Paahdeympäristöjen Ekologia Ja Uhanalaiset Lajit Stella from (Toim.)

774 Suomen ympäristö Suomen ympäristö 774 Pa ahdeympäristöjen ek

LUONTO JA LUONTO JA LUONNONVARAT LUONNONVARAT ologia ja uhanalaiset lajit

Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit Stella From (toim.)

Paahdeympäristöt ovat avoimia, ympäristöään kuumempia paikkoja, joilla on hyvin omaleimainen ja nykyään harvinaistunut lajistonsa. Luontotyyppejä, joissa Paahdeympäristöjen paahdekohteita esiintyy ovat mm. hiekkarannat, dyynit, harjujen paisterinteet, kedot, kalliot ja monen tyyppiset ihmisen muokkaamat alueet, mukaan lukien maatalouden muovaavat perinneympäristöt. Paahdeympäristöt ovat erityisen ekologia ja uhanalaiset lajit tärkeitä elinympäristöjä monille harvinaisille hyönteisille ja putkilokasveille. Paahdeympäristöille luonteenomaista on peittävien kasvien ja rakenteiden puuttuminen sekä paljaan mineraalimaan suhteellisen suuri osuus pinta-alasta. Tällaisissa ympäristöissä aurinko pääsee paistamaan suoraan kasvien pohjakerrokseen tai paljaaseen mineraalimaahan, jolloin lämpötila lähellä maanpintaa kohoaa huomattavasti muuta ympäristöä korkeammaksi. Paahteisten avointen elinympäristöjen syntyminen ja jatkuvuus ovat Suomen oloissa riippuvaisia ulkoisista tekijöistä, joita ovat esimerkiksi kulo, eroosio, tuuli, vesi ja jää, aallokko, intensiivinen laidunnus, niittäminen, kulutus ja tallaantuminen. Paahdekohteet ovat taantuneet jo 1800-luvulta lähtien mm. metsäpalojen tehokkaan torjunnan seurauksena, ja niiden häviämistä ovat edelleen vauhdittaneet varsinkin maatalousympäristöjen muutokset ja ympäristön rehevöityminen. Paahdeympäristöille tyypillisistä syntytavoista sekä nykyisestä maankäytöstä ja ympäristön tilasta johtuen niiden suurin uhka on juuri umpeenkasvu. Julkaisussa käsitellään luontaisten paahdeympäristöjen ekologiaa ja kasvillisuutta, paahdeympäristöjen hyönteisryhmiä ja niiden uhanalaisuutta, sekä ihmisen muovaamien elinympäristöjen tärkeyttä paahdelajiston säilymiselle.

Julkaisu on saatavissa myös Internetissä: www.ymparisto.ﬁ/julkaisut ISBN 952-11-2010-X (nid.) ISBN 952-11-2011-8 (pdf) ISSN 1238-7312

Myynti: Edita Publishing Oy PL 800, 00043 EDITA, vaihde 020 450 000 puhelin 020 450 05, faksi 020 450 2380 Edita-kirjakauppa Helsingissä: Annankatu 44, puhelin 020 450 2566 ......

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS PL 140, 00251 HELSINKI SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

Suomen ympäristö 774

Stella From (toim.) Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit

HELSINKI 2005 ...... SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS Julkaisu on saatavana myös Internetissä www.ymparisto.ﬁ/julkaisut

ISBN 952-11-2010-X (nid.) ISBN 952-11-2011-8 (pdf) ISSN 1238-7312

Kannen kuvat: Palava metsä ja kissankäpälät, Terhi Ryttäri. Harjusinisiipi, Mikko Kuussaari.

Taitto: Satu Turtiainen

Vammalan kirjapaino Vammala 2005

2 Suomen ympäristö 774 Sisällys

1 Paahdeympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ...... 7 Stella From, Suomen ympäristökeskus 1.1 Raportin taustaa ...... 7 1.2 Paahdealueista ...... 7 1.3 Paahdelajeista ...... 8 1.4 Paahdeympäristöjen hoito ...... 9 Kiitokset ...... 11 Lähteet ...... 11

2 Paahdeympäristöt – ekologia ja kasvisto ...... 12 Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus 2.1 Johdanto ...... 12 2.2 Paahdeympäristöjen ekologisia ominaisuuksia ...... 13 2.3 Kasvien sopeutuminen paahdeympäristöihin ...... 14 2.4.1 Harjujen paisterinteet ...... 16 2.4.2 Hiekkarannat ja dyynit ...... 18 2.4.3 Kedot ja kalliokedot ...... 20 2.4.4 Nummet ja alvarit ...... 22 2.4.5 Kalliot ...... 23 2.5 Yhteenveto ...... 25 Kiitokset ...... 26 Lähteet ...... 27

3 Paahdeympäristöjen perhosista ...... 29 Jari Kaitila, Suomen Perhostutkijain Seura ry 3.1 Johdanto ...... 29 3.2 Miksi paahdelajeista puhutaan vasta nyt? ...... 31 3.3 Paahdelajit kuuluvat vanhimpaan lajistoon ...... 32 3.4 Miksi paahdeympäristöjen lajit taantuvat? ...... 33 3.5 Miten paahdeperhosia voitaisiin suojella? ...... 33 Lähteet ...... 35

4 Lappeenrannan lentokentän uhanalaiset perhoset vuosina 2001-2003 ...... 36 Pekka Sundell, Perhostensuojelutoimikunta 4.1 Johdanto ...... 36 4.2 Lappeenrannan lentokenttä ja sen kasvillisuus ...... 36 4.3 Menetelmät ...... 37 4.4 Havaitut uhanalaiset lajit ...... 37 4.5 Kentän hoito perhosten kannalta ...... 38 Lähteet ...... 39 Liitteet ...... 40

5 Paahdeympäristöjen myrkkypistiäiset ja perhoset: vertailu vanhojen ja uusien kohteiden välillä ...... 42 Marko Nieminen, Faunatica Oy & Pekka Sundell, Faunatica Oy Yhteenveto ...... 42 5.1 Johdanto ...... 42

Suomen ympäristö 774 3 5.2 Menetelmät ja kohteiden kuvaukset ...... 43 5.2.1 Kohdealueiden valinta ...... 43 5.2.2 Inventointikohteiden valinta alueilla ja kohteiden kuvaukset ...... 43 5.2.3 Inventointimenetelmät ...... 43 5.3 Kohteet, havainnointi ja tulokset ...... 44 5.3.1 Säkylänharju (Säkylä) ...... 44 5.3.2 Parola (Hattula) ...... 46 5.3.3 Kuhala (Taipalsaari) ...... 47 5.4 Tulosten tarkastelu ...... 48 5.4.1 Havainnoinnin onnistuminen ...... 48 5.4.2 Tulosten yleistettävyys ...... 48 Lähteet ...... 49 Liitteet ...... 50

6 Paahdeympäristöjen myrkkypistiäiset (Hymenoptera, Aculeata) ...... 53 Guy Söderman, Suomen ympäristökeskus & Reima Leinonen, Kainuun ympäristökeskus 6.1 Lajien ekologinen luokittelu ja uhanalaisuus ...... 53 6.2 Suojelun ja hoidon reunaehdot ...... 54 6.3 Alueelliset prioriteetit ...... 57 Kiitokset ...... 57 Lähteet ...... 58

7 Tienvarren hyönteislajisto ...... 59 Juha Salokannel, Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 7.1 Johdanto ...... 59 7.2 Tieluiskien hyönteislajisto ...... 59 7.3 Multamaan vaikutus kovakuoriaislajistoon ...... 60 7.4 Tiheän mäntyistutuksen vaikutus kovakuoriaislajistoon ...... 60 7.5 Harjukasvi-istutusten merkitys hyönteislajistolle ...... 61

8 Paahdeympäristöjen luteet ...... 62 Ilpo Mannerkoski, Suomen ympäristökeskus & Veikko Rinne, Eläinmuseo, Turun yliopisto 8.1 Johdanto ...... 62 8.2 Tietopohja vielä puutteellinen ...... 62 8.3 Uhanalaisuus erilaisissa elinympäristöissä ...... 63 8.4 Korvaavat elinympäristöt ...... 64 Lähteet ...... 65

9 Paahdeympäristöjen kirvat (Hemiptera, Aphidoidea) ...... 66 Anders Albrecht, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto 9.1 Johdanto ...... 66 9.2 Paahdeympäristöjen kirvat kasvityypeittäin ...... 67 9.2.1 Puut, pensaat ja varvut ...... 67 9.2.2 Ruohovartiset kasvit ...... 68 9.2.3 Heinät ja sarat ...... 68 9.2.4 Muurahaispesissä esiintyvät kirvat ...... 69 9.3 Paahdeympäristöjen kirvojen suojelu ...... 69 Kiitokset ...... 70 Lähteet ...... 71 Liitteet ...... 72

4 Suomen ympäristö 774 10 Paahdeympäristöjen kärpäset ...... 75 Jere Kahanpää, Suomen ympäristökeskus 10.1 Johdanto ...... 75 10.2 Paahdeympäristöt kärpästen kannalta ...... 75 10.3 Paahdeympäristöjen kärpäslajisto ...... 78 10.3.1 Vierailijat ...... 78 10.3.2 Lisääntyjät ...... 78 10.4 Paahdeympäristöt uhanalaisten kärpästen elinympäristönä ...... 80 Lähteet ...... 83

Kuvailulehdet ...... 84

Suomen ympäristö 774 5 6 Suomen ympäristö 774 Paahdeympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

Stella From 1

1.1 Raportin taustaa ristöt” syntyi 1990-luvulla hyönteistutkijoi- den ja -harrastajien aloitteesta, jotka ottivat Viimeisimmän kansallisen uhanalaistarkas- sen käyttöönsä kuvaamaan näiden elinym- telun (Rassi ym. 2001) mukaan avoimien päristöjen merkitystä harvinaisille ja uhan- alueiden sulkeutuminen on ollut lajien hä- alaisille lajeille. viämisen tärkein yksittäinen syy. Se on ol- Paahdeympäristöistä on julkaistu ver- lut ensisijainen tekijä lähes joka neljännen raten niukasti kirjallisuutta. Tästä syystä pi- (24 %) lajin katoamisessa, ja se on ollut yh- dettiin tarpeellisena koota julkaisu teema- tenä tekijänä vaikuttamassa lähes joka kol- seminaarin alustuksista. Luontaiset paah- mannen (32 %) lajin katoamiseen. Avoin- deympäristöt ja paahteiset perinneympä- ten alueiden sulkeutuminen on myös tär- ristöt ovat taantuneet, ja näitä osin korvaa- kein jäljellä olevien lajien uhanalaisuuden vat ihmisen muokkaamat ympäristöt nou- selittäjä sekä uhanalaisten lajien tärkein tu- sivat teemaseminaarin aikana keskeiseksi levaisuuden riskitekijä. Perinne- ja muiden keskustelun aiheeksi. Näiden ns. korvaavi- kulttuurialueiden sulkeutumisen vaikutuk- en elinympäristöjen todettiin olevan mer- set, syyt ja hoitotoimet ovatkin syystä olleet kittävä turvapaikka osalle paahdelajistoa. paljon esillä, mutta vastaavasti monet muut Seminaarissa esitettyjen alustusten pohjal- luonnon monimuotoisuuden kannalta tär- ta kirjoitettujen artikkelien lisäksi raport- keät avoimet ympäristöt ovat jääneet vä- tiin on pyydetty muutamia selvityksiä, jot- hemmälle huomiolle. Avoimet paahdeym- ka paitsi tuovat lisätietoa paahdealueiden päristöt ovat osin perinneympäristöjä, mut- tärkeistä eliöryhmistä myös valaisevat ns. ta niitä esiintyy myös alkuperäisluonnos- korvaavien elinympäristöjen tärkeyttä se- samme sekä ns. joutomailla. Luontotyyp- kä niiden hoitoon liittyviä käytännön on- pejä, joissa esiintyy paahdekohteita ovat gelmia. mm. hiekkarannat, dyynit, harjujen paisterinteet, kedot, kalliot ja monen tyyppiset 1.2 Paahdealueista ruderaattimaat. Paahdeympäristöt ovat erityisen tärkeitä monille harvinaisille hyön- Paahdeympäristöille luonteenomaista on teisille ja putkilokasveille. peittävien kasvien ja rakenteiden puut- Käsillä oleva raportti sai alkunsa vuo- tuminen tai vähäisyys sekä paljaan mine- den 2003 uhanalaistyöryhmien kokoukses- raalimaan suhteellisen suuri osuus pinta- ta, joka poikkeuksellisesti pidettiin teema- alasta. Tiheän puuston ja kenttäkerroksen seminaarina. Teemaksi oli valittu paisteiset puuttuessa aurinko pääsee paistamaan jo- avoimet kuivat ympäristöt ja seminaarin ko suoraan pohjakerrokseen tai paljaa- otsikkona oli ”Paahdeympäristöt uhanalai- seen mineraalimaahan, jolloin lämpötila sen lajiston elinympäristönä ja paahdeym- lähellä maanpintaa kohoaa huomattavas- päristöjen hoito”. Itse käsite ”paahdeympä- ti muuta ympäristöä korkeammaksi. Tä-

Suomen ympäristö 774 7 mäntyyppisten elinympäristöjen syntymi- Osa paahdelajistoa on säilynyt Suo- nen ja jatkuvuus ovat riippuvaisia ulkoi- messa mm. siksi, että osa paahteisia hiekka- sista (häiriö)tekijöistä, joita ovat esimerkik- pohjaisia ympäristöjä suosivista kasveista ja si kulo, eroosio, tuuli, vesi ja jää, aallot, in- eläimistä on siirtynyt elämään ihmisen luo- tensiivinen laidunnus, niittäminen, kulu- miin, usein tilapäisesti avoimiin ympäristöi- tus ja tallaantuminen tai muu ihmistoimin- hin. Paahdealueiden eliöille sopivia uusia ta. Luontaisesti syntyvät paahdeympäristöt elinpaikkoja syntyykin nykyisin etupäässä ovatkin usein eri sukkessioprosessien alku- ihmistoiminnan seurauksena. Tällaisia ovat vaiheita. Paahdeympäristöille tyypillisistä mm. hiekkakuopat, louhokset, kaatopaikat, syntytavoista sekä nykyisestä maankäytös- sähkölinjat, tienvieret ja tieleikkaukset, ra- tä johtuen niiden suurin uhka on umpeen- tapenkat, armeijan ampuma-alueet, pien- kasvu. lentokentät, lastauspaikat sekä satamien ja Julkaisun ensimmäisessä osiossa ku- teollisuuden joutomaa-alueet. Näille elin- vataan Suomen luontaisia paahdeympäris- ympäristöille on yhteistä avoimuus ja kova töjä sekä paahteisia perinne- ja kulttuuri- kulutus, minkä johdosta ne saattavat säilyä ympäristöjä kasvitieteilijän näkökulmasta, avoimina pitkiäkin aikoja. Erityisen merkit- sekä selvitetään niiden ekologiaa. Muut kir- täviä ovat sellaiset kohteet, jotka on perus- joittajat ovat hyönteisasiantuntijoita, jotka tettu hiekkamaille. Korvaavien elinympä- ovat rajanneet tarkastelunsa lähinnä hiek- ristöjen tarjoamista turvapaikoista lajit voi- kamaille, jättäen esimerkiksi avokalliot ra- vat levitä takaisin luonnonympäristöihin, jauksen ulkopuolelle. Julkaisussa on siten jos näiden laatu paranee tai jos esimerkiksi pääasiassa tarkasteltu hiekkapohjaisten ennallistamisen tai hoidon tuloksena syn- paahdeympäristöjen uhanalaisia eliöitä. tyy uusia paahde-esiintymiä. Kuten usean kirjoittajan tekstistä käy ilmi, luontaisesti paahteiset ympäristöt ovat suu- 1.3 Paahdelajeista relta osin joko jo hävinneet tai häviämäs- sä umpeenkasvun, ympäristön rehevöity- Paahdekasviston katsotaan suurelta osin le- misen ja rakentamisen myötä. Elinpaikko- vinneen Suomeen jääkauden jälkeen idäs- jen katoaminen oli Suomessa nopeaa eten- tä, etelästä ja koillisesta. Paahdeympäristö kin sotien jälkeen. Erityisesti kulojen tehok- on elinpaikkana vaativa: näissä elinympä- kaan torjunnan alettua 1800-luvun loppu- ristöissä elävät kasvi- ja eläinlajit ovat eri ta- puoliskolla metsäpalojen määrä väheni voin sopeutuneet kuivuuteen, kovaan au- murto-osaan entisestä, vähentäen mm. auringon säteilyyn, korkeaan lämpötilaan ja keiden hiekkamaiden syntyä harjuilla ja si- jyrkkiin lämpötilavaihteluihin sekä niukka- sämaan hietikoilla. Kaskeamisen loppumi- ravinteisuuteen. nen ja metsälaidunnuksen väheneminen päättivät pit- kään jatkuneen ihmisen toiminnan, joka oli pitänyt yllä suurta joukkoa paahteisia tai muutoin avoimia ympäris- töjä. Myös muu perinteinen maatalouskäytäntö muuttui, ja kedot ja muut kuivat avoimet ympäristöt rehevöi- tyivät ja kasvoivat umpeen. Hiekkarantojen ja sisämaan hietikoiden paahdeympäris- töjä on tuhoutunut toisaalta liiallisen kulutuksen ja ra- Kuva 1. Uhanalainen palosirkka (Psophus stridulus) esiintyy sisä- kentamisen myötä, toisaalta maassa paahteisilla harju- ja hiekkamaan kohteilla. Kuvan yksilö rehevöitymistä seuranneen on kuvattu Säkylänharjulla, jossa elää Suomen suurin jäljellä oleva umpeenkasvun takia. palosirkkapopulaatio. Kuva: Mikko Kuussaari.

8 Suomen ympäristö 774 Suomen paahdeympäristöjen uhan- merkittäviä. Kuten tämän julkaisun kirjoi- alaisista lajeista suurin osa kuuluu hyöntei- tuksista käy ilmi, paahdeympäristöjen eri siin; toiseksi tärkeäksi uhanalaisryhmäksi eliöryhmillä ja jopa yksittäisillä lajeilla on nousevat putkilokasvit. Hyönteisistä eten- joskus hyvinkin erilaiset elinpaikkavaati- kin perhoset, myrkkypistiäiset, kovakuori- mukset. Optimaalisen tuloksen saavutta- aiset ja suorasiipiset (sirkat, hepokatit) ovat miseksi paahdeympäristöjä ennallistaessa ne ryhmät, joista merkittävä osuus uhan- ja hoidettaessa olisikin otettava huomioon, alaisista lajeista on riippuvaisia paahdeym- minkä lajien tai lajiryhmien erityiseksi suo- päristöistä, joko ensisijaisena elinympäris- jelemiseksi kukin kohde on valittu. Esimer- tönä tai yhtenä elinpaikkana. Yleisesti voi kiksi paljaan maanpinnan osuus vaikuttaa todeta, että mitä selkeämmin laji on riippu- myös lajistoon: tietyt lajit vaativat paljasta vainen paahdeympäristöstä, sitä todennä- maata, kun taas toiset suosivat tietyntyyp- köisemmin se on myös uhanalainen tai sil- pistä kasvillisuutta. Avoimen maan ja kas- mälläpidettävä – ellei jopa kokonaan hävin- villisuuden välinen suhde onkin yksi tär- nyt. Seuraavassa muutamia arvioita paah- keimmistä paahdelajistoon vaikuttavista deympäristöjen merkityksestä eri hyönteis- tekijöistä. Paahdeympäristöjen uhanalai- ryhmille: simmille hyönteislajeille on myös yksiruo- Vain pieni osa – arviolta noin 10 % – kaisuus (monofagia) tai ”harvaruokaisuus” kaikista 2500 perhoslajistamme on paahde- (oligofagia) tyypillistä, eli laji elää tai ruo- lajeja. Toisaalta yli 50 % uhanalaisista perho- kailee vain yhdellä tai muutamalla kasvila- sistamme on riippuvaisia paahdeympäris- jilla. Kääntäen voi siten todeta, että paahde- töistä. Perhosiin verrattuna huomattavasti kasvin elinpaikkavaatimus määrää osaltaan pienempi osuus uhanalaisista kovakuoriai- monen eläinlajin elinpiirin. Moni paahdela- sista on paahdeympäristöjen lajeja – runsas ji vaatii aivan erityisiä olosuhteita, kun taas neljäsosa – mutta vastaavasti uhanalaisten toiset ovat vähemmän vaateliaita, eli pär- paahdekovakuoriaisten lajimäärä on kaik- jäävät hyvin kunhan vain kohde on avoin, kein korkein (vajaa 350 lajia). Kaikki neljä kuiva ja suhteellisen lämmin. On myös laje- uhanalaista suorasiipistämme ovat paahde- ja, jotka ovat kserotermisiä, eli jopa vaativat lajeja. Suomen 624:stä myrkkypistiäislajis- äärimmäisen kuumia olosuhteita menesty- ta noin kolmasosa on riippuvaisia paahde- äkseen. Ja mitä enemmän avointa maata, si- ympäristöistä: näistä edelleen joka kolmas tä kuumemmat olosuhteet. on uhanalainen. Lähes 500 ludelajistamme Monelle uhanalaiselle eliölle tärke- vain runsas viidesosa elää erilaisissa paah- ää on paahdealueen ajallinen jatkumo, jo- deympäristöissä. Paahdeympäristöt ovat ko niin että sama kohde pysyy suhteelli- kuitenkin selvästi merkittävin uhanalaisten sen pitkään paahdealueena tai saman alu- ja silmälläpidettävien luteiden elinympäris- een sisälle syntyy uusia paahdekohteita si- tö: yli 40 % uhanalaisista ja noin kolman- tä mukaan kuin vanhat umpeutuvat. Kos- neksella silmälläpidettävistä ludelajeista il- ka eri lajiryhmillä on erilainen leviämis- ja moitetaan jokin paahdeympäristö ensisijai- kolonisaatiokyky, on näiden paahdelaikku- seksi ympäristöksi. Paahdeympäristöt ovat jen etäisyydellä suuri merkitys lajien esiin- elintärkeitä myös huomattavalle määrälle tymiselle. kaskaita ja kirvoja. Uhanalaisista kirvoista ja kaskaista yhteensä noin 60 % on paah- 1.4 Paahdeympäristöjen deympäristöjen lajeja. Kohtuullisen hyvin tunnetuista kärpäsryhmistä löytyy 70-100 hoito lajia, jotka lisääntyvät vain paahdealueilla. Syntytapansa ja luonteensa vuoksi paah- Tämä on alle 3 % Suomen koko lajimääräs- deympäristöt ovat sekä suoraan että välilli- tä. Toisaalta tiettyjen kärpäsryhmien – ku- sesti erilaisten uhkien ja paineiden alaisia. ten kimalaiskärpäset – lajeista suurin osa on Luontaisten paahdeympäristöjen säilyttä- riippuvaisia paahdeympäristöistä. minen ja hoitaminen sekä korvaavien elin- Paahdelajiston säilymisen kannal- ympäristöjen käsittely ja hoito ovatkin suu- ta on tärkeää ymmärtää, mitkä elinympä- ren lajijoukon säilymisen kannalta keskei- ristön ominaispiirteet ovat lajien kannalta siä ja kiireellisiä toimenpiteitä. Koska kaik-

Suomen ympäristö 774 9 tosuunnitelmalla luoda edellytykset paahdelajiston muodostumiselle tai säilymiselle. Korvaavat elinympäristöt syntyvät lähinnä ihmisen toiminnan sivutuotteena; tahot jotka päättävät kyseisten alueiden käytöstä tai hoidosta eivät yleensä vielä tunne niiden merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Korvaavien elinympäristöjen tuhoutuminen tai laadullinen heikkeneminen voitaisiin ainakin osittain estää, mikäli niiden ar- vot tiedostettaisiin. Esimerkiksi käytöstä poistetut hiekkakuopat ovat tärkeä ns. korvaava paahde- ympäristö, etenkin niiden etelärinteet. Van- hojen hiekka- ja sorakuoppien maisemoin- nin yhteydessä vaarana on, että jo muodos- tuneen paahdelajiston elinympäristö – esi- Kuva 2. Lopen Komiolla on raivattu harjunrinnettä valoisuuden lisäämiseksi. Pai- merkiksi hiekkamaan keto avomaalaikkui- kalla seurataan kangasajuruohon (Thymus serpyllum) ja kissankäpälän (Antennaria neen – menetetään. Biologisesti arvokkai- dioica) populaatioiden elpymistä ennallistamistoimien jälkeen; kuvassa Kaisu Aa- ta elinympäristöjä voidaan kuitenkin pi- pala. Kuva: Terhi Ryttäri. tää maa-aineslain tarkoittamina erikoisina luonnonesiintyminä, jolloin niiden säilyt- kia paahdeympäristöjä ei luonnollisesti- täminen on mahdollista tarkentamalla jäl- kaan voida ennallistaa, kunnostaa tai hoi- kihoitosuunnitelmaa (Alapassi ym. 2001). taa, on tärkeää tunnistaa ja listata huomat- Jos hiekka- tai sorakuopan jättää soveltuvin tavimmat uhanalaisimpien paahdelajien osin maisemoimatta, paahdelajisto saattaa elinpaikat, sekä luontaiset että korvaavat, säilyä kohteessa pitkään ilman muita toi- jotta jäljellä olevat populaatiot säilyisivät. menpiteitä. Biologisesti arvokkaita elinym- Luonnon monimuotoisuuden kannal- päristöjä voidaan myös tietoisesti perustaa ta tärkeillä paahdeympäristöillä on usein ottamisalueiden jälkihoitoa suunniteltaes- muitakin intressitahoja kuin luonnonsuo- sa. jelun ammattilaiset ja harrastajat, minkä ta- Monet paahdelajit – sekä kasvit että kia tiedon vaihto ja välittäminen eri taho- hyönteiset – menestyisivät ylipäätään pa- jen välillä on ensiarvoista. Paahdeympäris- remmin, mikäli paahdekohteilla jätettäisiin töjä hallinnoivat niinkin erilaiset tahot kuin mineraalimaata näkyviin tai sitä harkitus- Metsähallitus, Tiehallinto, Ratahallinto, Mu- ti paljastettaisiin. Ja jos tietyllä kohteella on seovirasto, Puolustusvoimat, Ilmailuhallin- tarkoituksena säilyttää hiekka- ja sorapoh- to, yksityiset maanomistajat ja kunnat. Mo- jaisten kohteiden luonteenomainen lajis- ni näistä toimijoista onkin teettänyt luonto- to, näitä kohteita ei pitäisi peittää mullalla kartoituksia ja selvityksiä hallinnoimiensa tai savella. Myös oikean niittoajankohdan kohteiden toimenpide- ja hoitosuunnitel- ja -tavan valinta on yksinkertainen mutta mia silmälläpitäen. Monen sektorin strate- tehokas hoitotoimenpide, ja luonnollises- giatyössä on myös sitouduttu luonnon mo- ti puiden ja pensaiden liian tiheä istutus nimuotoisuuden ylläpitämiseen. On tilan- johtaa paahdelajiston katoamiseen. Luon- teita, joissa kenenkään intressien ei tarvit- non monimuotoisuuden kannalta ”tiedos- sisi ajaa toisten ylitse, vaan yhteistyöllä ja tavassa” alueen hoidossa voi sopivilla koh- neuvonnalla jokainen voisi saavuttaa ha- teilla käyttää hyväkseen paahdekasveja, ja luamansa. Varsinkin ihmisen synnyttämis- sellaisia kasveja, joiden on todettu olevan sä kohteissa on paljon esimerkkejä sellai- tärkeitä uhanalaisille hyönteislajeille. Alu- sista hyvistä tai potentiaalisista paahdekoh- een paahdelajiston kannalta tulisi ensisijas- teista, joilla hallinnoivan tahon ensisijaise- sa käyttää istutuksissa niitä kasvilajeja, joita na intressinä on ”vain” alueen avoimena pi- seudulla esiintyy luontaisesti. täminen. Näillä kohteilla voisi hyvällä hoi-

10 Suomen ympäristö 774 Kiitokset

Toimittaja kiittää Suomen ympäristökeskuksen kollegoita Petri Ahlrothia, Mikko Kuussaar- ta, Tapio Lindholmia, Ilpo Mannerkorpea, Juha Pöyryä, Anne Rauniota, Terhi Ryttäriä ja Guy Södermania sekä Anders Albrechtia (Luonnontieteellinen keskusmuseo) ja Reima Lei- nosta (Kainuun ympäristökeskus) keskusteluista ja kommenteista.

Lähteet

Ennallistamistyöryhmä. 2003. Ennallistaminen suojelualueilla – Ennallistamistyöryhmän mietintö. (English summary: Restoration in protected areas: report by the working group on restoration). Suomen ympäristö 618:1-220. Ympäristöministeriö, Helsinki. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmä. 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla – Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö. (English summary: Forest protection in southern Finland and Ostrobothnia). Suomen ympäristö 437:1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Alapassi, M., Rintala, J. & Sipilä, P. 2001. Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito. Ympäristöopas 85:1-101. (English summary: Extraction of soil and rock resources and environmental management of the extraction areas). Ympäristöministeriö, Helsinki.

Suomen ympäristö 774 11 Paahdeympäristöt – ekologia ja kasvisto

2 Terhi Ryttäri Artikkeli lähetetty kesäkuussa 2004.

2.1 Johdanto mia, joiden avulla ne pystyvät suojautumaan säteilyltä, kuumuudelta ja kylmyy- Paahdeympäristöillä tarkoitetaan voimak- deltä, vähentämään haihduntaa ja varastoi- kaalle auringonsäteilylle alttiita, yleensä maan vettä. Paahteisten ympäristöjen eri- hiekkapohjaisia, kasvillisuudeltaan avoi- koislaatuinen kasvisto perustuukin pitkäl- mia tai aukkoisia elinympäristöjä. Käsite ti siihen, että tietyt kasvilajit ovat kyenneet yleistyi 1990-luvulla ensin hyönteistutki- asettumaan ankaraan, mutta lähes kilpailu- joiden piirissä. Kasvitieteessä ilmaisu täs- vapaaseen tilaan. sä muodossa on ollut vieras, mutta ymmär- Paahdeympäristöjä esiintyy hyvin eri- rettävä. Harjujen ”paisterinteet” ja kallioi- laisilla luontotyypeillä saaristosta tunturi- den ”etelävuoret” ovat sen sijaan myös kas- Lappiin. Alkuperäisluonnossamme paah- vitieteellisessä kirjallisuudessa vanhastaan deympäristöjä on mm. harjujen paisterin- käytettyjä termejä (mm. Jalas 1950, Kalliola teillä, hiekkarannoilla, sisämaan hietikoil- 1973, Eurola 1999). Paahdeympäristöt ovat la ja dyynimuodostumilla, kuivilla kedoilla usein etelään tai länteen viettävillä rinteil- ja moreenimaiden kangasmetsien etelärin- lä, mutta niitä on myös tasamailla. Maape- teillä. Paahdeympäristöihin voidaan sisäl- rä niillä on yleensä vettä läpäisevää hiekkaa lyttää myös kallioiden ja tuntureiden ete- tai moreenia, mutta myös kallioiden ohut- läjyrkänteet. Paahdeympäristöjen vähene- multaisilla kedoilla veden saatavuus on ra- misen myötä niiden eliöstölle yhä merkittä- jallista ja olosuhteet paahteiset. vämmäksi ovat muodostuneet ns. korvaa- Paahdeympäristöissä vallitsevat ää- vat elinympäristöt, joihin kuuluvat erilaiset rimmäiset olosuhteet: kuivuuden lisäksi ihmistoiminnan myötä syntyneet ja avoi- eliöstöä koettelevat suuret lämpötilavaih- mina pysyvät ympäristöt, kuten joutomaat, telut. Tuuli, eroosio, aallot ja jäät muokkaa- pihakentät, tienpientareet, lentokentät, ra- vat maastoa jatkuvasti rikkoen kasvipeitet- tapenkat ja hiekkakuopat. Näitä ympäristö- tä ja paljasten mineraalimaata. Osa paahde- jä ei tässä artikkelissa käsitellä. ympäristöistä säilyy luontaisesti avoimina, Tässä artikkelissa esitellään pääasias- osa taas edustaa avoimia sukkessiovaihei- sa kirjallisuuden ja asiantuntijoiden kans- ta muuten sulkeutuneessa kasvillisuudessa käytyjen keskustelujen pohjalta ne luon- sa. Jälkimmäisessä tapauksessa karjan met- nonympäristömme, jotka voidaan lukea sälaidunnus ja erityisesti tuli ovat olleet tär- paahdeympäristöihin. Tarkoitus ei ole esit- keitä paahdeympäristöjä ylläpitäviä meka- tää kattavaa paahdeympäristöjen luokit- nismeja. Paahdeympäristöissä eläminen telua, vaan kuvata lyhyesti niiden esiinty- edellyttää lajeilta erikoistumista ja sopeu- mistä Suomessa, syntyhistoriaa, ekologi- tumista. Esimerkiksi paahteisten ympäris- sia ominaisuuksia ja luonnehtijakasvistoa töjen kasveille on kehittynyt useita raken- etupäässä putkilokasviston osalta. Lisäk- teellisia, ekologisia ja fysiologisia sopeutu- si pohditaan alkuperäisten paahdeympä-

12 Suomen ympäristö 774 ristöjen vähenemisen syitä ja uhkatekijöi- tä sekä esitetään ajatuksia hoidon, ennallistamisen ja kunnostuksen suhteen. Artik- kelin keskeisenä lähteenä on Jaakko Jalak- sen (1950) väitöskirja, jossa hän selvitti eräi- den Fennoskandian harju- ja hietikkokasvien esiintymiskuvan syitä ja pohdiskeli perusteellisesti myös paahteisten ympäristö- jen ekologiaa.

