Ei edistystä Miten valitset Välitilinpäätös Työpaikkasopiminen lopahti. Suomen Yrittäjien työn tilitoimiston? Neuvottelijat jättivät tulokset vuoden 2016 Hinta ei ole tärkeintä. 8 10 SY:n vaille tietoja 22 Kilauta vaikka kaverille alkupuoliskolta. asian edistymisestä. ennen valintaa.

06 Yrittäjäsanomat 2016 vieraile verkossa: www.yrittajat.fi yrittajat.fi

suomen yrittäjät jäsenlehti företagarna i finland 1/3 Eduskuntatyö keskeyttää ja lopettaa kansanedustajien yrityksiä Eduskunnassa on 52 yrittäjäkansanedustajaa, joista lähes puolet on keskeyttänyt yrityksensä toiminnan tai luopunut yrityksestään tai osakkuuksista kokonaan. 4-7

Uusi ura yrittäjänä Tero Rönni oli aikoi- naan eduskunnan vasemmistolaisin kansanedustaja. Hän ryhtyi yrittäjäksi, kun tausta ei antanut edel- lytyksiä palkkatyöhön. Kriisin yli Sivut 24–26 Jousivesa Oy:n yrittäjä menehtyi vuonna 2009. Nuori jatkaja tarttui toimeen ja tuotanto jatkui. Kriisitilanteisiin voi varautua ennalta. Sivut 16–17 Uusimmat uutiset odottavat puhelimessasi.

LATAA NYT KAUPPALEHDEN MOBIILISOVELLUS: kl.fi/mobiili Yrittäjäsanomat 3

elokuu 06/16 facebook.com/yrittäjät @suomenyrittajat yrittäjät.fi yrittäjät.fi Tarkkana henkilötietojen kanssa Yrittäjävähennys etenee Vuonna 2018 voimaan tuleva tietosuoja-asetus muuttaa merkittävästi Hallitus esittää yrittäjävähennystä, joka olisi viisi prosenttia henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä. bit.ly/uusiasetus yrityksen nettotulosta. bit.ly/yrittäjävähennys

tapahtumat tässä lehdessä

yrittäjät.fi top-5 POMO antaa eväitä luetuimmat Koulutusjärjestelmä on antanut paikallistason vaikuttajille hyvät eväät järjestön johtamiseen ja paikalliseen vaikuttamiseen. Kurssi on oiva paikka yrittäjäkollegoiden väliseen verkostoitumiseen. POMO käy jo 25:ttä vuotta. Kursseja on niin koti- LASKU ONKIN TARJOUS maassa kuin Brysselissä. Sivu 10 Älä reagoi Office World -nimisen monte- negrolaisyhtiön lähettämiin kirjeisiin. bit.ly/varovalelaskua Parketilta yrittäjäksi Totista touhua loppuun asti. Suomen Yrittäjien perus- tamiskokoukseen osallistui virallisten kokousedustajien Henri Tanner innostui yrittämisestä jo koulunpen- lisäksi myös keskusliittojen puheenjohtajistoa ja entisiä JÄTTIEN HAASTAJA killä. Kun sopiva idea kypsyi, hän päätti yhdistää johtohenkilöitä. Ennen lopullista ratkaisua jännitettiin, Suomalainen some- nouseeko kokouspaikalla vielä vastustajia esiin. kanava Sportacam aikoo palkkatyön ja yrittämisen. Jonain päivänä muun kukistaa Facebookin muassa virtuaalisia tanssikursseja tarjoava Tanner ja Twitterin. toivoo voivansa työllistää itsensä täysin yrittämisellä. bit.ly/sporttisome Aktiivisen kilpatanssiuran muutama vuosi sitten päättänyt Tanner on tehnyt harrastuksesta VEROMUUTOS osa-aikaisen ammatin. Sivu 12 SY 20 vuotta vinkit Pienten yritysten arvonlisävero muuttuu ensi vuonna maksu- Finlandia-talolla S au l i N i i n i s tö Yrittäjän päivän juhlapuheen perusteiseksi. pitää tasavallan presidentti bit.ly/alvmuuttuu Suomen Yrittäjät perustettiin 5. syyskuuta Sauli Niinistö. 1996 Finlandia-talolla. Uusi järjestö syntyi VIIKON VALIOT SYKL:n ja Pienteollisuuden Keskusliiton Y r i t tä j yys ny t 77 yritystä ponnisti viikon ja h u o m e nn a aikana Bisnoden ylläpitä- yhdistyessä uudeksi Keskustelemassa Timo mään AAA-luokkaan. keskusjärjestöksi. Leppänen, Iida Hakola, Jyrki bit.ly/AAA-luokka 20-vuotisjuhlat Mäkynen, Lennu Keinänen, pidetään samassa Jussi Järventaus, Olli Rehn ILMAN STRATEGIAA paikassa, ja samana ja Mikael Pentikäinen. Joka kolmannelta yri- päivänä julkistetaan tykseltä puuttuu selkeä Y m pä r i S u o m e a digistrategia, ilmenee Suomen Yrittäjien Yrittäjän päivää vietetään IFS:n selvityksestä. Verkkokauppa on elinehto historiikki. ympäri Suomea. bit.ly/eistrategiaa Verkkokauppa on nykyisin perustettava heti, jos meinaa ylipäätään kauppaa tehdä, sanoo Levy-

aleksi kauppa Äxän perustaja Jyri Lipponen. Äxän liiketilat laajenivat nettiin jo vuonna 2000.

poutanen Kivijalkamyymälää ei unohdettu, vaan netti- lue lisää versio rakennettiin sen tueksi. Sivu 18 Yrittäjä -lehdestä Palvelu hintaa tärkeämpää Moni yrittäjä on valmis panostamaan tilitoimiston valintaan, mutta saattaa silti joutua pettymään. Rantalaisen asiantuntija ja lakiekonomi Heikki Luukkonen muistuttaa, että pienillä panostuksilla voi päästä nopeammin parempaan lopputulok- seen. Älä ota halvinta ja tutustu palkanlaskijaasi tai kirjanpitäjääsi ennen lopullisen ratkaisun tekemistä, Luukkonen neuvoo. Sivu 22

Ystävykset lähtivät saunabisnekseen

Näyttelijä Jasper Pääkkönen (oik.) ja kansanedustaja Antero Vartia löysivät julkisesta saunasta bisneksen, josta he olivat puhuneet jo vuosia. Miten yrittäjyys on ystävysten kesken sujunut? Lue Löylystä kertova juttu syyskuussa ilmestyvästä Yrittäjä-lehdestä.

esa riikka juhani katri virvamaria Lähetä meille nieminen koskenranta ojalehto simola toikka uutisvinkkisi: vt. päätoimittaja toimittaja toimittaja toimittaja toimittaja [email protected] 040 546 6424 040 555 2403 050 436 0370 040 669 4976 (perhevapaalla) toimitus 4 Yrittäjäsanomat

liike- netto- Kasvu- työn- pis- Kansanedustaja/ yritys toimiala vaihto tulos prosentti tekijöitä teet* Kansanedustajien anders adlercreutz, rkp Kolmasosa Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy Arkkitehtipalvelut 1 251 000 5 000 -14 % 17 49 pK-yritysten anne Berner, kesk. jatkaa työtä myös tulostiedot Vallila Interior Ab Sisustustarvikkeet 31 000 000 471 000 0,50 % 133 34 yrityksessään Kansanedustajien yrityksistä 22: lla Harry Harkimo, kok oli riittävän laajaa toimintaa, että Hjallis Promotion Ab Muu liikkeenjohdon konsultointi 13 930 000 -18 702 000 271 % 77 20 pisteytys taloudellisten tunnus- Sipoonranta Oy Rakennuttaminen 447 000 -1 276 000 -38 % 10 Kajaanilainen Eero Suutari (kok) on yksi niistä 17 kansan- lukujen perusteella on Jokerit Hockey Club Oy Urheilutoiminta 11 600 000 -13 399 000 110 % 75 18** edustajasta, jotka ovat valintansa jälkeen jatkaneet kyetty tekemään. Marketing Clinic Finland Oy Mainonnan ja markkinoinnin konsultointi 4 500 000 693 000 1 % 19 68** yrityksensä toimintaa. Ponssen ostettua Suutarin Starsquad Oy Vapaa-ajan tapahtumajärjestäjä 4 864 000 -795 000 -10 % 14 27 ensimmäisen yrityksen hän perusti veljensä Harri jaskari, kok yKsinyrittÄjÄt kanssa uuden, Sunit Oy:n, vuonna 1996. Team Action Zone Oy Huvi-ja virkistystoiminta 300 000 -133 000 40 % 4 28 timo Heinonen, kok Oy TeeHoo Ltd Marisanna jarva, kesk. Tmi Marisanna Jarva Teksti esa nieminen Grafiikka maarit kattilakoski Kuva miska puumala Ville skinnari, sdp Miidia International Oy jukka Kopra, kok Harry Wallin, sdp Isännöinti ja kiinteistöhuolto Tietokoura Oy Internet-palvelut 1 300 000 79 000 23 % 10 53 Harry Wallin Oy

toiMinta KesKeytynyt eero lehti, kok ritva elomaa, ps Kike Oy Taloustutkimus Oy Markkinointi-ja mielipidetutkimukset 9 700 000 -1 328 000 -3 % 102 30 saara-sofia sirén, kok Tmi Saara-Sofia Sirén Korona Invest Oy Pääomarahastojen hallinnointi 716 000 1 971 000 8 % 5 87 ykyään ajoneuvojen tietojär- – Hallintotehtävät, siis toiminnan suunnitte- Hanna Kosonen, kesk Töpinä EK-Häme Oy Työvoiman vuokraus 906 765 -21 000 -19 % 25 34 jestelmiin keskittyvä Sunit Oy lun ja laskutuksen pystyn hoitamaan aamuvar- työllistää 39 työntekijää ja on haisella viikonloppuisin, sanoo Pylväs. elina lepomäki, kok Spiritus Rector Oy SW-Energia Oy Energiapalveluja 1 157 000 -78 000 2 % 3 20 vakavarainen. Kahden työn Yritystoimintaa jatkavista kansanedustajista sari tanus, kd SariTan Terveys-ja hyvinvointipalvelut Oy yhdistäminen tuottaa kuiten- monet ovat tunnettuja nimiä. Heihin kuuluvat jaana pelkonen, kok Tmi Jaana Pelkonen kinN vaikeuksia. muun muassa keikkailuaan jatkava Mikko Martti Mölsä, ps Rakennuspalvelu Martti Mölsä Oy juha pylväs, kesk – Tultuani kansanedustajaksi vuonna 2011 Alatalo (kesk), kokoomuslaiset Arto Satonen ja eeva-Maria Maijala, kesk Eeva-Maria Kustaava Maijala Pylvään Koneasema Oy Maa-ja metsatalous, koneurakointi 356 000 51 000 -6 1,5+3 kausitt. 71 yritin jatkaa hallituksen puheenjohtajana, mutta Harri Jaskari sekä taksi- ja kuljetustoimintaa kolmen kuukauden jälkeen huomasin, ettei harjoittava Markku Pakkanen (kesk). He ovat se toiminut. Nyt istun hallituksessa, soittelen joko yksinyrittäjiä tai työllistävät muutaman ei yrittÄjÄ, Mutta osaKas arto satonen, kok toimitusjohtajaveljelleni ja käyn aina lauantaisin työntekijän. tai maanantaisin keskustelemassa muutaman lenita toivakka, kok CM-Toivakka Oy Stalemate Invest Oy Arvopaperien ja kiinteistöjen omistaminen 678 004 42 000 339 % 0 61 tunnin hallituksen puheenjohtajan kanssa, Viisi suuryrittäjää Koy Porrassalmenkatu 17 kuvaa Eero Suutari työtään Sunit Oy:ssä. Yrittäjäkansanedustajista viittä voi pitää suur- peter Östman, kd Sebra Consulting Oy Juha Pylväs (kesk) puolestaan hoitaa edel- yrittäjinä, kun mukaan lasketaan ilmoituksen- eero suutari, kok leen kaikki yrityksensä Pylvään Koneaseman sa mukaan eduskuntaan tällä kaudella palaava elina lepomäki, kok Valuatum Oy hallintotehtävät ja osallistuu välillä käytännön Paavo Väyrynen. He ovat myös yrittäjäkansan- saara-sofia siren, kok Sutela Conculting Sunit Oy Ajoneuvojen tietojärjestelmät 3 424 000 -352 000 -20 % 39 46 työhönkin. edustajista valtakunnallisesti tunnetuimmat. → pauli Kiuru, kok Linnan pallo Oy Ab , ps Taxfree VAT Refund Oy , ps jyrki Kasvi, vihr Solu Machines Oy Tavio Law Oy Asianajotoimisto 90 520 33 808 ei tietoa 1 gallup X 3 yrityKsestÄ luopuneet antero Vartia, vihr. sanna lauslahti, kok Reilua.fi Hernesaaren Löyly Oy Ravintola-ja saunatoiminta, kiinteistöjen omistaminen 0 -49 000 0 *0 41 olavi ala-nissilä, kesk BDO Oy Harry Wallin, SDP, Isännöinti ja kiinteistöhuolto Harry Wallin Oy , ps Haka Wood Oy Kaivopuiston Mattolaituri Oy Ravintolatoiminta 1 000 000 -34 000 -29 % 5-10 33 Suomi nousee vain yrittämällä ja yrittäjyydellä, ei julkisten työpaikkojen kautta. Markku eestilä, kok Eläinlääkäri Markku Eestilä Ronola Oy Kioskeja 195 000 63 000 0 0 57 Uskon, että SDP:n suhtautuminen yrittäjyyteen on muuttumassa. Varsinkin , ps Soiva Design Oy yksinyrittäjän asemaa on tuettava ja helpotettava. Kun Pohjanmaalla arvostetaan yrittäjyyttä, niin minäkin perustin yrityksen. joona räsänen, sdp Advanced Future Oy paavo Väyrynen, kesk. Heli järvinen, vihr Jutunjuuri Oy esko Kiviranta, kesk Sauvonlahden Luontoretket Oy Pohjanranta Oy Kiinteistöjen käyttöoikeuden luovuttaminen 730 000 -502 000 -6 % 12 19 Juha Pylväs, Keskusta, Pylvään Koneasema Oy jari ronkainen, ps Rakennuspalvelu Ronkainen Oy Temakodit Oy Perhe-ja laitospalvelut 2 310 000 276 000 0 38 57 Yrittäjyydestä on ollut apua vaalityössä. Siinä on paljon samankaltaisia olli-poika parviainen, vihr T:mi OPP6 Saava Oy Sosiaali-ja terveyspalvelut 1 751 000 149 000 -7 % 27 40 elementtejä kuin yrittämisessä. Lisäksi tunteja ei kannata laskea, vaan juha sipilä, kesk Fortel Invest Oy pitää jaksaa tehdä pitkiä päiviä innokkaasti, kuten yrittämisessäkin. , ps Eurosolid Oy

** Vuoden 2014 tilinpäätöstiedot Jokerit Hockey pisteytyksessä yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuuden eri osa-alueen pohjalta: kasvu, kannat- Club 4/2015 ja Marketing Clinic Finland 6/2015. tavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky. Kultakin osa-alueelta yritystä verrataan oman Timo Heinonen, Kokoomus, Oy TeeHoo Ltd *= Arvio saatujen tietojen ja palkkakulujen perusteella. kokoluokkansa yrityksiin, oman vertailutoimialansa yrityksiin sekä kaikkiin Balance Consultingin tietokannan Yksinyrittäjän töitä ei tehdä eduskunta-aikana. Kansanedustajan työn ohella Starsquadin kirjanpid.tulos voitollinen. yrityksiin. Tässä tapauksessa kasvua kuvaa liikevaihdon kasvu ja kannattavuutta nettotulos. töitä pystyy tekemään joskus viikonloppuisin ja tauoilla, kuten minä nyt Lähde: Balance Conculting Kuvat: Eduskunta ja Euroopan parlamentti Neste Rallin pääselostajana. Mutta miksi ei voisi toimia yrittäjänä, jos on omistaja ja työllistäjä eli muut hoitavat arjen? Yrittäjäsanomat 5

liike- netto- Kasvu- työn- pis- Kansanedustaja/ yritys toimiala vaihto tulos prosentti tekijöitä teet* Kansanedustajien anders adlercreutz, rkp Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy Arkkitehtipalvelut 1 251 000 5 000 -14 % 17 49 pK-yritysten anne Berner, kesk. tulostiedot Vallila Interior Ab Sisustustarvikkeet 31 000 000 471 000 0,50 % 133 34 Kansanedustajien yrityksistä 22: lla Harry Harkimo, kok oli riittävän laajaa toimintaa, että Hjallis Promotion Ab Muu liikkeenjohdon konsultointi 13 930 000 -18 702 000 271 % 77 20 pisteytys taloudellisten tunnus- Sipoonranta Oy Rakennuttaminen 447 000 -1 276 000 -38 % 10 lukujen perusteella on Jokerit Hockey Club Oy Urheilutoiminta 11 600 000 -13 399 000 110 % 75 18** kyetty tekemään. Marketing Clinic Finland Oy Mainonnan ja markkinoinnin konsultointi 4 500 000 693 000 1 % 19 68** Starsquad Oy Vapaa-ajan tapahtumajärjestäjä 4 864 000 -795 000 -10 % 14 27

Harri jaskari, kok yKsinyrittÄjÄt Team Action Zone Oy Huvi-ja virkistystoiminta 300 000 -133 000 40 % 4 28 timo Heinonen, kok Oy TeeHoo Ltd Marisanna jarva, kesk. Tmi Marisanna Jarva Ville skinnari, sdp Miidia International Oy jukka Kopra, kok Harry Wallin, sdp Isännöinti ja kiinteistöhuolto Tietokoura Oy Internet-palvelut 1 300 000 79 000 23 % 10 53 Harry Wallin Oy toiMinta KesKeytynyt eero lehti, kok ritva elomaa, ps Kike Oy Taloustutkimus Oy Markkinointi-ja mielipidetutkimukset 9 700 000 -1 328 000 -3 % 102 30 saara-sofia sirén, kok Tmi Saara-Sofia Sirén Korona Invest Oy Pääomarahastojen hallinnointi 716 000 1 971 000 8 % 5 87 Hanna Kosonen, kesk Töpinä EK-Häme Oy Työvoiman vuokraus 906 765 -21 000 -19 % 25 34 elina lepomäki, kok Spiritus Rector Oy SW-Energia Oy Energiapalveluja 1 157 000 -78 000 2 % 3 20 sari tanus, kd SariTan Terveys-ja hyvinvointipalvelut Oy jaana pelkonen, kok Tmi Jaana Pelkonen Martti Mölsä, ps Rakennuspalvelu Martti Mölsä Oy juha pylväs, kesk eeva-Maria Maijala, kesk Eeva-Maria Kustaava Maijala Pylvään Koneasema Oy Maa-ja metsatalous, koneurakointi 356 000 51 000 -6 1,5+3 kausitt. 71 ei yrittÄjÄ, Mutta osaKas arto satonen, kok lenita toivakka, kok CM-Toivakka Oy Stalemate Invest Oy Arvopaperien ja kiinteistöjen omistaminen 678 004 42 000 339 % 0 61 Koy Porrassalmenkatu 17 peter Östman, kd Sebra Consulting Oy eero suutari, kok elina lepomäki, kok Valuatum Oy saara-sofia siren, kok Sutela Conculting Sunit Oy Ajoneuvojen tietojärjestelmät 3 424 000 -352 000 -20 % 39 46 pauli Kiuru, kok Linnan pallo Oy Ab Kaj turunen, ps Taxfree VAT Refund Oy Ville tavio, ps jyrki Kasvi, vihr Solu Machines Oy Tavio Law Oy Asianajotoimisto 90 520 33 808 ei tietoa 1 yrityKsestÄ luopuneet antero Vartia, vihr. sanna lauslahti, kok Reilua.fi Hernesaaren Löyly Oy Ravintola-ja saunatoiminta, kiinteistöjen omistaminen 0 -49 000 0 *0 41 olavi ala-nissilä, kesk BDO Oy teuvo Hakkarainen, ps Haka Wood Oy Kaivopuiston Mattolaituri Oy Ravintolatoiminta 1 000 000 -34 000 -29 % 5-10 33 Markku eestilä, kok Eläinlääkäri Markku Eestilä Ronola Oy Kioskeja 195 000 63 000 0 0 57 juho eerola, ps Soiva Design Oy joona räsänen, sdp Advanced Future Oy paavo Väyrynen, kesk. Heli järvinen, vihr Jutunjuuri Oy esko Kiviranta, kesk Sauvonlahden Luontoretket Oy Pohjanranta Oy Kiinteistöjen käyttöoikeuden luovuttaminen 730 000 -502 000 -6 % 12 19 jari ronkainen, ps Rakennuspalvelu Ronkainen Oy Temakodit Oy Perhe-ja laitospalvelut 2 310 000 276 000 0 38 57 olli-poika parviainen, vihr T:mi OPP6 Saava Oy Sosiaali-ja terveyspalvelut 1 751 000 149 000 -7 % 27 40 juha sipilä, kesk Fortel Invest Oy Mika niikko, ps Eurosolid Oy

** Vuoden 2014 tilinpäätöstiedot Jokerit Hockey pisteytyksessä yrityksen taloudellista suorituskykyä mitataan kuuden eri osa-alueen pohjalta: kasvu, kannat- Club 4/2015 ja Marketing Clinic Finland 6/2015. tavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky. Kultakin osa-alueelta yritystä verrataan oman *= Arvio saatujen tietojen ja palkkakulujen perusteella. kokoluokkansa yrityksiin, oman vertailutoimialansa yrityksiin sekä kaikkiin Balance Consultingin tietokannan Starsquadin kirjanpid.tulos voitollinen. yrityksiin. Tässä tapauksessa kasvua kuvaa liikevaihdon kasvu ja kannattavuutta nettotulos. Lähde: Balance Conculting Kuvat: Eduskunta ja Euroopan parlamentti 6 Yrittäjäsanomat

Kyllä meillä olisi syytä olla edus- kunnassa oma yrittäjäkerho. Luulisi tuosta 50:n joukosta vetäjäkin siihen löytyvän. Eero Suutari

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) sisustustarvik- keita valmistava Vallila Interior työl- listää 133 henkeä. Yli sata työntekijää työllistää myös Suomen Yrittäjienkin johdossa olleen Eero Lehden (kok) Taloustutkimus. Eero Lehti on mukana parissakym- menessä yrityksessä, joista puolet on kiinteistöosakeyhtiöitä. Harry Har- kimo puolestaan löytyy kahdeksasta yrityksestä, joskin yrityksiä on myös lopetettu nopeassa tahdissa. Paavo Väyrysen kolme yritystä työllistävät yli 70 henkilöä ja kolme yritystä löytyy myös vihreiden Antero Vartialta.

