R U R a a L I U R B a a N I

V A N T A A N K A U P U N K I S U U N N I T T E L U 8/2005, C18:2005 S A R I H I R V O N E N

R U R A A L I U R B A A N I

V A N T A A N K A U P U N K I S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

1 2 R U R A A L I U R B A A N I –

V A N T A A N K A U P U N K I S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

3 Tutkimus ja teksti Sari Hirvonen (Vantaan Kaupunkisuunnittelu/ Oulun yliopisto) Graafinen suunnittelu ja taitto Sari Hirvonen Kartat Yrjö Oksman ja Sinikka Lähteenmäki (Vantaan Kaupunkisuunnittelu) Suunnitelmien ja kuvien digitointi Timo Lehtola ja Elsa Berglund (Vantaan kaupunki, MIO) Anna Carpelan (Vantaan kaupunginmuseo) EVTEK Arkistonhallinta Kirsti Nuikka (Vantaan Kaupunkisuunnittelu).

Vantaan kaupunki C18:2005, KAUPSU 8/2005 ISBN 952-443-129-7 Uusimaa Oy, Porvoo 2005.

Kansikuva Myyrmäki 197?. © Copyright Vantaan kaupungin mittausosasto 2005.

4 Vantaan kaupunkisuunnittelu viettää 50-vuotisjuhlaa talvella 2005- 2006. Juhlavuoden kunniaksi päätettiin laatia Vantaan kaupunkisuunnittelun historiikki. Suhteellisen lyhyen ajanjakson – puolen vuosisadan – suunnitteluaineisto oli lähes kokonaisuudessaan käytettävissä, ja valtaosa suunnittelijoista oli haastateltavissa. Kun kaupunginhallitus myönsi hankkeeseen varoja, oli mahdollisuus saada historiikin laatimiseen ulko- puolinen tekijä. Tutkimustyöhön ryhtyi arkkitehti Sari Hirvonen. Nyt kun työ on valmistunut, voidaan todeta, että pienen organisaatio- ja suunnitteluhistoriikin sijaan on saatu katsaus Suomen sodanjälkeiseen kaupungistumiseen uudenlaisesta näkökulmasta. Historiikissa seurataan Vantaan rakentumista ja kehittämistavoitteiden muuttumista sisältäpäin, suunnittelijoiden silmin. Olennainen osa työtä on myös tutkimuksen monipuolinen, suunnitteluaineistoa hyödyntävä kuvitus. Arkkitehti Sari Hirvonen on tehnyt ansiokkaan pioneerityön, jonka arvo moninkertaisesti ylittää alkuperäiset tavoitteet ja hankkeeseen myönnetyt vaatimattomat varat.

18.10.2005

Jukka Kullberg kaupunkisuunnittelujohtaja

5 Ruraali urbaani – Vantaan kaupunkisuunnittelun historia on läpileikkaus nuorehkon maankäytön suunnitteluorganisaation valtavista haasteista, ylpeästä työstä ja värikkäistä vaiheista. Selvityksessä kuvataan kunnan osaa Helsingin suunnittelemattomana esikaupunkina, itsenäiseksi kaupungiksi selviytymissuunnittelua, pyrkimystä hallittuun ja hyvinvoivaan arkeen sekä kasvua suunnittelukumppanuuteen. Lähes kaikki maankäytön suunnittelun osa-alueet ovat olleet läsnä Vantaan suunnittelutyössä kautta sen historian. Näkökulmat ovat kokeneet taantumia ja renessansseja sekä kypsyneet. Suunnitteluhistorian vaiheet ovat pääosin tavoitteiden murroksia. Puolitoistavuotiseen selvitystyöhön kuuluu mittava joukko yhteis- työkumppaneita – kiitos juuri sinulle. Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullbergin kiinnostus nyky-Vantaan suunnitteluhistoriaan teki selvitystyön mahdolliseksi. Kiitän Vantaan kaupunkia sen tarjoamista tukipalveluista muun muassa tutkimusmateriaalin hankinnassa. Erityiset kiitokset ansait- sevat haastateltavani; teidän kauttanne historia muuttui eläväksi. Professori Helka-Liisa Hentilälle annan tunnustuksen näkemyksellisestä kritiikistä. Toinen historiankirjoituksen mahdollistaja on perheeni, äiti ja Petri, jotka tukivat ja ymmärsivät tutkijan omistautumista työlle. Itselleni Vantaan suunnitteluhistoriaan paneutuminen on antanut ajantajua, joka nuoren arkkitehdin olisi muutoin mahdollista saavuttaa vain kokemusten karttu- essa. Ruraali urbaani – Vantaan kaupunkisuunnittelun historia on eräässä mielessä esiselvitys. Se pohjustaa jatkotutkimustani. Toivonkin työni käynnistävän muisteluepidemian; lisätietoa Vantaan kaupunkisuunnittelun historiaan liittyvän tarkentavan ja korjaavan aineiston välittämisestä eteen- päin on sivustolla http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu.

15.10.2005

Sari Hirvonen

6 R U R A A L I U R B A A N I

Maaseudun asukkaita on muuttanut yhteiskunnallisten rakenne- muutosten seurauksena pääkaupunkiseudun maalaiskuntiin. Helsingin maalaiskunta säilyi agraarina yhdyskuntana aina 1950-luvulle saakka. Kaupungistuminen kiihtyi, ja sitä oli suunniteltava.

”Voimakas rakentaminen, joka on Helsingin maalaiskunnassa käynnissä,muuttaa maisemaa nopeassa tahdissa. Vanha maisema hajoaa helposti pirstaleiseksi maaseudun ja kaupungin välimuodoksi, koska uusi vaatii kehittyäkseen enemmän aikaa kuin vanha hajotakseen. - - -” (Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi. 1968)

1970-luvulla Vantaan kaupungin suunnittelutavoitteeksi asetettiin kaupunkirakenteellinen keskittyminen, mikä paljasti aikanaan uuden suunnitteluhaasteen. Oli pohdittava rakennetun ympäristön suhdetta maa- ja metsätalous- sekä virkistysalueisiin, joiden vastakohtaisuutta – joskin myös vuorovaikutusta – oli hajasijoitusteoriaan pohjautuneessa suunnittelussa 1950-1960-luvuilla korostettu. Ympäristötietoisuuden herää- misen myötä maaseudun ja kaupungin nähtiin täydentävän toisiaan; maa- ja metsätalous oli lomitettavissa virkistystoimintojen kanssa.

”- - - Mikä nyt yleensäkään on kaupunki? Maaseutu on pitkin Suomea hajasijoitettu miljoonakaupunki, Helsinki taas Kumpulan ja Käpylän tapaisista kylistä koostuva maaseutu. - - -” (Hannu Raittila 2003) Uudessa yleiskaavaluonnoksessa (2004) omaksuttuun Vantaan verkkomaiseen kaupunkimalliin sisältyy jälleen kysymys maaseutumaisen ja kaupunkimaisen ympäristön suhteesta. Nyt aiemmat vastakohdat ovat sulautumassa tasapainoiseksi kaupunkirakenteeksi. Vantaasta kehitetään ruraalia urbaania.

”- - - Moderni ei täysin hallitse luontoa, sillä tällöin luonto lakkaisi, mutta se valikoi tilan jossa luonto toteutuu. - - -” (Jukka Relander 2000)

7 Alkusanat 5 Ruraali urbaani 7

S I S Ä L L Y S 8

1 Maaseutumainen Vantaa – suunnittelematon esikaupunki 11

2 Kaupungiksi – selviytymissuunnittelu 17 2.1. Maalaiskuntaa asutetaan 17 2.2. On suunniteltava – vuodet 1954–1962 27 2.3. Helsingin maalaiskunnan kaupunkirakenne muotoutuu – 37 vuodet 1963–1967 2.3.1. Yleispiirteinen suunnittelu aloitetaan 39 2.3.2. Aluerakentamisesta asutusratkaisu 47 2.3.3. Suunnitteluihanteeksi kontaktikaupunki 53 2.4. Suunnittelu yleisen edun valvojana teknokratian kultakaudella 57 vuosina 1968–1973 2.4.1. Yleiskaavaehdotukset laaditaan kreivin aikaan 61 2.4.2. Haaga-Vantaa-projekti – 65 kunnat suunnitteluyhteistyön tielle 2.4.3. Ripeän aluerakentamisen valvontaa 71 2.4.4. Oppikirja nimeltä Koivukylän kaavarunko 79 2.4.5. Tiivistäkää! 85

3 Suunnittelutavoitteena hallittu arki 91 3.1. Uudissuunnittelusta olevan kehittämiseen – vuodet 1970–1979 91 3.1.1. Kaupunkia on kehitettävä keskitetysti 93 3.1.2. Maankäytön suunnittelu vakiintuu osaksi 99 kuntasuunnittelua 3.1.3. Työpaikkaomavaraisuuden kohottaminen korostuu 101 3.1.4. Kunnan kehittyminen edellyttää liikenne- 107 suunnittelua

8 3.1.5. Resursseja vapautuu keskuksien asema- 109 kaavoitukseen 3.1.6. Vanhoja alueita kaavoitetaan ja niiden 117 suunnitelmia arvioidaan uudelleen 3.1.7. Lisää pientaloja! 121 3.2. Suunnittelun tavoitteeksi monipuolinen elinympäristö – 127 vuodet 1976–1988 3.2.1. Kaupunkirakennetta on eheytettävä 131 3.2.2. Keskeneräisiä keskuksia vahvistetaan 137 3.2.3. Suunnitellaan ympäristökuvaa 139 3.2.4. Suunnitellaan pienin askelin olevan ehdoilla 145 3.2.5. Vihreitä suunnitelmia 149

4 Suunnittelukumppanuutta kohti 153 4.1. Maankäytön suunnittelu liike-elämän työrukkasena 153 vuosina 1985–1991 4.1.1. Kasinosuunnittelua 155 4.1.2. Pitsiä ja nauhaa 161 4.2. Ruraali urbaani verkonkutoja – vuodet 1989–2004 165 4.2.1. Kestävää kaupunkisuunnittelua 171 4.2.2. Verkostosuunnittelua 179 4.2.3. Yhä tarkoitushakuisempaa kaavoitusta 185

Lähteet ja kirjallisuus 188 Liite. Vantaan suunnitteluhistoria; kartat 1-13. 204

9 10 1. Vantaanjoki. 1 M A A S E U T U M A I N E N V A N T A A –

S U U N N I T T E L E M A T O N

E S I K A U P U N K I Väestö kasvaa 6 253 asukkaasta (1870) 30 266 asukkaaseen (1940).

1862 -Helsinki-Hämeenlinna-rata avataan Suomen ensimmäisenä junaratana. Rataverkoston muodostaminen aloitettiin Suomen sisäosiin suuntautuvista pitkittäisradoista, joita yhdistäviä ratoja rakennettiin myöhemmin (Härö, 1993, 52). -Tikkurilan öljynpuristamo perustetaan. 1864 -Palstatilojen muodostaminen osittamalla sallitaan. 1886 -Juna seisahtuu Räckhalsin laiturilla. 1889 -Korson seisake otetaan käyttöön. 1895 -Palstatilojen vähimmäiskoon rajoittamisesta luovutaan. 1897 -Helsingin maalaiskunnan hallinnollinen keskus siirretään Malmille. 1914 -Ensimmäinen maailmansota syttyy. 1917 -Tikkurila saa taajaväkisen yhdyskunnan statuksen.1 -Suomi itsenäistyy. 1921 -Oulunkylä irtautuu Helsingin maalaiskunnasta. 1922 -Kulosaaren kunta irtautuu Helsingin maalaiskunnasta. 1929 -Säännöllinen Helsinki-Tikkurila-linja-autoliikenne aloitetaan. 1931 -Hiekkaharjun seisake otetaan käyttöön. 1932 -Asemakaavalaki (145/1931) sallii taajaväkisen yhdyskunnan rakentamisen vain asemakaavan tai rakennussuunnitelman mukaisesti; ne edellyttävät lääninhallituksen lupaa. -Maalaiskunnan valtuusto esittää maaherralle Korsoon laadittavaksi rakennussuunnitelman.2 1936 -Hanalan seisake otetaan käyttöön. 1938 -Lääninhallitus saa päättää muidenkin alueiden kuin taajaväkisten yhdyskuntien järjestämisestä rakennussuunnitelmin. -Rakennussuunnitelmantakaisia määräyksiä voidaan antaa.

11 1 Tikkurilan kylä määrättiin maaherran päätöksellä 4/9 1917 perustettavaksi taajaväkiseksi yhdyskunnaksi (III, Bgc 1, Uudenmaan lääninhallitus, Rakennussuunnitelma- ja rakennussuunnitelmantakaistenmääräysten luetteloita v: 1932-46). 2Kunnanvaltuuston kirje Uudenmaan läänin maaherralle 24.2.1932. 3Litzen ja Vuori, 1997, 88. 4Mt., 88. 5Niin kutsuttu torpparilaki (1918) ja Lex Kallio (1922) pyrkivät ratkaisemaan maaseudun tilattoman väestön ongelman, mutta kehittyvä teollisuus tarjosi entistä enemmän houkuttelevaa työtä kaupungeissa. 6Jutikkala et al., 1984, 278. 7Litzen ja Vuori, 1997, 187. 8Helsingin esikaupunkialueilla toimi vuosina 1895–1930 yli 20 maakeinottelua harjoittavaa yritystä. (Vuorela, 1979, 31-32) Ne hankkivat alueita etenkin rautateiden varsilta, palstoittivat niitä tonteiksi voittoa tavoitellen ja möivät työväestölle. Nyky-Vantaan alueella ei kuitenkaan toiminut yhtään suurta maayhtiötä (Mt., 192). 9 Mt., 188. 10Mt., 187.

2. Peltolan palstoitussuunnitelma (noin 1910).

12 Maaseudun ja kaupungin raja oli Helsingin kaupungin ja Helsingin maalaiskunnan välillä jyrkkä aina 1890-luvulle asti. Maalaiskunta oli hitaasti rakentunutta maaseutua, joka alkoi kiinnostaa kaupunkilaisia: luonnontieteelliset tutkimustulokset ja romanttinen luonnon ihannointi ruokkivat uskoa väljän maaseudun tervehdyttävään vaikutukseen.3 Lisäksi käynnissä olleen teollistumisen tuoman ansiotyörytmin myötä vapaa-aika oli eriytymässä työelämästä. Vuonna 1862 käyttöönotetun Helsinki- Hämeenlinna-radan varsille kerääntyi maaseutumaista kesähuvila-asutusta.4 Tikkurilan palstoittaminen alkoi. Helsinki kasvoi suurkaupungiksi 1880- luvulta lähtien. Kehitys voimistui 1890-luvulta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen asti vallinneen suhdannenousun myötä. Rakentamispaine ulottui myös maalaiskunnan alueelle; sen pääkaupunkiin rajoittuvien taajamien esikaupungistuminen käynnistyi. Pääkaupungin tonttien ehtyminen ja ratayhteydet houkuttelivat asukkaita yhä pohjoisemmaksi, missä tontit olivat asemakaava-aluetta huokeampia. Säännöllinen junaliikenne alkoi, kun Räckhalsin laituri otettiin käyttöön talvella 1902. Maalaiskunnasta käsin oli mahdollista käydä työssä Helsingissä. Liikenneyhteydet saivat myös kartanonomistajia kiinnostumaan teollisuustoiminnan mahdollisuudesta. Vuonna 1862 Håkansbölen kartanon omistaja Anders Lorentz Munsterhjelm perusti Tikkurilaan öljynpuristamon. Kasvavaan tonttitarpeeseen vastattiin lainsäädännöllä. Vuonna 1895 luovuttiin palstatilojen vähimmäiskoon rajoittamisesta. Tilojen osittaminen vilkastui. Esimerkiksi Tikkurilaan laadittiin 267 palstaa käsittävä Peltolan palstoitussuunnitelma (noin vuonna 1910), joka määritteli nyky-Tikkurilan keskustan pääpiirteet. Suomen itsenäistyttyä toivuttiin ensimmäisestä maailmansodasta. Rahan arvo palautui 1920-luvun kuluessa ja rakentaminen lisääntyi kiihtyvän maaltamuuton vuoksi.5 Etenkin vuosina 1925–1927 muuttoliike suuntautui pääkaupunkiin.6 Haaveiltiin Helsingin kasvusta mannermaiseksi suurkaupungiksi. Helsingin kaupungin suunnitteluvirastossa laadittiin laajoja Suur-Helsinki-suunnitelmia. Maalaiskunta ei osallistunut niiden valmisteluun siitä huolimatta, että moni suunnitelmaluonnos ulottui silloisen maalaiskunnan alueelle.7 Muuttoliike pääkaupunkiseudulle kiihtyi lähestyttäessä 1930-lukua. Radan varrelle, seisakkeiden tuntumaan sijoittuvat pientaloalueet, kuten Tikkurila, Rekola ja Korso, kasvoivat. Yksityiset maanomistajat ja pienet maanosto-osuuskunnat palstoittivat hanakasti tontteja maalaiskunnan alueella.8 Asuinalueet rakentuivat lähes huomaamatta monituisten erilaajuisten, tavallisesti maanmittarin laatimien palstoitussuunnitelmien tuloksena. Helsingin maalaiskunta ei suunnitellut aluettaan, vaan pikemminkin pyrki viivyttämään kasvua. Taaja-alueiden kehittäminen olisi edellyttänyt varoja. Koetettiin säilyttää kunnan perinteinen ruotsinkielinen maaseu- tuidentiteetti,9 jota muuttavista taajamista, kuten Oulunkylästä ja Kulosaaresta, luovuttiin 1920-luvun alussa. Sen sijaan Helsinki pyrki jo 1800-luvun lopulla hallitsemaan rajansa tuntumaan syntyvää suunnittelematonta esikaupungistumista. Se alkoi hankkia maata maalaiskunnan alueelta. Vuonna 1917 Helsinki osti Pukinmäen ja Tuomarinkylän tilat, mitä voidaan pitää suunnitelmallisena; tavoite oli varautua kaupungin kasvuun ja ohjata sitä.10 Helsinkiin kiinteimmin kytköksissä olleet, vanhalle maalaiskuntarakenteelle vieraat esikaupungit rasittivat maalaiskuntaa eritoten taantuma-aikoina. Vuonna 1928 Yrjö Harvialle annettiin toimeksi selvittää alueliitostarpeita.

13 11Mt., 301. 12Linkoaho, 1988, 29. 13Pääkaupunkia ja sitä ympäröivää maaseutua yhdistävästä linja-autoliikenteestä oli keskusteltu jo 1910-luvulla (Litzen ja Vuori, 1997, 312). 14Kunnanvaltuuston kirje Uudenmaan läänin maaherralle 24.2.1932. 15Litzen ja Vuori, 1997, 281. 16Tikkurilan suunnitteluun pyydettiin apua Helsingin kaupungilta, joka kieltäytyi kaavoittamasta korvauksetta alueita, joiden liittäminen kaupunkiin vaikutti epätodennäköiseltä (Litzen ja Vuori, 1997, 281).

14 Taloudellinen toimeliaisuus hiipui 1930-luvun laman aikaan. Hel- sinki lopetti teollisuustonttien myynnin ja päätti luovuttaa vain vuokratontteja.11 Teollisuusyrityksiä sijoittui radan varrelle, erityisesti Tikkurilaan. Maalaiskunta ei suunnitellut kehitystä. Pulakauden aikana valtio rakennutti työllisyystöinä valtateitä. Pääkaupunki haluttiin yhdistää muihin satama- ja teollisuuskaupunkeihin.12 Muun muassa Porvooseen valmistui uusi maantie vuonna 1935 ja Vihtiin vuonna 1940. Autoistumisen myötä Helsingin maalaiskunta kiinnittyi entistä tiukemmin Helsingin esikaupungiksi: Sen kautta kulkivat kaikki pääkaupunkiin suuntaavat valtatiet. Autoliikenne soveltui maalaiskuntaan, jossa etäisyydet olivat pitkiä, mutta esimerkiksi työmatkojen taittamista linja-autolla13 vaikeuttivat yhä muun muassa kehnot väylärakenteet ja auraamattomat tiet. Tikkurilasta oli muodostettu taajaväkinen yhdyskunta vuonna 1917, millä ei ollut vaikutusta sen suunnitteluun ennen asemakaavalain (145/ 1931) voimaantuloa. Maalaiskunnassa sijaitsevan taajaväkisen yhdyskunnan rakentaminen tuli mahdolliseksi vain lääninhallituksen luvin ja rakennussuunnitelman mukaisesti. Maalaiskunnan valtuuston maankäytön suunnittelutahto heräsi. Kesäkuun neljäntenä päivänä vuonna 1932 valtuusto esitti maaherralle, että Korsoon, Herttoniemeen ja Marjaniemeen laadittaisiin rakennussuunnitelmat.14 Vuonna 1936 Uudenmaan läänin- hallitus päätti vain Tikkurilaan laadittavasta rakennussuunnitelmasta.15 Asemakaavalain voimaan tultua myös Hanalan palstoittaminen olisi vaatinut lääninhallituksen luvan, mutta sen mielestä jo Tikkurilan suunnittelu oli haasteellista: alueen kartat olivat vajavaisia tai puuttuivat kokonaan, ja niiden valmistelu näytti kestävän puoli vuosikymmentä.16 Ennen toista maailmansotaa ehdittiin kuitenkin laatia Tikkurilaan alustavia rakennussuunnitelmaluonnoksia. Esikaupunkialueiden suunnittelukysymykset eivät ratkenneet laatimalla taajaväkisten yhdyskuntien rakennussuunnitelmia asemakaavalain mukaisesti. Vuonna 1938 lakia täydennettiin; lääninhallitus sai oikeuden järjestää muitakin keskeisiä alueita rakennussuunnitelmin. Vuosina 1938–1939 maalaiskunnan Hämeenkylän rakennussuunni- telmakarttaa varten mitattiin maastoa. Helsingin maalaiskunnan maan- käytön suunnittelu kuitenkin seisahtui talvisodan ajaksi. Vuonna 1942 lääninhallitus määräsi suuria osia kunnasta rakennuskieltoon, minkä seurauksena se uurasti alueen poikkeuslupa-anomusten äärellä aina 1960- luvulle asti.

15 3. Hiekkaharjun vesitonista vuonna 1967 tai 1968.

16 2 K A U P U N G I K S I –

S E L V I Y T Y M I S S U U N N I T T E L U

2.1. M A A L A I S K U N T A A A S U T E T A A N (Helsingin maalaiskunnassa on 14 976 asukasta vuonna 1950. Maalaiskunnan asukasmäärä vajoaa suuren alueluovutuksen vuoksi.; vuonna 1940 kunnassa oli 30 266 asukasta.)

1939 -Talvisota syttyy. 1940 -Pika-asutuslaki (346/1940) astuu voimaan. 1944 -Moskovan välirauhansopimus tehdään. 1945 -Maanhankintalaki (396/1945) astuu voimaan. -Laki rakentamisesta maaseudulla (683/1945) laaditaan. Sen myötä maalaiskuntaan on perustettava aluesuunnitelmajärjestöjen kanssa yhteistyötä tekevä rakennuslautakunta. 1946 -Helsingin maalaiskunta menettää Helsingin kaupungille noin kolmanneksen alastaan ja kaksi kolmannesta asukkaistaan suuressa alueluovutuksessa. -Helsingin aluesuunnitelmaliitto perustetaan. 1947 -Professori Otto-Iivari Meurman julkaisee Asemakaavaopin. 1948 -Seutulan lentokentän paikka valitaan; Malmin kentän kapasiteetti ei riitä olympialaisvieraille.1 -Maanteiden kunnossapito keskitetään Tie- ja vesirakennushallitukselle. 1949 -Kunnallinen suunnittelulautakunta perustetaan. -Arava-lait (224-226/1949) säädetään. 1951 -Valtuusto päättää kunnan liikenneteknillisen ja väestöllisen keskuksen siirtämisestä Tikkurilaan. Kysymys hallinnollisesta keskuksesta jää avoimeksi.2 -Kunnanjohtajan virka perustetaan.3 1952 -Omakotilautakunta asetetaan vuodeksi 1952. -Helsinki isännöi olympialaiset. -Seutulan lentokenttä otetaan käyttöön. -Sotakorvaukset maksetaan loppuun.

17 1Ahtiainen & Tervonen, 2002, 413. 2Virastojen sijoittamispaikkavaihtoehtoja olivat kirkonkylä ja Tikkurila sekä tilojen hankinta Helsingistä, jonka pelättiin horjuttavan maalaiskunnan itsenäisyyttä (Mt., 111). 3Kunnallislaki (642/1948) antaa maalaiskunnille mahdollisuuden perustaa kunnanjohtajan viran. 4Pika-asutustoimikuntien tuli muodostaa joko vapaaehtoisin kaupoin tai pakkolunastusteitse viljelys-, sekamuotois-, asuntoja kalastustiloja. 5Teräs, 1998, 4 ja 8. 6Kansallisarkisto/Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto r.y/ Ue:2/Otto Flodinin ajalta 1948- 64. 7Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1951, 64. 8Helsingin kaupungin asemakaavaosasto oli ehdottanut vuonna 1941 seutukuntaliiton perustamista Tukholman ja Göteborgin liittojen esikuvan mukaisesti (Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä, 1945, 8). 9Ulompi taajamavyöhyke muodostaa kutakuinkin nyky- Vantaan. 10Litzen & Vuori, 1997, 419- 420.

4. Palstoitusehdotus nykyisen Hakunilan alueelta (1946).

18 Talvisota (1939–1940) seisahdutti suunnittelukehityksen. Jälleen- rakennusaikana Helsingin maalaiskunnan tuli osallistua muiden kuntien tavoin jälleenrakennukseen; merkittävää oli kansallinen etu. Vuonna 1940 säädetty pika-asutuslaki (346/1940) edellytti valmiin pellon osoittamista asuinpaikalta, minkä vuoksi asuttamisen painopiste sijoittui Etelä- Suomeen.4 Maanlunastuslautakunta laati luettelon ja selvityksiä kunnan alueella olleesta asuttamiseen soveltuvasta maasta. Laadittiin eräänlaisia asutussuunnitelmia. Maatalousministeriö perusti kantansa asutustilojen muodostamisesta näihin selvityksiin sekä maansaantihakemusten määrään.5 Viipurin luovutuksen jälkeen teollistuvasta Helsingistä tuli maan ehdoton keskus. Myös maalaiskunnan teollistuminen jatkui. Maatalouden koneistuminen supisti maaseudulla alkutuotannossa tarvittavan työvoiman määrää. Maalaiskunnan kunnalliskertomuksessa vuodelta 1949 enna- koidaan väestönkasvua; maata oli lohkottu tuhansiin palstoihin sekä asutustiloiksi että yksityisten maaomistajien toimesta. Palstoitustoimintaa seuraamaan ja ohjaamaan asetettiin kunnallinen suunnittelulautakunta. Sen tehtäviin kuuluivat maankäytön suunnittelu, maanositustoiminnan ohjaaminen ja palstoitushakemuksista lausuntojen antaminen lääninhallitukselle. Kunnallistekniset työt ja rakentaminen lisääntyivät. Lautakunnalta pyydettiinkin lausuntoja lohkomislupien lisäksi vesijohto- ja viemäriputki- suunnitelmista, kunnan maaostoista, teiden rakentamisesta sekä koulujen ja terveystalojen sijainnista. Lautakunnassa viriteltiin myös yleiskaavan laadintaa maalaiskuntaan.6 Työssä kaivattiin arkkitehtia tai insinööriä: ”Näitä kysymyksiä ratkaistessaan on lääninhallitus usein huomioinut lautakunnan lausunnot, joissa kunnan etua on silmälläpidetty mutta valitettavasti ei monessa kunnan tulevaisuuteen vaikuttavassa tapauksessa ole huomioitu kunnan etua. Näiden asioiden käsittelyssä on kunnalle ollut suurena haittana se, ettei lautakunnan keskuudessa ole ollut asiantuntijaa.”7 Vuonna 1946 oli perustettu Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto,8 jonka tavoite oli puuttua seudullisella tasolla asuttamispoli- tiikasta aiheutuviin asumisen ongelmiin muun muassa seutukuntasuun- nitelman avulla. Yhteistyötä toivottiin, koska sodan jälkeisen vilkkaan asuttamisen katsottiin vaikuttavan epäsuotuisasti seudun aluerakenteeseen.

”On luonnollista, ettei tähän mennessä pienempiä, mielivaltaisen muotoisia ja kokoisia alueita varten laadittuja palstoitus- ym. suunnitelmia ole voitu tehdä siten, että ne niveltyisivät kokonaisuuteen, varsinkaan kun palstoittajat ja näiden osasuunnitelmien laatijat eivät ole vaivautuneet ottamaan liitolta selvää siitä, mikä tällaisen osa-alueen asema on kokonaisuuteen nähden ja miten se on liitettävä ympäristöönsä. - - -” (Rakennushallituksen kirje Uudenmaan lääninhallitukselle 14(17) helmi 56 (1952).)

Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan julkaisun Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä (1945) mukaan Helsingin kaupungilla oli lisäksi muita tavoitteita aluesuunnitelmaliittoa perustettaessa: Pääosin maalaiskuntaan kuulunut Helsingin kaupungin niin sanottu sisempi taaja- mavyöhyke liitettiin suuressa alueluovutuksessa Helsinkiin valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1946.9 Helsingin kaupungin toimeksiannosta oli laadittu yhdeksän maalaiskunnassa sijaitsevaa rakennussuunnitelmaa vuoteen 1944 mennessä, koska maalaiskunnan voimavarat eivät riittäneet esikaupunkialueiden kaavoittamiseen.10 Friherrs-Jussas-rakennussuunnitelma vahvistettiin ensimmäisenä nyky-Vantaan alueella sijaitsevana rakennussuunni- telmana vasta vuonna 1946. 19 11Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä, 1945, 8. 12Litzen 1993, 15. 13Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1950, 108. 14Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1952, 71. 15Linkoaho, 1988, 32. 16Virkkunen, 1956, Yleiskaavasta ja rakentamisesta Helsingin maalaiskunnassa, 22. 17Tiesuunnittelu viivästyttää Tikkurilan rakennussuunnitelmaa, 1956. 18Schulman, 1990, 45.

5. Rekolan yleissuunnitelma.

20 ”Vaikkakin liitosalueen asemakaavakysymysten järjestäminen merkitsee suurta edistysaskelta, kaupunki ei kuitenkaan voine tyytyä tähän, koska sen intressipiiri ulottuu vielä pitemmälle. Jotta liikenneolot, palstoitus- ja rakennustoiminta liitosalueen ulkopuolellakin saataisiin tarkoituksenmukaisesti järjestetyksi kaupungin etuja silmällä pitäen, olisi tärkeätä saada aikaan koko Helsingin seutua käsittävä suunnitelma eli seutukuntasuunnitelma. - - -”11

Aluesuunnitelmaliitto pyrki seutusuunnitelman valmistelun lisäksi varoittamaan yleisöä villeistä palstoittajista ja painostamaan poliitikkoja lohkomisen hallitsemiseksi.12 Se antoi lausuntoja palstoitus- ja raken- nuslupa-asioissa ja ryhtyi myöhemmin myös laatimaan maankäyttö- ja rakennussuunnitelmia. Juoksevien asioiden hoito verotti kuitenkin maankäytön suunnittelun mahdollisuuksia. Liitto ehdotti asiantuntijoiden palkkaamista kuntiin, jotta nämä itse huolehtisivat rakennussuunnitelmien teosta, joka kuului rakennushallitukselle sekä rakennusvalvonnasta, joka kuului lääninhallituksille. Helsingin seutukaavaliitto ja Uudenmaan lääninhallitus laativat 1950-luvulla myös yleispiirteisiä maankäyttö- suunnitelmia, joiden mukaisesti uusia asuinalueita sijoittui. Helsingin maalaiskunnassa rakentui ja laajentui jälleenrakennuskaudella lukuisia pientalotaajamia, kuten Friherss (Vapaala), Askisto, Hämevaara, Itä- Hakkila, Rajakylä, Ylästö, Kivistö, Vaarala ja Nikinmäki. Vuonna 1950 lautakunta asetti lähimmäksi päämääräkseen kunnanarkkitehdin viran perustamisen.13 Vuonna 1952 suunnittelulautakunta peräänkuulutti suunnitelmallisuutta maanlohkomiseen. Se kritisoi vallinnutta tavoitetta asuttaa mahdollisimman paljon muuttajia ottamatta huomioon yhdyskuntien kehitysmahdollisuuksia;14 suuressa alueluovutuksessa oli juuri luovuttu Helsingin esikaupunkialueiksi kasvaneista taajamista. Lisäksi vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen tuli yhä välttämättömämmäksi, koska talokohtaiset ratkaisut eivät olleet enää kauan riittäviä. Yhdyskunnan kehittäminen vaati varoja. Kunnallistekniikan rakentaminen kärsi talvi- ja jatkosodasta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun linja-autoliikenne saavutti sotaa edeltäneen tason vasta vuonna 1949. Vuonna 1951 puhuttiin valtakun- nallisesta kuljetuskriisistä.15 Suomi autoistui jälleenrakennuskauden aikaan. Kaupunkilaiset ostivat liikennevälineensä itse, mikä helpotti joukkoliikenteen kehittämiseen kohdistuvaa painetta. Liikennesuunnittelun lähtökohdaksi omaksuttiin autoilun vapaa kasvu.16 Liikennesuunnittelu sekä edisti että jarrutti Helsingin maalaiskunnan kehittymistä 1950-luvulla. Vuonna 1936 lääninhallitus oli päättänyt Tikkurilan taajaväkiseen yhdyskuntaan laadittavasta rakennussuunnitelmasta. Lääninhallitus pääsi valmistelemaan Tikkurilan pohja- karttaa (1950) vasta vuonna 1947. Tikkurilan rakennussuunnitelmaluonnos valmistui vuonna 1951. Ehdotusta vahvistettiin vuonna 1961: keskukseksi paisumassa olleen Tikkurilan päätieliittymiä ei ollut onnistuttu suunnittelemaan.17 Vielä jälleenrakennuskaudella Helsingin maalaiskunnan maankäytön suunnittelu oli luonteeltaan käytännön läheistä teknisten ongelmien ratkomista. Alueliitoksia lukuun ottamatta maankäyttö ei ollut poliittista, koska kaupunkisuunnittelu ei ollut poliittista. Väkiluvun kasvu, puutteel- liset liikennejärjestelmät, asuntopula ja palvelujen puute nähtiin sisällöllisesti selväpiirteisinä teknisinä suunnittelutehtävinä.18 Asema-

21 6. Rakennussuunnitelma Hämeenkylään (1949).

22 kaavalain (145/1931) mukaisesti kaava tuli laatia vallitsevien luonnon- olosuhteiden mukaan, yhtenäistä rakennustapaa edistäen. Katuverkon ja rakennusten tuli myötäillä korkeuskäyriä ja korostaa maastonmuotoja. Maasto ja näkymät olivat kaavan selkeät lähtökohdat.

23 24 7. Tikkurila vuonna 1964.

25 8. Rakennussuunnitelman- takaiset määräykset Mårtensbyhyn (1952).

26 2.2. O N S U U N N I T E L T A V A – V U O D E T 1 9 5 4- 1 9 6 2 (Helsingin maalaiskunnassa on 41 906 asukasta vuonna 1960).

1954 -Korson taajama liittyy Helsingin maalaiskuntaan. -Laki yleisistä teistä (243/54) ja sitä vuonna 1957 täydentävä asetus lakkauttavat kunnan- ja kylätiet. -Helsingin ohikulkutien (Kehä III) linjausta tutkittiin vuosina 1954-1959. Työt aloitettiin vuonna 1960 suunniteltavana olleen Hakunilan lähettyviltä. 1955 -Väliaikaisen geodeetin toimi perustetaan. Ensimmäiseksi geodeetiksi valitaan Viljo Virkkunen. -Asutustoimeen kuuluvat asutus-, asuntotuotanto- ja omakotilautakunnat. 1956 -Suunnittelulautakunta perustetaan kuntasuunnittelua sekä kaavoitus-, kartoitus- ja mittaustointa varten. Lautakunnan alaisuudessa toimii suunnittelutoimisto. 1957 -Teollistamislautakunta asetetaan. -Suunnittelutoimiston päällikkönä toimii DI Erkki Heikkilä. Toimistossa työskentelee lisäksi insinööri, mittausteknikko ja kaksi piirtäjää. -Niin kutsutun keuhkolähiön teoreettinen kaavio julkaistaan Hämeenlinnan yleiskaavassa. 1958 -Maankäyttölaki (353/58), rakennuslaki (370/1958) ja vuonna 1959 rakennusasetus (266/59) vahvistavat kunnan oikeuden ja velvollisuuden määrätä rakentamisesta kunnan alueella. Yleispiirteinen suunnittelu tulee lakisääteiseksi käsitteeksi. 1959 -Satomäen rakennuskaava on maalaiskunnan ensimmäine kerrostaloaluesuunnitelma. -Kaavoitusosasto muodostuu suunnittelulautakunnan eroteltua kaavoitus- ja kartoitustyöt. 1960 -Kaavoituslautakunta korvaa suunnittelulautakunnan ja -toimiston. -Kielto muodostaa taaja-asutusta ilman kaavaa astuu voimaan. Palstoitusmenettely päättyy sen myötä. 1961 -Helsingin Työväen Säästöpankki ja Postisäästöpankki päättävät rahoittaa A. Puolimatka Oy:n maakaupan Vantaan Kaivokselassa. Sopimusta voidaan pitää ensimmäisenä aluerakentamissopimuksena.19 -Helsingin seutukaavaliiton laatima Helsingin seudun ryhmittelykaavio valmistuu. -Sivukiitorata rakennetaan. 1962 -Liikennelautakunta perustetaan. -Maalaiskunnan Asematietä asfaltoidaan. 1963 -Maalaiskunnan kaavoitustoimistoon perustetaan kaavoitusarkkitehdin virka.

27 19Korhonen, 2000, 63. 20Arkkitehti O. Flodin, Aluesuunnittelusta, 1950. 21Lohkomislupa-anomus Bulders RN:o 3 17 ym tiloilla Helsingin mlk:n Martinkylässä 17.12.1956. 22Rakennussuunnitelmaehdotus Korson ja Alikeravan alueille Helsingin maalaiskunnassa…, 4. 23Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1954, 5. 24Rakennussuunnitelmaehdotus Korson ja Alikeravan alueille Helsingin maalaiskunnassa…,4.

9. Ryhmittelykaavio (1961).

28 Helsingin maalaiskunta kiinnosti yhä enemmän rakentajia. Rakenta- miseen soveltuva maa oli käymässä vähiin Helsingin kaupungissa. Läänin- hallitus laati ja vahvisti maalaiskuntien rakennussuunnitelmat ja -kaavat. Sekä kunta että maanomistaja saattoi tehdä esityksen kaavan laatimisesta. Maalaiskunnassa maanomistaja pystyi toimittamaan suoraan lääninhal- litukselle kaavaehdotuksen, josta kunta antoi lausunnon. ”Kunnan viranomaiset, erityisesti suunnittelulautakunta, ovat vakavasti huolestuneet sellaisesta palstoitus- ja rakennustoiminnasta, joka ei noudata suunnitelmallisuutta. Olisi sen vuoksi toivottavaa, että läänin viranomaiset erikoislupia tänä rakennuskiellon väliaikana myöntäessään yhä enemmän kallistaisivat korvaansa kunnan viranomaisten mielipiteille. Helposti pääsee muuten syntymään keinottelumieli vähemmän edesvastuullisissa piireissä. - - - ” (Virkkunen, Viljo. Yleiskaavasta ja rakentamisesta Helsingin maalaiskunnassa. 1956) Tonttikauppaa käytiin piittaamatta alueelle laadituista suunnitelmista tai määräyksistä. Lohkomis- tai rakennuslupaa haettaessa myös poikkeuslupia oli myönnettävä johdonmukaisesti:20 ellei lupaa olisi myönnetty, hakija olisi kokenut menettäneensä maahan sijoittamansa varat. Esimerkiksi maakeinottelijat käyttivät inhimillisyysnäkökulmaa hyväkseen.

”- - - aikaisemmin vallinnut käsitys maan käytön suunnittelusta asemakaavoituksessa on täydellisesti muuttunut. Kaavoitus ei enää ole sellaista, jota paperille ja rakennusjärjestyksin enemmän tai vähemmän kaavamaisesti määrittelee jonkin rajoitetun asutuksen ulkonaiset muodot, sen osien rakentamista tai rakentamatta jättämistä, vaan tunkeutuu paljon syvemmälle yhteiskunnallisten ja taloudellisten kysymysten selvittelyyn.” (Arkkitehti O. Flodin. Aluesuunnittelusta. 1950)

Vuonna 1956 maalaiskunnan lohkomislupa-anomukseen antamassa lausunnossa, joka koskee muun muassa Bulders RN:o 317 -tiloja Martin- kylässä, todetaan vaativasti, että kyseisen lupahakemuksen kaltaisissa tapauksissa, laajaa aluetta koskevalla palstoitustoiminnalla tulisi olla vahvistettu rakennussuunnitelma perusteenaan. Rakennuskiellon tavoitteena oli järjestää alueet rakennussuunnitelmien avulla, mikä oli vaarassa jäädä saavuttamatta.21 Vuoteen 1956 mennessä ainoastaan Friherrs-Jussas-rakennussuunnitelma (1946) oli vahvistettu maalaiskunnan alueella. Asuinalueiden vesijohto- ja viemäriverkostojen sekä teiden rakentaminen oli kallista. Alueiden järjestämisellä pyrittiin muodostamaan tihentymiä;22 muutoin yhdyskunnan rakentaminen nähtiin taloudellisesti ylivoimaiseksi haasteeksi. Vuonna 1954 kunnanvaltuusto kehotti hallitusta laadituttamaan yleissuunnitelman kunnan eri osien, etenkin asutuskeskusten, varustamiseksi vesijohto- ja viemäriverkostolla.23 Yleissuunnitelma lienee maalaiskunnan ensimmäinen koko kunnan kattava suunnitelma. Kunnallisteknisten järjestelmien rakennuskustannuksiin pyrittiin vaikuttamaan myös rakennussuunnitelmaehdotuksessa Korson ja Alikeravan alueille (1959), jossa kehotetaan määrätietoisesti edistämään rivi- ja kerrostaloalueiden rakentamista.24

29 25Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1957, 110. 26Helsingin maalaiskunnan kirkonkylän ja Ylästön rakennuskaavojen laadinta osoitettiin lääninarkkitehdin tehtäväksi vuonna 1960 (Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1960, 21). 27Jäljennös Uudenmaan lääninhallituksen kirjeestä 16.5.1961 arkkitehti Olli Wikstedtille. 28Litzen, 1988, 19 ja Arkkitehti O. Flodin, 1954.

10. Teollisuusalueet (1957).

30 Kunnan velvoitteet lisääntyivät. Kunnallisteknisten töiden ohella uuden tielain (243/54) vaatimukset, vilkas kouluja laitosrakentaminen sekä asuntorakentamisen kasvu edellyttivät kunnallista ohjaus- ja valvon- tajärjestelmää. Maalaiskunta sai huomata asemansa pääkaupunkiseudulla.

”Lautakunta on pyrkinyt ohjaamaan kunnassa tapahtuvaa rakentamista taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä oikeille urille. Kun kunnan väkiluvun kasvu on voimakkaimpia koko maassa, asettaa se toiminnalle suuret vaatimukset. Lautakunnan onkin pakko todeta, ettei se käytettävissään olevilla keinoilla pysty ohjaamaan asutuksen kehitystä sillä tavalla kuin nykyaikainen yhdyskuntasuunnittelu vaatii.” (Suunnittelulautakunnassa vuonna 1958)25

Tammikuussa 1955 päätettiin julistaa haettavaksi väliaikaisen geodeetin toimi, johon valittiin maanmittausinsinööri Viljo Virkkunen. Seuraavana vuonna suunnittelun voimavaroja lisättiin ja suunnittelulautakunnan yhteyteen perustettiin suunnittelutoimisto kuntasuunnittelua sekä kaavoitus-, kartoitus- ja mittaustointa varten. Maalaiskunnan velvoitteet ja oikeudet kasvoivat entisestään vuoden 1958 maankäyttö- (353/58) ja rakennuslakien (370/1958) tullessa voimaan: kunnan oli määrättävä rakentamisesta alueellaan. Vuonna 1959 Helsingin maalaiskuntaan perustettiin kaavoitustoimisto, joka muodostui kaavoitus- ja kartoitustöistä (osastoista). Vaikka maankäyttösuunnitelmat laaditutettiin lääninhallituksen määräämillä konsulttitoimistoilla tai lääninarkkitehdilla,26 riitti kaavoitustoimistossa koordinointitehtäviä. ”- - - Toimessanne Teidän (arkkitehti Olli Wikstedt) tulee olla kiinteässä yhteydessä Helsingin maalaiskunnan kunnanhallitukseen sekä kaavoitus- ja rakennuslautakuntiin, lääninarkkitehtiin ja lääninhallitukseen, jolle viimemainitulle samoin kuin muillekin viranomaisille olette velvollinen antamaan pyydettyjä lausuntoja ja lääninhallitukselle tarpeeksi usein ilmoittamaan kaavoitustöiden edistymisestä. Tarvittava pohjakartasto on valtion toimesta laadittu.” (Lääninhallituksessa vuonna 1961)27

Maalaiskuntaan luotiin pienimuotoista kuntasuunnittelujärjestelmää. Se liittyi kiinteästi kunnan teollisuuspolitiikkaan. Teollisuuslaitokset sijoittuivat kunnan alueelle tämän ohjaamatta. Vuonna 1957 perustettiin teollistamislautakunta, jonka tuli muodostaa kokonaisnäkemys teolli- suusalueista. Maalaiskunnan alueelle sijoittuvat teollisuuslaitokset pyrittiin ohjaamaan pääliikenneväylien varsille. Tavoite perustui Helsingin seutukaavaliiton valmistelemaan ryhmittelykaavioon, jota kutsuttiin muun muassa Flodinin ameebaksi tai perunakaavioksi (1961). Tämän rakenne- suunnitelman muita periaatteita olivat keskusten itsenäisyys ja monipuolisuus sekä taajamien välialueiden jättäminen rakentamattomiksi. Ryhmittelykaavion tavoitteet mukailevat Otto-Iivari Meurmanin Suomessa lanseeraamaa hajakeskityksen periaatetta, joka korostaa kaupungin ja maaseudun vastakohtaisuutta sekä vuorovaikutusta. Karttaa käytettiin lausuntojen ja yksityiskohtaisen suunnittelun lähtökohtana.28 Esimerkiksi rakennussuunnitelmaehdotuksessa Korson ja Alikeravan alueille (1959) varoitetaan Korson suunnittelusta nukkumakaupungiksi. Sen kehityksessä

31 29Korso, 1959, 4 ja 11-13. 30Virkkunen, 1956. 31Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1961,109. 32Heikki von Hertzenin pamflettia Koti vaiko kasarmi lapsillemme (1946) pidetään metsäkaupunki-ideologian ohjelmajulistuksena.

11. Korso 2 -rakennuskaava (1965).

12. Korso (1967).

32 tuli tukea alueen itsenäistä ”kaupunkipiirrettä”. Seutukaavaliiton ryhmit- telykaaviota mukaillen rakennussuunnitelma jakautuu kolmeen asuma- lähiöön, joista Korsossa rautatien länsipuolisen alueen käsittävä asumalähiö I jakaantuu edelleen neljään asumasoluun. Soluilla tuli suunnitelman mukaan olla oma myymäläkeskuksensa. Lisäksi kuhunkin asumalähiöön oli tavoitteena rakentaa suurempi liikekeskus, joista esimerkiksi Korson asemaseudun asumalähiön liikekeskus olisi muodostanut rakennussuunnitelma-alueen pääliikekeskuksen, cityn.29 Seutukaavaliiton ohjaus ei ollut maalaiskunnan geodeetin Viljo Virkkusen mukaan (1956) riittävää. Liiton oli ryhdyttävä jäsenkuntiensa toimeksiannosta laatimaan niin kutsuttuja yleissuunnitelmia seudun osiin, joissa rakennustoiminta ja maankäytön muutokset olivat kiivaita.30 Yleissuunnitelman tarkoitus oli olla ohjeena asemakaavalle, ja johdatella kehitystä tämän vahvistumiseen asti. Seutukaavaliitto laati yleissuunnitelman maalaiskunnan alueelle Korso-Alikeravan alueelle (195?) ja Rekolaan (1958). Pääradan varrelle sijoittuviin, lähinnä palstoitussuunnitelmiin pohjautuville pientaloalueille laadittiin rakennuskaavoja 1950-1960- lukujen vaihteessa. Ne perustuivat alueille muodostuneeseen rakentamiseen, jonka tapaa mukailtiin lisärakentamista suunniteltaessa. Tieverkkoa jäsennettiin, rakentamista pyrittiin ohjaamaan ja yhtenäis- tämään osoittamalla kaavassa rakennusaloja sekä istutuskaistoja. Korson rakennussuunnitelma valmistui vuonna 1957, Seutukaavaliiton laatima Ylä-Tikkurilan rakennuskaava vuonna 1958 ja rakennushallituksessa laadittu Tikkurilan rakennuskaava vuonna 1961. Tikkurilan rakennuskaavan laativat rakennushallituksessa arkkitehdit Reima Pietilä ja Kerttu Saukkonen. Vuonna 1961 suunnitelmaluonnoksia valmisteltiin muun muassa Rekolaan, Vuosaareen, Kirkonkylä-Ylästöön, Vantaalle ja Hämeenkylään.31 Vuonna 1960 tuli voimaan kielto muodostaa taaja- asutusta ilman kaavaa, mikä merkitsi palstoittamisen loppumista ja myös pientalorakentamisen hiipumista maalaiskunnassa. Asuinaluesuunnittelu oli muuttumassa sekä nousevan32 metsä- kaupunki-ideologian vaikutuksesta että uuden aluerakentamissopimuksiin perustuvan, teollisen rakentamisen seurauksena. Helsingin Pihlajamäessä sovellettiin elementtitekniikkaa ensimmäisenä laajassa mitassa vuonna 1962. Arkkitehti Olli Kivisen laatima Kaivokselan rakennuskaava vahvistettiin vuonna 1961. Kaivokselan lähes valmistuttua Helsingin Työväen Säästöpankki ja Postisäästöpankki päättävät rahoittaa A. Puolimatka Oy:n maakaupan. Sopimusta (1964) pidetään ensimmäisenä aluerakentamissopimuksena Suomessa.

33 13. Tikkurilan 34 rakennuskaava (1959). 35 14. Tikkurila I (1965).

15. Simonmetsä luultavasti 1960- luvun lopulla.

36 2. 3. H E L S I N G I N M A A L A I S K U N N A N K A U P U N K I R A K E N N E M U O T O U T U U – V U O D E T 1 9 6 3- 1 9 6 7 (Helsingin maalaiskunnassa oli 41 906 asukasta vuonna 1960.)

1963 -Maalaiskunnan kaavoitustoimistoon perustetaan kaavoitusarkkitehdin virka. -Helsingin kaupungin metrotoimikunnan suunnitelma julkaistaan. -Tuulimylly-neliökortteli esittäytyy Kemin Sauvonsaaren kutsukilpailussa. -Henkilöautojen kauppa vapautuu tuontisäännöstelystä. 1964 -Teknillisen lautakunnan alaisuuteen perustetaan rakennusvirasto (entinen rakennustoimisto), jossa sijaitsee kaavoitusosasto. Kaavoitusosastolla työskentelee kaavoitusarkkitehti. Mittausosasto erotetaan omaksi toimintayksikökseen.Kaavoituslautakunta perustetaan. -Kaivokselan kunnallistekniikan sopimus on ensimmäinen aluerakentamissopimus Suomessa. -Arkkitehti Bengt Lundsten voittaa Kortepohjan asemakaavakilpailun tiiviillä ruutukaavaehdotuksella. 1965 -Kunnanvaltuusto päättää yleiskaavan laatimisesta koko kunnan alueelle.33 -Suomen ensimmäinen maalaiskuntaan laadittu asemakaava,34 Tikkurila I, vahvistetaan. 1966 -Lex Tikkurila (250/1966) antaa maalaiskunnille kaavoitusmonopolin. -Vuosaari luovutetaan Helsingin kaupungille. -Rakennusviraston kaavoitusosastolle perustetaan yleiskaavajaos ja palkataan yleiskaava-arkkitehti Kaj Nyman. -Lentomelun ongelmallisuus tunnistetaan selvityksessä A Noise and Number Index, NNI. 1967 -Koivukylän kaavarunkotyö aloitetaan.

37 33Vantaan yleiskaavan selostus, 1978, 60. 34Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1965, 105. 35Helsingin seutukaavaliiton ryhmittelykaavion mukaan Sotungissa sijaitsee kookas taajama, jonka alueen Keskus-Sato oli ostanut. Suunnitelmasta toteutui vain koulu. Seutukaavaliiton johtaja Lars Hedman poisti asutuksen seutukaavaa uudistettaessa. 36Arkkitehti O. Flodin, 1954. 37Helsingin kaupungin ulompaan lähiökehään voidaan lukea asumalähiöt, jotka syntyessään elivät kantakaupungin varassa. Liikenneyhteydet kytkivät esimerkiksi Kaivokselan ja Hakunilan kiinteästi Helsinkiin. 38Helsingin kaupungin vuonna 1949 asettaman esikaupunkiliikenteen toimikunnan rinnalla toimi vuodesta 1955 esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitea, joka mietinnössään suositteli naapurikuntiin ulottuvaa metroverkkoa (Ahtiainen & Tervonen, 2002, 300-301). 1963 julkaistussa metrotoimikunnan suunnitelmassa kolme metrolinjaa ulottui maalaiskunnan puolelle. 39Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1963, 36.

16. Vantaanpuisto (196?).

38 Rakennuslaki oli tyrehdyttänyt taaja-asutuksen suunnitteluvelvoit- teellaan pientalorakentamisen teollistuvassa maalaiskunnassa, johon kohdistui yhä kasvupaineita. Maalaiskunnassa oli jo edellisellä vuosikym- menellä huomattu sen erityisasema pääkaupungin kupeessa. Maanostajat osoittivat maalaiskunnan rakentamispotentiaaliin kasvavaa mielenkiintoa rakentamiseen kelpaavien tonttien huvetessa Helsingissä. Maan hankkijoiden kiinnostusta35 oli jo 1950-luvulla suunnannut Vantaalle valmisteilla ollut suurpiirteinen, hajakeskitykseen perustuva pääkaupunkiseu- dun ryhmittelykaavio, joka myös epävirallisesti ohjasi Helsingin seutukaavaliiton kannanottoja.

Yliarkkitehti (Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliiton johtaja) Otto Flodin esitelmöi Suomen Autoklubin ja Suomen Kaupunkiliiton yhteistoiminnassa Suomalaisten Teknikkojen Seuran kanssa järjestämillä luentopäivillä 28.4.1954: ”Asutuskeskusten laajentuessa alueellisesti syntyy vaikeasti hoidettava paikallisliikenteen pulma ja määräaikoina päivittäisesti tapahtuvan matkustamisen hoitaminen asunnoilta työpaikoille. Kallista ja aikaa vievää toimintaa. Nykyaikainen yhdyskuntasuunnittelu pyrkii keventämään tätä ryhmittelemällä asutus määrätynkokoisiin yksikköihin, jotka voivat tulla toimeen verrattain itsenäisesti ja joissa sijoitettaan myös työpaikkoja teollisuuslaitoksia ja liikkeitä, kouluja jne. Tällä ns. hajakeskityksen periaatteen mukaan sijoitetulla asutuksella on luonnollisesti muitakin etuja, jotka eivät kuulu tämän esityksen puitteisiin. Sitä pyritään nyt noudattamaan mm Helsingin yleis- ja seutukaavassa. Tässä esitetyt kuvat antanevat viitteitä siitä, mihin yhdyskuntasuunnittelu nykyään pyrkii. Siinä liikenteellä ja liikenneväylien suunnittelulla on ensiarvoinen sijansa. Ne antavat suunnitelmille usein sellaisen muodon, johon me emme vielä ole tottuneet. - - -”36 Maalaiskunnalla oli edessään aika, jolloin sen oli selvittävä sekä jatkuvasta alueliitosuhkasta että seudun rakentamisen painopisteen siirtymisestä suureksi osaksi sen alueelle. Helsingin ulompi lähiökehä,37 joka vuoden 1946 alueluovutuksessa kutakuinkin muodostui maalais- kunnaksi, näyttäytyi pääkaupungin silmissä tarpeellisena laajentumis- alueena.38 Maalaiskunnan oli itsenäisyytensä säilyttääkseen todistettava kykynsä hallita kasvu.

2.3.1. Yleispiirteinen suunnittelu aloitetaan

Maalaiskunnan osa-alueita hahmoteltiin konsulttien voimin. Etenkin Arkkitehtuuritoimistot Salonen-Savela ja Pentti Riihelä (Kaupunki- suunnittelu Oy) sekä Arkkitehtuuritoimisto Pentti Ahola ja kumpp. laativat luonnoksia. Suunnittelutyön pohjana oli Seutukaavaliiton niin sanottu ameba-ryhmittelykaavio. Siinä Vantaan pääkeskus sijaitsi Vantaankoskella ja pienempi keskus Hämeenkylässä. Laadittavana oli myös Hämeenkylän alueen yleiskaava-alue, jonka kunnanhallitus vuonna 1963 päätti laajentaa koskemaan myös Vantaan (nykyisen Myyrmäen suunnan).39 Arkkit- ehtuuritoimisto Pentti Aholan ja kumpp. yleisjärjestelyluonnos vuodelta

39 40Rönkä, 1989, 50. 41Vantaan yleiskaavan selostus, 1978, 60. 42Rönkä, 1989, 88. 43Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Maankäyttö vuonna 2000, 1968, 42.