2.2 Paahdeympäristöjen ekologisia ominaisuuksia Paahdeympäristöjä esiintyy etenkin erilaisilla glasiﬂuviaasilla muodostumilla, vet- Kuva 3. Uhanalainen, vaarantuneeksi (VU) luokiteltu hietaneilikka (Dianthus are- tä hyvin läpäisevillä hiekka-, sora- tai mo- narius) saa vettä hiekassa piilevästä kosteudesta syvälle ulottuvan paalujuurensa reenialustoilla. Harjuilla voi vettä läpäise- avulla. Kuva: Terhi Ryttäri. vän pintakerroksen alla olla vettä pidättä- viä hienorakeisia kerroksia, joihin syväjuu- riset kasvit ylettyvät ja kykenevät siten elä- alueen joutumista erityisen alttiiksi joiden- mään päällisin puolin erittäin kuivannäköi- kin ekologisten tekijöiden suhteen (Euro- sillä paikoilla (Jalas 1950). Paahdeympäris- la 1999). Aukeilla rannoilla niitä ovat tuu- töjä on toisaalta myös kallioalustoilla, joil- li, aallokko ja jää; tunturipaljakoilla pak- la vettä pidättävä maakerros on hyvin ohut kanen, tuuli, lumikiteet ja kevätaurinko; ja kuivien kausien aikana vesivarat hupe- ja etelään suuntautuvilla rinteillä aurinko, nevat mitättömiksi. Paahdeympäristöjen jonka säteilyn voimakkuutta lisää vielä ve- maaperän ravinteisuus vaihtelee suuresti, sistön läheisyys. Näin ollen mereisenkin mikä heijastuu myös niiden kasvilajistossa. suurilmaston alueilla voi esiintyä paikalli- Kallioperämme ja hietikkomme ovat enim- sia, mikroilmastoltaan mantereisia kohtia. mäkseen hyvin karuja ja niukkaravintei- Esimerkiksi harjujen, dyyniharjanteiden ja sia ja niiden lajisto on määrällisesti niuk- kallioiden etelä-länsirinteillä on huomatta- kaa, mutta hyvin erikoistunutta. Maaperäs- vasti ympäristöään äärevämpi pienilmasto sä oleva kalkki, oli se sitten peräisin kallio- (Jalas 1950). Erot ovat sitä korostuneempia perästä tai esimerkiksi simpukankuorista, mitä vähemmän kasvillisuus paikalla var- heijastuu myös kasvilajiston runsautena. jostaa ja mitä matalampaa ja aukkoisem- Ravinteisuutta voi lisätä myös orgaaninen, paa se on. Esimerkiksi Jaakko Jalas mittasi maatuva aines, jota voi olla hautautuneena vuonna 1947 jopa 40-50°C päivälämpötiloja rantahietikkoon tai harjunrinteeseen. eräällä vihtiläisellä harjunrinteellä, kun sa- Suurilmastolla on Suomen olois- man ajanjakson päivämaksimit lähimmäl- sa ilmeisen vähän merkitystä siihen, mis- lä sääasemalla jäivät alle 25°C (Jalas 1950). sä paahdeympäristöjä ylipäätään esiin- Paahteisilla paikoilla kasvukauden aikai- tyy, vaikka joidenkin yksittäisten kasvila- nen lämpösumma nousee täten ympäristö- jien esiintymiskuvaa se osittain selittääkin ään huomattavasti korkeammaksi, millä on (Jalas 1950). Paahdeympäristöissä vallitse- keskeinen merkitys monien hyönteistouk- valla paikallisilmastolla sen sijaan on huo- kien kehitykselle. mattavia vaikutuksia lajistoon. Paahdeym- Jalas (1950) käytti termiä ”rauhaton päristöjä luonnehtivat mantereisen ilmas- topograﬁa” kuvaamaan harju- ja hietikko- ton lämpimät kesät, korkeat lämpötilojen kasvien erilaisille luonnonvoimille alttiita, päivämaksimit sekä kylmät yöt ja talvet (Ja- jatkuvassa muutostilassa olevia elinympä- las 1950). Paahdeympäristöjen mantereiset ristöjä. Paahdeympäristöjä luonnehtiikin ja ankarat olosuhteet johtuvat ensisijaises- parhaimmillaan tietty vakiintumattomuus ti paikallisesti esiintyvästä niin kutsutusta – aukkoisen kasvillisuuden umpeutumisen ekspositiovaikutuksesta, jolla tarkoitetaan ja sukkessiokehityksen estävät tai pysäyttä-

Suomen ympäristö 774 13 Syväjuurisuus on kasvien vedenot- toa edistävä rakennepiirre. Esim. meriotakilokilla (Salsola kali ssp. kali), hietaneilikalla (Dianthus arenarius), kangasraunikilla (Gyp- sophila fastigiata) ja kylmänkukalla (Pulsatil- la patens), on syvälle maahan ulottuva paa- lujuuri, jonka avulla ne ulottuvat kosteampiin maakerroksiin (mm. Fagerström 1965, Jalas 1965a, Kalliola 1965). Paahteisten elin- ympäristöjen kasveilla nuoruusvaiheisiin ajoittuvat voimakkaat kuivuusjaksot ovat eloonjäämisen kannalta erityisen kriittisiä. Moni kasvilaji panostaakin heti itämisen jäl- keen ensisijaisesti juuriston kasvuun (mm. Pulsatilla-suku; Wells & Barling 1971). Lehtien välityksellä tapahtuvan haih- dunnan vähentämiseksi on kasveille kehit- Kuva 4. Ketokarvaskallioinen (Erigeron acer ssp. acer) esiintyy lähes koko maassa tynyt useita sopeutumia. Esimerkiksi kan- kuivilla, usein hiekkaisilla mäenrinteillä, kedoilla, tienvarsilla ja sorakuopissa. Tiheä gasajuruoholla (Thymus serpyllum) ja mo- karvapeite suojaa kasvia kuivumiselta. Kuva: Terhi Ryttäri. nilla tunturikasveilla pieni lehtipinta-ala ja matalakasvuinen, mätästävä kasvutapa vä- vät säännöllisesti tai epäsäännöllisesti tois- hentävät haihduntaa. Neulasmaiset lehdet tuvat luonnonilmiöt. Rannoilla tuuli, aal- vähentävät mm. keltamataran (Galium ve- lot ja jäät kuljettavat hiekkamassoja ja es- rum) lehtien kautta tapahtuvaa haihtumis- tävät yhtenäisen kasvipeitteen muodostu- ta. Monilla paahteisten elinympäristöjen misen; tuuli ja sateet ja rinteiden jyrkkyys kasveilla lehdet ovat väriltään harmaan- sinänsä aiheuttavat jatkuvaa rapautumis- sinertäviä, mikä johtuu lehtiä peittävästä, ta ja eroosiota harjunrinteillä, joita kasvilli- haihduntaa hidastavasta vahakerroksesta. suus ei ole päässyt sitomaan. Tuli on luon- Vahapeitteiset lehdet ovat mm. rantaveh- nonvoima, joka on pitänyt avoimena sellai- nällä (Leymus arenarius), kalliokohokilla (Si- setkin harjunrinteet, joille puustoa on pääs- lene rupestris), hietaneilikalla ja ketoneilikal- syt kehittymään. Myös karjan metsälaidun- la (D. deltoides) (mm. Lindman 1964a, Suo- nuksella on ollut tärkeä merkitys etenkin minen 1965). Ketotuulenlento (Filago arven- puustoisten paahdeympäristöjen avoime- sis), ketokarvaskallioinen (Erigeron acer ssp. na pysymiselle. Myös kallioiden avoimilla, acer) ja hopeahanhikki (Potentilla argentea) etelään viettävät jyrkänteillä rapautuminen suojautuvat paahteisuudelta tiheän kar- on voimakkaampaa kuin esimerkiksi länsi- vapeitteen avulla (mm. Hämet-Ahti ym. rinteillä. 1998). Möyheät mehilehdet toimivat lehti- 2.3 Kasvien sopeutuminen sukkulenttien vesivarastoina. Mehilehdel- lisiä kasveja elää erityisesti kallioilla, mm. paahdeympäristöihin keltamaksaruoho (Sedum acre) ja isomaksa- Paahdeympäristöissä vallitsevat äärimmäi- ruoho (S. telephium) ja merenrannoilla, mm. set olosuhteet: kuivuuden lisäksi eliöstöä suola-arho (Honckenya peploides), meriran- koettelevat suuret lämpötilavaihtelut, kor- nikki (Glaux maritima) ja merisinappi (Caki- keat päivä- ja alhaiset yölämpötilat. Paah- le maritima) (Jalas 1965b, Cedercreutz 1965, teisten ympäristöjen kasveille onkin kehit- Isoviita 1965). Haihduntaa vähentävät tynyt useita ekologisia, rakenteellisia ja fy- myös ilmarakojen sijainti lehtien alapinnal- siologisia sopeutumia, joiden avulla ne pys- la kuopissa ja lehtien taakäänteisyys, kuten tyvät suojautumaan säteilyltä, kuumuudel- puolukalla (Vaccinium vitis-idaea) (Lindman ta ja kylmyydeltä, vähentämään haihdun- 1964b). Kissankäpälän (Antennaria spp.) al- taa ja varastoimaan vettä (mm. Crawley ta huopakarvainen lehtilapa taipuu kuival- 1986). la säällä keskisuonta pitkin kourumaisek-

14 Suomen ympäristö 774 si suojaamaan yhteyttävää yläpintaa liialta 2.4 Paahdeympäristöt paahtumiselta (Lindman 1964c). Suomessa Varhainen, lumien sulamisvesien jäl- jiltä jääneen kosteuden hyödyntävä kasvu Yhtään sellaista kasvillisuusluokittelua, ja kukinta on monen kasvin keino välttää jossa nimenomaan elinympäristön paah- elinympäristönsä kesäaikainen kuivuus. teisuus olisi otettu huomioon luokitte- Aikaisia kevätkukkijoita ovat mm. mäkiar- luun vaikuttavana tekijänä ei ole olemas- ho (Arenaria serpyllifolia), hietalemmikki sa. Paahteisia ympäristöjä sisältyykin hy- (Myosotis stricta), mäkilemmikki (M. ramos- vin monenlaisiin elinympäristöihin, joista sissima), kevättädyke (Veronica verna) ja ke- seuraavassa esitetään kooste. Paahdeympä- totädyke (V. arvensis) (mm. Hämet-Ahti ym. ristöjä sisältyy myös useisiin luonnonsuo- 1998). Kaikki mainitut lajit ovat yksivuoti- jelulaissa, metsälaissa ja luontodirektiivis- sia, eli ne käyvät koko elinkiertonsa itämi- sä mainittuihin elinympäristöihin. Esimer- sestä siementen varistamiseen läpi muuta- kiksi luonnonsuojelulain (LsL 1096/1996, massa viikossa, viettäen kuivimman kasvu- LsA 160/1997) suojeltavista luontotyypeis- kauden ajan siemeninä maaperässä. Yksi- tä paahdeympäristöjä ovat luonnontilai- vuotisuus on tunnettu selvitymisstrategia set hiekkarannat, puuttomat tai luontaises- epävakaissa olosuhteissa eläville kasveille ti vähäpuustoiset hiekkadyynit sekä kataja- (mm. Crawley 1986). kedot. Metsälain (1093/1996) mukaisista eri- Tärkein fysiologinen sopeutuma kui- tyisen tärkeistä elinympäristöistä paahtei- vuuteen ja kuumuuteen liittyy kasvien yh- siä ympäristöjä voi sisältyä rotkoihin ja ku- teyttämisaineenvaihduntaan. Suurin osa ruihin, jyrkänteisiin sekä karukkokankaita maapallon kasveista on niin kutsuttuja puuntuotannollisesti vähätuottoisempiin C3-yhteyttäjiä, eli niiden aineenvaihdunta hietikoihin, kallioihin, kivikoihin ja louhi- on aktiivisimmillaan päiväsaikaan, jolloin koihin. Suomessa esiintyvistä 69 luontodi- tärkkelyksen ja sokereiden tuottamiseen rektiivin (92/43/ETY) luontotyypistä paah- tarvittavaa auringonenergiaa on tarjolla deympäristöjä voi katsoa sisältyvän aina- (Taiz & Zeiger 2002). Paahteisissa ympäris- kin 22:een (Taulukko 1.) töissä lehtien ilmarakojen pitäminen avoin- Taulukko 1. na kuluttaa kuitenkin runsaasti vettä. Joille- Kivikkorannat (1220) Luontodirektiivin (92/43/ETY) kin kasveille onkin kehittynyt aineenvaih- Kasvipeitteiset rantakalliot (1230) liitteessä I mainitut Suomes- dunnan muoto, jossa yhteyttämiseen tar- Harjusaaret (1610) sa esiintyvät luontotyypit, joihin sisältyy myös paahteisia elin- vittava hiili otetaan yöaikaan ja sidotaan Ulkosaariston saaret ja luodot (1620) orgaaniseksi hapoksi odottamaan päiväs- ympäristöjä. Suluissa luonto- Itämeren hiekkarannat (1640) tyypin numero luontodirektii- aikaan tapahtuvaa jatkokäsittelyä. Tämä Liikkuvat alkiovaiheen dyynit (2110) vissä. Tähdellä (*) on merkitty ns. CAM (Crassular Acid Metabolism)-ai- Liikkuvat rantakauradyynit (2120) erityisen tärkeät eli priorisoidut neenvaihdunta tehostaa vedenkäyttöä Kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit (2130) * luontotyypit, jotka ovat vaa- moninkertaisesti ja sen esiintyminen kas- rassa hävitä ja joiden suojelus- Variksenmarjadyynit (2140) * sa Euroopan yhteisöllä on eri- vikunnassa painottuukin juuri kuumien Metsäiset dyynit (2180) tyinen vastuu (ks. Airaksinen & ja kuivien alueiden kasveille (mm. Cush- Kuivat kanerva- ja variksenmarjadyynit (2320) Karttunen 1998). man 2001, Smith & Winter 1996). Arviolta Kuivat nummet (4030) noin 7 % maapallon kasvilajeista on CAM- Tunturikankaat (4060) yhteyttäjiä (Smith & Winter 1996). Meikä- Kuivat niityt ja pensaikot kalkkipitoisilla alustoilla läisistä kasveista ainakin isomaksaruoho (*tärkeitä orkidea-alueita) (6210) (Sedum telephium) ja keltamaruoho (S. acre) Runsaslajiset jäkkiniityt (6230) * kuuluvat CAM-yhteyttäjiin (Smith & Win- Runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt (6270) * ter 1996). Tietoa siitä, kuinka yleinen omi- Alvarit ja kalkkivaikutteiset kalliokedot (6280) * naisuus CAM on Suomen ﬂoorassa, ei ole Kalkkikalliot (8210) (vrt. Smith & Winter 1996, Timo Saarinen, Silikaattikalliot (8220) henk.koht. tiedonanto). Kallioiden pioneerikasvillisuus (8230) Luonnonmetsät (9010) * Harjumetsät (9060)

Suomen ympäristö 774 15 Kaikkia taulukossa 1. mainittuja luonto- Moreenimuodostumat ovat yleensä harju- tyyppejä ja niihin sisältyviä paahdeympä- ja matalampia ja loivarinteisempiä, mut- ristöjä ei seuraavassa tarkastella. Käsittelys- ta joissakin tapauksissa myös niiden päi- sä ovat yleisemmällä tasolla harjujen pais- vänpuoleisilla rinteillä voi olla merkitystä terinteet, rantojen ja sisämaan hietikot, kal- paahdeympäristöinä. Etenkin kookkaim- liot, kedot sekä merkitykseltään vähäisem- milla drumliineilla, joiden korkeus voi ol- mät nummet ja alvarit. Käsittelyn ulkopuo- la jopa 60-120 metriä (Kujansuu & Nieme- lelle jäävät pääosin mm. tunturit, moreeni- lä 1990, Glückert 1973), saattaisi olla merki- maiden kangasmetsät, luodot ja rantakalli- tystä tässä suhteessa. Maaperägeologises- ot sekä täysin ihmisen rakentamat ja ylläpi- ti ja geomorfologisesti nämä jäätiköiden ja tämät ympäristöt. jäätikköjokien synnyttämät muodostelmat ovat siinä määrin kompleksisia, että niiden 2.4.1 Harjujen paisterinteet kasvillisuutta seuraavassa käsiteltäessä asi- aa on yksinkertaistettu käyttämällä mai- Jäätikköjokikerrostumat eli glasiﬂuviaali- nittujen muodostelmien päivänpuoleisista set muodostumat ovat mannerjäätikön su- rinteistä ilmaisua ”harjujen paisterinteet”. lamisvesien kuljettamista, lajittelemista ja Paahdeympäristöinä tärkeimpiä tun- kasaamista aineksista syntyneitä muodos- netaan jyrkkärinteisten harjujen päivän- tumia, joihin kuuluvat mm. jäätikön rai- puoleiset rinteet, jonne myös varsinainen loihin ja tunneleihin syntyneet harjut sekä harjukasvillisuus keskittyy. Pohjoisrintei- mannerjäätikön eteen syntyneet deltat ja den ja tasaisten lakiosien kasvillisuus ei sandurit (Kujansuu & Niemelä 1990). Erilai- juuri poikkeaa tavanomaisesta moreeni- set lajittumattomasta maa-aineksesta syn- maiden metsäkasvillisuudesta (Ruuhijärvi tyneet moreenimuodostumat, kuten pohja- ym. 2000). Harju on yleensä sitä jyrkkärin- moreenin muodostamat selänteet – drum- teisempi, mitä karkeampaa harjuaines pai- liinit, mannerjäätikön reunan eteen synty- kalla on. Jyrkillä päivänpuoleisilla rinteillä neet päätemoreenit sekä kumpumoreenit vuorokautiset lämpötilavaihtelut ovat suu- ovat niinikään jäätikkösyntyisiä. Reuna- ria ja päivämaksimit korkeita, minkä seu- muodostumat, kuten Salpausselät, ovat jää- rauksena sekä mekaaninen että kemiallinen Kuvat 5 ja 6. Pienialainen, tikköjokisyntyisten deltojen ja päätemoree- rapautuminen on tehokasta, eloperäisen ai- osin kulutuksen ansiosta nien yhdistelmiä, joissa lajittuneet ainekset neksen hajoaminen on nopeaa ja maannos avoimena säilynyt osa harjun (hiekka) ovat vallalla (Kujansuu & Niemelä on yleensä varsin heikosti podsoloitunutta päivänpuoleista rinnettä on 1990, Palmu 1999). (Jalas 1950). Jyrkillä rinteillä tavataan myös idänkeulankärjen (Oxytropis campestris ssp. sordida) kas- Harjujen maa-aines on tavallisim- eroosion vaikutuksesta syntyneitä paljai- vupaikka (Asikkala). Kuvat: min hiekkavaltaista ja niiden korkeus voi ta mineraalimaalaikkuja. Lisäksi säännölli- Terhi Ryttäri. olla 60-80 m (Kujansuu & Niemelä 1990). sesti toistuneet metsäpalot ja luonnonkulot

16 Suomen ympäristö 774 ovat ovat estäneet harjunrinteiden kuuset- tumisen ja umpeenkasvun. Jalas (1950) nä- keekin harjukasvien keskittymisen avoimille paisterinteille pitkälti kilpailukysymyk- senä. Boreaalinen havumetsä on sen var- haisia sukkessiovaiheita lukuunottamatta useimmille hietikko- ja harjukasveille elin- ympäristö, jossa ne eivät kykene kilpaile- maan sulkeutuvan kasvillisuuden kanssa. Paisterinteiden puusto on harvaa ja valtapuulaji on mänty. Edustavalle harju- metsäkasvillisuudelle on ominaista pohja- kerroksen aukkoisuus, ohut humuskerros Kuva 7. Kangasajuruohon (Thymus serpyllum) runsaasti kukkiva ja elinvoimainen ja paikoittaiset niittymäiset kasvillisuuslai- esiintymä Örön harjusaarella. Monivuotinen kangasajuruoho voi elää umpeutuvil- kut (mm. Ruuhijärvi ym. 2000). Harjumet- la kasvupaikoilla pitkäänkin, mutta populaatiot ovat lopulta uudistumiskyvyttömiä säkasvillisuus eroaa siinä määrin tavallisis- valon puutteen vähentäessä kukintaa ja paljaan maan puuttumisen estäessä sie- ta kivennäismaiden metsistä, että siitä ero- menten itämisen ja taimettumisen. Kuva: Terhi Ryttäri. tetaan oma vastinsarjansa metsätyypeille, harjumetsävariantit. Karuimpia kanerva- ja puolukkatyyppiä (CT, VT) vastaavat har- jumetsävariantit häränsilmä-kanervatyyp- pi (HyCT) ja häränsilmä-puolukkatyyppi (HyVT). Puusto on näillä tyypeillä matalaa ja harvaa männikköä ja katajaa, varvuis- ta vallitsevat sianpuolukka (Arctostaphy- los uva-ursi) ja puolukka (Vaccinium vitis- idaea). Kangasajuruoho on tyypillinen näil- lä karuimmilla harjumetsätyypeillä. Varsi- naisten harjukasvien esiintyminen on run- sainta puolirehevällä puolukka-mansikka- tyypillä (VFrT). Mm. hietaneilikka, harjukeltalieko (Diphasiastrum distachyum), pohjanmasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. lappo- Kuva 8. Talousmetsäkäytössä ollutta harjumetsää Lopen Komion luonnonsuojelu- nica), tunturikurjenherne (Astragalus alpi- alueella. Tiheä männikkö ja täysin sulkeutunut kenttä- ja pohjakerros estävät heik- nus) ja idänkeulankärki (Oxytropis campest- koina kilpailijoina tunnettujen tyypillisten harjukasvien asettumisen paikalle. Met- ris ssp. sordida) ovat tämän ruohoja hei- säpalo olisi tervetullut luonnonvoima suojelualueiden umpeutuneille harjumetsil- nävaltaisen tyypin kasvilajeja. (Kujala 1938, le. Kuva: Terhi Ryttäri. Jalas 1961, Ruuhijärvi ym. 2000). Harjumet- sätyypeistä puolukka-mansikkatyyppi lie- nen. Myös itse metsänhoitotoimet, istutta- nee suurimmassa vaarassa umpeutumisel- minen ja lannoittaminen edesauttavat um- le ilman luontaisia häiriöitä, kuten metsä- peenkasvua ja lyhentävät avointen vaihei- paloja. den aikaa metsänhakkuun jälkeen. Aikai- Harjujen paisterinteitä uhkaavat semmin harjujen paisterinteitä on vähentä- tekijät nyt myös soranotto, ja sittemmin vanhojen soran- ja hiekanottoalueiden maisemointi Harjujen paisterinteiden kasvillisuutta uh- ja peittäminen kasvillisuudella. kaavat umpeenkasvu, sammaloituminen, Harjujen paisterinteiden tutkimus- heinittyminen ja lopulta metsittyminen ta, hoitoa ja ennallistamismahdollisuuksia (mm. Ruuhijärvi ym. 2000). Tähän on syynä tulisi kiirellisesti lisätä. Myös vanhojen so- ennen kaikkea luontaisten metsä- ja maas- ranottoalueiden biologisia arvoja olisi syy- topalojen ja kulojen tehokas torjunta, mut- tä selvittää ja ottaa mahdollisuuksien mu- ta myös aiemmin laajamittaisen karjan met- kaan huomioon kunnostussuunnitelmia sälaidunnuksen lähes täydellinen loppumi- laadittaessa.

Suomen ympäristö 774 17 Harjukasvien alkuperästä 2.4.2 Hiekkarannat ja dyynit ja leviämisestä Harjujen paisterinteiden ohella erilaiset Harjukasvit sisältävät alkupe- hietikot ja hiekkarannat sekä rannikolla et- rältään ja vaellushistorialtaan hyvin tä sisämaassa kuuluvat alkuperäisluontom- erilaisia lajeja (Jalas 1950). Osa niis- me tärkeimpiin paahdeympäristöihin. tä on peräisin jo myöhäisjääkaudel- Hiekkarannat ovat syntyneet aallo- ta, esimerkiksi kangasvuokko (Pul- kon kasatessa irtonaista hiekkaa erityises- satilla vernalis) kuulunee ekologiansa ti lahtiin. Dyynit taas ovat tuulen kuljetta- puolesta lajeihin, jotka ovat ilmeisesti masta ja kasaamasta lentohiekasta muodos- jo varhain kyenneet asettumaan jääs- tuneita kinoksia ja valleja, joita Suomessa tä vapautuneen alueen pohjoisreu- on sekä meren rannikoilla että sisämaassa noille. Ekologisesti suhteellisen yhte- (Taipale & Saarnisto 1991, Johansson ym. näiseen koillisesta vaeltaneeseen ryh- 2000). Dyynien syntymiseen sopivia ranto- mään kuuluvat mm. tunturikurjen- ja on paikoilla, joissa harju tai reunamuo- herne (Astragalus alpinus ssp. arcticus), dostuma päätyy mereen tai joissa joki ker- idänkeulankärki (Oxytropis campestris rostaa kuljettamansa hiekan suistoksi (Jo- ssp. sordida) ja tenonajuruoho (Thymus hansson ym. 2000). Dyynit jaotellaan niiden serpyllum ssp. tanaënsis). Jääkauden iän ja sijainnin mukaan. Liikkuvat alkiovai- jälkeen seuranneen Ancylus-vaiheen heen dyynit ovat dyynien pioneerivaiheita aikaiset (n. 9000-8000 e.a.a.; Alalam- lähinnä merta. Niillä tuulen ja aaltojen vai- mi 1990) lämpimät ilmasto-olo suh- kutus on voimakas ja kasvillisuus on niuk- teet olivat otollista aikaa monien kse- kaa ja laikuttaista. Ns. valkoiset dyynit, eli rotermisten kasvien leviämiselle. Idäs- liikkuvat rantakauradyynit, ovat dyynisuk- tä saapuneet lajit käyttivät mm. Sal- kession toinen vaihe, jossa muutamat hei- pausselkää leviämisreittinään. Läm- nät, kuten rantakaura (Ammophila arenaria) pimän ja mantereisen Ancylus-kau- ja Suomessa etupäässä rantavehnä (Leymus den saapujia olivat metsämme vallan- arenarius) alkavat sitoa hiekkaa paikoilleen. neen männyn (Pinus sylvestris) lisäk- Kiinteitä, ruohokasvillisuuden peittämiä si mm. kanervisara (Carex ericetorum), dyynejä kutsutaan myös harmaiksi dyy- harjuhietaorvokki (Viola rupestris ssp. neiksi. Harmaat dyynit ovat Suomessa lä- rupestris), kangasraunikki (Gypsophila hinnä jäkälien ja sammalien vallitsemia. fastigiata), hietaneilikka (Dianthus are- Harmailla dyyneillä esiintyviä sammalia narius), harjukeltamaite (Lotus cornicu- ovat mm. kulosammal (Ceratodon purpure- latus var. arenosus) ja masmalot (idän- us), kangaskarhunsammal (Polytrichum ju- masmalo Anthyllis vulneraria ssp. po- niperum), karvakarhunsammal (P. piliferum) lyphylla ja pohjanmasmalo A. vulne- ja hietikkotierasammal (Racomitrium canes- raria ssp. lapponica). Litorina-kaudella cens) (Airaksinen & Karttunen 1998). (n. 7500-2500 e.a.a.; Alalammi 1990) il- Sisämaadyynit ovat Suomessa huo- masto lämpeni edelleen, mutta muut- mattavasti yleisempiä ja pinta-alaltaan tui samalla mereisemmäksi. Lounai- laajempia kuin rannikkodyynit (Taipa- sen kasvistoaineksen edustajina maa- le & Saarnisto 1991, Johansson ym. 2000). hamme levisivät mm. harjukeltalieko Useimmat sisämaadyynit sijaitsevat Poh- (Diphasiastrum distachyum), virnasara jois- ja Itä-Suomessa ns. vedenkoskemat- (Carex pilulifera) ja vuorimunkki (Jasio- tomilla alueilla, jotka ovat olleet meren- ne montana). Monen harju- ja hietik- pinnan yläpuolella koko jääkauden jälkei- kokasvin nykylevinneisyys on jäänne sen ajan. Nämä periglasiaaliset dyynit syn- viimeisen jääkauden jälkeisten läm- tyivät jäätikön tai jääjärven alta paljastu- pökausien aikaisesta laajemmasta le- neen maan altistuessa peräytyvältä jää- vinneisyydestä, jolloin kuusi ei vielä tiköltä puhaltaville voimakkaille tuulille. ollut saapunut maahamme. Dyynit muodostavat jopa kymmenien ne- liökilometrien laajuisia lentohiekkakenttiä mm. Vaalan Rokuanvaaralla ja Enontekiön

18 Suomen ympäristö 774 Hietatievoilla. Sisämaan dyynit ovat pää- osin fossiloituneita, eli ne ovat täysin kasvillisuuden sitomia ja niiden kehitys ja liike on pysähtynyt. Niille syntyneet metsät ovat mäntyvaltaisia. Fossiiliset dyynit voivat ak- tivoitua uudelleen metsäpalon tai esimerkiksi laidunnuksen tai muun kulutuksen seurauksena (Taipale & Saarnisto 1991). Si- sämaadyyneille luonteenomaiseen kasvilli- suuteen kuuluu joukko varpuja, kuten variksenmarja (Empetrum nigrum), sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi), riekonmarja (A. alpina), puolukka (Vaccinium vitis-idaea), kanerva (Calluna vulgaris) sekä kanervisara (Carex ericetorum), kangasajuruoho (Thy- mus serpyllum), ja uhanalaiset hietaneilikka Kuva 9. Edustavaa rantahietikkoa ja -dyyniä Hankoniemellä. Hiekansitojana tun- (Dianthus arenarius) ja kangasraunikki (Gyp- netun rantavehnän (Leymus arenarius) seuralaisena kasvavat merenrantahietikoiden tyyppilaji suola-arho (Honckenya peploides) ja harvinaistunut, erittäin uhan- sophila fastigiata) (Johansson ym. 2000, Hä- alaiseksi (EN) luokiteltu meriotakilokki (Salsola kali ssp. kali). Kuva: Terhi Ryttäri. met-Ahti ym. 1998, Rassi ym. 2001). Hiekkarantoja esiintyy koko rannikon alueella, mutta laajimmat hietikot ja ranta- dyynit ovat keskittyneet Suomenlahden rannikolla Hankoniemelle ja Pohjanlahden rannikoilla Kalajoen-Lohtajan alueille se- kä Perämeren rannoilla Siikajoelle ja Hai- luotoon. Hiekka sinänsä on karu ja niuk- karavinteinen elinympäristö, mutta hiekkaan hautautuu usein aaltojen tuomaa le- vä- ja kasvimassaa, joka hajotessaan tarjo- aa paikoin hyvin ravinteikkaita kasvukoh- tia mm. yksivuotisille typensuosijakasveil- le, kuten maltsoille (merimaltsa, Atriplex lit- toralis; liuskamaltsa, A. hastata; isomaltsa, A. prostrata ja lännenmaltsa, A. glabriuscula). Merenrantahietikoiden kasvillisuus Kuva 10. Enontekiön Hiekkatievojen dyynikenttä on osaksi aktiivinen – tuulen ku- on hyvin omaleimaista ja rannikkomme lutus näkyy erityisesti alueen itäosissa kasvittomina deﬂaatioaltaina. Sisämaandyy- eri puolilla kasvistossa on havaittavissa sel- nien tyypillinen kasvi on variksenmarja (Empetrum nigrum). Kuva: Jorma Ryttäri. vää alueellista vaihtelua (Kalliola 1973, Eu- rola 1999, Hämet-Ahti ym. 1998). Meren- rantahietikoittemme tyypillisimpiä kasve-

Kuva 11. Koillis-Aasiasta tuotu kurtturuusu (Rosa rugosa) leviää tehokkaasti istutuksista luontoon ja valtaa nopeasti laajoja alueita erityisesti merenrannoilla ja saaristossa. Lajia tuskin enää pystytään kokonaan poistamaan luonnonkasvupaikoilta, mutta sen leviämisen hidastamiseksi tulee tehdä kaikki voitava. Torjunta on helpoin aloittaa silloin, kun esiintymät ovat vielä pieniä. Kuva: Terhi Ryttäri.

Suomen ympäristö 774 19 ja ovat koko rannikon pituudelta esiintyvät rää olevan kurtturuusun (Rosa rugosa) voi- rantavehnä (Leymus arenarius), suola-arho makas levittäytyminen. Ruusun valtaamil- (Honckenya peploides) ja merinätkelmä (Lat- la rannoilla ei alkuperäislajisto pysty kas- hyrus japonicus). Ainoastaan Pohjanlahdella vamaan. tavattavia hiekkarantakasveja ovat vihne- sara (Carex paleacea) ja suolasara (C. halophi- 2.4.3 Kedot ja kalliokedot la) risteymineen. Suomenlahden rannikolla ja Saaristomerellä yleisiä hiekkarantakasve- Paahdeympäristöinä hiekka- ja kallioke- ja ovat merisinappi (Cakile maritima), meri- dot ovat pinta-alansa puolesta vähemmän kaali (Crambe maritima) ja tahma-ailakki (Si- merkityksellisiä kuin edellä esitellyt hiek- lene viscosa). Suppeampi eteläinen levinnei- karannat ja sisämaan hietikot. Kasvilajis- syys on hietikkosaralla (C. arenaria) ja hie- tonsa puolesta ne ovat kuitenkin luontom- tikkonadalla (Festuca polesica) sekä uhan- me rikkain elinympäristö ja ylläpitävät tä- alaisilla rantakauralla (Ammophila arenaria) ten myös runsasta hyönteislajistoa (mm. ja meriotakilokilla (Salsola kali ssp. kali). Pöyry ym. 2004). Kedoilla elää runsas jouk- Sisävesien rantahietikoilta ei ole yh- ko vielä suhteellisen yleisiä hyönteisten ra- tä selvästi löydettävissä hiekkarannoille vintokasveja, kuten kaunokkeja (Centaurea erikoistunutta lajistoa kuin merenrannoil- spp.), mäkitervakko (Lychnis viscaria), päi- ta. Järvenrantahietikot ovat yleensä hyvin vänkakkara (Leucanthemum vulgare), pietar- kapeita vyöhykkeitä vesirajan ja metsän yrtti (Tanacetum vulgare), kultapiisku (Soli- välissä (Kalliola 1973) ja Eurola (1965, 1999) dago virgaurea), ketomaruna (Artemisia cam- luonnehtiikin sisävesien epilitoraalin koos- pestris), nuokkukohokki (Silene nutans), ke- tuvan rantaekologisesti lähinnä satunnais- toneilikka (Dianthus deltoides), ja aiemmin kasveista. Pohjois-Suomen jokien eroosio- mainitut kissankäpälä, kangasajuruoho se- törmien ja rantahietikoiden kasvillisuuden kä karvaskallioinen. merkittäviä osakkaita sen sijaan ovat tataa- Kedot ovat hyvin monimuotoisia hiek- rikohokki (Silene tatarica), idänkeulankärki ka-, moreeni- ja soramaiden kuivia niittyjä (Oxytropis campestris ssp. sordida), tunturi- (Pykälä 2001, Vainio ym. 2001). Savimail- kurjenherne (Astragalus alpinus ssp. arcti- le ei muodostu varsinaisia ketoja, vaikka- cus) ja tenonajuruoho (Thymus serpyllum kin savimaiden laidunnetuilla jyrkillä etelä- ssp. tanaënsis) (Jalas 1950, Hämet-Ahti ym. rinteillä kasvillisuudessa voi olla selviä ke- 1998).

Hietikoita uhkaavat tekijät Hiekkarantojen kasvillisuutta ja kasvistoa uhkaavat toisaalta asutuksen lähellä voimakas kuluminen, toisaalta sekä ilmasta että merestä tulevan ylimääräisen ravin- nekuorman johdosta alkanut umpeenkasvu. Erityisesti pienille ja suojaisille rannoil- le kertyy helposti maatuvaa kasvimassaa, jonka päälle järviruoko (Phragmites aust- ralis) muodostaa nopeasti tiheän kasvuston. Rakentaminen ja hiekanotto vähentä- vät hiekkamaita. Sisämaan hietikoita uhkaa niinikään umpeenkasvaminen ja metsittä- minen metsäpalojen tehokkaan torjunnan ja karjan metsälaidunnuksen loppumisen Kuva 12. Ketokäenminttu (Satureja acinos) on myötä. Pohjois-Suomen laajoilla dyynialu- kalkkipitoista maata suosiva, hyväntuoksuinen eilla kasvillisuuden kulumista ja eroosio- kasvi, joka viihtyy erityisesti lounaisen Suomen ta aiheuttaa porojen ylilaidunnus (Johans- kalkkikedoilla. Sitä tavataan kuitenkin myös monenlaisilla kuivilla paikoilla, kuten harjunrinteillä, son ym. 2000). Merenrantahietikoita koko teiden ja ratojen varsilla sekä hiekkakuoppien lai- maassa uhkaa myös japanilaista alkupe- tamilla. Kuva: Terhi Ryttäri.

20 Suomen ympäristö 774 topiirteitä (Kontula & Pykälä 2000). Kedot esiintyvät usein samoilla paikoilla mosa- iikkimaisesti muiden, tuoreempien niitty- tyyppien kanssa. Rajanveto ketojen, kallioketojen ja edelleen varsinaisen kalliokasvil- lisuuden välillä on liukuva. Kedot, ja varsinkin ravinteisten kallioiden ketopainan- teet ovat usein hyvin pienialaisia, mutta saattavat olla kasvistoltaan hyvin runsas- lajisia. Valtakunnallisen perinnebiotooppi- selvityksen (Vainio ym. 2001) mukaan biologisesti arvokkaita ketoja on koko maassa jäljellä hyvin vähän (349 ha), ja niiden esiintyminen keskittyy Varsinais-Suomeen ja Lappiin. Ketokasvillisuus on vaihtelevaa ja siitä voidaan erottaa heinä- ja pienruo- hovaltaisia, karuja ja kalkkivaikutteisia ketoja sekä harvinaisena varpuvaltaisia kan- gasketoja (Vainio ym. 2001). Tavallisimpia koko maassa esiintyviä ketokasveja ovat mm. nurmirölli (Agrostis capillaris), lampaannata (Festuca ovina), kissankello (Cam- panula rotundifolia), huopakeltano (Pilosella ofﬁcinarum) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Eteläisen Suomen pienruohokedoil- la tyypillisiä kasveja ovat myös ketoneilikka (Dianthus deltoides), hopeahanhikki (Poten- tilla argentea), mäkitervakko (Lychnis viscaria), sikoangervo (Filipendula vulgaris), hei- näratamo (Plantago lanceolata) ja nuokkuko- Kuva 13. Kasvistoltaan rikas kallionalusketo Espoossa. Lajistoon kuuluvat mm. hokki (Silene nutans). Länsi-ja Pohjois-Suo- mäkitervakko (Lychnis viscaria), mäkikuisma (Hypericum perforatum), huopakelta- messa pienruohoketojen tyypillisiksi lajeik- no (Pilosella officinarum), pölkkyruoho (Arabis glabra), isomaksaruoho (Sedum te- si mainitaan kissankellon lisäksi mm. kelta- lephium) ja tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum). Harvinaisempia lajeja ovat silmälläpidettävä (NT) ketoneilikka (Dianthus deltoides), taantunut kissankäpä- matara (Galium verum), kissankäpälä (An- lä (Antennaria dioica) ja alueella vähälukuiset kartioakankaali (Ajuga pyramidalis) ja tennaria dioica) ja ketosilmäruoho (Euphra- heinäratamo (Plantago lanceolata). Kuva: Terhi Ryttäri. sia stricta) (Vainio ym. 2001). Kallioketojen kasvillisuudessa on havaittavissa selvää kivilajin ja maantieteel- ronica verna, V. arvensis) sekä hieta- ja mäki- lisen sijainnin aiheuttamaa vaihtelua (Vai- lemmikkiä (Myosotis stricta, M. ramossissi- nio ym. 2001). Suurin osa kalliokedoistam- ma) tavataan ainoastaan eteläisen Suomen me on karuja ja heinävaltaisia. Kallioketo- kalliokedoilla (Vainio ym. 2001). jen tyypillisintä lajistoa koko maassa ovat Kalkkivaikutteisia kallioketoja Suo- lampaannata (Festuca ovina), tuoksusimake messa on harvinaisena lähinnä Varsinais- (Anthoxanthum odoratum), nurmirölli (Agros- Suomessa ja Uudellamaalla, muutama tis capillaris), metsälauha (Deschampsia ﬂexu- myös Pohjois-Karjalassa ja Paltamossa (Vai- osa), ahosuolaheinä (Rumex acetosella). Ete- nio ym. 2001). Lounais-Suomen kalkki- lä-Suomen kalliokedoilla tavataan useita ketojen lajistoon kuuluvat mm. ketokäen- kasvilajeja, joita on vain niukasti tai ei ol- minttu (Satureja acinos), mäkiminttu (S. vul- lenkaan pohjoissuomalaisilla kalliokedoil- garis), mäkimeirami (Origanum vulgare), si- la. Esimerkiksi yksi- ja kaksivuotisia pölk- koangervo (Filipendula vulgaris), ahopellava kyruohoa (Arabis glabra), mäkivirvilää (Vi- (Linum catharticum) ja verikurjenpolvi (Ge- cia tetrasperma), kevät- ja ketotädykettä (Ve- ranium sanguineum).