Yritys pöytälaatikossa Eero Suutari vaihtamassa kuulumisia elektroniik- Yrittäjäkansanedustajista löytyy ka-asentaja Airi Suutarin kanssa. Airi on yksi parikymmentä yksinyrittäjää. Yksi Sunit Oy:n pitkäaikaisimpia työntekijöitä. heistä on tamperelainen Sari Tanus (kd), joka perusti SariTan Terveys- ja hyvinvointipalvelut Oy:n vuonna 2013. Tultuaan valituksi eduskun- taan vuonna 2015 yrityksen toiminta ja Lepomäki on pienosakkaana Valu- 2015 tilinpäätöstietoihin. 52 keskeytyi. atum Oy:ssä. Menestynein (87 pistettä) oli yrittäjäkansan- – Oma toiveeni oli, että harvaksel- Eero Lehden pääomarahastojen edustajaa taan olisin voinut pitää vastaanottoa, Yrittäjyydestä hyötyä hallinnointiyhtiö Korona Invest Oy. Heitä löytyy kaikista muista mutta kyllä se käytännössä on ollut Eero Suutarin mukaan yrittäjäkoke- Viiden joukkoon nousivat myös Juha puolueista vasemmistoliittoa mahdotonta. Jos joku pystyy näin muksesta on hyötyä eduskuntatyössä. Pylvään Koneasema Oy (71 pistet- lukuun ottamatta. tekemään, niin en tiedä, miten se on – Olen pyrkinyt nimenomaan sellai- tä), Harry Harkimon mainonnan ja mahdollista, kertoo Tanus. siin valiokuntiin, kuten työelämä- ja markkinoinnin Marketing Clinic Fin- Saman tuskan jakaa Isännöinti ja tasa-arvovaliokunta sekä valtiovarain- land Oy (68 pistettä), Arto Satosen kiinteistöhuolto Harry Wallin Oy:n valiokunnan elinkeino- ja verojaosto, arvopapereihin keskittynyt Stalemate omistaja. joissa yrittäjien asiat ovat vahvasti Invest Oy (61 pistettä) sekä Paavo – Minulla olisi ollut mahdollisuus esillä. Se mitä yrittämisestä olen Väyrysen perhe- ja laitospalveluja laajentaa toimintaa, mutta sitten tuli oppinut, niin sen pyrin antamaan tuottava Temakodit Oy (57 pistettä). tämä kansanedustajuus tähän väliin, valiokuntatyössä, kertoo Suutari. Viidestä huonoimmasta yritykses- 5 suuryrittäjää toteaa yksinyrittäjä Harry Wallin Samaa mieltä on Sari Tanus. tä kolme kuului Harry Harkimolle: Anne Berner, Eero Lehti, (sdp). – Mutta vielä enemmän hyötyä olen Sipoonranta Oy (10 pistettä), Jokeri Harry Harkimo, Antero Vartia saanut olemalla päivystyksessä Tam- Hockey Club (18 pistettä) ja Oy ja Paavo Väyrynen ovat Kymmenen luopunut yrityksestä pereen yliopistollisen keskussairaalan Hjallis Promotion Ab (20 pistettä). eduskunnan suuryrittäjät. Olavi Ala-Nissilä (kesk) erosi tilintar- naistenklinikalla kaksi kännyä ja Muut ovat Paavo Väyrysen kiinteistö- kastusyhtiö BDO Oy:n hallituksesta ja hakupiippari taskussa, kertoo Tanus. bisnestä pyörittävä Pohjanranta myi samalla kaikki osakkeensa valin- Yrittäjäkansanedustajien mukaan Oy (19 pistettä) sekä Eero Lehden tansa jälkeen. Sanna Lauslahti (kok) yrittäjyys ei kuitenkaan näy päätök- energiapalveluja tuottava SW-Energia puolestaan luopui osakkuudestaan senteossa. Oy (20 pistettä). asiantuntija- ja koulutuspalveluja jär- Eero Suutarin mukaan niissä valio- Markku Pakkasen yrityksestä Ma- jestävästä Reilua.fi:stä tänä keväänä. kunnissa missä hän itse on, yrittäjyys Sa Lines Ay:stä ei tilinpäätöstietoja 7 Mika Niikko (ps) lopetti yritystoimin- ei ole näkynyt kovinkaan paljon. Patentti- ja rekisterihallituksesta osakasyrittäjää nan tultuaan valituksi eduskuntaan – Ei oikein mielestäni näy. Toki jois- löytynyt. He ovat osakkaina yrityksissä, vuonna 2011. Nyt hänen poikansa sakin asioissa tulee hyvinkin selvästi mutta heitä ei voine pitää opettelee yrittäjyyttä tuomalla maa- esiin yrittäjien näkökulma, mutta on Eduskuntaan oma yrittäjäkerho varsinaisina yrittäjinä. han erilaisia kulutustarvikkeita. paljon päätöksiä, joissa sitä ei näy, Kokoomuksen yrittäjävaltuuskuntaa Jo aiemmin yritystoiminnan ovat toteaa Juha Pylväs. vetävälle Eero Suutarille eduskunnan jättäneet pääministeri Juha Sipilä yrittäjäkansanedustajien määrä oli (Fortel Invest Oy, 2011) sekä saha- Osa menestyy, osa ei pienoinen yllätys. Hänen veikkauk- yrittäjänä tunnetuksi tullut Teuvo Yrittäjäsanomat pyysi yritysanalyysei- sensa oli parin-kolmenkymmenen Hakkarainen (Haka Wood Oy). hin erikoistunutta Balance Consul- luokkaa. Lisäksi seitsemällä kansanedus- tingia käymään läpi kansanedusta- Suutarilla onkin valmis ehdotus 9 tajalla on vähäisiä osakkuuksia jayritysten taloudellisen tilanteen. edustajakollegoilleen. maatalous- yrityksissä, mutta heitä ei voine Kaikista yrityksistä vain 14:ssä oli – Kun eduskunnasta löytyy luokitella varsinaisiksi yrittäjiksi. niin laajaa toimintaa, että yritykset monenlaisia kerhoja aina mootto- yrittäjää Pertti Hakanen, Hannakaisa Heistä tunnetuimmat ovat kokoomus- kyettiin pisteyttämään taloudellisten ripyöräkerhosta feministikerhoon, Heikkinen, Timo Kalli, Anne Kalmari, laiset ex-ministeri Lenita Toivakka ja tunnuslukujen perusteella. Yli 50 niin kyllä meillä olisi syytä olla oma Elsi Katainen, Jari Leppä, puolueen puheenjohtajaksi pyrkinyt pistettä saanut yritys menestyi saman yrittäjäkerhokin. Luulisi tuosta 50:n Arto Leppilahti, Mikko Savola, Elina Lepomäki. Toivakka omistaa kokoluokan keskivertoyrityksiä joukosta vetäjäkin siihen löytyvän, Kimmo Tiilikainen. He kaikki kaksi prosenttia CM-Toivakka Oy:stä paremmin. Tiedot perustuvat vuoden arvioi Suutari. ovat keskustalaisia. Yrittäjäsanomat 7 kimmo

brandt kommentti

Esa Nieminen [email protected] Kuin valokuva Suomen Yrittäjien jäsenkentästä Eduskunnan suurin puolue on tasolle näyttää olevan pitkä matka. kuntapuolue. Siihen kuuluu peräti Enin osa yrittäjäkansanedusta- 159 kansanedustajaa. Toiseksi suurin jista on joko yksin- tai pienyrittäjiä. Yritystutkija yllättyi pienyrittäjien määrästä puolue on 52–jäseninen yrittäjäpuo- He edustavat keskivertoa Suomen lue. Mutta näkyvätkö yrittäjäkansan- Yrittäjien jäsenistöä. Yritysten Kauppalehden yritysanalyysiyksikön Balance Con- kimus Oy:tä sekä joitakin Harry Harkimon yrityksiä. edustajat eduskunnassa? Mediassa toimialat vaihtelevat: on viestintä-ja sultingin yritystutkija Ossi Paanalalle kansanedus- – Aikaisemmin kannattava Taloustutkimus on he ovat useimmille tuntemattomia ja media-alan yrityksiä, lakitoimistoja, tajayrittäjien määrä oli yllätys. ollut tappiollinen 2014–15. Harkimon yritystoiminta näkymättömiä – tyypillisiä puurtavia konsultointiyrityksiä sekä viihde- – 52 on aika paljon ja heissä on paljon pien- tai on yleisesti ottaen ollut viimeisimpien, vuoden 2015 riviedustajia. yrityksiä. yksityisyrittäjiä. alkupuoliskolla päättyneiden tilikausien, tilinpäätös- Vaikutusvaltaisimmat yrittäjä- Yli puoluerajojen ylletään Hänen mukaansa edustajien yritysten toimialat ten mukaan aika lailla miinuksella. Mielenkiintoista edustajat ovat tietenkin pääminis- TaxFreeVAT Refund Oy -nimisessä vaihtelevat laajasti, mutta kuvaavat samalla hyvin nähdä seuraavista tilinpäätöksistä, onko tulossuunta teri Juha Sipilä sekä liikenne- ja yrityksessä, jonka omistajia ovat niin suomalaista yrityskenttää. kääntynyt, toteaa Paanala. viestintäministeri Anne Berner. Eero Lehti kuin Kaj Turunenkin (ps). Yritykset jakautuvat myös kahteen leiriin: on Har- Useimpien yrittäjäkansanedustajien yritysten tu- Sipilän yrittäjyydestä on kuitenkin jo Suurimman yrittäjäpuolueen kimon, Lehden, Väyrysen ja Bernerin liikevaih- lokset ovatkin keskimäärin huonommat kuin muiden vuosia aikaa. asemasta taistelevat keskusta ja doltaan ja työntekijämääriltään isoja yrityksiä sekä suomalaisten yritysten. Keskiarvorajan (50 pistettä) Tunnettuja nimiä ovat lisäksi kokoomus. Kummankin eduskun- sitten toistakymmentä yksinyrittäjää ja kymmenkun- ylittävät vain pienet yhtiöt. kokoomuslaiset Harry Harkimo ja taryhmästä lähes 40 prosenttia on ta maa- ja metsätalouden harjoittajaa. Luvut eivät kerro, miksi kansanedustajien yritykset Eero Lehti sekä eduskuntaan pa- yrittäjätaustaisia edustajia. Paanala yllättyi myös isojen yritysten tuloksista. ovat keskivertoa huonompia taloudellisesti. Paanala laava keskustan Paavo Väyrynen. Jos eduskuntatyössä yrittäjä- – Anne Bernerin Vallila Interior ja Paavo Väyrysen spekuloi, voiko yrittäjyydellä olla joskus myös muita Heillä kenelläkään ei kuitenkaan ole edustajat ovat jääneet varjoon, niin terveydenhoitoon liittyvät yhtiöt tekevät positiivis- tavoitteita kuin pelkkä yrityksen pyörittäminen. vaikutusvaltaa omissa puolueissaan. tulevissa vaaleissa heitä taas tarvi- ta tulosta, mutta nämä muut vähänkään isommat – Yrittäjyydellä on positiivinen kaiku, etenkin Näiden viiden henkilön jäl- taan. Yrittäjä-tittelillä on merkitystä yritykset eivät yleisesti ottaen ole kovin hyvässä porvarillisissa puolueissa. Se antaa uskottavuutta keen onkin hiljaisempaa. Koti- ja äänestäjille. Mutta mistä nousevat tuloskunnossa. Tulosten suunta on ollut alaspäin vii- joidenkin äänestäjien suuntaan, arvioi Paanala. maakunnissa yrittäjäedustajat ne uudet vaikutusvaltaiset yrittäjä- meisimpien tilinpäätösten mukaan, sanoo Paanala. tunnetaan, mutta valtakunnalliselle edustajat? Erityisesti hän ihmettelee Eero Lehden Taloustut- Esa Nieminen [email protected]

Vaihda stressivapaaseen verkkokauppaohjelmaan osoitteessa www.mycashfl ow.fi

ILMAINEN  PÄIVÄN KOKEILU!

Aidosti helppokäyttöinen verkkokauppaohjelma. 8 Yrittäjäsanomat Uutiset pixhill Yrittäjien asiat etenivät alkuvuonna

Paikallisen sopimisen taiston jalkoihin jäi Suomen Yrittäjien arkinen työ monen muun yrittäjille tärkeän asian puolesta.

Politiikka Hallituksen Yritys voi vuoden 2017 alusta kilpailukykysopimuksen yhteydes- alkaen korjata pieniä arvonlisäve- sä käytiin keväällä kovaa vääntöä rojen ja ennakonpidätysten virheitä paikallisen sopimisen laajentami- ilman rangaistusta. Myös suurem- sesta. Sen varjossa eteni tusinan pien virheiden myöhästymismaksu verran yrittäjille tärkeitä asioita. kokonaisuudessaan alenee. – Edeltäjäni ja kollegat ovat Verohallinto päivitti ohjeitaan saaneet yhdessä muiden kanssa siitä, milloin alihankkijan tekemä paljon aikaiseksi. Olen tästä todel- työ on tehty yrittäjänä. la tyytyväinen, Suomen Yrittäjien Vuosilomalakiin palautettiin toimitusjohtajana vappuna aloitta- osittain lomalla sairastumisen Vuosilomalakiin palautet- nut Mikael Pentikäinen toteaa. omavastuupäivät, joita työntekijä tiin osittain lomalla sairas- Syyskuun alussa voimaan tuleva ei voi siirtää myöhemmin pidettä- tumisen omavastuupäivät, joita työntekijä ei voi siirtää joukkorahoituslaki avaa uusia väksi. Myös vuosiloman ansaintaa myöhemmin pidettäväksi. mahdollisuuksia pk-yritysten rajoitettiin. rahoitukseen. SY vaikutti siihen, ettei lakiin Suomen Yrittäjien aktiivisen työntekijöiden lähettämisestä otettu vaikuttamisen avulla OP-ryhmästä tilaajan ja ulkomaisen alihankkijan tuli ensimmäinen välittäjäorgani- yhteisvastuuta alihankkijan laimin- saatio, ja nyt suomalaisyrityksetkin lyönneistä. voivat hyödyntää Euroopan strate- Pien- ja mikroyritykset saavat gisten investointien rahastoa. EU:n patenttijärjestelmäuudis- tukseen kuuluvassa yhdistetyssä SY ajoi aikaisemmin läpi mus on päätetty ottaa käyttöön patenttituomioistuimessa 40 lakimuutoksen, jonka mukaan 1. tammikuuta 2018. prosentin alennuksen tuomiois- kauppakeskusyrittäjä saa aina Osana hallituksen yrittäjyys- tuinmaksusta. pitää yhden vapaapäivän viikossa. pakettia päätettiin SY:n aloittees- EU-tavaramerkkejä koskevaan Kauppojen aukiolon vapauttami- ta toteuttaa kokeilu erityisesti Edeltäjäni ja kollegat ovat tavaramerkkiasetukseen saatiin nen ei muuttanut tätä oikeutta. pienille yrityksille suunnattavasta kuuden kuukauden siirtymäaika, Tienvarsimainonnan kielto ku- innovaatiosetelistä. saaneet yhdessä muiden jonka aikana suomalaisyritykset mottiin ja siirryttiin poikkeuslupa- voivat tarkentaa yhteisötavara- menettelystä ilmoitusmenettelyyn. Eeva Ketvel kanssa paljon aikaiseksi. [email protected] Olen tästä todella tyytyväinen. merkkinsä vastaamaan uutta Työpaikalla tapahtuvaan oppi- luokituskäytäntöä. miseen perustuva koulutussopi- via

ramsten Yrittäjäteltalla tuhansia kävijöitä SuomiAreenalla

POLITIIKKA Suomen Yrittäjien teltta kuullut, Tast totesi. kesän yhteiskunnallisessa suurtapahtumassa Suomen Yrittäjät avasi koko Areena-viikon SuomiAreenalla oli menestys. Koko viikon esittämällä yleissitovuuden purkamista koske- Porin torilla olleessa teltassa vieraili 11.–15. maan vain vähimmäispalkkoja. Porin Puuvilla- heinäkuuta noin 3 000 kävijää. keskuksessa käydyssä keskustelussa yrittäjien Telttaa pyörittivät Yrittäjien ohella kahdek- esityksen tyrmäsivät niin vasemmistoliitto kuin san eri toimialajärjestöä ja yhteisöjäsen 4H. Palvelualojen ammattiliitto PAM. Yleisön vetonaulana oli työpaikkatikka. Teltalla Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäi- vieraili tikanheitossa yli kolmekymmentä nen arvosteli myös työmarkkinajärjestöjen kar- poliitikkoa. tellia, jossa eduista sovitaan keskenään, mistä Yrittäjien keskustelutilai- Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset kärsijöinä ovat työttömät ja pienyrittäjät. suus uuden työn luomi- Fysi ry:n toiminnanjohtajan Leila Salosen sesta keräsi toista sataa mukaan viikko oli liiton edunvalvonnan osalta Esa Nieminen kuulijaa Porin Puuvillan [email protected] kauppakeskukseen. tehokas. – Kansanedustajat ovat otollisempia keskuste- lemaan tällaisessa epävirallisessa ympäristössä kuin kokoushuoneissa Helsingissä. Se oli etu meille, arvioi Salonen. Salosen mukaan työpaikkatikka oli loistava houkutin niin lapsille kuin vanhemmillekin. Pelin avulla saatiin houkuteltua ihmisiä keskus- SuomiAreena telemaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Myös Näkemisen ja silmäterveyden toimi- l Yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma alan NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast oli l Järjestäjät MTV ja Porin kaupunki yllättynyt teltan suosiosta. l Ajankohta 11.–15.7.2016 – Tämä oli miellyttävä yllätys itselle. Kävi- l Yli 170 tilaisuutta jät ovat suhtautuneet erittäin myönteisesti l Kävijöitä 63 000 yrittäjyyteen. Yhtään kielteistä kommenttia en Yrittäjäsanomat 9

kenraali kauppias, ex-suurlähettiläs viestintäguru radiotoimittaja ja juontaja Gustav Hägglund some-julkkis Bruce Oreck Taru Tujunen Vappu Pimiä Kilpailuetua yrittäjät.fi Sampo Kaulanen puhtailla ratkaisuilla Yrittäjien johtovalinnat Vaasassa facebook.com/yrittäjät

YMPÄRISTÖ Sitra on Vaasan yrittäjäpäivillä valitaan perjantaina 7. loka- ni Hyry UudenmaanVaasa elää ja hengittää Yrittäjistä, energias Tommita. Yrittäjäpäivät Matikainen koonnut yrityksille työkalu- kuuta Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto ja hallitus. Etelä-Karjalanantaa Yrittäjistä,virtaa myös sinulle Minna, yrittäjä! Nissilä Lähde Hämeensiis lataamaan yrittäjäenergiaa Vaasaan 7.–9.10.2016! pakin, jonka avulla yritykset Puheenjohtajana jatkanee Jyrki Mäkynen. Muita Yrittäjistä, Carita Orlando Pääkaupunkiseudun @suomenyrittajat Luvassa on tuhti paketti täynnä toimintaa. voivat kehittää liiketoimin- ehdokkaita ei ole ilmoittautunut puheenjohtajaksi. Yrittäjistä, NinaPääset tapaamaan Rasola muita Etelä-Savon yrittäjiä, oppimaan ja Yrittäjistä ja Sa- inspiroitumaan. Tutustu Yrittäjäpäivien ohjelmaan Ilmoittaudu taansa vähähiilisemmäksi Varapuheenjohtajiksi on ehdolla seitsemän henkilöä: rianne Reinikkalaja ilmoittaudu nyt Helsingin osoitteessa yrittajapaivat. Yrittäjistä.fi! Ehdokkaatnyt! ja puhtaammaksi. Mikko Akselin Suomen Taloushallintoliitosta, Juha- esitellään seuraavassa Yrittäjäsanomissa. Kesällä julkaistu työka- yrittäjät.fi lupakki ei tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan auttaa yri- tystä itse löytämään omat vastauksensa. Se tarjoaa keinoja mukautua tulevai- suuden haasteisiin sekä samalla edistää kilpailuky- kyä ja luoda kasvua. Sitran teettämän mark- kina-analyysin mukaan hiilineutraalius luo 6 000 miljardin euron suuruiset markkinat älykkäille puh- taille ratkaisuille vuoteen 2050 mennessä. Sitran mukaan merkit- tävimmät muutosvoimat ovat kaupungistuminen sekä älykkäät sovellukset energiassa, liikkumisessa ja kaupunki-infrastruktuurissa. Verkkosivuilta ladatta- va opas tarjoaa ideoita, malleja ja esimerkkejä hyvistä toimintatavoista, joilla monet yritykset ovat jo rakentaneet menestyviä ratkaisuja. Opas auttaa selvittämään oman läh- tötilanteen ja näkemään hiilineutraaliuden mah- dollisuudet. Pakettia voi käyttää työkirjan tavoin. Se soveltuu kehitystyön virittäjäksi.

