­ alueensa reunalla ja tunnetaan maan lounais- osista. A–U.

Biologia Hakahiippasammal on yksi­kotinen ja tuottaa yleisesti itiöpesäkkeitä. Pienten itiöiden ansiosta TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 189 Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Hakahiippasammalella voi olla runsaasti seu- EUR: LC, EST: R, NOR: LC, SWE: LC ralaisia, joihin kuuluvat mm. kalvashiippasam- Hakahiippasammal on Euroopassa elinvoimai- mal, pikku­hiippasammal, tikanhiippasammal nen laji. Ruotsin ja Norjan eteläosissa haka- O. speciosum, puistohiippasammal O. affine, aar- hiippasammalella on vahva kanta eikä sitä ole nihiippasammal → O. gymnostomum, haapahiip- luokiteltu uhan­alaiseksi. Uhanalaislistalla se on pasammal O. obtusifolium, tammitakku­sammal, Suomen ja Viron lisäksi Islannissa, missä se on kujasammal Pylaisia polyantha, haapasuomu­ luokiteltu vaarantuneeksi. sammal Radula complanata ja runkokarvesam- mal Frullania dilatata sekä jäkälistä mm. puisto- Suojelu ripsijäkälä Anaptychia ciliaris, ruskokuprujäkälä Ahvenanmaan nykyesiintymät eivät ole suoje- Bacidia fraxinea, punakuprujäkälä B. rubella sekä lualueilla. Saaristomeren nykyesiintymistä lähes saarnen­pistejäkälä Acrocordia gemmata. kaikki kuuluvat alueen Natura 2000 -alueisiin ja lisäksi monet ovat Saaristomeren kansallispuis- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ton alueella tai kuuluvat lehtojensuojeluohjel- Suomessa hakahiippasammal tunnetaan noin 60 maan. Hakahiippasammalen vanhoista kasvu- paikalta ja sen esiintymät keskittyvät etenkin paikoista vain muutama on suojelualueilla. Ahvenanmaalle ja lounaisen saariston lehtoihin Hakahiippasammal hyötyy lehtojen raivauk- sekä lehdes­niityille. Sammalella on 21 nykyistä sesta, jos vanhat jalopuut ja haavat säilyvät kun- kasvupaikkaa, joista kuusi on Ahvenanmaalla nostuksen yhteydessä eikä pienilmasto kuivah- ja loput Varsinais-Suomessa Saaristomeren alu- da liikaa. Kasvualustaksi soveltuvien puiden, eella (Houtskari, Korppoo, Nauvo). Esimerkiksi kuten saarnen, vaahteran ja haavan uudistumi- Nauvon Boskäriltä ja sen lähisaarilta sammalta nen pitää kasvupaikoilla turvata. Lajin nykye- on löydetty usealta paikalta. Lajin esiintymät kä- siintymien tilaa tulee seurata. Lajia tulee myös sittävät usein vain yhden tai muutaman rungon, etsiä niin vanhoilta tunnetuilta kuin uusiltakin joilla tuppaita on yhdestä kymmeniin. Manner- soveltuvilta kasvupaikoilta. rannikolta lajia ei nykyisin enää tunneta vaikka vanhoja havaintoja on mm. kaupunkialueilta Synonyymit Turusta, sekä Uudeltamaalta Tammisaaresta ja Orthotrichum rogeri Brid. var. defluens (Venturi) Helsingistä. Venturi Ilmeisesti hakahiippasammal on jossain määrin vähentynyt toisaalta perinteisen maan- Kirjallisuus käyttötavan, lehdestyksen, loputtua, toisaalta Hinneri 1976, Syrjänen 1997 lehtojen kuusettumisen ja hakkuiden vuoksi. Kaupunkiesiintymät ovat voineet hävitä ilman­ Viittaus saasteiden ja rakentamisen takia. Uhkatekijöitä Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum stramineum – lajin nykyesiintymille ovat lehtojen umpeenkas- vaarantunut. vu ja ilmansaasteet.

Orthotrichum striatum Hedw. viiruhiippasammal, slät hättemossa Vaarantunut VU A1c, B1+2c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Viiruhiippasammal on n. 2–3 cm korkeina tup- O. speciosum ja puistohiippa- paina lehtipuiden rungoilla kasvava kärkipesäk- sammalesta O. affine jo paljain keinen lehtisammal. Lehdet ovat melko terävä- silmin tai lupilla katsottaessa. kärkisiä ja reunoilta taakäänteisiä. Itiöpesäkkeet Puistohiippasammalen kapea ovat tavallisia, lyhyehköperäisiä, kuivanakin si- itiöpesäke on lisäksi uurteinen. leitä ja tynnyrimäisiä. Itiöt ovat kookkaita suvun Viiruhiippasammalen pesäkkeet muihin lajeihin verrattuna, n. 24–28 µm. ovat lyhytperäisempiä, leveitä Itiöpesäkkeen muoto erottaa viiruhiippasam- ja tavallisesti väriltään ruskeam- malen samankokoisista tikanhiippasammalesta pia kuin tikanhiippasammalella.­

190 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Mikroskoopissa tarkasteltuna itiöpesäkkeen si- leyden ohessa silmiinpistävä piirre on viirusam- malen sisemmän suuvaruksen kookas­soluiset epämuotoiset pystyt hampaat, joiden kaltaisia ei ole muilla hiippasammalilla.

Levinneisyys Viiruhiippasammal kasvaa paikoitellen pohjoi- sen pallonpuoliskon lehtimetsävyöhykkeellä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Baltiassa se on löydetty Latviasta ja Liettuasta. Skandinavi- assa sammal on jokseenkin tavallinen lehtimet- sävyöhykkeessä. Se tunnetaan myös Islannista. Suomessa se on levinneisyys­alueensa reunalla ja tunnetaan paikoin maan lounaisosista. A, V. TK

Biologia ta, vaikka se toisaalta kärsii vesakoitumisesta ja Viiruhiippasammal on melko pitkäikäinen. Se umpeenkasvusta. Viiruhiippasammal on taan- on yksikotinen ja tuottaa yleisesti itiöpesäkkeitä. tunut mm. ilmansaasteiden ja lehtojen kuuset- Itiöt ovat melko kookkaita, eikä itujyväsiä esiin- tumisen takia. Se suosii kookkaita runkoja ja voi ny, joten lajin kaukoleviämiskyky lienee jossain hävitä lähiympäristön metsänkäsittelyn vuoksi määrin rajoittunut. mikäli pienilmasto kuivahtaa liikaa. Viiruhiippasammal kasvaa suojaisissa puo- livarjoisissa lehdoissa kaarnaltaan emäksisillä Uhanalaisuus Euroopassa lehtipuiden rungoilla. Meillä sitä on löydetty EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC etenkin kookkaiden vanhojen haapojen run- Viiruhiippasammal on Euroopassa elin­voimainen goilta. Kasvupaikat ovat pienilmastoltaan melko laji. Ruotsissa ja Norjassa viiruhiippasammalella suojaisia, pitkään rauhassa varttuneita lehtoja on vahva kanta maiden eteläosissa eikä sitä ole tai entisiä lehdesniittyjä. Laji on tavattu myös luokiteltu uhan­alaiseksi. Ruotsissa sitä pidetään vanhalta muuratulta kirkkotarhan aidalta. luontoarvoja osoittavana vaateliaana lajina. Se on vaarantunut Saksassa ja Islannissa. Seuralaislajit Seuralaisina kasvavat monet haavan ja jalopui- Suojelu den epifyytit kuten tikanhiippasammal, aarni- Suurin osa lounaissaariston esiintymistä on Saa- hiippasammal → O. gymnostomum, haapahiip- ristomeren kansallispuiston alueella tai kuuluu pasammal O. obtusifolium ja kalvashiippasam- Natura 2000- ja lehtojensuojeluohjelman aluei- mal O. pallens, tammitakkusammal Ulota crispa, siin. Ahvenanmaan kasvupaikkoja ei ole suojel- kujasammal Pylaisia polyantha, kalliopalmik- tu. kosammal Hypnum cupressiforme, haapasuomu­ Vaikka viiruhiippasammal kärsii lehtojen sammal Radula complanata ja runkokarvesammal kuusettumisesta, se hyötyy puuston raivaukses- Frullania dilatata. ta vain jos sen kasvurunkoa ympäröivää puustoa ja pensastoa ei harvenneta liikaa ja siten muute- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ta kasvupaikkaa liian paahteiseksi. Lehtoja hoi- Viiruhiippasammalta on löydetty yhteensä 16 dettaessa sammalen kasvurungot ja kaikki sille paikalta Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen soveltuvat vanhat haavat tulee jättää rauhaan, lounaisen saariston (Dragsfjärd, Houtskari, ja muun puuston hakkuiden tulee olla riittävän Korppoo, Nauvo) lehdoista ja lehdesniityiltä. varovaista. Ahvenanmaalta on kaksi vanhaa esiintymätietoa ja yksi uudempi Eckeröstä. Vanhat esiintymät Synonyymit ovat mahdollisesti hävinneet. Varsinais-Suomen Orthotrichum leiocarpum Bruch & Schimp. havainnot ovat 1990-luvulta, jolloin Saaristome- ren alueen lehtojen sammallajistoa on selvitetty Kirjallisuus aiempaa perusteellisemmin. Useimmat esiinty- Hallingbäck 1992, Hinneri 1976 mistä ovat niukkoja käsittäen vain muutamia tuppaita yhdellä tai parilla rungolla. Viittaus Laji on saattanut paikoin hyötyä vanhojen Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum striatum – vaa- lehdesniittyjen ja hakamaiden haavikoitumises- rantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 191 Orthotrichum urnigerum Myrin paasihiippasammal, filthättemossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Paasihiippasammal on n. 1–3 cm korkeina tup- sa lajien itiö­pesäkkeiden ilmaraot paina lehtokallioilla tai lohkareilla kasvava kär- ovat täysin erilaisia: kalliohiip- kipesäkkeinen lehti­sammal. Lehdet ovat melko pasammalella ne ovat avoimesti teräväkärkisiä­ ja reunoilta taakäänteisiä. Itiö­ esillä, paasihiippa­sammalella pesäkkeet ovat tavallisia, jokseenkin lyhytperäi- piilossa toisten solujen alla. Kal- siä ja tynnyrimäisiä. Pesäkkeenperän tyvessä on liohiippasammalen kasvupaikat tupsale kellertäviä karvoja, mikä on hyvä lupilla ovat tavallisesti valoisampia ja näkyvä maastotuntomerkki. Itiöt ovat pienehkö- kuivempia kuin paasihiippasam- jä, n. 14–17 µm. maleella, mutta lajit voivat kasvaa Paasihiippasammal muistuttaa ulkonäöltään lähekkäin samalla kalliolla. Myös tavallista kalliohiippasammalta O. rupestre, jolta kertunhiippasammalella → O. kuitenkin puuttuu tuuhea karvatupsu pesäk- patens ja hakahiippasammalella keenperän tyvestä. Mikroskoopilla tarkasteltaes- → O. stramineum on karvatupsu

TH itiöpesäkkeen tyvellä, mutta ne kasvavat vain la onkin vain seitsemän nykyistä kasvupaikkaa. lehtipuiden rungoilla. Nykyhavainnot ovat Ahvenanmaan Getasta ja Varsinais-Suomesta Nauvon saaristosta (Seili Levinneisyys ja Pensarin Synnarstholm), Turun seudun ja- Paasihiippasammal on harvinainen Euraasian lopuulehdoista (Ruissalo, Kakskerran Kulhon lehtimetsä­vyöhykkeen pohjoisreunan laji. Lajia Linnavuori, Katariinanlaakso) sekä Karkalin ei tunneta Baltiasta. Venäjältä Karjalan tasaval- luonnonpuistosta (2007). Esiintymät ovat niuk- lasta on vanha tieto Sortavalasta. Skandinaviassa koja käsittäen pienialaisesti muutamia kymme- se puuttuu Tanskasta. Ruotsissa ja Norjassa paa- niä tuppaita. sihiippasammal kasvaa harvinaisena lehtimetsä­ Paasihiippasammal kärsii yhtäältä lehtojen vyöhykkeen pohjoisosissa ja havumetsäalueen voimakkaasta kuusettumisesta, toisaalta kasvu- eteläosissa. Suomessa paasihiippasammal kas- kohtien paljastumisesta esim. metsänhakkuiden vaa maan eteläosissa. A-U, EH. yhteydessä. Se on taantunut ilmeisesti myös il- mansaasteiden vaikutuksesta. Kuusettuminen, Biologia hakkuut ja ilmansaasteet ovat myös esiintymien Paasihiippasammal on melko pitkäikäinen. Se tärkeimmät uhkatekijät. Luultavasti typpilas- on yksikotinen ja tuottaa yleisesti itiöpesäkkeitä. keuma vaikuttaa epäedullisesti kilpailusuhtei- Itujyväsiä ei esiinny. siin lajin kasvupaikoilla. Paasihiippasammal kasvaa suojaisissa puoli- varjoisissa lehdoissa ajoittain kosteilla kalliolla Uhanalaisuus Euroopassa tai lohkareilla. Tavallisesti kasvu­paikat ovat jalo- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT puustoisia pähkinäpensas­lehtoja, joissa sammal Paasihiippasammal on Euroopassa paikoin elin­ esiintyy varjoisilla paikoilla keskiravinteisilla voimainen laji. Saksasta ja Venäjällä Karjalan ta- kivi­pinnoilla. Paasihiippasammal kasvaa ajoit- savallasta se on hävinnyt. Ruotsissa paasihiippa­ tain valuvetisillä kohdilla, tavallisesti lehtipui- sammal on silmälläpidettävä ja Puolassa se on den lehvästön ja karikkeen läpi valuvan veden luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi. Sveitsissä vaikutuspiirissä. laji on äärimmäisen uhanalainen.

Seuralaislajit Suojelu Seuralaisina esiintyy puolivarjoisten ravinteisten Paasihiippasammalen nykyisistä kasvupai- kallioiden lajistoa kuten kivi­kutrisammal Homa- koista suojelualueilla sijaitsevat Nauvon Sei- lothecium sericeum, jonka sekaan piiloutuneena lin, Turun Katariinanlaakson, Kulhon Linna- laji toisinaan kasvaa. Muita seuralaisia ovat mm. vuoren, Ruissalon Marjaniemen sekä Karkalin ketoparta­sammal Syntrichia ruralis, rauniopaasi- esiintymät. Ahvenanmaan nykyinen tai vanhat sammal Schistidium apocarpum, viuhkasammal esiintymät eivät ole suojelualueilla, kuten ei Homalia trichomanoides, rihmahiirensammal myöskään suurin osa vanhoista esiintymistä Bryum moravicum, lehtokivisammal Grimmia Manner-Suomessa. Vanhoista havaintopaikois- hartmanii, nuorasammal Pterigynandrum filifor- ta vain Tammisaaren Framnäs (1944) on luon- me, kalliopalmikkosammal Hypnum cupressifor- nonsuojelualuetta. me, ruostesammalet Anomodon spp., kalliotakku- Paasihiippasammalen esiintymiä tulee tar- sammal Ulota hutchinsiae, lehtosuikerosammal vittaessa hoitaa siten, että kuusettuminen este- Brachythecium rutabulum, runkokarvesammal tään, mutta suojaavaa pensaikkoa ja puustoa jää Frullania dilatata, ketju­sammal Lejeunea cavifolia, kasvupaikkojen lähituntumaan. Sammalta tulee kalliopunossammal → Porella cordaeana ja run- etsiä sille sopivilta lehtokallioilta, ja nykyesiin- kopunossammal P. platyphylla. tymien tilaa tulee seurata.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Synonyymit Suomessa paasihiippasammalta on löydetty - maan lounais- ja eteläosista Etelä-Hämettä myö- ten yhteensä 23 paikalta. Esiintymät keskittyvät Kirjallisuus maamme lounaisosiin. Kasvupaikat Uudella- Hinneri 1976, Weibull 1997b maalla Porvoossa ja Etelä-Hämeessä Asikka- lassa ja Padasjoella ovat pääesiintymisalueesta Viittaus erillisiä. Monilta vanhoilta kasvupaikoilta sam- Syrjänen, K. 2009: Orthotrichum urnigerum – malta ei ole etsittäessä löydetty uudelleen ja lajil- vaarantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 193

Palustriella commutata (Hedw.) Ochyra isohuurresammal, kamtuffmossa Vaarantunut VU A1c, D2 Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Isohuurresammal on laajalti levinnyt Euraasian lauhkeas- sa ja viileässä vyöhykkeessä, etenkin vuoristoissa Madeiral- le saakka. Pohjois-Amerikasta laji puuttuu. Levinneisyyden yksityiskohdat ovat kuitenkin epäselviä, koska sammalta ei ole aina erotettu lähilajeista. Baltiassa isohuurresammalta kasvaa kaikissa maissa: sopivia kalkinpitoisia ympäristöjä on siellä runsaasti tarjolla. Venäjäl- TH lä sitä on Karjalan tasavallassa Äänisen Karjalassa ja Paanajärvellä sekä Mur- Tunnistaminen manskin alueella Sallan Kutsassa. Laji kasvaa Isohuurresammal on isohko, 5–12 cm mittainen kaikissa Skandinavian maissa ja sitä on lisäksi tavallisesti tiheään kaksipuolisesti haarainen, Färsaarilla ja Islannissa. Suomessa sammalen pysty- tai laakaversoinen haarapesäkkeinen esiintymät keskittyvät maan pohjoisosan kalk- lehtisammal. Se muodostaa laajoja vihertäviä kialueille. PeP–KiL, EnL, InL. tai kellanruskehtavia kasvustoja. Varressa on runsaasti suikeita parafyllejä. Varsilehdet ovat Biologia leveätyvisiä ja vähitellen pitkään käyrään kär- Isohuurresammal on kaksikotinen, ja itiöpe- keen suippenevia. Lehden lapa on vahvasti pit- säkkeet ovat harvinaisia, joten kaukolevintää kittäispoimuinen ja laita etenkin tyvestä terävä- pienten itiöiden avulla tapahtunee vain harvoin. hampainen. Keskisuoni on hyvin vahva ja leh- Sammal levinnee etenkin versonkappaleista, jot- den kärkeen ulottuva. Tyvinurkkasoluryhmä on ka kulkeutuvat eläinten jaloissa ja purokasvu- hyvin suuri ja lehden reunaa kohti voimakkaasti paikoilla myös veden kuljettamina. levenevä. Haaralehdet ovat tavallisesti varsileh- Isohuurresammal on pitkäikäinen kalkinvaa- tiä selvästi pienempiä ja kapeampia. Lehtilavan tijasammal. Se kasvaa kalkkipitoisten tai muuten solut ovat hyvin pitkiä ja paksuseinäisiä, ja solun ravinteisten alueiden lähteissä usein silmäkkeen kärki on usein nystynä lavasta esiin pistävä. Pe- peittävänä kasvustona sekä lähdepurojen varsil- säke on pitkäperäinen ja sivulle kaartuva. Itiöt la ja toisinaan myös lähdepuroissa upoksissa. ovat melko pieniä, n. 20 μm. Suomessa lähteiden kalkinpitoisuus ei ole niin Isohuurresammal on erilaisilla kasvupai- korkea kuin kerroskalkkialueilla, missä isohuur- koillaan suuresti muunteleva, ja se saattaa olla resammal on usein huurretta muistuttavan kalk- vaikea erottaa etenkin purokasvupaikoilla sirp- kisaostuman peitossa. pihuurresammalesta P. falcata. Tämä on kuiten- kin useimmiten isokokoisempi, vähähaarainen Seuralaislajit ja kellanruskea. Lehdet ovat kapeampia ja ty- Isohuurresammalen seuralaisina kasvaa kalk- vinurkkasoluryhmä vähemmän reunaa kohti kilähteiden sammalia kuten pohjanhuurre- levenevä. Haaralehdet ovat varsilehtien kaltai- sammalta ja sirohuurresammalta, sekä laajalti sia mutta pienempiä. Pohjanhuurresammal P. muutakin lähteiköissä kasvavaa lajistoa mukaan decipiens on pienikokoisempi, sen lehdet ovat luettuina rassisammal Paludella squarrosa, kalk- hyvin leveätyvisiä ja tyvinurkkasoluryhmä on kilähdesammal → Philonotis calcarea, puroläh- voimakkaasti levenevä. Lavan solut ovat lyhy- desammal P. fontana, lettohiirensammal Bryum ehköjä ja niiden keskellä on useimmiten papil- pseudotriquetrum, purosuikerosammal Brachyt- li. Sirohuurresammalen Cratoneuron filicinum hecium rivulare, lähdehammassammal Leiocolea lehdet ovat poimuttomia ja lavan lyhyet solut bantriensis ja keuhkosammal Marchantia poly- papillittomia. morpha. Putkilokasvilajistoon kuuluvat mm.

◄ Huurresammallähteikkö Luoteis-Enontekiöllä. Lähtei- kössä kasvavat sirppihuurresammal Palustriella falcata ja pohjanhuurresammal P. decipiens. KS Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 195 uhanalaiset hetehorsma Epilobium alsinifolium vä, koska iso- ja sirppihuurresammalta ei ole ja lettorikko Saxifraga hirculus. erotettu toisistaan. Hollannissa laji on erittäin uhanalainen. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Isohuurresammalen levinneisyyskuva on tun- Suojelu nettu huonosti. Usein iso- ja sirppihuurresam- Suurin osa isohuurresammalen kasvupaikois- malta ei ole erotettu toisistaan. Isohuurresam- ta on suojelualueilla. Lähes kaikki Kuusamon malesiintymiä tunnetaan Perä-Pohjanmaan ja kasvupaikat ovat Oulangan kansallispuistossa Inarin Lapin väliseltä alueelta yhteensä 27, näis- tai sitä laajemman Natura 2000 -rajauksen si- tä yhdeksän on nykyesiintymiä. Tervolan (PeP) sällä. Myös Iivaaran esiintymä kuuluu Natura Konttikivalosta isohuurresammal löydettiin 2000 -alueeseen, samoin Sallan Aatsingin kas- vuonna 2000. Sammalen eteläisin esiintymä on vupaikat. Kittilässä Loukisen tammi ja Maito- Koillismaalla Kuusamon Iivaaralla (1964–2006). kaltionoja ovat Natura 2000 -alueella, ja myös Oulangan kansallispuistosta sammal on tunnet- Tarpomapään esiintymä on Natura 2000 -raja- tu pitkään, ja havaintoja on useista paikoista: sitä uksen sisällä. Enontekiön esiintymät ovat Mal- on löydetty Korvasvaaran etelärinteen lähteistä lan luonnonpuistossa ja todennäköisesti Saanan ja lähdepuroista, etenkin Sirkkapuron (Uopa- luonnonsuojelualueella. Inarissa sammalta on janpuron) vesikiviltä (1936–2006) ja Purkupu- Lemmenjoen kansallispuistossa, ja Utsjoen kaksi taansuolta (1967–2006), sekä Oulankajoen etelä- eteläisempää havaintoa ovat Kevon luonnon- puolelta Ansapurolta (2006). Sallan puolelta se puistossa. on kerätty Savinajoen itärannan kalliolta (1937). Tervolan itäosassa Konttikivalon pohjoispuo- Tuore uusi löytö isohuurresammalesta on Sal- lella löydetylle esiintymäpaikalle tulee perustaa lan Aatsingin Koutoivasta 2003. Kittilästä (KiL) luonnonsuojelualue. Sallan Aatsinginhaudassa sammal tunnetaan kolmelta lähekkäiseltä pai- olevien esiintymien tila ja suojelutarve on selvi- kalta (Loukisen tammi 1963, 2001, Tarpomapää tettävä. Utsjoen pohjoisemmat vanhat havainto- 1991, 2001 ja Maitokaltionoja 2006). Enontekiöltä paikat tulee yrittää paikallistaa ja mahdollisesti (EnL) isohuurresammalesta on vanhoja näytteitä löytyvät esiintymät suojella. Myös Kuusamon Mallan ja Saanan seudulta. Inarista (InL) sammal ja Enontekiön suojeltujen vanhojen esiintymien on kerätty lähdepurosta Lemmenjoen kansallis- tarkka sijainti ja tila on syytä selvittää. Mahdol- puiston Pojuskaidilta (2001). Utsjoelta tunnetaan lisesti jotkut kasvupaikat tarvitsevat ennallis- Kevojoen latvoilta kaksi lähde-esiintymää (1984) tamista. sekä kaksi vanhaa näytettä 1800–1900 -lukujen vaihteesta kunnan pohjoisosista (Koadniljohka Synonyymit ja Naamisjoki). Cratoneuron commutatum (Hedw.) G.Roth var. com- Monen muun lähdesammalen tapaan iso- mutatum huurresammal on todennäköisesti menettänyt Palustriella commutata var. fluctuans (Schimp.) kasvupaikkojaan kalkkiseuduilla lähteiden oji- Ochyra tusten ja purojen perkausten takia. Mahdollisesti P. commutata var. sulcata (Lindb.) Ochyra umpeenkasvukin on ollut joillakin paikoilla sille tuhoisa. Ojitukset ja vesirakentaminen ovat lajin Kirjallisuus nykyesiintymiä uhkaavia tekijöitä. Hedenäs 1993, 2003, Hedenäs & Kooijman 2004, Tuomikoski 1939 Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Viittaus Isohuurresammal ei ole uhanalainen Euroo- Ulvinen, T. 2009: Palustriella commutata – vaa- passa eikä Suomen lähialueilla. Uhanalaisuus- rantunut. tilanne monissa Euroopan maissa on epäsel-

Phaeoceros carolinianus (Michx.) Prosk. puikkosammal, gul nålfruktmossa Hävinnyt RE Heimo: Anthocerotaceae Lahko: Anthocerotales Luokka: Anthocerotopsida Tunnistaminen Puikkosammal on tummanvihreinä, halkaisijal- mäisten sekovarsien liuskat ovat leveitä, hieman taan alle 2 cm ruusukkeina paljaalla multamaal- kärjistään kohenevia ja pinnalta sileitä. Seko- la kasvava sarvisammal. Sen litteiden röyhelö- varren laita on ehyt tai hieman risareunainen.

196 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Keskiosistaan sekovarsi on 6–10 solukerroksen paksuinen, mutta laidoilla vain yksisolukerrok- sinen. Hieman läpikuultavan sekovarren sisäl- lä sijaitsevat Nostoc-sinilevää sisältävät ontelot erottuvat tummina pisteinä. Puikkosammalen itiöpesäke on sarvi- tai puikkomainen, 1–4 cm mittainen ja itiöiden kypsyessä kärkiosastaan keltainen. Pesäkkeen seinämässä on ilmarakoja tiheässä. Keltaiset itiöt ovat halkaisijaltaan 30–40 µm ja pinnaltaan papillikkaita. Puikkosammal muistuttaa samanlaisil- la kasvupaikoilla esiintyvää sarvisammalta Anthoceros agrestis. Sarvisammalen vaalean- vihreässä sekovarressa on limaonteloita, jotka puikkosammalelta puuttuvat. Sarvisammalen itiöpesäkkeet tummuvat kärjistään mustien, piikkisten itiöiden kypsyessä. Puikkosamma- len sekovarsi saattaa muistuttaa myös maksa- sammaliin kuuluvan yleisen röyhelösammalen Blasia pusilla ruusukemaisia sekovarsia, joissa myös on pisteinä erottuvia sinileväkolonioita. Röyhelösammalen itiöpesäkkeet ovat kuitenkin samanlaisia kuin muilla maksasammalilla; niis- sä on läpikuultavan hennon perän päässä tum- ma pyöreähkö neliliuskaisesti avautuva pesäke. Lisäksi röyhelö­sammalen sekovarsilla esiintyy yleisesti kahdenlaisia itujyväsiä, ja niillä on jos- TH kus pullomaisia itujyväsmaljoja. Myös vaalean kellanvihreä väri erottaa röyhelösammalen ruu- kyky lienee rajallinen, vaikka lajin onkin todettu sukkeet puikkosammalesta. voivan levitä valtamerten saarille hyvinkin pitki- en matkojen takaa. Levinneisyys Puikkosammal kasvaa paljastuneella kostealla Puikkosammal on levinnyt laa- hienojakoisella hiekka- tai multamaalla pelloilla jalle lauhkealle ja subtrooppiselle ja ojanpenkoissa. Se karttaa kalkkipitoista maata. vyöhykkeelle. Länsi-, Keski- ja Sarvisammalen tapaan yksivuotisella puikkosam- Itä-Euroopassa puikkosammalta malella on maassa itiöpankki. Itiöpankin ansiosta tavataan aina Pohjois-Venäjälle puikkosammal voi mahdollisesti levitä rikkakas- ja Balkanille ulottuvalla alueella. viluonteisesti siirrettävän mullan mukana. Aasiassa se tunnetaan Turkista ja Kaukasukselta Pohjois-Intiaan, ja Seuralaislajit edelleen Itä- ja Kaakkois-Aasiaan Seuralaissammalista suomalaisella löytöpaikalla ulottuvalta alueelta. Tyynenme- ei ole tietoa. Muualla puikkosammalen seuralai- ren alueella ja Afrikassa puikko- sina mainitaan paljastuneen kostean peltomaan sammalta tavataan laajalti. Poh- sammalia kuten sarvisammal ja röyhelösammal. jois-Amerikassa puikkosammal tunnetaan sekä itä- että länsiran- Kannan kehitys ja uhanalaisuus nikoilla, mutta se puuttuu Kallio- Puikkosammal on tavattu Suomessa Helsingin vuorten alueelta. Lisäksi sitä tavataan Keski- ja Kumpulassa 1876 ruispellossa. Vanha esiintymä Etelä-Amerikassa. Sammal tunnetaan kuumien on hävinnyt, eikä puikkosammalta ole tavattu lähteiden ympäristöstä Islannista ja Atlantin sen jälkeen. Esiintymän alkuperästä ei ole tar- saarilta. Pohjoismaissa puikkosammal on harvi- kempaa tietoa, mutta se on tulkittu vakinaiseksi. nainen alueen eteläosissa, ja se tunnetaan myös Koska puikkosammalen itiöt voivat muodostaa Baltian maista. Suomessa puikkosammalella on itiöpankin ja ulkomailta tuodaan paljon puutar- yksi tunnettu esiintymä. U. hakasvien taimia, on mahdollista että tilapäisiä esiintymiä syntyy maassamme etenkin ilmaston Biologia lämpenemisen myötä. Toisaalta puikkosammal Suomessa tavattu puikkosammalen kanta on on taantunut monissa Euroopan maissa rakenta- yksikotinen. Itiöpesäkkeet ovat tavallisia. Itiöt misen, maankäytön ja viljelytapojen muutosten ovat melko suuria, joten niiden kaukolevintä- (mm. lannoitus ja torjunta-aineiden käyttö) ja um-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 197 peenkasvun seurauksena. Lajin häviämisen Suo- taimitarhat ja puutarhaviljelmät. Mikäli puik- mesta arvellaan aiheutuneen samoista syistä. kosammal löydetään maastamme uudestaan, on sen tilanne tarpeen selvittää ja uhanalaisuus Uhanalaisuus Euroopassa arvioida ottaen huomioon lajin yleinen taantu- EUR: LC, EST:R, NOR:VU, SWE: NT minen muualla Euroopassa. Puikkosammal ei ole uhanalainen Euroopassa. Se on luokiteltu harvinaiseksi Virossa. Norjassa Synonyymit se on vaarantunut. Se on luokiteltu erittäin uhan- Phaeoceros laevis (L.) Prosk. subsp. carolinianus alaiseksi Brittein saarilla, Puolassa, Sveitsissä ja (Mich.) Prosk. Itävallassa, ja vaarantuneeksi Hollannissa, Lu- xemburgissa, Saksassa ja Slovakiassa. Ruotsissa Kirjallisuus puikkosammal on käsitelty silmälläpidettäväksi Bisang & Hallingbäck 1998, Muñoz ym. 2004, luokitellun Phaeoceros laevis -lajin alalajina. Rassi ym. 2001

Suojelu Viittaus Puikkosammalta on syytä etsiä sopivilta kas- Laaka-Lindberg, S. 2009: Phaeoceros carolinia- vupaikoilta Etelä-Suomesta mukaan luettuina nus – hävinnyt.

Philonotis calcarea (Bruch & Schimp.) Schimp. kalkkilähdesammal, kalkkällmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Bartramiaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kalkkilähdesammal on suurikokoinen, niukasti Philonotis-suvun sammalilla ul- ja epäsäännöllisesti haarainen, tiheinä, 5–10 (–20) konäkö vaihtelee vesisammalten cm korkeina mättäinä kalkkilähteissä tai letoilla tapaan suuresti kasvuympäristön kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Kasvi mukaan. Etenkin nuoret, varjoi- on roteva, kirkkaan- tai vaaleanvihreä. Varsileh- silla kohdilla tai vedessä upoksis- det ovat 1,8–3,0 mm pitkiä, terävään kärkeen sa kasvaneet versot ovat vaikeasti tasaisesti suippenevia ja tyvestä toisinaan pitkit- määritettäviä. Määrittämisessä on täispoimuisia ja ainakin verson kärjessä yhteen syytä katsoa myös edellisvuotista suuntaan käyriä. Lehden tyvi erkanee varresta kasvukauden lopussa muodos- terävässä kulmassa. Lehden reuna on yleensä tunutta versonosaa. Todennäköi- ainakin osittain taakäänteinen. Hampaat ovat sesti kalkkilähdesammalella on kärkiosassa teräviä ja etuviistoja, lehden tyvi- myös geneettistä muuntelua, joka osassa on laitasolujen väliseinän kohdalla kak- tunnetaan kuitenkin huonosti. soismamillit. Tyypillisimmillään kalkkiläh- Keskisuoni on vahva, vaaleanruskea, tyves- desammal on helposti tunnistetta- tä (80–)128–240 µm leveä, ja se yltää lehden va. Se on selvästi suvun kookkain kärkeen tai on ulospistävä. Solut ovat lehden laji. Lehdet ovat tunnusomaisen käyriä, kärjestä leveimmällä kohdalla 48–88 µm, jopa 128 µm kapean sirppimäisiä, ja keskisuoni on vankempi pitkiä ja 10–24 µm, jopa 32 µm leveitä, varsin kuin suvun muilla lajeilla. Varren ja keskisuonen säännöllisiä, jokseenkin suorakaiteenmuotoisia, väritys on vähemmän punainen kuin useimmil- ja ne ovat suurimmillaan lehden tyviosassa lä- la lähdesammalilla. Särmälähdesammalella P. hellä keskisuonta. Mamilli on säännönmukai- seriata on niin ikään vahvahko keskisuoni, mutta sesti kunkin solun tyviosassa, ja niitä on lehdissä se on selvästi punainen ja selkäpuolelta karhe- lähes kauttaaltaan, mutta ne ovat heikosti nä- an mamillikas ja kaartuu tyveltä vahvasti ulos. kyviä, läpikuultavia. Ruskeita juurtumahapsia Juurtumahapsia särmälähdesammalella on niu- on varsilla runsaasti. Pesäkeperät ovat n. 4 cm kasti, ja lehtien kierteinen viisirivisyys on hyvin pitkiä, itiöpesäkkeet pyöreähköjä tai munuais- selvää, toisin kuin kalkkilähdesammalella. Sär- maisia, sivulle kaartuvia tai vaakasuoria, kuiva- mälähdesammal on lisäksi karujen lähteiden laji. na uurteisia. Itiöt ovat karkean papillikkaita, n. Purolähdesammalen P. fontana lehden tyvi on 21–25 µm, jopa 30 µm halkaisijaltaan. Siittiöpe- puikea ja lehti on nopeasti kapeneva, toisinaan säkkeistön suojuslehdet ovat teräväkärkisiä. kuitenkin pitkäkärkinen. Siittiöpesäkkeistön

198 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet suojuslehdet ovat tylppäkärkisiä. Solujen pituus Kalkkilähdesammal on kalkinvaatija, ja riittä- lehden leveimmällä kohdalla lähellä keskisuonta vän kalkkipitoiset lähteiset suot ovat eteläisessä on tärkeä lajit erottava tuntomerkki: kalkkiläh- Suomessa harvassa Ahvenanmaata lukuunotta- desammalella ainakin osa lavan soluista on yli matta. Kainuun liuskealueella ja Kuusamossa on 60 µm pitkiä, pidempiä kuin muilla lähdesam- sammalelle sopivia kalkkilähteitä, lähdepurojen malilla. varsia ja ohutturpeisia tihkuvia letonreunoja, mutta sielläkin lajia on harvassa. Purokivillä Levinneisyys sammal voi kasvaa ajoittain veden alla. Kalkkilähdesammal on laajalti levinnyt vanhalla mantereella lauhkealla ja boreaalisella vyöhyk- Seuralaislajit keellä. Se tunnetaan lähes koko Euroopasta, ja Kalkkilähdesammalen seuralaislajeina esiinty- se on yleisempi alankoalueilla kuin vuoristoissa, vät meillä useimmat vaateliaat lähde- ja letto- joissa sitä tavataan subalpiiniseen vyöhykkeeseen sammalet, esim. isohuurresammal → Palustriel- saakka. Lajia on löydetty myös Pohjois-Afrikasta, la commutata, pohjanhuurresammal P. decipiens, Lähi-Idästä Afganistania myöten, Himalajalta ja sirppihuurresammal P. falcata, lettohiirensammal Tiibetistä. Amerikan puolelta laji tunnetaan vain Bryum pseudotriquetrum, lettoväkäsammal Cam- eteläisestä Grönlannista. Sammalta on myös Fär- pylium stellatum, mustapääsammal Catoscopium saarilla. Sitä on kaikissa Baltian maissa. Venäjältä nigritum, lettokilpisammal Cinclidium stygium, se tunnetaan Karjalan tasavallasta, mm. Laatokan sirohuurresammal Cratoneuron filicinum, letto- Karjalasta ja Paanajärveltä, sekä Murmanskin alu- sirppisammal Scorpidium cossonii, lettonauha- eelta Kutsasta. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sammal Aneura pinguis, lähdehammassammal lajia kasvaa useimmissa maakunnissa. Suomes- Leiocolea bantriensis ja lettohammassammal L. sa kanta on vahvin toisaalta Ahvenanmaalla, rutheana. toisaalta Kainuun ja Koillismaan vaara-alueilla; lisäksi vain Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta Kannan kehitys ja uhanalaisuus on hajahavaintoja. A, PS, PK, Kn, Ks. Kannan tila on ollut huonosti tiedossa, eikä lajiin ole osattu meillä kiinnittää huomiota. Biologia Kalkkilähdesammalelle sopivia kasvupaikko- Kalkkilähdesammal on kaksikotinen, ja itiöpe- ja on kuitenkin Suomessa niukasti, ja laji on säkkeet ovat melko harvinaisia. Sammalen leviä- harvinaisempi kuin on luultu. Kaikkiaan tun- miskyky on ilmeisen huono, sillä se ei ole levin- netaan kolmisenkymmentä esiintymää, näistä nyt Vaara-Suomesta geologisesti nuorille maille nykyhavaintioja on paristakymmenestä. To- Ahvenanmaata lukuun ottamatta, minne sammal dennetusti hävinneitä esiintymiä on vain vä- lienee saapunut Ruotsista tai Baltiasta. hän, koska monet kasvupaikat on suojeltu jo

TH varhain. Ahvenanmaalla lajin mainitaan olevan Suojelu ”ej särdeles sällsynt” viime vuosisadan alussa. Valtaosa Manner-Suomen esiintymistä on suo- Näytteitä on Eckeröstä, Finströmistä, Getasta, jelualueilla ja Natura 2000 -alueilla, pääosin Hammarlandista, Jomalasta ja Saltvikista. Oji- Oulangan kansallispuiston alueella. Muutama tus on ilmeisesti tuhonnut kasvupaikkoja. Silti kasvupaikka on suojelualueiden ulkopuolella. viimeaikaisiakin löytöjä on useita. Kuopion (PS) Esimerkiksi Kuusamon Putaanlampien ja Suo- Korsumäen suojeltua esiintymää uhkaa liialli- mussalmen Viinikanmeren esiintymät sijaitsevat nen varjostus. Juuan (PK) Polvelan esiintymä juuri suojelualueen ulkopuolella; jälkimmäistä on ilmeisesti hävinnyt ojituksen seurauksena, saattaa uhata vuolukiven louhinta. Suomus- sillä sammalta on paikalta turhaan haettu. Kai- salmen Toskansuolla ja ehkä myös Paltamon nuussa sammalta on Paltamossa, Puolangalla Särkisellä lajin säilyminen edellyttäisi suojelun ja Suomussalmella, kaksi esiintymää kussakin lisäksi aktiivisia ennallistamistoimia. Joiden- kunnassa. Näistä Suomussalmen Toskansuon kin esiintymien nykytila ei ole tiedossa. Laji on esiintymä on ojitetulla suolla ja Paltamon Sär- myös saattanut jäädä huomiotta, vaikka sopi- kisen esiintymän hydrologinen tila on hieman vat elinympäristöt ovatkin suhteellisen hyvin häiriytynyt. Koillismaalla Kuusamossa on lajia tutkittuja. Sammalen tilanne Ahvenanmaalla on runsaimmin Suomessa. Useimmat kasvupaikat syytä selvittää ja ryhtyä toimiin kannan säilyt- ovat Oulangan kansallispuistossa ja lähialueilla tämiseksi siellä. Liikasenvaarassa. Erillisesiintymiä on Rukajär- ven itäpuolella ja Kouvervaarassa. Synonyymit - Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Kirjallisuus Kalkkilähdesammal ei ole uhanalainen Euroo- Field 1963, Rancken 1914, Shaw 2006 passa. Se on Saksassa vaarantunut, Hollannissa silmälläpidettävä ja Portugalissa harvinainen. Viittaus Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Murmanskin Sallantaus, T. & Ulvinen, T. 2009: Philonotis cal- alueella sitä pidetään taantuneena. carea – vaarantunut.

Physcomitrium sphaericum (C.F.Ludw. ex Schkuhr) Brid. pallosuppusammal, klothuvmossa Hävinnyt RE Heimo: Funariaceae Lahko: Funariales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pallosuppusammal on alle 5 mm korkea kärkipesäkkeinen leh- tisammal. Lehdet ovat tiiviinä ruusukkeena, koveria, munan­ muotoisia tai puikeita, tylppiä tai teräväkärkisiä, reunoiltaan lähes ehyitä ja tasaisia. Keskisuoni on ennen kärkeä päättyvä. Lehden reunuksen solut ovat keskiosan soluja kapeampia. Itiöpesäkkeen ­perä on hyvin lyhyt, alle 2 mm. Pe- säke on tyhjänä puoli­pallomainen, ja suuvarus puuttuu. Itiöt ovat melko kookkaita, 25–32 µm, ja niissä on papilleja. Sukulaislaji päärynäsuppusam- mal P. pyriforme on jo maastossa erotettavissa pallosuppu­sammalesta mm. reunoiltaan ham- paisten lehtien ja pitkäperäisen­ päärynänmuo- toisen itiöpesäkkeen perusteella. TH

200 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Levinneisyys Pallosuppusammal esiintyy laajalti Euraasian tuvat elinympäristöt ovat vähentyneet mm. oji- lauhkeilla ilmastoalueilla Intian keskiosia, Ja- tusten, maatalous­ympäristöjen ja maankäyttö- pania ja Koreaa myöten. Baltiasta lajia ei ole muotojen muutosten kuten keinolannoituksen, löydetty. Venäjällä siitä on vanhoja havaintoja salaojituksen sekä rantalaidunnuksen vähene- Leningradin alueelta. Ruotsista se tunnetaan misen vuoksi. Pallosuppusammal on herkkä elin­ vain yhdeltä paikalta (1915–1917). Suomessa ympäristön muutoksille kuten umpeen­kasvulle, sitä on tavattu maan eteläosissa kahdelta pai- rehevöitymiselle ja kasvuympäristöjen­ vesita- kalta. EH, ES. louden muutoksille.

Biologia Uhanalaisuus Euroopassa Itiöpesäkkeitä esiintyy säännöllisesti, ja itiöt EUR: LC, EST: -, NOR: -, SWE: RE kypsyvät yleensä syksyllä. Kookkaat papillik- Pallosuppusammalta ei ole luokiteltu Euroopas- kaat itiöt leviävät todennäköisesti laiduntavien sa uhanalaiseksi, vaikka kanta on taantunut voi- eläinten tai lintujen mukana. Monien muiden makkaasti. Se on luokiteltu hävinneeksi Ruot- paljaan maan lajien tapaan pallosuppusamma- sissa, Puolassa, Hollannissa ja Italiassa. Se on lellakin saattaa olla itiöpankki maaperässä. lisäksi uhanalainen Belgiassa, Iso-Britanniassa, Pallosuppusammal kasvaa ajoittain tulvan­ Itävallassa, Luxemburgissa, Saksassa, Tšekissä, alaisissa ympäristöissä savi- tai mutamaalla. Sveitsissä, Serbiassa ja Unkarissa. Sen voi tavata järven- ja joenrannoilta, ojista, savenottokuopista ja lampareista. Sammal on Suojelu yksivuotinen ja se vaatii sopivaa tulvimisen ja Pallosuppusammalen vanhat kasvupaikat eivät kuivahtamisen rytmiä sekä paljasta ravinteista sijaitse suojelualueilla. Pallosuppusammalta maata. Se on luultavasti hyötynyt rantaympäris- tulee edelleen etsiä sopivista elinympäristöistä. töjen ja muiden kosteikkojen laidunnuksesta. Mahdollisesti löydettävien esiintymien elinym- päristöjen säilyminen tulee turvata hoitotoimin, Seuralaislajit kuten laiduntamalla tai maanpintaa laikutta- Seuralaisina voi kasvaa muita kausittain tul- malla. vanalaista ja ajoittain kuivahtavaa savimaata suosivia sammalia kuten nuppusammal Phys- Synonyymit comitrella patens ja orvonsammal Pseudepheme- - rum nitidum sekä röyhelösammal Blasia pusilla ja ruusukehankasammal­ Riccia sorocarpa. Kirjallisuus Cronberg 1998i, During 2001 Kannan kehitys ja uhanalaisuus Pallosuppusammal on tavattu Suomessa Asik- Viittaus kalassa (EH) vuonna 1865 ja Lappeenrannassa Syrjänen, K. 2009: Physcomitrium sphaericum (ES) savisesta ojasta vuonna 1906. Lajille sovel- – hävinnyt.

Plagiobryum demissum (Hook.) Lindb. pahtaseitasammal, röd puckelmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pahtaseitasammal on parin millimetrin kor- kallistunut muttei aivan vaakasuora. Siinä on kuisia vihreän ruskeita tai punertavanruskeita kapea kaulaosa, joka on pituudeltaan yli puolet kasvustoja muodostava kärkipesäkkeinen leh- pesäkkeen kokonaispituudesta. Itiöt ovat kool- tisammal. Lehdet ovat pitkänomaisia, tasaisesti taan n. 30–32 µm ja ne jäävät usein neljän itiön kärkeä kohden kapenevia ja niissä on vahvana ryppäiksi (kooltaan n. 45–50 µm). Itiöpesäkkeel- erottuva, punertava keskisuoni, joka on ylem- lisenä pahtaseitasammalen tunnistaa helposti missä lehdissä ulospistävä. Pesäkeperä on seita- erikoisen muotoisista pesäkkeistä ja taipuneesta sammalten suvulle tyypillinen lyhyt ja tanakka, pesäkeperästä. pesäkkeen alapuolelta jyrkästi sivulle taittunut. Pahtaseitasammalen itiöpesäkkeettömät ver- Muodoltaan päärynämäinen pesäke on hiukan sot voi helposti sekoittaa lähisukuisiin hiiren-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 201 KS sammaliin Bryum spp., sekä suvun toiseen lajiin, deille. Baltian maissa pahtaseitasammalta ei lapinseitasammaleen P. zieri. Maastossa pahta- tavata. Suomessa kaikki esiintymät sijaitsevat seitasammalen voi erottaa niistä kasvustojen Luoteis-Enontekiöllä. EnL punertavan värisävyn, itiöpesäkkeen muodon ja lehtien muodon perusteella. Pahtaseitasam- Biologia malen itiöpesäkkeen pesäkeosa on päärynän Pahtaseitasammal on kaksikotinen, ja kasvus- muotoinen ja hiukan kallellaan kun taas lapin- toissa esiintyy itiöpesäkkeitä. Viidestä Suomen seitasammalella pesäke on pitkänomainen ja pahtaseitasammalhavainnosta kuitenkin vain vaakasuorassa pesäkeperään nähden. Lapinsei- kolmessa kasvustossa on havaittu itiöpesäkkei- tasammalen itiöpesäkkeettömät versot muistut- tä, ja näistäkin yhdessä niitä oli vain viisi. Itiöt tavat verson yläosan valkosävyisten lehtien an- ja itiöryppäät ovat varsin suuria, mikä lyhen- siosta hopeahiirensammalta, kun taas pahtasei- tänee levintäetäisyyksiä. Skandinavian alueella tasammalella lehdistä valkoinen sävy puuttuu. itiöt kypsyvät loppukesän tai syksyn aikana. Lehdet ovat lapinseitasammalella lajiparistaan Suvuttomaan levintään erikoistuneet rakenteet poiketen hiukan koveria, vartta vasten painu- puuttuvat. neita ja pyöreän soikeita. Lapinseitasammalen Sammal kasvaa tunturialueiden kalkkipitoi- kasvustot ovat noin 1–2 cm korkeita. Pieniko- sen maan peittämillä kallioterasseilla, kalkki- koisista hiirensammalista itiöpesäkkeettömät kallioiden koloissa ja paljaalla maalla. Suomen seitasammalet erottaa lehtien laidan reunukset- ainoat pahtaseitasammalesiintymät ovat alapal- tomuuden avulla. jakan tunturikankaan kalkkipitoisella humus- tai turvemaalla ja pahdan pärskevetisen hyllyn Levinneisyys raossa ravinteisella ohuella humuksella. Pahtaseitasammal esiintyy pohjoisen pallonpuoliskon Seuralaislajit vuoristoissa ja arktisilla alu- Enontekiön Saana-tunturilla kerätyissä näyt- eilla Euraasiassa ja Pohjois- teissä pahtaseitasammalen seuralaisina on Amerikassa. Euroopassa lajia kalkinsuosijasammalia kuten kurulehväsam- tavataan vuoristoissa Etelä- mal Cyrtomnium hymenophylloides, haprakierto- Eurooppaa lukuunottamatta. sammal Tortella fragilis ja pärskekinnassammal Pohjoismaissa ja Venäjällä Scapania cuspiduligera. Ruotsissa seuralaisina on Murmanskin alueella pahta- tavattu mm. kalkkikahtaissammal Distichium seitasammal on harvinainen capillaceum, limisiimasammal Myurella julacea ja ja paikoittainen. Sitä on myös härmäsammal Saelania glaucescens. Annjalonjin Islannissa ja Huippuvuorilla. pahta on Saanan tapaan tunnettu vaateliaasta Sekä Ruotsissa että Norjassa sammal- ja putkilokasvilajistostaan. Siellä pah- levinneisyys rajoittuu Skan- taseitasammal kasvaa yksinään kapean hyllyn

202 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Pahtaseitasammalen Plagiobryum demissum kasvupaikka: Enontekiön Annjalonjin pahta. KS raossa. Lähistöllä kallioraoissa kasvavat mm. tunturikankaan kasvien joukossa. Ainakin yksi pahtahanhikki Potentilla nivea, sinirikko Saxif- Saanan pahtaseitasammallöydöistä on sijainnut raga oppositifolia, mustasara Carex atrata, lapin- poronpolulla. Ilmaston lämpeneminen saattaa maarianheinä Hierochloe odorata subsp. odorata, uhata sammalen pieniä esiintymiä. kesämaksaruoho Sedum annuum, karvamaksa- ruoho S. villosum ja vaateliaista sammalista mm. Uhanalaisuus Euroopassa lapinpaasisammal Schistidium tenerum. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Pahtaseitasammal ei ole uhanalainen Euroopas- Kannan kehitys ja uhanalaisuus sa. Ruotsissa ja Norjassa sen kannat on arvioitu Pahtaseitasammalta on Suomesta löydetty vain elinvoimaisiksi, vaikka kummassakin maassa kahdesta paikasta Enontekiön Lapista. Saanan se on harvinainen ja esiintyy paikoittaisesti. luoteisrinteeltä on havaintoja hiukan eri koh- Venäjällä Murmanskin alueella sammal on har- dista neljältä vierailukerralta vuosina 1935, vinainen. 1975, 1990 ja 1999. Löydetyt kasvustot ovat ol- leet niukkoja, vain muutaman neliösenttimetrin Suojelu kokoisia ja itiöpesäkkeitä niissä on ollut muu- Pahtaseitasammalen tunnetut esiintymät Suo- tama tai ei ollenkaan. Niukkuudestaan huoli- messa sijaitsevat Saanan luonnonsuojelualueel- matta pahtaseitasammalen kanta Saanalla on la ja Käsivarren erämaa-alueella – Annjalonjin siis säilynyt kymmeniä vuosia vakaana, mutta luonnonsuojelualueella. Annjalonjin suurella kasvustojen koko on huolestuttavan pieni. Laji pahdalla on useita lajille sopivia kasvukohtia löytyi Annjalonjin pahdalta vuonna 2006. Myös ja esiintymän laajuus tulee selvittää. Lajia tulee kyseinen esiintymä oli niukka, vajaan desimet- etsiä edelleen myös muiden Käsivarren suur- rin laajuinen muutaman kymmenen itiöpesäk- tuntureiden ravinteisilta pahdoilta. Tunnettujen keen ryhmä. esiintymien tilaa tulee seurata. Pahtaseitasammalen suurin uhka lienee harvojen kasvustojen katoaminen sattuman- Synonyymit varaisten tekijöiden takia. Tunturikankaalta - paljastuneelta turvemaalta löydetyt kasvustot voivat helposti hävitä esimerkiksi roudan tai Kirjallisuus porojen aiheuttaman kasvualustan kulumisen Mårtensson 1956 takia. Toisaalta esimerkiksi porojen tallaamisen aiheuttama maanpinnan rikkoutuminen saat- Viittaus taa myös tarjota pahtaseitasammalelle uusia Huttunen, S. & Virtanen, R. 2009: Plagiobryum kasvupaikkoja ja edesauttaa lajin selviytymistä demissum – äärimmäisen uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 203 Plagiothecium latebricola Schimp. lepikkolaakasammal, alsidenmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Lepikkolaakasammal on hento, vihreä haarape- eteläpuoliskoon Euraasiassa ja säkkeinen lehtisammal, joka on laakasamma- Pohjois-Amerikassa. Sammalta listamme pienin (alle 1 cm). Se kasvaa pieninä tavataan Baltiassa Virossa ja Liet- tupsumaisina kasvustoina erilaisilla kosteilla tuassa. Venäjällä sitä on Leningra- alustoilla korpimetsissä. Versot ovat epäsäännöl- din alueella ja Karjalan tasavallas- lisesti pystyhaaraisia, lehdet tasaisesti suippene- sa. Pohjoismaissa sitä on alueen via, teräväkärkisiä ja pitkälti johteisia. Lehtisolut etelä- ja keskiosissa Tanskassa, ovat kapeita, alle 8 μm levyisiä, pitkänomaisia Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ja hieman mutkaisia. Itiöpesäke on pystyhkö, sammal on eteläinen, lievästi me- likimain symmetrinen ja soikea. reinen ja jokseenkin harvinainen. Lepikkolaakasammal tuottaa lähes aina itujy- A–PS, SoL. väsiä. Niitä, samoin kuin ritsoideja, kehittyy eri- tyisistä lehden kärjen muita soluja leveämmistä Biologia initiaalisoluista. Nämä ovatkin pienen koon Lepikkolaakasammal on kaksiko- ohella parhaat tuntomerkit, jotka erottavat lajin tinen ja itiöpesäkkeet ovat melko muista laakasammalista. Lepikkolaakasamma- harvinaisia. Itujyväsiä sen sijaan len voi ehkä sekoittaa myös pikkukiiltosamma- kehittyy säännöllisesti, joskus jopa erittäin run- leen Isopterygiopsis pulchella, mutta sen lehdet saasti. Sammalen leviämiskyky ainakin paikal- ovat johteettomia. lisesti vaikuttaa kohtalaiselta: vaikkei itiöiden tuotto kovin yleistä olekaan, itujyvästen runsaus Levinneisyys korvaa puutteen. Lepikkolaakasammalen levinneisyys ulottuu Sammal suosii puronvarsien ja järvenrantojen pohjoisella pallonpuoliskolla lehtimetsävyö- varjoisia lehto-, luhta- ja korpikosteikkoja, joissa hykkeen pohjoisosista havumetsävyöhykkeen vallitsee korkea ilmankosteus. Useimmiten se kasvaa pieninä tupsumaisina kasvustoina ter- valeppien tyvillä, juurikonkeloilla ja -mättäillä taikka lahopuulla ja kannoilla.

Seuralaislajit Lepikkolaakasammalen seuralaisina on tavattu lehtisammalista mm. lehtoritvasammal Amb- lystegium serpens, isomyyränsammal Atrichum undulatum, suikerosammalia Brachythecium spp., palmusammal Climacium dendroides, metsäleh- väsammal Plagiomnium cuspidatum, kourulaa- kasammal Plagiothecium cavifolium, harsulaa- kasammal P. succulentum, kilpilehväsammal Rhizomnium punctatum, lahosammal Tetraphis pellucida, nuppihuopasammal Aulacomnium androgynum, kantohohtosammal Herzogiella seligeri, soukkalehväsammal Mnium hornum ja metsäkamppisammal­ Sanionia uncinata. Sa- moilla kasvupaikoilla on tavattu usein myös korpihohtosammal → Herzogiella turfacea ja toi- sinaan notkoritvasammal Amblystegium radica- le. Maksasammalista sen seurassa on kasvanut mm. saksipihtisammal Cephalozia bicuspidata, kantokorvasammal Jungermannia leiantha ja la- holimisammal Lophocolea heterophylla sekä kin- nassammalia Scapania spp. KS

204 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Kannan kehitys ja uhanalaisuus Virossa harvinaiseksi sekä Norjassa ja Saksassa Lepikkolaakasammalta on löydetty maastamme silmälläpidettäväksi. vähän yli 90 paikalta, joista nykyhavaintoja on noin 50 paikalta eri puolilta Etelä-Suomea. Laji Suojelu on ilmeisesti ollut aikaisemmin paljon yleisem- Lepikkolaakasammalen nykykasvupaikoista 25 pi, mihin viitannee se, että lajista on erityisen on erilaisilla suojelu- ja Natura 2000 -alueilla. Sen runsaasti vanhoja näytteitä Helsingistä (esim. esiintymiä on mm. Saaristomeren, Nuuksion, Töölöstä, Munkkiniemestä ja Laajasalosta), mut- Linnansaaren ja Pyhätunturin kansallispuistois- ta niukasti uusia havaintoja. Eniten kasvupaik- sa. Osa suojelualueiden ulkopuolisista nykye- koja tunnetaan Varsinais-Suomesta (noin 20), siintymistä on sammalen vahvoilla esiintymis- Uudeltamaalta (reilu kymmenkunta) ja Etelä- alueilla Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Hämeestä (yli 20). Havaintoja sammalesta on ai- Lepikkolaakasammalen kasvupaikkojen na Pohjois-Savoa myöten. Yksi selvästi erillinen turvaamiseksi rannoilla ja puronvarsissa tulee vanha kasvupaikka tunnetaan Pelkosenniemen noudattaa näiden elinympäristöjen metsänkä- (SoL) Pyhätunturilta (1951). sittelystä annettuja suosituksia ja määräyksiä. Lepikkolaakasammal on uhanalaistunut met- Erityisesti sammalen suosimia tervaleppäkos- sien hakkuiden, pelloksi raivausten, ojitusten teikkoja on säästettävä. Lajia kannattaa etsiä ja rakentamisen vuoksi. Lepikkolaakasamma- edelleen Etelä-Suomen tervaleppäluhdista ja len kasvustot ovat yleensä pienialaisia ja siten -korvista. Runsaiden elinvoimaisten esiintymien alttiita satunnaisille häiriöille. Suurimmat uhat säilyminen tulee turvata. ovat kuitenkin järvenrantojen ja puronvarsien hakkuut, rehevien korpien ojitus ja rantaraken- Synonyymit taminen. -

Uhanalaisuus Euroopassa Kirjallisuus EUR: LC, EST: R, NOR: NT, SWE: LC Hallingbäck 1998x Lepikkolaakasammal ei ole uhanalainen Euroo- passa. Se on luokiteltu Luxemburgista hävin- Viittaus neeksi tai äärimmäisen uhanalaiseksi, Venäjäl- Parnela, A. 2009: Plagiothecium latebricola – vaa- lä Leningradin alueella erittäin uhanalaiseksi, rantunut.

Plagiothecium platyphyllum Mönk. purolaakasammal, bäcksidenmossa Vaarantunut VU § • vastuulaji • A1c, B1+2cd Heimo: Plagiotheciaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Purolaakasammal on 5–10 cm pituinen, pystyversoisina tup- paina tai laikkuina lähteissä, lähdepuroissa ja valuvesikal- lioilla kasvava kirkkaanvihreä haarapesäkkeinen lehtisammal. Kookkaimpia ovat sen lähteissä kelluvat tai upoksissa kasvavat muodot. Versot ovat vain vähän litteitä, lehdet ovat melko sym- metrisiä, kuperia ja kärkeä koh- ti vähitellen kapenevia. Lehti- suoni on noin puolet lehden pituudesta ja yläosastaan haa- rautuva. Varma tuntomerkki on mikroskoopilla lehden kär- jessä aluksi kirkkaana erottuva TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 205 ”ikkuna”, joka muodostuu lehtivihreättömistä jäätiköitymisen jälkeisen rantaviivan yläpuolel- ohutseinäisistä erilaistumattomista soluista. la. Muiden laakasammalten tapaan laji karttaa Hieman vanhemmissa lehdissä voi nähdä näistä kalkkipitoisia ympäristöjä. Sammal kasvaa ta- soluista kehittyneitä ritsoideja, joskus myös itu- vallisesti kiviin tai soraan kiinnittyneenä, toi- jyväsiä. Tämän solukon kuluttua pois purolaa- sinaan myös kelluvana. Laajimmat esiintymät kasammalen lehden kärjet ovat vanhemmiten käsittävät hajallaan sijaitsevia tuppaita parin- reikäisiä. Itiöt ovat pieniä, n. 12 µm. kymmenen metrin matkalla lähdepurojen var- Purolaakasammal muistuttaa muita kook- sissa. Suurimmat yhtenäiset kasvustot voivat kaita laakasammalia, kuten kivilaakasammalta olla neliömetrin laajuisia. P. denticulatum var. denticulatum ja lehtolaaka- sammalta P.denticulatum var. undulatum, mutta Seuralaislajit se eroaa niistä kasvutapansa ja lehden kärjessä Purolaakasammalen seuralaisena kasvaa muita sijaitsevan ritsoideja tuottavan solukon perus- lähteiden ja lähdepurojen sammalia, kuten pu- teella. Kuivilla paikoilla voivat käyrät suupuo- rosuikerosammal, hetealvesammal Chiloscyphus lelta kuroutuneet itiöpesäkkeet ja ulkoasu tuoda polyanthos, pikkuvesikonsammal Dichodontium mieleen kivilaakasammalen, mutta helpoimmin pellucidum, isovesikonsammal D. palustre, roso- lajin tunnistaa pitkistä kapeasoluisista johteista, purosammal Hygrohypnum duriusculum, särmä- jotka ulottuvat lähes seuraavaksi alemman leh- lähdesammal Philonotis seriata, hetevarstasam- den tyvelle. Myös purosuikerosammal Brachyt- mal Pohlia wahlenbergii ja lähdelehväsammal Rhi- hecium rivulare saattaa joskus olla purolaakasam- zomnium magnifolium. Pärskekallioilla seurassa malen näköinen. Purosuikerosammalen lehtien voivat olla mm. kalliopussisammal Marsupella keskisuoni on kuitenkin yli ⅔ lehden pituudesta emarginata ja purokinnassammal Scapania undu- ja haaraton. lata.

Levinneisyys Kannan kehitys ja uhanalaisuus Purolaakasammal on levinnyt laajalle pohjoisella Purolaakasammalta on löydetty 29 paikasta, ja pallonpuoliskolla, mutta se ei ole missään ylei- näistä 18 paikasta on havaintoja vuodesta 1990 nen. Se esiintyy aukkoisesti osassa Eurooppaa, lähtien. Eteläisimmät havainnot ovat Etelä-Hä- Keski-Aasian vuoristoseuduilla, Kamtšatkalla, meestä Hollolasta ja Muuramesta sekä äskettäin Alaskassa ja Kanadassa. Euroopan lehtimet- (2004) löydetty Etelä-Savon kasvupaikka Hir- sävyöhykkeellä purolaakasammal keskittyy vensalmella. Pohjois-Hämeestä laji tunnetaan vuoristoihin, pohjoisempana se kasvaa lähinnä Jyväskylästä ja Äänekoskelta. Pohjois-Savosta havumetsäalueella. Purolaakasammalta ei tun- purolaakasammalta on löydetty etenkin Nilsiäs- neta Tanskasta eikä Baltian maista. Venäjältä se tä Kinahmin harjualueen lähteiköistä (9 paikalta mainitaan Karjalan tasavallasta Laatokan Kar- 1980-luvulla, näistä osa on tuhoutunut). Viere- jalasta. Ruotsissa purolaakasammal tunnetaan män vanhalla paikalla se yhä kasvaa (2003). maan etelä- ja keskiosasta. Etelä-Norjassa lajin Pohjois-Karjalassa laji kasvaa Rautavaaran Key­ esiintymät sijoittuvat alapaljakalle. Suomessa la- ritynmäellä (1997). Kainuussa on Paltamossa yk- jia on löydetty Etelä-Hämeestä Metsä-Lappiin. si kasvupaikka, ja Puolangan ja Hyrynsalmen EH, ES, PH-PK, Kn, PeP, Ks, SoL, EnL. seudulta laji tunnetaan yhteensä seitsemältä paikalta, pääasiassa kuntien väliseltä rajaseu- Biologia dulta Paljakan luonnonpuiston tuntumasta (ha- Purolaakasammal on yksikotinen ja ainakin vainnot 1990–2000-luvuilta). Tervolan (PeP) Pi- kuivilla paikoilla kasvavat muodot tuottavat savaaran luonnonpuistosta laji löydettiin 2004. toisinaan itiöpesäkkeitä. Huolimatta pienistä Koillismaan havainto on Taivalkoskelta (1997). itiöistä lajin kaukolevintä lienee olematonta: Pelkosenniemeltä (SoL) Pyhätunturin kansallis- purolaakasammal ei ole levittäytynyt lounai- puistosta laji on löydetty ensi kerran jo vuonna sen ja eteläisen Suomen alankoalueiden harju- 1878. Esiintymä oli yhä olemassa vuonna 2002. lähteiköille, jotka ovat nousseet merestä vasta Pohjoisin havainto on Enontekiön (EnL) Pah- sisämaan kasvupaikkoja myöhemmin. tajärveltä Pallas–Ounastunturin kansallispuis- Purolaakasammal viihtyy varjoisissa ja pysy- tosta (1988). västi kosteissa ympäristöissä, etenkin lähdepu- Purolaakasammalen uhanalaisuuden syinä ja roissa ja lähteiköissä, toisinaan myös pysyvästi uhkatekijöinä ovat lähteikköjen hyödyntäminen, valuvetisillä kallioilla varsinkin vesiputousten lähiympäristöjen ojitukset ja metsänhakkuut. pärskeiden tuntumassa. Suomessa purolaaka- Monet äskettäin löydetyistä kasvupaikoista ovat sammalen kasvupaikat ovat yleensä lähteikköjä viime vuosikymmenellä muuttuneet perusteel- harjujen tyvillä tai jäätikköjokien deltojen tuntu- lisesti ojitusten tai vedenoton vuoksi. Ainakin massa, ja ne sijaitsevat tavallisesti korkeimman yksi sammalen suomalaisista kasvupaikoista

206 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet on jo hävinnyt ihmistoiminnan vaikutuksesta kasvupaikat ovat suojelematta lukuun ottamatta ja neljällä kasvupaikalla kasvustot ovat pahoin vanhaa sijainniltaan epätarkkaa havaintotietoa pienentyneet ja vaarassa hävitä. Useimmat esiin- Hollolan Tiirismaalta, joka saattaa olla suojelu- tymät ovat pienialaisia ja esiintymäpaikoillakin alueelta. Luonnontilaiset lähteet ovat kuitenkin soveliasta kasvuympäristöä on tarjolla vain ra- vesilain mukaisia arvokkaita elinympäristöjä, ja joitetusti. metsälaki suojaa luontaisten lähdepurojen lähi- ympäristöä hakkuilta. Uhanalaisuus Euroopassa Todennäköisesti osa purolaakasammalen kas- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT vupaikoista on vielä löytämättä, koska kaikkia Purolaakasammal ei ole uhanalainen Euroopas- lajille soveltuvia lähdepuroja ei ole tarkistettu. sa. Se on äärimmäisen uhanalainen Luxembur- Elinvoimaisimmat suojelemattomat esiintymät gissa ja harvinainen Espanjassa. Venäjällä se on tulee suojella luonnonsuojelualueina. Joidenkin luokiteltu taantuneeksi Karjalan tasavallassa. kasvupaikkojen tilaa voi parantaa lähteikköä en- Ruotsissa purolaakasammal on luokiteltu sil- nallistamalla. mälläpidettäväksi lajiksi. Synonyymit Suojelu - Purolaakasammalen kasvupaikoista kymmen- kunta sijaitsee erilaisilla suojelualueilla. Poh- Kirjallisuus joisimmat esiintymät on suojeltu kattavasti. Fagerstén 1998, Hallingbäck 1998u, Laaka & En- Esiintymistä Äänekosken Kylmähauta ja Viere- roth 1988, Saari 1994 män Mammonhauta ovat Natura 2000 -aluei- siin kuuluvia suojelualueita. Nilsiän Kinahmin Viittaus esiintymistä kaksi on suojelualueilla ja myös Fagerstén, R. 2009: Plagiothecium platyphyllum Puolangan–Hyrynsalmen esiintymistä kaksi – vaarantunut. osuu Paljakan kansallispuistoon. Eteläisimmät

Porella cordaeana (Huebener) Moore kalliopunossammal, stenporella Vaarantunut VU Alc Heimo: Porellaceae Lahko: Porellales Luokka: Jungermanniopsida

1⁄10 selkäliuskan pituudesta. Vat- saliuskat ovat alle puolet vat- salehtien leveydestä, kapean suikeita, johteisia, reunoistaan hieman taakäänteisiä ja usein aaltopoimuisia. Selkäliuskat ovat hieman koveria, leveän soikeita ja tyvipuolestaan usein matalahampaisia. Vatsalehdet ovat etäällä toisistaan, pyöre- än neliömäisiä ja pitkä- mutta kapeajohteisia. Niiden laidat TH ovat usein aaltopoimuisia ja Tunnistaminen epäsäännöllisen hampaisia. Kalliopunossammal on likaisen kellanvihrei- Siittiöpesäkkeiden kasvulehtiä nä tai ruskehtavan vihreinä laikkuina kasvava pienemmät suojuslehdet sijait- maksasammal. Sen löyhästi alustanmyötäiset sevat lyhyiden sivuhaarojen latvoissa. Niiden versot ovat litteähköjä, 3–8 cm pituisia ja 3–4 selkä- ja vatsaliuskat ovat lähes samankokoisia mm leveitä. Varret ovat 1–2 kertaan epäsään- ja köli on pitkä, jopa yli puolet selkäliuskan nöllisen sulkahaaraisia. Kylkilehdet ovat kak- pituudesta. Periantit sijaitsevat lyhyiden leh- siosaisia siten, että vatsaliuskat ovat varren dettömien sivuhaarojen kärjissä. Suojuslehdet alapinnalle vatsalehtien väleihin taitteen eli ovat kasvulehtiä pienempiä ja niiden selkä- ja kölin kohdalta kääntyneitä. Köli on vain noin vatsaliuskat lähes samankokoisia. Periantti on

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 207 tyvestään kolmiomainen ja kärjestään litteä. Pe- Levinneisyys riantin suu on kapea ja hieman kaksihuulisesti Kalliopunossammalen yleislevinneisyys ulot- alaspäin kääntynyt, ”pusuhuulinen”. tuu Euroopassa Brittein saarilta, Länsi- ja Etelä- Kalliopunossammal on varsin muunteleva, Euroopan yli Pohjois-Venäjälle. Sitä tavataan kuten lähisukulaisensa runkopunossammal P. Pohjois-Afrikassa Atlas-vuoristossa ja Aasias- platyphylla. Joskus niiden erottaminen toisistaan sa Kaukasukselta ja Libanonista Himalajalle. voi olla vaikeaa, mutta yleensä kasvupaikat ovat Pohjois-Amerikassa lajia tavataan mantereen erilaisia: kalliopunossammal kasvaa purojen länsiosissa Alaskasta Kaliforniaan ulottuvalla varsilla kivillä tai puiden juurakoilla, kun runko- alueella. Lisäksi se tunnetaan Färsaarilta, Is- punossammal taas ennen muuta kalkkivaikut- lannista ja Madeiralta. Luoteis-Venäjällä lajia teisilla kallioilla ja lehtokivillä sekä lehtipuiden on tavattu Karjalan tasavallassa entisen Sallan rungoilla. Runkopunossammalen kylkilehtien Kutsassa ja Murmanskin alueella. Baltiassa kal- vatsaliuskat ovat johteettomia ja leveydeltään liopunossammal tunnetaan Virosta ja Latviasta. noin puolet vatsalehtien leveydestä. Ne saatta- Pohjoismaissa laji on laajalle levinnyt aivan Nor- vat näyttää kapeammilta, sillä vatsaliuskan lai- jan pohjoisosia lukuun ottamatta. Suomessa sitä dat ovat usein taakäänteisiä. Lisäksi runkopu- tavataan harvakseltaan maan eteläosissa, eril- nossammalen vatsalehdet ovat tiheässä ja niiden lisesiintymiä on Keski-Lapissa ja Enontekiöllä. laidat ovat leveäjohteisia. A–U, St, EH, PS, SoL, EnL.

Biologia Kaksikotisen kalliopunossammalen itiöpesäk- Kalliopunossammalen Porella cordaeana kanta on Suomes- sa vahvin Lohjan seudun kosteilla ravinteisilla kallioilla. keitä tavataan harvoin, vaikka sekä naaras- et- Lohjan Myllymäki. KS tä koirasversoja esiintyy suhteellisen yleisesti. Sammalella ei ole suvuttomaan lisääntymiseen erikoistuneita rakenteita. Lisäksi itiöt ovat suh- teellisen kookkaita, 30–50 µm, joten leviämisky- ky lienee rajoittunut. Kasvupaikoillaan purojen pärskevyöhykkeen kivillä, purojen ja koskien penkereiden varsil- la sekä puiden juurakoilla kalliopunossammal muodostaa tavallisesti pienialaisia puhtaita laik- kuja, mutta se voi joskus esiintyä yksin versoin muiden sammalten seassa. Kasvupaikoiksi kel- paavat myös hieman ravinteisten varjoisten kal- lioiden valuvetiset seinämät, joilla se voi muo- dostaa usean desimetrin laajuisia kasvustoja.

