Kaakkois-Suomen Perinnemaisemat

KAAKKOIS-SUOMEN PERINNEMAISEMAT

Kymenlaakso

SISÄLLYSLUETTELO

1. YHTEENVETO ...... 1 2. JOHDANTO ...... 2 3. PERINNEBIOTOOPPIEN KARTOITUS ...... 2 4. MAATALOUDEN KEHITYS ...... 4 5. PERINNEBIOTOOPPIEN TILA ...... 4 6. PERINNEBIOTOOPPIEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO ...... 5 7. ARVOKKAAT PERINNEBIOTOOPIT...... 6 8. KYMENLAAKSON LUONTO JA MAISEMA ...... 7 9. KYMENLAAKSON KOHTEET ...... 9 10. KIRJALLISUUS ...... 37

Valokuvat: Heini Lies-Niittymäki

1. YHTEENVETO

Tämä perinnemaisemien inventointityö on laadittu Kaakkois-Suomen perinnemaisemat julkaisun (Jantunen ym. 1999) päivittämiseksi ja täydentämiseksi. Inventointi liittyy suurempaan kokonaisuuteen: Kaakkois-Suomen arvokkaat maisema-alueet: Päivitysinventoinnit ja alueiden hyödyntäminen maaseudun kehittämistyössä.

Inventoinnissa mukana ovat valtakunnallisesti (V) ja maakunnallisesti (M) arvokkaat perinnebiotoopit Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilta, joilta on erilliset raportit. Tässä selvi- tyksessä käytetään perinnemaiseman sijaan termiä perinnebiotooppi, joka on osa perinnemaisemaa. Perinnebiotoopeilla tarkoitetaan perinteisen maankäyttömuodon synnyttämiä elinympäristö- jä maaseudulla. Tällaisia elinympäristöjä ovat mm. avoimet niityt, puustoiset hakamaat ja metsälaitumet.

Kaakkois-Suomen perinnebiotooppien maastoinventointi tehtiin kesä-elokuussa 2013-2014. Uudessa arvioinnissa ovat ainoastaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat perinnebiotoopit, joiden nykytilaa on verrattu keskenään.

Perinnebiotooppien hoito tulisi ensisijaisesti kohdistaa arvokkaimpiin kohteisiin, sillä edes kaikkia maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja ei hoideta oikealla tavalla. Perintei- sessä laiduntamisessa eläimet tulevat toimeen laidunten omalla tuotolla. Nykytilanteessa useilla laitumilla ravinteita virtaa perinnebiotooppiin päin, eikä sieltä pois, kuten perinteises- sä laidunkäytössä. Karjalle annettava lisäravinto nostaa myös laitumien ravinnetasoa. Koh- teiden puuston ja pensaikon perinteinen raivaus on nykyään usein lopetettu.

Perinnebiotooppien vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen on monia syitä. Maanomista- jat ovat esimerkiksi kokeneet tukiin liittyvän byrokratian liian hankalaksi. Karjaa on usein ollut vaikea saada. Raivaus on ikääntyville maanomistajille liian raskasta. Maatiloilla ei aina ole suvussa jatkajia. Joskus metsittäminen on ollut maanomistajille houkuttelevampi vaihtoehto. Kymenlaaksossa on otettu mukaan myös uusia alueita tähän inventointiin. Kaakkois- Suomen ELY-keskuksen kautta on otettu mukaan Kouvolan Kukkomäki ja Metsähallituksen kautta Pyhtään Mustaviiri.

Kymenlaaksosta V-luokan kohteita löytyi 1 ja M-luokkien kohteita 17 inventoiduista 34:stä alueesta. Aiemmassa inventoinnissa vuonna 1999 V-luokan kohteita oli 6, joista 5 putosi nyt M-luokan kohteiksi ja ainoastaan Pyhtään Ristisaari jäi valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Yhteensä 16 entistä M-luokan aluetta on pudonnut paikalliseen P-luokkaan. Muutosten pääasialliset syyt ovat mm. umpeenkasvu, lajiston köyhtyminen, rehevöityminen lisärehusta, laidunnuksen loppuminen tai heikko laidunnuspaine.

Taulukossa 1 sivulla 36 on esitetty vanhan (Jantunen 1999) ja tämän (2014) inventoinnin vertailu ja mahdollisen muutoksen pääasiallinen syy.

2. JOHDANTO

Perinnemaisemien inventointityö on laadittu Kaakkois-Suomen perinnemaisemat julkaisun (J. Jantunen, K. Saarinen, O. Marttila ja F. Hering 1999) päivittämiseksi ja täydentämi- seksi. Kaakkois-Suomessa kartoitettiin vuosien 1992-1996 aikana yhteensä 185 arvokasta perinnebiotooppia, joista 7 luokiteltiin valtakunnallisesti, 50 maakunnallisesti ja 128 paikallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Etelä-Karjalasta löytyi 84 perinnebiotooppia ja Kymenlaaksosta 101. Kaikista kohteista on tuossa julkaisussa esitetty kohteen kuvaus ja hoitosuositukset.

Tässä inventoinnissa mukana ovat valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat perinnebiotoopit Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueilta, joilta on erilliset raportit. Inventointi liittyy suurempaan kokonaisuuteen: Kaakkois-Suomen arvokkaat maisema- alueet: Päivitysinventoinnit ja alueiden hyödyntäminen maaseudun kehittämistyössä.

Perinnebiotooppi-inventoinnit on laatinut: Sweco Ympäristö Oy FM, AMK Luontokartoittaja Heini Lies-Niittymäki puhelin: 010 2414 466 osoite: Uudenmaankatu 19 A, PL 669, 20701 Turku sähköposti: [email protected]

Perinnebiotoopeilla tarkoitetaan perinteisen maankäyttömuodon synnyttämiä elinympäristö- jä maaseudulla. Tällaisia elinympäristöjä ovat mm. avoimet niityt, puustoiset hakamaat ja metsälaitumet. Tässä selvityksessä käytetään perinnemaiseman sijaan termiä perinnebiotooppi, joka on osa perinnemaisemaa. Selvityksen otsikko on kuitenkin perua aiemmasta julkaisusta (Hering 1999), jota nyt päivitetään.

Perinteinen maatalous on synnyttänyt vaihtelevan ja pienpiirteisen kulttuurimaiseman, jossa myös kasvillisuus on monimuotoista. Useat perinnebiotooppien kasvilajit ovat huomionarvoisia tai uhanalaisia. Tämä kulttuurimaisema ja sen perinteisestä maankäytöstä riippuvai- set muutkin eliölajit, kuten esimerkiksi perhoset ovat maakäytön muututtua häviämässä niit- tykasvillisuuden umpeenkasvun myötä. Umpeenkasvun lisäksi perinnebiotooppien uhkana on rehevöityminen lannoitteiden ja lisärehun myötä. Suuri osa uhanalaisista lajeista (22,3 %) elää perinneympäristöissä ja ihmisen luomissa ympäristöissä Suomen uusimman uhan- alaisluokituksen mukaan (Rassi ym. 2010).

3. PERINNEBIOTOOPPIEN KARTOITUS

2.1 Menetelmät Kaakkois-Suomen perinnebiotooppien maastoinventointi tehtiin kesä-elokuussa 2013- 2014. Työ pohjautuu Kaakkois-Suomen perinnemaisemat julkaisuun (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ja Suomen ympäristökeskuksen alueelliset ympäristöjulkaisut 124), jonka ovat laatineet Frank Hering 1999 Kymenlaakson osalta ja Juha Jantunen, Kimmo Saarinen ja Olli Marttila 1999 Etelä-Karjalan osalta. Edellä mainittua julkaisua on nyt päivitetty siten että mukaan ovat päässeet uuden arvioinnin perusteella ainoastaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat perinnebiotoopit. Arvioinnissa on verrattu keskenään perinnebiotooppien nykytilaa. Osa aiemmassa julkaisussa mukana olleista alueista on pudonnut luokkaan paikallisesti arvokkaat perinnebiotoopit, jonka johdosta ne eivät ole tässä julkaisussa enää mukana. (Ks. Taulukko 1, sivu 36) Kaikista valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiksi arvioiduista perinnebiotoopeista on lisäksi laadittu maasto-inventointilomakkeet perinnemaisemien inventointiohjeiden mukaan (Pykälä ym. 1994). Inventoinnissa mukana olevat perinnebiotoopit ovat perinteisessä

tai lähes perinteisessä laidun- tai niittokäytössä olleet luonnon niityt, hakamaat ja metsälai- tumet. Useissa kohteissa laidunnus oli loppunut, mutta vuotuinen niitto saattoi jatkua. Mikäli sekä laidunnus että niitto olivat loppuneet, arvioitiin kohteita mm. huomionarvoisen kasvillisuuden perusteella.