Tienvarsi- mainonta helpottuu laki Tienvarsimainon- taa koskeva lakimuutos on astunut voimaan elokuun puolivälissä. Eduskunta hyväksyi kesäkuussa lain, joka ku- moaa tienvarsimainonnan Uusia etuja sinulle, yrittäjä lähtökohtaisen kiellon. Mainosten pystyttämi- seen liittyvä menettely vaihtuu poikkeusluvan Suomen Yrittäjien jäsenenä saat nyt hakemisesta ilmoituksen antamiseen. Suomen Yrittäjät huo- • laajaan Fenniakaskoon lasivakuutuksen veloituksetta mauttaa, että muutoksen • kotivakuutukseen ehdollisen omavastuun. käytännön toteutus on vielä kesken Liikennevi- rastossa. Järjestön mukaan yrittäjän voi olla suositel- Fennia on jo neljättä vuotta peräkkäin yritysasiakkaiden eniten suosittelema tavaa odottaa, että kaikki vakuutusyhtiö (EPSI Rating 2015). Työeläkevakuutuksissa kumppanimme on Elo, lakimuutokseen liittyvä sääntely on tullut voimaan Suomen suosituin työeläkevakuuttaja. ennen kuin alkaa ilmoittaa mainonnastaan. Virasto tarkentaa lähi- Testaa sinäkin palvelumme ja ota yhteyttä. aikoina tienvarsimainonnas- ta tehtävän ilmoituksen si- Fennia Vakuutusyhtiö Keskinäinen Soita, p. 010 503 8818 ma—pe klo 8—17. Tutustu myös www.fennia.fi/suomenyrittajat. sältöä, menettelytapaa sekä mainoksen sijoittamiselle ja teknisille ominaisuuksille annettavia raameja. Myös ilmoitusten käsitte- lymaksut ovat vahvistamat- ta. Näistä yksityiskohdista yrittäjä voi myös tiedustella varmistusta ilmoitusviran- omaiselta eli Pirkanmaan ely-keskukselta. 10 Yrittäjäsanomat meeri

SUOMEN YRITTÄJÄT 20 vuotta utti

”Stubbista tulemme vielä Keskustelu kuulemaan paljon” kannattaa aina Mitä 25 vuoden ikään päässyt POMO- koulutus on kattava koulutusjärjestelmä SY:n luottamushenkilöille. Koulutuk- Yrittäjien mukaan viime kuukausina seen lisättiin kansainvälistymisjakso paikallisen sopimisen ympärillä käy- 1990-luvun lopussa. POMO-koulutuksen tavoitteena on antaa paikallisyhdistyksen ty keskustelu oli hyödyllistä, vaikka uusille puheenjohtajille peruskoulutus neuvottelut tällä erää kariutuivat. paikallisyhdistyksen puheenjohtajan tehtävään sekä kertoa yrittäjäjärjestön toimintaperiaatteista. Koulutukseen JOHTAMINEN Paikallisen osallistuu vuosittain noin 60 prosenttia sopimisen lisäämistä veivattiin Metallialalla toimivan Vepe Oy Peltosen osa- paikallisyhdistysten uusista puheenjoh- viime keväänä suuntaan jos toi- kas ja talouspäällikkö Raija Karmala toivoo, että työmarkkinaneuvotteluissa tehtäisiin tajista. Yksi POMO:t käynyt on Suomen seen, mutta neuvottelut päättyivät uudistuksia ja paikallinen sopiminen tulisi Yrittäjien entinen puheenjohtaja Mikko alkukesästä pattitilanteeseen. Suo- mahdolliseksi kaikilla toimialoilla. Simolinna. Hän on suorittanut myös men Yrittäjät hylkäsi hallituksen Brysselin POMO-koulutukset. kompromissiesityksen pääminis- teri Juha Sipilän vetoomuksista Kuka ”En ollut juuri ollut mukana huolimatta. järjestötoiminnassa ennen koulutusta. Kompromissiesitys olisi järjestön Olin 2000-luvun alkupuolella aloittanut mukaan luonut työntekijöille vel- Pukkilan Yrittäjien puheenjohtajana. voitteen järjestäytyä ammattiliit- Samoihin aikoihin osallistuin kurssille. toon, jotta heidän keskuudestaan Sain mainion kuvauksen järjestön toimin- olisi voitu valita luottamusmies. nasta, rakenteesta ja päätöksenteosta. Sipilän mukaan esitys ei olisi tar- Tärkein opetus oli, miten järjestö pyrkii koittanut järjestäytymispakkoa. vaikuttamaan yrittäjien arkiseen aherta- Suomen Yrittäjät on ehdottanut miseen, eli edunvalvontatyö. Kurssi on lainsäädännön pohjaksi mallia, tarpeellinen yrittäjille, jotka tulevat sorvin jossa työnantajan kanssa paikalli- Jos Ilkka Lavas saisi vapaat kädet paikallisen äärestä järjestötyöhön. Verkostoiduimme sesta sopimisesta voisi neuvotella sopimisen suhteen, hän palkkaisi yrityksiinsä yrittäjäkollegoiden kesken. Mukana oli myös työsopimuslain mukainen enemmän harjoittelijoita työehtosopimusta niin naisia kuin miehiä, se ei ollut pelkkä luottamusvaltuutettu tai muu hen- hieman pienemmällä palkalla. Lavaksen yrityksiä ovat muun muassa Improve ukkokööri. kilöstön valitsema edustaja. Media Oy ja City Digital Oy. Brysselin POMO-päivillä tapasimme parlamentissa muun muassa Alexander Ei uusia pakkoja Stubbin. Koko osallistujaporukka oli Yrittäjäsanomat on seurannut vakuuttunut, että Stubb on huippukaveri paikallista sopimista Vepe Oy ja hänestä tulemme jatkossa kuulemaan Peltosessa sekä sarjayrittäjä Ilkka paljon. Kurssi avasi Brysselin päätök- Lavaksen yrityksissä. Aiemmissa – Oman kokemukseni perusteel- on myös saattanut lisätä paikallis- senteon kuvioita. Osallistujat kiittelivät lehdissä Lavas sekä Vepen talous- la järjestelmä ei ole lisännyt byro- ta sopimista, koska asia on tullut koulutusta. Nämä kurssit antoivat ilman päällikkö ja osakas Raija Karmala kratiaa yrityksemme ja henkilös- yhä enemmän ihmisten tietoi- muuta eväitä puheenjohtajuuteen. Aloitin ovat muun muassa kertoneet, tön välisessä yhteistoiminnassa, suuteen. Hyviä käytäntöjä, kuten Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajana miten yrityksissä on sovittu jousta- vaan päinvastoin. On paljon työaikapankin hyödyntämistä, vuonna 2007 ja myöhemmin Suomen vammin työajoista sekä vuosiloma- helpompaa neuvotella yhden työn- on pistetty jakoon yrittäjätuttujen Yrittäjien puheenjohtajana. palkan maksuajoista. tekijäosapuolen edustajan kanssa, kesken. Millä mielin he ovat seuranneet kuin jokaisen työntekijän kanssa Monelle on kuitenkin yhä epä- Miten Koulutusjärjestelmä on ohjan- viime kuukausina käytyä keskus- erikseen. selvää, mistä voi sopia paikalli- nut järjestöä yhtenäiseen toimintaan. Se telua? sesti. on antanut paikallistason vaikuttajille Lavas kertoo olleensa tyytyväi- Vinkit jakoon – Yrittäjän arki on todella hyvät eväät järjestön johtamiseen ja nen järjestön päätökseen torjua Neuvottelut raukesivat, mutta kaukana siitä, mitä lainsäätäjät paikalliseen vaikuttamiseen. Brysselin kompromissiesitys. yrittäjät pitävät käytyä keskustelua ajattelevat. Ei yrittäjillä ole aikaa POMO:ssa puheenjohtajat perehtyvät – Voin allekirjoittaa SY:n vetäy- silti hyödyllisenä. lukea jokaista paperia. Aika me- EU-vaikuttamiseen ja yrittäjien euroop- tymisen. Ei siinä olisi ollut mitään – Keskustelua tulee jatkaa, sillä nee siihen, että tehdään bisnestä palaisen järjestön toimintaan. Vuosien järkeä, että olisi taas rakennettu uskon, että nykyiset työyhteisöt ja pidetään Suomi pyörimässä, aikana koulutusputken on käynyt yli uusia pakkoja. Pakkolakeja eivät ovat valmiina muutoksille niin Lavas sanoo. tuhat luottamushenkilöä. edes työntekijät halua. yritysten tuottavuuden, kilpailu- Karmala on samoilla linjoilla, kyvyn kuin työllisyyden ylläpidon Katri Simola [email protected] Riikka Koskenranta mutta näkee myös luottamusmies- kehittämiseksi, Karmala sanoo. [email protected] @KatriSimola @RKoskenranta järjestelmän edut. Lavas arvioi, että aiheen puinti

Kesä piti neuvottelijat poteroissaan

TYÖMARKKINAT Suomen Yrittäjät on yrittäjäjärjestöön tulokseen tyytymiseksi. mieslukon takana. – Suomen Yrittäjät näki tämän työntekijöi- turhaan odottanut Elinkeinoelämän keskus- Yrittäjät torjuvat sekä Sipilän vetoomuksen Kysymys pakollisesta luottamusmiehestä den yhdenvertaisuutta loukkaavana, koska liitolta analyysiä viime kevään paikallisen että EK:n näkemyksen. oli keväällä isoin kivi paikallisen sopimisen luottamusmiehen valintaan voivat osallistua sopimisen neuvottelutuloksista. Paikallinen sopiminen on nostanut pin- kengässä. vain liittoon kuuluvat, Rytkönen taustoittaa. – Meidän piti saada listaus siitä, miten nalle työaikapankin ja niin sanotun kriisi- Suomessa on 90 000 työnantajayritystä. Luottamusmies edustaa aina lähtökohtai- paikallisessa sopimisessa on edetty, mutta lausekkeen, johon turvautumalla yritys voisi Niistä selvästi yli puolet on järjestäytymät- sesti ammattiyhdistystä. yhtäkään työehtosopimusta me emme sil- ehkäistä lomautuksia ja irtisanomisia. tömiä, jotka eivät sovella luottamusmiesjär- – Siksi Yrittäjillä oli pelko, että luottamus- loin saaneet, kertoo Yrittäjien lainopillinen – Näistä on puhuttu, mutta julkisuuden jestelmää. Nämä yritykset eivät siten pääse miespakko vahvistaisi ammattiyhdistysliik- asiamies Atte Rytkönen. kautta ei ole selvinnyt, kuinka paljon paikal- käyttämään kaikkia työehtosopimuksiin keen asemaa myös järjestäytymättömässä EK:n mukaan kesän kynnyksellä päätty- linen sopiminen on laajentunut, Rytkönen kirjattuja paikallisia joustoja. kentässä. neet kilpailukykyneuvottelut olivat paikalli- toteaa. Siihen päästäkseen osan yrityksen työnte- sen sopimisen kannalta myönteiset. Rytkönen huomauttaa, että osa laajentu- kijöistä pitäisi liittoutua ja valita keskuudes- Juhani Ojalehto [email protected] Myös pääministeri Juha Sipilä vetosi neista joustoista voi vielä piillä luottamus- taan luottamusmies. @juhaniojalehto Yrittäjäsanomat 11 pixhill

Analyysi Elinkeinopolitiikka luo yrityksille kasvun edellytyksiä Kunnilla on nykyistä vahvempi elinkeinopoliittinen rooli 2019 alkaen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtyminen maakunnille antaa kunnille tilaa keskittyä uudella intensiteetillä elinkeinopolitiikan tekemiseen.

Kunnat Kuntien on viritettävä oma suuntaan. elinkeinopolitiikkansa sellaiseen iskuun, Kuntien on tehtävä asioita rohkeasti että se edesauttaa yrityksiä parantamaan uudella tavalla, omaksuttava parhaat käy- omaa kilpailukykyään ja lisäämään työpaik- tännöt ja kokeilla suunnitelmallisesti uusia koja. menetelmiä. Suomen Yrittäjät kartoitti jäsenistönsä näkemyksiä kuntien ja yrittäjien yhteis- Kuntastrategia vahvistamaan työstä ja elinkeinopolitiikan tilasta keväällä kunnan elinvoimaa 2016. Kyselyn tulos (6,7, asteikolla 4–10) Kuntien elinkeinopoliittinen rooli ja sen osoitti, että elinkeinopolitiikka on otettava merkitys muun muassa yritysten inves- kunnissa kriittiseen tarkasteluun. tointi- ja sijoittumispäätösten ohjaavana Pienikin voi olla vahva elinkeinovaikut- tekijänä on vahva, sillä yritysten menestys taja, kuten 2 300 asukkaan Keitele, joka on on riippuvainen toimintaympäristön tarjoa- ollut kaksi kertaa peräkkäin kyselyn paras. mista mahdollisuuksista. Vastaavasti yli 60 000 asukkaan Seinäjo- Tulevissa kuntavaaleissa valittavien luot- ki on noussut vähitellen koko maamme tamushenkilöiden merkitys elinkeinopoli- parhaaksi kasvukeskukseksi. Kasvavatko vai tiikan tekijöinä kasvaa. He linjaavat oman kapenevatko kuntien väliset erot aluehallin- kuntansa tulevan kehityksen. Samalla on non uudistuessa ja muuttoliike-ennusteen hyvä pitää mielessä, että ilman yrityksiä ei suuret suuntaviivat ja toivotaan niiden tuottavat Duudsonien kaltaisia menestys- viedessä asukkaita puolesta Suomen kun- ole työtä, ei ole työtä eikä palvelutarjontaa toteutumista. Menestysresepti edellyttää tarinoita. nista? Vai onko mahdollista toimia kuten eikä kunnalle kerry verotuloja. innostavaa ja luovaa toimintaa, jossa Hannamari Heinonen 19 000 asukkaan Lieto, joka teki täyskään- Kunnan elinvoima ei vahvistu sillä, että hyväksytään epäonnistumiset ja kokeil- [email protected] nöksen elinkeinopolitiikassa parempaan uudessa kuntastrategiassa maalaillaan laan rohkeasti uutta. Parhaimmillaan ne

”Koulutus rohkaisi tekemään päätöksiä.” Taru Päivike, toimitusjohtaja, Naisyrittäjyyskeskus ry

Opiskele työn ohessa alansa huippujen opastuksella tai kouluta henkilöstöä yrityksellesi yksilöllisesti suunnitelluilla valmennusratkaisuilla. 94 % asiakkaistamme suosittelee meitä. Löydä sinäkin koulutuksesi: markinst.fi

Kirjanpidon perusteet Yrittäjän ammattitutkinto, digimarkkinointi Aloitus 20.9. Helsinki ja Oulu Aloitus 18.1.2017 Oulu

Asiakastyön ja myynnin tutkinto, AMT™ Yrittäjän talous ja hallinto Aloitus 27.9. Helsinki Aloitus 9.2.2017 Helsinki

Yrittäjän ammattitutkinto Yrittäjän markkinointi ja myynti Aloitus 20.10. Helsinki Aloitus 11.5.2017 Helsinki

Tuotteistaminen ja palvelumuotoilu Aloitus 15.12. Helsinki 12 Yrittäjäsanomat pixhill

Kännykän käyttö kallistuu

Kännykän käytöstä ulkomailla perittävät verkkovierailu- eli niin sanotut roaming-maksut poistuvat EU-alueelta kesällä 2017. Muutoksen jälkeen asiakas maksaa puheluista, tekstiviesteistä ja mobiilidatan käytöstä saman hinnan Suomessa ja ulkomailla.

Teknologia Pääasiassa koti- maassa kännykkäänsä käyttävästä Roaming-maksujen poistuminen lisää Roaming pk-yrittäjästä uhkaakin tulla uudistuk- huomattavasti mobiilidatan käyttöä ul- sen maksumies. Muutos lisää roimasti komailla. Laskun maksavat suomalaiset. Verkkovierailumaksut suomalaisoperaattorien kustannuksia, poistuvat EU-maiden sillä operaattorien välisestä roaming- väliltä 15. kesäkuuta 2017. liikenteestä perittävät tukkumaksut Nykyiset lisämaksut ovat eivät poistu. Kyse ei ole pikkurahoista: puheluissa 0,19 €/min, jos suomalainen yrittäjä käyttää reissul- raattoreille. raja. Rajan ylittyessä operaattorit tekstiviesteissä 0,06 € laan toisessa EU-maassa mobiilidataa – Bisnestähän ne tekevät. saisivat periä asiakkailtaan roamingis- ja datansiirrossa 0,20 €/ kuten kotimaassa, tiedonsiirtoa voi Kännykän käytön kallistuminen ta lisähintaa. DNA:n Väisäsen toive megatavu. kertyä gigatavu. Se tarkoittaisi nykyisil- muuttaisi Mäkelän tottumuksia. Jos on selkeä: tukkuhinnat ja kohtuullisen lä tukkuhinnoilla jopa 50 euron laskua rajattomista datapaketeista luovutaan, käytön raja on saatava mahdolli- suomalaiselle operaattorille. Lisäkus- loppuu Mäkelältä sähköpostin kuvien simman alas, jotta lisäkustannukset tannukset on katettava jollakin tavalla. latailu. Spotify ja navigaattori eivät pysyisivät maltillisina. Suomalaiset pk-yrittäjät saavat heittää olisi kännykässä tai tabletissa niin ah- Tilanne ei näytä lupaavalta. Paljon hyvästit edullisille liittymäpaketeille ja kerassa käytössä. Mäkelää askarruttaa roamingia vastaanottavat Etelä- ja Uudet laskutusjärjestelmät, hinnat ja rajattomalle mobiilidatan käytölle. myös se, kuinka paljon lisäkustannuk- Keski-Euroopan maat pitävät tiukas- niistä tiedottaminen vaativat aikaa. – Hinnoittelumallit ja hintataso sia vuokrakalustoon asennettujen gps- ti kiinni korkeista tukkuhinnoista. Vuosi on kuitenkin lyhyt aika saada voivat mennä uusiksi, vahvistaa DNA:n paikantimien sim-korteista kertyisi. Verkkovierailumaksut ovat merkittävä lainsäädäntöesitys läpi EU:n päätök- kuluttajaliiketoimintaa johtava Pekka osa operaattorien tuloa Espanjan ja sentekokoneistosta. Keskimääräinen Väisänen. Etelä vs. pohjoinen Ranskan kaltaisissa maissa, joissa käy käsittelyaika on puolitoista vuotta. Pirkanmaalaisen raskaan kaluston EU-komissiosta odotetaan lähiviik- paljon turisteja. Suomalaisille operaat- Edessä on tiukka taisto etelän ja poh- korjaamo- ja vuokrauspalvelu JEM- koina esitystä, jolla pyritään koh- toreille roaming ei Väisäsen mukaan joisen välillä. TECiä pyörittävä Juho Mäkelä ehtii tuullistamaan tukkuhintoja. Syksyllä ole bisnes vaan palvelu. ulkomaille kerran kolmessa vuodessa, julkistetaan täytäntöönpanoasetus, Hänen mukaansa keskeisintä on Heli Satuli [email protected] mutta häneltä heruu ymmärrystä ope- jossa määritellään kohtuullisen käytön saada päätöksiä aikaan nopeasti. pirita Katso uudet yritykset tiistaisin,

yrittäjät.fi männikkö AAA-yritykset torstaisin. Q&A

Tanssiopetuksen edelläkävijä

Miksi perustit yrityksen, nä tai freelancerina, mutta tietysti on Henri Tanner? myös isompia osakeyhtiöitä. Perintei- Innostuin yrittämisestä koulunpenkillä simmin yrittäjät tarjoavat tanssiope- kuutisen vuotta sitten. Luennolla, jossa tusta, valmennusta, koreografioita ja Tanssi- opettaja kysyi kiinnostusta yrittäjäksi esiintymiskeikkoja. Itse lähden siitä, ryhtymisestä, viittasin heti. Lopetin että haluan tarjota palveluita edullisesti Tanner aktiivisen kilpatanssiuran muutama ja matalalla kynnyksellä kaikille tans- vuosi sitten, minkä jälkeen suoritin sista kiinnostuneille. Tmi Henri Tanner tanssinopettajan tutkinnon. Aiemmin tarjoaa palveluita tans- laskutin työni osuuskunnan kautta. Mitkä ovat vahvuuksiasi yrittäjänä? siopetuksesta valmen- Kun sain idean, päätin perustaa yrityk- Olen kylmähermoinen ja hahmotan nukseen, koreografiaan sen. Lähdin yritysideassa kohderyhmä helposti suuria kokonaisuuksia. Kuulun ja esiintymiseen. Lisäksi edellä. Koin, että yrittäjänä minulla ensimmäisiin, jotka tarjoavat virtuaa- markkinointinime- on mahdollisuus vaikuttaa asiakasti- lisia tanssikursseja Suomessa ja uskon, nään TanssiTanneria lanteisiin, luoda haluamani rytmi sekä että tälle on tulevaisuudessa kysyntää. käyttävä yrittäjä tarjoaa toteuttaa omilla ehdoillani uutta. Olen opiskellut tietojenkäsittelyä, mistä virtuaalista häävals- on varmasti hyötyä. Aloitin tarjoamalla sikurssia. Se sisältää Miten yrityksesi ensi häävalssikurssin verkossa. Jatkossa muun muassa yksityis- metrit ovat sujuneet? tulen laajentamaan myös muuhun kohtaisen opetuksen, Olen myös päivätöissä. Yrittämisen virtuaaliseen opetukseen. koreografiaehdotuksen ja palkkatyön yhdistäminen on ollut sekä vinkkejä onnistu- minulle helppoa ja tuo kaipaamaani Mitä vinkkejä antaisit neeseen häävalssiin. vakautta. Iltaisin ja viikonloppuisin olen muille uusille yrittäjille? yrittäjä, päivällä teen täysin toisenlaista Määrittele aikeesi mahdollisimman työtä. Toiveenani on ehkä jonain päivänä tarkasti ja keskustele ystäviesi sekä siirtyä pelkästään yrittäjäksi, mutta nyt muiden yrittäjien kanssa. Kaikkea ei olen tilanteeseeni tyytyväinen. Alku on tarvitse oppia kantapään kautta. Itseä- sujunut hyvin, mutta varsinkin markki- ni askarrutti eniten, kuinka palkkatyön nointiin ja brändäykseen pitäisi keskit- ja yrittäjyyden yhdistäminen onnistui- tyä. Tanssialalla asiakassuhteita syntyy si, ja toisaalta se, miten kävisi jos joskus usein vanhojen kontaktien kautta. jäisin työttömäksi. Pitkä ja aktiivinen kilpatanssiura sekä tietojenkäsittelyn osaaminen rohkai- sivat Henri Tanneria yrittämään. Millaisesta toimialasta on kyse? Virvamaria Toikka [email protected] Tanssialalla moni toimii yksinyrittäjä- @ViToikka VAIN SUOMEN YRITTÄJÄT RY:N JÄSENILLE

16 numeroa

47,-Tilaus jatkuu Suomen Yrittäjät ry:n jäsenetuna -20 % normaalihinnasta.