Suomen ympäristö 774 21 Ketoja uhkaavat tekijät suojanpuoleisilla deﬂaatiokentillä (Airaksi- nen & Karttunen 1998, Vainio ym. 2001). Ketoja uhkaa laidunnuksen ja niiton loput- Nummikasvillisuudesta voidaan erot- tua vähitellen tapahtuva umpeutuminen. taa valtalajien mukaan mm. kanerva-va- Rehevöittävästä laidunnustavasta tai lan- riksenmarjanummet, pienruoho-kanerva- noituksesta seuraa kasvillisuuden heinitty- nummet ja heinäkanervanummet (Pykä- mistä ja lajiston yksipuolistumista. Kallio- lä ym. 1994). Valtavarpuna ovat useimmi- kedot voivat äärimmäisen kuivuutensa an- ten kanerva (Calluna vulgaris) tai variksen- siosta säilyä pitkään avoimina, vaikkei niitä marja (Empetrum nigrum), joskus puolukka enää laidunnettaisi tai niitettäisi. Silti myös (Vaccinium vitis-idaea) tai mustikka (Vaccini- kalliokedot voivat ajan mittaan kasvaa um- um myrtillus). Edustavassa nummikasvilli- peen. Kuivat, hiekkapohjaiset kedot ovat suudessa on niukasti katajia ja kanervikko myös erinomaisia rakennuspaikkoja. (Vai- tai muu varpukasvillisuus kasvavat mosa- nio ym. 2001) iikkimaisina kuvioina ruohoja heinäval- taisten kohtien kanssa (Airaksinen & Kart- 2.4.4 Nummet ja alvarit tunen 1998). Nummikasvillisuuteen kuuluvia luon- Alvarien ja nummien käsittelyllä tässä yh- teenomaisia ruohoja ovat mm. kissankäpä- teydessä on lähinnä kuriositeettiarvoa, sil- lä (Antennaria dioica), ketomaruna (Artemisia lä niiden merkitys paahdeympäristönä on campestris), kissankello (Campanula rotundi- Suomessa melko vähäinen harvinaisuuten- folia), karvaskallioinen (Erigeron acer), keto- sa ja pienen pinta-alansa vuoksi. Elinympä- silmäruoho (Euphrasia stricta), nummisilmä- ristöinä ne kuitenkin täyttävät paahdeym- ruoho (E. micrantha), kangasajuruoho (Thy- päristön kriteerit ja niillä elävillä kasveilla mus serpyllum), keltamatara (Galium verum), on selvästi paahdekasvien ominaisuuksia, siankärsämö (Achillea millefolium) ja huopa- joten nämä pienialaiset, mutta erityislaa- keltano (Pilosella ofﬁcinarum). Heinistä ja sa- tuiset elinympäristöt kannattaa tässä yhtey- rakasveista tyypillisimpiä ovat metsälauha dessä pitää mielessä. (Deschampsia cespitosa), nurmirölli (Agrostis capillaris), lampaannata (Festuca ovina), hina Nummet ovat puutonta, varpuvaltaista (Danthonia decumbens), tuoksusimake (Ant- kasvillisuutta hiekkaisilla ja karuilla mailla, hoxanthum odoratum), ketopiippo (Luzula etupäässä rannikolla ja saaristossa. Num- campestris) ja virnasara (Carex pilulifera) (Ai- met ovat suurelta osin laidunnuksen syn- raksinen & Karttunen 1998). nyttämiä ja ylläpitämiä. Monet nummet ovat alun perin olleet katajikoita, jotka on Alvarikasvillisuutta syntyy laakeille kalk- raivattu ja poltettu ja otettu sitten laidun- kikallioille, joita peittää hyvin ohut ja lai- nukseen. Karjatalouden vaikuttamia num- kuttainen maakerros. Alvarikasvillisuut- mia tavataan Suomessa vain lounaissaaris- ta voi syntyä myös simpukankuorisoralle. tossa ja Perämerellä (Pykälä 2001). Luon- Edustavassa alvarikasvillisuudessa on run- taista, vähäpuustoista varpukangaskas- saasti sekä kalkinsuosijalajistoa että keto- villisuutta esiintyy myös Lapin tuntureilla kasveja, kasvillisuus on matalaa ja yksittäi- (Haapasaari 1988) ja harvinaisena sisämaan siä puita tai pensaita on niukasti (Airaksi- hiekkamailla (mm. Jalas 1950). Jälkimmäi- nen & Karttunen 1998). Suomessa alvari- set ovat syntyneet ja säilyneet avoimina ja kasvillisuutta esiintyy hyvin niukasti Ahve- puuttomina ajoittaisten metsäpalojen seu- nanmaalla ja lounaissaaristossa. Edustavaa, rauksena. Myös kuiviin niittyihin luettavi- simpukkamaalle syntynyttä lampaannata- en kangasketojen varpuvaltainen kasvilli- valtaista alvarikasvillisuutta on mm. Korp- suus muistuttaa läheisesti nummikasvilli- poon Jurmossa (Lehtomaa 2000, Vainio ym. suutta. Ne ovat ehkä suurelta osin olleet lai- 2001). Tyypillisiä alvarikasvillisuuden put- dunnettuja, entisiä metsäpaloalueita (Pykä- kilokasvilajeja ovat lampaannadan (Festu- lä 2001, Hult 1878). Nummikasvillisuutta on ca ovina) lisäksi mm. ahopellava (Linum cat- myös hiekkaranta- ja dyynimuodostumien harticum), ketomaruna (Artemisia campestris), ketonoidanlukko (Botrychium lunaria),

22 Suomen ympäristö 774 Kuva 14. Nummimaisemaa Korppoon Jurmossa hallitse- vat kanerva (Calluna vulgaris) ja kataja (Juniperus communis). Kuva: Terhi Ryttäri. keltamaksaruoho (Sedum acre), valkomak- teen viettäviä jyrkänteitä, joilla tavataan saruoho (S. album) ja ketokäenminttu (Satu- edullisen pienilmaston ansiosta runsaasti reja acinos). Alvarit ovat Suomessa alkujaan- seudun kasvistosta muuten puuttuvia ete- kin olleet erittäin harvinaisia ja pinta-alal- läisiä lajeja (Kalliola 1973). Tunnetuimpia taan vähäisiä, mutta niillä esiintyvä lajisto etelävuoria Suomessa ovat Vaarunvuorten on monipuolinen, erikoistunut ja etenkin järveen laskeva lounaisrinne, Pyhätunturin itiökasveissa on useita uhanalaisia ja har- ja Mallan etelärinteet sekä Kuusamon rot- vinaisia lajeja. kolaaksojen päivänpuoleiset rinteet (Kalli- ola 1973). Myös laakeiden kallioiden laki- Nummia ja alvareita uhkaavat tekijät alueet, joita ympäröivät metsät eivät var- Alkujaankin harvinaiset ja niukka-alaiset josta ja suojaa tuulilta, ovat alttiita voimak- nummet ovat vähentyneet ja niiden kasvil- kaalle säteilylle ja suurille vuorokautisille lisuus on muuttunut perinteisen laidunkäy- lämpötilavaihteluille (Kukkonen 1964). tön loppumisen vuoksi (Vainio ym. 2001). Kallioiden kasvillisuus vaihtelee suu- Laidunnuksen loputtua ne vähitellen pen- resti mm. kallioperän kemiallisen koostu- soittuvat ja metsittyvät. Etenkin pienruo- muksen, pinnan rakenteen ja rapautumi- hoiset nummet peittyvät nopeasti kanervi- sen, kallion muodon, valo- ja ilmasto-olo- kon, katajan ja variksenmarjan alle. Perin- jen ja maantieteellisen sijainnin mukaan teisesti käytetty tuli olisi tehokas tapa hoi- (ks. Pykälä 1992). Karuimmilla silikaattikal- taa nummikasvillisuutta ja estää umpeen- lioilla kasvisto on hyvin niukka, kun taas kasvua. meillä harvinaisten kalkkikallioiden lajis- to on hyvin monipuolinen (mm. Kalliola 2.4.5 Kalliot 1973). Kasvuolosuhteet eri puolilla kallio- ta ovat myös hyvin erilaiset. Kivilajin lisäk- Paahdeympäristöinä kallioilla on enemmän si kallion jyrkkyys, rinteen ilmansuunta, ja merkitystä kasvien kuin hyönteisten kan- esimerkiksi auringon säteilyä voimistava nalta. Tässä tekstissä käsitellään vain kal- veden läheisyys vaikuttavat suuresti kasvi- lioiden päivänpuoleisten sivujen putkilo- en elinolosuhteisiin. Myös ihmisasutuksen kasvistoa. Kallioiden varjopuolet, valuve- läheisyys vaikuttaa kalliokasvistoon mm. tiset, ylikaltevat pinnat, luolat ja lohkarei- tulokaskasvien ja typensuosijoiden määrän kot ovat myös kasvistonsa puolesta oma- lisääntymisenä etenkin ravinteisemmilla laatuisia, mutta ne eivät ole paahdeympä- kallioilla (Pykälä 1992). Vain harva putkilo- ristöjä. Paahdeympäristöinä merkittävim- kasvi on pelkästään kallioilla kasvava. Kal- piä ovat keskiravinteisten kallioiden pien- lioiden putkilokasvisto koostuukin pitkälti ilmastoltaan ympäristöstään suuresti poik- lähellä kasvavien kangasmetsien ja kuivi- keavat etelävuoret. Ne ovat etelään – län- en niittyjen kasveista (Kalliola 1973, Pykälä

Suomen ympäristö 774 23 ki (Viola rupestris), ahopellava (Linum catharticum) ja uhanalaiset kalliorikko (S. adscen- dens), tunturiarho (Arenaria ciliata), idän- kynsimö (Draba cinerea) sekä horkkakatke- ro (Gentianella amarella). Sanikkaisista kalkkikallioilla kasvavat mm. uhanalainen sei- näraunioinen (Asplenium ruta-muraria), tun- turikiviyrtti (Woodsia alpina) ja kaljukiviyrtti (W. glabella) (Airaksinen & Karttunen 1998, Pykälä 1992). Karut kalliot koostuvat erilaisista ns. happamista kivilajeista (Kalliola 1973). Näi- den mineraalikoostumus on kasvillisuuden kannalta hyvin epäedullinen, joten karujen kallioiden kasvillisuus on kaikkiaan niuk- kalajista. Päivänpuoleisilla rinteillä kasvaa yleensä kuivien kangasmetsien varpuja kuten sianpuolukkaa (Arctostaphylos uva-ursi), puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea) ja kanervaa (Calluna vulgaris). Kallionrakosiin ja vä- häiseen irtaimeen maa-ainekseen voivat juurtua myös kultapiisku (Solidago virgaurea), pikkutervakko (Lychnis alpina), aho- suolaheinä (Rumex acetosella), kalliohatikka (Spergula morisonii) ja laakeiden kalliolakien tyyppilaji kalliokohokki (Silene rupestris). Karujen kallioiden pystyrakosten sanikkai- sia ovat kallioimarre (Polypodium vulgare) ja liuskaraunioinen (Asplenium septentrionale). (Airaksinen & Karttunen 1998, Kukkonen 1964, Pykälä 1992). Lievästi happamien – emäksisten keskiravinteisten kallioiden mineraalikoostumus on kasvillisuuden kannalta huomatta- Kuva 15. Mynämäen-Nou- 1992). Sammalissa ja jäkälissä sen sijaan on vasti suotuisampi kuin karujen kallioiden siaisten Kallavuoren paistei- runsaasti nimenomaan erilaisille kalliopin- (Kalliola 1973). Keskiravinteisten kallioiden sella kalliolla kasvavat ruo- noille erikoistuneita lajeja. lakiosat voivat olla kasvillisuudeltaan sa- holaukka (Allium schoenoprasum), keltamaksaruoho Kivilajin perusteella kalliot voidaan mankaltaisia kuin karut kalliot, mutta nii- (Sedum acre) ja harvinainen, karkeasti jakaa kalkki- ja silikaattikallioihin. den viistorinteillä on usein selvästi moni- sinikukkainen vuorimunkki Silikaattikallioista voidaan edelleen erot- puolisempaa niittymäistä kasvillisuutta. (Jasione montana). taa karut, keskiravinteiset ja ultraemäksi- Putkilokasvistossa tavataan mm. ruoho- Kuva: Risto Heikkinen. set kalliot, mikä on tähän esittelyyn riittä- laukka (Allium schoenoprasum), vuorimunk- vä tarkkuus. Kalkkikalliot ovat Suomessa ki (Jasione montana), tähkätädyke (Veronica harvinaisia ja useimmiten pienialaisia. Niil- spicata), kangasajuruoho (Thymus serpyl- lä tavattava kasvisto on kuitenkin hyvin ri- lum), kalliosirkunjyvä (Lappula deﬂexa), kal- kas jo pelkästään maantieteellisen vaihte- jukallioinen (Erigeron acer ssp. droebachien- lun puolesta, sillä kalkkikallioita on kaut- sis), mäkikuisma (Hypochoeris perforatum), ta Suomen etelärannikolta tunturi-Lappiin isomaksaruoho (Sedum telephium) ja hopea- asti. Paahteisimmilla kalkkikallioilla tavat- hanhikki (Potentilla argentea) (Airaksinen & tavia putkilokasveja ovat mm. ketokäen- Karttunen 1998). minttu (Satureja acinos), mätäsrikko (Saxifra- Ultraemäksisten kallioiden eli ns. ga cespitosa), mäkirikko (S. tridactylites), ke- serpentiinikallioiden kivilajien kemialli- väthanhikki (Potentilla crantzii), hietaorvok- nen koostumus ja mineraalit vaihtelevat suuresti ja osa ultraemäksisistä kallioista si-

24 Suomen ympäristö 774 sältää jopa myrkyllisiä määriä mm. raskas- toksia luonnonolosuhteissa. Luonnon- ja metalleja, kuten kromia, nikkeliä, kuparia maisemansuojelullisesti arvokkaita kallio- tai kobolttia (mm. Vuokko 1978). Suomes- alueita on etsitty ja inventoitu Suomessa sa ultraemäksisiä kallioita on pienialaisina vuodesta 1989 alkaen (Husa & Heikkinen ja hajallaan erityisesti Pohjois-Savosta ja 1992). Kartoituksissa on etsitty kallioaluei- Pohjois-Karjalasta Kuusamoon ulottuvalla ta, joilla on merkittäviä maa-aineslain mu- vyöhykkeellä sekä Sallan ja Kittilän välis- kaisia geologisia, biologisia tai maisemal- sä (Vuokko 1978). Serpentiinikasvillisuuden lisia arvoja. Inventoinnin maastotyöt saa- taustalla olevia ekologisia tekijöitä ei täysin tiin valmiiksi 2004. Tietoja arvokkaista kal- ymmärretä, ja esimerkiksi viherrauniois- lioalueista on saatavilla maakuntakohtaisis- ta (Asplenium viride) tavataan toisaalta sekä ta raporteista. kalkki- että serpentiinikallioilla. Ultraemäk- Asutuksen lähellä kallioiden kasvilli- sisten kallioiden kasvisto on kaiken kaik- suutta uhkaa kuluminen, roskaantuminen kiaan niukkaa, mutta pitkälti erikoistunut- ja rehevöityminen. Karjan metsälaidun- ta ja pienpiirteissään vaihtelevaa. Monis- nuksen loppuminen, metsäpalojen ehkäi- ta putkilokasveista tunnetaan serpentiini- sy ja ilmakehästä tuleva typpilaskeuma li- alustalle erikoistuneita paikallisia muotoja säävät kasvillisuuden umpeenkasvua myös ja rotuja, joista osan taksonominen asema kallioilla. Varjonpuoleisten kallioiden pien- on vielä epäselvä. Näitä ovat mm. kainuun- ilmastoa muuttavilla metsänhakkuilla ei lie- nurmihärkki (Cerastium fontanum ssp. vulne merkitystä paahdepuolen lajistolle. gare var. kajanense), serpentiinipikkutervak- ko (Lychnis alpina var. serpentinicola), tuntu- 2.5 Yhteenveto rihärkin (C. alpinum) Kaavin ja Keski-Lapin serpentiinirodut, pulskaneilikan (Dianthus Paahdeympäristöjä esiintyy hyvin monen- superbus) Kaavin serpentiinirotu sekä lapin- tyyppisissä elinympäristöissä ja ne pitävät nädän (Minuartia biﬂora) serpentiinityypit. yllä monipuolista ja erikoistunutta kasvi- ja Serpentiiniraunioinen (Asplenium adulteri- eläinlajistoa. Paahdeympäristöjen suojelus- num) on ultraemäksisten kallioiden varjois- sa tärkeää on niiden tunnistaminen ja huo- ten sivujen sanikkainen. (Vuokko 1978, Ai- mioon ottaminen maankäytössä. raksinen & Karttunen 1998, Rassi ym. 2001). Paahdeympäristöjen kirjavuudesta Vaikkakin serpentiinialustalla tavataan eri- huolimatta niillä on yksi merkittävä yhtei- koistunutta kasvistoa niin monipuolista nen uhkatekijä: umpeenkasvu kasvillisuu- eliöyhteisöä ylläpitävänä paahdeympäris- den sulkeutumisen myötä. Tähän vaikut- tönä ultraemäksisillä kallioilla lienee vähäi- tavat monet tekijät, joista metsäpalojen ja nen merkitys. -kulojen tehokas torjunta on tärkein syy. Metsälaidunnuksen loppuminen ja erilai- Paahdekallioita uhkaavat tekijät set metsänhoitotoimet, kuten istutukset ja Kalliokiviaineksen käyttö ja kysyntä ovat lannoitus kiihdyttävät umpeutumista. Ran- viime vuosina jatkuvasti lisääntyneet hyö- tahietikoille kertyy rehevöitymistä edistä- dynnettävissä olevien soravarojen vähe- viä ravinteita sekä merestä että ilmakehäs- nemisen ja kehittyneempien louhinta- ja tä. Toisaalta myös voimakas kulutus ja tal- murskaustekniikoiden vuoksi (Alapassi laaminen vähentävät paahdekasvien esiin- ym. 2001). Vuonna 2000 jo puolet Suomes- tymismahdollisuuksia asutuksen lähellä si- sa käytetystä kiviaineksesta oli peräisin kal- jaitsevilla rantahietikoilla ja kallioilla. Jou- lioista ja erityisen suuret käyttöpaineet ovat tomaiden päällystäminen ja etenkin tien- asutuksen lähellä (Alapassi ym. 2001). Kal- pientareiden maanparannusaineet ja nur- lioiden hyödyntämistä säätelee maa-aines- mettaminen hävittävät paahdeympäristö- laki (MAL 555/1981), jonka mukaan maa- jä. Myös vanhojen hiekkakuoppien maise- ainesten ottamisesta ei saa aiheutua kau- mointi ja täydellisen viherpeitteen luomi- niin maisemakuvan turmeltumista, luon- nen heikentävät paahdelajien elinmahdol- non merkittävien kauneusarvojen tai eri- lisuuksia. Joitakin paahteisia ympäristöjä koisten luonnonesiintymien tuhoutumista uhkaa myös luontoomme kuulumattomien tai huomattavia tai laajalle ulottuvia muu- vieraiden lajien leviäminen. Hiekkarantoja

Suomen ympäristö 774 25 valtaava, alun perin Japanista kotoisin oleva, voimakaskasvuinen kurtturuusu (Rosa rugosa) on tästä hyvä esimerkki.

Kiitokset

Kirjoituksen keskeinen lähde on Jaakko Jalaksen väitöskirjatyö ”Zur kausalanalyse der Verbreitung einiger nordischen Os- und Sandpﬂanzen” (Eräiden pohjoismais- ten harju- ja hietikkokasvien levinneisyy- den syiden selvittelyä) vuodelta 1950. Erin- omaisen johdatuksen kotimaamme hiek- kaisiin maisemiin tarjosi myös Peter Jo- hanssonin, Lauri Sahalan ja Kimmo Virta- sen Geologian tutkimuskeskukselle laatima raportti (Johansson ym. 2000). Ilman näitä töitä tämän artikkelin kokoaminen olisi tuskin onnistunut. Kiitos myös Suomen ympäristökes- kuksen luontoyksikön kolleegoille Kaisu Aapalalle, Stella Fromille, Jukka Husalle, Mika Kalliovirralle, Tytti Kontulalle, Ulla- Maija Liukolle, Anne Rauniolle, Jari Teeria- holle ja Harri Tukialle sekä Jaakko Kullber- gille (Luonnontieteellinen keskusmuseo) kirjallisuusvinkeistä, keskusteluista ja kom- mentoimisesta. Guy Söderman heitti alun- perin tämän haasteen. Timo Saarinen Hel- singin yliopistosta neuvoi ystävällisesti kasvien fysiologiaa koskevassa kysymyksessä- ni. Kiitos kaikille!

26 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Airaksinen, O. & Karttunen, K. 1998. Natura 2000 – luontotyyppiopas (English summary: Natura 2000 – habitats manual). Ympäristöopas 46: 1-193. Alalammi, P. (toim.) 1990. Suomen kartasto, vihko 123-126, Geologia. Maanmittaushallitus, Suomen maantieteellinen seura. Karttakeskus, Helsinki. Alapassi, M., Rintala, J. & Sipilä, P. 2001. Maa-ainesten ottaminen ja ottamisalueiden jälkihoito. Ympäristöopas 85: 1-101. Cedercreutz, C. 1965. Honkenya peploides (L.) Ehrh. Suola-arho. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s 252-253. Otava, Keuruu. Crawley, M. J. (toim.) 1986. Plant Ecology. Blackwell Scientific Publications. Oxford ym. 496 s. Cushman, J.C. 2001. Crassulacean acid metabolism. A plastic photosynthetic adaptation to arid environments. Plant Physiology 127: 1439-1448. Eurola, S. 1965. Beobachtungen über die Flora und Vegetation am südlichen Ufersaum des Saimaa-Sees in Südostfinnland. Aquilo Ser. Bot. 2: 1-56. Eurola, S. 1999. Kasvipeitteemme alueellisuus. Oulanka reports 22: 1-116. Fagerström, L. 1965. Salsola kali L. Otakilokki. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s. 198-199. Otava, Keuruu. Glückert, G. 1973. Two large drumlin fields in central Finland. Fennia 120: 1- 37. Haapasaari, M. 1988. The oligotrophic heath vegetation of northern Fennoscandia and its zonation. Acta Bot. Fennica 135: 1-219 + 23 taulukkoa. Husa, J. & Heikkinen, R. 1992. Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat kallioalueet. Ympäristökatsaus 5: 12-13. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. 1998. Retkeilykasvio. 4. täysin uudistettu painos. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Helsinki. 656 s. Isoviita, P. 1965. Cakile maritima Scop. Merisinappi. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s. 471-473. Otava, Keuruu. Jalas, J. 1950. Zur Kausalanalyse der Verbreitung einiger Nordischen Os- und Sandpflanzen. Annales Botanici Soc. Zool. Bot. Fennicae ’Vanamo’. – 24: 1-362. Jalas, J. 1961. Besondere Züge der Vegetation und Flora auf der Osen. Arch. Soc. Zool. Bot. Fenn. ’Vanamo’ 16 suppl.: 25-33. Jalas, J. 1965a. Gypsophila fastigiata L. Kangasraunikki. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s. 315-316. Otava, Keuruu. Jalas, J. 1965b. Sedum telephium L. Iso maksaruoho; Sedum acre L. Katkera maksaruoho. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s. 587-591 ja s. 600-201. Otava, Keuruu. Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K. 2000. Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenikerrostumat geologisina luontokohteina (English summary: The most significant raised beaches, aeolian and morainic landforms in Finland). Tutkimusraportti 151. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 76 s. Kalliola, R. 1965. Pulsatilla patens (L.) Mill. Sormilehtinen kylmänkukka. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II, s. 382-385. Otava, Keuruu. Kalliola, R. 1973. Suomen kasvimaantiede. WSOY, Porvoo. 308 s. Kontula, T. & Pykälä, J. 2000. Someron Rekijokilaakson kasvillisuus ja kasvisto. Teoksessa: Kontula, T., Lehtomaa, L. & Pykälä, J. Someron Rekijokilaakson maankäytön historia, kasvillisuus ja kasvisto. Suomen ympäristö 306: 1-91. Kujala, V. 1938. Metsätyyppien paralleerisuudesta. Comm. Inst. Forest. Fenn. 27(1): 1-17. Kujansuu, R. & Niemelä, J. 1990. Maaperämuodostumat. Teoksessa: Alalammi, P. (toim.) Suomen Kartasto 124, s. 9-10. Maanmittauslaitos, Helsinki. Kukkonen, I. 1964. The area of Silene rupestris L. in Finland and its dependence on ecological and historical factors. Ann. Bot. Fenn. 1: 110-124. Lehtomaa, L. 2000. Varsinais-Suomen perinnemaisemat. Egentliga Finlands vårdbiotoper. (English summary: Traditional rural landscapes in the province of Varsinais-Suomi) – Alueelliset ympäristöjulkaisut (Lounais-Suomen ympäristökeskus) 160: 1-429.

Suomen ympäristö 774 27 Lindman, C.A.M. 1964a (suom. laitoksen toimittajat Mäkinen, Y., Laine, U. & Kalela, A.). Pohjolan kasvit I. Tammi, Helsinki. 233 s. + kuvataulut 1-240. Lindman, C.A.M. 1964b (suom. laitoksen toimittajat Mäkinen, Y., Laine, U. & Kalela, A.). Pohjolan kasvit II. Tammi, Helsinki. 222 s. + kuvataulut 241-480. Lindman, C.A.M. 1964c (suom. laitoksen toimittajat Mäkinen, Y., Laine, U. & Kalela, A.). Pohjolan kasvit III. Tammi, Helsinki. 242 s. + kuvataulut 481-663. Palmu, J-P. 1999. Moreenimuodostumien inventointi. Esitutkimus Pohjois-Uudenmaan ja Etelä-Hämeen alueella. – Suomen ympäristö 292: 1-91. Pykälä, J. 1992. Länsi-Uudenmaan seutukaava-alueen kasvistoltaan arvokkaat kalliot I. Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto. Lohja. 84 s. Pykälä, J. 2001. Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä (English summary: Maintaining biodiversity through traditional animal husbandry). Suomen ympäristö 495: 1-205. Pöyry, J., Heliölä, J., Ryttäri, T. & Alanen, A. 2004. Perinnebiotooppien lajiston uhanalaistuminen. sivut 220-233 Teoksessa Tiainen, J., Kuussari, M., Laurila, I.P. & Toivonen, T. (toim.). Elämää pellossa. Edita, Helsinki. 366 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000 (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Rowley, G. 1978. The illustrated encyclopedia of succulents. Salamander, London. Ruuhijärvi, R., Kuusinen, M., Raunio, A. & Eisto, K. (toim.) 2000. Metsien suojelun tarve Etelä- Suomessa ja Pohjanmaalla (Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö). Suomen ympäristö 437: 1-283. Smith, J.A.C & Winter, K. 1996. Taxonomic distribution of crassulacean acid metabolism. Teoksessa: Winter, K. & Smith, J.A.C. (toim.) Crassulacean Acid Metabolism: Biochemistry, Ecophysiology and Evolution, Vol 114. Springer-Verlag, Berlin, s. 427-436. Suominen, J. 1965. Silene rupestris L. – kalliokohokki. Teoksessa Jalas, J. (toim.) Suuri kasvikirja II. s. 294-296. Otava, Keuruu. Taipale, K. & Saarnisto, M. 1991. Tulivuorista jääkausiin, Suomen maankamaran kehitys. WSOY, Porvoo. 416 s. Taiz, L. & Zeiger, E. 2002. Plant physiology, 3. painos. Sinauer Associates, Inc., Sunderland. 690 s. Vainio, M., Kekäläinen, H., Alanen, A. & Pykälä, J. 2001. Suomen perinnebiotoopit. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527: 1-163. Wells, T.C.E. & Barling, D.M. 1971. Biological Flora of the British Isles. Pulsatilla vulgaris Mill. (Anemone pulsatilla L.). J. Ecol. 59: 275-292. Vuokko, S. 1978. Lapin ultraemäksisten alueiden kasvillisuus. Luonnon Tutkija 82: 131-134.

28 Suomen ympäristö 774 Paahdeympäristöjen perhosista

Jari Kaitila 3 Artikkeli lähetetty helmikuussa 2005.

3.1 Johdanto

Vuoden 2000 uhanalaisarviointia varten Suomen kaikkien perhoslajien esiintyminen ja niiden kantojen kehitys arvioitiin. Ennen työn aloittamista osattiin odottaa, että uhanalaisten lajien joukkoon tulee aiempiin arviointeihin verrattuna paljon enemmän niukkakasvuisilla paikoilla eläviä lajeja. Mutta vasta itse työ paljasti todellisen tilanteen: Arvioitava niukkakas- vuisten paikkojen laji meni lähes aina jo- honkin uhanalaisluokkaan. Myös sanahir- viö ”niukkakasvuisen paikan laji” muuttui keskustelussamme sulavammaksi ”paahde- Kuva 16. Suomesta jo hävinneeksi luullun koukerokoisan (Diasemia reticularis) lajiksi” lajeja yhdistävän keskeisen elinvaa- runsas kanta löytyi yllättäen Kajaanin lentokentältä vuonna 2003. Kuva: Reima timuksen mukaan. Leinonen. Uusimman uhanalaisarvioinnin perusteella Suomessa on nyt yhteensä 25 hä- vinnyttä ja 241 uhanalaista perhoslajia (Ras- on arvioitu, että pelkästään harjuympäris- si ym. 2001). Suoraa tietoa paahdeympäris- töissä hävinneitä ja uhanalaisia perhosla- tön lajien määrästä ei arvioinnissa löydy, jeja olisi yhteensä 70 (Etelä-Suomen ja... koska paahdeympäristö ei sisälly käytettyi- 2000). Siksi tätä kirjoitusta varten paahde- hin elinympäristötyyppeihin ja paahdela- lajien osuus uhanalaisista perhosista arvi- jeja on sijoitettu useisiin elinympäristöihin. oitiin uudelleen (Taulukko 2). Arvion tulos, Valtaosin lajit, joiden ensisijaisia elinympä- 122 uhanalaista paahdelajia, vastaa hieman ristöjä ovat metsäpaloalueet (Mkkp) ja hie- yli 50 % kaikista uhanalaisista perhoslajeis- tikkorannat (Rih, Rjh) sekä erilaiset jouto- ta. Näiden lisäksi yhteensä neljä uhanalais- maat (Ij) ovat paahdelajeja. Lisäksi huomat- mietinnössä hävinneeksi arvioitua paahde- tava osa kuivien niittyjen ja ketojen (In) se- ympäristöjen lajia: Karjalanharmokääriäi- kä kallioiden (K) lajeista vaatii selvästi ää- nen (Cnephasia alticolana), koukerokoisa (Di- rimmäistä paahteisuutta. Nämä ovat ensi- asemia reticularis), idänhäränsilmä (Hypo- sijaisia elinympäristöjä yhteensä 159 uhan- nephele lycaon) ja meiramikirjokoisa (Pyraus- alaiselle perhoslajille. ta auratus), on sittemmin todettu esiintyvän Arviota kaikkien paahdeympäristö- Suomessa, joten tämän hetkisenä paahde- jen uhanalaisista lajeista ei ole aiemmin laa- ympäristöjen uhanalaisten perhoslajien yh- dittu, mutta ESSU-työryhmän mietinnössä teismääränä voidaan pitää 126 lajia.

Suomen ympäristö 774 29 Taulukko 2. Uhanalaiset paahdeympäristöjen perhoslajit. Uhanalaisluokitus ja elinympäristöt ovat Rassi ym. 2001 mukaan. RE = hävinneet, CR = äärimmäisen uhanalaiset, EN = erittäin uhanalaiset, VU = vaarantuneet. Kursivoidut CR ja EN: sivu 29. Mkkp = kuivahkojen ja sitä karumpien kankaiden metsäpaloalueet ja muut luontaisen sukkession alkuvaiheet, In = kuivat niityt ja kedot, It = tuoreet niityt, Ij = ruderaattialueet, tienvieret ja ratapenkereet, Ip = puistot, piha- maat ja puutarhat, Rin = Itämeren niitty- ja luhtarannat, Rjn = järvien ja jokien niitty- ja luhtarannat, Rih = Itämeren hietikkorannat, Ris = Itämeren sora-, somerikko ja kivikkorannat, K = kalliot.

Elinympäristöt Esiintymiä Laji (uhanalaisluokitus) Toukan ravintokasvi (Rassi ym.) tiedossa Suomessa Huom. Karjalanharmokääriäinen (RE=>EN) Cnephasia alticolana Polyfagi Mkkp, In 2 Koukerokoisa (RE=>CR) Keltanot Diasemia reticularis Hieracium ym. In, It 1 Idänhäränsilmä (RE=>CR) Nadat Hyponephele lycaon Festuca ym. Ij, Mkkp, In 0-1 Meiramikirjokoisa (RE=>CR) Mäkimeirami Pyrausta auratus Origanum vulgare In 1-2 Laukkaneilikkahohtokoi (CR) Laukkaneilikka Aristotelia brizella Armeria maritima Rin, Rih, Ip 1 Ketotöyhtökoi (CR) Päivänkakkara Bucculatrix argentisignella Leucanthemum vulgare Ij, In, Mkkp 2 Kallioistöyhtökoi (CR) Karvaskallioinen Bucculatrix latviaella Erigeron acer Ij, Mkkp, In 1 Apilakirjokääriäinen Puna-apila Capricornia boisduvaliana Trifolium media In, Rjn 1 Raunikkivyökoi (CR) Kangasraunikki Caryocolum petryi Gypsophila fasticiata Ij, Mkkp 1 Nuokkukohokkivyökoi (CR) Nuokkukohokki Caryocolum tischeriellum Silene nutans K, Ris, Ij, In 2 Vain Ahvenanmaalla Isoharmokääriäinen (CR) Cnephasia communana Ilmeisesti polyfagi In, Ij 0 Marunakätkökääriäinen (CR) Ketomaruna Cochylidia richteriana Artemisia campestris Ij, In 1 Karjalanpussikoi (CR) Pietaryrtti (Tanacetum vulgare), Coleophora carelica siankärsämö (Achillea millefolium) ym. In, Ij, Mkkp 0 Kuukiiltokääriäinen (CR) Cydia lunulana Hernekasvit In 0 Mailaskiiltokääriäinen (CR) Sirppimailanen Cydia medicaginis Medicago falcata Rih, Ij 1 Sekolattakoi (CR) Depressaria beckmanni Ei tunneta In 0 Jäkkäräverkkokoi (CR) Ahojäkkärä Digitivalva reticulella Gnaphalium sylvaticum Ij, In, Mkkp 0 Muurahaissinisiipi (CR) Kangasajuruoho Maculinea arion Thymus serpyllum Ij, Mkkp 2 Ketohitukoi (CR) Perittia farinella (Mendesia farinella) Ei tunneta Ij, In, Mkkp 1 Kurhomykerökoi (CR) Kurho Metzneria aestivella Carlina vulgaris In 1 Vain Ahvenanmaalla Kallioissulkanen (CR) Oidaematophorus rogenhoferi Ericeron politus Ij, Mkkp 1 Hietikkokoisa (CR) Pima boisduvaliella Hernekasvit Rih 0-2 Harjusinisiipi (CR) Kangasajuruoho Pseudophilotes baton Thymus serpyllum Ij, Mkkp 1 Ketosukkulakoi (CR) Keltanot Scythris laminella Hieracium ym. Ij, In, Mkkp 1-3 Paahdeväkäskoi (CR) Kangasajuruoho Sophronia humerella Thymus serpyllum Ij, Mkkp 2-3 Niittyhumalakääpiökoi (CR) Niittyhumala Trifurcula headleyella Prunella vulgaris Ij, In 2 Erittäin uhanalaisia (EN) lajeja 44 Vaarantuneita (VU) lajeja 56

30 Suomen ympäristö 774 Paahdelajien uhanalaisuus korostuu Vuoden 2000 uhanalaisarviointi perustet- entisestään, kun huomioidaan, että valta- tiin ensi kertaa numeeriseen tietoon. Nun- osa maamme perhoslajeista elää kuiten- nakirjokoisasta tiedettiin ylipäätänsä ha- kin muissa ympäristöissä. Vain pieni osa vaintoja yhteensä 60:stä ruudusta (10 km kaikista perhoslajeista eli noin 10-20 % on x 10 km), mutta varmoja nykyesiintymiä pääsääntöisesti paahdeympäristöjen la- oli tiedossa enää 5-6. Lisäksi tiedettiin, et- jeja. Paahdeympäristöissä vähintäänkin tä usea vanha esiintymä oli varmuudel- puolet perhoslajeista (50 %) on luokiteltu la hävinnyt. Useimpien ruutuhavaintojen uhanalaiseksi, kun perhosista keskimää- nykytilannetta ei kuitenkaan varmuudella rin vain joka kymmenes perhoslaji (10,4 tiedetty ja näiden osalta jouduimme teke- %) on uhanalainen. Paahdeympäristöissä mään tulkintoja. Oletimme, että parhaim- perhoslajien tilannetta voi parhaiten kuva- miksi tiedetyillä ajuruohoalueilla laji edel- ta sanalla kriittinen, sillä tilanne niissä on leen esiintyisi ja tunnettuja havaintoruu- niin selvästi huonompi kuin muissa elin- tuja olisi yhteensä 20. IUCN:n B-kriteeriä ympäristöissä. käyttäen nunnakirjokoisan luokaksi tuli näin VU eli vaarantunut.

3.2 Miksi paahdelajeista Kuva 17. Nunnakirjokois- an (Pyrausta cingulatus) tou- puhutaan vasta nyt? kat elävät ainoastaan paljaan Yksittäinen pikkuperhoslaji, nunnakirjo- maan ympäröivillä ajuruoho- koisa (Pyrausta cingulatus) ja sen esiinty- mättäillä; kasvillisuuden ym- päröimät taantuvat kasvustot mishistoria toimii hyvänä tilanteen kuvaa- eivät sille kelpaa. Lajin esiin- jana. Lajia pidettiin harrastajien ja tutkijoi- tymisalueilla elää usein myös den piirissä vielä 1970-luvulla yleisenä la- muuta arvokasta paahdelajis- jina. Toki se oli paikoittainen, mutta esiin- toa. Kuva: Suomen Perhos- tutkijain Seura ry / Jere Kahan- tyessään usein erittäin runsas ja sitä esiin- pää. tyi monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa. Vaikka nunnakirjokoisahavainnot väheni- vätkin selvästi jo 80-luvulla, asiaan ei kiin- Samalla kun nunnakirjokoisalle arvi- nitetty erityistä huomiota. Osasyynä tähän oitiin uhanalaisluokkaa, konkretisoitui tar- oli se, että hiekkakuoppia ja vastaavia ih- ve selvittää nunnakirjokoisan ja muiden misen voimakkaasti muokkaamia ympäris- ajuruohoon sidonnaisten lajien nykyistä töjä pidettiin ”luonnon kannalta tuhottui- esiintymistä tarkemmin. Perhostensuojelu- na alueina”, joita oli ylipäätänsä liian pal- toimikunta otti ajuruoholla elävät perhosla- jon, eikä tällaisissa ympäristöissä esiintyviä jit erityiskohteekseen ja koordinoi selvityk- lajeja mielletty ennakkoasenteiden vuoksi siä 3-4:n vuoden aikana useilla hyviksi tie- uhanalaisiksi. Toinen yleisempi syy oli, et- detyillä ajuruohoalueilla Suomessa, esim. tä aiemmissa uhanalaisarvioinneissa pikku- Kökarin hiekkasaaret, Hanko, Säkylä, Kii- perhoset oli käsitelty hyvin pintapuolises- kala, Räyskälä, Asikkala, Taipalsaari, Lipe- ti ja vasta vuoden 2000 arviointi oli ensim- ri, Kontiolahti ja Rokua. Nunnakirjokoisan mäinen järjestelmällinen pikkuperhosten osalta havaintoja saatiin Kökarin hiekka- uhanalaisuuden arviointi, joten monta la- saarilta (Örlandet ja Stora Brevet), yhdestä jia oli aiemmilla kerroilla jäänyt tästä syys- paikasta Hangosta, Säkylästä, Liperi-Kon- tä uhanalaislistojen ulkopuolelle. Näistä tiolahti-alueelta (5-10 esiintymää) sekä Ro- syistä nunnakirjokoisaa kuten muitakaan kualta (Leinonen & Itämies 2002). Tilanne ajuruohoon sidonnaisia pikkuperhosia ei osoittautui siis vielä paljon huonommak- löydy vuoden 1991 (Rassi ym. 1992) uhan- si kuin vuoden 2000 uhanalaisarvioinnissa alaisarvioinnista tai edes sitä täydentävässä rohjettiin arvioida. Siksi perhostensuojelu- ”Uhanalaiset perhoset” kirjassa (Somerma toimikunta on vuonna 2003 esittänyt nun- 1997), vaikka ne jo silloin täyttivät uhan- nakirjokoisan luokkaa korotettavaksi erit- alaisuuskriteerit. täin uhanalaiseksi (EN) ja lajia erityisesti suojeltavaksi lajiksi.