Arvokasta perinnebiotooppilajistoa edustavat mm. keltamatara Galium verum* ja ketoneilikka Dianthus deltoides. *Keltamatara risteytyy usein paimenmataran G.album kanssa.

Keltamaite Lotus corniculatus viihtyy mm. lammaslaitumen hiekkaisella rannalla.* *Lajista on useita variaatioita, joista var. maritimus merikeltamaite on Kymenlaaksossa muuta maata yleisempi. Variaatio esiintyy mm. merenrantaniityillä ja rannikonläheisillä kedoilla. (Hämet-Ahti ym. 1998)

Kohteiden arvottaminen perustuu perinnemaisemien inventointiohjeisiin (Pykälä ym. 1994). Tässä selvityksessä käytetyt arvoluokat ovat:

Valtakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi Alueella on pitkään jatkunut yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti jatkunut perinteinen maankäyttö ja siitä johtuen edustavaa perinnekasvillisuutta. Alueet, joiden perinteinen maankäyttö on lakannut, voivat olla valtakunnallisesti merkittäviä, jos laidunnuksen tai nii- ton loppumisesta on niin vähän aikaa, ettei kasvillisuus juurikaan ole ehtinyt muuttua. Tai jos kohde on hieman tai kohtalaisesti umpeenkasvanut, mutta se on edelleen lajistoltaan monipuolinen ja sillä esiintyy valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja (yksi tai useampia) tai alue on tyypiltään hyvin harvinainen. Valtakunnallisesta arvoluokasta käytetään merkintää V.

Maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi Alueella on pitkään jatkunut ja edelleen jatkuva perinteinen tai lähes perinteinen maankäyt- tö, ja siitä johtuen tyypillistä perinnekasvillisuutta. Alueet, joiden perinteinen maankäyttö on lakannut, ovat maakunnallisesti arvokkaita, jos perinteisen maankäytön loppumisesta on niin vähän aikaa, ettei kasvillisuus juurikaan ole ehtinyt muuttua. Tai jos kohde on selvästi umpeenkasvanut, mutta on lajistoltaan edelleen monipuolinen tai sillä esiintyy alueellisesti uhanalaisia lajeja tai se on tyypiltään harvinainen tai maisemallisesti arvokas. Maakunnalliset kohteet jaetaan kolmeen ryhmään M+, M tai M- sen mukaan, kuinka tiukasti ne täyttävät eri arvokriteerit.

2.2 Kartoituksen kattavuus Vuoden 1999 inventoinneissa (Hering 1999) etsittiin kohteita kylien tuntumista koko maakunnassa. Tässä päivityksessä mukana ovat valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvok- kaina säilyneet kohteet. Myös uusia alueita on Kymenlaaksossa otettu mukaan inventointiin. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kautta on otettu mukaan Kouvolan Kukkomäki ja Metsähallituksen kautta Pyhtään Mustaviiri. Kymenlaaksosta V-luokan kohteita löytyi 1 ja M-luokkien kohteita 17 inventoiduista 34:stä alueesta.

4. MAATALOUDEN KEHITYS

Kaakkois-Suomessa perinteinen maatalous perustui kaskiviljelyyn 1800-luvulla. Kaskeami- nen oli yleistä vielä 1860-luvulla, mutta sen ohella pysyvään peltoviljelyyn siirryttiin vähitel- len 1700-luvulta alkaen. (Jantunen ym. 1999) Itä-Suomen kaskiahot olivat hyviä kesälaitumia, mutta kivisyyden takia talvirehua ei saatu riittävästi. Voin vienti Pietariin lisäsi väliaikaisesti karjamäärien kasvattamista ja kaskeamis- ta jatkettiin laidunahojen saamiseksi vielä 1800-luvun lopulle asti. Karjamäärät olivat Itä- Suomessa kuitenkin vähäisemmät verrattuna Etelä- ja Länsi-Suomeen ja tämä rajoitti osal- taan peltojen raivausta Itä-Suomessa. (Tiainen ym. 2004)

Peltoviljelyn myötä karjanhoidon merkitys kasvoi voimakkaasti. Niittyjen pinta-alaa lisättiin raivaamalla puita ja pensaita metsämailta, jokien varsilta ja soiden reunoilta sekä kuivatta- malla soita ja laskemalla järvien pintaa (Hæggström ym. 1995). Järviä on laskettu mm. Pa- rikkalan, Saaren ja Uukuniemen kunnissa (Kokkonen 1983).

5. PERINNEBIOTOOPPIEN TILA

Perinneympäristötyypit on luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa arvioitu äärimmäi- sen uhanalaisiksi tai erittäin uhanalaisiksi. Niiden määrä on vähentynyt sotien jälkeen yli 90 % ja laatu heikentynyt merkittävästi (Schulman ym. 2008). Perinneympäristöjen säilyminen edellyttää jatkuvaa hoitoa. Hoidon piirissä on koko Suomessa nykyään alle 30 000 laidun-

hehtaaria, kun minimitavoitteeksi on perinneympäristöjen keskeisen lajiston säilymiseksi asetettu kaksi kertaa suurempi ala. (Rassi ym. 2010) Suomen lajien uhanalaisuus julkaisun – Punaisen kirjan lajeista 1077 lajia ovat ensisijaisesti perinneympäristölajeja ja niiden osuus kaikista uhanalaisista lajeista on 21,7 %. (Ras- si ym. 2010) Huomattava osa näistä lajeista on hyönteisiä, erityisesti perhosia (234 lajia), kovakuoriaisia (223 lajia) ja pistiäisiä (160 lajia) jne. Putkilokasveja on 90 lajia, sieniä 72 lajia ja esim. lintu- ja 9 lajia.

Umpeenkasvaneet entiset perinnebiotoopit Lemin Mikkolan kedolla (vasen) ja Vehkalahden Retupel- lon laitumella (oikea).

6. PERINNEBIOTOOPPIEN SÄILYTTÄMINEN JA HOITO

Perinnebiotooppien tilaan vaikuttaa eniten se miten hyvin ja pitkään niitä on hoidettu. Aluei- ta, jotka ovat monimuotoisuuden kannalta parhaita, on hoidettu jatkuvasti niittämällä tai lai- duntamalla. Tällaisia alueita on koko Suomessa hyvin vähän. (Tiainen ym. 2004) Perinnebiotooppien hoito tulisi ensisijaisesti kohdistaa arvokkaimpiin kohteisiin, sillä edes kaikkia maakunnallisesti arvokkaita perinnebiotooppeja ei hoideta oikealla tavalla (Hering 1999).

Valtaosaa hoidettujen perinnebiotooppien pinta-alasta laidunnetaan, mutta vain pientä osaa laidunnetaan siten, että alueiden luonnonarvot voivat säilyä. Perinteisessä laiduntamisessa eläimet tulevat toimeen laidunten omalla tuotolla. Useat perinnebiotoopit ovat ny- kyään nurmilaidunten yhteydessä, joten karja käyttää niitä usein oleskelu- ja yöpymispaik- koina. Ravinteita virtaa perinnebiotooppiin päin, eikä sieltä pois, kuten perinteisessä lai- dunkäytössä. Karjalle annettava lisäravinto nostaa myös laitumien ravinnetasoa.

Kohteiden puuston ja pensaikon perinteinen raivaus on usein lopetettu. Lisäksi perinnebiotooppien niittäminen on enää hyvin vähäistä. Niitettyjen alueiden osuus hoidetuista kohteista on koko Suomessa vain noin 2 %. (Tiainen ym. 2004). Mikäli niittoaines jätetään ke- räämättä tai jälkilaiduntamatta (tai niitto tehdään liian myöhään), pääsee niitetyille alueille kertymään ravinteita, jotka aiheuttavat perinnebiotooppien liiallista rehevöitymistä.