Seuralaislajit Suomalaisilla kasvupaikoilla kalliopunossam- malen seuralaisena on tavattu mm. ketjusammal Lejeunea cavifolia, pikkukastesammal Plagiochila porelloides, kalliosuomusammal → Radula lin- denbergiana, haapasuomusammal R. complanata, purokinnassammal Scapania undulata, näkin- sammalia Fontinalis spp. ja haapasuikerosammal Sciuro-hypnum populeum. Muualla sen seuralaisi- na ilmoitetaan myös paasisammalia Schistidium spp., koskikoukkusammal Dichelyma falcatum, hiirensammalia Bryum spp. ja lapasammalia Pel- lia spp. Samoilla kasvupaikoilla usein esiinty- viä lajeja ovat myös isokastesammal Plagiochila asplenioides, isokämmensammal Tritomaria quin- quedentata ja metsäpykäsammal Barbilophozia barbata.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kalliopunossammal tunnetaan reilusta sadas- ta eri paikasta Etelä-Suomesta. Esiintymistä 24 on Ahvenanmaalla, mutta näistä vain Eckerön

208 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Spirkasbergetin (2001), Getan Kummelsbergetin pienialaisia yksityismaiden luonnonsuojelu- (1993) ja Saltvikin Kvarnboströmmenin (2001) alueita. Lajia on Karkalin luonnonpuistossa esiintymäpaikkoja voidaan pitää nykyesiintymi- Karjalohjalla. Pohjoisista löytöpaikoista Pel- nä. Osaksi syynä esiintymäkeskittymiin Varsi- kosenniemen Pyhäjoen esiintymä on Pyhä- nais-Suomessa Lohjan seudulla (31 esiintymää), Luoston kansallispuistossa ja Enontekiön Satakunnassa ja Pirkanmaalla (14 esiintymää) kasvupaikka Käsivarren erämaa-alueella ja ja Kanta- ja Päijät-Hämeessä (15 esiintymää) on Annjalonjin luonnonsuojelualueella. Lisäksi sammalharrastajien aktiivisuus kyseisillä alu- 11 muuten suojelematonta esiintymää sijaitsee eilla, mutta ilmeisesti myös kalliopunossamma- Natura 2000 -alueilla. Huomattavaa on, että lelle sopivia rehevähköjä kosteita puronvarsia 77 kalliopunossammalen tunnetuista kasvu- ja suojaisia kalliojyrkänteitä on näillä seuduilla paikoista ei ole suojelualueilla tai suojeluoh- tarjolla runsaasti. Uudeltamaalta tunnetaan kak- jelmien kohteilla. si esiintymää (Hyvinkää 1963, Siuntio 2003). Ko- Esiintymät ovat useimmissa tapauksissa pie- loveden kansallispuistosta Pohjois-Savosta laji niä, muodostuen vain yhdestä tai muutamasta löydettiin ravinteiselta kallioseinämältä 2007. pienialaisesta laikusta. Näin ollen ne ovat alttii- Muista esiintymistä varsin erillisiä ovat pohjoi- ta pienillekin ympäristömuutoksille. Toisaalta set havaintopaikat Pelkosenniemellä (SoL, 2002) Karkalin kasvupaikalla laji on säilynyt samoilla ja Enontekiön Lapin Annjalonjilla (2006). Muilla sijoilla yli 100 vuotta. Vanhojen löytöpaikkojen alueilla suurin osa havainnoista on vähintään tilanne tulee selvittää etenkin Ahvenanmaalla 30 vuotta vanhoja, eikä niiden nykytilasta ole ja Hämeen–Pirkanmaan alueen ulkopuolisissa tietoa. esiintymissä. Padasjoen Kaukelan Myllypuron Tärkeimpänä uhanalaisuuden syynä pidetään kasvupaikka rajattiin samalla paikalla kasva- vesirakentamista. Kalliopunossammalta uhkaa- van erityisesti suojeltavan kalliosuomusamma- vat edelleen purojen ja koskien rakentaminen ja len esiintymän ohessa, ja sen lähiympäristöä perkaus sekä etenkin kallionedustojen hakkuut. raivattiin asuntorakentamisen vuoksi 2000-lu- Puroesiintymiä voivat uhata myös muutokset vun alussa. Rajaus oli ilmeisesti riittävän laaja veden laadussa ja virtaamassa. ja raivauksissa noudatettiin varovaisuutta, sillä paikka oli ainakin parin vuoden jälkeen säily- Uhanalaisuus Euroopassa nyt häiriintymättömänä. EUR: LC, EST: R, NOR: LC, SWE: LC Kalliopunossammalen kanta lienee vahva Synonyymit useimmissa Euroopan maissa. Suomen lisäk- Madotheca cordaeana (Huebener) Dumort. si se on luokiteltu vaarantuneeksi Sveitsissä, M. simplicior J.E.Zetterst. Tšekissä, Slovakiassa sekä Venäjän Karjalassa ja Murmanskin alueella. Latviassa laji on erittäin Kirjallisuus uhanalainen. Virossa ja Portugalissa se on luo- Laaka-Lindberg & Konstantinova 1998 kiteltu harvinaiseksi. Viittaus Suojelu Laaka-Lindberg, S. 2009: Porella cordaeana – Vain 15 kalliopunossammalen esiintymää si- vaarantunut. jaitsee suojelluilla alueilla. Näistä monet ovat

Pseudocalliergon angustifolium Hedenäs pohjanjalosammal, snögulmossa Vaarantunut VU A1c+2c Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Pohjanjalosammal on isokokoinen, 10–20 cm kisuoni on kapeahko ja lähes lehden kärkeen mittainen, kellanruskea ja kultahäiveinen, var- ulottuva. Lehtilavan solut ovat pitkiä, kapeita jossa vihreä haarapesäkkeinen lehtisammal. Se ja melko ohutseinäisiä. Tyvisolut ovat lyhyitä on vähähaarainen ja kasvaa alustanmyötäisesti ja paksuseinäisiä, ja tyvinurkkasoluryhmä on jopa neliömetrien laajuisia kasvustoja muodos- pienehkö. taen. Lehdet ovat kouruisia ja kapeansoikeasta Kalkkijalosammal → P. lycopodioides on isom- tyvestä pitkäksi, kaarevaksi kärjeksi kapenevia. pi ja turpeampi, mutta samaan tapaan kullan- Lehden laita on harvaan pikkuhampainen. Kes- kiiltoinen. Sen lehdet ovat leveätyvisiä ja taval-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 209 lisesti lyhytkärkisempiä, ja lehden Pohjanjalosammal kasvaa metsäalueilla laita on sileä. Pohjanjalosammalen etenkin kalkkiseuduilla painanteissa, joissa seurassa kasvavista käyrälehtisistä on vettä alkukesästä, mutta jotka kuivuvat sammalista metsäkamppisamma- kesän mittaan. Sitä on painanteiden pohjalla, len Sanionia uncinata lehdet ovat saramättäiden tyvillä, lahopuilla ja puitten ja pitkittäin poimuisia ja selvemmin pensaitten tyvimättäillä. Pohjoisempana poh- hampaisia etenkin kärjestä. Se on janjalosammalta on ohutturpeisissa lettosois- usein pesäkkeellinen, ja pesäkeleh- tumissa, lettorämeiden ja -korpien väliköissä. det ovat pitkiä ja kapeita. Sirppiluh- Tunturialueella sitä löytää kalkkialustan kos- tasammalen Calliergonella lindbergii teista painanteista, purojen varsista ja jopa lu- lehdistä puuttuu keskisuoni. menviipymiltä.

Levinneisyys Seuralaislajit Pohjanjalosammal on varsin äsken Kalkkiseutujen painanteissa pohjanjalosam- (1990) kuvattu laji. Se kasvaa ha- malen seuralaisina ovat lettosammalista mm. vumetsävyöhykkeen pohjoisosissa → kalkkijalosammal, lettosiipisammal Fissi- ja tuntureilla. Se tunnetaan toistaiseksi Suomen, dens adianthoides, lettomarrassammal Tayloria Ruotsin ja Norjan pohjoisosista, sekä Islannista lingulata, tihkunuijasammal Meesia uliginosa, ja Huippuvuorilta. Venäjällä sitä on Murmanskin lettokilpisammal Cinclidium stygium ja lettokui- alueella mm. entisen Sallan Kutsassa ja muutamas- risammal Calliergon richardsonii. Myös muita sa paikassa Aasian pohjoisosissa. Myös läntisestä kalkinsuosijalajeja kuten haprakiertosammal Pohjois-Amerikasta se on löydetty. Todennäköi- Tortella fragilis, kalkkikarvasammal Ditrichum sesti sitä on laajalti pohjoisilla alueilla. PeP–EnL. flexicaule, kultasuikerosammal Brachythecium turgidum, lehtoväkäsammal Campylium pro- Biologia tensum ja tavallisempia kosteiden paikkojen Pohjanjalosammal on kaksikotinen. Itiöpesäkkeitä lajeja kuten metsäkamppisammal, sirppiluh- ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta. Versonkappa- tasammal ja väkäsirppisammal Drepanocladus leet toimivat lähileviäiminä. Kaukolevintä lienee polygamus tavataan pohjanjalosammalen seu- rajoittunutta. Sammal on kasvupaikoillaan pit- ralaisina. Tunturialueella seuralaislajistossa on käikäinen. lisäksi tunturisammalia.

KS Kannan kehitys ja uhanalaisuus lix pyrolifolia kasvupaikalla. Kuusamon (Ks) Sammalen esiintymiä on tiedossa 30, ja useim- esiintymät ovat Oulangan kansallispuistossa mat niistä ovat nykyisiä. Eniten kasvupaikkoja ja Harjasuon Natura 2000 -alueella. Kittilän on Perä-Pohjanmaalla Lapin Kolmion alueella (KiL) Lomajärven kurun kasvupaikat kuuluvat etenkin Tervolassa, lisäksi Koillismaalla sekä osittain lehtojensuojelualueeseen. Sodankylän Enontekiön Lapin lettosoilla ja tunturialueella. (SoL) Peurasuvannossa sammalta on soiden- Koska pohjanjalosammal on kuvattu vasta suojelualueella. Enontekiöllä Tarpomantaitteen äskettäin, sen kannan suuruus on vielä huo- esiintymä kuuluu Lätäsenon soidensuojelualu- nosti tunnettu. Todennäköisesti ojitustoimet ja eeseen. Suurin osa Enontekiön esiintymistä metsänkäsittely ovat tuhonneet monia lajille so- kuuluu Käsivarren erämaa-alueeseen. Pikku- pivia kasvupaikkoja ja nämä toimet ovat uhka Mallan kasvupaikka on Mallan luonnonpuis- myös nykyisille esiintymille. Koska sammalen tossa. kasvupaikkavaatimukset ovat melko erikois- Pohjanjalosammalen suojelualueiden ulko- laatuiset, sille sopivat paikat ovat harvinaisia. puolella olevat esiintymät tulee turvata. Van- Tunturialueella kasvupaikat saattavat ilmaston hat esiintymät mm. Kilpisjärven Kilpiskoskelta lämpenemisen seurauksena muuttua pohjanja- (1867), Pikku-Mallalta (1933) ja Toskaljärveltä losammalelle epäsuotuisiksi. (1976, 2005) tulee mahdollisuuksien mukaan paikallistaa ja rajata luonnonsuojelulain mu- Uhanalaisuus Euroopassa kaisina erityisesti suojeltavan lajin esiintymi- EUR: NE, EST: -, NOR: VU, SWE: LC nä. Esiintymien rajaamisessa on huolehdittava Pohjanjalosammalen uhanalaisuutta Euroo- alueen koko vuotuisesta vesitaloudesta, mikä passa ei ole arvioitu. Norjassa laji on luokiteltu saattaa edellyttää myös hoitotoimia. vaarantuneeksi. Ruotsissa se ei ole uhanalainen. Venäjällä se on luokiteltu Murmanskin alueella Synonyymit harvinaiseksi. -

Suojelu Kirjallisuus Pohjanjalosammalen esiintymistä suurin osa Hedenäs 1990, 1993, 2003, Ulvinen 1996 on erilaisilla suojelualueilla. Perä-Pohjanmaan esiintymistä Tervolan Isomännikön kasvupaik- Viittaus koja ei ole suojeltu, mutta Kauhakummussa Ulvinen, T. 2009: Pseudocalliergon angustifo- sammalta on rauhoitetulla talvikkipajun Sa- lium – vaarantunut.

Pseudocalliergon lycopodioides (Brid.) Hedenäs kalkkijalosammal, grov gulmossa Vaarantunut VU A1c, B1+2c Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kalkkijalosammal on isokokoi- nen 10–25 cm mittainen turpea, pystyhkö, niukkahaarainen haarapesäkkeinen lehtisam- mal. Versot ovat kellanruskeita ja kullanhohtoisia. Lehdet ovat leveätyvisiä, soikeita, käyriä, kouruisia ja lyhyehköön kär- keen suippenevia. Keskisuoni on ohut ja lehden kärkiosaan ulottuva. Lehden laita on ehyt. Lavan solut ovat pitkiä, paksuh- koseinäisiä ja huokosellisia. Ty- visolut ovat lyhyitä ja paksusei- näisiä ja tyvinurkkasoluryhmä pienehkö. Pesäkeperä on pitkä KS

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 211 Kalkkijalosammalen Pseudocalliergon lycopodioides kasvupaikka Korppoon Stora Limskärissä vanhan kalkkilouhoksen kosteassa painanteessa. KS ja pesäke sivulle kaartuva. Itiöt ovat melko pie- Biologia niä, n. 18 μm. Kalkkijalosammal on kaksikotinen ja harvoin Pohjanjalosammalen → P. angustifolium lehdet itiöpesäkkeellinen, joten kaukolevintä pienten ovat kapeampia ja pitkäkärkisempiä ja leh- itiöiden avulla lienee harvinaista. Sammal le- den laita on harvaan pikkuhampainen. Letto- vinneekin pääasiassa versonkappaleiden avulla. lierosammal Scorpidium scorpioides on kalkki­ Kalkkijalosammal on pitkäikäinen sammal, joka jalosammalen kokoinen ja näköinen. Siltä muodostaa laajoja kasvustoja. kuitenkin puuttuu keskisuoni eikä sillä ole Kalkkijalosammal on kalkinvaatija. Se kasvaa kullankiiltoa, ja väriltään se on tavallisesti rus- kalkkialueiden ohutturpeisilla letoilla, luhtale- keampi. toilla, kosteilla kalkkialustan niityillä, kallionii- tyillä ja kallioiden kausivetisissä painanteissa. Levinneisyys Etenkin pohjoisessa kasvupaikat ovat usein Kalkkijalosammalta on vain Euroopassa lauh- avoimissa notkelmissa, joissa alkukesällä on kean vyöhykkeen ja havumetsäalueen kalk- vettä, mutta jotka loppukesällä kuivuvat. Tällöin kiseuduilla. Sitä on Skandinavian eteläosissa paikan kalkinpitoisuus ilmeisesti kohoaa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Baltian maissa. Myös Islannista se tunnetaan. Venäjällä Seuralaislajit sammalta on löydetty Karjalan tasavallasta Poh- Seuralaisena on lettosammalia kuten letto- jois-Karjalasta, Laatokan Karjalasta ja Äänisen lierosammal, lettosirppisammal Scorpidium Karjalasta. Suomessa kalkkijalosammal on har- cossonii, matosammal Pseudocalliergon trifarium, vinainen, ja sen esiintymisalue on pirstoutunut. lettokilpisammal Cinclidium stygium, lettovä- A, V, St, PK, OP–EnL. käsammal Campylium stellatum, kairasammal

212 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Meesia triquetra, kultasammal Tomentypnum ni- nanmaan esiintymistä Signilskär (1999) kuuluu tens, tulvahammassammal Leiocolea gillmanii ja Natura 2000 -alueeseen ja Lemlandin Nåtö (1999) lettohammassammal L. rutheana. Kausikosteissa on luonnonsuojelualue. Varsinais-Suomen ny- painanteissa kalkkijalosammalen seuralaisina kyesiintymistä Korppoon Alskär, Stora Limskär, voivat kasvaa myös → pohjanjalosammal, sirp- Åvensorin Kirmo ja Nauvon Seili kuuluvat Na- piluhtasammal Calliergonella lindbergii ja väkä- tura 2000 -alueisiin. Korppoon Jurmon esiintymä sirppisammal Drepanocladus polygamus. (2001) jää suurelta osin Natura 2000 -rajauksen ul- kopuolelle, samoin Kälön Mälöjenin saaren esiin- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tymä (1994). Kalkkijalosammalen pohjoisista löy- Suomessa kalkkijalosammalta on kalkkialueilla töpaikoista Muhoksen ja Ylikiimingin esiintymät sekä maan lounaisosissa että itä- ja pohjoisosissa. ja Tervolan esiintymistä Heinijänkä–Karhuaapa ja Yhteensä esiintymiä tunnetaan 84, joista nykyisiä Pukinselkä ovat Natura 2000 -alueilla, Tervolan on reilu kolmekymmentä. Monet nykyesiintymät Ruuttulampi on luonnonsuojelualuetta ja Kau- ovat suppeita, mutta joillakin paikoilla on myös hakummun esiintymä on rauhoitetulla talvikki- laajoja ja elinvoimaisia kasvustoja. Lähes puolet pajun kasvupaikalla. Näillä Tervolan paikoilla havaintopaikoista (39) on Ahvenanmaalla: sieltä kasvaa myös pohjanjalosammalta. Kuusamossa on paljon vanhoja havaintoja, mutta tuoreem- Ampumavaaran esiintymä on Oulangan kansal- pia vain kahdeksan. Myös Varsinais-Suomesta lispuistossa ja Vasaralahden kasvupaikka on Na- on useita havaintoja, jotka painottuvat selvästi tura 2000 -alueella. Kittilän Taljavaaran itäpuolen saaristokuntiin. Vajaasta kahdestakymmenestä esiintymä on Tollovuoman Natura 2000 -alueel- havaintopaikasta kuitenkin vain seitsemää voi la. Pelkosenniemen Siulioaavan paikka kuuluu pitää nykyesiintymänä. Satakunnasta on vanha Vuotoksen soihin. Enontekiöllä kalkkijalosammal havainto (1938) Säkylän Pyhäjärven rannalta, kasvaa Lätäsenon–Hietajoen soiden Natura 2000 mutta paikka lienee kasvanut liiaksi umpeen -alueella. eikä lajia ole sieltä myöhemmin löydetty. Poh- Useiden vanhojen esiintymien nykytilaa ei jois-Karjalassa sammal on hävinnyt vanhalta tunneta etenkään Etelä-Suomessa. Esimerkiksi löytöpaikalta Juuanjärven luona (1917), mutta vanhoilla Ahvenanmaalaisilla kasvupaikoilla ja sammalta saattaa silti yhä olla seudulla. Oulun Varsinais-Suomessa Uudenkaupungin Vekaran Pohjanmaalta sammal on löydetty äskettäin Yli- kasvupaikalla ei ole käyty uudelleen. Lajin et- kiimingin Kalliomaalta (2003) ja Muhoksen Löy- sintää niiltä on jatkettava. Kalkkijalosammalen tösuolta (2005). Perä-Pohjanmaalta tunnetaan eteläsuomalaisista esiintymistä vain harvat on kymmenkunta esiintymää, joista lähes kaikista suojeltu, joten tarve suojelutoimiin on ilmeinen. on tuoreet havainnot. Koillismaan kolmesta kas- Kasvupaikoilla on usein runsaasti harvinaisia vupaikasta laji lienee hävinnyt yhdestä umpeen- kalkinsuosijoita ja vaatijoita. Esimerkiksi Ahve- kasvun myötä. Kittilän, Sompion ja Enontekiön nanmaalla Eckerön vanhan postitalon viereisellä Lapin alueilla lajista on yksittäisiä havaintoja. kalliokedolla lätäköineen on merkittävä suoje- Kalkkijalosammalen esiintymistä suuri osa lematon kalkkijalosammalen esiintymä, samoin hävisi pellonraivausten takia. Sittemmin sen on Kökarin runsaslajinen Bässkär. Pohjoisista esiin- todettu monilla alueilla menettäneen kasvupaik- tymistä Tervolan Piilolan ja Isomännikön esiinty- kojaan ojitusten, umpeenkasvun ja rakentamisen mät tulee rajata luonnonsuojelualueeksi. Tunnet- takia. Ojitukset ja vesirakentaminen uhkaavat tujen esiintymien tilaa tulee seurata. Umpeenkas- edelleen monia esiintymäpaikkoja. vun uhatessa kalkkijalosammalen kasvupaikoilla tulee harkita pensaikon ja puuston varovaista rai- Uhanalaisuus Euroopassa vausta. Joillakin paikoilla ennallistamistoimenpi- EUR: LC, EST: LC, NOR: EN, SWE: LC teillä voidaan turvata lajin säilyminen. Kalkkijalosammal on alueellisesti uhanalainen Euroopassa. Virossa ja Ruotsissa lajilla on elin- Synonyymit voimainen kanta. Se on kuitenkin uhanalaislis- Drepanocladus lycopodioides (Brid.) Warnst. toilla Norjassa, Belgiassa, Hollannissa, Irlannis- Scorpidium lycopodioides (Brid.) H.K.G.Paul sa, Saksassa, Puolassa, Itävallassa, Unkarissa ja Italiassa. Islannissa se on puutteellisesti tunnettu Kirjallisuus ja Tšekistä se on hävinnyt. Hedenäs 1990, 1993, 2003, Tuomikoski 1939

Suojelu Viittaus Kalkkijalosammalen esiintymistä 23 on eri ta- Ulvinen, T. 2009: Pseudocalliergon lycopodioides voin suojelluilla tai Natura 2000 -alueilla. Ahve- – vaarantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 213 Pseudocalliergon turgescens (T.Jensen) Loeske lännenjalosammal, korvgulmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c, D2 Heimo: Amblystegiaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

Biologia Lännenjalosammal on kaksikoti- nen ja hyvin harvoin itiöpesäk- keellinen. Kummassakaan lajin löytöpaikassa Suomessa ei ole havaittu itiöpesäkkeitä. Katkea- vien silmumaisten versonkärkien on todettu toimivan sammalen leviäiminä. Ilmeisesti sammalen kaukolevintäkyky on heikko. Lännenjalosammal on ilmeisesti pitkäikäinen kasvupaikoillaan, mikäli olosuhteet säilyvät muut- RV tumattomina. Tunnistaminen Lännenjalosammalen kas- Lännenjalosammal on isokokoinen, 5–15 cm vupaikat ovat hyvin kalkinpi- mittainen vähähaarainen, pystyhkö, turpea, toisia, joten lajia on syytä pitää haarapesäkkeinen lehtisammal. Se saattaa kas- kalkinvaatijana. Se on tällaisissa vaa isoinakin laikkuina. Väriltään se on ruske- ympäristöissä muita lajeja kilpai- anvihreä – kellanruskea ja kultahäiveinen. Li- lukykyisempi. Kökarin kasvu- mittäiset lehdet ovat vahvasti kouruisia, leveän paikka oli kalkkialustan kostea soikeita, jokseenkin suoria ja jyrkästi lyhyeen laidunniitty. Etelä-Ruotsissa ja Virossa se on otaan suippenevia. Keskisuoni on ohut, kaksi- luonteenomainen alvari­sammal, joka kasvaa haarainen ja lyhyehkö. Lavan solut ovat pitkiä ja kosteissa kalliopainanteissa, lettonotkelmissa, paksuhkoseinäisiä. Tyvinurkkasoluja on paljon, rantaniityillä ja märillä kalkkisoraikoilla. Usein ne ovat lyhyitä ja paksuseinäisiä. Pesäkeperä on kasvupaikat kuivuvat kesän mittaan. Joskus se pitkä ja pesäke sivulle kaartunut. on löydetty myös upoksista lampareesta. Tun- Matosammal P. trifarium on pienempi, liereä, tureilla kasvupaikat ovat vettä valuvilla kalkki- jokseenkin haaraton ja sen limittäiset lehdet ovat kallioilla, puronvarsilla, ohutturpeisilla letoilla pyöreäkärkisiä. Lettolierosammal Scorpidium ja kosteilla rannoilla. Tunturikasvupaikat eivät scorpioides on suurikokoisempi, punaruskea ja ole aina niin kalkinpitoisia kuin eteläiset. sen kouruiset lehdet ovat käyriä ja keskisuo- nettomia. Siltä puuttuu myös kullankiilto ja Seuralaislajit tyvinurkissa on ohutseinäisiä, pulleita soluja. Kökarissa sammalen kasvuniityn luonteen- Lettolierosammalen varren pinnassa on isoja, omaisia putkilokasveja olivat hapsisara Carex ohutseinäisiä soluja, jotka puuttuvat lännenja- capillaris, katkeralinnunruoho Polygala amarella losammalelta. ja rantavoikukkiin kuuluva Taraxacum balticum. Sammallajistossa oli monia lettojen ja kalkki- Levinneisyys kallioiden lajeja kuten kultasuikerosammal Lännenjalosammal on laajalti levinnyt pohjoisel- Brachythecium turgidum, rantaväkäsammal → la pallonpuoliskolla Euraasiassa ja Pohjois-Ame- Campyliadelphus elodes, suippuväkäsammal C. rikassa: sitä esiintyy kalkkiseuduilla lauhkeasta chrysophyllus, lettoväkäsammal Campylium stel- vyöhykkeestä tundralle. Se tunnetaan myös latum, sirohuurresammal Cratoneuron filicinum, Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Uudesta Guine- kalkkikahtaissammal Distichium capillaceum, asta. Baltian maista sammal tunnetaan Virosta. kalkkikarvasammal Ditrichum flexicaule, limisii- Tanskasta sitä ei ole tavattu. Norjan ja Ruotsin masammal Myurella julacea, kalkkijalosammal → kalkkituntureilla sammalta on merenpinnan ta- P. lycopodioides, tihkulehväsammal Plagiomnium sosta aina paljakalle saakka. Etelämpänä sitä on elatum, lettosirppisammal Scorpidium cossonii ja etupäässä alvareilla. Lännenjalosammalella ole- haprakiertosammal Tortella fragilis. Alvareilla tetaan olleen jääkauden jälkivaiheissa nykyistä seuralaislajisto on hyvin samanlaista. Märissä laajempi levinneisyys. Suomessa laji on löydetty painanteissa seurana on myös lettolierosammal. vain kahdesta paikasta. A, EnL. Tuntureilla eräiden edellä mainittujen lisäksi

214 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet voivat seurassa kasvaa mustapääsammal Catos- Sloveniassa ja Sveitsissä. Puolasta sen on todettu copium nigritum, kultapahtasammal Orthotheci- hävinneen. um chryseon ja sirppihuurresammal Palustriella falcata. Suojelu Lännenjalosammalen kasvupaikka Luoteistun- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tureilla on Käsivarren erämaa-alueella. Toskal- Lännenjalosammalen kanta Suomessa on hy- järven esiintymän täsmällistä sijaintia ei kuiten- vin pieni, eikä esiintymien laajuutta tiedetä. kaan tunneta, eikä sitä ole toistaiseksi pystytty Sammalen ainoa kasvupaikka Etelä-Suomessa jäljittämään. Sammalen tilanne Kökarissa on on Ahvenanmaalla Kökarin Hellsössä, mistä se syytä selvittää. Mikäli sammal siellä yhä kasvaa, löytyi vuonna 1933. Paikan nykytilaa ei tunneta. tulee kasvupaikka suojella ja tarvittaessa hoitaa Uhkana on kasvupaikan kuivuminen ojituksen elinympäristöä niin, että lajin säilyminen pai- takia, mahdollinen umpeenkasvu tai tuhoutu- kalla varmistuu. Lännenjalosammal tulee muu- minen rakentamisen vuoksi. Toinen samma- tenkin pitää mielessä lounaisilla kalkkialueilla ja len keruupaikka on Enontekiöllä Toskaljärven luoteisilla kalkkituntureilla liikuttaessa. pohjoispuolella (1976). Tätä esiintymää saattavat uhata satunnaistekijät, kenties myös ilmaston- Synonyymit muutos. Sammal on mainittu löydetyksi myös Calliergon turgescens (T.Jensen) Kindb. Kilpisjärven Saanalta, mutta kyseinen näyte oli Scorpidium turgescens (T.Jensen) Loeske väärin määritetty. Kirjallisuus Uhanalaisuus Euroopassa Hedenäs 1990, 2002, 2003, Rassi ym. 1985 EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Lännenjalosammal ei ole uhanalainen Euroo- Viittaus passa. Se on kuitenkin uhanalaislistoilla Sak- Ulvinen, T. 2009: Pseudocalliergon turgescens – sassa, Iso Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, erittäin uhanalainen.

Pseudoleskea patens (Lindb.) Kindb. etelänkoukerosammal, raspbågmossa Hävinnyt RE Heimo: Leskeaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

taakäänteinen ja kärjessä ham- painen. Keskisuoni on vankka ja kärkeen ulottuva. Lavan so- lut ovat lyhyitä, epäsäännölli- siä, ja kunkin solun keskellä on iso papilli. Pesäkeperä on pitkä ja pesäke sivulle kaar- tuva. Itiöt ovat pieniä, 12–14 µm. Muut kivikoukerosammal- ten suvun lajit ovat varsin samannäköisiä, etenkin kivi- koukerosammal P. incurvata RV ja pohjankoukerosammal P. Tunnistaminen radicosa. Niiden lehtisolujen Etelänkoukerosammal on alustanmyötäinen, keskellä ei kuitenkaan ole pa- epäsäännöllisesti kaarevahaarainen, tumman- pillia. vihreitä, usein monen neliödesimetrin laajuisia kasvustolaikkuja muodostava keskikokoinen Levinneisyys haarapesäkkeinen lehtisammal. Varressa on ka- Etelänkoukerosammal on laajalti levinnyt poh- peita parafyllejä. Lehdet ovat viiston siirottavia, joisella pallonpuoliskolla. Euroopassa sitä on tyvestään leveän soikeita ja johteisia. Lehtilapa harvinaisena lähinnä vuoristoissa metsänrajan on melko jyrkästi suippoon, hieman käyrään tuntumassa. Lisäksi sitä on eri puolilla Aasiaa ja kärkeen kapeneva. Lehden laita on tyviosassa Pohjois-Amerikassa. Sitä on myös Färsaarilla ja

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 215 Islannissa. Tanskasta ja Baltian maista laji puuttuu. maatalousympäristössä kivellä. Sammalen Venäjällä sammal on löydetty mm. Leningradin ja katsotaan hävinneen paikalta metsätalouden ja Murmanskin alueilta. Skandinaviassa esiintymiä rakentamisen aiheuttamien ympäristön muu- on Ruotsin keski- ja pohjoisosissa ja erityisesti tosten vuoksi. Norjassa pohjoisosia myöten. Suomesta sammal on tavattu vain kerran Ahvenanmaalta. A. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT Biologia Etelänkoukerosammal ei ole uhanalainen Eu- Etelänkoukerosammal on kaksikotinen ja harvoin roopassa. Se on kuitenkin hyvin paikoittainen itiöpesäkkeellinen, eikä Ahvenanmaalta kerätys- ja harvinainen. Laji on luokiteltu äärimmäisen sä näytteessä ole itiöpesäkkeitä. Pienet itiöt voi- uhanalaiseksi Tšekissä ja erittäin uhanalaiseksi vat mahdollisesti levitä tuulen mukana, joten on Unkarissa. Venäjällä se on luokiteltu harvinai- mahdollista, että ahvenanmaalainen esiintymä seksi Murmanskin alueella. on syntynyt kaukolevintänä Skandien vuoris- toalueelta, missä sammal on suhteellisen usein Suojelu itiöpesäkkeellinen. Samanlaisia erillisesiintymiä Vanhaa esiintymäpaikkaa ei ole suojeltu. Vaik- on eräillä toisillakin koukerosammalilla. ka sammalen katsotaankin hävinneen ainoalta Etelänkoukerosammal kasvaa kallioilla ja ki- kasvupaikaltaan maassamme, on sitä syytä pi- villä puoliavoimissa ympäristöissä. Sammal suo- tää silmällä Ahvenanmaalla liikuttaessa. Myös sinee emäksisiä tai kalkkipitoisia kivilajeja. Sitä muualta maastamme, etenkin Pohjois-Suomen on löydetty myös lehtipuitten tyviltä. Skandeilla länsiosasta sammalen löytyminen on mahdol- sammal esiintyy vielä melko korkeallakin: sitä lista. Ruotsissa lajin mainitaan esiintyvän Suo- kasvaa vuoriston koivuvyöhykkeessä ja alapal- men rajalla Tornionjokivarrella. jakalla. Synonyymit Seuralaislajit Lescuraea patens (Lindb.) Arnell & C.E.O. Suomalaisessa näytteessä ei ole eikä näytetiedois- Jensen sa mainita seuralaislajeja. Karjalan kannakselta kerätyssä näytteessä seuralaisena on suikerosam- Kirjallisuus malia Brachythecium spp. ja paasi­sammalia Schis- Hallingbäck 1998q, Karttunen 1998c, Ulvinen tidium spp. 2004

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Viittaus Suomalainen kasvupaikka Ahvenanmaalla Salt- Ulvinen, T. 2009: Pseudoleskea patens – hävin- vikin Labyssä Näsin tien varrella (1892) on ollut nyt.

Psilopilum cavifolium (Wilson) I.Hagen lapinlipposammal, liten järvmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Polytrichaceae Lahko: Polytrichales Luokka: Polytrichopsida

Tunnistaminen Lipposammalet ovat pienikokoisia, 0,3–1 cm osan reunassa vinoneliömäisten korkeita, väriltään usein ruskehtavia tai ruske- solujen muodostama reunus, jo- anvihreitä karhunsammalmaisia paljaan maan ka naalin­sammalelta puuttuu. sammalia. Niiden lehdet ovat leveän kielimäisiä Naalin­sammalen itiöpesäkkeet ja kärkiosasta jossain määrin kouruisia. Karhun- ovat symmetrisiä ja pystyjä, vain sammalten tapaan keskisuonen yläpinnalla on poikkeuksellisesti hieman vinoja. levymäisiä liistakkeita. Itiöpesäke on vino, tai- Lapinlipposammal eroaa lähisu- punut ja kyrmyselkäinen. Jokseenkin tanakalla kuisesta rantalipposammalesta pesäkkeenperällä on pituutta pari senttiä. → P. laevigatum hampaattoman Ulkoasultaan lipposammalet muistuttavat lehtireunuksensa, sivusuunnasta kapealehtisempää naalinsammalta Oligotrichum katsottuna jokseenkin tasaisten hercynicum. Lipposammalilla on lehden keski- keskisuonen liistakkeiden sekä

216 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet lehtilavan kärkiosan paksuseinäisten solujen perusteella. Lisäksi lapinlipposammalen suuva- rushampaat ovat lyhyempiä kuin sukulaislajilla (<280 µm). Itiöt ovat melko pienikokoisia, n. 24 µm.

Levinneisyys Lapinlipposammal kasvaa pohjoisen pallon- puoliskon arktisilla seuduilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Ruotsissa lajia tavataan harvinaisena Tornion ja Luulajan Lapissa. Nor- jassa sammal kasvaa Huippuvuorten lisäksi vain Ruijassa ja sielläkin hyvin harvinaisena. Laji on harvinainen Islannissakin. Lisäksi se on löydet- ty Venäjältä Murmanskin alueelta. Suomesta se tunnetaan vain suppealta alueelta Inarin Lapin pohjoisosasta. InL.

Biologia Lapinlipposammal on kaksikotinen, mutta tästä huolimatta se tuottaa säännöllisesti itiöpesäkkei- tä. Rantavoimien muokkauksen vuoksi laji jou- tuu ilmeisesti jatkuvasti levittäytymään sopiville kohdille kasvupaikoillaan. Lapinlipposammal kasvaa paljaalla maalla häiriöympäristöissä, järvien ja jokien rannoil- la tulvavyöhykkeessä tai paljakalla lumen­ KS viipymien tuntumassa. Kasvualustana on paljas kostea hiekka tai savimaa, harvemmin turpeen- sekainen alusta. Sammal ei siedä kasvipeitteen päristöstä sitä on tavattu ainakin vielä 1980-lu- sulkeutumista ja kookkaampien lajien kilpailua. vulla. Havaintoja on noin kolmen neliökilomet- Arktisessa Kanadassa lapinlipposammal on jää- rin alalta. Laji on seudulla harvinainen, niukka tiköiden vetäytyviä reunoja seuraava pioneeri- ja hyvin paikoittainen. Esiintymien laajuus ja sammal, joka voi säilyä noin vuosikymmenen nykytila eivät ole tarkoin selvillä. Esiintymät ajan vallitsevana lajina alle parinkymmenen Tenojokivarressa lienevät jossain määrin relik- metrin etäisyydellä jäätikön reunasta. Vähälu- tiluonteisia viileämmältä ilmastokaudelta. kuisempana se esiintyy Kanadassa jäätikköjo- Lapinlipposammalen uhanalaisuuden syy- kien rannoilla. nä on pienten populaatioiden häviäminen satunnaistekijöiden vuoksi sekä mahdollises- Seuralaislajit ti rakentaminen. Uhkatekijöitä ovat ilmaston Seuralaisina meikäläisillä kasvupaikoilla esiin- lämpenemisen vaikutus kasvuolosuhteisiin tyy useita kosteiden rantojen pioneerisammalia, sekä mahdollisesti kuluminen ja rantaraken- kuten ituvarstasammal Pohlia bulbifera ja poh- taminen. janvarstasammal P. drummondii, karvasammalia Ditrichum spp., nukkasammalia Dicranella spp., Uhanalaisuus Euroopassa rantapyörösammal Odontoschisma elongatum ja EUR: LC, EST: -, NOR: VU, SWE: NT rantakinnassammal Scapania irrigua. Läheinen Lapinlipposammal ei ole uhanalainen Euroo- rantalipposammal on esiintynyt samalla seudul- passa, mutta se on Suomen ja Norjan lisäksi la 1900-luvun alussa. uhanalainen Islannissa. Ruotsissa se on luoki- teltu silmälläpidettäväksi. Venäjällä Murmans- Kannan kehitys ja uhanalaisuus kin alueella se on harvinainen. Lapinlipposammal on ensi kerran kerätty Suo- mesta 1895, jolloin laji löytyi Utsjoen (InL) Jal- Suojelu vesta. Vuonna 1906 laji löytyi kahdesta kohdasta Suomen ainoat kasvupaikat sijaitsevat Utsjoen Utsjoelta Tenojoen hiekkaisen rantatörmän tul- pohjoisosassa Tenon varrella. Kasvupaikkoja vanalaisilta tyviltä Alakönkäällä ja Fierramjoh- ei ole suojeltu, mutta niillä tuskin on välitöntä kan suulla. Samoilla seuduilla Alakönkään ym- uhkaa.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 217 Tenojokivarren esiintymien laajuus ja ny- Synonyymit kytila tulee selvittää. Mikäli elinympäristöt - vaikuttavat lajille sopivilta pitkällä aikavälil- lä, tulee niistä muodostaa pienialaisia suoje- Kirjallisuus lukohteita. Esiintymät tulee joka tapauksessa Cronberg 1998j, Jones & Henry 2003 ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa. Ilmaston lämpeneminen voi muuttaa kasvu- Viittaus paikkojen olosuhteita, ja lajin esiintymien tilaa Syrjänen, K. & Laine, U. 2009: Psilopilum cavi- tulee seurata. folium – erittäin uhanalainen.

Psilopilum laevigatum (Wahlenb.) Lindb. rantalipposammal, stor järvmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Polytrichaceae Lahko: Polytrichales Luokka: Polytrichopsida

kin, mutta suuvarushampaat ovat rantalippo­sammalella pidempiä, yli 320 µm. Itiöt ovat pienikokoi- sia, n. 20 µm.

Levinneisyys Rantalipposammal kasvaa lapin- lipposammalen tapaan pohjoisen pallonpuoliskon arktisilla seu- duilla. Pohjoismaista tunnetaan esiintymiä Norjasta, Ruotsista ja Suomesta Perämeren pohjukan tienoilta Ruijaan. Se on lapinlip- posammalta laajemmalle levinnyt ja yleisempi Skandien vuoriston pohjoisilla tuntureilla. Myös Islan- nissa ja Huippuvuorilla lajia on monin paikoin, ja se tunnetaan Venäjältä Murmanskin alueelta. Suomesta siitä on tiedossa runsas kymmenkun- ta havaintoa maan pohjoisosista. PeP–KiL, EnL, InL.

Biologia Rantalipposammal tuottaa lapinlipposammalen tapaan säännöllisesti itiöpesäkkeitä, vaikka on- kin kaksikotinen. Rantalipposammal tarvitsee kasvuympäristöjä avoimena pitävää toimintaa KS kasvupaikoillaan. Se hyötyy tulvimisesta, ja Tunnistaminen myös rannoilla tai paljakalla liikkuvat laidun- Rantalipposammal on pienehkö, 0,5 –1,5 cm eläimet voivat olla esiintymille eduksi. korkuinen, väriltään usein ruskehtava paljaan Rantalipposammal viihtyy paljaalla hienoja- maan lehtisammal. Se muistuttaa harvinaisem- koisella maalla järvien ja jokien tulvanalaisilla paa lapinlipposammalta → P. cavifolium, mutta rannoilla. Tuntureilla sen voi tavata lumenvii- eroaa sukulaisestaan karkeahampaisen lehti- pymien tuntumasta yläpaljakkaa myöten. Kaikki reunansa perusteella. Lisäksi sivusuunnasta kasvupaikat metsävyöhykkeessä ovat sijainneet katsottuna rantalipposammalen keskisuonen rannoilla. liistakkeet ovat hampaisia. Lehtilavan kärkio- san solut ovat ohutseinäisiä toisin kuin sukulai- Seuralaislajit sellaan. Itiöpesäkkeet ovat muodoltaan viistoja Seuralaiset ovat paljolti samoja kuin lapinlip- ja kyrmyselkäisiä kuten lapinlipposammalella- posammalella, meikäläisillä kasvupaikoilla mm.

218 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet varstasammalet Pohlia spp., rantapyörösammal Uhanalaisuus Euroopassa Odontoschisma elongatum ja rantakinnassammal EUR: LC, EST: -, NOR: VU, SWE: LC Scapania irrigua sekä rutakaulasammal Tremato- Rantalipposammal ei ole uhanalainen Euroo- don ambiguus. passa, mutta se on uhanalaisten lajien listoilla Suomen lisäksi Norjassa ja Venäjällä Murmans- Kannan kehitys ja uhanalaisuus kin alueella. Sammal on löydetty Rovaniemen (PeP) Sinetästä Ounasjoen rannasta 1924. Koillismaalla rantalip- Suojelu posammal on havaittu Kuusamon Hännilässä Rantalipposammalen esiintymistä Enontekiön vuonna 1864, ja Posion Akanlahden Kuorinki- Lapin Halti kuuluu Käsivarren erämaa-aluee- lammelta ja Leveälammelta on useita keräyksiä seen. Muut Enontekiön esiintymät samoin kuin vuosien 1914–1916 väliseltä ajalta. Kittilän La- Muonion kasvupaikka sijaitsevat Tornionjoen pista se tunnetaan Muonion Ylikylästä vuodelta Natura 2000 -alueella. Inarin Lapin, Rovanie- 1867. Enontekiön Lapista laji on tavattu Palo- men ja Koillismaan esiintymäpaikat eivät ole joensuulta 1867, Kilpisjärven Saanalta 1920- ja suojelualueilla. 1930-luvuilla, Pahtajoelta 1970-luvulla ja Hal- Lajin Enontekiöltä ja Utsjoelta löydettyjen tilta vuonna 1988. Inarin Lapista se on löytynyt kasvupaikkojen nykytila tulee selvittää. Mah- vuonna 1906 Utsjoen Ailigaksen ja Kistuskaidin dollisesti löydettäviä esiintymiä tulee seurata. lakialueilta sekä Fierramjohkalta. Laji kannattaa pitää mielessä Tunturi-Lapissa Kuusamosta ja Posiolta lajia on etsitty turhaan liikuttaessa. useaan otteeseen ja esiintymät ovat luultavasti hävinneet. Myöskään Rovaniemen Sinetässä Synonyymit sijainnutta esiintymää ei ole pystytty paikanta- - maan etsinnöistä huolimatta. Sammal saattaa olla herkkä ilmaston lämpenemisen aiheuttamil- Kirjallisuus le muutoksille. Koillismaan esiintymien häviä- - misen syyksi on epäilty 1930-luvun lämmintä sääjaksoa. Ilmeisesti Metsä-Lapin alueella lajille Viittaus sopivat elinympäristöt­ ovat vähentyneet myös Syrjänen, K. & Laine, U. 2009: Psilopilum laevi- vesistö­rakentamisen vuoksi. gatum – vaarantunut.

Ptychodium plicatum (Schleich. ex F.Weber & D.Mohr) Schimp. tunturikoukerosammal, strimbågmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Leskeaceae Lahko: Hypnales Luokka: Bryopsida

leveän soikeasta tyvestä melko jyrkästi suippoon, hieman käy- rään kärkeen kapenevia. Lapa on syväpoimuinen, reuna lähes kauttaaltaan taakäänteinen ja kärjessä pikkuhampainen. Leh- tisolut ovat pitkiä, paksuseinäi- siä, hieman mutkaisia ja tyvellä nelikulmaisia. Keskisuoni on ohuehko. Pesäke on pitkäpe- räinen ja sivulle kaartuva. Itiöt KS ovat pieniä, 11–15 µm. Tunnistaminen Tunturikoukerosammalta Tunturikoukerosammal on alustanmyötäinen, saattavat muistuttaa kiiltosui- isohko, 10–15 cm mittainen epäsäännöllisesti kerosammal Brachythecium sa- haarainen, tummanvihreitä tai kellanruskeita lebrosum ja sen lähilajit. Niillä ei kasvustolaikkuja muodostava haarapesäkkei- kuitenkaan ole varressa parafyl- nen lehtisammal. Sen varressa on runsaasti lejä, solut eivät ole yhtä paksu- parafyllejä. Lehdet ovat viistoon siirottavia, seinäisiä ja niiden lehden kärki

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 219 on usein kierteinen. Kultasammalella Tomentyp- tuloksetta. Uhanalaisuustarkasteluissa aiem- num nitens ei myöskään ole parafyllejä. Sen lehti min mainittu toinen esiintymä Enontekiöltä on on tasaisesti kapeneva ja lehden reuna on vain osoittautunut suikerosammaleksi, samoin kuin tyveltä taakäänteinen. kirjallisuudessa mainittu tieto Kolarista (KiL). Ainoaa esiintymää uhkaavia tekijöitä ei tunneta. Levinneisyys Kuitenkin jos kasvupaikka on rantakivillä, saat- Tunturikoukerosammalta on monin paikoin Eu- taa alueella liikkuvien kalastajien aiheuttama roopan vuoristoissa kalkkialueilla aina Espan- tallaus olla sammalelle haitallista. Kasvupaikka jaan saakka etelässä. Lisäksi se tunnetaan Kau- voi myös muuttua ilmastonmuutoksen myötä kasukselta ja Pohjois-Amerikasta. Se on löydet- sopimattomaksi. ty myös Islannista ja Karhusaarelta. Ruotsin ja Norjan tuntureilla sitä on keski- ja pohjoisosissa. Uhanalaisuus Euroopassa Suomesta tunturikoukerosammal on löydetty EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC vain kerran Enontekiön Lapista. EnL. Tunturikoukerosammal ei ole uhanalainen Eu- roopassa. Se on Suomen ohella uhanalaisten Biologia lajien listoilla erittäin uhanalaisena Tšekissä ja Itiöpesäkkeet ovat kaksikotisella tunturikouke- vaarantuneena Islannissa. Saksassa sitä pide- rosammalella harvinaisia. Pienet itiöt ovat kui- tään taantuneena, mutta ei uhanalaisena. tenkin soveliaita kaukolevintään. Tunturikoukerosammal on kalkinvaatija. Suojelu Se kasvaa kuivilla, kalkinpitoisilla kallioilla Kilpisluspan esiintymä kuuluu Tornionjoen- ja lohkareilla, joskus myös liuskekallioilla tai Muonionjoen vesistöalueen Natura 2000 -alu- kalkinpitoisella maalla tuntureiden koivuvyö- eeseen. hykkeessä ja paljakan alaosissa. Kasvupaikat Tunturikoukerosammalta kannattaa edelleen ovat avoimia tai puoliavoimia. Suomen ainoa etsiä vanhalta kasvupaikaltaan. Mikäli sammal löytöpaikka on tunturikoivuvyöhykkeessä. Tun- löytyy, esiintymispaikka tulee suojella luonnon- turikoukerosammal saattaa muodostaa suuria, suojelualueena. Lajin löytyminen muualtakin yhtenäisiä ja pitkäikäisiä kasvustolaikkuja. luoteisilta kalkkituntureilta on mahdollista, jo- ten sitä tulee alueelta etsiä. Seuralaislajit Suomalaisessa näytteessä seuralaisena on vem- Synonyymit melvaskisammal Pseudoleskeella nervosa. Ruotsis- Lescuraea plicata (Schleich. ex F.Weber & D.Mohr) ta Tornion Lapista seuralaisiksi mainitaan kiilto- Broth. suikerosammal, kalkkikarvasammal Ditrichum Pseudoleskea plicata (Schleich. ex F.Weber & flexicaule ja pohjankerrossammal Hylocomiastrum D.Mohr) Kindb. pyrenaicum. Kirjallisuus Kannan kehitys ja uhanalaisuus Mårtensson 1956, Ulvinen 2004 Tunturikoukerosammalen ainoa löytöpaikka Suomessa on Enontekiöllä Kilpisjärven las- Viittaus kukohdan, Kilpisluspan luona (1936). Sitä on Ulvinen, T. 2009: Ptychodium plicatum – erittäin yritetty etsiä sieltä (2003), mutta toistaiseksi uhanalainen.

Pyramidula tetragona (Brid.) Brid. nelikolkkasammal, pyramidmossa Hävinnyt RE Heimo: Funariaceae Lahko: Funariales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Nelikolkkasammal on hyvin pieni (1–2 mm kor- ulottuu lehden kärkeen. Itiöpesäke on pysty ja kea) vaaleanvihreä mätästävä kärkipesäkkeinen päärynämäinen. Huntu on muodoltaan nelikul- lehtisammal. Verson ylimmät lehdet ovat levei- mainen pyramidi. Pesäkeperä on vain pesäk- tä, kuperia ja teräväkärkisiä, alemmat lehdet keen mittainen. Itiöt ovat kookkaita, n. 60 µm. ovat pieniä ja kapeampia. Lehtilavan solut ovat Nelikolkkasammal muistuttaa suppusam- suuria ja suorakaiteen muotoisia. Keskisuoni malia Physcomitrium spp. ja piennarsammalta

220 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet KS

Entosthodon fascicularis, jotka ovat kuitenkin jan Lohjankylä (1883, 1891). Lohjalla nelikolk- isompia ja niillä pesäkeperä on itiöpesäkkeitä kasammal kasvoi sammaltutkija professori S. O. pitempi. Lindbergin huvilan lähellä pellolla. Nelikolkkasammalen taantumisen syitä ei Levinneisyys tarkkaan tunneta. Todennäköisimmin syinä Nelikolkkasammal esiintyy lauhkeilla alueilla ovat keinolannoitteiden ja herbisidien käyttö Euroopassa, Aasiassa (hyvin harvinaisena), Poh- maataloudessa. jois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa. Pohjoismaissa sitä on esiintynyt hyvin harvinaisena Tanskas- Uhanalaisuus Euroopassa sa, Ruotsissa (n. 15 paikkaa) ja Suomessa, mut- EUR: VU, EST: -, NOR: -, SWE: RE ta lajista ei ole viimeaikaisia havaintoja. Baltian Nelikolkkasammal on luokiteltu vaarantuneeksi maista nelikolkkasammalta ei ole tavattu. Suo- koko Euroopassa. Useimmista Euroopan maista messa on kolme löytöpaikkaa. A, V. lajista on vain vanhoja löytöpaikkoja. Ruotsista tuorein havainto on vuodelta 1943. Nelikolkka- Biologia sammal on ehkä kokonaan hävinnyt Pohjois- Nelikolkkasammal on yksikotinen. Sen itiöpe- maista. säkkeet ovat yleisiä. Itiöiden suuren koon vuoksi kaukolevintäkyky saattaa olla huono. Suojelu Sammal lienee kalkinvaatija. Se kasvaa pal- Nelikolkkasammalen vanhoja kasvupaikkoja ei jaalla, useimmiten kostealla, kalkkipitoisella ole suojeltu. Pienikokoinen sammal on vaikeasti savimaalla pelloilla, ojien pientareilla, rannoil- havaittavissa, joten sitä tulee etsiä tehostetusti la, kallioilla ja niityillä. Suomesta se on kerätty kalkkiseuduilta. Mikäli laji löydetään, esiinty- savisilta kesantopelloilta ja niiden reunamilta. mät tulee suojella ja niitä tulee hoitaa siten, että sopivaa avointa kalkkimaata olisi tarjolla lajille Seuralaislajit riittävästi. Ruotsissa tyypillisiä seuralaislajeja ovat mm. sa- vikkolapiosammal Tortula truncata ja ojaäimä- Synonyymit sammal Pleuridium subulatum. Lohjalta kerätyn Gymnostomum tetragonum Brid. näytteen seasta on määritetty harvinainen pel- tonukkasammal Dicranella staphylina. Kirjallisuus Hallingbäck 1998v, Lönnell 2002 Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomesta tunnetaan kolme vanhaa löytöpaik- Viittaus kaa: Ahvenanmaalta Saltvikin Kvarnbo (1865– Pykälä, J. 2009: Pyramidula tetragona – hävin- 1884) ja Liby (1872) ja Varsinais-Suomesta Loh- nyt.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 221 Radula lindenbergiana Gottsche ex C. Hartm. kalliosuomusammal, bäckradula Vaarantunut VU § • A1c

Heimo: Radulaceae Lahko: Radulales Luokka: Jungermanniopsida

len versot näyttävät kapeammilta ja harvahaaraisemmilta, ja eten- kin siittiöpesäkkeelliset koiras- versot ovat nuoramaisia. Lisäksi kalliosuomusammalen periantin suojuslehdet ovat koverakölisiä kun haapasuomusammalella köli on kupera (ulospäin kaartunut). Kalliosuomusammal saattaa il- man periantteja muistuttaa myös punossammalia Porella spp., mut- ta näillä on suippo, kapea lehden vatsaliuska ja köli hyvin lyhyt, tai KS ketjusammalta Lejeunea cavifolia, jonka vatsaliuska on ylösalaisin Tunnistaminen käännetyn kupin muotoinen. Litteinä, vaalean tai tumman vihreinä, joskus Sekä punossammalilla että ket- ruskehtavanvihreinä alustanmyötäisinä laikkui- jusammalella on lisäksi selvästi na kasvava kalliosuomusammal on purokivien erottuvat vatsalehdet. maksasammal. Sen yhteen tai kahteen kertaan epäsäännöllisesti sulkahaaraiset versot ovat 1–5 Levinneisyys cm pitkiä ja n. 1–2 mm leveitä. Lehdet ovat kak- Kalliosuomusammal on levinnyt laajalle ennen siliuskaisia siten, että vatsaliuska on kääntynyt muuta lauhkean vyöhykkeen vuoristoihin. Si- taitteen eli kölin kohdalta muodostaen taskun tä tavataan Atlantin molemmin puolin, mutta verson alapuolelle. Selkäliuska on leveän pyöreä Pohjois-Amerikassa se on hyvin harvinainen. Se tai munuaismainen ja ulottuu varren yli. Vatsa- tunnetaan siellä ainoastaan Tennesseen vuoril- 1 1 liuska on noin /4 – /3 selkäliuskasta. Vatsalehdet ta. Euroopassa kalliosuomusammalta tavataan puuttuvat. Koirasversoilla siittiöpesäkkeiden etenkin alueen etelä- ja länsiosissa, mutta levin- suojuslehdet ovat tiheässä, ja niiden selkälius- neisyys ulottuu Keski- ja Itä-Euroopan vuoris- kat ovat kasvulehtiä kapeampia. Lehden tasku toihin, Balkanille ja Pohjois-Venäjälle. Aasiassa on suojuslehdissä selvästi pullea. Periantit si- se tunnetaan Kaukasukselta ja Iranista Pohjois- jaitsevat naarasversoilla lyhyillä sivuhaaroilla. Intiaan ja Himalajalta Kiinaan ja Japaniin ulot- Niiden suojuslehtien köli on kovera ja selkälius- tuvalta vyöhykkeeltä. Sammal tunnetaan myös ka hieman pienempi tai samankokoinen kuin Pohjois-Afrikasta ja Etelä-Afrikan vuoristoista kasvulehdissä. Periantti on litteä, kapean kah- aina 2400 m korkeuteen saakka. Sitä tavataan vinsuodatinpussin muotoinen. Lehden laidoista myös Grönlannissa, Islannissa ja Atlantin saa- irtoaa joskus litteitä, monisoluisia itujyväsiä. rilla. Baltian maissa kalliosuomusammalta Eräiden taksonomien mukaan ainoa ero kal- tavataan Latviassa ja Liettuassa, mutta ei Vi- liosuomusammalen ja sen lähisukulaisen haa- rossa. Venäjällä sitä on Karjalan tasavallassa ja pasuomusammalen R. complanata välillä on nii- Murmanskin alueella. Tanskasta sitä ei tunneta. den suvullisissa versoissa: kalliosuomusammal Muualla Pohjoismaissa kalliosuomusammalen on kaksikotinen kun taas haapasuomusammal levinneisyys on painottunut alueen eteläosiin yksikotinen. Taksonomiasta ei kuitenkaan olla ja se on yleisin Norjassa. Suomessa kalliosuo- yksimielisiä. Vaikka usein on vaikea ratkaista musammal on harvinainen ja rajoittuu maan kumpaan lajiin näyte kuuluu, on suomalaissa eteläosaan. A, EH, PK. esiintymissä myös selviä eroja, joiden perusteella lajit on mahdollista erottaa toisistaan. Kalliosuo- Biologia musammal on usein hieman likaisen tumman Kaksikotisen kalliosuomusammalen suvullisia vihreä, kun taas haapasuomusammal on kirk- versoja tavataan usein, mutta itiöpesäkkeet ovat kaan vaalean kellanvihreä. Kalliosuomusamma- harvinaisia. Itiöt ovat suhteellisen suuria, 25–30

222 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet µm. Lehtilaidoista kuroutuvat monisoluiset itu- tua esimerkiksi laajojen hakkuiden seurauksena. jyväset ovat yleisiä, ja paikallinen leviäminen Kasvustot ovat monesti pieniä, joten ne ovat tapahtuneekin niiden avulla. herkkiä pienillekin ympäristömuutoksille. On Kalliosuomusammalen kasvupaikat ovat kuitenkin merkkejä siitä, että mikäli kasvupai- yleisimmin puro- ja koskikivillä pärskevyö- kan olosuhteet pysyvät kalliosuomusammalelle hykkeessä, mutta joskus sammal kasvaa myös edullisina, se saattaa säilyä samoilla sijoillaan valuvetisillä kallioseinämillä. Lähisukuinen jopa satoja vuosia. haapasuomusammal voi kasvaa samanlaisilla kasvupaikoilla, mutta se sietää paremmin kui- Uhanalaisuus Euroopassa vumista ja kasvaa näin ollen avoimemmilla ja EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC kuivemmillakin paikoilla. Lisäksi haapasuomu- Kalliosuomusammalen taksonominen asema ei sammal kasvaa yleisesti puiden rungoilla, kun ole täysin vakiintunut, joten sen esiintyminen taas kalliosuomusammalta ei ainakaan Pohjois- Euroopassa tunnetaan puutteellisesti, eikä sen maissa ole tavattu epifyyttinä. uhanalaisuutta ole kaikissa maissa arvioitu. Ruotsissa ja Norjassa lajilla on elinvoimainen Seuralaislajit kanta. Venäjällä Karjalan tasavallassa se on vaa- Suomalaisilla kasvupaikoilla kalliosuomusam- rantunut ja Murmanskin alueella harvinainen. malen seurassa on tavattu paasisammalia Schis- Baltiassa laji on luokiteltu Liettuassa vaarantu- tidium spp., hiirensammalia Bryum spp., haa- neeksi ja Latviassa harvinaiseksi. Saksassa sen pasuomusammal, sirokorallisammal Ptilidium tilanne on arvioitu puutteellisesti tunnetuksi. pulcherrimum ja kalliopunossammal → Porella Tšekissä ja Unkarissa se on erittäin uhanalai- cordaeana. Muualla sen seurassa on tavattu myös nen. isokämmensammal Tritomaria quinquedentata, ketjusammal Lejeunea cavifolia, kalkkikinnas- Suojelu sammal Scapania calcicola ja ituhammassammal Tampereen Peltolammin ja Enon Kolvanan- Leiocolea heterocolpos. uuron esiintymät ovat luonnonsuojelualueilla. Viialan Kolunpää ja Lammin Savijärven esiin- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tymät ovat Natura 2000 -alueilla, mutta muut Kalliosuomusammalesta tunnetaan kaikkiaan löytöpaikat ovat suojelemattomia. kymmenen esiintymää. Näistä yksi vanha on Kalliosuomusammalen säilymisen edellytyk- Ahvenanmaalta (Saltvik 1876, 1878) ja täältä senä on, että sen kasvupaikat pysyvät muuttu- sammalen katsotaan hävinneen, kahdeksan mattomina tai ainakin lajin kannalta sopivina. esiintymää on Etelä-Hämeestä Pirkanmaalta Padasjoen Kaukilan Myllypuron esiintymä ra- ja Kanta-Hämeestä ja yksi esiintymä Pohjois- jattiin erityisesti suojeltavan lajin esiintymänä ja Karjalasta (Eno 1970). Merkillepantavaa on, et- sen ympäristöä raivattiin viereisen tontin raken- tä ainakin kaksi vanhaa tunnettua esiintymää tamisen vuoksi 2000-luvun alussa, mutta ainakin on säilynyt samoilla sijoilla toista sataa vuotta: parin vuoden jälkeen raivaamisesta sammalen Padasjoen Kaukilankosken esiintymä vuodelta tilanne näytti olevan ennallaan. Riittävä rajaus ja 1866 oli voimissaan vielä 1993 ja on sen jälkeen varovaisesti suoritetut raivaustoimenpiteet eivät säilynyt alueen perkauksesta huolimatta. Sa- siten vaarantane lajin säilymistä. Esiintymien ti- moin Kuhmalahden Vehkajoen esiintymä on laa tulee kuitenkin seurata ja suojelemattomat säilynyt vuodesta 1866 ainakin vuoteen 2002. esiintymät rajata ja suojella. Myös Tampereen Peltolammin (1962, 2000) ja Viialan Kolunpään (1970, 2002) esiintymät ovat Synonyymit säilyneet kymmeniä vuosia. Radula complanata (L.) Dumort. subsp. lindenber- Vesirakentaminen on aiheuttanut kalliosuo- giana (Gottsche ex C.Hartm.) R.M.Schust. musammalen uhanalaisuuden. Kalliosuomu­ sammalen esiintymiä uhkaavat purojen ja kos- Kirjallisuus kien rakentaminen ja perkaus. Myös kaivostoi- Damsholt 2002, Paton 1999 minta voi uhata joitakin esiintymiä. Ympäröivän puuston hakkuut voivat muuttaa paikan avoi- Viittaus meksi ja kuivemmaksi. Lisäksi yläpuolisten ve- Laaka-Lindberg, S. 2009: Radula lindenbergiana sien laatu ja purojen virtaamat saattavat muut- – vaarantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 223

Rhabdoweisia crispata (Dicks. ex With.) Lindb. kolokärpänsammal, tandad knottmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c Heimo: Rhabdoweisiaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen vaan esiintyy useimmiten hap- Kolokärpänsammal on pysty, 1–2 cm mittainen pamalla silikaattialustalla. kärkipesäkkeinen lehtisammal, joka muodostaa kallionkoloihin pieniä peittomaisia kasvustoja. Seuralaislajit Lehdet ovat tasasoukkia, tylpästi suippenevia Kolokärpänsammalen seu- ja kuivana sykkyrälle kiertyneitä. Keskisuoni ralaislajeihin kuuluvat mm. on leveähkö ja ulottuu lehden kärkeen. Leh- tummauurnasammal Amphi- tisolut ovat pieniä, 10–15 μm ja pyöristyneen dium lapponicum, kalliotöp- kulmikkaita. Itiöpesäke on pyöreähkön soikea, pösammal Cnestrum schisti, symmetrinen, kahdeksanviiruinen ja verraten kalliotorasammal Cynodonti- lyhytperäinen. Itiöt ovat kooltaan n. 20 μm, rus- um tenellum, pikkukiiltosam- keita ja heikosti papillikkaita. mal Isopterygiopsis pulchella, Lähilajistaan kalliokärpänsammalesta R. fu- riippusammalia Neckera spp., gax kolokärpänsammal eroaa kärkipuoleltaan hohtovarstasammal Pohlia sahareunaisten lehtien ja pesäkkeen suuvaruk- cruda, törmävarstasammal P. sen lyhyiden ja tylppien hampaiden perusteella. proligera, kolokiiltosammal Kalliokärpänsammalella lehdet ovat ehytlaitai- Pseudotaxiphyllum elegans, sia tai enintään hieman nyhäisiä ja suuvarus- aarnisammal Schistostega pen- hampaat ovat lähes lankamaisia. Kolokärpän- nata, pikkuraippasammal sammalen voi sekoittaa myös samankokoisiin Anastrophyllum minutum, korpipaanusammal töppösammaliin Cnestrum spp., mutta niillä Calypogeia integristipula, lovisammalia Lophozia lehtisolujen pinta on vahvasti nystyräinen ja spp. sekä suikalesammal Metzgeria furcata. suuvarushampaat hyvin kehittyneitä. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Levinneisyys Kolokärpänsammalella on Suomessa yhteen- Kolokärpänsammalen levinneisyysalue on laa- sä 17 esiintymää, joista 12 on nykyesiintymiä. ja ulottuen pohjoiselta pallopuoliskolta paikoin Ahvenanmaalta on kaksi vanhaa havaintoa tropiikkia myöten aina Andeille eteläisellä pal- 1800-luvulta, mutta vuonna 2001 löydettiin lonpuoliskolla. Euroopassa levinneisyysaluee- uusi esiintymä Sundin Ängsbergeniltä. Var- seen kuuluvat etenkin Keski-Euroopan vuoristot sinais-Suomessa kolokärpänsammal tunne- ja mereiset luoteisosat. Baltiassa laji tunnetaan taan Piikkiön Haukkavuorelta (1991, 2000) ja ainoastaan Latviasta. Venäjältä Suomen lähi- Satakunnasta Punkalaitumen Myllyvuorelta alueilta sitä ei ole löydetty. Pohjoismaissa laji (2005). Etelä-Hämeen kallioilta lajia on löy- puuttuu Tanskasta. Ruotsissa se on keskittynyt detty viime vuosina viidestä paikasta: Noki- etelä- ja keskiosiin, etenkin mereiselle länsiran- an Lapinvuorelta, Vesilahden Koivistalholta, nikolle. Norjassa laji on yleinen maan länsiosas- Tampereen Haiharasta ja Koivuvuoresta sekä sa, mutta muualla harvinainen. Suomessa sitä Kurun Ilveskolusta. Pohjois-Savosta sammal on harvinaisena Oulun Pohjanmaalle saakka. A, on tunnettu Iisalmen Palosvuorelta (1945), V, St, EH, PS, KP–OP. Karttulan Ohenmäestä (2000), ja se löytyi äs- kettäin (2004) myös Savonrannan Kakonvuo- Biologia relta. Keski-Pohjanmaan esiintymä on Kaus- Kolokärpänsammal on yksikotinen ja tuottaa tisen Pööskalliolla (2002). Kainuussa sammal yleensä runsaasti itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pie- kasvaa Puolangan Siikavaaralla (1990). Kii- niä, joten sammalen leviämiskyky lienee hyvä. mingin (OP) Kulokalliolla (1967, 1974) kolo- Lievästi mereisenä lajina kolokärpänsammal kärpänsammal on ilmeisesti hävinnyt kilpai- vaatii tasaisen kosteaa pienilmastoa. Kasvupaik- lussa muille lajeille. koja ovat jyrkänteiden ja rotkojen kallioseinä- Kallionedustojen avohakkuut lienevät suu- mät, joiden suojaisissa, maapeitteisissä raoissa, rin uhka kolokärpänsammalelle: kasvupaikat halkeamissa ja onkaloissa laji viihtyy. Kolokär- voivat muuttua lisääntyneen paisteen ja tuu- pänsammal ei ole erityisemmin kalkinsuosija, len vuoksi sille liian kuiviksi. Myös kallioi-

TH Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 225 den louhinta voi uhata kolokärpänsammalen Kolokärpänsammalen suojelemattomat esiin- esiintymiä. Pieni ja harva kanta on lisäksi altis tymät tulee suojella luonnonsuojelualueina tai satunnaistekijöille, kuten kalliokiipeilyn aiheut- rajata erityisesti suojeltavan lajin kasvupaikkoi- tamalle kulutukselle. na. Lajistollisesti arvokkaimmilla esiintymillä (esim. Haiharan pahta Tampereella ja Pööskallio Uhanalaisuus Euroopassa Kaustisella) on muitakin merkittäviä suojeluar- EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC voja. Muulta osin kolokärpänsammalen menes- Kolokärpänsammal ei ole uhanalainen Euroo- tyminen maassamme on paljolti riippuvainen passa. Norjassa ja Ruotsissa sammalen kanta kallionedustojen oikeasta metsänkäsittelystä: on elinvoimainen. Saksassa kolokärpänsammal annettuja määräyksiä ja ohjeita tulee noudattaa. on silmälläpidettävä ja Puolassa puutteellisesti Lajia kannattaa edelleen etsiä sopivilta kallioilta tunnettu. eri puolilta maatamme. Tunnettujen esiintymien tilaa tulee seurata. Suojelu Piikkiön Haukkavuori kuuluu Natura 2000 - Synonyymit alueeseen, samoin Savonrannan Kakonvuoren Rhabdoweisia denticulata (Brid.) Bruch. & Schimp. esiintymä. Nokian Lapinvuoren esiintymä on R. kusenevae Broth. alueen luonnonsuojelualueen sisäpuolella. Puo- langan esiintymä on luonnonsuojelualueella. Kirjallisuus Kiimingin esiintymä kuuluu soidensuojeluoh- Störmer 1969 jelman rajaukseen. Kuusi nykyesiintymää on suojelematta, mikä on varsin paljon vähäisestä Viittaus tunnetusta kannasta. Parnela, A. 2009: Rhabdoweisia crispata – erittäin uhanalainen.

Rhizomnium andrewsianum (Steere) T.J.Kop. napalehväsammal, polarrundmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • vastuulaji • D2 Heimo: Cinclidiaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Levinneisyys Napalehväsammal on pienikokoinen 1–3 cm Napalehväsammal kuuluu sir­ mittainen, tiiviinä mättäinä kostealla mine- kumarktisten sammalten ryh- raalimaalla kasvava kärkipesäkkeinen lehti­ mään. Sen päälevinneisyysalue sammal. Koko kasvi on punertava, ja varsi on on pohjoisilla puuttomilla tund- voimakkaan punainen. Versot ovat pystyjä ja ra-alueilla tai etelämpänä vastaa- luonteenomaisesti mutkaisia. Lehdet ovat pyö- vissa vyöhykkeissä vuoristoissa. reitä, kosteana siirottavia, keskisuoni ei ulotu Vain muutama löytöpaikka on lehden kärkeen saakka. Juurtumahapsia syn- pohjoisen havumetsävyöhyk- tyy vain lehden hankoihin. Itiöpesäkkeet ovat keen alueelta. Se tunnetaan mo- lieriömäisiä, vaakasuoria tai nuokkuvia. Suu- nin paikoin Pohjois-Amerikassa varushampaat ovat kellertäviä, ja niissä on lu- Alaskasta, Kanadan pohjoisosis- kuisia lamelleja. ta ja Grönlannin länsirannikolta. Napalehväsammal ja kuusamonlehväsam- Pohjoisimmassa Siperiassa löy- mal → R. gracile ovat samankokoisia ja sukunsa töjä on Ob-joelta Tšuktšien nie- pienimmät meillä esiintyvät lajit. Kuusamon- mimaalle, missä se on yleinen. lehväsammalen lehdet ovat soikeita, joskus Eteläisimmät löydöt kuitenkin pyöreitä. Juurtumahapsia syntyy paitsi lehden ovat Baikal-järven länsipuolelta. Euroopassa se hankoihin myös varrelle lehtien välisille alueil- tunnetaan Huippuvuorilta ja Islannista, Venä- le. Kuusamonlehväsammal kasvaa paljastuneel- jällä sammalta on Murmanskin alueella. Baltian la turpeella lettomaisilla soilla. Sen itiöpesäke maissa sitä ei tavata. Norjassa sammal kasvaa on pallomainen ja nuokkuva, ja suuvarusham- Länsi-Ruijassa. Ruotsissa se tunnetaan kahdes- paat, joissa lamelleja on vähemmän kuin 20, ta pohjoisimmasta maakunnasta, Torniojärven ovat ruskeita. seudulla kosteilla lievästi kalkkipitoisilla paljak-

226 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet TH kavyöhykkeen alueilla napalehväsammal ei ole Seuralaislajit harvinainen. Suomesta on vain kaksi havaintoa Suomessa napalehväsammalen seuralaislajei- maan pohjoisosista. Ks, EnL. na on havaittu hohtovarstasammal Pohlia cru- da, kangaskarhunsammal Polytrichum juniperi- Biologia num, metsäkamppisammal Sanionia uncinata, Napalehväsammal on yksikotinen, mutta sen kalvaskuirisammal Straminergon stramineum, leviämismahdollisuudet ovat huonot, koska rimpisirppisammal Scorpidium revolvens, seitti­ itiöpesäkkeitä ei Suomesta tunneta. Itiöpesäk- sammal Blepharostoma trichophyllum, kirsisam- keellisenä napalehväsammal tunnetaan vain mal Pleurocladula albescens ja isokämmensam- muutamasta paikasta Siperiasta ja Pohjois- mal Tritomaria quinquedentata. Amerikasta. Napalehväsammal on kuitenkin monilla kasvupaikoillaan runsas kasvi, joka vain Kannan kehitys ja uhanalaisuus pienuutensa vuoksi on jäänyt huomaamatta. Lä- Napalehväsammalelle sopivia kasvupaikkoja hilevintä tapahtunee lehden ja varsien palasten on Suomessa niukasti, ja se on löydetty vain välityksellä. kahdesti. Kuusamosta Oulangan biologisen Napalehväsammal kasvaa kostealla mine- aseman läheltä (1967) napalehväsammal löy- raalimaalla puuttomalla tundralla, etelämpänä tyi maantien varren ojapenkereeltä, mistä sitä mahdollisesti ihmisen paljastamalla mineraa- on turhaan myöhemmin etsitty, ja esiintymä limaalla kuten ojapenkoissa. Suomen toinen lieneekin hävinnyt. Enontekiön Kilpisjärvel- kasvupaikka oli ilmeisesti tienvarren oja kalk- tä laji on kerätty alapaljakalta Jehkastunturin kipitoisella maalla. Toinen kasvupaikka on kos- länsirinteeltä (1988, 2005). tean puronvarren kalliohyllyllä, matalan kallio- Uhanalaisuuden syynä on tien rakentami- seinämän tyvellä suojaisessa onkalossa lievästi nen. Harvojen pienten esiintymien suurimpa- kalkkipitoisella alustalla. Pohjois-Amerikassa na uhkana lienevät erilaiset satunnaistekijät. napalehväsammal kasvaa kosteissa kallionrako- Tunturisammalta voi uhata myös ilmaston sissa, ruutumaiden painanteissa, kostealla maal- lämpenemisen aiheuttamat ympäristömuu- la jokien läheisyydessä, avoimilla suoalueilla ja tokset. kukkuloiden tundrarinteillä. Kirjallisuustiedot Skandinaviasta ja Huippuvuorilta kertovat sa- Uhanalaisuus Euroopassa manlaisista kasvupaikoista. EUR: LC, EST: -, NOR: DD, SWE: NT

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 227 Päälevinneisyysalueellaan kasvi tuskin on uhan- ristöistä. Jehkastunturin esiintymän säilyminen alainen. Jos siihen on osattu kiinnittää huomiota, on varmistettava. uusia havaintoja on kertynyt runsaasti. Norjas- sa ja Islannissa napalehväsammal on luokiteltu Synonyymit puutteellisesti tunnetuksi ja Ruotsissa silmällä- Mnium andrewsianum Steere pidettäväksi. Kirjallisuus Suojelu Bowers & Koponen 1969, Cronberg 1998k, En- Kuusamon hävinnyt kasvupaikka on Oulangan gelmark 1974, Koponen 1973, 1977, 1979, Kopo- kansallispuiston alueella. Enontekiön Jehkas- nen & Afonina 1992, Smirnova 1966 tunturin esiintymä kuuluu rantojensuojeluohjel- man alueeseen, mutta sitä ei ole suojeltu millään Viittaus tavoin. Tunnettujen esiintymien tila tulee selvit- Koponen, T. 2009: Rhizomnium andrewsianum tää, ja lisäksi lajia tulee etsiä sopivista elinympä- – äärimmäisen uhanalainen.

Rhizomnium gracile T.J.Kop. kuusamonlehväsammal, liten filtrundmossa Vaarantunut VU vastuulaji • B1+2c, D2 Heimo: Cinclidiaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

puolin kookkaampi, ja lehtien reu- napalle on vahvempi. Lettolehvä- sammal on yksikotinen, joten sillä on usein itiöpesäkkeitä.

Levinneisyys Kuusamonlehväsammal kuuluu sirkumboreaalisten sammalten ryhmään. Päälevinneisyysalue on pohjoisella havumetsävyö- hykkeellä. Se tunnetaan Pohjois- Amerikassa Alaskasta ja Kana- dasta, mutta näyttää välttävän mantereen mereisiä länsi- ja itä- osia. Muutama kasvupaikka tun- RV netaan itäisimmästä Siperiasta ja Tunnistaminen Tšuktšien niemimaalta. Toistaiseksi sitä ei ole il- Kuusamonlehväsammal on pienikokoinen 1–3 moitettu Siperian muista osista eikä Venäjän Eu- cm mittainen ja hento, tiiviinä peitteenä tai yk- roopan alueelta. Kirjallisuudessa mainittu tieto sittäin muiden sammalten seassa paljastuneella Norjasta on virheellinen. Suomen kasvupaikka turpeella kasvava kärkipesäkkeinen lehtisam- on nykytietämin ainoa Euroopassa. Ks. mal. Sammal on vihreä, ja vanha varsi ruskeh- tava tai musta. Versot ovat pystyjä. Lehdet ovat Biologia soikeita tai lähes pyöreitä, kosteana siirottavia. Kaksikotisen sammalen leviämismahdollisuu- Juurtumahapsia syntyy sekä lehden hankoihin det ovat huonot. Itiöpesäkkeitä ei Suomesta että varrelle lehtien väliin. Itiöpesäkkeet ovat tunneta, mutta niitä on löydetty Pohjois-Ame- lähes pallomaisia ja nuokkuvia. Suuvarusham- rikasta. Lähilevintä tapahtunee lehden ja varsien paat ovat ruskeita ja niissä on alle 20 lamellia. palasten välityksellä. Kuusamonlehväsammalen ja samankokoisen Herbaarionäytteiden esitetietojen perusteella napalehväsammalen → R. andrewsianum erot- kuusamonlehväsammal kasvaa Pohjois-Ameri- tavat tuntomerkit on selostettu viimemainitun kassa märillä paljakkaniityillä, soistuneilla jär- lajikuvauksessa. Ainoa toinen sammal, johon venrannoilla ja karurämeiden painanteissa. Se kuusamonlehväsammalen voi sekoittaa, on let- kasvaa paljastuneella turpeella polkujen varsil- tolehväsammal R. pseudopunctatum. Se on kaikin la ja esimerkiksi hirven polkaisun paljastamissa

228 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet paikoissa lettorämeillä. Suomen ainoan kasvu- Kuusamonlehväsammalen uhanalaisuutta Eu- paikan ympäristöä ei näytteissä ole mainittu. roopassa ei ole arvioitu. Päälevinneisyysalueel- laan Pohjois-Amerikassa kasvi tuskin on uhan- Seuralaislajit alainen. Seuralaislajeista ei ole tarkkaa tietoa, mutta ne lienevät tavallisia rämeiden ja muiden soistu- Suojelu mien sammalia. Suomesta kerätyssä näytteessä Jäkälävuoman kasvupaikka on Oulangan kan- sammalta on vain yksittäisiä versoja. sallispuiston alueella. Esiintymäpaikka on py- rittävä paikallistamaan. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kuusamonlehväsammalen esiintyminen Vaikka Suomessa on kuusamonlehväsammalel- maassamme tulee selvittää tarkemmin: sitä tulee le sopivia kasvupaikkoja, se on löydetty vain etsiä sopivista elinympäristöistä Pohjois-Suo- kerran Kuusamon Jäkälävuomasta (1967). Uts- mesta. Koska kuusamonlehväsammal kuvattiin joen Kevolta (1974) kerätty ja kuusamonlehvä- lajina vasta 1973, museoiden Pohjois-Suomesta sammaleksi määritetty näyte on myöhemmin tallennetut lettolehväsammalnäytteet tulee tar- osoittautunut lettolehväsammaleksi. Samoin kistaa, jotta kokonaiskuva lajin levinneisyydestä tieto Enontekiön Lapista on virheellinen. tarkentuisi. Kuusamonlehväsammalelle luonteenomaiset elinympäristöt ovat pahoin taantuneet soiden Synonyymit ojituksen ja metsien käsittelyn myötä. Pieniin Mnium koponenii H. Crum populaatioihin kohdistuvat satunnaistekijät uhkaavat lajin säilymistä maassamme. Kuusa- Kirjallisuus mon Jäkälävuomassa saattaa uhkana olla myös Bowers 1980, Koponen 1973, Koponen & Afo- kuluminen. nina 1992

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR: NE, EST: -, NOR: -, SWE: - Koponen, T. 2009: Rhizomnium gracile – vaa- rantunut.