17. Hämeenkylän yleissuunnitelma (1964).

40 1964 käsitti useita pieniä paikalliskeskuksia hajakeskitysteorian mukaisesti. Vuoteen 1964 mennessä maalaiskunta oli solminut Kaivokselan, Tikkurila I:n ja Vantaanpuiston aluerakentamissopimukset,40 mikä lisäsi kokonaissuunnitelman ja suunnitteluhenkilöstön tarvetta. Vuoden 1963 tammikuussa kaavoituslautakunta päätti palkata kaavoitustoimistoon työsopimussuhteeseen kaavoitusarkkitehti Mårten Bondestamin, joka työvuotensa aikana visioi maalaiskunnan tulevaisuutta. Kuitenkin jo seuraavana vuonna teknillisen lautakunnan alaisuuteen perustettiin rakennusvirasto (entinen rakennustoimisto), jonka kaavoitusosastolle 17.2.1964 valittiin kunnan kaavoitusarkkitehdiksi arkkitehti Mikko Mansikka. Samana vuonna kunta jaettiin kolmeen yleiskaavalliseen – pääradan varren, Hakunila-Länsimäen ja Vantaan – suunnittelualueeseen ja 1.2.1965 kunnanvaltuusto päätti yleiskaavan laatimisesta koko kunnan alueelle.41

”Hain keväällä 1964 Helsingin maalaiskunnan kaavoitusarkkitehdin virkaa. - - - Virka-arkkitehtina toimiminen ei ollut arvostettua siihen aikaan. Mainetta sai rakennusten suunnittelijana. Yhdyskuntasuunnitteluun erikoistuneita arkkitehtitoimistoja ei ollut kuin muutama. Virkaan oli kuitenkin sen verran minua ansioituneempia hakijoita, että minut asetettiin neljännelle sijalle. Kävi kuitenkin niin kummallisesti, että valtuusto valitsi minut mustana hevosena. Edelleni asetetut pudotettiin poliittisilla tai muilla syillä. Minä olin kirjoittamaton lehti, ehkä vähemmän hankala kuin muut hakijat. Kunnalla ei ollut entuudestaan kovin hyviä kokemuksia virka-arkkitehdeista. Edeltäjäni oli ollut taivaanrannan maalari. Kun hän selosti minulle omaperäisiä ajatuksiaan kunnan kehittämisestä, tunsin itseni kuin pyöritetyksi Linnanmäen Vekkulassa.” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 2002)

Henkilöautojen kauppa vapautui tuontisäännöstelystä vuonna 1963. Vilkastuvan liikenteen myötä maalaiskunnan yleispiirteistä suunnitelmaa kaipasi myös Tie- ja vesirakennushallitus, joka neuvotellessaan sisä- asiainministeriön ja rakennushallituksen edustajien kanssa 20.12.1965 ilmoitti seutu- ja yleiskaavoituksen keskeneräisyyden vaikeuttavan Helsingin ja sen lähiympäristön pääteiden suunnittelua. Asia oli kuitenkin niin tähdellinen ja kiireellinen, ettei kaavojen valmistumista voinut odottaa.42 Osa Helsingin tuloteistä, kuten Lahden- ja Tuusulanteiden alut, korjattiin 1960-luvulla moottoriteiksi. Esimerkiksi TVH:n aloitettua Hämeenlinnan moottoritien yleissuunnittelun sai Arkkitehtuuritoimisto Salonen-Savela maalaiskunnalta tehtäväkseen laatia vaihtoehtoisia maankäyttömalleja tiesuunnitelman tueksi. Pian kaavoituslautakunnassa todettiin, ettei Vantaan alueen pääkeskuksella ollut toteutumis- mahdollisuuksia Helsingin ohikulkutien (Kehä III:n) korkeudella, vaan se tulisi sijoittaa etelämmäksi, Vapaalan ja Louhelan tuntumaan, palvelemaan myös Vihdin- ja Nurmijärventeiden asutusta.43 Kunnanjohtaja Lairala työskenteli maalaiskunnan pää- kaupunkiriippuvuuden vähentämiseksi. Oleellista oli teollisuuden ja muun elinkeinoelämän kehittäminen, jotta työssäkäynti onnistuisi omassa kunnassa. Yhtäällä TVH suunnitteli ohikulkutietä. Kunnassa kaavoitusarkkitehti Mansikka painotti olevan rautatien varteen keskittämistä.

41 44Rakennusneuvos (eläkk.) Mikko Mansikka 15.10.2004. 45”Sitähän ruvettiin silloin jo reagoimaan lentomeluun. Sovittiin sellainen periaate lääninhallituksen kanssa, joka vielä oli sellainen päällepäsmäri siihen aikaan, että se lentomeluraja menee Vantaassa (lännessä). - - - Minäkin, josta tuli myöhemmin suuri lentomelun estämisen kannattaja, - - -. Mun piti saada siihen rautatievarteen ja tietenkin myös Hämeenlinnantien sormeen paljon rakentamista. Mä olin hyvin tiukkana, että täytyy ainakin tämä rautatienvarsi saada rakentaa. Onneksi se ei olekaan tullut lentomelualueeksi.” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 7.10.2005) Lentomelun ongelmallisuus tunnistetaan selvityksessä A Noise and Number Index NNI vuonna 1966. 46Vuonna 1967 kunnanhallitus sopi Arkkitehtuuritoimistojen Pentti Riihelä ja Salonen-Savela kanssa Kirkonkylän ja Veromiehenkylän alueen teollisuuskaavan laatimisesta. (Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1967, 23) Asemakaavaluonnosta voidaan pitää Keski-Vantaan ensimmäisenä työpaikkasuunnitelmana. 47Heinänen, 2002, 182 ja Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi, 1968, 82. 48Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinänen 17.9.1992. 49Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Maankäyttö vuonna 2000, 1968, 41.

42 Mietittiin kunnan kehityssuuntia. Oppia maalaiskuntaan haettiin ensi sijassa Tukholmasta ja Tanskasta, josta ajatus sormimaisesta kaupunkirakenteesta eli niin kutsuttu finger plan lainattiin.44 Vantaan alueelle muodostui kaksi vartta, joiden keskelle jäävät alueet tuli pelastaa. Itäinen varsi seuraili päärataa ja läntinen varsi kehkeytyi tulevan Martinlaakson radan varaan, mikä oli Valtionrautateiden ratainsinööri Junnilan ajatus.

”Se oli nimenomaan työpaikkaideana se makkara (Helsingin ohikulkutie). Ihmiset asuu täällä jossakin sivustoilla ja sitten makkara, joka ei ollut lentomelullekaan niin vaikea, sinne mennään töihin.45 - - - Koko ajan oli avainsana työpaikkariippuvaisuus - - -. Piti tätä pendelöintiä Helsinkiin hirmuisesti vähentää.”46 ”Kun tätä makkaraa lävisti usea valtakunnallinen pääväylä niin tämä liikennesuunnittelu oli meillä hirmuisen tärkeä. Eihän meillä omaa väkeä siinä ollut. - - - Me kuitenkin sitten tavallaan luotettiin TVH:een, että se vähän auttaa ja kyllä meillä näissä kaavarungoissa sitten oli mukana konsulttina aina yleensä liikennesuunnittelija. - - - Valtion rautateillä oli semmoinen insinööri Kaila ja hänet pyydettiin sitten konsultiksi kun mä olin aivan hätää kärsimässä. En mä tiennyt mitään näistä liikennemääristä esimerkiksi tässä radanvarressa. - - -Kaila sitten järkkäsi – se oli hyvin alkeellista – että - - - koululaiset menee sitten sinne asemalle laskemaan, että kun sieltä tulee tai menee ihmisiä junaan, että paljonko niitä menee. Tämä oli ensimmäinen – huvittavaa kyllä – tämmöinen rautatieliikennelaskenta. - - - Kaila pystyi sitten siihen tietysti pistämään nämä valtavat kasvukäyrät mukaan, joista oli jo tietoa seutukaavoituksen kautta, - - -. Hän kun oli rautatiehallituksessa töissä, niin tietysti mielellään pisti sellaisen raportin, jossa suosittiin rautatien merkitystä. Siellä se Junnilakin istui, joka sai tämän Martinlaakson radan aikaiseksi. - - -” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004)

Konsulttisuunnittelua jatkettiin, mutta myös maalaiskunnan omaa suunnitteluorganisaatiota kasvatettiin. Kaavoitusosastoon muodostettiin yleiskaavajaos vuonna 1966, jolloin yleiskaava-arkkitehdiksi valittiin nuori arkkitehti Kaj Nyman. Yleiskaavatoimikunta valvoi yleiskaavajaoksen työtä – perustietojen keräämistä ja maiseman sekä infrastruktuurin inventointia. Maalaiskunnalla oli käytössään Arkkitehtuuritoimisto Salo- nen-Savelan laatima luonnos (1964–1966) maankäytön ryhmityksestä, jossa radanvarteen sijoittui kolme, itäiseen maalaiskuntaan yksi ja Vantaan suunnalle kaksi keskustaajamaa. Luonnoksen mukaan maalaiskuntaan oli suunniteltu kaksi kokoavaa raideliikenneväylää – päärata ja läntisen lohkon rata.47 Pääradan varren keskusrakennevaihtoehtoja tarkasteltiin huolellisesti. Malmin ja Keravan oletettiin kehittyvän vahvoiksi keskuksiksi. Etenkin Malmin pelättiin verottavan Tikkurilan kasvuvoimaa, mistä syystä keskuksen painopistettä siirrettiin Hiekkaharjun suuntaan.48 Maisteltiin vaihtoehtoa, jossa vain Hiekkaharju ja Korso suunniteltaisiin keskuksiksi. Hiekkaharjun keskuksen ja Tikkurilan välinen mahdollinen ristiriita jakelutoimen kannalta puolsi keskuksen perustamista Koivukylän korkeudelle.49 Syksyllä 1966 kunnanvaltuusto teki päätöksen alueellisen

43 50Mt., 6 ja 41. 51Vantaan luottosuunnittelijoiden, Le-Te-Vä:n, kaavarunkotyön rinnalla suunnittelutettiin Maaseudun keskusrakennustoimistolla asemakaavaa Martinlaaksoon. Rakennusneuvos Mansikan mukaan (15.10.2004) kunnanhallitus tuki epävirallisiakin suunnitelmia. 52Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1966, 99 ja Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Maankäyttö vuonna 2000, 1968, 4. 53Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1966, 99.

44 jäsentyvyyden ja tieverkon johdonmukaisuuden varjolla suunnittelun jatkamisesta ryhmittelymallin 3C pohjalta, jossa pääradan ketjuttamat keskukset ovat Tikkurilassa, Koivukylässä ja Korsossa. Koivukylän kasvuun maalaiskunnan radanvarsialueen pääkeskukseksi tuli varautua.50 Vuonna 1967 arkkitehtien Jaakko Salonen ja Pentti Riihelä tuli aloittaa konsultteina Koivukylän asemakaavarungon suunnittelu. Samana vuonna sovittiin Arkkitehtuuritoimisto Pentti Ahola ja kumpp. ja Arkkitehtuuri- toimisto Lehtovuori-Tegelman-Väänäsen kanssa Myyrmäen asemakaavarungon laatimisesta.51

”Koivukylän synnyttäminen. Mä vedin sen alkuevaluaation, jossa todettiin että, joo, kehitetään sitä aluetta kunnan mahdollisena pääkeskuksena. Tai oikeastaan se johtopäätös oli se, että olkoon nyt Tikkurila pääkeskus mutta että saisi sen Korson mukaan, sitä piti aika tavalla vahvistaa sitä Koivukylää, että se rakenteellisesti olisi tasapainoisempi. Eikä mitään, kyllä se sinänsä oli terve ajatus. Ainoa, että - - -luonnonolosuhteet vähän vastaan. Siellä toisella puolella on se jokilaakso, joka on pohjaton, niin siihen viereen ei ole pystynyt rakentamaan. Se olisi pitänyt rakentaa tavallaan symmetrisesti, jotta se olisi ollut vahvempi, se Koivukylän länsipuoli. - - -” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004)

Yleiskaavajaos tutki yleiskaavatyön niveltämistä kunnalliseen kokonaissuunnitteluun. Periaatteeksi otettiin yleiskaavatyön kehittäminen kuntasuunnittelun rungoksi.52 Maalaiskunta osallistui myös Helsingin neuvottelemaan, Wilbur Smithin ja Pentti Polvisen niin sanottuun suureen liikennetutkimukseen, jota varten yleiskaavajaoksen oli laadittava vallinnutta tilannetta ja oletettuja tulevia suunnittelutilanteita vuosina 1980 ja 2000 koskevaa tietoaineistoa. Se työsti yhteistoiminnassa Seutu- kaavaliiton kanssa mm. asukasluku-, työpaikka-, opetuslaitos-, rakentamis- , asumistiheys, ruokakunta-, ikäryhmä- ja autoistumisennusteet sekä - suunnitteet, joiden merkitystä kuntasuunnitelman tulevana runkona pidettiin huomattavana.53

”Mä olin siihen aikaan vielä siellä kun alkoi tämä Wilbur Smithin suuri liikennesuunnittelu Helsingin seudulla, - - -. Se oli se jenkkitoimisto, joka tuli tänne ja suunnitteli kaikki valtavat moottoritiesysteemit tänne Helsingin niemelle - - -. Nämähän tyrmättiin nämä suunnitelmat poliittisesti. Liisankadusta Helsingissä olisi tullut moottoritie - - -. Me päästiin kohtuullisen pienellä rahalla siihen mukaan ja siitä oli se hyöty, että - - -suuri jenkkifirma vaati heti täydelliset väestö- ja työpaikkaennusteet – koko alueelle. Niitä ei ollut, sitten luotiin semmoinen oikein tilastotoimisto. - - - Kun se jouduttiin tekemään matemaattisten mallien pohjaksi tämä alueittainen väestö- ja työpaikkaennuste - - - ja sitten ne ajoi tietokoneilla, jotka olivat jo silloin käytössä, ainakin osaksi oli, ainakin nämä jenkit pystyivät aika pitkälle niitä manipuloimaan niitä tietoja oli tietokoneita tai ei. Me saatiin se hyöty Vantaalla siitä, että me saatiin hyvät ennusteet, joihin me itse pystyttiin vaikuttamaan koska me itse sanottiin, että tänne voi rakentaa, tuonne ei voi rakentaa. Me voitiin itsekin syöttää näitä tilastoja sinne. Ja sitten kun ne meni tähän suureen myllyyn, me nähtiin vaihtoehtoja, että jos me kehitetään tätä sormea tällä tavalla, se merkitsee näitä ja näitä uusia teitä tällä suunnalla. - - - Me nähtiin 45 18. Kaivokselan rakennuskaava (1961).

19. Kaivoksela (luultavasti 1966).

46 nämä suuret liikennevirrat silloin ensimmäisen kerran vähän niin kuin sanoisiko tieteellisesti todistettuina. - - -. Alueliitospelko oli se josta syystä mä sain rahaa aina läpi siellä suunnitteluun. Alueliitospelko oli se, että saatiin sinne ihmisiä ja saatiin tilastointia kehitetyksi.” ”Jopa sinä aikana kun mä olin siellä, niin me perustettiin se pieni yleiskaavayksikkö. Sinne tuli yksi semmoinen valtiotieteen maisteri, Into Sandström, joka rupesi laskemaan näitä tilastoja. Siitä me päästiin yleiskaavoituksen alkuun. Näin voi sanoa, että Vantaan yleiskaavoitus alkoi siitä, että me saatiin se sykäys siitä suuresta liikennetutkimuksesta ja vähän enemmän henkilökuntaa ja rahaa. Siitä ruvettiin laskemaan näitä tietoja. Sitten kysyttiin niiltä raukka kunnallispoliitikoilta, että haluatteko 100 000 (asukasta) vai olisiko 150 000 sopiva?” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004)

2.3.2. Aluerakentamisesta asutusratkaisu

Asuntojen kysyntä sai maanomistajat kiinnostumaan kaavoituksesta. Nyt maan arvo suhteutettiin rakennusoikeuteen. Maalaiskunnassa Kaivokselaan vuonna 1961 valmistuneen, professori Olli Kivisen laatiman rakennuskaavan suunnittelu oli käynnistynyt maanomistajan aloitteesta.

”Kaikki maanostajat tietysti, nehän himoitsi tämmöisiä karttoja (kokonaissuunnitelmia). Sehän oli se, joka pikkusen tätä avoimuutta kyllä vastusti siellä. Se oli pöytälaatikkokaavoitusta. Kun tuli joku (kunnanjohtaja) Lairalan luo, Lairala varovasti vilkaisi täältä pöytälaatikostaan sitä ja jos se huomasi, että siinä on puistoa, se sanoi ”ei ei pojat, ei missään nimessä” ja jos siinä oli jotain rakentamista, se sitten vaan koitti toppuutella, että ”no joo kyllähän siellä nyt ehkä jotain on mutta tästä täytyy neuvotella kaavoittajan kanssa”. Tämähän on yksi este avoimuudelle, tämähän on todettu moneen kertaan. Avoimuudessa on myöskin se huono puoli tietysti, että sehän ei saavuta heikoimpia vaan se saavuttaa ne vahvimmat. - - -” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004) Jo 1960-luvun alussa Helsingin Työväen Säästöpankin johtaja Mauno Koivisto oli huomannut uhkan, jonka tuore rakennuslaki langetti maalaiskunnille ja niiden taloudelle: kunnan tuli rakentaa kunnallistekniikka kaava-alueille. Hän ajoi aktiivisesti sitä, että kuntien ei pitänyt kaavoittaa muuta kuin omistamaansa maata tai sellaista yksityisen omistamaa maata, jonka kunnallistekniikan rakentamisesta sekä viheralueiden ja yleisten rakennusten tonttien luovuttamisesta kunta on sopinut.54 Kaivoksela oli ensimmäinen kohde, jossa kunta siirsi rakennuslain velvoitteen rakentajalle. Kaivokselan kunnallistekniikan rakentamis- sopimusta vuodelta 1964 pidetään ensimmäisenä aluerakentamisen tunnukset täyttävänä sopimuksena, vaikka se solmittiin vasta rakennus- töiden ollessa lopuillaan. Aluerakentamisesta tuli ratkaisu tilanteessa, jossa rakentamisen rahoittaminen velkavaroin ei ollut mahdollista. Jo aiemmin

47 54Reunanen, 1971, 17. 55Hankonen, 1994, 392. 56Arkkitehti Pentti Riihelä 10.11.2004. 57Hankonen, 1994, 393. 58Ahtiainen & Tervonen, 2002, 70 ja 73. 59Vantaan kaupunki suunnittelee ja rakentaa, 1980, 18. 60Eskola, 2002, 14.

48 palstoitettujen ja rakennuskaavoitettujen pientaloalueiden kunnallistekniikan rakentaminen sekä naapurikuntien kanssa tehtyjen vesi- huoltoinvestointien maksaminen ja käyttöönotto oli Helsingin maalaiskunnassa vaikeaa. Aluerakentamisen kehittämiselle oli myös kansallisen tarve. Koiviston mukaan seuraavaksi haluttiin kokeilla olevan yhdyskunnan täydentämistä aluerakentamisella. Ajatus oli syntynyt vuonna 1961 Helsingin kaupungin ekskursiolla Pariisin ja Lontoon satelliitti- kaupunkeihin. ”Matkalla tulimme siihen tulokseen, että hyvä ratkaisu on sellainen, jossa oli jotakin vanhaa kulttuuria sisältävää ydintä täydennys- rakennettu, kuten Englannissa oli tehty. Kokonaan uudet irralliset alueet olivat jääneet steriileiksi, ja pohdimme, olisiko siinä ollut mitään tehtä- vissä.”55 Pääkaupunkiseudulla olikin polemiikkia vuokratalotuotannon häätämisestä periferiaan.56 Maalaiskunta ja Haka solmivat Tikkurila I - nimisen aluerakentamissopimuksen maaliskuussa vuonna 1964. Sen edellytyksenä oli pankkien taustatuki asuntosäästämisen mahdollisuuden järjestämiselle ja rakentamisen rahoittamiselle.57 Maalaiskunta solmi 900 hehtaarin – koko Tikkurilan – kaavoitussopimuksen Arkkitehtuuritoimisto Pentti Riihelän kanssa. Simonkylän niin sanottu koukkukorttelin rakennuskaava, Simonmetsä, oli Hakan aluerakentamissopimuksen aloitus- suunnitelma.

”- - - Kun Tikkurilan täydentäminen lähti sitten liikkeelle, minäkin totesin, että kyllä se aluerakentamisen oppimisprosessi oli nopeaa siellä kuntapuolellakin. Heille ei riittänyt enää sisäinen kunnallistekniikka eikä kaavaan merkittyjen viheralueiden ja yleisten rakennusten tonttien luovutus kunnalle, vaan rakennuttajan piti sitoutua myös yleisten rakennusten rakentamiseen. - - -” (Presidentti, pankinjohtaja (eläkk.) Mauno Koivisto 17.6.1993; sit. Hankonen 1994)

Vuonna 1963 maalaiskunnan kunnanvaltuustossa esitettiin näkemys, jonka mukaan kunta selviäisi kaupungistumisen paineista paremmin kauppalana. Tämän johdosta ryhdyttiin kehittämään menettelyä, jolla maalaiskunnan kaavoitustoimi saisi kauppalan edut.58

”Mä sain sen (ensimmäisen asemakaavan) aikaiseksi. Se oli itse asiassa tämä Simonkylän ensimmäinen aluerakentamiskaava. Siinä oli itse asiassa se idea, (lääninsihteeri) Virkkunen - - - sanoi, että hakekaa lupaa ja me haettiin ja se lupa myönnettiin. Valtioneuvosto myönsi sen. Pääidea oli näin kummallisen byrokraattinen, että me päästiin lääninhallituksesta eroon.” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 7.10.2005)

Valtioneuvosto antoi poikkeuksellisesti Helsingin maalaiskunnalle luvan asemakaavan laatimiseksi Tikkurilaan, Hakkilaan, Rekolaan ja Kirkonkylään.59 Tikkurilan asemakaava-alueelle, Simonmetsään, tehdystä Tikkurila I aluerakentamissopimuskohteen rakennuskaavasta tuli ensim- mäinen maalaiskuntaan laadittu asemakaava Suomessa.60 Sisäasiain- ministeriö vahvisti asemakaavan 27.10.1965. Seuraavana vuonna 1966 maalaiskunnat saivat oikeuden laatia asemakaavoja ilman valtioneuvoston lupaa tai määräystä. Lex Tikkurila (250/1966) lykkäsi maalaiskunnan tarvetta kohota kauppalaksi.

49 61Aura, 1966, 6. 62Ahtiainen & Tervonen, 2002, 40. 63Kulomäen alue oli ensimmäinen Helsingin maalaiskunnan pientaloalue, jolta se luovutti vuokratontteja. Rakeva- säätiö järjesti alueelle asemakaava- ja asuntotyyppikilpailun vuonna 1966. Voittaneen ehdotuksen tekijät olivat arkkitehtiylioppilaat Marja Pakkala-Seppänen ja Matti Seppänen. Alueelle laadittiin kunnan ensimmäinen rakentamisohje vuonna 1972. (Vantaan kaupunki suunnittelee ja rakentaa, 1980, 48) 64Rönkä, 1989, 50. 65Osa lähiöistä jäi muutostilassa kaupunkirakenteellisesti irrallisiksi. ”Siellähän oli sellainen alue, jossa paljon asuu lentokapteeneita ja lentohenkilöstöä - - - (Vantaanpuisto). Sen oli hankkinut tämmöinen mahtava aluerakentaja siihen aikaan kuin Silta ja Satama. - - - tekikin sinne kaavan ja siitä osa muistaakseni rakennettiinkin koska sille ei voinut mitään: siellä oli vahvistettu rakennuskaava. Muistaakseni näin. - - - Mutta sitten kun sitä piti laajentaa sitä aluetta, se oli mun aikanani ja sitten jopa mun jälkeenikin paljon. Silloin laitettiin ankarasti hanttiin lentomeluperusteella. Siitä taisteltiin (Vantaan kaupunki ja KOP-pankki) hirmuisesti.- - - tekemään sopimuksen, että he (kunta) takaa sinne rakennusoikeuden. Nyt sitä ei tullutkaan. Siitä tuli hirmuinen valituskierros. - - - Se meni korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ja kuulemma hallintoneuvoksetkin kävi siellä kuuntelemassa ja katselemassa - - -. Ja se pysyi semmoisena. - - - Tämä oli taas tarina siitä, miten tämmöinen alkuun lähtenyt, jota koitettiin sitten laajentaa, jumiutui. Ja sehän oli toivoton alue sikäli, ettei se liity mihinkään. - - -” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 8.10.2005)

50 Meneillään oli myös Vuosaaren asuntosäästäntäprojekti. Vuonna 1965, asuntosäästäjien aloitteesta, maalaiskunta ajautui neuvottelemaan Helsingin kaupungin kanssa Vuosaaren liittämisestä pääkaupunkiin. Helsingin kaupungin näkökulmasta vuonna 1966 Vuosaari ”putosi kuin kypsä hedelmä Helsingin syliin, koska maalaiskunta ei enää kyennyt hoitamaan omatoimisesti muodostunutta taajaa asutusta”.61 Maalaiskunnassa vaadittiin, ettei uusiin alueliitoksiin enää ryhdyttäisi, ja että kunnallistekniset velvoitteet tulisi jatkossa välittää aluerakentajille.62 1960-luvulla vallitsivat voimakkaat pyrkimykset demokraattiseen suunnitteluun. Vuoden 1966 kehitysaluepoliittinen lainsäädäntö tähtäsi kaikkien alueiden teollistamiseen ja hyvinvointiin. Kaupungeissa nähtiin tulevaisuus. Pääkaupunkiseudun kasvupaine kohdistui voimakkaana maalaiskuntaan Helsingin kaupungin käytettävissä olevan rakennusoikeuden hupenemisen myötä. Uskottiin aluerakentamiseen ja uuteen rakentamisteknologiaan. Maalaiskunnalla oli nyt kaavoitusmonopoli. Lisäksi valtiovalta painosti kuntia vuoden 1966 lailla asuntotuotannosta, joka vaati asuntorakentamisen edistämistä – sopivien alueiden kaavoittamista ja tonttipolitiikan harjoittamista.63 Aluerakentamisen avulla Helsin- gin maalaiskunta selvisi muuttajien asuttamisesta. Vuosina 1966–1967 sovittiin Mikkolan, Ristisillan, Etelä-Rekolan, Hakunilan, Myyrmäen, Mar- tinlaakson ja Rajatorpan aluerakentamisesta. Kaivokselan, Tikkurila I:n, Vantaanpuiston ja Louhelan aluerakentamissopimukset oli solmittu vuosina 1964–1965.64

”Kaavoitusorganisaatio oli pieni mutta hyvä puoli oli, että kaikki tunsivat toisensa. Lauri Lairala oli yhteistyömyönteinen. Joka maanantai meillä oli kokous hienossa uudessa kunnanhallituksen huoneessa. Tanskanen, Mansikka, Kiiskinen, Lairala; käytiin läpi kaikki asiat. Joka viikko maanantaiaamuna. Lairalan luona kävi paljon ihmisiä. Otti mut tai Kiiskisen, jolta kysyi, voiko alueelle rakentaa. Lairalalle delegoitiin paljon kaupunginhallituksen valtaa. - - -” ”Vanha paasikiveläinen virkamieskulttuuri, jota Lairalakin edusti, - - - jonkinlainen virkamiesmoraali siellä kuitenkin toimi. Mutta se koko ajan oli uhattuna, sen mä huomasin. - - - Kovassa paineessa oltiin. Muakin uhattiin erottamisella ja ties millä. - - - Pidettiin semmoista virkamieslinjaa. Sitten tietysti meillä oli molemmilla semmoinen naiivi viritys, Nymanilla vielä voimakkaammin sitten saada tätä kansalaistoimintaa liikkeelle. Viedä tätä todella alueellisesti keskusteltavaksi. - - - Kyllä se semmoinen avoimuus tuli sitten siihen aikaan. Sitä koitettiin, ehkä vähän naiivisti, edistääkin.” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004)

Vuoteen 1967 mennessä yleispiirteisten keskus- ja liikenneväyläsuunnitelmien lisäksi aluerakentamissopimukset kiinnittivät lähes kaikki Helsingin maalaiskunnan kaupunkirakenteen kehityssuunnat ja suurtaajamien sijainnin.65

51 20. Tikkurilan yleissuunnitelma (luultavasti 1968).

52 2.3.3. Suunnitteluihanteeksi kontaktikaupunki

”Rakentamisesta luontoon ei voi antaa mitään normeja tai yleispäteviä ohjeita, sillä tehtävät ovat yhtä moninaiset kuin luonto, joka ei koskaan toista itseään, ei maisemana eikä yksityiskohdissakaan. Luonto on elämää, vaihtelua. Siten rakentaminen luontoon vaatii ennen muuta luonnon suurien arvojen ymmärtämistä ja halua niiden säilyttämiseen. Lisäksi tarvitaan mielikuvitusta ja taiteellista silmää, jotta ihmiskäden työ muodostuisi positiiviseksi lisäksi eikä häikäilemättömyyden todistukseksi. - - - ” (Professori O.-I. Meurman 1963)

Professori O.-I. Meurmanin vuonna 1947 lanseeraama uusfunktiona- listinen kaupunkisuunnitteluteoria ja pientaloalueet nähtiin yleisesti kaavoittajien keskuudessa vanhakantaisina. Lisäksi moderni kerros- taloasuminen elintasoa kohottavine mukavuuksineen vaikutti tulevista asukkaista lupaavalta. Helsingin Pihlajamäessä oli juuri sovellettu elementtitekniikkaa ja jätevesipumppaamot käänsivät veden valu- missuunnan mitoitusasiaksi, joka ei ollut riippuvainen maastosta. Suunnittelijat kritisoivat hajakeskittämisen tuottamaa metsäkaupunki- ideologiaa, joka konkretisoitui Espoon Tapiolan ruotimiseen: aikalaiset pitivät sitä harvana ja rakenteellisesti sekavana.66 Jäsentely vaihtui vapaamuotoisesta kenttämäiseen ruutukaavaan, urbaaniin ympäristöön, jonka tuli rajautua luonnosta. Murros liittyi myös asemakaavoituksen muuttumiseen yhdyskuntasuunnitteluksi. Kaupunkisuunnittelun tehtävät laajenivat. Oli nähty palveluttomia nukkumalähiöitä. Suunnittelu alkoi edellyttää yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Oli opiskeltava kaupunkisuunnittelun riippuvuussuhteita. Hyväksyttiin esimerkiksi tehokkuus toimintojen tavoittelukeinoksi ja kadut liikenneväylien ohella sosiaalisiksi kontaktipaikoiksi. Maalaiskunnassa sosiologinen harrastus käynnistyi Tikkurila I rakennussuunnitelman koukkukortteleiden pihatila- pohdintoina. Viertolan pientaloalueen tiivistämiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi tehtiin sosiologinen perusselvitys vuonna 1966. Maalaiskuntaa suunniteltiin konsulttityönä. Yleiskaava- ja kaava- runkotyötä tehtiin kaavoitusosastolla, mutta esimerkiksi Tikkurilan osalta kaavaosasto sijaitsi konsultin toimistossa. Arkkitehtuuritoimisto Pentti Riihelä oli vuonna 1964 neuvotellut maalaiskunnan kanssa sopimusta koko Tikkurilan kaavoittamisesta, ”joka tietysti on ajatuksellinen mahdottomuus mutta työn kuluessa nähtiin mihin pitää keskittyä. Siihen aikaan monet asemakaavat olivat valtavan laajoja”.67 Riihelä työsti samanaikaisesti osayleiskaavaa asemakaavanosien rinnalla, vaikka sopimus käsitti vain detaljikaavoituksen. 68

”Tein sitä siitä huolimatta, että keskustaa oltiin siirtämässä Koivukylään. Minä pikku hiljaa, vaieten asiasta, tein sitä. Katsoin, että on arkkitehdin velvollisuus tehdä sitä. - - - Kohta liikennesuunnittelu aktivoitui. - - -” ”Manifestoitiin sitä, että Koivukylä on keskusta ja Tikkurila jää hallinnolliseksi keskukseksi. Minulla oli ajatus - - - todellinen aluekeskus on Tikkurila. Se on Kehä III:n (Helsingin ohikulkutien) varrella ja oli jo muodostumassa. Kunnantalon ympäristöä jumpattiin kaavallisena osa-alueena. Päätöksentekoon ei riittänyt voimat. Vantaanaukio jo orasti kaikissa

53 66Riihelä, Asutuksen rakenteellisista ominaisuuksista, 1968 selvityksessä Yhteisö asujana…, 47. 67-72Arkkitehti Pentti Riihelä 10.11.2004.

21. Tikkurila-Viertola (1973).

54 suunnitelmissa. Ei kovin radikaaleja muutoksia ole tapahtunut. Katuverkko ja jo rakennettu osa ohjasi eli kiinnittyi, pikkuhiljaa.” (Arkkitehti Pentti Riihelä 19.11.2004)

Tikkurilassa oli jo 1.5.1961 vahvistettu, Rakennushallituksessa vuonna 1959 arkkitehti Reima Pietilän ja Kerttu Saukkosen laatima rakennuskaava, joka keskittyi olevan, väljän pientaloalueen järjestelyyn ja laajentamiseen. Tikkurilan katuverkko olikin jo pitkälti kiinnittynyt rakennuskaavan myötäilemässä Peltolan palstoitussuun-nitelmassa (noin 1910). Asemakaavan tehtäväksi muodostui yleisten alueiden osoittaminen, autoliikenteen järjestely ja tonttijaon muuttaminen tehokasta kerrostalo- tai ryhmärakentamista varten. Asemalta jatkuvaa jalankulkuväylää pohdittiin ”muttei varsinaisiin tuloksiin päästy”. Keskusta pyrittiin jättämään Kööpenhaminan tiheyttä ja korkeutta vastaavasti mattomaiseksi.69 Vanhan rakennuskannan säilyttämistä tavoiteltiin Viertolassa, jonka tiivistämisestä Pentti Riihelä kiinnostui. Se haluttiin liittää Tikkurilan tulevan keskustarakenteen osaksi.70 Myöhemmin, vuonna 1973, valmistunutta suunnitelmaa voi pitää vaihto-ehtotutkielmana kerrostaloympäristölle.

”Tikkurilassa oli semmoinen, se oli siis kunnan oma organisatorinen keksintö, siellä oli semmoinen kaavoitustoimikunta, joka käsitteli Tikkurilan kaavoja. - - - Kauppias oli kokoomuksen edustaja, joku raitiovaunuhitsari tai vastaava oli sdp:n tai kommunistien edustaja, vähintään kaksi tai kolme poliitikkoa. Ne käsitteli kaavoja siihen aikaan. Ne antoi siis lausuntoja. Se oli musta erikoista. - - - Tämä oli täysin luottamusmieshenkinen tämä toimikunta.” (Rakennusneuvos Mikko Mansikka 15.10.2004) Pientalorakentaminen kuitenkin lähes tyrehtyi seuraavaksi vuosikymmeneksi tuotannon suuntautuessa aluerakentamismuotoiseen, tehokkaaseen kerrostaloympäristöön. Tuotantotekniikka alkoi sanella suunnittelun ehtoja torninosturiradan ohjatessa rakennusten sijoittelua. Maalaiskunnan Simonkalliosta tuli Hakan nosturiratatekniikan pilottikohde.71 Kuusi- ja seitsenkerroksiset kerrostaloryhmät, joita pidettiin myös aluerakentajien keskuudessa taloudellisuuden rajana,72 yleistyivät.

”Ne oli Ruotsista bonganneet semmoisen ajatuksen. Ratapenkan tyyliin, tehdään niin kuin rataa. Siinä oli tietysti nosturirata. Sen maan tasoittaminen semmoisen sepelipatjan päälle tuli aika halvaksi. Ei nämä talot ole kovin pitkiä, ei tästä aisti sitä nosturiratakaavaa.” (Arkkitehti Pentti Riihelä 19.11.2004)

Yhä urbaanimpi ja entistä tehokkaampi kompaktikaupunki alettiin nähdä kontaktikaupunkina. Koivukylän kaavarungon liikennesuun- nitteluprojektin johtaja, DI Pentti Murole laati kaupunkimaista liikkumista ja rakennetta – kompaktikaupunkia – kannattavan artikkelin. Se tuki Christopher Alexanderin City is not a tree -trenditeoksen struktuuri- ajattelua. Teoria ihannoi eläväistä kaupunkitilaa, joka mahdollistaisi lukemattomat asiayhteydet ja kontaktit. Vuonna 1967 maalaiskunta sopi arkkitehti Jaakko Salosen ja arkkitehti Pentti Riihelän kanssa Koivukylän kaavarungon suunnittelusta. Sen selostuksista oli tuleva seuraava oppikirja.

55 1967 -Kaavoitusarkkitehdiksi valitaan yleiskaavasuunnittelija Kaj Nyman ja yleiskaavasuunnittelijaksi arkkitehti Seppo Heinänen. -Maalaiskunnan kaavoituslautakunta alkaa vaatia rakentajilta niin sanottuja korttelikaavoja.73 -Koivukylän ja Myyrmäen kaavarunkotyöt aloitetaan. 1968 -Kaavatoimikunnat alkavat toimia useimmilla alueilla.74 -Maalaiskunnan yleiskaavaehdotukset valmistuvat. -Maalaiskunnan tilaama sosiologinen selvitys Omakotialueen tiivistäminen valmistuu. -Asuntotuotantoasetus (88/1968) astuu voimaan. -Helsingin seudun liikennetutkimus julkaistaan. -Helsingin ohikulkutie (Kehä III) valmistuu pääosiltaan. 1969 -Koivukylän kaavarunko valmistuu. 1970 -Aluerakentamislautakunta perustetaan. -Valtioneuvosto vahvistaa Martinlaakson radan suunnan. -Etelä-Vantaan kaavarunko valmistuu ja vahvistetaan rakennuslain mukaisesti ensimmäisenä osayleiskaavana Suomessa.75 -Maalaiskunta julkaisee Kaavoitusohjeet asuntoalueita varten. -Pääkaupunkiseudun yhteistoimintatoimikunta YTT perustetaan. -Kansainvälinen luonnonsuojeluvuosi laajentaa ympäristötietoisuutta. 1971 -Kaavoitusosaston päälliköksi – kaavoitusarkkitehdin viransijaiseksi – valitaan arkkitehti Seppo Heinänen. -Maalaiskunta julkaisee selvityksen resursseistaan, suunnitelmistaan ja olosuhteistaan. (Selvitysmies L. O. Johansonille Helsingin maalaiskunnan puolesta laadittu selvitys Helsingin maalaiskunnasta.) 1972 -Helsingin maalaiskunnasta tulee Vantaan kauppala. -Perustetaan kuntasuunnittelulautakunta ja sen alaisuuteen kuntasuunnittelutoimisto (myöhemmin -virasto), johon yleiskaavajaos siirtyy

56 2. 4. S U U N N I T T E L U Y L E I S E N E D U N V A L- V O J A N A T E K N O K R A T I A N K U L T A- K A U D E L L A V U O S I N A 1 9 6 8- 1 9 7 3 (Vantaan kaupungissa oli 99 125 asukasta vuonna 1973.)

kaavoitusosastolta. Kuntasuunnittelutoimisto koostuu toiminta- ja taloussuunnitteluosastosta, maankäytön suunnitteluosastosta sekä tilastoja tutkimusosastosta. Perustetaan yleiskaava-arkkitehdin virka. Sen haltija johtaa maankäytön suunnitteluosastoa, jolla työskentelee kaksi kaavarunkosuunnittelijaa ja liikenneinsinööriä.76 Kaavoituslautakunta lakkautetaan. -Kaavoitusosaston päälliköksi – kaavoitusarkkitehdin viransijaiseksi – valitaan arkkitehti Pekka Wesamaa. -Pääradan kolmas linjaraide valmistuu. 1973 -Perustetaan kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, jolle siirtyvät entisen kaavoituslautakunnan tehtävät ja osa teknillisen lautakunnan tehtävistä. Lautakunnassa on kaavoitus- ja kiinteistöjaostot. -Perustetaan kaavoitus- ja kiinteistövirasto, johon siirretään entisestä rakennusvirastosta kaavoitus- ja mittausosastot sekä kaupunginhallituksen alaisuudesta kiinteistötoimisto. Virasto koostuu hallinto-, kaavoitus-, mittaus- sekä isännöitsijäosastoista ja sen päällikkö on mittausosaston päällikkö, kauppalangeodeetti Martti Tanskanen. Kaavoitusosaston päällikkönä toimii kaavoitusarkkitehti Pekka Wesamaa. Sen toiminta jakautuu kolmeen vastuualueeseen: Apulaiskaavoitusarkkitehti vastaa toimistosta, I asemakaava-arkkitehti kaupungin itäosan ja II asemakaava- arkkitehti länsiosan suunnittelusta.77 -Vähäisten asemakaavan muutosten vahvistaminen siirtyy ministeriöltä kaupunginhallituksille. -Vantaa luovuttaa Kulomäen alueelta ensimmäisen kerran pientalotontteja omatoimirakentajille.78 Tontin vuokrasopimukseen liittyy kunnan ensimmäinen rakentamistapaohje. -Lahden moottoritie ja Tuusulan moottoritietyöt valmistuvat.79 -Öljykriisi aiheuttaa taloudellisen taantumakauden. 1974 -Kauppalasta tulee Vantaan kaupunki.80

57 73Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1967, 40. 74Ahtiainen & Tervonen, 2002, 159. 75Arkkitehti Heikki Tegelman 21.10.2004. 76Toisen liikenneinsinöörin päätoimipaikka on Helsingin kaupunkiseudun liikennesuunnittelun koordinointitoimisto Helko, jossa selvitetään metron jatkamista, rautateiden kehittämistä ja pääväylien suunnittelua koskevia kysymyksiä. 77Kaavoitusosasto hajaantuu fyysisesti vuonna 1973. Toimisto ja yleisöpalvelijat toimivat Hiekkaharjussa asuinkerrostalossa. Suunnittelijat ja piirtäjät saavat käyttöönsä Orvokkitiellä sijaitsevan pientalon. 78Vantaan kaupunki suunnittelee ja rakentaa, 1980, 48. 79Etenkin niin sanotun suuren liikennetutkimuksen myötä oli syntynyt keskustelua autoistumisen vaikutuksista maisemaan ja keskustaruuhkiin. Valtiollisten väylähankkeiden tärkeys ja suunnittelustandardit kuitenkin ohittivat kuntien ympäristönäkökulmat. (Auvinen et al., 1971, 63) 80Suomeen perustettiin vuosina 1960–1974 28 uutta kaupunkia (Kaupungistumisen teorioita, 1982, 20).Helsingin maalaiskunnan kasvu Vantaan kaupungiksi heijastaa valtakunnallista kaupungistumiskehitystä. 81Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004. 82Nousukautta kesti noin vuoteen 1974 asti. Asuntotuotannon ja aluerakentamisen huippu sijoittui Vantaalla noin vuoteen 1973. 83Asetus asuntotuotannosta (88/1968) edellytti kunnilta viisivuotissuunnitelmia asuntotuotannostaan. Kuntien odotettiin edistävän asuntorakentamista kaavoittamalla ja harjoittamalla tonttipolitiikkaa. 841960-luvulla vapaa-aika lisääntyi pidentyneen vuosiloman ja viisipäiväiseen työviikkoon siirtymisen myötä. 85Vuonna 1970 maalaiskunnassa kaavoitettiin omana työnä Vapaalan, Kuusikon ja Jokiniemen asemakaavoja ja Hakkilan rakennuskaavaa. Vuosiksi 1970–1974 laadittu taloussuunnitelma esitti siirtymistä kunnan omatoimiseen kaavoitukseen uusien asemakaavojen ja kaavarunkojen osalta.

58 Vuoteen 1968 mennessä Helsingin maalaiskunnan kaupunkirakenne oli pääpiirteissään määräytynyt rakenteilla olleiden, valtakunnallisten liikenneväylien ja solmittujen aluerakentamissopimusten myötä. 1950- luvulla arkkitehtuuri oli korostanut rakennustaidetta. 1960-luvulla arkkitehdit valtasi voimakas kaupunkisuunnitteluinnostus, jota siivittivät uuden elementtitekniikan asuntorakentamiseen kohdistamat toiveet. 1960- luvun lopulla epätasapaino Etelä-Suomen teollisuuspaikkakuntien työ- voimapulan ja kehitysalueiden työttömyyden välillä oli korostunut ja pääkaupunkiseudun työvoimattomuutta pyrittiin helpottamaan aktiivisella politiikalla; työntekijöitä houkuteltiin etelään muun muassa muutto- ja matka-avustuksin. Pääkaupunkiseudulle muuttamista ei kyseenalaistettu.81 Suuren maassamuuton paine purkautui suurelta osin Helsingin maalaiskunnan alueelle. ”Vähän ennen kuin valmistuin arkkitehdiksi -66 oli muotia olla yhdyskuntasuunnittelija. Hain sinne (maalaiskuntaan työhön). Siellä oli legendaarinen Mansikka päällikkönä. Hän sitten palkkasi minut yleiskaava- arkkitehdiksi silloin -66. Vuotta myöhemmin Mansikka lähti sisäasiainministeriöön eli kaavoitusministeriöön rakennusneuvokseksi ja halusivat hänen paikalleen kaavoitusarkkitehdiksi. Olin siis ollut vuoden valmiina. Oli aikaa, että jonakin vuonna piti tulla 10 000 uutta asukasta kuntaan. - - -” (Professori (emer.) Kaj Nyman 5.10.2005) Oli edetty aluerakentamissopimuksista niiden toteutukseen, jota säätelevä Arava-järjestelmä oli vakiintunut 1960-luvun puolivälissä. Nousukauden82 alkuvaiheilla, vuonna 1968, astui voimaan laki asuntotuotannosta,83 minkä jälkeen kerrostalorakentamisen vauhti kiihtyi maalaiskunnassa ennennäkemättömäksi. Myös laajat, seudulliset yhteistyöhankkeet, kuten Haaga-Vantaa-projekti ja Martinlaakson rata, Päijänne-tunneli sekä Keski-Uudenmaan meriviemäri, vaativat suunnittelua. Samalla aluerakentaminen oli maalaiskunnan keino osoittaa kykynsä selvitä muuttajien asuttamisesta, sillä alueliitosuhka ei ollut vieläkään väistynyt. Kaupunkisuunnittelu oli hetken ajan ennen muuta politiikan väline, jolla maalaiskunta vakuutti epäilijät. Jotta kasvu olisi voitu turvata myös pitkällä tähtäyksellä, maalaiskunnan kaupunkisuunnittelun oli osoitettava kunnallistekniikan ja virkistysalueverkoston84 varaukset sekä ponnisteltava palvelutason nos- tamiseksi. Palveluja ei syntynytkään asuinalueille suunnitellusti, koska kaupan alalla tapahtumassa olleen rakennemuutoksen myötä vain yhä suuremmat palveluyksiköt nähtiin kannattavina. Kaupunkisuunnittelun oli vastattava asukasluvun nopeaan kasvuun työpaikkoja lisäämällä ja kaavoitusta nopeuttamalla, mihin pyrittiin muun muassa modernisoimalla perusteellisesti suunnitteluorganisaatiota. Erityisesti kunnan maankäytön yleispiirteinen suunnittelu oli kehitettävä jatkuvaksi toiminnaksi, joka tuli liittää entistä kiinteämmäksi osaksi kuntasuunnittelua. Oli tehtävä detalji- ja yleispiirteisen suunnittelun välinen työnjako. Omatoimista suunnittelua oli lisättävä suhteessa konsulttikaavoitukseen.85 Kaavoitustointa vahvistettiin vuosina 1972–1973 laajalla teknisen sektorin organisaatiouudistuksella.86 Aluerakentamisen teknokraattinen suunnittelutuotanto yhdessä palvelujen heikkouden ja luonnonympäristöstä piittaamattomuuden kanssa aikaansaivat lähiökritiikkiä sekä suunnittelijoiden että asukkaiden keskuudessa. Helsingin maalaiskunnassa ja Vantaan kauppalassa maankäytön

59 86Vuonna 1972 toiminta- ja taloussuunnittelu, yleispiirteinen maankäytön suunnittelu ja asuntotuotannon ohjelmointi keskitettiin samaan organisaatioon. Kuntasuunnittelulautakunta ja kuntasuunnittelutoimisto perustettiin kaupunginhallituksen avuksi tavoitesuunnittelijoiksi. Kuntasuunnittelussa yhdistyi nyt yleispiirteinen maankäytön suunnittelu taloussuunnitteluun. Tavoiteltiin myös päällekkäisen työn välttämiseksi selkeää työnjakoa yleispiirteisen ja detaljitason suunnittelun välille. Kaavoitusosastolla vuoteen 1972 asti toiminut yleiskaavajaos siirrettiin kuntasuunnittelutoimistoon ja perustettiin erillinen yleiskaava- arkkitehdin virka sekä kolme hallintojohtajan virkaa, joista yhteen valittiin kaavoitusarkkitehti Seppo Heinänen. Aiemmin kaavoitusarkkitehdin tehtävät kattoivat molemmat suunnittelumuodot. Vuonna 1973 asemakaavoitus siirrettiin rakennusvirastosta uuteen kaavoitus- ja kiinteistölautakunnan alaiseen kaavoitus- ja kiinteistövirastoon ja liitettiin näin kiinteistö- ja maapolitiikan yhteyteen. Kaavoitusosaston toiminta jaettiin toimiston ja itäisen sekä läntisen alueen vastuualueisiin, millä vapautettiin projektisihteerit aluerakennuskohteiden suunnitteluun ja valvontaan. 87Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaoksen tilannekatsaus n:o 3. 31/1/68, 3. 88Oli ollut Arkkitehtuuritoimisto Mansikka- Salonen-Ylinen. Arkkitehtuuritoimisto Salonen- Savela (myöhemmin Kaupunkisuunnittelu Oy) perustettiin Helsingin maalaiskunnan yleiskaavatyötä varten. Kaavoitusarkkitehti Mikko Mansikka sopi kunnanjohtaja Lauri Lairalan kanssa pidättäytyvänsä ulkopuolisesta suunnittelutyöstä. (Rakennusneuvos (eläkk.) Mikko Mansikka 15.10.2004)

60 suunnitteluun liittyi yleiseen kehitykseen verrattuna varhain – jo 1960- luvun lopulla – sosiologinen näkökulma, johon kuului esimerkiksi yhteis- työ asukkaiden kanssa. Suunnittelu lohkoutui useisiin osatehtäviin, joiden hoitamiseksi Vantaalle palkattiin lisää suunnittelijoita ja valittiin tehtäviin entistä moninaisempia ammattikuntia. Kaavoittamista palveleva tutki- mustoiminta ja selvitykset lisääntyvät voimakkaasti. Teknokratian kultakaudella, jolloin rakennustekniikalla oli valta- asema suunnittelussa, maalaiskunnan kaavoittajien roolina oli taistella asukkaiden etujen ja toteutettavan ympäristön laadun nostamisen puolesta. Parantuneiden suunnitteluedellytysten myötä vaadittiin tarkempaa kaavoitusta ja toteutuksen valvontaa.

2.4.1. Yleiskaavaehdotukset laaditaan kreivin aikaan

”- - - Suurimpana vaikeutena on kasvun tavaton nopeus. Jos jäädään odottamaan, ovat mahdollisuudet hallita kehitystä pian hävinneet olemattomiin. Nyt kun kasvu on alkamassa, on pystyttävä omaksumaan selviä tavoitteita, jotka ohjaavat kehityksen haluttuun suuntaan. Niistä on pidettävä kiinni, vaikka se lyhyellä tähtäyksellä tuottaisikin vaikeuksia.” (Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi. 1968)

Helsingin maalaiskunnan yhdyskuntamuoto tunnustettiin Helsinki- keskeiseksi, jollaisena seudun nähtiin kasvavankin.87 Oli kuitenkin keskityttävä kunnan alueen sisäisen maankäytön kysymyksiin. Maalais- kunta halusi ohjata kiivasta kehitystä. Emeritusprofessori Kaj Nymanin mukaan myös syntyneet aluerakentamiskohteet oli perusteltava yleiskaavalla.

”Yleiskaavatyön ainoa perustelu oli perustella asemakaavoja ja sen kautta aluerakentamista ainakin poliittisella tasolla. Me saatiin kauheasti rahaa tän tekemistä varten. Me saatiin puoli miljoonaa markkaa, joka oli siihen aikaan tosi paljon rahaa. Kunnan budjetista. Poliitikot oli hyvin perillä, et tällaista pitää tehdä. Yksihän oli tää alueliitosuhka.” ”Tosiasioita on aluerakentamiskohteet, jotka oli voitava perustella suunnitelmalla, jossa ne näyttää järkeviltä.” (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004)

Kunnanvaltuusto oli käynnistänyt koko maalaiskunnan kattavan yleiskaavan laatimisen vuonna 1965. Arkkitehtuuritoimisto Salonen-Savela oli ennen vuotta 1966 tehnyt radan varrelle luonnoksen maankäytön ryhmityksestä. Kaavoitusarkkitehti Mansikka järjesti luottotoimistonsa88 toimeksiannoksi Helsingin maalaiskunnan yleiskaavatyön. Vuodesta 1966 lähtien kaavoitusarkkitehti Kaj Nymanin johdolla Hiekkaharjussa sijait- sevassa kerrostalossa työstettiin rinnakkaissuunnitelmaa. Arkkitehtuur- itoimisto Salonen-Savelan yleiskaavaehdotus Helsingin maalaiskunta; Yleiskaavallinen maankäyttö vuonna 2000 muodosti perinteisen alue- varaussuunnitelman, kun taas yleiskaavajaoksen suunnitelma Helsingin

61 89Emeritusprofessori Kaj Nymanin mukaan (9.11.2004) ehdotus kaatui kaupunginvaltuustossa juuri toiminnallisen luonteensa vuoksi. Oli selvitettävä, mitä suunnitelma olisi merkinnyt maanomistajille. Kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirjan KH 19.4.1971 §123:n mukaan tarkoitus oli tutkia yleiskaavan hyväksymisen oikeusvaikutukset. 90Kaavoitusarkkitehti Mikko Mansikka oli kehittänyt kaavarungon kaavalliseksi välimuodoksi (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004). 91Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1968, 137. 92Yleiskaavaehdotuksessa maalaiskunnan päätieverkko suunniteltiin järjestelmälliseksi ruutuverkoksi. Henkilöauton vapaa käyttö nähtiin yleisesti itseisarvona. Maalaiskunnan yleiskaavajaoksen toimenpidekaavassa kerrotaan sen kokoamasta aineistosta, jonka mukaan oli mahdollista tarjota (vain) 21-24 ajokaistaa yhteen suuntaan - - - mutta liikekeskustaa lähestyttäessä ei sitäkään. (Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi, 1968, 23) 93Helsingin seutukaavaliiton runkokaava (1968) julkaistiin tilanteessa, jolloin maalaiskunnan yhdyskuntarakenteesta ei ollut tehty virallisia päätöksiä. 94Mäkynen, 2000, 7. 95”Minusta Arkkitehtitoimisto Salonen-Savelan vuoden 1968 yleiskaavaehdotusta ja kaavoitusarkkitehti Kaj Nymanin vuoden 1968 yleiskaavaluonnosta voidaan pitää yhtä merkittävinä epookkia luovina kaavoina kuin arkkitehti Eliel Saarisen vuoden 1915 Munkkiniemi-Haaga- suunnitelmaa sekä arkkitehtien Bertel Jung ja Eliel Saarisen laatimaa Suur-Helsinkiä koskevaa suunnitelmaa vuodelta 1918.” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005) 96Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004.

62 maalaiskunnan yleiskaava; ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi oli luonteeltaan toiminnallinen ryhmittely, structure plan, jota ei sidottu maanomistukseen.89 Nymanin mukaan rakennesuunnitelmaa oli tarkoitus täydentää maanomistuksen huomioon ottavin kaavarungoin.90 Yleiskaava- ehdotukset julkaistiin 20.9.1968 kahtena raporttina, jotka esiteltiin julkisuudessa samassa tilaisuudessa.91 Ehdotuksista lähetettiin ote jokaiseen maalaiskunnan talouteen. Yleiskaavatyön haasteena oli perusjaotuksen puitteissa jäsentää kunnan kaupunkirakennetta, johon oli yhä useita mahdollisia tapoja. Oli suunniteltava teiden ja raideliikenneväylien sijaintia,92 keskuksien luku- määrää ja kokoa, rakenteen laajentumista ja tehokkuutta sekä vapaa- aluevarauksia. Pohdittiin suhtautumista lentokenttään ja -meluun. Tehtiin väestöä ja työpaikkoja koskevia seutukaavallisia sijoitusmalleja yhdessä Helsingin seutukaavaliiton viranomaisten ja naapurikuntien yleiskaavoittajien kanssa.93 Yleiskaavaehdotus jatkaa maalaiskunnan omak- sumaa linjaa, jonka mukaan seudun kuntien ei ollut syytä estää teollisuuden sijoittumista pääkaupunkiseudulle esimerkiksi niille varattujen alueiden kaavoittamista rajoittamalla. Ehdotuksessa Keski-Vantaan alueella oleva teollisuusalue oli suunnitelman mukaisena Suomen laajin teollisuusalue.94 Yleiskaavajaoksen tilannekatsauksessa n:o 3 (31/1/68) kuvataan kaupunkimuodolle asetetut päätavoitteet. Yleiskaavaehdotus pyrki joustavaan fyysiseen muotoon, joka voi mukautua muutoksiin vähäisin mahdollisin kuluin ja joka kasvaa sekä uusiutuu kokonaismuotonsa säilyttäen.95 Toinen keskeinen tavoite oli välttää hajasijoitusta. Rakenta- minen tuli keskittää muutamien keskusten ympärille, jotka pystyvät ylläpitämään ”suuren joukon korkealaatuisia palveluksia” ja tehokkaan joukkoliikenneverkon. Kumuloituvan kasvun mekanismin ajateltiin alkavan toimia valituissa aluekeskuksissa. Näiden palvelukeskusten lisäksi pidettiin tarpeellisena suunnitella eri puolille maalaiskuntaa paikallisia, asutustihentymien tukemia ostoskeskuksia. Suunnitteluaikana elin- tarvikemyymälöitä oli ”käytännöllisesti katsoen kaikkialla, missä vähintään 500 asukasta muodostaa taajaman”.96 Yleiskaavajaos oli työn alkuvaiheessa kerännyt perustietoja ja laatinut suunnitelmia sormimaisesta kaupunkirakenteesta. Keskusrakenne oli muodostunut 1960-luvun puolivälissä, jolloin Arkkitehtuuritoimisto Salonen-Savelan laatima maankäytön ryhmitys sijoitti radan varrelle kolme, itäiseen maalaiskuntaan yhden ja Vantaan (Myyrmäen) suunnalle kaksi keskustaajamaa. Yleiskaavatyön tehtävänä oli suunnitella keskuksien täsmällistä sijoitusta ja mitoitusta. Pääradan varren keskusrakennevaihtoehtoja oli tarkasteltu huolellisesti. Vuonna 1966 kunnanvaltuusto oli alueellisen jäsentyvyyden ja tieverkon johdonmukaisuuden varjolla tehnyt päätöksen suunnittelusta ryhmittelymallin pohjalta, jossa pääradan ketjuttamat keskukset ovat Tikkurilassa, Koivukylässä ja Korsossa. Koivukylän kasvuun maalaiskunnan radanvarsialueen pääkeskukseksi varauduttiin. Arkkitehtuuritoimisto Salonen-Savelan laatiman ryhmity- sluonnoksen mukaan maalaiskunnassa sijaitsi pääradan lisäksi myös läntisen lohkon rata. Suunniteltiin aluekeskusta tulevien Myyrmäen ja Martinlaakson väliin. Yleiskaavaehdotuksessa keskus kuitenkin siirrettiin lähemmäs Helsingin rajaa Seutukaavaliiton aloitteesta; sen tuli palvella myös pääkaupungin puolella sijaitsevia Malminkartanoa ja Kannelmäkeä. Yleiskaavajaoksessa pidettiin luontevana sijoittaa keskukset olevien taajamien – Tikkurilan, Rekolan ja Korson – tuntumaan kohottamaan näiden palvelutasoa. Maan arvon ymmärrettiin nousevan keskuksien

63 97Olevien pientaloalueiden tehokkuuden lisäämiseksi niitä ryhdyttiin tiivistämään rakennusoikeutta korottamalla, sallimalla ryhmärakentaminen ja pitäytymällä niukoissa asemakaavamääräyksissä ja rakentamisohjeissa. 98Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaoksen tilannekatsaus n:o 3. 31/1/68, ?. 99-100Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004.

22. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus (1968).

64 läheisyydessä. Yleiskaavaehdotuksessa omaksuttiin uusi suhtautuminen vanhojen pientaloalueiden suunnitteluun: väljien alueiden tonttitehokkuutta oli nostettava. Tikkurilassa ja Hiekkaharjussa tehokkuustavoite merkitsi kerrostalorakentamista. Olevien pientaloalueiden kohdalla tavoitteeksi tuli niiden tiivistäminen. Niiden asukasluvun kohottaminen nähtiin eräänä keinona maalaiskunnan kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. Vuoden 1968 alussa käyttökuntoon valmistunut rakennusrekisteri mahdollisti olevien pientalotaajamien mahdollisuuksien tutkimisen. Päätavoitteena oli saavuttaa asukasluku, jolla kunkin tontin osuus vesihuollon kustannuksista jäisi kohtuulliseksi. Toisena kriteerinä oli riittävä väestöpohja välttä- mättömien palvelujen synnyttämiseksi. Kaikilla alueilla ehdotettiin sovellettavaksi tonttitehokkuutta e = 0,3.97 Maaseutumaisessa kunnassa keskittämisen oleellisena etuna pidettiin vapaa-alueiden säilymistä.98 Oli tärkeää, että kaupungistumisesta huolimatta asukkaiden kosketus luontoon kestää. Kunnan pellot tiedettiin Uusimaan viljavimmiksi. Yleiskaavajaoksen tilannekatsauksessa n:o 3. (31/ 1/68) maisemansuojelun edistämiskeinoksi ehdotetaan kaupunkimaisten alueiden kontrastista erottamista luonnontilasta ja vuoden 1968 toimenpidekaavassa peltotilkkujen jättämistä puistovyöhykkeille kerrostalo- asukkaiden viljelyharrastusta tyydyttämään. Yhä ajankohtainen tavoite – yhtenäisten peltojen säilyttäminen maanviljelysalueina – lausutaan jo kunnan ensimmäisen yleiskaavaehdotuksen toimenpideosassa, jonka kaavoitusarkkitehti Nyman toivoi viitoittavan tietä uudenlaiselle, tavoitteet sanallisesti kokoavalle suunnitelmamuodolle.99 Vuoden 1968 yleiskaavaehdotuksen laatimistyön mukanaan tuoma tietämys kunnasta laukaisi maalaiskunnan oman tilastoja tutkimus- toiminnan, mikä 1970-luvun alkuvuosina muodostui tärkeäksi aseeksi toistaiseksi viimeisen alueliitosuhkan alla. Yleiskaavatyön myötä maalaiskunnassa todettiin kaavarunkosuunnittelun, palvelusuunnittelun, elinkeinosuunnittelun ja taloussuunnittelun yhteys. Valtakunnallisesti kuntasuunnittelu muuttui pakolliseksi vasta vuonna 1977 uuden kunnallislain (953/1976) tullessa voimaan. Yleiskaavaehdotus on edelläkävijä myös ehdottaessaan lyhyen ja pitkän tähtäimen, vuosien 1980 ja 2000, ennusteita. Oli radikaalia tunnustaa voitavan suunnitella vain kohtuullisen lyhyellä tähtäimellä.100 Yleiskaavaehdotusta ei hyväksytty sellaisenaan kaupunginvaltuustossa vuonna 1968. Kaavoitusarkkitehti Nyman kehitti edelleen ajatuksiaan; laadittiin yleispiirteistä suunnitelmaa viiden vuoden välein toistuville tavoitevuosille. Näissä suunnitelmissa oleellista olivat sanalliset periaate-ehdotukset.

2.4.2. Haaga-Vantaa-projekti –

kunnat suunnitteluyhteistyön tielle

Jo vuosina 1963–1967 kaavoitusosastolla oli luonnosteltu maalaiskunnan alueelle kaksi kaupunkirakenteellista vyöhykettä, jotka molemmat rakentuivat sormimaisina ratayhteyden varaan.

”Oikeastaan historiallisesti vielä kauempaa, niin siihen, että rata tähän maalaiskunnan yleiskaavaan länsipuolelle piirrettiin, vaikutti aika paljon se,

65 101Harmaajärvi et al., 1991, 18. 1021970-luvun alkuvuosina seudulla oli herännyt vaatimuksia yhteistoiminnallisen joukkoliikenteen järjestämiseksi. Vuonna 1969 Linja-autoliiton puheenjohtaja Kauko Sällälä kommentoi liikennöitsijöiden kauhistuvan, kun liikennekysymyksiin liitettiin politiikkaa (Reunanen, 1971, 54). Ensimmäiset linja-autoreitit olivat syntyneet puhtaasti kannattavuusnäkökulmiin pohjautuen. Insinööritoimisto Pentti Polviselta oli tilattu metron verkkotutkimus. 103Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinänen (eläkk.) 20.10.2004.

23. Myyrmäki (197?).

66 että minulla oli Länsi-Vantaan suunnittelussa töissä vanha ystäväni Harto Helpinen, joka hyvin fiktiivisesti ja innokkaasti rupesi siihen rataa piirtämään. Silloin ei ollut mitään virallista radan suunnittelua käynnissä, vaan se oli arkkitehti-idea. Siellä oli aikaisemmin ollut Ojakkala-Vihti-ratasuunnitelma, joka oli varmaan keikkunut 20-luvulta alkaen. Ratoja on piirrelty, mutta enemmän perinteisen radan, ei vielä kaupunkiliikenneradan roolissa. - - - Sattui niin, että rata kulki sopivasti grynderien omistamien maiden läpi. Siellä syntyi sopiva taloudellispoliittinen konstellaatio, - - -. ” (Arkkitehti Jaakko Salonen 3.5.1990; sit. Harmaajärvi – Manninen - Rönkä, 1991)

”Helsingillä oli 600 000 asukkaan tavoite määritelty ja sen suunnittelu heikoissa kantimissa.. - - - 600 000:n tavoite ei toteudu vaan väkilukuhan laski koko ajan johtuen asumisväljyyden kasvusta. Veikko Heino oli kantakaupungin porukan vetäjä. Pertti Meurman oli Haaga-Vantaan projektin vetäjä. Ennen sitä oli meillä maalaiskunnassa oma Etelä-Vantaa-projektimme, joka perustui Martinlaakson rataan. Helsinki huomasi, että he voivat liittää oman Haaga-Vantaa-projektinsa samaan rataan. Aluksi kokoonnuimme meillä ja suunniteltiin maalaiskunnassa koko Haaga-Vantaa-pätkää, niin että saadaan pääkaupunkiseudun sormeksi. Me oltiin aloitteellisia ja ne suostui tulemaan meille neuvottelemaan.” (Professori (emer.) Kaj Nyman 5.10.2004)

1960-luvulla ruuhkautuneet valtakunnalliset liikenneväylät olivat saaneet sisäasiainministeriön kiinnittämään huomion Helsinkiin johtavien yhteyksien toimivuuteen. Nauhamainen Haaga-Vantaa-vyöhyke suunniteltiin Martinlaakson radan varaan. Huopalahti-Martinlaakso-rautatien suunnittelu aloitettiin rautatiehallituksessa vuonna 1968 yhteistoiminnassa Helsingin maalaiskunnan ja kaupungin kanssa.101 Samaan aikaan maalaiskunnassa suunniteltiin Myyrmäen alueella rinnakkain osayleiskaavaa, kaavarunkoja ja asemakaavoja. Aluerakentajat kiirehtivät kerrostalojen poikkeuslupien myöntämistä. Myyrmäen ja Martinlaakson asemakaavat odottivat tie- ja vesirakennushallituksen lausuntoa, joka tullessaan vauhditti Martinlaakson radan rakentamispäätöstä: TVH:n mielestä syntyvää liikennettä ei olisi voitu hoitaa olevalla tiestöllä. Aluerakentamishankkeiden toteutuminen näytti epävarmalta, kunnes valtioneuvosto vahvisti Martin- laakson radan suunnan vuonna 1970 ja teki radan rakentamispäätöksen vuonna 1971.102 Rata suunniteltiin kulkemaan Myyrmäen keskustassa sen pohjois-etelä-suuntaisen kävelykadun alla, käymään pinnalla Vihertien laaksossa ja sukeltamaan jälleen Martinlaakson ostoskeskuksen kohdalla. Jotta Valtionrautatiet olisi liittynyt yhteishankkeeseen, tuli rata pääjohtaja Esko Rekolan vaatimuksesta nostaa maan pinnalle. Apulaiskaupungin- johtaja Seppo Heinäsen mukaan ratalinjaukseen vaikuttivat myös poikkeuslupahakemukset.103 Rata toteutui ennätysvauhtia ja valmistui vuonna 1975 uhmaten aiemmin vallinnutta vapaata autoilua suosinutta aikakautta. Helsingin maalaiskunta ja kaupunki tekivät laajamittaista yhteistyötä Haaga-Vantaa-projektissa. Pääkaupungilla oli kuitenkin suuria kasvupaineita, minkä vuoksi alueliitosuhka varjosti edelleen maalaiskuntaa. Helsinki

67 104Pääkaupunkiseudun kuntien vapaaehtoinen yhteistyöorganisaatio YTT sai vuonna 1974 lakisääteisen aseman Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskuntana YTV:na. 105Vantaan kauppalan kunnalliskertomus vuodelta 1972, 10. 106Arkkitehtuuritoimisto Lehtovuori-Tegelman-Väänänen sijoittui Järvenpään keskustakilpailussa jaetulle toiselle sijalle, mikä sai kaavoitusarkkitehti Mikko Mansikan pyytämään heitä työhön. Aluksi nuoret arkkitehdit työskentelivät yhdessä arkkitehti Pentti Aholan kanssa. (Arkkitehti Heikki Tegelman 21.10.2004) 107Rönkä, 1989, 50. 108-109Arkkitehti Heikki Tegelman 21.10.2004.

24. Myyrmäen kaavarunko (1970).

25. Myyrmäki 2 -asemakaava (1972); kävelykatu.

68 toivoi maalaiskunnalta lämpimäisinä muun muassa sen osaa Haaga-Vantaa- vyöhykkeestä.

”Vuonna -70 joskus - - - valtio asetti selvitysmiehen Helsingin pyynnöstä käsittääkseni. Selvitysmies Johansson, - - - ehdotti sitten Itä-Espoon ja Etelä- Vantaan ja Hakunilan liittämistä Helsinkiin. Sehän oli aikamoinen puolustustaistelu mihin me jouduttiin. Meidän suunnitelmat, - - -, oli tietysti yksi ase, jota Helsingin maalaiskunta käytti. Mehän tehtiin 1:4000 kuva koko kunnasta. Siitä tuli ehkä neljä metriä korkea, kuusi metriä leveä, joka sitten laitettiin valtuustosaliin pystyyn. - - - Meillä oli Helsingin valtuusto vieraana maalaiskunnassa ja näytettiin niille mitä me osataan. Ja ne oli ihan vaikuttuneita. - - -” (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004)

Maalaiskunta vastasi kuntasuunnittelun voimannäytteellä. Kaavoitusarkkitehti Seppo Heinäsen aikana, 6.5.1971, se julkaisi selvitysmies L. O. Johansonille maalaiskunnan puolesta laaditun selvityksen Helsingin maalaiskunnasta. Raportti sisältää aikanaan perusteellisia kuvauksia palveluista, resursseista, pitkän tähtäimen suunnitelmista sekä vallinneista olosuhteista, kuten väestökehityksestä, asuntotilanteesta, maankäytöstä, työpaikoista ja liikenteestä. Väitteet maalaiskunnan kyvyttömyydestä hoitaa osuutensa kasvusta jäivät perusteluitta. Maalaiskunta oli ajanut pääkaupunkiseudun kasvuongelman ratkaisuksi seudullista yhteistyötä alueliitosten sijaan. Vuonna 1970 kunnanjohtaja Lauri Lairala allekirjoitti yhdessä Helsingin, Espoon ja Kauniaisten kaupungin- ja kauppalanjohtajien kanssa kunnanhallituksille osoitetun kirjeen, joka johti Pääkaupunkiseudun yhteistoimintatoimikunnan YTT:n perustamiseen.104 Vuonna 1972 Vantaan kauppalanvaltuustossa kuitattiin asia loppuun käsitellyksi julkilausumalla, jonka mukaan pää- kaupunkiseudun ongelmia ei voida ratkaista alueliitoksilla, joilla Helsinkiä kasvatetaan ja ympäristökuntia pirstotaan.105 Tammikuussa 1967 maalaiskunnan kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen, jonka mukaan Myyrmäen alueen asemakaavarungon laatiminen annettiin Arkkitehtuuritoimistojen Pentti Ahola ja kumpp. sekä Lehtovuori-Tegelman-Väänänen tehtäväksi.106 Saman vuoden lokakuussa maalaiskunta solmi aluerakentamissopimukset Myyrmäen (Puolimatka, Laaturakenne ja Suur-Helsingin Osuuskassa) ja Martinlaakson (Salpa, Puolimatka ja Jussi Ketola) alueista.107 Helsingin maalaiskunta suunnitteli voimallisesti Etelä-Vantaan kaavarunkoa, johon kuuluivat vuonna 1970 valmistuneet Hämeenkylän ja Myyrmäen kaavarungot sekä Etelä-Vantaan yleiskaavallinen selvitys. Kaivokselan, Martinlaakson ja Myyrmäen käsittävä kaavarunko oli Suomen ensimmäinen kaavarunko, jonka vahvistamisessa käytettiin rakennuslain pykälää. Vahvistetun kaavarungon johdosta detaljikaavat sopeutuivat suunnitelmakokonaisuuteen. Kaavaa käytettiin koko maassa mallina.108 Iskusana oli kaupunki. Myyrmäen suunnittelussa pyrittiin toiminnallisesti sekoittuneeseen rakenteeseen ja kaupunkimaiseen ympäristöön, minkä myötä osatavoitteita olivat tiiveys ja hyvät jalankulkumah- dollisuudet. Etelä-Vantaan yleiskaavallisessa selvityksessä (1969) kerrotaan, että asuntoalueiden monipuolisuutta suunniteltiin antamalla määräys, jonka mukaan kaavassa osoitetun rakennusoikeuden lisäksi oli mahdollista rakentaa 10 % palvelukerrosalaa. Arkkitehtuuritoimisto

69 110Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinäsen mukaan (20.10.2004) Elanto koki Myyrmäen aluekeskuksen Helsingin kaupungissa sijaitsevan Kannelmäen Maxi-marketin uhkana. 111Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kauton mukaan (11.11.2004) ainoa valtuuston hylkäämä aluerakentamissopimuskohde sijaitsi Kivistön pohjoispuolella. 112Aluerakentamisen sopimuskokouksissa maalaiskunnan edustajat olivat tavallisesti kunnanjohtaja Lairala, virastopäällikkö Kiiskinen, kunnankamreeri Veräjänkorva ja kaavoitusarkkitehti Nyman. ”Jossain vaiheessa, kun rakentajat tuli mukaan kaavoittajien ja virkamiesten välisiin kokouksiin, mä heitin ne ulos. En tiedä millä auktoriteetilla mutta mä vain tein sen. Oli kohtuutonta, ettemme saaneet keskustella keskenämme. Ei siitä mitään seurannut. - - - Paljon olisi voinut tehdä jos olisi vaan uskaltanut. Pientaloja en uskaltanut ehdottaakaan lähiöiden reunoille, - - -.” (Professori Kaj Nyman (emer.) 9.11.2004) 113Apulaiskaupunginjohtaja Seppo Heinänen 17.9.1992. 114Rönkä, 1989, 57. 115Mt., 119. 116Ibid.

26. Kilpailuehdotus Etelä- Vantaan aluekeskukseksi (1970).

70 Lehtovuori-Tegelman-Väänäsen laatimassa kaavarungossa ja Myyrmäki 2 - asemakaavassa (1970) muodostuvan ruotomaisen kävelykadun oli tarkoitus tarjota runsaasti palveluja. Jalankulkuraitin (Myyrmäenraitin) oli määrä yhdistää asuntopainotteisemmat pohjoisosat etelässä sijaitsevaan keskustaan. Aluekeskus tarvitsi nykyaikaisen keskustan, minkä vuoksi maalaiskunta järjesti vuonna 1970 arkkitehtikilpailun Yleinen pohjoismainen aatekilpailu Etelä-Vantaan aluekeskuksesta Helsingin maalaiskunnassa. Voittaneen ehdotuksen tekijä oli ruotsalainen suunnittelutoimisto Per Johansson - Göran Olsson - Hans Linnman Arkitektkontor Ab.

”- - - Me (Kaj Nyman ja Jan Söderlund) tunnettiin ruotsalaista arkkitehtuuria ja osattiin arvostaa sitä. Siinä otettiin kalliopuisto - - -. Keskusta oli puisto. Se oli meistä tosi hieno. Oltiin totuttu suomalaiseen tapaan, että kaikki tiiviisti aseman ympäristöön ja kaikki muu matalaksi.” (Professori (emer.) Kaj Nyman 5.10.2005)

Samalla kun pääkaupunkiseudun kunnat olivat sopineet yhteistyöstä, irtaantui kaupan ala ensimmäisten lähiöiden suunnittelun aikaan vallinneesta palvelukeskuksia koskeneesta konsensuksesta. Arkkitehti Heikki Tegelman arvioi heidän olleen suunnitelmissaan idealistisia ja O. I. Meurmanin oppeja seuratessaan ylimitoittaneen päivittäiskaupan yksik- köjen varaukset.109 Kannattavuuskilpailu oli koventunut ja palveluja jouduttiin odottamaan aina 1980-luvun lopulle asti.110

2.4.3. Ripeän aluerakentamisen valvontaa

Vuonna 1968 vahvistettuja asemakaavoja olivat Tikkurila I-V. Samana vuonna astui voimaan asetus asuntotuotannosta (88/1968), mikä kiihdytti aluerakentamisen ennen näkemättömään vauhtiin. Päättäjien keskuudessa vallitsi yhteisymmärrys aluerakentamisen suhteen.111 Se oli maalaiskunnan keino vastaanottaa muuttajat. Teknokratian kultakaudella, vuosina 1968–1973, solmittiin Pähkinärinteen, Länsimäen, Kukkakedon, Tikkurila II:n, Maarinkunnaksen, Koivukylä 5:n, Herralan, Tavastkullan ja Tiilitehtaan alueen aluerakentamissopimukset.112 Parhaimmillaan suunnitteilla oli yhtaikaisesti 13 kohdetta.113 Nykyisen Vantaan alueella oli tyypillistä laatia aluerakentamis- kohdetta koskevia kaavarunkosuunnitelmia. Rakennustoimen päällikkö Kiiskisen mukaan Hakunilan ja Länsimäen alueille kaavarunkoja laadittiin rakennettaessa, jotta maankäytöstä saatiin mielikuva. Myös Rajatorpan ja Maarinkunnaksen kohteet aloitettiin oikopäätä.114 Erityisen tyypillistä oli kuitenkin tutkia kohdetta kaavarungon avulla ennen sopimuksen solmimista. Martinlaakson, Myyrmäen, Koivukylä 5:n, Etelä-Rekolan, Nissaksen, Hakunilan lisäsopimus-, Herralan, Tavastkullan ja Tiilitehtaan sopimusalueet tutkittiin kaava-runkojen avulla edeltäkäsin.115 Poikkeus- luvin rakennettiin runsaasti, sillä pääosa maalaiskunnasta oli rakennuskiellossa. Vasta 1970-luvun lopulta alkaen sopimukset, esimerkiksi Tikkurilan keskustan, Grönbergin ja Piispankylän kohteet, ehtivät odottaa asemakaavaa tai -luonnosta.116 Vuonna 1970 vahvistettujen asemakaavojen ala oli 473 hehtaaria, josta 79 % oli aluerakennuskohteiden suunnitelmia.

71 117Projektisihteerien määrää oli kasvatettu. Osa projektisihteereistä kohosi projektinjohtajiksi, jotka vastasivat projektin hallinnon sujuvuudesta. Uudistuksen tavoite oli koota keskeiset kaupunkirakentamiseen osallistuvat apulaiskaupunginjohtajat ja virastopäälliköt. Mukaan tulivat kaikki apulaiskaupunginjohtajat. Organisaatiota nimitettiin karhukoplaksi. (Virastopäällikkö (eläkk.) Veikko Heino 16.10.2005) 118Aluerakennuskohteiden suunnittelijat olivat aluksi nykyisen Vantaan alueella aluerakentajien värväämiä konsultteja. Samat suunnittelijat tekivät myöhemmin suunnittelusopimuksia kunnan kanssa. Erityisen paljon Vantaan alueelle aluerakentamisen kuumana kautena suunnitteli Arkkitehtuuritoimisto Pentti Ahola ja kumpp. Toimiston laatimia ovat muun muassa Länsimäen, Rajatorpan, Hakunila 1 ja 3, Myyrmäki 1-5 sekä Pähkinärinteen asemakaavat. 119Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomus vuodelta 1971, 16. 120Myyrmäen asemakaava vahvistettiin vuonna 1970. Seuraavana vuonna kunnanhallitus päätti tiukentaa aluerakentamisen ehtoja. Sopimuksia tehtäisiin vain kunnan omistamalle maalle. 121Aineistoa yleiskaavapäätösten pohjaksi. Tammikuu 1970, 5.

72 ”- - - Suurin osa sopimuksista oli tehty kun tulin. Oli kaameaa yrittää ottaa kantaa juridisiin teksteihin. Ne pitivät sisällään sen, että aluerakentaja kustantaa kaiken sisäisen kunnallistekniikan ja rahoittaa ulkoisen kunnallistekniikan ja kaavoituksen. Ei maksa vaan rahoittaa. Ja luovuttaa yleiset alueet ja puistot ja rakentaa kerrostalojen alakertoihin väliaikaisia päiväkoteja. Ja sisällyttävät tämän kaiken tulevien asuntojen hintoihin. - - -” ”Aluerakentajat esittivät meille suunnattomia määriä rakennettavaksi. Mehän tehtiin myös asunto-ohjelmaa. Asuntohallitus edellytti tehtäväksi asunto- ohjelmaa. Sitä vedettiin varmaan puolet pois. Oli silleen jalat maassa.” (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004)

Aluerakentamissopimusten sisältö tarkentui ja kunnan sananvalta lisääntyi, kun vuonna 1970 perustettiin valtuustokauden verran elänyt aluerakentamislautakunta. Myöhemmin 1970-luvun jälkipuoliskolla perustettiin aluerakentamiskohteiden projektiorganisaatio.117 Jokaisella aluera- kentamiskohteella oli toimikunta, jonka puheenjohtaja oli rakennustoimen päällikkö (Mauno Kiiskinen). Projektisihteeriksi valittiin Seppo Heinänen, jonka tehtävänä oli toimia aluerakentamiskohteiden suunnitteluryhmissä kaupungin edustajana. Helsingin maalaiskunta pyrki ohjaamaan aluerakentamista myös solmimalla itse konsulttisopimuksen suunnittelijoiden kanssa.118 Suuntaus voimistui, ja lopulta vuonna 1971 kunnanhallitus teki periaatepäätöksen, jonka mukaan aluerakentamissopimuksia vastaisuu- dessa tehtäisiin vain kunnan omistamalle maalle ja kunnan omistukseen tulevan maan hankinnan tehostamiseksi.119

”Myyrmäessä syntyi hankaluuksia, jotka johtuivat uusien aluerakentamissopimusten yksityiskohtaisuudesta. Vaikein konflikti syntyi siitä, että kaupunki oli luvannut tietyn rakennusoikeuden, jota se ei120 pystynytkään toteuttamaan. Sen jälkeen visusti varottiin, ettei sitouduttu mitoituksiin. Mitoituksistahan päättää vasta ministeriö vahvistaessaan kaavan.” (Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 6.10.2005)

Nousukauden osoittaessa hiipumisen merkkejä vuonna 1971 tasaan- tui myös aluerakentamiseen liittyvä kaavoitus maalaiskunnassa. Yleis- kaavatyön selvityksen (1970) mukaan maalaiskunnan kehityksen kulmakiveksi nousseen aluerakentamispolitiikan päätavoite oli lähes saavutettu. Melkein kaikkien kunnan taajamien ennakoitiin olevan pian vesihuollon piirissä.121 Aluerakentamiskohteisiin liittyvän suunnittelun pääpaino siirtyi kaava-alueiden rakentamisen valvontaan. Vuodesta 1967 lähtien kaavoituslautakunta oli ensimmäisenä Suomessa edellyttänyt 27. rakentajilta tarkempaa lähiympäristösuunnittelua, korttelikaavoja, joista Martinlaakson työmaakyltti myös julkisivulautakunta antoi lausunnon. Arava-järjestelmän tontti- (1970-luvun alku). hintakatto oli kuitenkin vahva vastus lähiympäristön viimeistely- 28. kustannuksille, mikä verotti julkisten tilojen ja pihojen suunnitelmia, joista Korttelisuunnitelma useat perustuivat 1960- ja 1970-luvulla erilaisiin ympäristörakenteisiin. Myyrmäki 1 -asemakaava- Etenkin pysäköintikannet jäivät budjetin ulkopuolelle. Voimakkaimmin alueelle (1970-luvun alku). riisuttiin Koivukylän ja Hakunilan suunnitelmia.

73 29. Martinlaakso (1973).

74 75 30. Simonkylä (noin 1969).

76 77 122 Professori Kaj Nyman (emer.) 9.11.2004. 123Hankonen, 1994, 196. 124Heinänen, 2002, 183. 125Ibid. 126Arkkitehtuuritoimistossa Salonen-Savela vastuullisina suunnittelijoina toimivat arkkitehdit Pertti Maisala ja Arno Savela. Koivukylän kaavarungon liikennesuunnittelua Kunnallistekniikka Ab:ssä johti DI Pentti Murole. 127Arkkitehtuuritoimisto Pentti Riihelässä vastuullisina suunnittelijoina toimivat arkkitehdit Pekka Pietarila ja Eila Pekkarinen.

31. Koivukylän kaavarunko (1969).

78 ”Kauhealla työllä saatiin aluerakentajat tekemään korttelikaavoja. Myöhemmin kävi ilmi, että ”ei kai ollut tarkoitus, että nekin toteutettaisiin”. Ne pitivät sitä byrokraattisina. Rakennusvalvonta, ei tullut mieleenkään, että ne olisi vaatineet jotakin. - - -” (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004)

Vuonna 1970 julkaistiin kaavoitusosastolla kehitetyt Kaavoitusohjeet asuntoalueita varten. Kirjasessa, joka osaksi sensuroitiin poliitikkoa paro- dioivan kansikuvansa vuoksi,122 annettiin kaavoittajille teknilliset suunnittelu- ja korttelikaavoitusohjeet sekä esiteltiin yhdenmukaistetut asemakaavamerkinnät ja -määräykset. Asemakaavaselostukset alkoivat toteutuksen laadun hallintapyrkimysten myötä kasvaa. Aiemmin suunnittelussa oli luotettu vallitsevaan herrasmiesmäiseen rakentamis- kulttuuriin, josta viimeisiä osoituksia on Simonkallion kuusisivuinen asemakaavan selostus vuodelta 1969. Elementtitekniikka hyväksyttiin yleisesti. Rationalisointiajattelu heijastui asemakaavoihin joustavuus- ja yleispätevyyspyrkimyksinä. Torninosturiradat määrittelivät rakennusten sijoittelun. Rakennustaito-lehti julkaisi ohjeita, kuinka vähäisillä säädöillä – rakennusten muodon ja sijoituksen muutoksilla – oli mahdollista aikaansaada elementtirakenta- miseen soveltuva alue.123 Martinlaakson kerrostaloalueen asemakaavaa (1971) voidaan pitää malliesimerkkinä laajasta, elementtitekniikalle pyhitetystä aluerakentamiskohteesta. Toisaalta uusruutukaava ilmensi suunnittelijoiden muuttuneita ihanteita. Metsäkaupunkia antikaupunkina vastustava reaktio oli alkanut 1960-luvun puolivälissä. Kaupunkimaisuus oli tavoiteltavaa. Tehokkuus seurasi tiiveyden ja riittävän asukasluvun vaatimuksesta. Uskottiin lähiöteorian mukaisesti, että tiiviillä kortteli- rakenteella aikaansaadaan sosiaalisia kontakteja. Kompaktikaupunki on kontaktikaupunki -iskulauseen valtakunnalliseksi malliesimerkiksi kohosi maalaiskunnan Koivukylän kaavarunkosuunnitelma.

2.4.4. Oppikirja nimeltä Koivukylän kaavarunko

Vuonna 1966 kunnanvaltuusto oli päättänyt, että pääradan varteen sijoitetaan kolme keskusta – Tikkurilan, Koivukylän ja Korson keskukset. Haka ja Helsingin Sato -rakennuttajat olivat ostaneet Rekolan eteläpuolisen alueen.124 Koivukylä oli aluerakennuskohde, joka pääradan varteen sijoittuvana sopeutui maalaiskunnan yleispiirteisiin suunnitelmiin hyvin. Maalaiskunnan aluerakentamisen ohjaamiskeinot olivat kehittymässä. Aluetta haluttiin suunniteltavan maanomistusrajoista riippumatta. Kunta asemakaavoittaisi alueen, rakentaisi kunnallistekniikan ja luovuttaisi tontteja sopimusrakentajille Arava-järjestelmän hyväksymään hintaan.125 Heti seuraavana vuonna Arkkitehtuuritoimistojen Jaakko Salonen ja Pentti Riihelä tuli aloittaa Koivukylän kaavarungon laadinta. Kaavarunko- kokonaisuudesta sekä kaavataloudellisesta tutkimuksesta vastasi Jaakko Salonen Arkkitehtuuritoimistossa Salonen-Savela yhdessä liikennettä suunnitelleen Kunnallistekniikka Ab:n kanssa.126 Arkkitehtuuritoimiston Pentti Riihelä vastuulla olivat tutkimuksessa käytetyt tyyppikorttelit sekä keskustan suunnittelu.127

79 32. Koivukylän kaavarunko (1969).

80 81 128Rönkä, 1989, 117. 129Käytännössä kompaktin kaupunkiyksikön palvelusuunnitelmien toteutumista uhkasi kaupan alan rakennemuutos, jonka myötä keskusliikkeet investoivat mieluiten nopeiden autoyhteyksien varrella sijaitseviin väljiin tontteihin. 130Salokorpi, 1984, 320-321. 131Yleisen kiinnostuksen katutilaa kohtaan voidaan nähdä virinneen tuolloin ajankohtaisesta historiallisten puukaupunkien tutkimuksesta. 33. Koivukylä (1978).

82 Lähtökohtana oli Koivukylän suunnittelu maalaiskunnan kaupalliseksi keskukseksi Tikkurilan jäädessä hallinnolliseen rooliin. Osa kunnanhallituksesta teki New Town -opintokäyntejä Ruotsin, Länsi-Saksan ja Hollannin kohteisiin ja oli pian vakuuttunut kompaktikaupungin oivallisuudesta. Se valitsi jatkosuunnittelun lähtökohdaksi toiseksi tehokkaimman Koivukylän rakennemallin 3C, jonka aluetehokkuus kohosi keskustassa aina e = 3,0:n asti. Alustavasti oli tutkittu maksimivaihtoehtoa, jossa ydinalue rakentui kansitasoille.128

”- - - Murole teki samoihin aikoihin Tapiolan keskuksen (aluekeskukseksi) laajentamisselvitystä JKMP-tston kanssa. Näiden siellä työstämät Candilis Woods etc. vaikutteiset ratkaisut välittyivät Murolen kautta myös Koivukylän keskukseen. New Town Hook ja yleensä Buchananin raportti olivat käsitykseni mukaan ensisijaisia esikuvien antajia – seurasin keskuksen suunnittelua sivusta. Kaavarunkokokonaisuuden tärkein esikuva minulle ja (ilmeisesti myös Saloselle) oli South Hampshire Study, joka esitti erillisten lähiöiden ja asumakuntien sijasta jatkuvan ruutukaavaisen suurkorttelirakenteen. Mumford ja Jane Jacobs olivat tärkeimmät kaupunkisosiologiset innoittajat. Salonen korosti suunnittelussa asuntotuotannon teknis-taloudellisten vaatimusten ymmärtämistä, minä kuten myös Riihelä kaupunkisosiologisia näkökohtia. - - -” (Apulaisasemakaavapäällikkö (Espoo, eläkk.) Pertti Maisala 10.1.2005)

Tiivistä rakentamista pidettiin palvelutason edellytyksenä. Koivukylää markkinoitiin toteutuneiden lähiöiden vaihtoehtona heille, jotka arvostavat palvelujen – kauppojen ja linja-autopysäkkien – läheisyyttä129 näennäisen luonnonläheisyyden sijaan. Koivukylän kaavarunkosuunnitelma toteuttaa vuoden 1968 yleiskaavaehdotuksen näkemystä kontrastisesta maaseudun ja kaupungin suhteesta: tiiviin rakentamisen vastapainoksi tuli sen ympärillä säilyttää laajoja viheralueita, joille kustakin asunnosta olisi alle puolen kilometrin mittainen matka. Koivukylää ei suunniteltu luontoon, vaan vehreys haluttiin rakentaa Koivukylään. Rakennetun ympäristön tavoitteena oli urbaanius, johon pyrittiin strukturalismin keinoin. Se edellytti erilaisten rakenteiden, kuten sosiaalisten kontaktien, palvelujen, teknisten järjestelmien ja liikenteen verkostojen huomioon ottamista.130 1960-luvun puolivälin jälkeen korttelimuodot olivat yleisesti kehittyneet taloryhmistä kohti toimintojen suhteen monipuolisia suurkortteleita. Koivukylän kaavarungossa kortteli- struktuuri kehitettiin huippuunsa – sen suurkorttelit ovat verrat-tavissa hajakeskitysteorian asumasoluihin ja lähiöihin. Suurkorttelien sisällä Koivukylän kaavarunkoehdotuksessa pyrittiin eloisaan, julki-suusasteeltaan vaihtelevaan katutilaan, mitä raportin näkymäkuvat ilmentävät.131 Kiistatta tärkein kaavarungon näkökulmista oli kuitenkin kaavataloudellinen.

”Pitkälti teoreettisluonteiseen tutkimukseen käytettiin varsin huomattavat suunnitteluresurssit. Kun aluerakentajat (maksajat) huomasivat sen pitkälle menevän akateemisen luonteen, he sulkivat maksuhanat. Kaavarunkoluonnos jouduttiin sen jälkeen tekemään aivan minimi-suorituksella.

83 132Koivukylä 2, 1969, 5. 133Koivukylän kaavarungossa (1969) käytetyn kaavataloudellisen laskentamallin rakenne vaati varsin yksityiskohtaisia mitoitusoletuksia. Niitä käytettiin myöhemmin mitoitusohjeina, mikä ei ollut tarkoitus. (Apulaisasemakaavapäällikkö (Espoo, eläkk.), arkkitehti Pertti Maisala 2.10.2005) 134Koivukylä – erityinen alusta lähtien…, 1987, 20. 135Pientaloilla tarkoitetaan yhden tai kahden huoneiston taloja, rivitaloja tai muita kytkettyjä rakennuksia, joiden asunnoista on yhteys niiden omille maantasossa sijaitseville pihoille. 136Vaarala 1 -asemakaava lienee Arkkitehtuuritoimisto Bengt Lundstenin laatima. 13´7Vuorilehdonkujaan tukeutuva pientaloalue vahvistunee ensi kerran asemakaavamuutoksessa nro 000018 vuonna 1973.

34. Vaarala 2 -asemakaava (1976).

84 Näin kompaktikaupungin design- ja miljöötavoitteiden esittelyä ei kyetty juuri lainkaan tekemään. Rakentajat suostuivat maksamaan vain sellaisen loppuraportin, jota he voisivat käyttää markkinoinnissaan – siinä ei voinut olla tehdyn tutkimuksen kriittistä arviointia (esim. sitä, miten rajallisia kustannussäästöt olivat suhteessa ympäristön laatutekijöihin ja mitä lisäsatsauksia ympäristöön olisi suuremmilla tehokkuuksilla kaivattu). Heidän sydämistyminen tuntiessaan tulleensa nenästä vedetyksi oli niin suuri etteivät he (intressiensä kannalta ristiriitaisesti) sallineet kaunokuvien piirtämiseen käytettäväksi enää yhtään työtuntia! Raportin kuvitukseksi raavittiin tutkimusvaiheen tyyppikorttelien yhteydessä tehtyjä perskishahmotelmia, joita “salaa” omaan piikkiin tussattiin. - - -” (Apulaisasemakaavapäällikkö (Espoo, eläkk.) Pertti Maisala 10.1.2005)

Vuonna 1969 valmistuneeseen Koivukylän kaavarunkoon liitty- neiden tutkimusten myötä maalaiskunnan kaavoitusosaston suunnittelumetodit vakiintuivat. Rekola-toimikunnan puheenjohtajana toimineen Mauno Kiiskisen mukaan merkittävää oli ryhmätyöskentelyn ja sään- nöllisten suunnittelukokousten rutinoituminen.132 Kaavarunkoon liittyvät kaksi raporttia saivat markkinoinnin myötä legendaarisen maineen. Vaikka selostukset olivat suunnitelma-asiakirjoja, niistä tuli arkkitehtuuri- koulutuksessa käytettyjä oppikirjoja, joita kaavoitusosastolta tiedusteltiin ahkerasti.133 Koivukylän kaavarunko oli myös maalaiskunnan ensimmäinen. Vaikka sitä ei hyväksytty luottamusmieselimissä, sitä käytettiin asemakaavoituksen perustana – kuten monia muita nykyisen Vantaan alueelle laadittuja kaavarunkoja.134 Lähestyvä öljykriisi katkaisi suunni- telmalta siivet, mutta sitä ennen, vuonna 1971, valmistunut Koivukylä 2 - asemakaava mahdollisti osatoteutuksen kaavarungossa tavoitellusta tiiviistä ympäristöstä osatoteutuksen.

2.4.5. Tiivistäkää!

Aluerakentamisen kultakaudella, noin vuoteen 1973 asti, maalaiskunnan pientalorakentaminen ja -kaavoittaminen oli pienimuotoista. Yksipuolisia lähiöitä kohtaan virinnyt kritiikki ruokki kuitenkin luon- nonläheisen asumisen ihannointia ja suuntasi huomion pientaloalueiden suunnittelutarpeeseen. Vuonna 1970 kaavoitusosastolla valmistui Pientalo- tutkimus, joka analysoi tarvittavia toimenpiteitä pientaloalueiden suunnittelun käynnistämiseksi ja kehittämiseksi. Yhteisöllisyyden ja tuotantonäkökulmien sävyttämänä ajanjaksona pientalorakentaminen ilmeni ryhmä- ja rivitalorakentamisena, josta varhaisin maalaiskunnassa sijaitseva esimerkki135 on Vaarala 1 -asemakaava vuodelta 1968.136 Yhte- näiset tiivis-matala-pientaloalueet muodostuivat myös Hakunilan itä- puolelle. Nämä Arkkitehtuuritoimisto Bengt Lundstenin ja Arkkiteh- tuuritoimisto Pentti Riihelän suunnittelemat alueet esiintyvät ensi kerran Hakunila 1 -asemakaavassa.137 Lukuisia odotuksia kohdistui Kulomäen asemakaava-alueeseen. Vuonna 1967 maalaiskunta järjesti yhdessä Rakeva-säätiön kanssa sen suunnittelusta asemakaava- ja koeraken-

85 138Vantaan kaupunki suunnittelee ja rakentaa, 1980, 48. 139Kaavoituslautakunta 23.3.1972 §9. Kauppalanhallitus 24.4.1972, liite 3./4. 140Vantaan kauppalan kunnalliskertomus 1973, 71. 141Tikkurilan kylän Viertolan pientaloalueen kaavanmuutostyö.

35. Kulomäki (1969).

86 tamiskilpailun, jonka voittajaehdotuksen jättivät arkkitehdit Heikki Miettinen, Marja Pekkala-Seppänen sekä Matti Seppänen. Kilpailu-työn pohjalta laaditussa asemakaavassa (1969) tutkitaan tiiviisti rakennettavaan rivitaloalueeseen liittyviä haasteita. Tarkoitus oli myös kokeilla kytkettyihin taloihin soveltuvia rakenteita.138 Yhtenäiseen ilmeeseen tähtäävän asemakaavan tontinvuokrasopimukseen liittyi rakentamisohje, jossa kaavoituslautakunta salli rakennettavaksi kaksi huoneistoa käsittävän, yksikerroksisen asuinrakennuksen, jonka kerrosala on enintään 300 m2. Rakennusten tuli olla harjakattoisia ja niiden julki-sivujen pääosin sommitellut puusta.139 Kulomäen pientaloalueen raken-tamisohje on Vantaan ensimmäinen rakentamistapaa tarkasti kuvaava suunnitelma. Laajamittaisen pientalotuotannon ensimmäisenä esteenä nähtiin sellaisen organisaation puute, joka eri hallintokuntien kanssa yhteistyössä ohjaisi ja valvoisi maanläheisen rakentamisen kehittämistä.140 Kulomäen alueen rakentamista seuraamaan perustettiin vuonna 1973 pientalotoimikunta, jonka tehtäväksi muodostui kauppalan pientalo-rakentamisen edistäminen. Uusien, palvelujen puutteesta kärsivien lähiöiden olosuhteet olivat omiaan paitsi lisäämään pientalorakentamisen tarvetta, myös synnyttämään vilkasta asukastoimintaa ja yhteisöllisyyttä. Tiedemaailmassa tähän länsimaissa yleiseen ilmiöön reagoitiin, ja ympäristöpsykologian ja kaupunkisosiologian tieteenalat muodostuivat. Sosiologista näkökulmaa esiintyy maalaiskunnassa yleiseen kehitykseen verrattuna varhain. Arkkitehtuuritoimisto Pentti Riihelän (Kaupunkisuunnittelu Oy:n) Tikkurilan alueen suunnitteluun liittyi 1960-luvun puolivälissä radikaaleja näkemyksiä. Tikkurila-Viertola-asemakaavan luonnosvaiheen suunnitelman selostuksessa141 1960-luvun puolivälissä hän kuvaa suunnittelijoiden piirissä aletun kiinnittää huomiota asuntoa ympäröivään ulkotilaan. Autojen valloitettua kadut ja torit tuli synnyttää julkisuusasteeltaan erilaisia kaupunkitiloja, joihin sosiaaliset tapahtumat siirrettiin. Kaduista suunniteltiin kontaktikenttää ja jalankulkuympäristön suunnittelusta tuli tärkeää. Tikkuraitti-kävelykatu saikin esimuotonsa viimeistään vuoden 1970 Tikkurila-Viertola-asemakaavaluonnoksessa. Vuonna 1973 valmistunut kaava tarkastelee Tikkurilan kehit-tämistä kunnan hallinnolliseksi pääkeskukseksi. Laaja, myös Hiekkaharjua ja Simonkylää käsittelevä suunnitelma pyrki kehittämään Tikkurilan 33 000 - 40 000 asukkaan keskukseksi vuoteen 2000 mennessä. Tikkurilan kaupallisen ydinalueen suunniteltiin siirtyvän hallinnollisen keskuksen (kunnantalon ympäristön) pohjoispuolelle rautatieaseman myötä. Hiekkaharjun keskuksesta tavoiteltiin lähipalvelupistettä. Sen sijaan pohjoisten kerrostaloalueiden palveluille haviteltiin uutta Simonkylän keskusta, jonne oli sijoitettu noin 50 000 m2 yhdistettyjen liike- ja asuinrakennusten sekä 4500 m2 liikekerrosalaa. Nyky-Tikkurila levittäytyi laajalle alalle. Tikkurila-Viertolan-asemakaavan laadinnan aikaan Riihelä kirjoitti artikkelin Suomen arkkitehtiliiton Asemakaava- ja standardoimislaitoksen teettämään tutkimukseen Yhteisö asujana; Asutuksen sisäistä rakennetta, sosiaalipsykologista ja yhteisjärjestelyjen juridisia kysymyksiä käsittelevä selvitys (1968). Raportissa Viertolan alue on eräs esimerkeistä. Tutki- muksessa asiantuntija-professori Kullervo Rainio kritisoi suunnittelijoiden mieltäneen asujat homogeenisenä joukkona ja asettaa tavoitteeksi pienen asuntoyhteisön, joka olisi miniatyyrikuva yhteiskunnasta moni- vivahteisuudessaan. Sekoittuneen kaupunkirakenteen ihanne tuli vallit- sevaksi. Helsingin maalaiskunnan kaavoitusosastolla valmistui pian Itä- Hakkila-Kuninkaanmäki -kaavarunkoluonnos (1973), joka ilmentää

87 142Maalaiskunta oli teollistanut aluettaan jo 1950-luvulta lähtien. Tällöin pienehköjä työpaikka-alueita sijoittui melko tasaisesti koko maalaiskuntaan. Asumista kehittyi luontaisesti hyvien kulkureittien varsille, missä teollisuusalueetkin sijaitsivat. Yleispiirteisellä tasolta tarkasteltuna muodostui sekoittunutta yhdyskuntarakennetta. Suunnittelun lausutuksi tavoitteeksi toimintojen lomittaminen tuli maalaiskunnassa 1970-luvulla, jolloin sen toteuttaminen liike-elämän rakennemurroksen käynnistyttyä kuitenkin vaikeutui. 143Perusselvitys käsitteli Viertolan pientaloaluetta. Sen laati Olavi Lehtinen sosiologian pro gradu -tutkielmanaan Helsingin yliopistossa. 144Vuorovaikutuksen tarve oli heräämässä. Pientaloalueiden kaavoittamisen yleistyessä 1970- luvun lopulla, maalaiskunnan kaavatoimikuntiin liittyi myös asukkaiden edustus. 145Myös Hiekkaharjun ja Simonkylän asemakaavaluonnos oli alttiina asukaskritiikille 13.6. ja 16.6–18.6.1969. 146Asukasilloissa esiteltiin kaavarunkosuunnitelmia. Asukasmielipiteet saattoivat kaataa muun muassa vuoden 1968 yleiskaavaehdotuksessa esiintyvän Tuusulantien viereisen moottoritiesuunnitelman: ”Oli tapana käydä paikan päällä ihmisille puhumassa näistä asioista. Kyllä mä kävin tuollakin puhumassa tästä moottoritiestä jossain salissa, joka peräti - - -. Mun piti tulla sisään jostakin ikkunasta. Se oli niin täynnä se paikka, porukkaa, vihaisia ihmisiä.” (Professori (emer.) Kaj Nyman 9.11.2004)

36. Itä-Hakkilan kaavarunko (1973).

88 toimintojen lomittamispyrkimystä.142 Maalaiskuntakin teetti etulinjassa sosiologisen, asukkaiden suhtautumista pientaloalueen tiivistämiseen analysoineen perusselvityksen Omakotialueen tiivistäminen, joka myös valmistui vuonna 1968.143 Maalaiskunnassa tyypillisiä pientaloalueita olivat erityisesti radanvarren 1920–1930 -luvuilla syntyneet työväenalueet sekä jälleen- rakennuskauden asutusalueet. Yleiskaavaehdotuksessa (1968) oli omak- suttu uusi suhtautuminen olevien pientaloalueiden suunnitteluun. Niiden väkiluvun kohottaminen tiivistämällä nähtiin yhtenä keinona kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. Tiivistämismotiivi oli vesihuollon kustannusten kohtuullistaminen asukasta kohti; kunnallistekniikan rakentaminen oli edellytys kasvun vastaanottamiselle. Asukasluvun lisäämisen toinen vaikutin oli alueiden palvelujen mahdollistaminen. Yleiskaavaehdotuksen tarjoama lääke oli alueiden tiivistäminen, kunnes tonttitehokkuus olisi kaikilla alueilla e = 0,3. Jo rakennettujen alueiden kaavoittajat kohtasivat uuden haasteen – alueella asuvat. Vuodesta 1968 lähtien maalaiskunnan useimmille kaavoitettaville alueille perustettiin kaavatoimikunnat, mikä kertonee suunnittelun tehtävien moninaistumisesta. Myös kullakin alueraken- tamiskohteella oli oma toimikuntansa, jossa oli kunnan ja rakentajan edustajia sekä paikallisia poliitikkoja.144 Tikkurila-Viertolan asemakaavan suunnittelumetodit olivat edistykselliset niin ikään siihen liittyvien vuorovaikutuskokeilujen osalta. Asemakaavaluonnos oli RakA §154:n mukaisesti julkisesti nähtävänä 26.11.-29.11.1968, missä yhteydessä asukkailla oli tilaisuus esittää kirjallisesti sitä koskevat mielipiteensä.145 Tästedes detaljikaavoja pyrittiin määrätietoisesti tuomaan maalaiskunnassa julkisesti nähtäville. Kaavoittajat uhrasivat vapaailtojaan esitellessään suunnitelmia kansalaisjärjestöille. Julkiset tiedotustilaisuudet tulivat maalaiskunnassa tavaksi vuoden 1972 jälkeen.146 Asenteet olivat pehmenemässä. Lisäksi vuosien 1973–1974 öljykriisi aiheutti taloudellisen taantumakauden, jonka aikana uushumaanit näkö- kulmat saivat otteen Vantaan kaupunkisuunnittelussa.

89 1973 -Perustetaan ympäristönsuojelulautakunta. -Perustetaan pientalotoimikunta. -Maankäytön suunnitteluosaston päällikkönä toimii yleiskaava-arkkitehti Jorma Pankakoski. -Vähäisten asemakaavan muutosten vahvistaminen siirtyy ministeriöltä kaupunginhallituksille. -Vantaa luovuttaa Kulomäen alueelta ensimmäisen kerran pientalotontteja omatoimirakentajille. Tontin vuokrasopimukseen liittyy kunnan ensimmäinen rakentamistapaohje. -Öljykriisi aiheuttaa taloudellisen taantumakauden. 1974 -Maankäytön suunnitteluosaston päälliköksi, yleiskaava-arkkitehdiksi valitaan arkkitehti Jussi Kautto. -Välittömästi toteuttamiseen liittyvä joukkoliikenteen suunnittelu osoitetaan kuntasuunnittelutoimiston tehtäväksi. -Perustetaan maisemasuunnittelijan toimi. -Kaavoitusosaston ohjeissa edellytetään joka kaava-alueen suunnittelussa sovellettavan asukasosallistumista. -Vantaan kaupungin ensimmäinen joukkoliikennekokeilu käynnistetään.1 -Kaavoitusosaston johto, toimisto, kaupungin länsi- ja keskiosien kaavoitushenkilökunta, projektihenkilökunta, nimistösuunnittelija ja ympäristönsuojelusihteeri muuttavat Kielotie 13:ssa sijaitsevaan virastotaloon. Aiempiin toimitiloihin Hiekkaharjuntie 13:ssa jäi kaupungin itäosien suunnitteluhenkilöstö. -YTV-laki (978/73) tulee voimaan. YTV-lailla ei vielä ollut sitovaa päätöksenteko-oikeutta. Sen ehdotukset kaatuivat usein jäsenkuntien käsittelyssä. 1975 -Sisäasiainministeriö asettaa poikkeusluvan ehdoksi valtuuston hyväksymän asemakaavan.2 -Martinlaakson rata valmistuu.

90 3 S U U N N I T T E L U T A V O I T T E E N A

H A L L I T T U A R K I

3. 1. U U D I S S U U N N I T T E L U S T A O L E V A N K E H I T T Ä M I S E E N – V U O D E T 1 9 7 0- 1 9 7 9 (Vantaan kaupungissa oli 127 394 asukasta vuonna 1979.)

1976 -Asemakaavamuutokset valmistellaan keskitetysti kaavoitusosastolla. -Yleiskaavallinen suunnitelma vuosille 1976-80 on ensimmäinen koko kunnan käsittävä, Vantaan kaupunginvaltuuston hyväksymä yleispiirteinen suunnitelma. -Ylästön osayleiskaava hyväksytään ensimmäisenä osayleiskaavana Vantaalla. 1977 -Vantaan hallintojohtajien virkanimikkeet ylennetään apulaiskaupunginjohtajiksi. -Kaavoitusosaston johdossa oleva kaavoitusarkkitehti Pekka Wesamaa vastaa kaupungin keskiosien suunnittelusta. Apulaiskaavoitusarkkitehti vastaa toimistosta sekä muun muassa kaavan muutoksista, I asemakaava-arkkitehti kaupungin itäosan ja II asemakaava-arkkitehti länsiosan suunnittelusta. Maantieteellinen kolmijako alkaa myöhemmin painottua toiminnallisiin tehtäviin: apulaiskaavoitusarkkitehti vastaa lupien käsittelystä sekä kehittämistehtävistä, I asemakaava-arkkitehti korttelikaavoista ja II asemakaava-arkkitehti rakennusohjeiden laadinnasta. -Kunnallislaki (953/1976) edellyttää valtuustokausittain tehtävää kuntasuunnitelmaa. -Vantaan ensimmäinen maapoliittinen ohjelma valmistuu. Maapoliittisen toimikunnan työ alkoi vuonna 1976. -Asuntomessut järjestetään Varistossa. -Automaattinen tietojenkäsittely arkipäiväistyy Vantaan kaavoitusosastolla.3 1978 -Kaavoihin liittyvät rakentamisohjeet otetaan Vantaalla tavanmukaiseen käyttöön. -Kaavataloussuunnittelu liitetään kaikkiin oleellisiin suunnitelmiin.4 -Kuntasuunnittelutoimiston maankäytön suunnitteluosaston henkilöstö työskentelee osoitteessa Lummepolku 6 b, Ristipurossa ja Helsingin Pasilassa. 1979 -Perustetaan liikenneasiainlautakunta ja liikenneasiaintoimisto, johon siirretään kuntasuunnittelutoimiston maankäytön suunnitteluosaston työntekijöitä joukkoliikenne- sihteeristöksi. Kuntasuunnittelutoimisto kohoaa jällee tavoitesuunnitteluorganisaatioksi. -Kolmas kiitotie päätetään sijoittaa 1-kiitotien suuntaisesti. -Vantaa jaetaan tilastollisiin suuralueisiin.

91 1Ahtiainen & Tervonen, 2002, 291. 2Koska poikkeuslupia ei enää myönnetty keskeneräisin suunnitelmin, lisääntyivät asemakaavan muutokset 1970-luvun puolivälistä lähtien merkittävästi. Myös muuttuneet olosuhteet vaativat muutossuunnitelmia. 3Vantaan kaavoitusosaston henkilökunta perehtyi atk- työskentelyyn pääkaupunkiseudun yhteisen atk-karttajärjestelmän luomisen myötä. Systeemin laatimiseen tähtäävän Grammi- projektin johdossa oli Pääkaupunkiseudun tietokeskuskuntainliitto. (KAKIVI 1974-1980) 4Mt. 5Sisäasiainministeriö alkoi laatia suunnitteluohjeita sisältäviä yleiskirjeitä. Erityisesti yleisohje Kuntien toimenpiteet tasapainoisen yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi pääkaupunkiseudulla (155/501/74), joka edellytti maalaiskunnalta yleiskaavallisen suunnitelman laadintaa, pakotti Vantaan määrittelemään kantansa kaupunkirakenteen laajentumiseen ja eheyttämiseen. 6Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta osallistui muun muassa pääkaupunkiseudun tietorekisterin laadintaan. Myös vuonna 1975 perustettu Pääkaupunkiseudun tietokonekeskuskuntainliitto tähtäsi modernin tietoyhteisön luontiin. Vantaa omaksui lähes koko seudun kattavan atk-järjestelmän käytön. (Ahtiainen & Tervonen, 2002, 66) Kuitenkin jo parin YTV:n ensimmäisen toimintavuoden jälkeen Vantaa huolestui sen käyttämien keinojen epämääräisyydestä (Mt., 68). 7Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1976.

92 1970-luvun alkuvuodet olivat maalaiskunnassa rakentamisen huippuvuosia. Pääkaupunkiseutuun kohdistuneen työvoimapolitiikan aikaansaamaa asukasmäärän kasvua ja palveluongelmia ryhdyttiin suitsimaan. Sisäasiainministeriö omaksui voimakkaammin kaavoitusta ohjaavan otteen. Ministeriön mukaan Helsingin maalaiskunnan kaavoitus hajautui useiden kerrostaloalueiden yhtaikaiseen suunnitteluun, minkä vuoksi olevat yhdyskunnat, uusien alueiden viihtyisyys ja palvelut jäivät paitsioon. Ministeriö vaati pidättäytymään uusien alueiden avauksesta ja keskittymään olevan kehittämiseen.5 Valtioneuvosto pyrki ratkomaan erityisesti yritysten laajentumis- ja työvoimaongelmia tukitoimin. Valta- kunnallisesta politiikasta juontuva kehitys sai maalaiskunnan kilpailemaan uudelleensijoittuvista yrityksistä tontti- ja infrastruktuurieduin. Työpaikka- omavaraisuuden kasvattaminen oli kunnanvaltuuston päätavoitteita. Vuosien 1973–1974 energiakriisistä tuli toinen merkittävä murros- tekijä. Ennennäkemätön kasvu taantui lamaksi. Samalla maalaiskunnan maankäytön suunnitteluosasto ja kaavoitusosasto saivat tilaisuuden tarkistaa suunnittelutavoitteitaan. Vuonna 1974 lainvoiman saaneen YTV:n toiminnan myötä koettiin työskentelyolosuhteiden parantuneen.6 Vantaalla YTV:n synnyn nähtiin puhdistavan pääkaupunkiseudun kuntien välistä ilmapiiriä ja mahdollistavan keskittymisen todelliseen suunnitteluun. Helsingin kaupungin aluevaatimusten torjuntaan käytettyä työvoimaa vapautui kaupunkien yhteisten asioiden suunnitteluun sekä ennen muuta Vantaan sisäisten rakenteiden kehittämiseen. Vuonna 1976 uusi kunnanvaltuusto sai perinnöksi paitsi työpaikka- omavaraisuuden lisäämisen tavoitteen, myös aikeet palvelujen lisäämiseksi, pientaloalueiden vesi- ja viemäriverkoston rakentamiseksi sekä aluekeskusten valmistamiseksi.7 Edellisen kunnanvaltuuston suuret päätökset osallistumisesta atomivoimalahankkeeseen, Päijänne-tunnelin sekä Keski- Uudenmaan meriviemärin rakentamisesta, Kehätien teollisuusalueen suunnittelusta ja Martinlaakson radan jatkamisesta pohjustivat yhdyskuntarakenteen suunnittelua. Hidastunut kasvu mahdollisti Vantaalla kaupunkisuunnittelun laatutekijöihin paneutumisen. Kuntasuunnitteluvirasto sai 1970-luvulla voimakkaamman tavoitesuunnittelijan roolin. Samalla vaadittiin tietoa olevasta yhdyskunnasta ja laadittiin selvityksiä. Vuonna 1973 perustetun kaavoitus- ja kiinteistöviraston henkilöstöä lisättiin merkittävästi. Jo vuonna 1976 kaavoitusosasto selviytyi detaljikaavoituksesta oman henkilökunnan voimin käynnissä olleita aluerakentamiskohteita ja erityisalueita lukuun ottamatta. Suunnitteluolosuhteet saavuttivat Vantaalla tasapainon ja olevan yhdyskunnan kehittäminen alkoi.