Perinteisesti laidunnetut perinnebiotoopit ovat vähäpuustoisia ja valoisia. Ainakin putkilo- kasvien, perhosten ja pistiäisten osalta ne ovat runsaslajisimpia elinympäristöjämme. Lai- dunnuspaine pitää myös mitoittaa oikein, sillä eri eliölajeille sopii erilainen laidunnuksen voimakkuus. Hoidon tulee onnistuakseen olla jatkuvaa. (Tiainen ym. 2004)

Perinnebiotooppien vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen on monia syitä. Maanomista- jat ovat esim. kokeneet tukiin liittyvän byrokratian liian hankalaksi. Karjaa on usein vaikea

saada. Raivaus on ikääntyville maanomistajille liian raskasta. Maatiloilla ei aina ole suvussa jatkajia. Joskus metsittäminen on ollut houkuttelevampi vaihtoehto.

Sananjalka ja met- sälauha sekä muut heinät ja ruohot val- taavat alaa Pyhtään Riihimäen entisillä laitumilla.

Koristekasvina käy-

tetty jättipalsami ja monet muut herkästi leviävät lajit saatavat levitä painanteista ja pihoista perinne- biotoopeille esimerkiksi puutarhajättei- den mukana.

7. ARVOKKAAT PERINNEBIOTOOPIT

Tässä inventoinnissa esitetään kaikki arvioinnin perusteella valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut perinnebiotoopit kunnittain Kymenlaakson maakunnasta. Kun- nista käytetään sekä vanhaa että uutta nimeä vertailun helpottamiseksi aiempaan selvityk- seen nähden. (Hering 1999)

Ensimmäisellä rivillä ilmoitetaan kohteen sijaintikunta ja kohteen nimi. Alueen sijainti ilmoitetaan myös koordinaateilla, ensin kohteen itä- ja pohjoisreunaa sivuavien pituus- ja leve- yspiirien leikkauspiste ja toiseksi vastaava leikkauspiste kohteen länsi- ja eteläreunojen lin- jalta. Kaikista kohteista esitetään rajaus kartalla. Maanomistajaksi ilmoitetaan yksityinen, perikunta, kunta tai valtio, mikäli se tiedetään. Kohteen arvoluokka on määritelty asteikolla valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokas. Suluissa on vuoden 1999 arvoluokka (Hering 1999 mukaan), jos se on tiedossa. Uusien kohteiden aiempaa arvoluokkaa ei ole merkitty. Jos kohteella on erityisiä arvoon vaikuttavia tekijöitä, kuten maisemallisia tai kulttuurihistoriallisia, tai kohteessa on uhanalaisia tai useita huomionarvoisia lajeja, on ne mainittu erikseen.

Alueen kuvauksessa kerrotaan lyhyesti kohteen sijainti, entinen ja nykyinen maankäyttö, osa-alueiden maiseman ja kasvillisuuden yleispiirteitä sekä mainitaan kohteen harvinaisia lajeja. NT = silmälläpidettävä, VU = vaarantunut, EN = erittäin uhanalainen ja CR = äärim- mäisen uhanalainen (Rassi ym. 2010) Lisäksi mainitaan vanhat rakennukset ja kohteen muut erikoispiirteet. Metsätyypeistä käytetään lyhenteitä: OMaT = lehto, OMT= lehtomainen kangas, MT = tuore kangas ja VT = kuiva kangas. Lopussa annetaan ohjeita hoidosta ja hoitotarpeesta

8. KYMENLAAKSON LUONTO JA MAISEMA

Kymenlaakson maakunta kuuluu ilmastollisesti pääosin eteläboreaaliseen ilmastovyöhyk- keeseen. Kapea rannikkovyöhyke kuuluu kuitenkin hemiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Terminen kasvukausi vuonna 2013 oli Ilmatieteen laitoksen mukaan 179 vuorokautta (18.4.-13.10.), joka on vain pari päivää pidempi kuin Etelä-Karjalan maakunnassa 2013. (www.ilmatieteenlaitos.fi)

Kymenlaakso on jaettavissa kolmeen ilmastolliseen alueeseen. Suomenlahden rannikko ja sen saaristo ovat selvästi merellisempää kuin vähävesistöinen sisämaa Salpausselälle asti. Maakunnan pohjoisosassa on jälleen vesistöisempi alue, johon kuuluvat Iitti, Jaala ja Val- keala. Vuoden keskilämpötila on tyypillisesti alueen pohjoisosassa +4 asteen (°C) tienoilla ja kohoaa rannikolle siirryttäessä noin +5 asteeseen. Kylmin kuukausi, varsinkin rannikolla ja saaristossa, on tyypillisesti helmikuu, jolloin kuukauden keskilämpötila vaihtelee saariston noin -6 asteesta Salpausselän pohjoispuolen noin -8 asteeseen.

Lämpimimmän kuukauden eli heinäkuun keskilämpötila on tyypillisesti sisämaassa +17,5 astetta. Saaristossa heinä- ja elokuu ovat usein lähes yhtä lämpimiä ja keskilämpötila on tavanomaisesti +17 asteen tuntumassa. Hellepäiviä esiintyy Salpausselällä keskimäärin jo- pa 18 kesässä, kun taas saaristossa Kotkan Rankissa jäädään keskimäärin neljään helle- päivään. Vuotuinen sademäärä jää rannikolla ja saaristossa tyypillisesti vajaaseen 600 mil- limetriin, mutta kohoaa muualla 600 ja 700 millimetrin välille. Sateisinta on Salpausselän etelälaidalla. Vuoden kuivin kuukausi on yleensä joko helmi- tai huhtikuu ja varsinkin rannikon tuntumassa silloin tällöin toukokuu. Elokuussa kertyvät yleisesti suurimmat sademää- rät, noin 80 millimetriä kuukauden aikana, mutta myös syksyisin rannikon ja saariston sa- desummat yltävät lähelle vastaavia lukemia. (www.ilmasto-opas.fi)

Lehmäsaaren perinnebiotoopilla kasvaa huomionarvoinen lehtomaitikka Melampyrum nemorosum.

Kymenlaakson pohjoisosassa kallioperän muodostavat Suomen yleisimmät kivilajit, graniitti ja gneissi. Eteläisessä osassa ovat vallitsevina rapakiven eri tyypit. Juuri rapakivi antaa koko maakunnalle ominaisleiman. Rapakivi on nimitys monimuotoiselle ryhmälle happamia syväkiviä. Kymenlaakson tyypillisin ja yleisin muunnos on viborgiitti. Graniittien ja gneissien ikä vaihtelee 1,90 – 1,85 miljardiin vuoteen ja ne edustavat Kymen- laakson kallioperän vanhinta osaa. Näiden kivilajien lujuudesta johtuu, että pohjoinen Ky- menlaakso on pinnanmuodoiltaan mäkistä. Suurin osa Kymenlaakson alueesta on rapaki- veä, graniitteihin kuuluvaa erikoiskiveä. Rapakivi on iältään 1,65 miljardia vuotta ja siten kallioperämme nuorinta osaa. Kymenlaakson rapakivi on osana laajempaa ns. Viipurin massiivia, joka ulottuu Loviisan tienoilta aina Viipurin itäpuolelle.

Irtaimet maalajit heijastelevat kallioperän ominaisuuksia. Rapakivi on ravinteisuudeltaan niukkaa ja sama näkyy maalajeissa. Moreenimaat ja hiekkakankaat sopivat silti kasvualus- taksi mäntymetsille. Savikoilla menestyvät kuusikot tai lehtimetsät paremmin. Salpausselät jakavat alueen karkeasti ottaen eteläiseen, savikkojen luonnehtimaan rannik- kotasanteeseen ja pohjoiseen järvialueeseen, jossa savikkojen osuus on pienempi, mutta kalliomaastoa on runsaasti. Ero näkyy myös kasvillisuudessa. Pohjoisessa erämaiset havumetsät hallitsevat maisemaa. Etelässä tasaista maisemaa elävöittävät harjut ja muutamat eroosiota kestäneet kallionyp- pylät. (www.finnicakymenlaakso.fi/luonto/Hamari)

Kymenlaakso kuuluu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Suomen eliömaantie- teellisen jaon mukaan Kymenlaakso kuuluu Etelä-Savon (ES), Etelä-Karjalan (EK), Uusi- maan (U) ja Etelä-Hämeen (EH) eliömaakuntiin. (Hämet-Ahti 1998) Ihmisen vaikutus Ky- menlaakson kasvistoon on ollut suuri. Ihmistoiminnan myötä levinneet tulokaskasvit vaikut- tavat lajikoostumukseen. Vanhimmat arkeofyytit eli muinaistulokkaat esiintyvät usein perinnebiotoopeilla. Ryhmään kuuluu myös huomionarvoisia, harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. (Hering 1999)

Taulukossa 1 sivulla 36 on esitetty vanhan (Jantunen 1999) ja tämän (2014) inventoinnin vertailu ja mahdollisen muutoksen pääasiallinen syy.