Rhodobryum ontariense (Kindb.) Kindb. kalkkiruusukesammal, kalkrosmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c, D2 Heimo: Bryaceae Lahko: Bryales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kalkkiruusukesammal on suurilehtinen kärki- on pitkäsuippuisempi ja lehden pesäkkeinen lehtisammal. Sen vanhana ruskea kärkikulma on 65–100˚, kalkki- varsi on 1–3 cm pitkä, ja ylemmät vihreät leh- ruusukesammalella 80–120˚. det ovat huomiota herättävän kookkaita. Varren Lehtoruusukesammalen lehti alemmat lehdet ovat pienikokoisia ja suomu- on myös säännöllisen soikea, maisia, ylemmät isokokoiset lehdet ovat soikei- kun kalkkiruusukesammalen ta, tyviosasta taakäänteisiä, lyhyesti suippoja ja lehden tyvi on suoraviivainen, muodostavat varren kärkeen runsaslehtisen ruu- mikä johtuu lehden reunan sukkeen. Itiöpesäkkeitä kehittyy useita samalle taakierteisyydestä. Keskisuoni varrelle. Pesäkeperä on kasvin muuhun kokoon ulottuu kalkkiruusukesamma- nähden huomattavan pitkä (noin 5 cm). lella useimmiten lehden kär- Kalkkiruusukesammal oli pitkään unohduk- keen tai on ulospistävä, lehto- sissa, ja se sisällytettiin lehtoruusukesammaleen ruusukesammalella se päättyy R. roseum. Niiden erot ovat kuitenkin selvät. ennen kärkeä. Kalkkiruusuke- Helpoimmin kalkkiruusukesammalen tunnis- sammalen lehden reunan taa- taa laskemalla ruusukkeen isokokoiset lehdet: kierteisyys näkyy selvästi leh- kalkkiruusukesammalella niitä on harvoin vä- den poikkileikkauksesta mikro- hemmän kuin 22, yleensä 22–50, lehtoruusuke- skoopilla, ja keskisuoni näyttää sammalella harvoin enemmän kuin 21. Lehden paljon vankemmalta johtuen muoto on erilainen: lehtoruusukesammalen lehti isommasta ja lehden selkäpuo-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 229 KS lella epidermiin asti ulottuvasta paksuseinäis- se tunnetaan muutamalta eteläiseltä kasvupai- ten solujen kimpusta. Lehtoruusukesammalen kalta. Sammal on meillä levinneisyytensä poh- lehden reuna on taakäänteinen, ja keskisuonen joisrajalla. V. ja epidermin väliin jää iso-onteloista solukkoa. Myös muutamilla metsälehväsammalilla Pla- Biologia giomnium spp. varren kärki voi olla ruusuke- Kalkkiruusukesammal on kaksikotinen, eikä mainen, mutta niillä on isokokoisia lehtiä varren siltä tunneta Suomesta itiöpesäkkeitä, joten alaosassa. leviäminen uusille kasvupaikoille on muualta tulevien itiöiden varassa. Kasvustot voivat levitä Levinneisyys paikallisesti maanalaisten rönsyjen välityksel- Kalkkiruusukesammal on katkonaisesti sirkum- lä. polaarinen ja esiintyy etupäässä lauhkeassa ja Kaikki maamme tunnetut kalkkiruusuke- lämpimänlauhkeassa vyöhykkeessä etenkin sammalen kasvupaikat ovat kalkkikallioita yhtä kalkkipitoisilla alueilla. Levinneisyys ulottuu lukuun ottamatta, joka sekin on kalkkivaikut- Japanista Kiinan, Himalajan ja Etelä-Siperian teinen tyynylaavakallio. Useimmat kasvupai- kautta Kaukasukselle ja Keski- ja Etelä-Euroop- kat ovat pienilmastoltaan lämpimiä ja valoisia paan. Monissa Keski-Euroopan ja Länsi-Eu- kallioketoja, mutta kasvupaikaksi mainitaan roopan maissa kalkkiruusukesammal on vasta myös kallioseinämät ja kalliopenkereet. Kalkki- melko äskettäin todettu jokseenkin yleiseksi. ruusukesammal kasvaa kallioiden humuksel- Levinneisyys ulottuu Italiaan ja Espanjaan saak- la tai soralla. Laji kasvaa tiiviinä mättäänä tai ka. Pohjois-Amerikassa lehtoruusukesammal on yksittäin muiden sammalten seassa. Suomessa paljon harvinaisempi ja pohjoisempi kuin kalk- sen kasvupaikat ovat kalkkipitoisella maalla tai kiruusukesammal, joka kasvaa Kanadan etelä- kalkkikallioiden ohuella humuskerroksella. osista ja Yhdysvaltojen itärannikolta Meksikoon asti. Tanskasta ja Norjasta sitä ei ole tavattu, eikä Seuralaislajit myöskään Venäjältä Suomen lähialueilta. Balti- Kalkkiruusukesammalen putkilokasviseuralai- assa sammalta on Virossa ja Latviassa. Ruotsis- siksi mainitaan Iniön Norrbystä mm. kataja Juni- sa kalkkiruusukesammal on harvinainen maan perus communis, keltamatara Galium verum, kiil- eteläisimpiä osia lukuun ottamatta. Suomessa tokurjenpolvi Geranium lucidum, verikurjenpolvi

230 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet G. sanguineum, mäkiminttu Satureja vulgaris ja soveliaat elinympäristöt ovat vähentyneet kalk- nyylähaarikko Sagina nodosa, ja Rymättylän Mus- kikallioiden louhimisen myötä. taluodosta mäkiarho Arenaria serpyllifolia, keto- maruna Artemisia campestris, kiiltokurjenpolvi ja Uhanalaisuus Euroopassa mäkirikko Saxifraga tridactylites. Sen sammalseu- EUR: LC, EST: R, NOR: -, SWE: LC ralaisia ovat avoimilla kalliopinnoilla viihtyvät Kalkkiruusukesammal ei ole uhanalainen Eu- ketohavusammal Abietinella abietina, kalkkikar- roopassa. Se on luokiteltu harvinaiseksi Virossa. vasammal Ditrichum flexicaule, lastusammal Keski-Euroopassa se on äärimmäisen uhanalai- Reboulia hemisphaerica ja kalkkikiertosammal nen mm. Luxemburgissa. Tortella tortuosa. Varjoisammalla Torholan kas- vupaikalla seuralaisena ovat isoruostesammal Suojelu Anomodon viticulosus, pikkuruostesammal A. Iniön kasvupaikka on luonnonsuojelualueella ja longifolius, etelänhaivensammal → Cirriphyllum mukana Metsähallituksen ja WWF:n Life-hank- tommasinii, ketopartasammal Syntrichia ruralis keessa. Lohjan Torholan luola on rauhoitettu ja kimmelsammal Taxiphyllum wissgrillii. Kaik- luonnonsuojelualueeksi. Karjalohjan ja Rymät- ki sammalseuralaislajit ovat kalkinvaatijoita tai tylän esiintymiä ei ole suojeltu. vähintään kalkinsuosijoita. Koska kalkkiruusukesammalen kasvupaik- koja tunnetaan vain viisi, joista niistäkin yksi Kannan kehitys ja uhanalaisuus lienee tuhoutunut, on suojelun tarve merkittävä: Kalkkiruusukesammalen tunnettuja kasvupaik- kaikki esiintymät tulee suojella erityisesti suojel- koja maassamme on vain viisi. Varhaisin näyte tavan lajin suojelualueena. Sammalta kannattaa on vuodelta 1900 Lohjalta ”SOLhemmetin”, S. edelleen etsiä Etelä-Suomen muilta kalkkialu- O. Lindbergin kesäasunnon pohjoispuolelta. eilta. Nykyisten kasvustojen tilaa tulee seurata. Paikka on nykyään lähes Lohjan keskustaa, ja Lisäksi kasvimuseoiden lehtoruusukesammal- esiintymä on ilmeisesti hävinnyt kalkinlouhin- kokoelmat tulee tarkistaa lajin levinneisyysku- nan takia. Muut löytöpaikat ovat Iniön Leham- van täydentämiseksi. nissa (2001), jossa on kolme erillistä kasvustoa muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan, Synonyymit Rymättylässä reilun hehtaarin kokoisella Musta- Rhodobryum spathulatum (Hornsch.) Pócs luodolla (1989), Karjalohjan Pellonkylällä (1991) ja Lohjan Torholan kalkkikiviluolalla (2001). Kirjallisuus Kalkkiruusukesammalen uhanalaisuuden Frahm 1979, Iwatsuki & Koponen 1972, Ochyra syiksi mainitaan kaivostoiminta ja rakentami- & Szmajda 1985, Orbán & Pócs 1976 nen. Sammalen kasvustot nykyesiintymissä ovat hyväkuntoisia, joskin pienialaisia. Niitä uhkaa- Viittaus via tekijöitä ovat rakentamisen ja kaivostoimin- Koponen, T. 2009: Rhodobryum ontariense – nan ohella kasvupaikkojen hidas umpeenkasvu, erittäin uhanalainen. metsän hakkuut tai maaston kuluminen. Lajille

Riccia beyrichiana Hampe ex Lehm. & Lindenb. etelänhankasammal, stor rosettmossa Vaarantunut VU A1c+2c Heimo: Ricciaceae Lahko: Ricciales Luokka: Marchantiopsida

Tunnistaminen Etelänhankasammal on pienehkö 8–15 mm pitkä Muut hankasammalet ovat kapealiuskaisem- ja 2–3 mm leveä maassa halkaisijaltaan 0,8–2,4 pia ja pieni-itiöisempiä. Muiden lajien itiöt ovat cm ruusukkeina kasvava harmahtavan vaaleah- halkaisijaltaan alle 100 µm. Suvun yleisimmän kon vihreä maksasammal. Toisinaan ruusukkeet lajin ruusukehankasammalen R. sorocarpa tun- muodostavat tiiviitä parin neliödesimetrin laa- nistaa lähes koko sekovarren mittaisesta syvästä juisia ryppäitä. Paksu sekovarsi on vain 2,5–4 pitkittäisuurteesta. Samantapaisen harvinaisen kertaa paksuuttaan leveämpi. Etelänhankasam- pelto­hanka­sammalen → R. bifurca sekovarressa mal on hankasammalistamme suurikokoisin ja on yleensä oranssia väriä. Yleisellä ojahanka- suuri-itiöisin (95–120 µm). sammalella R. glauca sekovarsi on puolestaan

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 231 litteämpi: 4–5 kertaa paksuuttaan leveäm- pi. Lisäksi ojahanka­ sammal kasvaa yleensä pelloilla ja joutomailla ja hyvin harvoin kalli- oilla. Hankasammalten­ suku on hankala, ja ko- ko suvun suomalaisten näytteiden määritysten oikeellisuus on tarpeen käydä tarkoin läpi.

Levinneisyys Etelänhankasammal on yleislevinneisyydeltään atlanttis-mediterraani­ KS nen. Se tunnetaan poh- joisen pallonpuoliskon lauhkeilta ja viileiltä jaalla maalla paahteisilla ja joskus myös puo- alueilta Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja livarjoisilla kohdilla. Sammal lienee hyötynyt Pohjois-Afrikassa suosien mereisiä seutuja. Se laidunnuksesta. Se viihtyy hyvin poluilla. Ete- puuttuu lähes kokonaan Kaakkois-Euroopasta länhankasammalen mainitaan kasvavan joskus ja on hyvin paikoittainen Itä- ja Keski-Euroo- myös järvien ja jokien rannoilla, mutta Suomes- passa. Lännessä levinneisyys ulottuu Azoreilta sa se lienee havaittu rannoilla vain kallioilla. Pyreneitten niemimaata myötäillen eteläiseen Etelänhankasammal on monivuotinen, mutta Fennoskandiaan,­ Färsaarille ja Islantiin. Balti- useimmiten kesällä kuivuuteen kuoleva. Sam- asta lajia ei tunneta, mutta siitä on muutamia mal on esiintymis­paikoillaan niukka, mutta joi- löytöjä Venäjältä Karjalan tasavallasta Laatokan takin melko runsaitakin esiintymiä tunnetaan. Karjalasta. Pohjoismaissa sammal on paikoit- Etelän­hankasammal on esiintymisessään oikul- tainen Tanskassa, Etelä-Ruotsissa ja -Norjassa. linen ja voi ilmaantua paikalle häiriön kuten Pohjoisimmat esiintymät Pohjois-Ruotsissa ja esimerkiksi puuston hakkuun jälkeen. Nuoria Norjan Tromssassa ovat varsin erillisiä muusta versoja näkee loppukesällä ja syksyllä sateiden levinneisyysalueesta. Suomesta etelänhanka­ ­­ jälkeen. sammalta on tavattu maan etelä- ja itäosasta. A, V, EH, ES, PK. Seuralaislajit Tyypillisiä seuralaislajeja ovat hienojakoisella Biologia kalkkivaikutteisella maalla viihtyvät ruusuke­ Yksikotinen etelänhankasammal tuottaa yleensä hankasammal ja harvinainen lastusammal Re- itiöitä, jotka muodostuvat sekovarren sisäisissä boulia hemisphaerica sekä monet paljaan maan itiöpesäkkeissä ja leviävät vasta sekovarren rik- lehtisammalet. kouduttua. Itiöt ovat kookkaita, ja niitä muo- dostuu, kuten kaikilla hankasammalilla,­ melko Kannan kehitys ja uhanalaisuus vähän. Itiöt säilyttävät maassa itävyytensä vuo- Suomesta tunnetaan 53 etelänhankasammalen sikymmeniä. Hankasammalet­ saattavat myös kasvupaikkaa, joista 31 on nykyesiintymiä. Eni- lisääntyä kasvullisesti sekovarren palasista. ten lajia on löydetty Ahvenanmaalta, lähes 30 Nuoret versot kasvavat nopeasti aikuisiksi ja paikalta (Eckerö, Geta, Hammarland, Jomala, itiöitä tuottaviksi. Etelänhankasammal, kuten Lemland, Saltvik, Sund), joista tuoreita havain- muutkin hankasammalet, ei liene kovinkaan toja on noin kymmeneltä paikalta, mutta lajia tehokas leviämään uusille paikoille. Levinnän lienee siellä huomattavasti enemmän. Toinen arvellaan tapahtuvan pääasiassa isojen eläinten, selvä keskittymä on Varsinais-Suomessa Lohjal- nisäkkäiden ja lintujen, mukana. la, jossa on kahdeksan nykyesiintymää. Muualta Etelänhankasammal on kalkinsuosija. Kasvu­ Varsinais-Suomesta on yksittäisiä löytöjä: Kar- paikat ovat useimmiten kalkkikallioita ja emäk- jalohja (kolme paikkaa, havaintoja 1879–2004), sisiä tai vain lievästi happamia liuskekallioita Dragsfjärd (1994), Iniö (1990), Karjaa (2004), ja kallioketoja. Kasvupaikoilla tavataan useim- Korppoo (2 paikkaa 1994), Nauvo (1998), Perniö miten myös muita uhanalaisia sammal- tai (1991, 2003), Raisio (1968), Suomusjärvi (2000) ja jäkälä­lajeja. Etelänhankasammal kasvaa runsas­ Vihti (1941). Etelä-Hämeestä on varmistamaton humuksisella, mielellään hiekan­sekaisella pal- havainto Ruovedeltä (1959). Laji on löydetty

232 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet myös Etelä-Savosta Rantasalmelta Säyneveden Suojelu rannalta 2004. Etelänhanka­ sammalen­ löytö- Pääosa esiintymistä Ahvenanmaalla on suojelu- paikka Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä (1985) alueiden ulkopuolella. Varsinais-Suomessa hie- sijaitsee sammal­lajistoltaan erikoislaatuisella man yli puolet tunnetuista esiintymispaikoista metadiabaasi­alueella. Itäisen Suomen löytöpai- on erilaisilla luonnonsuojelualueilla, Natura 2000 kat ovat selvästi lounaisesta levinneisyydestä -alueilla tai valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin­ erillisiä. Ne liittynevät levinneisyydeltään Laa- ostetuilla alueilla. Rantasalmen esiintymä kuu- tokan Karjalan kasvupaikkoihin. luu Natura 2000 -ohjelman alueeseen. Ruoveden Kannan kehitystä on etelänhankasammalen ja Tohmajärven esiintymiä ei ole suojeltu. Useat oikullisuuden vuoksi vaikea arvioida. Sopivien suojelemattomat esiintymät ovat arvokkailla kasvupaikkojen määrä on vähentynyt laidun- luontokohteilla, jotka on syytä suojella. nuksen loppumisen, kallioiden louhinnan, ra- Nykyesiintymien laajuus tulee selvittää ja nii- kentamisen ja elinympäristöjen umpeenkasvun den tilaa seurata. Lajilla lienee useita löytymät- (mm. vesakoitumisen ja puustottumisen) vuok- tömiä kasvupaikkoja myös Manner-Suomessa, si. Lisäksi ilman­saasteiden aiheuttama maape- joten sitä kannattaa edelleen etsiä sopivista elin- rän happa­moituminen ja lannoitteiden käytön ympäristöistä. Monet kasvupaikat tarvitsevat aiheuttama typen ja fosforin määrän lisääntymi- hoitoa: raivausta, niittoa, haravointia ja ajoittais- nen lienevät olleet lajille haitallisia. Esiintymiä ta laidunnusta. Kulottaminen saattaa olla lajille uhkaavat umpeenkasvu, kallioiden louhinta ja sovelias hoitotapa. rakentaminen. Synonyymit Uhanalaisuus Euroopassa Riccia lescuriana Austin EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC R. marginata Lindb. Etelänhankasammal ei ole Euroopassa uhan- alainen. Suomen lisäksi laji on uhanalaislistoilla Kirjallisuus Belgiassa, Saksassa, Puolassa, Italiassa ja Sar- Bomansson 1900, Damsholt & Hallingbäck diniassa sekä Venäjällä Karjalan tasavallassa. 1986 Lajilla lienee elinvoimainen kanta läntisessä Euroopassa. Viittaus Pykälä, J. 2009: Riccia beyrichiana – vaarantu- nut.

Riccia bifurca Hoffm. peltohankasammal, strandrosettmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Ricciaceae Lahko: Ricciales Luokka: Marchantiopsida

Tunnistaminen Peltohankasammal on pienehkö 3–7 mm pitkä ja 1–1,8 mm leveä, maassa halkaisijaltaan 0,5–1,5 cm ruusukkeina kasvava litteä- sekovartinen maksasammal. Seko­varren kärjessä on selvä lyhyt pitkittäisuurre. Väri on harmahtavan vaaleahkon vih- reä, vanhoissa osissa sanotaan olevan yleensä oranssia väriä. Sekovarren reunus on joskus punertava. Suvun yleisimmän lajin ruusukehankasammalen R. sorocarpa tunnistaa pidem- mästä, lähes koko sekovarren pituisesta syvästä pitkittäis­ TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 233 uurteesta. Peltohankasammal on vaikea erottaa wondraczekii, etelänlapiosammal Tortula subulata etelän­hanka­sammalesta → R. beyrichiana, jolla ja ojasykerösammal Weissia controversa. itiöt ovat isompia ja oranssi väri puuttuu ko- konaan. Ojahanka­sammal R. glauca muodostaa Kannan kehitys ja uhanalaisuus selkeämpiä, isompia ja usein haarovampia ruu- Peltohankasammalen levinneisyys Suomessa sukkeita. tunnetaan huonosti. Sammal on löydetty yh- teensä 11 paikalta ja näistä viidestä on nykyha- Levinneisyys vaintoja. Ahvenanmaan kaikki havainnot ovat Peltohankasammal esiintyy laajalti Euroopassa vanhoja. Laji on löydetty Saltvikin Kuggbölestä ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi se kasvaa Al- (1878), Kvarnbosta (1879) ja Hullbystä (1888), geriassa, Atlantin saarilla, Turkissa, Iranissa, Eckerön Storbystä (1892) ja Signilskäriltä (1939). Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Se muis- Varsinais-Suomen lähes kaikki esiintymät ovat tuttaa eurooppalaiselta levinneisyydeltään ete- Lohjan seudulta: Karjalohjan Karkalista (1903, länhankasammalta, mutta painottuu selvemmin 1920) sekä Lohjan Jantoniemestä (1999), Hie- maanosan etelä- ja kaakkoisosiin. Baltian maista taisista (2001) ja Paloniemestä (2003). Viimeksi tunnetaan monia peltohankasammalen esiinty- laji löydettiin Naantalin Kuparivuorelta vuonna miä. Venäjältä se tunnetaan Karjalan tasavallas- 2004. Pohjois-Karjalasta peltohankasammal on ta Aunuksen ja Laatokan Karjalasta. Tanskasta löydetty Tohmajärveltä (1998). laji puuttuu, mutta muualla Pohjoismaissa si- Uhanalaisuuden syyt ovat puutteellisesti tä on harvinaisena Ruotsin, Norjan ja Suomen tunnettuja. Sopivat kasvupaikat ovat ilmeisesti eteläosissa aina hemiboreaalisen vyöhykkeen vähentyneet tehokkaan metsäpalojen torjunnan pohjoisrajalle. Suomessa peltohankasammal on takia tai jääneet kesähuvila-asutuksen alle. Met- hyvin harvinainen maan eteläosissa. A, V, PK. sien laidunnuksen loppuminen on myös ollut haitallista elinympäristöjen kasvaessa umpeen. Biologia Elinympäristöjen laatu on heikentynyt ilman­ Peltohankasammal on yksikotinen, ja itiöitä saasteiden maaperää happamoittavan vaiku- muodostuu yleisesti. Itiöt ovat kookkaita n. tuksen takia. Merkittävimmät uhkatekijät ovat 70–90(-105) µm. Uusi kasvu voi alkaa kuivan umpeenkasvu ja rakentaminen. kauden ajaksi lepotilaan jääneistä versonkärjistä tai itiöistä. Itiöt säilyttänevät itävyytensä maassa Uhanalaisuus Euroopassa pitkään. Muiden kookasitiöisten hankasammal- EUR: LC, EST: LC, NOR: EN, SWE: LC ten tapaan kaukolevintä saattaa olla harvinaista, Peltohankasammal on taantunut Keski- ja Pohjois- vaikka lajin on todettu levinneen myös Eteläme- Euroopassa. Suomen ja Norjan lisäksi peltohan- ren saarille. Laji leviää laiduntavien nisäkkäiden kasammal on eurooppalaisilla uhanalaislistoilla­ tai lintujen mukana kasvu­paikalta toiselle. Latviassa, Belgiassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Peltohankasammal kasvaa Pohjois-Euroo- Sveitsissä, Itävallassa, Tšekissä ja Slovakiassa. La- passa – vanhasta tieteellisestä nimestä johde- jilla saattaa olla elinvoimainen kanta Ruotsin ja tun suomalaisen nimensä vastaisesti – yleensä Viron lisäksi varsinkin eteläisessä Euroopassa. avoimilla, ainakin kausikosteilla, mielellään hiekkaisilla mailla rannoilla. Joskus se on löy- Suojelu detty myös savisilta rannoilta ja ojan penkoilta. Yksi nykyisistä peltohankasammalen esiintymis- Suomessa peltohankasammal näyttää kasvavan tä on suojelualueella (Tohmajärvi). Karjalohjan useimmiten järvien tai meren läheisyydessä lius- vanha havainto lienee nykyisen Karkalin luon- kekallioiden aurinkoisilla rinteillä ohuella maal- nonpuiston alueelta. Sammalta tulee etsiä järjes- la. Peltohankasammal ei ole varsinainen kalkki- telmällisesti Ahvenan­maalta ja Lounais-Suomen sammal, mutta vaatinee kuitenkin vain lievästi liuske­alueilta ja suojella löydetyt esiintymät. Ny- hapanta kasvualustaa. Laji on monivuotinen, kyesiintymien tilaa tulee seurata. mutta yleensä keskikesällä ainakin näennäisesti kuivuuteen kuoleva. Suomessa populaatiot ovat Synonyymit nykyisin varsin pieniä, mutta lajin havaittavuus Riccia arvensis Austin kasvupaikalla vaihtelee vuodesta toiseen. Kirjallisuus Seuralaislajit Bomansson 1900, Damsholt & Hallingbäck 1986, Tyypillisiä seuralaislajeja ovat muut hankasam- Muñoz ym. 2004 malet kuten etelänhankasammal ja ruusukehan- kasammal. Muita seuralaisina meillä tavattuja Viittaus lajeja ovat mm. etelänresusammal Fossombronia Pykälä, J. 2009: Riccia bifurca – vaarantunut.

234 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Riccia cavernosa Hoffm. kolohankasammal, pösgaffelmossa Hävinnyt RE Heimo: Ricciaceae Lahko: Ricciales Luokka: Marchantiopsida

Biologia Kolohankasammal on yksikoti- nen, ja itiöitä muodostuu yleisesti syyskesällä. Kookkaat itiöt säilyt- tänevät maassa itävyytensä pit- kään. Kolohanka­ sammal­ levinnee pääasiassa vesilintujen matkassa ja mahdollisesti rannoilla laidun- tavien nisäkkäiden mukana tai veden välityksellä. Kolohankasammal kasvaa Pohjoismaissa useimmiten pal- jailla kosteilla hiekkaisilla tai liejuisilla lammikoiden, järvien, jokien ja meren rannoilla ajoittain TH tulvanalaisella maalla. Kasvupai- Tunnistaminen kat ovat kausittain kuivahtavia ja Kolohankasammal on maksasammal, joka muo- tavallisesti hyvin valoisia. Joskus dostaa kellertävän tai harmahtavan vihreitä le- laji on havaittu kosteilla pelloilla tai ojien pen- veitä ruusukkeita. Ne ovat halkaisijaltaan 0,5–3,5 koilla. Suomesta keruut ovat savensekaiselta cm. Sekovarsi on 2–2,5 mm leveä. Liuskojen reu- hiekalta hiekkakuopista, hiekkateiltä, kuivuvis- nat ovat toisinaan hieman punertavia. Sekovar- ta savilammikoista ja kuivuneilta soilta. Sammal resta tulee pesu­sieni­­mäinen, koska sen vanhat on kalkinsuosija tai Suomessa mahdollisesti jopa osat paisuvat, mutta pintakerroksen (epidermin) kalkinvaatija. Yksivuotinen kolohanka­sammal solut eivät kasva vastaavasti. Tällöin epidermi on hyvin herkkä kuivuudelle. Laji on nopeakas- tuhoutuu helposti, jolloin ilmaraot paljastuvat vuinen ja käy kehityskiertonsa läpi kesän kulu- ja sekovarresta tulee reikäinen. Tummanruskeat essa vajaassa kahdessa kuukaudessa. itiöt ovat kookkaita (60–100 µm). Muista hankasammalista vain rutahankasam- Seuralaislajit malen → R. huebeneriana sekovarsi on reikäinen. Seuralaislajeiksi mainitaan muissa Pohjoismais- Sen sekovarren vanhoissa osissa on punaväriä, sa uurrehankasammal R. canaliculata, ruusuke- ja sekovarsi on kapeampi ja itiöt ovat pienempiä hankasammal R. sorocarpa, ojahankasammal (55–70 µm) ja vaaleampia (kellanruskeita). R. glauca ja sorsansammal Ricciocarpos natans. Venäjällä tyypillisenä seuralaisena mainitaan Levinneisyys ekologialtaan samantapainen nuppusammal Kolohankasammalen levinneisyys on laaja, Physcomitrella patens. keskittyen lauhkeaan vyöhykkeeseen. Levinnei- syysalueeseen kuuluvat Eurooppa Islantia myö- Kannan kehitys ja uhanalaisuus ten, Atlantin saaret, Siperia, Kauko-Itä, Pohjois- Ahvenanmaalta on 12 löytöpaikkaa Eckeröstä ja Etelä-Afrikka sekä Pohjois-, Keski- ja Etelä- (1), Jomalasta (1), Saltvikista (8) ja Sundista (2), Amerikka. Venäjällä laji tunnetaan harvinaisena joista kaikista havainnot ovat 1800-luvun lopul- mm. Leningradin alueelta Karjalan kannakselta ta. Laji ei ilmeisesti ollut tuolloin Ahvenanmaal- ja Karjalan tasavallasta Aunuksen Karjalasta se- la harvinainen. Koska viimeisinkin havainto on kä Murmanskin alueelta entisen Sallan Kutsasta. 1800-luvun lopulta, laji on luokiteltu hävinneek- Baltian maista se tunnetaan Virosta ja Liettuasta. si, mutta Ahvenanmaan potentiaalisista kasvu- Kolohankasammalta on harvinaisena kaikissa paikoista suurin osa on kuitenkin tarkistamat- Pohjoismaissa, missä sitä on pääasiassa alueen ta. Kirjallisuustieto Varsinais-Suomesta lienee eteläosissa, mutta yksi havainto on Keski-Nor- virheellinen. jasta ja muutama Islannista. Suomessa lajia on Häviämisen syynä on mahdollisesti ollut ollut Ahvenanmaalla. A. avointen tulvarantojen häviäminen säännöste-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 235 lyn, ojitusten, rehevöitymisen ja laidunnuksen Suojelu loppumisen takia. Sopivat märät hiekka- ja sa- Kolohankasammalen vanhoista löytöpaikoista vikuopat lienee täytetty tai metsitetty. Nykyisin yksikään ei liene nykyisillä suojelualueilla. Ko- ei ilmeisesti muodostu riittävästi lajille soveli- lohankasammalta tulee etsiä soveliailta kasvu- aita kosteita kalkkipitoisia maapaljastumia. paikoilta etenkin Ahvenanmaalta, mutta myös muualta Etelä- ja Itä-Suomen kalkkiseuduilta. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: LC, NOR: VU, SWE: LC Synonyymit Kolohankasammal ei ole uhanalainen Eu- Riccia crystallina L. roopassa. Suomen ja Norjan lisäksi se on uhanalais­listoilla Liettuassa, Saksassa, Sveit- Kirjallisuus sissä, Itävallassa, Tšekissä, Slovakiassa, Espan- Bomansson 1900, Damsholt & Hallingbäck 1986, jassa ja Portugalissa, sekä Venäjällä Karjalan Muñoz ym. 2004 tasavallassa ja Leningradin ja Murmanskin alueilla. Sammal lienee taantunut koko levin- Viittaus neisyyssalueellaan. Pykälä, J. 2009: Riccia cavernosa – hävinnyt.

Riccia ciliata Hoffm. ripsihankasammal, hår-rosettmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Ricciaceae Lahko: Ricciales Luokka: Marchantiopsida

Muilla hankasammalilla ei ole lainkaan ripsimäisiä karvoja tai niillä on vain yksittäisiä karvoja sekovarren reunassa. Sekovar- ren vahamainen kiilto on myös luonteenomaista ripsihanka­ sammalelle.

Levinneisyys Nimialalajia ssp. ciliata, johon Suomen kanta kuuluu, tavataan suurimmassa osassa eteläistä ja keskistä Eurooppaa sekä Turkis- sa. Se on mantereinen arorotu. Muita rotuja tavataan Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Tavallisimpana ripsihankasam- mal esiintyy Euroopassa Välime- TH ren alueen maissa ja Kaakkois-Eu- Tunnistaminen roopassa. Virossa ripsihankasammalta pidetään Ripsihankasammal on maksasammalsukunsa jokseenkin harvinaisena, ja sen esiintyminen on pienimpiä lajeja. Sen sekovarren liuskat ovat keskittynyt kaakkoisiin mantereisiin maakun- vain n. 3–7 mm pitkiä ja 0,6 –1,5 mm leveitä. tiin. Lajia tavataan myös muissa Baltian mais- Maassa kasvavan ruusukkeen halkaisija on 0,5– sa. Pohjoismaissa ripsihankasammal on hyvin 1,0 cm. Sekovarsi on väriltään kiiltävän harmaan harvinainen, lähinnä mantereisilla kesä­kuumilla vihreä, usein reunoistaan purppuranmustan sä- seuduilla tavattu. Tanskasta sammal puuttuu. vyinen. Sekovarren kärkiosassa on pitkittäisuur- Sitä on Norjassa vain Oslon ympäristössä ja re, ja sen reunassa on useimmiten tiheässä pitkiä Ruotsissa Öölannissa, Gotlannissa ja Götan- melko vahvoja karvoja. Kookkaat itiöt (70–100 maalla. Suomesta on yksi varma kasvupaikka­ µm) ovat hiilenmustia. tieto. PS.

236 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Biologia Uhanalaisuuden syitä lienevät vanhakantai- Ripsihankasammal on yksikotinen, ja kookkaita sen maanviljelyskulttuurin hiipuminen, laidun- hiilenmustia itiöitä syntyy yleisesti. Sammal le- nuksen loppuminen ja peltojen salaojitus sekä il- vinnee pääasiassa laiduneläinten ja vesilintujen mansaasteiden maata happamoittava vaikutus. mukana. Ripsihankasammal kasvaa Skandinaviassa Uhanalaisuus Euroopassa pääasiassa kalkkipitoisilla ajoittain märillä kal- EUR: LC, EST: LC, NOR: CR, SWE: VU lioilla ja rannoilla paljaalla maalla. Muualla Eu- Ripsihankasammal ei ole uhanalainen Euroopas- roopassa sitä on myös sänkipelloilla ja kosteilla sa, vaikka se on taantunut laajalti. Sitä pidetään hiekkaisilla mailla. Myös Virossa kasvupaikat uhanalaisena useassa maassa. Pohjoismaista se ovat paljaalla peltomaalla. Pohjois-Savon löytö on lähes hävinnyt. Ainoastaan Ruotsista on muu- oli ruispellolta. tamia melko tuoreita havaintoja, ja laji on luoki- teltu vaarantuneeksi. Norjassa se on luokiteltu Seuralaislajit äärimmäisen uhanalaiseksi. Lisäksi ripsihanka­ Suomalaisella kasvupaikalla seuralaisena kas- sammal on uhanalainen Latviassa, Belgiassa, voivat ruusukehankasammal R. sorocarpa ja Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Tšekissä ja Slo- ojahankasammal R. glauca. Skandinaviassa vakiassa. Laji saattaa olla edelleen elin­voimainen seuralaislajeina mainitaan etenkin muita han- eteläisessä ja kaakkoisessa Euroopassa. kasammalia ja sykerösammalia Weissia spp. Suojelu Kannan kehitys ja uhanalaisuus Ripsihankasammalen vanha löytöpaikka ei si- Suomesta ripsihankasammal löydettiin yllät- jaitse suojelualueella. Ripsihankasammalta tulee täen vuonna 1877 Pohjois-Savosta Joroisten yhä etsiä vanhalta havaintoseudulta. Järvikylästä. Lisäksi laji mainitaan jo vanhassa kirjallisuudessa myös Etelä-Savosta, mutta tä- Synonyymit män tiedon alkuperää ei ole saatu selvitettyä. Riccia dalslandica S.W.Arnell Ripsihankasammalta ei ole toistaiseksi luokitel- tu Suomesta virallisesti hävinneeksi. Joroisten Kirjallisuus esiintymä ei voinut olla vallan niukka, koska Damsholt & Hallingbäck 1986 siitä kerättiin eksikaattinäyte jaettavaksi kasvi- museoihin eri puolille maailmaa. Viittaus Pykälä, J. 2009: Riccia ciliata – erittäin uhanalai- nen.

Riccia huebeneriana Lindenb. rutahankasammal, röd gaffelmossa Vaarantunut VU Alc Heimo: Ricciaceae Lahko: Ricciales Luokka: Marchantiopsida

Tunnistaminen Levinneisyys Rutahankasammal on vihreitä tai kellanvihreitä Rutahankasammalta kas- hohkaisia halkaisijaltaan 0,5–1,5 cm ruusukkeita vaa laajalti pohjoisen pallon­ muodostava sekovarrellinen maksasammal. Se- puoliskon lauhkeilla seuduilla. kovarret ovat 2–7 mm pitkiä ja 0,5–1 mm leveitä. Sitä tavataan useimmissa Eu- Vanhat sekovarren osat ovat reikäisiä. Luonteen- roopan maissa harvinaisena. omaista on vanhojen osien voimakkaan puna- Yleislevinneisyydeltään­ se on violetti väri. Itiöt ovat melko kookkaita (55–70 hieman mantereinen. Toisaalta µm). se puuttuu Turkista, Välime- Myös kolo­hanka­sammalen → R. cavernosa se- ren saarilta ja koko Balkanilta. kovarsi on reikäinen, mutta leveämpi, ja sillä on Euroopan lisäksi sitä tavataan punaista väriä niukalti tai ei lainkaan. Muiden Pohjois-Afrikassa, Intiassa ja hankasammalten sekovarret eivät ole hohkaisia Japanissa. Pohjois-Amerikan ja reikäisiä. kanta kuuluu eri alalajiin. Bal-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 237 sekä ojaleinikki Ranunculus flammulaja hirssisa- ra Carex panicea.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomesta lajia on löydetty yhteensä 12 paikal- ta, mutta kaikki löydöt ovat vanhoja. Ahve- nanmaalla se on kasvanut Saltvikissa (6 paik- kaa 1878–1883) ja Getan Olofsnäsissä (1879). Varsinais-Suomesta laji on tunnettu Karjaloh- jan Murrosta (1901) ja Lohjantaipaleelta (1903) sekä Lohjan Jalassaarelta (1891) ja Lylyisistä (1907). Uudeltamaalta on vanha näyte Perna- jasta (1857). Kasvupaikkoja lienee ollut monin verroin havaittua enemmän. Löytöjen keskitty- minen Saltvikiin johtuu siitä, että seudun mak- sasammallajisto oli 1800-luvulla tarkimmin tut- kittu Suomessa. Uhanalaisuuden syitä ovat kosteikkojen kui- vaus, tulvien torjunta sekä laidunnuksen loppu- KS minen rannoilla ja metsissä. Myös rehevöitymi- sen (typen ja fosforin määrän lisääntymisen) on tian maista rutahankasammal tunnetaan Latvi- arvioitu vaikuttavan lajiin haitallisesti lisäänty- asta ja Liettuasta, mutta ei Virosta. Venäjältä laji vän umpeenkasvun takia. Laji olisi syytä siirtää tunnetaan Leningradin alueelta Etelä-Karjalasta Suomessa korkeimpaan uhanalaisuusluokkaan­ ja Karjalan kannakselta. Pohjoismaissa rutahan- (CR, äärimmäisen uhanalainen). Jollei lajia et- kasammal on harvinainen esiintyen Tanskassa, sinnöistä huolimatta löydetä, sen on katsottava Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa suunnilleen hävinneen (RE) maastamme. hemiboreaalisen vyöhykkeen pohjoisrajalle. Ruotsista on tuoreita havaintoja vain Öölannista Uhanalaisuus Euroopassa ja Gotlannista. Suomen esiintymät ovat keskit- EUR: R, EST: -, NOR: VU, SWE: VU tyneet maan lounaisosiin. A–U. Rutahankasammal on taantunut koko levinnei- syysalueellaan. Se on luokiteltu harvinaiseksi Biologia koko Euroopassa, vaikka se ei vielä olekaan Rutahankasammal on yksikotinen. Melko kook- kaikkien esiintymis­maidensa uhanalaislistoilla. kaat itiöt (55–70 μm) ovat yleisiä. Ne kypsyvät Suomen, Ruotsin ja Norjan lisäksi se on luokitel- myöhään syksyllä ja säilyttänevät itävyytensä tu uhanalaiseksi Latviassa, Saksassa, Belgiassa, maassa pitkän aikaa. Itiöt levinnevät pitkiä mat- Puolassa, Sveitsissä, Itävallassa, Portugalissa, koja parhaiten vesilintujen­ mukana. Paikallista Espanjassa ja Italiassa. levintää edesauttavat laiduneläimet. Sekovarren ilmava solukko mahdollistaa irronneiden verso- Suojelu jen kellumisen ja leviämisen veden mukana. Rutahankasammalen vanhoista löytöpaikoista Rutahankasammal vaatii menestyäkseen yksikään ei liene suojelualueilla. Rutahanka- avointa, ajoittain märkää maata. Se kasvaa pal- sammalta tulee järjestelmällisesti etsiä mahdol- jaalla tulvanalaisella muta- ja savimaalla lätäköi- lisesti soveliailta paikoilta. Mikäli uusia esiinty- den, lammikoiden ja soistumien reunoilla sekä miä löydetään, ne tulee suojella ja hoitaa mm. jokivarsilla. Meikäläisistä löydöistä useat ovat palauttamalla luontainen tulvarytmi ja laidun- olleet kosteapohjaisilta metsäisiltä kärrypoluilta tamalla. hiekansekaiselta savimaalta. Laji on laidunnuk- sesta hyötyvä kalkinsuosija. Synonyymit - Seuralaislajit Muissa Pohjoismaissa tyypillisiksi seuralaisiksi Kirjallisuus mainitaan kolohankasammal, kelluhankasam- Bomansson 1900, Damsholt & Hallingbäck 1986, mal R. fluitans ja sorsansammal Ricciocarpos Hallingbäck 1998k natans. Seuralaisia Ruotsin kalkkipohjaisissa kausikuivahtavissa painanteissa ovat mm. kalk- Viittaus kijalosammal → Pseudocalliergon lycopodioides, Pykälä, J. 2009: Riccia huebeneriana – vaaran- lännen­jalosammal → Pseudocalliergon turgescens tunut.

238 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Scapania aequiloba (Schwägr.) Dumort. törrökinnassammal, spärrskapania Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

malilla lehdet ovat jakautuneet tyviosastaan yhteenkasvaneiksi selkä- ja vatsaliuskaksi, minkä perusteella suvun erottaa toi- sista maksasammalsuvuista. Lehdet sijaitsevat versossa tii- viisti peräkkäin ja ovat hieman taakäänteisiä, mikä tekee ver- sosta tanakan näköisen. Leh- tiliuskat ovat keskenään lähes samankokoisia (selkäliuska hie- man vatsaliuskaa pienempi) ja toisistaan eri suuntaan törröt- täviä. Lehden vatsaliuska on selvästi vartta leveämpi, ja sen tyvi on korvakemaisesti pullistunut. Liuskojen kärjet ovat teräviä, ja etenkin vatsaliuskan reu- nat hampaisia. Mikroskoopilla näkyvät hyvin lehtisolujen pinnan karkeat pyöreät papillit. Iti- öt ovat pieniä, n. 10 μm. Törrökinnas­sammalen vaalean vihreät itujyväset ovat rykelmänä ver- son latvalehdissä. Törrökinnassammal muistuttaa hieman pie- nikokoisempaa kalkki­kinnas­sammalta S. calcico- la, jonka lehtiliuskat ovat aina vartta kapeampia, eivät taakäänteisiä ja yhtä törröttäviä, itujyväset tavallisesti puna­ruskehtavia ja lehtisolujen pinta Törrökinnassammalen Scapania aequiloba kasvupaikka: heikommin papillikas. Kuusamon Nojosenvaarankuru. TU Levinneisyys Törrökinnassammal on levinneisyydeltään Eurooppaan painottunut laji, joka tunnetaan myös läheisiltä Mustanmeren ympäristön alu- eilta Kaukasukselta ja Turkista. Sen esiintymät keskittyvät lauhkean ja viileän vyöhykkeen vuoristojen kalkkiseuduille.­ Lajin esiintymisen eteläraja on Välimeren Euroopan puoleisissa maissa, missä se tunnetaan pohjoista Espanjaa, Italiaa ja Kreikkaa myöten. Keski-Euroopassa laji on yleinen Alpeilla ja niihin liittyvillä vuo- ristoalueilla, kun taas sitä ei tunneta alavista maista Hollannista ja Tanskasta, eikä myöskään Islannista ja Baltian maista. Iso-Britanniassa laji RV keskittyy Skotlannin ylämaille. Luoteis-Venäjäl- Tunnistaminen lä laji esiintyy harvinaisena Karjalan tasavallassa Himmeän kellan- tai ruskehtavan vihreä tör- Paanajärven seudulla sekä Murmanskin alueel- rökinnassammal on keskikokoinen, vähintään la. Ruotsissa ja Norjassa törrökinnas­sammalta muutaman senttimetrin (2–5 cm) korkuinen tup- tavataan siellä täällä eteläisimmistä osista aina paina kasvava maksasammal. Se kasvaa pystyinä Lappia ja Ruijaa myöten. Suomessa törrökinnas­ tai kohenevina kasvustolaikkuina­ tai suikertaa sammalesta on tiedossa vain kolme esiintymää. toisten sammalten seassa. Kaikilla kinnassam- PK, Ks, EnL.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 239 Biologia rankurusta (1995, 2001) sekä Enontekiön Lapista Törrökinnassammal on kaksikotinen, jokseenkin Kilpisjärven Iso-Mallalta (1968, 2005). pitkäikäinen maksas­ammal. Sen säilyminen pit- Törrökinnassammal on ollut Suomessa aina kään samalla paikalla perustuu kasvulliseen uu- hyvin harvinainen ja esiintymät ovat olleet il- distumiseen versonkappaleista ja itu­jyväsistä. meisen suppeita. Lajille sopivat elinympäristöt Laji tuottaa yleisesti itujyväsiä, mutta itiöpesäk- ovat meillä luontaisesti niukkoja. Kalkkikallioi- keet ovat hyvin harvinaisia, eikä niitä ole tavattu den louhinta on hävittänyt lajille sopivia kasvu- Suomesta kerätyistä näytteistä. Kyky kaukole- paikkoja etenkin maan eteläpuoliskossa. Pieniä vintään on ilmeisen heikko. erillisesiintymiä uhkaavat kuitenkin ennen kaik- Törrökinnassammal kasvaa yleensä pie- kea erilaiset satunnaistekijät. ninä tuppaina kalkkikallioilla tai kalkkipi- toisella maalla. Elinympäristöt voivat yhtä Uhanalaisuus Euroopassa hyvin olla varjoisia tai valoisia. Suomalaiset EUR: LC, SWE: LC, EST: -, NOR: LC. metsä­vyöhykkeen kasvuympäristöt ovat pien­ Törrökinnassammalen kanta on Euroopassa ilmastoltaan kosteita ja suojaisia kanjoneita, elinvoimainen. Se on kuitenkin mukana mm. joissa laji kasvaa ravinteisten kallioiden kyljillä. Espanjan ja Belgian, Serbian ja Montenegron Esimerkiksi Kuusamon kasvupaikka on pohjois- sekä Venäjällä Karjalan tasavallan ja Murmans- suuntainen, puolivarjoisa, puuston suojaama, kin alueen uhan­alaisten lajien ­luetteloissa. Lajin kosteahko, kalkkipitoinen kallioseinä. Tuntu- eurooppalaisen esiintymisen ydinalueella Alp- rialueella Kilpisjärvellä lajin kasvu­paikka on pien vuoristossa Tšekissä törrökinnassammal Iso-Mallan etelärinteellä dolomiittipaljastuman­ on luokiteltu huomionarvoiseksi­ lajiksi, jota ei yhteydessä loivasti viettävällä avoimella tuntu- varmuudella ole voitu katsoa elinvoimaiseksi. rikankaalla. Suojelu Seuralaislajit Kolvananuuron esiintymä on luonnonsuojelu- Törrökinnassammalen seurassa viihtyy koko alueella ja Kilpisjärven esiintymä Iso-Mallan joukko kalkkikallioiden lajeja. Tavanomais- luonnonpuistossa. Nojosenvaarankurun esiin- ten kalkkikarvasammalen Ditrichum flexicaule, tymä kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan ja lehto- kalkkikahtaissammalen Distichium capillaceum jensuojeluohjelmaan, mutta alueen raja kulkee ja kalkkikiertosammalen Tortella tortuosa lisäksi aivan esiintymäjyrkänteen päällä. Esiintymien meikäläisillä kasvupaikoilla voi lajin seurasta tarkka sijainti, nykyinen laajuus ja elinvoimai- löytää ituhammassammalen­ Leiocolea heterocol- suus tulee selvittää. pos ja hiidensammalen Preissia quadrata. Harvi- naisempia seuralaisia ovat lapinpykäsammal Synonyymit Barbilophozia quadriloba ja tulvahammas­sammal - Leiocolea gillmanii. Kuusamon kasvupaikalla runsas lapinpykäsammal kilpailee elintilasta Kirjallisuus törrökinnassammalen kanssa. Lammes 1974, Kučera & Váňa 2003, Saboljevic ym. 2004, Söderström ym. 2002 Kannan kehitys ja uhanalaisuus Törrökinnassammal tunnetaan Suomessa Poh- Viittaus jois-Karjalasta Kontiolahden Kolvananuurosta Syrjänen, K. 2009: Scapania aequiloba – erittäin (1970), Koillismaalta Kuusamon Nojosenvaa- uhanalainen.

Scapania apiculata Spruce kantokinnassammal, timmerskapania Erittäin uhanalainen EN § • vastuulaji • B1+2bcde, D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Kellan- tai puhtaanvihreä kantokinnassammal versoista muodostuvina kasvusto­laikkuina tai on muutaman millimetrin tai kookkaimmillaan toisten sammalten seassa. Pikkuriikkisen sam- vain puolen senttimetrin korkuinen maksa- malen voi havaita lupilla sen versonlatvoissa sammal. Se kasvaa pystyinä tai voimakkaasti olevien punaisten itujyvästen perusteella. Kan- kohenevina, yksittäisistä tai heikosti haarovista tokinnassammalen lehtiliuskat ovat teräväkär-

240 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet KS kisiä ja ehytreunaisia. Kooltaan selkäliuska on lilla. Kummankin itujyväset yli puolet vatsaliuskasta. Selkä- ja vatsaliuska ovat lisäksi kulmikkaita, kan- ovat toisiinsa yhtyneitä lähes ⅔ selkäliuskan toraippasammalella yksisolui- pituudesta. Lehtisoluissa on hyvin vahvat tri- sia, polkukämmensammalella gonit niin lehden keski- kuin reunaosissakin. kaksisoluisia. Kanto­kinnassammalen itujyväsettömät versot ovat vankempia, ja niissä lehdet sijaitsevat var- Levinneisyys ren latvaa kohti tihentyvinä ryhminä. Hoikkien Kantokinnassammal on har- ituj­y­vä­sellisten versojen lehdet ovat lyhyempiä vinainen ja paikoittainen läpi ja kapeampia, ja niissä lehtien liuskat voivat olla pohjoisen pallonpuoliskon keskenään lähes yhtä suuria, ja ylimmät lehdet havumetsävyöhykkeen.­ Lauh- voivat olla muodoltaan hyvin muuntuneita, kealla vyöhykkeellä samma- pyöristyneitä ja lähes liuskattomiakin. Versojen len esiintymiä on vuoristoissa. ja lehtien kärjissä on rykelminä pieniä (n. 10x16 Euroopassa lajin levinneisyy- µm), yksisoluisia, pyöreänsoikeita itujyväsiä, den eteläraja kulkee Ranskan jotka ovat väriltään viinin­punaisia. Itiöt ovat Pyreneiltä Pohjois-Italiaan ja pieniä, vain 8–10 μm. Sloveniaan sekä edelleen Bul- Kantokantokinnassammalen voi sekoittaa gariasta Ukrainaan ja Aasiaan Kaukasukselle. mm. pienikokoiseen kourukinnassammaleen Laji puuttuu Brittein saarilta ja Irlannista sekä → S. carinthiaca, jonka lehtireunassa on muu- läntisen Euroopan alavalta alueelta mm. Bel- taman solun rivi selvästi lehtilavan keskiosan giasta, Hollannista ja Tanskasta. Se tunnetaan soluista erottuvia kauttaaltaan paksuseinäisiä ja harvinaisena Virosta ja Latviasta sekä Luoteis- muodoltaan pidentyneen nelikulmaisia soluja. Venäjältä Karjalan tasavallasta ja Murmanskin Lajin punaruskeat itujyväset ovat yksisoluisia alueelta. Ruotsissa ja Norjassa kantokinnassam- kuten kantokinnas­sammalellakin. Lähisukui- malta on harvinaisena hemiboreaaliselta keski­ sen tulvakinnassammalen S. glaucocephala itu- boreaaliselle vyöhykkeelle. Suomessa lajin esiin- jyväset ovat kaksisoluisia. Tätä lajia ei tunneta tymiä on maan eteläosissa. V, St, EH, PH, PS. Suomesta, mutta sitä tavataan mm. Ruotsissa (erittäin uhanalainen EN) ja Venäjällä Karjalan Biologia tasavallassa Äänisen Karjalassa. Lahopuulla Kantokinnassammal on kaksikotinen, mutta melko tavallisena kasvava polkukinnassammal sukusolupesäkkeitä tavataan usein ja myös S. umbrosa eroaa mainituista lajeista suurem- itiöpesäkkeitä toisinaan. Pienet itiöt voinevat man kokonsa ja lehtiensä voimakkaan saha- levitä ilmavirtojen mukana pitkiäkin matkoja. hampaisuuden perusteella. Sen itujyväset ovat Lisäksi sammal tuottaa yleisesti itujyväsiä, jotka punaruskeita. Muilla punaitujyväisillä lahopuu­ soveltuvat hyvin levittäytymiseen uusille laho- maksa­sammalilla kuten kantoraippasammalella rungoille kasvustojen lähiympäristössä. Anastrophyllum hellerianum sekä polkukämmen­ Kantokinnassammal kasvaa pienilmastoltaan sammalella Tritomaria exsectiformis lehdet ovat kosteissa puronvarsikorvissa, luhta- ja lehtokor- liuskoittuneet eri tavalla kuin kinnassamma- vissa, sekä kosteissa kuusikkoisissa lehdoissa

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 241 ja tuoreissa kangasmetsissä. Elinympäristöt ole etsittäessä enää löydetty. Saarijärven Julmien ovat usein luonnontilaisia, reheviä, aukkoisesti Lampien luonnonsuojelualueelta sammal löytyi uudistuvia, lehtisekapuustoisia puolivarjoisia 1980-luvun lopulla ja Pihtiputaalta Niemenky- havumetsiä, joissa on pitkä lahopuujatkumo. län Louhurannasta vuonna 1990. Laji esiintyy Meillä kantokinnassammalta on kerätty etenkin edelleen kummallakin paikalla (2007). Kanto- rehevistä kosteista lehtomaisista kuusimetsis- kinnassammal löytyi vuonna 2007 myös Poh- tä ja purovarsikorvista. Pienikokoinen sammal jois-Savosta, Koloveden kansallispuistosta. kasvaa usein lahopuusukkession alkuvaiheen Lajin elinympäristöt ovat vähentyneet luon- kuorettomalla pinnaltaan pehmenneellä kook- nontilaisten metsien häviämisen, lahopuujatku- kaalla laholla kuusen tai haavan maapuulla. Se mon katkeamisen, metsäojituksen ja pienvesien joutuu väistymään isokokoisempien sammalten perkauksen sekä vesistöjen säännöstelyn vuok- tieltä sukkession edetessä. Sopivassa lahovai- si. Tiedossa olevat harvat esiintymät ovat hyvin heessa olevan järeän maapuuston säännöllinen suppeita, niukkoja ja etäällä toisistaan, joten la- muodostuminen kasvupaikoilla on lajin säily- hopuujatkumon katkeamisen lisäksi esiintymiä misen kannalta olennaista. voivat uhata erilaiset satunnaistekijät.

Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Kantokinnassammalen seurassa kasvaa muita EUR: LC, EST: VU, NOR: CR, SWE: EN lahopuusukkession alkuvaiheen maksasam- Kantokinnassammal ei ole uhanalainen Euroo- malia, kuten taantuneet luonnontilaisia metsiä passa. Norjassa se on äärimmäisen uhanalainen, suosivat pikkulovisammal Lophozia ascendens ja Ruotsissa erittäin uhanalainen ja Virossa vaa- kantoraippasammal Anastrophyllum hellerianum. rantunut. Se on uhanalaislistoilla monissa Kes- Samoilla rungoilla viihtyvät yleiset lahopuulajit ki-Euroopan maissa mm. Latviassa, Saksassa, seittisammal Blepharostoma trichophyllum, haa- Slovakiassa, Itävallassa, Unkarissa, Italiassa ja rusammal Lepidozia reptans ja laholimisammal Bulgariassa sekä Venäjällä Karjalan tasavallassa Lophocolea heterophylla sekä lovisammalet Lopho- ja Murmanskin alueella. zia spp., korallisammalet Ptilidium spp. ja metsä- kamppisammal Sanionia uncinata. Ne voivat olla Suojelu sukkession edetessä pahoja kilpailijoita pienelle Koloveden kansallispuiston lisäksi myös muut kantokinnassammalelle. kantokinnassammalen nykyesiintymät sijaitse- vat suojelualueilla. Pukkipalon aarnialue kuu- Kannan kehitys ja uhanalaisuus luu Kurjenrahkan kansallispuistoon. Kotisten Kantokinnassammal tunnetaan Suomessa yh- aarnialue Lammilla on ollut jo pitkään suojeltu. teensä yhdeksältä paikalta, joista viisi lasketaan Pihtiputaan ja Saarijärven esiintymät ovat luon- nykyesiintymiksi. Sammalesta on vain vähän nonsuojelualueilla. Hossojanlähteen laskupuro tietoja, mihin osasyynä lienee pienikokoisen la- on mukana Natura 2000 -ohjelmassa. jin havaitsematta jääminen. Varsinais-Suomesta Pikkuruinen kantokinnassammal voi helposti laji tunnetaan niukkana Nousiaisten Pukkipalon jäädä huomaamatta asiantuntijaltakin, ja lajia aarnialueelta (2007). Satakunnan Noormarkun tulee edelleen etsiä sille sopivista elinympäris- Poosjärven (1937) kasvupaikka on muuttunut töistä. Nykyesiintymien tarkempi kartoitus on havainnon jälkeen mm. vesistön säännöstelyn ja tarpeen, jotta lajin elinympäristövaatimuksista metsän hakkuun vuoksi, eikä lajia ole sieltä enää ja tilanteesta saadaan parempi kuva. Tunnettu- löydetty. Sammalen on arvioitu hävinneen maa- ja esiintymiä tulee seurata ja tarvittaessa hoitaa kunnasta. Etelä-Hämeessä kantokinnassammal lisäämällä lahopuun määrää. on havaittu kolmessa paikassa. Someron Hos- sojanlähteellä (1994) laji kasvoi niukkana, mutta Synonyymit puron ympäristössä on tehty hakkuita 1990-lu- - vulla eikä lajia ole sittemmin sieltä löydetty. La- ji on tavattu Tampereen Teiskossa 1962, mutta Kirjallisuus kasvupaikka on sittemmin muuttunut. Lam- Buch & Fagerström 1946a,b, Rikkinen 1992, milla Kotisten aarnialueella (2003) se sen sijaan Schuster 1974, Sjögren 1984b, Söderström ym. kasvaa edelleen. Esiintymä on hyvin niukka, 2002 vaikka elinympäristö vaikuttaa lajille sopivalta. Lajista on eniten havaintoja Pohjois-Hämeestä. Viittaus Jyväskylän Koskelta laji on kerätty lahopuul- Syrjänen, K. 2009: Scapania apiculata – erittäin ta 1921, mutta elinympäristöt Korkeakosken ja uhanalainen. Tourujoen alueella ovat muuttuneet, eikä lajia

242 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Scapania carinthiaca J.B.Jack ex Lindb. kourukinnassammal, mikroskapania Äärimmäisen uhanalainen CR § • DII • vastuulaji • D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

soluissa on kuitenkin trigonit lavan keskiosan solujen tapaan. Lisäksi sen itujyväselliset versot ovat lehdiltään surkastuneita ja eroavat muista versoista. Kan- tokinnassammalen itujyväset ovat väriltään viininpunaisia.

Levinneisyys Kourukinnassammal esiintyy hyvin harvinaisena paikoitel- len pohjoisen pallonpuoliskon havumetsä­vyöhykkeellä. Laji tunnetaan yhteensä muuta- masta kymmenestä paikasta Pohjois-Amerikasta, Etelä-Siperiasta ja Keski- ja Pohjois-Euroopasta. Keski-Euroopan esiintymät TH ovat Alppien ja Tatra-vuoriston metsissä. Lajis- Tunnistaminen ta on yksittäisiä havaintoja Saksasta, Puolasta, Kourukinnassammal on pienikokoinen, muuta- Tšekistä, Slovakiasta, Itävallasta ja Italiasta. man millimetrin (2–6 mm) pituinen, vaatimaton Tanskasta laji puuttuu. Sekä Norjasta että Ruot- lahopuulla kasvava maksasammal. Versot ovat sista on vain kaksi havaintoa. Venäjän Euroopan tavallisesti haarattomia, pystyjä tai kohenevia, puoleisista osista tai Baltiasta lajia ei ole tavattu. väriltään läpikuultavan vaaleanvihreitä tai va- Suomessa sammalesta on muutamia havaintoja lossa ruskeasävyisiä. Kourukinnassammalen maan eri osista. V, EH, ES, Ks. lehtiliuskat ovat jakautuneet tyviosasta toisiin- sa liittyviksi selkä- ja vatsaliuskaksi, jotka ovat Biologia keskenään lähes samankokoisia, vatsaliuska Kourukinnassammal on kaksikotinen. Itiöpe- on vain hieman pienempi. Lehden yhtynyt säkkeet ovat hyvin harvinaisia, eikä niitä ole tyviosa on kouruisesti pyöristynyt ja hieman havaittu Suomessa. Punaruskeat pienet itujy- laajentunut. Liuskat ovat melko teräväkärkisiä väset ovat yleisiä ja ne ovat sammalen tärkein ja ehyt­reunaisia tai vain harvakseltaan niukka­ tai ehkä ainoa levintäkeino. hampaisia. Itujyväsellisten versojen lehdissä voi Kourukinnassammal kasvaa lahopuulla pien- kuitenkin olla selvää hampaisuutta, etenkin kär- ilmastoltaan hyvin kosteilla paikoilla pieninä kiosissa, mutta muuten ne eivät eroa ulkoasul- erillisinä kasvustolaikkuina tai muiden sammal- taan itujyväsettömistä versoista. Lehtisoluissa ten seassa. Pohjois-Euroopassa laji kasvaa kuo- on vahvat trigonit lavan keskiosissa, josta leh- rettomalla kookkaalla kuusilahopuulla vesipu- den ulkoreunassa erottuu muutaman solurivin tousten, purojen tai koskien pärskeiden tuntu- levyinen vyöhyke kauttaaltaan paksuseinäisiä massa. Kourukinnassammal on laho­sukkession vaihtelevasti nelikulmaisia soluja. Itujyväsellis- alkuvaiheen maksasammal, joka pienikokoisena ten versojen latvalehdissä on punaruskeiden, väistyy suurempien lahopuun sammalten tieltä pyöreähköjen, yksisoluisten itujyvästen rykel- sukkession edetessä. Lahopuujatkumo ja kos- miä. tea pienilmasto ovat lajin säilymiselle keskeisiä Kourukinnassammalesta erotetaan nimi- tekijöitä. Pohjois-Amerikassa lajin kasvualustat muunnoksen var. carinthiaca lisäksi var. massa- ovat toisenlaisia: sitä on löydetty mm. kosteal- longi. Toisinaan niitä pidetään eri lajeina. Poh- ta, turpeiselta maalta ja virtavesien läheisiltä jois-Euroopasta tunnetaan vain var. massalongi- kivialustoilta. Mikäli olosuhteet pysyvät lajil- muunnos. Kourukinnassammalen voi sekoittaa le suotuisina, se voi olla esiintymäpaikoillaan pienikokoiseen punaitujyväsiseen­ kantokin- hyvin pitkäikäinen. Esimerkiksi Ruotsissa ai- nassammaleen → S. apiculata, jonka lehtireunan noalla nykyisellä kasvu­paikalla Hälsinglandin

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 243 Bjuråkerissa kourukinnas­sammal on tunnettu Uhanalaisuus Euroopassa vuodesta 1877 asti. EUR: EN, EST: -, NOR: CR, SWE: CR Kourukinnassammal on erittäin uhanalainen Seuralaislajit koko Euroopassa ja sille sopivat elinympäristöt Kourukinnassammalen seurasta on tavattu ovat laajalti taantuneet. Laji on luokiteltu ää- useita lahopuusukkession­ alkuvaiheen mak- rimmäisen uhanalaiseksi Ruotsissa ja Norjassa. sasammalia, kuten pikkulovisammal Lophozia Keski-Euroopassa se on uhanalaislistoilla Sak- ascendens ja kantoraippasammal Anastrophyllum sassa, Liechtensteinissa, Tšekissä, Slovakiassa, hellerianum. Muualla Euroopassa seuralaisina Itävallassa ja Italiassa. mainitaan kantokinnassammal, rakkosammal Nowellia curvifolia ja kallio­kaulus­sammal → Suojelu Jamesoniella autumnalis, jotka meillä ovat levin- Ainoa nykyesiintymä sijaitsee suojelualueella neisyydeltään verraten eteläisiä. Oulangan kansallispuistossa. Vanhat esiinty- mäpaikat eivät ole suojelualueilla ja todennä- Kannan kehitys ja uhanalaisuus köisesti hävinneet. Helposti huomaamatta jää- Suomesta kourukinnassammalta on löydetty vää kourukinnassammalta tulee etsiä sopivilta neljältä paikalta. Varsinais-Suomessa laji on kas- kohteilta luonnontilaisten metsien purovarsista. vanut Vihdin Moksjärvellä (1898). Etelä-Hämeen Nykyesiintymän tilaa tulee seurata, ja paikalle Sahalahdelta on vanha havainto Vehkajärveltä on syytä tuoda lisää lahopuuta. Mahdollisuudet (1866). Etelä-Savosta se on kerätty Valkealan lajin siirtoistutuksiin tulee selvittää. Tirvalta koskessa lojuvalta lahopuulta (1900). Näitä vanhoja esiintymiä ei ole pystytty tarkasti Synonyymit paikantamaan, eikä lajia ole niistä enää löydetty. Scapania carinthiaca J.B.Jack ex Lindb. var. mas- Kourukinnassammal katsottiinkin hävinneeksi salongi Müll. Frib. vuosien 1986 ja 1992 uhanalaisuus­tarkasteluissa. S. massalongi (Müll. Frib.) Müll. Frib. Laji löytyi kuitenkin uudestaan Suomesta vuon- Scapaniella carinthiaca (J.B.Jack ex Lindb.) H. na 1993 Koillismaalta Kuusamosta, Oulangan Buch kansallispuiston Tulijärvenkankaalta. Esiintymä S. massalongi (Müll. Frib.) H. Buch on Tulipuron lehtoisessa, sekapuustoisessa not- kelmassa puron yllä lojuvalla lahorungolla jyr- Kirjallisuus kän kosken pärskeiden ulottuvissa. Tämä ainoa Buch 1915, Hallingbäck 1998l, Schuster 1974, tiedossa oleva nykyesiintymä on erittäin niukka Söderström ym. 2002 ja suppea: parin desimetrin alalla on arvioitu olevan kymmenkunta yksilöä. Sammal on ha- Viittaus vaittu paikalta myös vuonna 2006. Syrjänen, K. 2009: Scapania carinthiaca – äärim- Kourukinnas­sammalen elinympäristöt ovat mäisen uhanalainen. vähentyneet luonnontilaisten metsien vähenemi- sen, lahopuujatkumon katkeamisen ja esim. pu- rojen perkaamisen ja vesirakentamisen myötä.

Scapania compacta (A.Roth) Dumort. etelänkinnassammal, sydlig skapania Hävinnyt RE Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Etelänkinnassammal on n. 2–5 cm pitkä, laik- jestä melko pyöreitä. Selkäliuska kuina kivipinnalla kasvava maksasammal. Laji on yhtynyt vatsaliuskaan lähes viihtyy valossa, jolloin versot ovat punertavia koko pituudeltaan ja on kooltaan tai kellanruskeita, mutta varjossa ne voivat olla vain hieman pienempi. Molemmat selvemmin vihreitä. Lehdet ovat muiden kinnas- liuskat ovat melko litteitä tai vain sammalten tapaan jakautuneet tyvestä yhtyneik- heikosti kuperia. Toisinaan lehti- si selkä- ja vatsaliuskaksi. Liuskat ovat ehytreu- laidoissa on kaksisoluisia viher- naisia, ja kummankin liuskan tyvi on johteeton. täviä tai ruskeita itujyväsiä. Itiöt Selkä- ja vatsaliuska ovat samanmuotoisia, kär- ovat melko pieniä, 13–22 μm.

244 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Etelänkinnassammal muistuttaa arktista paljakkakinnassammalta S. kaurinii, joka eroaa paitsi levinneisyytensä, myös kuperampien leh- tiliuskojensa perusteella. Valuvetisillä karuilla kallioilla kasvava pohjankinnassammal S. sub­ alpina voi muistuttaa etelänkinnassammalta, mutta pohjankinnassammalen vatsaliuskat ovat johteisia. Samoin kaikkein tavallisimman kosteiden kivipintojen kinnassammalen, pu- rokinnassammalen S. undulata vatsaliuska on johteinen ja selkäliuska on selvästi vatsaliuskaa pienempi. Pienet etelänkinnassammalen versot voivat muistuttaa myös kalliopussisammalta RV Marsupella emarginata, jonka lehdet ovat kuiten- Seuralaislajit kin lähes liuskattomia ja taakäänteisiä. Suomalaisilla kasvupaikoilla etelänkinnassam- mal on muodostanut jokseenkin puhtaita kasvus- Levinneisyys tolaikkuja, joissa ei ole muita sammalia seassa. Etelänkinnassammal on levinneisyydeltään Muualla lajia tavataan muiden kostean paljastu- mereinen laji, jonka esiintyminen keskittyy neen hiekkamaan lajien seurassa. Länsi- ja Etelä-Eurooppaan. Eteläisinnä laji tavataan Pohjois-Afrikassa Tunisiassa, mis- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tä päälevinneisyys­alueen länsireuna ulottuu Etelänkinnassammal on harvinainen laji, joka Azoreiden, Kanariansaarten ja Madeiran kaut- on meillä kasvanut levinneisyysalueensa ääri- ta Brittein saarille ja edelleen Länsi-Norjaan. laidalla. Siitä on näytteitä Ahvenanmaan Saltvi- Etelä-Euroopassa levinneisyys ulottuu Espan- kin Kuggsundetin itärannan Libybergin jyrkän- jasta Turkkiin sisältäen Välimeren suuret saa- teeltä ja mahdollisesti samaan kokonaisuuteen ret. Keski-Euroopassa lajia tavataan paikoin kuuluvalta Kuggbölebergiltä (1878, 1888, 1905). vuoristoissa ja alueen pohjoisosissa alavillakin Elinympäristö on luultavasti säilynyt ennallaan mailla. Levinneisyyden itäraja kulkee Bulgari- Libybergin massiivisella länsiseinämällä, mutta an ja Puolan kautta Fennoskandiaan. Pohjois- kasvustoa ei ole etsinnästä (mm. 2001) huolimat- Euroopan itäisin esiintymä on sijainnut Suo- ta onnistuttu löytämään uudelleen. Esiintymäs- menlahdella Suursaaressa, mikä on lajin ainoa tä on aikoinaan kerätty runsaasti näytteitä, mikä esiintymätieto Venäjältä. Baltian maista lajia ei on todennäköisesti edesauttanut lajin häviämistä ole tavattu. Tanskassa, eteläisessä Norjassa ja paikalta. Pienialainen esiintymä on voinut hävitä lounaisessa Ruotsissa etelänkinnassammal­ on myös satunnaistekijöiden vaikutuksesta. suhteellisen yleinen. Levinneisyytensä koillis­ kulmasta Suomesta sammalesta on tietoja vain Uhanalaisuus Euroopassa Ahvenanmaalta. A. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Etelänkinnassammal on elinvoimainen Länsi- Biologia ja Etelä-Euroopassa. Se on kuitenkin luokiteltu Keskikokoinen etelänkinnassammal on pit- uhanalaiseksi Suomen lisäksi Hollannissa, Sak- käikäinen, yksikotinen laji, joka tuottaa melko sassa, Sveitsissä, Slovakiassa ja Bulgariassa. säännöllisesti itiöpesäkkeitä. Myös ahvenan- maalaisesta esiintymästä kerätyissä näytteis- Suojelu sä on ollut itiöpesäkkeitä. Pienikokoiset itiöt Vanha kasvupaikka Saltvikissä ei ole suojeltu. Ete- voinevat levitä ilmavirtojen mukana pitkiäkin länkinnassammalta tulee edelleen etsiä vanhan matkoja. Itujyväsiäkin esiintyy toisinaan lehti- kasvupaikan tuntumasta ja sopivista elinympä- reunoissa. ristöistä muualtakin eteläisimmästä Suomesta. Etelänkinnassammal kasvaa karujen kallioi- den seinämillä tai hyllyillä, joilla kasvualustana Synonyymit voi olla myös hiekkainen, karikkeinen tai tur- - peinen maa. Ilmeisesti kasvupaikat ovat ajoit- tain valuvetisiä. Laji viihtyy valoisilla paikoilla Kirjallisuus ja sietää ajoittaista kuivumista. Saltvikin kas- Bomansson 1900, Söderström ym. 2002 vupaikka oli karikkeinen, kostea kalliohyllyn reuna länteen suuntautuneella merenrannan Viittaus valoisalla jyrkänteellä. Syrjänen, K. 2009: Scapania compacta – hävin- nyt.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 245 Scapania crassiretis Bryhn pahtakinnassammal, knutskapania Vaarantunut VU vastuulaji • D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Se tunnetaan Aasiassa Amurin alueelta Siperiasta ja Pohjois- Amerikassa hajanaisesti Alaskas- ta Quebeciin ulottuvalta alueelta sekä Grönlannista. Keski-Euroo- passa laji on varsin paikoittainen ja harvinainen vuoristoalueilla. Sitä on löydetty Puolasta, Sveit- sistä, Itävallasta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Bosnia-Herzegovi- nasta sekä Venäjältä Murmanskin alueelta. Lajia ei tunneta Baltian RV maista. Pohjoismaissa on yksittäi- siä havaintoja hajanaisesti Norjan Tunnistaminen ja Ruotsin tuntureilta Länsi-Rui- Pahtakinnassammal on keskikokoinen tai jaan saakka. Suomessa pahtakin- kookas, n. 4–8 cm pitkä laikkuina kivipinnalla nassammal tunnetaan Enonteki- kasvava maksasammal. Versot ovat tavallisesti ön ja Inarin Lapin tunturialueen tiiviinä ryhmänä, väriltään ruskehtavia ja eten- lisäksi kahdesta paikasta metsä­ kin verson vatsapuolen lehtityvistä punertava­ vyöhykkeessä. PeP, Ks, EnL, InL. laikkuisia. Muiden kinnassammalten tapaan lehti on jakautunut pienempään selkä- ja suu- Biologia rempaan vatsaliuskaan, jotka ovat kärjestään Pahtakinnassammal on pitkäikäinen kaksiko- pyöreähköjä. Selkäliuska on kooltaan noin tinen laji, jonka itiöpesäkkeet ovat harvinaisia. puolet vatsaliuskasta ja tyvestään johteeton, Sammal tuottaa melko säännöllisesti itujyväsiä, vatsaliuska taas selvästi johteinen. Molemmat joita on myös suomalaisissa kasvustoissa. liuskat ovat voimakkaan kuperia. Lehtilaidat Suomessa pahtakinnassammal kasvaa pienil- ovat epätasaisesti hampaisia, ja hampaat ovat mastoltaan pysyvästi kosteilla paikoilla karulla muutaman solun pituisia. Lehden solukossa on tai keskiravinteisella kivialustalla kallioiden hyvin vahvat trigonit niin lavan keskellä kuin seinillä ja raoissa. Ajoittaista veden alle upok- reunassakin. Usein solut ovat kookkaiden pit- siin jäämistä laji kaihtaa, toisin kuin sen seu- kään säilyvien öljykappaleiden täyttämiä (2–5 rassa toisinaan kasvava napakinnassammal­ → kpl/solu). Lehtilaidoissa on usein ruskehtavia S. spitsbergensis. Luoteis-Grönlannissa, missä tai ruosteenpunaisia yksisoluisia itujyväsiä. pahtakinnassammal on jokseenkin tavallinen, Pahtakinnassammal voi muistuttaa eteläistä se kasvaa jäätiköiden lähistöllä sulavesivirtojen lehtokinnassammalta Scapania nemorea, mut- tuntumassa pysyvästi kosteilla muuten kasvit- ta lajit eivät esiinny meillä samoilla paikoilla. tomilla suojaisilla kalliopinnoilla. Lehtokinnassammalen­ selkäliuskat eivät ole samalla tavoin kuperia ja ne ovat myös tyves- Seuralaislajit tä lyhyelti johteisia. Pahtakinnas­sammal voi Sammalen seuralaisina mainitaan muita laaja- muistuttaa kuperien vatsapuolelta johteisten alaisia kosteilla kallioilla viihtyviä lajeja kuten lehtiliuskojensa vuoksi lähteikköjen kivillä kas- isokämmensammal Tritomaria quinquedentata ja vavaa tunturikinnassammalta S. uliginosa, joka seittisammal Blepharostoma trichophyllum var. kasvupaikkojensa lisäksi eroaa mm. likaisen, vii- brevirete. Posiolla Korojoen laaksossa seura- ninpunaisen harmahtavan värinsä ja molemmin laisina on havaittu mm. tunturihopeasammal puolin voimakkaan johteisten lehtiliuskojensa Gymnomitrium concinnatum, haarusammal Le- perusteella. pidozia reptans, kalliopussisammal Marsupella emarginata var. aquatica, tunturi­huopasammal Levinneisyys Aulacomnium turgidum ja säiläsammal Blindia Pahtakinnassammalta tavataan pohjoisen pal- acuta. Korouomasta on kerätty myös napakinnas­ lonpuoliskon vuoristoissa ja arktisilla alueilla. sammal, joka mainitaan pahtakinnassammalen

► Pahtakinnassammalen Scapania crassiretis kasvupaikka: 246 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Posion Korouoma. TU tyypilliseksi seuralaiseksi arktisessa Pohjois- rouomassa kesäaikainen kalliokiipeily voi uhata Amerikassa. Saanalta lajin seuralaisina maini- pienialaisia kasvustoja osalla kasvujyrkänteistä. taan säiläsammal, kierrekivisammal Grimmia Ilmaston lämpeneminen on myös todennäköi- torquata ja hohtovarstasammal Pohlia cruda. Uts- nen uhka lajille. Lisäksi pieniä erillisesiintymiä joen Kevolta kerätyssä näytteessä pahtakinnas­ uhkaavat erilaiset satunnaistekijät. sammal kasvaa kalliokieli­sammalen Diplophyl- lum taxifolium seassa hajaversoin. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: VU Kannan kehitys ja uhanalaisuus Pahtakinnassammalta ei ole luokiteltu uhanalai- Pisimpään pahtakinnas­sammal on tunnettu seksi Euroopassa, vaikka sillä on varsin vähän Koillismaalta Posion Korouomasta, josta ensim- esiintymiä. Ruotsissa se on vaarantunut. Se on mäinen näyte on vuodelta 1883 ja josta sitä on luokiteltu harvinaiseksi Sveitsissä, Slovakiassa löydetty mm. vuosina 1964, 1974, 2003 ja 2005. ja Venäjällä Murmanskin alueella. Italiasta sen Pahta­kinnas­sammal kasvaa Korouomassa niin on todettu hävinneen. puoli­varjoisilla kalliopinnoilla ja hyllyillä kuin paikoin purokivilläkin ainakin yhdeksässä eri Suojelu paikassa Kurttajoelta Korojoen tuvalle ulot- Kaikki tunnetut esiintymät sijaitsevat suojelu- tuvalla noin kuuden kilometrin matkalla. Ko- alueilla. Saanan ja Kevon Linkkapahdan esiin- rouoman esiintymä on ilmeisen elinvoimainen. tymien tarkka sijainti ja kasvupaikan tilanne Rova­niemen (PeP) Auttikönkään (1954, 2005) tulee selvittää. Esiintymien tilaa tulee seurata. kalliorotkon kostealla seinämällä kasvava kas- Pienilmastoon vaikuttavasta metsänkäsittelystä vusto on hyvin suppea, kuten ilmeisesti myös tai luonnonhoitotoimista tulee pidättyä kasvu- Utsjoen (InL) Kevon Linkkapahdan (1964) kos- paikkojen tuntumassa. tealla kalliolla havaittu esiintymä. Jälkimmäisen laajuus ja nykytila ei ole tiedossa, kuin ei myös- Synonyymit kään Saanalta (EnL) 1990 löydetyn esiintymän. Scapania nemorea (L.) Grolle subsp. crassiretis Kurukasvupaikoilla Rovaniemellä ja Posiolla (Bryhn) Potemkin pahtakinnas­sammal on nähtävästi viileämpien ilmastovaiheiden relikti. Kirjallisuus Pahtakinnassammalen uhanalaisuuden syyk- Schuster 1974, Söderström ym. 2002 si on arveltu metsätaloutta, koska kalliojyrkän- teiden edustojen hakkuut ovat aiemmin vähen- Viittaus täneet lajille soveltuvia elinympäristöjä. Ko- Syrjänen, K. 2009: Scapania crassiretis – vaaran- tunut.