TALOUSELÄMÄ-lehdessä tehdään täysillä töitä sen eteen, että lisätiedon saaminen talouden käänteistä ja taustoista olisi ymmärrettävää, miellyttävää ja jopa viihdyttävää.

TALOUSELÄMÄ ilmestyy kerran viikossa, perjantaisin. Tilaa nyt jäsenhintaan!

TILAA TALOUSELÄMÄ NÄIN

Tilaa netistä: tilaa.talouselama.fi, Lähetä sähköposti: Soita tilaajapalveluun: kirjoita tarjoustunnus-ruutuun [email protected], 020 442 4100 (ma–pe klo 8.15–16.30), 102L086A kirjoita viestin otsikkoon 102L086A mainitse tilatessasi tunnus 102L086A

TILAUSEHDOT: *Tilaus jatkuu Suomen Yrittäjät ry:n jäsenhinnalla, -20 % normaalihinnasta (laskutusjakso 6 kk). Nimi- ja yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointi tarkoituksiin. Tilaukset vain Suomeen. Halutessasi voit kieltää tietojesi käytön/luovutuksen ilmoittamalla Talentum Media Oy:n tilaajapalveluun, PL 920, 00101 Helsinki tai puhelimitse 020 442 4100. Puhelun hinta (sis. alv 24 %): 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti. Ulkomailta yritysnumeroon soittamisen hinnoittelee ulkomainen operaattori.

TE_yrittajasanomat_6_2016_254x365.indd 1 15.8.2016 12:30:57 14 Yrittäjäsanomat

Puheenaiheet facebook.com/yrittäjät @suomenyrittajat yrittäjät.fi pixhill

tuomio

Missä suomalaiset? Davosin talousfoorumi tam- mikuussa kerää huippujohtajat keskustelemaan taloudesta. Suomesta vain Nokian Risto Siilasmaa ja Slushin Martin Mistä ne uudet työpaikat? Talvari ovat ”ehtineet” paikalle. Miksi yritysjohtajat jättävät tämän väliin? ipilän hallitus lupasi Suomeen 110 000 uutta Kokoomus puolestaan esitti, että laista poistettaisiin KoruArvin nousu työpaikkaa. Kesäkuisen kilpailukykysopimuk- säädös sunnuntaityön kaksinkertaisesta korvauksesta Kymmenvuotias, koruja tekevä, sen pitäisi luoda 35 000 uutta työpaikkaa ja että jatkossa siitä sovittaisiin työehtosopimuksissa Arvi Martikainen nousi koulun- vuoteen 2020 mennessä. Mutta apuja ei tai työpaikoilla. Ehdotus sai tylyn vastaanoton. penkiltä vaikuttajaksi. Kesän Snäytä tulevan sen paremmin kansainvälisestä talou- Yrittäjien blogissaan kokoomuksen kansanedustaja korvilla Arvi vieraili jo sosiaali- desta kuin omasta talouskasvusta. Lähivuosiksi on Saara-Sofia Sirén kysyikin, että eikö vieläkään olla ja terveysministeriössäkin. ennustettu vain prosentin talouskasvua. valmiita edes keskustelemaan uusista ehdotuksista. Niin sitä pitää. Eikä valoa näytä löytyvän yrityksistäkään. Keskustan esittämä investointivaraus siirtyi päätet- Tilastokeskuksen heinäkuun lopun tietojen mukaan täväksi ensi vuonna. Teknologiateollisuuden mukaan Urheilun maine uusien yritysten perustaminen hiipuu vuosi vuodelta. se voisi tuoda 11 000 työpaikkaa. Pieniä parannuk- Venäjällä esiintyy valtiojohtoista Trendi on ollut aleneva aina 2008 taloustaantumasta sia hallitukselta on tulossa, mutta niillä ei tuhansia dopingia. Korruptiota niin arvokisojen jakamisessa kuin lähtien. työpaikkoja ole luvassa. isoissa kansainvälisissä liitoissa. Kesän keskusteluissa esiin nousi kolme uutta Isoihin rakenteellisiin uudistuksiin hallitukselta ei Ja urheilijashoppailua Afrikan ideaa. Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen esitti riitä rahkeet. Siitä pitävät huolen hallitusta epäilevät maista eurooppalaisiin maa- SuomiAreenalla työehtosopimusten yleissitovuuden palkansaajajärjestöt. Samaan aikaan pitkäaikais- joukkueisiin. Mitä rehdistä ja rajaamista koskemaan vain vähimmäispalkkoja. Lop- työttömien määrä kasvaa. Suurin toivein odotetaan reilusta urheilusta on putuloksena täystyrmäys niin palkansaajajärjestöiltä nyt hallituksen lupaamia veronalennuksia, josko ne enää jäljellä? kuin vasemmistosta. saisivat kotimaisen kulutuksen kasvuun.

kolumni tweetit Kyllä Brexit opettaa Ison-Britannian EU-kansanäänestys johtaa Brexitiin, Ison-Britannian eroamiseen EU:sta. Ehkä. Ensin Iso-Britannia tekee eroa koskevan ilmoituksen, josta käynnistyy eroon päättyvä kahden vuoden neuvotteluaika. Ilmoitus tehtäneen vasta ensi vuonna. Pekka Nurmela @PegZor Brexit muuttaa maailmaa peruuttamattomasti. Jo kansanäänestyksen tuloksen julkistaminen Hyvä kiteytys #ay: ”Jos työn teettäminen nykykorvauksilla aiheutti reaktioita ympäri maailmaa. Muualla Euroopassa vaikutukset ovat tasaantuneet, mutta ei kannata, jääköön se sitten Isossa-Britanniassa niin tuskin käy. tekemättä” Brexitissä on lähinnä häviäjiä. Ison-Britannian talous kärsii, maan poliittinen painoarvo vähe- Antti Neimala nee ja sen kansalaisten elintaso putoaa. Muut EU-maat kärsivät mutta vähemmän. Suomelle Kauri Tervashonka Suomen Yrittäjät @tervashonk varatoimitusjohtaja Iso-Britannia on tärkeä vientimaa, ja Brexit heikentää yritystemme asemaa Ison-Britannian @PegZor Tämä #sunnuntai- antti.neimala@ markkinoilla. yrittajat.fi työ kertoo harmittavan hyvin EU on ajautunut Brexitin johdosta poliittiseen kriisiin. Muuallakin on vaadittu vastaavien siitä, ketkä #ayliike intresseis- kansanäänestysten järjestämistä. Suomi on tässä mukana. On odotettavaa, että Brexit-teatteri sä ovat. Kukapa työttömistä hallitsee EU-näyttämöä vuosikausia. Se ei koidu kenenkään hyödyksi. välittäisi. Isossa-Britanniassa EU-eron kannattajat liukenivat vastuusta heti tuloksen selvittyä. Kansa Nina Havumetsä alkoi kuumeisesti selvittää, mistä oli päättänyt erota. Jälkikäteen. @ninahavumetsa Tähän mennessä briteille on selvinnyt, että lupaus etujen säilymisestä ilman velvoitteita #Tessitön kun olen, minulle, oli utopiaa. Kaikkien piti tietää, että sisämarkkinoilla ei voi toimia kantamatta siihen kuuluvia #sak, kelpaisi hyvin työehto- velvoitteita. jen kehittäminen lainsäädän- nön kautta. #yleissitovuus Kansalaisaloite Suomen EU-erosta on kerännyt parissa kuukaudessa liki 30 000 allekirjoitta- jaa. Se on paljon. Toivon suomalaisten selvittävän asiat ennen kuin ottavat kantaa. Asta Boman-Björkell Jälkikäteen se voi olla myöhäistä. @AstaBoman Suomessa EU-eron ajajat ovat ottaneet käyttöön termin Fixit. Suomalainen yrittäjä ei halua #investointivaraus’ksen tulisi tosiaan kattaa kiinteiden EU-eroa. Fix-it tarkoittaa sananmukaisesti järjestelmän korjaamista. Siihen tarpeeseen yrittäjät investointien lisäksi myös t&k yhtyvät. #palvelualat #muotoilu #kibs Yrittäjäsanomat 15

kuukauden blogi

Millaisia ihmisiä kasvuyrityksen kannattaa palkata?

Olemme vuoden aikana palkan- välttämättä ole ihminen, joka sijaan hän oppii menneisyydestä ja tai tämä on maailman ainoa työ, joilta hän oppii uutta. neet yhtiökumppanini Eero Anha- haluaisi olla yrittäjä, mutta loppu- suhtautuu siihen kiinnostuneesti jota voin tehdä. Niinpä hän voi Hän ei ole täydellinen, van kanssa sisältöalan yritykseem- päätelmäni rekrytoiduista on aina ja analysoiden. lähteä minä päivänä tahansa. 9.koska hän tietää, että me Era Contentiin kymmenkunta sama: hän kykenisi siihen! Hän Hänellä on terve arvomaa- Hän tykkää kokeilla. Jos täydellisyyttä ei ole. Hän on opti- ihmistä. Tulevaisuudessa palk- tekee töitä yrittäjämentaliteetilla 2.ilma. Kaikkialla puhutaan 5.kaikki ei aina mene heti misti, mutta myös ymmärtää, että kaamme lisää. Ihmisen rekrytointi eli ottaa vastuuta, kestää riskejä ketteryydestä, mutta hän ei vaihda putkeen, hän ajattelee, että tulipa meillä kaikilla on huonoja päiviä ja kasvuyritykseen on kiinnostavaa, sekä keksii ja kehittää. arvomaailmaansa ketterästi kokeiltua tätäkin ja tulipas taas vaikeita aikoja. Hänen mielestään vaativaa ja vastuullista. Niinpä Monet muutkin asiat ovat tärkei- tarpeen tullen. Hän uskoo maail- opittua lisää. Samoin hän suhtau- täydelliset ihmiset ovat hiukkasen siitä kannattaa kirjoittaa sananen. tä, kun etsimme uutta ihmistä. maan, jossa on tärkeää olla hyvä ja tuu muiden tekemisiin. hassuja. Kun rekrytoin työntekijän Hänen mielestään maail- arvostaa toisia ihmisiä. Hän ei ole alamaisihminen Hänen suurin intohi- omaan yritykseeni, käyn aina 1.man ja elämämme muut- Hän tykkää ajatella. Varsin- 6.tai hierarkiahemmo. Hän 10.mojensa kohde ei ole työ- päässäni saman ajatusleikin: voi- tuminen on itsestään selvä juttu. 3.kin muutoksen keskellä elä- tietää kyllä oman osaamisensa. paikan paras parkkiruutu. Hänen sikohan tämä ihminen pyörittää Hän ei haikaile maailmaa, jossa minen edellyttää kunnon ajattelua. Hän ei suostu jäämään yksin vaan työelämänsä ei koostu loman odot- omaa firmaa? Hän ei todellakaan ennen kaikki oli kunnossa. Sen Hän ajattelee ja oppii perusteellises- vaatii, että myös vaikeissa tilan- telusta, vaikka hän tietääkin, että ti, jotta pystyy toimimaan nopeasti. teissa vastuu kannetaan yhdessä. loma tekee hänelle taatusti hyvää. Hän haluaa tehdä töitä Hän ei muutu työorga- Millainen on sinun listasi? 4.ihmisten kanssa, joiden 7.nisaationsa näköiseksi. Se voi olla hyvin erilainen kuin mielestä maailmaa voi muuttaa. Sen sijaan hän ajattelee, että minun. Onneksi meitä ihmisiä, Maailman muuttaminen on hänen organisaatio voi ottaa vaikutteita yrittäjiä ja yrityksiä on moneen Kun rekrytoin työntekijän omaan mielestään kiinnostavaa ja hän häneltä. makuun. yritykseeni, käyn aina päässäni uskoo, että elämä on täynnä vaih- Hän pitää kiinni osaami- toehtoja. Hän ei ole ihminen, joka sestaan, kehittää itseään ja Riitta Pollari saman ajatusleikin: voisikohan 8. Kirjoittaja on sisältötoimisto ajattelee, että tämä on maailman on laajasti kiinnostunut maail- Era Contentin osakas. tämä ihminen pyörittää omaa firmaa? ainoa paikka, jossa voin olla töissä masta. Hän kehuu työkavereitaan, @pollaririitta

lisää blogeja osoitteessa www.yrittajat.fi

OP 16 Yrittäjäsanomat

fakta MITEN VARAUTUA KUOLEMAN JÄLKEEN

Yrittäjän vakava sairastu- Osakassopimukseen voi- Jos kyseessä on sukupol- linpesässä alaikäisten puolesta 1.minen, työkyvyttömyys, 3c.daan ottaa suostumus- 1.venvaihdos, jatkajan on äänivaltaa käyttää huoltaja, NäiN avioero ja kuolema saattavat lauseke, jolla estetään se, ettei kirjallisesti pyydettävä huojen- edunvalvoja tai pesänselvittäjä. Hyppy aiheuttaa muutoksia yrityksen yhtiöön tule sellaisia osakkaita, nuksen tekoa ennen verotuk- Yrittäjä itse voi valita testa- omistuksessa. Niin sanoittuhin joita jäljelle jääneet osakkaat eivät sen toimittamista. Perintönä mentin toimeenpanijan, mutta varaudut exit-tilanteisiin voi varautua yhtiöön halua. Ky:ssä ja ay:ssä saatu yritys on osin perintö- ja kuolinpesän osakkaat, velkojat testamentilla, avioehtosopimuk- yhtiösopimuksen lunastuslausek- lahjaverosta vapaa. Huojennuksen ja viime kädessä käräjäoikeus syvään päähän sella, edunvalvontavaltakirjalla, keella voidaan sopia etukäteen lu- toimittamista voi pyytää peru- päättää kuka toimii kuolinpe- osakassopimuksella, johtajasopi- nastusmenettelystä yhtiömiehen kirjan verottajalle toimittamisen sässä pesänselvittäjänä. kriisi- muksilla avainhenkilöiden kanssa kuoleman varalta. yhteydessä. ja mahdollisella toimitusjohtaja- Varaudu perintöveroihin Yrittäjän kuolema kriisiyttää liiketoiminnan hetkeksi. sopimuksella. Asiakirjat on tär- Kuolemantapauksen sattu- Kuoleman sattuessa 4.ennalta. Esimerkiksi kiin- Näin kävi lahtelaisessa Jousivesa Oy:ssä vuonna 2009. tilaNteeseeN keää sovittaa yhteen. Ristiriitai- 4. essa yhtiölle tai muille osak- 2.testamentin toimeenpa- teistöomistusten perintövero suudet asiakirjoissa aiheuttavat kaille saattaa tulla tarve lunastaa nija aloittaa työnsä ja noudattaa tulee maksettavaksi yleensä oikeudenkäynnin riskin. kuolleen yhtiömiehen osakkeet. yrittäjän ohjeita yritystoiminnan noin 6–12 kuukautta perimisen Jonkun perheenjäsenistä piti kuitenkin tulla konttorille töihin. Asioiden suunnittelu etukäteen Osakassopimukseen voidaan suhteen. jälkeen, vaikka omaisuuden on hyödyksi yritykselle, yrittäjälle ja Jos mahdollinen yritystoi- kirjata kenellä ja mihin hintaan realisointi vie aikaa. Varautua Teksti Riikka Koskenranta Grafiikka maarit kattilakoski hänen perillisilleen. Yhtiön keskeiset 2.minnan jatkaja on tiedossa on oikeus lunastaa osakkeet. Joskus käy niin, että voi vakuutuksin, säästöin ja asiakirjat on hyvä laatia yrityksen hyvissä ajoin, voi yritysomai- Yhtiön lunastaessa osakkeet, sillä 3. kuolinpesä säilyy pitkään sijoituksin. perustamisvaiheessa, jolloin suutta siirtää jo ennen yrittäjän on oltava lunastukseen riittävästi jakamattomana. Mitään estettä siirtymistä syrjään. Ennen suku- vapaita pääomia. tälle ei ole. Jos kuolinpesän On vaarana, että yrittäjän osakkaat ovat vielä yksimielisiä. nnen kuin Jousivesan yrittäjä tulleet ongelmatilanteet. Ensimmäiset vuodet polvenvaihdosta voidaan omistajat ovat keskenään riitaisia, 5.elämäntyö häviää tai me- menehtyi liikenneonnetto- olivat salapoliisina olemista, 31-vuotias Sirkku Näin yrittäjä voi määrittää veroseuraamuksia pienentää Testamenttiin voidaan päätöksenteko voi lamaantua nettää suuren osan arvostaan, muudessa, ei tyttärellä Sirkku Vesa heittää leikillään. yrityksen jatkoa mahdol- monin tavoin. Lisätietoa muun 5.sisällyttää toimeenpanija- tilanteessa, jossa yritystoimintaa jos exit-tilanteita ei suunnitella Vesalla ollut käynyt mielessä Hän painottaa, että kaikkien yrittäjien tulisi muassa bit.ly/yrittajanomv määräys eli yrittäjäosakas mää- koskeviin päätöksiin tulee saada riittävän hyvissä ajoin ja siten, perheyrityksen johtoon astu- kirjata prosessit edes jotenkin, jotta tietoa voisi listen kriisitilanteiden yli. minen. siirtää muille yrityksessä. rittelee sen, kuka käy keskustelun kaikkien jakamattoman kuolinpe- etteivät laadittavat asiakirjat E– Isäni Markku Vesan kuoleman jälkeisenä – Meidän piti päästä käsiksi ohjelmiin ja jär- Ky:ssä ja ay:ssä kuolinpesän puolesta ja neuvot- sän osakkaiden hyväksyntä. Kuo- ole keskenään ristiriidassa. tiistaina olin toimistossa, ja siitä saakka olen jestelmiin, mihin vaaditaan salasanat. Piti saa- 3a.osakassopimusta vastaa telee lunastushinnan. Osakas- ja istunut tuossa tuolilla. Se oli itsestäänselvyys, da raha liikkumaan. Me perheenjäsenet emme yhtiösopimus. Yhtiösopimuksessa yhtiösopimuksessa on tärkeää että jonkun on mentävä konttoriin töihin. olleet mitenkään mukana yrityksen toiminnas- tulee sopia siitä, kuinka yhtiö- sopia riidanratkaisumenettelystä. Näin muistelee Jousivesa Oy:n jatkaja Sirkku sa, joten en tiennyt sitäkään, missä eräpäivää osuus lunastetaan kuoleman- Yhtiölle suositeltava tapa on väli- Vesa seitsemän vuoden takaisia murheellisia odottavia laskuja pidettiin konttorissa. tapahtumia. Vesa opiskeli Helsingissä myyntityön tra- tapauksessa tai yhtiömiesten miesmenettely, koska tällä tavoin Lähteet: Kalasatama Oy:n asianajajat – Isä kuoli liikenneonnettomuudessa. Hän denomin opintoja, kun yllättäen tulikin aika erotilanteessa. On huomioitava varmistetaan yrityssalaisuuksien Uula Nordenswan ja Perttu Turku Kuva: Pixhill ajoi moottoripyörällä kolarin. Se oli sokki koko tarttua yrityksen ruoriin. Ala oli kaiken lisäksi mahdollisuus, että yhtiöosuus säilyminen myös riitatilanteissa. perheelle. Seuraavista päivistä en hirveästi nuorelle naiselle vieras. siirtyy perintönä. Osakassopimuk- Tämä on tarpeen myös henkilö- muista. Se oli lauantai-ilta, ja olimme miehe- – Alussa en erottanut vetojousta puristus- seen kirjataan samantyyppiset yhtiössä. ni kanssa reissussa, tuolloin 24-vuotias Vesa jousesta, hän naureskelee. kertoo. – Isäni kuoltua oli kuitenkin selvää, että seikat. He pääsivät seuraavana päivänä kotiin jos joku jatkaa, se olen minä jo koulutuksen Yksinyrittäjän menehtyessä Espanjan-matkalta. puolestakin. Osakassopimuksessa 6. yritys siirtyy joko lakimääräi- Vesa kuuli myöhemmin tuttavalta hänen 3b.olisi hyvä päättää myös sille tai testamentissa määrätyille Tuotanto jatkui isänsä joskus sanoneen, että tyttärestä tulee siitä, miten yhtiössä valitaan perillisille. Vakavan sairastumisen Hollolassa vuonna 1979 perustetussa kier- yrittäjä, vaikka ei vielä tiedä, mille alalle. rejousia valmistavassa yrityksessä tuotanto Sirkku Vesa pyysi ja sai apua yrittäjyyden toimitusjohtaja ja hallitus. sattuessa yritys jää tuuliajolle, ei katkennut päiväksikään toimitusjohtajan alkutaipaleella muun muassa Lahden seudun Osakassopimuksessa tulee siksi yrityksen omistajalla on hyvä kuolemasta huolimatta. Pienyrityksessä tyypil- kehitys LADEC Oy:stä. Hän sopi myös epä- estää yrityksen päätöksenteon olla edunvalvontavaltuutus, lisesti kaikki hiljainen tieto on yrittäjällä. Näin säännöllisestä mentoroinnista yrityskummin lamaantuminen myös tilantees- jossa yrittäjä määrää selvitysmie- oli myös Jousivesassa, joka toimii nykyisin kanssa vuonna 2011. sa, jossa tasaomistus aiheuttaa hen kriisitilanteen varalle. Lahdessa. Sukupolvenvaihdoksesta ei ollut juuri pu- pattitilanteen. – Olemme olleet onnekkaita silloin ja yhä huttu perheen sisällä, eikä myöskään 53-vuo- edelleen, että meillä on niin hyvä henkilökunta. tiaana kuolleen isän kanssa. Sirkku Vesa Työntekijät pystyivät hoitamaan itsenäisesti uskoo perheenjäsenten ajatelleen, ettei kukaan tuotannon töitä. Pähkäilimme yhdessä eteen kolmesta lapsesta toimisi jatkajana.