9. KYMENLAAKSON KOHTEET

KOUVOLA, ANJALANKOSKI, Haapalan niitty ja haka

Peruskarttalehti: 3131 04 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67422:5109, akp:aki 67414:5109 Maisemamaakunta: kaakkoinen viljelyseutu Pinta-ala: 2,3 ha Arvoluokka: M- (1999 M+) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: avoimuus ja maisema Perinnemaisematyyppi: keto, niitty, haka

Kouvola, Anjalankoski, Haapalan niitty ja haka

100m

Kouvola, Anjalankoski, Haapalan niitty ja haka Pohjakartta © MML 2014

Alueen kuvaus: Entinen aikoinaan mullien laiduntama niitty ja hakamaa sijaitsevat Haapa- lantien pohjoispuolella. Kivisellä ja kallioisella alueella on pienruohoniittyä, kallioketoa ja

harmaaleppähakaa. Haka sijaitsee alueen pohjoisosassa. Eteläosassa on ketolaikkuja ja kiviröykkiöitä. Etelässä alue rajautuu tiehen ja muualla metsään ja asutukseen. Alue viettää loivasti etelään. Valtalajeina ovat nurmirölli, kissankello, ahopukinjuuri ja siankärsämö. Huomionarvoista kasvillisuutta edustavat hakamaapoimulehti ja tuoksusimake. Aiemmin 1990-luvulla löyty- nyttä jäkkiä ei enää löytynyt. Pohjoinen osa-alue ja rantaniitty olivat umpeenkasvaneita, joten kohteen maakunnallisesti arvokas alue pieneni 1990-luvun inventointiin verrattuna 3,5 hehtaarista 2,3 hehtaariin. Alueella on myös maisemallisia arvoja, se näkyy hyvin tielle ja niityltä on järvinäkymä. Hoitotarve: Laidunnus tulisi aloittaa uudelleen ja niityn puustoa tulisi harventaa. Erityisesti lehtipuiden taimia, kuten nuoria haapoja tulisi poistaa kaulaamalla, jotta niiden leviäminen saadaan hallintaan.

HAMINA, Pappilansaari

Peruskarttalehti: 3042 04 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67165:5120, akp:aki 67163:5117 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 6 ha Arvoluokka: M+ (1999 V)

Hamina, Pappilansaari

Pappilansaaren metsälaidun. Rannan kasvillisuutta edustaa mm. keltamaite Lotus corniculatus.

100m

Hamina, Pappilansaari Pohjakartta © MML 2013

Maanomistaja: Haminan seurakunta Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: Huomionarvoisia lajeja vielä jäljellä, mm. uhanalainen keltamatara (VU) Perinnemaisematyyppi: rantaniitty, metsälaidun, keto Alueen kuvaus: Haminan edustalla Purholmanselän pohjoisreunalla sijaitsee maisemallisesti ja lajistollisesti arvokas Pappilansaaren perinnebiotooppi, joka on luonnonsuojelualue ja kuuluu lisäksi sekä Natura-alueeseen että linnustollisesti arvokkaaseen IBA -alueeseen. Alue on aiemmin ollut pappilan hakamaana ja koostuu rantaniitystä, metsälaitumesta ja ke- dosta. Laidunnuksen loputtua monet uhanalaiset lajit ovat todennäköisesti hävinneet tai jääneet maaperän siemenpankkiin. Rannan tuntumassa kasvanutta äärimmäisen uhanalaista (CR) itämerenlaukkaneilikkaa Armeria maritima subsp. intermedia (Jantunen ym. 1999) löytyi vielä 1998, mutta ei enää 2013. Erittäin uhanalaista (EN) nelilehtivesikuusta Hippuris tetrahpylla ei löytynyt 1998, eikä 2013 inventoinneissa. Silmälläpidettävää (NT)

vihnesaraa Carex paleacea on löydetty lounaisosan rantaniityltä 2009, 2010 ja 2013 (K. Inki s-posti). Metsälaitumen puusto on osittain vanhaa ja lahopuutakin esiintyy. Paikoin nuorta pihlajaa on ylitiheinä kasvustoina. Aluskasvillisuudesta löytyy vielä perinnebiotooppia indikoivia lajeja kuten mm. tuoksusimaketta ja ahosuolaheinää. Rantaniityllä huomionarvoista kasvillisuutta edustavat mm. purtojuuri, isomaksaruoho, rantasappi, punasänkiö, keltamaite ja vaarantunut keltamatara (VU). Hoitotarve: Alue on ollut lammaslaitumena vuodesta 2010 lähtien ja laiduntavien lampai- den määrää on tarkoitus nostaa. Samoin vesakkoa on myös tarkoitus raivata 2014. (K. Inki s-posti)

IITTI, Sjögrenin mäki

Peruskarttalehti: 311 111 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67586:4585, akp:aki 67585:4583 Maisemamaakunta: Lounais-Savon järviseutu Pinta-ala: 2 ha Arvoluokka: M+ (1999 V) Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: monipuolisuus, hyvä lajisto, maisemallisesti arvokas Maanomistaja: yksityinen Perinnemaisematyyppi: kallioketo, niitty, metsälaidun Alueen kuvaus: Kallioinen laidunniitty ja mäki Sitikkalantien pohjoispuolella ovat maisemallisesti erityisen arvokas kohde, joka näkyy hyvin tielle. Alueelta on myös näkymä Kymijoel- le. Laidun on aidattu perinteisellä riukuaidalla kapean kujan molemmin puolin. Mäellä on A.J. Sjögrenin muistokivi. Kasvillisuus on paikoin hyvin edustavaa, etenkin rinteen keski- ja pohjoisosan kalliokedoilla ja niiden ympäristöissä. Kedoilla kasvaa mm. ketoneilikka, joka on silmälläpidettävä (NT), viherjäsenruoho ja hopeahanhikki sekä mäkitervakko laajoina kasvustoina. Rinteen alaosa, tuore niitty on osin rehevöitynyt kasvaen mm. voikukkaa, koiranputkea ja nokkosta. Aiempi- en kartoitusten yhteydessä 1990-luvulla tavattua ketonoidanlukkoa ei enää tavattu toukokuun lopulla 2014. Pohjois- ja itäreunoilla on metsälaitumia, jotka ovat paikoittain kasvamassa umpeen köyhdyttäen perinnebiotoopin lajistoa. Niitylle oli tulossa hevosia laidunta- maan touko- kesäkuun vaihteessa. Hoitotarve: Laidunnuspaineen lisääminen, puuston raivaus ja lisärehusta luopuminen.

Iitti, Sjögrenin mäki

100m

Iitti, Sjögrenin mäki Pohjakartta © MML 2013

IITTI, Perttolan niitty

Peruskarttalehti: 31111 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67582:4595, akp:aki 67580:4592 Maisemamaakunta: Lounais-Savon järviseutu Pinta-ala: 0,8 ha Arvoluokka: M+ (1999 V) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: lajiston monipuolisuus ja maisemallinen arvo Perinnemaisematyyppi: niitty

Iitissä Perttolan niityllä laiduntavat lampaat Kymijokivarren jylhässä maisemassa.

Iitti, Perttolan niitty

Alueen kuvaus: Perttolan niitty sijaitsee Kymijoen rannalla, paikalla jolla on sekä maisemallista että kulttuurihistoriallista arvoa. Paikalla on ollut asutusta jo rautakaudella. Aluetta on pitkään laidunnettu lampailla ja hevosilla. Nyt jäljellä on enää lampaita. Hevoslaidun lo- petettiin 10 vuotta sitten. Kuviolla on vanhoja hyvin hoidettuja rakennuksia. Lammaslaitu- mella on runsaasti avokallioita ja kivikkoa, jotka elävöittävät maisemaa. Lajistoltaan niitty on edelleen keskimäärin melko edustava, vaikkakin köyhtynyt 1990-luvun inventointien jälkeen. Huomionarvoista lajistoa edustavat mm. nurmilaukka, mäkilemmikki, poimulehdet ja tuoksusimake sekä ketoneilikka, joka on silmälläpidettävä laji (NT).