Scapania obcordata (Berggr.) S.W.Arnell herttakinnassammal, lappskapania Vaarantunut VU D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Tunnistaminen Herttakinnassammal on pienikokoinen (n. 2 cm kärkisiä, kuperia ja noin pitkä), tiiviinä tuppaina tai toisten sammalten kolmasosaan asti mata- seassa märällä maalla tunturialueella kasvava lalovisia. Muodoltaan ne maksasammal. Punertavat tai punaruskeat ver- ovat vähän herttamaisia. sot voivat olla runsaasti haarovia. Lehdet poik- Itujyväsellisiä lehtiä lu- keavat selvästi muista kinnassammalista, joilla kuunottamatta ne ovat toisiinsa yhdistyneet selkä- ja vatsaliuska muo- ehytlaitaisia. Itujyväsiä dostavat terävähkön kölimäisen tyven lehteen: kehittyy toisinaan lehti- herttakinnassammalen­ lehden tasaisesti kaar- laidoissa. Mikroskoopilla tuva tyvi muistuttaa enemmän lovisammalia tarkasteltaessa lehtien Lophozia spp. tai raippasammalia Anastrophyllum punaruskea väri näkyy spp. Ulkonäkö onkin hieman samantapainen myös soluseinissä. Itiöt kuin kururaippasammalella → A. sphenoloboides. ovat melko pieniä, 11–20 Herttakinnassammalen lehdet ovat pyörehkö- μm.

248 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Levinneisyys Herttakinnassammal esiintyy arktisilla alueilla Pohjois-Amerikassa, Grönlannissa, Siperiassa ja Venäjän Kauko­idässä sekä Pohjois-Euroopassa. Se tunnetaan myös Antarktikselta. Euroopassa sitä on Islannissa, Huippu­vuorilla, Venäjällä Murmanskin alueella sekä Franz Josefin maassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Keski-Euroo- passa se tunnetaan harvinaisena Alpeilta Itäval- lasta. Fennoskandiassa esiintymiä on paikoit- taisesti paljakalla Länsi-Norjasta Ruijaan ulot- tuvalla alueella. Suomesta herttakinnassammal tunnetaan yhdeltä paikalta Enontekiöllä. EnL.

Biologia Herttakinnassammal on pitkäikäinen kaksi- kotinen laji, joka tuottaa melko säännöllisesti itiöpesäkkeitä. Itujyväsiäkin esiintyy toisinaan. Leviäminen uusille kasvupaikoille on siten mah- dollista. Herttakinnassammal viihtyy melko äärevis- sä olosuhteissa arktisilla kuviomailla, joissa eri- laiset veden tai routimisen aiheuttamat häiriöt pitävät kasvupaikkaa avoimena. Tyypillisesti se kasvaa jäätikköjokien varrella märällä hiekalla ja voi ajoittain olla upoksissakin. Sitä tavataan myös ohuelta humukselta märiltä kallioilta ja TH esimerkiksi Huippuvuorilla myös tien- ja ojan- varsien märistä, hiekkaisista maapaljastumista, Herttakinnassammal ei ole uhanalainen Eu- jotka muistuttavat lajin luontaisia elinympäris- roopassa. Sitä ei ole luokiteltu uhanalaiseksi töjä. Kasvuympäristöt ovat karuja tai hieman myöskään Ruotsissa ja Norjassa, missä sillä on ravinteisia. Suomalainen kasvupaikka on märkä useita esiintymiä Skandien vuoristossa. Suomen hiekkainen järven rantatasanne. lisäksi herttakinnassammal on uhanalaisten la- jien listalla Itävallassa. Seuralaislajit Herttakinnassammalen seuralaisina mainitaan Suojelu märällä maalla viihtyviä maksasammalia ku- Sammalen löytöpaikka Enontekiöllä kuuluu ten paljakkakuura­sammal Anthelia juratzkana, Pöyrisjärven erämaa-alueeseen. Esiintymän tunturirahtusammal­ Cephaloziella varians ja tilanne tulee selvittää ja lajia etsiä sopivilta kas- tunturipihti­sammal Cephalozia ambigua, jota kas- vupaikoilta tunnetun esiintymän lähialueilta ja vaa herttakinnassammalen seuralaisena myös muualta Lapista. suomalaisella kasvupaikalla. Synonyymit Kannan kehitys ja uhanalaisuus Lophozia jenseni Müll.Frib. Herttakinnassammal tunnetaan meiltä vain Martinellia lapponica Arnell & C.E.O. Jensen yhdeltä paikalta Enontekiön Kalmankaltion Sarcoscyphus obcordatus Berggr. Hietajärveltä. Metsä­vyöhykkeessä sijaitseva Scapania lapponica (Arnell & C.E.O. Jensen) esiintymä saattaa olla jäänne kylmemmiltä il- Steph. mastojaksoilta. Lajia ei ole havaittu paikalla vuoden 1975 jälkeen, mutta häviämisen syystä Kirjallisuus ei ole tietoa. Ilmaston lämpeneminen voi uhata Lammes 1977b, Muñoz ym. 2004, Mårtensson hertta­kinnas­sammalen esiintymää. 1955, Söderström ym. 2002

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Syrjänen, K. 2009: Scapania obcordata – vaaran- tunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 249 Scapania obscura (Arnell & C.E.O.Jensen) Schiffn. tummakinnassammal, mörk skapania Vaarantunut VU D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Ruotsissa ja Norjassa tummakin- nassammalta tavataan Skandien eteläosista Ruijaan asti. Suomesta laji tunnetaan kahdelta paikalta Enontekiön Lapista. EnL.

Biologia Tummakinnassammal on pit- käikäinen kaksikotinen laji, joka tuottaa hyvin harvoin itiöpesäk- keitä. Itujyväsiä esiintyy toisi- naan. Tavallisesti tummakinnassam- mal kasvaa upoksissa sulavesi- puroissa ja lähteissä kylmässä virtaavassa vedessä tai purojen partaalla mä- rällä maalla. Kasvupaikat voivat olla myös TH lumivesipurojen kastelemia pahtakallioita tai Tunnistaminen purokiviä. Esiintymät ulottuvat koivuvyöhyk- Tummakinnassammal on pienehkö (n. 1–3 cm), keestä paljakalle, suomalaiset havainnot ovat tummanruskeina tai lähes mustina laikkuina alapaljakalta. märällä maalla, kivipinnalla tai upoksissa kas- vava maksasammal. Versot ovat pehmeitä, eivät Seuralaislajit jäykän sojottavia. Kinnassammalille ominaises- Tummakinnassammalen seurassa voi kas- ti selkä- ja vatsaliuskaksi jakautuneiden lehti- vaa muita tunturialueen lähteikköjen kinnas­ en liuskat ovat tylppäkärkisiä ja ehytlaitaisia. sammalia kuten tunturikinnassammal, hetekin- Selkäliuska on tyvestä johteeton ja vain hieman nassammal S. paludosa ja lapinkinnassammal S. pitkälti johteista vatsa­liuskaa pienempi. Lehti- hyperborea, sekä nevaruoppa­sammal ja kirsisam- laidoissa on toisinaan soikeita yksi- tai kaksi- mal Pleurocladula albescens. Meillä seuralaisina soluisia ruskeita itujyväsiä. mainitaan lisäksi märillä paikoilla viihtyvät Läheistä sukua tummakinnassammalelle paljakkakuurasammal Anthelia juratzkana, tun- on tunturikinnassammal S. uliginosa, josta se turirahtusammal Cephaloziella varians, pikkukor- eroaa mm. pienemmän kokonsa, värityksensä, vasammal Jungermannia pumila ja tunturipussi­ hampaattoman lehtilaidan ja vain vatsapuolelta sammal Marsupella boeckii. johteisen lehden perusteella. Tummakinnassam- mal muistuttaa lehdiltään myös pohjankinnas- Kannan kehitys ja uhanalaisuus sammalta S. subalpina, mutta eroaa tästä paitsi Harvinaiselle tummakinnassammalelle sovelias- tumman värinsä, myös lehtien ehytlaitaisuuden ta suurtunturiympäristöä on Suomessa niukasti perusteella. Lisäksi pohjan­kinnassammalen tarjolla. Tummakinnassammalesta onkin vain kaksisoluiset itujyväset ovat väriltään vaalean kaksi havaintoa Enontekiön Lapista Kilpisjär- vihreitä. Pintapuolisesti tummakinnassammal ven seudulta. Ensimmäisen kerran tummakin- voi muistuttaa myös tavallista nevaruoppasam- nassammal on kerätty Mallan luonnonpuiston malta Gymnocolea inflata. Kitsi-­putouksen rannalta vuonna 1955. Vuonna 1968 se löytyi Jehkas-tunturin kaakkoisosan va- Levinneisyys luvetiseltä länsipahdalta. Molemmat esiintymät Tummakinnassammal on arktis-alpiininen laji, ovat olleet ilmeisen niukkoja, eikä niiden nyky- joka esiintyy paikoin Pohjois-Amerikan pohjois- tila ole tiedossa. Esiintymien pienen koon ohel- osissa, Venäjän Kaukoidässä sekä Pohjois-Eu- la ilmaston lämpeneminen saattaa muodostua roopassa. Keski-Euroopassa lajilla on muutama lajille uhkatekijäksi. erillisesiintymä Sveitsin ja Italian Alpeilla. Sam- mal tunnetaan Islannista ja Pohjois-Venäjältä Uhanalaisuus Euroopassa Murmanskin alueelta. Baltian maissa sitä ei ole. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC

250 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Tummakinnassammal ei ole uhanalainen Eu- tuntemattomia kasvupaikkoja Käsivarren erämaa- roopassa. Sen kanta on ilmeisen elinvoimainen alueella, joten sitä kannattaa etsiä myös muualta. Skandien tunturialueella. Uhanalaiseksi se on Suomen lisäksi arvioitu Italiassa ja Venäjällä Synonyymit Murmanskin alueella. Martinellia obscura Arnell & C.E.O. Jensen

Suojelu Kirjallisuus Suomalaisista esiintymistä toinen sijaitsee Mal- Henssen 1955, Lammes 1974, Schuster 1974, Sö- lan luonnonpuistossa. Lajistoltaan monipuoli- derström ym. 2002 sesta Jehkasin tunturialueesta tulee muodostaa luonnonsuojelualue.­ Tummakinnassammalen Viittaus esiintymien laajuus ja tila tulee selvittää. Mel- Syrjänen, K. 2009: Scapania obscura – vaarantu- ko huomaamattomalla lajilla voi olla aiemmin nut.

Scapania spitsbergensis (Lindb.) Müll.Frib. napakinnassammal, spetsbergsskapania Vaarantunut VU D2 Heimo: Scapaniaceae Lahko: Jungermanniales Luokka: Jungermanniopsida

Levinneisyys Napakinnassammal on tundra- laji, jota tavataan laajalti pohjoi- sen pallonpuoliskon arktisilla alueilla Pohjois-Amerikassa, Grönlannissa, Venäjän Kau- koidässä ja Siperiassa. Pohjois- Euroopassa laji kasvaa paikoin Venäjän pohjoisosissa Mur- manskin alueella Sallan Kut- sassa ja Tuntsassa sekä Franz Josefin maalla, Pohjois-Norjas- sa Tromsissa ja Huippuvuoril- la, sekä Ruotsin tunturialueen KS pohjoisosassa. Islannista se puuttuu. Napapiirin eteläpuo- Tunnistaminen lisia esiintymiä on vain Siperi- Napakinnassammal on keskikokoinen tai kook- assa, Kanadan Ontariossa ja Suomessa Koillis- kaanpuoleinen (n. 3–8 cm pituinen) mattomai- maalla. Suomessa napakinnassammal kasvaa sina laikkuina kasvava maksasammal. Varjossa Posion lisäksi Enontekiön ja Inarin Lapissa. Ks, kasvaneet versot ovat vihreitä, valossa punerta- EnL, InL. via tai voimakkaan punaisia. Kinnassammalille ominaisesti selkä- ja vatsaliuskaksi jakautuneet Biologia lehtiliuskat ovat muodoltaan vähän hertta­ Napakinnassammal on pitkäikäinen laji. Se on maisia. Selkäliuska on vatsaliuskaa selvästi pie- yksikotinen, mutta itiöpesäkkeitä muodostuu nempi. Liuskojen lyhyt kölimäinen yhtymäkoh- hyvin harvoin. Myös itujyvästen tuotto on sa- ta on puolikuumaisesti alaskaartunut.­ Silmiin­ tunnaista. Sammalen kaukolevintä lienee rajoit- pistäviä ovat kummankin lehtiliuskan laidan tunutta. pitkät, monisoluiset hampaat, joita on tiheässä. Napakinnassammal kasvaa märällä maalla Lehden keskiosassa hampaat ovat pystyjä, ty- ja kivillä tai kallionraoissa paljakalla pysyvästi viosassa ne ovat sirppimäisesti taakäänteisiä. kosteilla, karuilla paikoilla. Kasvustot voivat ol- Vihreitä tai vaaleanpunaisia, kaksisoluisia itu- la ajoittain upoksissakin. Kuivattaville tuulille jyväsiä esiintyy toisinaan lehtilaidoissa. alttiilla kohdilla napakinnassammal ei viihdy. Napakinnassammal muistuttaa kokonsa ja Meillä laji kasvaa tunturin laen lohkareiden lehtiensä muodon puolesta lähteiköissä kasva- välissä, tunturipuroissa sekä suojaisilla valu­ vaa hetekinnassammalta­ S. paludosa, jonka lehti- vetisillä kallioseinillä. Ilmeisesti napakinnas­ reuna on kuitenkin vain matalasti hampainen. sammal ei pärjää kookkaammille lajeille kilpai-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 251 lussa. Napakinnassammalen rotkokasvupaikka Inarin Lapin esiintymä sijaitsee Kevon kanjonis- Koillismaalla lienee jäänne nykyistä kylmem- sa, missä laji kasvaa kanjonin eteläpuoliskossa mältä ilmastokaudelta. Kevojoen alkuputouksen jyrkänteen kosteilla lohkareilla (1965) ja kanjonin keskiosissa var- Seuralaislajit joisilla pärskeisillä koskikallioilla vastapäätä Suomalaisilta kasvupaikoilta seuralaisina mai- Kamajoen suuta (1967). nitaan kivipykäsammal­ Barbilophozia hatcheri, Pienilmastovaatimuksiltaan tarkka napakin­ suippu­hopeasammal Gymnomitrion apiculatum, nassammal­ on ilmeisen altis ilmaston lämpe- korallihopea­sammal G. corallioides ja tunturiho- nemisen aiheuttamille muutoksille kuten mah- peasammal G. concinnatum. Muita tavanomaisia dolliselle kasvupaikkojen kuivumiselle. Läm- seuralaisia ovat paljakkakuurasammal Anthelia penemisen myötä mahdollinen muun lajiston juratzkana, nevaruoppasammal Gymnocolea infla- lisääntyvä kilpailu voi myös olla uhka lajille. ta ja pohjanlovisammal Lophozia sudetica. Enon- tekiön tuntureiden lakiosissa kasvaa esiintymi- Uhanalaisuus Euroopassa en lähituntumassa myös paljakkakinnassammal EUR: VU, EST: -, NOR: EN, SWE: NT S. kaurinii. Napakinnassammal on luokiteltu vaarantuneek- si Euroopassa. Norjassa laji on erittäin uhanalai- Kannan kehitys ja uhanalaisuus nen ja Huippuvuorilla vaarantunut. Ruotsissa Napakinnassammal on harvinainen arktinen laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja Venäjäl- laji, jolle soveltuvat elinympäristöt ovat melko lä Murmanskin alueella se on harvinainen. vähissä Suomen Lapissa. Laji on havaittu kaikki- aan seitsemältä paikalta. Koillismaan esiintymä Suojelu on sijainnut Posion Korouomassa, mistä sitä ei Enontekiön Lapin esiintymät sijaitsevat Käsi- ole etsinnöistä huolimatta havaittu löytövuoden varren erämaa-alueella, Kevon esiintymät ovat 1911 jälkeen. Lajin suomalaisen esiintymisen luonnonpuistossa ja myös Korojoen vanha kas- ydinalue on Enontekiön Lapin pohjoisosassa, vupaikka on todennäköisesti suojelualueella. missä sitä on tavattu kolmelta tunturilta. Run- Kaikki kasvupaikat ovat mukana Natura 2000 sain esiintymä lienee Haltin itäpuolisen Ridnits- -ohjelmassa. Esiintymien laajuus tulee selvittää ohkkan lakialueella louhikon kiviväleissä, joissa ja niiden tilaa tulee seurata. T. Lammeksen (1974) sanoin ”tämä auringon­ valon vaikutuksille alttiina kasvaessaan kauniin Synonyymit viininpunaiseksi värjäytyvä laji muodosti melko Martinellia spitsbergensis Lindb. laajoja ja puhtaitakin kasvustoja”. Monet seu- dulla liikkuneet sammaltutkijat ovatkin käyneet Kirjallisuus keräämässä näytteen paikalta, mutta tuoreita Hallingbäck 2006a, Lammes 1974, Söderström keruita ei kuitenkaan ole. Napakinnassammal ym. 2002 on löydetty Yläperällä lisäksi Loassonibban laen luoteis­osassa kostealta maalta (1961, 2006). Se Viittaus kasvaa myös Toskalharjin eteläosassa ja Toskal- Syrjänen, K. 2009: Scapania spitsbergensis – vaa- järven lounaispuolella (1955) tunturipurossa. rantunut.

Napakinnassammalen Scapania spitsbergensis kasvupaikka Luoteis-Enontekiöllä Loassonibban lakialueella. KS Seligeria brevifolia (Lindb.) Lindb. kaitahitusammal, tanddvärgmossa Vaarantunut VU § • vastuulaji • B1+2abc Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Sammal tunnetaan myös Ve- näjältä Karjalan tasavallasta ja Murmanskin alueelta. Sitä on myös Islannissa mutta ei Tans- kassa eikä Baltian maissa. Se kasvaa harvinaisena Ruotsin ja Norjan keski- ja pohjoisosissa. Suomessa sammal on harvinai- nen. PeP, Ks.

Biologia Kaitahitusammal on yksikoti- nen, ja itiöpesäkkeet ovatkin tavallisia. Koska itiöt ovat pie- niä, kaukolevintä lienee lajille mahdollista. Sammal levinnee pääasiassa itiöiden avulla. Kaitahitusammal kasvaa kosteilla ja varjoisilla kalkkikallioilla. Tavallisimmin kasvupaikat ovat pohjoiseksposition seinämiä ja niiden onkaloita kuusikon varjostamissa dolomiittikalliorinteis- TH sä. Se kasvaa myös rotkoissa avoimemmilla pai- koilla, joissa ilmankosteus on kuitenkin suuri. Tunnistaminen Oulangan kanjonissa se kasvaa lähellä joenran- Hitusammalet ovat hyvin pieniä kärkipesäk- taa. Sen kasvupaikat ovat avointa kalliopintaa, keisiä lehtisammalia. Kaitahitusammal on pie- jossa on harvahkoa sammalpeitettä, mm. muita nimpiä suvun lajeista. Se kasvaa tuskin paljain hitusammalia. Pienen kokonsa vuoksi sammal silmin havaittavana, 1–2 mm korkeana, vaalean- peittyy herkästi muuhun sammalkasvillisuu- vihreänä harsuna peitteenä tai yksittäin. Lehdet teen. ovat hentoja, tasaisen suikeita ja tylppäkärkisiä. Lehden reuna on hienohampainen ja keskisuoni Seuralaislajit ohut. Maastossa kaitahitusammalesta havaitsee Perä-Pohjanmaalla kaitahitusammalen seuralai- parhaiten pienet itiöpesäkkeet. Pesäke on soi- sina on ollut kalkkipalmikkosammal Hypnum kea, n. 0,3–0,4 mm. Pesäkeperä on n. 1–1,5 mm recurvatum ja kalkkikahtaissammal Distichium pitkä ja hento. Pesäkeperän solut ovat 2–4 ker- capillaceum. Koillismaalla seuralaisena on usein taa levey­tensä pituisia. Pesäkkeet ovat kuivana sahahitusammal, ja nämä kaksi lajia ovat mones- suusta leveimmillään, mikä on hyvä maastotun- ti sekakasvustoinakin. Varjoisilla paikoilla seu- tomerkki. Suuvarus on oranssi tai punertava ja ralaisina kasvavat myös kalkkikahtaissammal, kuivana vahvasti taakäänteinen. Suuvaruksen kurulehväsammal Cyrtomnium hymenophylloides, hampaat ovat n. 180 μm, eli noin ¼ pesäkkeen kielikellosammal Encalypta streptocarpa, kallio- pituudesta. Itiöt ovat vaaleita ja kooltaan 10–13 pahkurasammal Hymenostylium recurvirostre, μm. kalkkilehväsammal Mnium thomsonii, lukin- Kaitahitusammal muistuttaa karstahitu­ sammal Platydictya jungermannioides, idänhi- sammalta → S. pusilla, jolla on pitemmät lehdet tusammal Seligeria diversifolia, turjansammal ja pesäkkeet. Sahahitusammalelta S. donniana Arnellia fennica ja loukkokinnassammal Scapania puuttuu pesäkkeen suuvarus. gymnostomophila.

Levinneisyys Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kaitahitusammal esiintyy harvinaisena Pohjois- Kaitahitusammalta on Suomessa löydetty yh- Euroopassa, Keski-Euroopan vuoristoissa, Kau- teensä 12 paikalta. Perä-Pohjanmaalta on vain kasuksella, Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa. yksi vanha havainto Rovaniemeltä (Taipale,

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 253 Konttijoki 1933). Sammalta on etsitty tältä pai- Uhanalaisuus Euroopassa kalta tuloksetta vuosina 1993 ja 2005. Sammal on EUR: K, EST: -, NOR: LC, SWE: LC saattanut hävitä täältä rantakallioiden louhinnan Kaitahitusammal on Euroopassa puutteellisesti tai uoman perkauksen vuoksi. Ainakaan Taipa- tunnettu. Se on kuitenkin luokiteltu äärimmäi- leen Kalkkimaan talon luona Konttijoen rannoil- sen uhanalaiseksi Islannissa ja vaarantuneeksi la ei ole juuri jäljellä lajille sopivia lohkare- tai Iso-Britanniassa. Venäjällä se on luokiteltu har- kalliopintoja. Koillismaalta kaitahitu­sammal on vinaiseksi Karjalan tasavallassa ja Murmanskin kerätty kahdeksalta paikalta ennen vuotta 1990, alueella. ja nykyhavaintoja on yhteensä viideltä paikalta Kuusamosta Oulangan kansallispuiston alu- Suojelu eelta. Kuusamon puolella löytöpaikkoja ovat Kaikki Kuusamon ja Sallan esiintymät ovat Jäkälävuoma (1975), Halosenkuru (1988), Pur- Oulangan kansallispuistossa tai sitä laajem- kuputaanoja (1993), Pikkukönkäänkuru (1994), malla Natura 2000 -alueella. Kaitahitusamma- Aventojoen suun alue (1993), Hirvivaaran seutu len esiintymiä Oulangan alueella tulee seurata. (kaksi paikkaa 1993) sekä pohjoisinna Taival- Perä-Pohjanmaan alueella etsintöjä tulee jatkaa köngäs, josta havainto on jo puolen vuosisadan Konttijoella ja pyrkiä selvittämään onko siellä takaa (1955). Sallan puolella löytöpaikat ovat Sa- lajille soveliaita kasvupaikkoja. vinalammen luoteispuolella (1988) ja Oulangan kanjonissa (1989). Synonyymit Kaitahitusammalen elinympäristöt ovat vä- - hentyneet kalkkikallioiden louhinnan takia. Suojelualueiden esiintymät lienevät melko tur- Kirjallisuus vattuja. Koillismaalla kaitahitusammalen kanta Tuomikoski 1939 on niukka, mutta ilmeisesti elinvoimainen. Ai- nakaan selvää taantumista ei ole havaittavissa, Viittaus mutta Taivalkönkäältä se on voinut hävitä ku- Virtanen, R. 2009: Seligeria brevifolia – vaaran- lumisen takia. tunut.

Seligeria calcarea (Hedw.) Bruch & Schimp. kalkkihitusammal, mörk dvärgmossa Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Kalkkihitusammal on hyvin pie- ni, pieninä ryhminä tai yksittäisi- nä versoina kasvava kärkipesäk- keinen lehtisammal. Tummanvih- reät, n. 0,5 mm pitkät lehdet ovat tyvestä tasasoukkia tai soikeaksi leventyneitä ja kapenevat vah- vaksi, tylpäksi kärjeksi. Lehden reuna on hyvin hienohampainen tai ehyt, reunan solut ovat usein papillimaisesti ulospistäviä. Kes- kisuoni täyttää lehden kärkiosan melkein kokonaan tai on ulospis- tävä. Lyhyt pesäkeperä (1–2 mm) on suhteellisen paksu ja suora. Pesäke on päärynänmuotoinen tai lähes pallomainen ja kuivana leveimmillään suusta. Pesäkkeen tyvellä erottuu usein kurttuinen kaulaosa. Pesäkkeen suuvarus on punaruskea ja sen hampaat TH

254 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet tylppiä. Pesäkkeen kansi on kupera, ja kannen Kannan kehitys ja uhanalaisuus nipukka on hyvin lyhyt. Itiöt ovat läpimitaltaan Tieto kalkkihitusammalen esiintymisestä Suo- 14–16 μm. messa perustuu A. Hülphersin keräämään näyt- Kalkkihitusammalen tunnistaa parhaiten teeseen Tukholman luonnontieteellisen museon melko tukevasta ja lyhyestä pesäkkeen perästä (S) kokoelmissa. Näytteen etiketissä lukee ”Seli- ja lyhyehköistä, tyveltään leveistä lehdistä. Kars- geria, Kuusamo, 3 Jul 1938”. A. Hülphers retkeili tahitusammalen → S. pusilla lehdet ovat pitkiä tuolloin R. Tuomikosken kanssa Kuusamossa. ja kapeita. Kaarihitusammalen → S. campylopoda He keräsivät kyseisenä päivänä muita näytteitä ja idänhitusammalen S. diversifolia pesäkkeiden Korvasvaaralta, joten tämä on myös kalkkihitu- perät ovat hentoja. Lehdiltään kalkkihitusam- sammalen todennäköisin löytöpaikka. Lajia on mal muistuttaa hieman sahahitusammalta S. etsitty Korvasvaaralta tuloksetta vuonna 1999. donniana, jonka lehtien reuna on kuitenkin sa- Koillismaalta on kerätty melko paljon hitu- hahampainen. sammalnäytteitä, ja sopivia kasvupaikkoja on kartoitettu. Kalkkihitusammalta ei ole kuiten- Levinneisyys kaan havaittu 1930-luvun jälkeen. Se on ilmei- Kalkkihitusammalta esiintyy aukkoisesti poh- sesti erittäin harvinainen, ja sen populaatiokoko joisella pallonpuoliskolla. Se on Pohjois-Ameri- on hyvin pieni. Sille soveliaita kasvupaikkoja kassa muutamilla alueilla melko yleinen, mutta on kuitenkin edelleen olemassa ja kalkkihitu- mantereen länsiosissa harvinainen. Sammal sammalen löytäminen Koillismaalta on yhä tunnetaan useimmista Euroopan maista ja Ja- mahdollista. panista. Ruotsissa kalkkihitusammal esiintyy harvinaisena kolmessa maakunnassa maan ete- Uhanalaisuus Euroopassa läosassa (viisi paikkaa, joista vain yksi havainto EUR: LC, EST: R, NOR: -, SWE: VU v. 1980 jälkeen). Sammal on havaittu myös Tans- Kalkkihitusammal ei ole uhanalainen Euroo- kassa ja Virossa, mutta ei Norjassa. Suomesta passa. Ruotsissa ja Unkarissa se on kuitenkin tunnetaan vain yksi havainto Koillismaalta, luokiteltu vaarantuneeksi, Virossa ja Espanjas- jossa lajin kasvupaikka on varsin erillinen ja sa harvinaiseksi, ja Saksassa sitä pidetään taan- pohjoisin Euroopassa. Ks. tuneena.

Biologia Suojelu Kalkkihitusammal on yksikotinen, ja sillä on Kalkkihitusammalen löytöpaikkaa ei ole voitu yleisesti itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat pieniä, mikä paikantaa kovin tarkasti. Korvasvaaran Suomen voi edesauttaa kaukolevintää. puoleinen osa kuuluu osittain Oulangan kansal- Kalkkihitusammal kasvaa kalkkikallioiden lispuistoon, mutta ei ole tiedossa onko esiintymä varjoisissa onkaloissa ja halkeamissa, jyrkän- puiston alueella. Kalkkihitusammalta kannattaa teillä ja kalkkilohkareilla. Esiintymiä tunnetaan edelleen etsiä Koillismaan dolomiittiseuduilta. myös kalkkilouhoksilta. Sitä pidetään sukunsa lajeista parhaiten kuivuutta kestävänä. Synonyymit - Seuralaislajit Seuralaislajistosta Suomessa ei ole luotettavaa Kirjallisuus tietoa. Useat havainnot kalkkihitusammalesta Gos 1993, Lönnell 1998a, Ochyra ym. 1999 muualla ovat melko paljaalta kalkkikalliopin- nalta, jossa seuralaislajisto on usein niukkaa. Viittaus Seuralaisina on useimmiten muita hitusammal- Virtanen, R. 2009: Seligeria calcarea – äärimmäi- lajeja ja kalkinsuosijasammalia. sen uhanalainen.

Seligeria campylopoda Kindb. kaarihitusammal, krokdvärgmossa Vaarantunut VU vastuulaji • B1+2bc Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen vihreinä peitteinä, tuppaina tai yksittäin harvak- Kaarihitusammal on hyvin pieni, millimetrin seltaan kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. parin vahvuisina, tummanvihreinä tai likaisen Lehdet ovat kapean kielimäisiä, leveämmästä

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 255 näjällä sitä on Leningradin alueella ja Karjalan tasavallassa. Tanskasta laji puuttuu. Norjassa ja Ruotsissa se on harvinainen. Suomessa lajia ta- vataan harvinaisena maan itä- ja pohjoisosissa. PK, Kn, PeP, Ks, EnL.

Biologia Kaarihitusammal on yksikotinen, sillä on ylei- sesti itiöpesäkkeitä, ja itiöt ovat pieniä. Näin ol- len edellytykset kaukolevintään ovat olemassa. Sammal kasvaa varjoisilla kalkkikallioilla ja -lohkareilla. Sitä on tavattu viime vuosina usein dolomiittilohkareilta, joista osa on ollut suhteel- lisen äskettäin paljastuneita.

Seuralaislajit Seuralaisena kasvavat mm. kalkkikahtaissam- mal Distichium capillaceum, kielikellosammal Encalypta streptocarpa, lukinsammal Platydictya jungermannioides, idänhitusammal, sahahitu­ sammal S. donniana, kalkkikiertosammal Tortella tortuosa ja ituhammassammal Leiocolea heterocol- pos.

TH Kannan kehitys ja uhanalaisuus Kaarihitusammalta on löydetty 16 paikalta tyvestä vähitellen kärjeksi maastamme. Pohjois-Karjalasta sammal on löy- kapenevia, ehytreunaisia, detty Juankosken Huosiaisniemestä useilta eril- tai kärjestä heikosti hampai- lisiltä dolomiittikalliopaljastumilta ja -lohkareil- sia. Pesäkelehdet ovat hie- ta (1934–2000) sekä lähistöltä Hyvölänniemestä man muita lehtiä pitempiä. (1980). Juuan Petrovaarassa (1987) se kasvaa Soluseinät ovat paksuhkoja. dolomiittilohkareilla maatalon laitumilla. Kai- Keskisuoni on ohuehko, ja nuusta sammal on löydetty Puolangan Isolta se päättyy lehden kärjessä Vuorijärveltä (1937). Perä-Pohjanmaalta laji tai ennen sitä. Pesäkeperä tunnetaan kolmelta paikalta Rovaniemen Kalk- on suhteellisen pitkä (1,5– kimaalta (1990, 2005), Tervolan Karhakkamaalta 2,5 mm) ja hento, tuoreena (2004) ja Ruuttulammelta (2000). Koillismaalta kaartuva, kuivana pystyhkö. laji on löydetty kuudelta paikalta Kuusamosta: Pesäkkeet ovat pitkänomai- Taivalkönkäältä ja Pikkukönkäänkurusta Ou- sen soikeita, ja suuvaruksen langan kansallispuistosta (2002–2006) sekä kah- hampaat ovat ruskeanpu- delta paikalta Korvasvaaralta (1999). Sitä on löy- naisia. Itiöt ovat vaaleita ja detty myös Putaanojalta (2003) ja Valtavaaralta läpimitaltaan 8–10 μm. (1987). Enontekiön Lapissa sammal on löydetty Kaarihitusammalen tunnistaa parhaiten kos- Kilpisjärveltä Saanan lounaisrinteestä kahdelta teana selvästi kaareutuneista pesäkeperistään. paikalta (1991, 2000) sekä Mallan luonnonpuis- Idänhitusammalella S. diversifolia pesäkeperä on tosta (2001). Viimeaikaisten löytöjen runsaus kosteana suora, ja lehden keskisuoni on melko viittaisi siihen, että sammalen levinneisyys on ohut ja tavallisesti päättyy ennen lehden kärkeä. aiemmin ollut puutteellisesti tunnettu. On myös Etelänhitusammalella → S. recurvata lehden kes- mahdollista, että kanta on vahvistumassa Suo- kisuoni on leveä ja kärjestä ulospistävä. men alueella. Kaarihitusammal on harvinainen, ja kalkin- Levinneisyys louhinta on vähentänyt sille soveliaita kasvu- Kaarihitusammal on laajalle levinnyt Pohjois- paikkoja, joita yleensäkin on Suomessa vähän. Amerikassa, ja se tunnetaan myös Kaukasuk- Se on riippuvainen kalkkikivipaljastumista, ja selta ja Siperiasta. Se kasvaa harvinaisena laajalti ainakin pienissä paljastumissa peittyminen met- Euroopassa, ja on melko vasta löydetty Brittein säsammalilla tai muilla kookkaammilla lajeilla saarilta. Virossa kaarihitusammal on hyvin har- syrjäyttää kaarihitusammalen helposti. Louhin- vinainen, ja se tunnetaan myös Latviasta. Ve- nan lisäksi lajin Kainuun esiintymä on voinut

256 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet hävitä myös näistä syistä. Altistuminen suoralle Natura 2000 -alueeseen, ja eteläisin on Valta- auringon paisteelle hakkuiden takia voi vähen- vaaran ja Pyhävaaran luonnonsuojelualueella. tää sammalen elinvoimaisuutta. Saanan esiintymä kuuluu Natura 2000 -aluee- seen ja Mallan kasvupaikka on luonnonpuiston Uhanalaisuus Euroopassa alueella. EUR: K, EST: R, NOR: VU, SWE: VU Kaarihitusammalta kannattaa edelleen etsiä Kaarihitusammal on puutteellisesti tunnettu sopivilta kalkkipitoisilta kasvupaikoilta. Ny- Euroopassa. Pohjoismaiden lisäksi se on muka- kyesiintymien tilaa tulee seurata. Tarvittaessa na uhanalaislistoilla Saksassa, Luxemburgissa kilpailevia yleisten sammallajien kasvustoja voi ja Iso-Britanniassa sekä Venäjällä Leningradin varovasti poistaa lajin kasvupaikoilta. Suojelu- alueella ja Karjalan tasavallassa. aluerajausta tulee tarvittaessa esimerkiksi Juan- kosken Huosiaisniemessä laajentaa siten, että Suojelu kaikki kaarihitusammalen paikalliset esiintymät Kaarihitusammalen kasvupaikoista Juankos- tulevat suojelurajaukseen mukaan. ken Huosiaisniemi on luonnonsuojelualue. Osa lajin Huosiaisniemen kasvupaikoista sijaitsee Synonyymit kuitenkin luonnonsuojelualueen ulkopuolella. - Juuan esiintymä on yksityisen maatilan piha- alueella. Rovaniemen Kalkkimaan ja Tervolan Kirjallisuus Karhakkamaan esiintymiä ei ole suojeltu. Tervo- Blockeel ym. 2000, Lönnell 1998b lan Ruuttulampi kuuluu Metsähallituksen rau- hoittamaan suojelualueeseen. Kaikki Kuusamon Viittaus kasvupaikat ovat suojelualueilla: neljä kuuluu Virtanen, R. 2009: Seligeria campylopoda – vaa- Oulangan kansallispuistoon tai sitä laajempaan rantunut.

Seligeria pusilla (Hedw.) Bruch & Schimp. karstahitusammal, krusdvärgmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Karstahitusammal on hyvin pieni, pari millimetriä korke- ana, vihreänä, kiiltävänä peit- teenä tai laikkuina kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat tasaisen suikeita, pisimmät 1–2 mm, tylppä- tai teräväkärkisiä, reuna on hie- nohampainen ja reunan solut usein papillimaisesti ulospis- täviä. Solut ovat suorakaiteen muotoisia koko lehdessä. Kes- kisuoni on ohut ja ennen kärkeä päättyvä. Pesäkelehtien tyvi on soikeahko ja lievästi tuppimai- nen, ja kärki on pitkäsuippuinen. Pesäkeperä on pitkähkö (2–3 mm). Pesäkeperän solut ovat 4–8 kertaa leveyttään pitempiä. Pesäke on n. 0,6 mm, ruskehtava, soikea ja äkkiä pesäkkeen perää kohti kapeneva. Kuivana pesäke on le- veimmillään lähellä suuta. Suuvarus on puner- tava, n. 100 μm pitkä ja ⅛ pesäkkeen pituudesta. Itiöpesäkkeen pintasolut ovat paksuseinäisiä ja suorakaiteen muotoisia. Itiöpesäkkeen kansi on TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 257 kupera ja kannen nipukka kaareva. Itiöt ovat Kannan kehitys ja uhanalaisuus läpimitaltaan n. 10 μm. Karstahitusammalen esiintyminen Suomessa Karstahitusammalen tunnistaa parhaiten tuli tietoon vasta viime vuosikymmenellä Lidia tasaisen suikeista melko pitkistä lehdistään ja Gosin tutkimuksen myötä. Tässä tutkimuksessa kuivana suustaan leveimmillään olevasta pe- ilmeni, että kaksi Koillismaalta Sallasta peräk- säkkeestä. Se muistuttaa kaitahitusammalta → käisiltä päiviltä vuodelta 1938 olevaa keräystä S. brevifolia, josta se eroaa pitempien lehtiensä ja edustavat karstahitusammalta. Todennäköisesti pesäketuntomerkkien perusteella. Sahahitusam- molemmat keruut ovat Kyökkäkallioilta. Sam- malella S. donniana taas ei ole suuvarusta. malta ei ole sittemmin löydetty tältä alueelta, ja on luultavaa, että esiintymät ovat olleet hyvin Levinneisyys pieniä. Koska karstahitusammalen kanta on Karstahitusammal on laajalle levinnyt pohjoisel- hyvin pieni, sammalta uhkaavat ennen kaikkea la pallonpuoliskolla. Se on harvinainen Pohjois- satunnaistekijät. Amerikassa lauhkealta vyöhykkeeltä arktiselle alueelle. Sitä on myös Kaukasuksella, Siperiassa Uhanalaisuus Euroopassa ja Japanissa. Euroopassa karstahitusammalta ta- EUR: LC, EST: R, NOR: NT, SWE: LC vataan lähinnä lauhkeassa vyöhykkeessä. Se on Karstahitusammal ei ole uhanalainen Euroo- löydetty Latviasta, ja Virossa se on hyvin harvi- passa. Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi nainen. Pohjoismaissa sammal tunnetaan har- Portugalissa ja silmälläpidettäväksi Norjassa, vinaisena Norjasta ja Ruotsista, erityisesti maan Saksassa ja Luxemburgissa. Virossa se on har- eteläosista, mutta Tanskasta sitä ei ole löydetty. vinainen. Sitä ei myöskään tunneta Venäjältä Suomen lä- hialueilta. Suomesta sammal on löydetty aino- Suojelu astaan Koillismaalta. Ks. Kyökkäkallion–Savilammen alue kuuluu Ou- langan kansallispuistoon. Karstahitusammalen Biologia todennäköiset esiintymäpaikat ovat säilyneet Karstahitusammal on yksikotinen, ja itiöpesäk- luonnontilaisina. Karstahitusammalen nykytila keet ovat tavallisia. Koska itiöt ovat pieniä, lajin Kyökkäkallion alueella tulee selvittää, ja sitä tu- kaukolevintä lienee mahdollista. lee etsiä seudulta muista sopivista paikoista. Karstahitusammal kasvaa kalkkikallioiden ja -seinämien suojaisilla pystypinnoilla ja raoissa Synonyymit sekä kalkkilohkareilla. -

Seuralaislajit Kirjallisuus Karstahitusammalen löytöpaikalla Koillismaalla Gos 1993 ovat tavallisia sammalia mm. kalkkikahtaissam- mal Distichium capillaceum, kielikellosammal En- Viittaus calypta streptocarpa, kalliopahkurasammal Hyme- Virtanen, R. 2009: Seligeria pusilla – erittäin nostylium recurvirostrum ja sahahitusammal. uhanalainen.

Seligeria recurvata (Hedw.) Bruch & Schimp. etelänhitusammal, bågdvärgmossa Hävinnyt RE Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Etelänhitusammal on hyvin pieni, likaisen- tai pitkä, tuoreena kaareva, kuivana tummanvihreänä pari millimetriä vahvana peit- pysty ja taipuileva. Pesäke on vi- teenä tai yksittäin kasvava kärkipesäkkeinen non soikea tai lähes lieriömäinen lehtisammal. Noin yhden millimetrin mittaiset ja suuvarus ruskehtavan punai- lehdet kapenevat suikeasta tyviosasta harjas- nen. Itiöt ovat läpimitaltaan 9–11 maiseksi kärjeksi. Pesäkkeen suojuslehdet ovat μm ja hienopapillisia. vähän pitempiä ja pystyhköjä. Lehden keskisuo- Etelänhitusammalen tuntee ni on leveä, lehden kärkiosan täyttävä ja kärjestä parhaiten tuoreena voimakkaasti pitkälle ulospistävä. Pesäkeperä on n. 2–4 mm kaareutuneesta pesäkeperästään

258 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet TH ja lehtien leveästä, pitkälle ulospistävästä keski- Kannan kehitys ja uhanalaisuus suonesta. Kaarihitusammalella → S. campylopoda Etelänhitusammalesta on kaksi havaintoa on myös kaareutunut pesäkeperä, mutta lehtien 1800-luvun lopulta Ahvenanmaan Saltvikista keskisuoni on ohut ja päättyy kärjessä tai ennen (Kuggböle 1884 ja 1885 ja Lavö 1892). Koska ha- lehden kärkeä. vainnot ovat varsin vanhoja, sammal on katsot- tu hävinneeksi näiltä paikoilta. Sen kasvupaikat Levinneisyys ovat olleet maanviljelysalueella ja asutuksen pii- Etelänhitusammalella on aukkoinen levinnei- rissä. Häviämisen syynä ovat voineet olla maan syysalue Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa. muokkaus ja peltojen lannoitus. Pienet esiin- Euroopassa sitä esiintyy lähinnä lauhkeassa tymät voivat hävitä herkästi kivien peittyessä vyöhykkeessä. Baltiassa se tunnetaan Virosta ja muulla kasvillisuudella. Latviasta, mutta tiedot lajin esiintymisestä Venä- jällä Suomen lähialueilla tarkoittavat kaarihitu- Uhanalaisuus Euroopassa sammalta. Tanskasta etelänhitusammalta ei ole EUR: LC, EST: R, NOR: LC, SWE: LC löydetty, mutta se kasvaa harvinaisena Norjassa Etelänhitusammal ei ole uhanalainen Euroopas- maan eteläosista Länsi-Ruijaa myöten. Ruotsissa sa. Sitä ei ole luokiteltu uhanalaiseksi Ruotsissa sen esiintyminen keskittyy lähinnä maan ete- ja Norjassa, mutta se on molemmissa maissa suh- läosiin, pohjoisin kasvupaikka on Tornion La- teellisen harvinainen. Se on luokiteltu vaarantu- pissa. Suomesta etelänhitusammalta on kerätty neeksi Luxemburgissa, harvinaiseksi Virossa ja ainoastaan Ahvenanmaalta. A. Hollannissa sekä taantuneeksi Saksassa.

Biologia Suojelu Etelänhitusammal on yksikotinen, ja itiöpesäk- Etelänhitusammalen vanhat kasvupaikat eivät keet ovat tavallisia. Itiöt ovat pieniä, mikä edes- kuulu mihinkään suojelualueeseen. Etelänhitu­ auttaa kaukolevintää. sammalta kannattaa edelleen etsiä Ahvenan- Etelänhitusammal kasvaa kosteilla, varjoisilla maan kalkkipitoisilta lohkareilta. ja emäksisillä kallioilla ja kivillä. Ahvenanmaan havainnot ovat peltoalueilta ja ojissa sijainneilta Synonyymit kalkkipitoisilta hiekkakiviltä. Seligeria setacea Lindb.

Seuralaislajit Kirjallisuus Etelänhitusammal kasvaa melko paljailla kivi- Bomansson 1900, Tuomikoski 1939 pinnoilla ja seuralaisia on niukasti. Ahvenan- maalla seuralaisena kasvoi suippuväkäsammal Viittaus Campyliadelphus chrysophyllus. Virtanen, R. 2009: Seligeria recurvata – hävin- nyt.

Seligeria tristichoides Kindb. rivihitusammal, kantdvärgmossa Vaarantunut VU § • D2 Heimo: Seligeriaceae Lahko: Grimmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Rivihitusammal on hyvin pieni, 3–5 mm korke- Rivihitusammalen hyviä ana, tumman vihreänä tai ruskehtavana, tiheänä tuntomerkkejä ovat kas- peitteenä tai tuppaina kasvava kärkipesäkkei- vutapa tiiviinä peitteenä ja nen lehtisammal. Lehdet ovat kolmessa rivissä, tuppaina, versoissa usein tyvellä limittäin ja kärjessä siirottavia. Lehdet selvä lehtien kolmirivisyys kapenevat suikeaksi kärjeksi. Keskisuoni on ty- sekä yleisesti esiintyvät pe- veltä kapea, kärjessä leveähkö ja sen täyttävä. säkkeet, joiden keskustassa Pesäkeperä on melko lyhyt (1–1,5 mm), pesäke näkyy esille tuleva keskipat- on puolipallomainen, eikä kaulaosa erotu sel- sas. Muista hitusammalis- västi. Pesäkkeen keskipatsas on esille pistävä. tamme se eroaa myös melko Suuvarus on punaisen ruskea. Itiöt ovat kool- kookkaiden itiöittensä pe- taan 18–24 μm. rusteella.

260 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Levinneisyys Rivihitusammalta kasvaa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa pääasiassa mantereiden poh- joisosissa sekä erillisesiintyminä vuoristoissa, mm. Kaukasuksella. Tanskasta ja Baltian maista rivihitusammalta ei ole löydetty. Se tunnetaan Venäjällä Karjalan tasavallasta ja Murmanskin alueelta. Sitä on myös Huippuvuorilla. Sammal kasvaa harvinaisena myös Norjassa sekä Ruot- sissa maan pohjoisosassa ja Gotlannissa. Suo- mesta se on löydetty ainoastaan Koillismaalta. Ks.

Biologia Rivihitusammal on yksikotinen, ja itiöpesäkkeet ovat tavallisia. Itiöt ovat keskikokoisia ja mui- den hitusammalten itiöihin verrattuna kookkai- ta. On mahdollista, että itiöiden koko rajoittaa kaukolevintää. Rivihitusammal kasvaa kosteilla ja/tai var- joisilla kalkkikallioseinämillä rotkoissa ja kanjo- neissa. Runsaimmat esiintymät ovat pohjoiseen TH suuntautuneilla pahtaseinämillä, joilla voi olla ajoittaista valuvesivaikutusta. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: K, EST: -, NOR: LC, SWE: VU Seuralaislajit Rivihitusammal on Euroopassa puutteellisesti Rivihitusammalen kasvupaikoilla seuralaislajis- tunnettu. Norjassa laji on harvinainen, mutta ei to on yleensä niukkaa. Melko usein sammalen uhanalaiseksi luokiteltu. Ruotsissa se on vaa- joukossa on Trentepohlia-levän muodostamaa rantunut, Venäjällä Karjalassa ja Murmanskin kasvustoa ja kosteiden varjokallioiden samma- alueella harvinainen, Saksassa lajia on tavattu lia kuten pohjanharasammal Campylophyllum ainoastaan Thüringenistä, mistä sen on katsottu halleri, pikkutuppisammal Timmia comata, ko- hävinneen. lohammassammal Leiocolea collaris ja loukkokin- nassammal Scapania gymnostomophila. Suojelu Suojelematonta Kallioniitynkurun esiintymää Kannan kehitys ja uhanalaisuus lukuun ottamatta rivihitusammalen löytöpaikat Rivihitusammalta on löydetty maastamme ai- ovat Oulangan kansallispuistossa. noastaan Koillismaalta neljältä paikalta, joista Rivihitusammalen esiintymien, kuten Kallio- kahdesta on havaintoja 1980-luvun lopulta. niitynkurun ja Taivalkönkään kasvupaikkojen Kuusamosta Oulankajoen Taivalkönkäältä nykytila tulee selvittää ja kaikkien esiintymien sammalesta on havainnot vuosilta 1938 ja 1955. tilaa on syytä seurata. Kohteilla, missä turismin Sallasta Oulangan kanjonin pohjoispuoleisesta aiheuttama kulutus uhkaa lajin kasvupaikkoja, Kallioniitynkurusta laji löydettiin vuonna 1937, pitää kulkureitit merkitä ja ohjata siten, etteivät mutta ei sen jälkeen. Kyökkäkalliolta sammal sammalen kasvustot vaurioidu. Lajistoltaan rik- on tunnettu jo pitkään: ensimmäinen näyte on kaan Kallioniitynkurun liittäminen Oulangan vuodelta 1926 ja viimeisin havainto on tehty kansallispuistoon on perusteltua. 1989. Taivalkönkään itäpuolelta, Kiekeröjoen kalliojyrkänteeltä sammal löydettiin 1987. Synonyymit Rivihitusammalen kasvustot ovat melko - hyväkuntoisia ja niissä on runsaasti itiöpesäk- keitä. Pienet esiintymät ovat kuitenkin alttiita Kirjallisuus häviämiselle kallioiden rapautumisen ja loh- European Committee for Conservation of keilun vuoksi. Kasvustot voivat siten hävitä Bryophytes 1995, Gos 1993, Lönnell 1997b luontaisten häiriöiden, mutta mahdollisesti myös kiipeilyn vuoksi. Taivalkönkään esiinty- Viittaus män häviämisen syynä on voinut olla retkeilyn Virtanen, R. 2009: Seligeria tristichoides – vaa- aiheuttama kulutus. rantunut.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 261 Sphagnum affineRenauld & Cardot rannikkorahkasammal, mellanvitmossa Vaarantunut VU B1+2cd Heimo: Sphagnaceae Lahko: Sphagnales Luokka: Sphagnopsida

mainitaan myös Liettuasta ja Ve- näjältä Karjalan tasavallan alu- eelta. Se kasvaa myös Färsaarilla ja Islannissa. Tanskassa sitä on kautta maan ja Ruotsin ja Norjan etelä- ja keskiosissa. Suomessa rannikkorahkasammal on lou- nainen. A-U, St.

Biologia Rannikkorahkasammal on kaksi- kotinen. Itiöpesäkkeet ovat har- vinaisia. Tästä johtuen laji ei leviä kovin tehokkaasti pitkiä matkoja. TH Sen sijaan se leviää verson ja leh- Tunnistaminen den palojen avulla esiintymien- Rannikkorahkasammal on melko kookas rahka- sä lähiympäristössä esimerkiksi sammalten suvun suurikokoisia lajeja sisältävän suo-ojiin. Sphagnum-sektion laji. Se on yleensä ryhmänsä Rannikkorahkasammal kasvaa mereisillä alu- hennoin ja väritykseltään kellertävä tai ruskea. eilla ruohoisissa nevakorvissa tai nevarämeillä Haaralehdet ovat lyhyitä, jopa alle 1,5 mm, ja sekä järvien rantapalteissa ja -luhdilla, joskus tiheästi limittäisiä. Varsilehdet ovat noin yhden jopa katajanummen kosteassa painanteessa. millimetrin pituisia, leveän kielimäisiä ja kaa- Rannikkorahkasammal menestyy ainakin tila- revasivuisia. Haaroja on kimpussa tavallisesti päisesti myös epävakaissa ympäristöissä, esi- neljä, joista kaksi on tanakkaa ja ulospäin suun- merkiksi kangaskorven ojissa. Esiintymät ovat tautuvaa ja kaksi lähes varrenmyötäistä. Ulos- yleensä melko pienialaisia ja niukkoja. päin suuntautuneet haarat ovat lyhyehköjä ja usein kärjestään käyriä. Seuralaislajit Rannikkorahkasammal muistuttaa muita Rannikkorahkasammalen tavallisimpia seura- Sphagnum-sektion lajeja, erityisesti pienikokois- laisia ovat kalvakkarahkasammal, etelänrah- ta kalvakkarahkasammalta S. papillosum. Etelän- kasammal, punarahkasammal S. magellanicum, rahkasammal S. palustre ja vaalearahkasammal korpirahkasammal S. girgensohnii, rämerahka- S. centrale ovat yleensä selvästi kookkaampia sammal S. angustifolium ja luhtakuirisammal ja suippohaaraisempia. Lajinmääritys on syytä Calliergon cordifolium. Ruohoisuutta kasvupai- aina varmistaa mikroskoopilla. Rannikkorahka- koilla ilmentävät mm. siniheinä Molinia caeru- sammalen lehtivihreäsolut ovat poikkileikkauk- lea, äimäsara Carex dioica, pullosara C. rostrata, seltaan tasasivuisen kolmiomaisia, ja rahkasolu- järvikorte Equisetum fluviatile, rätvänä Potentilla jen sisäseinissä on kampamaisia vahvennoksia. erecta ja suoputki Peucedanum palustre. Joskus vahvennoksia on vain lehden alapuolis- kossa tai ne ovat heikosti kehittyneitä. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomessa tunnetaan 20 rannikkorahkasamma- Levinneisyys len esiintymää, joista nykyisiä on 11. Osa esiin- Rannikkorahkasammal on yleislevinneisyydel- tymistä on hyvin niukkoja ja vaarassa hävitä. tään mereinen. Sitä on tavattu Pohjois-, Länsi- ja Ahvenanmaalla laji on kasvanut Saltvikissa Keski-Euroopassa, Valko-Venäjällä, Kaukasuk- (1884, 1905). Varsinais-Suomessa lajin kanta on sella, Siperiassa, Ohotanmeren rannikolla Ve- vahvin. Eteläisin kasvupaikka on Jurmon saa- näjän Kauko-Idässä ja Japanissa, sekä Pohjois- rella (1994). Tammisaaren Bromarvissa on ilmei- Amerikan rannikkoseuduilla niin Atlantin kuin sesti ollut vahva kanta 1900-luvun alussa, jolloin Tyynen valtamerenkin puolella. Se tunnetaan havaintoja on tehty usealta paikalta (Norrstrand myös Kuubasta ja Chilestä. Virossa lajia on 1903, 1904, Rekuby 1904), mutta myöhemmin löydetty Saarenmaalta ja länsirannikolta, ja se sitä ei ole näiltä paikoilta enää löydetty. Vanhoja

262 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet havaintoja on myös Paimiosta (1933) ja Perniöstä Suojelu (1942). Rannikkorahkasammalta on sen sijaan Rannikkorahkasammalen nykyisistä esiintymis- edelleen Turun Pomponrahkalla (1933, 1994), tä vain viisi on Natura 2000 -alueella tai muulla Västanfjärdin Björkbodaträskissä (1960, 1994) suojelualueella (Jurmo, Dragsfjärdin Stormos- sekä Dragsfjärdin Stormossenilla (1960, 1994) sen, Sorronsuo, Nuuksion Ruuhijärvi sekä Vas- ja Lillträsketillä (1994). Kolme viimeksi mainit- kijärvi). Osalla niistä on kohtalaisen vankka ja tua paikkaa sijaitsevat parin kilometrin päässä elinvoimainen kanta, erityisesti Vaskijärven toisistaan. Rannikkorahkasammal kasvaa myös luonnonpuistossa. Lohjan Sorronsuolla (1981–1994). Uudeltamaalta Kaikki tunnetut esiintymät tulee suojella ja on kaksi vanhaa näytettä Helsingistä Käpylästä niiden tilaa seurata. Ojitetuilla esiintymillä tulee (1934) ja Laajasalosta (1940). Nykyisiä kasvu- selvittää ennallistamistarve ja -mahdollisuudet. paikkoja on Nuuksion Ruuhijärvellä (1954, 1994) Turun Pomponrahkan luonnonsuojelualueen sekä Tammisaaren Hjortronmossenilla (1957, laajentaminen niin, että rannikkorahkasamma- 1994). Satakunnan esiintymät ovat Yläneen Vas- len esiintymä sisältyy suojeltuun alueeseen, tur- kijärvellä (1954, 1994) ja Elijärvellä (1984). vaa lajin kasvupaikan siellä. Rannikkorahkasammal on ilmeisesti taan- tunut voimakkaasti. Metsäojitukset ja paikoin Synonyymit vesistöjen säännöstely ovat tuhonneet ja muut- Sphagnum affine var. flagellare (Schlieph. & Röll.) taneet tai uhkaavat tuhota sen kasvuympäris- Söderstr. & Hedenäs töjä. Myös kunnostusojitus saattaa uhata esiin- S. imbricatum subsp. affine (Renauld & Cardot) tymiä. Flatberg

Uhanalaisuus Euroopassa Kirjallisuus EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Kontula & Kotiluoto 1994, 1998 Rannikkorahkasammalella on elinvoimainen kanta Euroopassa mm. Norjassa ja Ruotsissa. Viittaus Eurooppalaisille uhanalaislistoille laji on pääty- Heikkilä, R. 2009: Sphagnum affine – vaaran- nyt Suomen lisäksi Venäjällä Karjalan tasavallas- tunut. sa ja Hollannissa.

Sphagnum molle Sull. nummirahkasammal, hedvitmossa Vaarantunut VU A2c, B1+2cd Heimo: Sphagnaceae Lahko: Sphagnales Luokka: Sphagnopsida

Tunnistaminen Nummirahkasammal kasvaa tiiviinä kalpean vaaleanvihrei- nä laikkuina, joissa joskus on heikko punertava vivahde. Sen versot ovat pienehköjä ja mel- ko hentoja. Erityisesti kuivalla säällä nummirahkasammal on helppo havaita, koska se pidättää vettä paremmin kuin seuralaislajinsa ja säilyttää siten vihreän värinsä. Nummirahkasammalen var­ si on vaalea ja haarat suippo- kärkisiä. Varsilehdistä osa on haaralehtiä muistuttavia, jok- seenkin litteitä ja pitkiä, jopa yli 2 mm. Osa varsilehdistä on lyhyempiä ja liki kolmiomaisia. TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 263 Varsilehtiä on melko runsaasti, ja pitkät lehdet Laikut ovat tyypillisesti halkaisijaltaan muuta- ovat yleensä vallitsevia. man desimetrin kokoisia, eikä niissä usein kasva Nummirahkasammalen väri muistuttaa var- muita rahkasammalia. sinkin hentorahkasammalta S. tenellum, kangas- rahkasammalen S. capillifolium vihreitä muotoja Seuralaislajit tai joskus paakkurahkasammalta S. compactum. Nummirahkasammalen seurassa viihtyy useita Kooltaan nummirahkasammal on lähellä hen- karujen nevojen tavallisia lajeja kuten hento- torahkasammalta, joka usein kasvaa yhdessä rahkasammal, paakkurahkasammal ja silmä- sen kanssa. Haaralehden poikkileikkauksessa kerihmasammal Cladopodiella fluitans. Myös erottuu lehden reunassa vako, jota ei ole lajeilla, kalvakkarahkasammal S. papillosum on melko joihin nummirahkasammalen voisi mitenkään tavallinen seuralainen. Joskus nummirahkasam- sekoittaa. Haaralehden reunassa voi havaita n. malen seurasta löytyvät keräpäärahkasammal S. 1000-kertaisella suurennuksella pieniä epäselviä subsecundum ja kirjorahkasammal S. subnitens. hampaan tapaisia kohoumia, joita ei myöskään Kasvupaikkojen tihkuvaikutteisuutta ilmentävät ole millään muulla nummirahkasammalta muis- näkyvästi siniheinä Molinia caerulea, rätvänä Po- tuttavalla lajilla. tentilla erecta ja hirssisara Carex panicea. Samoilla kasvupaikoilla kasvaa myös mähkää Selaginella Levinneisyys selaginoides ja rimpivihvilää Juncus stygius. Nummirahkasammalen yleislevinneisyys on mereinen. Euroopassa sitä on lännessä 35. pi- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tuuspiiriä myöten, suhteellisen yleisesti kuiten- Suomessa tunnetaan 32 nummirahkasammalen kin vain mereisimmillä rannikkoseuduilla Nor- esiintymää, joiden painopiste on Satakunnan jassa. Euroopan eteläisimmät esiintymät ovat pohjoisosassa ja Etelä-Pohjanmaan eteläosassa Pohjois-Italiassa ja Pyreneillä. Laji kasvaa myös ulottuen hieman myös Pohjois-Hämeen puolel- Pohjois-Amerikan itärannikolla Newfoundlan- le. Erillisesiintymiä on Hangossa (U), Hankonie- dista Floridaan sekä Etelä-Amerikassa Brasili- mellä puolustusvoimien Syndalenin ampuma- assa ja Ecuadorissa. Pohjoisimmat kasvupaikat alueella (1988) ja Muhoksen (OP) Susikaarron- ovat Norjassa Tromssan tienoilla. Sitä on myös suolla (2001). Pohjois-Karjalan Juuasta on vanha Färsaarilla. Tanskassa sammalta on laajalti ja löytö (1935), mutta esiintymä lienee hävinnyt. Ruotsissa maan eteläosassa. Levinneisyysalu- Uusi löytö on Rautavaaralta (2005). Vuodesta eensa itäosassa laji on hyvin paikoittainen ja 1990 lähtien laji on havaittu 12 paikalla ja ne harvinainen. Baltian maista ja Venäjältä on vain keskittyvät entistäkin selvemmin muutamille muutama yksittäinen löytö. Venäjältä Karjalan suojelluille suoalueille Isojoen, Karvian ja Kau- tasavallasta tunnetaan kolme esiintymää. Suo- hajoen alueella. Osa niistäkin on hyvin niukkoja messa sammal on läntinen, ja sen levinneisyys ja vaarassa hävitä kokonaan. painottuu Suomenselän lounaisosaan. U, St, EP, On ilmeistä, että nummirahkasammal on ollut PH, PK, OP. esiintymisalueellaan huomattavasti yleisempi kuin on luultu ja taantunut voimakkaasti. Met- Biologia säojitukset, turpeennosto ja paikoin vesistöjen Nummirahkasammal on yksikotinen. Itiöpe- säännöstely ovat tuhonneet ja muuttaneet tai säkkeet ovat tavallisia. Runsaan itiötuotannon uhkaavat tuhota sen kasvuympäristöjä. Suurin avulla sammal leviää sopiville kasvupaikoille. osa sopivista kasvupaikoista tuhoutui 1960–1980 Kaukolevintää tapahtunee kohtalaisen tehok- -luvuilla metsäojituksissa. Myös kunnostusojitus kaasti, koska laji on pystynyt muodostamaan voi uhata joitakin kasvupaikkoja. Kauhanevan kaukana päälevinneisyysalueesta sijaitsevia alueella ja Lauhanvuorella osaa esiintymistä uh- erillisesiintymiä. kaa pohjavedenotto, joka saattaa vähentää num- Nummirahkasammal kasvaa mereisillä alu- mirahkasammalta suosivaa tihkuvaikutusta. eilla, tyypillisesti hiekkamaan karuilla ohuttur- peisilla nevoilla ja nevarämeillä. Kasvupaikat Uhanalaisuus Euroopassa ovat usein tihkuvaikutteisia, mikä näkyy ravin- EUR: LC, EST: R, NOR: LC, SWE: LC teisuutta ilmentävinä putkilokasviseuralaisina. Nummirahkasammal ei ole uhanalainen Eu- Kahdesti laji on löytynyt myös keidassuokuljun roopassa. Sen kanta on elinvoimainen ainakin reunalta. Nummirahkasammal suosii myös epä- Norjassa. Ruotsissa laji on taantunut, mutta sitä vakaita ympäristöjä, esimerkiksi ojanpenkkoja, ei ole luokiteltu uhanalaiseksi. Eurooppalaisille kuivahtaneita rimpiä ja kranaattikuoppia, joille uhanalaislistoille laji on päätynyt Suomen lisäksi se muodostaa usein ilmeisen lyhytikäisiä kas- Espanjassa, Portugalissa, Hollannissa, Saksas- vustoja. Myös luonnontilaisilla soilla esiintymät sa, Puolassa ja Virossa sekä Venäjällä Karjalan ovat epävakaita ja yleensä melko pienialaisia. tasavallassa.

264 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Suojelu taa on syytä jatkaa. Ennallistamistarpeet joiden- Nummirahkasammalen esiintymistä 12 on Na- kin esiintymien luonnontilaisuuden palauttami- tura 2000 -alueilla tai muilla suojelualueilla, seksi sekä toisaalta ennallistamistoimenpiteiden mutta esim. Muhoksen erillisesiintymä on vail- vaikutukset nummirahkasammalen esiintymien la suojaa. Osalla suojelualueista on kohtalaisen kuntoon tulee selvittää ja suojelemattomat esiin- vankka ja elinvoimainen kanta, erityisesti Kau- tymät suojella. hanevan ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa ja Silmänevan soidensuojelualueella. Rautavaaran Synonyymit kasvupaikka on soidensuojelualueella. Lajille on - ominaista, että kasvustot saattavat ilmestyä uu- sille paikoille ja hävitä taas muutaman vuoden Kirjallisuus kuluttua. Siksi suojeltujakin esiintymiä on syytä Heikkilä & Lindholm 1988, 1989 seurata. Osaa vanhoista esiintymäpaikoista ei ole tar- Viittaus kistettu 1980-luvun jälkeen, ja niiden nykytila Heikkilä, R. 2009: Sphagnum molle – vaaran- tulee selvittää. Muidenkin esiintymien seuran- tunut.

Splachnum melanocaulon (Wahlenb.) Schwägr. pohjansompasammal, liten parasollmossa Vaarantunut VU vastuulaji • B1+3cd Heimo: Splachnaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Pohjansompasammalta on pohjoisen pallonpuoliskon ha- vumetsävyöhykkeessä Euraa- siassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on kaikkialla hyvin harvi- nainen. Sammalta on harvak- seen Pohjois-Ruotsissa, ja Nor- jassa sillä on pari löytöpaikkaa maan pohjoisimmassa osassa. Sammal mainitaan myös Venä- jältä Leningradin alueelta sekä Karjalan tasavallasta, mutta ei Pohjoismaiden lisäksi muualta KS Euroopasta. Suomessa pohjan- Tunnistaminen sompasammalta on löydetty Pohjansompasammal on pienehkö, 1–3 cm maan keski- ja pohjoisosasta. mittainen ruusukelehtinen, kärkipesäkkeinen KP, OP-KiL, InL. lehtisammal. Sen lehdet ovat isoja, leveän soi- keita ja jyrkästi kapeaksi kärjeksi suippenevia. Biologia Laita on lehden kärkiosassa tylppähampainen. Pohjansompasammal on kaksikotinen, ja sillä Keskisuoni ulottuu lähelle lehden kärkeä. Leh- on aina sukusolupesäkkeitä. Siittiöpesäkkeistö- tisolut ovat iso-onteloisia. Pesäkeperä on n. 1–3 jä sisältäviä koiraskasveja, joiden pesäkelehdet cm pitkä ja mustanpunainen. Pesäkkeen tyvellä ovat kapeita, on aina naaraskasvien seassa. Itiö- oleva laajentuma, ns. sompa, on lähes valkoinen pesäkkeen tyvellä oleva sompa erittää hyöntei- ja pulleahko, noin 4 mm leveä. Liereä pesäke on siä houkuttelevia aineita. Hyönteiset, lähinnä pysty. Itiöt ovat pieniä, 7–12 µm. raatokärpäset, levittävät somman päälle karis- Keltasompasammalen S. luteum lehdet ovat seita pieniä itiöitä tuoreisiin ulostekasoihin tai hyvin samanlaisia, joten pesäkkeettömänä sam- mahlakannoille. malia on vaikea tunnistaa. Keltasompasamma- Pohjansompasammal kasvaa lähinnä hirven len pesäkeperä on n. 10 cm pitkä ja yläosasta kel- ulosteilla kosteissa metsissä, korvissa ja muilla lertävä, alaosasta oranssinpunainen. Sen sompa soilla. Sitä on löydetty myös mahlaa vuotaneilta on selvästi leveämpi, keltainen ja ohut. koivunkannoilta, petolinnun oksennuspallolta

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 265 ja suohon uponneelta kuusilahopuulta. Usein tapauksissa (esim. Kälviä ja Kiiminki) se on kui- sen seurassa kasvaa leväsieniä ja muita pikku- tenkin löytynyt jostain lähistöltä. lahottajia. Todennäköisesti laji on elämänkier- Pohjansompasammalen elintavan vuoksi sen roltaan yksivuotinen. Sopivalle kasvualustalle kanta vaihtelee kullakin kasvualueella jatkuvasti. joutuneista itiöistä sammal kasvaa kesän ja Vaikka hirvien määrä on Suomessa voimakkaas- syksyn aikana. Itiöpesäkkeet muodostuvat seu- ti kasvanut etenkin 1900-luvun loppupuolella, raavan vuoden alkukesällä ja lakastuvat pian. pohjansompasammal ei ole runsastunut. Tähän Siksi sammal on vaikea havaita enää myöhem- on ilmeisesti syynä se, että metsien ja soiden min kesällä, minkä vuoksi esiintymiä on voinut ojitukset ja hakkuut ovat olleet sammalelle hai- jäädä havaitsematta. Kasvupaikallaan sammal tallisia. Samat tekijät uhkaavat lajin esiintymiä ei esiinny kovin kauan. edelleen.

Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Samalla ulostekasalla on tavallisesti useita som- EUR: VU, EST: -, NOR: EN, SWE: NT pasammallajeja. Tavallisimpia seuralaisia ovat Pohjansompasammal on Euroopassa vaarantu- keltasompasammal, päärynäsompasammal S. nut. Norjassa se on luokiteltu erittäin uhanalai- ampullaceum ja jouhisompasammal S. sphaericum. seksi ja Ruotsissa silmälläpidettäväksi. Venäjällä Samoilla kasvupaikoilla hirven lantakasojen lajin mainitaan hävinneen Leningradin alueelta. lähiympäristössä kasvavat usein mm. heterah- Karjalan tasavallasta on tiedossa yksi havainto. kasammal Sphagnum warnstorfii, lettolehväsam- mal Rhizomnium pseudopunctatum ja lettosirppi- Suojelu sammal Scorpidium cossonii. Kannoilla seurana Suurin osa pohjansompasammalen esiintymistä voivat olla haisumarrassammal Tayloria tenuis, on suojelemattomilla alueilla, mutta Kiimingin kantoharasammal Campylophyllum sommerfeltii, esiintymien alueelle on ehdotettu suojelutoimia. metsäkulosammal Ceratodon purpureus, nuokku- Pyhännän kasvupaikka kuuluu Natura 2000 -alu- varstasammal Pohlia nutans ja suikerosammalia eeseen. Oulun Pilpasuon esiintymä on luonnon- Brachythecium spp., Sciuro-hypnum spp. suojelualueen rajalla. Kuusamon havainnoista tuoreempi on Oulangan kansallispuistosta. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Pohjansompasammalen esiintymien lyhytai- Pohjansompasammalta on maastamme löydet- kaisuuden takia sen suojelu on vaikeaa. Esiinty- ty noin 20 paikalta, joista kymmenessä laji on miä tulee kuitenkin seurata ja mahdollisuuksi- havaittu 1980-luvulla, seitsemässä 1990-luvulla en mukaan välttää suuria ympäristömuutoksia ja vain kahdessa vuoden 2000 jälkeen. Eteläisin sammalen kasvualueilla. Joillakin paikoilla voi esiintymä on Kälviällä (KP), missä pohjansom- sammalen kasvualustaksi tarjota mahlaisten koi- pasammal on havaittu vuosina 1985–1988 Kou- vunkantojen jatkumoa. Kasvualustan liiallista rin länsipuolella kolmessa eri paikassa vajaan kuivumista voi ehkäistä tukkimalla mahdollisia kahden kilometrin säteellä toisistaan. Pyhännän ojia. Kasvustojen lyhytikäisyyden ja tarkkara- Itämäeltä laji on löydetty kerran (1998). Oulus- jaisten kasvupaikkavaatimusten vuoksi ovat sa (OP) Pilpasuon luona laji on kasvanut (1998) pohjansompasammalen suojelussa keskeisessä luontopolun pitkospuilla kahdessa paikassa. asemassa laajojen metsä- ja suoalueiden suojelu Vuonna 2005 ei lajia täällä havaittu. Kiimingissä ja niiden ennallistaminen maisematasolla. Ny- (OP) pohjansompasammal on kasvanut viidessä kyisellään Etelä- ja Keski-Lapin suojelualueiden paikassa vajaan kymmenen kilometrin säteel- määrä on pohjansompasammalelle riittämätön. lä (havainnot 1965, 1992, 1996 ja 2005). Eniten havaintoja on Perä-Pohjanmaalta: Torniosta laji Synonyymit tunnetaan neljästä paikasta eri puolilta kuntaa Splachnum luteum Hedw. var. melanocaulon Wah- (1986, 1987, 1996), Tervolan Pisavaaralta luon- lenb. nonpuiston rajan ulkopuolelta (1989) ja Ranu- an Papinpalosta (1997). Koillismaalta on kaksi Kirjallisuus: vanhaa havaintoa Kuusamosta (1935) ja Sallasta European Committee for conservation of (1962) sekä yksi uudempi Oulangan kansallis- Bryophytes 1995, Jonsson 1997c, Kurbatova 2000, puistosta Nurmisaarenrinteeltä (1988). Varhaisin Mansikkamäki & Ulvinen 1985, Ulvinen 1967. löytö on Muonion (KiL) Kätkäsuvannosta vuo- delta 1867 ja sammal katsotaankin hävinneeksi Viittaus maakunnasta. Pohjoisin löytö on Uts­joelta (InL, Ulvinen, T. 2009: Splachnum melanocaulon – 1958). Kasvupaikoista useita on käyty tarkasta- vaarantunut. massa uudelleen sammalta löytämättä. Joissakin

266 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Stegonia latifolia (Schwägr.) Venturi ex Broth. keräsammal, lökmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Keräsammal on pienikokoinen, tavallisesti pie- pienet Bryaceae-heimon sam- ninä laikkuina tai usein vain noin 2 mm kor- malet saattavat joskus kasvaa kuisina tuppaina kasvava kärkipesäkkeinen samantapaisina pikku tuppai- lehtisammal. Lehdet ovat leveän soikeita tai na. Niiden lehdissä on kuiten- miltei pyöreitä, vahvasti kouruisia ja limittäin kin havaittavissa erilaistunut asettuneita. Lehdellisten versojen ulkonäkö reunussolukko. Keräsammalta muistuttaa sipulia, mistä johtunee ruotsalainen muistuttavalla ja samanlaisil- nimi ”lökmossa”. Lehdet ovat väriltään kalpean la kasvupaikoilla esiintyvällä vihertäviä ja kiiltäviä, ja niiden kärjessä on lyhy- tunturilapiosammalella Tortula ehkö nipukka. Poikkeavalla muunnoksella var. hoppeana lehtisolut ovat papil- pilifera lehtisuoni muodostaa pitkän ja kapean likkaita. Alppilapiosammalella kärjen. Solut lehden kärkiosassa ovat epäsään- → T. systylia solut ovat sileitä, nöllisen kulmikkaita ja paksuseinäisiä, kun taas mutta lehti on soikea ja vähem- keskiosassa suorakaiteen muotoisia. Pesäkeperä män kouruinen. on noin 1 cm pituinen. Itiöpesäke on ruskehtava tai vaalean oranssisävyinen, pysty ja soikea tai Levinneisyys lieriömäinen. Itiöt ovat vaihtelevan kokoisia, Keräsammal on sirkumpolaarinen laji. Sitä ta- useimmat läpimitaltaan n. 40 µm. vataan Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa sekä Keräsammal on sipulimaisen ulkonäkönsä Kaukasuksella ja Euroopan vuoristoissa harvi- vuoksi verraten helposti tunnistettava sammal. naisena. Arktisella alueella sitä on Siperiassa, Sen lehtisolut ovat sileitä, mikä erottaa sammalen Grönlannissa ja Huippuvuorilla ja se on tavattu useista muista Pottiaceae-heimon lajeista. Jotkut harvinaisena myös Antarktikselta. Keräsammal-

RV ta on laajalti Ruotsin ja Norjan tuntureilla. Sitä tuntureiden itäreunan vyöhykkeelle, jossa on on myös Islannissa. Suomesta sammal tunne- dolomiittikalliopaljastumia. taan ainoastaan Enontekiön suurtuntureiden Keräsammalelle soveliaita kasvupaikkoja on alueelta. EnL. Suomessa vähän, ja laji on siksi harvinainen. Runsain esiintymä lienee Saanan etelärinteen Biologia kalkkipahdan alueella. Koska esiintymät ovat Keräsammal on yksikotinen, ja sillä on usein varsin pieniä, niiden häviämisriski on melko itiöpesäkkeitä. Itiöt ovat melko kookkaita, mikä suuri jo satunnaistekijöidenkin takia. Liiallinen voi rajoittaa kaukolevintää. tallaus voi olla sammalelle haitaksi, eikä tiedetä Keräsammal kasvaa tuntureiden kalkkialus- missä määrin porojen tallaus vaikuttaa keräsam- tan tuulenpieksemillä, pahdoilla, kankailla ja malen esiintymismahdollisuuksiin. Myös ilmas- vyörysorakeilojen liepeillä. Kasvupaikat ovat tonmuutos voi olla uhka keräsammalelle. usein hyvin avoimia, kuivia ja kasvualustana on humuksen sekainen tai paljas mineraalimaa. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: – , NOR: LC, SWE: LC Seuralaislajit Keräsammal ei ole uhanalainen Euroopassa eikä Keräsammalen seuralaisina Saanan kasvupai- muissa Pohjoismaissa. Se on luokiteltu silmällä- koilla on kasvanut punatyvisammalta Bryo- pidettäväksi Islannissa ja harvinaiseksi Espan- erythrophyllum recurvirostrum, kalkkikahtaissam- jassa sekä Iso-Britanniassa. malta Distichium capillaceum, kalkkikarvasam- malta Ditrichum flexicaule, uurrekellosammalta Suojelu Encalypta rhaptocarpa, limisiimasammalta My- Keräsammalen tunnetut esiintymät sijaitsevat urella julacea ja tunturilapiosammalta. suojelualueilla: Mallan luonnonpuistossa, Saa- nan luonnonsuojelualueella sekä Käsivarren Kannan kehitys ja uhanalaisuus erämaa-alueella. Keräsammal tunnetaan Enontekiön Lapista kah- Esiintymien tarkempi sijainti sekä kasvusto- deksalta paikalta, joista kahdesta on tuoreita ha- jen kunto ja laajuus tulee selvittää. Kasvusto- vaintoja. Iso-Mallalta on havainto vuodelta 1966. jen tilaa tulee seurata. Sammalta on pidettävä Saanalta on havaintoja tunturin etelä-, lounais- silmällä kartoitettaessa muidenkin Enontekiön ja länsirinteeltä neljästä erillisestä esiintymäs- kalkkipahtojen lajistoa. tä. Ensimmäiset havainnot ovat etelärinteeltä vuodelta 1935 mistä se on havaittu myös 1989, Synonyymit 1992 ja 2005. Tällä paikalla esiintyvät sekä tyy- Pottia latifolia (Schwägr.) Müll.Hal. pillinen että var. pilifera muunnos. Saanan lou- nais- ja länsirinteeltä sammal on havaittu 1958 Kirjallisuus ja 1968, mutta ei sen jälkeen. Keräsammalen Ochyra & Lewis Smith 1996 itäisin esiintymä on Pumbovarrin länsipahdan dolomiittilohkareikoista (1968, 2005). Sammalen Viittaus esiintymät ovat keskittyneet Enontekiön suur- Virtanen, R. 2009: Stegonia latifolia – vaaran- tunut.

268 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Tayloria froelichiana (Hedw.) Mitt. ex Broth. paljakkamarrassammal, fjälltrumpetmossa Vaarantunut VU D2 Heimo: Splachnaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

jakkamarrassammalta eniten muistuttavaa Alpeilla kasvavaa lähilajia T. hornschuchii ei ole ta- vattu Pohjoismaista.

Levinneisyys Paljakkamarrassammalta on laajalle levinneenä pohjoisen pallonpuoliskon vuoristoissa Pohjois-Amerikassa, Kaukasuk- sella, Siperiassa ja Keski-Aasian vuoristoalueella. Samoin kuin vuoristoissa myös arktisella alueella lajin levinneisyys on hyvin aukkoinen ja sammal tun- netaan sieltä Beringin alueelta ja Grönlannista. Euroopassa sammal tunnetaan useilta pai- koilta Alpeilta. Sammalta tavataan Norjassa ja Ruotsissa, ja lisäksi siitä on varmistamaton tieto Venäjältä Murmanskin alueelta. Kaikki Suomen havainnot ovat Enontekiön luoteisosista. EnL.

Biologia Paljakkamarrassammal on yksikotinen. Itiöpe- säkkeet ovat tavallisia ja itiöt kookkaita. Kook- kaiden itiöiden vuoksi kaukolevintä voi olla ra- jallista. Paljakkamarrassammalen kasvustojen pysyvyydestä ei ole paljon havaintoja, mutta on mahdollista, että ne ovat verraten lyhytikäisiä. Sammalen säilyminen samalla paikalla riippuu TH soveliaiden pienympäristöjen muodostumises- ta. Tunnistaminen Paljakkamarrassammal kasvaa tuntureiden Paljakkamarrassammal on matalina pieninä paljakkavyöhykkeessä kalkkialustan lumenvii- laikkuina tai yksittäisinä versoina kasvava vih- pymillä ja lumensuojaisilla kankailla humuksen reä tai kellertävän vihreä kärkipesäkkeinen leh- sekaisella tai paljaalla kostealla maalla. Hajoa- tisammal. Tuppaat ovat n. 0,3–1 cm korkeita. vaa eläinperäistä jätettä ei alustassa ole. Paikoil- Lehdet ovat kouruisia, kielimäisiä ja usein sil- la on usein routimisen aiheuttamaa kuvio- tai mumaisesti limittäin. Lehden reunat ovat ehyitä. vuotomaata. Kasvupaikat ovat muulta kasvil- Lehtisolut ovat suuria suorakaiteen muotoisia lisuudeltaan niukkoja tai melkein kasvittomia. ja n. 40 μm leveitä. Pesäkeperä on suhteellisen Havainnot Enontekiöllä ovat tuntureiden kes- lyhyt 8–14 (harvoin 20) mm. Pesäkkeen kaulaosa kipaljakalta 800–950 m korkeudesta. on muuta pesäkettä kapeampi. Paljakkamarras- sammalen kookkaat papillikkaat itiöt ovat läpi- Seuralaislajit mitaltaan 35–48 µm. Enontekiön lumenviipymäkasvupaikoilla pal- Muilla marrassammalilla lehden kärki on jakkamarrassammalen seuralaisina on kasvanut vähintäänkin nyhähampainen. Paljakkamarras- useita muita kalkinsuosijasammalia. Niiden jou- sammalta muistuttavalla lettomarrassammalella kossa on harvinaisia ja vaateliaita tunturisam- T. lingulata pesäkeperä on yli 20 mm, eivätkä malia kuten kurulehväsammal Cyrtomnium hy- sen lehdet ole silmumaisesti limittäisiä. Pal- menophylloides ja tunturikellosammal Encalypta

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 269 KS alpina sekä muita kalkkialustan sammalia kuten Uhanalaisuus Euroopassa kalkkikahtaissammal Distichium capillaceum, tih- EUR: RT, EST: -, NOR: LC, SWE: LC kunuijasammal Meesia uliginosa ja haprakierto- Paljakkamarrassammal on alueellisesti uhan- sammal Tortella fragilis. alainen Euroopassa. Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi Espanjassa. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Paljakkamarrassammalesta on havaintoja seit- Suojelu semältä paikalta Enontekiön Lapista, joista neljä Pikku-Mallan esiintymä kuuluu luonnonpuis- on 1980–1990 -lukujen taitteesta, ja kaksi on uu- ton alueeseen, ja Kuonjarvárri ja Toskalharji ovat sia vuodelta 2002. Kaikki esiintymät sijaitsevat Käsivarren erämaa-alueella. Saanan esiintymät Skandien vuoriston ylityöntöalueen reunaosissa, samoin kuin Jehkasnjunni ovat vailla suojaa. jossa on pienialaisia dolomiittikalliopaljastumia. Paljakkamarrassammalen esiintymät sijaitse- On todennäköistä että sammalen esiintymät ra- vat tunturikankailla ja lumenviipymillä, jotka joittuvat tälle reunavyöhykkeelle. H. Roivainen ovat porojen kesälaitumia tai palkimisalueita. ilmoittaa selvityksessään lounaisen Enontekiön Sammalen esiintymät tulee paikallistaa tar- harvinaisista lehtisammalista vuodelta 1934 pal- kemmin, jotta pienialaisten kasvustojen tilaa jakkamarrassammalen poronjätökseltä Enonte- voitaisiin seurata. Koska liiallinen tallaus voi kiön Jehkasnjunnilta, mutta havainnosta ei tiet- hävittää kasvustoja, seurannassa tulee kiinnit- tävästi ole näytettä. Saanan pohjoisrinteellä laji tää huomiota porolaidunnuksen vaikutuksiin. on havaittu kahdesti (1936, 1989). Paljakkamarrassammalta kannattaa myös etsiä Paljakkamarrassammalen esiintymät sijait- sopivista elinympäristöistä muualta tunturialu- sevat tunturipaljakalla, eikä niillä ole välitöntä eelta. uhkaa. Toisaalta esiintymät ovat pienialaisia ja mahdollisesti lyhytikäisiä, joten satunnaistekijät Synonyymit voivat vaikuttaa lajin säilymiseen. Kasvupaik- - kojen tallautuminen esim. porojen laidunnuksen takia saattaa uhata esiintymiä. Myös ilmaston Kirjallisuus lämpeneminen voi olla uhkana paljakkamarras- Roivainen 1934, Virtanen 1987 sammalelle. Viittaus Virtanen, R. 2009: Tayloria froelichiana – vaa- rantunut.

270 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Tayloria splachnoides (Schleich. ex Schwägr.) Hook. lapinmarrassammal, sätertrumpetmossa Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Splachnaceae Lahko: Splachnales Luokka: Bryopsida

viimeksi mainitun lehtien kärjet ovat tylppiä ja reuna ehyt. Hai- sumarrassammalen T. tenuis lehdet ovat teräväkärkisiä ja kärjestä hammaslaitaisia. Lapin- marrassammalen itiöpesäkkeen suuvaruksessa on 32 hammasta, mikä on hyvä kenttätuntomerk- ki, sillä muilla tunturialueella kasvavilla marrassammalilla on 16 suuvarushammasta.

Levinneisyys Lapinmarrassammal tunnetaan harvinaisena laajalta alueelta lähinnä pohjoisen pallonpuo- liskon vuoristoalueilta Pohjois- Amerikasta, Japanista, Mongoli- asta, Nepalista ja Kaukasukselta. Sammal esiin- tyy Euroopassa Alpeilla ja muissa vuoristoissa. Pohjoismaista on parikymmentä havaintoa Norjasta ja Ruotsista Skandien vuoristoalueelta. Venäjältä Karjalan tasavallasta on yksi havainto Paanajärven Mäntytunturilta (1939), lisäksi se tunnetaan Murmanskin alueelta. Suomesta on vain yksi varmennettu havainto Inarin Lapista. InL.

Biologia Lapinmarrassammal on yksikotinen laji. Itiöpe- säkkeet ovat tavallisia ja itiöt pieniä, joten kau- kolevintä itiöiden avulla lienee mahdollista. Lapinmarrassammal kasvaa kosteissa, varjoi- sissa paikoissa humuksella ja lahopuilla. Useim- TH mat havainnot ovat tuntureiden metsänrajaseu- Tunnistaminen duilta. Ruotsissa havaintoja on tehty rehevien Lapinmarrassammal on löyhinä, tavallisesti yh- puronvarsien kivikoista. Lajin kasvupaikat tun- den tai jopa useiden senttimetrien korkuisina, netaan kuitenkin huonosti. vaalean vihreinä mättäinä kasvava kärkipesäk- keinen lehtisammal. Lehdet ovat vastapuikeita, Seuralaislajit kielimäisiä tai lyhytkärkisiä, lehtilavan keskiosa Tiedot seuralaislajistosta ovat niukkoja. Paana- on lievästi kölimäinen. Lehden laita on kärki- järven Mäntytunturilta kerätyssä näytteessä osassa matalaan nyhähampainen. Keskisuoni ei on seuralaisina tuoreella humuksella viihtyvät ulotu lehden kärkeen. Lehtisolut ovat suuria, n. koukkusuikerosammal Sciuro-hypnum reflexum 40 μm leveitä. Itiöpesäkkeen kellanpunertava ja sinilehväsammal Mnium stellare, joista jälkim- perä on melko pitkä, 1,5–2,5 cm. Itiöpesäke on mäinen on varjoisten paikkojen kalkinsuosija. pysty, pitkähkö ja kapea. Pesäkkeen kaulaosa on pitkä ja kapeampi kuin varsinainen pesäke. Itiöt Kannan kehitys ja uhanalaisuus ovat halkaisijaltaan n. 15 μm. Suomesta on vain yksi havainto lapinmarrassam- Lehdiltään lapinmarrassammal muistuttaa malesta lähes 50 vuoden takaa: vuodelta 1960 lähinnä lettomarrassammalta T. lingulata, mutta on näyte Inarin Lapista Utsjoen Kalddašjohkan

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 271 laaksosta, mutta paikkatieto on kovin epätarkka. tasavallassa ja Murmanskin alueella. Sammal on ilmoitettu myös Enontekiön Lapis- ta (Dissodon splachnoides), mutta J.P. Norrlinin Suojelu keräämä sammalnäyte on myöhemmin mää- Kalddašjohkan kasvupaikka kuuluu Pulman- ritetty lettomarrasammaleksi. On epävarmaa kijärven Natura 2000 -alueeseen. Vanha esiinty- esiintyykö sammal enää Suomessa. Muistakin mäpaikka tulee paikallistaa ja sen tila selvittää. Pohjoismaista havaintoja on vain vähän. Lajin Lapinmarrassammalen etsimistä sopivista elin- säilyminen edellyttää häiriötöntä kosteaa met- ympäristöistä tulee tehostaa. säympäristöä, joten metsien hakkuut ovat mah- dollisesti vähentäneet lajille sopivia elinympä- Synonyymit ristöjä etenkin Metsä-Lapissa. Yhtenä uhanalai- - suuden syynä on pienten populaatioiden riski hävitä satunnaistekijöiden vaikutuksesta. Kirjallisuus European Committee for Conservation of Bryo- Uhanalaisuus Euroopassa phytes 1995, Hedenäs 1994g, Norrlin 1873 EUR: VU, EST: -, NOR: NT, SWE: NT Euroopan uhanalaisten listalla lapinmarras- Viittaus sammal on arvioitu vaarantuneeksi. Norjassa ja Virtanen, R. 2009: Tayloria splachnoides – erit- Ruotsissa se on silmälläpidettävä. Se on uhan- täin uhanalainen. alaisten lajien listoilla myös Venäjällä Karjalan

Timmia bavarica Hessl. tunturituppisammal, fjälltimmia Vaarantunut VU § • B1+2c, D1 Heimo: Timmiaceae Lahko: Timmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Tunturituppisammal on pysty- kasvuinen, löyhinä tyveltä run- saan juurtumahapsiston yhteen kietomina, n. 2–4 cm korkeina tuppaina ja kirkkaan vihreinä peitteinä kasvava kärkipesäkkei- nen lehtisammal. Ulkonäöltään se muistuttaa karhunsammalia Polytrichum, mutta sen lehdessä ei ole karhunsammalille ominai- sia lamelleja. Lehden tyvi on tup- pimainen ja kärkiosa pitkä ja sui- kea. Lehden reuna on puolivälistä kärkeen hampainen ja keskisuoni vahva. Keskisuonen selkäpuoli on lehden kärkiosassa sileä tai melkein sileä. Solut ovat lehden kärkiosassa lyhyitä ja yläpinnalla mamillisia. Tu- pessa lehtisolut ovat sileitä, pitkiä ja väriltään vaaleita tai kellertäviä. Vanhemmiten tupen so- lut voivat tummua ja olla väriltään oransseja. Itiöpesäke on pitkäperäinen, ja pesäke on sivulle taipunut. Itiöt ovat n. 16–18 μm. Isotuppisammalella T. austriaca ja lapintup- pisammalella → T. norvegica tupen solut ovat ruskeita tai oranssinpunertavia ja viimeksi mai- nitulla lisäksi papillikkaita. Isotuppisammalella Tunturituppisammalen Timmia bavarica kasvupaikka keskisuonen selkäpuoli on lehden kärkiosassa Tervolan Louepalolla. TU terävä- tai tylppähampainen. Puistotuppisam-

272 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet TH malen → T. megapolitana lehden reuna on tup- Tunturituppisammal kasvaa kalkkipitoisella peen saakka hampainen, eikä laji esiinny tun- maalla varjoisilla paikoilla, mm. kallionraoissa turialueella. ja -onkaloissa ja kalkkikivilohkareiden tyviko- loissa. Sen luonteenomaisin kasvupaikka lienee Levinneisyys varjoisa ylikaltevan kalkkikallion tyvi tai onka- Tunturituppisammal on laajalle levinnyt poh- lon alusta. joisen pallonpuoliskon arktisella alueella ja vuoristoissa. Se tunnetaan Pohjois-Amerikan Seuralaislajit vuoristoista Meksikoon saakka, sekä Havaijilta, Seuralaisina tunturituppisammalella on moni- arktisilta alueilta ja Grönlannista. Havaintoja on puolista varjoisten kalkkikallioiden sammallajis- Pohjois-Afrikasta Siperiaan, Keski-Aasian vuo- toa kuten kalkkikahtaissammal Distichium capil- ristoista sekä Kiinasta. Euroopassa sammal tun- laceum, kielikellosammal Encalypta streptocarpa, netaan Huippuvuorilta, Islannista, Itä- ja Keski- pikkunokkasammal Eurhynchiastrum pulchellum, Euroopan vuoristoista ja Pyreneiltä. Baltiassa se kaihelehväsammal Mnium marginatum, limisii- tunnetaan Virosta, ja Venäjältä se on löydetty masammal Myurella julacea, silopahtasammal Karjalan tasavallasta Äänisen Karjalasta, lisäksi Orthothecium strictum, lukinsammal Platydictya siitä on vanha tieto Murmanskin alueelta. Poh- jungermannioides ja pikkukastesammal Plagiochi- joismaissa useimmat esiintymät ovat Skandien la porelloides. alueella. Ruotsissa se tunnetaan useimmista pohjoisista maakunnista sekä erilliseltä esiin- Kannan kehitys ja uhanalaisuus tymisalueelta Etelä-Ruotsista. Norjassa sitä on Tunturituppisammalta on löydetty maastamme kymmenessä maakunnassa. Suomessa tunturi- kymmeneltä paikalta, joista melkein kaikista on tuppisammal on harvinainen maan pohjoisosas- nykyhavaintoja. Perä-Pohjanmaalta tunnetaan sa. PeP, Ks, EnL. kolme kasvupaikkaa. Tervolan Louepalon Ruut- tulammelta ensihavainto on tehty vuonna 1924, Biologia ja sammal on havaittu siellä viimeksi vuonna Tunturituppisammal on yksikotinen. Itiöpe- 2000. Esiintymä on pieni, yhden dolomiittisen säkkeitä on usein, ja itiöt ovat pieniä, mikä voi siirtolohkareen tyvelle rajoittunut, mutta ym- edesauttaa sammalen kaukolevintää. päröivä metsä varjostaa siinä määrin, että sam-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 273 malen säilymismahdollisuudet lienevät hyvät. Uhanalaisuus Euroopassa Tornion Kalkkimaan esiintymä (1938) sen sijaan EUR: LC, EST: R, NOR: LC, SWE: LC lienee tuhoutunut kallion louhinnan myötä. Ro- Tunturituppisammal ei ole uhanalainen Euroo- vaniemen Kalkkinulkin kasvupaikoilla(1928, passa. Uhanalaisten lajien listoilla se on neljässä 1995) ympäröivä metsä alkaa jo varjostaa kalli- Saksan osavaltiossa ja Venäjällä Karjalan tasa- on seinustoja, mikä lienee eduksi tunturituppi- vallassa ja Murmanskin alueella. sammalen säilymiselle. Sitä kuitenkin uhkaavat mahdollinen kalkin louhinta, kalliokiipeily ja Suojelu ympäröiviä metsiä voimakkaasti muuttavat toi- Nykyesiintymien säilyttämiseksi ei tarvittane met. Koillismaalta Kuusamon Aventojoen suusta erityisiä hoitotoimia. Päähuomio on kiinnitet- on havaintoja pitkältä aikajaksolta (1926–1993). tävä kasvustojen seurantaan. Metsähallitus on Enontekiön Lapista lajista on havaintoja kah- rauhoittanut omalla päätöksellään Tervolan delta paikalta Pikku-Mallalta (1955, 1990, 1992). Ruuttulammen seudun. Muut esiintymät ovat Saanalta on ensimmäinen havainto länsirintees- Oulangan kansallispuistossa, Mallan luonnon- tä vuodelta 1934, mutta ei kuitenkaan viimeai- puistossa ja Saanan luonnonsuojelualueella. kaisia havaintoja. Sen sijaan sammal on löydetty Rovaniemen Kalkkinulkin esiintymää ei ole Saanan etelärinteen kalkkipahdalta (1989, 1995 suojeltu. Tälle valtion omistamalle maalle tulee ja 2005). Tunturituppisammal on löydetty myös perustaa suojelualue. Urtasvaaralta 2007. Kalkin louhinnan ja voimakkaiden metsän- Synonyymit käsittelytoimien lisäksi mahdollisia uhkia tun- Timmia megapolitana Hedw. var. bavarica (Hessl.) turituppisammalen esiintymille ovat tierakenta- Brid. miseen liittyvät maankaivuu- ja maansiirtotyöt. Toimenpiteistä aiheutuva pienilmaston muutos Kirjallisuus voi olla haitallista lajin menestymiselle. Esiinty- - miä saattaa myös uhata umpeenkasvu. Viittaus Virtanen, R. 2009: Timmia bavarica – vaaran- tunut.

Timmia megapolitana Hedw. puistotuppisammal, parktimmia Hävinnyt RE Heimo: Timmiaceae Lahko: Timmiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Puistotuppisammal on kärkipesäkkeinen lehti­ ei ole monisoluisia lamelleja eikä sammal, joka kasvaa kellan- tai tummanvihrei- kaksoishampaita kuten isomyy- nä, löyhinä 2–4 cm:n korkuisina tuppaina. Leh- ränsammalella. Muista tuppisam- det ovat kuivina taipuneita tai kähäriä. Lehden malista, mm. tunturituppisam- tyvi on tuppimainen ja kärkiosa pitkä ja suikea. malesta → T. bavarica, poiketen Lehden keskisuoni on vahva. Lehden reuna on puistotuppisammalella lehtilaita terävähampainen, ja hampaita on tuppimaisen on tuppimaiseen osaan saakka tyven yläosaan asti. Lehtilavan solut ovat pak- hampainen. Lisäksi isotuppisam- suseinäisiä, suorakaiteen tai neliön muotoisia malella T. austriaca ja lapintuppi- ja lehden kärkiosassa yläpinnalta mamillisia. sammalella → T. norvegica lehden Solut ovat n. 8–12 μm leveitä, lehden kärjessä tuppimainen tyvi on punertava. lyhyitä ja tupessa pitkiä. Tuppimainen osa on vaalean keltainen tai oranssi. Tupen yläosassa Levinneisyys solut ovat papillikkaita. Pesäke on vino tai nuok- Puistotuppisammalta esiintyy kuva, pesäkkeenperä on 2–3 cm pitkä. Huntu on laajalle levinneenä Euraasiassa ja huppumainen ja se säilyy usein pitkään. Itiöt Pohjois-Amerikassa. Se on pää- ovat n. 12–14 μm. asiassa lauhkean vyöhykkeen lehtimetsäalueen Puistotuppisammal muistuttaa ulkonäöltään laji, mutta joitakin esiintymiä on myös havu- karhunsammalia Polytrichum ja isomyyränsam- metsävyöhykkeellä. Euraasiasta se tunnetaan malta Atrichum undulatum, mutta keskisuonessa Kiinasta, Siperiasta ja Pohjois-Venäjältä. Venä-

274 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet jällä Suomea lähin esiintymä on Syvärin luona. Läntisessä Euroopassa sillä on vain muutamia tunnettuja esiintymiä. Puistotuppisammal tun- netaan Espanjasta, Hollannista, Saksasta, Puo- lasta ja Virosta. Se on vastikään löydetty Brit- tein saarilta. Puistotuppisammalta ei ole tavattu Suomen lisäksi muista Pohjoismaista. Virossa laji tunnetaan paikoin pohjoisosista ja Tarton maakunnasta. Suomesta puistotuppisammalta on löydetty kahdelta paikalta. V, U.

Biologia Puistotuppisammal on yksikotinen. Itiöpesäk- keet ovat yleisiä ja itiöt pieniä, mikä voi edesaut- taa kaukolevintää. Englantiin lajin on tosin ar- veltu levinneen muuttavien lintujen mukana. Puistotuppisammal kasvaa märällä tai koste- alla kalkkipitoisella maalla. Suomen havainnot ovat puistonurmikoilta. Brittein saarilta on ha- vainto rehevältä, luhtaiselta suolta maan peittä- miltä pajun juurakoilta. Hollannin kasvupaikka on samantapainen. Virossa puistotuppisammalta KS kasvaa Harjun ja Itä-Virun maakunnissa etenkin klinttien varjoisilla kalkkikalliohyllyillä vesipu- tousten ja valuvetisten kohtien tuntumassa. Se gin esiintymien häviämisen syynä on toden- tulee vain harvoin alvareille. Pohjois-Amerikas- näköisesti ollut kasvupaikkojen muuttuminen sa, missä lajilla on Eurooppaa runsaampi kanta, mm. kadun leventämisen ja viherrakentamisen se kasvaa tyypillisesti humuksella kosteissa ja takia. Mahdollisesti kaupunki-ilman saasteet varjoisissa kalkkiympäristöissä, etenkin joki- ovat edesauttaneet häviämistä. Ainakin Turun varsimetsissä. Se voi myös satunnaisesti levitä kasvupaikalta on myös kerätty varsin runsaasti ihmisen rakentamiin ympäristöihin kuten nur- näytteitä tieteellisiin kokoelmiin. mikoille, golf-kentille ja hautausmaille. Uhanalaisuus Euroopassa Seuralaislajit EUR: LC, EST: DD, NOR: -, SWE: - Suomessa seuralaisina ovat kasvaneet heteal- Puistotuppisammalta ei ole luokiteltu uhanalai- vesammal Chiloscyphus polyanthos, lehtohaiven- seksi Euroopassa. Puolassa se on luokiteltu erit- sammal Cirriphyllum piliferum, rikkanokkasam- täin uhanalaiseksi, Hollannissa vaarantuneeksi, mal Oxyrrhynchium hians, isomyyränsammal Espanjassa harvinaiseksi ja Virossa puutteelli- ja metsälehväsammal Plagiomnium cuspidatum. sesti tunnetuksi. Saksasta lajin otaksutaan hä- Puolassa puistotuppi­sammalen seuralaisina on vinneen. suosammalia kuten lettolierosammal Scorpidium scorpioides ja kalkkijalosammal → Pseudocallier- Suojelu gon lycopodioides. Puistotuppisammalen vanhoja kasvupaikkoja ei ole suojeltu. Puistotuppisammalelle sopivia Kannan kehitys ja uhanalaisuus elinympäristöjä lienee maassamme edelleen, ja Puistotuppisammalesta on vuosilta 1924–1937 sitä tuleekin pitää silmällä erityisesti eteläisim- näytteitä Varsinais-Suomesta nurmikolta Turun mässä Suomessa kalkkialueilla liikuttaessa. linnan luota. Kasvupaikkana on ollut linnan pohjoissivun Linnankadun puoleinen varjoisa Synonyymit nurmiluiska, joka on ollut kalkkivaikutteinen - linnan muureista rapautuvan laastin vuoksi. Lajia ei paikalta enää havaittu talvisodan pom- Kirjallisuus mituksissa pahoin tuhoutuneen linnan restau- Auer 1936, Buch 1947, Koponen ym. 1983, Porley roinnin jälkeen 1950- ja 1960-luvuilla. Sitä on & Ellis 2002, Rassi ym. 1985, Roivainen 1929, etsitty linnan ympäristöstä useasti tuloksetta Smith 2004 vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Helsingistä (U) on havaintoja vuosilta 1946–1975 Helsingin yliopis- Viittaus ton kasvitieteellisestä puutarhasta, mutta ilmei- Virtanen, R. 2009: Timmia megapolitana – hä- sesti laji on hävinnyt sieltäkin. Turun ja Helsin- vinnyt.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 275 Timmia norvegica J.E. Zetterst. lapintuppisammal, norsk timmia Erittäin uhanalainen EN § • D2 Heimo: Timmiaceae Lahko: Timmiales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Lapintuppisammal on levinneisyydeltään pohjoinen, ja sitä esiin- tyy laajalti arktisella alueella ja pohjoisen pallonpuoliskon vuo- ristoissa Eur­aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se tunnetaan myös Uudesta Seelannista. Skandinaviassa sitä on laajalti tunturialueilla RV Norjassa ja Ruotsissa Tunnistaminen sekä Islannissa ja Huip- Lapintuppisammal on kärkipesäkkeinen lehti­ puvuorilla. Suomesta sammal, joka kasvaa vaalean tai kellanvihreinä lapintuppisammalta on löydetty vain Enonte- matalina tuppaina, harvana peitteenä tai yksit- kiön luoteisosan tuntureilta. EnL. täisinä versoina. Versot ovat n. 1–3 cm pitkiä, mutta voivat kasvaa sopivissa olosuhteissa Biologia useita senttimetrejä pitkiksi. Sammal muistut- Lapintuppisammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- taa ulkonäöltään karhunsammalta Polytrichum keet ovat hyvin harvinaisia. Tyvestään irtoavat spp., isokokoista kynsisammalta Dicranum spp. lehdet toimivat ilmeisesti kasvullisina leviäimi- tai karvasammalta Ditrichum spp. Lehdet ovat nä. verson kärkiosassa 4–6 mm pitkiä ja varren ty- Lapintuppisammal kasvaa kalliojyrkänteillä, vellä usein lyhyempiä. Lehden tyvi on tuppi- kalkkikallioiden hyllyillä ja rakosissa sekä la- mainen, kun taas kärkiosa on pitkä ja sivulle pinvuokkokankailla ja kalkkialustan lumenvii- siirottava. Kuivana lehdet taipuilevat. Lehden pymillä. Suomessa kasvupaikat ovat varjoisia reuna on kärjestä puoliväliin hampainen. Kes- kalkkikallioseinämien tyvionkaloita, lumen su- kisuoni on vahva ja ulottuu lähelle lehden kär- lamisvesien kostuttamia kalkkikallioita ja ravin- keä. Keskisuoni on selkäpuolelta papillikas ja teisen lähdepuron varsia alapaljakalla. yläpuolelta mamillikas. Lehtilavan solut ovat lehden kärkiosassa lyhyitä ja yläpinnaltaan ma- Seuralaislajit millisia. Tuppimaisessa tyviosassa solut ovat Enontekiön kasvupaikoilla seuralaisina on kas- pitkiä ja läpikuultavia. Tyven solukko on nuoris- vanut mm. tunturilehväsammal → Cyrtomnium sa lehdissä vaalea ja vanhemmissa ruskehtava. hymenophyllum, sinilehväsammal Mnium stellare, Tyviosan solut ovat papillikkaita, paitsi aivan limisiimasammal Myurella julacea, kultapahta- lehden kiinnittymiskohdan lähellä, jossa on vä- sammal Orthothecium chryseon, silopahtasammal ritöntä solukkoa. Tämä solukko on haurasta ja O. strictum sekä varjossa viihtyviä paanusam- sen vuoksi lehtien tyvi repeilee helposti. malia Calypogeia spp. Lapintuppisammal kasvaa tavallisesti ma- talampina tuppaina kuin isotuppisammal T. Kannan kehitys ja uhanalaisuus austriaca. Tästä lapintuppisammal erottuu myös Vanhimmat tiedot lapintuppisammalesta Suo- papillikkaan lehden tyviosan solukon ansiosta. mesta ovat Enontekiön Lapista Saanalta. Ensim- Pikkutuppisammal T. comata on monilta omi- mäiset keruut ovat vuodelta 1934, jolloin H. Roi- naisuuksiltaan kuten lapintuppisammal, mutta vanen löysi sammalen Saanan lounaisrinteeltä selvästi pienikokoisempi. Lehdet ovat pikku- paljakka-alueelta. Näytteitä on kerätty sekä 700 tuppisammalella tyypillisesti 2–3 mm pituisia. m että 800–850 m mpy korkeudelta. Saanan lou- Sen lehtilavan solut ovat 6–9 μm levyisiä kun ne naisrinteen läntisintä osaa on kartoitettu tämän lapintuppisammalella ovat 9–14 μm. Lisäksi pik- jälkeen, mutta lapintuppisammalta ei ole sieltä kutuppisammalen lehden kärjestä esiinpistävä sittemmin löydetty. Viimeaikaisia havaintoja on keskisuoni on selkäpuolelta lähes sileä. Kilpisjärven alueelta yhteensä neljä. Sammal

276 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet havaittiin Pikku-Mallan koillisrinteeltä vuonna Suojelu 1990 dolomiittiseinämän alapuolella kostealla Sekä Pikku-Mallan että Saanan esiintymät ovat emäksisellä maalla. Vuonna 2005 sammalta löy- luonnonsuojelualueilla. Lapintuppisammalen tyi Iso-Mallan etelärinteessä dolomiittikallioiden esiintymien tilaa tulee seurata erityisesti Saa- läheltä sulamisvesiuomasta, Saanan etelärinteen na-tunturilla. Lapintuppisammalelle soveliaita kalkkipahdan tuntumasta ja Saanan lounaisrin- kasvupaikkoja on tarjolla paikoin Enontekiön teen keskiosasta lähdepuron varrelta. suurtuntureiden kalkkialueilla, ja sammalta tu- Lapintuppisammalet esiintymät ovat Suo- lee vielä etsiä seudulta. messa niukkoja ja pienialaisia ja siksi alttiita häviämiselle satunnaistekijöiden vuoksi. Lajia Synonyymit voi uhata myös maaston liiallinen kuluminen - sekä ilmaston lämpeneminen, jonka myötä kas- vupaikat muuttuvat. Kirjallisuus Brassard 1979 Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: LC Viittaus Lapintuppisammal ei ole uhanalainen Euroo- Virtanen, R. 2009: Timmia norvegica – erittäin passa, mutta se on uhanalaisten lajien listoilla uhanalainen. Espanjassa ja Iso-Britanniassa.

Tortula cernua (Huebener) Lindb. nuokkulapiosammal, bågtuss Erittäin uhanalainen EN § • B1+3cd Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Nuokkulapiosammal on pienikokoinen, taval- Aasiassa arktisilla alueilla ja lisesti vain muutamia millimetrejä korkeana vuoristoissa. Euroopassa esiin- vaalean- tai tummanvihreänä peitteenä kasva- tymiä tunnetaan Keski-Venäjäl- va kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat tä, Ukrainasta, useista Keski- ja tuoreena kielimäisiä, kärjestä suippenevia ja Itä-Euroopan maista sekä Itali- reunoiltaan taakäänteisiä. Kuivana lehdet ovat asta ja Brittein saarilta. Siitä on käpertyneitä. Lehden keskisuoni on ulospistä- havaintoja Huippuvuorilta ja vä tai lehden kärkeen päättyvä. Lehtisolut ovat Islannista, ja se tunnetaan myös lehden kärkiosassa kuusikulmaisia tai pyöreäh- Latviasta. Nuokkulapiosammal köjä, sileitä tai heikosti papillikkaita. Lehden on löydetty myös Venäjältä reunassa solut ovat pitkiä. Oranssinkeltaiset tai Murmanskin alueelta. Ruotsis- punertavat itiöpesäkeperät ovat 1–2 cm pitkiä. ta sammal tunnetaan kahdelta Ruskehtava, keskikohdasta paksuin itiöpesäke paikalta, ja Norjasta on yhteen- on lievästi kaareva, sivulle kaartunut tai miltei sä noin kymmenen havaintoa nuokkuva. Pesäke on uurteeton tai heikkouur- pääasiassa Jäämeren ranta-alu- teinen. Suuvarushampaat ovat suoria toisin kuin eilta. Suomesta on havaintoja useilla muilla Pottiaceae-heimon lajeilla. Itiöt kahdelta paikalta. EK, OP. ovat kooltaan (30–)36–40(–50) μm. Nuokkulapiosammal voi hieman muistuttaa Biologia samoilla kasvupaikoilla esiintyvää yleistä ku- Nuokkulapiosammal on yksikotinen, ja pesäk- losammalta Ceratodon purpureus, jolla itiöpesäk- keitä on yleensä runsaasti. Sammalen itiöt ovat keet ovat kuitenkin pystympiä ja selvästi uur- suhteellisen suurikokoisia, mikä voi rajoittaa teisia. Lisäksi kulosammalen pesäkkeen tyvellä kaukolevintää, toisaalta suuri itiökoko voi edes- on kyhmy. auttaa levintää lähietäisyyksille. Nuokkulapiosammalen kasvupaikat ovat Levinneisyys miltei poikkeuksetta vahvasti kalkkipitoisia. Se Pohjois-Amerikassa nuokkulapiosammalen kasvaa kalkkilouhosten tai kalkinpolttopaikko- levinneisyys ulottuu arktisilta alueilta Colora- jen jätekasoissa sekä muurauskalkkikasoissa. doon. Sammal esiintyy myös Grönlannissa ja Nuokkulapiosammal hyötyy paljastuneesta

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 277 kalkkimaasta: se on usein paljaan kalkkimaan Nuokkulapiosammalta uhkaavat rakennus- ensiasuttaja. Sammal kasvaa myös arktisen alu- toiminta, ympäröivien metsien hakkuu ja kas- een merenrantojen kuorivalleilla, joita aallokko villisuuden sulkeutuminen. Kiimingissä vanhaa ja jää muokkaavat. Suomessa kasvupaikkoina kalkkihautaa ryhdytään mahdollisesti myös ovat linnoitusmuurin varjoisa seinusta sekä kal- käyttämään uudelleen. Kyminlinnan restauroin- kinpolttopaikkojen kuonakasat lehtipuuvaltai- ti voi vaikuttaa sammalen esiintymään. sen metsän varjoisassa pohjoisrinteessä. Uhanalaisuus Euroopassa Seuralaislajit EUR: LC, EST: -, NOR: NT, SWE: CR Seuralaislajeina on usein paljaan maan samma- Nuokkulapiosammal on harvinainen koko Eu- lia kuten pikkutumpurasammal Barbula convolu- roopassa. Se on luokiteltu Norjassa silmälläpi- ta, uurrenukkasammal Dicranella grevilleana ja dettäväksi. Ruotsissa laji tunnetaan vain yhdestä päärynäsammal Leptobryum pyriforme. Samoilla nykyesiintymästä ja on luokiteltu äärimmäisen kasvupaikoilla voi olla useita muita kalkkisam- uhanalaiseksi. Iso-Britanniassa nuokkulapi- malia kuten kalkkiharasammal Campylophyllum osammal on erittäin uhanalainen, Unkarissa calcareum ja kielikellosammal Encalypta strepto- vaarantunut, Venäjällä Murmanskin alueella carpa. Paikoin kuonaa peittää Nostoc-levä. harvinainen ja Puolassa puutteellisesti tunnettu. Saksasta ja Latviasta sammal on hävinnyt. Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomesta nuokkulapiosammal on tavattu kah- Suojelu delta paikalta. Kotkan (EK) Kyminlinnan lin- Nuokkulapiosammalen esiintymäpaikkoja ei noitusmuurilta se havaittiin ensi kerran vuonna ole suojeltu. Kyminlinnan kasvupaikka sijait- 1967. Vuonna 1994 paikalla oli kuusi kasvustoa, see sotilasalueella, joten siellä liikkuminen on ja niissä oli runsaasti pesäkkeitä. Vuonna 2004 ollut rajoitettua. Nyttemmin Kyminlinna on kasvustolaikkuja oli viisi. Kiimingissä (OP) siirtymässä museoviraston hallintaan, ja alueen nuokkulapiosammal löydettiin Pikkuhalmeen- sotilaskäyttö loppuu. Museovirastoa tulee in- maan kalkkikuopista ja -kuonakasoilta ensi ker- formoida uhanalaisen sammalen esiintymästä ran vuonna 1972. Vuonna 1991 sammalta löydet- ja sen mahdollisesta hoitotarpeesta. Nuokkula- tiin kolmelta paikalta reilun puolen kilometrin piosammalen säilyminen tulee turvata valliston etäisyydellä toisistaan. Vuosina 2004–2005 sam- restauroinnin yhteydessä. Kiimingin alueella on malta oli Pikkuhalmeenmaalla enää kahdella arvioitu mahdollisuudet rauhoittaa kasvupaikat paikalla. rakentamiselta ja rajata alue erityisesti suojelta-

TH van lajin esiintymänä. Kasvupaikkojen kasvaes- Kirjallisuus sa umpeen niillä on aiheellista tehdä laikuittais- European Committee for Conservation of ta maanmuokkausta uuden vapaan kasvutilan Bryophytes 1995, Hedenäs 2001, Lönnell 1997b, luomiseksi. Molemmilla paikoilla kasvustojen Smith 2004, Virtanen 1994 tilaa tulee seurata. Viittaus Synonyymit Virtanen, R. 2009: Tortula cernua – erittäin uhan- Desmatodon cernuus (Huebener) Bruch & alainen. Schimp.

Tortula mucronifolia Schwägr. kalkkilapiosammal, torntuss Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c, D2 Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Levinneisyys Kalkkilapiosammal on levinnyt laajalle pohjoisella pallonpuo- liskolla havumetsävyöhykkees- tä tundralle, etelämpänä sitä on vuoristoissa. Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan lisäksi se tunnetaan Pohjois-Afrikasta ja Väli-Amerikasta. Se on löydetty myös Islannista, Huippuvuoril- ta sekä Venäjältä Karjalan tasa- vallasta ja Murmanskin alueel- ta. Tanskasta ja Baltian maista sammal puuttuu. Skandinavi- assa sitä kasvaa harvakseltaan Ruotsissa ja Norjassa. Suomes- TH sa se on harvinainen, esiintymät ovat hajallaan kalkkiseuduilla. Tunnistaminen V, Ks, EnL. Kalkkilapiosammal on lyhyehkövartinen, tihei- nä tummanvihreinä 1–2 cm korkuisina tuppaina Biologia ja laikkuina kasvava kärkipesäkkeinen lehtisam- Kalkkilapiosammal on yksikotinen ja itiöpesäk- mal. Lehdet ovat tiheässä, verson kärjessä suu- keet ovat yleisiä. Pienehköt itiöt saattavat olla rimpia, kosteana siirottavia ja kuivana kokoon- hyödyksi kaukolevinnässä. kiertyneitä. Lehden lapa on soikea tai hieman Kalkkilapiosammal on kalkinvaatija. Se kas- vastapuikea, suippokärkinen. Reuna on lehden vaa kuivien kalkkikallioiden seinämillä ja ra- tyvellä taakäänteinen ja kapeiden solujen muo- kosissa sekä kalkkisoraikoissa. Esiintymät ovat dostama reunus puuttuu tai on epäselvä. Keski- usein vesistöjen äärellä. Tuntureilla sitä esiintyy suoni on vahva, ja se pistää ulos lehden kärjes- alapaljakalle asti. Kalkkilapiosammal kasvaa tä. Lavan solut ovat pyöreän nelikulmaisia tai paikallaan pitkään, mikäli ympäristön olosuh- kuusikulmaisia, sileitä tai hieman papillikkaita. teet säilyvät samanlaisina. Pesäkeperä on pitkä ja keltainen, pesäke pysty ja liereä. Itiöt ovat melko pieniä, 18–20 µm. Seuralaislajit Etelänlapiosammal T. subulata on hyvin sa- Seuralaiset ovat luonteenomaisia kallioiden mannäköinen, mutta sen lehdet ovat hieman kalkinsuosijalajeja kuten kalkkikarvasammal suurikokoisempia. Lehden reunassa on muuta- Ditrichum flexicaule, kalkkikiertosammal Tortella ma rivi kapeita, pitkiä soluja. Lavan solut ovat tortuosa, itutumpurasammal Didymodon rigidu- pienempiä ja vahvasti papillikkaita. Etelänlapi- lus, kalliovaskisammal Pseudoleskeella tectorum, osammal on monimuotoinen ja joskus vaikea uurrekellosammal Encalypta rhaptocarpa ja paa- erottaa kalkkilapiosammalesta. sisammalet Schistidium spp.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 279 Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suojelu Kalkkilapiosammal on Suomessa löydetty Ainoa varma kalkkilapiosammalen nykyesiin- kaikkiaan neljästä paikasta Varsinais-Suomes- tymä Kuusamon Juumassa Jyrävänkönkäällä ta Enontekiön Lappiin. Paraisilla (V) sammal on Oulangan kansallispuiston alueella. Jyrävän kasvoi vanhan Hyvilemmin kalkkikaivoksen kasvupaikka tulee rajata erityisesti suojeltavan seinämällä (1870–1988), mutta se saattaa olla lajin esiintymänä säilymisen varmistamisek- hävinnyt kilpailussa vahvempien kalkinsuo- si. Paraisten esiintymä kuuluu mahdollisesti sijoiden vallattua seinämän. Kuusamosta (Ks) alueen pieneen luonnonsuojelualueeseen sekä on kaksi havaintoa 1980–90-luvuilta, Juuman laajempaan Natura 2000 -alueeseen. Sammalta Jyrävältä (1987, 1999) ja Niskakoskelta (1988), tulee vielä etsiä alueelta. Annjalonji on osittain mutta jälkimmäistä ei ole etsinnöistä huolimatta luonnonsuojelualuetta ja sijaitsee Käsivarren löydetty uudelleen. Enontekiön (EnL) luoteis- erämaa-alueella. Annjalonjin esiintymän tarkka tuntureilla kalkkilapiosammal on löydetty 1955 sijainti tulee paikallistaa. Esiintymien tilaa tulee Annjalonjilta. Sammalen uhanalaisuuden syynä seurata, ja sammalta tulee pitää silmällä muilla- on kasvupaikkojen umpeenkasvu, mikä uhkaa kin kalkkipaikoilla. esiintymiä kaivostoiminnan ja rakentamisen ohella edelleen. Synonyymit Tortula subulata Hedw. var. laevifolia Lindb. Uhanalaisuus Euroopassa T. subulata var. mucronifolia (Schwägr.) Röhl. EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: DD Kalkkilapiosammal ei ole uhanalainen Euroo- Kirjallisuus passa. Suomen lisäksi se on uhanalaisten listoilla Ulvinen 1988, Weibull 2002 Tšekissä, missä se on äärimmäisen uhanalainen. Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Murmanskin Viittaus alueella se on luokiteltu harvinaiseksi. Unkaris- Ulvinen, T. 2009: Tortula mucronifolia – erittäin sa se on luokiteltu puutteellisesti tunnetuksi. uhanalainen.

Tortula systylia (Schimp.) Lindb. alppilapiosammal, lapptuss Äärimmäisen uhanalainen CR § • D2 Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Alppilapiosammal on 2–4 mm korkeina keller- Keski-Euroopan vuoristossa ja tävinä tai vaalean vihertävinä pikkutuppaina Huippuvuorilla. Ruotsissa ha- kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Versot vaintoja on viidestä maakun- ovat ulkonäöltään silmumaisia. Lehdet ovat le- nasta ja Norjassa seitsemästä. veän soikeita. Lehden keskisuoni ulottuu leh- Suomesta alppilapiosammal den kärkeen ja jatkuu pitkänä karvakärkenä. tunnetaan ainoastaan Enonte- Lehtisolut ovat papillittomia lehden yläosassa, kiöltä. EnL. minkä perusteella sen erottaa esimerkiksi tuntu- rilapiosammalesta T. hoppeana. Pesäkkeen perä Biologia on lyhyt, 0,8–2 cm. Itiöpesäke on pysty, ja suuva- Alppilapiosammal on yksikoti- rus on hyvin kehittynyt. Itiöt ovat papillikkaita, nen, ja sillä on usein pesäkkeitä. läpimitaltaan 24–30 μm. Itiöt ovat melko suuria, mikä voi Keräsammal → Stegonia latifolia voi muistut- rajoittaa kaukolevintää. taa alppilapiosammalta, mutta keräsammalen Alppilapiosammal kasvaa lehdet ovat hyvin leveitä ja kouruisia. tuntureilla kalkkipitoisella maal- la ja kallion koloissa viettävillä Levinneisyys tunturin rinteillä ja kalliojyrkän- Alppilapiosammal on laajalle levinnyt pohjoi- teiden alapuolella metsänrajalla sen pallonpuoliskon arktisilla ja vuoristoalueilla tai alapaljakalla. Suomen ainoa sekä Pohjois-Amerikassa, Grönlannissa ja Aa- havainto on kalkkivyörysorien ja siassa. Levinneisyys on kuitenkin varsin aukkoi- lapinvuokkokankaiden luonneh- nen. Euroopassa sammal esiintyy harvinaisena timalta tunturin etelärinteeltä.

280 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Seuralaislajit Tyypillisiä seuralaisia ovat tunturilapiosammal, kalkkikahtaissammal Distichium capillaceum ja uurrekellosammal Encalypta rhaptocarpa. Saanan kasvupaikan lähistöltä on havaittu myös → ke- räsammal ja tunturikaulasammal → Trematodon brevicollis.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Alppilapiosammalen ainoa havainto Suomesta on vuodelta 1935 Enontekiön Lapista Saanan etelärinteeltä 750 m korkeudelta. Tarkempaa tietoa esiintymän sijainnista ei ole. Aluetta on kartoitettu useita kertoja parina viime vuosi- kymmenenä, viimeksi vuonna 2005, mutta sam- malta ei ole sieltä löydetty. Alppilapiosammalelle sopivia kasvupaik- koja on varsin niukasti ja pienialaisesti tarjolla Enontekiön suurtuntureilla. Liian voimakas po- rolaidunnus voi olla uhka esiintymälle, samoin toisaalta myös kasvupaikan liiallinen sulkeutu- minen. Myös ilmastonmuutos voi ajan myötä tulla uhaksi sammalelle.

Uhanalaisuus Euroopassa EUR: LC, EST: -, NOR: NT, SWE: NT Alppilapiosammal ei ole uhanalainen Euroopas- sa. Ruotsin ja Norjan uhanalaisten listalla se on TH luokiteltu silmälläpidettäväksi. Saksasta sen on todettu hävinneen. Synonyymit Desmatodon systylius Schimp. Suojelu Esiintymä sijaitsee Saanan luonnonsuojelualu- Kirjallisuus eella, joka rajoittaa haitallista ihmisvaikutusta, Cronberg 1997b, European Committee for Con- mutta ei säätele porojen liikkumista. servation of Bryophytes 1995 Alppilapiosammalta tulee etsiä edelleen Saanalta ja muilta sille soveliailta tunturialueen Viittaus kalkkipaikoilta. Esiintymien tilan selvityksessä Virtanen, R. 2009: Tortula systylia – äärimmäisen tulee arvioida esiintymiä uhkaavat tekijät. uhanalainen.

Trematodon brevicollis Hornsch. tunturikaulasammal, fjälltranmossa Äärimmäisen uhanalainen CR* D2 Heimo: Bruchiaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Tunturikaulasammal on pystyversoinen, mata- öllisen osan pituinen. Pesäkkeen kannessa on lina, kirkkaan- tai kellertävänvihreinä, noin 3–5 pitkä nokka. Pesäkkeen pintasolut ovat lyhyitä mm:n korkuisina tuppaina kasvava kärkipesäk- ja paksuseinäisiä. Itiöt ovat suuria, 45–60 μm. keinen lehtisammal. Yksittäiset versot ovat nup- Läheisellä oikokaulasammalella → T. laete- pumaisia. Lehdet ovat tyvestä leveitä, pystyjä, virens lehdet ovat kapeita, vähitellen kärjeksi äkisti typäkäksi kärjeksi suippenevia ja hieman suippenevia ja hieman kaarevia. Sen pesäke kouruisia. Keskisuoni on leveä ja lehden kärjestä on suora ja pesäkkeen pintasolut ovat pitkiä ulos pistävä. Lehden reuna on ehyt. Lavan solut ja melko ohutseinäisiä. Rutakaulasammalen T. ovat pitkänomaisia ja ohutseinäisiä. Pesäkeperä ambiguus lehdet ovat leveästä, tuppimaisesta ty- on lyhyt, hieman pesäkettä pitempi ja keltainen. vestä äkkiä pitkäksi, keskisuonen täyttämäksi Pesäke on kaareva, ja sen kaulaosa on noin iti- kärjeksi kapenevia. Pitkäperäinen pesäke on si-

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 281 RV

vulle kaartuva ja sen kaulaosa olla vähäinen. Tunturikaulasammalen kasvupai- on pitkä. koilla saattaa tapahtua usein häiriöitä, joten sen kasvustolaikut eivät liene kovin pitkäikäisiä. Levinneisyys Tunturikaulasammalta tava- Seuralaislajit taan Euroopassa Keski-Al- Tunturikaulasammalen seurassa voi olla mo- peilla Itävallassa ja Sveitsissä. nenlaisia paljaan mineraalimaan sammalia ja Arktisilla alueilla sitä on Fen- kalkinsuosijoita kuten kiilto-omenasammal noskandian lisäksi Alaskassa Bartramia ithyphylla, härmäsammal Saelania ja Grönlannissa. Sitä on myös glaucescens, kalkkikahtaissammal Distichium Etelä-Siperian ja Keski-Aasian capillaceum, kurulehväsammal Cyrtomnium hy- vuoristoissa, Islannissa ja Ve- menophylloides ja varstasammalia Pohlia spp. Put- näjällä Murmanskin alueella. kilokasveista Enontekiön kasvupaikalla kasvaa Sammal tunnetaan harvinai- lapinvuokkoa Dryas octopetala ja tunturiorhoa sena Ruotsin ja Norjan tuntu- Chamorchis alpina. Ruotsissa lajin seuralaisina rialueelta. Suomessa sammal mainitaan tunturilapiosammal Tortula hoppeana, on löydetty vain kerran Käsivarren luoteiselta lapinseitasammal Plagiobryum zieri ja keräsam- tunturialueelta. EnL. mal → Stegonia latifolia.

Biologia Kannan kehitys ja uhanalaisuus Tunturikaulasammal on yksikotinen, ja itiöpe- Tunturikaulasammalesta on Suomesta yksi löytö säkkeitä on runsaasti. Itiöt ovat varsin suuria, Enontekiön Lapista Kilpisjärven Saanalta (2005). joten ne eivät levinne tuulen mukana kovin Se on ilmoitettu Suomesta aiemminkin, mutta kauas. tieto perustui Norjan puolelta kerättyyn näyttee- Tunturikaulasammal kasvaa metsänrajan seen. Esiintymää uhkaavat lähinnä satunnaiste- tuntumassa tai sen yläpuolella tunturipaljakal- kijät. Myös ilmaston lämpeneminen saattaa olla la. Kasvupaikat ovat avoimia, kuivia, ajoittain tunturikaulasammalelle haitallinen. valuvetisiä, kalkkipitoisen humuksen sekaisia hienojakoisia tunturin rinnemaita etenkin etelä- Uhanalaisuus Euroopassa rinteillä. Talvinen lumipeite voi kasvupaikoilla EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: NT

282 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Tunturikaulasammal ei ole uhanalainen Euroo- Synonyymit passa. Se on luokiteltu vaarantuneeksi Islannis- - sa, silmälläpidettäväksi Ruotsissa ja harvinai- seksi Venäjällä Murmanskin alueella. Kirjallisuus Gams 1950, Mårtensson 1956, Steere 1952 Suojelu Sammalen esiintymä sijaitsee Saanan luonnon- Viittaus suojelualueella. Tunturikaulasammalen kasvu- Virtanen, R. & Ulvinen, T. 2009: Trematodon bre- paikkaa ja sen muutoksia tulee seurata. vicollis – äärimmäisen uhanalainen.

Trematodon laetevirens Hakelier & J.-P.Frahm oikokaulasammal, rak tranmossa Vaarantunut VU vastuulaji • D2 Heimo: Bruchiaceae Lahko: Dicranales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen kapenevia. Pesäke on sivulle Oikokaulasammal on pystyversoinen, matali- kaartuva ja sen kaulaosa on na, kiinteinä, kirkkaanvihreinä, noin 5 mm:n pitkä. Sammalta ei ole löydetty korkuisina tuppaina tunturipaljakalla kasvava tunturialueelta. kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet ovat ka- peita, pystyjä, vähitellen kärjeksi suippenevia ja Levinneisyys hieman kaarevia. Keskisuoni on leveä ja lehden Oikokaulasammal on kuvattu kärjestä ulos pistävä. Lehden reuna on ehyt. lajina vasta 1976, ja sen yleis- Lavan solut ovat pitkänomaisia ja ohutseinäi- levinneisyys on vielä huonos- siä. Pesäkeperä on 6–8 mm pitkä ja keltainen, ti tunnettu. Sitä on arktisilla pesäke on lähes suora ja sen kaulaosa on pitkä. alueilla Fennoskandian lisäksi Kannessa on pitkä nokka. Pesäkkeen pintasolut ainakin Grönlannissa, Alaskas- ovat lyhyitä ja ohutseinäisiä. Itiöt ovat melko sa ja Yukonissa. Ruotsista tun- suuria, 35–40 µm. netaan kolme paikkaa, samoin Läheisellä tunturikaulasammalella → T. Norjasta. Suomessa sitä on vain brevicollis lehdet ovat leveän soikeita, kuperia, Käsivarren luoteisilla tuntureil- limittäisiä ja typäkkäkärkisiä. Sen pesäke on hie- la. EnL. man käyrä ja pesäkkeen pintasolut ovat pitkiä ja paksuseinäisiä. Rutakaulasammalen T. ambiguus Biologia lehdet ovat leveästä, tuppimaisesta tyvestä äk- Oikokaulasammal on yksikotinen, ja itiöpesäk- kiä pitkäksi, keskisuonen täyttämäksi kärjeksi keitä on runsaasti. Melko kookkaat itiöt eivät levinne tuulen mukana kovin kauas. Oikokaulasammalta kasvaa vain tunturipal- jakalla. Kasvupaikat ovat kosteita, ajoittain valu- vetisiä, humuksen sekaisia hienojakoisia mine- raalimaita ravinteisilla kalkki- ja liuskerinteillä ja kalliojyrkänteiden painanteissa ja rakosissa. Oikokaulasammalen kasvupaikoilla saattaa ta- pahtua vuosittain suuria muutoksia, joten kas- vustolaikut eivät liene kovin pitkäikäisiä.

Seuralaislajit Oikokaulasammalen seurassa voi olla monenlai- sia paljaan mineraalimaan sammalia kuten kiil- to-omenasammal Bartramia ithyphylla, säiläsam- mal Blindia acuta, härmäsammal Saelania glauces- cens, pohjanhiekkasammal Pogonatum dentatum, kalkkikahtaissammal Distichium capillaceum, kalliotierasammal Racomitrium lanuginosum ja varstasammalia Pohlia spp. Putkilokasveista TH

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 283 samalla paikalla saattaa kasvaa lapinvuokkoa Se on luokiteltu Norjassa erittäin uhanalaiseksi Dryas octopetala, sinirikkoa Saxifraga oppositifo- ja Ruotsissa vaarantuneeksi. lia, sysisaraa Carex atrofusca tai tunturiängelmää Thalictrum alpinum. Suojelu Oikokaulasammalen kolme vanhaa esiintymä- Kannan kehitys ja uhanalaisuus paikkaa ovat Käsivarren erämaa-alueella. Kaksi Oikokaulasammalesta on Suomesta viisi löytöä uutta löytöpaikkaa Jehkasin alueella eivät ole luoteisilta kalkkituntureilta Enontekiön Lapista. suojeltuja. Oikokaulasammalen vanhat kasvu- Havainnoista kolme on 1960-luvulta: Termis- paikat tulee paikallistaa. Kaikkia esiintymiä tu- järven Jollan Malla (1965), Kuonjarvarri (1966) lee seurata ja ne tulee ottaa huomioon Käsivar- ja Pihtsusjärvi (1968). Ainoa nykyhavainto on ren erämaa-alueen käytössä. Jehkasin esiintymät Korkean Jehkasin alueelta (2005), mistä sammal tulee suojella. löytyi kahdesta lähekkäisestä paikasta kosteilta tunturirinteen kalkkipitoisilta maatöyräiltä. Synonyymit Harvinaiselle oikokaulasammalelle sopivia - elinympäristöjä on hyvin niukasti tarjolla Suo- men Lapissa. Esiintymien uhkana ovat pieniä Kirjallisuus populaatioita hävittävät satunnaiset ympäris- Cronberg 1998l, Hakelier & Frahm 1976 tömuutokset, ja ilmaston lämpeneminen lienee uhka arktisen oikokaulasammalen esiintymisel- Viittaus le Suomessa jatkossa. Ulvinen, T. 2009: Trematodon laetevirens – vaa- rantunut. Uhanalaisuus Euroopassa EUR: R, EST: -, NOR: EN, SWE: VU Oikokaulasammal on Euroopassa harvinainen.

Trichocolea tomentella (Ehrh.) Dumort. harsosammal, dunmossa Vaarantunut VU A1c+2c Heimo: Trichocoleaceae Lahko: Lepicoleales Luokka: Jungermanniopsida

Hieman samannäköisillä koral- lisammalilla Ptilidium spp. on leh- dissään selvempi lapa ja ne ovat väriltään ruskehtavia. Ne ovat kooltaan pienempiä ja kasvavat kangasmetsissä maalla, kivillä ja lahopuulla, sirokorallisammal P. pulcherrimum myös elävien pui- den rungoilla.

Levinneisyys Harsosammalen yleislevinnei- syys on mereinen. Sitä on laajalti Euroopassa Keski-Venäjälle saak- SH ka. Arktisia seutuja ja havumet- Tunnistaminen sävyöhykkeen pohjoispuoliskoa Harsosammal on isokokoinen 5–12 cm pitkä, sekä Välimeren ilmastoaluetta se runsashaarainen, harsolehtinen, vaaleanvihreä kuitenkin karttaa. Kokonaisalue ulottuu Poh- maksasammal. Versot ovat maan­myötäisiä tai jois-Afrikkaan, Aasiassa Himalajalta Kiinaan, Ja- pystyhköjä, kahteen kertaan sivulle haarautu- paniin ja Uuteen Guineaan. Pohjois-Amerikassa via. Lehdet ovat tiheässä, höyhenmäisiä,­ lähes sammalta on vain itäosissa. Harsosammalta ta- lavattomia ja neljään pitkä­ripsiseen liuskaan vataan kaikissa Baltian maissa. Suomen lähialu- jakautuvia. Pesäkkeenperä on pitkä, pesäke eilla Venäjällä sitä tavataan Leningradin alueel- soikea ja punaruskea. la ja Karjalan tasavallassa Laatokan Karjalassa.

284 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Skandinaviassa sammalta on alueen eteläosissa. varjoisissa lähteisissä korvissa, lähteen­ Suomessa se on eteläinen, pohjoisrajan ulottues- silmäkkeiden äärellä, lähde­purojen varsilla sa muita pohjoismaita kauemmaksi pohjoiseen. ja kuusikoiden tihkupainanteissa.­ Kasvu- A– ES, EP–PK. alusta on kosteaa tai märkää, happipitoista humusta. Sammal levittäytyy lähteiköillä Biologia myös märille lahopuille, kannoille ja sara- Harsosammal on kaksikotinen laji. Itiö­ mättäiden tyville. Esiintymät ovat yleensä pesäkkeitä syntyy erittäin harvoin, eikä niitä melko pienialaisia. Sammalelle on hyötyä ole tavattu Suomen esiintymistä. Itujyväsiä ei lähteisen paikan pienilmastosta: kasvukau- muodostu. Sammal levinneekin ripsiliuskaisten si on pitkä eikä kasvualusta jäädy talvella. lehtien murtokappaleiden avulla. Kaukolevintä Monien seuralais­lajien tapaan harsosammal lienee hidasta ja tehotonta. on meillä pohjois­rajoillaan jäänne lämpimil- Harsosammal on monivuotinen, joskus laa- tä ilmastokausilta. Etelämpänä harsosammal jojakin kasvustoja muodostava laji. Se kasvaa kasvaa myös luhtakorvissa.

Harsosammalen Trichocolea tomentella kasvupaikka Pohjois-Karjalassa Tohmajärvellä lähteisessä korvessa. KS

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 285 Seuralaislajit Uhanalaisuus Euroopassa Harsosammalen seurassa viihtyy useita tihku- EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: NT pintojen tavallisia lajeja kuten korpilehvä­sammal Harsosammalella on ilmeisesti elinvoimainen Plagiomnium ellipticum, lähdelehvä­sammal kanta vielä monessa Euroopan maassa. Ruotsis- Rhizomnium magnifolium, purosuikerosammal sa laji on taantunut ja luokiteltu silmälläpidettä- Brachythecium rivulare ja hetealvesammal Chilos- väksi. Eurooppalaisille uhanalaislistoille laji on cyphus polyanthos, toisinaan vaateliaat eteläiset päätynyt Suomen lisäksi Portugalissa, Saksassa, poimulehväsammal­ Plagiomnium undulatum ja Hollannissa, Latviassa ja Liettuassa sekä Venä- lehtohavusammal­ Thuidium tamariscinum sekä jällä Karjalan tasavallassa. vaarantunut isolimisammal → Lophocolea biden- tata var. rivularis. Suojelu Harsosammalen nykyisistä esiintymistä vain 55 Kannan kehitys ja uhanalaisuus on Natura 2000 -alueella tai muilla suojelualu- Suomesta tunnetaan n. 190 harsosammalen eilla. Osalla suojelualueista on vankka ja elin- esiintymää maan eteläosista Ahvenanmaalta voimainen kanta. Levinneisyysalueen­ pohjois- Pohjois-Karjalaan. Suuri osa kasvupaikoista on reunalla suojeltuja ovat esiintymät Isojoen (EP) Salpausselän ja muiden harjujen rinteiden alus- Lauhanvuorella, Äänekosken (PH) Kylmäpuron tan lähteillä. Nykyisiä esiintymiä on n. 140, ja nii- lähteillä, Liperin (PK) Jaamankankaan lehtokat- tä on kaikista eliömaakunnista, joissa laji esiin- tarasta Bromus benekenii tunnetulla lähteiköllä ja tyy. Koska harsosammalen esiintymiä Suomessa Ilomantsin Jorhonkorvessa. on kartoitettu järjestelmällisesti vasta viimeisten Osa vanhoista esiintymäpaikoista on vielä 10 vuoden aikana, on uusien havaintojen määrä tarkistamatta, ja tunnettujenkin esiintymien vanhoihin nähden suuri. Monet vanhoista esiin- seurantaa on syytä jatkaa. Havainnot metsälain tymistä on tarkistettu 2000-luvulla, ja niistä mo- mukaisista kasvupaikoista tulee toimittaa met- nien on todettu jo hävinneen tai olevan niukkoja säviranomaisille. Lajin kasvupaikkojen suojele- ja vaarassa hävitä kokonaan. Ahvenanmaalta minen luonnonsuojelualueina edistää muunkin on tiedossa viisi kasvupaikkaa, joista kaksi on monimuotoisen lähteikkölajiston säilymistä. nykyesiintymiä. Varsinais-Suomesta tunnetaan Vaikka metsälaki edellyttääkin lähdepaikkojen 35 kasvupaikkaa, joista 26 on nykyesiintymiä. säästämistä metsänhakkuiden yhteydessä, mo- Tällä alueella on viimeisen vuosikymmenenkin net pienet lähteikköalueet odottavat suojelua aikana tuhottu useita harsosammallähteiköitä. esiintymän säilymisen varmistamiseksi. Suuri Uudeltamaalta on tiedossa 16 kasvupaikkaa, osa kasvupaikoista on jo muuttunut ojitusten joista kymmenkunta on nykyesiintymiä. Etelä- vuoksi ja niitä uhkaavat kunnostusojitukset. Karjalasta laji on tunnettu yhdeksältä paikalta, Toisaalta mm. Nuuksion kansallispuistossa yk- joista kuudesta on nykyhavainnot. Satakunnas- si esiintymä on kaivoksi rakennetussa lähteessä, sa laji on kasvanut 17 paikalla, näistä 13 on myös joka on ennallistettu. Ennallistamistoimia läh­ nykyhavainto. Etelä-Hämeessä 30 esiintymäs- teikön tilan elvyttämiseksi on kokeiltu Evon Life tä 25 on uusia löytöjä. Etelä-Savon eteläosien -hankkeessa Lammilla. Molemmissa ennallista- harsosammallähteiköiden lähes 40 tunnetusta miskokeissa harsosammalen on todettu ainakin esiintymästä kolmisenkymmentä on edelleen kestäneen itse ennallistamistoimenpiteet ja mah- olemassa. Etelä-Pohjanmaalta tunnetaan kaksi dollisesti jopa hyötyneen niistä. Suomen harso­ olemassa olevaa esiintymää. Pohjois-Hämeen sammalpopulaatioiden geneettistä muuntelua yhdeksästä esiintymästä yksi on tuhoutunut. selvittäneen tutkimuksen mukaan pienissäkin Pohjois-Savossa on vain yksi harsosammalen esiintymissä on huomattavan paljon muuntelua kasvupaikka Suonenjoella ja Pohjois-Karjalassa ja erilliset esiintymät ovat toisistaan geneettisesti lajia on löydetty yhdeksältä paikalta. erilaistuneita. Näin ollen pientenkin esiintymien Harsosammal on taantunut monin paikoin suojelu on lajin geneettisen monimuotoisuuden esiintymisalueellaan. Ojitukset, lähdepuro- turvaamiseksi tarpeellista. jen perkaukset, metsänkäsittely ja paikoin ra- kentaminen ovat tuhonneet ja muuttaneet tai Synonyymit uhkaavat tuhota sen kasvuympäristöjä. Moni - lähdepaikka on nykyisin kaivona. Tilanne on todettu myös Ruotsissa. Pohjaveden lisääntyvä Kirjallisuus käyttö saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä Hallingbäck 1998m, Pohjamo, Korpelainen & uhka myös suojelualueilla. Kalinauskaité 2008, Ulvinen 2002c

Viittaus Ulvinen, T. 2009: Trichocolea tomentella – vaa- rantunut.

286 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Ulota drummondii (Hook. & Grev.) Brid. uurretakkusammal, vittandad ulota Hävinnyt RE Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen Uurretakkusammal on vanhojen lehtipuiden paisto muodostuu pelkästään rungoilla n. 1–2 cm korkuisina tuppaina kas- ulkosuu­varuksesta, sisäsuuva- vava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Tuppaissa rus puuttuu kokonaan tai on on häivähdys punertavaa sävyä, ja tuppaan reu- surkastunut. Uurretakkusam- nan versot ovat rönsymäisesti alustanmyötäisiä. mal muistuttaa ulkonäöltään Lehdet ovat suippoja, mutta varsinkin tyvipuo- etenkin monimuotoista tammi- lesta melko leveitä. Ne ovat jokseenkin terä- takkusammalta U. crispa, joka väkärkisiä ja reunoilta suoria tai vain hieman voi esiintyä samoilla kasvupai- taakäänteisiä. Kuivina lehdet ovat käyristyneitä, koilla. Sisäsuuvarus on tällä la- kosteina jokseenkin suoria. Itiöpesäkkeet ovat jilla hyvin kehittynyt, ja ruskeh- muiden takku­sammalten tapaan pitkäperäisiä ja tava tai vaalea ulkosuuvarus pitkä­kaulaisia, kuivina uurnamaisesti suupuo- on kuivana taakse kiertynyt. lelta kuroutuneita, jolloin pesäkkeen kahdeksan Tammitakkusammaltuppaista pitkittäisuurretta ovat hyvin näkyvillä. Itiöt ovat puuttuu punertava häive, ver- kooltaan 24–28 µm. sot ovat pystyjä myös tuppaan Läheisistä lajeista uurre­takku­sammal eroaa reunassa ja lehdet suhteellisesti itiöpesäkkeen suu­varuksen perusteella: sen kapeampia, kuivina selvemmin hampaat ovat väriltään puhtaan valkoisia ja kähäriä. Lisäksi uurretakku- ne sojottavat kosteana pystyssä tai ovat sisään­ sammalen itiöt ovat hieman kiertyneitä, kuivina vain vähän kähäriä tai suurempia kuin tammitakku­ taipuneita. Lisäksi uurretakku­ sammalen­­ ham- sammalella.