gallup

Uula Nordenswan Jorma Sovinen Mats Welin Asianajaja, Kalasatama Oy:n osakas Yrityskummi Asianajaja, Hästö & Co:n osakas Yksinyrittäjän kuolemantapauksessa Ryhdyin yrityskummiksi nuorelle henkilöl- Tärkeintä on miettiä hyvissä ajoin yritysomaisuus siirtyisi edesmenneen pe- le tilanteessa, jossa kyseisen perheyrityk- etukäteen, löytyisikö jatkaja. Jatkaja voi rillisille joko lakimääräisille tai testamen- sen pitkäaikainen yrittäjä oli menehtynyt. olla myös muu kuin perillinen, mutta tissa määrätyille. Vakavassa sairastumis- Aluksi se oli keskustelua, ajatusten selven- verotussääntöjä on syytä silloin katsoa tilanteessa yritys jää sen sijaan tuuliajolle, tämistä ja tsemppaamista. Toimin vähän tarkkaan. Lienee viisasta ottaa jatkaja mu- siksi yrittäjällä olisi hyvä olla edunvalvon- kuin henkisenä valmentajana. Yrityksessä kaan yritystoimintaan perinnönjättäjän tavaltuutus. Edunvalvontavaltuutuksella ei ollut montaa ulkopuolista työntekijää. vielä eläessä. Jatkaja voi olla esimerkiksi valtuutettu voi valtuuttajan antamien oh- Mentoroitavani sai koko yrityksen pyörit- hallituksen varajäsen. Usein yksinyrittäjän jeiden mukaan luovuttaa yritysomaisuutta tämisen vastuulleen, joten sparrasin häntä kuollessa kaikki jää kesken. Olisi hyvä tehdä edelleen. On hyvä, että yrittäjä itse päättää yrityksen hallinnoinnissa ja johtamisessa. selkeä luettelo yhteistyökumppaneiden yhte- kuka tulee kriisitilanteessa hänen tilalleen. Kun yrityksessä tuli eteen eräiden tuotan- ystiedoista, sekä tieto siitä, missä avaimia Lähtökohtana on se, ettei edunvalvon- tokoneiden uusiminen, pyysin avukseni ja salasanoja säilytetään. Luettelon voi säi- tavaltuutettu voi ryhtyä tavanomaista kummikatraastamme henkilön, jolla oli lyttää samassa paikassa kuin testamentin. suurempiin toimiin päämiehensä puoles- kokemusta laitehankinnoista. Analysoim- Sukupolvenvaihdoksesta voi myös määrätä ta, mutta valtuutuksessa voidaan antaa me tulleita tarjouksia kolmeen pekkaan. testamentissa. Testamentissa on hyvä mää- hänelle enemmän toimivaltaa esimerkiksi Tapasin yrittäjää pääsääntöisesti kerran rätä luottohenkilö testamentin toimeenpa- sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen. kuukaudessa, välillä useamminkin. nijaksi, ainakin yritysvarallisuuden osalta. Yrittäjäsanomat 17 fakta MITEN VARAUTUA KUOLEMAN JÄLKEEN

Yrittäjän vakava sairastu- Osakassopimukseen voi- Jos kyseessä on sukupol- linpesässä alaikäisten puolesta 1.minen, työkyvyttömyys, 3c.daan ottaa suostumus- 1.venvaihdos, jatkajan on äänivaltaa käyttää huoltaja, NäiN avioero ja kuolema saattavat lauseke, jolla estetään se, ettei kirjallisesti pyydettävä huojen- edunvalvoja tai pesänselvittäjä. aiheuttaa muutoksia yrityksen yhtiöön tule sellaisia osakkaita, nuksen tekoa ennen verotuk- Yrittäjä itse voi valita testa- omistuksessa. Niin sanoittuhin joita jäljelle jääneet osakkaat eivät sen toimittamista. Perintönä mentin toimeenpanijan, mutta varaudut exit-tilanteisiin voi varautua yhtiöön halua. Ky:ssä ja ay:ssä saatu yritys on osin perintö- ja kuolinpesän osakkaat, velkojat testamentilla, avioehtosopimuk- yhtiösopimuksen lunastuslausek- lahjaverosta vapaa. Huojennuksen ja viime kädessä käräjäoikeus sella, edunvalvontavaltakirjalla, keella voidaan sopia etukäteen lu- toimittamista voi pyytää peru- päättää kuka toimii kuolinpe- osakassopimuksella, johtajasopi- nastusmenettelystä yhtiömiehen kirjan verottajalle toimittamisen sässä pesänselvittäjänä. kriisi- muksilla avainhenkilöiden kanssa kuoleman varalta. yhteydessä. ja mahdollisella toimitusjohtaja- Varaudu perintöveroihin sopimuksella. Asiakirjat on tär- Kuolemantapauksen sattu- Kuoleman sattuessa 4.ennalta. Esimerkiksi kiin- tilaNteeseeN keää sovittaa yhteen. Ristiriitai- 4. essa yhtiölle tai muille osak- 2.testamentin toimeenpa- teistöomistusten perintövero suudet asiakirjoissa aiheuttavat kaille saattaa tulla tarve lunastaa nija aloittaa työnsä ja noudattaa tulee maksettavaksi yleensä oikeudenkäynnin riskin. kuolleen yhtiömiehen osakkeet. yrittäjän ohjeita yritystoiminnan noin 6–12 kuukautta perimisen Asioiden suunnittelu etukäteen Osakassopimukseen voidaan suhteen. jälkeen, vaikka omaisuuden on hyödyksi yritykselle, yrittäjälle ja Jos mahdollinen yritystoi- kirjata kenellä ja mihin hintaan realisointi vie aikaa. Varautua hänen perillisilleen. Yhtiön keskeiset 2.minnan jatkaja on tiedossa on oikeus lunastaa osakkeet. Joskus käy niin, että voi vakuutuksin, säästöin ja asiakirjat on hyvä laatia yrityksen hyvissä ajoin, voi yritysomai- Yhtiön lunastaessa osakkeet, sillä 3. kuolinpesä säilyy pitkään sijoituksin. perustamisvaiheessa, jolloin suutta siirtää jo ennen yrittäjän on oltava lunastukseen riittävästi jakamattomana. Mitään estettä siirtymistä syrjään. Ennen suku- vapaita pääomia. tälle ei ole. Jos kuolinpesän On vaarana, että yrittäjän osakkaat ovat vielä yksimielisiä. polvenvaihdosta voidaan omistajat ovat keskenään riitaisia, 5.elämäntyö häviää tai me- On tärkeää miettiä Näin yrittäjä voi määrittää veroseuraamuksia pienentää Testamenttiin voidaan päätöksenteko voi lamaantua nettää suuren osan arvostaan, edes askelmerkit yrityksen jatkoa mahdol- monin tavoin. Lisätietoa muun 5.sisällyttää toimeenpanija- tilanteessa, jossa yritystoimintaa jos exit-tilanteita ei suunnitella listen kriisitilanteiden yli. muassa bit.ly/yrittajanomv määräys eli yrittäjäosakas mää- koskeviin päätöksiin tulee saada riittävän hyvissä ajoin ja siten, valmiiksi siihen, rittelee sen, kuka käy keskustelun kaikkien jakamattoman kuolinpe- etteivät laadittavat asiakirjat miten toimitaan Ky:ssä ja ay:ssä kuolinpesän puolesta ja neuvot- sän osakkaiden hyväksyntä. Kuo- ole keskenään ristiriidassa. ääritilanteissa. Mikä 3a.osakassopimusta vastaa telee lunastushinnan. Osakas- ja tahansa tilanne tai yhtiösopimus. Yhtiösopimuksessa yhtiösopimuksessa on tärkeää asia on helpompi tulee sopia siitä, kuinka yhtiö- sopia riidanratkaisumenettelystä. osuus lunastetaan kuoleman- Yhtiölle suositeltava tapa on väli- selvittää etukäteen. tapauksessa tai yhtiömiesten miesmenettely, koska tällä tavoin Lähteet: Kalasatama Oy:n asianajajat Sirkku Vesa erotilanteessa. On huomioitava varmistetaan yrityssalaisuuksien Uula Nordenswan ja Perttu Turku Kuva: Pixhill mahdollisuus, että yhtiöosuus säilyminen myös riitatilanteissa. siirtyy perintönä. Osakassopimuk- Tämä on tarpeen myös henkilö- seen kirjataan samantyyppiset yhtiössä. seikat. Yksinyrittäjän menehtyessä Osakassopimuksessa 6. yritys siirtyy joko lakimääräi- 3b.olisi hyvä päättää myös sille tai testamentissa määrätyille Sukupolvenvaih- siitä, miten yhtiössä valitaan perillisille. Vakavan sairastumisen doksesta ei ollut toimitusjohtaja ja hallitus. sattuessa yritys jää tuuliajolle, juuri puhuttu per- Osakassopimuksessa tulee siksi yrityksen omistajalla on hyvä estää yrityksen päätöksenteon olla edunvalvontavaltuutus, heen sisällä, eikä lamaantuminen myös tilantees- jossa yrittäjä määrää selvitysmie- myöskään 53-vuo- sa, jossa tasaomistus aiheuttaa hen kriisitilanteen varalle. tiaana kuolleen pattitilanteen. isän kanssa.

Sirkku Vesalla on kaksi sisarusta, joista toinen työs- – Kaikkeen ei voi kuitenkaan varautua. Isä kuoli ja johtajasopimuksella. kentelee yrityksessä osa-aikaisesti. meidän oli pärjättävä. – Perittävän henkilön omistus saadaan pienemmäk- Vesan mielestä on tärkeää miettiä edes askelmerkit si, jos omistusta pienennetään jo yrittäjän elinaikana. Kuinka tästä selvittiin valmiiksi siihen, miten toimitaan ääritilanteissa. Mikä Keinoja ovat yritysrakenteen uudelleenjärjestelyt Jousivesassa ei ollut osakassopimusta eikä edesmen- tahansa tilanne tai asia on helpompi selvittää etukä- esimerkiksi yhtiön lunastaessa omia osakkeitaan, neellä yrittäjällä ollut testamenttia. Juridisilla doku- teen. jolloin osakkeiden lunastus tapahtuu yhtiön varoilla menteilla, eli osakeyhtiössä osakassopimuksella tai – Sen olen oppinut, että omassa työssäni haluaisin tai omistussuhteiden muuttaminen uusmerkinnällä tai henkilöyhtiössä yhtiösopimuksella, voidaan määritellä välttää yrityksen henkilöitymistä vahvasti minuun. rahastoannilla. Jälkimmäiset tapahtuvat luopujan ja muun muassa osakkuudesta luopumista. Dokument- jatkajan varoilla, Kalasatama Oy:n osakas, asianajaja tien etuna on, että niihin on kirjattu poismenneen Suunnittelulla verohyötyjä Perttu Turku neuvoo. tahto liittyen siirtyviin omistuksiin. Yrityksen kriisi- Yrityksen kriittisten tilanteiden miettiminen etukäteen Kolme työntekijää omistajien lisäksi työllistävässä tilanteita voi olla muitakin, kuten työkyvyttömyys tai ja varautuminen yllättäviin tilanteisiin on tärkeää. perheyrityksessä on setvitty oikeaa tapaa toteuttaa avioero. – Näin säästetään veroissa ja vältetään yritystoi- sukupolvenvaihdos ja vaihdos viedään läpi kuluvana – Osakassopimus ei ollut merkityksellinen tilantees- minnan lamaantuminen, Kalasatama Oy:n osakas, vuonna. Sukupolvenvaihdoksessa omistus siirtyy koko- samme. Vaikka yrityksen omistus on hajautettu pienin asianajaja Uula Nordenswan sanoo. naan Vesalle ja hänen puolisolleen Jussi Fihlmanille. osuuksin perheen kesken, oli isäni ollut ainoa yrittäjä Niin sanottuihin yrittäjän exit-tilanteisiin voi varau- Sirkku Vesa kertoo näkevänsä itsensä edelleen viiden ja varsinainen omistaja. tua testamentilla, avioehtosopimuksella, edunvalvonta- vuoden päästä tehtailemassa jousia pappansa ja isänsä Vesa näkee osakassopimuksen tärkeäksi silloin, jos valtakirjalla, osakassopimuksella, johtajasopimuksilla perustamassa yrityksessä. yrityksessä on useampi yrittäjä. avainhenkilöiden kanssa sekä mahdollisella toimitus- 18 Yrittäjäsanomat

Tärkeä pointti on se, että nettipuolen pitää tukea kivijalkamyymälää. Ihmisillä on tarve Yrittäjä vinkkaa -sarja ilmestyy liikkua ihmisten ilmoilla ja ostaa edelleen cd- verkossa aina keskiviikkoisin. yrittäjät.fi levyjä ja vinyyleitä, sanoo Jyri Lipponen.

Levykauppa Äx

Jyri Lipponen perusti mu- siikkitallenteita ja musiikinteki- jöiden oheistuotteita myyvän liikkeensä Kuopioon yhdessä veljensä Jari Lipposen kanssa Verkkokaupan on tuettava kivijalkaa vuonna 1997. Nykyään Levy- kauppa Äxällä on 36 työnteki- jän henkilökunta ja kymmenen Jyri Lipposen luotsaama Levykauppa Äx on verkkomyymälöiden myymälää eri puolilla Suomea. pioneereja Suomessa. Ilman nettimyyntiä musiikkiliikettä ei enää olisi.

Millainen on hyvä sion verkkokaupasta. Olimme pe- jälkeen kauppa lähti vetämään. ole ainakaan digitaalisen musiikin ei kannata meidänkään. verkkokauppa? rustaneet ensimmäiset myymälät Verkosta ostaminen oli 2000-lu- tarjoajilla kuten Spotifylla. Musii- Ihmisten käyttäytymisen seu- Logistisella toimitusvarmuudella 1990-luvulla, eikä meillä mennyt vun alun Suomessa vierasta, eikä kissa fyysinen puoli on tullut alas, raaminen on olennaista ja siinä on mielettömän tärkeä osuus. hirmu hyvin. Meillä oli kuitenkin se ole megalomaanista vieläkään. mutta me olemme jopa nostaneet sosiaalinen media, kuten Face- Verkkokaupasta on löydyttävä tarve laajentaa ja olin kuullut, että Me tarvitsemme ehdottomasti sitä. book, on mielettömän tärkeä. Sen tietyt perustoiminnot, kuten help- internet voisi olla kova juttu. kivijalkamyymälöitä. Verkon jätille Amazonille pär- kautta artistit ja musiikin kuunteli- desk, hakupalvelu ja tuotetiedot. Saimme yhden vanhan kaverin Verkkokaupan osuus on noin jäämme toimitusnopeudessa ja jat siirtyvät meille. Käyttönopeuden eteen olemme tekemään meille verkkokaupan, 60 prosenttia myynnistä, mutta kotimaisen musiikin osuudessa. Meillä yhteistyö artistien kanssa tehneet paljon miestyötunteja. joka osoittautui paljon huonom- laskutapa on tulkinnanvarainen. Iso osa kaupasta tapahtuu myös toimii niin, että heidän nettisivuil- maksi kuin muiden, jotka olivat Asiakkaat tilaavat paljon netistä, siksi, että myymälässä tykätään laan on linkki meille, että osta levy Miten hyvä asiakaskontakti ostaneet valmiin paketin. mutta hakevat tuotteen myymäläs- käydä. kotiisi täältä. hoituu digitaalisesti? Siinä kävi kuitenkin valtava tä. Vuosina 2013–2014 liike- Meidän liikeideana on ollut tar- tuuri. Vuoden koodaamisella ideamme on ruvennut kunnolla Mitä verkkokaupan Mitä olet oppinut jota asiakkaalle tuotetta jo ennen pääsimme kilpailijoiden tasolle. kukoistamaan. pyörittäminen vaatii? verkkokaupasta? kuin hän tietää haluavansa sitä. Meille nettikaupan kehittämi- Jatkuvaa hereilläoloa. Tavara ja Sen perustaminen on elinehto, Tarjoamme levyjä netissä kuten nen oli ketterää, mutta kilpailijat Kuinka kilpailijat logistinen ketju pitää olla hyvin siitä ei pidä edes keskustella. En tiskilläkin. Verkkokaupan taus- jumiutuivat palveluntarjoajiinsa, päihitetään verkossa? hallussa. Toimitus kestää oman tosin tiedä, kannattaako sitä tänä talla algoritmit toimivat niin, että eivätkä pystyneet personoimaan Meillä alkoi ensimmäisten joukos- aikansa ja sen on tultava perille päivänä tehdä itse. tuotteita linkittyy yhteen ja asiakas kauppaansa niin kuin me. Suurin- sa palvelu, jossa asiakas voi tilata ennen kuin momentum häviää. Verkossa vallitsevat samat lain- löytää makunsa mukaista tavaraa. ta osaa senaikaisista kilpailijoista netistä minkä tahansa tuotteen Kulutusaika on tietyissä levyissä alaisuudet kuin kivijalassakin. On ei ole enää olemassa. mihin tahansa myymälään ilman melko lyhyt. erotuttava muista. Kuinka Levykauppa Äx postikuluja. Palvelu on useita kym- Meillä levy laitetaan ennak- löysi tiensä verkkoon? Millä tavalla nettiin siirtymi- meniä prosentteja liikevaihdosta. komyyntiin kuukautta tai kahta Juhani Ojalehto [email protected] Olin silloin 20-vuotias pojanklop- nen vaikutti myyntiin? Levyn kanssa tulee t-paita edul- ennen julkaisua. Jos sitä ei ole @juhaniojalehto pi, kun teimme ensimmäisen ver- Viiden vuoden kehittämisen liseen hintaan. Tätä palvelua ei kukaan tilannut ennakkoon, niin

yrittäjä vinkkaa Yrittäjä vinkkaa -palstan edellinen teema oli tuotekehitys.

Älä pelkää virheitä Tunne trendit Myy tuote itse Testauta asiakkailla Virheitä saa tulla. Yksikään virhe Tuotekehitys lähtee siitä, että Suoramyynti voi piristää tuo- Anna prototyyppi oman porukan ei ole turha, kun se käydään läpi. tuntee alan olennaisimmat ilmiöt. tekehitystä. Ennen sitä emme tai pilottiasiakkaiden testattavak- Jos käy suunnittelemaan toimintaa Tutkimusyhtiö Gartner tarjoaa suunnitelleet uusia tuotteita niin si. Tee tuotteesta pienempi sarja 1 niin, että ei tehdä virheitä, tuote 2 meille tietoa trendeistä ja osto- 3 lennokkaasti, koska se ei ollut 4 varmistuaksesi, että tuotteelle on ei tule ikinä markkinoille, sanoo tottumuksista, vinkkaa yrittäjä taloudellisesti järkevää, kertoo kysyntää, neuvoo yrittäjä Matias yrittäjä Kimmo Rauma. Jussi Hurskainen. yrittäjä Johanna Alho. Kukkonen.