100m

Iitti, Perttolan niitty Pohjakartta © MML 2013

Perttolan perinnebiotoopin rajaus on supistunut aiemmasta 1,3 hehtaarin alasta noin 0,8 hehtaariin. Muut alueet kuin lammaslaidun ovat rehevöityneet ja kasvaneet paikoin umpeen, sekä köyhtyneet lajistollisesti. Kymenlaaksossa uhanalaista hoikkaängelmää tai hakarasaraa ei enää löytynyt. Vadelma, tuomi ja terttuselja ovat monin paikoin vallanneet alaa. Hoitotarve: Laidunnusta tulisi jatkaa - mahdollisesti suuremmalla alalla ja suuremmalla laidunnuspaineella. Pensaita tulisi myös raivata laidunniityltä. Etenkin terttuselja on levinnyt paikoitellen kasvustoksi.

KOTKA, Klaavun rantaniitty (pohjoisosa)

Peruskarttalehti: 3042 01 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67150:5005, akp:aki 67148:5005 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 2 ha Arvoluokka: M- (1999 M+) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: monipuolisuus, uhanalainen laji: keltamatara VU Perinnemaisematyyppi: kallioketo, niitty, rantaniitty Alueen kuvaus: Klaavun rantaniitty sijaitsee Kaarniementien päässä Kaarniemen länsiran- nalla. Alue kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan ja Natura-alueeseen. Alueella on aiemmin ollut lehmien laidun, ja vielä 1990-luvulla siellä ovat laiduntaneet lampaat. Nykyiseen maankäyttöön laidunnus ei enää kuulunut. Eteläisin osa kohteesta on parhaiten säilynyt, mutta keskiosa ja pohjoisosa ovat kasvamassa umpeen. Suurin osa alueesta on nurmilauhavaltaista niittyä. Itäreunalla niitty vaihettuu merenrantaniityksi, jolla vallitsevat kaislat, järviruoko ja osmankäämi. Eteläisin osa on kuivaa ketoa, jolla edelleen kasvaa huomionarvoista kasvillisuutta, kuten hietalemmikki, mäkivirvilä, keltamaite, poimulehdet ja uhanalainen keltamatara VU. Klaavun rantaniityn eteläosan, Rantatilan rantaniityn (Jantunen ym. 1999) kasvillisuus oli huomattavasti rehevämpää ja korkeakasvuisempaa. Alue putosi tässä selvityksessä maakunnallisesti arvokkaasta paikallisesti arvokkaaseen luokkaan. Hoitotarve: Alueen laidunnus tulisi mieluiten aloittaa uudelleen umpeenkasvun estämisek- si. Aluetta on kuitenkin niitetty säännöllisesti vuosina 2006-2010 Ympäristökeskuksen toimesta ja siellä on pidetty niittotalkoot 2012 (K. Inki s-posti)

Kotka, Klaavun rantaniitty

100m

Kotka, Klaavun rantaniitty Pohjakartta © MML 2013

KOTKA, Mammulanmäen kallioketo

Peruskarttalehti: 3024 08 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67277:4879, akp:aki 67276:4878 Maisemamaakunta: Kaakkoinen viljelyseutu Pinta-ala: 0,5 ha Arvoluokka: M- (1999 M) Maanomistaja: yksityinen

Kotka, Mammulanmäen kallioketo

Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: huomionarvoinen lajisto, uhanalaisia lajeja: keltamatara VU, jäkki NT, ketoneilikka NT, hakarasara alueellisesti uhanalainen Perinnemaisematyyppi: kallioketo Alueen kuvaus: Mammulanmäen kallioketo sijaitsee Kotka pohjoispuolella Hurukselantien ja Mammulanmäentien varrella. Kohde on maisemallisesti edustava idyllisen kylän laidalla kohoava kallioinen keto, joka koostuu kahdesta erillisestä osasta. Kohteella on myös kylän vanhin rakennus. Alue on aiemmin ollut 1970-luvulla lammas- ja vasikkalaitumena. Aluetta on myös niitetty 1990-luvulla (Jantunen ym. 1999). Huolimatta laidunnuksen loppumisesta, alueella on edelleen paikoin huomionarvoista kasvillisuutta. Paikoin alue on umpeen kasvamassa. Vuoden 1995 inventoinnissa tavattua ketonoidanlukkoa tai hiirenhäntää ei enää löytynyt 2013 eikä 2014 inventoinneissa. Sen sijaan hietalemmikkiä esiintyi alkukesästä 2014. Isomaksaruoho, nurmikohokki, nurmikaunokki, nurmirölli ja kissakello ovat edelleen yleisiä. Uhanalaisista lajeista tavattiin keltamatara VU ja silmälläpidettävistä ketoneilikka NT ja jäkki NT. Jäkkiä esiintyi tosin enää vain muutamia kymmeniä yksilöitä. Kymenlaaksossa uhanalaista hakarasaraa löytyi muutama yksilö 2013. Hoitotarve: Aluetta tulisi laiduntaa tai niittää vähintään kerran kesässä, jotta umpeenkasvu pysähtyisi. Lisäksi alueelle tuotu puutarhajäte tulisi poistaa. Jätteen mukana alueelle tullut jättipalsami leviää vieraslajina nopeasti sopivissa olosuhteissa.

100m

Kotka, Mammulanmäen keto Pohjakartta © MML 2013

KOTKA, Lehmäsaaren kaakkoisrannan niitty

Peruskarttalehti: 3023 11 ja 3023 12 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67000:4999, akp:aki 66998:4997 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 2 ha Arvoluokka: M- (1999 M-) Maanomistaja: yksityinen

Kotka, Lehmäsaaren kaakkoisrannan niityn keskiosaa.

Kotka, Lehmäsaaren kaakkoisrannan niityn eteläosaa.

Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: erikoinen lajisto, harvinainen perinnebiotooppi, uhanalainen laji: keltamatara VU Perinnemaisematyyppi: merenrantaniitty Alueen kuvaus: Lehmäsaaren kaakkoisrannan niitty sijaitsee Lehmäsaaressa noin 6 km:n päässä Kotkasta kaakkoon. Saarelle pääsee myös vesibussilla. Lehmäsaari kuuluu harju- jensuojeluohjelmaan. Merenrantaniitty on pääosin tervaleppälehtojen ympäröimä, mutta rajautuu etelässä merenrantaan ja mökkitonttiin. Niitty on aiemmin ollut lehmälaitumena. Pääosa niitystä on säilynyt suhteellisen matalakasvuisena huolimatta laidunnuksen loppumisesta. Keskiosistaan niitty on kuitenkin paikoin umpeenkasvanut. Huomionarvoista kasvillisuutta edustaa mm. morsinko, rantahirvenjuuri, merinätkelmä, lehtomaitikka, keltamaite, merikohokki, vilukko ja uhanalainen keltamatara VU. Myös meren- rannoilla joskus esiintyvä suomyrtti (matala pensas) viihtyy paikoin niityn laitamilla. Hoitotarve: Merenrantaniittyä tulisi laiduntaa tai niittää vuosittain umpeenkasvun estämi- seksi. Myös nuorta puustoa ja pensastoa tulisi ajoittain harventaa.

100m

Kotka, Lehmäsaaren kaakkoisrannan niitty Pohjakartta © MML 2013

KOUVOLA, Kukkomäki

Peruskarttalehti: 3113 08 Pinta-ala: 1,4 ha Arvoluokka: M- (uusi kohde) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: monipuolisuus, paikoin edustava lajisto, ketoneilikka NT, maisema Perinnemaisematyyppi: niitty ja metsälaidun

Kouvola, Kukkomäki. Laidunniityn ja metsälaitumen reunaa laiduntaa kaksi ponia.

100m

Kouvola, Kukkomäki Pohjakartta © MML 2013

Alueen kuvaus: Kouvolan Kukkomäen etelärinteessä sijaitsee ponilaidunniitty ja metsä- laidun. Alue rajautuu etelässä peltoon ja muualla metsään ja asutukseen. Erityistuen piiris- sä olevasta kokonaisuudesta 1,4 hehtaarin ala tulkittiin maakunnallisesti arvokkaaksi perin- nebiotoopiksi, jolla on kohtalainen lajisto. Alue on ollut aikaisemmin laidunnettuna lähes sata vuotta. Laiduneläiminä on ollut lehmiä, lampaita ja aasia. Aluetta on myös niitetty. Nyt laitumella on kaksi ponia. Edustavaa perinnebiotooppilajistoa ovat mm. poimulehdet, ahopukinjuuri ja silmälläpidettävä ketoneilikka (NT). Hoitotarve: Alueen laidunnuspainetta tulisi nostaa tai aluetta tulisi niittää vuosittain.