3.1.1. Kaupunkia on kehitettävä keskitetysti

”Kymmenkunta vuotta sitten keskusteltiin itsenäisten noin 100 000 asukkaan kaupunkien rakentamisesta Etelä-Suomeen. - - - Helsingin seudun kasvuongelmien ratkaisuksi hyväksyttiin hajakeskittämiseen perustuva suurlähiö- aluekeskusjärjestelmä. Asuntotuotanto on saatu jotenkuten ohjatuksi näiden periaatteiden mukaan, mutta aluekeskukset ovat jäämässä paperisuunnitelmiksi.

93 8Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1974, 51. 9Kaavatalouden perustutkimus aloitettiin Valtion Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa 1970-luvun alussa, jolloin perehdyttiin kuntatason kaavoituksen kustannuksiin. Myöhemmin VTT:ssa paneuduttiin suomalaisten asuntoalueiden suunnittelu- ja toteutusratkaisujen kustannuksiin (ASTA I-III). (Lahti 2002, 100) Vantaalla kaavoitus- ja kiinteistövirastossa kaavataloudellinen suunnittelu pyrittiin liittämään detaljikaavoitukseen vuoden 1978 tienoilla, jolloin asetettiin tavoitteeksi silloisten satunnaisluontoisten selvitysten sijaan ennakoida jokaisen merkittävän suunnitelman yhteydessä sen taloudelliset ja muut vaikutukset sekä toteuttamisedellytykset. Silloisen virastopäällikön Veikko Heinon mukaan Vantaalle perustettiin Suomen ensimmäinen kaupunkisuunnittelutehtävissä toimivan kaavataloussuunnittelijan vakanssi. Heinon tavoite oli kytkeä maapolitiikka ja kaavoitus tiukemmin toisiinsa. Kuntasuunnittelutoimiston maankäytön suunnitteluosastolla tarkasteltiin erityisesti pientaloalueiden katujen rakentamisesta aiheutuvia menoja. Kaavataloudellisen näkökulman ujuttaminen suunnitteluun osoittautui kuitenkin työlääksi. (Virastopäällikkö (eläkk.) Veikko Heino 18.11.2004) 10Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1974, 51. 11Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kauton mukaan (14.10.2005) erityisesti Vantaanlaakson, ja Pähkinärinteen alueiden avaamisesta rakentamiselle käytiin vilkasta keskustelua. Vuosien 1976-80 yleiskaavallisella suunnitelmalla pyrittiin Martinlaakson ja Kehä III:n pohjoispuolisten asuinalueiden kaavoittaminen ja rakentaminen siirtämään vuosien päähän. Kehä III:n pohjoispuolisten alueiden avaamista suunnittelulle haluttiin välttää. 12Myyrmäki II, 20.4.1972, 180. 13Keskukset esitetään ensi kerran Helsingin seutukaavaliiton laatimassa runkokaavassa vuodelta 1968. 14Yleiskaavallinen suunnitelma vv 1976-80, 1976, 55.

94 - - - Kovin hitaasti on huomattu, että palvelukeskustojen rakentaminen on hallinnollis-organisatorinen pulma, jossa vaatimukset asettaa elinkeinoelämä. Kun suunnittelijoiden tavoitteet tiiviin keskustapaketin rakentamiseksi eivät ole vastanneet sen omia, on uusiin keskuksiin sijoittamista alettu karttaa. Ristiriitatilanne on purkautunut onnettomalla tavalla: vähittäiskaupan järjestöt ja uutta paikkaa toimistolle etsivät yhtiöt perustavat toimitilansa moottoriteiden varsille teollisuus- ja puistoalueille.” (Arkkitehti Jussi Kautto 1971)

1970-luvun alussa Helsingin maalaiskunnan aluerakentamislautakunta pyrki lausunnoillaan jarruttamaan uusien sopimusten solmimista ja kehotti keskittymään jo sovittujen kohteiden rakentamiseen. Se oli kiinnittänyt huomionsa aluerakentamissopimusten palvelutilavarauksia koskevien kohtien heikkouksiin. Sen asemakaavaluonnoksista antamissa lausunnoissa seurattiin myös kaupunkirakenteen muodostumista ja puututtiin usein kohteiden epätarkoituksenmukaiseen sijaintiin, jonka suotuisuutta tarkasteltiin pääosin liikenteellisten ja kunnallisteknisten tekijöiden näkökulmista.8 Erityisesti yleistymässä olleet kaavataloudelliset tutkimukset,9 jotka paneutuivat yhdyskuntarakenteen toteuttamis- ja toimintakustannuksiin, puhuivat sen hajaantumisen ehkäisemisen puolesta. Helsingin maalaiskunnan vuoden 1968 yleiskaavaehdotusten kaupun- kirakenteelliseen jäsentelyyn perustuvasta, jatkotyönä laaditusta yleiskaavaluonnoksesta keskusteltiin vuonna 1970. Aluerakentamis- lautakunnan esitysten mukaisesti maalaiskunnan tuli lisätä vaikutustaan kaavoitustyöhön.10 Ohjelmointipainotteisen yleiskaavaluonnoksen selostuksessa korostetaankin yhteyttä toiminnallistaloudelliseen suunnitteluun. Sen päätavoitteina voidaan pitää kunnan työpaikkaomavaraisuuden kohottamista ja kaupunkirakenteen hajaantumisen jarruttamista.

”Yleiskaavalla haluttiin osoittaa, ettei näitä kaikkia kannata laittaa yhtaikaa käyntiin. Yleiskaavakirjaan kirjoitettiin lause, että ”Kaupunkia on kehitettävä keskitetysti.” Sillä haluttiin supistaa samanaikaisesti liikkeelle lähtevien kohteiden määrää. Mutta poliittisessa päätöksenteossa lisättiin kaksi sanaa, jotka tulivat kalliiksi: ja tasapuolisesti. Keskitetysti ja tasapuolisesti, jolloin se avasi mahdollisuuden kaikille näille kohteille.” (Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 20.10.2004)

Tehdyissä aluerakentamissopimuksissa pitäytymisen11 lisäksi kaupunkirakenteen hajaantumisen estämiseksi pidettiin tarpeellisena tarkistaa pääkaupunkiseudun lähiökeskusperiaatetta. Keskuksista oli suunniteltava entistä voimakkaampia ja monipuolisempia.12 YTV esitti kokoomasuunnitelmaluonnoksessaan vuonna 1974 Vantaan alueelle kehitettäväksi Tikkurilan ja Myyrmäen aluekeskukset ja Hakunilan, Koivukylän sekä Korson paikalliskeskukset.13 Uudet keskukset oli suunniteltu Helsingin ydinkeskustan, Hakaniemen ja Pasilan vastapainoksi. Vantaan työpaikat tuli YTV:n ja Seutukaavaliiton mielestä keskittää aluekeskuksiin. Ne mielsivät Vantaan yhä esikaupunkina. Koivukylän ja Korson kasvua tuli rajoittaa kaavoittamalla niitä pääosin pientaloalueiksi – ne sijaitsivat suhteellisen etäällä kantakaupungista.14 Vantaan tavoite taas oli pitkään ollut rakentaa Koivukylästä kunnan kaupallinen pääkeskus. Sen

95 15Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 20.10.2004. 16Vantaan yleiskaavan selostus, 1978, 61. 17Yleiskaavaluonnosta (1977) varten laadittiin S- ja V-suunnitteet. Uudet, rakentamattomat alueet ajoitettiin sekä nopean S- suunnitteen, että hitaan V- suunnitteen mukaan. Työtä tuli jatkaa suuremman kasvun mahdollistavan S-suunnitteen mukaisesti. 18Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005. 19Helsingin seudun seutukaavassa vuodelta 1975 tunnustetaan yleisesti luonnonolosuhteet tärkeäksi osaksi maankäytön suunnittelua niiden maisemakuvaa parantavien ominaisuuksien vuoksi. Erityisesti virkistystoimintojen aluetarpeet tuli ottaa huomioon samanarvoisina muiden kaupunkitoimintojen kanssa. Seutukaavassa kehotetaankin säilyttämään edellytykset maa- ja metsätalouden harjoittamiseen kaupunkimaisten alueiden läheisyydessä. Metsien merkityksen nähtiin kasvavan virkistäytymisen kannalta. Tämä vihervaihekaava varasi Vantaan alueella Sotunkiin ja Länsi-Vantaalle pienet suojelualueet, pääradan vartta rytmittävät virkistysalueet sekä Helsingin keskuspuiston jatkeen Vantaanjoen varrella. 20Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005. 21Vanhan Vantaankosken osayleiskaava lienee Ylästön osayleiskaava (1975).

96 kasvutaivalta mutkisti myös pitkällinen keskustelu Tuusulantien lin- jauksesta. Vantaa pyrki kääntämään tietä nykyistä idemmäksi tukeakseen Koivukylän kehitystä, mutta Valtionrautatiet, Tie- ja vesirakennuslaitos sekä ilmailuhallitus vastustivat muutosta.15 Yleiskaavallisen suunnitelman vuosille 1974-80 myötä kaupunginvaltuusto päätti, että Tikkurilaa kehi- tetään Vantaan kaupallisena pääkeskuksena. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotuksen tarkistus oli aloitettu vuonna 1973. Työn keskeytti seuraavana vuonna saapunut sisäasiain- ministeriön kirje, jossa se pyysi Vantaan kaupunginvaltuustoa esittelemään toimenpiteet, joilla tämä edistää pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä. Tuli laatia koko kaupungin alueelle yleiskaavallinen suunnitelma ja etsiä keinoja yhdyskuntarakenteen eheyt- tämiseksi.16 Vuonna 1976 kaupunginvaltuuston hyväksymän Yleis- kaavallisen suunnitelman 1976-80 keskeisinä periaatteina oli pyrkiä työvoiman saannin takaamiseen ja Vantaan keskusten kilpailukyvyn parantamiseen seudun muihin keskittymiin nähden ohjaamalla vähit- täiskaupan suuryksiköt ja hallinnon työpaikat keskuksiin sekä välttämällä asuntorakentamisen hajauttamista. Yleiskaavatyötä jatkettiin, ja vuonna 1977 valtuusto hyväksyi yleiskaavaluonnoksen, jonka väestösuunnitteet17 olivat hidastuneen kasvun mukaisesti aiempaa maltillisemmat. Vuonna 2000 väkeä ennustettiin asuvan Vantaalla 195 000. Maankäytön suunnittelussa käyttöönotettu ajoitus oli yleiskaavaluonnoksen keskeinen keino estää kaupunkirakenteen hajaantuminen. Ristiriitaisesti, samana vuonna (KH 7.6.1976) kaupunginhallitus päätti vuosien 1976–80 yleiskaavallisen suunnitelman käsittävien keskusten lisäksi perustettavasta Vantaanportin keskuksesta, joka piirrettiin yleiskaavakartalle. Yhdyskuntarakenteen eheyttämistä tarkasteltiin 1970-luvulla ensisijaisesti kunnallistaloudellisesta ja joukkoliikenteen näkökulmista. Täydennysrakentamisen ongelmakentän hahmotus oli vasta alkamassa. Lähtökohtana eheyttävälle kaupunkisuunnittelulle olivat solmitut aluerakentamissopimukset. Vantaalla ymmärrettiin hajanaisen kaupunkirakenteen aiheuttavan korkeampia käyttökustannuksia. Pientaloalueiden lähettyville rakennettiin aluerakennuskohteita, kuten Rajatorppa, jotta pientaloalueelle oli mahdollista rakentaa vesijohto- ja viemäriverkosto.18 Keskitetyn maankäytön tavoittelu paljasti uuden suunnitteluhaasteen. Vantaalla ryhdyttiin pohtimaan suhdetta maa- ja metsätalousalueisiin sekä virkistysalueisiin. Luonnon ominaispiirteitä koskevaa tietoa ryhdyttiin liittämään osaksi kaavoitusta 1970-luvulla, jolloin ekologian käsite tuli yleisesti suunnittelijoiden tietoisuuteen. Myös lähiökritiikki kohotti luonnonalueiden osakkeita. Maaseudun ja kaupungin nähtiin täydentävän toisiaan: maa- ja metsätalous oli lomitettavissa virkistystoimintojen kanssa. Vantaan kaupungin yleiskaavallisessa suunnitelmassa vuosille 1976–80 pyrittiin ensimmäisenä turvaamaan viheralueiden moninaiskäyttö.19 Ympäristönsuojelulla ei Vantaalla vielä 1970-luvulla ollut merkittävää jalansijaa. Kiisteltiin lähinnä pienten, siirrettävien lämpö- keskusten rikkipäästöistä sekä kaatopaikkojen hoidosta.20 Sen sijaan maanviljelyksen elinkelpoisuudesta huolehdittiin. Vuosien 1978 ja 1979 elinkeino-ohjelmissa korostetaan Vantaan tavoitteena olleen kunnassa harjoitettavan maa- ja metsätalouden säilyminen. Samoihin aikoihin, vuonna 1977, kirjattiin Vanhan Vantaankosken osayleiskaavaan21 ensim- mäisenä osayleiskaavana maa- ja metsätalousalueita. Myös vuoden 1978 yleiskaavaehdotuksessa osoitettiin eri merkinnöin metsäalueet, pellot,

97 22Vantaan yleiskaavan selostus, 1978, 34. 23Maanviljelysmaiseman kehittämissuunnitelma, 1978, 10. 24Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 11.11.2004.

98 virkistysalueet ja luonnonsuojelualueet sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet. Tavoitteena oli vahvistuttaa yleiskaava sisäasiain- ministeriössä; hajarakentamista, maa-aineisten ottamista tai puiden kaatoa ei olisi enää ollut tarpeen ohjata rakennus- ja toimenpidekielloin. Osoittamalla vahvistettavaksi tarkoitetussa yleiskaavassa maa- ja metsätalousalueet haluttiin selventää maanviljelyksen asemaa kaupungissa.22 Viljelijät kokivat ammattinsa tulevaisuuden epävarmana, koska kiivas rakentaminen vaati maatalousalueita käyttöönsä. Toisaalta myös maan kohoava hinta saattoi houkuttaa maataloudesta luopumiseen ja maan myymiseen rakennusmaaksi. Maanviljelysmaiseman kehittämissuun- nitelma vuodelta 1978 on yleispiirteisiä suunnitelmia tarkentava selvitys maanviljelysalueiden merkityksestä Vantaan maankäytön koko- naisrakenteelle ja maatalousalueiden käytöstä virkistykseen sekä maisemanhoitoon. Luonnonmukaiset viheralueet nähtiin rakennettuja puistoja taloudellisempina ja luontaisia virkistysmahdollisuuksia toivottiin voitavan kehittää.23 Esimerkiksi Vantaan jokien saamista virkistyskäyttöön ryhdyttiin suunnittelemaan. Vuonna 1975 valmistui laaja, Helsingin seutukaavaliiton ja Vantaan kaupungin yhteistyössä laatima Vantama- suunnitelma, jossa Vantaan- ja Keravanjokien rannoille osoitetaan erilaisia virkistysalueita ja jatkuvia ulkoilureittejä. Yleiskaavasuunnittelijat puntaroivat keinoja rakentamisen keskit- tämiseksi ja taajamien suhdetta maaseutuun sekä virkistykseen. Samanaikaisesti poliitikot yhä epäröivät vahvistaa yleiskaavaa eräiden alueiden osalta – Suomessa ei ollut monta lainvoimaista yleiskaavaa. Tilanneraportissa numero neljä (1977) korostetaan yleiskaavaa tarvittavan paitsi sen lakisääteisyyden vuoksi ja ohjeeksi tarkemmalle suunnittelulle, myös osoittamaan periaatteet hajarakentamiselle ja maaseudun taajamien kehittämiselle. Kuntasuunnittelutoimiston julkaisussa n:o A7:77 olevia perusteluja kopioitiin sittemmin useisiin maamme yleiskaavoihin.24

3.1.2. Maankäytön suunnittelu vakiintuu osaksi

kuntasuunnittelua

Vuoden 1970 yleiskaavaluonnoksen päätavoite on työpaikka- omavaraisuuden kohottaminen. Oli alettu kilpailla yritysten sijoittumisesta kuntaan. Suunnitelmassa kehitettiin maankäytön suunnittelun suhdetta toimintoihin ja talouteen. Helsingin maalaiskunnan aiemmat yleispiirteiset suunnitelmat olivat keskittyneet muodostamaan kaupunkirakennetta aluevarauksin. Kuntien velvollisuudet kuitenkin uudistuivat ja kuntasuunnittelun kenttä laajeni. Vantaalla työtavat vakiintuivat toiminta- ja taloussuunnittelun kymmenvuotisohjelman TTS 1974–83 myötä.

”Silloin alettiin maksaa nopean kasvun aiheuttamia laskuja, jotka johtuivat perusinfrastruktuurin investoinneista, kuten Päijänne-tunneli, suuret jäteveden puhdistamot, oma sairaala, Peijas jne. Kunnalliset palvelut toteutuivat viiveellä tarpeeseen nähden.” (Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 6.10.2005)

99 25Kettu…, väliraportti 1975- 05-19, 3. 26Jo Helsingin maalaiskunnan ensimmäistä yleiskaavaehdotusta laadittaessa vuonna 1966 asetettiin tavoitteeksi yleiskaavatyön kehittäminen kuntasuunnittelun rungoksi yhdessä muun muassa taloussuunnittelun kanssa. 27Asemakaava-arkkitehti Mikko Järvi 12.10.2004. 28Arkkitehtitoimisto Ålander- Packalén-Korsström ky. Tuupakan teollisuusalue, 23.12.1971, 3.

100 Vuonna 1974 huikeaa vauhtia kasvava Vantaan kauppala sai kaupungin arvon. Väkiluvun kasvun lisäksi kunnan julkisten palvelujen tarve ja elinkeinot edellyttivät kattavaa suunnittelua sekä ohjaavia toimenpiteitä yhdyskuntarakenteen hallitsemiseksi. Sisäasiainministeriö oli huolissaan pääkaupunkiseudun toimintakyvystä. Muiden muassa Vantaa sai ministeriöltä kirjeen (14.1.1974 n:o 155/501/74/PA), jossa sitä vaadittiin osaltaan laatimaan suunnitelma seudun tasapainoiseksi kehittämiseksi. Yleiskaavallinen suunnitelma YKS 1976–80 hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa ensimmäisenä yleiskaavatasoisena suunnitelmana Vantaalle. YKS kytkettiin myös kaupungin keskipitkän aikavälin toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 1976–80. Yleiskaavallisen suunnitelman tuli olla ohjeena Vantaan muulle suunnittelulle.25 Yleiskaavallisesta suunnitelmasta vuodelta 1976 tuli täten merkittävä osa vuosien 1976–80 kuntasuunnitelmaa, jonka yhteydessä Vantaalla ensi kerran päätettiin26 yhtaikaisesti kaupungin talouden kehittämisestä, kunnallistekniikan ja palvelujen rakentamisesta, kaavoitusohjelmasta sekä maankäytön kehittämisperiaatteista. Suunnitelman toivottiin välittävän kaupungin kehittymistavoitteet paitsi kaupungin elimille, myös sen asukkaille ja elinkeinoelämälle. Vantaalla maankäytön suunnittelu oli yhteydessä muuhun kuntasuunnitteluun jo 1960–1970 -lukujen vaihteessa. Vasta vuonna 1977 toimintojen sijoittamissuunnittelua sisältävä kuntasuunnittelu tuli pakolliseksi uuden kunnallislain (953/1976) tullessa voimaan. Kokonais- valtaisesta suunnitteluotteesta huolimatta yleiskaavan vahvistamiseen suhtauduttiin Vantaan kaupunginvaltuustossa epäilevästi. Vuonna 1977 konsultti Paavo Karvisella teetetyssä selvityksessä Vantaan yleiskaavaehdotuksen vahvistamisen seurausvaikutukset perehdyttiin yleiskaavan talous- ja oikeusvaikutuksiin. Pohdittiin erityisesti haja-asutusalueiden osuutta kunnallisteknisten verkostojen kehittämisessä sekä haja-asutuksen sijoittamista suhteessa tilakeskuksiin. Kysymykset olivat valtakunnallisesti oleellisia, minkä vuoksi tätäkin Vantaan selvitystä hyödynnettiin muissa kunnissa.27

3.1.3. Työpaikkaomavaraisuuden kohottaminen korostuu

1970-luvun alussa Helsingin maalaiskunnan suuret asuinalueet sekä liikenneverkon pääpiirteet olivat hahmottuneet ja suunnittelun painopiste siirrettiin vanhojen pientaloalueiden kaavoittamiseen sekä erityisesti työpaikkaomavaraisuuden kohottamiseen. Teollisuutta oli pääkau- punkiseudulla jo 1950-luvulta lähtien muuttanut keskustoista taajamien ulkopuolelle, sillä tuotantoprosessit sekä logistiset tekijät puolsivat sijoittumista suurille tonteille, jossa laajentuminen oli mahdollista, ajoneuvoille tilaa ja hyvät yhteydet maantieverkkoon. Helsingin maalaiskunnan elinkeinotoimikunta oli asettanut tavoitteekseen mie- tinnössään vuodelta 1968 sijoittaa vain noin viidesosa työpaikoista keskustoihin.28 Yleiskaavaehdotuksessa (1968) varattiinkin Helsingin ohikulkutien varrelle Suomen laajin teollisuusalue, johon tuotantolaitoksia ja varastoja oli alkanut rakentua poikkeuslupien turvin. Vuoden 1970 yleiskaavaluonnoksessa teollisuus- ja varastoaluetta laajennettiin edelleen. Elinkeinotoimikunta esitti myös muihin kunnan osiin asutuksen lähei- syyteen sijoitettavaksi työpaikka-alueita, kuten häiriötä tuottamatonta käsi-

101 29Kolohonka, 19.03.1975, 10 ja 12. 30Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.11.2004. 31Tuupakan teollisuusalueen asemakaavoituksen käynnisti Suomen Pankin setelipainon rakennushanke. 32Arkkitehtitoimisto Ålander- Packalén-Korsström ky, 23.12.1971, 4. 33Yleiskaavasuunnittelija Markku Immosen mukaan periaatteena 1970-luvulla oli laatia Kehätien varrelle kaavavarantoja tehokkuudella e = 1,0 (myöhemmin e = 0,5–0,6) jättäen mahdollisimman suuren väljyyden toteutukselle. Petikon teollisuusalueen kaavaehdotus (1976) oli ensimmäinen teollisuus- ja varastoalueen asemakaava Vantaalla, jossa toteutuksen laatua säänneltiin. Kaavaa suunniteltaessa selvitettiin Vantaalle sijoittumisesta kiinnostuneiden yritysten tarpeita haastattelututkimuksen avulla. Petikon teollisuus- ja varastoalue alkoi hetimiten muodostua yksittäisten kaavamuutosten turvin kauppa-alueeksi. (Yleiskaavasuunnittelija Markku Immonen 9.12.2004) 34Vuodesta 1975 lähtien sisäasiainministeriö asetti poikkeusluvan myöntämisen ehdoksi valtuuston hyväksymän asemakaavan.

102 ja pienteollisuutta. Maalaiskunta kilpaili yrityksistä tontti- ja infrastruktuurieduin. Kehätien ympäristö altistui lentomelulle, minkä vuoksi se oli ollut luontevaa osoittaa tehokkaaksi työpaikka-alueeksi. Yleisesti Vantaan suunnitelmissa tavoiteltiin kuitenkin sekoittunutta yhdyskuntarakennetta, jossa työpaikat sijaitsivat asuntojen läheisyydessä.

”Kyllähän niitä (sekoitetun yhdyskuntarakenteen suunnitelmia) pyrittiin silloin laatimaan. - - - Oliko nyt ensimmäinen, jossa ajoimme sitä kun, Medican tehdas oli tulossa Kuninkaalaan. - - - Siihen kaavoitettiin - - - Kuninkaalan vanhalle kylälle semmoinen uusi jatko. - - - Aiemmin laadittu Koivukylän kaavarunkosuunnitelmahan oli jo tämmöinen sekoitetun kaupunkirakenteen suunnitelma, joka tosin lähti toteutumaan erittäin huonosti sitten, vaikka kaavoihin yritettiin ajaa näitä mahdollisuuksia pohjakerrosten käyttämiseen. - - -” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005)

Kaupunkirakenteen monipuolisuutta edistettiin yleispiirteisellä suunnitelmatasolla. Vuonna 1973 kaavoitusosastolla valmistui Itä-Hakkila – Kuninkaanmäki -kaavarunkoluonnos, joka ilmentää toimintojen lomittamispyrkimystä. Työpaikka-alueen oli määrä korjata Vantaan itäosien alhaista työpaikkaomavaraisuutta.29 Saman alueen asemakaavaehdotuksessa, Kolohonka (1975), oli tavoitteena tasa-arvo: demokratiaa oli noudatettava valittaessa asuntorakentamiseen käytettäviä maastonkohtia ja alueen osien sekä toimintojen – kuten linja-autopysäkkien, työpaikkojen, koulujen, kauppojen, vapaa-, leikki- ja viheralueiden sekä pysäköinti- kenttien – saavutettavuuden tuli olla tasapuolista. Lisäksi rakentamisen tuli Kolohongan asemakaava-alueella olla mahdollista asuntolainan turvin. Vaihteleva yhdyskuntarakenne nähtiin yleisesti tavoiteltavana. Muun muassa YTV:n kokoomasuunnitelmaluonnoksessa (1974) kehotetaan lisäämään kaupunkirakenteen monipuolisuutta ja välttämään suuria erillisiä työalueita, mikä edusti myös sisäasiainministeriön näkemystä seudun kehittämisestä.30 Vielä 1970-luvun alussa Helsingin maalaiskunnalla oli harvoja asemakaavoja, ja valtaosa teollisuuslaitoksista olikin rakennettu poikkeusluvin. Sisäasiainministeriö oli vaatinut muutostilassa olevan Helsingin ohikulkutien ympäristön asemakaavoittamista, minkä seurauksena maalaiskunta oli vuosina 1967–1971 laatinut rakennus- kaavaluonnokset Helsingin pitäjän kirkonkylään, Veromieheen ja Tuupakan teollisuusalueelle.31 Tuupakan alueen asemakaavassa (1971) teollisuus- kortteleiden tonttijako esitetään vain havainnekuvassa, koska ”luonnollisestikaan ei ole tarkoituksenmukaista suorittaa lopullista tonttijakoa ennen kuin tonttien käyttäjät ovat tiedossa”.32 1970-luvulla Vantaan teollisuuskaavoilla luotiin lähinnä juridiset edellytykset rakentamiselle. Rakentamistapaan tai käyttötarkoitukseen ei juuri ole asemakaavoissa puututtu – kaavaluonnoksiin perustuvin poikkeusluvin rakennettaessa rakentamistapaa ohjattiin vielä vähemmän.33 Vuonna 1973 sisäasiainministeriö katsoi tarpeelliseksi kiristää kaavoituksen valvontaa ja poikkeuslupien saannin ehtoja.34 Vantaan kuntamuodon muututtua ministeriö vaati Kehätien ympäristön kaavojen käsittelyä osayleis- kaavatasoisena suunnitelmana. Tämä kaavarunko sai työnimen Kettu.

103 35Arkkitehti Pekka Wesamaan mukaan Vantaan kaupunki näki lentoaseman alueen välittömästi Kettu-vyöhykkeeseen liittyvänä, samansuuruisena työpaikka-alueena. Ilmailuhallitus halusi kuitenkin säilyttää lentokentän kehittämisen itsellisenä suunnittelutehtävänä, kunnes myöntyi keskustelemaan Vantaan kaupunginhallituksen perustaman lentokenttätoimikunnan puitteissa. Kolmannen kiitotien suunnittelu käynnistyi, ja vuonna 1979 se päädyttiin sijoittamaan pääkiitotien suuntaisesti. (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005) 36Kettu…, väliraportti 1975- 05-19, 3. 37Ahtiainen & Tervonen, 2002, 355-356. 38Asemakaava-arkkitehti Mikko Järvi 4.10.2005. 39Yleiskaavallinen suunnitelma vv 1976-80, 1976, 55. 40Vuonna 1974 kaavoitusosastolla oli ennakoitu Kettu-osayleiskaavan hyväksymisen jälkeistä asemakaavoitusvaihetta. Osayleiskaavasta erotettiin Veromies 1 -asemakaavaehdotus Sanduddin tapettitehdashankkeen mahdollistamiseksi. Tehdas sai pian poikkeusluvan, mutta myös asemakaavaehdotus viimeisteltiin, koska haluttiin kokeilla niin sanotun postimerkkikaavan ja siihen liittyvien sopimusten tekemistä. Arveltiin hankelähtöisen asemakaavoituksen yleistyvän ja haluttiin suunnitella laaja alue paloina sitä mukaa kun toteutus ja kunnallistekniikan rahoitus varmistui. (Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1974, ei sivunumeroa.)

37. Kehä III (198?).

104 Oy Kaupunkisuunnittelu Ab:n laatima Kehätien teollisuusalueiden kaavarunkoehdotus valmistui vuonna 1974. Siinä maankäyttöä keskitettiin aiempiin kaavaluonnoksiin nähden enemmän alueille, joille olevien rakenteiden tai käynnistyvien hankkeiden vuoksi oli rakennettava kunnallisteknistä verkostoa. Kettu-alue painottui lentoaseman35 ja Tikkurilan väliselle vyöhykkeelle. Muutostilassa olleiden suunnittelu- tarpeiden vuoksi kaavarunkotyötä jatkettiin, ja seuraavana vuonna Kehätien teollisuusalueiden osayleiskaavan jatkoselvitysten väliraportissa, jonka laskettiin olleen jo viides sukupolvi alueen suunnittelussa, todetaan alueelle sijoittuvan toiminnan ongelmallisuus. Yrityskyselyyn perustuvan ennusteen mukaan huomattavia työpaikkamääriä oli aikeissa sijoittua kortteleihin, joille seudullisesta näkökulmasta tarkasteltuna ei tulisi sallia hankkeita, jotka vaarantavat pääkaupunkiseudun rakennetta tasaavien, muodostuvien aluekeskusten kehityksen.36 Selvityksessä kehotetaan säilyttämään alueella sallitut tehokkuusluvut ennallaan ja siten teollisuuskäyttötarkoituksen kannalta realistisina sen sijaan, että tehokkuutta kohottamalla olisi houkuteltu konttorivaltaisia yrityksiä sijoittumaan Kehätien varrelle. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kehätien teollisuusalueiden osayleis- kaavaehdotuksen 15.11.1976, mitä pidettiin merkittävänä askeleena Vantaan työpaikkakaavoituksen suunnitelmallisuuden kannalta.37 Ennen osayleiskaavan hyväksymistä siitä kuitenkin poistettiin lähes kaikki rakentamattomat teollisuuskorttelit Pakkalan ja Tuupakan väliltä muun muassa kuntasuunnittelulautakunnan lausunnon johdosta.38 Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta oli kokoomasuunnitelmaluonnoksessaan (1974) asettanut tavoitteiksi seudun työpaikka- omavaraisuuden osa-alueittaisen tasoittamisen ja suurten erillisten työpaikka-alueiden välttämisen. YTV:n näkemyksiä tuki Helsingin seutukaavaliitto. Ne molemmat esittivät Vantaan asuntoja työ- paikkakasvun keskittämistä Tikkurilan ja Myyrmäen aluekeskuksiin ympäristöineen sekä Kehätien teollisuusalueiden ja Hakunilan kasvun rajoittamista. Viime mainitun uskottiin perustuneen huonoihin joukkoliikenneyhteyksiin ja etäisyyteen kantakaupungista.39 Myös sisäasiain- ministeriö ryhtyi jarruttamaan Kettu-alueen rakentumista vedoten aluepoliittisiin syihin. 1970-luvun ensimmäisen puoliskon aikana hillittiin Etelä-Suomen kasvua muun muassa yritysten sijainninohjauksella. Ministeriö hylkäsi poikkeuslupahakemuksia ja jätti vahvistamatta osayleiskaavan.

”- - - tavoitteet, jotka ovat sittemmin toteutuneet, että kaupunkiin saadaan tehokasta ja hyvää työpaikka-aluetta ja sellaiselle kohdalle, johon ei oikeastaan voida ajatella hirveän paljon muuta kehän ja lentokentän takia. Mutta ministeriöllä oli ihan eri käsitys siihen aikaan. Meillä oli valtakunnassa kovasti tämä ajattelutapa, että Helsingistä kaikki hittoon. - - - Väritehdastakin oltiin Iisalmelle tosissaan kampeamassa ja vaikka mitä. - - - Ministeriön mielestähän Kettu oli aivan hirveästi ylimitoitettu - - -.” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005)

Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja etenkin keskeneräisten keskusten kehittäminen oli noussut seudullisen suunnittelun pää- tavoitteeksi. Kettu-vyöhykkeen teollisuustonttien asemakaavoitusta jatkettiin.40 Esimerkiksi asemakaavoja Vantaanportti 1, Koivuhaka 1 ja

105 411970-luvun lopulla laadittiin niin sanottu Kettu- kaavoitusohjelma, jonka mukaisesti kehätien ympäristöä asemakaavoitettiin osa-alueittain. Esimerkiksi vuonna 1981 sisäasiainministeriö vahvisti alueelta yhdeksän asemakaavaa. Kohutusta osayleiskaavatyöstä nähtiin voitavan luopua. (Toimintakertomus 1981; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 23.) 42Asemakaava-arkkitehti Mikko Järvi 12.10.2004. 43Yleiskaavallinen suunnitelma vv 1976-80, 1976, 83. 44Vantaan kauppalan kunnalliskertomus 1973, esipuhe. 45Helsingin maalaiskunnan alueella liikennöi liikenneministeriön luvin useita linja-autoliikennöitsijöitä. 46Seuraava Vantaan poikki kulkeva linja-autoreitti ulottui Pähkinärinteestä Länsimäkeen myös iltaisin ja viikonloppuisin.

47Liikennesuunnitteluinsinööri Hannu Laakso 12.10.2005. 48Martinlaakson radan suunnittelusta kerrotaan luvussa 2.4.2. Haaga-Vantaa-projekti – kunnat suunnitteluyhteistyön tielle. 49Helsingin seutukaavaliitto, Nurmijärven kunta ja Vantaan kaupunki olivat teettäneet vuonna 1975 seudullisen selvityksen Martinlaakson radan jatkamisesta (Marja I), jossa ensi kerran tutkitaan yhdysrataa Hiekkaharjun suuntaan. Selvityksessä punnittiin myös radan jatkamista Klaukkalaan.

106 Tuupakka 1 valmisteltiin vuonna 1977, jotta rakentaminen olisi alueella mahdollista.41 Myös Pakkalan ja Tammiston alueiden suunnittelu käyn- nistyi joitakin vuosia aiemmin perustetun Backas-toimikunnan esityksen mukaisesti vuonna 1976, jolloin kaupunginhallitus päätti perustettavasta Vantaanportin keskuksesta. Uudet palvelualat – toimistoja ja kauppaa käsittävät yritykset sekä esimerkiksi lentokenttähotellit – olivat myöhemmin hyvin kiinnostuneita sijoittumaan Kehä III:n varrelle, mitä suunnittelijat pyrkivät ehkäisemään taatakseen etenkin Tikkurilalle, mutta myös Myyrmäelle ja Koivukylälle kasvumahdollisuuden.42

3.1.4. Kunnan kehittyminen edellyttää liikennesuunnittelua

1970-luvun puoliväliin mennessä Vantaalla oli yli 100 000 asukasta. Työmatkaliikennettä oli kehitettävä. Myös seudulliset yhteistyöjärjestelyt edellyttivät järjestelmällisen liikennepolitiikan aloittamista. Vantaan kaupungin vuosien 1976–80 kuntasuunnitelman yleiskaavallisessa suunnitelmassa tunnistettiin, että kehittämällä voimakkaasti kunnan sisäistä liikennettä, sijoittamalla työpaikka-alueet keskeisesti, välttämällä joukkoliikenteen ulottumattomissa olevien työpaikka-alueiden synnyt- tämistä sekä ohjaamalla joukkoliikenne keskustan kautta voidaan helpottaa työvoiman saantia ja kohentaa Vantaan keskusten vetovoimaa.43 Vuoden 1973 kunnalliskertomuksen esipuheessa painotetaan laajan ja moni- keskuksisen kauppalan sisäisten yhteyksien, erityisesti poikittaisliikenteen kehittämisen ja rautatieasemien syöttöliikenteen, järjestämisen tärkeyttä.44 Henkilöautoilu oli yleistynyt 1960-luvun aikana. Se oli 1970-luvulla jo niin suosittua, että Valtionrautatiet oli pohtinut luopumista paikal- lisliikenteestä. Myös yksityisten, vailla julkista tukea toimineiden linja- autoliikennöitsijöiden45 kannattavuus heikkeni. Öljykriisi kuitenkin kyseenalaisti yleisesti tuhlailevan yksityisautoilun. Vuonna 1974 Vantaan kaupunki käynnisti joukkoliikennekokeilun ja avasi kokeellisen s- muotoista reittiä kulkevan linjan numero 13, jonka oli tarkoitus poimia työmatkalaisia päärataa kulkevista junista Tikkurilan, Rekolan ja Korson rautatieasemilta. Aikataulujen sovitus osoittautui vaikeaksi. Kokeilua kuitenkin laajennettiin.46 Vantaa havitteli päätösvaltaa hajautetusti, 16 liikennöitsijän hoitamaan linja-autoliikenteeseen. Kaupunki tavoitteli sekä liikenteenhoito-organisaatiota, että liikennelupien myöntämisen yhteydessä muodostuneita liikennekenttiä voidakseen suunnitella ja hoitaa joukko- liikennettä omien päätöstensä mukaisesti.47 Se ostikin useita liiken- nöitsijöitä, joista Vantaan Liikenne Oy muodostui emoyhtiöksi. Martinlaakson kaupunkiradan suunnittelu ja toteutus oli pitkällä. Vuonna 1975 avattu rata paransi yhteyksiä Helsinkiin entisestään ja korjasi joukkoliikenteen asemaa Vantaalla. Radan rakentaminen oli samalla hyökkäys autokaupunki-ideologiaa vastaan.48 Kaupungissa oli lisäksi muita tehokkaan rakentamisen keskittymiä ja kehämäisten yhteyksien tarve lisääntyi. Vuonna 1977 valmistui kuntasuunnittelutoimiston ja Valtion- rautateiden yhteistyössä laatima selvitys Martinlaakson radan jatkaminen pääradalle. Yhdysrataa49 esitettiin useissa yhteyksissä tehostamaan Vantaan aluekeskusten sekä lentoaseman ja Kettu-teollisuusalueen joukko- liikennettä. Martinlaakson kaupunkirata oli suunniteltu ja toteutettu ajan- mukaisena ja turvallisena, joka oli Vantaan 1970-luvun liikenne-

107 50YTV ja Seutukaavaliitto esittävät samassa kokoomasuunnitelmaluonnoksessa paikalliskeskusten kasvun rajoittamista vedoten Hakunilan kehnoihin joukkoliikenneyhteyksiin ja Koivukylän sekä Korson etäisyyteen Helsingin keskustasta. (Ahtiainen & Tervonen, 2002, 55)

108 suunnittelun iskusana. Pääradan turvallisuus ei yltänyt lähellekään sen tasoa, vaikka päärata oli sähköistetty, ja Valtionrautatiet oli aloittanut radalla vuonna 1969 lähiliikenteen hoitamisen uudenaikaisilla sähkömoot- torijunilla.

”70-luvun alussa - - - oli kaupungin ja VR:n yhteistyötä hoitava ratatyöryhmä. Sen johdolla tehtiin suunnitelma siitä, kuinka paljon tarvitaan radan poikki meneviä teitä ja kevyenliikenteen väyliä. Niitä oli joku 20-30. Vantaalla ei ollut yhtään ajanmukaista eritasoristeilyä. Vuonna 1974, tullessani kaupungin palvelukseen ei ollut muita kuin - - - Leppäkorven koulun vieressä, radan alittava, semmoinen neljä metriä leveä tunneli nimeltään Kalmuurin käytävä. Tuossa Tikkurila Oy:n puretun Monicolor-tornin vieressä oli esimerkiksi Kuriiritiellä puomilaitteet sekä ääni- ja valovaroitusjärjestelmä. Siinä se kilkutteli junan tullessa kohdalle. - - - Ensimmäinen risteily, mikä tehtiin pääradalle suunnitelman mukaan, oli sitten tuo Hiekkaharjun alikulku.” (Liikennesuunnitteluinsinööri Hannu Laakso 12.10.2005)

Vuoden 1978 yleiskaavaehdotuksessa varauduttiin pääradan täydelliseen erottamiseen muusta liikenteestä. Tasoristeyksistä ryhdyttiin hankkiutumaan eroon ja rautatieasemien sijoitusta tarkennettiin. Liikenneturvallisuuden edistämiseksi suunniteltiin myös ajoneuvoliiken- teestä erotettuja kevyen liikenteen väyliä erityisesti koululaisten käyttämille reiteille. Liikennesuunnittelussakin siirryttiin olevan verkoston kehit- tämiseen – moottoritiekaavioiden tilalle tulivat kevyttä ja joukkoliikennettä edistävät suunnitelmat.

3.1.5. Resursseja vapautuu keskuksien

asemakaavoitukseen

”Keskuksien kehittäminen jäi taka-alalle sen takia, että niiden kehittämisessä olisi tarvittu yhteiskunnan rahaa, jota niihin ei liiennyt. Kehityksen painopiste oli aluerakentamiskohteissa, joihin raha tuli aluerakentajien kautta rahalaitoksilta. Esimerkiksi Tikkurilassa Kukkakedon alue rakentui nopeasti. Pääosa Tikkurilaa oli vanhaa omakotialuetta, jonka muuttuminen keskustaksi oli sattumanvaraista, ja johti keskustan pirstaleisuuteen.” (Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 6.10.2005)

YTV oli esittänyt kokoomasuunnitelmaluonnoksessaan (1974) Vantaan alueelle kehitettäväksi Tikkurilan ja Myyrmäen aluekeskukset ja Hakunilan, Koivukylän sekä Korson paikalliskeskukset50 vuoteen 1985 mennessä. Keskuksista oli suunniteltava entistä voimakkaampia ja monipuolisempia kaupunkirakenteen hajaantumisen estämiseksi. Vantaa hyväksyi yleiskaavallisessa suunnitelmassaan vuosille 1976–80 periaatteen, jossa se määritteli kaupallisen keskuksen jäävän Tikkurilaan Koivukylän sijasta. Kaupungin aluerakentamiskohteiden kaavoitus oli tasaantunut ja kaavoitus- ja kiinteistövirasto saanut merkittävästi lisää henkilöstöä, joten keskuksien detaljisuunnittelu saattoi alkaa.

109 51Tikkurilan keskus, 10.3.1975, 51. 52Tikkurilan osa-alueiden rakentamistavan uudelleenmäärittelyä kaupunkimaisemmaksi jatkettiin muun muassa asemakaavoissa Tikkurila VII sekä IX ja Tikkurilan keskusta; A-alue (1979). 53Koivukylän alueelle rakennettiin paljon Arava-kohteita. Kaavarungon mukaiset suunnitelmat eivät kuitenkaan mahtuneet Arava- järjestelmän hintakattoon kalleutensa vuoksi. Kaupat eivät kiinnostuneet toivotusti Koivukylään sijoittumisesta. Myös läntisen Koivukylän maaperä vaikeutti keskustan rakentamista tehokkaasti.

38. Tikkurila VII (1979).

”Toivon, ettei tämän suunnitelman lievä ”vierasmaalaisuus” ole haitaksi, vaan päinvastoin – muistaen naapurikaupunkimme empirekeskustaa – voidaan hyväksyä se, että kaupunkiasumisen parhaat ideat ja kokemukset käytetään ennakkoluulottomasti hyväksi siitä riippumatta missä tai kenen toimesta ne ovat syntyneet. (Kaavoitusarkkitehti Pekka Wesamaa 11.10.1978) Lyhyesti: Jo ammoisista ajoista on kaupungin keskustan ydinalueena ollut suuri aukio, jota ympäröiviä rakennuksia temppeli hallitsi. Maallisen ja uskonnollisen vallan erotuttua keskittyivät molempien toiminnot edelleen keskusaukion reunamille. - - - Agoran ja forumin perinteisesti luonteenomaisin muoto on U-järjestelmä. Kaupungin koon mukaisesti keskustan muodosti joko yksi ainoa U- järjestelmä tai useiden U-järjestelmien yhdistelmä - - -. Useimmiten aukiota ympäröivän U-rakennusketjun päätepisteeksi sijoitettiin korkea elementti, temppeli, torni, tms., joka toimi kaupunkikeskustan leimaa-antavana ”maamerkkinä”. Tikkurilan keskustan suunnittelussa on lähdetty edellä selostetuista perinteistä. Keskustan rakennukset on järjestetty kahdeksi peräkkäiseksi U-kirjaimen muotoiseksi järjestelmäksi. Järjestelmien korkeat rakennusketjut toimivat ”muurina” keskustaa ympäröivien liikenneväylien melua vastaan muodostaen rauhallisen keskusalueen. Ensimmäinen U-järjestelmä alkaa kaupungintalosta, kaupungin virastotalosta ja valtion virastotalosta. Rakennusketjua täydentämään on suunniteltu valtion virastotalon laajennus, kirjastotalo, vapaa-aikatalo, liike- ja toimistotiloja sekä kunnan virastotorni erikokoisine kokoontumistiloineen. Virastotorni päättää ketjun ja toimii samalla koko keskustan ”maamerkkinä”. - - - Varsinaisen ydinkeskustan U-rakennusketjun rajaamalle alueelle on suunniteltu suuri, lampimainen vesiallas. - - - Tikkurila, joka on muuten ”kuiva” kaupunki, tarvitsee ”lammen” viihtyisyyden lisäämiseksi.” (Arkkitehti Ergun Gürel 5.4.1977)

110 Tikkurilaa suunniteltiin voimallisesti 1970-luvulla. Vuosikymmenen alussa tavoitteena pidettiin sen liiketilojen rakentamista lähes kokonaan ennen vuotta 1980, jonka jälkeen kaupallisten palvelujen rakentamisen painopisteen kuviteltiin siirtyvän Koivukylään.51 Kaupunkisuunnittelu Oy:n aloittama ja virastossa viimeistelty laaja pientalorakenteen tiivistämiseen tähtäävä Tikkurila-Viertola-asemakaava, joka oli osa 1960-luvulla saadusta koko Tikkurilan kaavoittamisen toimeksiannosta, vahvistettiin vuonna 1974. Asemanseudun ja hallinnollisen keskustan yhä käynnissä olevaan detaljitason suunnitteluun päästiin omana työnä vuonna 1971 Akku- teollisuus Oy:n Espooseen muuton myötä. Tikkurilan kaavarungossa (1972) tarkistettiin arkkitehti Pentti Riihelän ehdotuksen toimintoja ja mitoitusta. Kunnan virastoille ja vapaa-ajan palveluille tuli varata siinä esitettyä enemmän kerrosalaa. Asematie esitettiin kaavarungossa polveilevana kävelykatuna, joka päättyi toriin (Vantaanaukioon) ja puistoon. Rautatieasema sijaitsi suunnitelmassa nykyistä pohjoisempana ja sen edustalla oli kolme tavarataloa.

”Se (Pentti Riihelän Tikkurilan keskustan suunnitelmissa ollut kävelykatu) oli tuolla pätkällä, kunnantalon edessä. - - - Se ei, niin kuin sanottu, tullut siihen vahvistettuun kaavaan. Ne jäi auki sitten kaikki vielä. Se ei saavuttanut oikein, sitä ei oikein kukaan hyväksynyt – ei tietenkään liikkeet ja liike-elämä, joka siellä oli. - - - Mä sitten yritin ajaa siihen pitemmälle alueelle, - - -että lähdetään semmoisella sekaratkaisulla liikkeelle, että se on pääasiassa jalankulkua mutta sallittaisiin autoliikenne. Päästäisiin niin kuin pois pattitilanteesta. Suunnitelma teetettiinkin Wuorion Matilla.” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.11.2004)

Vuonna 1974 Tikkurilan keskustan asemakaavaehdotuksessa tarkennettiin liikenteen ehtoja ja esitettiin keskustori, jonka laidalle rakennettavaan kaupungintaloon valtuusto muuttaisi. Kaupungintalon asemaa korostettiin 18-kerroksisella virastotornilla. Samasta alueesta teetettiin ehdotus arkkitehti Ergun Gürelilla, joka paneutui keskustorin ympäristön kehittämiseen selväpiirteiseksi ja korkeatasoiseksi hallinnolliseksi keskukseksi. Tämä asemakaava hyväksyttiin kaavoitusosastolla viimeisteltynä valtuustossa vuonna 1979.52

”Vantaalainen, käsissäsi oleva kirjanen ei missään nimessä ole tavallisen kaavan selostus. Sen vuoksi mekin halusimme jo ulkoasulla – ehkä vähän sisällölläkin – kertoa tapauksen ainutlaatuisuudesta. Historia osoittaa, että kukin kaupunkiyhteisö rakentaa elämäänsä varten keskustan vain kerran, enkä näin suoralta kädeltä muista yhtään onnistunutta keskustatoimintojen siirtoa.” (Kaavoitusarkkitehti Pekka Wesamaa 11.10.1978)

Tikkurilan asema kaupungin pääkeskuksena oli vahvistunut, eikä kaupalliseksi keskukseksi kaavailtua Koivukylää ollut mahdollista toteuttaa vuoden 1969 kaavarungon kaltaisena.53 Lisäksi YTV ja Seutukaavaliitto suosittivat 1970-luvun puolivälissä Koivukylän kehittämistä pääosin pientaloalueena. Tätä ennen Koivukylää oli kuitenkin asemakaavoitettu kaavarungon mukaisesti. Havukosken (1970), Koivukylä 2 (1971), Koivukylä 3 ja 4 (1972) sekä Koivukylä 5 (1973) -asemakaavat toteuttivat

111 54Koivukylän keskustan osayleiskaava, 1977, 10. 55Koivukylän keskusta A sekä Koivukylä 2 -asemakaavan muutos Kytötien katualueen osalta - kaava on luultavasti ensimmäinen asemakaava Vantaalla, jossa edellytetään rakennusten rikasmuotoista massoittelua. Kaavamääräys oli muualla Suomessa tyypillinen 1980-luvulla. 56Korson keskusta, 5.8.1974, 9. 57Yleisestä pohjoismaisesta aatekilpailusta Etelä-Vantaan aluekeskuksesta Helsingin maalaiskunnassa kerrotaan luvussa 2.4.2. Haaga-Vantaa-projekti – kunnat suunnitteluyhteistyön tielle. 58Per Johanson et al., 1.2.1972, ei sivunumerointia.

39. Koivukylän keskustan osayleiskaava (1977).

112 kaavarunkoa tähtäimenään 50 000 asukkaan keskus. Erityisesti Koivukylä 2 -asemakaava ilmentää suurkortteleineen ja 12-kerroksisine torneineen alkuperäisiä kaupunkimaisen ympäristön tavoitteita. Energiakriisin aikaansaama taloudellinen taantuma käänsi Koivu- kylän kaavoituksen suunnan. Selvitettiin sen mahdollisuuksia rakentua valmiiksi ympäristöksi vuosikymmenen aikana,54 mikä edellytti suunnitelmien tehokkuuksien supistamista. Koivukylän keskustan osayleiskaavassa (1977) tavoitteena on rakentaa maanläheinen elinympäristö. Koivukylän suunnittelusta kuorittiin mystiikka. Osayleiskaavan selos-tuksessa ei viitata Koivukylän kaavarunkosuunnitelman (1969) markkinoinnin synnyttämään legendaan, jonka mukaan Koivukylä oli aikanaan Suomen huolellisimmin suunniteltu kaupunginosa. Tavoitteita olivat uusi, joukkoliikennettä palveleva rautatieasema, tasoylikäytävän poistaminen, jotta keskustaa oli mahdollista kehittää jalankulkualituksen varaan, sekä pienipiirteisen Rekolanpuron laakson kehittäminen keskuspuiston kokoavaksi motiiviksi. Koivukylän keskusta A, B ja C -asemakaavat (1978) toteuttavat osayleiskaavaa. Niissä pyritään kytkemään pääradan eri puolille jakautuvat keskustan itä- ja länsipuolet. Keskeistä niissä on myös rakentamisen pienimuotoisuus ja mataluus.55 Kaupunkikuvaa vahvistettiin Koivukylän keskusta A -kaavan rakennusmateriaaleja koskevalla määräyksellä, jonka mukaan julkisivut tuli verhota punatiilellä. Tasoylikäytävä oli niin ikään Korson keskustan kehityksen esteenä. Pääradan tihentynyt junaliikenne seisotti pitkiä autojonoja lähikaduilla asti. Radan alikulun suunnittelulla oli kiire; Korsolla oli muuten hyvät kehittymisen edellytykset sen keskustassa sijainneiden työpaikkojen vuoksi. Riittäviä valmiina olevia palveluja arvostettiin, koska pyrittiin välttämään lähiöissä tuttua vaihetta, jolloin palveluiden tuloa piti odottaa.56 Korson keskustan asemakaavaehdotuksessa (1973, 1974) kuitenkin pyrittiin kääntämään keskustan teollisuuden ja varastoinnin leimaama ilme huolitelluksi kaavoittamalla keskeistä aluetta konttori- ja pien- teollisuusrakennusten korttelialueiksi. Asemakaava, tasoylikäytävän poistaminen ja aseman laiturijärjestelyt muokkasivat keskustan rakennetta merkittävästi. Laaditut kaavat vaikuttivat Koivukylän ja Korson olemukseen. Sen sijaan Myyrmäen keskusta luotiin tyhjästä 1970-luvulla. Myyrmäen osayleiskaavaa, kaavarunkoja ja asemakaavoja oli laadittu rinnakkain sitten vuoden 1967 aluerakentajien kiirehtiessä poikkeuslupien myöntämistä. Myyrmäki 3 (1970), Myyrmäki 2 (1972), Myyrmäki 5 (1972), Myyrmäki 2A (1973), Myyrmäki 1A (1975), Myyrmäki 4 (1976) ja Myyrmäki 5 (vahvistettu 1974) -asemakaavat noudattavat pääosin kaavarunkoa (1970). Kaavarungossa jalankulkuraitti yhdistää asuntopainotteiset pohjoisosat etelässä sijaitsevaan keskustaan, jonka tuntumaan suunniteltiin korkeammat rakennukset. Aluerakentamisella luodun aluekeskuksen suunnittelusta vuonna 1970 järjestetyn arkkitehtikilpailun57 voittajaehdotus viimeisteltiin Myyrmäen alue-keskuksen kaavarungoksi (1972) ja asemakaavaksi (1975). Aluekeskuksen ydin oli ryhmitelty kaupunginpuiston, torin ja jalankulkuväylien risteykseen. Tavoitteena oli pitää jokainen osa keskustaa hereillä kaikkina vuorokaudenaikoina.58 Kilpailun voittanut ruotsalainen suunnittelijaryhmä joutui kuitenkin aluekeskuksen kaavarunkoa laatiessaan sovittelemaan työtään liike-elämän voimakkaisiin näkemyksiin. Keskukseen oli suunniteltu kolme noin 7000 m2:n laajuista tavarataloa ja näiden lisäksi jalankulkuraittien varsille pienmyymälöitä sekä muita palveluja. Liike-elämän piti toimintojen sekoittamista tavarataloyksiköiden

113 59Tavaratalot sijoittuvat Myyrmäen aluekeskuksen kaavarungossa keskuksen eteläosaan. Ne ajateltiin kaksitasoisiksi: ylätasolta oli yhteys jalankulkuväylille sekä kaupunginpuistoon ja alatasolta paikoitustiloihin. 60Hakunila 2 -asemakaavan ryhmä 2 -terassitaloalue jätettiin käynnissä olleen keskustan suunnittelun ja alueen jatkosuunnittelun vuoksi pois kaavan vahvistusmenettelystä. Se oli tarkoitus vahvistaa yhdessä keskustan kaavan kanssa. (Hakunila 2, 1970, ei sivunumerointia.) 61Hakunila 2, 4.2.1970, ei sivunumerointia. 62Hakunila 3, 13.5.1974, ei sivunumerointia.

114 liepeillä mahdottomuutena ja paikoitusalueita riittämättöminä.59

”- - - Pohja koko hommaltahan putosi pois sillä, että valtuusto ei halunnut käsitellä mitään sopimuksia näiden suurten tulijoiden kanssa koska - - - Elannolla oli tämä Maxi-marketin suunnitelma. Siis Myyrmäen keskustahan uhrattiin tietyllä tavalla Maxi-marketille, Kannelmäen Maxi-marketille. Se tyssäsi niin pitkäksi aikaa siihen. Stockmannhan vetäytyi lopullisesti pois ja eipä SOK:kaan enää sitten tullut. - - - Lähtökohta siinä suunnittelukilpailussahan oli se, että siellä oli kolme tavaratalotonttia kolmelle tavaratalolle. E-osuusliike, SOK ja Stocka olivat ne tulijat. Neuvottelut olivat hyvin pitkällä siihen aikaan mutta poliittiset kuviot muuttivat kaiken.” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005)

Myyrmäen kaupalliset palvelut jäivät odottamaan ratkaisuaan, mutta aluekeskusta suunniteltiin eteenpäin. 1970-luvun jälkipuoliskolla kaavoitetut Myyrmäen yhteistoimintasopimuksen lisäsopimusalueiden Myyrmäki 4 ja 5 -asemakaavat ilmentävät asuinkerrostalokortteleiden suunnittelun tavoitteiden muutosta Vantaalla. Näissä rakennusmassat tuli sijoittaa kadun lähelle ja jäsennellä aluetta omaleimaisiksi pienkortteleiksi, jotka koostuvat vaihtelevista talotyypeistä. Jalankulkuväylien linjauksissa tuli välttää pitkiä suoria osuuksia. Asemakaavat ennakoivat Vantaalla 1980- luvulla tapahtuvaa huomion siirtymistä lähiympäristön suunnitteluun. Vähintään yhtä ohjelmoidusti kuin Myyrmäki, suunniteltiin ja toteutettiin Hakunilan paikalliskeskus. Hakunilan nauhakaupunkimainen rakenne hahmoteltiin kaavarunkoluonnoksissa (1969 ja 1976), joita ei hyväksytty kunnan elimissä, mutta jotka ohjasivat järjestelmällistä asemakaavoitusta. Vaarala 1 (1968) ja Hakunila 1 (1969) -asemakaavojen jälkeen suunniteltiin Hakunila 2 -asemakaava (1970), jonka rakentamisen oli määrä alkaa oikopäätä ja kohteen valmistua viiden vuoden kuluessa. Arkkitehtuuritoimisto Pentti Ahola ja kumpp. laati valtaosan Hakunilan kaavoista. Sen näkemyksen mukaan edustavalla paikalla sisääntuloväylän tuntumassa rinteessä sijaitseva Hakunila 2 -asemakaava-alueen terassitaloryhmä oli merkittävin identiteetin muodostaja: ”Hakunilan omi- naisluonteen toteutumiseksi on tärkeätä, että ryhmä rakennetaan suunnitelman luonteisella tavalla.”60 Hakunilan kaupallista keskustaa oli määrä rakentaa vuodesta 1971 lähtien,61 mutta Hakunila 3, keskustan asemakaavaehdotus, valmistui vasta vuonna 1974. Kaavan keskeinen osa käsittää yhteisen asuin- ja liike- rakennusten muodostaman keskustan. Kaava on nähtävästi Vantaan ainoa hyväksytty monitasosuunnitelma. Maan tasalle kaavailtiin auto- ja huolto- liikennettä ja toiseen sekä kolmanteen tasoon jalankululle pyhitettyjä torialueita. Näiden yläpuolella kohosivat kerrostalot, joiden pihat sijaitsivat myymälöiden kattoterasseilla. Ne tuli ”varustaa tehokkaasti leikkikalustuksella ja istutuksilla”.62 Liikekeskustan alueelle suunniteltiin kuitenkin asemakaavan muutos (1977, KAKILA 15.2.1977 asia 7 § liite n:o I/3), jossa tavoitteet – ja toiminnot – palautettiin maan pinnalle. Hakunilan nauhakaupungin suunnittelua jatkettiin pohjoisen suuntaan. Liikekeskustaan laaditun Hakunila 3 asemakaavan yksittäisessä rakennuksessa lomittuvien toimintojen – asumisen ja liike-elämän – ihanne puhkesi uudelleen Hakunila 4 -asemakaavassa, jonka laati Arkki- tehtitoimisto Kari Martikainen. Asutusta, liike-, toimisto-, pien-teollisuus- ja palvelutiloja sekä julkisia rakennuksia ja vapaa-ajan toimintaa palvelevia

115 63Sisäasiainministeriö kehotti kuntia tarkistamaan suunnitelmiaan yleiskirjeessään 3047/501/79 ja julkaisemalla kaavoitusohjeet Ympäristön parantaminen kaavoja uudistamalla (1/1981). 64Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004.