Yrittäjäsanomat 19

kuukauden kauppa Yrityspörssi kokoaa yhteen myynnissä olevat yritykset. www.yritysporssi.fi Yrittäjä-lehti antaa eväitä onnistUMisiin. ICT-toimijoiden Tutustu Suomen ainoaan aikakauslehteen, tarjonta monipuolistuu joka on tehty yrittäjille kokoon katsomatta. 03

2016 YRITYSKAUPAT Pääkaupunki- velinsalipalveluja ja IT-ulkoistuspalve- yrittajat.fi

seudulla toimivat ICT-alan yritykset luja käyttämällä asiakkaamme voivat ikin kesä Somic ja Tibio ovat tiivistäneet yhteis- tehostaa omaa liiketoimintaansa ja Lehti, jonka parissa vierähtää sateisemp Somejättien työtään. Somic on hankkinut yli näin kohentaa tuottavuuttaan. haaStaja Urheilun ilosanomaa - tilaa lehti levittävä Sportacam 30 prosentin omistuksen Tibiosta. Organisaatioissa arvostetaan IT- haluaa kukistaa Face bookin ja Twitterin.PU heliMella: Yhä Sillä tiellä – Syventyneen yhteistyön ansi- palveluiden hankinnassa erityisesti Kuljetusfirma E. Taulun perustaja lähetä viesti ja kaksi hänen poi- osta meillä on aiempaa paremmat turvallisuutta ja toiminnan luotetta- kaansa ovat yrittä- neet yhteensä 130tila vuotta. Us numeroon mahdollisuudet tarjota kattavammin vuutta. Suomalaisuuskin on tärkeä ICT-palvelutarjontaamme molempien arvo. 050 9022 225 yritysten asiakkaita hyödyttäen, toi- – Strategisen tietovarannon turvaan mitusjohtaja Harri Savolainen Tibio panostetaan systemaattisesti, siksi ei mitään

Oy:stä sanoo. muun muassa Tibion kotimaiset Blogiyrittäjät haluavat kiiltokuvaarikkoa myytin työn helppoudesta. Venla – Yhteistyön myötä parannamme IT-palvelinsalipalvelut kiinnostavat. Savikujalle yksi pos- taus voi tarkoittaa markkina-asemaamme ICT-palve- – Somicin monipuoliset viestin- täyttä työpäivää. tilaa luasiantuntijana ja täydennämme täpalvelut ovat nyt myös Tibion lehti perinteistä IT-palvelutarjontaamme. asiakkaiden käytettävissä, Markus netistä: Molemmille yrityksille on tunnus- Torkki toteaa. yrittajat.fi omaista ketterä reagointi asiakkaiden Henkilöstöä on yhteensä 31. 54€ le I Mitäs/yrittaja jos? tarpeisiin, panostus johtaviin teknolo- Yhteinen liikevaihtotavoite kuluvalle sis. alv gioihin ja henkilöstön kehittäminen, vuodelle on kuusi miljoonaa euroa. 6 numeroa 3 Yrittäjää I Inspiraatio I Keksintö I Pakkomiel Somic Oy:n toimitusjohtaja Markus Markus Torkki ja Harri Savolainen Torkki toteaa. jatkavat yritysten toimitusjohtajina. Uudesta täyden palvelun ICT-yri- tysyhteistyöstä hyötyvät asiakkaat. Riikka Koskenranta [email protected] Savolaisen mukaan Tibio Oy:n pal- @RKoskenranta

UUTUUS! Mikä on, kun ei raha kelpaa? – Pienyrittäjä ei pidä yrityksensä arvoa yllä

Vain puolet pk-yritysten päättäjistä seuraa yrityksensä arvon kehittymistä. Tämä tulos tuli ilmi tutkimuksesta, jonka Suomen Yrittäjät, Finnvera ja TEM teettivät tänä keväänä 6000 pienyrittäjälle.

Juha Rantanen, Ari Engblom, Riitta Korpela, Mika Haavisto, Johanna Haanpää Arvokas yritys – näin pidät yrityksesi myyntikunnossa

Arvokas yritys on uutuuskirja, joka jokaisen yrittäjän kannattaa lukea. Tämän kirjan lukeminen on tuottava investointi riippumatta siitä, onko yritys vasta perustettu 39€ vai vuosikymmeniä vanha. (+ alv. 10 %) Kirja antaa käytännön ohjeita siitä, kuinka mikä tahansa yritys voi säilyttää ja kasvattaa arvoaan. Mikään yritys ei ole hyvä kaikissa asioissa, eikä mikään huono jokaisessa. Kirjan vinkkien avulla kykenet virittämään yrityksesi huippukuntoon askel kerrallaan.

Hinta: Kirja kertoo selkeästi vastaukset niihin kysymyksiin, joita yrittäjät miettivät: Suomen Yrittäjien jäsen- l Miten säilytetään yrityksen arvo tai jopa nostetaan sitä? yrityksille 39 € (+ alv. 10 %) l Miten henkilöstön/yrittäjän hyvinvointi vaikuttaa yrityksen arvoon? Muille 42 € (+ alv. 10 %) l Miten hyvä maine lisää pienyrityksen arvoa? Yrittäjä vinkkaa -palstan edellinen teema oli tuotekehitys. l Miksi yrityksen voitto ei yksin ratkaise yrityksen arvoa? Lähetyksiin lisätään l Miten markkinointi kasvattaa yrityksen arvoa? 8 € toimituskulut.

Kustantaja: Suomen Yrittäjien Sypoint Oy Tutustu kirjaan ja tilaa: yrittajat.fi/arvokas_yritys 20 Yrittäjäsanomat dinolift Selkeitä

Loimaalaisessa Dinolift Oy:ssä aloitettiin systemaattinen oy energiatehokkuustyö jo vuonna 2007. Vuonna 2011 kulut olivat 36 000 euroa, kaksi vuotta myöhemmin vain 12 500 euroa. säästöjä Katselmuksia tehdään kiin- teistön energia- katsastuksesta laajempiin energiakatsel- muksiin. 1 Mitä maksat Selvitä ensin, paljonko energiaa liiketoiminnassa kuluu vuositasolla ja mitä siitä maksat. Kilpailuta. Tiedätkö, paljonko maksat energiayhtiölle Onko liiketoimintasi energiankäytössä tehostamisen varaa? Energiakatselmus selvittää tehostamispotentiaalin ja sen tekoon voit saada jopa puolet tukea. 2 YMPÄRISTÖ Työ- ja elinkein- Dinolift Oy:ssä suurimmat Energiakatselmus on pakollinen liittoihin kuulumattoman pk-yri- Kättä oministeriö tukee Motiva-mallin energiansäästöt on saatu aikaan suuryrityksille. tyksen on liityttävä energiatehok- pidempää mukaisia energiakatselmuksia. siirtymällä öljylämmityksestä Energiatuki jakautuu kahteen kuussopimukseen EK:n toimenpi- Selvitä tehostamis- Motiva Oy:n asiantuntija Risto maalämpöjärjestelmään, mutta osaan: energiainvestointeihin ja deohjelmien kautta. Ohjelmista voi potentiaali ja Larmion mukaan keskimääräinen myös pienemmillä ratkaisuilla on energiakatselmuksiin. Yritys voi valita joko Yleisen Teollisuuden tai kannattavat säästöpotentiaali lämmössä on tehostettu energiankäyttöä. saada investointitukea muun mu- Yleisen Palvelun. toimenpiteet energia- noin 20 prosenttia ja sähkössä – Energiakatselmuksen seurauk- assa hankkeisiin, jotka edistävät Tuki on noin 20 prosenttia katselmuksella. seitsemän prosenttia. Energia- sena vuonna 2007 asensimme teh- energiansäästöä uutta teknologiaa investoinnista. Tuen voi saada katselmus soveltuu yrityksille taan puolelle lämmön talteenotto- hyödyntäen tai edistävät uusiu- kuulumatta sopimusjärjestelmään, toimialasta riippumatta. Se sopii järjestelmät 4 500 neliön alueelle tuvan energian käyttöä. Lisäksi jos käyttää Esco-rahoitusta eli sääs- hyvin esimerkiksi konepajoille, sekä 2 000 neliön hitsaamoon, energiatehokkuussopimusjärjes- tötakuupalvelua. Se tarkoittaa, että varastoille ja kaupoille. hallituksen puheenjohtaja Karin telmään liittyneiden yritysten on ulkopuolinen yritys rahoittaa inves- – Energiakatselmuksen kannat- Nars kertoo. mahdollisuus saada tapauskohtai- toinnin ja se maksetaan toimenpi- tavuutta voi arvioida yrityksen Henkilönostinvalmistaja on sen harkinnan perusteella tukea teestä syntyneillä säästöillä. Tämä energialaskusta. Jos vuodessa me- lisäksi parantanut lämmöneris- niin sanottujen tavanomaisen palvelumuoto on harvinainen. nee alle 10 000 euroa energiaan, tystä ja vaihdattanut tehtaalle tekniikan säästöinvestointeihin. Energiatehokkuussopimus on 3 silloin kannattaa miettiä kannat- nosto-ovet. vapaaehtoisuuteen perustuva taako katselmusta teettää, mutta Edellytykset lisätuelle järjestelmä, jolla toimeenpannaan Hyödynnä jos energiaan menee vuosittain Katselmuksesta osviittaa Larmion mukaan silloin, jos yritys kansallisia energiatehokkuusvel- energiatuki 50 000 euroa, niin säästöjä löytyy Saman toimialan sisällä energian tekee energiatehokkuutta paran- voitteita. Liity energiatehokkuus- varmasti, Larmio kertoo. käytössä voi olla paljon hajontaa. tavia investointeja, sen kannattaa Energia- ja materiaalisäästöt sopimukseen ja toteuta Tärkeintä energiankäyttöä Elintarviketeollisuudessa ener- ehdottomasti liittyä energiatehok- vähentävät myös ilmastopäästöjä. energiakatselmuksessa tehostavien ratkaisujen arviointi giakulujen osuus liikevaihdosta kuussopimukseen. Elinkeinoelä- ehdotettuja toimenpitei- Riikka Koskenranta on silloin, kun suunnitellaan ja vaihtelee 0,20:stä 20 prosenttiin. män keskusliiton toimialaliitot [email protected] tä. Tutustu Motivan rakennetaan uutta tai uudistetaan Energiatehokkuuslaki astui kuuluvat sopimukseen. Tukea @RKoskenranta sivuihin. vanhaa. voimaan vuoden 2015 alusta. energiainvestointiin mielivän

Toimitko asiakkaittesi rahoittajana? – Keskity ydinliiketoimintaasi myymällä laskusi!

Yrityksen myyntisaatavat ovat suoritetusta työstä yritykselle kuuluvia rahoja. Myyntisaatavat eivät tuota taseessa. Siksi rahat on hyvä saada kiertoon heti! Myymällä laskut vahvistat kassaa ja parannat maksuvalmiutta. Finance Link ostaa laskut täydestä arvosta kantaen niistä myös luottotappioriskin. Valitse kumppaniksi Finance Link – laskusaatavarahoituksen edelläkävijä Suomessa!

Finance Link – Nopean kassavirran puolesta. ◊ www.financelink.fi ◊ 09 774 4740 Yrittäjäsanomat

Yrityslainaa kaikenkokoisille ja -ikäisille yrityksille!

Rahoitamme yrityksiä ilman reaalivakuuksia – nyt jopa 50 000€ saakka, 1-12kk

Yritysluotto.fi-lainapalvelu tarjoaa jopa 50 000€ Kun teet lainahakemuksen tänään, saat lainapää- saakka lainaa kaikenkokoisille ja -ikäisille yri- töksen jo samana päivänä. tyksille, 1-12 kuukauden takaisinmaksuajalla. Olemme toimineet rahoitusmarkkinoilla jo Lainapalvelu sopii erinomaisesti yrityksille, vuodesta 2005 lähtien. Vuodesta 2013 lähtien jotka painivat yllättävissä taloudenpidon haas- olemme rahoittaneet yli 1500 yritysasiakasta Suo- teissa. Yrityslaina on nopeasti saatavilla ja messa. Lisätietoja www.yritysluotto.fi hakeminen on vaivatonta verkkohakemuksella, ilman paperitöitä ja tilinpäätösdokumentaatiota.

Henkilökohtaista palvelua arkisin 9-17 Puh. 020 741 2032 [email protected]

Lainaa nopeasti verkosta! 22 Yrittäjäsanomat pirita

männikkö

5 VINKKiä Rantalaisen asiantuntija ja lakiekonomi Heikki Luukkonen kertoo, että yrittäjät ovat valmiita panostamaan tilitoimiston valintaan. Tilitoimiston valintaan

Laatu Tarkista, että tilitoimisto on auktorisoitu. Helpoiten asian Älä valitse sikaa säkissä saa selville Taloushallintoliitosta. Palvelu Heikki Luukkonen neuvoo ottamaan tarkoin Varmista, että tilitoimisto selvää tilitoimiston palveluista ja taustoista. kuuntelee tarpeitasi ja mukautuu tarvittaessa toimintaasi.

TYÖELÄMÄ Tilitoimiston valinta säännön. Hän neuvoo pitämään kannattaa aina varmistaa Talous- tyksesi toimialan? Kuinka paljon Osaaminen ei koskaan ole yksinkertaista, ja se kaikki aistit avoimina, kun alkaa hallintoliitosta, että tilitoimisto on henkilöstöä koulutetaan? Kuinka Tapaa nimetty kirjanpitäjä tai tuottaa usein paljon päänvaivaa haarukoida itselleen sopivinta auktorisoitu eli laillisesti pätevä. pitkäaikaisia työsuhteita tilitoimis- palkanlaskija etukäteen, jotta yrittäjälle. Sen tietää myös Ranta- tilitoimistoa. Myös yrittäjäkollegoiden suosi- tossa perinteisesti on, Luukkonen voit varmistua hänen taidois- laisella asiantuntijana ja laki- − Pelkän hinnan huomioiminen tuksista voi olla apua tilitoimiston antaa esimerkkejä esitettävistä taan. Esitä kysymyksiä. ekonomina työskentelevä Heikki tilitoimiston kilpailuttamisessa on valinnassa. kysymyksistä. Luukkonen. vaarallista. Halpa tarjoushinta voi − Palkanlaskija ja kirjanpitäjä Lisäksi tilitoimiston valinnas- Kustannukset Hänen arvionsa mukaan yrittä- olla merkki petollisesta piilohin- ovat todella merkittäviä tekijöitä sa on hyvä painottaa palvelun Pyydä arviohinta kuukausi- jät ymmärtävät hyvän tilitoimis- noittelusta tai siitä, että tilitoimis- yrityksen liiketoiminnan kannalta. joustavuutta ja yksilöllisyyttä. Kun ja vuositasolla etukäteen. ton merkityksen ja ovat valmiita tolla ei ole riittävää osaamista tai Ennen suhteen solmimista heidät on selvittänyt toimiston suhtautu- Liian halpaan hintaan panostamaan sen etsintään. Silti töitä, Luukkonen muistuttaa. kannattaa tavata ja varmistaa, että misen esimerkiksi yritystoiminnan ei kannata tarttua. moni on joutunut pettymään en- Monissa tapauksissa juuri osaa- heillä on vaadittavaa osaamista. kasvuun tai supistumiseen, säästyy simmäiseen valintaansa. mattomuus voi koitua yrittäjän Tämän voi hänen mukaansa tar- monelta yllätykseltä. Suositukset Luukkosen mukaan tilitoimiston kohtaloksi. Luukkosen mukaan kistaa muutamalla yksinkertaisella Kysy suosituksia kollegoilta Virvamaria Toikka valinta helpottuu, kun muistaa Suomessa kuka tahansa voi kysymyksellä. [email protected] ja pyydä tilitoimistoa osoitta- muutaman yksinkertaisen nyrkki- perustaa tilitoimiston. Sen vuoksi − Kuinka hyvin he tuntevat yri- @ViToikka maan osaamisensa.

Teesimme

eidän mielestämme jokainen ansaitsee Yrittäjän lakipalvelut, joista ei aiheudu yritykselle kohtuuttomia kustannuksia. puolella, JURINET- eidän tehtävämme on turvata ja varmentaa yrityksesi menestys. lakipalvelut

e olemme JuriNetissä sitä mieltä, että 029 009 2590 [email protected] hinta ei saa olla asiakkaalle este saada www.jurinet.fi korkeatasoisia lakipalveluja. Yrittäjäsanomat 23

Löydä tärkeät luvut verkosta kalenteri

Alennuslaskuri Palkkalaskuri Verotuksen http://www.yrittajat.fi/fi-FI/ http://www.yrittajat.fi/fi-FI/ määräpäivät arkisto/mobiili/alennuslaskuri/ arkisto/mobiili/palkkalaskuri/ http://www.yrittajat.fi/fi-FI/ arkisto/mobiili/maarapaivat/

PALKAN- LASKENNAN ABC 31.8.2016 14.00 – 15.30 Omalla koneellasi (webinaari) Koulutuksessa käydään läpi se, mitkä asiat vaikuttavat palkanlaskentaan ja mitä Webinaari tulee luoksesi! Tallenteen avulla voit kerrata ja siihen liittyen pitää muistaa harjoitella tai toteuttaa muun muassa työsopimus- Koulutus omalla koneellasi yrityskohtaisen ratkaisusi! ta tehtäessä, työsuhteen aikana, lomautustilanteis- sa, irtisanottaessa sekä Myy Facebookissa Pk-yrityksen henkilötietoja käsiteltäessä. 19.8. klo 9.30–10.45 arvonmääritys Kouluttajana toimii Tili- Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/fb 14.10. klo 9.30–10.45 toimisto Finansian johtaja Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/arvo Riikka Lehtinen. Hankintalaki uudistuu 24.8. klo 14.00–16.00 Hakukoneoptimointi Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/hankintalaki 28.10. klo 9.30–10.45 Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/optimointi Kriisiviestintä — kun lanta on lentänyt propelliin Asiakasrekisteri Excelillä 26.8. klo 9.30–10.45 3.11. klo 9.30–10.45 Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/kriisi Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/excel

KEHITY Tuloslaskelman ja Pk-yrityksen ESIMIEHENÄ taseen perusteet talouden analysointi 7.9.2016 09.00 – 16.00 2.9. klo 9.30–10.45 11.11. klo 9.30–10.45 Suomen Yrittäjät, Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/tulos Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/analysointi Mannerheimintie 76 A, 6. krs, Helsinki Google Analytics Pilvipalvelu – arjen apuri Mitä hyvä johtaminen 9.9. klo 9.30–10.45 23.11. klo 14.00–15.30 vaatii? Mitkä ovat omat Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/analytics Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/pilvi herkkyysalueeni johtami- sessa? Miten pidän huolta Katelaskennalla Kirjanpitolaki uudistui henkisestä jaksamisesta- parempaa tulosta 25.11. klo 10.00–11.15 ni? Esimiehiä sparraava Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/kirjanpito valmennus on vuorovaikut- 16.9. klo 9.30–10.45 teinen ja keskusteleva. Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/kate Kouluttajana toimii Ota yritysblogista Hoo-Pee Sinervä Oy:n Google AdWords tehot irti Hannu-Pekka Sinervä. 6.10. klo 9.30–10.45 2.12. klo 9.30–10.45 Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/adwords Lisätietoa: www.yrittajat.fi/web/blogi MYYNNIN AMMATTILAISET 14.9.2016 12.00 – 16.00 Pasilan Visio, Fennia, Televisiokatu 1, Helsinki Huippumyyjä-koulutuk- Palkanlaskijan ja -maksajan ABC -webinaarit sessa perehdytään muun muassa siihen, mitkä ovat Palkanlaskennan perusteet Vuosilomalaki huippumyyjän kahdeksan tärkeintä ominaisuutta, 31.8. klo 14.00–15.30 26.10. klo 14.30–16.00 miten omia myyntitaitoja • ota huomioon työsopimusta tehtäessä, • vuosiloman määräytyminen ja antaminen, voi kehittää sekä miten ja työsuhteen aikana, lomautustilanteessa, lomapalkan laskenta jne. milloin kauppa päätetään. irtisanottaessa, henkilötietoja käsiteltäessä jne. • Kouluttaja: lainopillinen asiamies Koulutusta vetää • Kouluttaja: KLT, tilitoimiston johtaja Riikka Lehtinen, Atte Rytkönen, Suomen Yrittäjät Human Energy Oy:n Tilitoimisto Finansia • Maksuton jäsenyrityksille, www.yrittajat.fi/palkka3 Tuija Rummukainen. • Jäsenhinta 74 € (+alv), www.yrittajat.fi/palkka1 • Ilmoittautuminen viimeistään 24.10. • Ilmoittautuminen viimeistään 29.8. KAUPPAA Veroperusteet ja KUNTIEN KANSSA Työaikakirjanpidon ja ennakkoperintä 2017 21.9.2016 09.00 – 16.00 palkkakirjanpidon erot 18.1. klo 9.00–11.30 Kuntatalo, Toinen Linja 14, 30.9. klo 9.30–11.00 • oma-aloitteisten verojen muutokset 2017, Helsinki • Konkreettisia neuvoja työaikakirjanpidon ja ennakkoperintä 2017 jne. Miten oman yrityksen palkkakirjanpidon tekemiseen oikein • Kouluttaja: ylitarkastaja Sari Wulff, Verohallinto tuotteita tai palveluita • Kouluttaja: työsuhdeasioiden asiantuntija Jukka Kurki • Jäsenhinta 84 € (+ alv), www.yrittajat.fi/palkka4 kannattaa myydä kunnille? • Jäsenhinta 74 € (+ alv), www.yrittajat.fi/palkka2 • Ilmoittautuminen viimeistään 16.1. Kysymykseen vastaavat • Ilmoittautuminen viimeistään 26.9. useat kuntien toimintaan ja hankintoihin perehtyneet asiantuntijat. Päivän aikana käydään läpi tehokkaita www.yrittajat.fi/koulutus tapoja, miten kuntia kan- p. 09 2292 2973 nattaa lähestyä ja millainen tarjous on kunnan näkö- kulmasta hyvä. 24 Yrittäjäsanomat

Tasapainoilija SDP:n entinen kansanedustaja Tero Rönni taiteilee vasemmistolaisuuden ja yrittäjyyden välillä. Hän ei näe niiden välillä mitään ristiriitaa.