MIEHIKKÄLÄ, Ukkolan keto

Peruskarttalehti: 3042 11 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67272:5389, akp:aki 67269:5388 Maisemamaakunta: Kaakkoinen viljelyseutu Pinta-ala: 3,5 ha Maanomistaja: yksityinen Arvoluokka: M (1999 M-) Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: monipuolisuus, maisemallisesti merkittävä, uhanalaiset lajit: keltamatara VU, jäkki NT Perinnemaisematyyppi: niitty, keto, kallioketo Alueen kuvaus: Ukkolan keto on maisemallisesti edustavalla paikalla peltojen ja maatilojen keskellä. Keto sijaitsee Ukkolan kylässä Virolahdentieltä Suurenkyläntielle käännyttäessä. Alue kuuluu Vaalimaanjoen laakson maisema-alueeseen. Alue on ollut pitkään lehmien laitumena, viimeksi 1990-luvulla. Maanomistajan mukaan aluetta on välillä niitetty senkin jäl- keen kuten vuonna 2012. Myös niittotalkoita on järjestetty aiempina vuosina. Eteläosa on kuitenkin kasvamassa umpeen ja pensoittumassa. Vielä 1990-luvulla jäkin esiintyminen on ollut poikkeuksellisen runsasta (Jantunen ym. 1999), nyt alueelta löytyi vain muutama yksilö. Arvokasta perinnebiotooppilajistoa edustavat kuitenkin vielä jäkin lisäksi hietalemmikki, purtojuuri, mäkikuisma, nurmikaunokki, tuoksusimake, aitovirna, poimulehti ja uhanalainen keltamatara VU. Hoitotarve: Aluetta on niitetty 2006-2010 Ympäristökeskuksen toimesta (K. Inki s-posti) Kedon niittämistä tulisi jatkaa. Laiduntaminen olisi kuitenkin paras vaihtoehto jäkin ja mui- den perinnelajien palauttamiseksi. Lisäksi niityn reunapuustoa ja pensastoa olisi hyvä raivata.

Miehikkälä, Ukkolan keto

100m

Miehikkälä, Ukkolan keto Pohjakartta © MML 2013

PYHTÄÄ, Ristisaari

Peruskarttalehti: 3023 07, 10 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 668934:34899, akp:aki 668850:34894 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 6 ha Arvoluokka: V (1999 V) Maanomistaja: Metsähallitus Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: monipuolisuus, edustava lajisto ja maisema, uhanalainen laji: keltamatara VU, alueellisesti uhanalainen tähkätädyke Perinnemaisematyyppi: ketoniitty, merenrantaniitty

Pyhtää, Ristisaari

Pyhtää, Ristisaari. Lampaat hoitavat kasvillisuutta ja maisemaa.

Alueen kuvaus: Ristisaari sijaitsee noin 20 km venematka päässä Kotkan Sapokan sata- masta etelä-lounaaseen. Metsähallituksen hallinnassa olevalla saarella on aloitettu lammaslaidunnus uudelleen 2000-luvulla. Aiemmin 1970-luvulla saarella laidunsivat Kaunis- saarelaisten lampaat. Metsähallituksen puistomestarin mukaan saaren pohjoisosan laidunniityn katajikkoa ja puustoa on raivattu 2008-2010. Lisäksi 2011 on puustoa jonkin verran poistettu laitumelta. Arvokkaan perinnebiotoopin lajisto on alkanut elpyä. Lajistoon kuuluvat mm. uhanalainen keltamatara VU ja alueellisesti uhanalainen tähkätädyke*. Muita huomionarvoisia keto- ja merenrantaniittylajeja ovat mm. ketosilmäruoho, mäkikuisma, keto- orvokki, ketomaruna, merinätkelmä, suola-arho, merisinappi ja keltamaite. Niityn keskiosis- sa viihtyvät mm. ahopukinjuuri, ahosuolaheinä, kissankello ja nurmirölli. Ristisaaren kaakkoisosan merenrantaniitty ei ole laidunnuksen piirissä. Kaakkoisranta onkin lajistoltaan köyhtynyt ja korkean kasvillisuuden valtaama. Arvokasta kasvillisuutta on kuitenkin säilynyt mm. keihäsvuohennokka, merikohokki ja rantatädyke. Hoitotarve: Laidunnuksen jatkaminen on ensiarvoisen tärkeää - samoin suunnitelmallinen puuston ja pensaikon raivaus tarvittaessa. Alueesta 22 ha on laidunnuksessa, mutta vain noin 6 ha kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen perinnebiotooppiin ja muulla osalla on lä-

hinnä paikallista arvoa. Laidunnuspainetta olisi hyvä nostaa, jotta vaikutus ulottuisi suu- remmalle alueelle.

*Ristisaaren tähkätädyke Veronica spicata saattaa olla myös alalaji tai variaatio (suullinen tiedonanto F.Hering)

100m

Pyhtää, Ristisaari Pohjakartta © MML 2013

PYHTÄÄ, Maari

Peruskarttalehti: 302306 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67061:4764, akp:aki: 67055:4760 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 9,0 ha Arvoluokka: M (1999 V) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustavuus, koko, matala kasvillisuus Perinnemaisematyyppi: rantaniitty, metsälaidun Alueen kuvaus: Laaja-alainen joenranta- ja merenrantaniitty Kymijoen Strukanhaaran suis- tolla rajautuu jokeen, peltoihin ja asutukseen. Alue kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuo- jelu- ja Natura 2000 –ohjelmiin. Maarin laidun on myös maisemallisesti merkittävä avoin rantaniitty. Niitty on vielä suhteellisen matalakasvuinen ja sillä kasvaa mm. huomionarvoista merisaraa. Metsälaidun on lehtomaista kangasta, puut hyvin vanhoja ja myös lahopuuta esiintyy runsaasti. Metsällä on vanhan luonnonmetsän piirteitä. Maarin alue on ollut pitkään yhteislaitumena aina 2012 asti, jolloin lammaslaidunnus lope- tettiin sopimuksen päätyttyä. Hoitotarve: Laidunnus tulisi aloittaa uudelleen, mikäli alue halutaan hoitaa perinnebiotoop- pina. Alueella on myös luonnonsuojelullisia arvoja luonnontilaisena rantaniittynä ja vanhana metsänä. Puuston leviämistä rantaniitylle tulisi hoitaa tarvittaessa raivaamalla.

Pyhtää, Maari. Rantaniitty on säilynyt avoimena.

Pyhtää, Maari. Metsälaitumella on vanhanmetsän piirteitä.

100m

Pyhtää, Maari Pohjakartta © MML 2014

PYHTÄÄ, Rantalan laitumet

Peruskarttalehti: 302309 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67094:4881, akp:aki: 67089:4877 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 7,1 ha Arvoluokka: M+ (1999 V) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustavuus, monipuolisuus, huomattava merkitys maisemassa Perinnemaisematyyppi: niitty, merenrantaniitty, haka

Pyhtää, Rantalan laitumet

100m

Alueen kuvaus: Maisemallisesti arvokas merenranta niitty ja kivinen laidunalue sijaitsevat Heinlahden länsirannalla. Aluetta on aikaisemmin laidunnettu hevosilla, lampailla ja naudoil- la. Toukokuun lopulla 2014 alueella oli jonkin verran nautoja. Viereisellä pohjoisreunan ai- datulla voikukkavaltaisella laitumella oli 3 hevosta. Edellisestä kartoituksesta 1990-luvulla alue oli osittain rehevöitynyt ja lajistoltaan köyhtynyt. Esimerkiksi ketonoidanlukkoja ei enää löytynyt kivikoiden ympäristöistä. Huomionarvoista kasvillisuutta edustivat keltamatara (uhanalainen VU), poimulehdet, ahopukinjuuri ja ahomansikka. Merenrantaniitty on rajattu pois laitumesta, mutta kasvillisuus on yhä melko ma- talaa lukuun ottamatta ulointa korkeaa ruovikkovyöhykettä. Rantaniityn lajistoon kuuluvat mm. rönsyrölli, meriluikka, ketohanhikki ja paikoin huomionarvoinen merisara. Hoitotarve: Laidunnuspaineen kasvattaminen ja lisärehusta luopuminen auttaisi perinne- biotooppilajiston säilymisessä ja lajiston monipuolistumisessa. Laitumen olisi hyvä ulottua aina merenrantaan saakka.