Suomen ympäristö 774 31 3.3 Paahdelajit kuuluvat vanhimpaan lajistoon

Kun jonkun lajin keskeisiksi elinympäris- töiksi esitetään ampuma-alueita, lentokent- tiä, hiekkakuoppia, tievarsia jne., ensim- mäinen mieleen hiipivä ajatus usein on, et- tä tuollainen laji on tulokas, joka ei ole suo- jelullisesti niin arvokas kuin ns. vanha laji. Usean paahdelajin kohdalla tämä ajatus- malli voidaan kuitenkin osoittaa virheelli- seksi tai vähintäänkin epätodennäköiseksi, kun tarkastellaan lajien esiintymisen paino- pistettä Suomessa ja erityisesti niiden kan- sainvälistä yleislevinneisyyttä. Esimerkik- Kuva 18. Rinnehopeatäplä (Argynnis niobe) on taantuva ketolaji, joka ketojen ka- si karvaskallioisella (Erigeron acer) eläväl- dotessa sinnittelee ihmisen luomissa paahdeympäristöissä. Siuntiossa rinnehopea- lä kallioistöyhtökoilla (Bucculatrix latviael- täplän runsas kanta elää uhanalaisen isoapollon asuttamalla kalliokedolla. Kuva: Mikko Kuussaari. la) havaintopisteitä tunnetaan Imatran ja Punkaharjun (ei enää esiintymää) lisäksi vain Latviasta, Norjasta ja Pohjois-Uralil- ta. Samoin kissankäpälällä (Antennaria dioica) elävän käpälähietakoin (Gnorimoschema streliciellum) esiintyminen painottuu selväs- ti pohjoiseen. Enää lajille tunnetaan esiin- tymiä vain Suomessa ja Venäjällä, vaikka laji on esiintynyt myös Skandinaviassa, Skot- lannissa ja Keski-Euroopan pohjoisosissa (lisäksi Alpeilla toinen alalaji ssp. hoefneri) (Povolny 2002). Suomessakin käpälähieta- koi on taantunut ja sen tiedetään esiinty- vän nykyisin enää Kiikalassa, Joensuussa, Suonenjoella ja Utsjoella. Moni paahdelaji on todennäköises- ti levinnyt maahamme jääkauden jälkeen heti ravintokasvinsa perässä (Väisänen Kuva 19. Harjusinisiiven kanta on säilynyt Säkylänharjun etelärinteillä armei- Pulsatilla verna- jan ammunta-alueiden maalialueilla. Kranaattien räjähdykset ja niiden sytyttämät ym. 1994). Kangasvuokon ( pienialaiset maastopalot saavat aikaan avoimia hiekkalaikkuja, joissa harjusinisii- lis) tai kangasraunikin (Gypsophila fasticiata) ven toukan ravintokasvi, kangasajuruoho (Thymus serpyllum), viihtyy. Kuva: Mik- tapaan paahdeperhoset ovat löytäneet jat- ko Kuussaari. kuvasti vuosituhansien ajan sopivaa elin- ympäristöä luontaisesti avoimista paahde- ympäristöistä, joita syntyi erityisesti harju- Hyvin samankaltaisesti on kuvattu jo aiem- jen etelärinteisiin metsäpalojen vaikutuk- min uhanalaisiksi tiedettyjen paahdeympä- sesta. 1700- ja 1800-luvulla tervanpoltto ja ristön päiväperhosten, harjusinisiipi (Pseu- kaskiviljely ilmeisesti lisäsivät edelleen la- dophilotes vicrama), muurahaissinisiipi (Ma- jeille sopivan elinympäristön määrää, mut- culinea arion) ja pikkusinisiipi (Cupido mini- ta 1850-luvulla aloitetun ja 1900-luvun puo- mus), taantuminen (Kuussaari ym. 1995, Pa- livälin jälkeen erittäin tehokkaaksi kehitty- jari 2003 ja Kaila & Wettenhovi 1995). Sa- neen palontorjunnan seurauksena paahde- mankaltainen kuvaus voitaisiin toden- ympäristöjä ei enää käytännössä ole vuosi- näköisesti esittää myös erittäin monesta kymmeniin luontaisesti muodostunut. Siksi muusta paahdeympäristön uhanalaisesta paahdeympäristöjä on nykyisin enimmäk- lajista, jos vain tutkittua tietoa olisi. seen vain korvaavissa ympäristöissä.

32 Suomen ympäristö 774 Vastaava kehityskulku on tapahtunut yleensä on harvinainen ja/tai voimakkaas- laajalti läntisessä Keski- ja Pohjois-Euroo- ti taantuva. Tämä luonnollisesti rajaa laji- passa. Vaikka Etelä-Euroopassa ja myös Ve- en esiintymisen pelkästään alueille, joissa näjällä metsäpalovaikutus edelleen toimii niiden ravintokasvia kasvaa. Pelkkä ravin- ja paahdelajien tilanne siellä on ilmeisesti- tokasvin esiintyminen ei kuitenkaan yksi- kin hyvä, vain länsipalearktiselle boreaali- nään riitä vaan ravintokasvin täytyy kas- selle ja hemiboreaaliselle vyöhykkeelle le- vaa juuri oikeanlaisessa ympäristössä. Esi- vinneet paahdelajit ovat selkeästi globaa- merkiksi Rokualla tehdyssä selvityksessä listi uhanalaisia. (Leinonen & Itämies 2002) nunnakirjokoisan toukkia löytyi pelkästään sellaisista aju- 3.4 Miksi paahdeympäristö- ruohomättäistä, jotka olivat leviäviä eli käy- tännössä niitä ympäröi paljas hiekkamaa. jen lajit taantuvat? Ainoatakaan toukkaa ei löytynyt jäkälän Jokaisella perhoslajilla on sille ominaisia tai varvikon ympäröimistä ajuruohomät- elinvaatimuksia. Perhoslajin esiintyminen täistä, vaikka niitä oli tarjolla paljon run- jollakin alueella edellyttää kaikkien lajin saammin. elinvaatimusten yhtäaikaista täyttymistä. Kun paahdeympäristöjen lajien elin- Elleivät kaikki lajin elinvaatimukset täyty, vaatimuksilla selitetään lajin taantumista laji ei voi muodostaa pysyvää kantaa alu- viime vuosikymmeninä, nousee esiin kaksi eella. Lajin häviäminen joltakin alueelta on toukan elinympäristöön liittyvää syytä: ra- seurausta siitä, että ainakin yksi lajin elin- vintokasvin määrä on vähentynyt ja elinvaatimuksista on jäänyt täyttymättä. Osa ympäristön laatu on heikentynyt. Näistä elinvaatimuksista on perhosyksilön kehi- jälkimmäinen tarkoittaa yleensä paahtei- tykseen liittyviä, osa taas perhospopulaa- suuden vähentymistä. Paahdeperhosille tion rakenteeseen liittyviä. Perhosyksilön ympäristön laadun kannalta keskeisiä teki- menestymiseen vaikuttavia elinvaatimuk- jöitä ovat siellä esiintyvä kasvilajisto sekä sia voi olla perhosen kaikilla neljällä kehi- paljaan maapinnan osuus. Paljaan maapin- tysasteella eli munalla, toukalla, kotelolla ja nan merkitys korostuu erityisesti vaativim- aikuisella. Kuitenkin useimpien perhosla- milla paahdeperhosilla. Niille sopivat elin- jien esiintymisen kannalta tärkeimmät eli paikat näyttävät (esim. nunnakirjokoisa tai vaativimmat elinvaatimukset liittyvät touk- käpälähietakoi) olevan joko yksittäin kas- kaan. Usein lajin toukalle kelpaa ravinnok- vavissa kasviyksilöissä tai aivan kasvuston si vain yksi (tai muutama) kasvilaji ja vain reunoissa. Lisäksi erittäin tärkeää näyttää sen tietty osa. Tämän lisäksi ravintokasvin olevan kasvien rajautuminen paljaaseen tulee olla ominaisuuksiltaan toukalle sopi- maapintaan. Jo sellaiset kohdat, joissa kasva ja kasvaa myös sellaisessa kohdassa, jos- viyksilö rajautuu jäkälä- tai sammalkasvus- sa pienilmasto (lämpö- ja kosteusolot) ovat toon ovat näille lajeille sopimattomia. Hy- toukan kehittymiselle suotuisat. vässä paahdeympäristössä paljaan maapin- Populaatiotasolla perusvaatimukse- nan osuus on 25-80 %. na useimmilla lajeilla on riittävä sopivien elinpaikkojen määrä tarpeeksi lyhyen mat- 3.5 Miten paahdeperhosia kan päässä toisistaan. Vasta silloin lajeilla on mahdollisuus muodostaa alueellisesti voitaisiin suojella? elinvoimaisia kantoja (= metapopulaatioi- Alkuperäistä paahdeympäristöä luonnos- ta eli osapopulaatioiden muodostamia ko- tamme löytyy enää erittäin vähän. Esimer- konaisuuksia) ja säilyä tietyllä alueella. Täl- kiksi sisämaan harjuilta alkuperäiset paah- löin yhden osapopulaation katoaminen on deympäristöt ovat täysin kadonneet. Ai- mahdollista kompensoitua saman tai jon- noastaan saaristosta, rannoilta ja kallioilta kun muun tyhjän elinpaikan asuttamisel- löytyy vielä paikoitellen luontaisesti avoin- la. ta paahdeympäristöä. Näissäkin ympäris- Keskeinen paahdeympäristöjen per- töissä ehkä ulkosaariston pieniä hiekkasaa- hoslajien esiintymistä rajoittava tekijä Suo- ria lukuun ottamatta paahdeympäristöjen messa on sen toukan ravintokasvi, joka määrä jatkuvasti vähenee ja laatu heikke-

Suomen ympäristö 774 33 nee. Metsäpalovaikutuksen loppumisen li- säksi tähän ovat syynä mm. ilmasta ja me- restä tuleva rehevöittävä ravinnelisä sekä

loma-asutuksen lisääntyminen. Erityisesti suojeltavat Muut uhanalaiset Silmällä- pidettävät Yhteensä Alkuperäisiä paahdeympäristöjä Örön helikopterikenttä 12 11 16 39 enemmän paahdelajistoa esiintyy maata- lousympäristöissä ja muissa ihmistoimin- Lappeenrannan lentokenttä 10 13 12 35 nan synnyttämissä korvaavissa ympäris- töissä. Viime vuosikymmeninä muiden kor- Immolan lentokenttä 6 9 5 20 vaavien ympäristöjen, siis tie- ja ratavarsi- Utin en, hiekkakuoppien, ruderaattien jne. mer- lentokenttä 3 5 8 16 kitys paahdelajistolle on jatkuvasti kasva- Joensuun nut ja niistä on monin paikoin muodostu- lentokenttä 3 5 4 12 nut paahdelajiston viimeinen turva. Tämä Nummelan on tapahtunut huolimatta siitä, että paah- lentokenttä 3 2 4 9 delajiston elinmahdollisuudet myös näissä Kiikalan ympäristöissä jatkuvasti heikentyvät. Maa- lentokenttä 2 2 0 4 talousympäristöissä paahdelajiston tilanne Kajaanin 2 1 0 3 vaan on viimeisen 50 vuoden aikana hei- lentokenttä kentynyt niin paljon voimakkaammin. Räyskälän 2 0 1 3 Paahdeympäristöjen perhoslajit tar- lentokenttä vitsevat ehdottomasti voimakkaita suoje- Taulukko 3. lutoimia, jos niiden halutaan säilyvän la- Kahdeksan merkittävintä paahdeympäristöjen per- jistossamme. Ensivaiheessa huomiota tu- hosten elinpaikkaa lentokentillä. Tiedot perustuvat lee kiinnittää niihin kohteisiin, joissa uhan- Perhostensuojelutoimikunnan yhteenvetoon lento- alaisimmat lajit edelleen esiintyvät, olivat- kenttien uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeis- pa ne sitten alkuperäisiä tai korvaavia ym- ta (Pöyry 2004) lukuun ottamatta Joensuun lento- kenttää, jonka tiedot perustuvat siellä tehtyyn per- päristöjä. Aivan erityisesti tulee huolehtia hosselvitykseen (Mutanen 2004). tiettyjen lentokenttien ja armeijan ampuma-alueiden säilymisestä edelleen nykyi- senkaltaisina, sillä tällä hetkellä kaikkein arvokkaimmat sisämaan paahdeympäris- töt näyttävät kuitenkin sijoittuvan lento- kentille ja armeijan ampuma-alueille (Tau- lukko 3) (Pöyry 2004). Pitkällä tähtäimellä paahdelajiston suojelu ei onnistu pelkästään nykyisiä alueita säilyttämällä, koska hyviä paahdeym- päristöjä on sekä määrällisesti että laadulli- sesti liian vähän ja ne ovat erittäin voimakkaasti pirstoutuneet. Satunnaissyistä johtuen lajien eristyksiin jääneet populaatiot en- nemmin tai myöhemmin kuolevat paikallisesti sukupuuttoon. Siksi on synnytettävä runsaasti myös uutta paahdeympäristöä. Tässä keinoina ovat mm. suojelualueilla ja muilla soveltuvilla alueilla umpeenkasva- neiden paisterinteiden ennallistaminen se- kä paahdelajiston aiempaa perusteellisem- pi huomioiminen suunniteltaessa niin maa- talousympäristöjen hoitoa kuin tie- ja ra- tavarsien, hiekkakuoppien ja ruderaattien maisemointia.

34 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmä. 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla – Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietintö. (English summary: Forest protection in southern Finland and Ostrobothnia). Suomen ympäristö 437:1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki. Kaila, L. & Wettenhovi, J. 1995. Pikkusinisiipi Cupido minimus häviämässä Suomesta. (English summary: The Small Blue Cupido minimus vanishing in Finland). Baptria 20: 189-193. Kuussaari, M., Nieminen, M., Väisänen, R. & Somerma, P. 1995. Harjusinisiipi (Pseudophilotes baton) ja Säkylänharjun erikoinen hyönteislajisto. (English summary: Pseudophiles baton (Lepidoptera: Lycaenidae) and the exceptional insect fauna of the Säkylänharju esker in SW Finland). Baptria 20: 1-22. Leinonen, R. & Itämies, J. 2002. Nunnakirjokoisa Pyrausta cingulatus (Lepidoptera, Pyralidae) Suomessa. Julkaisematon raportti. Suomen Perhostutkijain Seura, Perhostensuojelu- toimikunta. Mutanen, T. 2004. Joensuun lentokentän uhanalaisten perhosten selvitys 2004. Raportti Perhostensuojelutoimikunnalle 24.07.2004. Perhostensuojelutoimikunta, Suomen Perhostutkijain Seura ry. 9 s. Pajari, M. 2003. Suomen uhanalaisia lajeja: Muurahaissinisiipi (Maculinea arion). (English summary: Threatened species in Finland: Maculinea arion). Suomen ympäristö 549: 1-52. Povolny, D. 2002. Iconographia tribus Gnorimoschemini (Lepidoptera, Gelechiidae) Regionis Paleaearcticae. Frantisek Slamka, Bratislava. Pöyry, J. 2004. Lentokenttien erityisesti suojeltavat, uhanalaiset ja paikallisesti huomionarvoi- set perhoslajit. Vuoden 2003 tietojen päivitys 27.4.2004. Perhostensuojelutoimikunta, Suomen Perhostutkijain Seura ry. Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. & Ståhls, G. 1992. Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. (English summary: Report on the monitoring of threatened animals and plants in Finland). Komiteanmietintö 1991:30. Ympäristö- ministeriö, Helsinki. 328 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Somerma, P. 1997. Suomen uhanalaiset perhoset. (English summary: Threatened Lepidoptera in Finland). Ympäristöopas 22: 1-336. Suomen ympäristökeskus & Suomen Perhostutki- jain Seura. Väisänen, R., Kuussaari, M., Nieminen, M. & Somerma, P. 1994. Biology and conservation of Pseudophilotes baton in Finland. Annales Zoologici Fennici 31: 145-156.

Suomen ympäristö 774 35 Lappeenrannan lentokentän uhanalaiset perhoset vuosina 2001-2003

4 Pekka Sundell *

4.1 Johdanto Aluksi kenttä oli 800 m pitkä ja sorapintai- nen. Uusi kahden kilometrin kenttä valmis- Hiekkapohjaisten paahdeympäristöjen lajit tui 1966, jolloin kiitorata sai bitumipäällys- ovat edelleen Perhostensuojelutoimikun- teen (Antikainen ym. 1988). Nykyisellään nan erityisen mielenkiinnon kohteena, sil- lentokenttäalueen pinta-ala on noin 1,65 lä näiden elinpaikkojen tuhoutuminen on km2, alueen pituuden ollessa 3,3 km ja le- ollut Suomessa erittäin nopeaa sotien jäl- veyden keskimäärin 500 m. Lappeenran- keen. Erityisesti kulojen tehokkaan torjunnan kenttäalue on yli kaksi kertaa pidem- nan alettua 1800-luvun lopulla metsäpalo- pi kuin esimerkiksi Immalan lentokenttä jen määrä väheni murto-osaan entisestä, ei- Imatralla. kä mantereella enää luontaisesti syntynyt Kenttä on rakennettu Salpausselän aukeita harjujen hiekkamaita. hiekka-alueelle ja pidetty sen jälkeen niit- Paahdealueiden eliöille sopivat elin- tämällä avoimena. Tämän johdosta alueel- paikat syntyvät nykyisin etupäässä ihmis- le on muodostunut laajat kuivan kedon ja toiminnan seurauksena. Nykyisin tällaisia rehevämmät niittymäiset alueet. Käsitte- paahdepaikkoja ovat hiekkakuopat, lou- lyissä ei ole mitenkään erityisesti huomioi- hokset, kaatopaikat, sähkölinjat, kulku- tu eliöstöä. väylien pientareet ja liittymäalueet, pien- Kentän kasvillisuus on selvästi rehe- lentokentät sekä satamien ja teollisuuden vämpää kuin esim. Utin kentällä ja osittain joutomaa-alueet. Näistä alueista lentokent- myös Immalaan verrattuna. Kanervaa ken- tien merkitys on ollut erittäin suuri (Sun- tällä ei ole lainkaan (kuten varsinkin Utis- dell 2001, Pöyry 2003). Aikaisemmin myös sa ja myös Immalassa). Erityinen piirre on kaskeaminen sekä myöhemmin metsien laajat ketomarunakasvustot (Artemisia cam- hakkuut ja niitä seuranneet maanpinnan pestris) kentän itäpäässä. Ketomarunaa on auraukset ovat synnyttäneet tällaisia elin- runsaasti myös muualla Lappeenrannassa: paikkoja. Maanpuolustusopiston alueella, ratapihalla Lappeenrannan lentokentän per- ja radan varsissa. Mahdollista ketomaruna- hoslajistoa selvitettiin vuosina 2001-2003 jatkumoa tai muita merkittäviä uhanalais- aktiivipyyntikäynnein ja valopyydyksin. ten perhosten ravintokasveja radanvarsis- sa Vainikkalasta tai Haminasta Lappeen- 4.2 Lappeenrannan rantaan ei ole selvitetty. Vaikka kissankä- * Pekka Sundell on esitellyt pälää (Antennaria dioica) on runsaasti, es- Lappeenrannan lentokentän lentokenttä ja sen kasvillisuus perhoslajistoa Suomen Perhos- tää maanpinnan sammaleisuus (avoimen seuran Perhostensuojelutoimi- Lappeenrannan lentokentällä on pitkä his- hiekkamaan puuttuminen) joidenkin laji- kunnalle raportissaan ”Lappeenrannan lentoken- toria, sillä sen paikalla oli jo 1800-luvun lo- en elinmahdollisuudet. tän uhanalaiset perhoset 2001- pulla venäläisten ratsastuskenttä. Lento- Muita Lappeenrannan lentokentän 2003”. Tämä teksti on koostet- tu mainitusta raportista. kenttä perustettiin 1918 siviilikäyttöön. tärkeitä uhanalaisten perhosten ravinto-

36 Suomen ympäristö 774 Kuvat 20 ja 21. Lappeenran- nan lentokentällä elää esimerkiksi äärimmäisen uhanalaisten ketohitukoin (Perittia farinella; vasemmalla) ja keto- töyhtökoin (Bucculatrix argentisignella; oikealla) populaatio. Kuvat: Suomen Perhostutki- jain Seura ry / Jere Kahanpää.

kasveja ovat ahdekaunokki (Centaurea ja- kuperhoset Kari Vaalamo, Bo Wikström ja cea), ahomansikka (Fragaria vesca), ahosuo- Kari Nupponen. laheinä (Rumex acetosella), hiirenvirna (Vi- cia cracca ), kangasajuruoho (Thymus serpyl- 4.4 Havaitut uhanalaiset lajit lum), karvaskallioinen (Erigeron acer), keltanot (Hieracium spp.), ketoneilikka (Diant- Havaintojen perusteella Lappeenrannan hus deltoides), kultapiisku (Solidago virgau- lentokenttä on yksi merkittävimmistä paah- rea), niittyhumala (Prunella vulgaris), pukin- dealueiden uhanalaisten perhosten esiinty- juuri (Pimpinella saxifraga), päivänkakkara mispaikoista Sisä-Suomessa. Ks. liite 1. Ken- (Leucanthemum vulgare), ruusuruoho (Knau- tällä havaittiin yhteensä 24 uhanalaista per- tia arvensis) ja siankärsämö (Achillea millefo- hoslajia, joista ainakin 23 on paahdelajeja. lium). Kentällä tehtiin kesällä 2004 selvitys Uhanalaisista lajeista kolme on äärimmäi- uhanalaisperhosten ravintokasvien esiinty- sen uhanalaista, kuusi erittäin uhanalaista misestä (Mutanen 2004). ja viisitoista vaarantunutta lajia. Silmällä- pidettäviä perhoslajeja havaittiin kaksitois- 4.3 Menetelmät ta, näistä ainakin 5 on paahdelajeja. (Rassi ym. 2001). Lisäksi havaittiin kaksi puutteel- Lappeenrannan lentokentän perhoslajis- lisesti tunnettua lajia sekä kolme lajia, jotka toa selvitettiin vuosina 2001-2003 useilla harvinaisuutensa ja elinpaikkojensa vähyy- aktiivipyyntikäynneillä ja muutamalla va- den vuoksi tulisi luokitella uhanalaisiksi tai lopyydyksellä. Lentokentän reuna-alueen silmälläpidettäviksi. Ks. liite 2. itäpäähän – kentän kuivimpaan osaan – lai- Erityisen merkittäviä lajeja ovat niit- tettiin keväällä 2001 yksi valopyydys. Pyy- tyhumalakääpiökoi (Trifurcula headleyel- dys oli nk. maarysä, joka oli varustettu 250 la), ketotöyhtökoi (Bucculatrix argentisig- W kirkkaalla elohopealampulla. Pyydys oli nella) ja ketohitukoi (Perittia farinella). Keto- toiminnassa huhtikuun lopusta lokakuun hitukoita pidettiin Suomesta jo hävinnee- loppuun. Vuosina 2002-2003 selvitystä jat- nä lajina (edellinen varmennettu havain- kettiin kolmella samantyyppisellä valopyy- to 1960-luvulla). Ketotöyhtökoilla sekä niit- dyksellä, joista kahdessa oli 400 W himmeä tyhumalakääpiökoilla tunnettiin aikaisem- elohopealamppu ja yhdessä 250 W kirkas min vain Immalan lentokentän esiintymä elohopealamppu. (Pöyry 2003). Kaikki pyydykseen kertyneet perho- Myös kentällä elävät kaskaat on tut- set määritettiin ja havainnoista koottiin laji- kittu vuosina 2001-2004 ja niiden joukosta listat siten, että uhanalaisten ja muiden har- on löydetty useita harvinaisia ja maalle uu- vinaisempien lajien yksilömäärät merkittiin sia paahdeympäristöissä eläviä lajeja (Al- muistiin. Suurperhoset määritti Pekka Sun- brecht ym. 2003, Söderman 2004). dell, Kari Vaalamo ja Bo Wikström sekä pik-

Suomen ympäristö 774 37 4.5 Kentän hoito perhosten kannalta

Lappeenrannan lentokentän arvo uhanalaisten paahdeperhosten kannalta pe- rustuu alueen avoimuuden pitkään jatku- moon. Kentän alueelta poistetaan muo- dostuva puusto säännöllisin väliajoin, jolloin varjostavaa ja peittävää kasvillisuutta ei pääse muodostumaan. Kentän poik- keuksellisen arvokasta uhanalaislajistoa ei olisi paikalla ilman lentokenttää tai vastaa- vaa ihmistoimintaa. Alueen kasvillisuuden hoito tulisi jat- kossakin toteuttaa siten, ettei kentän koko Kuva 22. Lappeenrannan lentokentän alueella on ollut yli sata vuotta avointa ja kasvillisuutta niitetä kerralla. Uhanalaisten paahteista hiekkapohjaista ympäristöä. Tämän seurauksena sinne on kehitty- perhoslajien säilymisen kannalta parem- nyt laaja ja monimuotoinen ketoalue. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell pi tapa on alueen laikuittainen niitto siten, että kukin kohta niitetään kerran kolmen vuoden aikana. Niitoissa olisi hyvä etukä- teen arvioida niitettävien alueiden kasvillisuutta sekä valita sopiva niittoajankohta. Maanpinnan kevyt laikuittainen avaaminen hiekalle parantaisi joidenkin lajien elinmahdollisuuksia paikalla. Erityi- sesti kissankäpälällä elävän kenttähieta- koin (Gnorimoschema streliciellum) ja joidenkin kangasajuruoholla elävien uhanalaisla- jien tiedetään tarvitsevan toukkavaihees- saan avoimella hiekalla kasvavia kasvusto- ja, sillä niiden toukat tekevät seittiputken hiekkaan (Mutanen 2000, Välimäki 2003). Myös kentän pienen kangasajuruohokas- vuston laajentuminen ja uusien muodos- Kuva 23. Useita vuosia jatkunut perhoslajiston selvitys Lappeenrannan len- tuminen edellyttäisi avoimia hiekkamaan tokentällä on tuottanut havaintoja 24 uhanalaisesta ja 12 silmälläpidettäväs- tä perhoslajista. Kuvassa osittain maahan kaivettu valopyydys. Kuva: Faunati- laikkuja. ca Oy / Pekka Sundell Kentän alueelle tulisi tehdä hoito- suunnitelma niitto-ohjeistoineen. Lajiston seurannan avulla hoidon sopivuutta voidaan arvioida ja hoito-ohjeistoa tarvittaes- sa kehittää.

Kuva 24. Ketohitukoin (Perittia farinella) ravintokasvia ei edelleenkään tunneta, vaikka useat pikku- perhosasiantuntijat (kuvassa Lauri Kaila) ovat pa- nostaneet asian selvittämiseen Lappeenrannan len- tokentällä vuosina 2002-2004. Selvitystyö jatkuu vuonna 2005. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell

38 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Albrecht, A., Söderman, G., Rinne, V., Mattila, K., Mannerkoski, I., Karjalainen, S. & Ahlroth, P. 2003. New and interesting ﬁnds of Hemiptera in Finland. Sahlbergia 8:64-78. Antikainen, J., Herranen, T., Hoffman, K. & Toivanen, P. 1988. Lappeenrannan kaupungin historia 1917-1966. Gummerus, Jyväskylä. Faunatica Oy 2003. Säkylänharjun uhanalaiset perhoset. Väliraportti Lounais-Suomen ympäristökeskukselle. Helsinki. 36 s. Mutanen, M. 2000. Eucosma quentherin, Gnorimoschema streliciellumin, Eucosma suomianan ja Elachista imatrellan biologian selvitysyritykset Lapissa syksyllä 2000. Raportti Perhosten- suojelutoimikunnalle. Mutanen, T. 2004. Lappeenrannan lentokentän esiselvitys. Raportti Perhostensuojelutoimi- kunnalle. Pöyry, J. 2003. Lentokenttien erityisesti suojeltavat, uhanalaiset tai paikallisesti huomioarvoiset perhoslajit. Raportti Perhostensuojelutoimikunnalle. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Sundell, P. 2001. Suonenjoen entisen lentokenttäalueen uhanalaisten perhosten selvitys. Raportti Perhostensuojelutoimikunnalle. Sundell, P. R. 2003. Lappeenrannan lentokentän uhanalaiset perhoset 2001-2003. Raportti Perhostensuojelutoimikunnalle. Svensson, I. 1993. Fjärilkalender. Kristianstad, Ruotsi. 124 s. Söderman, G. 2004. Auchenorrhyncha captured at light in Finland (Hemiptera, Fulgoromorpha et Cicadomorpha). Beiträge zur Zikadenkunde 7: 17-28. Välimäki, P. 2003. Kangasajuruohoon (Thymus serpyllum) sidonnaisten perhoslajien tila Hanko- niemellä 1970-luvun alusta vuoteen 2002. Raportti Perhostensuojelutoimikunnalle.

Suomen ympäristö 774 39 Luvun 4 liitteet

Erityisesti Muut Silmällä- suojeltavat uhanalaiset pidettävät Yhteensä Lappeenrannan lentokenttä 9 15 12 36 Immalan lentokenttä 6 9 5 20 Säkylänharjun ampuma-alue 4 11 8 23 Liite 1. Sisä-Suomen kahdeksan merkittävintä Utin lentokenttä 3 5 8 16 perhosten elinpaikkaa. Lappeenrantaa ja Säkylän- Nummelan lentokenttä 3 2 4 9 harjua lukuun ottamatta tiedot perustuvat Perhos- tensuojelutoimikunnan yhteenvetoon lentokenttien Kiikalan lentokenttä 2 2 0 4 uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista (Pöyry Kajaanin lentokenttä 2 1 0 3 2003). Säkylänharjun tiedot ovat Faunatica Oy:n selvityksestä (Faunatica Oy 2003). Räyskälän lentokenttä 2 0 1 3

Liite 2. Lappeenrannan lentokentältä havaitut uhanalaiset, silmälläpidettävät ja muut erityiset perhoslajit 2001-2003 (kolmen kesän yhteenlaskettu yksilömäärä). Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, CR = äärimmäisen uhanalaiset, EN = erittäin uhanalaiset, VU = vaarantuneet, NT = silmälläpidettävät, DD = puutteellisesti tunnetut.

Yksilö- Tilanne Laji (uhanalaisluokitus) Toukan ravintokasvi Elinympäristöt määrä Suomessa Avoimet kuivat kedot, ruderaatit, Ketotöyhtökoi (CR) Päivänkakkara 1) 280 2 esiintymää Bucculatrix argentisignella Leucanthemum vulgare tien penkat, hiekkakuopat Ketohitukoi (CR) Perittia farinella (Mendesia farinella) Ei tunneta 572 Ainoa esiintymä Kuivat avoimet hiekkapohjaiset alueet Kuivilla paahteisilla hiekkamailla Niittyhumalakääpiökoi (CR) Niittyhumala 1) 36 2 esiintymää Trifurcula headleyella Prunella vulgaris ja kedoilla Ajuruohovarsikoi (EN) Kangasajuruoho Klimeschia transversella Thymus serpyllum 15 Noin 8 esiintymää Kuivat avoimet hiekkapohjaiset alueet Vallitöyhtökoi (EN) 1) Ketomaruna 60 3 esiintymää Kuumat hiekkapohjaiset alueet Bucculatrix ratisbonensis Artemisia campestris

Kaunokkikätkökääriäinen (EN) Kaunokit 1) 1 Ainoa esiintymä? Ruderaattialueet, kedot Cochylimorpha alternana Centaurea spp. Kulopussikoi (EN) Kultapiisku Coleophora amellivora Solidago virgaurea 3 3 esiintymää Kuivat kedot Pietaryrtti, siankärsämö Töyräspussikoi (EN) (+ marunat?) 2) 2 Noin 8 esiintymää Kuivat kedot Coleophora partitella Tanacetum vulgare, Achillea millefolium (+Campestris spp.?) 4 tunnettua esiin- Aroaamukääriäinen (EN) 1 Kuivat paahteiset kedot Clepsis neglectana tymää Tuoreet niityt, kosteat niityt, ojanpientareet, Luhtasirppikääriäinen (VU) Ei tunneta Ancylis kenneli 10 niitty- ja luhtarannat Viheryökkönen (VU) Calamia tridens Heinäkasvit 1) 1 Avoimilla lämpimillä hiekkapohjaisilla alueilla Suomen pohjoisin Kuivat niityt ja kedot, hietikkorannat, Vallipussikoi (VU) Ketomaruna 1) 569 Coleophora artemisiella Artemisia campestris havainto ruderaattialueet Ketopussikoi (VU) Ketoneilikka Coleophora dianthi Dianthus deltoides 49 Kuivat niityt ja kedot, ruderaattialueet Raidepussikoi (VU) Ketomaruna Coleophora granulatella Artemisia campestris 1 Kuivat hiekkapohjaiset kedot Kuivat kedot, hietikot, tienvarret, Loistokaapuyökkönen (VU) Ketomaruna 1) 28 Cucullia argentea Artemisia campestris ruderaattialueet Ahokenttäkääriäinen (VU) Päivänkakkara Dichrorampha alpinana Leucanthemum vulgare 18 Kuivat kedot

40 Suomen ympäristö 774 Yksilö- Tilanne Laji (uhanalaisluokitus) Toukan ravintokasvi Elinympäristöt määrä Suomessa Päivänkakkarakenttäkääriäinen (VU) Päivänkakkara Dichrorampha consortana Leucanthemum vulgare 30 Kuivat kedot Kallioishietakoi (VU) Karvaskallioinen Gnorimoschema nordlandicolellum Erigeron acer 80 Kuivat kedot, ratapenkat, hiekkakuopat

Käpälälattakoi (VU) Kissankäpälä 1) 380 Paahdeympäristöt, hiekkapohjaiset alueet Levipalpus hepatariellus Antennaria dioica Erittäin lämpimät avoimet hiekkapohjaiset Hietapeilikääriäinen (VU) Ketomaruna 3) 301 Pelochrista huebneriana Artemisia campestris alueet 2003 ehdotettu Verikirjokoisa (VU) Kangasajuruoho 1 Avoimet paahteiset hiekka-alueet Pyrausta sanguinalis Thymus serpyllum EN lajiksi

Kanerva; Lämpimät kuivat avoimet hiekkavaltaiset Rusolehtimittari (VU) 323 Scopula rubiginata ruohovartiset kasvit 1) alueet Calluna vulgaris Lattamaayökkönen (VU) Spaelotis ravida Moniruokainen 1 Avoimet lämpimät hiekkapohjaiset alueet Ketovälkekoi (VU) Stagmatophora anonymella Ei tunneta 94 Avoimet lämpimät kedot Ahokätkökääriäinen (NT) Kitkeröt; muut? Cochylis hybridella Picris spp. 4 Tuoreet niityt Ruderaattialueet, sorakuopat, tienvieret, Kallioispussikoi (NT) Karvaskallioinen 1 Coleophora squamosella Erigeron acer nummet, kuivat niityt ja kedot Ketolattakoi (NT) Pukinjuuri Depressaria pulcherrimella Pimpinella saxifraga 24 Avoimet lämpimät kedot Piennarkenttäkääriäinen (NT) Päivänkakkara Dichrorampha aeratana Leucanthemum vulgare 165 Kuivat kedot Mansikkakääpiökoi (NT) Ahomansikka Ectoedemia arcuatella Fragaria vesca 18 Lämpimät paikat Kuivat hiekkaiset kedot, tienpenkat, Kärsämölaikkukääriäinen (NT) Siankärsämö 1) 169 Epiblema graphanum Achillea millefolium hiekkakuopat, ratavarret Erittäin lämpimät kuivat avoimet Suomenpeilikääriäinen (NT) Kultapiisku 4 Eucosma suomiana Solidago virgaurea hiekkapohjaiset paikat Arohietayökkönen (NT) Euxoa adumbrata (Euxoa lidia) Ruohovartiset kasvit 1) 3 Hiekkapohjaiset alueet Vyöneilikkayökkönen (NT) 1) Neilikat, kohokit 17 Kulttuuriympäristöt Hadena compta Dianthus spp., Silene spp. Isomykerökoi (NT) Ahdekaunokki Metzneria neuropterella Centaurea jacea 30 Kuivat niityt ja kedot, ruderaattialueet Pajukkokoisa (NT) Sciota fumella Ei tunneta 11 Kosteikkojen reunapajukot Kaakonkoisa (NT) Sciota lucipetella Ei tunneta 24 Kosteikkojen reunapajukot

Hernekasvit 4) 7 Niityt Leucoptera orobi (DD) Fabaceae

Hierakat (?) 1) Kuivat ja puolikuivat avoimet alueet Monochroa sepicolella (DD) Rumex spp. (?) 82

Ketomaruna 1) 30 Vähän elinpaikkoja Lämpimät hiekkapohjaiset alueet Depressaria artemisiae Artemisia campestris 2003 ehdotettu Ketomaruna 1) 7 Loxostege turbidalis Artemisia campestris EN lajiksi Avoimet ja paahteiset hiekkamaat Vähän elinpaikkoja Kissankäpälä 1) 102 Scrobipalpa murinella Antennaria dioica Etelä-Suomessa Avoimet ja paahteiset hiekkamaat

1) Svensson 1993, 2) Kari Nupponen suullinen tieto, 3) Jari-Pekka Kaitila suullinen tieto, 4) Bo Wikström kirjallinen tieto.