Teksti katri simola Kuvat emil bobyrev

äntän keskustan kupeessa on ta. Minulla on vähän toisenlaiset näkemykset, kiinteistö, jota hallitsee iso Rönni toteaa. autotalli, tai paremminkin Ne näkemykset toivat hänelle eduskunnan -halli. Sisältä kuuluu kovaa vasemmistolaisimman kansanedustajan hurinaa. Yrittäjä Tero Rönni tittelin. Nimike perustuu tutkimukseen, jossa Mlisää siniseen bussiin virtaa, että ilmastointilai- Tampereen yliopiston tutkijat Esa Reunanen te toimisi paremmin. ja Pertti Suhonen analysoivat Ylen vaalikone- Rönni pyyhkii käsiään ryppyiseen talouspa- vastauksia vuodelta 2007. periin. Toisessa kädessä heiluu kuusikulmain – Siinä oli varmasti aika lailla kyse meikä- ja toisessa Nokian kännykkä, joka sujahtaa suk- läisen persoonasta. Olen tottunut sanomaan kelaan kauluspaidan taskuun ja taas korvalle. asiat suoraan. En tykännyt vaalikoneiden Myös ovensuuhun parkkeerattu pikkubussi täyttämisestä, joten tein sen nopealla tahdilla: Raiteilta on ollut huollossa. Rönni on juuri imuroinut halki, poikki ja pinoon, Rönni kertoo. renkaille bussin yhdeksänvuotiaan lapsenlapsensa Eetu Mieleen on jäänyt erityisesti hyvin vasem- Sällisen kanssa. Kesälomaansa viettävä poika mistolaisena tunnetun vasemmistoliiton Tero Rönnin perustama Män- on mennyt pelaamaan tietokonepeliä toimis- Esko-Juhani Tennilän kommentti, kun tulos tän Tilausliikenne Oy tekee toon, joten teemme haastattelun Ford Transi- oli tullut julki. tilausajoja ja koulukuljetuksia tin takapenkillä. – Minulla oli juuri todettu kakkostyypin sekä ajaa reittiliikennettä Tam- Rönni perusti kuljetusalan yrityksensä diabetes ja oli pudottanut painoa 28 kiloa. pereen ja Mänttä-Vilppulan vuonna 2012. Hän ei halunnut jäädä vielä Tennilä sanoi, että minä perkele laihdutin niin välillä. eläkkeelle, eikä tausta antanut hyviä edellytyk- paljon, että mahduin menemään hänen ja sei- Mänttä-Vilppulan kaupunki siä palkkatyöhön. nän välistä, Rönni kertoo remakasti nauraen. on koulukyytien vuoksi yrityk- – 30 vuoden ura ammattiyhdistysaktiivina Yrittäjyys ei Rönnin arvioiden mukaan ole sen suurin asiakas. Toiseksi ja 12 vuoden ura kansanedustajana tekee juuri muuttanut hänen ideologisia näkemyksi- suurin on Serlachius-museot. ihmisestä kelvottoman. Kukaan ei palkkaa, sitä ään, vaan päinvastoin vahvistanut niitä. Ylen Suurin osa museokävijöistä on ihan turha lähteä edes yrittämään. Ainoa vaalikoneen kysymykset yhdeksän vuoden tulee pääkaupunkiseudul- mahdollisuus oli lähteä yrittäjäksi. takaa ovat hyvä tapa testata asia. ta junalla Tampereelle, ja Mänttä-Vilppulan alueella toiminut yritys Rönni innostuu ja suoristaa Transitin pen- sieltä Rönnin bussien kyydissä lopetti tilausajot vuonna 2011, joten uudelle killä asentoaan, kun tehtäväksi tulee vastata Mänttä-Vilppulaan ja takaisin. toimijalle oli seudulla tilausta. Kuljetusala oli uudelleen viiteen vaalikoneen väittämään. Junavuoroihin liittyy Mänttä- Rönnille tuttu, olihan hän aloittanut alan työt Vilppulan ja Rönnin yrityksen jo 14-vuotiaana. Pihlajalinna käänsi pään kohdalla monimutkainen kuvio. Rönni kävi Saksassa ostamassa bussin ja Ensimmäinen väite kuuluu näin: työehdoista Aiemmin junalla pääsi sujuvasti pisti pystyyn Mäntän Tilausliikenne Oy:n. pitää sopia jatkossa enemmän työpaikoilla Vilppulan asemalle ja Rönnin Ideana oli ajella yksikseen muutamia ajoja kuin valtakunnallisilla työehtosopimuksilla. yritys kyyditsi museokävijöitä viikossa. Nyt Rönni työllistää kuitenkin jo viisi Vuonna 2007 Rönni oli täysin eri mieltä vain paikallisesti. vakituista työntekijää, joiden lisäksi listoilla on väittämän kanssa. Nyt hän sanoo olevansa Viime keväänä VR yllättäen muutama tuuraaja. jokseenkin eri mieltä. karsi junavuoroja ja lopetti – Mieluiten olisin vain tien päällä ja ihmisten – En kannata paikallista sopimista missään Vilppulaan tulleen junavuoron, kanssa tekemisissä, mutta tavallaan on hyvä, tapauksessa. Silloin täällä kuljetusalalla ei jolloin Mäntän Tilausliikenne että toiminta on laajentunut. tietäisi yhtään, mitä toiset firmat tienaavat ja aloitti ajot Tampereen ja Män- millä ehdoilla antavat töitä. tän välillä. Tennilän ja seinän välistä Rönni myöntää, että joissain tapauksissa Sittemmin VR on tullut ka- Neljän yrittäjävuoden aikana Rönni on oppi- paikallisesta sopimisesta voi kuitenkin olla tumapäälle ja palauttanut osan nut sen, että yrittäjyys on kovaa työtä. Paperi- hyötyä. karsituista junavuoroista. työtä on paljon varsinkin omien työntekijöiden – Pienissä yrityksissä on helppo sopia esimer- – Tämä on kyllä niin erikoi- sekä koulukuljetusten myötä. kiksi kesälomista ja työvuoroista puolin ja toi- nen kuvio, ettei kukaan tiedä Tunteeko hän jo kuuluvansa yrittäjien jouk- sin. Jossain muodoissa paikallinen sopiminen mikä tämä kuvio on, Rönni koon? voi olla hyvä, mutta palkkausehtojen ja muiden toteaa. – No ehkä täällä paikallisesti kyllä, mutta vastaavien kohdalla en sitä missään nimessä → kun kuuntelee joitakin yrittäjien julkisia kom- kannata. mentteja, niin en lähellekään kaikkea allekirjoi- Toinen väite: työntekijän irtisanomista voi- Yrittäjäsanomat 25

Mäntän Tilausliikenne Oy kuljettaa muun muassa koululaisia ja museokävijöitä. Lapsenlapsi Eetu Sällinen (oik.) auttaa Tero Rönniä siivouspuuhissa. 26 Yrittäjäsanomat

30 vuoden ura ammattiyhdistysaktiivina ja 12 vuoden ura kansanedustajana tekee ihmisestä kelvottoman. Kukaan ei palkkaa, sitä on ihan turha lähteä edes yrittämään. Ainoa mahdollisuus oli lähteä yrittäjäksi.

daan helpottaa, jos työttömyysturvaa vastaavasti parannetaan. – En näe mitään kauheata ongelmaa irtisano- misessa, jos siihen on perusteet, Rönni aloittaa pohdintansa. Lopulta hän vastaa väittämään, että ei osaa sanoa. Vuonna 2007 Rönni oli väitteen kanssa täysin eri mieltä. Kolmas väittämä kuuluu näin: jos on valitta- va joko julkisten palveluiden parantamisen tai tuloverotuksen keventämisen välillä, on valittava veronkevennykset. – Olen jokseenkin eri mieltä. Tässä olen vähän pehmentynyt, silloin olen varmaan ollut täysin eri mieltä, Rönni sanoo ja arvaa oikein. Neljäs väite: verorahat täytyy käyttää vain julkiseen terveydenhoitoon, ei yksityislääkäreillä käyntien tukemiseen. Vuonna 2007 Rönni oli väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Nyt hän on täysin eri mieltä. Syy on se, että hän on paikallispolitiikassa nähnyt yksityisen puolen edut. Rönni oli kaupun- ginvaltuuston jäsenenä mukana järjestämässä Mänttä-Vilppulan sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen Pihlajalinnan kanssa. – Tässä kohtaa julkinen terveydenhuolto osoitti toimimattomuutensa, ja Pihlajalinna on tehnyt hyvää työtä, joten olen muuttanut kantaani tässä suhteessa. Viides väite: valtiolla pitää olla nykyistä huomat- tavasti vahvempi rooli talouselämän ohjaamisessa. Rönni miettii pitkään. – Tämä on visainen kysymys. Se on vähän kiikun kaakun. Iso raha kuitenkin päättää. En Tero Rönni viihtyy yrittäjänä ja osallistuu osaa sanoa, vaikka aiemmin en ole juuri jättänyt paikallispolitiikkaan, mutta ei haikaile vastaamatta mitään. takaisin kansanedustajaksi. Tämänkin väitteen kohdalla vuodet yrittäjä- nä ovat muuttaneet Rönnin mietteitä. Vuonna

Rakenna kestävä verkosto Pidä talous kunnossa Hinnoittele oikein

Tee yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa ja Kuljetusalalla piti ehkä ennen olla uskonto 10 Oma työ täytyy osata hinnoitella, 1 hanki hyvät kumppanit, vaikka olisit yksinyrittäjä. 2 ja laskento 6, mutta nyt ne on oltava toisin päin. 3 mutta liian ahneeksi ei pidä ryhtyä.

2007 hän oli väittämän kanssa jokseenkin samaa Rönni vaikuttaa yrittäjien asemaan paikallisesti – Politiikka on semmoinen laji, että sitä ei voi mieltä. Mäntän ja Vilppulan Yrittäjät ry:n kautta. Hän valtakunnan tasolla tehdä, jos sen teko jurppii. istuu toista vuotta yhdistyksen hallituksessa. Alu- Yrittäjyys on vapaampaa, eikä ihmisiä haukuta, Omaa ajattelua hokemien sijaan een yrittäjillä on yksimielinen näkemys siitä, mi- vaan ollaan positiivisessa mielessä tekemisissä. Rönni pistää sikariksi pikkubussin ulkopuolella. ten asiat tulisi hoitaa. Heitä puhuttavat paikalliset – Sinun ei myöskään aina ole pakko vastata Hän ei näe mitään ristiriitaa siinä, että on sekä aiheet, kuten keskusta-alueiden kehittäminen ja puhelimeen, vaan joku toinen voi siihen vastata, vasemmistolainen että yrittäjä. matkailuun liittyvät asiat. Rönni jatkaa nauraen. – Tunnen sellaisiakin yrittäjiä, joiden ajatusmaa- Kansanedustajaksi yrittäjä ei enää haikaile. Yrityksensä tulevaisuuden osalta Rönni elättelee ilma on vielä huomattavasti jyrkemmin vasemmal- Vuodesta 1999 vuoteen 2011 Arkadianmäel- toivoa, että eräs sukulaispoika ryhtyisi jatkajaksi. le, hän toteaa. lä vaikuttanut Rönni ei asettunut enää ehdolle Potentiaalia on myös toimistossa tietokonepeliä Rönniä harmittaa se, etteivät monet yrittäjät neljännelle kaudelle. Hän turhautui erityisesti pelaavassa lapsenlapsessa, jonka siivouksen jäljiltä ehdi perehtyä tai osallistua politiikkaan. ”kusitolppana oloon”. pikkubussi kiiltelee puhtauttaan. – Helposti tukeudutaan toisten kannanottoihin ja sorrutaan siihen, ettei mietitä asioita kunnolla. Liian paljon on yrittäjissä sitä, että vain toistetaan (Jussi) Järventauksen ja muiden johtohenkilöi- Tero Rönni den mantroja, joita on vuosikymmeniä puhuttu ja Ikä: 62 vuotta. manattu. Olen täysin eri mieltä esimerkiksi siitä, Koulutus: Viittä vaille ylioppilas. että työntekijän palkkaaminen tai irtisanominen Ura: Tehnyt erilaisia kuljetusalan töitä vuodesta 1970 lähtien. Mäntän kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa olisi vaikeaa. erilaisia tehtäviä vuodesta 1989 lähtien. SDP:n kansanedustajana vuosina 1999–2011. Perusti Mäntän Kritiikki ei vähennä Rönnin arvostusta muita Tilausliikenne Oy:n vuonna 2012. Istuu toista vuotta Mäntän ja Vilppulan Yrittäjät ry:n hallituksessa. yrittäjiä kohtaan. Perhe: Vaimo, kolme lasta ja viisi lastenlasta. – Suurin osa tästä yrittäjäjoukosta tekee ihan helvetin kovaa työtä, eikä pidä hommistaan ääntä. Yrittäjäsanomat 27

Pikkuyrittäjät toivovat yrityksiä mukaan kouluopetukseen 3x kirjat Pikkuyrittäjät on alakoulun 4–6-luokkalai- – Koulujen uuden opetussuunnitelman myötä jumppakerhoja. sille suunnattu, opettajien vetämä ohjelma, yrittäjyysopetus menee ensi kertaa oppituntien – Paikalliset yritykset voisivat olla tukemassa jossa lapsia innostetaan yrittäjyyteen ja jopa sisään, ja tulemme jakamaan lapsille yli tuhat Pikkuyrittäjiä joko järjestämällä yritysvierailuja oman yrityksen perustamiseen. Tällä hetkel- toimintavihkoa, sanoo Takanen. tai käymällä esittelemässä toimintaansa kou- lä toimintaa on vajaalla parillakymmenellä Pikkuyrittäjät-ohjelma on 18 tunnin mak- luissa, esittää Takanen. paikkakunnalla muun muassa Helsingissä, suton opinto-ohjelma, jossa lapset tutustuvat Pikkuyrittäjät on osa voittoa tavoittelematto- Espoossa, Vantaalla, Vihdissä ja Mäntsälässä. yrittäjyyteen ja perustavat 2–4 hengen ryhmis- man Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaa. Ohjelmapäällikkö Simo Takasen mukaan parin sä oman Pikkuyrityksensä. Takasen mukaan viikon kuluttua koulutetaan iso joukko opettajia koululaiset ovat perustaneet muun muassa Esa Nieminen [email protected] Lappeenrannassa ja Joensuussa. leivontayrityksiä, kioskeja, koruyrityksiä ja TEOLLINEN INTERNET Jari Collin ja Ari Saarelainen Talentum 2016 Teollinen internet -kirja käsittelee ilmiötä käytän- nönläheisesti. Yritysten toimintaympäristöt muut- tuvat kovaa vauhtia. Ole mukana, kun älykkäät tuot- teet ja palvelut kytketään Rakentamispalvelujen ajankohtaispäivä verkkoon. Myös digitalisaa- tion teknologia antureista analytiikkaan käydään läpi. Case-esimerkit tuovat Perjantaina 23.9. klo 9—16.15 ilmiön käytännön tasolle. Lukija saa hyvän oppaan Tiedekeskus Heureka, Tikkurila, Kuninkaalantie 7, Vantaa liiketoimintahyötyjen etsimiseen ja yrityksen 8.45 Ilmoittautuminen ja aamukahvi teollisen internetin tie- kartan laatimiseen. 9.15 Rakentamisen tiedonantovelvollisuus ylitarkastaja Pirkko Vuori, Verohallinto • tiedonantovelvollisuus urakka- ja työntekijätiedoista • uusi urakkatietojen ilmoitusmenettely • urakkatiedot erilaisissa sopimustilanteissa – tuntiveloitus, puitesopimus yms. -tilanteet • menettely, jos tietoja ei anneta – sanktiot ja niiden eri tasot • kokemuksia ilmoittamisesta Pirkko 11.30 Lounas, Ravintola Einstein Vuori TYÖN TEKIJÄT 12.15 Tilaajavastuulaki uudistui Timo Mikkilä ylitarkastaja Pirkko Vuori, Verohallinto Suomen Yrittäjien • tilaajavastuulain tavoitteet ja tarkoitus Sypoint Oy 2016 Työn tekijät -historiikki • tilaajan selvitysvelvollisuus ja sen sisältö keskittyy Suomen Yrit- - uusi selvitys: työterveyshuolto – mitä pitää selvittää? täjien ja sen edeltäjien - verovelan selvittämiseen uudistuksia tärkeimpään tehtävään eli - tyypillisimmät virhetilanteet edunvalvontaan vuosi- 13.00 Uusi laki työntekijän lähettämisestä na 1898–2016. Teos on samalla Suomen Yrittä- lainopillinen asiamies Albert Mäkelä, Suomen Yrittäjät Albert jien 20-vuotishistoriikki. • mikä muuttui uuden lain myötä? Mäkelä Kirja kertoo myös yrittäjien • tilaajan ja alihankkijan velvoitteet merkityksestä Suomelle. • suhde tilaajavastuulakiin He ovat luoneet ja luovat työtä paitsi itselleen myös 13.45 Kahvi muille. Teoksen aihe on 14.15 Rakennusalan sopimusjuridiikkaa ajankohtainen, sillä glo- asianajaja Arto Kaikkonen, Lexia Attorneys Ltd baalissa kilpailussa juuri pk-yrittäjät pystyvät tarjoa- • kuka vastaa mistäkin rakentamisessa? maan työtä suomalaisille. • urakkasopimus suppeasti ja laajasti • YSE/reklamaatiot • case-esittely Arto 15.30 Seminaari päättyy Kaikkonen

Ilmoittautuminen viimeistään 13.9. JUOMIEN SUOMI www.yrittajat.fi/raksa Juha-Pekka Jylhä ! Karttakeskus Oy 2016 Juomien Suomi -matkaopas Jäsenhinta ...... 289 € (+ alv) esittelee kaikki Suomen pienpanimot, viinitilat ja Normaalihinta ...... 449 € (+ alv) tislaamot, yhteensä noin Aamukahvi, lounas ja iltapäiväkahvi sisältyvät hintaan. 80 kohdetta eri puolilta maata. Viime vuosien pien- panimobuumi on luonut maahan kymmenittäin pa- nimoita, jotka pitävät yllä ikiaikaisia sahtiperinteitä tai valmistavat muita alko- holijuomia. Lisäksi kerro- taan kohteen toiminnasta, Seminaarin toteuttaa Suomen Yrittäjien Sypoint Oy Suomen Yrittäjät | PL 999, 00101 Helsinki | p. 09 229 221 | [email protected] | yrittajat.fi/koulutus historiasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. 28 Yrittäjäsanomat pirita

MITEN NOLLAAn? männikkö Elina Hiltunen on virkannut noin sata amigurumi-hahmoa. Helppoa ja rentouttavaa ajanvietettä

Yrittäjä Elina Hiltunen hurahti vahingossa amigurumi-virkkaukseen.