116 kerhotiloja sijoitettiin lomittain. Asemakaavan selostuksessa tähdennetään tavoiteltavan mahdollisimman elävää ja virikkeitä tarjoavaa sekoittunutta kaupunkirakennetta. 1970-lukuinen ihanne näkyy kenties voimakkaimmin Vantaalla juuri Hakunilan keskustasuunnitelmissa. Tikkurilan, Myyrmäen, Koivukylän, Korson ja Hakunilan keskukset asemakaavoitettiin 1970-luvulla. Kaikki Vantaan keskukset oli kertaalleen asemakaavoitettu vuoteen 1978 mennessä.

3.1.6. Vanhoja alueita kaavoitetaan ja niiden suunnitelmia

arvioidaan uudelleen

Valtaosa Vantaalle 1970-lukuun mennessä rakentuneista pientaloalueista oli syntynyt palstoitussuunnitelmien pohjalta. Vain pienelle osalle laajoista alueista oli laadittu rakennussuunnitelma tai -kaava 1930– 1960-luvuilla. Nämäkin suunnitelmat olivat vanhentuneita. Niiden toteuttaminen soti uudistuneita arvoja vastaan. Suunnitelmat olisivat sellaisinaan muokanneet ympäristöä tarpeettoman rajusti ja johtaneet epätaloudelliseen yhdyskuntaan. 1970-luvun alusta lähtien Vantaan vanhoja pientaloalueita asemakaavoitettiin järjestelmällisesti.63 Olevien alueiden kaavoittamisesta ja laadittujen suunnitelmien tarkistamisesta tuli toinen päätavoite kaupungin työpaikkaomavaraisuuden kohottamisen rinnalle. Pientaloalueiden tiivis- täminen oli aloitettu 1960-luvun lopulla yleiskaavaehdotuksen (1968) kasvutavoitteisiin pyrittäessä. Etenkin rautatieasemien vaikutusalueiden tehokkuutta tuli nostaa. Rakentamistehokkuus ja lisärakentaminen puhutti Vantaalla edelleen.

”Vanhojen alueiden kaavoitus, silloin 70-luvun alussa. Kovin toive oli tietysti se, että nämä vanhat alueet saisivat vesi- ja viemäriverkon. Siihen kaikki kohdistui, siitähän päättävissä elimissäkin sitten kisattiin, että mitä kaavoitetaan koska se oli se portti siihen, että - - - saadaan kunnallistekniikan palvelut leviämään. - - -” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005) Yleiskaavaehdotuksen rajut kasvuodotukset yllyttivät laatimaan monet asemakaavat tehokkuuteen, joka tasaantuneen kehityksen aikana vaikutti ylimitoitetulta. Ensimmäiset pientaloalueiden suunnitelmat olivat niin sanottuja saneerauskaavoja, jotka antoivat mahdollisuuden myös olevan rakennuskannan purkuun ja uudelleen rakentumiseen kytkettyjen rakennusten ryhminä. Vantaan kaavoitusosastolla Vaarala 2 -asemakaava (1976) käänsi kaavoittajien mielipiteen: kaikkia vanhoja pientaloalueita ei haluttukaan muuttaa rivitaloalueiksi.64 Osalle suunnitelmista asetettiin aiempaa korkeammat, asumis- viihtyisyyttä painottavat laatutavoitteet ja asemakaavoituksella pyrittiin vaikuttamaan entistä enemmän miljöön muodostumiseen. Lisättiin muun muassa puistojen ja leikkipaikkojen suunnittelua. Oli myös pragmaat- tisempi puoli: olevat pientaloalueet tuli saattaa uudempien alueiden kanssa tasa-arvoiseen asemaan kiinteistötekniikan ja kaavojen oikeudellisten vaikutusten suhteen. Palstoitussuunnitelmien tieverkoston modernisointi lisääntyneen ajoneuvoliikenteen vaatimuksiin ja muuttaminen kaava- kaduiksi oli niin ikään haasteellista.

117 65Vantaalla ei vielä 1970-luvulla puhuttu silloisen virastopäällikön Veikko Heinon mukaan vuorovaikutteisesta suunnittelusta (Virastopäällikkö (eläkk.) Veikko Heino 18.11.2004). 66-67Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004.

118 ”Kaavojen sisältöä ohjasi rakennettu alue, jonka toimivuutta pyrittiin parantamaan järjestelemällä liikennettä, suunnittelemalla mm. tontinmuodostusta ja lisärakentamista. Kortteleiden pääkäyttötarkoitus ja kerrosten lukumäärä noudattivat alueella rakennettua talotyyppiä, ja tontin rakennusoikeuden määrää ohjasi alueella tontilleen eniten rakentanut. Ennen asemakaavaa rakennetulle pientaloalueelle poikkeuslupien perusteella rakennetut rivitalot olivat perusteena rivitalokortteleiden muodostamiselle.” (I asemakaava-arkkitehti Olli Suominen ja asemakaavasuunnittelija Brita Thynell, muistio 9.2.2005)

”Vanhojen pientaloalueiden kaavoittaminen ei ollut 70-luvulla mitenkään kaavasuunnittelijoiden suuressa suosiossa, koska täällähän tehtiin uudiskaavaa. Kaupunkia rakennettiin niin kovalla vauhdilla, - - -. Oltiin kuitenkin siinä tilanteessa, että rakennuskaavat olivat vanhentuneet. Ne olivat suunnittelijoille välillä vähän pakkopullaa. - - - Aika sanotaanko pelkistetyllä konseptilla. Kaavamääräykset oli hyvin lyhyitä ja kaavan sisällöt olivat mielestäni yksioikoisia. Ne noudattelivat hyvin pitkälle samaa logiikkaa vähän joka puolella kaupunkia. - - - ” (Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 9.8.2005)

Olevien alueiden kaavoituskysymykset politisoituivat herkästi. Asukas- ja yhdistystoiminta oli 1970-luvulla voimakasta. Vantaan kaupungin kaavoitusosaston ohjeissa (1974) edellytetäänkin, että jokaisen kaava-alueen suunnittelussa on etsittävä olosuhteisiin soveltuva asukkaiden osallistumismuoto.65 Kaavatoimikuntien järjestämät kuulemistilaisuudet tulivat Vantaalla säännönmukaisiksi.

”Vuorovaikutteinen suunnittelu aloitettiin Vantaalla 70-luvulla. Se oli uutta. Viimeisessä vaiheessa tehtiin ohjeistus, millä tavalla työskennellään, - - -, jossa pyrittiin siihen, miten toimitaan vuorovaikutteisesti maanomistajien ja kaikkien osallisten kanssa. Sitä pyrittiin soveltamaan myös uudiskohteissa – Koivukylässä ja myös Nikinmäessä, jossa oli potentiaalinen aluerakentamiskohde. Jossakin vaiheessa vuorovaikutteinen suunnittelu oikeastaan kiellettiin poliittiselta taholta. Osa suunnittelijoista ei ole edelleenkään innostuneita. Rakennuslain uudistus avitti. - - - Vantaalla oli jo 70-luvulla. Se oli etulinjassa vuorovaikutteisessa suunnittelussa.” (Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja, apulaisasemakaavapäällikkö (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004)

Asukkaiden osallistumista suunnitteluun kokeiltiin Vantaan kaavoitusosastolla ensi kerran Vapaalaa asemakaavoitettaessa.66 Ennen kaavoituksen aloittamista järjestettiin 28.2.1971 tiehoitokunnan kutsuma yleisötilaisuus ja maanomistajille postitettiin lomake kaavaa koskevien toiveiden kokoamiseksi. Aluetta oltiin tiivistämässä rivitalomaiseksi, mikä edellytti korttelipuistojen ja jalankulkuverkoston luomista. Asemakaava- suunnittelija Pentti Tuovinen kuunteli asukkaiden mielipiteitä lähikoululla iltaisin. Monet paikalla käyneet kannattivat korttelipuistojen rakentamista lapsille alueelle ehdotetun suuren tehokkuuden vuoksi. Kaavaluonnosta

119 68Rakennussuojelun näkökulma sai tunnettavuutta kaavoittajien parissa juuri 1970- luvulla, taloudellisen noususuhdanteen päätyttyä. Sisäasiainministeriö julkaisi kaavoitusohjeen Rakennusten säilyttäminen kaavoituksessa ja rakentamisessa (2/1977). 69Toimenpiteet rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämiseksi Vantaalla, 1983, 27. 70Kirkonkylän asemakaava oli ensimmäisiä rakennusten suojeluun tähtääviä asemakaavoja Suomessa (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005).

120 asukkaille esiteltäessä nämä kuitenkin vastustivat puistoja, koska osia yksityisistä tiloista olisi jouduttu luovuttamaan kaupungille.67 Vapaalan asemakaavan laadinta jatkui noin viidentoista vuoden ajan. Kaupungin- hallitus pyysikin vuonna 1978 laatimaan selvityksen vanhojen pientaloalueiden kaavoitusperiaatteista: oli etsittävä keinoja kaavoittajien ja asukkaiden yhteistyöhön vanhojen asuinympäristöjen säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Toivottiin lisää tietoa suunniteltavan alueen kehityksestä ja vallinneesta tilanteesta. Huomio alkoi 1970-luvun aikana Vantaalla suuntautua rakennettujen ympäristöjen ylläpitoon – myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristöjen säilyttämiseen. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa oli tehty maalaiskunnan ensimmäiset rakennuskulttuuriin kohdistuvat selvitykset: Helsingin yliopiston eteläsuomalaisen osakunnan, Helsingin seutukaavaliiton toimeksi antama Kai Linnilän sekä sivistystyölautakunnan käynnistämä Lauri Leppäsen inventointi. Lisäksi oli valmistunut professori Ilmar Talven Helsingin pitäjän kirkonkylän kylätutkimus. Toinen Vantaan rakennussuojelun nousukausi kehkeytyi vuosina 1974–1975, jolloin rakennuskulttuurin inventointityötä jatkettiin. Kaupunginhallitus pyysi kulttuurilautakunnalta kokonaissuunnitelmaa historiallisesti merkittävien rakennusten säilyttämisestä. Vaihe synnytti yhteistyöjärjestelmän kulttuuritoimiston ja kaavoitusosaston välille.68 Kirkonkylän kylätutkimuksen innoittamana alueelle teetettiin Arkkitehtitoimisto Ålander – Packalen - Korrströmillä asemakaava, jonka tavoitteena oli historiallisen kyläkuvan ja maisemallisten ominaispiirteiden säilyttäminen. Vanha keskusta haluttiin samalla kehittää jälleen eläväksi alueeksi. Kaavan opetukseksi nähtiin, että tyydyttävään tulokseen päästään vain kokonaisvaltaisella tarkastelulla. Tarvitaan riittävät taustatiedot, yhteistyötä ja visio.69 Kirkonkylän asemakaava oli maalaiskunnan ensimmäinen niin sanottu suojelukaava.70 Vuonna 1981 vahvistettu asemakaava poikkeaa maalaiskunnassa laadittavana olleista muista suunnitelmista myös siten, että kylän rakennusalat ovat tarkkaan määritellyt, ja suunnittelun kohteena oli koko miljöö arkisinekin rakennuksineen. Kasvun vuosina laadituissa kaavoissa noteerattiin suojelukohteiksi usein vain tärkeimmät ja näyttävimmät kartanot sekä kyläkeskukset. Yleiskaavallisessa suunnitelmassa vuosille 1976–80 osoitettiin myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita maisemia. Kulttuuri- historiallisesti arvokkaiden kohteiden kokonaisvaltaisempi suunnittelu alkoi takaiskuista huolimatta vähitellen kehittyä.

3.1.7. Lisää pientaloja!

”Pientaloalueiden kaavoittaminen tosiaan alkoi suhteellisen myöhään Vantaalla koska suunnittelukapasiteetti oli aluksi vahvasti kiinni määrällisesti enemmän asuntoja mahdollistavassa kerrostaloalueiden kaavoittamisessa. Pientalojen rakentaminen tuli vasta myöhemmin. Tähän liittyi myös poliittinenkin näkökulma. Vasemmisto on pelännyt voimasuhteiden muutosta jos tulee paljon pientaloasukkaita. - - - Haluttiin panostaa kerrostalotuotantoon, yhteiskunnan rahoittamaan tuotantoon. - - -” (Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 20.10.2004)

121 71Pientaloalueselvityksessä tutkittiin muun muassa tontin leveyden vaikutusta kunnallistekniikan kustannuksiin. Suunniteltiin optimaalista tonttia erityisesti tyyppitaloille. 72Ylästö, 15.10.1975, 9. 73Ajankohtainen matala ja tiivis rakentamistapa oli kaavoittajien suosiossa 1970-luvulla, jolloin käsite oli tiivis ja matala. Erityisesti tanskalaiset arkkitehdit tekivät ideologiaa tunnetuksi. Tanskan rakennustutkimuslaitos Statens Byggeforskningsinstitut järjesti kilpailun vuonna 1971 kehittääkseen suunnitteluperiaatetta. (Lahti, 2002, 7) 74Ylästö, 15.10.1975, 22. 75Tilanneraportti 4; Yleiskaavatyö 1977, 11. 76Maapolitiikan asema Vantaan maankäytön suunnittelussa oli ollut vähäinen. Virastopäällikkö (eläkk.) Veikko Heinon mukaan (17.10.2005) ”kaupungin maanhankinnan asemesta maapoliittisena peruslinjana oli maankäyttösopimukset. Päättäjien näkemyksen mukaan sopimuksin päästään samaan kuin sillä, että kaupunki omistaa raakamaan.” 77Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 20.10.2004.

40. Arkkitehti Jouko Rastimon luonnos Variston asuntomessualueeksi (1970-luvun alkupuoli).

122 Kaavoitusosastolla oli teetetty selvitys pientalorakentamisen edistä- misestä (1970) ja perustettu pientalotoimikunta vuonna 1973.71 1970-luvun puolivälissä pientalotuotanto Vantaalla, etenkin omatoiminen rakentaminen, oli kuitenkin tyrehtynyt lähes täysin.72 Silti erillistalotontteja kysyttiin – pääkaupunkiseudulla moninkertaisesti niiden tarjontaan nähden. Helsingin seudun ensimmäisessä seutukaavassa (1976) haaveillaan pientaloasuntojen osuuden kipuavan puoleen asuntokannasta, mutta todetaan, ettei tavoitteeseen ollut ilmeisesti pääsyä suuren jo rakennetun kerrostalokannan vuoksi. YTV:n kokoomasuunnitelmassa (1974) suositetaan pientalo-muotoista tai vastaavaa matalaa asuntorakentamista. Suunnittelijoiden keskuudessa matalan ja tiiviin rakentamisen ihanne kukoisti.73 Pienipiirteinen ja maanläheinen asuinympäristö toteutui useimmiten erillistalojen sijaan kytkettynä rakentamisena. Vantaalla tällaiset ensimmäiset asemakaava-alueet sijaitsevat tyypillisesti lähiöiden reuna- milla. Martinlaaksoa reunustavat Vihertien ja Kivimäen kaava-alueet (1971), Länsimäki 6 -asemakaava ja Länsimäki 2 ja 3 -asemakaavojen muutos (1979) sekä Hämeenkylän keuhkokaavion malliesimerkistä käyvä rivitaloaluekaava (1974) ovat Vantaan melko harvalukuisiksi jääneitä 1970- luvun rakentamattomalle alueelle laadittuja pientaloaluekaavoja. Länsimäki 3 -asemakaavan (1976) illustraatio osoittaa paneudutun myös esitys- tekniikkaan. Vuodesta 1975 lähtien Vantaan pientalorakentamisen edistämisen keinot moninaistuivat. Ylästön osayleiskaava hyväksyttiin Vantaan ensim- mäisenä osayleiskaavana. Siinä pientalorakentaminen mahdollistettiin poikkeuslupateitse. Osayleiskaava vastasi rakentajien toiveisiin rakentaa maanläheistä asuinympäristöä: kaavamääräyksiin kirjattiin muun muassa asuntorakennusten korttelialue, jolle oli rakennettavissa erillis- tai rivitalo tai jopa pienkerrostalo. Osayleiskaavan selostuksessa todetaan pyrittävän luomaan edellytykset tyydyttävälle laatutasolle.74 Vuoden 1977 yleiskaavaluonnoksen keskeinen tavoite oli uusien alueiden rakentamistavan muuttaminen pientalovaltaiseksi. Asuinalueita osoitettiin suunnitteiden arvioita enemmän, jotta kaupungin maapoliittinen asema olisi kohentunut.75 Vantaan ensimmäisen maapoliittisen ohjelman valmistelu oli aloitettu edellisenä vuonna.76 Vantaan kaupunki oli alkanut luovuttaa pientalotontteja. Tontinluovutuksen yhteydessä vuodesta 1978 lähtien otettiin tavanmukaiseen käyttöön rakentamisohjeet. Ryhdyttiin asettamaan ehtoja ympäristön laatutasolle. Vantaan kaupungille hankittiin myönteistä julkisuutta myös pientalorakentamisen tarjoajana järjestämällä vuoden 1977 asuntomessut Varistossa.77 Variston asemakaavan (1975) luonnosvaiheissa oli tutkittu ennakkoluulottomasti yksittäisrakentamisen mahdollisuuksia. Arkkitehti Jouko Rastimon laatima luonnos muokattiin lopulta – kenties raken- nuttajien vaatimuksesta – ryhmärakentamiseen soveltuvaksi, ja alue toteutettiin pääosin yhtiömuotoisina kortteliratkaisuina. Asemakaavan selostuksen mukaan messujen ylimmäisenä tavoitteena olikin tutkia erilaisia hallintomuotoja. Vähemmän odotuksia kohdistui uudenlaisten pientaloasumisen muotojen löytämiseen. Variston asemakaavan määräyk- sissä näkyy kuitenkin pyrkimys asumisen laadun kohottamiseen: Jokaisen asunnon yhteyteen oli rakennettava näkösuojattu ulko-oleskelutila. Messuilla rakennettiin myös vammaisille soveltuvia asuntoja. Vuonna 1978 Vantaan keskukset julistettiin kertaalleen asema- kaavoitetuiksi.78 Kunnalliskertomuksessa raportoitiin kaupungin läntisten

123 41. Nissas (1981).

124 alueiden kerrostalokorttelien kaavoituksen hiljentyneen ja itäosien suunnittelun pääpainon siirtyneen pientaloalueiden kaavoitukseen. Murros näkyy selkeästi esimerkiksi Hakunilan nauhakaupungin kehityksessä. Pohjois-Hakunilan kaavarunkoluonnokseen kuuluvia aluerakentamisen lisäsopimusalueita kaavoitettiin yhä maanläheisemmin ja moni- ilmeisemmin. Nauhakaupungin tehokas kerrostaloydin sai pohjoisosiinsa tasapainottavan pientalovaltaisen jatkeen. Hakunilan nauhakaupunki ilmentää Vantaan kaupunkisuunnittelun siirtymistä 1970-luvulla rationa- lismista kohti pienten askelten suunnittelutapaa, jolla ryhdyttiin täydentämään ja korjaamaan olevaa elinympäristöä.

125 126 3. 2. S U U N N I T T E L U N T A V O I T T E E K S I M O N I P U O L I N E N E L I N Y M P Ä R I S T Ö – V U O D E T 1 9 7 6- 1 9 8 8 (Vantaan kaupungissa oli 149 192 asukasta vuonna 1988.)

1977 -Ensimmäinen maapoliittinen ohjelma valmistuu. Maapoliittisen toimikunnan työ alkoi vuonna 1976. 1978 -Kaavoihin liittyvät rakentamisohjeet tulevat tavanmukaisiksi. 1979 -Perustetaan tilapäinen pientalotonttitoimikunta. -Vastuu lähiympäristön muotoutumisesta siirretään rakennusvalvontaviranomaisille. 1980 -Katumaksulaki (679/1978) rajoittaa sopimista katujen rakentamisesta ja sen korvaamisesta. -Vantaan kaupunki solmii aluerakentamissopimukset Backaksen ja Tammiston alueista.79 -Koivukylän asema otetaan käyttöön. 1981 -Kuntasuunnittelutoimisto nimetään kuntasuunnitteluvirastoksi. -Vantaa osallistuu kansainväliseen kaupunkiuudistus-kehittämiskampanjaan. -ASKI-atk-kokeilu käynnistyy. 1982 -Kaavoitus- ja kiinteistövirastoon perustetaan tonttiosasto, jolle keskitetetään maaomaisuuden hoito, maanhankinta ja luovutus sekä metsä- ja maatalousasiat. -Kuntasuunnitteluviraston maankäytön suunnitteluosasto toimii Hiekkaharjussa.80 -SOFY-projekti käynnistyy Vantaalla. -Vesalan metro rakennetaan Helsingin Mellunmäkeen.81 1983 -Hallintomenettelylaki (589/1982) edellyttää vireille tulevasta kaavahankkeesta ilmoitettavan julkisesti. -Vantaan ensimmäinen yleiskaava hyväksytään. -Uuteen toimitaloon osoitteessa Kielotie 28 muuttaa kaavoitus- ja kiinteistöviraston henkilökunta, lukuun ottamatta kaavoitusosaston läntistä työyksikköä. 1984 -Perustetaan kuntasuunnittelu- ja maankäyttötoimet. Kaupunginhallituksen alaisuuteen sijoittuva suunnittelujaosto korvaa kuntasuunnittelulautakunnan. -Kaavoitusosaston päällikön sijaisena toimii apulaiskaavoitusarkkitehti Liisa Harju. 1986 -Ympäristölautakunta muuttuu lakisääteiseksi ympäristönsuojelulautakunnaksi. 1987 -Ympäristön ja kehityksen maailmankomission selvitys kestävän kehityksen strategiasta esitellään YK:lle Rio de Janeiron kongressissa.

127 78Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1977, ei sivunumerointia. 79Vuonna 1987 rakennuttajat Haka ja Polar ostavat Backaksen alueen Elannolta, joka on Vantaan sopimuskumppani. Tammiston alue siirtyy samana vuonna Hankkijalta Puolimatkalle. (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 24.11.2004) 80Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki värittää (5.11.2004) olosuhteita: ” - - - Me istuttiin Hiekkaharjussa silloin kun mä tulin lainaksi tänne. Se oli vähän hankala paikka. Osastolla oli kaksi polkupyörää, joilla saattoi livauttaa Tikkurilaan kokoukseen. Se kuvaa Hiekkaharjussa olemista. Mä olen ainakin kerran sillä polkupyörällä kastunut oikein roimasti. Jonkun piirtäjän hiustenkuivaajalla piti kuivata vaatteet.” 81Metron pääteasemaa oli kaavailtu Hakunilaan, mutta sittemmin sitä sovitettiin Länsimäkeen, jonka asemakaavoissa oli varauduttu metron pääteasemaan. Vantaan kaupunki osallistui noin viidesosaan metrolinjan kustannuksista. Summa perustui metron vaikutusalueen kerrosalalaskelmaan. Pääteasema jäi kuitenkin Helsingin Mellunmäkeen, mitä perusteltiin alustavalle metrolinjalle rakennettujen, Länsimäen asuintalojen ennakoitua syvemmälle ulottuneiden, paalutettujen perustuksien aiheuttamilla ongelmilla. (Liikennesuunnitteluinsinööri Hannu Laakso 12.10.2005) 82Helsingin seudun kokonaissuunnitelma 1984, 69. 831970-luvulla Vantaalla kehitettiin erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulusektorin palveluja. 1980-luvulla palvelujen kehittämisen painopiste siirrettiin vapaa-ajan toimintamahdollisuuksien parantamiseen, kuten kulttuuripalveluihin ja virkistysalueiden kohentamiseen. 84Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1980, 32 ja Raportti Vantaan kokeilusta, 1984, 1. 85Vantaan kaupunkiuudistuskampanja 1981-82, 1982, 1. 86Keskustojen toteuttamisselvitys; Osa II, 1981, erit. 1.

42. Simonpelto (1990).

128 1980-luvulle tultaessa Vantaan suunnitteluolosuhteet olivat tasaantuneet. Maassamuutto oli rauhoittunut ja Vantaalla oli siirrytty jatkuvan väestönkasvun odotuksista asukasluvun ja työpaikkojen säilyttämisen varmistamiseen. Maankäytön suunnitteluosastolla ja kaavoitusosastolla uudelleen arvioitiin maankäytön suunnittelun tavoitteita. Kaavoitukseen kohdistui kokonaan uusia odotuksia. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen tunnistettiin pääkaupunkiseudun haasteeksi 1980-luvulla. Vantaan kaupunkirakenne oli hajaantunut muun muassa nopean aluerakentamisen, ylimitoitettujen kaavojen ja useiden uusien alueiden yhtaikaisen rakentamiselle avaamisen vuoksi. Helsingin seudun kokonaissuunnitelmassa (1984) Vantaan kaupunkirakenteen kaksi- jakoisuuden nähtiin voimistuneen.82 Oltiin myös huolestuneita Vantaan työpaikka-alueiden epäsuotuisasta sijainnista sen keskuksiin nähden. Vantaan kuntasuunnitelman tavoiteosassa (1980) tunnustetaan tarve monipuolistaa yhdyskuntarakennetta ja asetetaan sen keinoiksi täyden- nysrakentaminen, keskusten monipuolistaminen, liikenneyhteyksien parantaminen ja palvelutason kohottaminen.83 Kuntasuunnittelutoimiston tilastoja tutkimusosasto raportoi kunnalliskertomuksessa vuonna 1980 suunnittelua kohdanneen kritiikin kertovan yhteiskuntatiedon puutteesta maankäytön suunnittelussa.84 Asumisviihtyisyyden parantamistavoitetta oli ryhdytty korostamaan yleisesti: edellisen vuosikymmen kaavat toteutuivat ja niiden rakennetut tulokset olivat suunnittelijoiden punnittavissa. Lisäksi leimallisena piirteenä pidettiin asemakaavojen ajautumista eriasteisiin valitusprosesseihin. Kaavoitusta oli tehty entistä julkisemmaksi. Ristiriitaa pyrittiin ratkaisemaan laajentamalla asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia kaavoituksessa, jotta näkemykset olisi voitu ottaa huomioon helpommin ja pienemmin kustannuksin. Haluttiin siirtää asukkaille vastuuta lähi- ympäristön parantamisesta ja poistaa siten vieraantuneisuutta alue- identiteetin vahvistumisen myötä.85 Kaavoitus alettiin Vantaalla mieltää myös sosiaalipoliittiseksi välineeksi. Oli siirrytty rakennetun ympäristön täydennyssuunnitteluun, jossa tuli tuntea kohdealueen kehitys ja nykytilanne. Kaavoituksen ympäriltä näytti haihtuneen suurten ratkaisujen lumous. Alueita oli tästedes kehitettävä niiden omista lähtökohdista käsin. Muun muassa kuntasuunnitteluvirastossa syvennettiin ymmärrystä suunnittelukohteista luomalla Vantaan kaupungille yleispiirteinen historia: laadittiin selvityksiä muun muassa kulttuurihistoriasta (1983), Vantaan maankäytön kehityksestä (1979) ja Vantaan metsäalueiden kehityksestä (1984). Silloinen ympäristö nähtiin keskeneräisenä ja kaupunkikuvallisesti epäyhtenäisenä. Sitä oli täydennettävä ja korjattava paikan ominaisuuksia jalostaen. 1980-luvulla pyrittiin yleisesti voimistamaan kaavoituksen ohjausvaikutusta rakennetun ympäristön muodostumiseen. Rakennettua ympäristöä ryhdyttiin suunnittelemaan entistä pienemmin kerta-askelin. Yhä useammin kaavanmuutostarpeen synnytti todellinen rakennushanke. Asemakaavan muutosten määrä kasvoikin Vantaalla merkittävästi 1980-luvun alussa. Kaavoitusprosessilta odotettiin joustavuutta ja ripeyttä, joita Vantaan kaupunki lupasi elinkeinoelämälle suuntaamassaan markkinointikampanjassa.86 Maankäytön suunnittelu tuli osaksi verkostoitumassa olleiden kaupunkitoimijoiden joukkoa.

129 130 3.2.1. Kaupunkirakennetta on eheytettävä

Pääkaupunkiseudun keskusverkosto oli määritelty Helsingin seudun runkokaavassa (1968). Sitä täydensi YTV:n kokoomasuunnitelmaluonnos vuodelta 1974. 1980-luvulle tultaessa Vantaan yleispiirteisen suunnittelun haasteena oli etenkin kaupungin sisäisen yhdyskuntarakenteen ke- hittäminen. Helsingin maalaiskunnan aluerakentamislautakunta oli esittänyt jo 1970-luvun alkuvuosina kaupunkirakenteen hajaantumisen jarruttamista. Kaupunkia tuli kehittää keskitetysti. 1980-luvun alussa, seudun kasvu- vauhdin tasaannuttua, Vantaan maankäytön suunnittelussa oli mahdollisuus toteuttaa pitkäaikaista tavoitetta. Kuntasuunnitteluvirastossa keskityttiin koskemattomaan maastoon suunniteltavien itsenäisten alueiden sijaan pirstoutuneen kaupunkirakenteen eheyttämiseen ja keskeneräisen ympä- ristön valmiiksi rakentamiseen ja täydentämiseen. Vantaan ensimmäistä hyväksyttyä yleiskaavaa (KV 6.6.1983) suunniteltiin tilanteessa, jossa uusien alueiden avaamista suunnittelulle tuli jarruttaa. Vuoden 1978 yleiskaavaehdotuksessa oli esitetty merkittäviä muutoksia seudulliseen liikenneverkostoon. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi ratkaisut yleiskaavassa (1983). Hämeenlinnan moottoritien aluevaraus poistettiin Myyrmäen ja Vapaalan väliseltä alueelta, joka osoitettiin virkistysalueeksi. Tuusulan moottoritien aluevaraus poistettiin Simonkylän alueelta sekä Korson omakotiasutuksen kohdalta. Valtuusto hyväksyi myös esityksen Helsinki-Vantaa lentoaseman kehittämisestä kolmen kiitotien mallin mukaan. Kolmas kiitotie tuli rakentaa pääkiitotien suuntaisesti. Päätettiin myös, ettei neljännelle kiitotielle osoiteta varausta. Samalla valtuusto hyväksyi monivuotisen keskustelun jälkeen rakentamista laajoilla alueilla rajoittavat lentomelukäyrät. Toisaalta Vantaan oli suunniteltava myös seudun menestymisen takaamiseksi laajojen kunnallisteknisten järjestelmien kaavallisia toteut- tamisedellytyksiä, joista merkittävimpiä olivat 400 kV:n ja110 kV:n voimalinjojen aluevaraukset Kehä III:n varrella.

”- - -Vantaalla yleiskaavatyössä uskallettiin katsoa kaikkia toimintoja kerralla, mitä ei uskallettu yleensä tehdä. Ominaisuus periytyi Kaj Nymanilta.” ”Meillä oli yleiskaavatyössä intressi sovittaa yhteen maankäytön ristiriitaiset tavoitteet ja katsoa, että kaupunkirakenne pysyy jotenkuten kasassa. Puntaroimme sitä, mitä arvoja eri ratkaisut sisältävät. Ajattelimme, mitä tulevat vantaalaiset tarvitsevat, ja mitä maanomistajat – erityisesti aluerakentajat – haluavat. Teimme ratkaisuja, joissa painottuivat tehdyt sopimukset ja velvoitteet, mutta huolehdimme myös siitä, että harkinnassa hävinnyt maankäyttömuoto säilyttää jotenkin asemansa alueella. Sitä voitaneen kutsua myös maankäytön sosiaalipolitiikaksi.” ”- - - Yleiskaavoittajan keskeisenä tehtävänä 1970-luvulla oli tarjota ei oota. Toisin sanoen piti lähes aina sanoa, että keskitytään jo aloitettujen aluerakentamiskohteiden rakentamiseen. Piti sanoa ei niille myymälähankkeille, joita maanomistaja ja jokin kaupan ketjuista halusi pystyttää moottoritien liittymän viereen. Kun sanoo riittävän monta kertaa ei oo, saa asennevamman:

131 87Samassa kuntasuunnitelman tavoiteosassa (PTS, 1980) kehotetaan sijoittamaan asuntoalueille ympäristöä häiritsemättömiä työpaikkoja ympäristön virikkeisyyden lisäämiseksi. 88Yhdysradan yleissuunnitelma valmistui vuonna 1981. Radalle osoitettiin aluevaraus yleiskaavassa (1983). 89-90Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005.

132 Vastustanko rakentamista? Se oli hankalaa arkkitehdille tai rakennuspuolen diplomi-insinöörille. Se oli aika kenkkua yleiskaavoittajille. Osaltani lopetin tämän vuonna 1984.” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 13.10.2005)

1980-luvulle tultaessa oli yleisesti tunnistettu monipuolisen yhdyskuntarakenteen merkitys. Sitä perusteltiin kustannussäästöin ja toimintojen optimoinnin tuomin eduin. Vantaan hajautunut kaupunkirakenne lisäsi eheyttävän suunnittelun haasteellisuutta. Kuntasuunnitelman tavoiteosassa (PTS, 1980) asetetaan tavoitteeksi asuin- ja työpaikka- alueiden lomittamisen sijaan87 työpaikkarakentamisen ohjaaminen hyvien liikenneyhteyksien varsille. Asuntoalueet tuli suunnitella olevaa kaupunki- ja palvelurakennetta tukeviksi. Samassa tavoiteosassa todetaan kunnan parantavan poikittaisia liikenneyhteyksiä. Myös Helsingin seudun II seutukaavan ja I seutukaavan muutoksen selostuksessa (1983) edellytetään keskusten yhdistämistä toisiinsa kehämäisiä liikenneyhteyksiä kehittämällä. Vantaalla yleiskaavoittajien tarkasteltavana oli etenkin liike-elämän kiinnostuksen kohteena ollut Kehä III:n ympäristö, johon toimistot, kauppa ja lentokenttähotellit havittelivat toimitiloja.88 Yleiskaavoittajat pyrkivät jarruttamaan Kehä III:n varren rakentumista muun muassa kunnallis- teknisin perustein. Kehä III:n eteläpuolisen pääviemärin kapasiteetti esitettiin esteenä teollisuus- ja varastoalueiden laajentumiselle. Maanomis- tajien kanssa laaditut yhteistoimintasopimukset sekä kunnallistekniset sopimukset aiheuttivat toisinaan suunnitteluun jännitteitä; asemakaava- suunnittelijat olivat yleiskaavoittajia myötämielisempiä rakennushankkeita kohtaan.89 Esimerkiksi vuonna 1976 kaupunginhallitus oli päättänyt Vantaanportin keskuksen perustamisesta Keski-Vantaalle.

”Pakkalasta vielä ja Elannon johdon tavoitteista - - -. Elannon johto oli järjestänyt informaatiotilaisuuden Seurahuoneelle Helsinkiin. Mukana oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja keskeiset poliitikot, kuntasuunnittelulautakunnan sekä kaavoitus- ja kiinteistölautakunnan jäseniä. Kaupungin virkamiehiä oli mukana muutama, minä myös. Elannon kiinteistöjohtaja esitteli meille suunnitelmia miten kehittää Elannon omistamia maita Pakkalan kartanon ympäristössä. Hän kertoi tyylikkäästi, mitä tehtaita on tarkoitus siirtää Helsingin Sörmäisistä Hämeentien varrelta Pakkalaan, ja millä tavalla Pakkalan maita on tarkoitus rakentaa. Hän totesi lopuksi, että näitä varten tarvitsemme Pakkalaan 1,5 milj. k-m2 rakennusoikeutta ja tulevia tarpeita varten lisäksi 1 miljoonaa k-m2. - - -” ”Pakkalan keskuksen, eli nykyisen kauppakeskus Jumbon, asemakaavassa oli muistaakseni määräys, että sinne saa rakentaa korkeintaan 400 k-m2 suuruisia myymälöitä. Ystäväni, arkkitehti Simo Järvinen piirsi ehdotuksen kauppakeskus Jumboksi, jossa oli muistaakseni 60 000 k-m2 myymälätiloja, ja sen viereisessä pysäköintitalossa oli kuusi kerrosta. Mutkikkaan käsittelyn jälkeen muistaakseni Jumbon rakennusoikeus rajattiin 45 000 k-m2 ympäristöministeriössä. Jollakin ihmeellisellä tavalla rakennusvalvonta onnistui tulkitsemaan myönteisesti, että koko kerrosala voi olla myymälätilaa ja välittömästi tarvitsemia varastoja.

133 91Pähkinärinnettä täydentävää kerrostalorakentamista ei kaavoitusosastolla pidetty hyvänä, mutta esimerkiksi Pähkinärinne 2 - asemakaava (1978) laadittiin yhteistoimintasopimuksen velvoittamana. 92Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 12.11.2004.

134 Jumbon synty osoittaa puheiden ja yleiskaavapäätösten ristiriidan. Päätöksissä korostetaan aluekeskusten rakentamista ja joukkoliikennettä. Tosiasiassa Vantaa kaupunki kaavoitti ja myönsi lupia mm. kaupan suuryksiköille, mm. päittäistavaroita myyville liikkeille, keskusten ulkopuolelle. Päätöksillään Vantaa rakensi henkilöautopainotteista kaupunkia. ” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 13.10.2005)

Voimakkaasti kasvaneet liikennemäärät elvyttivät vuonna 1975 lanseeratun ajatuksen radasta Martinlaakson radalta lentoaseman kautta pääradalle ja Helsinkiin. Yhdysradan perusteltiin eheyttävän kaksijakoista Vantaata. Yleiskaavassa (1983) rata kulkee Kehä III:n työpaikka-alueiden tuntumassa, minne sijoitettuna se hankaloitti merkittävästi tieliittymien suunnittelua. 1980-luvun alkuvuosina ryhdyttiin tutkimaan – uudelleen sitten vuoden 1968 – Länsi-Vantaan maankäyttövaihtoehtoja: Martin- laakson radan oli aina kaavailtu haarautuvan myös Klaukkalaan. Kuntasuunnittelulautakunta esitti kaupunginhallitukselle 23.11.1984 hyväksyttäväksi perusvaihtoehdot seitsemän Länsi-Vantaalle laaditun rakennevaihtoehdon joukosta. Samana vuonna valmistui myös Myllymäen osayleiskaavaluonnos. Yhdysrata haki uutta uomaa. Eheyttämistavoitteen ohella yleiskaavassa (1983) painotettiin harvaan rakennettujen alueiden ja viheralueiden kehittämistä. Yleiskaavan myötä tunnustettiin yleiskaavatyön jatkuva luonne.90 Maltillinen suunnitelma varautui jo vuosituhannen vaihteen jälkeiseen kasvuun esittämällä eräitä keskeisiä alueita maa- ja metsätalous- sekä ulkoilualueiksi (MU). Yleiskaava pyrki vaikuttamaan myös alueiden asemakaavoituksen ajoitukseen ja siten eheyttämään kaupunkirakennetta. Vantaan yleiskaavoitus oli 1960-luvun lopulle ajoittuneiden suurpiirteisten kaupunki- rakennesuunnitelmien jälkeen kehittynyt tarkemmaksi maankäytön jäsentelyksi. 1980-luvulla uusien asuntoalueiden asemakaavoitus painottuikin lähiöiden laajentamiseen. Tavoitteeksi oli asetettu (KAKIVI 591/603.908/ 80 KAKIP/VH; 7.5.1980 no 16 § 223) omakotitonttien vuosittainen luovuttaminen omatoimirakentajille pääosin juuri vanhoihin pientalo- alueisiin liittyvistä uusista kortteleista sekä uusilta pientaloalueilta. Samalla tavoiteltiin pientalojen osuuden nostamista 50 prosenttiin asuntokannasta.91 Matari 1 -asemakaava (1979) on ensimmäisiä pientaloalueen reunamille sijoittuvia, sitä täydentäviä tontinluovutukseen tarkoitettuja asemakaavoja, jotka tyypillisesti suunniteltiin olevaa rakennetta tiiviimmiksi. Vantaan vanhojen pientaloalueiden kaavoitusperiaatteiden mukaan (KAKIVI 591/ 603.908/80 KAKIP/VH; 7.5.1980 no 16 § 223) uusien korttelialueiden rakennusoikeus voi olla olevien pientalotonttien tehokkuutta suurempi, koska niiden kiinteistöjako oli suunniteltavissa ilman vanhojen kiinteistörajojen asettamia rajoituksia. 1960- ja 1970-luvulla vanhoille pientaloalueille laaditut asemakaavat olivat toteutuneet muun muassa tiiviinä rivitaloryhminä, mikä yhdessä katuverkon ylimitoituksen kanssa oli johtanut lukuisiin asemakaavan muutoksiin. Nämä ongelmat sekä yleinen asumisihanteiden kehitys puhuivat tehokkuuden pienentämisen puolesta. Vantaan kaavoitusosastolla käytiin keskustelua pienimmästä hyväksyt- tävästä tontin koosta, joksi vakiintui 800 m2.92

135 93Matari 1, 7.2.1979, 6. 94Helsingin seudun kokonaissuunnitelmassa (1984) kehotettiin tarkistamaan Kehä III:n ympäristön ylimitoitetut työpaikka- aluevaraukset ja rakentamisen ajoitus sekä ohjaamaan työpaikkarakentaminen keskusten toiminnallista rakennetta tukevaksi. 95PTS; Liiteosa, 1980, 77 ja Keskustojen toteuttamisselvitys; Osa II, 1981, 1 ja 5. 96Keskustojen toteuttamisselvitys; Osa II, 1981, erit. 1. 97Tiedekeskus esitetään Jokiniemi 4 -asemakaavan (1987) havainnekuvassa nykyisellä paikallaan.

43-44. Jokiniemi 2 -asemakaava (1985).

136 Matari 1 -asemakaava suunniteltiin niin ikään omatoimiseen, valtion lainoittamaan pientalorakentamiseen soveltuvaksi. Tavoitteena oli luoda huokeasti toteutettavissa oleva, mutta ilmeeltään kuitenkin riittävän kurinalainen pientaloalue.93 Kaavoitus miellettiin entistä enemmän sosiaalipolitiikan välineeksi. Myös Hakunila 4 -asemakaavan ja Hakunila 3 -asemakaavan muutoksen (1977) sekä Pähkinärinne 2A -asemakaavan (1979) asuntopoliittiseksi tavoitteeksi lausuttiin asuntolainoitetun ja niin sanotun kovan rahan tuotannon lomittaminen sekä monipuolinen asuntotyyppivalikoima. Eheää kaupunkirakennetta suunniteltiin täten myös edistämällä heterogeenisen väestörakenteen syntyä. Vantaan kaupunkisuunnittelussa tavoiteltiin monipuolista yhdyskuntarakennetta.

3.2.2. Keskeneräisiä keskuksia vahvistetaan

Vantaan sisäisen kaupunkirakenteen keskeiseksi suunnittelutarpeeksi tunnistettiin keskusten tukeminen asutusta täydentämällä sekä palvelujen voimallinen kehittäminen. Keskustoja oli aiemmin suunniteltu satunnaisesti ja ne todettiin kuntasuunnitteluviraston julkaisemassa Keskustojen toteuttamisselvityksessä (1980) palvelutason, saavutettavuuden ja kaupun- kikuvallisten tekijöiden osalta keskeneräisiksi. Työpaikkarakentaminen miellettiin olennaiseksi osaksi Vantaan keskusten vahvistamista. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa (1980) kaavaillaan tarjottavan liike-elämän ja hallinnon työpaikoille sekä kaupan suuryksiköille tontteja keskuksista.94 Keskustojen toteuttamisselvityksen toimenpideosassa (1981) vaaditaan valtion virastoja ja laitoksia sijoitet- taessa tasapuolisuutta pääkaupunkiseudun kehittämisessä. Valtakunnallisia ja seudullisia hankkeita edellytettiin hajasijoitettavan etenkin Vantaan aluekeskuksiin, Tikkurilaan ja Myyrmäkeen, joihin painopiste 1980-luvulla haluttiin ohjata. Niillä nähtiin olevan edellytykset kilpailla merkittävistä investoinneista.95 Toimenpiteiden päätavoitteena oli korjata keskustojen toteuttamisyhteistyön ja markkinoinnin puutteita. Pyrittiin lisäämään juuri keskustoihin rakentamista. Kaavoitusosasto piirrätti havainnekuvat Koivu- kylän, Korson ja Hakunilan keskuksista (1981). Järjestettiin myös näyttävä esittäytymis- ja markkinointitilaisuus Helsingissä.96 Vantaan kaupunki, rahalaitokset ja yrittäjät verkostoituvat. Ennakoitiin uutta palveluntarjontaa; tuli määritellä toimielin, jolle keskustojen liiketilojen ja -tonttien markkinointi sekä tietohallinto kuuluivat. Vuonna 1984 valtuusto päätti suomalaisen tiedekeskuksen97 sijoittamisesta Tikkurilaan, mikä johti Långobackanpuistoa koskevan asemakaavan muutoksen valmisteluun. Tikkurilan keskustan suunnittelualue laajentui 1980-luvun alkupuoliskolla merkittävästi. Konsulttien arkkitehti Pentti Riihelä ja Kaupunkisuunnittelu Oy laatimien asemakaavojen ja luonnosten työstämistä oli jatkettu kaavoitusosastolla omana työnä. Tikkurilaa täydennettiin pienehköillä asuinalueilla, kuten asemakaavoilla Tikkurila VII ja Tikkurila IX (1979), sekä liike- ja teollisuusrakennusten kortteleilla, kuten Tikkurila VIII -asemakaavalla (1979). Ydinkeskustassa suunniteltiin rautatieaseman siirtoa pohjoisemmaksi ja kaupallisten palvelujen keskittämistä sen lähelle.

137 98Toimintakertomus 1984; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 16-17. 99Professori Antero Markelin (Konsulttitoimisto Arkton Oy) laati Myyrmäen aluekeskuksen toiminnallisen ja kaupunkikuvallisen suunnitelman (1986). Markelin laati myös Korson keskustan yleissuunnitelman (1989). 100Toimintakertomus 1979; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 13.

45. Myyrmäki 8 (1982).

138 ”Kävelykatu oli tuolla pätkällä, kunnantalon edessä. - - - Se ei, niin kuin sanottu, tullut siihen vahvistettuun kaavaan. Kaikki jäi auki sitten vielä, ajatus ei saavuttanut oikein vastakaikua, sitä ei oikein kukaan hyväksynyt. Ei tietenkään liikkeet ja liike-elämä, - - -. Yritin ajaa kävelykatua pitemmälle alueelle, - - - että lähdetään semmoisella sekaratkaisulla liikkeelle: pääasiassa jalankulkua mutta sallittaisiin autoliikenne. Päästäisiin - - - pois pattitilanteesta. Suunnitelma teetettiinkin Wuorion Matilla.” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005) Lisäksi konsultti-professori Antero Markelinilla laaditutettiin Tikkurilan ydinkeskustaa koskeva toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen aukio- suunnitelma (1984). Sen nähtiin edustavan Vantaalla uudenlaista kokonaisvaltaista suunnittelua.98 Se käsitti Vantaanaukion kaupunkitilan aina yksityiskohtiin saakka. Suunnitelman havainnollistamiseksi alueesta rakennettiin pienoismalli, jota tutkittiin simulointitekniikan avulla. Myös pääradan erottaman, keskeisen Jokiniemen alueen suunnittelu oli vihdoin mahdollista. Asemakaavasuunnittelija Kalevi Karlssonin laatima Jokiniemen kaavarunko valmistui vuonna 1983. Kaupunkimaisia umpikortteleita käsittävä kaavarunko sisälsi muun muassa Jokiniemi 2 - asemakaavaan (1985) välittyneet leimalliset piirteet, kuten keskuspuiston ja -aukion sekä säteittäiskadut, jotka voidaan mieltää 1990-luvulla tyypillisiksi uusbarokkisiksi elementeiksi. Korkeatasoinen kaupunkikuva korostuu asemakaavassa. Tikkurilan laajentuvan keskusta-alueen katutilal- lisen hierarkian puute herätti selkeän kaupunkirakenteen suunnitte- lutarpeen.99 Myös kaupunkisuunnittelussa yleisesti vallinnut postmoder- nismi korosti kaupunkirakenteen hierarkiaa, kaupunkitilaa ja sen merkityssisältöä. Niin kutsuttuun vaaleaan kaupunginosaan kaavailtiin muun muassa kaupunginteatteria edusaukioineen. Jokiniemen kehittä- miseen kohdistui myös maapoliittisia odotuksia. Tavoiteltiin riippu- mattomuutta rakennusliikkeistä alueen asuntotyyppien sekoittamisen helpottamiseksi. Kuntasuunnitelmassa esitettiin alueet, jotka kaupunki pyrkisi ostamaan – tai Vantaalla ennenkuulumattomasti lunastamaan. Kiinteistökeinottelijat vesittivät kaavoitusosaston pyrkimykset. Myyrmäkeä suunniteltiin toisena painoalueena.100 Nämä 1980-luvun keskustaa täydentävät korttelialueet käänsivät Myyrmäen suunnitteluperiaatteet: tavoiteltiin tehokkaan kaupunkimiljöön sijaan pienimittakaavaista ja vaihtelevaa asuinympäristöä. Aluekeskuksen tukiasutusta muodostavassa Myyrmäki 4A (1983) ja Myyrmäki 8 (1982) -asemakaavoissa pitäydytään pääosin matalassa rakennustavassa, jossa rakennusten sijoittelulla pyritään rajattuun vaihtelevasuuntaiseen katutilaan. Kaupunkikuvallinen suunnittelu oli saamassa vahvan sijan Vantaan asemakaavoituksessa.

3.2.3. Suunnitellaan ympäristökuvaa

Yhtenäisiä ryhmärakennuskohteita, kuten rivitaloja tai muita kytkettyjen rakennusten kokonaisuuksia oli toteutettu Vantaalla 1970-luvun alkupuoliskolla. Pääosa pientaloalueista oli kuitenkin kaupunkikuvallisesti

139 101Rakentamistapaohjeet lisääntyivät Vantaan kaavoitusosastolla 1980-luvun jälkipuoliskolla, koska osastopäällikkö Liisa Harju edellytti niiden laadintaa. Myös rakennusvalvonta oli kehittynyt. 102Olevilla alueilla oli todettu saavutetun kohtuullinen kaavallinen valmius. Vantaan kaupunki pyrki myös lisäämään määrätietoisesti tontinluovutusta. (Toimintakertomus 1985; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 20) 1031980-luvulla rakennusalan tarkasti määräävän sijainnin osoittava niin sanottu pakkoviiva yleistyi. 104Salokorpi, 1984, 327 ja PTS; Liiteosa, 1980, 7. 105Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 11.11.2004. 106Hakunila 6 -asemakaava- alue toteutui aluerakentamismuotoisena. Alueen suunnittelu oli kehitysprojekti, jossa asuntohallituksen ja rakentajan tavoitteena oli kehittää uusia asumismuotoja. (Toimintakertomus1978; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 18.) Ensimmäinen erilaisia talotyyppejä pienkortteleiksi kokoava asemakaava Vantaalla lienee Myyrmäki 4 (1976).

46. Petikon osayleiskaava (1987).

140 rikkonaisia. Ne koostuivat tavallisesti erilaisista tyyppitaloista. 1980-luvulle tultaessa asemakaavoituksessa pyrittiin yleisesti ohjaamaan rakennettavan ympäristön laatua. Helsingissä oli kehitetty 1970-luvun lopulla niin sanottu hitas-menettely, jossa väljän asemakaavan ympäristötavoitteita täydentää rakentamista yksityiskohtaisesti ohjaava lähiympäristön suunnitteluohje. Vantaalla vastuuta lähiympäristön muotoutumisesta siirrettiin rakennusvalvontaviranomaisille vuonna 1979, jolloin kaavoitusosasto sopi yhteistyöstä rakentamisohjeiden laadinnassa. 1980-luvulla etenkin tontinluovutukseen suunniteltuihin asemakaavoihin liitettiin tavan- mukaisesti aluksi rakentamistapaohje ja sittemmin lähiympäristö- suunnitelma.101 Huomattavaa on, että vuonna 1987 pääosa kaavoitusosaston suunnittelijoista työskenteli uusien pientaloalueiden asemakaavoittamiseksi painopisteen ollessa juuri tontinluovutuskohteissa. Määrällinen painopiste oli siirtynyt olevien pientaloalueiden asema- kaavoituksesta uusien kohteiden ensimmäisten asemakaavojen laadintaan.102 Vantaalla annettiin lukuisia muitakin asuinympäristön ja kaupunkikuvan suunnittelua koskevia ohjeita. Vanhojen alueiden kaavoitusperiaatteissa (1980, KAKIVI 591/603.908/80 KAKIP/VH; 7.5.1980 no 16 § 223) vaaditaan rakennettavan ympäristön yhtenäisyyteen kiinnitettävän enemmän huomiota. Alueella tuli säilyttää yhteinen muotokieli, kuten kerrosluku, rakennuksen muoto, materiaali tai katto- kaltevuus. Esimerkiksi Hämevaara 2 -asemakaavassa (1982) pientaloille osoitetaan tiukat rakennusalat. Rakennussuunnitelmamääräyksissä kadun puoleiseen rakennusalan rajaan kiinni sijoitettavia103 pientaloja kuvataan puolitoistakerroksisiksi asunnoiksi, joiden harjan suunnan tulee mukailla pidemmän rakennusalan sivua. Myös Tammisto 2 -asemakaavassa (1985) pyritään yhtenäiseen katutilaan. Paikallisuus ja kotiseutuhenkisyys olivat ajanmukaisia aiheita.104 Vantaan pitkän tähtäimen kuntasuunnitelman tavoiteosassa (PTS, 1980) edellytetään suunnittelukohteiden jakamista rakennustavan ja -materiaalin suhteen toisistaan erottuviin osa-alueisiin. Vantaan asuinalueiden asemakaavoituksessa kehittyi 1980-luvulla kaupunkirakennustaiteellinen niin sanottu uusmeurmannilainen suuntaus. Siinä maastonmuodot nähtiin lähtökohtina, joihin rakentamisen tuli sopeutua. Tämän suuntauksen toteutuneita esimerkkejä on merkittävän paljon juuri Vantaalla.105 Nissaksen asemakaavan selostuksessa (1981) todetaan vapaamuotoisen kaavan sopivan alueen pienipiirteiseen kankaremaisemaan: vapaamuotoisen kaava- alueen kasvillisuuden säilyttämismahdollisuudet nähtiin hyviksi, eikä maata jouduttu suuresti muotoilemaan rakentamisen mukaillessa korkeuseroja. Myös Hakunila 5 -asemakaavassa ja Hakunila 4 -asemakaavan muutoksessa (1980) sekä Petikon osayleiskaavaehdotuksessa (1987) rakentaminen myötäilee maastonmuotoja. Hakunila 6 -asemakaava (1981) on malliesimerkki uusmeurmannilaisesta asemakaavasta. Suun- nitelmassa tavoitellaan pienimittakaavaista maantasoasumista ja tutkitaan mahdollisuuksia pien- ja kerrostaloasumisen välisten erojen kaventamiseen monipuolista rakennus- ja asuntotyypistöä hyödyntäen.106 Asemakaava täyttää kirjaimellisesti Vantaan kuntasuunnitelman tavoiteosassa (PTS, 1980) lausutun tavoitteen inhimillisestä rakentamisesta sekä pieni- mittakaavaisista ja vaihtelevista katumiljöistä. Katutilan suunnittelusta oli käyty virkeää keskustelua edeltävinä vuosikymmeninä, mutta yleisesti vasta 1980-luvulla nämä tavoitteet välittyivät asemakaavoihin. Vantaalla rikaspiirteisen jalankulkumiljöön muodostumiseen pyrittiin jo Koivukylän keskusta A -asemakaavassa sekä

141 107Yliassistentti Anja Allas 7.12.2004. 108Yleiskaavatyössä (1968) kaavoittajat olivat etsineet keinoja kuvata kuntaa. Arkkitehti Tom Simons oli laatinut maisema- analyyseja Kevin Lynchin teorioiden pohjalta (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005).

47. Rekolanmäki (1982).

142 Koivukylä 2 -asemakaavan muutoksessa (1978), jossa vaadittiin rakennusten massoittelua rikasmuotoisina. Asemakaavasuunnittelija Kalevi Karlssonin laatima Koivukylän puistotien tukimuurin suunnitelma palkittiin vuoden betonirakenne -kunniamaininnalla vuonna 1981.

”Yleisten katutilat muodostavat merkittävän elementin kaupunkikuvassa. Pysyvinä muistomerkkeinä ne jäävät kertomaan jälkipolville arvomaailmastamme. Yleisten katutilojen suunnitteluun tulee paneutua huolella ja niiden merkityksen edellyttämällä vakavuudella. - - -” (Asemakaavasuunnittelija Kalevi Karlsson vuoden betonirakenne -kilpailun julkistamistilaisuudessa 198?.)