Suomen ympäristö 774 41 Paahdeympäristöjen myrkky– pistiäiset ja perhoset: vertailu vanhojen ja uusien kohteiden välillä

5 Marko Nieminen ja Pekka Sundell *

Yhteenveto sa harjuilla, dyynialueilla ja rantahietikoilla sekä palaneilla hiekkapohjaisilla alueil- Kesällä 2002 selvitettiin avoimien hiekka- la. Luonnontilaiset ja luonnontilaisen kal- maiden myrkkypistiäis- ja perhoslajiston taiset paahdeympäristöt ovat kadonneet esiintymistä Säkylän, Hattulan ja Taipalsaa- Suomesta lähes kokonaan umpeenkasvun ren paahdealueilla. Kultakin alueelta valit- vuoksi, mikä on pitkälti seurausta erittäin tiin luonnontilaisen kaltainen vanha koh- tehokkaasta kulojen torjunnasta. Paahde- de, jonka lajistoa verrattiin alueen uusiin alueet ovat vähentyneet Suomessa vielä- ihmisen luomiin elinympäristöihin. kin rajummin kuin enemmän esillä olevat Säkylästä havaittiin 26 myrkkypistiäis- kedot, niityt ja muut perinnemaisemat. Tä- lajia ja 20 hiekkamaiden perhoslajia. Näistä mä avoimien alueiden sulkeutuminen on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä myrkky- johtanut laajan eliölajijoukon harvinaistu- pistiäislajeja oli yksi ja perhoslajeja 12. Hat- miseen ja edelleen uhanalaistumiseen ja se tulasta havaittiin 52 myrkkypistiäislajia ja on luokiteltu ensisijaiseksi uhanalaisuuden kolme etsityistä seitsemästä hiekkamaiden syyksi 57 %:lle perhosista, 59 %:lle pistiäi- perhoslajista. Uhanalaisia tai silmälläpidet- sistä ja 31 %:lle putkilokasveista (Rassi ym. täviä myrkkypistiäislajeja löytyi yksi ja per- 2001). hoslajeja kolme. Taipalsaarelta havaittiin 44 Paahdelajit ovat säilyneet Suomessa, myrkkypistiäislajia ja 8 hiekkamaiden per- koska monet lajit ovat löytäneet korvaa- hoslajia. Näistä uhanalaisia tai silmälläpi- via elinympäristöjä esimerkiksi pienlento- dettäviä myrkkypistiäislajeja oli kolme ja kentiltä, armeijan ampuma-alueilta, hiek- perhoslajeja kaksi. kakuopista ja teiden pientareilta. Yhteistä Myrkkypistiäisten lajimäärä nousi näille korvaaville elinympäristöille on avoi- avoimen hiekka-alueen osuuden kasvaes- muus ja kova kulutus, minkä johdosta ne sa. Eniten avointa hiekkaa sisälsivät uudet ovat paahteisia ja niissä on paljon paljasta kohteet ja vähiten luonnontilaisen kaltaiset hiekkaa näkyvillä. Luonnontilan kaltaisten vanhat kohteet. paahdealueiden luomisen pitäisikin olla Perhosten esiintymiskuva oli lähes ennallistavassa luonnonsuojelussa ja mai- täysin päinvastainen kuin myrkkypistiäis- semoinnissa kärkisijoilla. Asia on hyvin kii- ten, eli eniten perhoslajeja löytyi vanhois- reellinen lajiston korkean uhanalaisuusas- ta kohteista, missä on myös eniten kasvi- teen vuoksi. lajeja. Faunatica Oy tutki Suomen ympäris- tökeskuksen toimeksiannosta myrkkypisti- * Teksti on lyhennelmä äis- ja perhoslajistoa kolmella eteläsuoma- raportista ”Paahdealueiden 5.1 Johdanto myrkkypistiäiset ja perhoset: laisella paahdealueella. Alueilla verrattiin vertailu vanhojen ja uusien Paahdealueiden eli kuumien avoimi- vanhojen ja uusien paahdekohteiden lajis- kohteiden välillä. Faunatica Oy, Helsinki, 2002”. en hiekka-alueiden lajit elävät pääasias- toa. Päämääränä oli selvittää, kuinka suuri

42 Suomen ympäristö 774 merkitys ihmisen luomilla elinympäristöil- mukaan. Kohteista kaksi oli vanhoja ja yk- lä on paahdealueiden lajistolle sekä miten si vertailualue. tällaisia alueita tulisi hoitaa ja käsitellä, jotta niillä olisi mahdollisimman suuri merki- 5.2.3 Inventointimenetelmät tys. Tässä esiteltävä selvitys tehtiin Säkylän, Hattulan ja Taipalsaaren alueilla. Kultakin Kuhunkin kohteeseen tehtiin yksi esiselvi- alueelta selvitettäviksi valittiin luonnonti- tyskäynti, jonka yhteydessä valittiin koh- laisen kaltainen vanha kohde, jonka lajis- teet ja samalla selvitettiin lajistoa. Tämän li- toa verrattiin uusiin ihmisen luomiin elin- säksi tehtiin yksi tai kaksi selvityskäyntiä. ympäristöihin. Myrkkypistiäiset 5.2 Menetelmät ja kohteiden (Hymenoptera, Aculeata) Myrkkypistiäisten havainnointimenetel- kuvaukset mät perustuivat Suomen ympäristökes- kuksen luontoyksikön antamiin ohjeisiin. 5.2.1 Kohdealueiden valinta Myrkkypistiäisistä muurahaiset eivät sisäl- tyneet selvitykseen. Toimeksiantaja valitsi Etelä-Suomesta kolme hiekka-aluetta tutkimusta varten. Niissä Perhoset (Lepidoptera) kaikissa tiedettiin olevan uhanalaisia paah- Seuraavien uhanalaisten ja silmälläpidettä- delajeja ja pitkä paahdealuejatkumo. Varsi- vien perhoslajien elinympäristöt ja ravinto- naista perhosten ja myrkkypistiäisten selvi- kasvien esiintyminen selvitettiin Säkylän- tystä varten arvioitiin elinympäristöjen ikä, harjulla ja Kuhalassa. Lisäksi muiden paah- laajuus, kasvillisuus ja puuston määrä sekä dealueilla elävien lajien havainnot kirjattiin kohteen etäisyys oletetuista tai tunnetuista muistiin. lähtöalueista. Bucculatrix argentisignella Gnorimoschema streliciellum 5.2.2 Inventointikohteiden Bucculatrix latviaella Gnorimoschema valesiellum valinta alueilla ja kohteiden Caryocolum petryi Klimeschia transversella kuvaukset Caryocolum schleichi Leucoptera lathyrifoliella Cochylidia heydeniana Leucoptera orobi Päämääränä oli valita kultakin alueelta yk- Cochylimorpha alternana Levipalpus hepatariellus si luonnontilaisen paahdealueen kaltainen Coleophora artemisiella Merriﬁeldia leucodactyla kohde (”vanha kohde”) sekä kaksi suhteel- Coleophora colutella Metzneria aprilella lisen uutta sorakuoppa-, tieleikkaus- tms. Coleophora pappiferella Monochroa ferrea kohdetta, joissa on joitain vuosia ollut pal- Coleophora ramosella Lygephila viciae jon paljasta hiekkaa (”vertailualueet”). Koh- Cupido minimus Pempeliella dilutella teet valittiin ja rajattiin tutustumiskäynnin Cydia succedana Pempeliella ornatella aikana. Dichrorampha aeratana Pyrausta cingulatus Säkylänharjulta (Säkylä) löytyi vain Dichrorampha alpinana Pyrausta porphyralis yksi osin kasvittunut hiekkakuoppa, mutta Dichrorampha consortana Scolitantides vicrama useita hyvin avoimia kuoppia tai kuoppa- Epiblema graphanum Scopula rubiginata alueita, joista yksi suhteellisen selkeärajai- Eucosma suomiana Scrobipalpa murinella nen kohde valittiin mukaan. Vanhaksi koh- Glaucopsyche arion Tinagma perdicellum teeksi valittiin kiväärirata, joka on ampu- Gnorimoschema norlandicolellum Trifurcula headleyella ma-alueista pienin ja siksi inventoitavissa Zygaena ﬁlipendulae suhteellisen luotettavasti. Parolasta (Hattula) oli tiedossa yksi Huomioidut kasvilajit vanha ja vielä paljolti avoin kohde. Vanhaa Säkylänharjulla ja Kuhalassa etsittiin erityi- kohdetta lähinnä olleet avoimet hiekkakoh- sesti näiden kasvilajien kasvustoista perho- teet valittiin vertailualueiksi. sia, koska niillä elää pääosa monofageista Kuhalassa (Taipalsaari) oli sopivia uhanalaisista tai silmälläpidettävistä avoi- kohteita vain kolme, jotka kaikki valittiin mien hiekka-alueiden perhoslajeista.

Suomen ympäristö 774 43 Ahdekaunokki (Centaurea jacea) vuoksi voidaan pitää hyvinä kuivien paik- Ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum) kojen indikaattoreina tai joiden ravinto- Ahomansikka (Fragaria vesca) kasvit ovat sidoksissa avoimiin ympäristöi- Hanhenpaju (Salix repens) hin (esim. kangasajuruoho ja kissankäpä- Harmio (Berteroa incana) lä). Tällaisia lajeja olivat Chrysoesthia dru- Hietaneilikka (Dianthus arenarius) rella, Coleophora arctostaphyli, Coleophora pro- Kanervisara (Carex ericetorum) terella, Eulamprotes wilkella, Gnorimoschema Kangasajuruoho (Thymus serpyllum) epithymellum, Mompha sexstrigella, Platypti- Kangasraunikki (Gypsofila fastigiata) lia tesseradactyla, Pyrausta porphyralis, Scro- Karvaskallioinen (Ericeron acer) bipalpa artemisiella sekä virnapunatäplä (Zy- Keltamaite (Lotus corniculatus) gaena viciae). Ketomaruna (Artemisia campestris) Kissankäpälä (Antennaria dioica) 5.3 Kohteet, havainnointi Kultapiisku (Solidago virgaurea) Metsänätkelmä (Lathyrus sylvestris) ja tulokset Mäkitervakko (Lychnis viscaria) Niittyhumala (Prunella vulgaris) 5.3.1 Säkylänharju (Säkylä) Nuokkukohokki (Silene nutans) Pukinjuuri (Pimpinella saxifraga) Säkylänharjulla havainnoitiin myrkkypisti- Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) äisiä ja perhosia kaksi kertaa vuonna 2002: Ruusuruoho (Knautia arvensis) 31.5. (Tomi Mutanen) ja 27.6. (Jari-Pekka Kaitila). Ensimmäinen käynti oli samalla Säkylänharjulla ja Kuhalassa pikkuperho- tutustumiskäynti. sia haavittiin sekä päivällä että illalla sellaisista maastokohdista, joissa oli lajeille sopi- Kohteiden kuvaukset vaa kasvillisuutta. Päiväperhosia ja muita Vanhana kohteena mukana ollut kiväärira- auringonpaisteessa liikkuvia perhosia ha- ta on kymmeniä vuosia avoimena säilynyt vainnoitiin käymällä kohteet järjestelmäl- kohde. Lähistöllä on hyvin laajat ja ainakin lisesti läpi etsien sekä lennossa olevia että yhtä vanhat avoimet ampuma-alueet, jot- ruokailevia ja päivystäviä yksilöitä. ka toimivat Säkylänharjun alueella lajiston Parolassa havainnoitiin seitsemää lähtöalueina itse kivääriradan lisäksi. Suuri paahdealueiden lajia kullekin mahdolli- osa harjusta paloi 1949. simman sopivalla havainnointimenetel- Kiväärirata sijoittuu lämpimään, lou- mällä. Paahdekiiltokääriäistä (Cydia caeca- naaseen viettävään rinteeseen. Alueella kas- na), ajuruohovarsikoita (Klimeschia trans- vaa mm. kangasajuruohoa, kangasraunik- versella), ajuruohosulkasta (Merrifieldia leu- kia, kissankäpälää, kultapiiskua, nuokku- codactyla) ja harjukaitakoita (Monochroa fer- kohokkia, ukontulikukkaa ja vuorimunk- rea) haavittiin niiden ravintokasveilta len- kia. Se on osittain hyvälaatuista paahde- toaikana, samoin maitepunatäplän (Zygae- aluetta ja osittain pahastikin umpeenkas- na filipendulae) toukkia. Maitekiiltokääriäis- vanutta ja kaipaa hoitotoimia. tä (Cydia succedana) ja sumuvirnayökköstä Ensimmäinen vertailukohde on hiek- (Lygephila viciae) havainnoitiin linjalasken- kakuoppa, joka sijaitsee kivääriradasta n. nalla, jossa kukin alue kuljettiin kattavas- 1,5 km pohjoiseen (vertailukohde 1). Alu- ti läpi. Vaikka perhoshavainnointikäynnit eella on vain vähän uhanalaisten perhosten keskittyivät em. lajien etsintään, myrkky- kannalta hyvää kasvillisuutta: jonkin ver- pistiäishavainnoinnin yhteydessä tarkistet- ran kangasajuruohoa, kultapiiskua ja päi- tiin myös aurinkoisella säällä lentävien per- vänkakkaraa. Vertailukohde 1 on pienialai- hoslajien esiintyminen. nen, mutta hyvin suojainen paahdeympä- ristö. Paljasta maanpintaa on runsaasti, jo- Muut havainnoidut perhoslajit ten paahdekasvillisuudella on mahdolli- Uhanalaisten ja silmälläpidettävien perhos- suus kehittyä. ten lisäksi kaikilla kolmella alueella havain- Toinen vertailukohde on myöskin noitiin sellaisia lajeja, joita elinvaatimusten hiekkakuoppa, joka sijaitsee aivan armeijan

44 Suomen ympäristö 774 alueen luoteiskulman ulkopuolella sijaitse- valla hiekkamonttualueella (vertailukohde 2). Selvitysalue on etelälounaaseen avautu- va rinne. Kasvillisuus ja koko elinympäris- tö on uhanalaisten perhosten kannalta pit- kälti huonoa. Aivan rinteen yläosassa lähel- lä päätietä kasvaa hieman päivänkakkaraa ja paljasta maata on lähinnä rinteissä.

Tulokset Yhteensä Säkylänharjulta havaittiin 26 myrkkypistiäislajia (liite 1). Myrkkypistiäis- lajeja oli enemmän vertailukohteessa 1 (20 lajia) kuin vanhalla alueella eli kivääriradal- la (14 lajia). Vertailukohde 1 sisältää huomattavasti enemmän paljasta hiekkaa kuin kiväärirata. Toisaalta Säkylänharjun ainoa silmälläpidettävä myrkkypistiäislaji löytyi Kuva 25. Säkylänharjun paahdealueet ovat äärimmäisen uhanalaisen harjusinisiiven kivääriradalta (liite 1). (Scolitantides vicrama) ainoa jäljellä oleva esiintymisalue Suomessa. Kuva: Faunati- Perhoslajeja oli puolestaan enemmän ca Oy / Pekka Sundell kivääriradalla (19 lajia) kuin vertailukohteessa 1 (7 lajia). Kivääriradalla on pitkä paahdealuejatkumo ja huomattavan monipuolinen kasvilajisto, toisin kuin vertailukohteessa 1. Kivääriradalta löytyi 11 ja kohteesta 1 kuusi uhanalaista tai silmälläpidet- tävää perhoslajia (liite 2). Yhteensä Säky- länharjulta havaittiin 20 hiekkamaiden perhoslajia (liite 2). Vertailukohteesta 2 ei havaittu ainut- takaan myrkkypistiäistä eikä hiekkamaiden perhosia. Kohteessa 2 ei ollut käytännössä ollenkaan kukkia eikä perhosten ravintokasveja.

Kuva 26 (keskellä). Hiekanoton seurauksena joil- lekin lajeille myös syntyy uusia sopivia elinpaikkoja, kuten tämä Säkylänharjulla sijaitseva paljon paljasta hiekkaa sisältävä hiekkakuoppa. Sen ovat löytäneet monet myrkkypistiäiset sekä eräät uhanalaiset perhoset, mm. harjusinisiipi. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell

Kuva 27a. Säkylänharjun ampuma-alueen kivääri- radalta on havaittu 9 uhanalaista ja 4 silmällä- pidettävää perhoslajia, mutta sielläkin tarvitaan toistuvia umpeenkasvua estäviä hoitotoimia. Ku- va: Faunatica Oy / Pekka Sundell

Kuva 27b (pieni kuva). Säkylänharjun kivääriradal- la on edelleen jäljellä pieniä laikkuja, joissa on paljon paljasta hiekkaa ja siten hyvin paahteiset olosuhteet. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell

Suomen ympäristö 774 45 5.3.2 Parola (Hattula) lä kasvaa mm. kangasajuruohoa, keltamaitetta, sekä kissankäpälää ja huopa- ja sarja- Parolassa havainnoitiin myrkkypistiäisiä keltanoita. Alueella on vain vähän avointa kolme kertaa vuonna 2002: 10.5. ja 20.6. se- hiekkaa eroosion kuluttamissa kohdissa. kä 6.7. alueilla 2 ja 3 (Juha Salokannel & Vertailukohde 1 sisältää moottoritien Keijo Mattila). Perhosia havainnoitiin myös luiskan sekä tien ja junanradan välisen ta- kolme kertaa: 21.5., 19.-20.6. ja 6.7. (Juha Sa- santeen. Se sijaitsee välittömästi Helsinki- lokannel). Ensimmäinen käynti oli samalla Tampere -tien länsipuolella. Selvitysalue tutustumiskäynti, jonka yhteydessä kertyi käsittää tieluiskaa ja tasannetta n. 100 m myös hieman hyönteishavaintoja. matkalta (leveys n. 20 m). Alue on pääosin yhtä vanha kuin moottoritiekin eli muuta- Kohteiden kuvaukset ma vuosi. Kasvillisuus sisältää monipuoli- Kaikki kolme tutkittua kohdetta ovat liki- sesti harju- ja niittykasveja: harjumasma- main länteen kallistuneita hiekka/sorapoh- loa, hiirenvirnaa, keltamaitetta, metsäapi- jaisia rinteitä ja maapohjaltaan täysin ihmi- laa, metsänätkelmää, päivänkakkaraa, pie- sen muokkaamia. Parolan alueella ei ole mi- taryrttiä, siankärsämöä ja ukontulikukkaa. tään erityisen selvää lajiston lähtöaluetta, Toisena vertailukohteena mukana ol- mutta muutaman neliökilometrin alueella lut hiihtostadion (vertailukohde 2) sijait- on useita vanhoja sora- ja hiekkakuoppia. see Helsinki-Tampere -tien länsipuolella (n. Vanhana kohteena mukana ollut 100 m päässä moottoritiestä). Sen arvioitu kohde on arviolta 30-40 vuotta vanha so- ikä on n. 10 vuotta (perusteena muutama rakuoppa, joka sijaitsee Helsinki-Tampere lehtipuun vesa). Selvitysalue käsittää hiih- -tien itäpuolella, n. 30-50 m moottoritiestä. tourheilussa käytetyn sorakuopan rinnet- Selvitysalue käsittää sorakuopan luiskaa n. tä ja pohjaa n. 90 m x 20 m alalta. Alue on 70 m matkalta (luiskan leveys n. 25 m). Siel- pääosin hyvin avonainen ja paljon paljasta hiekkaa sisältävä. Siellä kasvaa mm. kaner- visaraa, keltamaitetta ja metsäapilaa. Kuva 28. Hiekkapoh- jaiset radanvarret ovat usein hyvin paahteisia. Tulokset Tällä Parolan radanvar- Perhoshavainnointi painottui seitsemän siluiskalla elää vaaran- alueelta tunnetun hiekkamaiden lajin et- tunut maitekiiltokääri- äinen (Cydia succeda- sintään. Parolassa perhoslajiston kannalta na). Kuva: Faunatica keskeisin kasvi on keltamaite ja kangasa- Oy / Pekka Sundell juruohon lajiston etsimiseen ei keskitytty yhtä paljon kuin Säkylänharjulla ja Kuha- lassa. Vanhasta kohteesta (sorakuoppa) löy- Kuva 29. Parolan en- tyi 15, vertailukohteesta 1 23 ja vertailukoh- tisen pikkusinisiipi- teesta 2 33 myrkkypistiäislajia (liite 1). Van- esiintymän alue vaa- tisi kiireellisiä hoito- ha kohde on pitkälti varjoisa paikka, jos- toimia, mm. männyt sa on vain vähän avointa hiekkaa, vertai- tulisi poistaa. Paikka lukohteessa 1 on paljon avointa hiekkaa ja on kärsinyt umpeen- vertailukohteessa 2 on Parolan kohteista kasvun lisäksi muistakin häiriöistä: moot- eniten avointa hiekkaa. Yhteensä Parolasta toritien rakentami- havaittiin 52 myrkkypistiäislajia (liite 1). Pa- nen, vanhan tien le- rolan ainoa uhanalainen myrkkypistiäinen vennys sekä sepelin ja löytyi vanhasta kohteesta (liite 1). ratapölkkyjen kasaa- minen alueelle. Ilmei- Vanhassa kohteessa ei havaittu etsit- sesti näiden tekijöiden tyjä perhoslajeja (liite 2). Vertailukohteessa yhteisvaikutuksesta 1 havaittiin kolme lajia ja vertailukohteessa pikkusinisiipi (Cupido 2 kaksi lajia. Yhteensä Parolasta havaittiin minimus) on hävinnyt. Kuva: Faunatica Oy / kolme etsittyä perhoslajia, joista kaikki ovat Pekka Sundell uhanalaisia tai silmälläpidettäviä (liite 2).

46 Suomen ympäristö 774 5.3.3 Kuhala (Taipalsaari)

Kuhalassa havainnoitiin myrkkypistiäisiä ja perhosia kolme kertaa vuonna 2002: 19.- 20.6. (Tomi Mutanen & Pekka Sundell), 8.7. ja 21.7. (Jari Linden). Ensimmäinen käynti oli samalla tutustumiskäynti.

Kohteiden kuvaukset Ensimmäisenä vanhana kohteena mukana ollut tieleikkaus (vanha kohde 1) sijoittuu hivenen armeijan alueen eteläreunan ete- läpuolelle Sillanmäentien pohjoispenkal- le n. 1 km tien itäpäästä länteen päin. Pai- kalla on kulkenut tie ilmeisesti ainakin sata vuotta. Kohde on n. 150 m pitkä paahteinen ja hiekkapohjainen etelään viettävä rinne (leveys keskimäärin 5 m). Valtakasvina on Kuvat 30a ja 30b. Kangasajuruoho (Thymus serpyllum) on monen uhanalaisen per- kangasajuruoho, jota kasvaa runsaasti ja hosen toukkien ravintokasvi. Se on kuitenkin sopivaa ravintoa useimmille lajeille vain kasvaessaan avoimissa ja paahteisissa olosuhteissa (iso kuva) eli umpeenkas- mattomaisesti. Hieman on myös mm. kar- vu (pieni kuva) tuhoaa näiden perhosten elinolosuhteet huomattavasti ennen kuin vaskallioista, mäkitervakkoa ja keltanoita. kangasajuruoho itse häviää. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell Avointa hiekkamaata on vain pieni osa pinta-alasta. Toisena vanhana kohteena mukana ollut pallokenttä (vanha kohde 2) sijaitsee lähellä hotelli Saimaanrantaa tien länsi- puolella. Kenttä on rakennettu talkoilla ilmeisesti jo 1920-luvulla. Kohteen reunalla kasvaa edelleen jonkin verran kangasajuruohoa. Alueella on myös muuta ketokas- villisuutta, esim. kissankäpälää. Avointa hiekkaa on paikoittain kohtalaisesti, mutta umpeenkasvu on jo edennyt pitkälle. Vertailukohteena mukana ollut las- kettelurinne sijaitsee hotelli Saimaanrantaa vastapäätä tien toisella puolella, jonka ala- Kuva 31. Taipalsaarella olevalla pienellä laskettelurinteellä elää paljaan hiekan ansi- osa (monttu) valittiin kohdealueeksi. Rinne osta monimuotoinen myrkkypistiäislajisto. Kuva: Faunatica Oy / Pekka Sundell perustettiin metsän keskelle, missä ei aiemmin ollut avointa aluetta. Kasvillisuus on ruderaattimaista (mm. peltosauniota, savi- jäkkärää ja vadelmaa), eikä kohteessa kasva uhanalaisten perhosten kannalta hyviä kasvilajeja, kuten kangasajuruohoa. Mon- tun etelään viettävät reunat ovat lämpi- miä kohtia. Kohteessa on runsaasti avointa hiekkaa.

Kuva 32. Äärimmäisen uhanalainen muurahaissinisiipi (Maculinea arion) sinnittelee Taipalsaarella vielä mm. tällä kapealla tieluiskalla. Kuva: Faunati- ca Oy / Pekka Sundell

Suomen ympäristö 774 47 Tulokset kaan myrkkypistiäisiä; muut kohdekoh- taiset lajimäärät ovat täysin verrannollisia Myrkkypistiäislajeja oli eniten vertailukoh- muiden alueiden kohteisiin. Säkylänharjun teella (25 lajia), seuraavaksi eniten vanhal- vertailukohteessa 2 oli erittäin vähän kuk- la kohteella 2 (20 lajia) ja vähiten vanhal- kia, joten myrkkypistiäisillä ei ollut mesi- la kohteella 1 (11 lajia). Yhteensä Kuhalas- lähteitä ja kukilta havainnointi ei onnistu- ta havaittiin 44 myrkkypistiäislajia (liite 1). nut lainkaan. Lisäksi kohteessa käytiin mo- Avoimen hiekan määrä on suorassa suh- lemmilla kerroilla vasta n. klo 17, mikä on teessa myrkkypistiäislajien määrään, sillä liian myöhään optimaalisen tuloksen saa- eniten avointa hiekkaa on vertailukohteel- vuttamiseksi. Ensimmäisellä käynnillä tä- la ja vähiten kohteella 1. Kaikista kohteista hän oli syynä se, että samalla kertaa etsit- löytyi yksi uhanalainen tai silmälläpidettä- tiin sopivat kohteet ja havainnoitiin lajistoa. vä laji (liite 1). Kun sitten toista uutta kohdetta ei löytynyt Perhoslajeja oli hieman enemmän kovin läheltä muita kohteita, aikaa kului et- vanhalla kohteella 1 (5 lajia) ja vanhalla sintään. Toisella käynnillä syynä oli alkuil- kohteella 2 (4 lajia) kuin vertailukohteel- tapäivään jatkunut sade ja havainnoinnin la (2 lajia). Yhteensä Kuhalasta havaittiin 8 aloituksen venyminen turhan pitkälle. perhoslajia (liite 2). Vanhoilla kohteilla on Perhoshavainnointi onnistui suunni- monipuolisempi kasvillisuus kuin vertailu- telmien mukaan, paitsi Säkylän vertailu- kohteella. Yksi uhanalainen ja yksi silmäl- kohteessa 2 (ks. yllä). Tärkeänä osatekijänä läpidettävä laji löytyi molemmilta vanhoil- tähän olivat kesän 2002 pitkälti erinomai- ta kohteilta (liite 2). set sääolot, jolloin havainnoinnit päästiin keskimäärin toteuttamaan silloin kuin piti 5.4 Tulosten tarkastelu ja hyvissä olosuhteissa. Pienenä ongelma- na oli kuitenkin kauden aikaisuuden aihe- uttama epävarmuus maastokäyntien ajoi- 5.4.1 Havainnoinnin tuksessa. onnistuminen 35 33 Eri alueita ei voi suoraan verrata toisiinsa, ä 30 koska niillä havainnoitiin eri ajankohtina 25 25 ja pitkälti eri henkilöiden toimesta. Maan 23 eri osissa on myös hieman erilainen lajis- 20 20 20 to, varsinkin uhanalaislajisto. Lisäksi per- 15 15 14 hosia havainnoitiin Parolassa eri lähtökoh- 10 11 dista kuin muualla. Tämän vuoksi vertailut on tehtävä lähinnä alueiden sisällä eri koh- 5

teiden välillä. Myrkkypistiäisten lajimäär 0 0 Myrkkypistiäishavainnointi onnistui <1/3 <2/3 <3/3 pääosin hyvin, vaikka joitain ongelmiakin Avoimen hiekan osuus pinta-alasta oli. Suurin käytännön ongelma lienee se, Kuva 33. Myrkkypistiäislajien ja eri kohtei- että Suomessa on vain muutama kokenut den avoimen hiekan määrän välinen suhde. Avoimen hiekan määrä on arvioitu jälkikä- myrkkypistiäistutkija tai –harrastaja. Näyt- teen maastomuistiinpanojen pohjalta. tää kuitenkin siltä, että kokeneet perhosten havainnoijat pystyvät suorittamaan myrk- kypistiäishavainnoinnin kohtalaisen hyvin, 5.4.2 Tulosten yleistettävyys kun näiden lajiryhmien havainnoinnit ovat Kunkin alueen sisällä myrkkypistiäisten omia kokonaisuuksia. lajimäärä korreloi kohteissa olevan avoi- Liitettä 1 tarkasteltaessa Säkylänhar- men hiekan määrän kanssa. Ainoa poik- jun alhainen myrkkypistiäislajimäärä kiin- keus tästä oli Säkylänharjun vertailukoh- nittää huomiota. Se lienee kuitenkin seura- de 2, josta ei löytynyt yhtään myrkkypisti- usta siitä, että paljon avointa hiekkaa sisäl- äistä. Myrkkypistiäisten määrä kasvoi ylei- tävästä vertailukohteesta 2 ei löytynyt lain- sesti avoimen hiekan osuuden pinta-alasta

48 Suomen ympäristö 774 noustessa (kuva 33). Korrelaatio on tilastol- esiintymistä eri-ikäisissä, eriasteisesti eris- lisesti merkitsevä, kun Säkylänharjun ver- tyneissä ja eripituisen paahdealuejatku- tailukohde 2 ei ole mukana analyysissä (rS mon omaavissa paikoissa. Sinänsä vanho- = 0,856, p = 0,01). Avoimen hiekan määrä jen paikkojen säilyminen ja uusien muo- on siis tämän aineiston perusteella määrää- dostaminen paahdelajistolle sopivaksi on vä tekijä myrkkypistiäislajiston monimuo- erittäin tärkeää, jotta näillä lajeilla on edes toisuudelle. mahdollisuus löytää sopivia elinpaikkoja. Koska paljon avointa hiekkaa sisältä- Myös muut tekijät, joita tässä työssä ei huo- vät kohteet ovat säännönmukaisesti nuo- mioitu, voivat olla tärkeitä myrkkypistiäis- rempia kuin vähemmän hiekkaa sisältävät, ten paikalliseen monimuotoisuuteen vai- on usea myrkkypistiäislaji siis pystynyt no- kuttavia tekijöitä. Tällaisia tekijöitä voivat peasti asuttamaan uudetkin alueet. Luon- olla esimerkiksi hiekan raekoko, tiiviys ja nollisesti lajien, jotka käyttävät sukkessi- kosteusolot sekä niiden pienimuotoinen on alkuvaiheen ympäristöjä, on pystyttä- vaihtelu. vä nopeasti löytämään ja asuttamaan uusia Perhosten esiintymiskuva oli lähes paikkoja, koska vanhat häviävät ennen pit- täysin päinvastainen kuin myrkkypisti- kää vääjäämättä. Tutkituilla alueilla on kui- äisten. Niinpä Säkylänharjulla ja Kuhalas- tenkin pitkä ja yhtäjaksoinen paahdealu- sa, missä havainnointi käsitti koko paah- ejatkumo, mikä on mahdollistanut moni- deperhoslajiston, eniten perhoslajeja löy- muotoisen myrkkypistiäisyhteisön kehitty- tyi vanhoista kohteista. Niissä myös kasvi- misen. Näille lajeille sopivat uudet elinpai- lajien määrä on suurempi ja siten niissä on kat ovat myös olleet melko lähellä vanhoja elinmahdollisuuksia useammalle perhosla- paikkoja ja tulleet siksi todennäköisemmin jille. Osasyynä tulokseen ei ehkä ole per- asutetuiksi. Kaikki neljä havaittua uhan- hosten keskimäärin myrkkypistiäisiä hei- alaista tai silmälläpidettävää mesipistiäisla- kompi kolonisaatiokyky, vaan niiden tiet- jia löytyivät vanhoista kohteista (liite 1), jo- tyjen kasvilajien esiintymiseen sitoutunut ten lajien välillä on todennäköisesti suurta elintapa; toukkien ravintokasvin on täyty- vaihtelua mm. kolonisaatiokyvyssä ja mik- nyt ensin muodostaa tarpeeksi suuri popu- rohabitaattivaatimuksissa. laatio paikalle, ennen kuin tietty perhoslaji Lajien kolonisaatiokyvystä laajemmil- voi asuttaa sen. Lisäksi mikä tahansa laaja- le alueille muodostuville avoimille hiekka- kaan ravintokasvien kasvusto ei välttämät- alueille ei voida olla varmoja, ennen kuin tä riitä perhosille, vaan kasvien tulee vielä on laajemmin tutkittu myrkkypistiäisten kasvaa oikeassa mikrohabitaatissa.

Lähteet

Faunatica Oy. 2002. Paahdealueiden myrkkypistiäiset ja perhoset: vertailu vanhojen ja uusien kohteiden välillä. Raportti Suomen ympäristökeskukselle. Helsinki. 24 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s.

Suomen ympäristö 774 49 Luvun 5 liitteet

Liite 1. Myrkkypistiäisten (Hymenoptera: Aculeata) lukumäärät eri alueilla ja kohteissa. Lajit on listattu heimoittain aakkosjärjestyksessä. Uhanalai- suusluokan omaavat lajit on lueteltu ensin kustakin heimosta. Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, CR = äärimmäisen uhanalaiset, EN = erittäin uhanalaiset, VU = vaarantuneet, NT = silmälläpidettävät, DD = puutteellisesti tunnetut, LC = elinvoimaiset.

SÄKYLÄNHARJU PAROLA KUHALA vanha vertailu- vertailu- vanha vertailu- vertailu- vanha vanha vertailukohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde Laji 1 2 1 2 1 2 Ekologia Uheks Apidae Psithyrus quadricolor EN 2 Pesäloinen: Bombus ?soroeensis Nomada marshamella VU 1 Pesäloinen: Andrena Anthidium strigatum NT 1 Polylektinen Megachile circumcincta NT 2 Polylektinen Andrena barbilabris LC 1 1 6 Polylektinen Andrena fucata LC 1 Polylektinen Andrena fuscipes LC 1 2 Oligolektinen: Calluna Andrena gelriae LC 3 1 Oligolektinen: Fabaceae Andrena lapponica LC 1 Oligolektinen: Vaccinium Andrena subopaca LC 1 Polylektinen Andrena vaga LC 1 Oligolektinen: Salix Andrena wilkella LC 1 Oligolektinen: Fabaceae Bombus jonellus LC 1 1 Polylektinen Bombus lapidarius LC 1 Polylektinen Bombus lucorum LC 2 1 Polylektinen Bombus pascuorum LC 1 1 Polylektinen Bombus pratorum LC 3 2 Polylektinen Bombus soroeensis LC 3 1 Polylektinen Coelioxys quadridentata LC 1 Pesäloinen: Megachile-Trachusa Colletes daviesanus LC 3 2 Oligolektinen: Asteraceae Colletes similis LC 1 2 Oligolektinen: Asteraceae Colletes succinctus LC 1 Oligolektinen: Calluna Epeolus alpinus LC 1 Pesäloinen: Colletes Eucera longicornis LC 1 Oligolektinen: Lathyrus Hoplitis claviventris LC 1 1 2 Polylektinen Hylaeus annulatus LC 5 1 Polylektinen Hylaeus communis LC 1 1 Polylektinen Hylaeus confusus LC 1 Polylektinen Hylaeus gibbus LC 1 1 Polylektinen Lasioglossum albipes LC 3 1 Polylektinen Lasioglossum fratellum LC 1 Polylektinen Lasioglossum leucopus LC 1 1 Polylektinen Lasioglossum lucidulum LC 2 1 Polylektinen Lasioglossum ruﬁtarse LC 1 1 Polylektinen Macropis fulvipes LC 1 1 Oligolektinen: Lysimachia Megachile rotundata LC 1 Polylektinen Megachile versicolor LC 1 Polylektinen Megachile willughbiella LC 1 1 Polylektinen Nomada leucophthalma LC 1 Pesäloinen: Andrena clarkella Nomada ruﬁpes LC 1 Pesäloinen: Andrena fuscipes Panurgus calcaratus LC 4 1 Oligolektinen: Lactucaceae Sphecodes geofrellus LC 1 1 1 Pesäloinen: Lasioglossum Sphecodes pellucidus LC 3 1 Pesäloinen: Andrena barbilabris Trachusa byssina LC 3 3 Oligolektinen: Fabaceae

50 Suomen ympäristö 774 SÄKYLÄNHARJU PAROLA KUHALA vanha vertailu- vertailu- vanha vertailu- vertailu- vanha vanha vertailukohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde kohde Laji 1 2 1 2 1 2 Ekologia Uheks Chrysididae Hedychridium coriaceum DD 1 Pesäloinen Elampus panzeri LC 3 1 2 6 Pesäloinen Hedychridium cupreum LC 1 Pesäloinen Hedychrum nobile LC 2 1 1 1 Pesäloinen: Cerceris arenaria-ruficornis Holopyga generosa LC 1 Pesäloinen Crabronidae Argogorytes mystaceus LC 1 Predaattori Cerceris arenaria LC 1 6 1 1 Predaattori Cerceris ruficornis LC 3 1 6 Predaattori Cerceris rybyensis LC 1 Predaattori Crossocerus cetratus LC 1 Predaattori Crossocerus leucostomus LC 1 Predaattori Diodontus minutus LC 1 1 Predaattori Ectemnius continuus LC 6 Predaattori Gorytes laticinctus LC 1 2 Predaattori Gorytes quadrifasciatus LC 1 Predaattori Lestica subterranea LC 1 1 Predaattori Lindenius albilabris LC 1 2 1 Predaattori Mellinus arvensis LC 1 Predaattori Mimesa equestris LC 4 1 1 Predaattori Mimumesa unicolor LC 1 Predaattori Nysson spinosus LC 2 Pesäloinen Oxybelus bipunctatus LC 21 1 5 Predaattori Oxybelus uniglumis LC 1 Predaattori Philanthus triangulum LC 1 Predaattori: Apis mellifera Tachysphex obscuripennis LC 3 1 2 Predaattori Tachysphex pompiliformis LC 1 Predaattori Trypoxylon attenuatum LC 1 Predaattori: Araneae Mutillidae Myrmosa atra LC 1 Pesäloinen Smicromyrme rufipes LC 2 1 2 1 Pesäloinen Pompilidae Anoplius viaticus LC 1 2 1 2 4 1 Predaattori: Araneae Arachnospila fumipennis LC 1 Predaattori: Araneae Arachnospila trivialis LC 1 1 3 Predaattori: Araneae Ceropales maculata LC 3 1 Pesäloinen: Pompilidae Episyron rufipes LC 1 1 1 Predaattori: Araneae Pompilus cinereus LC 2 2 Predaattori: Araneae Priocnemis perturbator LC 1 1 Predaattori: Araneae Sphecidae Ammophila pubescens LC 4 2 4 1 Predaattori Ammophila sabulosa LC 1 2 2 Predaattori Dolichurus corniculus LC 2 1 Predaattori Podalonia hirsuta LC 1 3 Predaattori Vespidae Symmorphus murarius VU 1 Predaattori Dolichovespula norwegica LC 1 Predaattori Symmorphus bifasciatus LC 1 2 Predaattori Vespula rufa LC 1 1 Predaattori Lajeja yhteensä kohteessa: 14 20 - 15 23 33 11 20 25 Lajeja yhteensä alueella: 26 52 44

Suomen ympäristö 774 51 Liite 2. Perhosten (Lepidoptera) lukumäärät eri alueilla ja kohteissa. Lajit on listattu uhanalaisuusluokituksen mukaisesti aakkosjärjestyksessä. Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, CR = äärimmäisen uhanalaiset, EN = erittäin uhanalaiset, VU = vaarantuneet, NT = silmälläpidettävät, LC = elinvoimaiset.