TH Levinneisyys Uurretakkusammal kasvaa Luoteis-Euroopassa, on todennäköisesti lajin kasvualustaksi sopivien Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Baltian mais- vanhojen lehtipuiden, etenkin koivujen vähe- sa sammalta tavataan Virossa. Tanskassa se on neminen perinteisen maankäytön muutosten harvinainen. Skandinaviassa laji on läntinen ja ja metsänkäsittelyn vuoksi. Häviämiseen ovat lehtimetsä­vyöhykkeeseen keskittynyt, levin- mahdollisesti vaikuttaneet myös ilmansaasteet, neisyyden pohjoisraja tulee vastaan tammivyö- etenkin hapan laskeuma. hykkeessä. Suomessa sammal on levinneisyys­ alueensa koillisreunalla, ja se on löydetty vain Uhanalaisuus Euroopassa kahdesta paikasta Ahvenanmaalta.­ A. EUR: LC, EST: DD, NOR: LC, SWE: LC Uurretakkusammal ei ole uhanalainen Euroo- Biologia passa. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi Uurretakkusammal on yksikotinen ja muodos- Puolassa, ja Suomen tapaan sen on todettu hä- taa itiöpesäkkeitä yleisesti. Suurehkot itiöt so- vinneen Saksasta. Sillä on vankka elinvoimainen veltunevat hyvin paikalliseen levintään. Myös kanta mereisillä alueilla mm. Norjassa, Irlannis- kaukolevintä lienee lajille mahdollista. sa ja Skotlannissa. Ruotsissa lajia pidetään luon- Uurretakkusammal on Suomessa kerätty toarvoja osoittavana, mutta se ei ole mukana vanhoilta koivunrungoilta hakamaisesta tai lai- uhanalaisten lajien listoilla. Hollannissa se on dunnetusta metsästä. Muualla laji suosii pienil- silmälläpidettävä. mastoltaan kosteita suojaisia metsäympäristöjä ja viihtyy myös muilla lehtipuilla, etenkin haa- Suojelu valla, tammella, pähkinäpensaalla ja raidalla. Tunnetut kasvupaikat eivät sijaitse luonnonsuo- jelualueilla. Lajia tulee edelleen etsiä Ahvenan- Seuralaislajit maalta ja muualta lounaisesta Suomesta. Mikä- Seuralaisina voivat kasvaa esimerkiksi tammi- li uusia esiintymiä löydetään, tulee ne suojella takkusammal, runkokarve­sammal Frullania dila- luonnonsuojelualueina. tata, viiruhiippasammal → Orthotrichum striatum ja tikanhiippasammal O. speciosum. Synonyymit - Kannan kehitys ja uhanalaisuus Suomessa uurretakkusammal on tunnettu vain Kirjallisuus Ahvenanmaalta kahdesta paikasta Saltvikis- Bomansson 1900 ta (Andtböle, Borgö berg 1858, 1863, Sonröda 1865). Lajia on etsitty myöhemmin tuloksetta, Viittaus vaikka sille sopivantuntuisia elinympäristöjä on Syrjänen, K. 2009: Ulota drummondii – hävin- saarimaa­kunnassa edelleen hyvin tarjolla. nyt. Meillä levinneisyysalueensa reunalla esiin- tyvän uurretakkusammalen häviämisen syynä

Weissia squarrosa (Nees & Hornsch.) Müll.Hal. törrösykerösammal, spärrkrusmossa Hävinnyt RE Heimo: Pottiaceae Lahko: Pottiales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen 4 mm pitkä. Suu­osastaan kaven- Törrösykerösammal on n. 5 mm korkuinen tuneesta munan­muotoisesta itiö­ kapea­lehtinen kärkipesäkkeinen lehti­sammal, pesäkkeestä puuttuu suuvarus, ja joka esiintyy usein löyhinä kasvustoina. Leh- sen ulko­pinnan solut ovat hyvin det ovat pitkiä ja kapeita, keski­suoni kärjestä ohut­seinäisiä. Pesäkkeen suuta terävänä esiinpistävä. Lehdet ovat taakäänteisiä peittää ehyt kalvo. Itiöt ovat kool- tai alaskiertyneitä, reunoiltaan tasaisia tai ylä­ taan 20–27 µm. osasta sisäänkääntyneitä,­ ja ne sijaitsevat ver- Törrösykerösammal muis- sossa melko etäällä toisistaan. Harsuissa versois- tuttaa törmäsykerö­sammalta sa on usein lyhyitä rönsymäisiä harvalehtisiä W. brachycarpa, jolla myös on haaroja. Itiö­pesäkkeen vaalea suora perä on n. kapeasuinen, kalvollinen ja suu­

288 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet varukseton itiö­pesäke, mutta sillä pesäkkeen pinnan solut ovat paksuseinäisiä.­ Törmäsyke- rösammalella lehdet ovat versossa tiheämmäs- sä, niitä on runsaammin eivätkä ne ole samaan tapaan taakäänteisiä. Lisäksi siltä puuttuvat harvalehtiset kapeat sivuhaarat.

Levinneisyys Törrösykerösammal on Euroopassa koto­ peräinen laji, jonka esiintymisen painopiste on Keski- ja Länsi-Euroopassa, idässä sitä on Tšekkiin ja Romaniaan saakka. Se tunnetaan myös Israelista. Baltiassa lajia tavataan Liettu- assa ja Virossa. Pohjois­­maissa törrösykerösam- mal kasvaa Tanskassa sekä Norjan ja Ruotsin eteläosissa hyvin paikoittaisena ja harvinaisena. Suomessa se on kasvanut levinneisyysalueensa koillisreunalla Ahvenanmaalla. A.

Biologia Yksikotinen, lyhytikäinen törrösykerösammal tuottaa yleisesti itiöpesäkkeitä. Melko suuret itiöt levinnevät pääsääntöisesti vain lähi­ympäristöön. Kalvon sulkema haurasrakenteinen­ itiöpesäke RV voi olla myös sopeuma levintään laiduntavien eläinten välityksellä. Kostea savimaa tarttuu eläinten jalkoihin, ja maan mukana kulkeutu- Uhanalaisuus Euroopassa vat kokonaiset pesäkkeet tai rikkipoljetuista pe- EUR: R, EST: R, NOR: EN, SWE: NT säkkeistä vapautuneet itiöt eläinten tallaamille Törrösykerösammal ei ole harvinaisuudestaan paikoille. huolimatta uhanalainen Euroopassa. Se on luo- Törrösykerösammal on kerätty meillä ojasta kiteltu erittäin uhanalaiseksi Norjan ohella Lu- hiekan- ja savensekaiselta maalta. Iso-Britannias- xemburgissa ja Iso-Britanniassa, ja Tšekissä sitä sa sen mainitaan viihtyvän kostealla, tavallisesti pidetään vaarantuneena. Ruotsissa ja Saksassa ei kuitenkaan kalkkipitoisella savisella maalla se on silmällä­pidettävä ja Virossa ja Puolassa pellonlaidoissa, avoimilla kesannoilla sekä lam- harvinainen. Laji on luokiteltu uhanalaiseksi pien ja kanavien laiteilla. Ruotsissa laji kasvaa myös Belgiassa ja Itävallassa. Hollannista se on kostealla, paljaalla savi­maalla pellonreunoissa, hävinnyt. Iso-Britanniassa laji on ollut paikoin lampareiden tuntumassa ja ajoittain kuivahta- tavallinen, mutta laji on taantunut siellä rajusti vissa karjanjuottoallikoissa.­ Vaikka kasvuym- viimeisenä 40 vuotena. päristöt vaikuttavat melko tavanomaisilta, laji lienee elintavoiltaan vaatelias. Suojelu Törrösykerösammalen vanhat kasvupaikat eivät Seuralaislajit ole suojelualueilla. Muiden harvinaisten paljaan Törrösykerösammalen seuralaisina voivat kas- maan lajien tapaan törrösykerösammalta tulee vaa mm. orvonsammal­ Pseudephemerum nitidum edelleen etsiä sopivilta kasvupaikoilta Ahve- ja etelänresusammal­ Fossombronia wondraczekii. nanmaalla.

Kannan kehitys ja uhanalaisuus Synonyymit Törrösykerösammal on löydetty Suomessa kah- Hymenostomum squarrosum Nees & Hornsch. delta paikalta Ahvenanmaalta Saltvikin pitäjästä Mollia squarrosa (Nees & Hornsch.) Lindb. 1888–1890. Lajia ei tiettävästi ole myöhemmin näiltä paikoilta huolellisesti etsitty. Lyhytikäi- Kirjallisuus nen ja leviämiskyvyltään rajoittunut törrösyke- Bomansson 1900, Church ym. 2001, Hallingbäck rösammal on altis umpeenkasvulle, elinympä- 1998w ristöjen kuivahtamiselle ja maankäytön muutok- sille. Väkilannoitteet ja torjunta-aineiden käyttö Viittaus lienevät lajille haitallisia ja salaojituksen ohessa Syrjänen, K. 2009: Weissia squarrosa – hävin- yksi mahdollinen syy lajin häviämiseen. nyt.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 289 Zygodon conoideus (Dicks.) Hook. & Taylor etelänuurresammal, atlantärgmossa Erittäin uhanalainen EN § • B1+2c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen an soikeita ja uurrepintaisia. Itiöt Etelänuurresammal on pienikokoinen, tavallises- ovat kooltaan 18–20 μm. Pesäk- ti muutaman millimetrin korkuisina, vihreinä tai keitä muodostuu harvoin. kellanvihreinä tuppaina tai yksittäisinä versoina Etelänuurresammalelle lähei- kasvava kärkipesäkkeinen lehtisammal. Lehdet sen viheruurresammalen → Z. ovat suikeita ja kapenevat teräväksi kärjeksi. viridissimus itujyväset ovat pitkän Keskisuoni ulottuu lähelle lehden kärkeä. Leh- soikeita, niiden soluissa on pitkit- det ovat kuivana toisiaan vasten painautuneita täisiä väliseiniä. Soluseinät ovat ja spiraalimaisesti kiertyneitä, kosteana sivul- väriltään tavallisesti vihertäviä le siirottavia. Lehtisolut ovat paksuseinäisiä ja tai ruskehtavia. Kalliouurresam- niissä on korkeita papilleja. Lehden kärkiosassa malella Z. rupestris itujyväset ovat solukko erottuu epäselvästi. Sammalen tunnis- suhteellisen lyhyitä (3–5 solua) ja taa parhaiten lehtihankoihin ja juurtumahapsiin niiden väliseinät ovat ruskehta- muodostuvista sukkulamaisista, n. 70 μm pit- via. kistä itujyväsistä. Ne muodostuvat 5–7 solusta, joiden väliseinät ovat läpikuultavan värittömiä. Levinneisyys Itujyväsen soluissa ei ole pitkittäissuuntaisia vä- Etelänuurresammal kasvaa har- liseiniä. Itiöpesäkkeet ovat pitkäperäisiä, kape- vinaisena Pohjois-Amerikassa ja

TH Aasiassa. Euroopassa sammal esiintyy lähinnä (2004) löydetty niukka esiintymä rapaumakal- ilmastoltaan mereisissä länsiosissa ja esimerkik- liolta. Pohjois-Savosta sammal on löydetty Nil- si Brittein saarilla se on paikoin melko yleinen, siästä. Pohjois-Karjalasta etelänuurresammal mutta Saksassa hyvin harvinainen. Se tunnetaan on havaittu yhteensä kuudella paikalla Kaavin, myös Färsaarilta, ja Tanskassa sitä on monin pai- Polvijärven, Rautavaaran ja Valtimon serpen- koin. Baltian maista sitä ei ole löydetty. Sam- tiniittikallioilta. Kainuusta sammal tunnetaan malesta on n. 30 havaintoa Norjan luoteisosis- serpentiniittikallioilta Puolangalta (Repokalli- ta Atlantin rannikon läheisyydestä, ja Ruotsin olta 1996 ja Kapustakalliolta 2001) ja Paltamosta länsiosista se tunnetaan harvinaisena Skoonesta (2005). Oulun Pohjanmaalla sammal kasvaa Pu- Taalainmaalle. Suomessa etelänuurresammalta dasjärvellä Pitämävaaran serpentiniittikallioilla esiintyy hyvin harvinaisena Ahvenanmaalta (1990, 1991) ja Ahmakallionvaaralla (1991). Perä- Perä-Pohjanmaalle. A, V, PS, PK, Kn–PeP. Pohjanmaalta havaintoja on Keminmaan Keski- Penikalta kahdelta paikalta (1987, 1992). Biologia Etelänuurresammalen uhanalaisuuden syinä Etelänuurresammal on kaksikotinen, eikä sillä ovat metsänkäsittelytoimet ja kallioiden louhin- ole tavattu itiöpesäkkeitä Suomessa. Levintä ta. Sammalen kasvustot ovat pieniä ja muodos- itiöiden avulla lienee harvinaista ja tapahtu- tuvat usein vain vähistä kasvullisista versoista. nee pääasiassa itujyvästen avulla. Itujyväset Pienet esiintymät ovat alttiita häviämiselle sa- ovat suhteellisen kookkaita, eivätkä siten juuri tunnaistekijöiden vuoksi. Suomessa uurresam- edesauta kaukolevintää. malten esiintymiä uhkaavat edelleen lähinnä Etelänuurresammal kasvaa suurimmassa metsänkäsittelytoimet, kallioiden louhinta ja osassa levinneisyysaluettaan pääasiassa epifyyt- kalliokiipeily. Uhkatekijöinä ovat myös ilman tinä lehtipuiden ja pensaiden emäksisellä kaar- epäpuhtauksien rehevöittävät ja happamoitta- nalla (erityisesti pyökillä, seljoilla ja saarnella). vat vaikutukset. Suomessa sammalta on havaittu lähinnä kallio- kasvupaikoilta. Varsinais-Suomessa Nauvossa Uhanalaisuus Euroopassa sammal on löydetty pohjoiseen suuntautuneelta EUR: LC, EST: -, NOR: LC, SWE: VU emäksiseltä rapaumakalliolta. Pohjoisempana Etelänuurresammal ei ole uhanalainen Euroo- havainnot ovat serpentiniittikallioilta, joissa passa. Suomen ja Ruotsin lisäksi sammal on luo- sammal kasvaa varjoisilla, paljailla ja kosteudel- kiteltu vaarantuneeksi myös Luxemburgissa. taan vaihtelevilla seinämäpinnoilla, onkaloissa ja uurteissa. Pohjois-Suomen esiintymäpaikoilla Suojelu sammal kasvaa usein hyvin niukkana, ja kasvus- Pudasjärven Pitämävaaran länsipuolinen Portin- toissa on havaittavissa yksittäisiä sammalverso- kurun alue on seutukaavassa varattu virkistys- ja ja juurtumahapsistoa. ja luonnonsuojelualueeksi ja se kuuluu Maase- län Natura 2000 -alueeseen. Ahmakallionvaaran Seuralaislajit esiintymä kuuluu Syötteen kansallispuistoon ja Tavallisimmin etelänuurresammal kasvaa ohu- Keminmaan Keski-Penikan esiintymä soiden- essa sammalpeitteessä suikalesammalen Metz- suojelualueeseen. Suojelematta ovat Nauvon geria furcata ja pikkukastesammalen Plagiochi- Berghamnin, Nilsiän, Puolangan Repokallion ja la porelloides kasvustoissa. Muita seuralaisia Kapustakallion sekä useimmat Pohjois-Karjalan ovat muun muassa seittisammal Blepharostoma esiintymät. trichophyllum, sirosuikerosammal Brachytheci- Suojelualueiden ulkopuolisille kasvupaikoille astrum velutinum, pikkukiiltosammal Isoptery- tulee perustaa suojelualueita. Sammalen suojele- giopsis pulchella, pikkulimisammal Lophocolea miseksi tulee metsänhakkuista pidättyä kasvu- minor, kantolaakasammal Plagiothecium laetum, paikkojen läheisyydessä. Esiintymien tilaa tulee pohjanvaskisammal Pseudoleskeella papillosa, seurata. Lajia kannattaa myös vielä etsiä alueilta, haapasuomusammal Radula complanata sekä missä on serpentiniitti- ja rapaumakallioita. isokämmensammal Tritomaria quinquedentata. Synonyymit Kannan kehitys ja uhanalaisuus - Etelänuurresammalta on löydetty Suomesta 16 paikalta, joista kaikista paitsi Ahvenanmaan Kirjallisuus Sundin (1875) esiintymästä on nykyhavaintoja. Cronberg 1998m, Virtanen & Wahlberg 2001 Sundin Bergön esiintymä on ollut erittäin niuk- ka eikä siitä ole löydetty etsittäessä uudelleen, Viittaus joten sammal on katsottu hävinneeksi Ahvenan- Virtanen, R. 2009: Zygodon conoideus – erittäin maalta. Nauvon Berghamnista (V) on äskettäin uhanalainen.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 291 Zygodon viridissimus (Dicks.) Brid. viheruurresammal, liten ärgmossa Vaarantunut VU § • A1c Heimo: Orthotrichaceae Lahko: Orthotrichales Luokka: Bryopsida

Tunnistaminen la, varjoisilla kallioseinämillä. Viheruurresammal on pienikokoinen (0,5–2 cm), Maamme eteläosista on havain- vihreinä tai tummanvihreinä tuppaina tai tyyny- toja mm. kalkkikivilohkareilta ja mäisinä kasvustoina kasvava kärkipesäkkeinen valoisien kallioseinämien raoista lehtisammal. Lehdet ovat tasasoukkia, kuivina sekä myös varsin happamiltakin vartta vasten painuneita ja kiharaisia, kosteina kallioilta. Pohjoiset kasvupaikat siirottavia. Lehtisolut ovat vahvasti papillikkai- ovat dolomiittisia kalkkikallio- ta. Lehtihankoihin ja juurtumahapsiin syntyy seinämiä, joissa sammal kasvaa monisoluisia itujyväsiä (n. 70–100 μm pitkiä). suojaisissa kallion painaumissa Ne muodostuvat 5–7 solusta, joiden väliseinät varjoisilla tai puolivarjoisilla sei- ovat ruskehtavia, ja soluissa on yleisesti myös nämillä. Painaumat ovat kuivia ja pitkittäissuuntaisia suoria tai vinoja väliseiniä. sadevesi kostuttaa niitä harvoin: Pesäkeperät ovat pitkiä. Pesäkkeet ovat harvi- viheruurresammal sietää hyvin naisia, muodoltaan kapean soikeita ja sileäpin- kuivuutta. taisia. Itiöt ovat kooltaan 14–16 μm. Lajista tunnetaan muoto, jolla lehden keski- Seuralaislajit suoni levenee lehden kärjessä ja on ulospistävä Varsinais-Suomen kalliokas- (f. stirtonii). Sen taksonominen asema on vielä vupaikoilla seuralaisena on havaittu kivikut- puutteellisesti selvitetty. Etelänuurresammalen risammal Homalothecium sericeum. Kainuun → Z. conoideus itujyvästen solujen väliseinät ovat kasvupaikoilla seuralaisina on kalkkialustan läpikuultavia ja vaaleita. Kalliouurresammalella sammalia kuten kalkkikahtaissammal Distichi- Z. rupestris itujyväset ovat lyhyempiä, väriltään um capillaceum, kielikellosammal Encalypta strep- ruskehtavia, ja pitkittäissuuntaisia väliseiniä ei tocarpa, kalkkikiertosammal Tortella tortuosa ja yleensä esiinny lainkaan, joskus yksittäisessä haapasuomusammal Radula complanata, sekä solussa voi olla väliseinä. jäkäliä kuten viherkultajäkälä Caloplaca flavovi- rescens, punavahajäkälä Gyalecta ulmi, siimesjä- Levinneisyys kälä Heterodermia speciosa ja rupujäkälä Synalissa Viheruurresammal esiintyy laajalle levinneenä symphorea. Koillismaalla kalkkipahtaseinämällä Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Se seuralaisina on havaittu kivikutrisammalta ja on yleisin ilmastoltaan mereisillä ja lauhkeilla paasisammalia Schistidium spp. alueilla. Euroopan pohjoisosissa se tunnetaan Islannista, Färsaarilta, Norjan länsiosista, Tans- Kannan kehitys ja uhanalaisuus kasta, Ruotsin etelä- ja lounaisosista sekä Virosta Kaikkiaan viheruurresammalta on löydetty ja Latviasta, mutta ei Venäjältä Suomen lähialu- maastamme noin kahdeltakymmeneltä paikal- eilta. Suomessa viheruurresammal esiintyy hy- ta, joista 11:sta on nykyhavaintoja. Ensimmäi- vin harvinaisena Ahvenanmaalta Koillismaalle. set viheruurresammalhavainnot Suomesta ovat A, V, PK, Kn, Ks. Ahvenanmaalta. Sammalta on kerätty Sundista kallioseinämältä (1875) ja Saltvikin Kvarnbosta Biologia (1887). Viimeksi sammal on kerätty Brändön Viheruurresammal on kaksikotinen. Itiöpesäk- Norra Härholmenilta (1995). Varsinais-Suomes- keitä muodostuu harvoin, eikä niitä tunneta ta on havainto Nauvon Pensarista vuodelta 1940 Suomen esiintymistä lainkaan. Kaukolevintä (muoto stirtonii) sekä uudehkot havainnot Lil- itiöiden avulla lienee vähäistä, vaikka itiöiden landetin Dalkarbystä (1988), Korppoon Kulmin pienehkö koko edesauttanee sitä. Viheruurre- saaresta (1993) ja Nauvon Berghamnin saaresta sammal muodostaa itujyväsiä säännöllisesti. (2004). Pohjois-Karjalasta viheruurresammal Itujyväset ovat suhteellisen kookkaita, ja ne toi- on löydetty Kaavin Niinivaaran Lauttamäestä mivat leviäiminä lähialueille. serpentiinikalliolta (1933), mistä kerätty näyte Viheruurresammal on pääosassa levinnei- määritettiin alun perin kalliouurresammaleksi. syysaluettaan jalojen lehtipuiden rungoilla Kainuun varhaisin havainto on Kajaanin Au- kasvava epifyyttisammal. Levinneisyytensä ralasta (1871). Kasvupaikka ei kuitenkaan ole pohjoisrajalla se kasvaa yleensä kalkkipitoisil- tarkasti tiedossa, eikä sammalta ole etsinnästä

292 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet huolimatta onnistuttu löytämään. Paltamon Saksassa ja Unkarissa sekä harvinaiseksi Espan- Mölkässä (1989, 1995) sammal kasvaa kalkkipi- jassa ja Puolassa. toisella kallioseinämällä. Sotkamossa Jormasjär- ven Ketrisaarella (1989, 2004) esiintymä koostuu Suojelu useista kymmenistä tupasmaisista kasvustoista, Nykyesiintymistä Ahvenanmaan Brändön ja läheisellä Iso-Kohvorin saarella (1993, 2004) esiintymää ei tiettävästi ole suojeltu, kuin ei on hieman niukempi esiintymä. Varhaisimmat myöskään Nauvon esiintymiä. Korppoon Kulm viheruurresammalkeruut Koillismaalta ovat on Natura 2000 -aluetta. Kainuussa Paltamon Päähkänänkalliolta ja Jyrävältä vuodelta 1883. Mölkän esiintymä on luonnonsuojelualueella Päähkänänkalliolla sammal on havaittu aina- ja Sotkamon Ketrisaaren kasvupaikka kuuluu kin vielä 1992. Viheruurresammalesta on vanha piskuiseen Natura 2000 -alueeseen. Ketrisaaren keruu myös Kuusamosta Juuman Hautaniityn- ja Iso-Kohvorin esiintymät on rajattu erityisesti vuomasta (1938). Vuodelta 1993 on havaintoja suojeltavan lajin esiintyminä. Koillismaan esiin- kahdelta uudelta paikalta Aventojoen suun do- tymät sijaitsevat Oulangan kansallispuistossa. lomiittikalliolta ja Juuman vuomien itäpuolisilta Suojelualueiden ulkopuolella olevat esiinty- kalkkikallioseinämiltä. mät tulee suojella. Eräät epätarkat esiintymät on Viheruurresammalen uhanalaisuuden syynä yritettävä paikallistaa, ja esiintymien tilaa tulee ovat mm. metsien puulajisuhteiden muutokset seurata. kasvupaikkana olevien kallioiden edustalla. Lajin esiintymät maassamme ovat pääasiassa Synonyymit kivialustoilla ja kallioedustojen hakkuut ovat - saattaneet hävittää lajille sopivia elinympäris- töjä. Uhkatekijöinä nykyesiintymille ovat kai- Kirjallisuus vostoiminnan ohella rakentaminen ja tietyillä Laaka-Lindberg & Ryömä 2004, Virtanen & kasvupaikoilla kallioedustan metsänkäsittely. Wahlberg 2001

Uhanalaisuus Euroopassa Viittaus EUR: LC, EST: LC, NOR: LC, SWE: LC Virtanen, R. 2009: ���������������������������Zygodon viridissimus �������– vaa- Viheruurresammal ei ole uhanalainen Euroopas- rantunut. sa. Se on kuitenkin luokiteltu vaarantuneeksi

TH 294 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LÄHTEET

Afonina, O. M. 2000a. 202. Archidium alternifolium. Teoksessa: Tzvelev, N. N. (toim.). Red data book of nature of the Leningrad region. Vol. 2. Plants and Fungi. St.Petersburg. S. 297-298. Afonina, O. M. 2000b. 214. Dichelyma capillaceum (Brid.) B.S.G. (Fontinaliaceae). Teoksessa: Tzvelev, N.N. (toim.). Red data book of nature of the Leningrad region. Vol. 2. Plants and Fungi. St. Petersburg. S. 310- 311. Afonina, O. M. 2000c. 222. Meesia longiseta Hedw. (Meesiaceae). Teoksessa: Tzvelev, N.N. (toim.). Red data book of nature of the Leningrad region. Vol. 2. Plants and Fungi. St. Petersburg. S. 318-319. Afonina, O. M. & Czernyadjeva, I. V. 1998. New records of Encalypta mutica Hag. (Encalyptaceae, Musci) in Russia. Lindbergia 23: 107-9. Ando, H. 1994. A revision of Hypnum aemulans Limpr., with records of a new species, H. holmenii (Sect. Hamulosa) from northern North America, Greenland and Finland. Hikobia 11: 363-370. Arnell, S. 1956. Illustrated moss flora of Fennoscandia. I. Hepaticae. CWK Gleerup, Lund. 308 s. Arts, T. 1991. Moniliform tubers in Archidium alternifolium (Hedw.)Schimp. Lindbergia 16: 59-61. Auer, A. V. 1936. Harvinaisia lehtisammalia Turun seudulta. Luonnon Ystävä 40: 94. Auer, A. V. 1944. Kuusamon maksasammalkasviston aineistoa. Annales Botanici Societas zoologicae botanicae Fennicae Vanamo 21(1): 1-47. Bidartondo, M.I., Bruns, T.D., Weiss, M., Sérgio, C. & Read, D.J. 2003. Specialized cheating of the ectomycorrhizal symbiosis by an epiparasitic liverwort. Proc. R. Soc. Land. B. 270: 835-842. Bisang, I. & Hallingbäck, T. 1998. Faktablad: Phaeoceros laevis – gul nålfruktsmossa. ArtDatabanken 2005- 05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/phae-car.PDF Blockeel, T. L., Ochyra, R. & Gos, L. 2000. Seligeria campylopoda Kindb. in the British Isles. Journal of Bryology 22: 17 – 28. Bomansson, J. O. 1900. Ålands mossor. Acta Soc.Fauna Flora Fennica 18(4): 1-131. Bowers, M. C. 1980. The discovery of Rhizomnium gracile Kop. in Finland and Norway. Lindbergia 6: 159. Bowers, M. C. & Koponen, T. J. 1969. The discovery of Rhizomnium andrewsianum in Finland and Norway. The Bryologist 72(2): 252-254. Brassard, G. R. 1979. The moss genus Timmia. 1. Introduction, and revision of T. norvegica and allied taxa. Lindbergia 5: 39-53. Buch, H. 1915. Scapania paludicola K.Müll. & Loeske und Scapania massalongii K.Müll. aus Finland. Meddelanden af Societatis pro Fauna et Flora Fennica 42: 6-8. Buch, H. 1935. Archidium alternifolium (Dicks.) Schimp an der Nordgrenze seines europäischen Verbreitungs-gebietet. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 10: 382-384. Buch, H. 1936. Suomen maksasammalet. Otava. Helsinki. 116 s. Buch, H. 1947. Timmia megapolitana i Botaniska trädgården i Helsingfors. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 23: 63. Buch, H. & Fagerström, L. 1946a. Scapaniella glaucocephala (Tayl.) Evans, ny för gamla världens flora. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 22: 17-18. Buch, H. & Fagerström, L. 1946b. Scapania apiculata Spruce, ny för Karelia onegensis samt Leiocolea schultzii (Nees) Jörg. och Lophozia silvicola Buch, nya för Karelia olonetsensis. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 22: 18-19. Church, J. M., Hodgetts, N. G., Preston, C. D. & Steward, N. F. (toim.) 2001. British Red Data Books: mosses and liverworts. Joint Nature Conservation Committee. 168 s. Cronberg, N. 1997a. Faktablad: Cirriphyllum tommasinii – späd hårgräsmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/cirr-tom.PDF Cronberg, N. 1997b. Faktablad: Tortula systylia – lapptuss. ArtDatabanken 2006-08-23. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/desm-sys.PDF Cronberg, N. 1998a. Faktablad: Haplomitrium hookeri – kurragömmamossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/hapl-hoo.PDF Cronberg, N. 1998b. Faktablad: Bryum mamillatum – kustbryum. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/bryu-mam.PDF Cronberg, N. 1998c. Faktablad: Bryum warneum – havsbryum. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/bryu-war.PDF Cronberg, N. 1998d. Faktablad: Encalypta macounii – sträv klockmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/enca-mac.PDF Cronberg, N. 1998e. Faktablad: Encalypta mutica – trubbklockmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/enca-mut.PDF Cronberg, N. 1998f. Faktablad: Ephemerum recurvifolium – kalkdagmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ephe-rec.PDF

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 295 Cronberg, N. 1998g. Faktablad: Ephemerum sessile – nervdagmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ephe-ses.PDF Cronberg, N. 1998h. Faktablad: Gymnostomum calcareum – liten kalkkuddmossa ArtDatabanken 2006-08- 22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/gymn-cal.PDF Cronberg, N. 1998i. Faktablad: Physcomitrium sphaericum – klothuvmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/phys-sph.PDF Cronberg, N. 1998j. Faktablad: Psilopilum cavifolium – liten järvmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/psil-cav.PDF Cronberg, N. 1998k. Faktablad: Rhizomnium andrewsianum – polarrundmossa ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/rhiz-and.PDF Cronberg, N. 1998l. Faktablad: Trematodon laetevirens – rak tranmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/trem-lae.PDF Cronberg, N. 1998m. Faktablad: Zygodon conoideus – atlantärgmossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Nils Cronberg 1998. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/zygo-con.PDF Crum, H. 2001. Structural diversity of bryophytes. The university of Michigan herbarium, Ann Arbor. 379 s. Crundwell, A. & Nyholm, E. 1968. New records of Scandinavian bryophytes. Svensk Botanisk Tidskrift 62: 497-500. Czernyadjeva, I. V. 1998. Mosses of the vicinity of Yunto Lake (West Siberia N Arctic). Arctoa 7: 1-8. Czernyadjeva, I. V. 2002. Dichelyma capillaceum (Dicks.) Myr. (Musci) in Russia. Arctoa 11: 87–90. Damsholt, K. 2002. Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nord. Bryol. Soc., Lund. 838 s. Damsholt, K., Diemar, S., Henriksen, S. & Humle, L. 1980. Mosser. Teoksessa Christensen, S.N. & Gøtzche, H.F. (toim.):Varanger 1980 –rapport fra en studierejse til Varangerhalöya, Nordnorge 11-24 august 1980. Københavs Universitete, Institut for Systematisk Botany. S. 131-162. Damsholt, K. & Hallingbäck, T. 1986. Släktet Riccia (rosettmossor) i Fennoskandia. Svensk Botanisk Tidskrift 80: 245-270. Dickson, J. H., Koponen, T. & Ulvinen, T. 1975. Cryptothallus mirabilis Malmb. löydetty jälleen Suomesta. Luonnon Tutkija 79: 53-56. During, H. 2001. Diaspore banks. The Bryologist 104(1):92-97. Eklund, O. 1935. Archidium alternifolium (Dicks.) Schimp in Regio åboensis gefunden. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 22: 165-166. Engelmark, T.-B. 1974. Trichostomum cuspidatissimum Card. & Ther. and Rhizomnium andrewsianum (Steere) Kop. discovered in Northern Sweden. Lindbergia 2: 218–221. Engelmark, T.-B. & Hedenäs, L. 1990. A new species of Campylium from the northern holarctic region. Lindbergia 16: 145-149. Enroth, J. 1988. Endangered and rare Finnish mosses. I. Grimmia anodon and Hydrogrimmia mollis (Grimmiaceae). Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 64:173-177. Enroth, J. 1989. Endangered and rare Finnish mosses. II. Dicranum viride and Orthodicranum tauricum (Dicranaceae). Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 65:23-28. Enroth, J., Juslén, A., Nylund, C., Virtanen, V. & Wahlberg, H. 1997. Jouhisammal (Dicranodontium denudatum) Nuuksiossa (U). Lutukka 13: 125-126. Enroth, J., Koponen, A. & Koponen, T. 1997. Sammalten ja sanikkaisten rakenteen ja systematiikan pääpiirteitä. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 156. Yliopistopaino, Helsinki. 57 s. Ericson, L. & Hallingbäck, T. 1998. Faktablad: Distichium hagenii – strandplanmossa. ArtDatabanken 2006- 08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/dist-hag.PDF Eriksson, F. 1998a. Faktablad: Grimmia anomala – fjällskogsgrimmia. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/grim-ano.PDF Eriksson, F. 1998b. Faktablad: Grimmia fuscolutea – alpgrimmia. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/grim-api.PDF Eriksson, F. 2001. Faktablad: Grimmia anodon – skedgrimmia. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/grim-and.PDF Eskelinen, A. 2000. Hitupihtisammalen (Cephalozia macounii) suojelualueiden ulkopuolisten esiintymien rajaukset Suomessa. Käsikirjoitus. Oulun yliopisto, Kasvitieteen laitos ja Kainuun ympäristökeskus. 11s. + 2 karttaliitettä. European Committee for Conservation of Bryophytes (ECCB). 1995. Red data book of European bryophytes. Trondheim. 291 s. Fagerstén, R. 1998. Taxonomy, distribution and ecology of Plagiothecium platyphyllum Mönk. (Musci, Plagiotheciaceae); an example of an endangered moss in spring-fed habitats. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 74: 25-39. Field, J. H. 1963. Notes on the taxonomy of the genus Philonotis by means of vegetative characters Trans. Brit. Bryol. Soc. 4:429-433. Frahm, J.-P. 1979. Zum Vorkommen von Rh.ontariense (Kindb.) in Mitteleuropa. Herzogia 5:163-179. Frahm, J.-P. & Stapper, N. 1998. Das Laubmoos Dichelyma capillaceum nach 70 Jahren an seinem einzigen Fundort in Deutschland wiedergefunden. Decheniana 151: 109-113 Frisvoll, A. A. & Moen, A. 1980. Lophozia borealis sp. nov. a rich fen hepatic from Fennoscandia. Lindbergia 6:137-146.

296 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Gams, H. 1950. Trematodon brevicollis Hornschuch, en för Sverige ny arktisk-alpin mossa. Botaniska Notiser 1950(4): 451-456. Gos, L. 1993. Two species of seligeria (Musci, Seligeriaceae) new to Finland. Fragmenta floristica et geobotanica 38(2): 509-512. Greven, H. C. 1995. Grimmia Hedw. (Grimmiaceae, Musci) in Europe. Backhuys Publishers, Leiden. 160 s. Greven, H. C. 1999. Key to Grimmia, Coscinodon and Hydrogrimmia in Europe. Journal of Bryology 21: 117- 121. Greven, H. C. 2003. Grimmias of the world. Backhuys Publishers, Leiden. 247 s. Gustafsson, L. & Hallingbäck, T. 1998. Faktablad: Neckera pennata – aspfjädermossa. ArtDatabanken 2005- 05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/neck-pen.PDF Hagström, A. 1998. Spatial pattern of the epiphytic moss Neckera pennata within three localities in Uppland, Sweden. Master thesis in Biology. Växtbiologiska institutionen. Uppsala universitetet. 21 s. Hakelier, N. & Frahm, J.-P. 1976. Trematodon laetevirens sp. nov. eine neue Mossart in Skandinavien. Lindbergia 3: 221-225. Hallingbäck, T. 1989. Bokfjädermossa, Neckera pumila, en försurningshotad mossa. – a moss threatened by acidification in south Sweden. Svensk Botanisk Tidskrift 83: 161-173. Hallingbäck, T. 1992. The effect of air pollution on mosses in southern Sweden. Biological Conservation 59:163-170. Hallingbäck, T. (toim.) 1998. Rödlistade mossor i Sverige. – Artfakta. ArtDatabanken, SLU. Uppsala. 328 s. Hallingbäck, T. 1997. Faktablad: Cephalozia catenulata – stubbtrådmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ceph-cat.PDF Hallingbäck, T. 1998. The new IUCN threat categories tested on Swedish bryophytes. Lindbergia 23: 13-27. Hallingbäck, T. 1998a. Faktablad: Anastrophyllum cavifolium – fjälltrappmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/anas-cav.PDF Hallingbäck, T. 1998b. Faktablad: Anastrophyllum sphenoloboides – myrtrappmossa. ArtDatabanken 2005- 05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/anas-sph.PDF Hallingbäck, T. 1998c. Faktablad: Arnellia fennica – parbladsmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/arne-fen.PDF Hallingbäck, T. 1998d. Faktablad: Cephaloziella massalongi – kopparmikromossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Tomas Hallingbäck 1998. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ceph-mas.PDF Hallingbäck, T. 1998e. Faktablad: Frullania oakesiana – värmlandsfrullania. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/frul-oak.PDF Hallingbäck, T. 1998f. Faktablad: Harpanthus scutatus – liten måntandsmossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Tomas Hallingbäck 1998. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/harp-scu.PDF Hallingbäck, T. 1998g. Faktablad: Jamesoniella undulifolia – kärröronmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/jame-und.PDF Hallingbäck, T. 1998h. Faktablad: Lophozia capitata – strandflikmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/loph-cap.PDF Hallingbäck, T. 1998i. Faktablad: Lophozia perssonii – uddflikmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/loph-per.PDF Hallingbäck, T. 1998j. Faktablad: Riccia ciliata – hårig rosett. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ricc-cil.PDF Hallingbäck, T. 1998k. Faktablad: Riccia huebeneriana – sydlig gaffel. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ricc-hue.PDF Hallingbäck, T. 1998l. Faktablad: Scapania carinthiaca – mikroskapania. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/scap-mas.PDF Hallingbäck, T. 1998m. Faktablad: Trichocolea tomentella – dunmossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Tomas Hallingbäck 1998. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/tric-tom.PDF Hallingbäck, T. 1998n. Faktablad: Bryum nitidulum – glansbryum. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/bryu-nit.PDF Hallingbäck, T. 1998o. Faktablad: Cynodontium jenneri – stor klipptuss. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/cyno-jen.PDF Hallingbäck, T. 1998q. Faktablad: Lescuraea patens – raspbågmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/lesc-pat.PDF Hallingbäck, T. 1998r. Faktablad: Meesia longiseta – långskaftad svanmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/mees-lon.PDF Hallingbäck, T. 1998s. Faktablad: Microbryum floerkeanum – dvärgpottia. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/phas-flo.PDF Hallingbäck, T. 1998t. Faktablad: Neckera pumila – bokfjädermossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/neck-pum.PDF Hallingbäck, T. 1998u. Faktablad: Plagiothecium platyphyllum – bäcksidenmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/plag-pla.PDF

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 297 Hallingbäck, T. 1998v. Faktablad: Pyramidula tetragona – pyramidmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/pyra-tet.PDF Hallingbäck, T. 1998w. Faktablad: Weissia squarrosa – spärrkrusmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/weis-squ.PDF Hallingbäck, T. 1998x Faktablad: Plagiothecium latebricola – alsidenmossa. ArtDatabanken, SLU. Uppsala. 328 s. s. 236. Hallingbäck, T. 2001a. Red Data Sheet for Cephalozia macounii (Austin) Austin. http://www.bio.ntnu.no/ECCB/Read.php?TxNew=11 Hallingbäck, T. 2001b. Faktablad: Scapania crassiretis – knutskapania. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/scap-cra.PDF Hallingbäck, T. 2006a. Faktablad: Scapania spitsbergensis – spetsbergsskapania. ArtDatabanken 2006-10-13. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/scap-spi.PDF Hallingbäck, T. 2006b. Faktablad: Trematodon brevicollis – kornrullmossa. ArtDatabanken 2006-10-13. http:// www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/trem-bre.PDF Hallingbäck, T., Hedenäs, L. & Weibull, H. 2006. Ny checklista för Sveriges mossor. New checklist of Swedish bryophytes. Svensk Botanisk Tidskrift 100 (2): 96-148. Hallingbäck, T., Hodgetts, N., Rayemaekers, G., Schumacker, R., Sérgio, C., Söderström, L., Steward, N. & Váňa, J. 1998. Guidelines for applications of the revised IUCN threat categories to bryophytes. Lindbergia 23: 6-12. Hallingbäck, T., Lönnell, N., Weibull, H., Hedenäs, L. & von Knorring, P. 2006. Nationalsnyckeln till Sveriges flora och fauna. Bladmossor: Sköldmossor – blåmossor. Bryophyta: Buxbaumia – Leucobryum. ArtDatabanken, SLU, Uppsala.416 s. Hedenäs, L. 1988. The status of Orthothecium lapponicum and O. complanatum (Musci, Plagiotheciaceae). Ann. Bot. Fenn. 25:153-157. Hedenäs, L. 1989. The genera Scorpidium and Hamatocaulis, gen.nov., in northern Europe. Lindbergia 15: 8-36. Hedenäs, L. 1990. The genus Pseudocalliergon in northern Europe. Lindbergia 16: 80-99. Hedenäs, L. 1993. Field and microscope keys to the Fennoscandian species of the Calliergon-Scorpidium- Drepanocladus complex. Biodetektor, Märsta, Sweden. 79 s. Hedenäs, L. 1994a. Faktablad: Bryum wrightii – tegelbryum. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/bryu-wri.PDF Hedenäs, L. 1994b. Faktablad: Hamatocaulis lapponicus – taigakrokmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/hama-lap.PDF Hedenäs, L. 1994c. Faktablad: Hamatocaulis vernicosus – käppkrokmossa. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/hama-ver.PDF Hedenäs, L. 1994d. Faktablad: Meesia hexasticha – alpsvanmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/mees-hex.PDF Hedenäs, L. 1994e. Faktablad: Mielichhoferia elongata – nickkismossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/miel-elo.PDF Hedenäs, L. 1994f. Faktablad: Orthothecium lapponicum – lappglansmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/orth-lap.PDF Hedenäs, L. 1994g. Faktablad. Tayloria splachnoides – sätertrumpetmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/tayl-spl.PDF Hedenäs, L. 1997a. Faktablad: Campylium laxifolium – källspärrmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/camp-lax.PDF Hedenäs, L. 1997b. Faktablad: Isopterygiopsis alpicola – nordlig skimmermossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/isop-alp.PDF Hedenäs, L. 2001. Bågtuss Tortula cernua åter i Sverige – första fyndet på mer än 165 år. Svensk Botanisk Tidskrift 95: 158–164. Hedenäs, L. 2003. The European species of the Calliergon-Scorpidium-Drepanocladus complex, including some related or similar species. Meylania 28:1-116. Hedenäs, L., Godow, S. & Hylander, K. 1996. Bryophyte Profiles 1. Dichelyma capillaceum (Dicks.) Myr. (Bryopsida: Fontinalaceae). Journal of Bryology 19:157-179. Hedenäs, L. & Kooijman, A. 2004. Habitat differentiation within Palustriella. Lindbergia 29: 40-50. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1971. Paikan ilmoittaminen Suomesta talletetuissa biologisissa aineistoissa. Entomologici Fennici. 37 (1a): 1-28. Sanomapaino. Helsinki. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1981. Ruutukoordinaattien ja paikannimien käyttö Suomessa. Notulae Entomologicae. 61: 134-154. Heikkilä, R. & Lindholm, T. 1988. Distribution and ecology of Sphagnum molle in Finland. Annales Botanici Fennici 25: 11-19. Heikkilä, R. & Lindholm, T. 1989. Nummirahkasammal (Sphagnum molle) ja sen suojelu Suomessa. Lutukka 5: 73-78. Heikkilä, R. 1992. Changes in the distribution of some plant species of the eutrophic fens of southern Finland. Teoksessa: Bragg, O.M., Hulme, P.D., Ingram, H.A.P. & Robertson, R.A. (toim.). Peatland ecosystems and man: an impact assesment. University of Dundee, Dundee. S. 244-249.

298 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Heikkinen, T. 2006. Hiuskoukkusammalen suojelusuunnitelma Kannonkosken Vuorijärven esiintymälle. Keski-Suomen ympäristökeskus. 18 s. Henssen, A. 1955. Über Lebermoosfunde aus dem nordwestlichen Enontekiö-Lappland. Nova Hedwigia. 1:64-76. Hicks, M. L. 2003. Asterella. Teoksessa: Brum, R. (toim.). Bryophyte Flora of North America, Provisional Publication. http://www.mobot.org/plantscience/bfna/V3/AytoAsterella.htm Hill, M. O., Bell, N., Bruggeman-Nannenga, M. A., Brugués, M., Cano, M. J., Enroth, J., Flatberg, K. I., Frahm, J.-P., Gallego, M. T., Garilleti, R., Guerra, J., Hedenäs, L., Holyoak, D.T., Hyvönen, J., Ignatov, M.S., Lara, F., Mazimpaka, V., Muñoz, J. & Söderström, L. 2006. An annotated checklist of the mosses of Europe and Macaronesia. Journal of Bryology 28: 198-267. Hinneri, S. 1976. A revision of the moss genus Orthotrichum Hedw. for eastern Fennoscandia: taxonomy, distribution and ecology. Annales Universitatis Turkuensis A 58:1-37. Holyoak, D. T. 2004. Taxonomic notes on some European species of Bryum (Bryopsida: Bryaceae). Journal of Bryology 26: 247-264. Holyoak, D. T. & Hedenäs, L. 2006. Morphological, ecological and molecular studies of the intergrading taxa Bryum neodamense and B. pseudotriquetrum (Bryopsida: Bryaceae). Journal of Bryology. Vol. 28(4): 299- 311. Horton, D. G. 1983. A revision of the Encalyptaceae (Musci), with particular reference to the North American taxa. Part II. Journal of the Hattori Botanical Laboratory 54: 353-532. Huttunen, S., Koponen, T., Laaka-Lindberg, S., Piippo, S., Syrjänen, K. & Virtanen, V. 2003. Sammalseuran syysretki 2002 Kiskon Kärkelänkoskelle ja Aneriojoelle Kurkelan Myllykoskelle. Bryobrotherella Vol. 6: 12-26. Hylander, K. 1998a. Hårklomossa, Dichelyma capillaceum – ekologi och aktuell förekomst i Sverige. Svensk Botanisk Tidskrift. 92:95-111. Hylander, K. 1998b. Faktablad: Dichelyma capillaceum – hårklomossa. Förf. Lars Hedenäs & Susanne Godow 1994. Rev. Kristoffer Hylander 1998. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/dich-cap.PDF Hylander, K. 1999. Intermediates between the pleurocarpous mosses Dichelyma falcatum (Hedw.) Myr. and D. capillaceum (Dicks.) Myr., possibly of hybrid origin. Lindbergia 24:59-64. Hylander, K. & Pettersson, T. 1998. Faktablad: Orthotrichum patens – ägghättemossa. Förf. Tomas Hallingbäck 1984. Rev. Kristoffer Hylander & Tommy Pettersson 1998. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/orth-pat.PDF Hämet-Ahti, L. , Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio. 4. painos. Luonnontieteellinen Keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. 656 s. Ignatov, M. S. & Huttunen, S. 2002. Brachytheciaceae (Bryophyta) – a family of sibling genera. Arctoa 11: 245- 296. Ignatov, M. S. & Ignatova, E. S. 2004. Moss flora of the Middle European Russia. Vol. 2: Fontinalaceae – Amblystegiaceae. KMK Scientific Press Ltd. (Arctoa vol. 11, suppl. 2). s. 609-944. Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.) 2001. Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen Natura 2000 -ehdotuksen luonnontieteellinen arviointi. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 510. 177 s. Ingelök, T., Thor, G., Hallingbäck, T., Andersson, R. & Aronsson, M. 1992. Floravård i jordbrunkslandskapet. Skyddsvärda växter. Databanken för hotade arter. Lund. 559 s. Ingerpuu, N., Kalda, A., Kannuke, L., Krall, H., Leis, M. & Vellak, K. 1994. List of the Estonian bryophytes. The Naturalist’s Notebook nr. 94:1-175. Tartu. Ingerpuu, N. & Vellak, K. 2000. Species of the Red Data Book of European bryophytes in Estonia. Lindbergia 25(2-3): 111-115. IUCN 2001. IUCN Red List categories and criteria: version 3.1. IUCN Species survival commission. IUCN, Gland, Switzerland and Cambridge, UK. ii + 30 s. IUCN 2003. Guidelines for application of IUCN Red List criteria at regional levels: Version 3.0. IUCN Species survival commission. IUCN, Gland, Switzerland and Cambridge, UK. ii + 26 s. Iwatsuki, Z. & Koponen, T. 1972. On the taxonomy and distribution of Rhodobryum roseum and related species (Bryophyta). Acta Botanica Fenica 96:1-19. Jones, G. A. & Henry, G. H. R. 2003. Primary plant succession on recently deglaciated terrain in the Canadian High Arctic. Journal of Biogeography 30:277-296. Jonsson, B.-G. 1997a. Faktablad: Calypogeia suecica – vedsäckmossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Bengt Gunnar Jonsson 1997. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/caly-sue. PDF Jonsson, B.-G. 1997b. Faktablad: Cephalozia macounii – vedtrådmossa. Förf. Erik Sjögren 1984. Rev. Bengt Gunnar Jonsson 1997. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ceph- mac.PDF Jonsson, B.-G. 1997c. Faktablad: Slachnum melanocaulon – liten parasollmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/spla-mel.PDF Järvinen, I. 1975. The genera Harpanthus, Geocalyx and Lophocolea (Hepaticae) in Eastern Fennoscandia. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 51: 15-18.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 299 Järvinen, I. 1976. Distribution maps of Lophocolea, Geocalyx and Harpanthus in Eastern Fennoscandia. Lindbergia 3: 337-343. Kalinauskaité, N. & Piippo, S. 2000. Hepatics (Bryophyta) of Tohmajärvi, North Karelia, Finland. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 76:47-55. Kanerva, T., Mannerkoski, I. & Alanen, A. 1998. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusarvioinnin soveltaminen Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen moniste 112. 52 s. Karttunen, K. 1998a. Anomodon rugelii. Teoksessa: Kotiranta, H., Uotila, P., Sulkava, S. & Peltonen, S.-L. (toim.) Red Data Book of East Fennoscandia. Ministry of the environment, Finnish environment institute, Finnish museum of Natural History. Helsinki. S. 148-149. Karttunen, K. 1998b. Dichelyma capillaceum. Teoksessa: Kotiranta, H., Uotila, P., Sulkava, S. & Peltonen, S.-L. (toim.) Red Data Book of East Fennoscandia. Ministry of the environment, Finnish environment institute, Finnish museum of Natural History. Helsinki. S. 149-150. Karttunen, K. 1998c. Lescuraea patens. Teoksessa: Kotiranta, H., Uotila, P., Sulkava, S. & Peltonen, S.-L. (toim.) Red Data Book of East Fennoscandia. Ministry of the environment, Finnish environment institute, Finnish museum of Natural History. Helsinki. S. 150-151. Kimmerer, R. W. 1991. Reproductive ecology of Tetraphis pellucida II. Differential success of sexual and asexual propagules. The Bryologist 94:284-288. Kimmerer, R. W. 1994. Ecological consequences of sexual versus asexual reproduction in Dicranum flagellare and Tetraphis pellucida. The Bryologist 97:20-25. Kontula, T. & Kotiluoto, R. 1994. Rannikkorahkasammalen (Sphagnum imbricatum) suojelusuunnitelma. Yleinen osa. Raportti ympäristöministeriölle. Ympäristöministeriö, 33 s. Kontula, T. & Kotiluoto, R. 1998. Lounainen rannikkorahkasammal (Sphagnum imbricatum) Suomessa. Lutukka 14: 67-71. Koponen, T. 1964. Eurhynchium zetterstedtii Störmer and E. striatum (Hedw.) Schimp. in northwestern Europe. Annales Botanici Fennici 1:250-256. Koponen, T. 1967. Eurhynchium angustirete (Broth.) Kop. comb. n. (=E. zetterstedtii Störmer) and its distribution pattern. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 43: 53-59. Koponen, T. 1973. Rhizomnium in North America. Annales Botanici Fennici 10:1-28. Koponen, T. 1977. Miscellaneous notes on Mniaceae (Bryophyta). II. Annales Botanici Fennici 14:62-64. Koponen, T. 1979. Miscellaneous notes on Mniaceae (Bryophyta). VI. The holotype on Mnium andrewsianum. Annales Botanici Fennici 16: 157-158. Koponen, T. 2000. Lehtisammalten määritysopas. Neljäs uusittu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 175. Yliopistopaino, Helsinki. 120 s. Koponen, T. & Afonina, O. 1992. Miscellaneous notes on Mniaceae (Bryophyta). XV. Genus Rhizomnium in the Russia east of Ural Mts. Bryobrothera 1: 245-250. Koponen, T., Karttunen, K. & Piippo, S. 1983. Kasvitieteellisen puutarhan sammalista. Teoksessa: Jalas, J. (toim.). Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Kasvitieteellisen puutarhan eliömaailmaa 1. Helsingin yliopisto. S. 61-67. Koponen, T., Karttunen, K. & Piippo, S. 1995. Suomen vesisammalkasvio. Bryobrothera Vol. 3. Helsinki. 86 s. Koponen, T., Palmén, A. & Vänskä, H. 1978. Lähdesara (Carex paniculata) ja piilosammal (Cryptothallus mirabilis) Hankoniemellä. (Summary: Carex paniculata and Cryptothallus mirabilis in Hankoniemi, southernmost Finland). Luonnon Tutkija 82: 5. Kotilainen, M. J. 1944. Kasvit erikoislaatuisen substraatin indikaattoreina. Societas Scientiarum Fennica 22(6): 1-18. Kubinská, A., Janovicová, K. & Peciar, V. 1996. The list of extinct, missing and threatened bryophytes (Bryophyta) of Slovakia (1st version). Biológia, Bratislava 51: 373-380. Kučera, J. & Váňa, J. 2003. Check- and red list of bryophytes of the Czech Republic (2003). Preslia 75: 193-222. Kurbatova, L.E. 2000. 240. Splachnum melanocaulon. Teoksessa: Tzvelev, N.N. (toim.). Red data book of nature of the Leningrad region. Vol. 2. Plats and Fungi. St.Petersburg. S. 339. Kujala, V., Fagerström, L. & Ulvinen, A. 1979. Die Laubmoose in Kymenlaakso in Südfinnland. Acta Botanica Fennica 109: 1-34. Kuusinen, M. & Penttinen, A. 1999. Spatial pattern of the threatened epiphytic bryophyte Neckera pennata at two scales in a fragmented boreal forest. Ecography 22: 729-735. Laaka, S. & Enroth, J. 1988. Uhanalainen purolaakasammal (Plagiothecium platyphyllum) löytyi Säynätsalosta (EH). Lutukka 4: 122. Laaka, S. & Syrjänen, K. 1990. Notes on the distribution and ecology of a threatened moss Buxbaumia viridis (DC.) Moug. & Nestl., in Finland. Memoranda Sociatis pro Fauna et Flora Fennica 66:108-111. Laaka-Lindberg, S. 2002. Kantopaanusammal (Calypogeia suecica) – Vaarantunut (VU). Teoksessa: Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.): Suomen sammalet – levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 560. S. 41-42. Laaka-Lindberg, S. & Konstantinova, N. 1998. Porella cordeana. Teoksessa: Kotiranta, H., Uotila, P., Sulkava, S. & Peltonen, S.-L. (toim.): Red data book of eastern Fennoskandia. Ministry of Environment, Finnish Environment Institute & Botanical Museum of Natural History, Helsinki. S. 138-139. Laaka-Lindberg, S. Pohjamo, M. & Korpelainen, H. 2003. Dispersal of asexual propagules in bryophytes. Journal of Hattori Botanical Laboratory 93:319-330.

300 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Laaka-Lindberg, S. & Ryömä, R. 2004. Viheruurresammalen Zygodon viridissimus (Dicks.) Brid. Sotkamon Jormasjärven esiintymien tila ja rajaus sekä eräiden muiden Kainuun uhanalaisten sammalten esiintymien tarkistukset 2004. Raportti, Kainuun ympäristökeskus. S. 4-5. Lammes, T. 1974. Enontekiön Lapin maksasammallajisto; floristis-ekologinen tutkimus. I-II. Lisensiaattitutkielma. Kasvitieteen laitos. Helsingin yliopisto. 439 s. Lammes, T. 1977a. Anastrophyllum cavifolium comb.nova (Hepaticae, Jungermanniaceae). Annales Botanici Fennici 14: 46-68. Lammes, T. 1977b. Additions to the hepetic flora of Finland. Annales Botanici Fennici 14:17-20. Lilleleht, V. (toim.) 1998. Eesti punane raamat. Ohustatud seened, taimed ja loomad. Eesti Keskkonnaministeerium ja Eesti Keskkonnafond, Tartu. 150 s. Lindberg, H. 1914. Dichelyma capillaceum från Mohla. Medd. Soc. Fauna Flora Fenn. 41:2. Lönnell, N. 1997a. Faktablad: Bryoerythrophyllum ferruginascens – rostfotsmossa. Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. S. 41. Lönnell, N. 1997b. Faktablad: Seligeria tristichoides – kantdvärgmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/seli-tri.PDF Lönnell, N. 1997c. Faktablad: Tortula cernua – bågtuss. ArtDatabanken 2006-08-22. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/desm-cer.PDF Lönnell, N. 1998a. Faktablad: Seligeria calcarea – mörk dvärgmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/seli-cal.PDF Lönnell, N. 1998b. Faktablad: Seligeria campylopoda – krokdvärgmossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/seli-cam.PDF Lönnell, N. 2002. Pyramidula tetragona – akrokarpernas Greta Garbo. Myrinia 12: 41–50. Lönnell, N. 2005. Faktablad: Bryum marratii – östersjöbryum. ArtDatabanken 2006-10-16. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/bryu-mar.PDF Mannerkoski, I. & Ryttäri, T. 2007. Eliölajien uhanalaisuuden arviointi – Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) ohjeet. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas. 143 s. Mansikkamäki, P. & Ulvinen, T. 1985. Pohjansompasammal (Splachnum melanocaulon) Kälviällä ja vähän muuallakin. Lutukka 1: 95-98. Miles, C. J. & Longton, R. E. 1992. Spore structure and reproductive biology in Archidium alternifolium (Dicks. ex Hedw.) Schimp. Journal of Bryology 17: 203-222. Muñoz, J., Felicísimo, Á., Cabezas, F., Burgaz, A. R. & Martínez, I. 2004. Wind as a long-distance dispersal vehicle in the Southern Hemisphere. Science 304: 1144-1147. Myllys, L. 1994. Etelänruostesammalen (Anomodon rugelii) suojelusuunnitelma. Käsikirjoitus. Helsingin yliopisto. Kasvitieteen laitos. 11 s. + liitteet. Mårtensson, O. 1955. Bryophytes of the Torneträsk area, Northern Swedish Lapland. I. Hepaticae. Kungl. Svenska Vetenskapsakademiens Avhandlingar i Naturskyddsärenden 12:1-107. Mårtensson, O. 1956. Bryophytes of the Torneträsk area, Northern Swedish Lapland. II. Musci. Kungl. Svenska Vetenskapsakademiens Avhandlingar i Naturskyddsärenden 14:1-311. Nannfeldt, J. A. 1927. Bryum nitidulum Lindb. i Skandinavien. Svensk Botanisk Tidskrift 21:92. Nebell, M. & Philippi, G. (toim.) 2000. Die Moose Baden-Württembergs. Band 1. Spezieller Teil. (Bryophytina I, Andreales bis Funariales). Verlag Eugen Ulmer GmbH & Co. 512 s. Nitare, J. (toim.) 2000. Signalarter. Indikatorer på skyddsvärd skog. Flora över kryptogamer. Skogstyrelsens Förlag. 384 s. Norrlin, J. P. 1873. Översigt af Torneå (Muonio) och angränsande delar af Kemi Lappmarkens mossor och lafvar. Notiser ur Sällskapets pro Fauna et Flora Fennica förhandlingar 13 (N.S.10): 271-349. Nyholm, E. 1965. Illustrated Flora of Nordic Mosses, Fasc. 5. Lembophyllaceae-Plagiotheciaceae CWK Gleerup, Lund. S. 408-647. Nyholm, E. 1986. Illustrated Flora of Nordic Mosses, Fasc. 1. Fissidentaceae-Seligeriaceae Nordic Bryological Society. Köpenhamn och Lund. S.1-72. Nyholm, E. 1989. Illustrated Flora of Nordic Mosses, Fasc. 2. Pottiaceae-Splachnaceae-Schistostegaceae. Nordic Bryological Society. Köpenhamn och Lund. S. 75-141. Nyholm, E. 1993. Illustrated Flora of Nordic Mosses, Fasc. 3. Bryaceae-Rhodobryaceae-Mniaceae- Cinclidiaceae-Plagiomniaceae. Nordic Bryological Society. Köpenhamn och Lund. S.145-244. Nyholm, E. 1998. Illustrated Flora of Nordic Mosses, Fasc. 4. Aulacomniaceae-Meesiaceae-Catascopiaceae- Bartramiaceae-Timmiaceae-Encalyptaceae-Grimmiaceae-Ptychomitraceae-Hedwigiaceae- Orthotrichadeae. Nordic Bryological Society. Köpenhamn och Lund. S. 249-405. Nyholm, E. & Hedenäs, L. 1986. A new species of Gymnostomum. Lindbergia 12:41-42. Ochyra, R., Gos, L. & Wojtal, A. 1999. Seligeria calcarea (Musci, Seligeriaceae) new to the Krakow- Częstochowa Upland and a review of its distribution in Poland. 520. Fragm. Flor. Geobot. 44(2): 520-522. Ochyra, R. & Lewis Smith, R. I. 1996. Antipodal mosses: VI. Stegonia latifolia (Musci, Pottiaceae) in the Antarctic. Fragmenta Floristica et Geobotanica. Vol. 41(2): 985-994 Ochyra, R. & Szmajda, P. 1983 [1985]. Rhodobryum ontariense (Kindb.) Kindb. (Musci, Bryaceae), nowy dla flory Polskiej gatunek mchu. [Rhodobryum ontariense (Kindb.) Kindb. (Musci, Bryaceae), a moss species new to Polish flora.] Fragm. Flor. Geobot. 18:195-200. Oittinen, V. 1967. The distribution of Buxbaumia aphylla and B. viridis in Finland. Annales Botanici Fennici 4:81-86.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 301 Orbán, S. & Pócs, T. 1976. Rhodobryum ontariense (Kindb.) Kindb. in central Europe. Acta Bot. Acad. Scien. Hung. 22: 437-448. Palmer, M.A., Hodgetts, N.G., Wigginton, M.J., Ing, B. & Steward, N. 1997. The application to the British flora of the world conservation union´s revised red list criteria and the significance of red list for species conservation. Biological Conservation 82: 219-226. Parnela, A. 1996. Uhanalainen etelänruostesammal Anomodon rugelii (C.Müll.) Keissl. löytyi Oriveden Humalamäennorosta. Talvikki 20:25-28. Parnela, A. & Arkkio, H. 2004. Vammalan Pirunvuorelta löytyi Suomelle uusi lehtisammal: lännenriippusammal, Neckera pumila. Lutukka 20(2):62–63. Paton, J. A. 1999. The liverwort flora of the British Isles. Harley Books. Colchester. 626 s. Pettersson, B. 1946. Mannia fragrans (Balbis) Frye et Clark. Ett nytt tillskott till den svenska Marchantiacéfloran. Svensk Botanisk Tidskrift 40(1): 31 – 54. Pettersson, T. 1996. Faktablad: Orthotrichum pellucidum – arktisk hättemossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/orth-pel.PDF Pettersson, T. 1997. Faktablad: Anastrophyllum michauxii – skogstrappmossa. Förf. Tomas Hallingbäck 1994. Rev. Tommy Pettersson 1997. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/ anas-mic.PDF. Pihl, S., Sögaard, B., Ejnaers, R., Aude, E., Nielsen, K., Dahl, K. & Laursen, J. S. 2000. Naturtyper og arter omfattet af EF-Habitat­direktivet. Danmarks Miljöunder­sögelser, Miljö- og Energiministeriet. Faglig rapport fra DMU, nr. 322. Piippo, S. 1996. Maksasammalten määritysopas. Neljäs uudistettu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 148. Yliopistopaino, Helsinki. 76 s. Pohjamo, M., Laaka-Lindberg, S., Ovaskainen, O. & Korpelainen, H. 2006. Dispersal potential of spores and asexual gemmae in a epixylic hepatic Anastrophyllum hellerianum. Evolutionary Ecology 20: 415-430. Pohjamo, M., Korpelainen, H. & Kalinauskaite, N. 2008. Restricted gene flow in the clonal hepatic Trichocolea tomentella in fragmented landscape. Biol.Conserv. (2008). Doi:10.1016/j.biocon.2008.02016. (painossa). Porley, R. D. & Ellis, R.W. 2002. Timmia megapolitana Hedw. (Bryopsida, Timmiales) new to the British Isles. Journal of Bryology 24(2): 151-156. Potemkin, A. D. 2000. 246. Arnellia fennica. Teoksessa: Tzvelev, N. N. (toim.) 2000: Red data book of nature of the Leningrad region. Vol. 2. Plants and Fungi. St.Petersburg. S. 345-346. Potemkin, A. D. 2004. Hepatics from the North Karelia Biosphere Reserve and adjacent territories. Rare and new species for Finland and Karelia borealis. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 80: 69-73. Rancken, H. 1914. Bryologiska meddelanden II. Finlands Philonotis-arter. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 38(4):13-28. Rassi, P., Alanen, A., Kemppainen, E., Vickholm, M. & Väisänen, R. (toim.) 1985. Uhanalaisten kasvien ja eläinten suojelutoimikunnan mietintö. III Suomen uhanalaiset kasvit. Komiteamietintö 1985:43. Ympäristöministeriö. Helsinki. 431 s. Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. & Ståhls, G. (toim.) 1992. Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1991:30. Ympäristöministeriö. Helsinki. 328 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Reinikainen, A., Mäkipää, R., Vanha-Majamaa, I. & Hotanen, I. 2000. Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Jyväskylä. 384 s. Rikkinen, J. 1992. The liverworts of the Julmat Lammet Nature Park, Central Finland. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 68:33-45. Rikkinen, J. 2008. Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa. Otava. 208 s. Roivainen, H. 1929. Lisätietoja eräiden lehtisammalten esiintymisestä maassamme. Annales Botanici Societas zoologicae botanicae Fennicae Vanamo 9:286-297. Roivainen, H. 1934. Für Finnland neue und seltene laubmoose aus NW-Enontekiö. Annales Botanici Societas zoologicae botanicae Fennicae Vanamo 5(10):37-43. Ruuhijärvi, R. 1962. Drepanocladus lapponicus (Norrl.) Z.Smirnov in Finland. Arch. Soc. Zool. Bot. Fennicae Vanamo 17: 218-227. Saari, V. 1994. Äänekosken Kylmähauta – lähdevaikutteisen suokasvillisuuden ja uhanalaisten lajien esiintymispaikka Keski-Suomessa. Aquilo Ser.Bot. 33:97-99. Sabovljević, M., Cvetić, T. & Stevanović V. 2004. Bryophyte Red List of Serbia and Montenegro. Biodiversity and Conservation 13: 1781-1790. Sallantaus, T. 2006. Ecohydrology of Lapland Hamatocaulis Moss, Hamatocaulis lapponicus (Norrl.) Hedenäs, a characteristic but very rare species of aapamire slarks. Teoksessa: Heikkilä, R., Lindholm, T. & Tahvanainen, T. (toim.) Mires of Finland – Daughters of the Baltic Sea. Suomen ympäristö 28. S.14-15. Sallantaus, T. & Syrjänen, K. 2005. Hydrological and habitat regime of an endangered riparian moss, Dichelyma capillaceum, in Finland. Verh. Internat. Verein. Limnol. 29: 965-970. Sallantaus, T. & Turunen, T. 2004. Lapinsirppisammalen (Hamatocaulis lapponicus (Norrl.) Hedenäs), ekologiaselvitys ja suojelusuunnitelma Olvassuon Natura 2000-alueella. Raportti, Pirkanmaan ympäristökeskus ja Metsähallitus. 11 s. Schuster, R. M. 1974. The Hepaticae and Anthocerotae of North America III. New York & London. 880 s.

302 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Shaw, B. 2006: Philonotis. http://www.duke.edu/~blanka/philonotis.html Smirnova, Z. N. 1966. Mnium andrewsianum Steere v SSSR. Novit. Syst. Plant. Non Vascularium. [Leningrad] 1988:332-338. Sjögren, E. 1984a. Anomodon rugelii – mörk baronmossa. Rev. Tomas Hallingbäck 1998.Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige – Artfakta. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. S. 30. Sjögren, E. 1984b. Dicranum viride – stamkvastmossa. Rev. Tomas Hallingbäck 1998.Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige – Artfakta. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/dicr-vir.PDF. ArtDatabanken 2006-08-22. Sjögren, E. 1984c. Scapania apiculata – timmerskapania. Rev. Tommy Pettersson 1998. Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige – Artfakta. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/scap-api.PDF. ArtDatabanken 2005-05-11. Smith, A. J. E. 1990. The liverworts of Britain & Ireland. Cambridge University Press, Cambridge. 362 s. Smith, A. J. E. 2004. The moss flora of Britain and Ireland. Second edition. Cambridge University Press, Cambridge. 1012 s. Steere, W. C. 1952. Trematodon brevicollis in North America. Rev. Bryol. et Lichenol. 21: 235-238. Steel, D.T. 1978. The taxonomy of Lophocolea bidentata (L.) Dum. and L. cuspidata (Nees) Limpr. Journal of Bryology 10: 49-59. Störmer, P. 1969. Mosses with a western and southern distribution in Norway. The Norwegian Research Council for Science and Humanities. Sect. D. 70.40. -2T. Scandinavian University Books, Aas & Wahls Boktryckeri, Oslo. 288 s. Szweykowski, J., Buczkowska, K., and Odrzykowski, I. J. 2005. Conocephalum salebrosum (Marchantiopsida, Conocephalaceae) – a new Holarctic liverwort species. Plant Systematics and Evolution 253:133-158. Syrjänen, K. 1997. Saaristomeren kansallispuiston sammalet. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 77: 1-94. Syrjänen, K. 2001a. Buxbaumia viridis -lahokaviosammal, grön sköldmossa. Teoksessa Ilmonen,J., Ryttäri,T. & Alanen,A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkä­rangattomat eläimet. Suomen ympäristä 510: 82-83. Syrjänen, K. 2001b. Cephalozia macounii – hitupihtisammal, vedtrapmossa. Teoksessa Ilmonen,J., Ryttäri,T. & Alanen,A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkä­rangattomat eläimet. Suomen ympäristä 510: 76-78. Syrjänen, K. 2001c. Dicranum viride – katkokynsisammal, stamkvastmossa. Teoksessa: Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen ympäristö 510: 82-83. Syrjänen, K. 2001d. Hamatocaulis lapponicus – lapinsirppisammal, taigakrokmossa. Teoksessa: Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen ympäristö 510: 82-83. Syrjänen, K. 2001e. Hamatocaulis vernicosus – kiiltosirppisammal, käppkrokmossa. Teoksessa: Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen ympäristö 510: 87-89. Syrjänen, K. 2001f. Meesia longiseta – isonuijasammal, långskaftad svanmossa. Teoksessa: Ilmonen, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. (toim.). Luontodirektiivin kasvit ja selkärangattomat eläimet. Suomen ympäristö 510: 92-93. Söderström, L. 1990. Gymnocolea borealis i Sverige. Lindbergia 16: 143-144. Söderström, L. 1996. Preliminary distribution maps of bryophytes in northwestern Europe Vol 2 Musci (A-I). Mossornas vänner. Trondheim. 72 s. Söderström, L. 1998. Preliminary distribution maps of bryophytes in northwestern Europe Vol 3 Musci (J-Z). Mossornas vänner. Trondheim. 69 s. Söderström, L. 2001. Anastrophyllum sphenoloboides R.M. Schust. Vulnerable. www.bio.ntnu.no/ECCB/Red/Hepatophyta/Anastrophyllum%20sphenoloboides.pdf Söderström, L., Hassel, K. & Weibull, H. (toim.) 2002. Preliminary Distribution Maps of Bryophytes in Northwestern. Europe. Vol 1. Hepaticae & Anthocerotae. 2. painos. Nordic Bryological Society & Mossornas vänner. Trondheim. 55 s. Söderström, L. & Herben, T. 1997. Dynamics of bryophyte metapopulations. Advances in Bryology 6:135-168. Söderström, L., Urmi, E. & Váňa, J. 2002. Distribution of Hepaticae and Anthocerotae in Europe and Macaronesia. Lindbergia 27: 3-47. Toivonen, H. 1972. Distribution of Dichelyma capillaceum (With.) Myr. emend. Br. & Schimp. (Bryophyta), especially in northwestern Europe. Annales Botanici Fennici 9:102-106 Tran Minh, M. 2004. Otalimisammalen Lophocolea bidentata kahden variaation populaatioekologinen ja morfologinen vertailu. Pro gradu. Ekologian ja systematiikan laitos. Helsingin yliopisto. 37 s. Tuomikoski, R. 1939. Materialen zu einer Laubmoosflora des Kuusamo-Gebietes. Annales Botanici Societas zoologicae botanicae Fennicae Vanamo 125(4): 1-124. Tuomikoski, R. 1973. New combinations in mosses: loeskypnum wickesii, Scorpidium vernicosum and Warnstorfia procera. Annales Botanici Fennici 10: 216. Tuomikoski, R. & Koponen, T. 1979. On the generic taxonomy of Calliergon and Drepanocladus (Musci, Amblystegiaceae). Annales Botanici Fennici 16: 213-227. Ulvinen, T. 1967. Über einige Moosfunde in nordlichen Finnland. Aquilo Ser. Botanica 6: 147-157. Ulvinen, T. 1980. Pohjois-Pohjanmaan ja Kemin Lapin eliömaakuntien jakaminen. Luonnon Tutkija 84: 176- 179.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 303 Ulvinen, T. 1988. Kaksi Kuusamolle uutta lehtisammalta. Lutukka 4: 21-25. Ulvinen, T. 1996. Bryophytes of the former Kutsa Nature Reserve. Oulanka Reports 16: 53-62. Ulvinen, T. 2001. Itämerenvihvilä, valkoyökönlehti ja kenosammal Tervolan letoilla (PeP). Lutukka 17: 120- 126. Ulvinen, T. 2002a. Kiiltosirppisammal (Hamatocaulis vernicosus) – Vaarantunut (VU). Teoksessa: Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.), Suomen sammalet – levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 560. S. 51-52. Ulvinen, T. 2002b. Lapinpahtasammal (Orthothecium lapponicum – Erittäin uhanalainen (EN) Teoksessa: Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.), Suomen sammalet – levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 560. S. 78-79. Ulvinen, T. 2002c. Harsosammal (Trichocolea tomentella) – Vaarantunut (VU). Teoksessa: Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.), Suomen sammalet – levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 560. S. 55-56. Ulvinen, T. 2004. Suomen koukerosammalet ja niiden löytöhistoria. The species of the genus Lescuraea (Bryophyta) in Finland and their discovery history. Lutukka 20(3): 79–94. Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.) 2002. Suomen sammalet – levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 560. Helsinki. 354 s. Urmi, E. 1978. Monographische studien an Eremonotus myriocarpus (Carring.) Pears. (Hepaticae). Bot. Jahrb. Syst. 99 (4): 498-564. Vaarama, A. 1958. Distichium hagenii Ryan from the S.W.Archipelago of Finland. Botaniska notiser 111: 369- 375. Váňa, J. & Novotný, I. 2003. 2. Dichelyma capillaceum (Dics.) Myrin. In: New national and regional bryophyte records, 7. J. Bryol. 2003 (25): 141-144. Vanderpoorten, A. 1999. Aquatic bryphytes for a spatio-temporal monitoring of the water pollution of the rivers Meuse and Sambre (Belgium). Environmental Pollution 104: 401-410. Vanderpoorten, A., Klein, J. -P., Stieperaere, H. & Trémoliéres, M. 1999. Variations of aquatic bryophyte assemblages in the Rhine valley related to the physico-chemistry of the waters. Journal of Bryology 21: 17-23. Weibull, H. 1997a. Faktablad: Buxbaumia viridis – grön sköldmossa. Förf. Tomas Hallingbäck 1984.Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige – Artfakta. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. S. 55-56. Weibull, H. 1997b. Faktablad: Orthotrichum urnigerum – filthättemossa. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/orth-urn.PDF Weibull, H. 1998. Faktablad: Herzogiella turfacea – plarr spretmossa. Teoksessa: Hallingbäck, T. (toim.) 1998: Rödlistade mossor i Sverige – Artfakta. ArtDatabanken, SLU, Uppsala. S. 163. Weibull, H. 2002. Faktablad: Tortula mucronifolia – torntuss. ArtDatabanken 2005-05-11. http://www.artdata.slu.se/rodlista/Faktablad/tort-muc.PDF Westerberg, S. & Johansson, O. 2003. Nya fynd av Hamatocaulis lapponicus (taigakrokmossa) i Norrbotten. Myrinia 13(1)1-5. Wetterin, M., Hylander, K. & Weibull, H. 2004. Åtgärdsprogram för bevarande av hårklomossa. Naturvårdsverket. Rapport 5402. 38 s. + 39 liites. Wiklund, K. 2002. Substratum preference, spore output and temporal variation in sporophyte production of the epixylic moss Buxbaumia viridis. Journal of Bryology 24: 187-195 Wiklund, K. 2004. Establishment, growth and population dynamics in two mosses of old-growth forest. Acta Universitatis Upsaliensis. Comprehensive summaries of Uppsala dissertations from the faculty of science and technology 996. Uppsala. 47 s. Virtanen, R. 1987. Kolme tuntureiden Splachnaceae –sammalta. Lutukka 3: 106-108. Virtanen, R. 1994. Nuokkulapiosammalen (Desmatodon cernuus) suojelu- ja hoitosuunnitelma. Oulun yliopisto, kasvitieteen laitos. 9 s. + 7 liitettä. Virtanen, V. 1994. Hiuskoukkusammalen, Dichelyma capillaceum , suojelu- ja hoitosuunnitelma. WWF:n uhanalaisten sammalten suojelutyöryhmä. 10 s. + 6 liites. Virtanen, R. & Muotka, T. 1993. Stream bryophytes in Koillismaa (Ks), NE Finland. Oulanka Reports, 12: 57-69. Virtanen, R. & Ohenoja, M. 1993. Lännenkarvesammalen (Frullania oakesiana) suojelu- ja hoitosuunnitelma. Oulun yliopisto, kasvitieteen laitos. 10 s. + 8 liitettä. Virtanen, R. & Wahlberg, H. 2001. Range extensions of the genus Zygodon (Orthotrichaceae) in Finland. Lindbergia 26: 23-28. Vitikainen, O. 1969. On the taxonomy and distribution of Grimmia anomala Hampe ex Schimper and G. hartmanii Schimper. Annales Botanici Fennici 6: 236–242. Vitikainen, O, Ahti, T., Kuusinen, M., Lommi, S. & Ulvinen, T. 1997. Checklist of lichens and allied fungi of Finland. Norrlinia 6: 1-123. Väre, H., Ulvinen, T. & Vitikainen, O. 2003. Mielichhoferia elongata (Bryaceae, Musci) and Umbilicaria dendrophora (Lichenized Ascomycetes) found in Finland. Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 79: 7-12.