Malmimäki 1 -asemakaavassa (1981) on tutkittu umpikortteleiden muodostamia katutiloja. Rekolanmäen asemakaavassa (1981) on pyritty luomaan moni-ilmeistä katutilaa sijoittamalla rakennusmassat kapeiden katujen varsille ja korostamalla kaupunkikuvallisesti ja rakenteellisesti merkityksellisiä paikkoja, kuten risteyksiä, katujen kaarteita sekä aukioita. 1980-luvulla etsittiin yleisesti uutta kaupunkimuotoa; sosiologinen tutkimus ei ollut kyennyt osoittamaan kaupunkisuunnittelulle suuntaa.107 Sitä etsittiin muun muassa perinteisestä, hierarkkisesta kaupunkirakenteesta. Kylämäistä aluehierarkiaa voidaan nähdä tavoitellun esimerkiksi Pakkala 4A -asemakaavassa (1981). Postmodernismia ilmentävää historismia on muun muassa Jokiniemi 2 -asemakaavassa (1985) esiintyvä rakennukseen jätettävän kulkuaukon muodostama porttiaihe. Helsingin maalaiskunnan maisemakuva koettiin dramaattisten muutosten aikana ongelmalliseksi.108 Kaupunkikuva koettiin 1980-luvun alkupuoliskolla tärkeäksi kaavoitusosastolla. Muun muassa maisemallisesti tärkeän peltoaukean laitamille sijoittuvaa Malmimäki 1 -asemakaavaa (1981) suunniteltaessa laadittiin näkymäanalyysi. Ympäröivän miljöön arviointi kaavaa laadittaessa alkoi yleistyä vasta 1990-luvulla. Lisäksi erityisesti teollisuusalueiden ja teknisen huollon alueiden sopeutumista maisemaan toivotaan kohennettavan kuntasuunnitelman tavoiteosan pitkän tähtäimen suunnitelmassa (PTS, 1980).

” - - - Oli eurooppalainen ilmiö tehdä kaupunkikuva-analyyseja. Siinä oli modernistinen ideologia taustalla. Ajateltiin, että kaupunkikuva olisi ihmisestä riippumaton ja että arkkitehti pystyisi sen arkkitehtuurin tuntemuksellaan kuvaamaan.” (Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja, apulaisasemakaavapäällikkö (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004)

Myös kuntasuunnitteluvirastossa oli mahdollisuus tarkastella maisemakuvaa yleiskaavan (1983) valmistuttua. Laadittiin muun muassa selvitys Vantaan pitkät julkisivut (1984), jossa kartoitettiin kokemus- pohjaisesti liikennereittien maisemaa.

”Oli hieman luppoaikaa yleiskaavan valmistuttua. Järjestimme itsellemme maisemapiirroskurssin. Opettelimme piirtämään dioista. Väritimme piirroksia. Töissä oli hauskaa. - - - Mietimme, voiko Suomen viidenneksi suurimman kaupungin pääkeskukseen ajaa autolla komeasti. Mikä olisi sopiva maamerkki Kehä III:lla ja Keravanjoen tuntumassa osoittamaan entreen? - - - Teimme kartat

143 109Olevien pientaloalueiden kaupunkikuvan säilymistä uhkasivat täydennysrakentamisen muassaan tuoman liikenteen edellyttämät katuverkon muutokset. Rekola 1A (1985) ja Rekola 2A (1988) - asemakaavoissa on pyritty mahdollisimman kapeisiin katupoikkileikkauksiin. 110”Kuvaavaa on se, että havainnekuvat piirrettiin usein siihen aikaan siten, että - - -. Suunnittelija ei koskaan piirtänyt välttämättä kaikkea rakennusoikeutta näkyviin. - - - Siihen aikaan vielä ei ollut käytäntönä se, että kaikki rakennusoikeus käytettäisiin heti. - - - ” (Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 12.11.2004) 111Ympäristön parantaminen kaavoja uudistamalla,1981, 8. 112Sisäasiainministeriön kaavoitusohjeessa 1/1981 edellytetään oleville ja uusille asuinalueille rakennettavan kerho-, harrastus- ja nuorisotoiminnan tiloja, joita pidettiin tärkeinä suurimman osan ajastaan asuntoalueilla viettäville ryhmille. Esimerkiksi Myyrmäkeen 1980-luvulla laaditut asemakaavat käsittävät tilavarauksia tällaisia sosiaalitoimintoja varten. 113Kaupunkiuudistuskampanjan suomalaiset suojelijat olivat sisäasiainministeriö ja Suomen kaupunkiliitto.

144 siitä, minkälaisen maisematilan matkustaja näkee junasta pääradan ja Martinlaakson radan varrella. Sama tehtiin moottoriteiden varrelta. Palokunnan nostolava-autosta kuvasimme Kehä III:n maisemat. - - -” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005)

Monet 1980-luvun alkupuoliskolle ajoittuvat Vantaan maankäytön suunnitelmat ja selvitykset kertovat tavoitteesta vaikuttaa kaavoituksen keinoin ympäristökuvaan.

3.2.4. Suunnitellaan pienin askelin olevan ehdoilla

Paikan lähtökohdat, kuten maastonmuodot, ohjasivat uusien pientaloalueiden asemakaavojen suunnittelua Vantaalla 1980-luvun alkupuoliskolla. Paikallisuusajattelu korostui olevien alueiden kaavoittamisessa, jonka tuli perustua kehitys- ja nykytilannekartoitukseen. Esimerkiksi Rekola 1A -asemakaavassa (1985) tavoitellaan täydennys- rakentamisen sopeuttamista olevaan miljööseen ja Päiväkumpu 2 - asemakaavassa (1987) ympäristön luonteen säilyttämistä ja sen erityispiirteiden korostamista.109 Abstrakti suunnittelutodellisuus pyrittiin vaihtamaan konkreettisemmaksi110 ympäristön käyttökelpoisuutta pienin kerta-askelin edistäväksi suunnitteluksi. Ympäristöministeriön kaavoitus- ohjeissa (1/1981) kehotettiin välttämään suuria yhtäkkisiä muutoksia ympäristössä. Niiden nähtiin tuhoavan alueiden arvokkaita ominaisuuksia ja aiheuttavan asukkaissa tyytymättömyyttä.111 Vuosina 1982–1985 Vantaan kuntasuunnitteluvirasto ja sosiaalivirasto osallistuivat kokeiluun Yhteistyömallien kehittäminen sosiaalisten ja fyysisten näkökohtien yhteensovittamiseksi asuinalueiden suunnittelussa ja kehittämisessä,112 jota nimitettiin SOFY-projektiksi. Kokeiluun ryhdyttiin muun muassa kuntasuunnitteluun kohdistuneen arvostelun vuoksi: tavoitesuunnitelmien nähtiin jääneen ylimalkaisiksi ja niiden vaikutusta toteuttamissuunnitelmiin pidettiin vähäisenä. Kritisoitiin myös harvain- valtaista suunnittelua, jota esimerkiksi palvelualojen kenttätyöntekijöiden asiantuntemuksen nähtiin parantavan.Vantaan kokeilukohteeksi valittiin Malminiitty.

”- - - Mä olin puheenjohtajana. Asukkaiden kanssa vuorovaikutuksessa parannettiin Malminiityn ilmettä. Mukana nuoriso. Katuverkkoa parannettiin. Pääosin vuokrataloja. Kaikki vuokratalokorttelit parannettiin. Tärkeä symbolinen merkitys.” (Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja, apulaisasemakaavapäällikkö (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004)

1980-luvulla kaavoitusosastolla pyrittiin kehittämään edelleen asukkaiden osallistumista ympäristön suunnitteluun. Muun muassa rakentamisohjeita ryhdyttiin valmistelemaan yhteistyössä kaava-alueelta tontin varanneiden kanssa. Vantaan kaupunki osallistui myös Euroopan neuvoston jäsen- maissaan käynnistämään113 kaupunkimaisten yhdyskuntien Urban Renaissance -kehittämiskampanjaan vuosina 1981-1982. Sen tavoitteena oli edistää kaupunkien olevien ympäristötekijöiden ja täydentävän

145 114Rakennuskulttuurin tutkimus aktivoitui yleisesti 1980- luvulla, jolloin kunnat teettivät selvityksiä alueensa kulttuurihistoriallisista kohteista. 115Vanhan Havukosken asemakaavassa (1983) suojellaan osa miljöön rakennuksista. Vanhojen pihapiirien ja kosken suvannon tuntumaan kaavoitettiin myös yläasteen koulu ja rivitaloryhmiä. 116Inventointia voidaan pitää Vantaan rakennussuojelun kolmantena nousukautena. Luettelointia jatkettiin kesken jääneiden inventointien pohjalta. Selvitystä laadittiin kulttuuritoimiston, maankäytön suunnitteluosaston ja kaavoitusosaston yhteistyönä, jota johti maankäytön suunnitteluosasto (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005). 117Uudistettu rakennuslaki (61/1985) ulotti rakennussuojelun käsittämään rakennetun ympäristön kokonaisuutena. Rakennetun ympäristön arvot tuli nähdä kestävän kehityksen osana ja siten osana normaalia kaavoitustoimintaa.

48. Asola (1988).

146 rakentamisen tasapainoista yhteensovittamista. Tuli säilyttää vanhan arvokkaat piirteet ja luoda vain uutta, joka parantaa kaupunkiympäristöä. Vantaan kaupunkiuudistustoimikunnan täsmennettynä tavoitteena oli korostaa vastaisessa suunnittelussa lähiympäristön merkitystä. Arkkitehti Kalevi Karlssonilla teetettiinkin Tikkurilan kävelykadun Tikkuraitin katutilasuunnitelma, jossa tavoiteltiin vaihtelevaa katunäkymää. Vantaan kaupunki ansaitsi kävelykadun toteutuksesta Miljöö -87 -tunnustuksen. Kuntasuunnitelman tavoiteosassa (PTS, 1980) kaavaillaan laadittavan myös kohennussuunnitelmia kaupunkikuvan parantamiseksi. Niiden tuli kohdistua sekä yleisiin että korttelialueisiin. Asukkaiden viihtyvyys nähtiin tärkeänä. Osoituksena tapahtuneesta asennemuutoksesta – olevan hyväksy- misestä suunnittelun lähtökohdaksi – voidaan pitää myös suojeluajattelun vahvistumista.114 Vantaalla kaupunginvaltuusto kirjasi asiaa koskevia ponsia. Erillistoimenpiteiden suunnittelusta oli päästävä säännönmukaiseen suojelutoimintaan.115 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyt- tämisestä piti tulla Vantaan kaupungin päätöksentekoelinten arkea. Vuonna 1979 kulttuurilautakunta oli käynnistänyt uudelleen yleiskaava-työhön liittyvänä perusselvityksenä kulttuurihistoriallisten kohteiden inven- toinnin.116

”- - -Täällä on valtakunnallisesti ja paikallisesti tai seudullisesti merkittävistä kohteista luettelo. Ei ollut silloin mitenkään selvää. Tämä inventointi kun me saatiin valmiiksi -81, oli viides kerta kun se tehtiin. Mä runnoin sen läpi. - - -” ”Vantaa sai yleiskaavatasoisen historian, joka oli ollut unohtunut. Tiesivät 30 vuotta eteenpäin mutteivät tunne 50 vuotta taapäin. Sehän lähti siitä, että kun rush saatiin hoidettua, mietittiin, että onko meillä aikaa tehdä tällaista.” ”Olen ylpeä, että historiallinen kehys jollakin tavalla tulee läpi täällä (yleiskaavassa (1983)). Että jengi ymmärtää esimerkiksi Sotungin laakson merkityksen.” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 11.11.2004)

Kaupunginvaltuusto merkitsi 7.3.1983 (30 §) tiedoksi julkaisun Rakennuskulttuuri Vantaalla – inventointi 1981 ja hyväksyi ponnen, jonka mukaan julkaisussa esitettyjen kohteiden säilyttämiseksi oli ryhdyttävä määrätietoisiin toimiin, kuten asema- ja yleiskaavaratkaisujen suojelunäkökulman tarkistamiseen. Kuntasuunnitteluvirasto, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, rakennusvirasto ja kulttuuritoimisto julkaisivat myös Toimenpiteet rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämiseksi Vantaalla (1983). Ponsi konkretisoitui Asolan asemakaavassa (1988), joka oli uudenlainen suojelukaava Vantaalla. Asemakaavassa tavoitellaan uuden rakentamisen sopeutumista jälleen- rakennuskauden pientaloalueen rakeisuuteen ja sen yhtenäisen kaupunkikuvan säilymistä.117 Asemakaavaluonnoksessa annettiin yksityiskohtaisia, korjaustapaohjeen luonteisia suosituksia muun muassa katemateriaalista ja julkisivuvärityksestä. Määrätietoisia suosituksia kuitenkin jouduttiin loiventamaan. Kaupunkisuunnitteluun haviteltiin ajallista syvyyttä.

147 118Särkijärvi, 1986, 52. 119Vantaan metsien väheneminen, 1984, 70. 120Apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.) Seppo Heinänen 20.10.2004. 121Vuosien 1980-85 kuntasuunnitelman toteuttamisohjelma; Virkistysalueiden kehittämisohjelma, 1980, 2.

148 3.2.5. Vihreitä suunnitelmia

Suojeluajattelu ulottui Vantaan kaupunkisuunnittelussa etenkin ympäristönsuojeluun. Asenteet vihertyivät yleisesti juuri 1980-luvun alussa.118 YK:n yleiskokous perusti ympäristön ja kehityksen maailmankomission vuonna 1983 valmistelemaan kestävän kehityksen strategiaa. Energian säästöstä, jätehuollosta, ympäristöpäästöistä ja liikennemelusta keskusteltiin vilkkaasti. Pääkaupunkiseudun jäljellä olleiden luonnonalueiden merkitys kasvoi. Niiden säilyttämisen perusteisiin – ulkoilu- ja virkistysalueena toimimiseen sekä maiseman kohentamiseen – liitettiin ekologia. Ekologisen käytävän käsite otettiin käyttöön suunnittelija- piireissä. Luonnonsuojelu perustui ensisijaisesti mahdollisimman monipuolisen elinympäristön tavoitteeseen, mutta myös luonnonarvoiltaan vaatimattomammat suojelualueet ja luonnonaiheet tunnustettiin 1980- luvulla merkittäviksi.119 Esimerkiksi Kylmäojan osayleiskaavan tavoitteissa (1987) pienimittakaavaista Kylmäojaa kuvataan herkäksi, varoen suunniteltavaksi puroksi. Luonnon nähtiin tarjoavan elämyksiä tehokkaasti rakennetun pääkaupunkiseudun suurelle väestölle. Toisaalta viheralueisiin kohdistui yhä suurempi paine tiivistyvällä alueella, jonka toiminnot edellyttivät aluevarauksia. Virkistysalueet oli korvamerkittävä asemakaavoissa. Vantaan kuntasuunnitteluviraston maankäytön suunnitteluosastolla oli laadittu selvityksiä rakennuskulttuurista, muinaisjäännöksistä ja asutushistoriasta. Kaivattiin tietoa alueen pitkän aikavälin maankäytön muutoksista. Vantaan metsien väheneminen (1984) osoitti selvästi, miten metsät olivat pirstoutuneet Vantaalla. Yleiskaavassa (1983) osoitettiin laajat suojeltavat maisema-alueet, tiestöt sekä muut aluekokonaisuudet ja kuvattiin selostuksessa suojelun käytännön merkitys. Vahvistettavalla yleiskaavalla pyrittiin eheyttämään kaupunkirakennetta ja ohjaamaan haja- asutuksen muodostumista rakennusjärjestystä tarkemmin. Poliitikot epäröivät alistaa eräät osat yleiskaavasta sisäasiainministeriön vahvistettavaksi. Puuttui kokemusta yleiskaavan vahvistamisen vaikutuksista.120

”Masennuin 16.6.1982. Työstäni hävisi terä, joka teki siihen älyllisen haasteen. Kaupunginhallitus päätti, että Vantaan yleiskaavaehdotusta ei alisteta vahvistettavaksi miltään osin. - - - Liki 5 vuoden työn eräät keskeiset tavoitteet romahtivat. Toiveet ympäristönhoitoon liittyvien tavoitteiden hoitamisesta myös yleiskaavan avulla katosivat.” (Yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 20.1.1983)

Ensimmäinen yleiskaava sai kuitenkin lainvoiman vuonna 1987.

Vantaalla vallitsi myönteinen suhtautuminen liikuntaa ja ulkoilua kohtaan. Esimerkiksi Myyrmäen urheilupuiston asemakaava valmistui vuonna 1979. Liikuntapaikkojen suunnittelua koskevat tavoitteet olivat perustuneet lähinnä urheiluseurojen toimintaan. Noin joka viidennen vantaalaisen arvioitiin kuuluvan urheiluseuraan vuonna 1980.121 Vuosien 1980–1985 kuntasuunnitelman toteuttamisohjelmaan kuuluvassa, Vantaan ensimmäisessä virkistysalueiden kehittämisohjelmassa (1980), asetettiin tärkeimmäksi tavoitteeksi tyydyttävien ulkoiluedellytysten luominen – kaikille asuinalueille ja väestöryhmille. Viher- ja vesialueiden saavutettavuuden parantamiseksi tuli luoda ulkoilureittiverkosto ja hyvät julkisen

149 122Kolmannen kiitotien suuntaus perustui lentomelulle altistuvan väestön määrään. Pyrittiin suojelemaan lentokentän kaakkoispuolelle sijoittuvia, tehokkaasti rakennettuja alueita. (Kullberg, 200?.) 123Yleiskaavoitus, lehtileikkeet.

150 liikenteen yhteydet myös taajamien ulkopuolisille vapaa-alueille. Ilmapiiri oli otollinen kevyen liikenteen aseman kohentamiseen. Koska yleiskaavaan (1983) ei sisältynyt kevyen liikenteen verkon suunnitelmaa, laadittiin maankäytön suunnitteluosastolla erillinen Kevyen liikenteen runkoverkko - suunnitelma (1983). Ympäristö ja sen turvallisuus otettiin aiempaa huolellisemmin huomioon sekä kaupunkisuunnittelussa että rakentamisessa. Vantaan kaupunkisuunnittelussa työskenteli 1980-luvulla ympäristönsuojelun asiantuntija Kirsti Virrankoski. Merkittävä ympäristöhaitta oli edelleen lentomelu. Yhteistyössä Ilmailuhallituksen kanssa sovittiin vuonna 1978 varattavan pääkiitotien suuntaiselle, kolmannelle kiitotielle alue.122 Länsi- Vantaan alueella oli tehty maankäytöllisiä ratkaisuja, joista oli luovuttava. Erityisesti ajatus Vantaanpuiston asuntoalueen lisärakentamisesta oli hylättävä.

”Lentomelukiista oli jatkuva, tieteellisesti vaikea ja kaupunkirakenteen kannalta hankala. Helsingin seutukaavaliitto ei ollut pystynyt piirtämään kaavoihinsa lentokenttää, kolmatta kiitotietä eikä lentomelukäyriä. - - - Ministeriön ensimmäiset suositukset maankäytöstä tulivat vasta 1980-luvun alussa. Korkein hallinto-oikeus kävi tutustumassa 1970-1980-luvun taitteessa lentomeluun maastossa Vantaanpuistossa. Se pyrki selvittämään valitusta, jossa oli evätty Vantaanpuiston asuntoalueen lisärakentaminen arkkitehti Aarne Ervin piirtämien talojen viereen. Ilmailulaitos hoiti tilanteen. Katselmuksen aikana yksikään lentokone ei noussut pääkiitotieltä Vantaanpuiston yli.” ”- - - Kaj Nymanin ajoilta oli tapana asentaa kaupunginvaltuuston kokoushuoneen etuseinälle komea kokoelma yleiskaavoitukseen liittyviä karttoja. Jatkoimme perinnettä. 1970-80-luvun taitteessa laitoin 1:20 000 karttojen joukkoon myös väritetyn kartan lentomelukäyristä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja - - - komensi minua ottamaan sen alas ja viemään kaupungintalon kellariin, josta se voidaan kaivaa esiin 50 vuoden kuluttua. Ja minä tottelin. ” (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005)

Sisäasiainministeriö jätti vahvistamatta Vantaanpuiston asemakaavan. Päätös oli merkittävä; asemakaavaa ei ollut aiemmin hylätty lentomelun perusteella.123 Pehmeät arvot näyttivät saaneen otteen kaupunkisuunnittelusta. Vantaan kunnallistaloudelliset näkymät kuitenkin edellyttivät uusia pää- töksiä. Oli ryhdyttävä houkuttelemaan yrityksiä.

151 49. Koivuhaka 3E (1989).

152 4 S U U N N I T T E L U K U M P P A N U U T T A

K O H T I

4. 1. M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U L I I K E- E L Ä M Ä N T Y Ö R U K K A S E N A V U O S I N A 1 9 8 5- 1 9 9 1 (Vantaan väkiluku kasvaa 154 921 asukkaaseen vuonna 1991.)

1985 -Arkkitehti Mikko Järvi valitaan yleiskaavapäälliköksi. -Kuntasuunnittelulautakunta lakkautetaan ja sen tehtävät siirretään kaupunginhallituksen suunnittelujaostolle, millä edistetään kaupunginhallituksen, suunnittelujaoston, keskushallinnon johdon ja kuntasuunnitteluviraston vuorovaikutusta.1 -Arkkitehti Liisa Harju valitaan kaavoitusosaston päälliköksi, jonka johdolla kaavoitusosaston suunnitteluyksikkö toimii. Palveluyksikköä johtaa apulaisasema- kaavapäällikkö Pentti Tuovinen. Palveluyksikköön kuuluvat lähiympäristön suunnittelun ohjauksen vastuualue, toimisto ja tietopalvelu. -Kaavoitusosastolla valmistellaan siirtymistä aluearkkitehtijärjestelmään. -YTV-yhteistyön ala kaventuu koskemaan lähinnä seudullista jätehuoltoa ja joukkoliikennettä. 1987 -Kaavoitus- ja kiinteistöviraston kaavataloussuunnittelijan vakanssi siirretään kaavoitusosastolle. 1988 -Laki vapaakuntakokeilusta (718/1988) vahvistaa kunnallista itsehallintoa, lisää kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä pyrkii kehittämään kunnallishallintoa paikallisia oloja vastaaviksi.2 1989 -Kuntasuunnitteluvirasto lakkautetaan. -Yleiskaavaosasto siirretään kaavoitus- ja kiinteistövirastoon, josta se palautetaan marraskuussa hallintopalvelukeskuksen suunnittelu- ja palveluyksikköön.3 -Yleiskaavasuunnittelija Vappu Myllymäki valitaan yleiskaavapäälliköksi.4 -Kaavoitus- ja kiinteistövirastossa sijaitseva asemakaavaosasto jakautuu palvelutoimistoon (vastuuhenkilö toimistoarkkitehti Ilkka Tyrylahti), kehittämistoimistoon (vastuuhenkilö apulaisasemakaavapäällikkö Pentti Tuovinen), suunnittelutoimistoon (vastuuhenkilö asemakaavapäällikkö Liisa Harju), kaupunkikuvatoimistoon (vastuuhenkilö II asemakaava-arkkitehti Riika Iskánius) ja projektitoimistoon (vastuuhenkilö I asemakaava-arkkitehti Olli Suominen). Asemakaavaosastoa johtaa asemakaavapäällikkö. 1991 -Pankkikriisi alkaa. -Neuvostoliitto hajoaa ja Berliinin muuri kaadetaan.

153 1Vantaan kaupungin kunnalliskertomus 1985, 29. 2Vähäisistä asemakaavoista päättäminen annettiin kaupungin ratkaistavaksi vapaakuntalailla. Kaikkia yksittäisiä asemakaavoja ja niiden muutoksia ei tarvinnut enää alistaa ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Rakennuskiellon jatkamis- ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksiä siirrettiin niin ikään kunnille. 3Yleispiirteisen ja detaljikaavoituksen välillä oli ollut työnjaollisia kiistoja, jotka ilmenivät muun muassa Länsi-Vantaan suunnitteluprosessissa. Yleiskaavoitus kytkettiin kunnalliseen strategiaan palauttamalla yleiskaavaosasto keskushallinnon osaksi. Asemakaavaosaston rooli nähtiin operatiivisena (Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullberg 25.11.2004). 4Yleiskaavasuunnittelija Kati Wiljakkala tuli valituksi yleiskaavapäälliköksi muttei vastaanottanut virkaa. Muun muassa ylipormestari Raimo Ilaskiven toimeksi saaman kiireellisen selvitystyön vuoksi kaupunginjohtaja Pirjo Ala-Kapee valitsi yleiskaavapäälliköksi yleiskaavasuunnittelija Vappu Myllymäen, mitä pidettiin poliittisena yllätyksenä. (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 5.11.2004) 5Maisala, 23.9.2004, 12. 6Möttönen, 1997, 43 ja Vantaa 2001; Kehittämissuunnitelma, 1996, ei sivunumerointia. 7 Vantaa 2001; Kehittämissuunnitelma, 1996, ei sivunumerointia. 8”(1980-luvun lopulla) faktiset voimavarat, jotka kaupungilla oli, eivät oikein vastanneet kuvitelmia. Esimerkiksi, - - - (valtuutettu) sanoi, että (Helsingin) Aleksanterinkatu siirtyy Kehä III:n varteen.” (Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja, apulaisasemakaavapäällikkö (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004) 9Hedman, 1986, 30-31.

50. Petikko 2 - Koivurinne (1990). 154 1980-luvun alkupuoliskolla Vantaan kaupunkisuunnittelu oli asettanut ympäristön suunnittelulle entistä korkeammat laatutavoitteet. Elintaso oli yleisesti nousussa. Kunnallistaloudellisten näkymien vuoksi toteutusvaroja oli kuitenkin etsittävä kaupunkitoimijoiden verkosto- yhteistyön avulla; yritysten houkuttelu kaupunkiin oli yhä tärkeämpää. Noususuhdanteen myötä yksityissektorin dynaamisuus lisääntyikin rajusti ja maankäytön kehittämisaloitteet siirtyivät pääosin yritysmaailmalle.5 Rakennus- ja kiinteistömarkkinat kuumentuivat. Tehokkuus ja taloudellisuus määriteltiin Vantaalla myös julkishall- innon keskeisiksi periaatteiksi.6 Vuonna 1988 käynnistetyllä hallin- nonuudistuksella luotiin edellytykset tulosjohtamiselle, jonka avainsanoja olivat vaikuttavuus, yksityistäminen ja kilpailuttaminen.7 Kansanvallan ja tasavertaisuuden periaatteet haalistuivat ja suunnittelukriittisyys lisääntyi; kansalaisyhteistyöhön suuntautunut kaavoitustoimi ei kyennyt Vantaalla ohjaamaan markkinavetoista kehitystä eivätkä suunnitteluorganisaation voimavarat vastanneet poliittisia haaveita.8 Erityisesti pitkän tähtäyksen suunnittelun merkitystä epäiltiin.9 Toisaalta kaupunkielämän ja -ympäristön ominaispiirteeksi hyväksyttiin sattumanvaraisuus ja fragmentaarisuus , mitä Petikko 2 – Koivurinne- (1990) ja Korson länsiosa 1 (1985) -asemakaavat heijastavat.

”Silloin ihan 90-luvun alussa vallitsi kaupunkisuunnittelussa tämmöisiä ideologioita, että maanomistaja tietää parhaiten, - - - mikä menee kaupaksi - - -. Kaavoissa ei olisi saanut olla mitään yksityiskohtia, edes julkisivumääräyksiä tai muita. Nimenomaan 90-luvun alussa oli tämä virtaus. Ja maanomistaja ottaa riskin. - - - Sitten oli tämä fragmentaalinen kaupunki. - - - Rakennuksia syntyi sinne tänne - - -. Fragmentaalinen kaupunki, joka tavallaan sattumanvaraisesti syntyy ja kasvaa. - - - ” (Aluearkkitehti Timo Kallaluoto 5.10.2005)

4. 1.1. Kasinosuunnittelua

Vantaan keskeneräiset keskukset saivat vihdoin kosolti investointeja, jotka olivat korostuneesti toimitiloja. Tikkurilan liikekeskustassa oli 1980- luvun puolivälissä vireillä lukuisia erillisiä asemakaavamuutoksia, joiden myötä lähes koko Asematien varren tonteille syntyi liikerakennuksia. Kaupunginhallituksessa keskusteltiin kaavamuutosten liikekerrosalan mitoituksesta ja sen vaikutuksesta Tikkurilaan; kaupunginhallituksen suunnittelujaoston päätöksen (KH:n suunnittelujaosto 14.11.1985 159§ asia nro 5) mukaan keskustaa ei tullut laajentaa vaan täydennysrakentaa. Liikekeskusta oli suunniteltu pohjoisemmaksi siirrettävän rautatieaseman kupeeseen. Jokiniemi 2 -asemakaava (1985) käsitti muun muassa kaupunginteatterin edusaukioineen sekä tehokkaita kaupunkimaisia asuinkortteleita. Toisaalta tiedekeskus Heureka sijoittui Jokiniemi 4 - asemakaavan (1987) mukaisesti maanomistussyistä aseman eteläpuolelle Långobackanpuistoon.

”- - - Tiloja rakentavat halusivat rakentaa muualle. - - - Sitten se (keskustan kaupunkirakenne) hajaantui. Suuret yksiköt syntyivät kävelykadun varrelle, josta oli taistelua, oliko kävely- vai ajokatu. - - -” (Maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja, apulaisasemakaavapäällikkö (eläkk.) Pentti Tuovinen 3.11.2004) 155 10Tikkurilaan kaavailtiin kolmea tornia, yhtä joka sisääntuloreitin yhteyteen. Eräs maamerkkisuunnitelmista sijoittuu Tikkurila 11 -asemakaavan (1987) alueelle. 11 KH 5.5.1986 ?§ asia nro 203, KH 15.12.1986 66§ asia nro 218 ja KH:n suunnittelujaosto 14.11.1985 159§ asia nro 5. 12Aluearkkitehti Timo Kallaluoto 19.11.2004. 13Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullberg 25.11.2004. 14Toimintakertomus 1989; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 34. 15Yrityspalvelujohtaja Jouko Pöyhönen. 3.11.1999. Kunnallistekniikan toteuttamissopimuksessa sovitaan hankkeen aiheuttaman kunnallistekniikan rakentamisen korvaamisesta. 16Aluearkkitehti Timo Kallaluoto 19.11.2004.

156 Kaivattiin kokonaissuunnitelmaa myös keskustan kaupunkikuvasta. Tikku- rilan keskustan kehittämisperiaatteiden (Esimerkiksi KH 15.12.1986 66§ asia nro 218) mukaisesti kaavoitus- ja kiinteistölautakunta päätti tutkia mahdollisuuksia maisemallisten maamerkkien rakentamiseen.10 Keskustan kaupunkirakenne kärsi hierarkiaongelmista. Suunnittelujaosto vaatikin keskittymään kokoavien jalankulkuakselien luomiseen – Asematien kehittämiseen pääkävelykaduksi.11 Hankelähtöiset kaavamuutokset yleistyivät. Myös kiinteistö- sijoittamista harjoittavien yritysten määrä kasvoi. Ne jalostivat kiinteistöä pääoma- ja kiinteistömarkkinoita varten tai räätälöivät kaavamuutoksia toisarvoisillekin tonteille, vaikka valmiita kaavatontteja saattoi olla tarjolla.12 Ilmiölle tyypillistä oli, ettei kaavamuutosanomuksen taustalla aina ollut todellista rakennushanketta.

”(Rakennushankkeet) eivät lähteneet kuitenkaan aina toteutukseen (vaikka) oli esiteltävänä todellisuudentuntuisia illustraatioita projekteista. - - - Näitä oli melko paljon.” ” - - - Yksi oli semmoinen kuin Notareal Oy ja ne sai aikaan montun. Mutta saiko ne aikaan perustukset, en muista. - - - Selvisi, että firman nimi tarkoitti Not a Real. Eli se hanke ei ollut alunperinkään todellinen. Se on varmaan paras. - - -” ”Silloin 90-luvun alussa, - - - oli tämmöisiä tasekaavoja. Eli piti korjata yhtiön tasetta ja lisätä rakennusoikeutta. - - -” (Aluearkkitehti Timo Kallaluoto 5.10.2005)

Kaavoitustoimi oli tekemisissä uudentyyppisten, markkinaehtoisten kiireiden kanssa. Tekeillä oli yhä suurempia hankkeita entistä kriit- tisemmille paikoille. Vantaalla oli aktiivisesti lisätty tiedottamista maankäytön suunnittelusta sekä tehty yhteistyötä osallisten kanssa, jotka oppivat yhä tarkemmin valvomaan intressejään. Huomautukset, muistutukset ja valitukset venyttivät kaavoitusaikoja. Järjestelmällinen peruskaavoitus oli jäädä oheistoiminnaksi.13

”Liisan (osastopäällikkö Harjun) aikana luotiin voimakas yhteistyö ministeriötä myöten; piti päästä nopeisiin päätöksiin siihen aikaan kun ministeriö vielä vahvisti kaikki kaavat.” (Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 12.11.2004)

Vuodesta 1989 asemakaavaosastolla toimineen projektitoimiston vastuualueeksi tuli ”tarjota alueelliselle suunnittelulle kiireellisten tai erityisasiantuntemusta edellyttävien asemakaavojen, asemakaava- määräysten ja asemakaavan muutosten laatimispalvelua sekä asemakaavojen muutosprosessin teknistä avustamista”.14 Asemakaavoitukselta vaadittiin joustavuutta laadittaessa hankelähtöisiä kaavamuutoksia. Toisaalta jalostuksen myötä luotava lisäarvo kiinnosti myös Vantaan kaupunkia. Rakennuttajilta oli peritty maankäyttösopimusmaksuja: maapoliittisista syistä osuus rakennusmaan arvonnoususta leikattiin kunnalle rahana – kunta oli oikeutettu perimään kaavan laatimiskustan- nukset. Vuonna 1989 todettiin käytännön hipovan lain rajoja ja alettiin sitoa korvauksia kunnallistekniikan kustannuksiin.15 Aktiivisimman kiinteistöjalostuksen kohteita olivat työpaikka- alueet.16 Erityisesti Kehä III:n ympäristö alkoi muuttua teollisuus- ja

157 17Kehätie III -vyöhykkeen suunnittelukehitys jatkuu Aviapolis- hankkeessa (Lentoasemantien osayleiskaava (2000)) ja K2- maankäyttöselvityksessä (2004), jossa pyritään entistä sekoittuneempaan kaupunkirakenteeseen lisäämällä alueella sijaitsevan asutuksen määrää sekä kaupallista toimintaa. 18Kehätien teollisuusalueiden kaavarunko, 27.02.1990, 46. 19Ostostaivas Vantaanportin asemakaavamuutos valmistui vuonna 1988, mutta muun muassa ympäristöministeriön edellyttämien selvitysten, kauppiaiden harkinta- ajan ja 1990-luvun alun lamavuosien vuoksi kauppakeskus Jumbo rakennettiin vasta vuonna 1999. 20Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 5.11.2004.

158 varastovyöhykkeestä kaupan ja palvelujen alueeksi. Kehityksen oli laukaissut kaupungin maalle asemakaavoitetun Petikko-Variston teollisuusalueen kaupallistuminen; useat yritykset olivat toteuttaneet sallitun 40 % liikerakennusalan, mutteivät harjoittaneet teollisuustoimintaa. Nousukautta elävät yritykset tahtoivat laajentua – omalla toimialallaan. Petikko 3 -asemakaavan selostuksessa (1990) todetaan alueen olevan muuntumassa liiketoiminnan alueeksi ja asemakaavassa lisättävän liiketoimintaan osoitetun kerrosalan osuutta Kehä III:een rajautuvilla tonteilla. Tämän jälkeen Kehä III:n vartta – entistä Kehätien teollisuusaluetta (Kettu-alue; Kehätien teollisuusalueiden osayleiskaava (1974–1976)) – suunniteltiin kiihtyvällä vauhdilla. Valtakunnallisia pääteitä yhdistävän alueen keskeinen sijainti lentoaseman sisääntuloteiden tuntumassa herätti Euroopan yhdentymiskehityksen myötä kansainvälistyvien yritysten kiinnostuksen. Muun muassa Koivuhaka 3E -asemakaavalla (1989) vahvistettu yrityspuistoprojekti keräsi kansainvälistä huomiota. Myöhem- min Kehä III sai kansainvälisen statuksen E18. Suomen kansainvälisen Helsinki-Vantaan lentokentän vetovoimaisuus tuli huomatuksi. Hankkeita koordinoimaan laadittiin kaavarunko, niin sanottu Hopeakettu (1989), joka käsitti työpaikkatoimintojen lisäksi asutusta.17 Kaavarungon selostuksen mukaan Vantaan työpaikka-alueiden luonnetta kehitettiin vastaamaan palveluja tietoyhteiskunnan vaatimuksia.18 Hopeakettu käsittää myös etenkin lentomatkustajille suunnatun Vantaanportin kauppakeskuksen, joka aluksi nähtiin suomalaisen taide- teollisuuden markkinapaikkana. Korkeatasoinen valmistajien tehtaanmyymälöitä käsittävä designkeskushanke kääntyi kuitenkin ostoskeskukseksi ja päivittäistavaran kaupaksi. Kaupallisen paineen tunnistanut Tapsan Isojako rakensi liiketilan teollisuusmaalle, jonka asemakaava ei estänyt yrityksen sijoittumista, vaikka suunnitelman tavoite oli erisuuntainen.19 Kettu-kaavarunkoalueen (1974–1976) asemakaavoja oli vahvistettu 1980-luvun alusta lähtien. Esimerkiksi Pakkalan ja Tammiston alueilta maata omistanut Elanto ei ollut toteuttanut aluetta kaavan mukaisesti varastoja teollisuusalueena sekä osittain pientalovaltaisena alueena. Elannon myytyä maata Haka- ja Polar -rakennusliikkeille nämä ryhtyivät jalostamaan kiinteistöä: Vantaanportti-ostostaivasta pidettiin kannattavana. Rakennusliikkeiden edustajat olivat tehneet opintomatkoja muun muassa Tukholman Globeniin, Lontoon Docklandsiin ja Dallasin Airport Cityyn. Poliitikoille Vantaanportti -hanketta markkinoitiin vertaamalla sitä esimerkkeihin. Kehitettiin myös lentokenttäkaupunki-identiteettiä; yritys- kaupungissa olisi Suomen suurin liikekeskus, toimistotorneja, hotelleja, muita palveluja sekä runsaasti asuntoja.20

”Muistaakseni Hakalla ja Polarilla, jotka silloin yhtaikaa omistivat Elannolta ostamansa maat, oli mielessään amerikkalainen reunakaupungin mall-konsepti. Siinähän juuri ensin rakennetaan iso ja turvallinen shopping mall, jonka ympärille alkaa vähitellen rakentua asutusta. - - -” (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 24.11.2004) ”Pakkalan rakentaminen tuli harkittavaksi, kun silloinen Elanto myi suuren osan koetilansa maista rakennusliikkeille Hakalle ja Polarille, jotka päättivät yhteisesti ryhtyä kehittämään niitä. Vetäjäyksiköksi haluttiin suuri

159 21Helsingin seudun rakentaminen vuoteen 2010 mennessä, 1989, 1 ja Maisala, 23.9.2004, 8. 22Länsi-Vantaan suunnittelua tutkittiin 1980-luvun puolivälissä muun muassa kuntasuunnitteluviraston maankäytön suunnitteluosastolla laadituissa Länsi-Vantaan kaupunkirakenne; Vaihtoehtojen vertailu -suunnitelmassa (1985) ja Petikon osayleiskaavassa (1987). Asemakaavaosasto teetti Arkkitehtitoimisto Kaupunkisuunnittelu Oy:llä Myllymäki-Piispankylä - kaavarungon (1991), mikä ilmentää yleispiirteisen ja detaljikaavoituksen häilynyttä työnjakoa. 23Kaupunki vyöryy metsään, 17.10.1985. 24Simonpelto, 3.4.1990, 7. 25Pitsi-työryhmän selvitystyö Vantaan kaupungin tonttimaan lisääminen valmistui vuonna 1988.

51. Ojalehto (1991).

160 kauppakeskus ja tähän vantaalaiset poliitikot ehtivät jo pitkälti sitoutua ennen kuin yleiskaavan tarkistuksen tavoitteet lyötiin lukkoon.” (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 25.11.2004)

Pakkalaan pyrki sijoittumaan muun muassa messukeskus ja lentokenttähotelleja. Alue sijaitsi lentomelun katvealueella, ja käynnistymässä olleen yleiskaavatyön tärkeäksi osatavoitteeksi tuli muodostaa asutusta syntymässä olleen kaupallisen keskuksen vaiku- tusalueelle. Nousukauteen liittyneen kiinteistönjalostustoiminnan myötä Keski-Vantaan keskeinen asema huomattiin niin liike-elämän kuin Vantaan kaupunkisuunnittelijoiden keskuudessa.

4. 1.2. Pitsiä ja nauhaa

1980-luvun puolivälin jälkeen rakennustoiminta pääkaupunki- seudulla painottui toimitilarakentamiseen. Asuntotuotannon niukkuus nostatti kiinteistöhinnat pilviin. Sen nähtiin haittaavan seudun kehitystä ja maan kansainvälistä kilpailukykyä. Muun muassa asuntohallitus kieltäytyi hyväksymästä aravatuotannon tonttihintoja, mikä kärjisti tonttipulaa.21 Vantaan kaupunkisuunnittelu pyrki vastaamaan kysyntään. Vantaan maankäytön suunnitteluosastolla oli tutkittu Länsi-Vantaan maankäyttövaihtoehtoja jo 1980-luvun alkupuolella; yleiskaavassa (1983) Kehä III:n tuntumassa kulkee yhdysrata, joka vaikeutti merkittävästi tieliittymien suunnittelua ja sille oli etsittävä uusi linjaus. Lisäksi Martin- laakson radalla oli ollut puolivirallinen varaus Klaukkalaan haarautuvalle jatkeelle. Niin ikään 1960-luvun päättyessä laaditun Haaga-Vantaa- suunnitelman mukaisesti kaupunkirakenne olisi jatkunut nauhamaisena aina Helsingin ydinkeskustasta Vantaanpuistoon asti. Asuntopulan ratkaisemiseksi vertailtiin Länsi-Vantaan kaupunkirakenteen (1985) vaihtoehtoja.22 Kaupunkirakenteen laajentamiseen Kehä III:n pohjoispuolelle suhtauduttiin kuitenkin kriittisesti. Kehäsanomien otsikon mukaan Kaupunki vyöryy metsään; Länsi-Vantaan metsien rakentamiseen näytti pakottavan Martinlaakson radanjatkeen linjaus, työpaikka- ja teollisuusalueiden tarve sekä pientalotonttien puute.23 Martinlaakson radan jatkamisesta Myllymäkeen valmistui yleissuunnitelma vuonna 1987. Yhdyskuntarakenteen laajentamissuunnitelmien lisäksi Vantaan kaavoitusosastolla etsittiin täydennysrakentamiskohteita olevasta kaupunkirakenteesta. Kaupunginhallitus antoi kaavoitus- ja kiinteistö- virastolle tehtäväksi selvittää mahdollisuuksia kaupungin tonttimaan lisäämiseksi ja sen jo omistamien alueiden muuttamiseksi tonttimaaksi.24 Tehtävän saanut Pitsi-työryhmä tutki muun muassa epätarkoituk- senmukaisia viheralueita, joille olisi ollut mahdollista kaavoittaa asuntoja vähäisin kaupungille koituvin kustannuksin.25 1980-luvun jälkipuolella laadittiin useita täydennysrakentamiskohteiden asemakaavoja, kuten Tikkurilan keskusta B (1985), Ilola 3 (1986), Pähkinärinne 2B (1987), Päiväkumpu 1 (1987), Päiväkumpu 2 (1987), Länsimäki 5 (1987), Kaivoksela 2 (1989), Kaivoksela 4 (1990), Simonpelto (1990), Ojalehto (1991) ja Rekola 7 (1991).

161 162 ”Vantaa ei luonnollisestikaan pysty itse omin toimin pääkaupunkiseudun asunto- ongelmaa ratkaisemaan. On kuitenkin ilmeistä, ettei uuden suurlähiön rakentaminen Vantaan alueelle ole ainakaan tämän vuosisadan aikana edes kunnallistaloudellisesti mahdollista. Täydennysrakentamisen kaikinpuolinen edistäminen on linja, jota Vantaan on syytä jatkaa.” (Virastopäällikkö Juha Saramies 30.12.1987)

Valtioneuvosto oli tyytymätön kuntien toimiin asuntopulan ratkaisemiseksi ja sen mielestä seudun kasvua oli hillittävä. Se asetti pääkaupun- kiseututyöryhmän (1989) laatimaan ohjelman kasvun jarruttamiseksi. Toisaalta Ylipormestari Raimo Ilaskivi sai valtioneuvostolta toimeksiannon selvittää toimenpiteitä pääkaupunkiseudun asuntotuotannon edellytysten turvaamiseksi. Selvityksessä esitettiin useita eri laajuisia täydennys- rakennuskohteita pääkaupunkiseudun alueelta.

”- - - Yritettiin löytää sille kasvulle, jonka ainakin selvityksen tekijät näkivät tulevaksi, - - - joku ratkaisu kun kunnathan uinuivat. Kunnathan uinuivat siinä vaiheessa täydellisesti kun tuli tämä huono aika - - -.” (Arkkitehti Pekka Wesamaa 12.10.2005)

”Silloin kun täällä tämä Ilaskivi teetti aikanaan sen selvityksensä niin sehän oli tämmöinen haaste julkiselle suunnittelulle, että kun te ette hallitse tätä niin täytyy panna muut tekemään se työ. No sittenhän se vaiettiin. - - -” (Yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuo 19.11.2004)

”- - - Raporttiin liittyi konsulttityö - - - Pääkaupunkiseudun rakentamismahdollisuudet 1989. Siinä Vantaalle oli esitetty uusia rakentamisalueita n. 7,6 (milj.) k-m2 edestä pääasiassa tärkeille viheralueille. Kiireellisenä vastasuunnitelmana apul. kaupunginjohtaja Erkki Veräjänkorvan johdolla Vantaalla laadittiin Runkosuunnitelma asuntorakentamisesta Vantaalla 1989 yleis- ja asemakaavaosastojen yhteistyönä (KV 29.5.1989). Siinä osoitettiin sekä Vantaan kaavavarannot, että täydennysrakentamiskohteet ynnä näiden lisäksi kaksi uutta aluetta: Tammisto-Pakkala ja Marja-Vantaa. - - - Asuntotuotannon runkosuunnitelma linjasi siten yleiskaavan asumisen tavoitteet jo tuolloin, koska niistä tuli osa kuntien aiesopimusta.” (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 13.10.2005)

Samaan aikaan pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien laatimissa aiesopimuksissa sovittiin ratkaisun etsimisestä asuntopulaan. Vantaalla nämä merkittävät asemakaavoitettavan kerrosalan lisäystavoitteet – yhdessä Tammisto-Pakkalan alueen suunniteltavaksi avautumisen sekä Länsi-Vantaan kysymyksen kanssa – edellyttivät yleiskaavan tarkistamista, mikä oli tehtävä vuoteen 1992 mennessä. Yleiskaavatyö sai pian vauhtia oivalluksesta, jonka mukaisesti yhdysrata tuli linjata lentoaseman kautta. Rata palvelisi lentoliikennettä. Lisäksi sen varrelle näytti olevan mahdollista suunnitella uusi asuinalue.

163 1990 -Asemakaavaosastolla siirrytään kymmenen aluearkkitehdin järjestelmään, millä tähdätään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien, palvelun ja aluekohtaisen suunnittelun parantamiseen. Alueiden lukumäärä perustuu käytännössä muotoutuneisiin kaavoituksellisiin kokonaisuuksiin, joista aluearkkitehdeiksi nimitetyt olivat vastanneet.26 -Kestävän kehityksen tavoite sisällytetään rakennuslakiin (696/1990). 1991 -Marja-Vantaan aatekilpailu käydään. -Martinlaakson rataa jatketaan Vantaankosken asemalle.27 -Asemakaavaosaston suunnittelutoimistossa Kuninkaanmäki 2 -asemakaava valitaan tietokoneavusteisen suunnittelun käyttöönottoprojektiksi. -Pankkikriisi alkaa. 1992 -Museovirasto delegoi kulttuurihistoriallisen asiantuntijan tehtävät Vantaalla asemakaavaosastolle. -Vantaan kaupungin yleiskaava vahvistetaan. -Paikkatietojärjestelmiä hyödynnetään suunnittelussa noin vuonna 1992.28 1993 -Kaavoitus- ja kiinteistövirasto lakkautetaan. Kaavoitus- ja kiinteistölautakunnan tehtävät siirtyvät osin tekniselle lautakunnalle ja osin keskushallintoon perustetulle kaavoituslautakunnalle. Apulaiskaupunginjohtajien virat jäädytetään, ja perustetaan toimialajohtajien virat. Maankäyttötoimi koostuu asema- ja yleiskaavaosastoista (suunnittelusta) sekä tontti- ja hallinto-osastoista (maankäytöstä). Asemakaava- ja tonttiosastot siirtyvät keskushallintoon, millä tavoitellaan kaavoitusprosessin nopeutumista ja joustavuutta. Organisaatiomuu- toksella korostetaan kaupunkisuunnittelun strategista merkitystä. Yleis- ja asemakaavaosastojen sijainti samassa organisaatiossa luo odotuksia niiden yhteistyölle. 1994 -Kauppakeskus Myyrmanni valmistuu. -Laki ympäristövaikutusten arvioinnista säädetään (468/94, 792/94). 1995 -Yrityspalvelut-projektiorganisaatio perustetaan. -Vantaan asuinalueiden kehitysprojekti (ASKE) käynnistetään. Sen

164 4.2. R U R A A L I U R B A A N I V E R K O N- K U T O J A – V U O D E T 1 9 8 9- 2 0 0 4 (Vantaan väkiluku kasvaa 184 039 asukkaaseen vuonna 2004.)

tavoitteena on parantaa laaja-alaisesti elinympäristöä alueeen peruskorjaus- vaiheessa.29 -Suomi liittyy Euroopan unioniin. 1996 -Helsingin ja Tikkurilan välinen kaupunkirata otetaan käyttöön. 1997 -Palvelualueet muodostetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnon alueellistamiseksi. Maankäytön tulosalueella siirrytään viiden palvelualuearkkitehdin järjestelmään. Aluearkkitehdit toimivat maankäyttöjohtajan alaisuudessa. -Pakkalan alueen suunnittelusta käydään kutsukilpailu. -Urban I -ohjelma (1997-2000) käynnistyy. Sen kohdealue on Koivukylä-Havukoski. 1999 -Maankäyttötoimi jaetaan kaupunkisuunnittelu- ja yrityspalveluyksiköihin. Yleiskaavoitus ja asemakaavoitus yhdistetään kaupunkisuunnitteluyksiköksi, jonka johtajaksi valitaan Jukka Kullberg. Lakkautettavan asemakaavapäällikön viran sijalle perustetaan viisi aluearkkitehdin virkaa,30 joihin valitaan Ritva Valo, Timo Kallaluoto, Liisa Harju, Anitta Pentinmikko ja Vesa Karisalo. Valmistellaan suunnitteluryhmäjärjestelmää. -Ekologinen muistilista otetaan säännönmukaiseen käyttöön. -Koivukylän keskusta on eräs Europan 5 -aatekilpailun suunnittelukohteista. -Kauppakeskus Jumbo valmistuu. 2000 -Uuden maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) tavoitteita ovat hyvän elinympäristön sekä yhdyskuntien kestävän kehityksen edistäminen ja avoimen, vuorovaikutteisen toimintakulttuurin vahvistaminen maankäytön suunnittelussa.31 -Tikkurilan keskustan yleinen aatekilpailu käydään. 2001 -Yleiskaavapäälliköksi valitaan Matti Pallasvuo. -Museoamanuenssin virka siirretään asemakaavaosastolta kaupunginmuseon määräaikaiselle rakennustutkijalle.32 2002 -Urban II -ohjelma (2002-2006) käynnistyy. Ohjelman kohdealue on Hakunila. 2004 -Maankäyttötoimi ja teknisen toimialan osia yhdistetään maankäytön ja ympäristön toimialaksi, millä tavoitellaan kuntatekniikan keskuksen ja kaavoituksen läheisempää yhteistyötä.33 -Vantaan yleiskaavaluonnos valmistuu.

165 26Asemakaavasuunnittelija Tuula Määttänen 11.10.2005. 27Martinlaakson radan jatkamisella Vantaankosken asemalle pyrittiin nopeuttamaan alueen rakentumista työpaikka- alueeksi. 28Paikkatieto-ohjelman käyttö vakiintui vuoteen 1995 mennessä, jolloin Vantaan kartasto oli lähes kokonaan digitoitu. Kaupunkikuva- ja kehittämistoimiston tavoitteena oli saattaa asemakaavakarttojen laatiminen tietokoneavusteiseksi vuoteen 1997 mennessä. (Toimintakertomus 1995; kaavoituslautakunta, maankäyttötoimi, 17) 29Martinlaakson kehityshankkeessa (1997) lähiötä pyrittiin perusparantamaan toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti. 30Aluearkkitehdin tehtävään sisällytetään poikkeuslupien myöntämisoikeus tapauksissa, joissa kysymys ei ole rakennusoikeuden ylittämisestä, mikä on harvinaista pääkaupunkiseudulla. Matalalla organisaatiolla tähdätään ripeään palveluun. (Aluearkkitehti Ritva Valo 14.10.2005) 31Vuonna 2000 voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain myötä maankäytön suunnittelujärjestelmän kaavamuodoiksi jäävät maakunta-, yleis- ja asemakaavat. 32Kaupunginmuseon rakennustutkijan virka täytettiin vakinaisesti vuonna 2002. 33Maankäyttö ja ympäristö, 2004. 34Pääkaupunkiseudun asuntopulaan vastattiin Vantaalla lisäämällä asuntorakentamista erityisesti vuosina 1989-1993. 35Möttönen, 1997, 43 ja Toimintakertomus 1991; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto. 36Toimintakertomus 1993; kaavoituslautakunta, maankäyttötoimi, 18. 37Vantaan kehitysnäkymiä 21.3.1990, 17. 38Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullberg 13.10.2005. 39Vantaan kaupunki; Tilinpäätös- ja toimintakertomus 1997, 2. 40Vyöhykkeisten reunakaupunkien (edge city) käsite perustuu amerikkalaisten kaupunkien kehitykseen 1980- luvulla.

166 1980-luvun lopulla rakennus- ja kiinteistömarkkinat ylikuumenivat länsimaissa yleisesti.34 Lainakanta kasvoi, kunnes vuonna 1991 pankkikriisi aloitti talousongelmat Suomessa. Rakennuttajia ajautui konkurssiin. Julkissektoria oli supistettava; purettiin raskaita suunnittelujärjestelmiä ja korostettiin tehokkuutta sekä taloudellisuutta. Saman vuoden aikana asemakaavaosaston kehittämistoimisto käytännössä suljettiin, kaavoja laadittiin vajain henkilöresurssein ja käytettiin vain murto-osa konsultti- kaavoituksen määrärahasta.35 Toisaalta myös kaavamuutoshakemukset vähenivät eivätkä kaavat edenneet kuntakäsittelyssä aiotusti, koska toteuttamissopimuksia oli vaikeaa solmia.36 Vantaan maankäyttötoimessa oli aika keskustella pitkän tähtäimen tavoitteista. Tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nostettiin elinkeinopolitiikka; yritysten edun nähtiin tukevan yleistä etua. Samaan aikaan Vantaanportin ostostaivashankkeen ohessa poliitikoille markkinoitu airport city -kaupunki-identiteetti oli juurtumassa ja jalostumassa. Nuoressa Vantaan kaupungissa tunnistettiin sen omia identiteettitekijöitä.

”Sillä laillahan tässä yleiskaavassa (1992) otettiin vähän uutta ajatusta Vantaalla. Kun Vantaahan oli ajatus ollut edellisillä kierroksilla, että tämä on tämmöinen duunareitten kaupunki. - - - Oli juttua, uusia ajatuksia tietoyhteiskunnasta - - - .Yhtäkkiä käännettiin se ajatus, ettei se olekaan paha, että meillä on kaikkia näitä (liikenneväyliä ja lentoasema) vaan käännetään se vahvuudeksi. Ruvettiin uskomaan Vantaaseen.” (Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 5.11.2004)

Elinkeinopoliittisessa ohjelmassa (KV 19.6.1995) asetettiin tavoitteeksi muun muassa kaupungin kehittäminen seudullisesti keskeisenä työpaikka-alueena – lentokenttäkaupunkina. Oli luotava kaavalliset edellytykset kansainvälisen yritystoiminnan sijoittumiselle Vantaalle.37 Elinkeinopoliittisen ohjelman toteuttamista varten perustettiin vuonna 1995 yrityspalveluprojekti, (myöhemmin Yrityspalvelut) johon nimettiin edustajat kaupungin eri toimialoilta. Tavoitteena oli kokonaisvaltainen elinkeinopolitiikka, jossa elinkeinopolitiikkaan yhdistettiin maankäytön suunnittelu sekä maa-, asuntoja koulutuspolitiikka. Ensimmäisenä käynnistyivät Koivuhaka-projekti sekä monipuolisen lentokenttäkaupungin kehittäminen lentoaseman eteläpuolelle. Merkittävin uudistus oli Lentoasemantien osayleiskaava (2001), jolla Ilmailulaitoksen omistamaa lentoaseman aluetta muutettiin yritystoimintaan varatuksi alueeksi. Yrityspalveluprojektin keskeisiin tehtäviin kuului myös alueen kansainvälinen markkinointi. Lentokenttäkaupunkia (myöhemmin Aviapolis-alue) alettiin esitellä muun muassa kiinteistöalan MIPIM- messuilla Cannesissa vuodesta 1996 lähtien.38 Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unionin jäseneksi, minkä myötä yleispiirteisen ja seutusuunnittelun rinnalle oli asetettava sekä kansallinen, että EU:n aluepolitiikka, jonka keskeinen osatavoite oli liikenneverkkojen kehittäminen. 1990-luvun lopulla Vantaa julistautui logistiikkakau- pungiksi.39 Erityisesti lentoaseman, Kehä III:n (E18-liikennekäytävä) perusparantaminen ja sen rinnakkaisteiden kehittäminen sekä Vuosaaren satama koettiin tärkeiksi Vantaan elinkeinoelämän kehittymis- edellytyksiksi. Toiminnallinen ja taloudellinen painopiste oli osittain siirtynyt keskustoista liikenneväylien varsille reunakaupunkeihin.40

167 412000-luvulla erityisesti Tukholman ja Kööpenhaminan metropolialueiden nähdään kilpailevan Helsingin seudun kanssa suuryritysten investoinneista (Vantaan maankäytön kehityskuva ja yleiskaavan tavoitteet, 2003, 6). 42Mt., 7. 43Pääsuunnittelija Raila Paukku 9.12.2004. 44Maankäytön kehityskuva; Keskustelumuistio 31.5.1999, 24-25. 45Vantaa 2001; Kehittämissuunnitelma, 1996, 10.