SÄKYLÄNHARJU PAROLA KUHALA vanha vertailu- vertailu- vanha vertailu- vertailu- vanha vanha vertailukohde kohde 1 kohde 2 kohde kohde 1 kohde 2 kohde 1 kohde 2 kohde 19.- 19.- 19.- 19.- 19.- 19.-

Laji Uheks 31.5. 27.6. 31.5. 27.6. 31.5. 27.6. 21.5. 20.6. 6.7. 21.5. 20.6. 6.7. 21.5. 20.6. 6.7. 20.6. 8.7. 21.7. 20.6. 8.7. 21.7. 20.6. 8.7. 21.7. Raunikkivyökoi (Caryocolum petryi) CR >100 Muurahaissinisiipi (Glaucopsyche arion) CR 4 6 5 Harjusinisiipi (Scolitantides vicrama) CR 10 1 Ajuruohovarsikoi (Klimeschia transversella) EN 1 Maitekiiltokääriäinen (Cydia succedana) VU 8 20 Ahokenttäkääriäinen (Dichrorampha alpinana) VU 2 Harjukaitakoi (Monochroa ferrea) VU 5 Sumuvirnayökkönen (Lygephila viciae) VU 3 Pikkuarokoisa (Pempeliella dilutella) VU 4 1 Isoarokoisa (Pempeliella ornatella) VU 9 1 Nunnakirjokoisa (Pyrausta cingulatus) VU 5 1 1 7 Rusolehtimittari (Scopula rubiginata) VU 3 1 Kärsämölaikkukääriäinen (Epiblema graphanum) NT 2 Suomenpeilikääriäinen (Eucosma suomiana) NT 25 3 Piiskuhietakoi (Gnorimoschema valesiellum) NT 1 Ajuruohosulkanen (Merriﬁeldia leucodactyla) NT 2 20 1 13 40 3 Maitepunatäplä (Zygaena ﬁlipendulae) NT 21 30 1 5 Niittyvihersiipi (Adscita statices) LC 1 Rinnehopeatäplä (Argynnis niobe) LC 2 2 Coleophora arctostaphyli LC 2 Coleophora proterella LC 1 Chrysoesthia drurella LC 5 Eulamprotes wilkella LC 1 Gnorimoschema epithymellum LC 1 Mompha sexstrigella LC 1 Platyptilia tesseradactyla LC 3 Pyrausta porphyralis LC 2 Scrobipalpa artemisiella LC 2 4 60 60 5 6 100 10 Virnapunatäplä (Zygaena viciae) LC 1 Lajeja yhteensä kohteessa: 19 7 - - 3 2 5 4 2 Lajeja yhteensä alueella: 20 3 8

52 Suomen ympäristö 774 Paahdeympäristöjen myrkkypistiäiset (Hymenoptera, Aculeata)

Guy Söderman & Reima Leinonen 6 Artikkeli lähetetty marraskuussa 2003.

6.1 Lajien ekologinen Kun tarkastellaan em. ryhmien uhanalai- luokittelu ja uhanalaisuus suutta (Rassi ym. 2001, Pistiäistyöryhmä 2003) voi todeta, että noin puolet ahtaas- Suomessa esiintyy 624 myrkkypistiäislajia ti kserofiilisistä lajeista on luokiteltu joko (Söderman & Vikberg 2002). Lajit voi ryh- uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Vas- mitellä paahdeympäristöjen suhteen seu- taavasti kserofiilisten ja preferenttien laji- raavasti: en kohdalla uhanalaisuusaste on vähäisem- 1) Ahtaasti kserofiiliset lajit (A), 93 pi joskin merkittävä. Ei-kserofiilisten lajien lajia – lajien koko elämänkierto ta- osuus uhanalaisista on pienin, mutta mää- pahtuu paahdeympäristössä. Ne rällisesti korkein, koska tämä ryhmä sisäl- pesivät paahdeympäristöissä ja tää myös runsaasti vanhassa puuainekses- hakevat niiltä ravintoa toukilleen. sa pesiviä lajeja (kuva 34). Paikallisten kantojen pysyvyys vaatii siis paahdejatkumoa. 2) Kserofiiliset/psammofiiliset lajit RE (X), 100 lajia – lajit pesivät vain N(347) CR hiekkamaahan, mutta ravinnon- hankinta tapahtuu läheisiltä ke- EN doilta ja niityiltä. Paikallisten kan- P(84) VU tojen pysyvyys edellyttää molem- pien elinympäristöjen olemassa- NT oloa samalla alueella, usein vierek- X(100) DD käin. 3) Preferentit lajit (P), 84 lajia – lajit LC pesivät aina hiekkamaahan jos sel- A(93) lainen on tarjolla. Muutoin ne voivat sopeutua elämään muussakin elinympäristössä, joskin paikallis- 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % ten kantojen koko on silloin yleen- sä pienempi. Kuva 34. Paahdeympäristöistä riippuvaisten myrkkypistiäislajien jakauma eri uhanalaisluokkiin 4) Ei-kserofiiliset lajit (N), 347 lajia (prosentuaalinen osuus). N = ei-kserofiiliset lajit, – lajit esiintyvät vain tilapäisesti ra- P = preferentit lajit, X = kserofiiliset/psammofii- vinnonhakumatkoillaan paahde- liset lajit, A = ahtaasti kserofiiliset lajit. ympäristöissä. Ne pesivät yleen- Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, RE = hävinneet, CR = äärimmäisen uhanalaiset, sä muualla, joko erilaisissa maako- EN = erittäin uhanalaiset, VU = vaarantuneet, loissa, kasvien varsissa tai puunko- NT = silmälläpidettävät, DD = puutteellisesti loissa. tunnetut, LC = elinvoimaiset.

Suomen ympäristö 774 53 6.2 Suojelun ja hoidon kaisematon 1). Näistä valittiin ne 80 edus- reunaehdot tavaa kohdetta Etelä- ja Keski-Suomessa, jotka inventoinnin suhteen täyttivät seu- Kun paahdeympäristöissä elävien myrkky- raavat ehdot: inventointiolosuhteet olivat pistiäisten uhanalaisuusaste on huolestut- myrkkypistiäisten esiintymisen kannalta tavan korkea, on syytä selvittää niiden suo- optimaaliset (hyvä säätila ja uhanalaisten jelun ja hoidon reunaehdot. Silloin seuraa- lajien kannalta oikea lentoaika), lajiston in- vaan neljään avainkysymykseen on löydet- ventointipanos oli vähintään 2 tuntia ja in- tävä vastaus: ventoinnin suoritti alan asiantuntija, joka • Mikä merkitys on paljaan maan osasi etsiä myös harvinaisia lajeja. Paljaan osuudella? maan osuus inventointialueesta arvioitiin • Mikä merkitys on paahde-esiintymi- näillä käynneillä 5 % tarkkuudella. Tulok- en laajuudella? set on esitetty kuvassa 35. Näiden mukaan • Voidaanko tilannetta parantaa kor- ahtaasti kseroﬁiliset lajit asuttavat paahde- vaavilla ympäristötyypeillä? ympäristöä hyvin varhaisessa vaiheessa en- • Mitkä ovat suojelun ja hoidon alu- nen kuin kasvillisuutta ehtii kehittyä. Olo- eelliset prioriteetit? suhteet näyttävät olevan optimaaliset näille lajeille silloin, kun paljaan maan osuus ylit- Paljaan maan osuuden merkityksen selvit- tää puolet inventointialueesta. Kasvillisuu- tämisessä käytiin läpi yli 200 paahdeympä- den vallatessa alaa tämän ryhmän lajiston ristökohdetta, jotka inventoitiin vuosina elinolot heikkenevät selvästi (kuva 35:1). 1999-2002 (Suomen ympäristökeskus, jul-

Ahtaasti kserofiiliset lajit Kserofiiliset lajit 9 16 max max 8 14 min min 7 ka 12 ka 6 10 5 8 4

lajimäärä 6 3 2 4 1 2 0 0 5 20 35 50 65 80 95 5 15 25 35 45 55 65 75 85 95 Preferentit lajit Ei-kserofiiliset lajit 12 18 max max 16 10 min min ka 14 ka 8 12 10 6 8

lajimäärä 4 6 Kuva 35:1-4. Paahdeym- päristöissä esiintyvien 4 myrkkypistiäislajien riippu- 2 2 vuus sukkession eri vaiheis- ta. max = maksimilajimäärä, 0 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 75 80 85 90 95 min = minimilajimäärä, ka 5 15 25 35 45 55 65 75 85 95 = keskiarvo. % paljasta maata % paljasta maata

54 Suomen ympäristö 774 Elinympäristö näyttää olevan opti- Hietikkoalueiden keltarysäpaikat maalinen myös kserofiilisille/psammofiili- 2000-2001 sille lajeille silloin, kun paljaan maan osuus No AYK Paikka Koko (m2) Lajit on noin puolet alueesta. Tällöin kasvilli- 1 LOS Turun lentokenttä 2500 19 suuden reunavaikutus on suurin. Tämän- 3 LOS Säkylänharju 40000 17 kin ryhmän elinolosuhteet heikkenevät no- 4 LOS Kuhimakangas 2500 22 peasti paahdeympäristöjen kasvaessa umpeen (kuva 35:2). 5 LOS Oripää 5000 18 Preferenttien lajien suhteen paljaan 6 UUS Tulliniemi 200000 23 maan osuudella ei tunnu olevan merki- 7 UUS Malmen 60000 28 tystä (kuva 35:3) ja ei-kserofiilisten laji- 8 UUS Tönölänmäki 20000 13 en osuus kasvaa kohteen umpeenkasvun 9 UUS Hannusmalmen 30000 12 myötä, koska samalla lajien tarvitsema ra- 10 PIR Rahola 40000 13 vintomäärä (mesi ja siitepöly mesipistiäi- sille ja pienet hyönteiset saalistaville lajeil- 11 PIR Raatolukko 45000 34 le) kasvaa (kuva 35:4). Paahdeympäristöjen 12 PIR Julkunmäki 2500 10 kunnostuksen ja hoidon suhteen ei siis riitä 13 PIR Syrjänharju 10000 17 pelkkä kasvillisuuden niitto paahdekohteil- 14 PIR Pinsiönkangas 2500 14 la. Toimenpiteiden on oltava rajumpia sisäl- 15 PSA Jauhomäki 54000 24 täen mm. kasvipeitteen poistamista ja uu- 16 PSA Repomäki 30000 22 den mineraalimaan paljastamista. Paahde-esiintymän laajuuden merki- 17 PSA Hautolahti 60000 40 tystä selvitettiin vuonna 2000 tehdyllä kel- 18 PSA Karvonkangas 300000 26 tapyydystutkimuksella 45 erilaisella paah- 19 PSA Autioranta 2500 25 dekohteella ympäri Suomea (Suomen ym- 20 KSU Seppälänkangas 30000 7 päristökeskus, julkaisematon 2). Tutkimuk- 21 KSU Syrjäharju 2500 13 sessa ilmeni, että pyydysten houkutussäde 22 KSU Hietasyrjänkangas 20000 22 oli jokseenkin vakio, eikä lajimäärä kasvanut kohteen koon mukaan (kuva 36). Tutki- 23 KSU Koivisto 2500 20 mus osoitti kuitenkin, että varsin pienialai- 24 KSU Lintuharju 160000 20 setkin kohteet voivat ylläpitää korkeaa laji- 25 LSU Poronkangas 200000 19 määrää, jos kohteiden laatu (vrt. edellä) on 26 LSU Riitakangas 5000 20 korkea. Tämä merkitsee hoidon ja kunnos- 27 LSU Hietakangas 150000 23 tuksen osalta sitä, ettei rajuja toimenpiteitä 28 LSU Vattajanniemi 250000 8 ole tarpeen tehdä laaja-alaisesti, vaan mie- Kuva 36. Paahde-esiintymi- 31 PPA Hartikankangas 10000 15 luummin kunnostamalla useita pieniä koh- en laajuuden suhde myrk- teita tasavälein. kypistiäisten lajimääriin. 32 PPA Marjaniemi 200000 36 33 PPA Jäkälämutka 10000 16 50 34 PPA Rokuanvaara 40000 39 45 35 KAI Salmijärvi 160000 45 40 36 KAI Hyvämäki 40000 40 35 37 KAI Pöllyvaara 40000 36 30 38 KAI Lehtoharju 10000 22 25 39 KAI Multikangas 100000 23

lajimäärä 20 40 KAI Manamansalo 200000 25 15 41 KAI Varisjärvi 50000 32 10 42 LAP Lautavaara 250000 21 5 43 LAP Syyrakkiharju 5000 7 0 44 LAP Aska 20000 19 0 50000 100000 150000 200000 250000 300000 350000 45 LAP Ylinen Munaharju 5000 17 paahdekohteen koko (m2) 46 LAP Hietatievat 30000 4

Suomen ympäristö 774 55 Kuva 37. Myrkkypistiäisten korvaavia elinympäristöjä ovat mm. maisemoimattomat sorakuopat; kuva Salmi- järven montusta. Kuva: Reima Leinonen

Kuva 38. Kseroﬁiliset lajit pesivät avoimeen maahan. Salmijärven montun rintees- tä otetussa lähikuvassa näkyy maamehiläisten (Andrena spp.) ja iskosmehiläisten (Colletes spp.) pesäaukkoja. Kuva: Reima Leinonen

Useiden paahdekohteiden hävitessä On kuitenkin huomattavaa, että jou- umpeenkasvun myötä on pohdittu korvaa- kosta löytyi joitakin lajeja kaikista ryhmis- vien ympäristötyyppien merkitystä lajiston tä, jotka eivät näytä sopeutuvan korvaaviin säilymiselle. Korvaavia paahdeympäristöjä ympäristötyyppeihin. Osa näistä on hyvin ovat mm. maisemoimattomat sora- ja hiek- vaateliaita lajeja, jotka vaativat pesintäänsä kakuopat, tienpenkereet ja -luiskat harju- maa-ainekselta juuri tietynlaista karkeutta. jaksojen kohdalla sekä erilaiset ruderaatti- Osalla lajeista on puolestaan tiukat vaati- alueet lento-, juna- ja kaatopaikka-asemien mukset esim. ravintokasvinsa suhteen. Kor- yhteydessä. Vuoden 2000 keltapyydystut- vaavilla elinympäristöillä näyttää kuiten- kimuksiin sisällytettiin 11 luonnontilaista ja kin olevan huomattava merkitys paahde- 34 keinotekoista paahdeympäristökohdet- ympäristöjen myrkkypistiäisyhteisöjen yl- ta. Näiden tulosten analysointi (kuva 39) läpidossa. Näihin pätevät kuitenkin samat osoittaa, että suurin osa myrkkypistiäisla- säännöt kuin luonnontilaisiinkin luonto- jistosta pystyy sopeutumaan myös korvaa- tyyppeihin. Ne on hoidettava ja kunnostet- viin paahdeympäristöihin. Jotkut lajit pys- tava tietyin aikavälein, sillä ne edustavat ly- tyvät ilmeisesti jopa muodostamaan vah- hytaikaisia elinympäristöjä, joissa umpeen- vempia paikalliskantoja korvaavissa elin- kasvun dynamiikka toimii luonnostaan. Ne ympäristöissä. antavat kuitenkin paahdelajistolle tilan elää ja tästä syystä esim. monttujen maisemoin- titoimenpiteet olisi pidettävä kohtuullisina. Hiekka- ja soramonttujen hoitamattomuus Sopeutuminen – eli edes osittainen maisemoimatta jättä- Nat minen – säästää kustannuksia ja nostaa sa- N Indiff malla luonnon monimuotoisuutta. Korv P Kuva 39. Paahdeympäristösidonnaisten myrkky- pistiäisten sopeutuminen korvaaviin elinympäris- X töihin. N = ei-kserofiiliset lajit, P = preferentit lajit, X = kserofiiliset/psammofiiliset lajit, A = ahtaasti kserofiiliset lajit, Nat= lajit, jotka esiintyi- A vät vain luonnontilaisilla alueilla, Indiff= lajit, jotka esiintyivät sekä luonnontilaisilla että korvaavil- 0 20 40 60 80 100 la kohteilla, Korv= lajit, jotka esiintyivät vain kor- Lajimäärä vaavilla kohteilla.

56 Suomen ympäristö 774 6.3 Alueelliset prioriteetit

Kaikkia paahdekohteita ei voida aktiivisesti hoitaa rajallisista resursseista johtuen. Sil- loin vähäiset voimavarat on kohdennetta- va eli vastattava kysymykseen: ”Mitkä ovat suojelun ja hoidon alueelliset prioriteetit?”. Lisäksi joudumme pohtimaan, pitääkö kunnostuksen ja hoidon voimavarat käyt- tää paahdeympäristöjen vaiko perinne- maisemien tai vanhojen lehtojen hoitoon. Olemme käyttäneet pistiäistyöryhmän ha- vaintotietokantoja hyväksemme analysoi- dessamme alueellisen hoidon prioriteetti- kysymystä. Kuvassa 40 esitetään kaikki sellaiset tiedossa olevat kohteet, joissa uhanalaisia myrkkypistiäisiä esiintyy (tai toden- näköisesti esiintyy) tällä hetkellä Suomessa ja joiden hoitamisen tulisi olla ensisijaista. Kuva 40. Ensisijaiset Kohteet on luokiteltu pääympäristötyypeit- hoitoa vaativat koh- täin. Jos rajoitamme tarkastelun pelkästään teet, joissa esiintyy mesipistiäisiin, kohteet rajoittuvat Etelä- ja uhanalaisia myrkkypis- Keski-Suomeen (kuva 41), eikä näiden ko- tiäisiä. konaismäärä ole kovin korkea. Paahdekoh- teiden määrä on vain 12. Olemme taannehtivassa tarkastelus- sa selvittäneet myös uhanalaisiksi luokitel- tujen mesipistiäisten aikaisempia, jo hävin- neitä esiintymiä. Toisin sanoen lajia ei ole kohteesta tavattu yli 30 vuoteen (kuva 42, vrt. Söderman & Leinonen 2003). Tällaisia paahdekohteita on lähes yhtä monta kuin jäljellä olevia. Johtopäätös tästä on, että vaativien paahdelajien elinmahdollisuudet ovat puolittuneet viimeisten 30 vuoden ai- Kuva 41. Ensisijaiset kana. Ilmeisesti vauhti tulee jatkumaan sa- hoitoa vaativat kohteet, joissa esiintyy manlaisena, ellei pikaisiin suojelu- ja hoito- uhanalaisia mesipis- toimenpiteisiin ryhdytä. tiäisiä.

Kiitokset

Kiitämme Juho Paukkusta, Juha Pöyryä ja Karl-Erik Lundstenia osallistumisesta paahdekohteiden myrkkypistiäisinventointei- hin sekä kaikkia alueellisia ympäristökes- kuksia vuoden 2000 paahdeympäristöjen keltapyydysseurannasta.

Kuva 42. Hävinneet esiintymät, joilta on aiemmin havaittu uhanalaisia mesipistiäisiä.

Suomen ympäristö 774 57 Lähteet

Pistiäistyöryhmä. 2003. 2001 uhanalaisuusarviointia täydentävä uhanalaisuusarviointi (julkaisematon). Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. ISBN 951-37-3594-X. Suomen ympäristökeskus, julkaisematon 1. SYKEen koottua julkaisematonta aineistoa: maastotyöt ja tausta-analyysit teokseen Söderman, G. & Leinonen, R. 2003. Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, julkaisematon 2. SYKEen koottua julkaisematonta aineistoa: keltapyydysseurantapilotti paahdeympäristöissä. Söderman, G. & Leinonen, R. 2003. Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus. Helsinki, Tremex Press Oy. 420 s. ISBN 952-5274-02-0. Söderman, G. & Vikberg, V. 2002. Suomen myrkkypistiäisten (Hymenoptera, Aculeata) luettelo ja levinneisyys. (English summary: Checklist and distribution of Finnish Aculeata). Sahlbergia 7:41-66.

58 Suomen ympäristö 774 Tienvarren hyönteislajisto

Juha Salokannel 7 Artikkeli lähetetty lokakuussa 2003.

7.1 Johdanto

Tielaitoksen ja Suomen Perhostutkijain lisen sijainnin huomioiden määriä voidaan Seura ry:n toimeksiannosta selvitettiin Hä- pitää merkittävinä. Kaikki tavatut uhan- meessä v. 1999-2001 kahden harjualueille alaislajit, kuten myös suurin osa muusta tehdyn suuren tieleikkauksen hyönteisla- tavatusta lajistosta elää vakituisesti kysei- jistoa, etenkin kovakuoriaisia. sillä tieluiskilla, eli kyseiset paikat ehkä vas- Tutkimuskohteina olivat Pinsiön har- toin monien odotuksia vilisevät hyönteis- juleikkaus Tampere-Vaasa tien varressa Ylö- elämää. järvellä ja Parolan tieluiska Hattulassa Hel- sinki-Tampere moottoritien varrella. Mo- Taulukko 4. Tutkimuksessa tavatut valtakunnallisesti uhan- lemmissa kohteissa tieluiskat ovat suurelta alaiset hyönteislajit. Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 osin luettavissa paahdeympäristöiksi, rin- mukaan, CR = äärimmäisen uhanalaiset, VU = vaarantuneet, teiden ilmansuunnan ja kasvillisuuden ma- NT = silmälläpidettävät. taluuden tai osittaisen puuttumisen vuok- Uhanalaisuus- si. Laji Alue luokitus Tutkimuksen ensisijaisena tarkoituk- Kovakuoriaiset sena oli selvittää mitä lajistoa harjujen tieleikkauksissa esiintyy. Pinsiössä oli myös Harjukaraseppä (Cardiophorus asellus) CR Parola mahdollista selvittää millainen vaikutus ko- Keisarilyhytsiipi (Staphylinus caesareus) VU Pinsiö vakuoriaislajistoon oli 1) multamaan levit- Lehtipuupääkkö (Labidostomis tridentata) VU Parola, Pinsiö tämisellä sorapohjaisen tieluiskan pinnal- Peurankellokärsäkäs (Miarus distinctus) VU Parola le ja 2) maisemoinnilla, jossa on käytetty ti- Somerharvekiitäjäinen (Harpalus rubripes) VU Parola heää mäntyistutusta. Lisäksi Pinsiössä voitiin tarkastella tehtyjen harjukasvi-istutus- Heinäkirppa (Psylliodes cucullata) NT Pinsiö ten merkitystä uhanalaiselle hyönteislajis- Karhiaiskärsäkäs (Cleonis pigra) NT Pinsiö tolle. Orvoisotylppö (Margarinotus purpurascens) NT Parola, Pinsiö Täpläantikainen (Anthicus bimaculatus) NT Pinsiö 7.2 Tieluiskien hyönteislajisto Perhoset

Selvityksessä tavattiin n. 200 kovakuoriais- Maitekiiltokääriäinen (Cydia succedana) VU Parola lajia Pinsiön tieluiskista ja n. 300 Parolas- Sumuvirnayökkönen (Lygephila viciae) VU Parola ta. Pinsiöstä tavattiin 2 valtakunnallisesti Ajuruohosulkanen (Merriﬁeldia leucodactyla) NT Pinsiö uhanalaista ja 7 silmälläpidettävää sekä Pa- Arohietayökkönen (Euxoa adumbrata) NT Pinsiö rolasta 6 uhanalaista ja 2 silmälläpidettävää Kirjomaayökkönen (Opigena polygona) NT Pinsiö hyönteislajia (taulukko 4). Tutkittujen kohteiden pienen pinta-alan ja eliömaantieteel- Maitepunatäplä (Zygaena ﬁlipendulae) NT Parola

Suomen ympäristö 774 59 7.3 Multamaan vaikutus kovakuoriaislajistoon

Osaan Pinsiön tieluiskaa oli levitetty mul- takerros joitakin vuosia ennen selvitystä (1999). Kuoppapyydyksiä käyttämällä ver- tailtiin maata pitkin kulkevia kovakuoriaislajeja tieluiskan vasta osin kasvittuneil- la hiekka- ja soraosuuksilla sekä mullalla päällystetyllä koealalla, joka oli jo vahvan niittykasvillisuuden valtaama ja johon oli myös istutettu koivun taimia. Hiekka- ja so- ramaan lajisto erosi lähes täysin multapääl- lysteisen koealan lajistosta. Yksikään hiekka- ja sorapohjalle erikoistuneista lajeista ei esiintynyt multapäällysteisellä koealalla, johon oli sen sijaan pesiytynyt runsaasti toi- senlaista lajistoa. Vaikka multapäällystei- selläkin paahteisella ”niityllä” esiintyi val- takunnallisestikin merkittävää lajistoa, ei multapäällysteen tekemistä suositella luontaisesti hiekka/sorapohjaisille alueille, niille ominaisen lajiston häviämisen vuoksi.

7.4 Tiheän mäntyistutuksen vaikutus kovakuoriaislajistoon Tiheän mäntyistutuksen vaikutusta kovakuoriaislajistoon tutkittiin Pinsiössä, jossa olivat lähekkäin noin 15-vuotias ja noin 7- vuotias tiheä männikkö sekä maisemoimatta jätetty koeala. Näiden kolmen alan maata pitkin kulkevia sekä alle metrin korkeu- della lentäviä kovakuoriaislajeja selvitettiin kuoppa- ja ikkunapyydysten avulla kesällä 2001. Lentävän kovakuoriaislajiston todettiin vähenevän tiheän männikön iän kasvaessa tutkitulla aikaskaalalla. Maata pitkin kulkevien lajien määrä ei vähentynyt merkittävästi, mutta tiheän männikön iän kasvaessa ketomaisen rinteen lajisto muuttui radikaalisti kohti metsälajistoa. Koko ai- neistossa harvinaisten ja uhanalaisten laji-

Kuva 43 (ylhäällä). 15-vuotias tiheä männikkö (Pinsiö). Kuva: Juha Salokannel

Kuva 44 (keskellä). Tiheä istutusmännikkö (tutkimuksen aikana 7 v., kuvaushetkellä 9v) (Pinsiö). Kuva: Juha Salokannel

Kuva 45 (alhaalla). Maisemoimaton ala (Pinsiö). Kuva: Juha Salokannel

60 Suomen ympäristö 774 en esiintyminen väheni hyvin selvästi tihe- än männikön iän kasvaessa tutkitulla aikaskaalalla. Tiheässä 15-vuotiaassa männikös- sä tavattiin käytännössä vain yleisiä lajeja. Tämä oli odotettavaa, sillä aluskasvillisuus oli kärsinyt varjostuksesta pahoin ja luonnostaan sorainen pohja oli peittynyt neu- laskarikkeella. Tienvarsimetsiköiden puus- to ei oletettavasti tule tarjoamaan myös- kään lahopuiden seuralaisille elinympäris- töä koko elinkaarensa aikana, sillä puut on kaatumisvaaran ja näköesteen vuoksi kaa- dettava muutaman vuosikymmenen kulu- essa. Tutkimuksen perusteella voidaan suo- sittaa, että tiheitä puuistutuksia ei tehtäisi niihin tieluiskiin, joissa niistä ei ole erityis- tä muuta hyötyä. Erityisesti suurissa harjujen tieleikkauksissa puuston istutus tulisi tehdä huomattavasti harvempaan, har- voina ryhminä tai jättää paikoin kokonaan tekemättä.

7.5 Harjukasvi-istutusten merkitys hyönteislajistolle Harjukasvi-istutusten merkitystä uhanalaiselle hyönteislajistolle seurattiin Pinsiössä, jossa Tielaitos oli istuttanut kokeeksi harju- ja ketokasveja, mm. kangasajuruohoa avoimeen soraluiskaan. Lähellä tieleikkauksia on luonnostaan selviytynyt kangasajuruoholla elävä perhonen, ajuruohosulkanen (Merriﬁeldia leucodactyla). Muut harjujen erikoiskasvit eivät ole Pinsiössä, niiden puuttumisen tai vähäisen määrän takia kyenneet elättämään seuralaishyöntei- siä ja niinpä vain ajuruohosulkasen voitiin todeta kyenneen hyödyntämään Pinsiön tieleikkauksissa tehtyjä moninaisia kasvi-is- tutuksia. Toisin sanoen tieleikkausten harjukasvi-istutuksissa tulisi ensi sijassa käyt- tää niitä kasvilajeja, jotka luonnostaan seudulla esiintyvät. Ajuruohosulkasen selviy- tymismahdollisuudet Pinsiössä ja samalla koko Luoteis-Hämeessä kaksinkertaistuivat tielaitoksen kokeilun ansiosta. Autojen alle jäävien perhosten osuudesta ei ole tutkittua tietoa, mutta tieluiskalla esiintyvä kanta näyttää säilyvän vuodesta toiseen elin- voimaisena mahdollisista autojen aiheutta- mista yksilötappioista huolimatta.

Suomen ympäristö 774 61 Paahdeympäristöjen luteet

8 Ilpo Mannerkoski ja Veikko Rinne Artikkeli lähetetty tammikuussa 2004.

8.1 Johdanto net paahdeympäristöjen luteet elävät myös kanervikossa tai jäkälien seassa. Suomen lähes 500 ludelajista runsas viiden- nes (n. 22 %) elää erilaisilla kuivilla niityil- 8.2 Tietopohja vielä lä, kedoilla, avoimilla harjunrinteillä ja hietikoilla. Nykyisin myös niitä korvaavat elin- puutteellinen ympäristöt, kuten rautateiden ja maantei- Paahdeympäristöjen luteista on Suomessa den penkat ja luiskat, erilaiset hiekkaiset saatu tietoa pääasiassa keräilemällä; varsi- kentät sekä käytöstä poistetut soranottoalu- naisia lajistoselvityksiä seikkaperäisesti la- eet ovat tärkeitä monien luteiden kannal- jeja etsimällä tai pyydyksiä käyttämällä on ta. Osa lajeista voi elää monenlaisilla pai- tehty varsin vähän. Paahdeympäristöjen koilla, eivätkä ne ole kovin vaativaisia, mut- luteista saa kuitenkin aika helposti tietoa ta monet edellyttävät paahteista ympäris- kuoppapyydyksillä. Ainoa laajempi selvi- töä ja niukkaa, usein aukkoista kasvillisuut- tys on tehty Saaristomeren kansallispuiston ta. Tällaisia varsinaisia paahdeympäristöjä perinnebiotoopeilla ja hiekkasaarilla 1990- vaativia tai suosivia lajeja on huomattava luvulla (Clayhills ym. 2000). Vaikka tämäkin osa kuivien avomaiden luteista. selvitys on melko suppea, se antaa kuiten- Paahdeympäristöjen luteista huo- kin varsin paljon tietoa paahdeympäristö- mattavan monet ovat maassa liikkuvia, ku- jen luteista ja niiden elinympäristön valin- ten useimmat varjoluteet (heimo Lygaei- nasta. Selvityksessä tavattiin useita uhan- dae) tai verkkoluteet (Tingidae). Useat la- alaisia tai silmälläpidettäviä ludelajeja, jois- jit elävät tietyillä paahdeympäristöissä kas- ta monien levinneisyys Suomessa rajoittuu- vavilla kasvilajeilla. Esimerkkejä tällaisista kin aivan maan lounaisosaan. Lisäksi lutei- ovat kangasajuruoholla Thymus serpyllum ta on otettu talteen kovakuoriaispyyntien elävät luteet sekä kuivien paikkojen mata- yhteydessä. roilla elävät mataraluteet (Polymerus -suku). Paahdeympäristöjen luteiden esiin- Myös kissankäpälällä, rohtotädykkeellä ja tyminen keskittyy alueille, joissa sopivia keltanoilla elää omia ludelajejaan. Ravin- elinympäristöjä on tarjolla riittävän tiheä- tokasvinsa myötä levinneisyydeltään hy- nä verkkona. Tällaisia alueita ovat mm. Ah- vin rajoittuneita ovat esimerkiksi saariston venanmaa ja lounainen saaristo, joihin hy- kallioketojen käärmeenpistonyrtillä Vin- vin monien eteläisten, lämpöä vaativien la- cetoxicum hirundinaria elävä kirkasvärinen jien levinneisyys rajoittuu. Näillä alueil- ritarilude Lygaeus equestris ja merenranta- la on myös eniten paisteisia rantahietikko- hietikoiden rantavehnäkasvustoissa elävä ja ja kuivia laidunketoja. Runsaasti paah- kapea rantavehnälude Ischnodemus sabule- deympäristöjen lajeja on myös Hankonie- ti. Jälkimmäinen on yleensä kuitenkin hy- mellä, jossa on paljon hiekkaisia elinym- vin runsas kaikilla sopivilla paikoilla. Mo- päristöjä. Monien luteiden esiintyminen

62 Suomen ympäristö 774 Kuva 46 (ylhäällä). Pieni silpalude (Tropistethus holosericeus) elää lounaisimman Suomen kuivilla kalliokedoilla. Kuva: Anders Albrecht

Kuva 47. Hietaruutuluteen (Rhyparochromus phoeniceus) esiintyminen Suomessa keskittyy Hankoniemen hietikkoalueille, vaikka tästä vaarantuneeksi luokitellusta lajista on muutamia havaintoja muualtakin maan eteläisimmistä osista. Kuva: Anders Albrecht

Suomessa rajoittuukin vain Hankoniemel- le. Osa lajeista on levinnyt laajemmalle pitkin Salpausselkiä, jotkut aina Pohjois-Kar- jalaan asti. Lähes kaikki paahdeympäristö- jen luteet ovat levinneisyydeltään eteläisiä. Itäisestä tai kaakkoisesta levinneisyydes- tä ovat esimerkkejä kellokimolude Ortho- cephalus brevis ja toukohohtolude Euryopi- coris nitidus. Varsinaisia pohjoispainotteisia lajeja on vain Chlamydatus-suvussa (jänölu- teet). Muista kuivien paikkojen lajeista vain pohjankorppiludetta Strongylocoris stegan- oides on pidetty selvästi Lapin lajina, mutta sekin on äskettäin yllättäen löydetty Ah- venanmaalta (Albrecht ym.). Paremminkin itäisenä kuin pohjoisena voi pitää Oulanka- joen hietikoilta tavattua masmalohammas- ludetta Coriomeris scabricornis.

8.3 Uhanalaisuus erilaisissa elinympäristöissä Yli kolmanneksella (n. 41 %) Suomen uhanalaisista ja vähän alle kolmanneksella (n. 29 %) silmälläpidettävistä luteista on uhan- alaisuustarkastelussa ilmoitettu ensisijaiseksi elinympäristöksi kuivat niityt ja kedot (Rassi ym. 2001). Lisäksi kolmen uhanalaisen ja yhden silmälläpidettävän lajin elinympäristöksi ilmoitetaan Itämeren hietikkorannat. Yhden silmälläpidettävän lajin elinympäristöksi on katsottu harjumet- sät ja yhden tienvieret ja ratapenkereet. Jos tarkasteluun otetaan myös muut kuin ensisijaiset elinympäristöt, kasvaa paahdeym- päristöjen lajien osuus entisestään. Kuivat, lämpimät ympäristöt ovatkin selvästi mer- kittävin uhanalaisten ja silmälläpidettävi- en luteiden elinympäristö, pääosa näistä lajeista elää myös varsinaisissa paahdeympä- ristöissä. Tietojen karttuessa voi uhanalaisiksi arvioitavien paahdeympäristöjen luteiden määrä kasvaa vielä tästäkin, niin sel-

Suomen ympäristö 774 63 västi monien lajien elinympäristöt ovat vä- la, tunnetaan varmuudella vain Suomesta) hentyneet. ja jäkäläkerilude Loricula elegantula. Molem- Lajiston uhanalaistumisesta huoli- mat ovat levinneisyydeltään lounaisia. Jä- matta paahdeympäristöissäkin elää monia käläkerilude voi elää kallioiden lisäksi myös ludelajeja, jotka ovat edelleen laajalle levin- hiekkaisilla paikoilla. neitä ja yleisiä. Ne ovat kuitenkin yleensä lajeja, jotka voivat elää myös runsaammas- 8.4 Korvaavat elinympäristöt sa kasvillisuudessa eivätkä vaadi erityisen lämpimiä olosuhteita. Tällaisia yleisiä ja ai- Monien paahdeympäristöjen luteiden esiin- nakin paikoittaisesti runsaita lajeja ovat esi- tyminen keskittyy nykyisin erilaisiin ihmis- merkiksi ketokirkilude Nysius thymi, keto- toiminnan seurauksena syntyneisiin kuiva- samettilude Trapezonotus arenarius ja täplä- pohjaisiin elinympäristöihin. Vanhoilla so- korsilude Aelia acuminata. ranottopaikoilla, samoin kuin tien pienta- Kuivilla, niukkakasvuisilla kedoilla ta- reilla ja ratavarsilla on paahteisia alueita, vataan monia taantuneita ja uhanalaisia lu- joissa on laikuittain sopivaa kasvillisuutta teita. Niitä ovat kapeat Berytinus-suvun tik- ja paljasta hiekkapintaa. Jos kasvillisuutta kuluteet, erikoisen pitkäjalkainen, vaaksi- on runsaammin kuten usein teiden pienta- aista muistuttava koipeloinen Neides tipula- reilla ja luiskilla, joiden kasvillisuus muut- rius sekä mykerökukkaisilla kasveilla elävä tuu melko nopeasti sulkeutuneemmaksi, mykerökauluslude Calocoris roseomaculatus. voivat paikalla elää monet kuivien niitty- Ketojen lajistollista runsautta lisääviä teki- jen lajit. Pientareiden usein runsaille mata- jöitä ovat esimerkiksi hiekkainen maapoh- rakasvustoille tyypillisiä ovat mataraluteet. ja sekä monipuolinen kasvilajisto. Luteiden Ne suosivat erityisesti taantuvaa keltamata- suosimia kasveja ovat muun muassa her- raa. Tyypillinen tällaisten paahteisten pien- nekasvit ja asterikasvit, kuten päivänkak- tareiden lude on apilalla elävä okalude Aly- kara. Monilla muilla ketokasveilla on myös dus calcaratus. Se on hyvin nopealiikkeinen omia luteitaan. Harvinaisia ketoluteita otus, jonka takaruumiin silmiinpistävän ovat myös lounaissaaristossa tavattava töy- punainen väri on näkyvissä vain lentäessä. räslude Brachycarenus tigrinus ja lounaisil- Paahdelajiston kannalta hyviä elin- la merenrantakedoilla elävä kookas koren- ympäristöjä ovat myös erilaiset hiekkapoh- tolude Chorosoma schillingi. Suuri osa var- jaiset kentät ja joutomaat, erityisesti pien- joluteista on oligofageja siemensyöjiä. Toi- lentokentät ja vanhat vähän käytetyt urhei- sin sanoen niiden lajirunsaus ei riipu yksin lukentät. Jos kentällä kasvaa ajuruohoa, voi tietyistä kasvilajeista, vaan moni-ilmeisistä sieltä tavata ajuruohoruskoluteen Rhopalus kedoista sinänsä. conspersus tai ajuruoholuteen Pionosomus Hietikoille on ominaista laikuittaisen varius. Kummatkin ovat harvinaisia, sil- kasvillisuuden ja paljaiden hiekkapintojen mälläpidettäviä lajeja. Runsaiden sianpuo- vaihtelu. Suomessa hietikoihin erikoistunut lukkakasvustojen alla voi elää myös harvi- lajisto keskittyy merenrantahietikoille, sisä- nainen sianpuolalude Phimodera lapponica. maan isoillakin hietikoilla erikoistunut lajis- Hiekkaisilla kentillä ja ratavarsilla toisinaan to on vähäistä. Paras hietikkolajistokeskitty- kasvavalta metsänätkelmältä Lathyrus syl- mä on Hankoniemellä. Nummilatuskalude vestris, voi tavata silmälläpidettävän nätkel- Sciocoris cursitans, hietikkonatalude Phimo- mäluteen Nemocoris falleni, jota on tavattu dera humeralis ja pallerolude Ochetostethus myös muilla nätkelmälajeilla. opacus ovat pelkästään Hankoniemen hietikoilla tavattavia harvinaisia ja uhanalaisiksi luokiteltuja luteita. Kalliotkin ovat auringon puoleisil- ta sivuiltaan paahteisia ympäristöjä. Har- vat kallioilla elämään erikoistuneet ludelajit elävät jäkäliköissä ja karikkeen seassa. Täl- laisia lajeja ovat kallioheiverölude Xylocoris parvulus (tierasammalten Rhacomitrium al-

64 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Albrecht, A., Söderman, G., Rinne, V., Mattila, K., Mannerkoski, I., Karjalainen, S. & Ahlroth, P. 2003. New and interesting ﬁnds of Hemiptera in Finland. Sahlbergia 8: 64-78. Clayhills, T., Rinne, V. & Koponen, S. 2000. Saaristomeren kansallispuiston niveljalkaiset. Perinnebiotooppien ja hiekkasaarten kovakuoriaiset, luteet, kaskaat ja hämähäkit. (English summary: Arthropods in the Southwestern Archipelago National Park: beetles, bugs and spiders in heritage landscapes and sandy islands). Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja Sarja A No 113. 87 s. Lammes, T. 1995. Luteiden suomenkielinen nimistö. Luonnon Tutkija 99: 4-9. Lammes, T. & Rinne, V. 1990. Maps of the provincial distribution of Finnish Heteroptera. Entomologica Fennica 1: 209-220. Linnavuori, R. 1966. Nivelkärsäiset I. Luteet 1. Animalia Fennica 10. 205 s. Linnavuori, R. 1967. Nivelkärsäiset II. Luteet 2. Animalia Fennica 11. 232 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s.