PYHTÄÄ, Mustaviiri

Peruskarttalehti: 302304 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 668254:34781 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 0,9 ha Arvoluokka: M (uusi kohde) Maanomistaja: Metsähallitus Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustava lajisto ja maisema, vanha perinnebiotoopi, vuosittainen niitto, uhanalainen laji: keltamatara VU Perinnemaisematyyppi: niitty, kallioketo, merenrantaniitty Alueen kuvaus: Mustaviirin saari sijaitsee Suomenlahdella noin 24 km linnuntietä etelään Pyhtään keskustasta. Saaren koillisosan niitty on ollut laitumena jo 1800-luvulla, jolloin Mustasaaressa on ollut vakituista asutusta vuosina 1873-1924. Nykyisin Metsähallitus niit- tää alle hehtaarin kokoista niittyä vuosittain yhdessä Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin kanssa. Niittotalkoot alkoivat 2001 ja toistuvat joka elokuun puolivälissä. Huomionarvoista kasvillisuutta edustavat mm. nurmilaukka, mäkikuisma, mäkikaura, ranta- tädyke, tuoksusimake, isomaksaruoho ja uhanalainen keltamatara VU. Hoitotarve: Vuotuista niittoa tulisi jatkaa sekä puuston ja pensaikon ajoittaista raivausta. Mahdollinen laidunnus olisi hyödyksi kasvillisuudelle.

Pyhtää, Mustaviiri. Vanhaa niittyä on laidunnettu jo 1800-luvulla. Nykyisenä hoitomuotona on vuotuinen niitto.

Pyhtää, Mustaviiri. Entinen laidunniitty rajautuu pohjoisessa merenrantaniittyyn ja kallioketoon.

100 m

PYHTÄÄ, Peltola

Peruskarttalehti: 302309 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67094:4885, akp:aki:67091:4883 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 4 ha Arvoluokka: M- (1999 M+) Maanomistaja: yksityinen

Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustavuus, laidunnus Perinnemaisematyyppi: niitty, merenrantaniitty Alueen kuvaus: Valtatie 7 eteläpuolella Heinlahden rannalla sijaitsee maisemallisesti arvokas perinnebiotooppi, joka on edelleen osittain laidunnettu. Alue jakautuu laidunniittyyn ja umpeen kasvaneeseen merenrantaniittyyn. Laidunnuspaine ei ole suuri, elokuussa 2013 aluetta laidunsi 2 nautaa ja rantaosa on kauttaaltaan korkean kasvillisuuden peitossa. Laidunalueeseen kuuluu myös kylvönurmialue, jonka johdosta kohteen lajisto ei ole erityisen huomionarvoista. Kasvilajistoon kuuluvat mm. nurmikaunokki, ketohanhikki, särmäkuisma, ahomansikka ja nurmitädyke. Umpeenkasvaneella rantakaitaleella kasvaa mm. mesiangervo, nurmilauha, nurmipuntarpää, hiirenvirna ja koiranheinä. Uloimpana rannalla kasvaa järviruokovyöhyke. Hoitotarve: Laidunnusta (riittävällä laidunnuspaineella) tai vuotuista niittoa tulisi jatkaa. Li- säksi puustoa ja pensaikkoa tulisi ajoittain raivata.

Pyhtää, Peltola. Niityn ja rantaniityn välivyöhykettä, joka on osittain laidunnettua.

Pyhtää, Peltola. Umpeenkasvanutta rantaniittyä.

100m

HAMINA, VEHKALAHTI, Koivuluodon kallioketo

Peruskarttalehti: 304107 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 66883:5223, akp:aki:66882:5221 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 0,7 ha Maanomistaja: Metsähallitus Arvoluokka: M+ (1999 M)

Hamina, Vehkalahti, Koivuluodon kallioketo

Hamina, Vehkalahti. Koivuluodossa on Metsähallituksen tupa, kalamajoja ja meripelastuksen tukikohta kalliokedon reunalla.

Hamina, Vehkalahti. Koivuluodon kalliokedoilla ruokailee mm. pihlajaperhonen keto-orvokeilla. Ke- dolla kasvaa myös nuokkukohokki Silene nutans.

Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustavuus, harvinaisuus, matalakasvuisuus, monipuolinen lajisto, niitto Perinnemaisematyyppi: kallioketo, keto Alueen kuvaus: Koivuluoto on saari Itäisen Suomenlahden ulkosaaristossa. Alue on kuulunut Suomenlahden kansallispuistoon vuodesta 1982 alkaen. Nykyisin kohteen omistaa Metsähallitus, joka myös hoitaa perinnebiotooppia niittämällä ja raivaamalla katajia. Aiem- min saari on ollut kalastajien tukikohta, jolla on laidunnettu myös lampaita. Myös meripelas- tuksella on saaressa oma tukikohtansa. Kedon kasvillisuuteen kuuluvat mm. uhanalainen VU keltamatara, mäkikaura, pölkkyruoho, hietalemmikki, nuokkukohokki ja merenrannalla kasvava erikoisuus - morsinko. Vuonna 1993 (Metsähallitus) alueelta on löytynyt myös nurmilaukkaa, joka kukkii heinä-, elokuussa. Hoitotarve: Niittoa ja raivausta tulisi jatkaa, kuten Metsähallitus on tehnyt tähänkin asti. Laiduntaminen lampailla on myös vaihtoehto, mutta eläinten valvominen ulkosaariston luo- dolla voi olla haasteellista.

HAMINA, VEHKALAHTI, Rantaniemen laidun

Peruskarttalehti: 304202 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67246:5051, akp:aki:67242:5053 Maisemamaakunta: Kaakkoinen viljelyseutu Pinta-ala: 2 ha Arvoluokka: M (1999 M) Maanomistaja: yksityinen Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: edustavuus, laidunnus Perinnemaisematyyppi: niitty, järvenrantaniitty, metsälaidun Alueen kuvaus: Suurjärven eteläpuolella sijaitseva laidunniitty ja metsälaidun, jotka on aidattu ja laidunnettu. Elokuun lopulla 2013 laiduneläimet eivät enää olleet niityllä, mutta tuo- reita jätöksiä oli runsaasti. Järvenrantaniitty on kasvillisuuden ja myös maiseman puolesta edustavin osa alueesta. Niityllä kasvaa mm. ranta-alpi, purtojuuri, ahomansikka, nurmirölli ja keltamo. Järven ranta- vyöhykkeessä kasvaa lisäksi mm. luhtasara, rantakukka, rönsyrölli, osmankäämi, ketohanhikki, mesiangervo, järviruoko ja keräpäävihvilä. Metsälaidun on kuusivaltaisia vanhahkoa metsää, jolla on paikoin lehtomaista aluskasvilli- suutta (OMT-OMaT), kuten käenkaali, oravanmarja ja metsäalvejuuri. Metsälaitumen lajis- tosta kertoo mm. kissankello, poimulehti ja ahomansikka. Hoitotarve: Laidunnusta tulisi jatkaa. Metsälaitumelta tulisi poistaa kuusen taimia ajoittain.

Hamina, Vehkalahti, Rantaniemen laidun. Järvenrantaniitty ja metsälaidun on laidunnettu.

100m

HAMINA, VEHKALAHTI, Kuorsalon seurantalon niitty

Peruskarttalehti: 304109 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67059:5219, akp:aki:67058:5219 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 0,1 ha Arvoluokka: M- (1999 M) Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: harvinainen kasvillisuustyyppi Perinnemaisematyyppi: niitty

Hamina, Vehkalahti. Kuorsalon seurantalon niityllä kasvaa mm. jäkkiä Nardus stricta ja hinaa Dant- honia decumbens.