304 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet SANASTO

Termi Synonyymi Selitys

alapinta Lehtisammalen lehdissä varren tyven puoleinen pinta. Myös kasvualustaa vasten oleva pinta.

alkeisrihma protoneema Sammalverson alkuaste, rihma- tai levymäinen erilaistumaton rakenne, joka kehittyy itävästä itiöstä. Sammalen versot kehittyvät alkeisrihman kasvupisteistä.

haara- pleuro- Lehtisammal, jonka munapesäkkeet ja sen myötä pesäkkeinen karppinen itiöpesäkkeet kehittyvät päävarren haaroille. Kasvutapa tavallisesti suikertava.

hammas, Tavallisimmin teräväkärkisiä lehden laidan tai muun hammas- rakenteen kuten periantin suun ulokkeita. Usein laitainen hampaat ovat vain hieman ulospistäviä solun kulmia, mutta joskus ne voivat olla 1-2 soluisia muusta lehtilaidasta erilaistuneita ulokkeita.

huntu kalyptra Hedelmöittymisen jälkeen kehittyvää sammalen itiöpesäkettä suojaava munapesäkkeen seinästä kehittyvä rakenne, joka usein jää huppumaisena pesäkkeen kärkeen itiöiden kypsymiseen saakka.

itiö Itiöpesäkkeessä meioosin tuloksena syntyviä hap- loideja, suvuttomia, tavallisesti 1-soluisia lisäänty- misrakenteita, joiden avulla sammal leviää uusille kasvupaikoille.

itiöpesäke sporangio Sammalilla itiöpesäke edustaa diploidia sukupolvea. Se syntyy munapesäkkeessä hedelmöittyneestä munasolusta, ja kasvaa haploidin sammalverson varassa. Kypsän itiöpesäkkeen sisältä vapautuvat sammalen itiöt.

itujyvänen gemma Lehtihankoihin, lehtien tai versojen kärkiin ym. kehittyviä 1- tai monisoluisia suvuttomia leviäimiä.

ituverso, flagelli Pienilehtinen sivuhaara tai helposti irtoava haara tai hentoverso varren kärki, joka voi toimia leviäimenä.

juurtumahapsi ritsoidi Varren pintasolukosta tai lehtien soluista kehittyviä rihmoja, joilla sammal kiinnittyy alustaansa. Maksasammalilla yksisoluisia ja lehtisammalilla monisoluisia ja usein haaraisia, mutta vain yhden lehtisammal maksasammal solun levyisiä.

kaksikotinen dioikkinen Sammal, jonka muna- ja siittiöpesäkkeet ovat eri nokka versoissa.

kansi operculum Lehtisammalen itiöpesäkkeen suuta verhoava, suu itiöpesäke pesäkkeen avautuessa irtoava yläosa.

pesäkeperä

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 305 Termi Synonyymi Selitys

kärki- akro- Lehtisammal, jonka munapesäkkeet ja sen myötä pesäkkeinen karppinen itiöpesäkkeet kehittyvät varren kärkeen. Kasvu­tapa on yleensä pysty, ja päävarren kasvu päättyy ja verson kasvu voi jatkua sivuhaaroista.

kasvulehdet Sammalen normaalit yhteyttävät lehdet, muut kuin pesäkelehdet.

kaula Lehtisammalen itiöpesäkkeen kaulaosa, pesäke­ perän yläosan laajentuma itiöpesäkkeen alla.

keskijänne Sekovarrellisten maksasammalten versojen keskellä erottuva johto- ja tukisolukko (ks. sekovarsi).

keskipatsas Sarvisammalen itiöpesäkkeen keskiosa, jota itiö- vatsaliuska massa ympäröi, ja joka jää näkyviin itiöpesäkkeen seinän avautuessa ja itiöiden vapautuessa.

selkäliuska köli Eräillä maksasammalilla varren vatsa- ja selkä­ puolelle kääntyvän lehden taitekohta.

kutikula Soluseinän vahamainen pintakelmu.

kylkilehti Maksammalten varren sivuilla riveinä olevat lehdet.

liistake Lehden keskisuonessa oleva pituussuuntainen har- janne, solulevy. Mm. Polytrichaceae ja Dicranaceae -heimojen lehtisammalten lajituntomerkkejä.

mamilli Ulkoneva tai pullistunut solun osa, joka erottuu kohoumana solun pinnalla.

munapesäke arkegonio Monisoluinen pullomainen tai ruukkumainen raken- ne, jonka sisälle munasolu kehittyy.

munapesäke- periketiaali- Munapesäkkeistöä ympäröivät suojuslehdet, usein lehdet lehdet kasvulehdistä erottuvia muotonsa ja kokonsa puolesta.

nokka Lehtisammalten itiöpesäkkeen kannessa oleva tylppä- tai teräväkärkinen lisäke.

papilli Soluseinän nystymäinen paksunnos. Papillit auttavat veden kapillaarisessa pidättämisessä. Aiheuttavat usein himmeän kiillottoman värisävyn lehtiin.

parafyllit Lehtisammalten varren pintasolukosta syntyviä leh- timäisiä tai rihmamaisia, usein liuskaisia rakenteita.

periantti Maksasammalilla kehittyvää itiöpesäkettä suojaava pussimainen rakenne, josta kypsyvä itiöpesäke työntyy ulos usein liuskareunaisesta suusta. Muodostuu sammalverson haploidista solukosta. keskijänne pesäkkeistön Eräillä sekovarrellisilla maksasammalilla sekovarres- kannatin ta erilaistuva pysty haara, jonka latvaan sukusolu­ pesäkkeet kehittyvät.

reunus Lehtilavan laidassa, tavallisimmin muita lavan soluja pitempien ja kapeampien solujen muodostama reuna, voi joskus olla monisolukerroksinen ja hampainen.

ripsi Tavallisesti muutaman solun pituinen, yksisolurivi- nen uloke.

sekovarsi Nauha- tai ruusukemainen lehdetön litteä verso, sarvisammalilla ja eräillä maksasammalilla.

306 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet Termi Synonyymi Selitys

selkäpuoli dorsaalipuoli Erilaispintaisen, esim. sekovarrellisen tai lehdelli- sen maksasammalen verson kasvualustaan nähden yläpuoli.

siittiöpesäke anteridio Monisoluinen pussi- tai nuijamainen rakenne, jonka sisällä siittiöt kehittyvät. Sijaitsevat useimmiten siittiöpesäkelehtien hangassa, mutta joskus varren kärjessä kukkamaisena ryhmänä, esim. lehtisammal- heimoissa Mniaceae ja Polytrichaceae.

siittiöpesäke- perigoniaal- Siittiöpesäkkeitä ympäröivät suojuslehdet. lehdet lehdet

sulkahaarainen Säännöllisen kaksipuolisesti haarainen, usein tiheä- haarainen, litteä verso.

suu Lehtisammalten itiöpesäkkeen suuaukko, myös suuvarus maksasammalten periantin suuaukko. puuttuu suuvarus peristomi Lehtisammalten itiöpesäkkeen suulla olevat ham- masmaiset liuskat, joiden tehtävänä on säädellä itiöiden vapautumista pesäkkeestä. Suuvarus voi muodostua 1-2 hammaskiehkurasta, mutta se voi myös puuttua.

suuvarus- Suuvaruksen liuskat, voivat olla kalvomaisia tai hampaat paksuuntuneita. Suuvaruksen hampaiden lukumäärä ja rakenne ovat tärkeitä lajituntomerkkejä.

trigoni nurkka- Soluseinän kulmien vahvennokset jotka erottuvat vahvennos mikroskoopissa tarkasteltuina kolmiomaisina tai pullistuneina solujen nurkissa.

tyvinurkkasolut Lehtisammalen lehden tyviosan reunassa olevat muodoltaan ja rakenteeltaan lavan soluista poik- keavat solut, muodostavat usein selvästi erottuvan ryhmän.

tyvisolut Lehden tyvimmäiset solurivit, lehtilavan ja varren kiinnityskohdan yläpuolella. Tyvinurkkasolullisilla lehtisammalilla tyvinurkkasolujen ja keskisuonen väliin jäävät solut. kylkilehdet vatsalehti Maksasammalen varren vatsapuolella sijaitsevat, ta- vallisesti kylkilehdistä koon ja muodon perusteella erottuvat lehdet. Vatsalehdet voivat myös puuttua.

vatsapuoli ventraalipuoli Erilaispintaisen verson kasvualustaa vasten oleva alapuoli.

vatsasuomu Sekovarrellisten maksasammalten versojen alapin- nalla olevat kalvomaiset, usein liuska- tai ripsilaitai- set suomut. maksasammalverson vatsapuoli yksikotinen Sammal, jonka muna- ja siittiöpesäkkeet ovat sa- massa versossa.

yläpinta Lehtisammalen lehden varren kärjen puoleinen pin- ta. Myös kasvualustasta poispäin suuntautuva pinta.

öljykappaleet Monien maksasammalten lehtisoluissa (joskus myös muissa pintasoluissa) olevat tavallisesti soikeat tai pyöreät, sileä- tai raepintaiset hiukkaset, joiden koko ja lukumäärä ovat paljon käytettyjä lajitunto- merkkejä.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 307 SAMMALTEN RAKENTEITA

Sammalen lehden osat

lapa

kärki

keskisuoni

tyvi

johde

Lehden muotoja Lehtipoikkileikkauksia

tasainen

pyöreä soikea puikea suikea kielimäinen sirppimäinen liistakkeita lehtisuonessa

taakäänteinen laita Lehtiasentoja

taakierteinen laita

sisäänkäänteinen laita pysty, viisto siirottava taakäänteinen varrenmyötäinen

sisäänkierteinen laita Lehtisolun pintarakenteita

kovera

papilleja mamilli viiruinen kutikula kupera

308 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1

liite 1

Tauno Ulvinen ja Kimmo Syrjänen Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa

Taulukon ensimmäisessä sarakkeessa on esitetty lajin tieteellinen nimi auktoreineen. Maksa- sammalten tieteellinen nimistö noudattaa Euroopan maksasammalten nimistö- ja uhanalaisluette- loa (Söderström ym. 2002). Lehtisammalten nimistö perustuu Euroopan sammalten tuoreimpaan nimilistaan (Hill ym. 2006).

Toisessa sarakkeessa on lajin suomenkielinen ja ruotsinkielinen nimi, jotka perustuvat suo- menkielisten nimien osalta Suomen sammaliin (Ulvinen ym. 2002) ja ruotsinkielisten nimien osalta Ruotsin uusimpaan lajilistaan (Hallingbäck ym. 2006). Muutamia suomenkielisiä nimiä on uudistettu taksonomian muutosten myötä.

Kolmantena sarakkeena on uhanalaisuustarkastelun luokka. Lehtipoikkileikkauksia RE Hävinnyt (Regionally Extinct) CR Äärimmäisen uhanalainen (Critically Endangered) EN Erittäin uhanalainen (Endangered) VU Vaarantunut (Vulnerable) NT Silmälläpidettävä (Near Threatened) DD Puutteellisesti tunnettu (Data Deficient) NE Luokittelematta jätetty (Not Evaluated) LC Elinvoimainen (Least Concern) InL Luokittelu perustuu vuoden 2000 uhanalaisuustarkaste- EnL luun (Rassi ym. 2001), mutta uusien lajien uhanalaisuus on tämän kirjan mukainen. Hävinneillä ja uhanalaisilla KiL lajeilla on taulukossa tummennettu tausta. SoL

Lopuissa sarakkeissa esitetään lajin esiintyminen Suo- men 21 eliömaakunnassa (Heikinheimo & Raatikainen PeP 1971, 1981, Ulvinen 1980). Nämä ovat etelästä pohjoiseen Ks (kuva 1): PS Pohjois-Savo OP A Ahvenanmaa PK Pohjois-Karjala V Varsinais-Suomi KP Keski-Pohjanmaa Kn U Uusimaa Kn Kainuu EK Etelä-Karjala OP Oulun Pohjanmaa KP St Satakunta PeP Perä-Pohjanmaa EH Etelä-Häme Ks Koillismaa PS PK ES Etelä-Savo KiL Kittilän Lappi EP PH LK Laatokan Karjala SoL Sompion Lappi EP Etelä-Pohjanmaa EnL Enontekiön Lappi PH Pohjois-Häme InL Inarin Lappi St EH ES LK

Lajista on havainto/havaintoja maakunnasta A • V † Uhanalainen laji on hävinnyt maakunnasta U EK - Lajista ei ole havaintoja maakunnasta █ Hävinnyt tai uhanalainen laji Kuva 1. Kartta eliömaakunnista.

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 309 LIITE 1/2

Kirjallisuus

Hallingbäck, T., Hedenäs, L. & Weibull, H. 2006. Ny checklista för Sveriges mossor. Svensk Botanisk Tidskrift 100 (2): 96-148. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1971. Paikan ilmoittaminen Suomesta talletetuissa biologisissa aineis- toissa. Annales Entomologici Fennici 37 (1a): 1-28. Heikinheimo, O. & Raatikainen, M. 1981. Ruutukoordinaattien ja paikannimien käyttö Suomessa. Notulae Entomologicae. 61: 134-154. Hill, M.O. ym. 2006. An annotated checklist of the mosses of Europe and Macaronesia. Journal of Bryology 28: 198-267. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäris- töministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Söderström, L., Urmi, E. & Vána, J. 2002. Distribution of hepaticae and anthocerotae in Europe and Macaro- nesia. Lindbergia 27: 3-47. Ulvinen, T. 1980. Pohjois-Pohjanmaan ja Kemin Lapin eliömaakuntien jakaminen. Luonnon Tutkija 84: 176- 179. Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.) 2002. Suomen sammalet -levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristö 560: 1-354.

Viittausohje liitteen 1 taulukkoon: Ulvinen, T. ja Syrjänen, K. 2009. Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa. Julk.: Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. ja Syrjänen, K. (toim.). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöopas. S. 309–342 s.

Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa -taulukko löytyy myös internetistä: www.ymparisto.fi Luonnonsuojelu  Lajien suojelu  Lajien suojelu eliö- ryhmittäin  Sammalten suojelu  Sammaltyöryhmä

310 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/3

Lehtisammalten levinneisyys eliömaakunnissa • Lajista on havainto/havaintoja maakunnasta † Uhanalainen laji on hävinnyt maakunnasta - Lajista ei ole havaintoja maakunnasta █ Hävinnyt tai uhanalainen laji A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Abietinella abietina ketohavusammal 1 LC (Hedw.) M.Fleisch. gruskammossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pampulasammal 2 Acaulon muticum (Hedw.) Müll.Hal. DD pygmémossa • • ------Aloina brevirostris piennarkourasammal 3 NE (Hook. & Grev.) Kindb. liten toffelmossa - • • ------pikkukourasammal 4 Aloina rigida (Hedw.) Limpr. NE styv toffelmossa - • ------Amblyodon dealbatus kenosammal 5 VU (Hedw.) P.Beauv. långhalsmossa † • • ------• • • - - • - Amblystegium radicale notkoritvasammal 6 NT (P.Beauv.) Schimp. sumpkrypmossa • • • • • • • - - • • • • - • ------Amblystegium serpens lehtoritvasammal 7 LC (Hedw.) Schimp. späd krypmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Amblystegium subtile kantoritvasammal 8 LC (Hedw.) Schimp. trädkrypmossa • • • • • • • - - - • • - • • ------Amphidium lapponicum tummauurnasammal 9 LC (Hedw.) Schimp. lapptrattmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Amphidium mougeotii paakku-uurnasammal 10 LC (Schimp.) Schimp. kuddtrattmossa • • • • - • • • • • - • • • • • • • • • • Andreaea alpestris pohjankarstasammal 11 LC (Thed.) Schimp. trubbsotmossa ------• ------• - • • • tunturikarstasammal 12 Andreaea blyttii Schimp. NT fjällsotmossa ------• - suonikarstasammal 13 Andreaea crassinervia Bruch LC sippersotmossa • • • • • • - - - • - • • • - - • - - - - lumikarstasammal 14 Andreaea nivalis Hook. NT snösotmossa ------• - • - lapinkarstasammal 15 Andreaea obovata Thed. LC marksotmossa ------• • • • Andreaea rothii etelänkarstasammal 16 LC F.Weber & D.Mohr nervsotmossa • • • ------kalliokarstasammal 17 Andreaea rupestris Hedw. LC sotmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Anoectangium aestivum muhkusammal 18 NT (Sommerf.) Bruch & Schimp. kompaktmossa ------• - Anomobryum concinnatum kurusammal 19 VU (Spruce) Lindb. (A. julaceum) masknicka ------• - Anomodon attenuatus taljaruostesammal 20 LC (Hedw.) Huebener piskbaronmossa - • • • • • • • • • • • • • • ------Anomodon longifolius pikkuruostesammal 21 LC (Schleich. ex Brid.) Hartm. liten baronmossa • • • • • • • • - • • • • • • • • • • - - Anomodon rugelii etelänruostesammal 22 EN (Müll.Hal.) Keissl. mörk baronmossa - • - - † • ------Anomodon viticulosus isoruostesammal 23 LC (Hedw.) Hook. & Taylor grov baronmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • - • - - Antitrichia curtipendula norkkusammal 24 LC (Hedw.) Brid. fällmossa • • • • • • • - • - • - - • - • • - - - -

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 311 LIITE 1/1/4 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Aongstroemia longipes piirtosammal 25 VU (Sommerf.) Bruch & Schimp. stiftmossa - - - † - † † - - - - † - - - • • - - • - Aplodon wormskioldii sopulinsammal 26 LC (Hornem.) R.Br. asmossa - • - - • - - - • - - - • - • • • • - • • Archidium alternifolium kuulasammal 27 VU (Hedw.) Mitt. storsporsmossa • • • - • ------Arctoa fulvella paljakkanapasammal 28 LC (Dicks.) Bruch & Schimp. brun jökelmossa ------• - • • Arctoa hyperborea kallionapasammal 29 DD (Gunnerus ex Dicks.) Bruch & Schimp. stor jökelmossa ------• - Atrichum tenellum pikkumyyränsammal 30 LC (Röhl.) Bruch & Schimp. liten sågmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Atrichum undulatum isomyyränsammal 31 LC (Hedw.) P.Beauv. vågig sågmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - Aulacomnium androgynum nuppihuopasammal 32 LC (Hedw.) Schwägr. liten räffelmossa • • • • • • • - • - • ------Aulacomnium palustre suonihuopasammal 33 LC (Hedw.) Schwägr. räffelmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Aulacomnium turgidum tunturihuopasammal 34 LC (Wahlenb.) Schwägr. fjällräffelmossa ------• - • • • - • • pikkutumpurasammal 35 Barbula convoluta Hedw. LC liten neonmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • - kesantotumpurasammal 36 Barbula unguiculata Hedw. LC stor neonmossa • • • • • • • • - • • • • • • • - - - - - pahtaomenasammal 37 Bartramia halleriana Hedw. LC stor äppelmossa - • • • • • • • • • • • - • • • • • • • • kiilto-omenasammal 38 Bartramia ithyphylla Brid. LC styv äppelmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kallio-omenasammal 39 Bartramia pomiformis Hedw. LC äppelmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Blindia acuta säiläsammal 40 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. sipperblindia - • • • • • • - - • • • • • • • • • • • • Brachytheciastrum collinum naalinsuikerosammal 41 (Schleich. ex Müll.Hal.) Ignatov & VU dvärggräsmossa ------• - - • - Huttunen (Brachythecium collinum) Brachytheciastrum trachypodium pahtasuikerosammal 42 (Brid.) Ignatov & Huttunen NT skiffergräsmossa ------• • (Brachythecium trachypodium) Brachytheciastrum velutinum sirosuikerosammal 43 (Hedw.) Ignatov & Huttunen LC sammetsgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • - • - - • (Brachythecium velutinum) Brachythecium albicans ahosuikerosammal 44 LC (Hedw.) Schimp. blek gräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • Brachythecium campestre etelänsuikerosammal 45 NT (Müll.Hal.) Schimp. backgräsmossa • • • - - • • ------Brachythecium cirrosum vuorisuikerosammal 46 (Schwägr.) Schimp. DD alpin hårgräsmossa ------• - (Cirriphyllum cirrosum) Brachythecium erythrorrhizon ryppysuikerosammal 47 LC Schimp. taigagräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Brachythecium glareosum kalkkisuikerosammal 48 LC (Bruch ex Spruce) Schimp. kalkgräsmossa • • • - • • • - - - • • • • • • • • • • - Brachythecium mildeanum nurmisuikerosammal 49 LC (Schimp.) Schimp. lergräsmossa • • • • • • - - - • • - • • • • - - • • - purosuikerosammal 50 Brachythecium rivulare Schimp. LC källgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Brachythecium rutabulum lehtosuikerosammal 51 LC (Hedw.) Schimp. stor gräsmossa • • • • • • • • • • • • - - - • - - - - - Brachythecium salebrosum kiiltosuikerosammal 52 LC (Hoffm. ex F.Weber & D.Mohr) Schimp. skogsgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

312 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/5 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Brachythecium tommasinii etelänsuikerosammal 53 (Sendtn. ex Boulay) Ignatov & Huttunen EN späd hårgräsmossa - • ------(Cirriphyllum tommasinii) Brachythecium turgidum kultasuikerosammal 54 LC (Hartm.) Kindb. fet gräsmossa • - • ------• • • • • • • • Breidleria pratensis lehtopalmikkosammal 55 LC (W.D.J.Koch ex Spruce) Loeske skrynkelfläta • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Bryoerythrophyllum ferruginascens idänpunatyvisammal 56 CR (Stirt.) Giacom. rostfotmossa ------• Bryoerythrophyllum recurvirostrum kalliopunatyvisammal 57 LC (Hedw.) P.C.Chen röd fotmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Bryum algovicum heilurihiirensammal 58 LC Sendtn. ex Müll.Hal. hängbryum • • • • • - • - - - • - • - - - - • • • • valumahiirensammal 59 Bryum alpinum Huds. ex With. LC kopparbryum • • • - • ------Bryum archangelicum väinänhiirensammal 60 LC Bruch & Schimp. (incl. B.imbricatum) svartsporsbryum • • • • • • - - • - - • • - - - • • • • • Bryum arcticum lapinhiirensammal 61 (R.Br.) Bruch & Schimp. LC rödbryum • • • - • • - - - - - • • • • • • • • • • (incl. B. purpurascens) hopeahiirensammal 62 Bryum argenteum Hedw. LC silvermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • savikkohiirensammal 63 Bryum caespiticium Hedw. LC murbryum • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - • karvahiirensammal 64 Bryum capillare Hedw. LC skruvbryum • • • • • • • • - • • • • • • • - - - - - sorahiirensammal 65 Bryum creberrimum Taylor LC brännbryum • • • - • • • - • • • • • • • • • • - • • verihiirensammal 66 Bryum cryophilum Mårtensson EN rosenbryum ------• - Bryum cyclophyllum luhtahiirensammal 67 LC (Schwägr.) Bruch & Schimp. skrynkelbryum • • • • • • • - • • • - • • • • • - - • • Bryum dichotomum Hedw. kirjohiirensammal 68 NE (B. bicolor) kornbryum • ------Bryum elegans Nees sirohiirensammal 69 LC (incl. B. stirtonii) praktbryum • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Bryum intermedium karttuhiirensammal 70 LC (Brid.) Blandow (incl. B.nitidulum) mellanbryum • • • - - - - - • - - • - • - • • - - • • kuparihiirensammal 71 Bryum klinggraeffii Schimp. DD hallonbryum • • • ------järvihiirensammal 72 Bryum knowltonii Barnes NT sjöbryum • • • - • • • • - - - - - • - • • • - • - Bryum longisetum pitkäperähiirensammal 73 EN Blandow ex Schwägr. långskaftsbryum ------• • • • • • - Bryum marratii lusikkahiirensammal 74 VU Hook.f. & Wilson östersjöbryum • • • ------tammihiirensammal 75 Bryum mildeanum Jur. DD uddbryum • • ------Bryum moravicum Podp. rihmahiirensammal 76 LC (B.flaccidum) trådbryum • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Bryum muehlenbeckii tupashiirensammal 77 LC Bruch & Schimp. klippbryum • • • • • • • - - • - - - • ------silmuhiirensammal 78 Bryum neodamense Itzigs. VU sumpbryum • ------• • • • • • • • kielihiirensammal 79 Bryum oblongum Lindb. DD dvärgbryum - - • - • ------• • - - • - Bryum pallens rusohiirensammal 80 LC Sw. ex anon. (incl. B. rutilans) skär bryum • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Bryum pallescens kalvashiirensammal 81 LC Schleich. ex Schwägr. blekbryum • • • • • • • - - • • • • • • • • • - • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 313 LIITE 1/1/6 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Bryum pseudotriquetrum lettohiirensammal 82 LC (Hedw.) P.Gaertn. et al. (incl. B. bimum) kärrbryum • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • purppurahiirensammal 83 Bryum rubens Mitt. NE åkerbryum • • • - - • ------merihiirensammal 84 Bryum salinum I.Hagen ex Limpr. LC saltbryum • • • • • - - - • ------Bryum tenuisetum Limpr. hentohiirensammal 85 LC (incl. B.subapiculatum) gulknölsbryum • • • - - • - - • - - • - - - - • - - - - Bryum turbinatum valjuhiirensammal 86 NT (Hedw.) Turner halsbryum • • - - - • ------Bryum uliginosum kosteikkohiirensammal 87 NT (Brid.) Bruch & Schimp. snedbryum • • • ------• - • • Bryum violaceum sinipunahiirensammal 88 LC Crundw. & Nyholm pillerbryum • • • - - • ------Bryum warneum (Röhl.) Brid. päärynähiirensammal 89 VU (incl. B.mamillatum) havsbryum • - • ------hetehiirensammal 90 Bryum weigelii Spreng. LC bandbryum • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • napahiirensammal 91 Bryum wrightii Sull. & Lesq. VU tegelbryum ------• - kalliokaviosammal 92 Buxbaumia aphylla Hedw. LC brun sköldmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Buxbaumia viridis lahokaviosammal 93 (Moug. ex Lam. & DC.) EN grön sköldmossa • • † ------Brid. ex Moug. & Nestl. Callicladium haldanianum katvesammal 94 LC (Grev.) H.A.Crum haldanenmossa - • • - • • • • • • • • • • • • • - • - - Calliergon cordifolium luhtakuirisammal 95 LC (Hedw.) Kindb. kärrskedmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Calliergon giganteum hetekuirisammal 96 LC (Schimp.) Kindb. stor skedmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • järvikuirisammal 97 Calliergon megalophyllum Mikut. LC jätteskedmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Calliergon richardsonii lettokuirisammal 98 LC (Mitt.) Kindb. guldskedmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Calliergonella cuspidata otaluhtasammal 99 LC (Hedw.) Loeske spjutmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Calliergonella lindbergii sirppiluhtasammal 100 LC (Mitt.) Hedenäs krokspjutmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Campyliadelphus chrysophyllus suippuväkäsammal 101 LC (Brid.) R.S.Chopra jordspärrmossa • • • - • • • • - • • • • • • • • • • • - Campyliadelphus elodes rantaväkäsammal 102 VU (Lindb.) Kanda kärrspärrmossa • • ------• • - • • • • • - - • Campylium laxifolium pohjanväkäsammal 103 CR Engelmark & Hedenäs källspärrmossa ------• † † - • - Campylium protensum lehtoväkäsammal 104 LC (Brid.) Kindb. sumpspärrmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Campylium stellatum lettoväkäsammal 105 LC (Hedw.) Lange & C.E.O.Jensen guldspärrmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Campylophyllum calcareum kalkkiharasammal 106 LC (Crundw. & Nyholm) Hedenäs kalkspärrmossa • • • • • • • - - - • • • • • • • • - - - Campylophyllum halleri pohjanharasammal 107 NT (Hedw.) M.Fleisch. hakspärrmossa - • - - - - • - - - - • - • - • • - • • - Campylophyllum sommerfeltii kantoharasammal 108 LC (Myrin) Hedenäs skogsspärrmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Catoscopium nigritum mustapääsammal 109 LC (Hedw.) Brid. svartknoppsmossa • • ------• - - • - • • • • • • • • Ceratodon conicus kalkkikulosammal 110 DD (Hampe) Lindb. kalkbrännmossa • • ------

314 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/7 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Ceratodon purpureus metsäkulosammal 111 LC (Hedw.) Brid. brännmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • lettokilpisammal 112 Cinclidium stygium Sw. LC myruddmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • luhtakilpisammal 113 Cinclidium subrotundum Lindb. LC trubbuddmossa ------• - • • • • • • • • • • • Cirriphyllum piliferum lehtohaivensammal 114 LC (Hedw.) Grout hårgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - • - • Climacium dendroides palmusammal 115 LC (Hedw.) F.Weber & D.Mohr palmmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Cnestrum alpestre lapintöppösammal 116 (Wahlenb. ex Huebener) Nyholm LC nordlig myggmossa ------• ------• - • • • • • • ex Mogensen Cnestrum glaucescens tunturitöppösammal 117 (Lindb. & Arnell) Holmen ex Mogensen DD fjällmyggmossa ------• • & Steere Cnestrum schisti kalliotöppösammal 118 LC (F.Weber & D.Mohr) I.Hagen klippmyggmossa - • • • • • • • - • • • - • • • • • • • • Conardia compacta sirkansammal 119 CR (Drumm. ex Müll.Hal.) H.Rob. kustkrypmossa • ------Conostomum tetragonum särmäsammal 120 LC (Hedw.) Lindb. hjälmmossa - - - - - • - - • • - • • • • • • • • • • Coscinodon cribrosus kolusammal 121 EN (Hedw.) Spruce gubbmossa - • - - - - † ------• † Cratoneuron filicinum sirohuurresammal 122 LC (Hedw.) Spruce källtuffmossa • • • • • • - - - - • • - • • • • • • • • Ctenidium molluscum höyhensammal 123 NT (Hedw.) Mitt. kalkkammossa • • - - - - • ------Cynodontium bruntonii risatorasammal 124 NT (Sm.) Bruch & Schimp. slät klipptuss • • ------Cynodontium jenneri lännentorasammal 125 RE (Schimp.) Stirt. stor klipptuss † ------Cynodontium polycarpon eteläntorasammal 126 LC (Hedw.) Schimp. bergklipptuss • • • • • • - - • • ------Cynodontium strumiferum kyhmytorasammal 127 LC (Hedw.) Lindb. strumamossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Cynodontium suecicum isotorasammal 128 NT (Arnell & C.E.O.Jensen) I.Hagen nordisk klipptuss • • • - • • - • - • - - • - - - • - - • • Cynodontium tenellum kalliotorasammal 129 LC (Schimp.) Limpr. liten klipptuss • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Cyrtomnium hymenophylloides kurulehväsammal 130 LC (Huebener) T.J.Kop. platt trollmossa ------• • - • • Cyrtomnium hymenophyllum tunturilehväsammal 131 VU (Bruch & Schimp.) Holmen trind trollmossa ------• - Dichelyma capillaceum hiuskoukkusammal 132 EN (L. ex Dicks.) Myrin hårklomossa - • • - - • - - - • - - - † ------Dichelyma falcatum koskikoukkusammal 133 LC (Hedw.) Myrin klomossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Dichodontium palustre isovesikonsammal 134 LC (Dicks.) M.Stech (Dicranella palustris) källjordmossa • ------• • • • • • • • Dichodontium pellucidum pikkuvesikonsammal 135 LC (Hedw.) Schimp. skvalpmossa • • • - • - - - - - • • • • • • • • • • • Dicranella cerviculata ojanukkasammal 136 LC (Hedw.) Schimp. myrsmaragdmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • tuppinukkasammal 137 Dicranella crispa (Hedw.) Schimp. LC rak jordmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Dicranella grevilleana uurrenukkasammal 138 LC (Brid.) Schimp. styv jordmossa • • • - - • - - - - - • • • • • • • • • • Dicranella heteromalla törmänukkasammal 139 LC (Hedw.) Schimp. smaragdmossa • • • • • • • • • • - - - • ------

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 315 LIITE 1/1/8 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL rantanukkasammal 140 Dicranella humilis R.Ruthe NT strandjordmossa • • • • • • • - - • • • - • - • - - - • - Dicranella rufescens ruskonukkasammal 141 LC (Dicks.) Schimp. röd jordmossa • • • • - • • - - • • • - • ------Dicranella schreberiana törrönukkasammal 142 LC (Hedw.) Dixon slidjordmossa • • • • • • • - - • • • • • • • - • • • - peltonukkasammal 143 Dicranella staphylina H.Whitehouse NE åkerjordmossa - • - - - • ------Dicranella subulata äimänukkasammal 144 LC (Hedw.) Schimp. klojordmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • keltanukkasammal 145 Dicranella varia (Hedw.) Schimp. LC kalkjordmossa • • • • - • • - - • • • • - • ------Dicranodontium denudatum jouhisammal 146 EN (Brid.) E.Britton skuggmossa - - • ------Dicranoweisia cirrata etelänpörrösammal 147 LC (Hedw.) Lindb. kustsnurrmossa • • ------Dicranoweisia compacta paljakkapörrösammal 148 DD (Schleich. ex Schwägr.) Schimp. tät snurrmossa ------• - Dicranoweisia crispula rantapörrösammal 149 LC (Hedw.) Milde nordlig snurrmossa • - - - • • • - • • • • • • • • • • • • • Dicranum acutifolium taigakynsisammal 150 LC (Lindb. & Arnell) C.E.O.Jensen luggkvastmossa ------• • • • • • äimäkynsisammal 151 Dicranum angustum Lindb. LC gräskvastmossa - - - - - • - - - • • • - • • • • • • • • lettokynsisammal 152 Dicranum bonjeanii De Not. LC kärrkvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Dicranum brevifolium kalkkikynsisammal 153 LC (Lindb.) Lindb. kalkkvastmossa • • • - - • • - • • • • - • • • • • • • • pohjankynsisammal 154 Dicranum drummondii Müll.Hal. LC taigakvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Dicranum elongatum tunturikynsisammal 155 LC Schleich. ex Schwägr. tät kvastmossa ------• • - • • • • • • • • kerkkäkynsisammal 156 Dicranum flagellare Hedw. LC flagellkvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • - • - - - - kantokynsisammal 157 Dicranum flexicaule Brid. LC skogskvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • haprakynsisammal 158 Dicranum fragilifolium Lindb. LC skör kvastmossa - • • - • • - - - • • • • • • • • • • • • turkkikynsisammal 159 Dicranum fuscescens Sm. LC bergkvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • palsakynsisammal 160 Dicranum groenlandicum Brid. NT fjällkvastmossa ------• • silokynsisammal 161 Dicranum laevidens R.S.Williams DD arktisk kvastmossa ------• - - • lännenkynsisammal 162 Dicranum leioneuron Kindb. LC skottkvastmossa • • • - • • - - • • - • • • • • • - - - - isokynsisammal 163 Dicranum majus Sm. LC stor kvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pörrökynsisammal 164 Dicranum montanum Hedw. LC stubbkvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kangaskynsisammal 165 Dicranum polysetum Sw. ex anon. LC vågig kvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kivikynsisammal 166 Dicranum scoparium Hedw. LC kvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • paljakkakynsisammal 167 Dicranum spadiceum J.E.Zetterst. NT rörkvastmossa ------• - töppökynsisammal 168 Dicranum spurium Hedw. LC hällkvastmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • •

316 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/9 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL etelänkynsisammal 169 Dicranum tauricum Sapjegin NT nålkvastmossa • • • ------Dicranum undulatum rämekynsisammal 170 LC Schrad. ex Brid. (D. bergeri) myrkvastmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Dicranum viride katkokynsisammal 171 EN (Sull. & Lesq.) Lindb. barkkvastmossa - • • - - • ------Didymodon fallax isotumpurasammal 172 LC (Hedw.) R.H.Zander kalklansmossa • • • • • • • • - - • • - • • • • • • • - Didymodon ferrugineus sirppitumpurasammal 173 NT (Schimp. ex Besch.) M.O.Hill spärrlansmossa • • • • ------Didymodon insulanus eteläntumpurasammal 174 DD (De Not.) M.O.Hill orange lansmossa • ------itutumpurasammal 175 Didymodon rigidulus Hedw. LC olivlansmossa • • • • • • • - - - • • - - • - • - - • - Didymodon tophaceus muuritumpurasammal 176 DD (Brid.) Lisa trubblansmossa • ------Diphyscium foliosum munasammal 177 NT (Hedw.) D.Mohr nötmossa - • - - • • • • - • - • - - - - • • - • • nuppisammal 178 Discelium nudum (Dicks.) Brid. NT flaggmossa • • • - • • • - • • • • • • • • - • - - - Distichium capillaceum kalkkikahtaissammal 179 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. planmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Distichium hagenii pohjankahtaissammal 180 RE Ryan ex H.Philib. strandplanmossa - † ------Distichium inclinatum kaarikahtaissammal 181 NT (Hedw.) Bruch & Schimp. tät planmossa • • • ------• - • • • • • • - Ditrichum flexicaule kalkkikarvasammal 182 LC (Schwägr.) Hampe plyschmossa • • • • • • • - - - • • • • • • • • • • • Ditrichum gracile (Mitt.) Kuntze isokarvasammal 183 DD (D. crispatissimum) jättegrusmossa ------• ------• - Ditrichum heteromallum piennarkarvasammal 184 LC (Hedw.) E.Britton klogrusmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • - • • pohjankarvasammal 185 Ditrichum lineare (Sw.) Lindb. DD nordlig grusmossa ------• - - pikkukarvasammal 186 Ditrichum pusillum (Hedw.) Hampe LC liten grusmossa • • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • tunturikarvasammal 187 Ditrichum zonatum (Brid.) Kindb. NT fjällgrusmossa - - - - • ------• - • • • • • Drepanocladus aduncus luhtasirppisammal 188 LC (Hedw.) Warnst. (incl. D.simplicissimus) lerkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Drepanocladus longifolius hiussirppisammal 189 LC (Mitt.) Paris hårkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Drepanocladus polygamus väkäsirppisammal 190 LC (Schimp.) Hedenäs spärrkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Drepanocladus sendtneri kalkkisirppisammal 191 NT (Schimp. ex H.Müll.) Warnst. kalkkrokmossa • • ------• • - - - - Drepanocladus sordidus upossirppisammal 192 LC (Müll.Hal.) Hedenäs fiskekrokmossa - • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • Encalypta affinis R.Hedw. idänkellosammal 193 LC subsp. affinis sträv klockmossa - • ------• • - • - • • • • • - Encalypta affinis pahtakellosammal 194 VU subsp. macounii (Austin) D.G.Horton Macouns klockmossa ------• - tunturikellosammal 195 Encalypta alpina Sm. NT fjällklockmossa ------• - Encalypta brevicolla pikkukellosammal 196 LC (Bruch & Schimp.) Ångstr. (E. brevicollis) vittandad klockmossa - • - • • • • - - • • • - • • • • • • • • ripsikellosammal 197 Encalypta ciliata Hedw. LC gulskaftad klockmossa • • • • • • • - - • • • - • • • • • • • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 317 LIITE 1/1/10 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL pohjankellosammal 198 Encalypta mutica I.Hagen VU trubbklockmossa ------• - - • - isokellosammal 199 Encalypta procera Bruch NT skruvklockmossa - - - - - • ------• - - • • • • - Encalypta rhaptocarpa uurrekellosammal 200 LC Schwägr. var. rhaptocarpa röd klockmossa • • • • - • - - - - • • - • • • • • • • • Encalypta rhaptocarpa viirukellosammal 201 DD var. leptodon Lindb. (E. trachymitria) kariesklockmossa - • ------• - • • - - • - kielikellosammal 202 Encalypta streptocarpa Hedw. LC stor klockmossa • • • • • • • • - • • • • • • • • • • • - etelänkellosammal 203 Encalypta vulgaris Hedw. LC slät klockmossa • • • • - • • ------Entosthodon fascicularis piennarsammal 204 DD (Hedw.) Müll.Hal. åkerkoppmossa • • ------Ephemerum recurvifolium kalkkimieronsammal 205 RE (Dicks.) Boulay kalkdagmossa † ------Ephemerum serratum rosomieronsammal 206 LC (Hedw.) Hampe sågdagmossa • • - - - • - - - - • ------Ephemerum sessile rikkamieronsammal 207 RE (Bruch) Müll.Hal. nervdagmossa † ------Eurhynchiastrum pulchellum pikkunokkasammal 208 (Hedw.) Ignatov & Huttunen LC dvärgsprötmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (Eurhynchium pulchellum) Eurhynchium angustirete lehtonokkasammal 209 LC (Broth.) T.J.Kop. hasselmossa • • • • • • • • • • • • ------Eurhynchium striatum isonokkasammal 210 VU (Hedw.) Schimp. skuggsprötmossa • • • ------lettosiipisammal 211 Fissidens adianthoides Hedw. LC stor fickmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pikkusiipisammal 212 Fissidens bryoides Hedw. NT lundfickmossa • • - • - • ------kalliosiipisammal 213 Fissidens dubius P.Beauv. LC blek fickmossa • • • • • • ------kääpiösiipisammal 214 Fissidens exilis Hedw. DD pygméfickmossa • • • • • • ------Fissidens fontanus vellamonsammal 215 NT (Bach.Pyl.) Steud. (Octodiceras fontanum) vattenfickmossa - • • • • • - - - • • - • • • • • - • - - Fissidens gracilifolius hentosiipisammal 216 RE Brugg.-Nann. & Nyholm kalkfickmossa † ------nuppusiipisammal 217 Fissidens gymnandrus Büse NT näckfickmossa • • - - • ------• • • • • • - - rantasiipisammal 218 Fissidens osmundoides Hedw. LC bräkenfickmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • koskisiipisammal 219 Fissidens pusillus (Wilson) Milde NT stenfickmossa - • • - • • • • • • • • • • • • • • - • - lehtosiipisammal 220 Fissidens taxifolius Hedw. LC lerfickmossa • • • • - • • ------Fissidens viridulus savikkosiipisammal 221 LC (Sw. ex anon.) Wahlenb. dvärgfickmossa • • • • • • • • - • • • - • • • • - • • - isonäkinsammal 222 Fontinalis antipyretica Hedw. LC stor näckmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • virtanäkinsammal 223 Fontinalis dalecarlica Schimp. LC smal näckmossa - • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • suvantonäkinsammal 224 Fontinalis dichelymoides Lindb. NT klonäckmossa - - • - • • - • - • • - - - - • - - - - • järvinäkinsammal 225 Fontinalis hypnoides C.Hartm. LC sjönäckmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • nuotiosammal 226 Funaria hygrometrica Hedw. LC spåmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • •

318 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/11 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Grimmia alpestris alppikivisammal 227 DD (F.Weber & D.Mohr) Schleich. blågrimmia ------• • kyttyräkivisammal 228 Grimmia anodon Bruch & Schimp. VU skedgrimmia ------† • - • - Grimmia anomala itukivisammal 229 EN Hampe ex Schimp. fjällskogsgrimmia ------• ------tupsukivisammal 230 Grimmia arenaria Hampe EN tandgrimmia - • - - - - • ------mäkikivisammal 231 Grimmia decipiens (Schultz) Lindb. NT kustgrimmia • • - - - • - - - - - • ------harmokivisammal 232 Grimmia donniana Sm. VU fjällgrimmia ------• - - • • Grimmia elatior isokivisammal 233 LC Bruch ex Bals.-Criv. & De Not. stor grimmia • • - - • • • - - • • - - • - - - - - • - tunturikivisammal 234 Grimmia elongata Kaulf. DD brungrimmia ------• • • Grimmia funalis kairakivisammal 235 LC (Schwägr.) Bruch & Schimp. skruvgrimmia ------• • paljakkakivisammal 236 Grimmia fuscolutea Hook. VU alpgrimmia ------• - lehtokivisammal 237 Grimmia hartmanii Schimp. LC skogsgrimmia • • • • • • • - • • - • ------• pörrökivisammal 238 Grimmia incurva Schwägr. LC svartgrimmia ------• ------• • • • • • • pohjankivisammal 239 Grimmia longirostris Hook. LC nordlig grimmia - • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kurkkiosammal 240 Grimmia mollis Bruch & Schimp. VU vattengrimmia ------• - • - vuorikivisammal 241 Grimmia montana Bruch & Schimp. NT solgrimmia • • - • • • - - • ------• • nuokkukivisammal 242 Grimmia muehlenbeckii Schimp. LC blockgrimmia • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - mustakivisammal 243 Grimmia ovalis (Hedw.) Lindb. LC hällgrimmia • • • • • • • - - • ------• - - - - pieluskivisammal 244 Grimmia pulvinata (Hedw.) Sm. LC hårgrimmia • • • - - • • ------Grimmia ramondii tierakivisammal 245 LC (Lam. & DC.) Margad. (G. curvata) vinggrimmia • • • - • • • • - • • • - • - - • • - - • kerokivisammal 246 Grimmia reflexidens Müll.Hal. NT sippergrimmia ------• - - - • • kierrekivisammal 247 Grimmia torquata Drumm. LC snurrgrimmia - • • • • • • • • • • • - • • • • • • • • etelänkivisammal 248 Grimmia unicolor Hook. NT trubbgrimmia - • • - - • ------viherpahkurasammal 249 Gymnostomum aeruginosum Sm. LC kalkkuddmossa • • - - - • - - - - • • - • - - • - - • • Gymnostomum calcareum kalkkipahkurasammal 250 CR Nees & Hornsch. liten kalkkuddmossa - • ------• - • ------Gyroweisia tenuis nallikkasammal 251 NE (Hedw.) Schimp. knattemossa - • ------Hamatocaulis lapponicus lapinsirppisammal 252 EN (Norrl.) Hedenäs taigakrokmossa - - † - - • † - - • • • • • • • • • • • - Hamatocaulis vernicosus kiiltosirppisammal 253 VU (Mitt.) Hedenäs käppkrokmossa † • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • kiviharmosammal 254 Hedwigia ciliata (Hedw.) P.Beauv. LC kakmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • tähtiharmosammal 255 Hedwigia stellata Hedenäs LC stjärnkakmossa • ------

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 319 LIITE 1/1/12 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Helodium blandowii kampasammal 256 LC (F.Weber & D.Mohr) Warnst. kärrkammossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Hennediella heimii merilapiosammal 257 LC (Hedw.) R.H.Zander salttuss • • • ------• - - - - - kantohohtosammal 258 Herzogiella seligeri (Brid.) Z.Iwats. LC stubbspretmossa • • • • • • • • • • • - - - • ------Herzogiella striatella loukkohohtosammal 259 LC (Brid.) Z.Iwats. trind spretmossa • • • • • • • - - • • • - • • • • - - - • Herzogiella turfacea korpihohtosammal 260 VU (Lindb.) Z.Iwats. platt spretmossa • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - • Heterocladium dimorphum mäyränsammal 261 LC (Brid.) Schimp. spärrtrasselmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Homalia trichomanoides viuhkasammal 262 LC (Hedw.) Brid. trubbfjädermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - Homalothecium lutescens silkkikutrisammal 263 LC (Hedw.) H.Rob. kalklockmossa • • • - • - • ------Homalothecium sericeum kivikutrisammal 264 LC (Hedw.) Schimp. guldlockmossa • • • • • • • • • • • • - • • • • - - - - Homomallium incurvatum lenkosammal 265 LC (Schrad. ex Brid.) Loeske klängmossa • • • • • • • • - • • • - • ------Hygroamblystegium fluviatile koskitammukansammal 266 (Hedw.) Loeske LC bäckkrypmossa - • • • • • • • • • • • - • • • • • • - - (Amblystegium fluviatile) Hygroamblystegium humile pikkutammukansammal 267 (P.Beauv.) Vanderp., Goffinet & Hedenäs NT spärrkrypmossa • • ------(Amblystegium humile) Hygroamblystegium tenax suipputammukansammal 268 EN (Hedw.) Jenn. (Amblystegium tenax) sipperkrypmossa - • - - - • ------Hygroamblystegium varium kalkkitammukansammal 269 DD (Hedw.) Mönk. (Amblystegium varium) lundkrypmossa • • • - - • - • ------Hygrohypnum alpestre pohjanpurosammal 270 LC (Hedw.) Loeske nordlig bäckmossa • • ------• • - • • • • • • • • Hygrohypnum alpinum tunturipurosammal 271 DD (Lindb.) Loeske fjällbäckmossa ------• - Hygrohypnum cochlearifolium rusopurosammal 272 DD (Venturi) Broth. skedbäckmossa ------• - • - Hygrohypnum duriusculum rosopurosammal 273 LC (De Not.) D.W.Jamieson styv bäckmossa - • • • • • • - - • • • - • • • • • • • • Hygrohypnum luridum etelänpurosammal 274 LC (Hedw.) Jenn. kvarnbäckmossa • • - - • • - - - • • • - • • • • • • • • Hygrohypnum molle lapinpurosammal 275 NT (Hedw.) Loeske mjuk bäckmossa ------• - • - Hygrohypnum norvegicum pikkupurosammal 276 DD (Schimp.) J.J.Amann norsk bäckmossa ------• - - - • - Hygrohypnum ochraceum koukkupurosammal 277 LC (Turner ex Wilson) Loeske klobäckmossa - • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • kilpipurosammal 278 Hygrohypnum smithii (Sw.) Broth. LC rundbäckmossa ------• • • • • • Hylocomiastrum pyrenaicum pohjankerrossammal 279 LC (Spruce) M.Fleisch. grov husmossa - • • - • • • • - • • • • • • • • • • • • Hylocomiastrum umbratum korpikerrossammal 280 LC (Hedw.) M.Fleisch. mörk husmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - Hylocomium splendens metsäkerrossammal 281 LC (Hedw.) Schimp. husmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Hymenostylium recurvirostrum kalliopahkurasammal 282 LC (Hedw.) Dixon hattmossa • • ------• - • - - • - - • • nipukkapalmikkosammal 283 Hypnum andoi A.J.E.Sm. LC trådfläta • • • • • • • - • • • - • • • • • - - - • ruskopalmikkosammal 284 Hypnum bambergeri Schimp. NT guldfläta ------• - - • -

320 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/13 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL vuoripalmikkosammal 285 Hypnum callichroum Brid. LC dunfläta ------• • - • • • kalliopalmikkosammal 286 Hypnum cupressiforme Hedw. LC cypressfläta • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pohjanpalmikkosammal 287 Hypnum hamulosum Schimp. NT fjällfläta ------• - - • • vuomapalmikkosammal 288 Hypnum holmenii Ando CR kuusamofläta ------• - - - - etelänpalmikkosammal 289 Hypnum imponens Hedw. LC praktfläta • • • • • • • - - • • ------pikkupalmikkosammal 290 Hypnum pallescens (Hedw.) P.Beauv. LC stubbfläta • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - - Hypnum recurvatum kalkkipalmikkosammal 291 LC (Lindb. & Arnell) Kindb. kalkfläta - • • - - • - - - - • • • • • • • • • • - tunturipalmikkosammal 292 Hypnum revolutum (Mitt.) Lindb. LC kantfläta ------• - - • • pahtapalmikkosammal 293 Hypnum vaucheri Lesq. LC maskfläta ------• - - • • Isopterygiopsis alpicola pohjankiiltosammal 294 EN (Lindb. & Arnell) Hedenäs nordlig skimmermossa ------• • Isopterygiopsis pulchella pikkukiiltosammal 295 LC (Hedw.) Z.Iwats. kloskimmermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Isothecium alopecuroides rotanhäntäsammal 296 LC (Lam. ex Dubois) Isov. råttsvansmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - hiirenhäntäsammal 297 Isothecium myosuroides Brid. LC mussvansmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • Kiaeria blyttii kallioahmansammal 298 LC (Bruch & Schimp.) Broth. krusborstmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • sirppiahmansammal 299 Kiaeria falcata (Hedw.) I.Hagen VU kloborstmossa ------• - paljakka-ahmansammal 300 Kiaeria glacialis (Berggr.) I.Hagen LC jökelborstmossa ------• • • • Kiaeria starkei tunturiahmansammal 301 LC (F.Weber & D.Mohr) I.Hagen fjällborstmossa ------• • • • Kindbergia praelonga sulkanokkasammal 302 (Hedw.) Ochyra DD spärrsprötmossa • • ------(Eurhynchium praelongum) Leptobryum pyriforme päärynäsammal 303 LC (Hedw.) Wilson päronmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Leptodictyum riparium saukonsammal 304 LC (Hedw.) Warnst. vattenkrypmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Lescuraea saxicola kalliokoukerosammal 305 LC (Schimp.) Molendo glansbågmossa ------• • • • • • • • viitasammal 306 Leskea polycarpa Hedw. LC pilmossa • • • • • • - - • • • • • • • • • • • - - Leucobryum glaucum hohkasammal 307 LC (Hedw.) Ångstr. blåmossa • • • • - • ------Leucodon sciuroides oravisammal 308 LC (Hedw.) Schwägr. allémossa • • • • • • • - • • • • • • - • • • • • • Loeskypnum badium kultasirppisammal 309 LC (Hartm.) H.K.G.Paul mässingmossa • • • • • • - - • • • • • • • • • • • • • pohjannuijasammal 310 Meesia hexasticha (Funck) Bruch EN alpsvanmossa ------• - • • isonuijasammal 311 Meesia longiseta Hedw. EN långskaftad svanmossa † † - - - • • † - • • • • • • • • • • • • kairasammal 312 Meesia triquetra (L. ex Jolycl.) Ångstr. LC trekantig svanmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • tihkunuijasammal 313 Meesia uliginosa Hedw. LC svanmossa • • • - - • - - - • • • • • • • • • • • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 321 LIITE 1/1/14 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Microbryum davallianum rikkatoukosammal 314 CR (Sm.) R.H.Zander (incl. var. conicum) kalkpottia † • ------Microbryum floerkeanum hitutoukosammal 315 RE (F.Weber & D.Mohr) Schimp. dvärgpottia † ------Mielichhoferia elongata kiisusammal 316 CR (Hoppe & Hornsch. ex Hook.) Hornsch. nickkismossa ------• - paljakkalehväsammal 317 Mnium blyttii Bruch & Schimp. NT blå stjärnmossa ------• - • • soukkalehväsammal 318 Mnium hornum Hedw. LC skuggstjärnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - - purolehväsammal 319 Mnium lycopodioides Schwägr. LC nordlig stjärnmossa ------• • • - • • • • • • • • kaihelehväsammal 320 Mnium marginatum (Dicks.) P.Beauv. LC uddstjärnmossa • • • • - • • - - - • • - • • • • • • • • otalehväsammal 321 Mnium spinosum (Voit) Schwägr. NT taggstjärnmossa - - - • ------• • - • • • • • • • • sinilehväsammal 322 Mnium stellare Hedw. LC blek stjärnmossa • • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • kalkkilehväsammal 323 Mnium thomsonii Schimp. LC fjällstjärnmossa ------• - - - - • • • • • tulvasammal 324 Myrinia pulvinata (Wahlenb.) Schimp. NT svämmossa - • • - • • - - • - - - • • • • • • • • • limisiimasammal 325 Myurella julacea (Schwägr.) Schimp. LC trindmossa • • • • - • • - - - • • - • • • • • • • • pikkusiimasammal 326 Myurella tenerrima (Brid.) Lindb. NT hårtrindmossa ------• - - • • koloriippusammal 327 Neckera besseri (Lobarz.) Jur. NT rundfjädermossa - • • • • • • - - • • • ------Neckera complanata siloriippusammal 328 LC (Hedw.) Huebener platt fjädermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - isoriippusammal 329 Neckera crispa Hedw. LC grov fjädermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - vuoririippusammal 330 Neckera oligocarpa Bruch LC nordlig fjädermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • haapariippusammal 331 Neckera pennata Hedw. VU aspfjädermossa • • • • • • • - • • • • • • • ------lännenriippusammal 332 Neckera pumila Hedw. CR bokfjädermossa - - - - • • ------Oedipodium griffithianum kiirunansammal 333 DD (Dicks.) Schwägr. klubbmossa ------• - Oligotrichum hercynicum naalinsammal 334 LC (Hedw.) Lam. & DC. vridbjörnmossa - • • - • • - - - • • • - • • • • • • • • Oncophorus elongatus isotihkusammal 335 DD (I.Hagen) Hedenäs gles knölmossa ------• - - • lettotihkusammal 337 Oncophorus virens (Hedw.) Brid. LC skruvknölmossa • ------• • • • • • • • pikkutihkusammal 336 Oncophorus wahlenbergii Brid. LC spärrknölmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Orthothecium chryseon kultapahtasammal 338 LC (Schwägr.) Schimp. gul glansmossa ------• - - • - Orthothecium intricatum pikkupahtasammal 339 NT (Hartm.) Schimp. liten glansmossa ------• - - • - Orthothecium lapponicum lapinpahtasammal 340 EN (Schimp.) C.Hartm. lappglansmossa ------• - Orthothecium rufescens rusopahtasammal 341 VU (Dicks. ex Brid.) Schimp. röd glansmossa ------• - - • - silopahtasammal 342 Orthothecium strictum Lorentz NT rak glansmossa ------• - - • •

322 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/15 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL puistohiippasammal 343 Orthotrichum affine Schrad. ex Brid. LC strimhättemossa • • • - • • ------Orthotrichum alpestre pahtahiippasammal 344 LC Bruch & Schimp. nordlig hättemossa - - • • • • - - • • • • - • • • • • • • • kalkkihiippasammal 345 Orthotrichum anomalum Hedw. LC rödskaftad hättemossa • • • • • • • • - • • • - - • - • - - • - Orthotrichum cupulatum etelänhiippasammal 346 VU Hoffm. ex Brid. kalkhättemossa • • ------• ------Orthotrichum diaphanum tammihiippasammal 347 NE Schrad. ex Brid. hårhättemossa • • • ------Orthotrichum gymnostomum aarnihiippasammal 348 VU Bruch ex Brid. asphättemossa • • • - • • - - - • ------isohiippasammal 349 Orthotrichum lyellii Hook. & Taylor CR stor hättemossa • ------haapahiippasammal 350 Orthotrichum obtusifolium Brid. LC trubbhättemossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Orthotrichum pallens kalvashiippasammal 351 LC Bruch ex Brid. parkhättemossa • • • - • • • - • • - - • • • - - - - - • kertunhiippasammal 352 Orthotrichum patens Bruch ex Brid. CR ägghättemossa † • ------tunturihiippasammal 353 Orthotrichum pellucidum Lindb. EN arktisk hättemossa ------• - Orthotrichum pumilum pikkuhiippasammal 354 LC Sw. ex anon. dvärghättemossa • • • - • • ------lokinhiippasammal 355 Orthotrichum pylaisii Brid. LC träckhättemossa • • • • • - - - • - - - • - • - - - - • • Orthotrichum rupestre kalliohiippasammal 356 LC Schleich. ex Schwägr. berghättemossa • • • • • • • - • • • • - • • • • • • • • tikanhiippasammal 357 Orthotrichum speciosum Nees LC trädhättemossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Orthotrichum stramineum hakahiippasammal 358 VU Hornsch. ex Brid. skogshättemossa • • † ------viiruhiippasammal 359 Orthotrichum striatum Hedw. VU slät hättemossa • • ------paasihiippasammal 360 Orthotrichum urnigerum Myrin VU filthättemossa • • • - - † ------Oxyrrhynchium hians rikkanokkasammal 361 LC (Hedw.) Loeske (Eurhynchium hians) lundsprötmossa • • • • • • • • • • • • ------Oxystegus tenuirostris turrisammal 362 NT (Hook. & Taylor) A.J.E.Sm. vridmossa • • • • • • • • - • • • - • - • • - - - - rassisammal 363 Paludella squarrosa (Hedw.) Brid. LC piprensarmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Palustriella commutata isohuurresammal 364 VU (Hedw.) Ochyra kamtuffmossa ------• • • - • • Palustriella decipiens pohjanhuurresammal 365 NT (De Not.) Ochyra nordlig tuffmossa • - • - - • - - • - • • - • • • • • • • • sirppihuurresammal 366 Palustriella falcata (Brid.) Hedenäs NT klotuffmossa • • - - - • • - • - - • - • • • • • • • • Paraleucobryum enerve tunturiturkkisammal 367 LC (Thed.) Loeske alpin skärbladsmossa ------• - Paraleucobryum longifolium kiviturkkisammal 368 LC (Hedw.) Loeske skärbladsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Phascum cuspidatum Hedw. silmusammal 369 LC (Tortula acaulon) knopptuss • • • - • • ------pikkulähdesammal 370 Philonotis arnellii Husn. DD dvärgkällmossa • • • - • • • ------ojalähdesammal 371 Philonotis caespitosa Jur. DD trådkällmossa - • • • • • • - • • • • • • • • - • - - •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 323 LIITE 1/1/16 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Philonotis calcarea kalkkilähdesammal 372 VU (Bruch & Schimp.) Schimp. kalkkällmossa • ------• † - • - - • - - - - purolähdesammal 373 Philonotis fontana (Hedw.) Brid. LC källmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • särmälähdesammal 374 Philonotis seriata Mitt. LC skruvkällmossa - - - - • • • - • - • • • • • • • • • • • kalliolähdesammal 375 Philonotis tomentella Molendo LC nordlig källmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Physcomitrella patens nuppusammal 376 DD (Hedw.) Bruch & Schimp. muddermossa • - - - - • • ------Physcomitrium pyriforme päärynäsuppusammal 377 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. stor huvmossa • • • - - • • ------Physcomitrium sphaericum pallosuppusammal 378 RE (C.F.Ludw. ex Schkuhr) Brid. klothuvmossa - - - - - † † ------Plagiobryum demissum pahtaseitasammal 379 CR (Hook.) Lindb. röd puckelmossa ------• - Plagiobryum zieri lapinseitasammal 380 NT (Hedw.) Lindb. vit puckelmossa ------• - - • • Plagiomnium affine lehtolehväsammal 381 LC (Blandow ex Funck) T.J.Kop. skogspraktmossa • • • • • • • - - - • ------Plagiomnium curvatulum pohjanlehväsammal 382 NT (Lindb.) Schljakov nordlig praktmossa ------• • • - - • Plagiomnium cuspidatum metsälehväsammal 383 LC (Hedw.) T.J.Kop. lundpraktmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • • Plagiomnium drummondii idänlehväsammal 384 NT (Bruch & Schimp.) T.J.Kop. glanspraktmossa ------• - - • • • ------Plagiomnium elatum tihkulehväsammal 385 LC (Bruch & Schimp.) T.J.Kop. bandpraktmossa • • • • - • • - - - • • • • • • • • - • • Plagiomnium ellipticum korpilehväsammal 386 LC (Brid.) T.J.Kop. kärrpraktmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Plagiomnium medium isolehväsammal 387 LC (Bruch & Schimp.) T.J.Kop. bågpraktmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • • Plagiomnium rostratum nokkalehväsammal 388 LC (Schrad.) T.J.Kop. kalkpraktmossa • • • - - • • - - - • • - • • • • - • - - Plagiomnium undulatum poimulehväsammal 389 LC (Hedw.) T.J.Kop. vågig praktmossa • • • • • • • - • - - • ------Plagiopus oederianus pallosammal 390 LC (Sw.) H.A.Crum & L.E.Anderson kalkäppelmossa • • • • - • • - - • • • - • • • • - • • • Plagiothecium cavifolium kourulaakasammal 391 LC (Brid.) Z.Iwats. trindsidenmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Plagiothecium curvifolium kaarilaakasammal 392 LC Schlieph. ex Limpr. klosidenmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • - - - - Plagiothecium denticulatum kivilaakasammal 393 LC (Hedw.) Schimp. var. denticulatum skogssidenmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Plagiothecium denticulatum lehtolaakasammal 394 var. undulatum R.Ruthe ex Geh. LC sumpsidenmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • - - - - (P. ruthei) kantolaakasammal 395 Plagiothecium laetum Schimp. LC vedsidenmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • lepikkolaakasammal 396 Plagiothecium latebricola Schimp. VU alsidenmossa • • • • • • • • • • • ------• - - Plagiothecium nemorale etelänlaakasammal 397 DD (Mitt.) A.Jaeger lundsidenmossa • • • - • ------Plagiothecium piliferum karvalaakasammal 398 LC (Sw.) Schimp. hårsidenmossa • • • • • • • - • • • • • • • • - • • • • purolaakasammal 399 Plagiothecium platyphyllum Mönk. VU bäcksidenmossa - - - - - • • - - • • • - • - • • - • • - Plagiothecium succulentum harsulaakasammal 400 LC (Wilson) Lindb. praktsidenmossa • • • • • • • • • • • • • • • • - • - • -

324 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/17 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Plagiothecium undulatum poimulaakasammal 401 LC (Hedw.) Schimp. vågig sidenmossa • • • - • • ------• ------Platydictya jungermannioides lukinsammal 402 LC (Brid.) H.A.Crum dvärgkrypmossa • • - • - • • • - - • • • • • • • • • • • näädänsammal 403 Platygyrium repens (Brid.) Schimp. LC kopparglansmossa • • • • • • • - - • • • - • • • • • - • - Platyhypnidium riparioides ahdinsammal 404 NT (Hedw.) Dixon bäcknäbbmossa • • • - • • • - - • • • - • • • • • • - - ojaäimäsammal 405 Pleuridium acuminatum Lindb. DD kortbladig sylmossa • • - - • • ------Pleuridium subulatum saviäimäsammal 406 DD (Hedw.) Rabenh. sylmossa • • - • • • ------Pleurozium schreberi seinäsammal 407 LC (Willd. ex Brid.) Mitt. väggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • peltohiekkasammal 408 Pogonatum aloides (Hedw.) P.Beauv. NT sydlig grävlingmossa • • • ------Pogonatum dentatum pohjanhiekkasammal 409 LC (Menzies ex Brid.) Brid. nordlig grävlingmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • pikkuhiekkasammal 410 Pogonatum nanum (Hedw.) P.Beauv. LC liten grävlingmossa • • • • - • ------Pogonatum urnigerum törmähiekkasammal 411 LC (Hedw.) P.Beauv. stor grävlingmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • nuppuvarstasammal 412 Pohlia andalusica (Höhn.) Broth. DD knippekornsnicka • • • • • • • - • • • • - • • • - • • • • paljakkavarstasammal 413 Pohlia andrewsii A.J.Shaw DD tundranicka ------• - - - - - • • rihmavarstasammal 414 Pohlia annotina (Hedw.) Lindb. LC taggkornsnicka • • • • • • • - • • • • - • ------Pohlia atropurpurea kääpiövarstasammal 415 DD (Wahlenb.) H.Lindb. lappnicka - - - - - • ------• - - - • - silmuvarstasammal 416 Pohlia bulbifera (Warnst.) Warnst. LC trubbkornsnicka • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pohlia camptotrachela ituvarstasammal 417 LC (Renauld & Cardot) Broth. småkornsnicka • • • - • - • ------• - - - - hohtovarstasammal 418 Pohlia cruda (Hedw.) Lindb. LC opalmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pahtavarstasammal 419 Pohlia crudoides (Sull. & Lesq.) Broth. DD rörnicka ------• - - • • - • • Pohlia drummondii (Müll.Hal.) pohjanvarstasammal 420 LC A.L.Andrews snönicka - • • - - • - • - - • • - • • • • • • • • pitkävarstasammal 421 Pohlia elongata Hedw. DD svannicka • ------• - - • • lumivarstasammal 422 Pohlia erecta Lindb. DD rak nicka ------• - vuorivarstasammal 423 Pohlia filum (Schimp.) Mårtensson LC storkornsnicka - - • - • - - • - • • - • • • • • • - • • pikkuvarstasammal 424 Pohlia lescuriana (Sull.) Ochi LC klotknölsnicka • • • - • • - - • - • • • • • • • • - • • isovarstasammal 425 Pohlia longicolla (Hedw.) Lindb. LC långhalsnicka ------• • • • • • • • Pohlia ludwigii tunturivarstasammal 426 DD (Spreng. ex Schwägr.) Broth. fjällbäcksnicka ------• • rusovarstasammal 427 Pohlia melanodon (Brid.) A.J.Shaw DD fagernicka • • - - - • - - • ------nuokkuvarstasammal 428 Pohlia nutans (Hedw.) Lindb. LC nickmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pohlia obtusifolia lapinvarstasammal 429 LC (Vill. ex Brid.) L.F.Koch trubbnicka ------• • • • • Pohlia proligera törmävarstasammal 430 LC (Kindb.) Lindb. ex Broth. luddnicka • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 325 LIITE 1/1/18 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Pohlia sphagnicola rahkavarstasammal 431 DD (Bruch & Schimp.) Broth. myrnicka • ------Pohlia wahlenbergii hetevarstasammal 432 LC (F.Weber & D.Mohr) A.L.Andrews bäcknicka • • • • - • • • • • • • - • • • • • • • • Polytrichastrum alpinum vuorikarhunsammal 433 LC (Hedw.) G.L.Sm. (incl. P. norwegicum) nordlig björnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Polytrichastrum formosum lehtokarhunsammal 434 LC (Hedw.) G.L.Sm. skogsbjörnmossa • • • • • • • • • • • • • • - • - - - - - Polytrichastrum longisetum kytökarhunsammal 435 LC (Sw. ex Brid.) G.L.Sm. kärrbjörnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Polytrichastrum pallidisetum etelänkarhunsammal 436 DD (Funck) G.L.Sm. taigabjörnmossa - - - - - • - - - - - • ------Polytrichastrum sexangulare tunturikarhunsammal 437 LC (Brid.) G.L.Sm. jökelbjörnmossa ------• - • • korpikarhunsammal 438 Polytrichum commune Hedw. LC stor björnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • lapinkarhunsammal 439 Polytrichum hyperboreum R.Br. LC hedbjörnmossa - - • - - • ------• - • • rantakarhunsammal 440 Polytrichum jensenii I.Hagen LC strandbjörnmossa • • - - • • - - • • - - • • • • • • • • • kangaskarhunsammal 441 Polytrichum juniperinum Hedw. LC enbjörnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • karvakarhunsammal 442 Polytrichum piliferum Hedw. LC hårbjörnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Polytrichum strictum rämekarhunsammal 443 LC Menzies ex Brid. myrbjörnmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • luhtakarhunsammal 444 Polytrichum swartzii Hartm. LC pälsbjörnmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Polytrichum uliginosum notkokarhunsammal 445 DD (Wallr.) Schriebl sumpbjörnmossa - • • - - - - - • ------Pseudephemerum nitidum orvonsammal 446 LC (Hedw.) Loeske åkerdagmossa • • • • • • - - • • ------Pseudobryum cinclidioides kiiltolehväsammal 447 LC (Huebener) T.J.Kop. källpraktmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pseudocalliergon angustifolium pohjanjalosammal 448 VU Hedenäs snögulmossa ------• • • • • - Pseudocalliergon lycopodioides kalkkijalosammal 449 VU (Brid.) Hedenäs grov gulmossa • • - - † ------† - - • • • • • • - Pseudocalliergon trifarium matosammal 450 LC (F.Weber & D.Mohr) Loeske maskgulmossa • • • - • • - - - • • • • • • • • • • • • Pseudocalliergon turgescens lännenjalosammal 451 EN (T.Jensen) Loeske korvgulmossa † ------• - Pseudoleskea incurvata kivikoukerosammal 452 NT (Hedw.) Loeske (Lescuraea incurvata) blek bågmossa • - - - - • - - - • - - - • - • • • - • • Pseudoleskea patens (Lindb.) Kindb. etelänkoukerosammal 453 RE (Lescuraea patens) raspbågmossa † ------Pseudoleskea radicosa pohjankoukerosammal 454 (Mitt.) Macoun & Kindb. LC styv bågmossa • - - - - • • - • • • • • • • • • • • • • (Lescuraea radicosa) Pseudoleskeella nervosa vemmelvaskisammal 455 LC (Brid.) Nyholm spetsig dvärgbågmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pseudoleskeella papillosa pohjanvaskisammal 456 NT (Lindb.) Kindb. raspdvärgbågmossa - - - - • - • - - • • • - • • • • • • • • Pseudoleskeella rupestris idänvaskisammal 457 DD (Berggr.) Hedenäs & L.Söderstr. blek dvärgbågmossa ------• - - • • Pseudoleskeella tectorum kalliovaskisammal 458 LC (Funck ex Brid.) Kindb. ex Broth. nordlig dvärgbågmossa - • ------• - • - - • • • • • Pseudoscleropodium purum lammassammal 459 NT (Hedw.) M.Fleisch. pösmossa • - • - - • ------

326 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/19 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Pseudotaxiphyllum elegans kolokiiltosammal 460 LC (Brid.) Z.Iwats. platt skimmermossa • • • • • • • • • • • • • • - • • • - - - Psilopilum cavifolium lapinlipposammal 461 EN (Wilson) I.Hagen liten järvmossa ------• Psilopilum laevigatum rantalipposammal 462 VU (Wahlenb.) Lindb. stor järvmossa ------† † † - • • nuorasammal 463 Pterigynandrum filiforme Hedw. LC repmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pterygoneurum ovatum pyrstösammal 464 NE (Hedw.) Dixon stjärtmossa - • ------Ptilium crista-castrensis sulkasammal 465 LC (Hedw.) De Not. kammossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Ptychodium plicatum tunturikoukerosammal 466 (Schleich. ex F.Weber & D.Mohr) EN strimbågmossa ------• - Schimp. (Lescuraea plicata) kujasammal 467 Pylaisia polyantha (Hedw.) Schimp. LC aspmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • nelikolkkasammal 468 Pyramidula tetragona (Brid.) Brid. RE pyramidmossa † † ------Racomitrium aciculare purotierasammal 469 LC (Hedw.) Brid. bäckraggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • • Racomitrium affine lenkotierasammal 470 LC (F.Weber & D.Mohr) Lindb. liten bergraggmossa • • • • • • - • • ------Racomitrium aquaticum tihkutierasammal 471 LC (Brid. ex Schrad.) Brid. sipperraggmossa • • • • • • • • • ------Racomitrium canescens hietikkotierasammal 472 LC (Hedw.) Brid. sandraggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Racomitrium elongatum rannikkotierasammal 473 LC Ehrh. ex Frisvoll spärraggmossa • • • • ------somertierasammal 474 Racomitrium ericoides (Brid.) Brid. LC fjäderraggmossa ------• • Racomitrium fasciculare kimpputierasammal 475 LC (Hedw.) Brid. gulgrön raggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Racomitrium heterostichum silotierasammal 476 LC (Hedw.) Brid. bergraggmossa • • • • • • • • • • • • • ------Racomitrium lanuginosum kalliotierasammal 477 LC (Hedw.) Brid. grå raggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Racomitrium macounii Kindb. lapintierasammal 478 DD subsp. alpinum (E.Lawton) Frisvoll fjällraggmossa ------• - - Racomitrium microcarpon kivitierasammal 479 LC (Hedw.) Brid. nordlig raggmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Racomitrium sudeticum tunturitierasammal 480 LC (Funck) Bruch & Schimp. svart raggmossa • • • • • • • - • • - • - • • • • • • • • Rhabdoweisia crispata kolokärpänsammal 481 EN (Dicks.) Lindb. tandad knottmossa • • - - • • - - - - • - • • † ------Rhabdoweisia fugax kalliokärpänsammal 482 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. liten knottmossa • • - - • • • • • • • • - • - • • • • • • Rhizomnium andrewsianum napalehväsammal 483 CR (Steere) T.J.Kop. polarrundmossa ------† - - • - kuusamonlehväsammal 484 Rhizomnium gracile T.J.Kop. VU liten filtrundmossa ------• - - - - Rhizomnium magnifolium lähdelehväsammal 485 LC (Horik.) T.J.Kop. stor rundmossa - • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Rhizomnium pseudopunctatum lettolehväsammal 486 LC (Bruch & Schimp.) T.J.Kop. filtrundmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Rhizomnium punctatum kilpilehväsammal 487 LC (Hedw.) T.J.Kop. bäckrundmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Rhodobryum ontariense kalkkiruusukesammal 488 EN (Kindb.) Kindb. kalkrosmossa - • ------