Suomen ympäristö 774 65 Paahdeympäristöjen kirvat (Hemiptera, Aphidoidea)

9 Anders Albrecht Artikkeli lähetetty syyskuussa 2004.

9.1 Johdanto Kirvojen elämää vaikeuttavat monet tekijät. Istuessaan imukärsä syvälle kas- Kirvat (Hemiptera, Aphidoidea) on pääosin vin solukkoon työntyneenä ne eivät pys- pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealle vyö- ty pakenemaan loisen tai vihollisen lähes- hykkeelle keskittynyt hyönteisryhmä, jon- tyessä. Myös kastuminen on usein kirvoil- ka maailman lajiluku tällä hetkellä on noin le kohtalokasta, varsinkin jos neste on tah- 4400 (Blackman & Eastop 1994, Remaudière meaa, kuten kirvojen ravinnonoton yhtey- & Remaudière 1997). Suomesta on tavattu dessä tuotettu, mesikasteena ulostettu yli- vajaat 450 lajia (Heie 1980, 1982, 1986, 1992, määräinen sokeriliuos. Monet kirvalajit elä- 1994, 1995; Albrecht et al. 2003). Kirvat elä- vätkin symbioosissa muurahaisten kanssa, vät yleensä kolonioissa ja imevät ravinton- jotka poistavat kirvan takapäähän muodossa kasvien siiviläputkista, suosien kasvin tuneet mesikastepisarat ja puolustavat kir- nuoria osia ja kasvuvyöhykkeitä kuten lat- voja vihollisilta. Monet kirvat eivät tule ol- vaversot ja -lehdet, kypsyvät siemenkodat lenkaan toimeen ilman muurahaisia. Jot- ja juurenniskat. Jotkut lajit jopa luovat itsel- kut muurahaispesissä elävät lajit eivät edes leen nuorta kasvua ravinnoksi vaikuttamal- pysty ulostamaan ellei muurahainen kos- la kasvin hormonitasapainoon. Täten syn- keta niiden takapäätä. Muurahaisista läm- tynyt äkämä toimii usein samalla myös suo- pimillä ja kuivilla paikoilla viihtyvät kelti- japaikkana. äinen (Lasius ﬂavus) ja mauriainen (L. ni- Ominaista kirvojen lisääntymiselle on ger) ovat ehkä parhaiten sopeutuneet kir- ns. syklinen partenogeneesi. Yleensä ker- vojen hoivaamiseen, ja hyvin monet kirvat ran vuodessa tapahtuvan suvullisen lisään- esiintyvätkin lähes aina näiden lajien seu- tymisen tarkoitus on, geeninvaihdon ohel- rassa. Tämä selittänee ainakin osaksi, mik- la, tuottaa ankaria olosuhteita sietäviä talvi- si monet kirvat suosivat paahteisia paikko- munia. Kesällä sen sijaan syntyy useita pe- ja, vaikka niiden isäntäkasvit viihtyvätkin räkkäisiä suvuttomia sukupolvia, sekä sii- yhtä hyvin tai paremminkin kosteammis- vettömiä että siivellisiä, joiden tehtävänä sa oloissa. on huolehtia lajin lisääntymisestä ja leviä- Kirjallisuudessa kirvalajien biologiaa misestä. Useilla lajeilla on pakollinen isän- tarkastellaan tavallisesti kasvilajilähtöises- täkasvin vaihdos, jolloin talvi-isäntänä ta- ti, ja annetaan tarkempi kuvaus missä ja mi- vallisesti palvelee puuvartinen kasvi, jonka ten kirva esiintyy kasvissa. Kirvojen yhte- kevätkasvua kirva hyödyntää. Kesä-isäntä- yksistä muurahaisiin johtuen, sekä muista nä toimii useimmiten ruohovartinen kasvi. vielä tuntemattomista syistä, kirvojen elin- Useimmat kirvat tulevat toimeen vain yh- ympäristövaatimukset eivät läheskään ai- dellä tai muutamalla isäntäkasvilla; polyfa- na käy yhteen kasvin vaatimusten kans- geja kirvalajeja on hyvin vähän. sa, eli kirva pystyy käyttämään hyväkseen vain osan isäntäkasvin habitaattikirjoa. Al-

66 Suomen ympäristö 774 la oleva tarkastelu pohjautuu lähes yksin- omaan omiin havaintoihini vuosilta 1991- 2003, pääasiassa Suomesta. Aineiston sup- peudesta johtuen tarkastelu ei pyri lähelle- kään täydellisyyttä. Runsaasta paahdeym- päristöjen kirvalajistosta on otettu mukaan vain joitakin esimerkkilajeja. Kirvahavain- tojen jako paahde- ja muihin ympäristöihin ei läheskään aina ole itsestään selvä. Kirval- le saattaa riittää jopa alle neliömetrin kokoi- nen paahdelaikku muuten varjoisammassa tai kosteammassa ympäristössä. Esimerkik- si kiven kylkeen rakennettu keltiäisen keko voi olla monin verroin ympäristöään suotuisampi sekä lämpö- että kosteusolosuh- teiltaan. Tässä kirjoituksessa olen parhaani mukaan pyrkinyt noudattamaan Ryttärin (2004) tarkastelua alkuperäisluonnon paah- deympäristöistä ja soveltamaan sitä myös sekä ihmisen että muurahaisten luomiin habitaatteihin.

9.2 Paahdeympäristöjen Kuva 48. Glyphina jacutensis elää tiheinä yhdyskuntina harmaalepän (Alnus incana) kirvat kasvityypeittäin nuorten vesojen latvaversoissa, lähes poikkeuksetta muurahaisten (kuvassa Myr- mica rubra) seurassa. (Lammi 18.8.2003). Kuva: Anders Albrecht

9.2.1 Puut, pensaat ja varvut

Puuvartisilla kasveilla elävien kirvojen jou- kossa näyttää olevan melko vähän varsinaisten paahdeympäristöjen lajeja, vaikkakin monet viihtyvät avoimissa, aurinkoisis- sa ympäristöissä kuten metsänreunat, pel- lonojat, hakkuuaukeat yms. Liitteessä 1 on esitetty muutama selkeästi kuumia ympä- ristöjä suosiva laji. Harmaalepällä (Alnus incana) sekä raudus- ja hieskoivulla (Betula pendula ja B. pubescens) elävät Glyphina-lajit, ja lähes aina rauduskoivulla (Betula pendula) elävä Callipterinella tuberculata suosivat kui- valla hiekkamaalla kasvavia pieniä, usein kitukasvuisia pensaita ja juurivesoja joiden kärkiversoissa ja -lehdissä ne elävät. Var- pujen paahdekirvoista sianpuolukkalajien Aphis uvaeursi (nuorissa versoissa) ja Wahl- greniella ossiannilssoni (alimpien lehtien ala- pinnalla) habitaatti määräytyy kasvin elin- ympäristön mukaisesti, kun taas kanervan kärkiversoilla elävä Aphis callunae näyttää suosivan kanervan habitaattikirjon paah- teisinta osaa. Puuvartisilla kasveilla elävis- Kuva 49. Kukinnoissa elävä Macrosiphoniella dimidiata on yleisin kenttämarunaan tä paahdeympäristöjen kirvoista ei löydy (Artemisia campestris) erikoistunut kirvalajimme. (Luumäki 30.7.2003). uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja. Kuva: Anders Albrecht

Suomen ympäristö 774 67 9.2.2 Ruohovartiset kasvit Kuivina kesinä paahdepaikkojen kirvat saattavat siirtyä tavallista kosteampiin Kirvalajiemme enemmistö käyttää ruohoja varjoisampiin paikkoihin, missä ravin- vartisia kasveja joko ainoana isäntänään tokasvien nestesisältö on suurempi, mut- tai ainakin kesäisäntänä, ja tähän ryhmään ta jotkut valitsevat kaikkein kitukasvuisim- kuuluvat myös useimmat paahdeympäris- mat kasviyksilöt isännikseen. Tähän ryh- töjen kirvat. Paahdeympäristöihin sidotuil- mään kuuluvat esim. Cryptosipum artemisiae la kasveilla elävien kirvojen elinympäristö ja Pleotrichophorus glandulosus pujolla (Ar- määräytyy tietenkin kasvin elinympäristön temisia vulgaris) sekä Aphis acetosae acetosae mukaan, mutta myös hyvin monen muissa- niittysuolaheinällä (Rumex acetosa). Uhan- kin habitaateissa esiintyvän kasvin kirvat alaisiksi tai silmälläpidettäviksi luokitel- suosivat selvästi kuumia hiekkaisia ympä- tuja lajeja ovat Aphis erigirerontis, A. klime- ristöjä. Monen lajin kohdalla paahdeym- schi, A. serpylli, A. violae, Brachycolus cucu- päristöjen suosio johtuu kirvan riippuvuu- bali, Nearctaphis vera, Paracletus cimiciformis desta tietystä muurahaislajista, usein mau- ja Titanosiphon artemisiae ja Smynthurodes be- riaisesta (Lasius niger), joka viihtyy parhai- tae (Suomesta tavattu vain heinien juurilta). ten paahdepaikkojen lämmössä ja läpäi- Liitteissä 2 ja 3 esitetään yhteenveto eräi- sevässä maaperässä. Tämä koskee ennen den ruohovartisilla kasveilla elävien kuivi- kaikkea kasvien maanalaisilla osilla eläviä en paikkojen kirvojen elinympäristöprefe- kirvoja, mutta myös useita kasvin yläosis- renssistä. Kasvin maanalaisilla osilla elävät sa asustavia lajeja. Toisaalta paahdepaikko- kirvat esiintyvät lähes aina muurahaisten ja suosivat useat kirvalajit, jotka eivät kos- seurassa. kaan esiinny muurahaisten seurassa. 9.2.3 Heinät ja sarat

Heinä- ja sarakasveilla elävät kirvat suosivat pääasiassa tuoreempia tai jopa märkiä habitaatteja. Kasvien maanpäällisillä osilla elävistä lajeista kuivien, kuumien habitaattien lajit muodostavat vain häviävän pienen vähemmistön. Heinien juurilla elävis- tä kirvoista sen sijaan huomattava osa elää yhdessä Lasius-lajien tai muiden kuivien paikkojen muurahaisten kanssa, ja suosivat näin ollen paahdeympäristöjä. Silmäl- läpidettäviksi luokiteltuja ovat Anoecia zirnitsi, Geoica setulosa, Iziphya bufo sekä Smynt- hurodes betae, joka tulee toimeen myös ruohovartisilla kasveilla. Heinillä ja saroilla elä- vien selvästi paahdeympäristöjä suosivien kirvojen habitaattivalinta esitetään liittees- sä 4.

Kuva 50a ja 50b. Lipaphis turritella erittää hormo- nia joka ehkäisee pölkkyruohon (Arabis glabra) varren pituuskasvua. Kirvat asustavat hyvin suo- jattuina tihennetyssä kukinnossa. Osasuurennok- sessa osa kirvayhdyskuntaa. (Luumäki 1.7.2003). Kuva: Anders Albrecht

68 Suomen ympäristö 774 9.2.4 Muurahaispesissä esiintyvät kirvat

Oman erikoisryhmänsä paahdeympäristö- jen kirvoista muodostavat muurahaispesis- sä elävät kirvat. Näistä vain Anoecia zirnitsi:llä on meillä aina täydellinen elämänkier- to. Parittelu ja muninta tapahtuu syksyllä muurahaispesissä tai niiden lähistöllä, ja muurahaiset (tavallisesti keltiäinen) kerää- vät munat pesäänsä talveksi. Kesäkauden kirvat viettävät muurahaisten hoivaamina yhdyskuntina heinien juurilla. Tetraneura ulmi:lla on meillä osittainen isännänvaih- dos. Syksyllä osa yksilöistä lentää vuorijala- valle (Ulmus glabra), missä parittelu ja muninta tapahtuu. Keväällä laji aiheuttaa jala- van lehtiin pussimaisia äkämiä, joissa syntyy siivellinen sukupolvi joka siirtyy heinien juurille. Huomattava osa populaatiosta kuitenkin elää partenogeneettisesti heinien juurilla vuodesta toiseen. Laji ei välttä- mättä vaadi muurahaisten läsnäoloa, mutta ainakin Suomessa heinillä elävät suku- Kuva 51. Schizaphis jaroslavi muodostaa pieniä yhdyskuntia hietakastikan (Cala- magrostis epigejos) lehden yläosaan. Sen ravinnonotto aiheuttaa värimuutoksia polvet esiintyvät lähes poikkeuksetta nii- lehden kärjessä ja lopulta kärjen kuihtumisen. Kuvan yhdyskuntaan on eksynyt pa- den pesissä. ri mustaa Sipha maidis -yksilöä. (Luumäki 1.9.2003). Kuva: Anders Albrecht Sukujen Baizongia, Forda, Geoica, Parac- letus ja Smynthurodes edustajilla on mielen- kiintoinen elämänkierto. Parittelu ja muninta tapahtuu subtrooppisilla alueilla Pis- tacia-suvun puilla ja pensailla, joiden lehtiin muodostuneissa äkämissä syntyy len- täviä yksilöitä. Osa yksilöistä lentää Suo- men leveysasteille asti hakeutuen muura- haispesiin, missä suvuton lisääntyminen voi jatkua keskeytymättä vuodesta toiseen. Trama- ja Protrama- sukujen lajit lisääntyvät pelkästään partenogeneettisesti muurahais- pesissä, suvullista lisääntymistä ei ole kos- kaan havaittu. Lajien esiintyminen eri muu- rahaislajien pesissä on esitetty liitteessä 5.

9.3 Paahdeympäristöjen kirvojen suojelu Huomattava osa kirvalajistostamme suo- sii tai vaatii kuuman tai lämpimän ympä- ristön, mieluimmin hiekkamaalla tai muul- la vettä läpäisevällä maaperällä, jonka kasvillisuus on riittävän harva tai matala pääs- tääkseen auringon säteilyn maanpinnal- Kuva 52. Paahteisimpien paikkojen kitukasvuisten pujojen (Artemisia vulgaris) le asti. Sen lisäksi luonnollisesti isäntäkas- maanpinnan tuntumassa kasvavat lehdet ovat Pleotrichophorus glandulosus -kirvan vin sekä usein myös tiettyjen muurahais- lempipaikkoja. (Hamina 15.9.2003). Kuva: Anders Albrecht

Suomen ympäristö 774 69 lajien, esim. keltiäisen tai mauriaisen, läs- näolo ovat kirvoille välttämättömiä elineh- toja. Kirvojen leviämiskyky on useimmiten erittäin hyvä, joten suojelun päämääränä tulisi olla sopivien habitaattien riittävyyden turvaaminen sekä isäntäkasvien esiintymi- en turvaaminen. On kuitenkin syytä pi- tää mielessä, että kirvan vaatima habitaatti ei läheskään aina ole se, missä isäntäkas- vi viihtyy parhaiten. Kirvat vaativat usein selvästi enemmän ”paahdetta” kuin isäntä. Uhanalaisten kirvojen suojelun tärkein toimenpide lienee umpeenkasvun estämisen. Mahdollisen niiton yhteydessä tulisi varoa keltiäisen suhteellisen kevytrakenteisia ja herkkiä multakekoja.

Kiitokset

Tahdon kiittää ympäristöministeriötä ja erityisesti Pertti Rassia mahdollisuudesta kes- kittyä kirvatutkimuksiin ja aiemmin kerää- mäni aineiston järjestämiseen ja tiedostoin- Kuva 53. Keulankärjen (Oxytropis campestris) juurenniskassa elävä keulankärkikir- tiin. Kiitokset myös Terhi Ryttärille, Guy Sö- va (Nearctaphis vera) tunnetaan kahden suomalaisen esiintymän lisäksi vain Kuo- lan niemimaalta. Laji on kuumien harjunrinteiden asukas. (Heinola 18.8.2003). dermanille ja Reima Leinoselle, jotka an- Kuva: Anders Albrecht toivat käsikirjoituksensa käyttööni. Kiitos myös Stella From ohjeista, neuvoista, patis- tuksesta ja kärsivällisyydestä.

Kuva 54a ja 54b. Mauriaisella (Lasius niger) on tapana peittää kasvien tyvillä elä- viä kirvayhdyskuntia hiekalla, mullalla ja karikkeella. Kuvassa mauriaisten peittä- mä Aphis longirostrata -yhdyskunta merenrannan hiekkalaikussa kasvavan merira- tamon (Plantago maritima) tyvitupissa. Osasuurennoksessa mauriainen vahtimassa pientä kirvayhdyskuntaa. (Naantali 28.8.2003). Kuva: Anders Albrecht

70 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Albrecht, A., Söderman, G., Rinne, V., Mattila, K., Mannerkoski, I., Karjalainen, S. & Ahlroth, P. 2003. New and interesting ﬁnds of Hemiptera in Finland. Sahlbergia 8: 64-78. Blackman, R. L. & Eastop, V. F. 1994. Aphids on The World’ s Trees. An Identiﬁcation and Information Guide. The Cab International. The Natural History Museum. 986 pp. Heie, O. E. 1980. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. I. Fauna Entomologica Scandinavica 9, 236 pp. Heie, O. E. 1982. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. II. Fauna Entomologica Scandinavica 11, 176 pp. Heie, O. E. 1986. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. III. Fauna Entomologica Scandinavica 17, 313 pp. Heie, O. E. 1992. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. IV. Fauna Entomologica Scandinavica 25, 189 pp. Heie, O. E. 1994. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. V. Fauna Entomologica Scandinavica 28, 242 pp. Heie, O. E. 1995. The Aphidoidea (Hemiptera) of Fennoscandia and Denmark. VI. Fauna Entomologica Scandinavica 31, 222 pp. Remaudière, G. & Remaudière, M. 1997. Catalogue des Aphididae du monde – Catalogue of the world’s Aphididae (Homoptera, Aphidoidea). 473 pp. Paris. Ryttäri, T. 2005. Paahdeympäristöt – ekologia ja kasvisto. Teoksessa From, S. (toim.). 2005. Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 774.

Suomen ympäristö 774 71 Luvun 9 liitteet

Ympäristö Liite 1. Eräiden paahdeympäristöjä suosivien puuvartisilla kasveilla elävien kirvojen ja- Isäntäkasvi Kirva Paahde Muu N kautuminen paahde- ja muihin ympäristöi- Harmaaleppä (Alnus incana) Glyphina jacutensis 24 6 30 hin. Wahlgreniella ossiannilssoni on näistä ainoa joka ei esiinny muurahaisten seurassa. Sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi) Aphis uvaeursi 8 – 8 Wahlgreniella ossiannilssoni 13 – 13 Kanerva (Calluna vulgaris) Aphis callunae 5 – 5 Rauduskoivu (Betula pendula) Callipterinella tuberculata 44 22 66 Glyphina betulae 10 2 12 Glyphina pseudoschrankiana 17 2 19 Hieskoivu (Betula pubescens) Glyphina betulae 11 1 12 Glyphina pseudoschrankiana 9 2 11 Havainnot yhteensä 141 35 176

Ympäristö Isäntäkasvi Kirva Paahde Muu N Siankärsämö (Achillea millefolium) Macrosiphoniella millefolii 88 40 128 Pölkkyruoho (Arabis glabra) Lipaphis turritella 20 – 20 Koiruoho (Artemisia absinthium) Coloradoa absinthii 7 – 7 Macrosiphoniella absinthii 9 – 9 Kenttämaruna (Artemisia campestris) Macrosiphoniella dimidiata 11 – 11 Titanosiphon artemisiae (NT) 5 – 5 Pujo (Artemisia vulgaris) Coloradoa artemisiae 5 – 5 Cryptosipum artemisiae 3 – 3 Macrosiphoniella artemisiae 37 13 50 Macrosiphoniella oblonga 17 9 26 Pleotrichophorus glandulosus 10 – 10 Karvaskallioinen (Erigeron acer) Aphis erigerontis (NT) 6 – 6 Uoleucon simile 24 – 24 Paimen- ja ahomatara (Galium album, boreale) Aphis galiiscabri 10 5 15 Keltamaite (Lotus corniculatus) Therioaphis brachytricha 6 – 6 Valkomesikkä (Melilotus albus) Therioaphis riehmi 7 3 10 Pukinjuuri (Pimpinella saxifraga) Aphis subnitida 34 2 36 Hanhikit (Potentilla) Acyrtosiphon boreale 11 2 13 Niittysuolaheinä (Rumex acetosa) Aphis acetosae acetosae 22 5 27 Ahosuolaheinä (Rumex acetosella) Brachycaudus rumexicolens 10 – 10 Isomaksaruoho (Sedum telephium) Aphis sedi 27 – 27 Nurmikohokki (Silene vulgaris) Brachycolus cucubali (VU) 6 – 6 Liite 2. Ruohovartisten kasvien lehdillä, var- Pietaryrtti (Tanacetum vulgare) Coloradoa tanacetina 11 – 11 silla ja kukinnoissa elävien kirvojen jakau- Metopeurum fuscoviride 86 14 100 tuminen paahde- ja muihin ympäristöihin. Macrosiphoniella dimidiata, Aphis-lajit ja Uroleucon tanaceti 29 1 30 Metopeurum fuscoviride esiintyvät muura- Kangasajuruoho (Thymus serpyllum) Aphis serpylli (NT) 4 – 4 haisten seurassa, muut eivät. Uhanalaisluo- kitus on Rassi ym. 2001 mukaan, VU = vaa- Havainnot yhteensä 505 94 599 rantuneet, NT = silmälläpidettävät.

72 Suomen ympäristö 774 Liite 3. Ruohovartisten kasvien maanalaisilla Ympäristö osilla elävien kirvojen jakautuminen paahde- ja muihin ympäristöihin. Kaikki taulukon kir- Isäntäkasvi Kirva Paahde Muu N valajit esiintyvät muurahaisten, yleensä Lasi- Siankärsämö (Achillea millefolium) Aphis vandergooti 17 – 17 us-lajien seurassa. Uhanalaisluokitus on Ras- si ym. 2001 mukaan, VU = vaarantuneet, Trama troglodytes 23 – 23 NT = silmälläpidettävät. Masmalo (Anthyllis vulneraria) Aphis klimeschi (NT) 3 – 3 Kenttämaruna (Artemisia campestris) Protrama ﬂavescens 5 – 5 Trama troglodytes 2 – 2 Pujo (Artemisia vulgaris) Trama troglodytes 2 – 2 Maitohorsma (Epilobium angustifolium) Aphis miriﬁca 15 3 18 Matarat (Galium) Aphis molluginis 7 – 7 Mäkikuisma (Hypericum perforatum) Aphis chloris 15 – 15 Ruusuruoho (Knautia arvensis) Aphis confusa 18 4 22 Keltamaite (Lotus corniculatus) Aphis lotiradicis 25 2 27 Idänkeulankärki (Oxytropis campestris) Nearctaphis vera (VU) 23 – 23 Harakankeltanot (Pilosella) Aphis pilosellae 21 – 21 Meriratamo (Plantago maritima) Aphis longirostrata 9 – 9 Ahosuolaheinä (Rumex acetosella) Aphis acetosae rumicivora 17 – 17 Pietaryrtti (Tanacetum vulgare) Aphis vandergooti 4 – 4 Voikukat (Taraxacum ) Aphis taraxacicola 38 5 43 Apilat (Trifolium) Aphis coronillae 21 – 21 Leskenlehti (Tussilago farfara) Anuraphis farfarae 3 – 3 Orvokit (Viola) Aphis violae (NT) 6 – 6 Havainnot yhteensä 274 14 288

Ympäristö Isäntäkasvi Kirva Paahde Muu N Kasvin yläosassa Hietakastikka (Calamagrostis epigeios) Schizaphis jaroslavi 3 – 3 Koiranheinä (Dactylis glomerata) Hyalopteroides humilis 6 – 6 Heinät (Poaceae) Sipha maydis 13 – 13 Hietikkosara (Carex arenaria) Iziphya bufo (NT) 4 – 4 Kasvin maanalaisilla osilla Heinät (Poaceae) Anoecia zirnitsi (NT) 5 – 5 Baizongia pistaciae 17 1 18 Forda formicaria 138 25 163 Forda marginata 14 1 15 Liite 4. Heinillä elävien kuivien paikkojen Geoica setulosa (NT) 5 – 5 kirvojen jakautuminen paahde- ja muihin Geoica utricularia 64 17 81 ympäristöihin. Lajeja Hyalopteroides humilis ja Iziphya bufo lukuun ottamatta kaik- Paracletus cimiciformis (NT) 2 – 2 ki taulukon lajit elävät tiiviisti muurahais- Tetraneura ulmi 40 14 54 ten seurassa. Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, NT = silmälläpidettävät. Havainnot yhteensä 311 58 369

Suomen ympäristö 774 73 Muurahainen Kirva Lasius ﬂavus Lasius niger Tetramorium caespitum Formica, Myrmica N Anoecia zirnitsi (NT) 9 2 - - 11 Baizongia pistaciae 38 - - - 38 Forda formicaria 142 84 - 3 229 Forda marginata 19 10 1 - 30 Geoica setulosa (NT) 12 - - - 12 Geoica utricularia 140 10 2 - 152 Paracletus cimiciformis (NT) - - 2 1 3 Protrama ﬂavescens - 4 - - 4 Protrama ranunculi 1 - - - 1 Smynthurodes betae (NT) 9 2 - - 11 Tetraneura ulmi 62 10 - - 72 Trama centaureae 5 2 - - 7 Trama troglodytes 36 73 - - 109 Havainnot yhteensä 473 197 5 4 679

Liite 5. Paahdeympäristöjen muurahaispesissä kasvien maanalaisilla osilla elävien kirvojen esiintyminen eri muurahaislajeilla. Suvut Trama ja Protrama elä- vät mykerökukkaisilla (Asteraceae), Smynthurodes betae elää sekä ruohoilla että heinillä, muut kirvat pelkästään heinillä. Uhanalaisluokitus on Rassi ym. 2001 mukaan, NT = silmälläpidettävät.

74 Suomen ympäristö 774 Paahdeympäristöjen kärpäset

Jere Kahanpää 10 Artikkeli lähetetty marraskuussa 2003.

10.1 Johdanto parantunut (esim. yhteenvetoteos Ferrar 1987) ja erityisesti Britanniassa on julkais- Suomesta on havaittu noin 3500 kärpäslajia tu paahdeympäristöissä elävien lajien elin- (Hackman 1980, Kahanpää 2003). Globaa- tapatietoa sisältäviä kirjoja (Rotheray 1993, lista näkökulmasta katsottuna maamme la- Stubbs & Drake 2001). Kärpästutkimuksen jisto tunnetaan hyvin. Suomen todellinen edellytykset ovat siis merkittävästi paran- lajimäärä on silti arviolta 10-20 % havaittua tuneet ja odotettavissa onkin, että tietom- suurempi. Kohtuullisesti tunnetaan vain me paahdealueiden lajistosta lisääntyvät Lounais-Suomen ja Kanta-Hämeen lajis- merkittävästi jo lähitulevaisuudessa. to. Heikoin tilanne on Metsä-Lapissa, joka Tämän katsauksen ensimmäisessä on edelleen kärpästutkijoiden terra incog- osassa tarkastellaan kärpästen elinmah- nita. Museoihin tallennettu vanha aineisto dollisuuksia paahdeympäristöissä, toises- on kerätty ennen vuotta 1960; uutta aineis- sa esitetään yleiskuva paahdealueiden tyy- toa on lähinnä muutamien asianharrasta- pillisestä kärpäslajistosta ja viimeisessä esi- jien varastoissa. Kotimaisen lajiston tunte- tellään joitain harvinaisia, paahdealueista mus ja tutkijoiden määrä on onneksi vii- riippuvaisia lajeja. me vuosina kasvanut nopeasti ja kärpäslaji- en nykyinen levinneisyys Suomessa on sel- 10.2 Paahdeympäristöt viämässä vuosikymmenien ”pimeän kauden” jälkeen. kärpästen kannalta Levinneisyystieto sellaisenaan on kui- Paahdeympäristö on kärpäselle haaste. tenkin lajien tilan arvioinnin kannalta tois- Kaksisiipiset ovat kosteiden ja varjoisten arvoista. Olennaisempaa olisi tietää mah- ympäristöjen hyönteisiä ja niiden rakenne dollisimman paljon lajien elintavoista. Vali- soveltuu erinomaisesti sellaisissa paikoissa tettavasti elintapojen tuntemus on monis- elämiseen. Laji- ja yksilömäärät ovat suu- sa kärpäsheimoissa alkutekijöissään: kirjal- rimmillaan suojaisissa ja rehevissä kostei- lisuustiedot ovat tasoa “tavataan pääasiassa koissa. Metsissä ja niityillä diversiteetti on metsäisissä ympäristöissä”, eikä varhaisista selvästi pienempi. Kuumuuden ja kuivuu- kehitysvaiheista normaalisti tiedetä mitään. den yhdistelmä on kaksisiipisille suuri vaa- Määritysoppaat ovat taksonomien kirjoitta- ra, sillä ne menettävät hyvin helposti vettä mia ja ekologiaan liittyvät tiedot ovat lapsi- verrattain ohuen ja suojaamattoman ihon- puolen asemassa. Laajoja tutkimuksia Poh- sa läpi. jois-Euroopan paahdeympäristöjen kär- Kaikki hyönteiset eivät tarvitse suo- päslajistosta on vähän: Ardön yhteenveto raan vettä, sillä ne pystyvät muodostamaan Etelä-Ruotsin rantadyynien lajeista (Ardö sitä kuivastakin ravinnosta (Hadley 1994). 1957) on edelleen merkittävä julkaisu. Vii- Menetetyn ja hankitun veden määrän on me vuosikymmeninä tilanne on kuitenkin joka tapauksessa oltava tasapainossa. Ko-

Suomen ympäristö 774 75 päsen toukka kovertaa koko elämänsä yhtä ainoaa ajuruohon lehteä. Jopa petotoukat ovat jalattomia ja silmättömiä, joten niiden on etsittävä saaliinsa pieneltä alueelta, kuten yhdestä lantakasasta. Kärpästoukkien on siis suojauduttava ympäristön vaaroil- ta, erityisesti kuivuudelta. Kosteutta ja suojaa löytyy paahdeym- päristöstäkin. Elinympäristöt ovat saman- kaltaisia kuin muuallakin, mutta rajoite- tumpia. Kärpästoukkien käyttämiä vaihto- ehtoja ovat:

Maan tai hajoavan aineksen sisällä elä- minen. Paahdepaikkojen maaperä on kuitenkin useimmiten kuiva ja vähäravintei- nen. Kalliomailla suojaava kerros on ole- maton. Paahdeympäristöistä hietikot ovat maaperässä eläville lajeille suotuisimpia, sillä kuivan ja eristävän pintahiekan alla on yleensä kosteampi hiekkakerros, jonne toukat voivat aika ajoin hakeutua palaut- Kuva 55. Acrosathe annula- vakuoriaisilla, heinäsirkoilla, luteilla ja pis- tamaan vesitasapainonsa. Hietikoilla elää ta -tikarikärpänen säätelee tiäisillä ja monilla muilla hyönteisillä ruu- runsas ja omalaatuinen kärpäslajisto. Mo- lämpötilaansa hopeanhoh- mista peittää paksu kitiinipanssari; perho- nipuolisin lajisto on hiekkarannoilla. Pin- toisella karvoituksella. Kuva: Jere Kahanpää silla ruumista peittää suojaava suomuker- tavesi ei kuitenkaan ole ehdoton vaatimus. ros. Kärpästen ja varsinkin sääskien on tul- Mm. hopeanhohtoiset tikarikärpäset (Acro- tava toimeen heikommalla suojalla. Erityi- sathe, Dialineura) viihtyvät jopa paremmin sesti sääsket kärsivät kuivuudesta ja paah- näennäisesti hyvinkin kuivilla hiekkakan- deympäristöihin erikoistuneiden sääski- kailla, sorakuopissa jne. en määrä onkin Euroopassa mitätön. Sii- Puiden kannot voivat muodostaa vekkäät aikuiset kärpäset pystyvät tarvit- merkittävän kosteusvaraston ja samalla ra- taessa siirtymään paahdealueen ulkopuo- vinnonlähteen. Kosteus imeytyy kantoihin lelle suojaan varjoisampiin biotooppeihin. katkeamispinnasta ja säilyy pitkään juu- Kaikkein paahteisimmilla paikoilla elävillä rissa ja rungon ala-osassa. Toukat siirtyvät aikuisilla kärpäsillä on usein voimakkaas- kosteustilanteen vaihdellessa kannon ylä- ti kehittynyt vaalea karvoitus ruumiin suo- osista juuriin ja takaisin: märällä säällä niitä jana (Kuva 55). löytää helposti, pitkään jatkuneen poudan Lisääntymisympäristöön sopeutumis- jälkeen toukat ovat syvällä suurten juurien ta ajateltaessa on unohdettava kuitenkin sisällä eikä niitä saa esiin kantoa tuhoamat- kuva kärpäsestä siivekkäänä ja lentävänä ta. Paahdealueiden lahopuustoon erikois- hyönteisenä. Ympäristön asettamat rajoi- tuneiden kärpästen määrä on pieni verrat- tukset kohdistuvat voimakkaimpina touk- tuna varjoisempien vanhojen metsien puu- kavaiheeseen. Kärpästen toukat ovat – ku- ainesta hyödyntävien kaksisiipisten mää- ten kaikki pilkkijät tietävät – kaljuja, hitaita rään. Lahopuulajistosta erityisesti petoja ohutnahkaisia. Kuivuuteen menehtymi- kärpäset (Asilidae) ovat kuumille hakkuu- sen vaara on siis suuri. Lisäksi kärpästouk- aukeiden reunoille tyypillisiä. ka ei kehitysaikanaan pysty siirtymään pit- Muuta kosteaa, lahoavaa ainesta on kiä matkoja sopivien olosuhteiden löytämi- paahdemailla vähän. seksi. Varhaiskehitys tapahtuu hyvin pie- nellä alueella: yhden puun kannossa, yh- Kasvien syönti. Kasvien juuret ja juuren- den ruohotuppaan sisällä, hylätyssä luun- niskat ovat monien kärpästoukkien ravin- kappaleessa. Phytomyza thymi -miinaajakär- toa: juuri sisältää runsaasti ravinteita ja ym-