100m

Alueen kuvaus: Kuorsalon seurantalon pihalla talon etelä- kaakkoispuolella on pienialai- nen niitty, jota pidetään avoimena niittämällä. Niityllä kasvaa harvinainen hina-jäkkiniitty. Jäkkiä esiintyy edelleen melko runsaasti, etenkin niityn itäosassa. Hinaa esiintyi enää vain paikoin. Muista heinäkasveista esiintyi mm. nurmirölliä ja nurmilauhaa. Niityllä kasvaa myös mm. kevättähtimö ja kielo. Hoitotarve: Vuoutuinen niitto on sopiva hoito edelleen pienelle niitylle. Ylihoitoa ja liian ti- heää niittoa tulisi välttää.

VEHKALAHTI, HAMINA, Kuorsalon kallioketo (Vanhankylänlahti)

Peruskarttalehti: 304109 Yhtenäiskoordinaatit: ykp:yki 67058:5219, akp:aki:67054:5219 Maisemamaakunta: Suomenlahden rannikkoseutu Pinta-ala: 3 ha Arvoluokka: M- (1999 M-)

Hamina, Vehkalahti, Kuorsalon kallioketo

Keto-orvokki Viola tricolor ja kevättädyke Veronica verna viihtyvät kalliokedolla. Käenkukka Lychnis flos-cuculi rannan tuntumassa.

Hamina, Vehkalahti, Kuorsalon kallioketo

Arvoon vaikuttavia erityistekijöitä: huomionarvoiset lajit, maisema, vanhat rakennukset, kulttuurihistoria Perinnemaisematyyppi: kallioketo, niitty Alueen kuvaus: Kuorsalon kallioketo sijaitsee Kuorsalon saaren Vanhankylänlahden enti- sen sataman rannalla. Pohjoisosan kallioketo vaihettuu reheväksi niityksi etelässä ja aivan rannassa kiviseksi niityksi ja rantalehdoksi, joka ei enää kuulu alueen rajaukseen. Alue on ollut asuttu aina 1800-luvulle asti, viimeinen talo lahdella oli 1920-luvulla. Vanhankylänlah-

della on ollut myös kivikautista asutusta ja vanhin maininta satamapaikasta on vuodelta 1357. Aluetta on niitetty aina 1960-luvulle asti. Perinnebiotoopilla on vielä 2 vanhaa latoa ja kiviaitoja. Paikalla on sekä kulttuurihistoriallista, että maisemallista huomattavaa arvoa. Pohjoisosa ketoa lukuun ottamatta alue on pahoin umpeen kasvamassa. Tuoreella niityllä valtalajina ovat koiranputki, nurmipuntarpää ja nokkonen. Kalliokedolla kasvaa vielä suhteellisen hyvää lajistoa, kuten uhanalainen (VU) keltamatara, kevättädyke, nurmilaukka, tuoksusimake ja ahopukinjuuri sekä keto-orvokki suurina kasvustoina. Hoitotarve: Alueen laidunnus tai vuotuinen niitto tulisi aloittaa mahdollisimman pian, jotta biologisesti, maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas alue saadaan pelastettua umpeen kasvulta ja lajistolliselta köyhtymiseltä.

100m

Taulukko 1 KYMENLAAKSO Taulukossa 1 on esitetty Kymenlaakson aiemman selvityksen (Jantunen ym. 1999) perinnebiotoopit luo- kissa P ( paikallisesti arvokas), M (maakunnallisesti arvokas) ja V (valtakunnallisesti arvokas) ja tämän 2014 laaditun selvityksen vertailu. Muutoksen pääasiallinen syy on myös arvioitu.

Alue koko luokka luokka muutoksen pääasiallinen 1999 2014 syy Kv, Anjalankoski, Haapalan niitty ja haka 2,3 M M- haka umpeenkasvanut Kv, Anjalankoski, Hykkyrän laidun 1,6 M - metsitys Kv, Anjalankoski, Joentaustan haka 1,5 M P- umpeenkasvu Kv, Anjalankoski, Rättilänjärven kaskimetsä 7,0 M- - hakattu metsä Hamina, Pappilansaari 6,0 V M+ lajiston köyhtyminen Iitti, Sjögrenin mäki 2,0 V M+ lajiston köyhtyminen Iitti, Perttolan niitty 0,8 V M+ lajiston köyhtyminen Iitti, Toikanvuoren niitty 1,0 M- - menetetty kohde, Ely:n tieto Kv, Jaala, Kukkulinnan laidun 3,5 M P umpeenkasvu Kv, Jaala, Tienarin laidun 6,5 M- P rehevöitynyt lisärehusta Kotka, Klaavun rantaniitty 2 M+ M- umpeenkasvu Kotka, Mammulanmäen keto 0,5 M M- umpeenkasvu Kotka, Rantatilan rantaniitty 1,5 M- P umpeenkasvu Kotka, Koivusaaren niitty 2,3 M- - luonnonsuojelualue, METSO Kotka, Lehmäsaaren kaakkoisrannan niitty 2 M- M- ei muutosta Kouvola, Kukkomäki 14,0 uusi M- - Miehikkälä, Ukkolan keto 1,5 M+ M lajiston köyhtyminen Miehikkälä, Kalliokosken metsälaidun 3,5 M- P- umpeenkasvu Pyhtää, Ristisaari 6,0 V V ei muutosta Pyhtää, Maari 9,0 V M laidunnus loppunut Pyhtää, Rantalan laitumet 7,1 V M+ heikko laidunnuspaine Pyhtää, Peltola 4,0 M+ M- heikko laidunnuspaine Pyhtää, Riihimäen laitumet 1,0 M P+ lajiston köyhtyminen Pyhtää, Mustaviiri 0,9 uusi M - Hamina, Vehkalahti, Retupellon laidun 4,0 M P umpeenkasvu Hamina, Vehkalahti, Nurmelan laitumet 1,3 M P+ umpeenkasvu Hamina, Vehkalahti, Koivuluodon kallioketo 0,7 M M+ alueellinen vertailu Hamina, Vehkalahti, Metsäkylän keto 0,2 M P+ umpeenkasvu Hamina, Vehkalahti, Kuorsalon s-talon niitty 0,1 M M- lajiston köyhtyminen Hamina, Vehkalahti, Kuorsalon kallioketo 3,0 M- M- ei muutosta Hamina, Vehkalahti, Rantaniemen laidun 2,0 M M ei muutosta Hamina, Vehkalahti, Ourinniemen kallioketo 0,8 M- P umpeenkasvu Virolahti, Puotniemen rantaniitty 3,0 M P umpeenkasvu, Ely:n tieto Virolahti, Lahdenpohjan rantaniitty 2,4 M P umpeenkasvu

Vertailun helpottamiseksi vanhoissa 1990-luvun kohteissa on käytetty vanhoja kunnan nimiä. (Kv=Kouvola)

10. KIRJALLISUUS

Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen T. & Uotila, P. (toim.) 1998. Retkeilykasvio 4. painos, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. 656 s.

Hering, F. 1999. Kaakkois-Suomen perinnemaisemat. Osa II Kymenlaakso. Kaakkois- Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristökeskus. Kouvola. 93 s.

Hæggström, C.-A., Heikkilä, T. Peiponen, J. & Vuokko, S. 1995. Toukohärkä ja kultasiipi. Niityt ja niiden hoito. 160 s. Keuruu, Otava.

Jantunen, J., Saarinen, K. & Marttila, O. 1999. Kaakkois-Suomen perinnemaisemat. Osa I Etelä-Karjala. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristökeskus. Kouvola. 84 s.

Kokkonen, V. 1983. Järvien laskut luonnon olosuhteiden muuttajina. Teoksessa: Etelä- Karjalan Maakuntaliitto (toim.), Etelä-Karjalan maantiedon ja luonnon kuvia. Etelä-Karjalan Maakuntaliiton kotiseutusarja. Osa 2: 47-51. Lappeenranta.

Pykälä, J., Alanen, A., Vainio, M. & Leivo, A. 1994. Perinnemaisemien inventointiohjeet. Vesi- ja ympäristöhallitus. Nro 559. 31 s.

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki 685 s.

Schulman, A., Alanen A., Hæggström, C.-A., Huhta, A.-P., Jantunen, J., Kekäläinen H., Lehtomaa, L., Pykälä, J. & Vainio M. 2008a: Perinnebiotoopit. Julk.: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. s. 149-174.

Tiainen, J., Kuussaari, M., Laurila, I.P. & Toivonen, T. (toim.) 2004: Elämää pellossa - Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus. - Edita Publishing Oy, Helsinki. 366 s.