168 Pääkaupunkiseudun menestys alettiin nähdä kansainvälisenä kilpailutekijänä ja sen metropoliksi kasvun pidättelystä luovuttiin.41 Tämäkin uusi asettelu soi Vantaan kaupungille tilaisuuden vahvistaa asemaansa muutostilassa olevalla pääkaupunkiseudulla. 2000-luvulla huomattiin myös asukasmäärän kasvun varjopuolet:

”90-luvun lopulla kasvuun alkoi liittyä ajatusta, että ehkei se olekaan niin hyvä. - - - Meillä ei olekaan varaa rakentaa palveluja, investointeja - - -. Joudutaan investoimaan uuteen ja vanhan rakenteen (ylläpitoon). - - - Koulut, kadut; peruskorjaustarve kävi suureksi. Kuinka samanaikaisesti hoitaa suuria peruskorjausinvestointeja? Raha kahteen. Eli varovaisuus. Alettiin korostaa, että kasvu perustuu syntyvyyden enemmyyteen.” (Pääsuunnittelija Raila Paukku 9.12.2004)

OECD:n aluekehityskomitean laatimassa Helsingin seudun metropolikatsauksessa korostetaan kuitenkin seudun merkitystä maan veturina.42 Normien tilalle tuotiin markkinaohjauksen periaatteita. Työpaikka- alueita tuli profiloida ja markkinoida. Työpaikkojen ”merkittävä syn- tyminen edellyttää kykyä yhdistää monella taholla hajallaan olevat voimavarat ja intressitahot uudenlaiseen yhteistoimintaan. Kaupunki joutuu toimimaan yhä enemmän välittäjänä, järjestäjänä ja organisoijana”.43 Kaupungin tehtäväksi tuli huolehtia, ettei suunnitelmien toteuttamiselle tai verkkoistumiselle ole kaavoituksellisia esteitä. Kaupunkisuunnittelu alettiin mieltää taktiseksi välineeksi. Kuntasuunnittelu perinteisessä muodossaan lopetettiin Vantaalla 1990-luvun taitteessa. Kuntasuunnitelman maan- käyttöosassa kuvattiin toteuttamisen ohjelmointia ja taloudellisia vaiku- tuksia. Voimassaolevan yleiskaavan (1992) hyväksymisen jälkeen Vantaalla laadittiin kehittämispoliittisia ohjelmia ja -suunnitelmia, joissa kaupunkia pyrittiin kehittämään kokonaisuutena tavoitteiden ja toimintalinjojen määrittelyn kautta. Yleiskaava oli maankäyttöä koskevien ohjelmien tavoitteiden lähtökohta. 2000-luvulle tultaessa kaupunkisuunnittelun kehittämispolitiikan työkaluiksi on valittu visioiden, arvojen sekä strategioiden määrittely.44 1990-luvun puolivälissä käytiin keskustelua yritysten ja julkis- yhteisöjen avoimuudesta sekä uudenlaisen palveluja viestintäkulttuurin tarpeesta. Tavoitteiksi nostettiin Vantaalla palvelukyky, kansalaisläheisyys, hallinnon hajautus ja jalkauttaminen sekä kasvottaminen. Alueellistamisen odotukset suuntautuivat päätösosallisuuteen ja vuorovaikutteisen asiakas- suhteen kehittämiseen.45 Vantaa alueellistettiin vuonna 1997 palvelu- alueisiin, joiden mukaisesti myös maankäytön organisaatiota madallettiin ja suunnitteluvastuu jaettiin aluearkkitehdeille.

”90-luku oli niin sanottu palvelun vuosikymmen. Silloin meidänkin organisaatiot madallettiin. Kaikki suunnittelijat kentälle. Oltiin jo aluearkkitehtijärjestelmässä. Liisan (asemakaavapäällikkö Harju) ajatus oli se, että me olisimme mahdollisimman lähellä kuntalaista. - - -” (Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 14.10.2005)

Verkkoistumisen mahdollistamisen rinnalle kohosi näennäisen ristiriitaisesti tarve kehittää Vantaata omaleimaisina yhdyskuntina. Paikalli-

169 46Alueellisten kehityskuvien laatiminen perustuu kaupunginvaltuuston vuonna 2001 hyväksymään Vantaan tasapainotettuun strategiaan, joka on osa taloussuunnitelmaa vuosille 2001–2003. Kaupunkisuunnittelussa laaditaan aktiivisesti alueellisten selvitysten perusteella myös kaavamuutoksia. 47Pääsuunnittelija Raila Paukku 9.12.2004. 48Toimintakertomus 1995; kaavoituslautakunta, maankäyttötoimi, 17-18. 49Vantaa 2001; Kehittämissuunnitelma, 1996, 16. 50Maankäytön kehityskuva; Keskustelumuistio 31.5.1999, 19. 51Valtioneuvoston kanslia asetti vuonna 1999 työryhmän valmistelemaan asumista ja siihen liittyvää maapolitiikkaa koskevia toimenpiteitä pääkaupunkiseudulla; kohtuuhintaisten tonttien heikko saatavuus nostatti 2000-luvun alkupuoliskolla asuntojen hinnat huippulukemiin.

52. Ylästö 4A (1998).

170 suutta pyrittiin edistämään maankäytön suunnittelussa laatimalla alueellisia kehityskuvia, joiden avulla yksittäisiä suunnitteluhankkeita peilataan aluekokonaisuuden visioon.46 Elinympäristön viihtyisyys ja paikallisidentiteetti on tunnustettu kaupungin keskeiseksi kilpailueduksi tavoiteltaessa pysyviä asukkaita.47

4.2.1. Kestävää kaupunkisuunnittelua

”Kulttuurinen ulottuvuus kirjaimellisessa merkityksessään sivistystaso eli eettinen kasvu ja korkea moraalin taso on otettu keskeiseksi tekijäksi, koska tämän tason mukaisesti suhtaudutaan kestävyyden toisiin ulottuvuuksiin. Korkea moraali luo katseensa ekologiseen eli luonnon kestokykyyn ja alistuu sille. Se huolehtii myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja, mikä ratkaisevaa, ohjaa taloudellista toimintaa siten, että ekologinen kestävyys, jonka mukana kaikki lopulta seisoo tai kaatuu, otetaan aina lukuun.” (Vantaan kaupungin maankäyttötoimen toimintakertomus 1995)

1990-luvun alun lama tarjosi tauon markkinaehtoistuneesta kaavoi- tuskiireestä. Käytiin arvokeskustelua. Kestävä kehitys tuli yleisesti tavoiteltavaksi, ja se otettiin Vantaan kaupungin ympäristöpoliittisen ohjelman johtolauseeseen (1994/1995). Valtuusto sitoutui niin sanottuun Aalborgin sopimukseen.48 Kestävään kehitykseen pyrittiin 1990-luvun puolivälistä lähtien Vantaan kaupunkisuunnittelussa muun muassa asettamalla ympäristö- kysymykset entistä enemmän suunnittelun pohjaksi, lisäämällä uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti (132/1999) ympäristövaikutusten arviointia ja vuorovaikutusta suunnittelun vaiheissa sekä keskittymällä olevan kaupunkirakenteen ylläpitoon ja kehittämiseen. Vantaan kehittämissuunnitelman (1996) mukaisesti oli keskityttävä jo rakennettujen alueiden ylläpitoon, kehittämiseen sekä täydennysrakentamiseen ja vältettävä hajottamasta resursseja uusien alueiden avaamiseen tai olevan kaupunkirakenteen ulkopuoliseen maankäyttöön. Vantaan kaupunki julisti tuntevansa paikallista vastuuta ympäristöstään ja säästävänsä toiminnassaan luonnonvaroja sekä säilyttävänsä luonnon monimuotoisuuden mahdollisimman korkeana.49 Ympäristöpoliittisessa ohjelmassa (1995) esitetään ympäristöasioista tulevan päätöksenteossa taloudellisten ja toiminnallisten näkökohtien kanssa samanarvoisia.50 Pääkaupunkiseudulla 1980–1990-lukujen taitteesta lähtien vallinneen asuntopulan vuoksi oli suuri tarve kaavoittaa lisää asuntotontteja.51 Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan laatimassa Yleiskaavallisessa yhteistyösuunnitelmassa YTO – 2010 (1990) kehotetaan hyödyntämään erityisesti vanhoilla pientaloalueilla olleita täydennysrakentamis- mahdollisuuksia, joita Pitsi-työryhmä tutki Vantaan kaavoitus- ja kiinteistövirastossa. Laadittiin olevia pientaloalueita täydentäviä asemakaavoja, joissa tyypillisesti tavoiteltiin ympäristöön sopeutuvaa täydennysrakentamista ja alueiden liikenneturvallisuuden lisäämistä. Esimerkiksi Päiväkumpu 5A -asemakaavassa (1993), Ylästö 4A - asemakaavassa (1998) ja Vanha Koivukylä 1 -asemakaavassa (1994) korostetaan pienipiirteisen paikan ominaispiirteitä. Muita täydennys-

171 52 Vantaa 2001; Kehittämissuunnitelma, 1996, 16. 53Vantaan yleiskaava, 14.9.1992, 18. 54Esimerkiksi Polkupyöräliikenne pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmässä (1993) kehitettäviin ympäristön, ihmisen terveyden ja energiatalouden kannalta edullisiin liikennemuotoihin luettiin myös polkupyöräliikenne. 551970- ja 1980-luvuilla tutkittiin Huopalahden- Martinlaakson radan jatkeen suuntausta. Radalle oli etsitty sopivaa linjausta ensi kerran vuonna 1973, jolloin arkkitehti Kirsti Kasnio laati yhdysradan ensimmäisen luonnoksen (Projektinjohtaja, yleiskaavapäällikkö Jussi Kautto 14.10.2005). Vuonna 1975 Vantaan kaupunki laati yhdessä Nurmijärven kunnan ja Helsingin Seutukaavaliiton kanssa seudullisen selvityksen Martinlaakson radan jatkamisesta. Yleiskaavallinen linjausselvitys Martinlaakson radan jatkaminen pääradalle laadittiin vuonna 1977 ja yleissuunnitelma Yhdysrata Martinlaakso- Lentoasema-Päärata vuonna 1981. Vuoden 1983 yleiskaavassa yhdysrata kulkee Kehä III:n tuntumassa; sen oli tarkoitus palvella Kehätien teollisuusalueita. 56Vuoden 1992 yleiskaavassa yhdysrata alitti kiitotiet, joiden välissä sijaitsi uusi terminaali. Ilmailulaitos päätyi kuitenkin suunnittelemaan satelliittipaviljonkeja. 57Marja-rata-tarveselvitys laadittiin vuonna 1992, ja sen yleissuunnittelu käynnistettiin Vantaan kaupungilla ja Ratahallintokeskuksessa vuonna 2002.

53. Kivistön maankäytön ideasuunnitelma (200?).

172 suunnitelmia ovat muun muassa Havukallion asemakaava (1992), Kaivoksela 3 -asemakaava (1994), Päiväkumpu 7 -asemakaava (2000) sekä Leppäkorpi 4C -asemakaava (2004). 1990-luvun puolivälissä painotettiin Vantaan kaupungin länsiosien täydennysrakentamisen suunnittelua; lisärakentamisella tähdättiin palvelujen ylläpitoon. 2000-luvun ensi vuosina painopiste on siirretty pääradan vaikutusalueen täydentämiseen ja kaavojen ajanmukaistamiseen.52 Tiivistävä ja täydentävä kaupunkisuunnittelu nähtiin tavoiteltavana yhdyskuntataloudellisista ja ekologisista syistä. Vuoden 1999 hallitus- ohjelman mukaisesti kasvukeskuksissa tuli muun muassa lisätä tiivistä ihmisläheistä pientalorakentamista. Vantaan maankäytön kehityskuvassa ja yleiskaavan tavoitteissa (2003) esitetään erityisesti keskustojen lähialueiden asuntotuotantoon haettavaksi uusia malleja, kuten matalaa ja tiivistä asumismuotoa, josta Vantaalla laadittiin suppeita esimerkkisuunnitelmia 1990-luvun kuluessa. 2000-luvulle ajoittuva Pakkala 3B -asemakaava (2005) käsittää laajan, yhtenäisen matalaa ja tiivistä rakentamistapaa noudattavan asuinalueen. Vantaalla merkittävät asemakaavoitettavan kerrosalan lisäystavoitteet – yhdessä Tammisto-Pakkalan alueen suunniteltavaksi avautumisen sekä Länsi-Vantaan kysymyksen kanssa 1980-luvun jälkipuoliskolla – edellytti- vät lisäksi yleiskaavan tarkistamista. Vanhoja alueita pidettiin lähes valmiina; niitä ei nähty voitavan merkittävästi tiivistää. Yleiskaavassa (1992) esitetäänkin kahden uuden, suuren kaupunkiyksikön rakentamista. Tammisto-Pakkalassa ja Kivistö-Petaksessa sijaitsevien keskusten laajuutta perustellaan hyvätasoisten palvelujen toteutettavuudella.53 Joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen nähtiin edistävän kestävää kehitystä pääkaupunkiseudulla.54 Asunto- ja työpaikka-alueita pyrittiin ohjaamaan raideliikenteen vaikutuspiiriin. Yleiskaavatyö sai vauhtia oivalluksesta,55 jonka mukaisesti Martinlaakson ja pääradan yhdistävä rata tuli linjata lentoaseman kautta. Rata palvelisi kansainvälistä lentoliikennettä56 ja täydentäisi valtakunnallista raideverkkoa.

”Marja-radan ideana on uusien asemien lähialueiden asukkaiden palvelemisen lisäksi toiminnallistaloudellinen ajatus: Investoinnilla saadaan kalustoa tehokkaammin hyödynnettyä. Marja-radan lenkki pystytään ajamaan samalla kalustolla ja henkilöstöllä, kuin päättyvien junaryhmien seisonta- ja kääntymisaika Vantaankoskella ja Tikkurilassa vaatii. Panostamalla 300 milj. euroa uuteen rataan liikenteenhoitokulut eivät juurikaan nouse nykyisten Martinlaakson radan ja pääradan menoihin verrattuna.” (Liikennesuunnitteluinsinööri Hannu Laakso 12.10.2005)57 Lisäksi yhdysradan varrelle näytti olevan mahdollista suunnitella uusi asuinalue. 1960-luvun lopulla Haaga-Vantaa projektissa esitetty nauhamainen kaupunkirakenne alkoi täydentyä uudella Petas-Kivistön (Marja-Vantaa) kaupunginosan suunnitelmalla, josta kaavailtiin 20 000– 30 000 asukkaan ja 15 000–20 000 työpaikan kaupunkiyksikköä.

”(Yleiskaavatyön 1992) Perustyö oli maisemarakenteen näkökulmasta. Analyysi tuki muun muassa Marja-Vantaan ottamista uudeksi rakentamisalueeksi. - - - Se oli sekä kaupunki- että maisemarakenteellisesti sopiva.” (Maisema-arkkitehti Anne Mäkynen 25.11.2004)

173 58Marja-Vantaan aatekilpailun jatkosuositusten johdosta Kivistön asemaa siirrettiin lännemmäksi. Muutoin kilpailun tulokset jäivät yleiskaavasuunnittelija Markku Immosen mukaan vaatimattomiksi. Marja-Vantaan alueen suunnittelulla oli ollut ”kovasti nostetta kun perustettiin Marja-Vantaa yhtiötä. Tuli lama. Sitten tuli huono maku – keinottelun kohde. Unohtui vuosiksi. Hype alkoi taas viime vuosina. - - -. -92 yleiskaavassa ajatus oli, että keskus (sijoitetaan) mahdollisimman keskelle aluetta, jonne saadaan paljon uutta asuntorakentamista – eli perinteisen lähiömäinen ratkaisu. Nyt on hilattu lähemmäs tietä, siten että keskuksen kaupat olisi näkyvillä pääväylistä. - - - Tulossa retail park - - -, jota ei alun perin siinä ollut. (Se) on vaikutukseltaan seudullinen. - - -” (Yleiskaavasuunnittelija Markku Immonen 9.12.2004) 59Vantaan maankäytön kehityskuva ja yleiskaavan tavoitteet; Tiivistelmä 14.5.2003, 4. 60Vantaan Sanomat 7.10 2001. 61Vantaalla työpaikka- ja asuinrakentaminen on vahvasti eriytynyttä, mikä vaikeuttaa lomitettujen yhdyskuntatoimintojen suunnittelua (Yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuo 14.1.2005). 62Poliitikot arvioivat kehätien ympäristön teollisuusalueen sopimattomaksi asuinpaikaksi, minkä vuoksi asumisen osuutta supistettiin yleiskaavoittajien pettymykseksi (Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullberg 25.11.2004). 63Kaupunkisuunnittelujohtaja Jukka Kullberg 25.11.2004. 64 Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 5.11.2004.

54. K2-maankäyttöselvitys (2002).

174 Marja-Vantaa Oy järjesti kaupunkiyksikön suunnittelusta aatekilpailun vuonna 1991. Kilpailuehdotuksissa tuli etsiä ratkaisuja tehokkaan rakentamisen ja luonnonläheisyyden väliseen ristiriitaan. Vaativan kilpailun tuloksena alue sai tunnettavuutta.58 Marja-Vantaan osayleiskaavaluonnos valmistui vuonna 1995. 2000-luvulla kestävän kehityksen vaatimukseen vastataan Vantaalla eheyttävällä kaupunkisuunnittelulla, johon myös lisä- ja täydennys- rakentamisen suunnittelu luetaan. Eheyttämisen haasteena on kehittää kaupunkirakenne toimivaksi ja ekologisesti, sosiaalisesti sekä taloudellisesti kestäväksi. Olevien alueiden ikärakenteen tasaista kehitystä tuetaan, palveluita ja toimivuutta edistetään sekä kaupunkikuvan ja lähiympäristön laatua kohennetaan.59 Uusia suunnittelukohteita etsitään olevasta kaupunkirakenteesta siten, että alueet ja keskukset kehittyvät toiminnoiltaan monipuolisiksi ja identiteetiltään omaleimaisiksi yhdyskunniksi.60 Yleiskaavaluonnoksessa pyritään ohjaamaan kaupan ja työpaikkojen välistä työnjakoa siten, että keskuksille ja reuna- kaupunkialueille muodostuu omanlaisensa rooli palveluntarjoajana. Eheytymistavoitetta painotetaan sekä valtakunnallisissa alueiden- käyttötavoitteissa että Vantaan yleiskaavaluonnoksessa (2004). Yleis- kaavapäällikkö Matti Pallasvuon mukaan rakenneajattelun sijaan yhdyskuntasuunnitelmia tarkastellaan rakenteen sisältä päin:

”Kehityskuvaa (2003) tehtäessä oikeastaan määrittyi tämä hyvin selkeä kanta eheyttämiseen, jota kuvaa hyvin bygga staden inåt -slogan. Se tuli varmaan aika monesta suunnasta. Kyllähän tämä eheyttävän rakentamisen ajatus on eri termein kulkenut. Täydentäminen otettiin hyvin kirjaimellisesti ja tosissaan - - -. Se tulee tässä (yleiskaavaluonnoksessa vuodelta 2004) välttämättömäksi. Ei ole sellaista - - - pakotietä - - -. Esimerkiksi rakentamispaineiden purkautumisen mahdollisuutena - - - tämä (täydennysrakentaminen) ei ole helpoin mahdollinen tie. - - - Luultavasti se (uusi) - - - kaupunginosa tuolla Klaukkalan radan varressa olisi ollut lainausmerkeissä helpompi asia.” (Yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuo 11.10.2005)

Eheyttävälle suunnittelulle on yleiskaavaluonnoksen selostuksen mukaan keskeistä toimintojen sekoittaminen yhdyskuntarakenteessa sekä yhdyskunta-, kaupunginosa- että kiinteistötasolla.61 Vantaalla merkittävim- pänä koetuksena62 suunnitella toiminnallisesti sekoittunutta yhdyskuntarakennetta voidaan pitää Arkkitehtitoimisto Kai Wartiainen Oy:n ja SRV Viitosten laatimaa K2-maankäyttöselvitystä (2002), jonka tavoitteena on Keski-Vantaan täydentäminen asumisella Vantaan kaksijakoisen yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi. Lähtökohtana pidettiin Tikkurilan asemanseudun ja suunnitteilla olleen Aviapolis-vyöhykkeen yhdistämistä bulevardilla,63 jonka arkkitehtoninen hahmo esitetään K2-maankäyttö- selvityksessä iskevästi. Tärkeä eheyttämisen osa-alue Vantaalla on viheralueiden suunnittelu. Viheraluejärjestelmää on kehitetty jokaisessa Vantaan yleiskaavassa. Yleiskaavapäällikkö Vappu Myllymäen mukaan vuoden 1992 yleiskaavan oleellisimpia asioita oli merkittävimpien viheralueiden varaaminen ja varausten alistaminen ympäristöministeriön vahvistettavaksi.64 Ympäristö- kysymykset asetettiin korostetusti suunnittelun pohjaksi 1990-luvun

175 55. K2-maankäyttöselvitys (2002).

176 177 65Maisema-arkkitehti Anne Mäkynen 25.11.2004. 66Maankäyttötoimi sai vuonna 1995 kaupunginhallitukselta toimeksi laatia ekoasumiseen soveltuva asemakaava. Todettiin, ettei kaavoitustehtävä saanut jäädä ainutkertaiseksi, vaan ekologisen näkökulman tuli olla kaikessa mukana läpäisyperiaatteella. (Toimintakertomus 1995; kaavoituslautakunta, maankäyttötoimi, 18) 67Asemakaavasuunnittelija Tuula Määttänen 7.3.2005. 68Vantaalla ei käyty 1990- luvun alussa järjestelmällistä keskustelua kulttuurihistoriallisen ympäristön suojelusta, vaikka aiheesta neuvoteltiin yleisesti vilkkaasti (Museoamanuenssi (eläkk.) Tuula Rautavaara-Brax 10.12.2004). Kuitenkin yleiskaavaosasto julkaisi vuonna 1991 selvityksen Vantaan kulttuurimaiseman ja rakennetun ympäristön suojeltavat ympäristökokonaisuudet. 69Aiemmin kulttuurilautakunta antoi lausunnon kaavoista. 70Museoamanuenssi (eläkk.) Tuula Rautavaara-Brax 10.12.2004. 71 Maisema-arkkitehti Anne Mäkynen 25.11.2004. 72Asemakaavaosasto teetti myös Selvityksen Vantaan sodanjälkeisistä siirtolais- ja rintamamiestaajamista (1998). Asemakaavaosastolla tutkittiin jälleenrakennuskauden ympäristöjä, kunnes Havukosken suojelukaavojen (kaavamuutokset numero 001343- 001346 (1999-2000) laadinnan myötä modernin rakennuskannan suojelukysymykset nousivat punnittaviksi. Asemakaavamuutoksissa annettiin kenties Suomen ensimmäiset modernia rakennuskantaa suojelevat kaavamääräykset. (Museoamanuenssi Tuula Rautavaara-Brax 12.10.2005) 73Elinkeinopoliittinen ohjelma, 1995, 19. 74Yleiskaavan toteuttamissuunnitelma; Työohjelmaluonnos 3.8.1993, 5.

178 puolivälissä. Silloin Vantaan yleiskaavaosastolla oli käynnissä Viher- alueiden tietojärjestelmähanke, jossa kehitettiin viheralueiden sijainti- ja ominaisuustietokantaa. Maisema-arkkitehti Anne Mäkysen mukaan paikkatieto-ohjelmat ovat tarjonneet uudet mahdollisuudet sitten 1980-ja 1990-lukujen taitteen. Nyt ne ovat keskeisessä roolissa eheyttävässä kaupunkisuunnittelussa suunniteltaessa luonnon monimuotoisuutta edistä- vää ympäristöä.65 Asemakaavan ekologisuuden arvioimiseksi kehitettiin66 Hiekkaharju 5 -asemakaavaehdotuksen laadinnan myötä niin kutsuttu ekologinen muistilista, jonka avulla näkökulman läpikulkevuus tarkastetaan.67 Ympäristövaikutusten arvioinnin merkityksellisyys välittyi myös kulttuurihistoriallisten ympäristöjen ja kohteiden kaavoitukseen. Vuonna 1992 Museoviraston näkemyksen mukaan Vantaan kokoisessa kaupungissa oli oltava68 kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin perehtynyt asiantuntija. Museovirasto delegoi rakennus- ja kulttuurimaiseman tutkijan tehtävät sijoitettavaksi asemakaavaosastolle, jotta oli mahdollista perehtyä kaavaan sen laatimisen varhaisvaiheessa.69 Museoamanuenssi Tuula Rautavaara- Braxin mukaan maankäytön suunnitteluorganisaatioiden joukossa harvinaista järjestelyä pidettiin hyvänä: asemakaavojen ympäristö- vaikutukset arvioitiin mahdollisimman järjestelmällisesti jo ennen YVA- lainsäädäntöä ja asemakaavamääräys oli mahdollista räätälöidä tapaus- kohtaisesti.70 Asemakaavaosastolla laadittiin selvitys Vantaan kulttuurihistorialliset ympäristöt (1993), jota ennen Vantaan kulttuurihistoriallisia alueita oli vuosikymmenen aikana esitetty rajattavaksi neljällä eri tavalla Vantaan kaupungin, Helsingin seutukaavaliiton sekä Museoviraston toimesta. Vuoden 1992 yleiskaavassa kulttuurihistoriallisesti merkittä- vimmät ydinalueet rajattiin tiiviisti, jotta ne saivat päättäjien hyväksynnän. Vuoden 2004 yleiskaavaluonnosta varten määriteltiin uudelleen arvottamiskriteerit ja tutkittiin ympäristön arvoja.71 Arvokeskustelun myötä myös uusia ympäristökerroksia esitetään säilytettäväksi. Vantaan kaupunki hyödyntää modernia identiteettiään. Vuonna 2002 valmistui kaupunki- suunnitteluyksikön ja kaupunginmuseon yhteistyönä laatima inventointiraportti Vantaan moderni rakennuskulttuuri1930-1979, jolla kaupunki osallistuu valtakunnalliseen keskusteluun modernin rakennusperinnön suojelusta.72

4.2.2. Verkostosuunnittelua

1990-luvun alkupuolen laman aikana työpaikkoja katosi Vantaalta. Vuonna 1995 perustettiin elinkeinopoliittisen ohjelman mukaisesti työ- paikkojen luomiseen tähtäävä projektiorganisaatio Yrityspalvelut (YPA), jonka tavoite oli palvella yrityksiä tarjoamalla toimialojen välisiä ver- kostoja; YPA:ssa yhdistettiin kaupungin elinkeinopolitiikka sekä maa-, kaavoitus- ja sopimuspolitiikka kiinteäksi kokonaisuudeksi ja kaupungin kiinteistöomaisuus otettiin elinkeinopolitiikan välineeksi. Perustettiin ulkoinen kumppaniverkosto.73 Työpaikka-alueet profiloitiin kaavoituksellisesti niiden markki- noitavuuden edistämiseksi yleiskaavaan (1992) perustuen. Yleiskaavan toteuttamissuunnitelmassa (1993) asetettiin kartoitettaviksi muun muassa keskusta-alueet, erilliset toimistoalueet, pk-yritysalueet, lentokenttä- kaupunki ja lentokenttä; kunkin toiminta-ajatus tuli määritellä.74

179 75”Vantaa on edelläkävijä sopimuksissa. Se johtuu historiallisesta tosiasiasta. Tälläkin hetkellä kaupunki omistaa vain 35 % pinta-alastaan. - - -” (Yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo 10.12.2004) 76 Yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo 10.12.2004. 77Vantaan kaupunki omistaa vähän maata Myyrmäen alueella. Lisäksi kaupunkisuunnittelun kaavoitusresurssit ovat pienentyneet suhteessa lisääntyviin työtehtäviin. (Aluearkkitehti Ritva Valo 14.10.2005) 78Aluearkkitehti Ritva Valo 14.10.2005. 79Vantaan kehitysnäkymiä 21.3.1990, 5. 80Helsingin seudun seutukaava; Taajama-alueet, liikenneväylät ja -alueet, 1993, 32. 81Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) kannustaa kuntien yhteisen yleiskaavan laadintaan.

56. Vantaan matkakeskus -esiselvitys (2002).

180 ”Ulkoisessa kumppaniverkostossa kaupunkisuunnittelu näytteli huomattavaa roolia. Verkon tarkoituksena oli turvata yritysten toimintaedellytykset ja sijoittumismahdollisuudet. Kaavoituksen osuus on koko ajan kasvanut, nyt kun on otettu asunnotkin yhdeksi markkinointitekijäksi. Pääkaupunkiseudulla yrityksille on äärimmäisen tärkeää, että henkilökunta on osaavaa ja heillä on mahdollista asua hyvin lähellä omaa työpaikkaansa. Sitä kautta elinkeinopoliittinen kaavoitus ja asuntokaavoitus ovat tulleet hyvin tärkeiksi elinkeinopoliittisiksi osiksi.” (Yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo 13.10.2005)

Merkittävänä esimerkkinä palveluntarjoajien Vantaalle sijoittumisen tuloksista voidaan pitää Hakunilan Porttipuiston kehitystä. Hakunilan keskus nähtiin 1960-luvulla tärkeänä paikalliskeskuksena, mutta Vantaan sisäisen kaupunkirakenteen kannalta syrjäisen sijaintinsa vuoksi sinne laaditut suunnitelmat supistuivat. Ikea-huonekalujätin rakentamisen myötä Hakunilan keskustan lähialueet ovat kohonneet voimakkaan kiinnostuksen kohteeksi. Hakunilan kaupunkisuunnittelulle avautuu mahdollisuuksia. Hakunilaan laadittiin muun muassa uusi keskustasuunnitelma vuonna 2004. Vantaalla kaavoitus on perinteisesti75 ollut verkostotoimintaa; ensimmäinen yhteistoimintasopimus (aluerakentamissopimus) solmittiin vuonna 1964. Vuodesta 1995 lähtien YPA:n myötä on laadittu hanke- kaavoja. Sittemmin yrityspalvelut on alkanut solmia toteuttamissopimuksia, joissa sovitaan kaavan täytäntöönpanosta ja kunnallistekniikan rakentamisesta.76 2000-luvulla erityisesti Myyrmäen alueella77 on kehitetty kaavoituksen public private -yhteistyötä, jossa yksityissektorin resursseja käytetään apuna kaavoituksessa sekä kunnallistekniikan, että palveluiden rakennuttamisessa. Yhteistyötä on kehitetty asemakaavamuutoksesta 001405 (2003) lähtien. Sitä suunniteltiin yhteistyössä VAV Asunnot Oy:n arkkitehtien kanssa. Aluearkkitehti Ritva Valon mukaan verkosto- suunnittelu on tulevaisuuden toimintatapa.78 Elinkeinopoliittinen ohjelma (1995) virallisti verkostoitumistavoitteet Vantaalla. Myös maankäytön verkostumisesta oli tulossa tavoiteltavaa. Vantaan kehitysnäkymissä (1990) asetetaan tavoitteeksi edistää seudun toiminnallisen rakenteen verkkoistumista liikennejärjestelmien suun- nitteluratkaisuin.79 Helsingin seudun seutukaavassa (1993) edellytetään pääkaupunkiseudun aluekeskuksista – Vantaalla Tikkurilasta ja Myyr- mäestä – kehitettävän liikenteen solmukohtia, joihin tulee muodostaa poikittais- tai säteittäisliikenteen vaihtoterminaaleja.80 Vantaan matka- keskuksen esiselvitys (2002) on esitys tällaiseksi seudulliseksi joukko- liikenneterminaaliksi. Pääkaupunkiseudun verkostojen luonti on muodostunut strategiseksi työskentelyksi, jossa hyödynnetään kaupunkien hallin- nolliset rajat ylittävää kumppanuutta; seudun menestyminen on kansain- välinen kilpailutekijä. Yleiskaavallisessa yhteistyösuunnitelmassa YTO – 2010 (1990) korostetaan seudun yhteisen toimenpidesuunnittelun tärkeyttä seudun maankäytön ja erityisesti asuntotuotannon kysymyksissä. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan laatimassa Pääkaupunkiseudun visiossa ja strategiassa (2004) painotetaan yhteistä maankäytön kehityskuvaa, toimivaa liikennejärjestelmää ja yhteisvastuullista asunto- politiikkaa seudullisen yhteistyön kohteina.81

181 82Vantaan kehitysnäkymiä 21.3.1990, 17. 83Pallasvuo, 16.5.2001, 7. 84Tikkurilan kulttuurikeskittymän arkkitehtuurikilpailun (2004) voittajaehdotuksen laati Arkkitehtitoimisto JKMM. 85Hentilä, 2005. 86Tiedekeskus Heurekan rakentamista varten laadittiin Jokiniemi 4 -asemakaava (1987). 87Elinkeinopoliittinen ohjelma, 1995, 28. 88Yleiskaavapäällikkö (eläkk.) Vappu Myllymäki 5.11.2004. 89Helsingin seudun seutukaava; Taajama-alueet, liikenneväylät ja -alueet, 1993, 29. 90Yleiskaavapäällikkö Matti Pallasvuo 14.1.2005 ja Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma, syksy 2002, 4.

57. Tikkurilan keskusta; kilpailuehdotus (2000).

182 Seudullisen verkostoitumisen lisäksi kansainväliset yhteydet on nostettu Vantaan menestystekijöiksi. Vantaan kehitysnäkymissä (1990) hyväksytään ensi kerran kansainvälinen lentokenttä ja hyvät liikenneyhteydet Vantaan tietoja yrityskaupungiksi kehittymisen mahdollis- tajiksi.82 Lentokenttäkaupunki-identiteetin löytyminen toi muassaan muutoksia etenkin Keski-Vantaan suunnitteluun. Myös Veromiehen alueelta avautui alue kaupunkisuunnitteluun: Ilmailulaitos ei enää varannut aluetta lentokenttätoiminnoille. Kansainvälisten lentoyhteyksien äärellä oleva alue avautui suunniteltavaksi Aviapolis-alueeksi, jolle laadittiin Lentoasemantien osayleiskaava vuonna 2001. Pyrittiin vahvistamaan Vantaan kaupungin asemaa kansainvälisessä verkostossa. Verkostomainen kaupunkirakenne syrjäyttää hierarkkiset keskukset. Merkitseväksi nousee keskusten erikoistuminen.83 Vuonna 2004 käytiin Tikkurilan kulttuurikeskittymän arkkitehtuurikilpailu, jonka voittanut ehdotus Moby Dick84 voidaan nähdä paitsi eräänlaisena ”kulttuuripalve- lujen hypermarkettina”,85 myös osana seudullista palvelujen verkostoa. Tiedekeskus Heureka86 on palveluyksiköiden verkostoitumisilmiön vantaalainen ennakkotapaus: tiedekeskus vaikuttaa valtakunnallisesti. Myös kaupan rakennemuutos muuttaa Vantaan keskusjärjestelmää. 1990-luvun tärkeimmäksi haasteeksi nimetään Vantaan elinkeinopoliittisessa ohjelmassa (1995) keskusjärjestelmän valmiiksi rakentaminen ja säilyttäminen kilpailukykyisenä reunakaupunkivyöhykkeiden rinnalla.87 Voimassa olevaa yleiskaavaa (1992) laadittaessa tutkittiin päivittäis- tavarakaupan ostovoiman suhdetta oleviin palveluihin. Keski-Vantaan reunakaupunkivyöhykkeellä todettiin olevan seudullista vaikuttavuutta. Sen sijaan Koivukylän, Korson ja erityisesti Hakunilan paikalliskeskukset kaipasivat ostovoimaansa vastaavaa kaupallista yksikköä.88 Kaupallisten palvelutyyppien keskinäisen työnjaon säätely on yleiskaavaluonnoksen (2004) keskeinen haaste, joka kiteytyy päivittäistavarakaupan sijoittumisen hallintaan. Helsingin seudun seutukaavassa (1993) todetaan Vantaan alue- rakennetta olevan mahdollista kehittää useilla eri tavoilla vuosina 1990– 2030.89 1960-luvulla käänteen tehneen ajatuksen A City Is Not a Tree (Alexander, Christopher 1965) mukaan luonnollisten, vähitellen kehit- tyneiden kaupunkien rakenne oli verkkomainen. Teoria on juurtunut hitaasti suomalaiseen suunnittelukäytäntöön. Vuoden 2004 yleiskaavaluonnoksessa verkkomainen rakenne asetetaan vantaalaiseksi kaupunki- malliksi.90 1970-luvulla asetettiin tavoitteeksi kehittää Vantaata keskitetysti, mikä paljasti aikanaan uuden suunnitteluhaasteen. Oli pohdittava rakennetun ympäristön suhdetta maa- ja metsätalous- sekä virkistysalueisiin. Ympäristötietoisuuden heräämisen myötä maaseudun ja kaupungin nähtiin täydentävän toisiaan; maa- ja metsätalous oli lomitettavissa virkistystoimintojen kanssa. Vantaan verkostomaiseen kaupunkimalliin sisältyy jälleen kysymys maaseutumaisen ja kaupunkimaisen ympäristön suhteesta. Uudenmaan maakuntakaavan selostusluonnoksessa (2002) edellytetään kehittämään taajamien ympärille kaupunkimaista maatalousvyöhykettä. Aiemmat vastakohdat ovat sulautumassa tasapainoiseksi kaupunkirakenteeksi. Vantaasta kehitetään ruraalia urbaania.

183 91Pakkalan puutarhakaupunki, 24.5.1999, 21. 92Pakkala 3A -asemakaavalla tavoiteltiin yhtenäistä rakennustapaa ja kaupunkimaista katutilaa, mutta alue toteutui lähiömäisenä rakennusryhmänä. 93Vaikka lakiin 5.2.1999 tulikin pykälä kiinteistöjen yhteisjärjestelyistä (MRL 164 §), rajoitettiin tonttijakoa kuitenkin asetuksessa 10.9.1999 (MRA 37 §). Pakkala 5 -asemakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä 3.9.1999. Laki ja asetus tulivat voimaan 1.1.2000. (Aluearkkitehti Timo Kallaluoto 12.10.2005) 94Uustraditionalistisena voidaan pitää suunnitelmaa, joka nojaa eurooppalaiseen kaupunkiperinteeseen ja jonka arkkitehtuurissa on historismin piirteitä. 95Lehtovuori, 2005, 38.

58. Pakkalan puutarhakaupunki (1999).

184 4.2.3. Yhä tarkoitushakuisempaa kaavoitusta

Verkkoistumisen mahdollistamisen rinnalle kohosi näennäisen ristiriitaisesti tarve kehittää Vantaata omaleimaisina yhdyskuntina; paikallisidentiteetti mielletään kilpailueduksi tavoiteltaessa pysyviä asukkaita. Lentokenttäkaupunki-imagoa laman jälkeen rakentavalla Vantaalla asetettiin tavoitteeksi suunnitella Pakkala-Tammiston kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön tasokas ja omaperäinen kaupunkimainen asuinalue, jonka tuli poiketa myönteisesti pääkaupunki- seudun tavanomaisesta asuntotuotannosta.91 Kartanonkosken suunnittelu alkoi vuonna 1991 tavoitteena luoda kaupunkimainen alue vastakohtana Sandbackalle (Pakkala 3A - asemakaava, YM 1992).92 Asemakaavaluonnoksessa (1992) esiintyikin jo yhtenäinen kaupunginosa rakennuksin rajattuine katuineen, lämmin- sävyisine julkisivuineen ja ruukunpunaisine tiilikattoineen. Alueen omistanut Polar Kiinteistöt Oy ei ensin hyväksynyt luonnosta, mutta järjesti lopulta kaupungin kanssa Pakkala 5 -kutsukilpailun asuinkorttelien sisäisen rakenteen kehittämiseksi. Myös ruotsalainen Djurgårdstaden arkitekter suunnitteli kaupunkimaista ympäristöä; sen kilpailuehdotus palkittiin vuonna 1998. Useimmat muut esitykset olivat juryn mielestä lähiö- sovelluksia. Kilpailuehdotuksista pyydetyn psykologin lausunnon mukaan Arbores-ehdotus oli inhimillisiltä lähtökohdiltaan ylivoimainen. Lopullinen Pakkala 5 -asemakaava (1999) laadittiin voittotyötä jalostaen. Kaupunkimaisen ympäristön pysäköinti ohjattiin tonteille sijoittuville kadunomaisille LPA-alueille ja pysäköintitoreille, mikä oli estää asemakaavan hyväksymisen tulevan lain perusteella koska kaavassa ei ollut tavanomaista tonttikatuverkkoa. Valmisteltiin maankäyttö- ja rakennuslakia ja asetusta, jonka mukaan tontilta sallitaan kauttakulku korkeintaan kahdelle tontille – juuri Pakkala 5 -asemakaavaehdotuksen johdosta. Kaavassa oli tavoitteena integroida katuyhteydet ja pysäköinti.93 Yhdyskuntasuunnittelun Seura ry palkitsi Vantaan kaupunkisuunnittelu- yksikön Pakkalan puutarhakaupunkisuunnitelman Vuoden 2004 Ruusut - palkinnolla, joka perustui alueen voimakkaaseen ja poikkeuksellisen suosion saavuttaneeseen uustraditionalistiseen94 kaupunkikuvaan. Vantaan Kartanonkoskea voidaan pitää Suomen toistaiseksi ainoana uustraditio- nalistisen kerrostaloalueen suunnittelukokeiluna.95 Toisaalta myös moderni puukaupunki -suunnitelmissa voidaan nähdä piirteitä uustraditionalismista. Niiden arkkitehtuuri voi tähdätä ajan- mukaisuuteen, mutta samalla hyödynnetään vanhoista suomalaisista puukaupungeista tulkittuja asemakaavallisia periaatteita. Esimerkiksi Ylästö 5B -asemakaavalla (2003) pyritään sekä tarjoamaan vantaalaisille mahdollisuus muuttaa kerrostalosta pientaloympäristöön kotikaupungissa, että tutkimaan matalan ja tiiviin rakennustavan mahdollisuuksia. Reuna- ehdoiksi hyväksytään puurakentamisen edistäminen. Muun muassa matalien ja tiiviiden sekä modernien puukaupunki- suunnitelmien kaupunkikuvallinen yhtenäisyys on edellyttänyt toteutuakseen yhä huolellisempaa ympäristöanalyysia, katutilan suunnittelua sekä entistä tarkoitushakuisempia kaavamääräyksiä tai suunnittelun osa-alueiden rinnakkaisuutta. 2000-luvulla Vantaan kaupunkisuunnittelussa on laadittu yhä detaljoidumpia pientaloalueiden asemakaavoja: Jälleenrakennuskaudella rakentuneelle Asolan pientaloalueelle laaditussa Asolan asemakaavassa (YM 1989) Vantaalla käyttöön-

185 96-97Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 19.11.2004. 98Myös kilpailuvoittoon perustuva Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n laatima Tammisto 3 - asemakaava ja sen muutos (1995, kuva x) heijastaa uusrationalistisia tavoitteita. 99Toimintakertomus 1990; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, 31-32. 100Yleiskaavaluonnos, 3.11.2004, 30.

59. Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan laajennus; kilpailuehdotus (1992).

186 otettiin niin kutsuttu Asolan asemakaavamääräysmalli, jonka myötä siirryttiin yksityiskohtaisten kaavamääräysten käyttöön.96 Aiemmin rakentamisohjeisiin kirjatut toiveet sijoitetaan asemakaavamääräyksiin niiden sitovuuden lisäämiseksi.97 Kaavoituksen keinoin tapahtuvan ympäristön hallinnan esimerkkinä voidaan pitää myös Helsingin pitäjän kirkonkylän kaavoitushistoriaa.

”Se (Helsingin pitäjän kirkonkylän asemakaava (SM 1981)) oli siinä mielessä hyvin kunnianhimoinen arkkitehtonisesti. Se lähti ajatuksesta, että kaikki uudisrakentaminen oli sellaista aineetonta, pelkistettyä. - - - Yksikerroksista, tumma katto, hyvin eleettömiä ja vain suorakaiteen muotoisia. - - - Vanha rakennuskanta oli kuitenkin rikkaampaa. Me lähdettiin hakemaan vuoden 1994 asemakaavassa vähän erityyppistä ratkaisua. - - - enemmän historian kautta. Eli me haettiin ne vanhojen talojen paikat, jotka oli sieltä poistunut. Esitettiin jopa niiden paikalle samankokoisten, saman oloisten massojen palauttamista. Se vanha asemakaava oli myös sen takia heikko, etteivät sen suojelumääräykset pitäneet. - - -.” ”Rankkojen suojelukaavojen tekeminen on tullut vasta voi sanoa ihan viime vuosina käyttöön – ihan ehdottoman suojelun käyttö. ” (Aluearkkitehti Anitta Pentinmikko 14.10.2005)

Kirkonkylän kaavoitushistoriassa on edetty kohti voimakkaampaa kaavallista suojelua ja kokonaisvaltaisempaa miljöön hoitoa. Siitä on osoituksena vuonna 1992 ratkaistu Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan laajennus -kutsukilpailu, jonka uusrationalistisia,98 toistuvia piirteitä käsittävän Hiljaiset huoneet -voittoehdotuksen laati Arkkitehtuuritoimisto Käpy ja Simo Paavilainen Oy. Asemakaavojen avulla luodaan myös täsmällisiä edellytyksiä toivotuille hankkeille. Esimerkiksi Korson keskustan asemakaavan muutoksella (1990, 00950) pyrittiin mahdollistamaan osittain lasikatetun kauppahallimaisen rakennuksen toteuttaminen.99 Osoituksena ympäristön entistä tarkoitushakuisempaan kaavalliseen ohjaukseen siirtymisestä voidaan pitää yleiskaavaluonnoksen (2004) luokittelua, jossa on luovuttu asuinalueiden kahtiajaosta kerrostaloja pientalovaltaisiin alueisiin. Yleiskaavaluonnoksessa sovelletaan talot- yyppiin perustuvan luokittelun sijaan tehokkuustavoitteita, millä pyritään nykyistä monipuolisemman asuntokannan rakentumiseen. Tavoitteena on ottaa maankäytön suunnittelussa entistä paremmin huomioon asumisen elinkaari.100 Vantaan kaupunkisuunnittelussa laaditaan yhä tarkoitushakuisempia kaavoja.

187 L Ä H T E E T J A K I R J A L L I S U U S

I P A I N A M A T T O M A T L Ä H T E E T

Suullisia tietoja antaneet Allas, Anja, yliassistentti (eläkk.). Oulu 7.12.2004. Heino, Veikko, virastopäällikkö (eläkk.). Vantaa 18.11.2004. Heinänen, Seppo, apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.). Vantaa 20.10.2004. Immonen, Markku, yleiskaavasuunnittelija. Vantaa 9.12.2004. Iskánius, Riikka, II asemakaava-arkkitehti (eläkk.). Vantaa 4.11.2004. Järvi, Mikko, asemakaava-arkkitehti. Tampere 12.10.2004. Kallaluoto, Timo, aluearkkitehti. Vantaa 19.11.2004. Karisalo, Vesa, aluearkkitehti. Vantaa 9.12.2004. Kautto, Jussi, projektinjohtaja. Helsinki 11.11.2004 ja puhelinhaastattelu 14.10.2005. Kullberg, Jukka, kaupunkisuunnittelujohtaja. Vantaa 25.11.2004. Laakso, Hannu, liikennesuunnitteluinsinööri. Vantaa 16.3.2005. Mansikka, Mikko, rakennusneuvos (eläkk.). Helsinki 15.10.2004. Markkula-Heilamo, Leea, yrityspalvelujohtaja. Vantaa 10.12.2004. Murole, Pentti, professori (emer.). Helsinki 8.12.2004. Myllymäki, Vappu, yleiskaavapäällikkö (eläkk.). Vantaa 5.11.2004. Mäkynen, Anne, maisema-arkkitehti. Vantaa 25.11.2004. Määttänen, Tuula, asemakaavasuunnittelija. Vantaa 28.1.2005 ja puhelinhaastattelu 7.3.2005. Nyman, Kaj, professori (emer.). Oulu 9.11.2004. Pallasvuo, Matti, yleiskaavapäällikkö. Vantaa 19.11.2004 ja 14.1.2005. Paukku, Raila, pääsuunnittelija. Vantaa 9.12.2004. Pentinmikko, Anitta, aluearkkitehti. Vantaa 12.11.2004 ja 19.11.2004. Rautavaara-Brax, Tuula, museoamanuenssi (eläkk.). Vantaa 10.12.2004 ja puhelinhaastattelu 12.10.2005. Riihelä, Pentti, arkkitehti. Helsinki 10.11.2004. Suominen, Olli, I asemakaava-arkkitehti. Vantaa 9.2.2005. Tegelman, Heikki, arkkitehti. Helsinki 21.10.2004. Tuovinen, Pentti, maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja (eläkk.). Uudenmaan liitto 3.11.2004. Vainio, Urpo, kaupungininsinööri. Vantaa 24.11.2004. Valo, Ritva, aluearkkitehti. Vantaa 28.1.2005 ja puhelinhaastattelu 14.10.2005. Wesamaa, Pekka, arkkitehti (asemakaavapäällikkö vuosina 1972-1984). Vantaa 12.11.2004.

Kansallisarkisto III, Bgc 1. Uudenmaan lääninhallitus. Rakennussuunnitelma- ja rakennussuunnitelmantakaisten määräysten luetteloita v: 1932-46. Kiertokirje Uudenmaan läänin kaikille kunnanvaltuustojen puheenjohtajille. Uudenmaan läänin maanmittauskonttori. Uudenmaan läänin Herra Maaherralle. 24. p. helmikuuta 1932, N:o 179. Jäljennös. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto r.y./ Ea:4/Lääninhallituksen päätöksiä, KHO:n päätöksiä 1950-64. Jäljennös Uudenmaan lääninhallituksen kirjeestä 16.5.1961 arkkitehti Olli Wikstedtille. Lh.F.1774. 9.5.-61 Helsingin maalaiskunnan Tikkurilan ja Hakkilan kylien osien rakennuskaavan selitys (Helsingissä, joulukuussa 1959. Rakennushallitus). Jäljennös Uudenmaan lääninhallitukselta 2.2.1961 Professori Olli Kiviselle. Uudenmaan lääninhallituksen kirje kesäkuun 14 päivänä 1960 lääninarkkitehdille. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto r.y./Hg1:2/Aluesuunnittelu Rakennussuunnittelu; Hgin seutu ja muita kuntia 1942-1959. Lääninneuvos Hugo Yrjölä. 1945. Aluesuunnitelmalainsäädännöstä. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto r.y./ Hg2:1/Paikallissuunnitelmat: selityksiä, Hgin mlk ym. 1952-1962. Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto r.y/ Ue:2/Otto Flodinin ajalta 1948-64. Tiesuunnittelu viivästyttää Tikkurilan rakennussuunnitelmaa. IS 14.12.56. Aluesuunnittelu jarruna Helsingin maalaiskunnassa. Sos Dem 9.10.56. Virkkunen, Viljo.Yleiskaavasta ja rakentamisesta Helsingin maalaiskunnassa. Ymp.lehti 1.9.56. Arkkitehti O. Flodin. Liikenne ja asutuskeskusten suunnittelu (Esitelmä Suomen Autoklubin ja Suomen Kaupunkiliiton yhteistoiminnassa Suomalaisten Teknikkojen Seuran kanssa järjestämillä liikenneteknisillä luentopäivillä 28.4.1954). Arkkitehti Otto Flodin. Liikenneväylien osuus aluesuunnittelutyössä. Esitelmä Valtakunnan tiepäivillä 16.6.1953. Flodin, Otto. 1951. Helsingin virkistysalueista. Eripainos Suomen Luonto. Arkkitehti O. Flodin. Aluesuunnittelusta. Alustus Maalaiskuntien Liiton järjestämässä, alueliitoskysymyksiä käsittelevässä neuvottelukokouksessa 18.4.1950.

188 Helsingin maalaiskunnan Ylä-Tikkurilan rakennussuunnitelma, joka koskee Tikkurilan, Kirkonkylän ja Rekolan kylien osia. (Helsingissä, tammikuussa 1959, Helsingin seutukaavaliitto.). Korso. 1959. Maatilahallituksen kartat (K), karttaluettelo 282:04. Rakennussuunnitelmaehdotus Korson ja Alikeravan alueille Helsingin maalaiskunnassa, käsittäen osia Hyrylän, Kirkonkylän, Rekolan ja Alikeravan kylistä Uudenmaan läänissä. Rekolan yleissuunnitelman selostus (1958). Vantaa – Martinkylän maankäyttösuunnitelma (1952-56). Rakennushallituksen kirje Uudenmaan lääninhallitukselle 14(17) helmi 56. Perustelut rakennussuunnitelmantakaisten määräysten voimaansaattamiseksi ja niiden täydentämiseksi Helsingin maalaiskunnan Mårtensbyn ja Kårbölen kyliä sekä Sillbölen kylän osaa varten (Helsingin ja sen ympäristön aluesuunnitelmaliitto, 1952). Uudenmaan maanmittaustoimiston asutustoimintaan liittyvät selvitykset, karttaluettelo 251:10.

Vantaan kaupunginarkisto Helsingin maalaiskunnan kunnalliskertomukset vuosilta 1949-1971. Vantaan kauppalan kunnalliskertomukset vuosilta 1972-1973. Vantaan kaupungin kunnalliskertomukset vuosilta 1974-1996. Kertomus teknillisen lautakunnan ja rakennusviraston toiminnasta v. 1972. Kaavoitus- ja kiinteistölautakunnan ja kaavoitus- ja kiinteistöviraston toimintakertomukset vuosilta 1973-1974. Toimintakertomukset vuosilta 1975-1992; kaavoitus- ja kiinteistölautakunta, kaavoitus- ja kiinteistövirasto. Toimintakertomukset vuosilta 1993-1995; kaavoituslautakunta, maankäyttötoimi. Vantaan kaupunki (Vantaan kaupungin rahatoimi); Tilinpäätös- ja toimintakertomus 1997. Vantaan kaupungin tilinpäätökset vuosilta 1998-2003.

Vantaan kaupunkisuunnittelun arkisto 1 Detaljisuunnitelmat Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola ky. Petikko 2 - Koivurinne. Asemakaavaluonnos, selostus 18.12.1990. Vantaan kaupunki. Arkkitehtitoimisto Kaisa & Jussi Vepsäläinen. Vantaankosken ympäristösuunnitelman selostus. 18.9.1985. Arkkitehtitoimisto Kari Martikainen. Päiväkumpu 2. Asemakaavan selostus 19.10.1987. Vantaan kaupunki. Arkkitehtitoimisto Olli Kivinen. Kaivoksela. Asemakaavan selostus 263.1980, tark. 17.6.1981. Vantaan kaupunki. Arkkitehtitoimisto Pekka Kolari – Kari Martikainen. Myyrmäki 1A. Asemakaavan selostus 10.12.1975. Vantaan kaupunki. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy. 2004. Ulrikanpuisto, Vantaa; Lähiympäristösuunnitelma. Raja 3.2.2004, Kuja 24.3.2004. Arkkitehtitoimisto Ålander-Packalén-Korsström ky. Tuupakan teollisuusalue. Asemakaavan alustava selostus 23.12.1971. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä helmikuuta 2001 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001520. Kv 26.3.2001, asia 8, § 10, liite 6.Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Asemakaavan selostus. Pakkala 3A – 510200 ja asemakaavan muutos 17.3.1992. Vantaan kaupunki, kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Asola. Asemakaavan selostus 7.11.1988. Vantaan kaupunki. Hakunila. Asemakaavan selostus 24.5.1968, korttelit 4013 ja 4014 13.3.1969. Helsingin maalaiskunta. Hakunila 1. Asemakaavan selostus 15.12.1969. Helsingin maalaiskunta. Ei sivunumerointia. Hakunila 2. Korttelit 94023-94037. Asemakaavan selostus 4.2.1970. Helsingin maalaiskunta. Ei sivunumerointia. Hakunila 3. Asemakaavan selostus 13.5.1974. Vantaan kauppala. Ei sivunumerointia. Hakunila 3. Asemakaavan muutoksen selostus 15.2.77. Vantaan kaupunki. Hakunila 4 asemakaavan selostus sekä Hakunila 3 asemakaavan muutoksen selostus 4.4.1977. Vantaan kaupunki. Hakunila 5. Asemakaavan selostus sekä Hakunila 4 asemakaavan muutoksen selostus 27.2.1980. Vantaan kaupunki. Hakunila 6. Asemakaavan selostus 22.4.1981. Vantaan kaupunki. Hakunilan urheilupuisto 940600. Asemakaavan selostus 9.11.1994. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A11/1994.

189 Hakunila. Vaarala 1. Asemakaavan selostus 14.8.1968. Helsingin maalaiskunta. Havukosken asemakaavan selostus, koskee helmikuun 20. päivänä 1970 päivättyä arkkitehti Reino Huhtiniemen laatimaa asemakaavakarttaa. Helsingin maalaiskunta. Heikki Mietinen, Marja Pekkala-Seppänen-Matti Seppänen (arkkitehdit SAFA). Kulomäki. Asemakaavan selostus 29.4.1969. Helsingin maalaiskunta. Helsingin pitäjän kirkonkylä. Asemakaavan muutos nro 000673. 16.8.1995. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Helsingin pitäjän kirkonkylä. Asemakaavan muutos nro 001038. 23.3.1994. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Helsingin pitäjän kirkonkylä. Asemakaavan selostus 20.12.1978. Koivuhaka 1. Asemakaavan muutoksen selostus. Vantaan kaupunki. Helsingin pitäjän kirkonkylän asemakaava. Asemakaavan selostus 29.3.1978. Vantaan kaupunki. Helsingin pitäjän kirkonkylän asemakaava. Suunnitelman selostus. 197?. Vantaan kaupunki. Hiekkaharju. Asemakaavan selostus 21.5.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Hämeenkylä. Asemakaavaehdotus 15.5.1974. Vantaan kaupunki. Hämevaara 1. Asemakaavan selostus 21.11.1979, tarkistettu 25.3.1981. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Hämevaara 2. Asemakaavan selostus 25.8.1982. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Ilola 3. Asemakaavan selostus 29.9.1986. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Ilolan asemakaavan selostus, joka koskee huhtikuun ? päivänä 1970 päivättyä asemakaavakarttaa, jonka ovat laatineet arkkitehdit Simo Järvinen – Eero Valjakka. Helsingin maalaiskunta. Jokiniemen keskusta. Kaavarungon selostus. 18.4.1983. Jokiniemi 1. Asemakaavan selostus 23.3.1983. Jokiniemi 2. Asemakaavan selostus 2.10.1985. Jokiniemi 3. Asemakaavan selostus 4.10.1989. Jokiniemi 4. Asemakaavan selostus 3.6.1987. Jokiniemi kaavarunko 060100. 3.11.1972. Vantaan kauppalan rakennusvirasto, Kaavoitusosasto. Jyvätie. Asemakaavan selostus 25.5.1977. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Kaivoksela 2. Asemakaavan selostus 11.10.1989. Vantaan kaupunki. Kaivoksela 3 – 160700. Asemakaavan selostus 15.6.1994, tarkistettu 17.5.1995. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Kaivoksela 4. Asemakaavan selostus 6.3.1990. Vantaan kaupunki. Kaivoksela, korttelit 16122-16136, Vantaan kauppala. Katriinan alue. Asemakaavan selostus 8.11.1978. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Kinapori. Asemakaavan selostus 21.5.1980. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Kirkonkylän länsiosa. Asemakaavan selostus 27.8.1978. Vantaa. Kivistö 2. Nro 230200. Asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen selostus 31.3.1999. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, A8:1999. Koivuhaka 1. Asemakaavan selostus 12.12.1977. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Koivuhaka 1B. Asemakaavan selostus 7.2.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Koivuhaka 3B. nro 680900. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 19.4.1995. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, Asemakaavaosasto, A9/1995. Koivuhaka 3C nro 681000. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 14.1.1998. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A1/1998. Koivuhaka 3E. Asemakaavan selostus 17.5.1989. Vantaa. Koivuhaka 3 F – 681300 asemakaavan ja -muutoksen selostus 27.10.1993. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A7/1993. Koivuhaka 3M. Asemakaavan selostus 681700, 13.12.1995. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, Asemakaavaosasto. Koivukylä 2. Kaavaselostus. 4.6.1971. Helsingin maalaiskunta. Koivukylä 3 ja 4. Kaavaselostus 12.12.1972. Vantaan kauppala. Koivukylä 5. Asemakaavan selostus 1975-02-05. Vantaan kaupunki. Koivukylä 6A. Asemakaavan ja Koivukylä 6 asemakaavan muutoksen selostus 30.6.1980. Vantaan kaupunki. Koivukylän keskusta A sekä Koivukylä 2 asemakaavan muutos Kytötien katualueen osalta. Asemakaavan selostus 8.2.78. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Koivukylän keskusta B. Asemakaavan sekä Koivukylä 2 ja 3 asemakaavojen muutoksen selostus 21.6.1978. Vantaan kaupunki. Koivukylän keskusta C. Asemakaavan selostus 29.05.1978. Vantaan kaupunki. Koivuvaaran teollisuusalue. Asemakaavaselostus 12.2.1974. Vantaan kaupunki.