76 Suomen ympäristö 774 päröivä maa suojaa kuivuudelta, pedoilta na. Tyypillisimmät hiekkapohjaisten aluei- ja loisilta. Kasvit suojaavat sisällään elävää den lajit myös saalistavat maan sisällä: eri- toukkaa kaikenlaisilta sään oikuilta. tyisen suosittuja saaliseläimiä ovat kasvi- Paahdealueille tyypillisiä ovat esimer- en juurilla elävät kirvat, joita ahdistelevat kiksi keväisin kukilla istuvat mustat Phorbia- kukkakärpästen (Paragus, Chrysotoxum?, juurikärpäset, joiden toukat elävät heinien Chamaesyrphus?) ja ryhäkärpästen (Phora juuripehkoissa. Hietikoiden tyypilliseen – Phoridae) toukat. Toiset kukkakärpästou- faunaan kuuluvat myös Psilidit, joiden toukat nousevat öisin kasvien varsille kirvajah- kat syövät erityisen mielellään putkikasvi- tiin. Aktiivisempaa saalistustapaa edusta- en juuria (kuten pahamaineinen porkkana- vat tikarikärpästen (Therevidae) toukat. Ne kärpänen Chamaepsila rosae). Hiekkakuop- liikkuvat hiekan pintakerroksessa ja iskevät pien ja paahteisten rannikoiden hernekas- alhaalta pinnalla liikkuviin hyönteisiin, jot- vien juurinystyröitä nakertaa raitasiipinen ka kuolevat salamannopeasti leukakoukku- Rivellia syngenesiae (Platystomatidae). jen ruiskuttamaan myrkkyyn. Toukat viet- Paahdepaikoilla varsinaisten miinaa- tävät kuitenkin pääosan ajastaan passiivi- jakärpästen (Agromyzidae) osuus on suh- sina syvemmällä hiekan kosteissa kerrok- teellisen pieni. Monien lajien levinneisyys sissa lähellä kasvien juuria ja siirtyvät pin- ei ilmeisesti ulotu Pohjois-Eurooppaan taan vain yöllä. (esim. tulikukilla elävät Napomyza scrophu- lariae ja Amauromyza verbasci), vaikka ravin- Ympäristön muokkaus. Monet paahdeym- tokasvit meillä esiintyvätkin. Suhteellises- päristöissä elävät hyönteiset – erityisesti ti yleisempiä ovat lehdissä miinaavat juu- pistiäiset – muokkaavat ympäristöä mielei- rikärpäset (erityisesti Pegomya-suku). Ete- sekseen esim. rakentamalla maanalaisia pe- lä-Suomen kallioiden maksaruohojen leh- säkammioita. Kärpäsiltä tällaista käytöstä ei tiä miinaa Cheilosia semifasciata -kukkakär- vielä tunneta. Kimalaiskärpäsissä (Bomby- pänen. lidae), juurikärpäsissä ja ruutukärpäsissä (Sarcophagidae) on kuitenkin lukuisia pää- Loisinta. Isäntäeläimen sisällä on aina riit- asiassa paahdeympäristöissä eläviä lajeja, tävästi kosteutta ja ravintoa. Loisten elin- jotka käyttävät hyväkseen pistiäisten teke- ympäristö määräytyy isännän elinympäris- miä pesäkoloja. Kärpästoukka syö pistiäis- töstä eikä ympäröivillä olosuhteilla toukka- toukan tai pistiäisen toukalle varastoimaa aikana juuri ole merkitystä. Loispistiäisistä ravintoa aiheuttaen epäsuorasti pistiäisen poiketen kärpäset poistuvat kuitenkin isän- kuoleman (kleptoparasitismi). nästä jo toukkana ja koteloituvat maahan, joten maaperällä on oma merkityksensä. Mitä hyötyä paahdeympäristös- Loiskärpäset pystyvät usein elämään sä elämisestä on? Päivisin korkeaksi nou- useassa eri isäntälajissa; loisittavan eläimen seva maanpinnan ja alimman ilmakerrok- käytös, elinympäristö tai ravintokasvi voi sen lämpötila nopeuttaa toukkien kehitys- olla lajia olennaisempi valintaperuste. Esi- tä. Erityisesti pienet kärpäslajit pystyvät täl- merkiksi Periscepsia carbonaria -loiskärpänen löin tuottamaan jopa 5-6 sukupolvea vuo- kelpuuttaa isännäksi kaikki paahdealueil- dessa. Saalista paikallaan istuen odottavat la elävät Agrotis- ja Euxoa -yökkössukujen aikuiset kärpäset hyötyvät myös kuumas- toukat. Niityillä eläviä samanlaisia toukkia ta ympäristöstä, sillä lämpö nopeuttaa re- se ei kuitenkaan vainoa. aktioita ja lisää lentoon käytettävissä ole- Aikuiset loiskärpäset ovat hyvin liik- vaa energiaa. Varsinaiset petokärpäset ovat kuvia ja etsivät isäntiä toukille sekä ravin- huomiota herättävimpiä sieppomaisia saa- toa itselleen laajalta alueelta, joten niiden listajia: tuuman mittainen Laphria gibbosa määrä tai lajisto paahdealueella ei kerro ko- väijyy saalista mäntykannoilla istuen teh- ko totuutta paikan lajistosta. den äkkinäisiä 1-10 metrin mittaisia syök- syjä sopivien suurten saaliiden, kuten ki- Pedot. Paahdealueilla petoelämään sopeu- malaisten ja heinäsirkkojen perään. Saalis- tuneet kärpästoukat viettävät lepoaikansa tusteho riippuu suuresti lämpötilasta: kyl- (normaalisti päivän) maahan kaivautunee- mässä saalistussyöksyt ovat hitaita ja puo-

Suomen ympäristö 774 77 lihuolimattomia. Paahdealueiden kuuma la myös lepo. Laajalta alueelta lisääntymis- mikroilmasto nopeuttaa hyönteisten elinpaikkaa partioimalla etsivät lajit (erityises- toimintoja kuten ruuansulatusta. Ilmeisesti ti raadoissa elävät) hakeutuvat lämmittele- tämän takia monet kärpäslajit siirtyvät, jos mään paahdepaikoille. Erityisesti varsinai- suinkin mahdollista, paahdealueiden kuuset loiskärpäset vierailevat paahdealueilla mimmille reunustoille lepäämään. myös parinhakutarkoituksessa. Koiraat is- Pistiäisillä loisivien tai niiden pesä- tuvat kasvillisuudessa tai lentävät pienel- kammioissa elävien kärpästen kannal- lä alueella naaraita odotellen ja naaraat ha- ta paahdeympäristöt ovat välillisesti elin- keutuvat samoille paikoille parittelukump- ehto: kärpänen voi elää vain siellä, missä pania etsimään. paahdeympäristöön erikoistuneen isäntä- Oman luokkansa lepäilijöiden joukos- eläimen yksilötiheys on riittävän suuri. sa muodostavat kanervamaille talven ajak- si hakeutuvat aikuiset kärpäset. Erityises- 10.3 Paahdeympäristöjen ti Tephritis ja Campiglossa sukujen aikuisina talvehtivat hedelmäkärpäset (Tephritidae) kärpäslajisto hakeutuvat syksyllä ilmastoltaan ääreisten Tiukasti paahdeympäristöihin sidoksissa alueiden kanervikkoihin. Erityisen run- olevien lajien määrä on vaikeasti arvioita- saasti niitä tapaa soiden reunoilta ja harju- vissa monien lajien huonosti tunnettujen jen rinteiltä. Epäselvää on, miten kärpänen elintapojen takia. Kohtuullisen hyvin tun- hyötyy paahdeympäristössä talvehtimises- netuista ryhmistä löytyy vain paahdealueilta. Nämä hedelmäkärpäslajit eivät hyödy la lisääntyviä lajeja 70-100, alle 3 % Suomen varhaisesta kevään tulosta, sillä ne lisään- koko lajimäärästä. Paahdealueiden epäsuo- tyvät pääasiassa mykerökukkaisten kukka- ra merkitys ympäröivien maiden lajiston pohjissa ja aikuisten on oletettavasti talveh- ruokailu-, parinhaku- ja lepäilyalueena on timisen jälkeen odotettava lepotilassa uu- vielä vaikeammin luokiteltavissa. sien kasvien kukkaperien kehittymistä en- Paahdealueilla tavattavat hyönteiset nen munintaa. voidaan jakaa kahteen eri luokkaan: alueella lisääntyviin ja alueella aikuisina vie- 10.3.2 Lisääntyjät raileviin lajeihin. Tyypillisimpiä paahdeympäristöihin keskit- 10.3.1 Vierailijat tyneitä kärpäsheimoja ovat:

Vierailijoiden pääjoukko koostuu pääosin Kimalaiskärpäset (Bombyliidae: Suomes- rotevarakenteisista, kooltaan keskimää- sa 22/ Euroopassa 350/ maailmassa 4000 la- räistä suuremmista lajeista. Näiden hyvien jia) on kaikkein voimakkaimmin kuiviin ja lentäjien kynnys siirtyä lisääntymisalueel- kuumiin ympäristöihin keskittyneitä kär- ta kaukanakin sijaitsevalle paahdealueelle päsheimoja. Pohjois-Euroopassa lajimää- on pieni. Tyypillisiä vierailijoita ovat kukka- rät ovat pieniä, mutta maailmanlaajuisesti kärpäset, sukaskärpäset (Muscidae), pyör- Bombyliidae on suurimpia kaksisiipishei- rekärpäset (Fannidae) sekä lukuisat varsi- moja. Suomalaisista lajeista suurin osa elää naiset loiskärpäset (Tachinidae). Vaeltavia mesipistiäisten pesäkoloissa; muut lajit loi- kukkakärpäsiä saattaa kertyä joutomaille ja sivat perhostoukilla. Aikuiset kimalaiskär- rantahietikoille jopa massoittain. päset lepäilevät lähes poikkeuksetta pal- Motivaationa vierailulle on yleen- jaalla maalla istuen ja ovat helposti havait- sä ravinto. Useimpien kärpäsnaaraiden on tavissa ja tunnistettavissa. Yleisiä lajeja on syötävä ennen kuin ne pystyvät lisäänty- vain muutama, muut ovat paikallisia ja le- mään. Esimerkiksi säpsiäisten (Sepsidae) vinneisyysalueeltaan etelään tai itään pai- on mätänevän kasvisaineksen lisäksi imet- nottuvia. Kimalaiskärpästen suurin uhka tävä myös hiilihydraattipitoista ravintoa lienee isäntämehiläisille sopivien hiekka- (mettä, mahlaa, mesikastetta yms.), jota ei maiden umpeenkasvu. välttämättä ole lisääntymispaikalla tarjolla (Pont & Meier 2002). Vierailun syynä voi ol-

78 Suomen ympäristö 774 Tikarikärpäset (Therevidae: Suomessa 20/ vät vähentyneen, ehkäpä metsäpalojen vä- Euroopassa 75/ maailmassa >800 lajia) elä- hentymisen tai havupuiden kaatamistyylin vät toukkina petoina kuivassa, hienojakei- muuttumisen seurauksena. sessa aineksessa kuten hiekassa tai pitkäl- le lahonneessa puussa. Monet lajit vaativat Kukkakärpäset (Syrphidae: Suomessa 333/ paahteisia hiekkapohjaisia ympäristöjä, Euroopassa >800/ maailmassa >5000 lajia). joissa pitää kuitenkin olla tarjolla kosteam- Useimmat kukkakärpäset ovat metsien tai paa maata toukkien ulottuvilla eli enintään kosteikkojen kasvatteja. Paahdealueilta 1-2 metrin syvyydessä. Hiekkamaiden la- löytyy lähinnä alaheimon Syrphinae lajeja, jeistamme ainakin Acrosathe annulata (kuva joiden toukat ovat erikoistuneet maan alla 55) ja Dialineura anilis menestyvät myös ih- tai ruohojen juuren tyvellä eläviin kirvoi- misen muokkaamilla alueilla kuten hiekka- hin (suvut Paragus, Pipizella, Sphaerophoria). kuopissa ja uimarannoilla. Thereva fusciner- Chrysotoxum ja Xanthogramma toukat elä- vis poikkeaa muista paahdelajeistamme, sil- vät muurahaispesissä, mutta on vielä epä- lä sen levinneisyys rajoittuu Lapin soita ja selvää, syövätkö ne pesissä eläviä kirvoja jokivarsia reunustaville hiekkapaljastumil- vai muuta ravintoa. Kasvinsyöjistä ilmei- le (tarkastamaton hajahavainto Turun seu- sesti vain maksaruohoja miinaava Cheilosia dulta lienee virhe). Harvinaisempien laji- semifasciata on vaatelias; sipuleita vaurioit- en tilan arviointia on vaikeuttanut heimon, tavat Eumerus ja Merodon lajit menestyvät erityisesti suurimman Thereva suvun puut- paahdealueiden lisäksi myös esikaupunki- teellinen määrityskirjallisuus. alueilla ja puistoissa.

Pistiäismäisiä naamiokärpäsiä (Conopi- Kahukärpäset (Chloropidae: Suomes- dae: Suomessa 20/ Euroopassa 80/ maail- sa 115/ Euroopassa 300-400/ maailmassa massa 800 lajia) näkee kukilla ruokailemas- 2000 lajia) on suuri heimo, jossa on lukui- sa tai kukkien lähellä sopivaa isäntäeläintä sia paahdealueilla eläviä lajeja. Niiden tou- odottamassa. Toukat loisivat aikuisissa me- kat vioittavat heinäkasvien korsia ja juu- hiläisissä ja ampiaisissa: muninta tapahtuu ren tyveä. Monet yleiset lajit ovatkin aika useimmiten lyhyen lennon päätteeksi len- ajoin merkittäviä viljan tuhoeläimiä. Paah- tävään isäntäeläimeen. Kuuman ympäris- dealueiden lajiston tarkempi analyysi odot- tön tuoma matala lentoonlähtökynnys on taa kuitenkin tekijäänsä: heimo on Suomes- tällöin suureksi eduksi. Muiden loisten ta- sa erittäin huonosti tunnettu ja erityisesti paan naamiokärpästen kohtalot ovat suo- suomalaisten tutkijoiden oma osuus on ol- raan sidoksissa isäntäeläimien kohtaloon. lut pieni. Suomalaisista lajeista ei ole tehty Monet lajit näyttävät harvinaistuneen koko uhanalaisuusarviota. Pohjois-Euroopan alueella ja yksi laji (Co- nops strigatus) on jo tällä hetkellä kirjattu Ruutukärpäset (Sarcophagidae: Suomessa Suomessa uhanalaiseksi. 62/ Euroopassa 300/ maailmassa 2510 lajia) jakautuu kolmeen alaheimoon, joista Mil- Suomen petokärpäsistä (Asilidae: Suomes- togramminae koostuu pääasiasta hiekka- sa 35/ Euroopassa 650/ maailmassa 6440 la- pohjaisten paahdealueiden lajeista. Kaikki jia) yli 50 % elää pääasiassa paahteisil- eurooppalaiset lajit ovat erakkomehiläisten la hakkuuaukeilla, paloaukeilla, dyyneil- ja -ampiaisten kleptoparasiitteja. Naarailla lä, hiekkapohjaisilla valtateiden pientareil- on tapana seurata lentäviä pistiäisiä siinä la ja muilla kuumilla ja kuivilla paikoilla. toivossa, että ne paljastaisivat pesäkolonsa Toukat ja aikuiset ovat petoja. Toukat liik- sijainnin. Suomalaisista lajeista ei ole tehty kuvat maassa ja lahopuussa, aikuiset saa- uhanalaisuusarviota. listavat hyönteisiä joko aktiivisesti lentä- en tai ohilentävää saalista odottaen. Laph- ”Ludekärpäset” (Phasiidae: 20 lajia Suo- ria ja Choerades sukujen toukat elävät alle messa) on vastikään varsinaisista loiskär- 10 vuotta vanhoissa havupuiden kannois- päsistä (Tachinidae) erotettu pieni hei- sa. Yleisemmät lajit ovat sopeutuneet elä- mo, johon kuuluvat lajit ovat luteiden loi- mään hakkuuaukeilla, mutta toiset näyttä- sia. Useimmat Suomen phasiidit suosivat

Suomen ympäristö 774 79 rus kerteszi tunnetaan ainoastaan yhdel- tä sorakuopalta Hämeessä. Lajin elintapo- ja ei tunneta, mutta se saattaa olla riippu- vainen tunturikurjenherneestä (Astragalus alpinus).

10.4 Paahdeympäristöt uhanalaisten kärpästen elinympäristönä

Suomessa kärpästen uhanalaisarviointityö on vasta alkamassa. Vain muutama heimo on käsitelty perusteellisesti Suomen lajien uhanalaisuus -kirjassa (Rassi et al. 2001). Viimeisimmässä arviossa todettiin kaiken kaikkiaan 30 kärpäslajia hävinneek- si, uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväk- si. Näistä lajeista kahdeksan elää pääasias- sa tai ainoastaan paahdeympäristöissä: vii- si petokärpästä, kaksi tikarikärpästä ja yksi kimalaiskärpänen. On kuitenkin huomattava, että arvioitujen lajien määrä on hyvin pieni kärpästen koko lajimäärään nähden ja arvioidut heimot ovat nimen omaan nii- tä, joissa voitiin tunnettujen elintapojen perusteella odottaa olevan uhanalaisia lajeja. Paahdelajit ovat siis listalla, koska paahdelajeja sisältävien heimojen arvioitiin a priori voivan sisältää uhanalaisia lajeja. Alla esitellään neljä harvinaista tai uhanalaista paahdealueiden kärpäslajia. Valittujen lajien esiintymishistoriat poik- keavat huomattavasti toisistaan, mutta yh- dessä niistä voi hahmottaa Suomen paahdealueiden kärpäslajiston tuntemuksen historian ja nykytilanteen.

Bombylius discolor Mikan, 1796 Laikkukimalaiskärpänen (Kuva 56) kuu- Kuva 56 (ylhäällä). Laikku- paahdeympäristöjä. Harvinaisemmista la- luu legendaariseen Sahlbergin faunaan: ai- kimalaiskärpänen (Bombylius jeista ainakin Besseria anthophila on rajoit- noa havainto maastamme on tehty Yläneel- discolor). Kuva: Jere Kahanpää tunut edustavimmille hiekkakedoille. Suo- lä 1800-luvun puolivälissä. Se on helposti Kuva 57. Herhiläiskärpänen malaisista lajeista ei ole tehty uhanalaisuus- tunnistettavissa siipisuonten leikkauspis- (Asilus crabroniformis). arviota. teissä olevista laikuista; huomiotta jäämi- Kuva: Jere Kahanpää nen ei tämän lajin tapauksessa käy harvi- Muut kärpäsheimot Yksittäisiä paahde- naisuuden selitykseksi. Lentävän yksilön ympäristöjä suosivia sukuja tai lajiryhmiä erottaa tavallisesta Bombylius majorista pu- löytyy toki muistakin kärpäsheimoista. Esi- nertavanruskean takaruumiin perusteella. merkiksi normaalisti märässä mullassa tai Ulkomailla discolor viihtyy erityisesti kalk- rantamudassa tai vesikasvien varsissa elävi- kimailla ja kalliojyrkänteillä. Lentoaika on en kiilukärpästen (Dolichopodidae) joukosta keväinen keskittyen huhtikuun loppu- ja löytyy ainakin yksi paahdelaji: Dolichopho- toukokuun alkupuoleen. Kärpäset käyvät

80 Suomen ympäristö 774 lämpiminä päivinä erityisesti pajujen kukil- loppukesästä ja lennon huippu osuu elo- la ja lepäävät välillä maassa istuen. Muiden kuuhun. Bombylius lajien tapaan discolor on maassa Herhiläiskärpänen täytynee arvioida asuvien mehiläisten pesävieras. Suomesta kadonneeksi. Vielä 1930-luvul- Laji on harvinaistunut myös muualla la laji oli laajalle levinnyt, joskin harvinai- Pohjois-Euroopassa: Ruotsista se on ilmei- nen Etelä- ja Keski-Suomessa (Kuva 58). Vii- sesti hävinnyt ja Eestissä laikkukimalais- meinen havainto on vuodelta 1948, vaikka kärpänen on uhanalainen, mutta ei kuiten- sopivissa ympäristöissä on ahkerasti kerät- kaan vielä kokonaan kadonnut. ty hyönteisiä. Kohtalon iskuna muutenkin vaateliaalle lajille on epäilemättä ollut kuu- Phthiria pulicaria (Mikan, 1796) mimpien hakamaiden ja ketojen laidunta- Tällä kimalaiskärpäsellä ei ole suomalaista misen voimakas vähentyminen. nimeä. Hiekkapohjaisten nummien ja dyynien lajina se on selvästi vähentynyt Suo- messa. Tvärminnessä oli vielä 1940-luvulla vahva kanta. Samaan aikaan laji löydettiin myös Porista sekä idempää Ruokolahdelta ja Joutsenosta. Ainoa viime vuosikymmeni- nä varmistettu populaatio elää Örössä. Siel- lä silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltu pulicaria on edelleen runsas. Phthiria pulicaria on pikkuperhosten loinen. Keski-Euroopassa se on kasvatettu Suomessa harvinaisen Scrobipalpula psilella -jäytäjäkoin toukasta. Tunnetun levinnei- syyden perusteella pulicarialla täytyy kuitenkin olla muitakin isäntäeläimiä. Aikuiset lentävät noin kuukauden ajan juhannuk- sesta alkaen. Kuva 58. Herhiläiskärpäsen Vaatimattoman, joskin suvulle tyypil- (Asilus crabroniformis) levinneisyys 1850-1950. lisen ulkonäkönsä vuoksi pulicaria on saat- tanut jäädä huomaamatta osalla esiinty- – 1900 mispaikoiltaan. Nyky-Suomessa ei ole muita samannäköisiä lajeja, mutta jo Tytärsaa- 1900 – 1924 ressa ja Karjalan kannaksella elää muitakin 1925 – 1949 Phthiria lajeja. Etelämpänä Phthiria lajien määrä kasvaa hyvinkin suureksi.

Asilus crabroniformis Linnaeus, 1758 Herhiläiskärpänen on kärpäsistämme suurimpia ja laikkukimalaiskärpäsen tapaan erittäin helposti tunnistettavissa (Kuva 57). Luonnossa crabroniformis ei kuitenkaan ole kovin huomiota herättävä, sillä se pitää istuessaan ruskehtavia siipiään takaruumiin päällä ja mustakeltainen väritys jää peit- toon. Herhiläiskärpänen on sidoksissa paahteisiin laidunketoihin. Toukat elävät kuivuvassa lannassa ja maassa lantakaso- jen lähellä syöden ainakin kehityksen lop- puvaiheessa lannassa elävien hyönteisten toukkia ja koteloita. Aikuiset kuoriutuvat

Suomen ympäristö 774 81 yksilön perusteella (Tiensuu 1939). Seu- raavan kahdenkymmenen vuoden aikana (1939-1957) se havaittiin myös Vanajasta, Lappeenrannasta ja Joutsenosta. Suomen lisäksi tavastica tunnetaan vain Kiinasta. Syy havaintojen loppumiseen 1950-luvun lopussa on epäselvä: havaitsijoiden määrä romahti juuri tuona aikana, mutta toisaalta lajin kuvannut Lauri Tiensuu retkeili aktiivisesti vielä 1960-luvulla Haminan seudulla. Joka tapauksessa laji oli 1950-luvullakin harvinainen ja paikoittainen. Muiden Leucophora lajien tapaan tavastica elää vain paahdealueilla. Joitain suvun lajeja on onnistuttu kasvattamaan erakko- mehiläisten (Andrena, Halictus, Panurgus) toukilleen kasaamista siitepölyvarastoista. Kukin laji on erikoistunut vain yhteen tai muutamaan isäntään. Mitä ilmeisimmin ta- vastican elintavat ovat samankaltaiset, vaikka niitä ei tunneta. Lentoaika on keväinen ja lyhyt; Suomesta havaittujen yksilöiden (8 yksilöä) lentopäivämäärät ovat välillä 5.5.-19.5. Kuva 59. Leucophora Leucophora tavastica (Tiensuu, 1939) Juurikärpäseksi Leucophora tavastica on tavastica (koiras). Leucophora tavastica (Anthomyiidae; kuva suurehko, noin 10 mm pitkä. Sen ruskean- Kuva: Jere Kahanpää 59) on kuvattu kahden vuonna 1939 Hat- harmaa pohjaväri sulautuu hyvin keväisen tulan kunnasta Parolan nummelta kerätyn maan ja ylivuotisen ruohon sävyihin.

82 Suomen ympäristö 774 Lähteet

Ardö, P. 1957. Studies in the marine shore dune ecosystem with special reference to the dipterous fauna. Opusc. Ent. (Suppl.) 14: 1-225. Ferrar, P. 1987. A guide to the breeding habits and immature stages of Diptera Cyclorrhapha. Entomograph 8(1-2). Leiden. 907pp. Hackman, W. 1980. A Check List of the Finnish Diptera. Notulae Ent. 60: 17-48 ja 60: 117-162. Hadley, N.F. 1994. Water relations of terrestrial arthropods. San Diego, Academic Press. 356 pp. Kahanpää, J. 2003. A Draft Catalogue of Finnish Flies. http://www.astro.helsinki.fi/~kahanpaa/ diptera/list/ (viitattu 29.9.2003). Pont, A.C. & Meier, R. 2002. The Sepsidae (Diptera) of Europe. Fauna Ent. Scand. 37. Leiden, Koninklijke Brill NV. 221 p. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. (English summary: The 2000 Red List of Finnish species). Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. Rotheray, G.E. 1993. Color guide to hoverfly larvae. Dipterists Digest No. 9. 156 pp. Stubbs, A. & Drake, M. 2001. British soldierflies and their allies. Dorset, British Entomological and Natural History Society. 512 s. Tiensuu, L. 1939. Beiträge zur Kenntnis der Musciden (Dipt.) Finnlands. Annales Ent. Fenn. 5: 241-255.

Suomen ympäristö 774 83 Kuvailulehti Julkaisija Julkaisuaika Suomen ympäristökeskus Heinäkuu 2005 Tekijä(t) Stella From (toim.) Julkaisun nimi Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit

Julkaisun osat/ muut saman projektin Julkaisu on saatavana myös internetistä: tuottamat julkaisut www.ymparisto.ﬁ/julkaisut Tiivistelmä Viimeisimmän kansallisen uhanalaistarkastelun (Rassi ym. 2001) mukaan avoimien alueiden sulkeutuminen on ollut lajien häviämisen tärkein yksittäinen syy. Avointen alueiden sulkeutuminen on myös tärkein jäljellä olevien lajien uhanalaisuuden selittäjä sekä uhanalaisten lajien tärkein tulevaisuuden riskitekijä. Perinne- ja muiden kulttuurialueiden sulkeutumisen vaiku- tukset ovat olleet paljon esillä, mutta vastaavasti monet muut luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät avoimet ympäristöt ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Julkaisussa käsitellään kuivia, paisteisia, niukkaravinteisia mineraalimaan ympäristöjä, eli ns. paahdeympäristöjä. Luontotyyppejä, joissa esiintyy paahdekohteita ovat mm. hietikkorannat, dyynit, harjujen paisterinteet, kuivat kedot, kalliot ja monen tyyppiset ruderaattimaat. Paahde- ympäristöt ovat erityisen tärkeitä monille harvinaisille hyönteisille ja putkilokasveille. Raportti sai alkunsa vuoden 2003 Uhanalaisten lajien eliötyöryhmien vuotuisesta seminaaris- ta, jonka teemaksi oli valittu paisteiset avoimet kuivat ympäristöt. Seminaarin otsikkona oli ”Paahdeympäristöt uhanalaisen lajiston elinympäristönä ja paahdeympäristöjen hoito”. Koska paahdeympäristöistä on julkaistu verraten niukasti kirjallisuutta pidettiin tarpeellisena koota seminaarin alustuksista julkaisu. Luontaiset paahdeympäristöt ja paahteiset perinneympäristöt ovat taantuneet, ja seminaarissa todettiin, että tietyt muut ihmisen muokkaamat ympäristöt ovat merkittävä turvapaikka osalle paahdelajistoa. Seminaarin alustusten pohjalta kirjoitettujen artikkelien lisäksi raporttiin pyydettiin muutamia selvityksiä, jotka kuvaavat näiden ns. korvaavien elinympäristöjen tärkeyttä sekä niiden hoitoon liittyviä käytännön ongelmia.

Asiasanat paahdeympäristö, paahdelajisto, uhanalaiset lajit, luonnon monimuotoisuus, rannat, dyynit, harjut, kalliot, kedot, ruderaattialueet, lentokentät, hiekkamontut, tienvarret, ampumaradat

Julkaisusarjan nimi ja numero Suomen ympäristö 774 Julkaisun teema Luonto ja luonnonvarat Projektihankkeen nimi ja projektinumero Rahoittaja/ toimeksiantaja Suomen ympäristökeskus Projektiryhmään kuuluvat organisaatiot ISSN ISBN ISBN 1238-7312 952-11-2010-X 952-11-2011-8 (pdf) Sivuja Kieli 86 suomi Luottamuksellisuus Hinta julkinen 20 € Julkaisun myynti/ Edita Publishing Oy, PL 800, 00043 EDITA, vaihde 020 450 00 jakaja Asiakaspalvelu: puhelin 020 450 05, faksi 020 450 2380 Sähköposti: asiakaspalvelu@edita.ﬁ, http://www.edita.ﬁ/netmarket Julkaisun kustantaja Suomen ympäristökeskus, PL 140, 00251 Helsinki Painopaikka ja -aika Vammalan kirjapaino Oy, Vammala 2005

84 Suomen ympäristö 774 Presentationsblad Utgivare Datum Finlands miljöcentral Juli 2005 Författare Stella From (red.) Publikationens titel Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit (Solexponerade torra habitat – ekologi och hotade arter) Publikationens delar/ andra publikationer Publikationen finns tillgänglig också på internet: inom samma projekt www.ymparisto.fi/julkaisut Sammandrag Enligt den senaste nationella rödlistan för hotade arter (Rassi et al. 2001) är minskningen av öppna biotoper och landskap den viktigaste enskilda orsaken till att arter har försvunnit i Finland. Detta fenomen, dvs. att tidigare öppna kulturbiotoper och naturtyper håller på att växa igen på grund av bl.a. ändrad markanvändning och eutrofiering, är även en av de mest betydande orsakerna till varför dagens hotade arter löper risk att försvinna. Dessutom bedöms den utgöra den viktigaste enskilda riskfaktorn för hotade arter även i framtiden. Man har relativt framgångsrikt tagit upp problematiken kring försvinnandet av öppna miljöer i vårdbiotoper och övriga kulturmarker, medan andra öppna miljöer som är viktiga för den biologiska mångfalden inte har beaktats i lika mått. I denna publikation behandlas öppna, heta solexponerade torra habitat, som på finska kallas ”paahde”-miljöer eller -områden (från finskans ”paahtaa” = gassa). Dessa habitats jordmån är olika mineraljordar (sand- och grusmark, berg) och de är vanligen relativt näringsfattiga. Natur- typer, där sådana heta öppna torra habitat ingår, är bl.a. sandstränder, dyner, åsarnas syd- och västsluttningar, torra ängar, berg och olika typer av ruderatmarker. Dessa öppna habitat utgör speciellt viktiga livsmiljöer för många sällsynta insekter och kärlväxter. Publikationen fick sin början under det årliga gemensamma seminariet för Arbetsgrupperna för hotade arter, som år 2003 gick under rubriken ”De öppna heta miljöerna som livsmiljö för hotad flora och fauna samt vården av dessa miljöer”. Eftersom det har publicerats relativt litet om detta ämne, beslöt man samla seminarieföredragen till en publikation. Varma, torra habitat har gått tillbaka både i naturbiotoper och i vårdbiotoper och man konstaterade under seminariet att vissa andra av människan skapade miljöer kan fungera som livsviktiga refugier för en del av dessa livsmiljöers arter. Förutom de artiklar som skrivits utgående från seminarieföredragen har man därför införlivat i publikationen några utomstående utredningar, för att belysa vikten av dessa sk. ersättande habitat samt de konkreta problem som rör vården av dem.

Nyckelord solexponerade biotoper, hotade arter, biologisk mångfald, biodiversitet, stränder, klippor, berg, dyner, åsar, torra ängar, ruderatområden, ﬂygfält, sandtag, vägrenar, skjutbanor

Publikationsserie och nummer Miljön i Finland 774 Publikationens tema Natur och naturtillgångar Projektets namn och nummer Finansiär/ uppdragsgivare Finlands miljöcentral Organisationer i projektgruppen ISSN ISBN ISBN 1238-7312 952-11-2010-X 952-11-2011-8 (pdf) Sidantal Språk 86 finska Offentlighet Pris offentlig 20 € Beställningar/ Edita Publishing Ab, PB 800, 00043 EDITA, växel 020 450 00 distribution Kundtjänst: telefon 020 450 05, fax 020 450 2380 e-mail: asiakaspalvelu@edita.fi, Internet: http://www.edita.fi/netmarket Förläggare Finlands miljöcentral, PB 140, 00251 Helsinki Tryckeri/ tryckningsort och -år Vammalan kirjapaino Oy, Vammala 2005

Suomen ympäristö 774 85 Documentation page Publisher Date Finnish Environment Institute July 2005 Author(s) Stella From (ed.) Title of publication Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit (The ecology and threatened species of sunny and dry habitats) Parts of publication/ other project The publication is also available on the internet: publications www.ymparisto.ﬁ/julkaisut Abstract According to the latest national Red List on Threatened Species (Rassi et al. 2001) the decrease in open habitats has been the most important single reason for the extinction of species in Finland. The decrease in open habitats, due to for instance land use change and eutrophication, is also the most important factor explaining why species are threatened today, as well as the most important future risk factor for threatened species. The effects of the decrease in open habitats in traditional farmland landscapes has been much discussed, while other open habitats of importance to biological diversity have acquired less attention. The publication focuses on the species of open environments that are sunny, warm and dry: in Finnish these are called ”paahde” habitats or ”paahde” environments (from the Finnish ”paahtaa” = parch, burn). Typically, these habitats are found on mineral soils (sand, shingle, rock) and they are low in nutrients. Biotopes that include this type of habitat are for example, sandy and shingle beaches, dunes, south and southwest slopes of eskers, dry meadows, rocks, and many types of man-made habitats. These habitats are especially important environments for many rare insect and vascular plant species. The publication is a result of the yearly seminar for the Working groups for threatened species, which in 2003 focused on the ﬂora and fauna of sunny and warm habitats (”paahde” habitats); since very little has been published on this topic, it was decided to publish the seminar presentations. Open, sunny and dry environments in natural biotopes as well as in traditional farmland landscapes have declined, and it was stated during the seminar, that certain other man made environments may serve as important refugia or havens for some species. Therefore, in addition to the articles based on the seminar presentations, also some works on these man- made environments have been included.

Keywords dry habitats, sunny and warm habitats, threatened species, ecology, biological diversity, beaches, dunes, eskers, meadows, cliffs, man-made habitats, gravel pits, airﬁelds, road verges, shooting ranges Publication series and number The Finnish Environment 774 Theme of publication Nature and natural resources Project name and number, if any Financier/ commissioner Finnish Environment Institute Project organization

ISSN ISBN ISBN 1238-7312 952-11-2010-X 952-11-2011-8 (pdf) No. of pages Language 86 Finnish Restrictions Price Public 20 € For sale at/ Edita Publishing Ltd., P.O.Box 800, FIN-00043 EDITA, Finland, Phone +358 20 450 00 distributor Mail orders: Phone +358 20 450 00, Fax +358 450 2380 e-mail: asiakaspalvelu@edita.ﬁ, Internet: http://www.edita.ﬁ/netmarket Financier of publication Finnish Environment Institute, P.O. Box 140, FIN-00251 Helsinki, Finland Printing place and year Vammalan kirjapaino Oy, Vammala 2005

86 Suomen ympäristö 774

-Õi Þ«BÀÃÌ

1" /"Ê 1" " 6,/

*>> `iÞ«BÀÃÌiÊi}>Ê>ÊÕ >>>ÃiÌÊ>Ì

*>> ìÞ«BÀÃÌÌÊÛ>ÌÊ>Û>]ÊÞ«BÀÃÌBBÊÕÕi«>Ê«>>]Ê>ÊÊ ÞÛÊ>i>iÊ>ÊÞÞBBÊ >ÀÛ>ÃÌÕÕÌÊ>ÃÌÃ>°ÊÕÌÌÞÞ««iB]ÊÃÃ>Ê «>> ì ÌiÌ>ÊiÃÌÞÞÊÛ>ÌÊ°Ê i>À>>Ì]Ê`ÞÞÌ]Ê >ÀÕiÊ«>ÃÌiÀÌiiÌ]Ê i`Ì]Ê>ÌÊ>ÊiÊÌÞÞ««ÃiÌÊ ÃiÊÕ>>>ÌÊ>ÕiiÌ]ÊÕ>>ÊÕiÊ >>Ì>ÕìÊÕÛ>>Û>ÌÊ«iÀiÞ«BÀÃÌÌ°Ê*>> ìÞ«BÀÃÌÌÊÛ>ÌÊiÀÌÞÃiÊ ÌBÀiÌBÊiÞ«BÀÃÌBÊiÊ >ÀÛ>ÃiÊ ÞÌiÃiÊ>Ê«ÕÌ>ÃÛii°Ê *>> ìÞ«BÀÃÌiÊÕÌii>ÃÌ>ÊÊ«iÌÌBÛiÊ>ÃÛiÊ>ÊÀ>iÌiìÊ«ÕÕÌÌÕ iÊÃiBÊ«>>>ÊiÀ>>>>ÊÃÕ ÌiiÃiÊÃÕÕÀÊÃÕÕÃÊ«Ì>>>ÃÌ>°Ê/B>ÃÃÃ>Ê Þ«BÀÃÌÃÃBÊ>ÕÀÊ«BBÃiiÊ«>ÃÌ>>>ÊÃÕÀ>>Ê>ÃÛiÊ« >iÀÀÃiiÊÌ>Ê «>>>ÃiiÊiÀ>>>> >]ÊÊB«Ì>ÊB iBÊ>>«Ì>>Ê >>Ê Õ>Ì Ì>Û>ÃÌÊÕÕÌ>ÊÞ«BÀÃÌBÊÀi>>Ã°Ê*>> ÌiÃÌiÊ>ÛÌiÊiÞ«BÀÃÌiÊ ÃÞÌÞiÊ>Ê>ÌÕÛÕÕÃÊÛ>ÌÊ-ÕiÊÃÃ>ÊÀ««ÕÛ>Ã>ÊÕÃÃÌ>ÊÌiÃÌB]ÊÌ>Ê Û>ÌÊiÃiÀÃÊÕ]ÊiÀÃ]ÊÌÕÕ]ÊÛiÃÊ>ÊBB]Ê>>]ÊÌiÃÛiÊ>`ÕÕÃ]Ê ÌÌBi]ÊÕÕÌÕÃÊ>ÊÌ>>>ÌÕi°Ê *>> ì ÌiiÌÊÛ>ÌÊÌ>>ÌÕiiÌÊÊ£nääÕÛÕÌ>ÊB ÌiÊ°ÊiÌÃB«>iÊÌi >>ÊÌÀÕ>ÊÃiÕÀ>ÕÃi>]Ê>ÊìÊ BÛBÃÌBÊÛ>ÌÊiìiiÊÛ>Õ `ÌÌ>iiÌÊ Û>ÀÃÊ>>Ì>ÕÃÞ«BÀÃÌiÊÕÕÌÃiÌÊ>ÊÞ«BÀÃÌÊÀi iÛÌÞi°Ê *>> ìÞ«BÀÃÌiÊÌÞÞ«ÃÃÌBÊÃÞÌÞÌ>ÛÃÌ>ÊÃiBÊÞÞÃiÃÌBÊ>>BÞÌÃÌBÊ>Ê Þ«BÀÃÌÊÌ>ÃÌ>Ê ÌÕiÊìÊÃÕÕÀÊÕ >ÊÊÕÕÀÊÕ«ii>ÃÛÕ° Õ>ÃÕÃÃ>ÊBÃÌiBBÊÕÌ>ÃÌiÊ«>> ìÞ«BÀÃÌiÊi}>>Ê>Ê>ÃÛÃÕÕÌÌ>]Ê «>> ìÞ«BÀÃÌiÊ ÞÌiÃÀÞ BÊ>ÊìÊÕ >>>ÃÕÕÌÌ>]ÊÃiBÊ ÃiÊ ÕÛ>>iÊiÞ«BÀÃÌiÊÌBÀiÞÌÌBÊ«>> ì>ÃÌÊÃBÞÃii°

Õ>ÃÕÊÊÃ>>Ì>ÛÃÃ>ÊÞÃÊÌiÀiÌÃÃB\ ÜÜÜ°Þ«>ÀÃÌ°wÉÕ>ÃÕÌ - ÊxÓ££Óä£ä8Ê`°® - ÊxÓ££Óä££nÊ«`v® -- Ê£ÓÎnÇÎ£Ó

ÞÞÌ\Ê `Ì>Ê*ÕLÃ }Ê"Þ *Ênää]Êäää{ÎÊ /]ÊÛ> `iÊäÓäÊ{xäÊäää «Õ iÊäÓäÊ{xäÊäx]Êv>ÃÊäÓäÊ{xäÊÓÎnä `Ì>À>>Õ««>ÊiÃ}ÃÃB\ >>ÌÕÊ{{]Ê«Õ iÊäÓäÊ{xäÊÓxÈÈ °°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°° 6820(1<03b5,67g.(6.86 3/+(/6,1.,