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 327 LIITE 1/1/20 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Rhodobryum roseum lehtoruusukesammal 489 LC (Hedw.) Limpr. rosmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Rhytidiadelphus loreus lännenliekosammal 490 LC (Hedw.) Warnst. västlig hakmossa • • • - - • ------• - Rhytidiadelphus squarrosus niittyliekosammal 491 LC (Hedw.) Warnst. gräshakmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - - - - Rhytidiadelphus subpinnatus korpiliekosammal 492 LC (Lindb.) T.J.Kop. skogshakmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Rhytidiadelphus triquetrus metsäliekosammal 493 LC (Hedw.) Warnst. kransmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • poimusammal 494 Rhytidium rugosum (Hedw.) Kindb. LC ruggmossa - - - - - • • - - - - • - - - - • - - • • Saelania glaucescens härmäsammal 495 LC (Hedw.) Broth. blådaggsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sanionia georgicouncinata tunturikamppisammal 496 LC (Müll.Hal.) Ochyra & Hedenäs (S. nivalis) snöcirkelmossa ------• - • - Sanionia orthothecioides rantakamppisammal 497 LC (Lindb.) Loeske kustcirkelmossa - - • • - - - - • - - - • - • ------metsäkamppisammal 498 Sanionia uncinata (Hedw.) Loeske LC cirkelmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • koskipaasisammal 499 Schistidium agassizii Sull. & Lesq. LC älvblommossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Schistidium apocarpum rauniopaasisammal 500 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. strålblommossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pohjanpaasisammal 501 Schistidium boreale Poelt LC brun blommossa • • ------• • • • • • • • • - pulmapaasisammal 502 Schistidium confusum H.H.Blom LC sydlig blommossa • • • - - - - - • ------etelänpaasisammal 503 Schistidium crassipilum H.H.Blom DD murblommossa • • • ------rosopaasisammal 504 Schistidium crenatum H.H.Blom LC sipperblommossa ------• • • • • - - - • Schistidium dupretii paahdepaasisammal 505 LC (Thér.) W.A.Weber småblommossa - - • - - • ------• • • • • - - • - siropaasisammal 506 Schistidium elegantulum H.H.Blom DD fagerblommossa - • ------Schistidium flexipile mutkapaasisammal 507 LC (Lindb. ex Broth.) G.Roth knoppblommossa ------• • - - - - - paljakkapaasisammal 508 Schistidium frigidum H.H.Blom LC repblommossa ------• • - • • • • • ruijanpaasisammal 509 Schistidium frisvollianum H.H.Blom LC vårtblommossa ------• • • • • - • - Schistidium lancifolium peitsipaasisammal 510 LC (Kindb.) H.H.Blom vridblommossa - - • - - • • - • - • • • • • • - - - - - Schistidium maritimum meripaasisammal 511 LC (Sm. ex R.Scott) Bruch & Schimp. saltblommossa • • • • • - - - • - - - • ------nystypaasisammal 512 Schistidium papillosum Culm. LC röd blommossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Schistidium platyphyllum virtapaasisammal 513 DD (Mitt.) H.Perss. strandblommossa ------• - - • - - • - piekananpaasisammal 514 Schistidium poeltii H.H.Blom DD hedblommossa ------• - somapaasisammal 515 Schistidium pulchrum H.H.Blom LC glansblommossa - - - • • • - - - • - • - • • • • - • • • kierrepaasisammal 516 Schistidium recurvum H.H.Blom DD klippblommossa ------• • puropaasisammal 517 Schistidium rivulare (Brid.) Podp. LC bäckblommossa - • • • • • • - • • • • • • • • • • • • •

328 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/21 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Schistidium robustum huuhkajanpaasisammal 518 LC (Nees & Hornsch.) H.H.Blom hårblommossa - • • ------• - - - - • - - • - vuoripaasisammal 519 Schistidium scandicum H.H.Blom DD nordisk blommossa ------• • ------kurkkiopaasisammal 520 Schistidium sordidum I.Hagen DD trubblommossa ------• • pikkupaasisammal 521 Schistidium submuticum H.H.Blom LC kalkblommossa - • • • • • • - • ------• • • • - Schistidium tenerum lapinpaasisammal 522 NT (J.E.Zetterst.) Nyholm trådblommossa ------• - mustapaasisammal 523 Schistidium trichodon (Brid.) Poelt LC svart blommossa - • ------• • • • • • - - • - Schistidium umbrosum varjopaasisammal 524 DD (J.E.Zetterst.) H.H.Blom skuggblommossa ------• • suonipaasisammal 525 Schistidium venetum H.H.Blom DD fjällblommossa ------• - Schistostega pennata aarnisammal 526 LC (Hedw.) F.Weber & D.Mohr lysmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - Sciuro-hypnum glaciale tunturisuikerosammal 527 (Schimp.) Ignatov & Huttunen LC snögräsmossa ------• • - • - (Brachythecium glaciale) Sciuro-hypnum latifolium sopulinsuikerosammal 528 (Kindb.) Ignatov & Huttunen NT bandgräsmossa ------• - - • • • • - (Brachythecium latifolium) Sciuro-hypnum oedipodium metsäsuikerosammal 529 (Mitt.) Ignatov & Huttunen LC spretgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - (Brachythecium oedipodium) Sciuro-hypnum plumosum rantasuikerosammal 530 (Hedw.) Ignatov & Huttunen LC bäckgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (Brachythecium plumosum) Sciuro-hypnum populeum haapasuikerosammal 531 (Hedw.) Ignatov & Huttunen LC parkgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - • - - (Brachythecium populeum) Sciuro-hypnum reflexum koukkusuikerosammal 532 (Starke) Ignatov & Huttunen LC späd gräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (Brachythecium reflexum) Sciuro-hypnum starkei kantosuikerosammal 533 (Brid.) Ignatov & Huttunen LC spärrgräsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (Brachythecium starkei) Scorpidium cossonii lettosirppisammal 534 LC (Schimp.) Hedenäs späd skorpionmossa • • • • • • • - - • • • • • • • • • • • • Scorpidium revolvens rimpisirppisammal 535 LC (Sw. ex anon.) Rubers röd skorpionmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Scorpidium scorpioides lettolierosammal 536 LC (Hedw.) Limpr. korvskorpionmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kaitahitusammal 537 Seligeria brevifolia (Lindb.) Lindb. VU tanddvärgmossa ------• • - - - - Seligeria calcarea kalkkihitusammal 538 CR (Hedw.) Bruch & Schimp. mörk dvärgmossa ------• - - - - kaarihitusammal 539 Seligeria campylopoda Kindb. VU krokdvärgmossa ------• - • - • • - - • - idänhitusammal 540 Seligeria diversifolia Lindb. LC tråddvärgmossa ------• - • • • • • • • - sahahitusammal 541 Seligeria donniana (Sm.) Müll.Hal. NT kalkdvärgmossa - • ------• - - - - • • - • - Seligeria pusilla karstahitusammal 542 EN (Hedw.) Bruch & Schimp. krusdvärgmossa ------• - - - - Seligeria recurvata etelänhitusammal 543 RE (Hedw.) Bruch & Schimp. bågdvärgmossa † ------

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 329 LIITE 1/1/22 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL piilohitusammal 544 Seligeria subimmersa Lindb. NT nordisk dvärgmossa ------• - - - - rivihitusammal 545 Seligeria tristichoides Kindb. VU kantdvärgmossa ------• - - - - rannikkorahkasammal 546 Sphagnum affine Renauld & Cardot VU mellanvitmossa • • • - • ------Sphagnum angustifolium rämerahkasammal 547 LC (C.E.O.Jensen ex Russow) C.E.O.Jensen klubbvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sphagnum annulatum rimpirahkasammal 548 LC H.Lindb. ex Warnst. krusvitmossa - • • - • • - - • - • - - • - - • - - - - kuultorahkasammal 549 Sphagnum aongstroemii C.Hartm. LC blek vitmossa - - - • • • - - • • • • • • • • • • • • • Sphagnum auriculatum Schimp. rantarahkasammal 550 LC (S. denticulatum) hornvitmossa • • • • - • • - • ------Sphagnum balticum (Russow) silmäkerahkasammal 551 LC C.E.O.Jensen flaggvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Sphagnum capillifolium kangasrahkasammal 552 LC (Ehrh.) Hedw. tallvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • vaalearahkasammal 553 Sphagnum centrale C.E.O.Jensen LC krattvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • paakkurahkasammal 554 Sphagnum compactum Lam. & DC. LC tät vitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • käyrälehtirahkasammal 555 Sphagnum contortum Schultz NT lockvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • - - Sphagnum cuspidatum kuljurahkasammal 556 LC Ehrh. ex Hoffm. (incl. S. viride) flytvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • ------Sphagnum fallax sararahkasammal 557 (H.Klinggr.) H.Klinggr. LC uddvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (incl. S. brevifolium & S. isoviitae) viitarahkasammal 558 Sphagnum fimbriatum Wilson LC fransvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • sirorahkasammal 559 Sphagnum flexuosum Dozy & Molk. LC källvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - • • - Sphagnum fuscum ruskorahkasammal 560 LC (Schimp.) H.Klinggr. rostvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • korpirahkasammal 561 Sphagnum girgensohnii Russow LC granvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • luhtarahkasammal 562 Sphagnum inundatum Russow NT grodvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • • - - - - - pohjanrimpirahkasammal 563 Sphagnum jensenii H.Lindb. LC piskvitmossa - • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • aaparahkasammal 564 Sphagnum lindbergii Schimp. LC björnvitmossa - • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • punarahkasammal 565 Sphagnum magellanicum Brid. LC praktvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sphagnum majus vajorahkasammal 566 LC (Russow) C.E.O.Jensen rufsvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • nummirahkasammal 567 Sphagnum molle Sull. VU hedvitmossa - - • - • - - - • • - • - - • ------kuovinrahkasammal 568 Sphagnum obtusum Warnst. LC trubbvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • • etelänrahkasammal 569 Sphagnum palustre L. LC sumpvitmossa • • • - • • ------• - • ------kalvakkarahkasammal 570 Sphagnum papillosum Lindb. LC sotvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sphagnum platyphyllum lamparerahkasammal 571 LC (Lindb. ex Braithw.) Warnst. skedvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sphagnum pulchrum kurjenrahkasammal 572 LC (Lindb. ex Braithw.) Warnst. drågvitmossa - • • • • • • - • • • • • • • • • - - • -

330 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/23 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Sphagnum quinquefarium särmärahkasammal 573 LC (Braithw.) Warnst. kantvitmossa • • • • • • • • • • • • • • ------haprarahkasammal 574 Sphagnum riparium Ångstr. LC klyvbladsvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • rusorahkasammal 575 Sphagnum rubellum Wilson LC rubinvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • - • - - - - varvikkorahkasammal 576 Sphagnum russowii Warnst. LC brokvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • okarahkasammal 577 Sphagnum squarrosum Crome LC spärrvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pohjanrahkasammal 578 Sphagnum subfulvum Sjörs LC brun glansvitmossa - • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • Sphagnum subnitens kirjorahkasammal 579 NT Russow & Warnst. röd glansvitmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • - - - keräpäärahkasammal 580 Sphagnum subsecundum Nees LC krokvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Sphagnum tenellum hentorahkasammal 581 LC (Brid.) Pers. ex Brid. ullvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • - lettorahkasammal 582 Sphagnum teres (Schimp.) Ångstr. LC knoppvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • heterahkasammal 583 Sphagnum warnstorfii Russow LC purpurvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pallopäärahkasammal 584 Sphagnum wulfianum Girg. LC bollvitmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • päärynäsompasammal 585 Splachnum ampullaceum Hedw. LC komossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • keltasompasammal 586 Splachnum luteum Hedw. LC gul parasollmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Splachnum melanocaulon pohjansompasammal 587 VU (Wahlenb.) Schwägr. liten parasollmossa ------• - • • • † - - • punasompasammal 588 Splachnum rubrum Hedw. LC röd parasollmossa - • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • jouhisompasammal 589 Splachnum sphaericum Hedw. LC långskaftad komossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • pallosompasammal 590 Splachnum vasculosum Hedw. LC blodröd komossa • • • - • • - • • • • • • • • • • • • • • Stegonia latifolia keräsammal 591 VU (Schwägr.) Venturi ex Broth. lökmossa ------• - Straminergon stramineum kalvaskuirisammal 592 LC (Dicks. ex Brid.) Hedenäs blek skedmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • lapinpartasammal 593 Syntrichia norvegica F.Weber LC fjällskruvmossa ------• • - • • • • - Syntrichia ruralis ketopartasammal 594 LC (Hedw.) F.Weber & D.Mohr takmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Taxiphyllum wissgrillii kimmelsammal 595 LC (Garov.) Wijk & Margad. kalksidenmossa - • • - • • • - - - • • - • • • • - - - - Tayloria froelichiana paljakkamarrassammal 596 VU (Hedw.) Mitt. ex Broth. fjälltrumpetmossa ------• - lettomarrassammal 597 Tayloria lingulata (Dicks.) Lindb. LC kärrtrumpetmossa ------• • • • • • • • • • Tayloria splachnoides lapinmarrassammal 598 EN (Schleich. ex Schwägr.) Hook. sätertrumpetmossa ------• haisumarrassammal 599 Tayloria tenuis (Dicks.) Schimp. NT liten trumpetmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - lahosammal 600 Tetraphis pellucida Hedw. LC fyrtandsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Tetraplodon angustatus poronraatosammal 601 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. tandad lämmelmossa - • • - • • • - • • • • • • • • • • • • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 331 LIITE 1/1/24 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Tetraplodon mnioides jänönraatosammal 602 LC (Hedw.) Bruch & Schimp. lämmelmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • tunturiraatosammal 603 Tetraplodon pallidus I.Hagen LC gul lämmelmossa ------• • Tetraplodon paradoxus naparaatosammal 604 DD (R.Br.) I.Hagen klubblämmelmossa ------• - Tetrodontium ovatum loukkosammal 605 NT (Funck) Schwägr. (incl. T. repandum) knappnålsmossa - - - - - • - - - - • • - - - - • - - • • Thamnobryum alopecurum luutasammal 606 LC (Hedw.) Gangulee rävsvansmossa • • • ------sirohavusammal 607 Thuidium assimile (Mitt.) A.Jaeger LC backtujamossa • • • • • • • - - • • • - • ------Thuidium delicatulum etelänhavusammal 608 LC (Hedw.) Schimp. skuggtujamossa • • • • • • • ------Thuidium recognitum niittyhavusammal 609 LC (Hedw.) Lindb. kalktujamossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Thuidium tamariscinum lehtohavusammal 610 LC (Hedw.) Schimp. stor tujamossa • • • - • • • - • - - • ------isotuppisammal 611 Timmia austriaca Hedw. LC skogstimmia • • • • • • • - - • • • • • • • • • • • • tunturituppisammal 612 Timmia bavarica Hessl. VU fjälltimmia ------• • - - • - tupsutuppisammal 613 Timmia comata Lindb. & Arnell NT uddtimmia ------• - - • - puistotuppisammal 614 Timmia megapolitana Hedw. RE parktimmia - † † ------lapintuppisammal 615 Timmia norvegica J.E.Zetterst. EN norsk timmia ------• - Tomentypnum nitens (Hedw.) kultasammal 616 LC Loeske gyllenmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Tortella fragilis (Hook. & Wilson) haprakiertosammal 617 LC Limpr. skör kalkmossa • • • - - • • - - • • • - • • • • • • • • etelänkiertosammal 618 Tortella inclinata (R.Hedw.) Limpr. NT kortbladig kalkmossa • • • - - - • - - - - • ------kalkkikiertosammal 619 Tortella tortuosa (Hedw.) Limpr. LC kruskalkmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • nuokkulapiosammal 620 Tortula cernua (Huebener) Lindb. EN bågtuss - - - • ------• ------Tortula hoppeana (Schultz) Ochyra tunturilapiosammal 621 LC (T. eucalyptrata) fjälltuss ------• - • • • • peltolapiosammal 622 Tortula modica R.H.Zander DD ängstuss • • • ------kalkkilapiosammal 623 Tortula mucronifolia Schwägr. EN torntuss - • ------• - - • - muurilapiosammal 624 Tortula muralis Hedw. LC murtuss • • • - • • ------• ------etelänlapiosammal 625 Tortula subulata Hedw. LC jordtuss • • • ------alppilapiosammal 626 Tortula systylia (Schimp.) Lindb. CR lapptuss ------• - savikkolapiosammal 627 Tortula truncata (Hedw.) Mitt. LC åkertuss • • • • • • • • - • • • • • • ------Trematodon ambiguus rutakaulasammal 628 LC (Hedw.) Hornsch. tranmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - • tunturikaulasammal 629 Trematodon brevicollis Hornsch. CR fjälltranmossa ------• - Trematodon laetevirens oikokaulasammal 630 VU Hakelier & J.-P.Frahm rak tranmossa ------• -

332 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/25 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Trichodon cylindricus törrökarvasammal 631 (Hedw.) Schimp. LC gul grusmossa • • • • • • • - - • • • - • • • • • • • • (Ditrichum cylindricum) Ulota crispa (Hedw.) Brid. tammitakkusammal 633 LC (incl. U. bruchii) krushättemossa • • • - - • ------• ------pohjantakkusammal 634 Ulota curvifolia (Wahlenb.) Lilj. LC nordlig ulota • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Ulota drummondii uurretakkusammal 635 RE (Hook. & Grev.) Brid. vittandad ulota † ------kalliotakkusammal 636 Ulota hutchinsiae (Sm.) Hammar LC stenulota • • • • • • - - • • • • ------rannikkotakkusammal 637 Ulota phyllantha Brid. LC saltulota • • • ------Warnstorfia exannulata hetesirppisammal 638 LC (Schimp.) Loeske kärrkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • nevasirppisammal 639 Warnstorfia fluitans (Hedw.) Loeske LC vattenkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Warnstorfia procera aapasirppisammal 640 LC (Renauld & Arnell) Tuom. purpurkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Warnstorfia pseudostraminea tylppäsirppisammal 641 LC (Müll.Hal.) Tuom. & T.J.Kop. trådkrokmossa - • - • - • - - • - - • • • • • - - - • - Warnstorfia sarmentosa punasirppisammal 642 LC (Wahlenb.) Hedenäs blodkrokmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • Warnstorfia trichophylla lampisirppisammal 643 LC (Warnst.) Tuom. & T.J.Kop. penselkrokmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Warnstorfia tundrae pohjansirppisammal 644 LC (Arnell) Loeske nordlig krokmossa • • • • • • • • - - • • • • • • • • • • • Weissia brachycarpa törmäsykerösammal 645 NT (Nees & Hornsch.) Jur. hinnkrusmossa • • • ------ojasykerösammal 646 Weissia controversa Hedw. LC jordkrusmossa • • • • • • - - - - - • - • - - • - - - - umpisykerösammal 647 Weissia longifolia Mitt. DD citronkrusmossa • • ------Weissia squarrosa törrösykerösammal 648 RE (Nees & Hornsch.) Müll.Hal. spärrkrusmossa † ------Zygodon conoideus etelänuurresammal 649 EN (Dicks.) Hook. & Taylor atlantärgmossa † • ------• • - • • • - - - - - Zygodon rupestris kalliouurresammal 650 LC Schimp. ex Lorentz stor ärgmossa • • • • - • • - - • • • - • • • • - - • - viheruurresammal 651 Zygodon viridissimus (Dicks.) Brid. VU liten ärgmossa • • ------• - • - - • - - - -

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 333 LIITE 1/1/26

Sarvi- ja maksasammalten • Lajista on havainto/havaintoja maakunnasta levinneisyys eliömaakunnissa † Uhanalainen laji on hävinnyt maakunnasta - Lajista ei ole havaintoja maakunnasta █ Hävinnyt tai uhanalainen laji A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL

SARVISAMMALET – ANTHOCEROPHYTA sarvisammal 1 Anthoceros agrestis Paton LC svart nålfruktsmossa • • • - • • • - - • • • ------Phaeoceros carolinianus puikkosammal 2 RE (Michx.) Prosk. gul nålfruktsmossa - - † ------MAKSASAMMALET – MARCHANTIOPHYTA Anastrophyllum cavifolium tunturiraippasammal 3 VU (H.Buch & S.W.Arnell) Lammes fjälltrappmossa ------• - • • • Anastrophyllum hellerianum kantoraippasammal 4 NT (Nees ex Lindenb.) R.M.Schust. vedtrappmossa • • • • • • • - - • • • • • • • • • • - • Anastrophyllum michauxii etelänraippasammal 5 VU (F.Weber) H.Buch skogstrappmossa • • • • • • • - - • • • - • ------Anastrophyllum minutum pikkuraippasammal 6 LC (Schrad.) R.M.Schust. liten trappmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Anastrophyllum saxicola isoraippasammal 7 LC (Schrad.) R.M.Schust. blocktrappmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Anastrophyllum sphenoloboides kururaippasammal 8 EN R.M.Schust. myrtrappmossa ------• - - - • isonauhasammal 9 Aneura maxima (Schiffn.) Steph. DD stor fetbålmossa - - • ------lettonauhasammal 10 Aneura pinguis (L.) Dumort. LC fetbålmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • pohjankuurasammal 11 Anthelia julacea (L.) Dumort. LC stor snömossa ------• • • • • paljakkakuurasammal 12 Anthelia juratzkana (Limpr.) Trevis. LC liten snömossa - • ------• - • - • • • • • • • turjansammal 13 Arnellia fennica (Gottsche) Lindb. VU parbladsmossa ------• - - - • • - • • - kalliovelhonsammal 14 Asterella gracilis (F.Weber) Underw. LC liten skägglungmossa • • • • • • • - • • • • - • - - • - - • - Asterella lindenbergiana tunturivelhonsammal 15 VU (Corda ex Nees) Arnell stor skägglungmossa ------• - peikonsammal 16 Athalamia hyalina (Sommerf.) S.Hatt. NT navelmossa - • ------• - - • • Barbilophozia atlantica lännenpykäsammal 17 LC (Kaal.) Müll.Frib. västlig lummermossa • • • - - • - - - • - • • • • • • • • • • Barbilophozia attenuata kantopykäsammal 18 LC (Mart.) Loeske pigglummermossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Barbilophozia barbata metsäpykäsammal 19 LC (Schmidel ex Schreb.) Loeske lundlummermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Barbilophozia binsteadii suopykäsammal 20 LC (Kaal.) Loeske kärrlummermossa ------• • • • • • Barbilophozia floerkei pohjanpykäsammal 21 LC (F.Weber & D.Mohr) Loeske hedlummermossa • • • ------• • • - • • • • • • • • Barbilophozia hatcheri kivipykäsammal 22 LC (A.Evans) Loeske stenlummermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

334 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/27 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Barbilophozia kunzeana aapapykäsammal 23 LC (Huebener) Müll. Frib. myrlummermossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Barbilophozia lycopodioides vaarapykäsammal 24 LC (Wallr.) Loeske skogslummermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Barbilophozia quadriloba lapinpykäsammal 25 LC (Lindb.) Loeske mörk lummermossa ------• - - - • • • • • • • • Barbilophozia rubescens tunturipykäsammal 26 (R.M.Schust. & Damsh.) Kartt. & L. DD röd lummermossa ------• • Söderstr. Bazzania tricrenata pikkusahasammal 27 NT (Wahlenb.) Lindb. liten revmossa - • • • - • - - - - • • - • • • • - - • - isosahasammal 28 Bazzania trilobata (L.) Gray LC stor revmossa • • • • • • • - • • • • • • - - • - • - - röyhelösammal 29 Blasia pusilla L. LC lerbålmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Blepharostoma trichophyllum metsäseittisammal 30 LC subsp. trichophyllum hårfliksmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Blepharostoma trichophyllum pohjanseittisammal 31 (L.) Dumort. subsp. brevirete (Bryhn LC nordlig hårfliksmossa ------• • • • & Kaal.) R.M.Schust. etelänpaanusammal 32 Calypogeia fissa (L.) Raddi DD tandsäckmossa • - - - • • ------• ------korpipaanusammal 33 Calypogeia integristipula Steph. LC skogssäckmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Calypogeia muelleriana loukkopaanusammal 34 LC (Schiffn.) Müll.Frib. sumpsäckmossa • • • • • • • - • • • • - • • • - - • • • Calypogeia neesiana kalvaspaanusammal 35 LC (C.Massal. & Carestia) Müll.Frib. torvsäckmossa • • • • • • • • • • - • • • - • • • • • • Calypogeia sphagnicola rahkapaanusammal 36 LC (Arnell & J.Perss.) Warnst. & Loeske myrsäckmossa • • • - - • • - • • - • • • • • • • • • • Calypogeia suecica (Arnell & kantopaanusammal 37 VU J.Perss.) Müll.Frib. vedsäckmossa † • • - • • • - • • • • • • - • • - - - - notkopihtisammal 38 Cephalozia affinis Lindb. ex Steph. VU skogstrådmossa † • • - - • - - - - - • ------tunturipihtisammal 39 Cephalozia ambigua C.Massal. LC fjälltrådmossa - • - - - • - - - - • • - - • - - - • • • saksipihtisammal 40 Cephalozia bicuspidata (L.) Dumort. LC jordtrådmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Cephalozia catenulata kantopihtisammal 41 CR (Huebener) Lindb. stubbtrådmossa † † † - - • † ------kynsipihtisammal 42 Cephalozia connivens (Dicks.) Lindb. LC franstrådmossa • • • - • • • - • • • • - • - - • • - - - Cephalozia lacinulata etelänpihtisammal 43 RE J.B.Jack ex Spruce nåltrådmossa † † ------hapsipihtisammal 44 Cephalozia leucantha Spruce LC späd trådmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • rämepihtisammal 45 Cephalozia loitlesbergeri Schiffn. LC korsflikig trådmossa • • • - • • • • • • • • • • • • • • • • • Cephalozia lunulifolia rahkapihtisammal 46 LC (Dumort.) Dumort. måntrådmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • hitupihtisammal 47 Cephalozia macounii (Austin) Austin EN vedtrådmossa - † - - - • • - - † • • - • ------pohjanpihtisammal 48 Cephalozia pleniceps (Austin) Lindb. LC trubbtrådmossa • • • • • • • - • • • • - • • • • - - • • Cephaloziella divaricata metsärahtusammal 49 LC (Sm.) Schiffn. mikromossa • • • • • • • • • • - • • • • - • - - • - Cephaloziella elachista etelänrahtusammal 50 DD (J.B.Jack ex Gottsche & Rabenh.) Schiffn. tornmikromossa • • • - - - - • • • • • - - • • - - - - -

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 335 LIITE 1/1/28 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Cephaloziella elegans sirorahtusammal 51 DD (Heeg.) Schiffn. brun mikromossa ------• - • - - - - - • - Cephaloziella hampeana ojarahtusammal 52 LC (Nees) Schiffn. sumpmikromossa • • • - - • • • - • - - - • • - - - - • - Cephaloziella integerrima savikkorahtusammmal 53 DD (Lindb.) Warnst. trubbmikromossa • • ------Cephaloziella massalongi hammasrahtusammal 54 CR (Spruce) Müll.Frib. kopparmikromossa ------• ------Cephaloziella rubella rusorahtusammal 55 LC (Nees) Warnst. röd mikromossa • • • - • - • - • • • • • • • • • • - • • Cephaloziella spinigera rahkarahtusammal 56 LC (Lindb.) Warnst. torvmikromossa • • ------• • - • - - - - • • • • - Cephaloziella stellulifera törmärahtusammal 57 DD (Spruce) Schiffn. lermikromossa ------• ------Cephaloziella varians tummarahtusammal 58 LC (Gottsche) Steph. svart mikromossa • ------• - • • Chiloscyphus polyanthos hetealvesammal 59 LC (L.) Corda (incl. C. pallescens) bäckblekmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Cladopodiella fluitans silmäkerihmasammal 60 LC (Nees) H.Buch torvstolonmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Cladopodiella francisci kääpiörihmasammal 61 LC (Hook.) H.Buch ex Jørg. röd stolonmossa - - • - • • - - - - • • - - - - • - • • • Conocephalum conicum ruutusammal 62 VU (L.) Dumort. (incl. C. salebrosum) slät rutlungmossa - • • • • • - - - • • • - • • • • • • • • piilosammal 63 Cryptothallus mirabilis Malmb. VU huldremossa • • • - • • ------• - - • - - - suonikielisammal 64 Diplophyllum albicans (L.) Dumort. LC nervveckmossa • • • • • • • - - - • - • - - - - • • • • Diplophyllum obtusifolium ojakielisammal 65 LC (Hook.) Dumort. jordveckmossa • • • - • • • - - • - • - • - - - • - - - Diplophyllum taxifolium kalliokielisammal 66 LC (Wahlenb.) Dumort. bergveckmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • saksisammal 67 Douinia ovata (Dicks.) H.Buch CR vaxmossa • • ------Eremonotus myriocarpus pärskesammal 68 VU (Carrington) Pearson forstrådmossa ------• - rantaresusammal 69 Fossombronia foveolata Lindb. LC strandbronia • • • • • • • - • • • • - • • • • - - - - pikkuresusammal 70 Fossombronia incurva Lindb. DD sandbronia - - • ------Fossombronia wondraczekii etelänresusammal 71 LC (Corda) Dumort. ex Lindb. lerbronia • • • • • • • - - • - • ------runkokarvesammal 72 Frullania dilatata (L.) Dumort. LC hjälmfrullania • • • - • • • • ------Frullania fragilifolia haprakarvesammal 73 LC (Taylor) Gottsche et al. späd frullania • • • - • • - - • ------lännenkarvesammal 74 Frullania oakesiana Austin CR värmlandsfrullania ------• ------isokarvesammal 75 Frullania tamarisci (L.) Dumort. LC klippfrullania • • • • - • ------ryytisammal 76 Geocalyx graveolens (Schrad.) Nees LC terpentinmossa • • • - • • • • • • • • - • • • • • • • - Gymnocolea borealis lettoruoppasammal 77 VU (Frisvoll & Moen) R.M.Schust. nordlig päronsvepemossa ------• • - • - - - - nevaruoppasammal 78 Gymnocolea inflata (Huds.) Dumort. LC päronsvepemossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Gymnomitrion apiculatum suippuhopeasammal 79 LC (Schiffn.) Müll.Frib. uddfrostmossa ------• - • •

336 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/29 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Gymnomitrion concinnatum tunturihopeasammal 80 LC (Lightf.) Corda brun frostmossa - • - - - • • - - - • • - • • - • • • • • korallihopeasammal 81 Gymnomitrion corallioides Nees LC vit frostmossa ------• - • - • - - • • • • • etelänhopeasammal 82 Gymnomitrion obtusum Lindb. LC trubbfrostmossa • • • • • • • - • • • • - - • ------teilisammal 83 Haplomitrium hookeri (Sm.) Nees RE kurragömmamossa † - † ------Harpanthus flotovianus purokaltiosammal 84 LC (Nees) Nees stor måntandsmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Harpanthus scutatus korpikaltiosammal 85 VU (F.Weber & D.Mohr) Spruce liten måntandsmossa - • • - - • • - - • - • - - - • - - - - - mäkäränsammal 86 Hygrobiella laxifolia (Hook.) Spruce NT pysslingmossa ------• - - - • • Jamesoniella autumnalis kalliokaulussammal 87 VU (DC.) Steph. höstöronmossa • • • - - • • - • ------Jamesoniella undulifolia etelänkaulussammal 88 CR (Nees) Müll.Frib. kärröronmossa • ------pohjankorvasammal 89 Jungermannia atrovirens Dumort. VU bäckslevmossa - • ------• • - - - - ojakorvasammal 90 Jungermannia caespiticia Lindenb. LC knoppslevmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • - • - - kalkkikorvasammal 91 Jungermannia confertissima Nees CR njurslevmossa ------• - - - - • - - - • Jungermannia exsertifolia Steph. purokorvasammal 92 LC subsp. cordifolia (Dumort.) Vána hjärtslevmossa - - - - - • ------• • • • • • • • savikkokorvasammal 93 Jungermannia gracillima Sm. LC listslevmossa • • • • • • • - • • • • - - • • • - • • - kalvaskorvasammal 94 Jungermannia hyalina Lyell LC strandslevmossa • • • - - • • - - • • • - • • • • • - • • kääpiökorvasammal 95 Jungermannia jenseniana Grolle LC dvärgslevmossa - • - - - - • ------• • - • • • • • kantokorvasammal 96 Jungermannia leiantha Grolle NT rörsvepemossa • • • - • • • • - • • • • • • • • • - - • koskikorvasammal 97 Jungermannia obovata Nees VU äggslevmossa - - - - - • - - - - - • - • • • • • - • • lapinkorvasammal 98 Jungermannia polaris Lindb. LC polarslevmossa ------• - - • - pikkukorvasammal 99 Jungermannia pumila With. LC liten slevmossa - - - - - • • - - • • • - • • • • • • • • rantakorvasammal 100 Jungermannia sphaerocarpa Hook. LC fjällslevmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • viiksisammal 101 Kurzia pauciflora (Dicks.) Grolle LC fingerfliksmossa • • • • • • • - • - - • • • • - • • - • • kääpiöhammassammal 102 Leiocolea badensis (Gottsche) Jørg. VU dvärgflikmossa - • ------• - - - - • † - • - lähdehammassammal 103 Leiocolea bantriensis (Hook.) Jørg. NT källflikmossa ------• - • - • • - - • - kolohammassammal 104 Leiocolea collaris (Nees) Schljakov NT skuggflikmossa ------• - • • - • • - tulvahammassammal 105 Leicolea gillmanii (Austin) A.Evans NT broddflikmossa • • - - - • - - - - - • - • • • • • • • • Leiocolea heterocolpos ituhammassammal 106 LC (Hartm.) H.Buch kalkflikmossa • • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • Leiocolea rutheana lettohammassammal 107 LC (Limpr.) Müll.Frib. praktflikmossa • • - - - • - - - • • • • • • • • • • • - ketjusammal 108 Lejeunea cavifolia (Ehrh.) Lindb. LC blåsfliksmossa • • • • • • • • • • • • - - - - • - - - -

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 337 LIITE 1/1/30 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL haarusammal 109 Lepidozia reptans (L.) Dumort. LC fingermossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Lophocolea bidentata otalimisammal 110 VU (L.) Dumort. var. bidentata blekmossa • • - - • ------Lophocolea bidentata isolimisammal 111 VU var. rivularis (Raddi) Schiffn. blekmossa • • • - - • ------Lophocolea heterophylla laholimisammal 112 LC (Schrad.) Dumort. vedblekmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • - - pikkulimisammal 113 Lophocolea minor Nees LC kornblekmossa • • • - • • • • • • • • • • • • • • • • • Lophozia ascendens pikkulovisammal 114 NT (Warnst.) R.M.Schust. liten hornflikmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • - - Lophozia bicrenata ojalovisammal 115 LC (Schmidel ex Hoffm.) Dumort. sandflikmossa • • • - • • • • • • • • • • • • • • • • - Lophozia capitata rantalovisammal 116 CR (Hook.) Macoun strandflikmossa - - † - - † † - • ------Lophozia ciliata ripsilovisammal 117 DD Damsh., L.Söderstr. & H.Weibull barkflikmossa • • - • • • • - - • - • - • - • • • - • - aapalovisammal 118 Lophozia elongata (Lindb.) Steph. DD kärrflikmossa ------• - hiekkalovisammal 119 Lophozia excisa (Dicks.) Dumort. LC hedflikmossa • • • - - • • - • • • • • • • • • • - • • Lophozia grandiretis karhunlovisammal 120 VU (Lindb. ex Kaal.) Schiffn. purpurflikmossa - • ------• • • • • - • - pörrölovisammal 121 Lophozia incisa (Schrad.) Dumort. LC krusflikmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • rahkalovisammal 122 Lophozia laxa (Lindb.) Grolle NT myrflikmossa • • • - - • - - - • - - - • • • • - - • - törrölovisammal 123 Lophozia longidens (Lindb.) Macoun LC hornflikmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • metsälovisammal 124 Lophozia longiflora (Nees) Schiffn. LC vedflikmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • herttalovisammal 125 Lophozia obtusa (Lindb.) A.Evans LC trubbflikmossa • • • • • • • - - • • • • • • • • • • • - kuultolovisammal 126 Lophozia opacifolia Culm. ex Meyl. LC tjockflikmossa - - • ------• - - • • - • • Lophozia perssonii kalkkilovisammal 127 EN H.Buch & S.W.Arnell uddflikmossa ------• - - - - Lophozia polaris napalovisammal 128 DD (R.M.Schust.) R.M.Schust. & Damsh. polarflikmossa ------• - Lophozia rufescens Schljakov ahmanlovisammal 129 DD (L. sudetica var. anomala) blodflikmossa - • • ------• - - • - Lophozia savicziae Schljakov tunturilovisammal 130 DD (L. silvicola var. grandiretis) fjällflikmossa ------• - Lophozia silvicola korpilovisammal 131 LC (H.Buch) E.W.Jones ex R.M.Schust. skogsflikmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • Lophozia sudetica pohjanlovisammal 132 LC (Nees ex Huebener) Grolle mörk flikmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Lophozia ventricosa kantolovisammal 133 LC (Dicks.) Dumort. jordflikmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kalliolovisammal 134 Lophozia wenzelii (Nees) Steph. LC skedflikmossa • • • - - • • - • • • - • • • - • • • • • Lunularia cruciata ansarisammal 135 NE (L.) Dumort. ex Lindb. månlungmossa - - • ------Mannia fragrans tuoksukäppyräsammal 136 EN (Balb.) Frye & L.Clark doftklotmossa - • - - - • - - - - • • - - - - • - - - - Mannia pilosa karvakäppyräsammal 137 NT (Hornem.) Frye & L.Clark liten klotmossa ------• - - - • • - - • -

338 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/31 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Mannia sibirica idänkäppyräsammal 138 DD (Müll. Frib.) Frye & L.Clark taigaklotmossa - • ------• - - - - Marchantia polymorpha L. tunturikeuhkosammal 139 subsp. montivagans Bischl. & LC fjällungmossa • • • - • • • - - - • • • - • • • • • • • Boisselier (M. alpestris) Marchantia polymorpha rantakeuhkosammal 140 LC subsp. polymorpha (M.aquatica) vattenlungmossa • • • • • • • • • • • • • • • - • - • • • Marchantia polymorpha palokeuhkosammal 141 subsp. ruderalis Bischl. & Boisselier LC lungmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • (M. polymorpha) Marsupella boeckii tunturipussisammal 142 LC (Austin) Lindb. ex Kaal. trådrostmossa ------• • • • Marsupella brevissima paljakkapussisammal 143 LC (Dumort.) Grolle jökelrostmossa ------• • - • - Marsupella condensata lapinpussisammal 144 LC (Ångstr. ex C.Hartm.) Kaal. maskrostmossa ------• • • • Marsupella emarginata puropussisammal 145 (Ehrh.) Dumort. LC vattenrostmossa - • • - • • • - - • • • • • • • • • • • • subsp. aquatica (Lindenb.) Meyl. Marsupella emarginata kalliopussisammal 146 LC subsp. emarginata klipprostmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Marsupella funckii polkupussisammal 147 RE (F.Weber & D.Mohr) Dumort. stigrostmossa † † - - - † - - † ------Marsupella sparsifolia vuoripussisammal 148 VU (Lindb.) Dumort. gles rostmossa • • • • • • • - - • • • • • • • • - • - - Marsupella sphacelata pohjanpussisammal 149 VU (Gieseke ex Lindenb.) Dumort. trubbrostmossa • • • • • • • - • • • - - • • • - • - • • pikkupussisammal 150 Marsupella sprucei (Limpr.) Bernet VU dvärgrostmossa - - - - - • - - - • - • - • - - • • - - - suikalesammal 151 Metzgeria furcata (L.) Dumort. LC bandmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • tunturikehräsammal 152 Moerckia blyttii (Moerch) Brockm. NT fjällmörkia ------• • - Moerckia hibernica etelänkehräsammal 153 VU (Hook.) Gottsche kärrmörkia • • • - - • - - - - • • • • • • • • - • - rahkanäivesammal 154 Mylia anomala (Hook.) Gray LC myrmylia • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • kallionäivesammal 155 Mylia taylorii (Hook.) Gray LC purpurmylia • • • • - • ------• • • • • - tunturisiiransammal 156 Nardia breidleri (Limpr.) Lindb. DD fjällnardia ------• • • savikkosiiransammal 157 Nardia geoscyphus (De Not.) Lindb. LC liten nardia • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • loukkosiiransammal 158 Nardia insecta Lindb. LC fliknardia • • - - - • - - • • - • • • • • • - - • - idänsiiransammal 159 Nardia japonica Steph. DD östlig nardia ------• ------ojasiiransammal 160 Nardia scalaris Gray LC dikesnardia • • • - • • • - - • • • • • • - • - - • • rakkosammal 161 Nowellia curvifolia (Dicks.) Mitt. NT långfliksmossa • • • - - • • ------Odontoschisma denudatum itupyörösammal 162 NT (Mart.) Dumort. kornknutmossa • • • - • • • - • • - • - • ------Odontoschisma elongatum rantapyörösammal 163 LC (Lindb.) A.Evans mörk knutmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • Odontoschisma macounii kalliopyörösammal 164 NT (Austin) Underw. blek knutmossa ------• - - • • liuskalapasammal 165 Pellia endiviifolia (Dicks.) Dumort. NT kragpellia • • • - - • • - - - • - - • - - • - - - -

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 339 LIITE 1/1/32 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Pellia epiphylla (L.) Corda pohjanlapasammal 166 DD subsp. borealis (Lorb.) Messe nordlig pellia • - • ------Pellia epiphylla taskulapasammal 167 LC subsp. epiphylla fickpellia • • • • • • • - • • • • • • • - • • - • - kuppilapasammal 168 Pellia neesiana (Gottsche) Limpr. LC ringpellia • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • jatulinsammal 169 Peltolepis quadrata (Saut.) Müll.Frib. LC blodlungmossa ------• - - • • Plagiochila asplenioides isokastesammal 170 LC (L.) Dumort. praktbräkenmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • - - • - Plagiochila porelloides pikkukastesammal 171 LC (Torrey ex Nees) Lindenb. liten bräkenmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Pleurocladula albescens kirsisammal 172 LC (Hook.) Grolle snötrådmossa ------• • • • • Porella cordaeana kalliopunossammal 173 VU (Huebener) Moore stenporella • • • - • • - - - - • ------• • - runkopunossammal 174 Porella platyphylla (L.) Pfeiff. LC trädporella • • • - • • - - - • • - - - • • • • • - - Prasanthus suecicus kerosammal 175 DD (Gottsche) Lindb. knölfrostmossa ------• - • - hiidensammal 176 Preissia quadrata (Scop.) Nees LC kalklungmossa • • • • - • • • - - • • • • • • • • • • • isokorallisammal 177 Ptilidium ciliare (L.) Hampe LC stor fransmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Ptilidium pulcherrimum sirokorallisammal 178 LC (Weber) Vain. tät fransmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • haapasuomusammal 179 Radula complanata (L.) Dumort. LC samboradula • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Radula lindenbergiana kalliosuomusammal 180 VU Gottsche ex C.Hartm. bäckradula † - - - - • - - - - - • ------lastusammal 181 Reboulia hemisphaerica (L.) Raddi NT glanslungmossa • • • - - • ------Riccardia chamedryfolia luhtaliuskasammal 182 LC (With.) Grolle stor flikbålmossa • • • - • • • - • • - • • • • • • - - • - kouruliuskasammal 183 Riccardia incurvata Lindb. DD rännbålmossa • • • - - • • • ------Riccardia latifrons (Lindb.) Lindb. kantoliuskasammal 184 LC subsp. latifrons handbålmossa • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Riccardia latifrons rantaliuskasammal 185 DD subsp. arctica R.M.Schust. & Damsh. kärrbålmossa ------• ------haaraliuskasammal 186 Riccardia multifida (L.) Gray NT flikbålmossa • • • • - • • - - • • • • ------pikkuliuskasammal 187 Riccardia palmata (Hedw.) Carruth. NT fingerbålmossa • • • - • • • - • • • • • • • • • • - • - Riccia beyrichiana etelänhankasammal 188 VU Hampe ex Lehm. & Lindenb. stor rosettmossa • • - - - • • - - - - • ------peltohankasammal 189 Riccia bifurca Hoffm. VU strandrosettmossa • • ------• ------uurrehankasammal 190 Riccia canaliculata Hoffm. DD ränngaffelmossa - - - - • - - - - - • ------kolohankasammal 191 Riccia cavernosa Hoffm. RE pösgaffelmossa † ------ripsihankasammal 192 Riccia ciliata Hoffm. EN hår-rosettmossa ------• ------kelluhankasammal 193 Riccia fluitans L. LC gaffelmossa - • • • • • • • - - • • ------ojahankasammal 194 Riccia glauca L. LC platt rosettmossa • • • • • • • - - • • • ------

340 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LIITE 1/1/33 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL rutahankasammal 195 Riccia huebeneriana Lindenb. VU röd gaffelmossa † • † ------verkkohankasammal 196 Riccia rhenana Lorb. ex Müll. Frib. NE akvariegaffelmossa - - • • ------ruusukehankasammal 197 Riccia sorocarpa Bisch. LC rosettmossa • • • - • • • • - • • • • - - • - • - • • sorsansammal 198 Ricciocarpos natans (L.) Corda LC vattenstjärna - • • • • • • • • • • • • • • ------pulkkasammal 199 Sauteria alpina (Nees) Nees LC snölungmossa ------• - - • • Scapania aequiloba törrökinnassammal 200 EN (Schwägr.) Dumort. spärrskapania ------• - - - - • - - • - kantokinnassammal 201 Scapania apiculata Spruce EN timmerskapania - • - - † • - - - • • ------Scapania calcicola kalkkikinnassammal 202 NT (Arnell & J.Perss.) Ingham kalkskapania - • ------• • - • • • • - - • - Scapania carinthiaca kourukinnassammal 203 CR J.B.Jack ex Lindb. mikroskapania - † - - - † † ------• - - - - Scapania compacta etelänkinnassammal 204 RE (A.Roth) Dumort. sydlig skapania † ------pahtakinnassammal 205 Scapania crassiretis Bryhn VU knutskapania ------• • - - • • ojakinnassammal 206 Scapania curta (Mart.) Dumort. LC jordskapania • • • • • • • - • • • • • • • • • • - • • Scapania cuspiduligera pärskekinnassammal 207 NT (Nees) Müll.Frib. sotkornsskapania ------• - - • - - • - - • • loukkokinnassammal 208 Scapania gymnostomophila Kaal. LC grottskapania - - - - - • - - - - • • - • • • • - - • • lapinkinnassammal 209 Scapania hyperborea Jørg. LC nordlig skapania ------• • • • • • • • Scapania irrigua (Nees) Nees rantakinnassammal 210 LC subsp. irrigua strandskapania • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Scapania irrigua vuorikinnassammal 211 DD subsp. rufescens (Loeske) R.M.Schust. röd strandskapania ------• - paljakkakinnassammal 212 Scapania kaurinii Ryan NT skedskapania ------• - kielikinnassammal 213 Scapania lingulata H.Buch LC tungskapania • • • • • • • • • • • • - • • • • • - • • suippukinnassammal 214 Scapania mucronata H.Buch LC uddskapania • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • lehtokinnassammal 215 Scapania nemorea (L.) Grolle NT klippskapania • • • • - • • - - - • ------Scapania obcordata herttakinnassammal 216 VU (Berggr.) S.W. Arnell lappskapania ------• - Scapania obscura tummakinnassammal 217 VU (Arnell & C.E.O.Jensen) Schiffn. mörk skapania ------• - Scapania paludicola suokinnassammal 218 LC Loeske & Müll.Frib. kärrskapania • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • • Scapania paludosa hetekinnassammal 219 NT (Müll.Frib.) Müll.Frib. källskapania • - - - • • - - - - - • - • - • • • • • • norokinnassammal 220 Scapania praetervisa Meyl. NT rödkornsskapania ------• - - - - - • - • - Scapania scandica kalliokinnassammal 221 LC (Arnell & H.Buch) Macvicar rubinskapania • • • - • • - • • • - • - • • • • • • • • Scapania spitsbergensis napakinnassammal 222 VU (Lindb.) Müll.Frib. spetsbergsskapania ------• - - • • Scapania subalpina pohjankinnassammal 223 LC (Nees ex Lindenb.) Dumort. älvskapania • • • • • • • - • • • • • • • • • • • • •

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 341 LIITE 1/1/34 A V U EK S t EH ES LK EP PH PS PK KP Kn OP PeP Ks KiL SoL EnL InL Scapania uliginosa tunturikinnassammal 224 NT (Sw. ex Lindenb.) Dumort. purpurskapania - - - - - • - - - • - • - - • • • - • • • polkukinnassammal 225 Scapania umbrosa (Schrad.) Dumort. LC sågskapania • • • • • • • - • • • • • • • • • - • • • purokinnassammal 226 Scapania undulata (L.) Dumort. LC bäckskapania • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Tetralophozia setiformis louhisammal 227 LC (Ehrh.) Schljakov rostlummermossa - • • - • • • - • • • • • • • • • • • • • Trichocolea tomentella harsosammal 228 VU (Ehrh.) Dumort. dunmossa • • • • • • • - • • • • ------Tritomaria exsectiformis polkukämmensammal 229 NT (Breidl.) Schiffn. ex Loeske vedlobmossa • • • - - • - - • • • - • • • - • - - • - pussikämmensammal 230 Tritomaria polita (Nees) Jørg. LC kärrlobmossa ------• • • - • • • • • • • • Tritomaria quinquedentata isokämmensammal 231 LC (Huds.) H.Buch subsp. quinquedentata stor lobmossa • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • Tritomaria quinquedentata lapinkämmensammal 232 LC subsp. turgida (Lindb.) Damsh. nordlig lobmossa ------• • • - • - pikkukämmensammal 233 Tritomaria scitula (Taylor) Jørg. LC fjällobmossa ------• - - - • • • • • •

342 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet LAJIKUVAUSTEN HAKEMISTO – Tieteelliset lajinimet

Amblyodon dealbatus ...... 21 Marsupella sphacelata ...... 160 Anastrophyllum cavifolium...... 22 Marsupella sprucei ...... 161 Anastrophyllum michauxii ...... 24 Meesia hexasticha...... 163 Anastrophyllum sphenoloboides...... 26 Meesia longiseta ...... 164 Anomobryum concinnatum...... 27 Microbryum davallianum var. conicum ...... 166 Anomodon rugelii...... 29 Microbryum davallianum var. davallianum ...... 169 Aongstroemia longipes...... 30 Microbryum floerkeanum ...... 170 Archidium alternifolium ...... 32 Mielichhoferia elongata ...... 171 Arnellia fennica...... 35 Moerckia hibernica ...... 173 Asterella lindenbergiana...... 36 Neckera pennata...... 176 Brachytheciastrum collinum...... 39 Neckera pumila ...... 177 Brachythecium tommasinii...... 40 Orthothecium lapponicum ...... 179 Bryoerythrophyllum ferruginascens ...... 42 Orthothecium rufescens ...... 180 Bryum cryophilum...... 43 Orthotrichum cupulatum ...... 181 Bryum longisetum...... 44 Orthotrichum gymnostomum ...... 183 Bryum marratii ...... 46 Orthotrichum lyellii ...... 184 Bryum neodamense ...... 48 Orthotrichum patens ...... 186 Bryum nitidulum ...... 50 Orthotrichum pellucidum ...... 187 Bryum warneum ...... 52 Orthotrichum stramineum ...... 189 Bryum wrightii ...... 54 Orthotrichum striatum ...... 190 Buxbaumia viridis ...... 56 Orthotrichum urnigerum ...... 192 Calypogeia suecica...... 59 Palustriella commutata ...... 195 Campyliadelphus elodes ...... 60 Phaeoceros carolinianus...... 196 Campylium laxifolium...... 62 Philonotis calcarea...... 198 Cephalozia affinis...... 64 Physcomitrium sphaericum ...... 200 Cephalozia catenulata ...... 65 Plagiobryum demissum ...... 201 Cephalozia lacinulata...... 67 Plagiothecium latebricola ...... 204 Cephalozia macounii...... 68 Plagiothecium platyphyllum ...... 205 Cephaloziella massalongi...... 70 Porella cordaeana...... 207 Conardia compacta ...... 71 Pseudocalliergon angustifolium ...... 209 Conocephalum conicum...... 73 Pseudocalliergon lycopodioides ...... 211 Coscinodon cribrosus ...... 75 Pseudocalliergon turgescens...... 214 Cryptothallus mirabilis ...... 76 Pseudoleskea patens ...... 215 Cynodontium jenneri ...... 78 Psilopilum cavifolium ...... 216 Cyrtomnium hymenophyllum...... 80 Psilopilum laevigatum ...... 218 Dichelyma capillaceum...... 83 Ptychodium plicatum ...... 219 Dicranodontium denudatum...... 85 Pyramidula tetragona ...... 220 Dicranum viride...... 86 Radula lindenbergiana...... 222 Distichium hagenii ...... 88 Rhabdoweisia crispata ...... 225 Douinia ovata ...... 91 Rhizomnium andrewsianum...... 226 Encalypta affinis subsp. macounii...... 93 Rhizomnium gracile...... 228 Encalypta mutica...... 94 Rhodobryum ontariense...... 229 Ephemerum recurvifolium ...... 96 Riccia beyrichiana ...... 231 Ephemerum sessile ...... 97 Riccia bifurca ...... 233 Eremonotus myriocarpus ...... 98 Riccia cavernosa ...... 235 Eurhynchium striatum...... 100 Riccia ciliata ...... 236 Fissidens gracilifolius...... 101 Riccia huebeneriana ...... 237 Frullania oakesiana...... 102 Scapania aequiloba...... 239 Grimmia anodon...... 105 Scapania apiculata...... 240 Grimmia anomala...... 106 Scapania carinthiaca...... 243 Grimmia arenaria ...... 107 Scapania compacta ...... 244 Grimmia donniana...... 109 Scapania crassiretis...... 246 Grimmia fuscolutea ...... 111 Scapania obcordata ...... 248 Grimmia mollis...... 112 Scapania obscura...... 250 Gymnocolea borealis...... 114 Scapania spitsbergensis ...... 251 Gymnostomum calcareum ...... 115 Seligeria brevifolia...... 253 Seligeria calcarea...... 254 Hamatocaulis lapponicus ...... 118 Seligeria campylopoda...... 255 Hamatocaulis vernicosus ...... 119 Seligeria pusilla...... 257 Haplomitrium hookeri...... 121 Seligeria recurvata...... 258 Harpanthus scutatus...... 122 Seligeria tristichoides ...... 260 Herzogiella turfacea ...... 124 Sphagnum affine...... 262 Hygroamblystegium tenax ...... 126 Sphagnum molle ...... 263 Hypnum holmenii ...... 127 Splachnum melanocaulon ...... 265 Isopterygiopsis alpicola...... 129 Stegonia latifolia ...... 267 Jamesoniella autumnalis...... 131 Tayloria froelichiana...... 269 Jamesoniella undulifolia...... 132 Tayloria splachnoides ...... 271 Jungermannia atrovirens...... 133 Timmia bavarica...... 272 Jungermannia confertissima...... 135 Timmia megapolitana...... 274 Jungermannia obovata...... 137 Timmia norvegica...... 276 Tortula cernua...... 277 Kiaeria falcata ...... 141 Tortula mucronifolia ...... 279 Leiocolea badensis ...... 142 Tortula systylia...... 280 Lophocolea bidentata var. bidentata ...... 144 Trematodon brevicollis ...... 281 Lophocolea bidentata var. rivularis...... 146 Trematodon laetevirens ...... 283 Lophozia capitata...... 148 Trichocolea tomentella...... 284 Lophozia grandiretis...... 150 Ulota drummondii ...... 287 Lophozia perssonii...... 151 Weissia squarrosa ...... 288 Mannia fragrans ...... 155 Marsupella funckii ...... 157 Zygodon conoideus...... 290 Marsupella sparsifolia...... 158 Zygodon viridissimus...... 292

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 343 LAJIKUVAUSTEN HAKEMISTO – suomenkieliset lajinimet

Aarnihiippasammal ...... 183 Lusikkahiirensammal ...... 46 Alppilapiosammal ...... 280 Lännenjalosammal ...... 214 Alvaritoukosammal ...... 166 Lännenkarvesammal ...... 102 Etelänhankasammal ...... 231 Lännenriippusammal ...... 177 Etelänhiippasammal ...... 181 Lännentorasammal ...... 78 Etelänhitusammal ...... 258 Naalinsuikerosammal ...... 39 Etelänkaulussammal ...... 132 Napahiirensammal ...... 54 Etelänkehräsammal ...... 173 Napakinnassammal ...... 251 Etelänkinnassammal ...... 244 Napalehväsammal ...... 226 Etelänkoukerosammal ...... 215 Nelikolkkasammal ...... 220 Etelänpihtisammal ...... 67 Notkopihtisammal ...... 64 Etelänraippasammal ...... 24 Nummirahkasammal ...... 263 Etelänruostesammal ...... 29 Nuokkulapiosammal ...... 277 Etelänsuikerosammal ...... 40 Oikokaulasammal ...... 283 Etelänuurresammal ...... 290 Otalimisammal ...... 144 Haapariippusammal ...... 176 Paasihiippasammal ...... 192 Hakahiippasammal ...... 189 Pahtakellosammal ...... 93 Hammasrahtusammal ...... 70 Pahtakinnassammal ...... 246 Harmokivisammal ...... 109 Pahtaseitasammal ...... 201 Harsosammal ...... 284 Paljakkakivisammal ...... 111 Hentosiipisammal ...... 101 Paljakkamarrassammal ...... 269 Herttakinnassammal ...... 248 Pallosuppusammal ...... 200 Hitupihtisammal ...... 68 Peltohankasammal ...... 233 Hitutoukosammal ...... 170 Piilosammal ...... 76 Hiuskoukkusammal ...... 83 Piirtosammal ...... 30 Idänpunatyvisammal ...... 42 Pikkupussisammal ...... 161 Isohiippasammal ...... 184 Pitkäperähiirensammal ...... 44 Isohuurresammal ...... 195 Pohjanjalosammal ...... 209 Isolimisammal ...... 146 Pohjankahtaissammal ...... 88 Isonokkasammal ...... 100 Pohjankellosammal ...... 94 Isonuijasammal ...... 164 Pohjankiiltosammal ...... 129 Itukivisammal ...... 106 Pohjankorvasammal ...... 133 Jouhisammal ...... 85 Pohjannuijasammal ...... 163 Pohjanpussisammal ...... 160 Kaarihitusammal ...... 255 Pohjansompasammal ...... 265 Kaitahitusammal ...... 253 Pohjanväkäsammal ...... 62 Kalkkihitusammal ...... 254 Polkupussisammal ...... 157 Kalkkijalosammal ...... 211 Puikkosammal ...... 196 Kalkkikorvasammal ...... 135 Puistotuppisammal ...... 274 Kalkkilapiosammal ...... 279 Purolaakasammal ...... 205 Kalkkilovisammal ...... 151 Pärskesammal ...... 98 Kalkkilähdesammal ...... 198 Päärynähiirensammal ...... 52 Kalkkimieronsammal ...... 96 Kalkkipahkurasammal ...... 115 Rannikkorahkasammal ...... 262 Kalkkiruusukesammal ...... 229 Rantalipposammal ...... 218 Kalliokaulussammal ...... 131 Rantalovisammal ...... 148 Kalliopunossammal ...... 207 Rantaväkäsammal ...... 60 Kalliosuomusammal ...... 222 Rikkamieronsammal ...... 97 Kantokinnassammal ...... 240 Rikkatoukosammal ...... 169 Kantopaanusammal ...... 59 Ripsihankasammal ...... 236 Kantopihtisammal...... 65 Rivihitusammal ...... 260 Karhunlovisammal ...... 150 Rusopahtasammal ...... 180 Karstahitusammal ...... 257 Rutahankasammal ...... 237 Katkokynsisammal ...... 86 Ruutusammal ...... 73 Kenosammal ...... 21 Saksisammal ...... 91 Kertunhiippasammal ...... 186 Seitahiirensammal ...... 50 Keräsammal ...... 267 Silmuhiirensammal ...... 48 Kiiltosirppisammal ...... 119 Sirkansammal ...... 71 Kiisusammal ...... 171 Sirppiahmansammal ...... 141 Kolohankasammal ...... 235 Suipputammukansammal ...... 126 Kolokärpänsammal ...... 225 Teilisammal ...... 121 Kolusammal ...... 75 Tummakinnassammal ...... 250 Korpihohtosammal ...... 124 Tunturihiippasammal ...... 187 Korpikaltiosammal ...... 122 Tunturikaulasammal ...... 281 Koskikorvasammal ...... 137 Tunturikoukerosammal ...... 219 Kourukinnassammal ...... 243 Tunturilehväsammal ...... 80 Kurkkiosammal ...... 112 Tunturiraippasammal ...... 22 Kururaippasammal ...... 26 Tunturituppisammal ...... 272 Kurusammal ...... 27 Tunturivelhonsammal ...... 36 Kuulasammal ...... 32 Tuoksukäppyräsammal ...... 155 Kuusamonlehväsammal ...... 228 Tupsukivisammal ...... 107 Kyttyräkivisammal ...... 105 Turjansammal ...... 35 Kääpiöhammassammal ...... 142 Törrökinnassammal ...... 239 Lahokaviosammal ...... 56 Törrösykerösammal ...... 288 Lapinlipposammal ...... 216 Uurretakkusammal ...... 287 Lapinmarrassammal ...... 271 Lapinpahtasammal ...... 179 Verihiirensammal ...... 43 Lapinsirppisammal ...... 118 Viheruurresammal ...... 292 Lapintuppisammal ...... 276 Viiruhiippasammal ...... 190 Lepikkolaakasammal ...... 204 Vuomapalmikkosammal ...... 127 Lettoruoppasammal ...... 114 Vuoripussisammal ...... 158

344 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet KUVAILULEHTI

Julkaisija Suomen ympäristökeskus (SYKE) Julkaisuaika Maaliskuu 2009

Tekijä(t) Sanna Laaka-Lindberg, Susanna Anttila ja Kimmo Syrjänen (toim.)

Julkaisun nimi Suomen uhanalaiset sammalet

Julkaisusarjan Ympäristöopas nimi ja numero

Julkaisun teema -

Julkaisun osat/ Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/julkaisut muut saman projektin tuottamat julkaisut

Tiivistelmä Suomen uhanalaiset sammalet -ympäristöopas on syntynyt useiden sammalasiantuntijoiden ja -tutkijoiden yhteistyön tuloksena. Oppaassa esitellään 136 uhanalaista ja 24 maastamme hävinnyttä sammallajia. Oppaassa kerrotaan yksityiskohtaisesti miten lajit voi tunnistaa ja erottaa lähilajeistaan, kuvataan niiden elinympäristöt, levinneisyys, lisääntymisbiologia ja kannankehitys sekä arvioidaan niiden uhanalaisuuden syitä ja suojelutarvetta. Jokaisesta lajista on värikuva ja levinneisyyskartta sekä tiedot sen uhanalaisuudesta muissa Euroopan maissa. Näin perusteellisia lajiesittelyjä ei Suomessa esiintyvistä sammalista ole aiemmin ollut saatavilla.

Kaikkiaan Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Oppaan liitteenä on luettelo kaikista Suomen sammallajeista uhanalaisuusluokkineen ja levinneisyystietoineen.

Asiasanat Sammalet, uhanalaiset lajit, uhanalaiset kasvit, arviointi, luonnon monimuotoisuus, luonnonsuojelu, IUCN

Rahoittaja/ Ympäristöministeriö toimeksiantaja

ISBN (nid.) ISBN (PDF) 978-952-11-3247-6 978-952-11-3248-3

ISSN (pain.) ISSN (verkkoj.) 1238-8602 1796-167X

Sivuja Kieli Luottamuksellisuus Hinta (sis.alv 8 %) 347 Suomi Julkinen 40 €

Julkaisun myynti/ Edita Publishing Oy, PL 780, 00043 EDITA jakaja Asiakaspalvelu: puh. 020 450 05, faksi 020 450 2380 Sähköposti: [email protected] www.edita.fi/netmarket Julkaisun kustantaja Suomen ympäristökeskus (SYKE), PL 140, 00251 HELSINKI Puh. 020 610 123 Sähköposti: [email protected] www.ymparisto.fi/syke Painopaikka ja -aika Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala 2009

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 345 PRESENTATIONSBLAD

Utgivare Finlands miljöcentral (SYKE) Datum Mars 2009

Författare Sanna Laaka-Lindberg, Susanna Anttila och Kimmo Syrjänen (red.)

Publikationens titel Suomen uhanalaiset sammalet (Finlands hotade mossor )

Publikationsserie Miljöhandledning och nummer Publikationens tema -

Publikationens delar/ Publikationerna finns tillgängliga även på Internet: www.ymparisto.fi/publikationer andra publikationer inom samma projekt Sammandrag Boken Finlands hotade mossor har kommit till som ett resultat av ett samarbete mellan många experter på och forskare av mossor. Boken presenterar 136 hotade och 24 försvunna arter i vårt land. Den ger en detaljerad förklaring av hur arterna kan kännas igen och skiljas från närliggande arter. Mossornas livsmiljö, utbredning, förökningsbiologi och stammens utveckling beskrivs och en bedömning görs av orsakerna till rödlistningen och skyddsbehovet. Av varje art ges en färgbild och utbredningskarta samt uppgifter om dess hotstatus i andra europeiska länder. Så grundliga artbeskrivningar av mossarterna i Finland har tidigare inte funnits att tillgå.

Man känner till totalt 884 arter av mossor i Finland. Som bilaga i boken finns en förteckning av Finlands alla mossarter med hotkategori och utbredningsuppgifter.

Nyckelord mossor, hotade arter, hotade växter, uhanalaiset lajit, bedömning, bilogisk mångfald, natruskydd, IUCN

Finansiär/ Miljöministeriet uppdragsgivare ISBN (hft.) ISBN (PDF) 978-952-11-3247-6 978-952-11-3248-3

ISSN (print) ISSN (online) 1238-8602 1796-167X

Sidantal Språk Offentlighet Pris (inneh. moms 8 %) 347 Finska Offentlig 40 €

Beställningar/ Edita Publishing Ab, PB 780, 00043 EDITA distribution Kundtjänst: tfn. +358 20 450 05, fax +358 20 450 2380 Epost: [email protected] www.edita.fi/netmarket Förläggare Finlands miljöcentral (SYKE), PB 140, 00251 Helsingfors Tfn. +358 20 610 123 Epost: [email protected] www.miljo.fi/syke Tryckeri/tryckningsort Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala 2009 och -år

346 Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet DOCUMENTATION PAGE

Publisher Finnish Environment Institute (SYKE) Date March 2009

Author(s) Sanna Laaka-Lindberg, Susanna Anttila and Kimmo Syrjänen (eds.)

Title of publication Suomen uhanalaiset sammalet (Threatened bryophytes of Finland)

Publication series Environment Guide and number

Theme of publication -

Parts of publication/ The publication is also available on the Internet: www.ymparisto.fi/publications other project publications

Abstract The handbook Threatened bryophytes of Finland came about in collaboration with several Finnish bryologists and bryophyte specialists. It presents detailed information on 136 threatened and 24 regionally extinct species. Identification and separation of each species from their close relatives are explained, and the habitats and distribution of them and their reproductive biology are described. Also data on stand development, causes of threat, and current trends of development are assessed, as well as the need for conservation measures. For each species a picture and a distribution map is given, and its status in other European countries is counted for. This is the most comprehensive presentation of threatened Finnish bryophytes so far.

There are altogether 884 bryophyte species in Finland. A check list of the Finnish bryophytes with distribution data in the biogeographical provinces appear in the appendix.

Keywords bryophytes, threatened species, threatened plants, red listing, biodiversity, nature conservation, IUCN

Financier/ Ministry of the Environment commissionere ISBN (pbk.) ISBN (PDF) 978-952-11-3247-6 978-952-11-3248-3

ISSN (print) ISSN (online) 1238-8602 1796-167X

No. of pages Language Restrictions Price (incl. tax 8 %) 347 Finnish Public 40 €

For sale at/ Edita Publishing Ltd, P.O.Box 780, FI-00043 Edita, Finland distributor Customer service: tel. +358 20 450 05, fax +358 20 450 2380 Mail orders: [email protected] www.edita.fi/netmarket Financier of Finnish Environment Institute (SYKE), P.O.Box 140, FI-00251 Helsinki, Finland publication Tel. +358 20 610 123, fax +358 20 490 2190 Email: [email protected] www.environment.fi/syke Printing place Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala 2009 and year

Ympäristöopas 2009: Suomen uhanalaiset sammalet 347 Uhanalaisuusluokat ja muut lyhenteet lajikuvauksissa

| YMPÄRISTÖOPAS 2009 RE = Hävinnyt Regionally Extinct Maasta hävinneiksi luokiteltuihin kuuluvat ne sammallajit, joiden kaikkien tunnettujen esiintymien tiedetään hävinneen esimerkiksi maankäytön muutosten vuoksi. Hävinneiksi voidaan luokitella sellaiset lajit, joita ei ole etsinnästä huolimatta löydetty uudel- leen. Hävinneissä sammalissa on myös lajeja, joista tuoreimmat havainnot ovat yli sadan vuoden takaa ja joiden elinympäristöt ovat muuttuneet, mutta vanhoja kasvupaikkoja ei ole voitu tar- kasti paikantaa. Suomen uhanalaiset sammalet CR = Äärimmäisen uhanalainen Esipuhe...... 3 Critically Endangered Laji on äärimmäisen uhanalainen, kun siihen kohdistuu äärimmäi- Sisällys...... 5 sen suuri välitön uhka hävitä luonnosta minkä tahansa kriteerin A-E perusteella määriteltynä. Sammalten uhanalaisuustarkastelu...... 7 EN = Erittäin uhanalainen Sammalten tunnistaminen...... 11 Endangered Lajikuvausten sisältö...... 16 Laji on erittäin uhanalainen, jos se ei täytä äärimmäisen uhan- alaisten kriteerejä, mutta siihen kohdistuu erittäin suuri uhka Lajikuvaukset...... 21 lähitulevaisuudessa hävitä luonnosta minkä tahansa kriteerin A-E perusteella määriteltynä. Lähteet...... 295 VU = Vaarantunut Sanasto...... 305 Vulnerable Sammalten rakenteita...... 308 Laji on vaarantunut, jos se ei täytä äärimmäisen uhanalaisten tai erittäin uhanalaisten kriteerejä, mutta siihen kohdistuu suuri Liite 1 Suomen sammalten uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta minkä tahansa levinneisyys eliömaakunnissa ...... 309 kriteerin A-E perusteella määriteltynä.

Lajikuvausten hakemistot...... 343 §-merkinnällä on esitetty sammalen kuuluminen erityisesti Kuvailulehti...... 345 suojeltaviin lajeihin. Erityisesti suojeltavat lajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4*. Erityisesti suojeltavan Presentationsblad...... 346 lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kiellettyä. Niihin kuuluvat pääsääntöisesti Documentation page...... 347 äärimmäisen uhanalaiset ja erittäin uhanalaiset lajit sekä muutama vaarantunut laji. Pelkästään Ahvenanmaalla esiintyviä lajeja ei sisälly erityisesti suojeltaviin lajeihin.

DII-merkinnällä on osoitettu luontodirektiivin liitteessä II on luetellut Euroopan yhteisön tärkeinä pitämät sammallajit. Jäsenvaltioiden on osoitettava näiden suojelemiseksi riittävä määrä erityisten suojelutoimien alueita. Tavoitteena on lajien suojelun tason säilyminen suotuisana. Suomessa esiintyvistä sammalista näihin kuuluu 13 lajia.

Vastuulajit ovat lajeja, joiden säilyttämisessä Suomella Suomen 21 eliömaakuntaa sekä uhan­- voidaan osoittaa olevan merkittävä kansainvälinen alaisuusluokat ja muut lyhenteiden vastuu Euroopan maantieteellisellä alueella. Niiden eurooppalaisesta kannasta ja elinympäristöistä selit­teet löytyvät takakannen liepeen merkittävä osa on Suomessa. Mukana on niin uhanalaisia molemmin puolin. kuin elinvoimaisiakin lajeja. Vastuulajien listalla on yhteensä 78 sammallajia, joista 31 on uhanalaisia. Luonnontieteelliset maakunnat YMPÄRISTÖOPAS | 2009

Sammaltyöryhmä

InL Sammaltyöryhmä on Suomen ympäristökes- EnL kuksen (SYKE) yhteydessä toimiva asiantuntija­ Suomen uhanalaiset sammalet Su om e n uh analais t sammal ryhmä. Ryhmän toiminta on jatkunut vuodesta KiL SoL Suomen uhanalaiset sammalet 1993. Sammalet ovat elinympäristövaatimuksiltaan pitkälle erikoistunut lajiryhmä. Moni- en sammallajien tunnistaminen vaatii perehtyneisyyttä, mikä osaltaan on rajoitta- Sammaltyöryhmän jäsenet ovat luonnontieteel- Sanna Laaka-Lindberg listen museoiden, yliopistojen, SYKEn, alueel- PeP nut lajiston tuntemusta maassamme. Useiden sammalasiantuntijoiden yhteistyönä Susanna Anttila listen ympäristökeskusten ja Metsähallituksen Ks kirjoittama Suomen uhanalaiset sammalet -ympäristöopas esittelee 136 uhanalaista sammalasiantuntijoita sekä sammalharrastajia. ja 24 maastamme hävinnyttä sammallajia. Oppaassa kerrotaan yksityiskohtaises- Kimmo Syrjänen (toim.) Ryhmässä on mukana noin 10–15 kutsuttua OP ti miten lajit voi tunnistaa ja erottaa lähilajeistaan. Mukana on kuvaukset lajien asiantuntijaa kerrallaan. elinympäristöistä, levinneisyydestä, lisääntymisbiologiasta ja kannankehityksestä. Kn Sammaltyöryhmä tarjoaa asiantuntija-apua Myös sammallajien uhanalaisuuden syitä ja suojelutarvetta on tarkasteltu. Jokai- uhanalaisten sammalten suojelun, hoidon ja KP sesta uhanalaisesta tai hävinneestä sammallajista on värikuva ja levinneisyyskartta. seurannan järjestämisessä sekä näihin liittyvässä Näin perusteellisia lajiesittelyjä ei Suomessa esiintyvistä sammalista ole aiemmin sammaltutkimuksessa. Uhanalaisuustarkas- teluihin tarvittavien tietojen päivittäminen ja EP PS PK ollut saatavilla. PH tarkastelujen tekeminen on ryhmän keskeinen Kaikkiaan Suomesta tunnetaan 884 sammallajia. Oppaan liitteenä on luettelo kai- tehtävä. kista Suomen sammallajeista uhanalaisuusluokkineen ja levinneisyystietoineen. St Lisätietoja internetissä: EH ES LK Opas soveltuu käsikirjaksi ympäristöalan ammattilaisille, metsäluonnon asiantun- www.ymparisto.fi  A tijoille ja luontokartoittajille sekä tietolähteeksi luonnosta ja lajiston monimuo- Luonnonsuojelu  V U EK Lajien suojelu  toisuudesta kiinnostuneille luonnontutkijoille ja harrastajille. Lajien suojelu eliöryhmittäin  Sammalten suojelu  Sammaltyöryhmä

Suomen 21 eliömaakuntaa Suomen sammalseura ry. A Ahvenanmaa V Varsinais-Suomi PK Pohjois-Karjala Suomen sammalseura toimii sammalharrasta­ U Uusimaa KP Keski-Pohjanmaa jien ja asiantuntijoiden voimin. Se on perustet­tu EK Etelä-Karjala Kn Kainuu vuonna 1987. St Satakunta OP Oulun Pohjanmaa EH Etelä-Häme PeP Perä-Pohjanmaa Seura edistää sammalten tutki­musta ja tukee ES Etelä-Savo Ks Koillismaa sammalista kiinnostuneiden tutkijoiden ja har- LK Laatokan Karjala KiL Kittilän Lappi rastajien toimintaa Suomessa. Seura järjestää säännöllisesti kokouksia ja retkeilyjä. Se julkai- EP Etelä-Pohjanmaa SoL Sompion Lappi YMPÄRISTÖMINISTERIÖ PH Pohjois-Häme EnL Enontekiön Lappi MILJÖMINISTERIET see Bryobrotherella -jäsen­lehteä, joka ilmes- PS Pohjois-Savo InL Inarin Lappi MINISTRY OF THE ENVIRONMENT tyy kerran vuodessa. Lisäksi seura julkaisee epäsäännöllisin väliajoin ilmestyvää tieteellistä Bryobrothera -aikakauslehteä. Levinneisyyskartta Myynti: Edita Publishing Oy Suomen sammalseura toimii kiinteästi Helsingin

Asiakaspalvelu: PL 780, 00043 EDITA Ympäristöopas | 2009 Lajikuvausten yhteydessä on kunkin lajin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon levinneisyyden yleispiirteitä esittävä kartta. puh. 020 450 05, faksi 020 450 2380 [email protected] Itiökasviosaston yhteydessä. • Tuoreet havainnot (vuodesta 1990 lähtien tehdyt) www.edita.fi/netmarket on esitetty mustilla pisteillä. Suomen sammalseuran jäseneksi voi liittyä kuka tahansa sammalista kiinnostunut. • Vanhat havainnot (ennen vuotta 1990 tehdyt) ISBN 978-952-11-3247-6 (nid.) on esitetty punaisilla pisteillä. ISBN 978-952-11-3248-3 (PDF) Lisätietoja internetissä: pro.tsv.fi/sammalseura/ ISSN 1238-8602 (pain.)  Uhanalaisuusluokat ja muut lyhenteet liepeen kääntöpuolella ISSN 1796-167X (verkkoj.) Suomen ympäristökeskus 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24