190 Kolohonka. 19.03.1975. Vantaan kaavoitusosasto. Korson keskusta. Asemakaavaselostus 6..1973, tarkistettu 5.8.1974. Vantaan kaupunki. Korson keskusta. Toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen suunnitelma 1989. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Korson länsiosa 1. Asemakaavan selostus 16.1.1985. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Korson länsiosa 2. Asemakaavan selostus 11.8.1982. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Lentokenttä 1. Asemakaavan selostus 1.3.1978. Vantaa. Länsimäki 2, korttelit 91200-91209. Asemakaavan selostus 24.10.1972. Vantaa. Länsimäki 3. Asemakaavan selostus 25.4.1977. Vantaan kaupunki. Länsimäki 4. Kortteli 91209. Asemakaavan selostus 22.11.1978. Vantaan kaupunki. Länsimäki 5. Asemakaavan selostus 14.1.1987. Vantaan kaupunki. Länsimäki 6. Asemakaavan selostus 4.12.1979. Vantaan kaupunki. Länsimäki 7. Korttelit 91008 ja 91211-91213 asemakaavan selostus sekä Länsimäki- ja Rajakylä-kaavojen muutosten selostus 15.8.1979. Vantaan kaupunki. Länsimäki-keskusta. Kaavarunko. Selostus 22 06 1977. Vantaan kaupunki. Länsimäki. Korttelit 91001-91007. Asemakaavan selostus 10.10.1969. Helsingin maalaiskunta. Malmimäki 1. Asemakaavan selostus 29.7.1981. Vantaan kaupunki. Martinlaakso. Asemakaavan selostus 2.7.1971. Helsingin maalaiskunta. Matari 1. Asemakaavan selostus 7.2.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Metsola 2. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 28.9.1977. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Metsola-Leppäkorpi, asemakaavan selostus 20.4.1976. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Myyrmäki I. 15.1.1968. Helsingin maalaiskunta. Myyrmäki 1 A. Asemakaava. 1974. Vantaan kaupunki. Myyrmäki II. Korjattu 20.4.1972. Helsingin maalaiskunta. Myyrmäki 3. 11.5.1970. Helsingin maalaiskunta. Myyrmäki 4. Asemakaavan selostus 30.6.1976. Vantaan kaupunki. Myyrmäki 4A. 12.1.1983. Myyrmäki 4 B. 12.1.1983, korjattu KV 15.8.1983 päätöksen mukainen. Myyrmäki 5. Asemakaavan selostus 1972.12.11. Vantaan kauppala. Myyrmäki 6. 22.9.1982. Myyrmäki 8. 10.2.1982. Myyrmäki. Asemakaavan muutoksen selostus, tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 17.09.2003 päivättyä asemakaavakarttaa nro 001405. (KVALT 20.10.2003 § 33 Liite 3).Vantaan kaupunki. Myyrmäen aluekeskus. Asemakaavan selostus 17.12.1975. Vantaan kaupunki. Myyrmäen aluekeskus. Toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen suunnitelma 1986. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Myyrmäen urheilupuisto. 4.12.1979. Vantaa. Nissas. Asemakaavan selostus 3.6.1981. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Ojalehto (720400). Asemakaavan selostus 21.5.1991. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto/LTo. Ojanko. Maisemallinen maankäyttösuunnitelma. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto 25.8.1982. Oy Kaupunkisuunnittelu Ab. Mikkolan asemakaava. Asemakaavan selostus 19.1.1970. Helsingin maalaiskunta. Pakkala 1A. Asemakaavan selostus 23.4.1980. Vantaa. Pakkala 1B. Asemakaavan selostus 3.11.1980. Vantaa. Pakkala 3B. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus, sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 12.1.2005 päivättyä asemakaavakarttaa nro 511500. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnittelu. Pakkala 4A. Asemakaavan selostus 9.9.1981. Vantaa. Pakkala 5. Rakentamisohje ja lähiympäristösuunnitelma. Pakkalan puutarhakaupunki; Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen nro 511400, Pakkala 5, selostus 24.5.1999. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Petikko. Asemakaavan selostus 2.6.1976. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Petikko 3. Asemakaavan selostus 27.2.1990. Tarkistettu 26.6.1990. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Piispankylän teollisuusalue 2. Asemakaavan selostus 12.10.1988. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Porttipuisto – Hakunila maankäyttöselvitys 27.8.2002. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Pähkinärinne 2. Asemakaavan selostus 15.3.1978. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Pähkinärinne 2A. Asemakaavan selostus 28.3.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Pähkinärinne 2 B. Asemakaavan selostus 1.4.1987. Vantaan kaupunki. Pähkinärinne ja sen ympäristö; kaavarunko. 198?. Vantaan kaupunki.

191 Pähkinärinne, pohjoisosa. Asemakaavan selostus 3.5.68/4.11.69. Helsingin maalaiskunta. Päiväkumpu 1. Asemakaavan selostus 11.2.1987. Vantaan kaupunki. Päiväkumpu 4. Asemakaavan selostus nro 750400, 31.01.1996. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Päiväkumpu 5. Asemakaavan selostus 3.9.1990. Vantaan kaupunki. Päiväkumpu 5A. Asemakaavan selostus 751100 11.5.1993. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A5/1993. Päiväkumpu 7. Nro 750700. Asemakaavan selostus 15.3.2000. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Rajatorppa. Asemakaavan selostus 19.3.68/ 25.9.69. Helsingin maalaiskunta. Rekola 1A. Asemakaavan selostus 18.9.1985. Vantaan kaupunki. Rekola 1B. Asemakaavan selostus 7.10.1987. Vantaan kaupunki. Rekola 2A. Asemakaavan selostus 10.8.1988. Vantaan kaupunki. Rekola 3A. Asemakaavan selostus 20.4.1988. Vantaan kaupunki. Rekola 7. Asemakaavan selostus 3.9.1991. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Rekolanmäki. Asemakaavan selostus 29.7.1981. Tarkistettu 3.3.1982. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Ruskeasanta 2A. Asemakaavan selostus 5.3.1984. Vantaan kaupunki. Satomäki. Asemakaavan selostus 4.6.1975. Vantaan kaupunki. Silvolan teollisuusalue. Asemakaavan selostus 28.3.1977. Vantaan kaupunki. Silvolan teollisuusalue 2. Asemakaavan selostus 14.11.1984. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Simonpelto - 650900. Asemakaavaselostus 3.4.1990. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Tammisto 1A. Asemakaavan selostus 13.2.1980, korjattu 25.3.1981. Vantaa. Tammisto 1B. Asemakaavan selostus 28.1.1987. Vantaa. Tammisto 2. Asemakaavan selostus 12.6.1985. Tammisto 3. 500400. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 13.12.1995. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A8/1996. Tikkurila VII, Tikkurila IX. Asemakaavojen selostus 28.3.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Tikkurila VIII. Asemakaavan selostus 20.6.1979. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Tikkurila 11. Asemakaavan selostus 23.9.1987. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Tikkurila. Keskusta, A-alue. Asemakaavan selostus 7.11.1979. Kaavoitusosasto. Tikkurilan keskus. Asemakaavaselostus 17.6.1974, tarkistettu 10.3.1975. Vantaan kaupunki. Tikkurilan keskus. Kaavarunkoselostus 17.2.1972. Vantaan kauppala. Tikkurilan keskuspuiston ideasuunnitelma nro 060700. Vantaan kaupunki, Tekninen lautakunta 13.2.2002, 45 §. Tikkurilan keskusta. Asemakaavan selostus 11.10.1978. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Tikkurilan keskusta B. Asemakaavan selostus 2.10.1985. Vantaan kaupunki. Tikkurilan keskustan kaavarunko 060500. KH 29.1.2001, asia nro 59. Tikkurilan kylän Viertolan pientaloalueen kaavanmuutostyö. Oy Kaupunkisuunnittelu Ab. 1985. Tikkurilan keskustan kehittämisperiaatteet. Asemakaavallinen tarkastelu. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto Tikkurilan Simonkallion asemakaavan selostus, joka koskee toukokuun 22 päivänä 1969 päivättyä arkkitehti Pentti Riihelän laatimaa asemakaavaa. Helsingin maalaiskunta. Tikkurila-Viertola. Asemakaavan selostus 28.5.1973. Vantaan kauppalan kaavoitus- ja kiinteistövirasto, kaavoitusosasto. LIITE 1. Tikkurilan alueen kaavamuutosten yhteenveto 11.12.1970. Tuupakka 1. Asemakaavan selostus 27.9.1978. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Tuupakka 2A. Asemakaavan selostus 12.3.1980. Vantaa. Tuupakka 2C – 400900. Asemakaavan selostus 3.3.1992. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto, A9/1992. Tuupakka 2D. Asemakaava ja asemakaavan muutos 27.9.1995. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A11/1995. Tuupakka 3, nro 401800. Asemakaavan selostus 18.11.1998/II. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A3:1999. Tuupakka 4 nro 411100. Asemakaava ja asemakaavan muutoksen selostus 24.05.2000. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, A7:2000. Vaarala 2. Asemakaavaselostus 1976-05-05. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Vaaralan teollisuusalue 1. 18.11.1981. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Vaaralan teollisuusalue 2. Asemakaavan selostus 3.12.1986. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto.

192 Vallinoja 3. Asemakaavan selostus 3.12.1991. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto, A2/1992. Vanha Havukoski. Asemakaavan selostus 26.10.1983. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Vanha Koivukylä 1. Asemakaavan selostus 23.22.1994. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A3/1995. Vanha Koivukylä 3. Asemakaavan selostus, joka koskee 14.8.2002 päivättyä asemakaavakarttaa nro 700800. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Vantaankoski. Asemakaavan selostus 20.4.1988. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Vantaankoski. Kaavarungon selostus. 14.7.1981. Vantaan kaupunki. Vantaankoski 1. Asemakaavan selostus 1.7.1974. Vantaan kaupunki. Vantaanlaakso. Asemakaavan selostus 24.3.1970. Helsingin maalaiskunta. Vantaanlaakso 5 - 180600. Asemakaavan ja -muutoksen selostus 12.10.1993. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A3/1994. Vantaanlaakso 6 - 180700. Asemakaavan selostus 14.2.1996. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto, A6/1996. Vantaanportti 1. Asemakaavan selostus 16.1.1980. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Vantaanportti 1A. Asemakaavan selostus 18.6.1980. Vantaa, kaavoitusosasto. Vantaanportti 1E. Asemakaavan selostus 25.9.1990. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Vantaanpuisto. 21. kauppalanosa, 21001-21008. Vapaala. Asemakaavan selostus 28.3.1979. Vantaan kaupunki. Vapaala 2. Asemakaavan selostus 12.3.1980. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Varisto. Asemakaavaselostus 5.2.1975. Vantaan kaupunki. Varisto 2, korttelit 14101-14105 ja 14108-14117. Asemakaavaselostus 11.2.1976. Vantaan kaupunki. Varisto 3. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 23.1.1978. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Varisto 4B, 140700. Asemakaavan selostus 10.11.1992. Vantaan kaupunki. Veromiehen teollisuusalue. Rakennuskaavan selostus 22.4.1971. Helsingin maalaiskunta. Veromies 2B. Asemakaavan selostus 13.2.1985. Vantaa. Veromies 2D. Asemakaavan selostus 17.3.1982. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavoitusosasto. Veromies-Pakkalan ympäristösuunnitelma (KAKILA 23.10.1990. asia 59, liite n:o II/6). Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Vihertie. Asemakaavan selostus 2.9.1971. Helsingin maalaiskunta, Helsinki. Ylästö 2A. Asemakaavan selostus 7.8.1985. Vantaa. Ylästö 4A. Nro 400600. Asemakaavan selostus 17.6.1998. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto. Ylästö 5B. Asemakaava nro 402400. Asemakaavan selostus 13.08.2003 II. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö.

2 Yleispiirteiset suunnitelmat Arkkitehtuuritoimisto Lehtovuori-Tegelman-Väänänen. Myyrmäki-kaavarunko. 28.2.1972. Tarkistettu painos. Vantaan kauppala, Helsinki. Etelä-Vantaa 1970-2000. Yleiskaavallinen selvitys. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaos. Joulukuu 1969. Tikkurila 1969. Etelä-Vantaa. Yleiskaavallinen selvitys 2. 1970. Helsingin maalaiskunta, Yleiskaavajaos. Ei painotietoja. Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Ehdotuksia maankäytön kehittämiseksi. 1968. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavatoimikunta, Helsinki. Helsingin maalaiskunnan yleiskaava; Maankäyttö vuonna 2000. 1968. Helsingin maalaiskunta, Helsinki. K2-maankäyttöselvitys nro 060900. KALA 14.1.2004. 9§. Kehätien teollisuusalueiden kaavarunko 21.06.1989. Tark. 27.02.1990. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Asemakaavaosasto. Kettu. Kehätien teollisuusalueiden osayleiskaava. Selostus 1976-11-15. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto, Helsinki. Koivukylä 2. Kaavarunkosuunnitelma. 1969. Helsingin mlk:n julkaisu. Helsinki. Marja-Vantaa. Osayleiskaavaluonnoksen selostus 11.10.1995. Myllymäki-Piispankylä kaavarunko 020700. Selostus 22.1.1991. Osuusliike Elannon Backas-alueen maankäyttösuunnitelma. Vantaa, Veromiehenkylä (Pakkala) 1978-02-01. Oy Kaupunkisuunnittelu Ab. Oy Kaupunkisuunnittelu Ab. Kettu. Kehätien teollisuusalueiden kaavarunko. Selostus 1974-05-06. Vantaan kaupunki. (K HALL 15.11.76, K VALT 29. XI 1976). Oy Kaupunkisuunnittelu Ab. Kettu. Kehätien teollisuusalueiden osayleiskaava. Selostus 1976-11-15. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto.

193 Per Johanson ,Göran Olsson, Hans Linnman; Arkitektkontor Ab. Södra Vanda Centrum. Pohjois-Hakunilan kaavarunko, vaihtoehtotarkastelu 1.9.1976. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto. Sotunki. Alustava maankäyttöluonnos 24.9.1980. Vantaan kaupunki. SRV Viitoset. K2 Vantaa 2025. 29.1.2002. Ylästö. Osayleiskaava selostus 15.10.1975. Vantaa. Vantaan kaupungin kuntasuunnitelma vv. 1976-80, osa 2; yleiskaavallinen suunnitelma vv. 1976-80.

3 Seudulliset suunnitelmat Helsingin seudun kokonaissuunnitelma 1984. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja A 9 - 1985. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki. Helsingin seudun seutukaava; Maa- ja metsätalousalueet, virkistysalueet, suojelualueet. 1976. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki. Helsingin seudun II seutukaava ja I seutukaavan muutos; Suojelualueet, virkistysalueet, maa- ja metsätalousalueet. 1983. Helsingin seudun seutukaava; Taajama-alueet, liikenneväylät ja -alueet. 1993. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja A 19. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki. Helsingin seudun seutukaavat; Vahvistettujen seutukaavojen yhdistelmä. 1988. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja A 12 - 1988. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja F 12 - 1983. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki.

4 Selvitykset ja raportit Aalto, Ossi. Maanviljelysmaiseman kehittämissuunnitelma. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto. KH 13.2.1978. Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy. 2004. Hakunilan keskustasuunnitelma 12.05.2004. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnittelu C8:2004. Ei sivunumerointia. ARRAK Arkkitehdit Oy ja MA-Arkkitehdit. 2001. Kehä III kaupunkikuva. E18 pääkaupunkiseudulla – reunakaupungin kaupunkikuva, osa 2. Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikön julkaisusarja C3:2001. Asolan maankäyttöselvitys. Vantaan kaupunki, Maankäytön suunnitteluosasto, Kunnallistekniikan suunnitteluosasto ja Suunnittelukeskus Oy, C13:1978. Eskola, Amanda. 2002. Vantaan moderni rakennuskulttuuri 1930-1979. Inventointiraportti. Julkaisu C15-2002. Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja nro 12, KSY 9/2002. Vantaan kaupunginmuseo ja Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikkö, Vantaa. Etelä-Vantaan aluekeskuksen kaavarunkotyö. Väliraportti kaavoituslautakunnalle 4.1.1972. Hakkila, yleiskaavan muutos. Luonnos 17.1.1990. Vantaan kaupunki, Hallintopalvelukeskus, Yleiskaavoitus A1:1990. Hakunilan palvelualueen kehityskuva 2008. Hakunilan aluetoimikunta 2.12.2003. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C27:2003. Ilola-Ruskeasanta. Osayleiskaavan selostus. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, C9:1981. Iltanen, Jussi. 1993. Vantaan aluerakenne ja aluejaot. Cum Laude -työ. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos. Jokiniemen keskus. Perustiedot ja tavoitteet 31.7.1974. Vantaan kaupunki. Jokiniemi. Perustietoaineisto 1974-01-30. Vantaan kaupunki. Jolkkonen, Marketta. 2001. Asukaslähtöinen maisemanhoito Vantaan Sotungissa; Kaupunkimaaseudun säilymismahdollisuudet. Diplomityö, TKK, Maisema- arkkitehtuuri. KAKIVI 1974-1980. Suunnittelun seurantatutkimus. Tekninen sektori 24.5.1982. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Toiminta- ja taloussuunnitteluosasto C8:1982. Kallaluoto, Timo. 1997. Martinlaakson kehityshanke 16.5.1997. Vantaan kaupungin maankäyttötoimi. Kaupungistumisen teorioita; Kehitys Vantaalla. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Tilasto- ja tutkimusosasto, C15:1982. Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma K2003. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C1:2003. Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma, kevät 2001. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C1:2001. Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma, kevät 2002. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C1:2002. Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma, syksy 2001. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C9:2001. Kaupunkisuunnitteluyksikön suunnitteluohjelma, syksy 2002. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C21:2002. Keskustojen toteuttamisselvitys; Osa II. Toimenpide-ehdotukset. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Rakennusvirasto, A1:1981.

194 Kettu. Kehätien teollisuusalueiden osayleiskaava. Jatkoselvitykset, väliraportti 1975-05- 19. Vantaan kaupunki. Kevyen liikenteen runkoverkko. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, A6:1983. Koivukylä 1. Kaavarunkotyön perusselvitykset. 1968. Helsingin mlk:n julkaisu. Helsinki. Koivukylä-Havukosken kehitysohjelma. ASKE-projekti. Vantaan kaupunki. C8:1995. Koivukylän keskusta; Lähtökohtia Koivukylän keskusta-alueen suunnittelulle ja kehittämiselle. ASKE. 1996. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, Asemakaavaosasto, A4/1996. Koivukylän keskustan osayleiskaava. Osayleiskaavan selostus 6.9.1977. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto ja Rakennusvirasto ja Suunnittelukeskus Oy. Kuntasuunnittelutoimiston julkaisu n:o A6:1977. Koivukylän palvelualueen kehityskuva vuonna 2002. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, S4:2002. Korhonen, Leena. 2000. Kaivoksela suomalaisen aluerakentamisen pioneerilähiönä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos, Suunnittelumaantiede, ei painopaikkaa. Korso. Keskustan yleissuunnitelma. 15.11.2000, A11:2000. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Kuinka tilastoista tuli totta? Selvitys Vantaan väestöstä, asumisesta ja elinkeinoista ajan saatossa. Vantaan kaupunki, Tilasto- ja tutkimusyksikkö, C5:2001. Kylmäojan osayleiskaava. Perustiedot ja tavoitteet. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, C18:1987. Lesell, Kreetta. 2000. Vantaan kaupungin kiinteiden esihistoriallisten muinaisjäännösten inventointi. Tiivistelmä. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C:2001. Linkoaho, Tina. Tieverkko aluejärjestelmää muuttavana tekijänä Vantaalla. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Tilasto- ja tutkimusosasto sekä Rakennusvirasto, Kunnallistekniikan suunnitteluosasto, Liikennesuunnittelutoimisto. C18:1988. Ei painopaikkaa tai -aikaa. LT-konsultit Oy - Maa ja Vesi Oy - Oy VR-Rata Ab. 2001. Marja-rata. Alustava yleissuunnitelma. Vantaan kaupunki ja Ratahallintokeskus. LT-Konsultit Oy & Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. 2002. Vantaan matkakeskus – Tikkurilan asema, esiselvitys. Vantaan kaupunki. Länsi-Vantaan kaupunkirakenne. Vaihtoehtojen vertailu. A4:1985. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto. Ei tekijä- tai painotietoja. Maankäytön kehityskuva. Keskustelumuistio 31.5.1999. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, Yleiskaavoitus, C11:99. Marja-rata. Tarveselvitys 14.8.1992. VR ja Vantaan kaupunki, ei painopaikkaa. Marja-rata. Tarveselvitys. Tiivistelmä. 2001. Vantaan kaupunki ja Ratahallintokeskus. Martinlaakson kehitysohjelma. ASKE-projekti. C9:1995. Vantaan kaupunki. Martinlaakson radan jatkaminen pääradalle. Yleiskaavallinen linjausselvitys. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto ja Valtionrautatiet, Rakennustoimisto. C29:1977. Mikkola. Alueselvitys. Kehittämisen tavoitteet 10.12.2003. Myllymäki; osayleiskaavaluonnos. Selostus. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, A1:1986. Mäkynen, Anne. 2000. E18 pääkaupunkiseudulla – Reunakaupungin kaupunkikuva; Maisema – Historia – Maankäyttö. Vantaan kaupunkisuunnitteluyksikkö, C10: 2000. Mäkynen, Anne. Viheralueselvitys. 20.11.2002. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. C 27:2002. Nissaksen kaavarunko. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto, C 10:1979. Parviainen, Elina (toim.). 2004. Vantaa alueittain 2003. B3 : 2004. Vantaan kaupunki, Tilasto ja tutkimus, Vantaa. Petikon osayleiskaava. Selostus. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, A2:1987. Pientaloalueiden katujen rakentamisesta aiheutuvat kustannukset Vantaalla. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnittelusosasto, C 2:1978. PTS. Liiteosa. Vantaan kaupungin kuntasuunnitelman tavoiteosa, A13:1980. KStsto 282.1980, 3.11.1980. Radanvarsiselvitys. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, C4:2000. Rakennuskulttuuri Vantaalla; Inventointi 1981. Kuntasuunnitteluviraston julkaisu C 24:1981. Vantaa. Rakentaminen Helsingin maalaiskunnassa; Rakentamista säätelevät lait ja asetukset. 1984. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, C 22:1984.

195 Raportti Vantaan kokeilusta. SOFY-projekti. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto ja Sosiaalivirasto, Kuntasuunnitteluviraston julkaisusarja C16:1984. Selvitys Variston messualueen asukasviihtyvyydestä; Tavoitteena toimiva ja viihtyisä asuinympäristö. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Tilasto- ja tutkimusosasto, C12:1988. Sotungin osayleiskaava. Haja-asutusvaltaisen alueen suunnittelun perusselvitykset ja osayleiskaavan yleissuunnitelma. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto ja Helsingin yliopisto, Maantieteen laitos, Suunnittelumaantieteen linja, C26:77. Sotunki, viherkaava; Perusselvitykset. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto. Ksltk 25.9.1974. Suunnittelukeskus Oy et al. Koivukylän keskustan tilanvarausluonnos, Tilanvarausluonnoksen selostus. Tmk 25.3.1975. Suunnitteluohjelma S2004. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, C14:2004, Kaupsu 10/2004. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto. Suunnittelu Vantaalla; Tietohuolto, kuntasuunnittelu, yleiskaavoitus. 1983. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, C 10:1983. Teollisuusalueiden rakentamistapa. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto, C 15:1979. Tilanneraportti 4. Yleiskaavatyö 1977. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimiston julkaisu n:o A7:77. Toimenpiteet rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämiseksi Vantaalla. Rakennuskulttuurin toimenpidetyöryhmän esitys. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Rakennusvirasto, Kulttuuritoimisto. C 6: 1983. Vantaa 2001. Kehittämissuunnitelma. A3:1996. Vantaan kaupunki. Vantaan kaupungin tonttimaan lisääminen. Pitsi-työryhmä 11.3.1988. Ei sivunumerointia. Vantaan kaupunki suunnittelee ja rakentaa. Kuntasuunnittelutoimiston julkaisu C 7:1980. Vantaan kaupungin Kuntasuunnittelutoimisto, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Rakennusvirasto. Vantaan kaupunkiuudistuskampanja 1981-82. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, Kaupunkiuudistustoimikunta, C18:1982. Vantaan kehitysnäkymiä 21.3.1990. Vantaan kaupunki, Hallintopalvelukeskus ja yleiskaavoitus ja tietopalvelut. C4:1990. Vantaan kulttuurihistorialliset ympäristöt. Vantaan kaupunki, Asemakaavaosasto A3/1993. Vantaan kulttuurimaiseman ja rakennetun ympäristön suojeltavat ympäristökokonaisuudet. Vantaan kaupunki, Hallintopalvelukeskus, Yleiskaavoitus, C12:1991. Vantaanlaakson kulttuurimaiseman kehittämissuunnitelma. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto. C4:1988. Vantaan maankäytön kehitys. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto C11:1979. Vantaan maankäytön kehitys vuodesta 1975 vuoteen 1995. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi, Yleiskaavaosasto, C26:1998. Vantaan maankäytön kehityskuva ja yleiskaavan tavoitteet. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö, C11:2003, KSY 8/2003, Vantaa. Vantaan maankäytön kehityskuva ja yleiskaavan tavoitteet. Tiivistelmä 14.5.2003. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, C13:2003, KSY 9. Vantaan maatilatalouden kehittämissuunnitelma. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maatalouslautakunta, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, C8:1985. Vantaan metsien väheneminen. Kuntasuunnitteluviraston julkaisu C21:1984. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto. Vantaan yleiskaava. Selostus 14.9.1992. Vantaan kaupunki, Yleiskaavoitus, A19:92, Vantaa. Vantaan yleiskaavan selostus. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto A5:1978. Vantaan yleiskaavan selostus. KV 6.6.1983 (§ 33). Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto, A 5:1983. Vikman, Iris. Viheralueiden tietojärjestelmän sijainti- ja ominaisuustietokannan suunnittelu. Vantaan kaupunki, Yleiskaavaosasto, julkaisu C3:1995. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Vantaalla. Selvityksen rakenneluonnos 15.9.2004. Vantaan kaupunki, Maankäytön ja ympäristön toimiala, Kaupunkisuunnittelu. Yleiskaavaluonnos. Selostus 3.11.2004. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, Yleiskaavoitus, A7:2004.

196 5 Muut 8.3.1972 PW/AJ. Aluerakentamiskohteet 31.12.1986. Vantaan kaupunki, Kaupunginkanslia, Projektitoiminta. Lomaketyö, 1987. Asemakaavan laadinta 1.1.1988. Vantaan kaupunki, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Kaavoitusosasto. Asemakaavaosaston työohjelma 1998. Vantaan kaupunki, Elinkeino- ja maankäytön tulosalue, Asemakaavaosasto. Asuntomessut Vantaalla 1977. Vantaan kaupunki, Osuuskunta asuntomessut. Aviapolis; The Next Generation Hub. 200?. Vantaan kaupunki. Erkki Karvinen arkkitehti Safa. PM. Tikkurilan ostokeskus. Huomioita Tikkurilassa 10.10.66 pidetyssä kokouksessa kuullusta. Helsinki 14.10.1966. Hakunilan alueellinen kehityskuva nro 0901KK. KALA 13.3.2002. 10§. Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan laajennus. Kutsukilpailun arvostelupöytäkirja. 31.1.1992. Ei sivunumerointia. Hiekkaharju 5; Kaavan koetus ekologista muistilistaa käyttämällä. Ilmailuhallitus & Viatek Oy. 1990. Helsinki-Vantaan lentoaseman runkosuunnitelma. Jokiniemi -alueselvitys ja kehittämisen tavoitteet, nro 06100. KALA 9.6.2004 §. Kaavoitusosaston kirje Järjestysoikeudelle 1.8.1972 koskien As Oy Pähkinälammen rakennuslupahakemuksia. Kaavoitusosasto; Ohjeet. 1974. Vantaan kaupunki. Kaavoitustilannekirjat vuosilta 1972-2005. KALA 26.5.2004 § 8. KAO 03.03.1975. KH 5.5.1986 ?§ asia nro 203. KH 15.12.1986 66§ asia nro 218. KH:n suunnittelujaosto 14.11.1985 159§ asia nro 5. Koivukylän palvelualueen kehityskuva nro 0701KK. KALA 3.4.2002 § 16. Korson palvelualueen kehityskuva nro 0801KK. Vantaan kaupunki, Kaavoituslautakunta 3.4.2002, 17 §. Lohkomislupa-anomus Bulders RN:o 3 17 ym tiloilla Helsingin mlk:n Martinkylässä 17.12.1956. Länsimäen keskustan kaavarungon lähtökohdat ja luonnosvaihtoehdot. KAKILA 6.10.1976. 618§. Maankäyttö ja ympäristö. 2004. Esite. Vantaan kaupunki Marja-radan (02100) ja Marja-Vantaan (020900) yleiskaavatavoitteet 16.9.2002. Marja-Vantaa aatekilpailu 2.5.-25.10.1991. 1991. Vantaan kaupunki ja Marja-Vantaa Oy. Vantaa. Martinlaakson palvelualueen kehityskuva. Vantaan kaupunki, Martinlaakson aluetoimikunta 11.12.2001. Ote Vantaan kaupungin kaavoitus- ja kiinteistölautakunnan 19 päivänä helmikuuta 1975 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta; Vantaanjoki-Keravanjokilaaksoalueen maisemallisen maankäyttösuunnitelman suunnittelutilanne ja luonnoksen esittely. Pakkala 5 -alueen toteuttamissopimus. KH 26.4.1999. § 30. Pirhonen, Antti (toim.). 1999. Europan 5. Tuloskirja. Europan Suomi Finland, Helsinki. PTS. Liiteosa. Vantaan kaupungin kuntasuunnitelman tavoiteosa. KStsto 28.2.1980 ja 3.11.1980. Tikkurilan keskustan yleinen aatekilpailu 3.1.2000-17.4.2000. Kilpailukutsu. Tikkurilan keskustan yleinen aatekilpailu. Arvostelupöytäkirja 29.8.2000. Tikkurilan palvelualueen suunnitelma osallisuushankkeen jatkamiseksi 2000-2001. KALA 19.4.2000, asia 59/53 liite n:o II/1. Uusi aasi 1.8.1980. Vantaan kaupunki, Kaavoitusosasto. Vanhojen pientaloalueiden kaavoitusperiaatteet (KAKIVI 591/603.908/80 KAKIP/VH). Vantaan Sanomat 7.10 2001. Vantaan kaavoituskatsaus 2001. Vantaan Sanomat 12.12.1999. Vantaan kotisivu. Kaupunki tiedottaa. Vantaan kaavoituskatsaus 2000. Vantaan Sanomat 24.2.2002. Vantaan kaavoituskatsaus 2002. Vantaan Sanomat ?.?.1998. Vantaan kotisivu. Kaupunki tiedottaa. Vantaan kaavoituskatsaus 1999. Vantaan tasapainotettu strategia. Taloussuunnitelma 2005-2007, Talousarvio 2005. KV 15.11.2004. Vantaan ympäristönsuojelu. 1977. Näyttely. Vantaa-Vanda. 1992. Katsaus Vantaan asemakaavoista ja kaavarungoista. Vantaa-Vanda 9/1993. Katsaus Vantaan asemakaavoista ja kaavarungoista. Vantaa-Vanda. Kaavoituskatsaus 1992-1993; Asemakaavat ja kaavarungot. Vantaa-Vanda. Kaavoituskatsaus 1995-96. Vantaa-Vanda. Kaavoituskatsaus 1996-1997. Vantaa-Vanda. Kaavoituskatsaus 1997-1998.

197 Viren, Antti. Vantaan asuinalueiden kehitysprojekti (ASKE). 1.6.95. Liite 1. Vantaan kaupunki. Viren, Antti. Yhdyskuntien kehitysstrategia. ASKE-projekti. Muistio 16.12.94/1.6.95. Vantaan kaupunki. Vuosien 1980-85 kuntasuunnitelman toteuttamisohjelma. Virkistysalueiden kehittämisohjelma. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Kaavoitus- ja kiinteistövirasto, Rakennusvirasto, Urheilutoimisto, A10:1980. KSltk 21.11.1980 § 8. Yleinen pohjoismainen aatekilpailu Etelä-Vantaan aluekeskuksesta Helsingin maalaiskunnassa. Palkintolautakunnan pöytäkirja. Yleiskaavoitus. Lehtileikkeet vuosilta 1983-1985. Kaupunki vyöryy metsään. Kehäsanomat 17.10.1985. KHO kumosi ministeriön päätöksen ja päätti: Lentomelu ei ole este Vantaanpuiston taloille. HS 16.3.1983. Radan jatke ja vapaasatama suunnitteilla Länsi-Vantaalle. HeSa 15.9.84. Vantaa taipui rakentajan tahtoon; Pähkinärinteeseen tulossa kerrostaloja. HS 27.10.74. Vantaalle puuhataan omaa keskuspuistoa. Vantaan Aluesanomat 10.6.1984. Yleiskaavoitus. Lehtileikkeet vuosilta 1989-1999. Kaikkonen, Raija. Vantaan kaupunginhallitus haluaa Tikkurilan tornista kahdeksankerroksisen. HS 26.8.97. Kehä IV tarveselvittely käynnistymässä. VS 3.11.1993. Lavonius, Leena. Vantaanporttiin kaksi jättimarketia; Prisman ja Citymarketin lisäksi runsaasti tilaa erikoisliikkeille. HS 21.12.96. Selvitys tukee kaukojunien pysähtymistä TIkkkurilassa. VS 22.6.1993. Tuohimaa, Pasi. Vantaan pääteiden varteen tunkee ruokaa myyviä automarketteja; Kaavakeskustelu käy vilkkaana, koska samalla Tikkurilan keskusta tyhjenee kaupoista. HS 15.4.1993. Vantaa suunnittelee Marja-radan varteen ”uutta kaupunkia”. HS 31.1.1990. Vantaan hallinnonuudistuksen uudet päätökset jo lokakuussa; Yleiskaavoitus ja yritysneuvonta keskushallintoon. HS 3.10.89. Vantaa valitsi Marja-radan linjaksi pohjoisen vaihtoehdon; Lentoreittien siirtoa Kehä III:n päälle selvitellään. HS 17.8.(1989?) Yleiskaavapäällikön valinta uusiksi. VS 14.9.1989 Yleiskaavassa kiteytyy Vantaan tahto. Vantaan Sanomat 4.10.1992.

Vantaan kaupunginmuseon arkisto Teräs, Ulla. 1998. Selvitys Vantaan sodanjälkeisistä siirtolais- ja rintamamiestaajamista.

Anitta Pentinmikko yksityisarkisto Koivukylä – erityinen alusta lähtien; Koivukylän Huolto Oy 15 vuotta 1972-1987. 1987. Koivukylän Huolto Oy, Vantaa.

Jukka Kullberg yksityisarkisto Heinänen, Seppo, apulaiskaupunginjohtaja (eläkk.). Historian tuulet 17.9.1992. C-kasetti. Kullberg, Jukka. 30.9.1993. Näkökohtia maankäyttösuunnittelun töiden järjestämisestä uudessa organisaatiossa. Kullberg, Jukka. 200?. Airport City. Luento. Vantaan kaupunkisuunnittelu. Ei sivunumerointia. Suunnitteluohjelma, kevät 2000. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Suunnitteluohjelma, syksy 2000. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. Yleiskaavan toteuttamissuunnitelma. Työohjelmaluonnos 3.8.1993. Vantaan kaupunki.

Jussi Kautto yksityisarkisto Kautto, Jussi. Aluekeskukset – suunnittelijoiden päiväuni ja riippa elinkeinoelämälle” Yhteiskuntasuunnittelu 1-2/1971. Kautto, Jussi. 1974. Koivukylän suunnittelusta eli teknokraattisen kaupunkisuunnittelun historiaa. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnittelutoimisto, Maankäytön suunnitteluosasto. Kautto, Jussi. Yleispiirteistä kaavoitusta käsittelevän luottamushenkilökurssin alustus 24.3.1981. Suomen Kaupunkiliitto, Kaupunkiopisto. Kautto, Jussi. Kaupungin reuna-alueen arkkitehtuurin kehityksestä. Näyteluento Oulun yliopistolla 13.4.1981. Kautto, Jussi. Vantaan yleiskaavan vahvistamisen tavoitteet. Alustus Yleiskaavoittajien neuvottelupäivillä 19.-21.1.1983. Suomen Kaupunkiliitto, Kaupunkiopisto. Kautto, Jussi. Vantaan kehittämistavoitteiden maankäytölliset perusteet. Kuntasuunnittelulautakunnan seminaarimatka Tukholmaan 15.5.-17.5.1984, alustus. Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, Maankäytön suunnitteluosasto.

198 Kautto, Jussi. Numerosuunnittelusta aluevaraussuunnitteluun – yleiskaavoituksen etapit vuosina 1958-1985. Alustus YTK:n ravistelukurssilla 12.9.1988. Teknillinen korkeakoulu, Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskus.

Kaj Nyman yksityisarkisto Aineistoa yleiskaavapäätösten pohjaksi. Tammikuu 1970. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaos. Etelä-Vantaa; yleiskaavallinen selvitys. Joulukuu 1969. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaos. Helsingin maalaiskunnan yleiskaavajaoksen tilannekatsaus n:o 3. 31/1/68.

Matti Pallasvuo yksityisarkisto Elinkeinopoliittinen ohjelma. KV 19.6.1995. Vantaan kaupunki, Maankäyttötoimi. Ihmisten arki ei tunne hallinnon rajoja – yhteistyöllä Helsingin seutu menestykseen; Selvityshenkilö Jussi-Pekka Alasen ehdotukset Helsingin seudun yhteistyön kehittämiseksi. Sisäasiainministeriö, Hallinto 13/2004. Helsingin seudun yhteistyön kehittämishanke; Selvityshenkilö Jussi-Pekka Alasen raportti. Taustaosa. Luonnos hallituksen esityksestä laiksi kuntien yhteistyön kehittämisestä Helsingin seudulla 9.12.2004. Maankäytön ja asuntopolitiikan strategisia linjauksia. Luonnos 8.11.2004. Maankäytön ja asumisen pks-työryhmä. Muistio. Pallasvuo, Matti. Onko syytä tarkistaa Vantaan yleiskaavaa? Via Vantaa – oikealla tiellä - seminaari 16.5.2001. Vantaan kaupunki, Kaupunkisuunnitteluyksikkö. PTS-seminaarin 8. - 9.10.1981 muistio (KSV 30.11.1981, KSltk 21.1.1982), Vantaan kaupunki, Kuntasuunnitteluvirasto, C23:1981. Pääkaupunkiseudun visio ja strategia. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. (5.10.2004?). Uudenmaan maakuntakaava. Selostusluonnos 28.1.2002. Uudenmaan liitto, ei painopaikkaa. Ympäristöministeriö, Asunto- ja rakennusosasto/Jukka Saikkonen 4.3.2004. Muistio.

Raila Paukku yksityisarkisto Kaavoitusohjeet asuntoalueita varten. 1970. Helsingin mlk, Helsinki. Konsernijohdon ja maankäyttö ja ympäristö toimialan vuorovaikutusfoorumi. Muistio 01.12.2004. Vantaan kaupunki, Keskushallinto. Sneck, Timo & Tuunela, Iiris. 1989. Vantaa 2030 -skenaariot. Valtion teknillinen tutkimuskeskus, Yhdyskunta- ja rakennussuunnittelun laboratorio. 21.3.1989.

Sari Hirvonen yksityisarkisto Heino, Veikko, virastopäällikkö (eläkk.). Sähköpostiviesti 16.10.2005. Järvi, Mikko, asemakaava-arkkitehti. Sähköpostiviesti 4.10.2005. Kallaluoto, Timo, aluearkkitehti. Sähköpostiviestit 5.10.2005 ja 12.10.2005. Kautto, Jussi, projektinjohtaja. Sähköpostiviesti 14.10.2005. Kullberg, Jukka, kaupunkisuunnittelujohtaja. Sähköpostiviesti 13.10.2005. Laakso, Hannu, liikennesuunnitteluinsinööri. Sähköpostiviesti 12.10.2005. Maisala, Pertti, apulaisasemakaavapäällikkö (Espoo, eläkk.), arkkitehti. Sähköpostiviestit 10.1.2005, 26.1.2005 ja 2.10.2005. Maisala, Pertti. Kun vakiintunut kaavoitustyö ei riittänyt; 1980-luku. Käsikirjoitusluonnos 23.9.2004. Mansikka, Mikko, rakennusneuvos (eläkk.). Sähköpostiviestit 7.10.2005 ja 8.10.2005. Markkula-Heilamo, Leea, yrityspalvelujohtaja. Sähköpostiviesti 13.10.2005. Myllymäki, Vappu, yleiskaavapäällikkö (eläkk.). Sähköpostiviestit 24.11.2004, 25.11.2004 ja 13.10.2005. Määttänen, Tuula, asemakaavasuunnittelija. Sähköpostiviesti 11.10.2005. Nyman, Kaj, professori (emer.). Kirje 5.10.2005. Oksman, Yrjö, kaavoitusteknikko. Sähköpostiviesti 10.10.2005. Pallasvuo, Matti, yleiskaavapäällikkö. Sähköpostiviesti 11.10.2005. Pentinmikko, Anitta, aluearkkitehti. Sähköpostiviesti 14.10.2005. Tuovinen, Pentti, maakuntapolitiikan vastuualueen johtaja (eläkk.). Sähköpostiviesti 5.10.2005. Uusitalo, Kaija, maisema-arkkitehti. Sähköpostiviesti 11.10.2004. Wesamaa, Pekka, arkkitehti (asemakaavapäällikkö vuosina 1972-1984). Sähköpostiviesti 12.10.2005. Yhteisö asujana; Asutuksen sisäistä rakennetta, sosiaalipsykologisia ja yhteisjärjestelyjen juridisia kysymyksiä käsittelevä selvitys. 1968. SAFA Asemakaava- ja standardisoimislaitos, Helsinki.

199 II P A I N E T U T L Ä H T E E T

Sanoma- ja aikakausilehdet Alku, Antero. Raidejoukkoliikenteen uusi tuleminen. Menoks! 1/2005. Astikainen, Riitta. Kettu-kaavan kujanjuoksu. Helsingin Sanomat 3.7.1990. Aura, Teuvo. Helsingin kaupungin suunnittelusta. Arkkitehtiuutiset 9/1966. Huhta, Matti. Vantaa ei enää rakenna uusia isoja lähiöitä. Helsingin Sanomat 4.11.2004. Hentilä, Helka-Liisa. Yhdyskuntasuunnittelun haasteita. Yhdyskuntasuunnittelu 3-4:2002. Hentilä, Helka-Liisa. Sillä siisti; muuttuvan kaupungin suunnittelua Helsingin seudulla. Arkkitehti 1/2005. Lehtovuori, Panu. Ankkalinna, pilvilinna vain onnenlinna? Katsaus uustraditionalistiseen kaupunkirakentamiseen. Arkkitehti 1/2005. Litzen, Aulikki. Hajarakentamisesta yleiskaavaan; maankäytön suunnittelun alkuvaiheet Helsingin maalaiskunnassa. Helsingin Pitäjä 1993. Meurman, Otto-I. Rakentaminen ja luonto. Suomen luonto 2/1963. Siren, Jukka. Yhteistyössä kaavoittaen saadan valmis alue. Suomen Kiinteistölehti nro 9/ 2004. Tikkurilan keskustan yleisnen aatekilpailu. Arkkitehtuurikilpailuja 3/2001. Vuorisalo, Timo. Luonnon arvottaminen kaupunkisuunnittelussa. Yhteiskuntasuunnittelu 1-2:1999.

Kirjallisuus Asuinympäristön suunnitteluperiaatteet. Kaavoitusohjeita 2/1975. 1976. Sisäasiainministeriö, Kaavoitus- ja rakennusosasto, Helsinki. Auvinen, Kirsti et al. 1971. Yhdyskuntasuunnittelun taustavoimat. Suunta n:o 11. Kustannusosakeyhtiö Otava, Kustannusosakeyhtiö Otavan laakapaino, Helsinki. Hankonen, Johanna. 1983. Lähiöiden suunnittelu Suomessa 1945-1970. Lisensiaattitutkimus. Tampereen teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtuurin osasto, Tampere. Hankonen, Johanna. 1994. Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Gaudeamus Kirja, Otatieto Oy ja TTKK Arkkitehtuurin osasto, Tampere. Harmaajärvi, Irmeli – Manninen, Ulla – Rönkä, Kimmo. 1991. Miljoona kerrosneliömetriä radan varteen. Haaga-Vantaan suunnittelu ja rakentaminen. Helsingin kaupunginkanslian julkaisusarja A 4/1991. Helsingin kaupunki, Kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosasto, kehittämistoimisto, Helsinki. Hautojärvi, Sirkka. 1986. Mihin menossa seutusuunnittelu? Julkaisussa Rissa, Kari (toim.) Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40- vuotisjulkaisu. Helsingin seutukaavaliitto, Joensuu. Hedman, Lars. 1986. Kaupunkirakenne ja suunnittelutoiminta. Julkaisussa Rissa, Kari (toim.) Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40- vuotisjulkaisu. Helsingin seutukaavaliitto, Joensuu. Heinänen, Seppo. 2002. Aluerakentamisen vuosikymmen. Julkaisussa Ahtiainen, Pekka & Tervonen, Jukka. Vantaan historia 1946-1977; Kasvua, yhteistyötä, hyvinvointia. Vantaan kaupunki, Jyväskylä. Helsingin seudun rakentaminen vuoteen 2010 mennessä; Helsingin seudun seutusuunnitelma 1988. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja B 25 - 1989. Helsingin seutukaavaliitto, Helsinki. Hentilä, Helka-Liisa – Wiik, Maarit. 2003. Kaupunkikuva asukkaiden kokemana; Vantaan kokeiluprojektin kuvaus. Suomen ympäristö 619. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, Vantaa. Hietanen, Risto. 2002. Maalaiskuntapolitiikkaa suurkaupungin sisällä. Julkaisussa Ahtiainen, Pekka & Tervonen, Jukka. Vantaan historia 1946-1977; Kasvua, yhteistyötä, hyvinvointia. Vantaan kaupunki, Jyväskylä. Hietanen, Silvo. 1989. Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen. Julkaisussa Suomen historia. Osa 8; Paasikiven ja Kekkosen aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Hietanen, Silvo. 1989. Siirtoväki sotavuosina. Julkaisussa Suomen historia. Osa 7; Itsenäisyyden alku, toisen maailmansodan aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Holmila, Ilkka. 1990. Etappeja ja muutosteemoja kaavoituksen sisällössä v. 1974-1989. Julkaisussa Kautto, Jussi – Holmila, Ilkka – Turtiainen, Jukka. Suomalaista kaupunkiarkkitehtuuria. Suomen Rakennustaiteen museo ja Ympäristöministeriö, Helsinki/Hanko. Härö, Mikko. 1993. Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman kultturihistoriallinen inventointi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto, Tammisaari. The Impact of Ring Roads on City Structure; with Reference to the Helsinki Metropolitan Area. 2002. Publications of the Uusimaa Regional Council E78 – 2002, Vantaa. Jalkanen, Riitta – Kajaste, Tapani – Kauppinen, Timo – Pakkala, Pekka. 1990. Asuinaluesuunnittelu. Rakentajain Kustannus Oy, Jyväskylä.

200 Kaavoitus ja arkkitehtuuri 1958-1978. Näyttelyjulkaisu. Pohjoismainen kaavoituskongressi 1978. Suomen rakennustaiteen museo, Yhteiskuntasuunnittelun seura ry, Kyriiri Oy. Kaupunkiuudistuksen lähtökohtia. Kaupunkimaisten yhdyskuntien kehittämiskampanja, julkaisu 1/1981. Helsinki. Kauppa kaavoituksessa. 2004. Ympäristöopas 115. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, Helsinki. Kivistö, Torsti. 1976. Kaavatalous kuntatason kaavoituksessa. Valtion teknillinen tutkimuskeskus, Maankäytön laboratorio, tiedonanto 18, Espoo. Julkaisussa Lilleberg, Irene. 1977. Referaatteja pääkaupunkiseutua koskevista tutkimuksista. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja 1977: I 2. Pääkaupunkiseudun yhteityövaltuuskunta (YTV), Helsinki. Korvenmaa, Pekka (toim.). 1992. Arkkitehdin työ; Suomen Arkkitehtiliitto 1892-1992. Rakennustieto Oy, Hämeenlinna. Kotilainen, Esko. Referaatteja pääkaupunkiseutua koskevista tutkimuksista. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja 1978: I 2. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV), Helsinki. Lahti, Pekka. 2002. Matala ja tiivis kaupunki. Ympäristöministeriö ja Rakennustieto Oy, Tampere. Lairala, Lauri. 1986. Helsingin seutukaavaliiton nelikymmenvuotiskaari. Julkaisussa Rissa, Kari (toim.) Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40-vuotisjulkaisu. Helsingin seutukaavaliitto, Joensuu. Leppänen, Lauri (toim.). 1968. Helsingin maalaiskunta. WSOY, Porvoo. Litzen, Aulikki & Vuori, Jukka. 1997. Helsingin maalaiskunnan historia 1865-1945; Vantaan kaupungin juuret. Vantaan kaupunki, Jyväskylä. Litzen, Aulikki. 1988. Vapaa kasvu Helsingin esikaupunkialueella 1900-1970. Suomen Historiallinen Seura, Historiallisia tutkimuksia 140. Manninen, Ohto. 1989. Suomi toisessa maailmansodassa. Julkaisussa Suomen historia. Osa 7; Itsenäisyyden alku, toisen maailmansodan aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Manninen, Rikhard & Puustinen, Sari. 2002. Tiivistä ja matalaa Helsingin seudulle; Tutkimus tiiviin ja matalan asuntotuotannon edellytyksistä ja esteistä. Ympäristöministeriö ja Rakennustieto Oy, Vammala. Mansikka, Mikko. 2002. Koivukylä. Julkaisussa Ahtiainen, Pekka & Tervonen, Jukka. Vantaan historia 1946-1977; Kasvua, yhteistyötä, hyvinvointia. Vantaan kaupunki, Jyväskylä. Maula, Jere. 1990. Kaupunkikuvan syvärakenteet. Julkaisussa Kautto, Jussi – Holmila, Ilkka – Turtiainen, Jukka. Suomalaista kaupunkiarkkitehtuuria. Suomen Rakennustaiteen museo ja Ympäristöministeriö, Helsinki/Hanko. Meurman, Otto-I. Asemakaavaoppi. 1947. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Monitoimijainen lähiöuudistus. Lähiötyöryhmän loppuraportti ja toimenpide-ehdotukset. 1996. Ympäristöministeriön julkaisusarja Suomen ympäristö 47, Helsinki. Möttönen, Sakari. 1997. Tulosjohtaminen ja valtio poliittisten päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden välisessä suhteessa; Kunnallisen tulosjohtamisen poliittisten päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden välistä tehtäväjakoa koskevat tavoitteet, niiden merkitys osapuolten väliseen valtasuhteeseen sekä tavoitteiden toteutuminen ja toteuttamismahdollisuudet valtasuhteen näkökulmasta. Suomen Kuntaliitto, Helsinki. Nikula, Riitta. 1990. Hyvä luonto ja paha kaupunki. Julkaisussa Kautto, Jussi – Holmila, Ilkka – Turtiainen, Jukka. Suomalaista kaupunkiarkkitehtuuria. Suomen Rakennustaiteen museo ja Ympäristöministeriö, Helsinki/Hanko. Okko, Paavo. 1989. Aluepolitiikka. Julkaisussa Suomen historia. Osa 8; Paasikiven ja Kekkosen aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Palm, Jarmo & Lamppu, Seppo. Yritysten verkkoistuminen – haastattelututkimus pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 1992:7. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV, Helsinki. Pietilä; Modernin arkkitehtuurin välimaastoissa. 1985. Suomen rakennustaiteen museo ja Alvar Aalto Museo, Helsinki. PKS 2025; Pääkaupunkiseudun tulevaisuuskuva. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja A 2003:3. YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Turku. Polkupyöräliikenne pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmässä. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 1993:1. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) ja Liikenneministeriö, Helsinki. Puustinen, Sari. 2004. Yhdyskuntasuunnittelu ammattina; Suomalaiset kaavoittajat ja 2000-luvun haasteet. Ympäristöministeriön julkaisusarja Suomen ympäristö 715. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, Helsinki. Raittila, Hannu. 2003. Atlantis. Toinen painos. WS Bookwell Oy, Juva. Referaatteja pääkaupunkiseutua koskevista tutkimuksista. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja 1976: I 3. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV), Helsinki.

201 Relander, Jukka. 2000. Espoo – totuus Suomesta. Julkaisussa Nevanlinna, Tuomas & Relander, Jukka (toim.). Espoo; Totuus Suomesta. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Porvoo. Reunanen, Kyösti. 1971. Kokoa Helsinki ja hallitse. Kustannusosakeyhtiö Tammi, KK:n kirjapaino, Helsinki. Räsänen, Matti. 1989. Linja-autoliikenne. Julkaisussa Suomen historia. Osa 7; Itsenäisyyden alku, toisen maailmansodan aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Rönkä, Kimmo. 1989. Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla. Stadsbygdens utvecklingsdynamik –projektin osaraportti 6. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tiedotteita 1062, Espoo. Salokorpi, Asko. 1984. Kaupunkirakentaminen. Julkaisussa Tommila, Päiviö et al. Suomen kaupunkilaitoksen historia 3; Itsenäisyyden aika. Suomen kaupunkiliitto, Kunnallispaino Oy, Vantaa. Schulman, Harry. 1990. Alueelliset todellisuudet ja visiot; Helsingin kehitys ja kehittäminen 1900-luvulla. Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 18, Espoo. Sieverts, Thomas. 2003. Cities without Cities; an Interpretation of the Zwischenstadt. First published 1997 by Vieweg, English language edition 2003 Spon Press. Suur-Helsingin asemakaavakysymyksiä. 1945. Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan julkaisuja 2, Helsinki. Särkijärvi, Jouni J. 1986. Helsingin seudun tulevaisuuden historiasta. Julkaisussa Rissa, Kari (toim.) Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40-vuotisjulkaisu. Helsingin seutukaavaliitto, Joensuu. Tarkka, Jukka. 1989. Julkaisussa Suomen historia. Osa 8; Paasikiven ja Kekkosen aika. 1989. 2. painos. WSOY, Espoo. Turtiainen, Jukka. 1990. Suomalaisen kaupungin jälleenrakennus. Julkaisussa Kautto, Jussi – Holmila, Ilkka – Turtiainen, Jukka. Suomalaista kaupunkiarkkitehtuuria. Suomen Rakennustaiteen museo ja Ympäristöministeriö, Helsinki/Hanko. Vuorela, Pertti. 1979. Kaupunkimaan omistus ja maankäyttörakenne Suomessa. Yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuskeskus YJK A 12, Otaniemi. Vuorela, Pertti. 1986. Asukkaista osallistujia ja suunnitteluun vaikuttajia. Julkaisussa Rissa, Kari (toim.) Neljäkymmentä vuotta seutukaavoitusta. Helsingin seutukaavaliiton 40-vuotisjulkaisu. Helsingin seutukaavaliitto, Joensuu. Wilbur Smith & Associates ja Insinööritoimisto Pentti Polvinen. 1968. Helsingin seudun liikennetutkimus. Osa I. Yhteiskirjapaino Oy, Helsinki. Yleiskaavallinen yhteistyösuunnitelma YTO – 2010. Pääkaupunkiseudun julkaisusarja A 1990:1. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, Helsinki. Ympäristön parantaminen kaavoja uudistamalla. Kaavoitusohjeita 1/1981. Sisäasiainministeriö, Kaavoitus- ja rakennusosasto, Helsinki.

K U V A L Ä H T E E T

Kansallisarkisto Kuvat numero 5, 8 ja 9.

Vantaan rakennusvalvonnan arkisto; Martti Talviojan arkisto Kuvat numero 2 ja 4.

Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n arkisto Kuva numero 53.

Kartat 1-13 Yrjö Oksman ja Sinikka Lähteenmäki (Vantaan kaupunkisuunnittelu).

202 203 Kartta 1.

Kartta 2.

204 L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 1. Vantaan vahvistetut rakennussuunnitelma- ja rakennuskaava-alueet (1978). Kartta 2. Vantaan aluerakentamissopimusalueet. Kartta 3. Länsi-Vantaan kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

Kartta 3.

205 Kartta 4.

206 L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 4. Keski-Vantaan kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

207 Kartta 5.

Kartta 6.

208 Kartta 7. L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 5. Asemakaavat ja rakennuskiellot vuonna 1971. Kartta 6. Asemakaavat ja rakennuskiellot vuonna 1978. Kartta 7. Vuonna 1979 valmisteilla olleet asemakaavat. Kartta 8. Tikkurilan alueen kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

Kartta 8.

209 210 L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 9. Koivukylän alueen kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

Kartta 9.

211 212 L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 10. Korson alueen kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

Kartta 10.

213 Kartta 11.

Kartta 12.

214 L I I T E V A N T A A N M A A N K Ä Y T Ö N S U U N N I T T E L U N H I S T O R I A

Kartta 11. Asemakaavoitetut alueet (2004). Kartta 12. Vuonna 2004 laadittavana olleet asemakaavat. Kartta 13. Hakunilan-Länsimäen ympäristön kaavoituskehitys (vahvistetut asemakaavat 2005).

Kartta 13.

215 216