HYVINVOINTI Kaikki lähti sat- li Niinistön Lennu-koira. hieman enemmän keskittymistä, tumasta. Yrittäjä Elina Hiltunen − Homer Simpsonin ja Madagas- mutta on yllättävän helppoa. selaili ulkomaista verkkokirjakaup- carin pingviinien Kunkku-Julienin paa löytääkseen haluamansa neu- hahmot ovat omat suosikkini, hän Rentouttavaa puuhaa lahuovutuskirjan. Sivusto ehdotti kertoo. Nuoruudessaan Hiltunen teki pal- Hiltuselle myös amigurumi-virk- jon käsitöitä, mutta sitten innostus kauskirjaa. Hetken mielijohteesta Helpompaa kuin uskotaan laantui. Lasten myötä Hiltunen hän osti teoksen. Hiltusen mukaan Suomessa teki- löysi vanhan harrastuksensa − Koska se oli niin halpa, Hil- jöitä on moniin muihin käsityöhar- uudelleen. Ensin hän huovutti ja tunen muistelee nyt seitsemisen rastuksiin nähden varsin vähän. nyt viimeiset vuodet ovat kuluneet vuotta myöhemmin. Yksi syy saattaa olla se, että amigurumi-virkkauksen parissa. Pian sen jälkeen, kun kirja amigurumi-virkkausta pidetään Koska amigurumeista on tullut saapui postissa, Hiltunen teki vaikeampana kuin se todellisuu- yrittäjälle myös osin elinkeino, ensimmäiset amiguruminsa eli dessa on. Hiltunen sanoo, että vapaa-ajan kuluksi Hiltunen virk- virkatut eläinhahmonsa. Sana on alkuun pääsee, kun on lankakerä ja kaa entistä harvemmin. Kuvioihin Elina Hiltunen japania ja tarkoittaa, mitäpä muu- virkkuukoukku. Sen jälkeen riittää, ovat astuneet sukkien neulominen takaan kuin virkattua tai neulottua että osaa kaventaa, leventää, tehdä ja kanavatyöt. Elina Hiltusen What’s Next pehmoeläintä. lankalenkkialoituksen ja seurata Silti yksi syy rauhoittaa toisi- Consulting on erikoistunut Hiltuselle amigurumeista tuli ohjeita. naan kiireisen yrittäjän sohvan tulevaisuuskonsultointiin. Sen harrastus ja työ, sillä hän on jul- Hiltunen ei itse noudata valmii- pohjalle lankakerän ja virkkuukou- lisäksi Hiltunen on julkaissut kaissut kolme aiheeseen liittyvää ta ohjeita ja tekee käsityöt omasta kun kera. kaikkiaan seitsemän kirjaa kirjaa sekä tehnyt ohjeita Novital- päästään, kokeilemalla. Kun − Käsitöissä parasta on se, että ja kaksi on työn alla. Kolme le. Kaikkiaan vuosien varrella Hil- valmista mallia ei ole, Hiltunen se- niitä voi tehdä iltaisin televisiota kirjoista keskittyy bisnekseen, tunen on oman arvionsa mukaan lailee kuvia ja tekee suunnitelman katsellessa, hän tuumii. kolme amigurumi-virkkaukseen. toteuttanut sata erilaista hahmoa siitä, miltä valmiin pehmohahmon niiden joukossa Mahatma Gandhi, tulisi näyttää. Virvamaria Toikka Albert Einstein ja presidentti Sau- − Ilman ohjeita tekeminen vaatii [email protected] @ViToikka

UUSI AJANKOHTA: 7.-9.9.2016

Messukeskus Helsinki

Samaan aikaan:

Forma-messut on Suomen johtava lahjatavara- ja sisustustuotteiden ammattitapahtuma. Messuilla on esillä uudet värit, trendit ja ideat maailmalta sekä kotimaisilta käsityöläisvalmistajilta. Löydät Formasta kaiken joulusesonkia varten! Rekisteröidy ammattikävijäksi veloituksetta formasyksy.fi

OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄOIKEIT. KOSKETUSA KOHT TULEVAAMISIA.AISUUTEEN AITOJA. ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN. Yrittäjäsanomat 29

Työkaluni Ruususaksilla keruu käy leikiten

Kangasalalaisen Ali- Marttilan Puutarha Oy:n puutarhuri- yrittäjä Matti Marttila facebook.com/yrittäjät @suomenyrittajat yrittäjät.fi kertoo tärkeimmästä työvälineestään. Yrittäjäsanomat JOHTAMINEN Olemme Suomen toiseksi suurin leikkoruu- sun viljelijä. Poimimme kesällä Kustantaja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy. Lehti ilmestyy 9 kertaa vuodessa noin 5 000 ruusua päivässä. ja postitetaan Suomen Yrittäjien jäsenille. Osoitteellinen levikki 88 634 kpl. ISSN 2341-7722 (painettu) ISSN 2341-7714 (verkkojulkaisu). Aika- Sopivan avonaiset ruusut kerätään kauslehtien Liiton jäsen. Toimitus Anssi Kujala, vastaava päätoimittaja saksilla kasvihuoneesta joka aamu ⚫ Esa Nieminen, vt. päätoimittaja ⚫ Riikka Koskenranta, toimittaja ⚫ Juhani kuudelta. Sadonkorjuu on päivän Ojalehto, toimittaja ⚫ Katri Simola, toimittaja ⚫ Virvamaria Toikka, toimitta- ja (perhevapaalla) ⚫ Maarit Kattilakoski, taitto ⚫ etunimi.sukunimi@yritta- ensimmäinen homma. Se vie osal- jat.fi, p. (09) 229 221 Ulkoasu Miikka Tikka Ilmoitus-myynti Otavamedia tani pari tuntia. Kaikki työntekijät OMA Oy ⚫ Maistraatinportti 1, 00150 Otavamedia ⚫ oma.otavamedia.fi osallistuvat siihen. ⚫ Tilaukset ja osoitteenmuutokset Suomen Yrittäjät, PL 999, 00101 Helsinki ⚫ p. (09) 229 221 ⚫ [email protected] Paino Alma Manu Oy, Sadonkorjuuta tehdään ym- Tampere pärivuotisesti. Ruususakset ovat Saksilla työ käy ripeästi ja helposti. tajien keskuudessa. On hyvä, että tärkein työvälineeni. Sakset ovat Meillä on 20 lajiketta, joista kuluttajat ovat kiinnostuneita tuot- Lehti ei vastaa Ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdel- le toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,epäselvästä kä- pistoolimaiset ja niissä on 30 suurin osa on tummanpunaisia. teen alkuperästä. Olemme Suomen sikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai kieli- tai kään- senttimetrin varsi. Kun saksia Meillä on neljää erilaista tumman- ainoa leikkoruusupuutarha, joka nösvirheestä, jos teksti käännetään lehden toimesta ilman eri maksua. ⚫ Ilmoituksen poisjäämisen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta, mikä- vedetään kahvasta, ruusu katkeaa, punaista lajiketta. Värejä on laidas- viljelee jälleenmyyntiin. Tila on li poisjääminen johtuu ilmoittajasta, tilaajasta, mainostoimistosta tai ylivoi- jolloin ruusun pystyosa tarttuu ta laitaan, pääosa on päävärejä ja isoisäni perustama 1950-luvulla. maisesta esteestä ⚫ Lehdellä on oikeus kieltäytyä julkaisemasta ilmoitusta. Ilmoituksen tilaaja vastaa lehteen nähden siitä, että lehdelle annetun aineis- varteen kiinni. Siitä keräämme pieniä määriä on myös erikoisem- ton julkaiseminen tapahtuu kenenkään tekijänoikeutta loukkaamatta sekä siitä, että ilmoitus on lakien, asetusten ja hyvien tapojen mukainen. ruusun käsin. Sakset ovat vain pia värejä, kuten kirjava vaalean- Riikka Koskenranta keräyssakset, ja ne käyvät varmasti punainen tai tumman liila. [email protected] @RKoskenranta muidenkin kukkien keruuseen. Lähituotetta arvostetaan kulut-

Tule testaamaan kuntosi helposti ja matka hyvään hikoilematta arkivaatteissa

• Kehon kuntoindeksi -testit rekassa kuntoon • Testien kesto vain 20 minuuttia • Vinkit kunnon kohentamiseen ja fiksuun syömiseen -kiertue 2016 • Maksuton tapahtuma työyhteisöille ja kaikille työikäisille

ELOKUU SyysKUu LOKAKUU

Ma 22.8. Kemi To 1.9. Vantaa Ma 3.10. Raisio Ti 23.8. Rovaniemi Pe 2.9. Espoo Ti 4.10. Turku Ke 24.8. Oulu Ma 5.9. Outokumpu Ke 5.10. Turku To 25.8. Oulu Ti 6.9. Joensuu To 6.10. Turku Pe 26.8. Kajaani Ke 7.9. Joensuu Pe 7.10. Ma 29.8. Helsinki To 8.9. Joensuu Ma 10.10. Pori Ti 30.8. Vantaa Pe 9.9. Joensuu Ti 11.10. Pori Ke 31.8. Helsinki Ma 12.9. Savonlinna Ke 12.10. Pori Ti 13.9. Mikkeli To 13.10. Harjavalta -tunnuksella merkityt tapahtumat Ke 14.9. Mikkeli Pe 14.10. Rauma ovat SuomiMies seikkailee To 15.9. Mikkeli -tapahtumia, jolloin rekka on Pe 16.9. Pieksämäki varattu ensisijaisesti miehille. Ma 19.9. Hollola Ti 20.9. Lahti Ke 21.9. Lahti Varaa paikka To 22.9. Lahti testeihin itsellesi Pe 23.9. Heinola ja työporukallesi Ma 26.9. Nivala Ti 27.9. Kokkola matkahyvaankuntoon.fi Ke 28.9. Ylivieska Tapahtumat järjestää Kunnossa kaiken ikää -ohjelma To 29.9. Pietarsaari yhteistyökumppaneineen. Pe 30.9. Kannus 30 Yrittäjäsanomat PARHAAT PALVELUT ILMOITUSMYYNTI TALOUSHALLINTO Tiedustelut: Kari Salko, 0400 604 133, [email protected]

AJONEUVOPAIKANNUS ROUTE-TRACKER AJONEUVOPAIKANNUS Seuraa koko autokalustoasi kuljetuksia ja koneiden töitä reaaliaikaisena. Huomattavia säästöjä yrityksesi toimintaan • Kuljetukset ja työt hallintaan • Ei turhia ajoja – ei poikkeamia reitiltä • Ei unohtuvia laskutustöitä ja kuljetuksia • Automaattinen seuranta ja tietojen tallennus 24/7 - UUTUUS RT-Link Vaihtolavojen ja työ välineiden paikannus RF-tunnistimilla

Automaattinen ajopäiväkirja verotukseen ja laskutukseen. Katso lisätiedot ROUTE-TRACKER järjestelmistä:

www.route-tracker.com Soita: puh. 040 966 2067

TULOSTINTARVIKKEITA TILITOIMISTOT

Kaikki taloushallinnon palvelut Uudeltamaalta Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilinpäätökset, veroilmoitukset ja sähköinen taloushallinto. Ota yhteyttä ja tule käymään sinulle sopivimpaan toimipisteeseemme! Raasepori 045-110 7674 Helsinki 09-622 5715 Lohja 019-321 070 Espoo, Tapiola 09-3157 5611 Vantaa 09-6898 8847 – www.paritilit.fi – [email protected] – Yli 20 vuotta tilitoimistopalvelua yritysten ja yrittäjien parhaaksi!

KÄÄNNÖSTYÖT, TULKKAUS Palveleva käännöstoimisto YRITYKSILLE JA YKSITYISILLE – kaikki käännökset, kaikki kielet – auktorisoidut/viralliset käännökset Kielipalvelu FILIAL Puh. 0400 876 492 [email protected] www.filialappeenranta.fi

TYÖELÄMÄ

YRITYSSOVELLUKSET

TIETOSUUNTA Sinun Taloushallinnon ohjelmat ilmoituksesi tässä? • Hinta-laatuvertailun voittaja • Jo yli 10 000 ohjelmaa toimitettu KYSY Laskutusohjelma NÄYTÄ OLEVASI JÄSEN Helppokäyttöinen laskutus ja myyntireskontra Finvoice verkkolaskut, sähköpostilaskut TARJOUS! Kirjaudu yrittajat.fi-jäsensivuille jäsennumerollasi ja Kirjanpito-ohjelma nouda Jäsenyritys 2016 -nettibanneri yrityksesi kotisivuille. Nopea ja helppo kirjanpito, päiväkirja, pääkirja ja tuloslaskelma sekä tilinpäätös Bannerista on saatavissa myös painokelpoinen neliväri-

TIETOSUUNTATIETOSUUNTA versio käytettäväksi julkaisuihin ja lehti-ilmoituksiin. TIETOSUUNTATIETOSUUNTA Palkanlaskentaohjelma PALKANLASKENTA

PALKATKIRJANPITO KIRJANPITOOSTORESKONTRA

OSTORESKONTRA Nopea ja helppo ohjelma palkkojen ja verojen laskentaan LASKUTUS LASKUTUS Tiedustelut: Ostoreskontraohjelma Kari Salko Helppokäyttöinen ohjelma ostolaskujen käsittelyyn ja 0400 604 133 TIETOSUUNTA TIETOSUUNTA ostolaskujen maksamiseen OHJELMISTOTOHJELMISTOTTIETOSUUNTATIETOSUUNTA [email protected] OHJELMISTOTOHJELMISTOT Tilaa nettisivulta: www.tietosuunta.com www.yrittajat.fi/jasenbanneri Yrittäjäsanomat 31

Kauppapaikka verkossa yrityksen myyjälle ja ostajalle

MYYDÄÄN YRITYKSIÄ

Majoitus, ravintola, Ota sinäkin Pusula haltuun, myynnis- Yritysvälittäjät elintarvike sä toimiva huoltoasema! 3571 Myydään legendaarinen Ravintola jo vuo- Myytäviä kohteitamme: Ohrantähkä Korpilahdella.Alan- Työkalujen maahantuontia vaihdoksen vuoksi pikaisesti tarjous- desta 1990. Vakiintunut yritysasiakas- Hotelli/ravintola kunta. Hyvät ja luotettavat agentuurit. Järvi-Suomessa...... 100 000 ten perusteella. Vankka kanta-asia- 2 2 kaskunta, monipuolinen viihdetarjon- Varasto 150 m ja toimisto 50 m . Hin- Mainostoimisto...... 260 000 ta, pitkät perinteet.Kannattava yritys, ta 65.000 €. Rakennuspeltisepänliike...... 820 000 kysy lisää!! 3513 Lounasravintola Kuopion 3587 Tuottava verkkokauppa. Yleiskone.fi talousalueella...... 120 000 Hämeenkoski Jokelan Kartano Oy/ - kodin pienkoneiden ja muiden tar- Suosittu ruoka- ja 574+160 m2, 10 h + 3 x sali + 5 kph + vikkeiden verkkokauppa. Erinomai- tilausravintola...... 230 000 2 x oh + aula/s+k+p+khh + 2 x ver.+ set mahdollisuudet ja paljon apudo- Uniikki matkailu-, ravintola- at + aitta + vaja. Valtatie 12 varrella maineja. Ota yhteyttä Jesse Kakko- ja majoituskokonaisuus...... 2 000 000 Hollolan ja Lammin välissä. 20.771 m2 la/0400-841690 tai [email protected]. Kaksi erillistä lounas- tontti raj. Teurojokeen. Mh. 650.000 3481 ravintolaa Turun seudulta...... 135 000 €. Pihlajamäentie 23. P. Frisk Maineikas maalausyritys Myydään tekninen tukkuliike Ete- pääkaupunkiseudulla...... 198 000 p. 0400 909090. lä-Pohjanmaalta. Kyseessä on yli 20 2561 vuotta alalla toiminut työkalujen ja Menestyvä sisustustarvikeliike tarvikkeiden myyntiin erikoitunut vilkkaassa maaseutu- Myydään Kokkolan Vanhan Tulli- kaupungissa!...... 230 000 pakkahuoneen tilojen vuokrausta ja yritys. Yritys on saavuttanut vakiin- tapahtumien järjestämistä harjoittava tuneen aseman, hyvät pitkäaikaiset Käy sivuillamme hankintasopimukset ja vankan asia- www.yrityskaupat.net liiketoiminta sekä Kiinteistö Oy:n osa- tai soita 010 2864000 kekanta k.o. tiloihin. www.vanhatulli- kaskunnan. Organisaation laajentues- pakkahuone.com Puh. 040 5162 311. sa uusille toimialoille, etsimme jatka- 3531 jaa kyseiselle liiketoiminnalle. 3442 Myydään kiva kahvila-ravintola hy- vällä liikepaikalla suositun puutarha- Myydään rengasliike Oulun seudulla. keskuksen yhteydessä tien 66 varrel- Toimiva hyvän asiakaskunnan omaa- la, Ruoveden keskustassa. Toiminta va liike jolla erittäin hyvät edellytykset ti 5000 kg. Kuorma-automonttu. Hp ympärivuotista, säännöllinen lounas- kasvaa vielä nykyisestä. Toimintaan 240.000,- tai tarjous. 0400-585859. asiakaskunta. mahdollisuus ottaa myös muuta li- 3506 3525 säksi tai liittää jo olemassa olevaan. 2964 Muut toimialat Kahvila-ravintola, 40-paikkainen, A-oikeudet. Idyllisellä saarella, vakiin- Teollisuus Vuodesta 2007 lähtien toiminut hyvä- tunut asiakaspiiri. Pizzauuni sekä gril- kuntoinen, erikoiskutistepakkauskal- lituotteet. Yrityksellä erinomaiset referenssit vojen ja -koneiden maahantuontiyri- 3500 teollisuuteen. Erinomainen tilaisuus tys, sen liiketoiminta ja varasto eläk- päästä mielenkiintoiselle alalle ilman keelle siirtymisen johdosta. Perinteikäs kotileipomo upeassa ko- haastavaa alkuvaihetta. Osaamista www.nalgot.fi. konaisuudessa jossa yhdistyvät koti, teollisuuden erilaisiin ratkaisui- 3462 puutarha sekä työpaikka. Hyvin yllä- hin. 3d-mallit - dokumentit ja mitta- pidetty kokonaisuus moniin mahdol- kuvat. Pikamallit - fyysiset mallikap- AAA, 25 vuotta toiminut, pehmopa- lisuuksiin! paleet. Kokonaistoimitukset. peria Suomessa jalostava tukkuliike. 3496 Myyntiä Suomeen, Ruotsiin ja Nor- 3557 jaan. Pitkäaikaiset asiakassuhteet. Myynnissä perheyritys. Tällä hetkellä Myydään erittäin vakavaraisen teol- 3453 toiminnassa hotelli, kahvio, pitopal- lisuushallien vuokraustoimintaan velu, myymälöitä. Imatra-rauha-lpr keskittyneen Tahat Oy:n koko osa- Kiinteistöala risteys. Rakennusoikeutta on. kekanta. Vuokratuotto kaikkien hal- Eelis Kettunen/Mööpeli-mekka lien ollessa vuokrattuna on noin 120 Sijainti Tervajoella autokauppa kes- 0400-750425 www.karjalanportti.fi. 000€/vuosi. Tuotto-odotus 8 %. kittymässä. Kiinteistö soveltuu mo- 3493 3470 nenlaiseen yritystoimintaan ja on Viihtyisä 70 paikkainen lounaskah- jaettavissa eri tiloiksi. Lämmin ker- Etsimme osakasta (50 %) kannatta- rosala 999,5 m2 ja kylmä n.85 m2. Iso vila Kokkolan ydinkeskustassa ko- valle alansa kärkiyritykselle. Yritys on neineen ja kalusteineen heti toimin- päällystetty piha, oma tontti n 8 300 keskittynyt perustuksiin, ja sen toi- 2 tavalmis. m , yhdessä kerroksessa. Rakennus- mipiste sijaitsee Uudellamaalla. Toimi- oikeus 0,36. Valtatien varressa tyyli- 3487 alueena on koko Suomi ja Ruotsi. LV käs, hyväkuntoinen punatiilivuorattu Myydään viisi SUBWAY pikaruoka- + 1 MEUR. Henkilöstöä 4-5. rakennus. ravintolaa. Ravintolat ovat uudehko- 3389 3428 ja ja sijaitsevat erinomaisilla liikepai- Haemme osakasta puuaitaele- koilla Kokkolassa (2 ravintolaa), Pie- menttiyritykseen. Liikevaihto n. 1,0 Sähkö- ja lämpöala tarsaaressa, Tuurissa ja Ylivieskassa. milj. Yritys on 30 vuotta vanha ja tun- 3440 Sähkö/Lvi -alan yritys Lapissa, omat nettu alalla. Uuden osakkaan tehtäviin 2 kuuluu aidan asennuksen johtamis- liiketilat n 400 m . Vakiintunut asia- Kauppa työt, aidan asennukset ja työt tuotan- kaskunta. Hyvä sijainti. totiloissa. 3378 Myydään toimivan moottoripyöräy- rityksen liiketoiminta. Laaja asiakas- 3524 kunta. Osaava ja motivoitunut hen- OSTETAAN YRITYS kilökunta. Kaikki valmiina varastoa ja Rakentaminen kassoja myöten. Laadukkaita merkki- Myydään hyödyllisyysmallisuoja Palvelut huoltoja. Uusia ja käytettyjä mopoja ja (ns. pikkupatentti), autotallien, sauna- moottoripyöriä. mökkien yms. rakennelmien kuljetta- Ostetaan yritys Uudeltamaalta. Si- 3580 miseen sekä yritys niiden valmistami- joittaja etsii ”tervettä” yritystä johon Myydään Suomen Lelutalon liike- seen. www.redirakenne.com. voisi sijoittaa ja kehittää pitkäjäntei- toiminta. Tässä oiva mahdollisuus 3418 sesti. Sijoittajalla on pitkä kokemus ostaa toimiva verkkokauppa. Kaup- yritystoiminnasta usealta toimialalta. pahinta kuittaantuu myynnin brutto- Palvelut Ota yhteyttä puh: 050 555 5045. katteella noin vuodessa. www.lelutalo. 3550 fi. Ota yhteyttä:[email protected]. Erittäin hyvällä paikalla Konecranesin Ostetaan Turun seudulla sijaitseva h. 26 t€. vieressä ISO autokorjaamo. Työkalut tilitoimisto. 3574 mm. Snap-On, nostureita 7 kpl, joista osa aivan uusia. Kolmessa kapasiteet- 3031

Seuraava Yrityspörssi ilmestyy 22.9.2016 Ilmoitusehdot ja ilmoituksiin vastaaminen www.yritysporssi.fi TUPLAAM€O kenraali kauppias, ex-suurlähettiläs viestintäguru radiotoimittaja ja juontaja Gustav Hägglund some-julkkis Bruce Oreck Taru Tujunen Vappu Pimiä Sampo Kaulanen

Vaasa elää ja hengittää energiasta. Yrittäjäpäivät antaa virtaa myös sinulle, yrittäjä! Lähde siis lataamaan yrittäjäenergiaa Vaasaan 7.–9.10.2016!

Luvassa on tuhti paketti täynnä toimintaa. Pääset tapaamaan muita yrittäjiä, oppimaan ja inspiroitumaan. Tutustu Yrittäjäpäivien ohjelmaan Ilmoittaudu ja ilmoittaudu nyt osoitteessa yrittajapaivat.fi! nyt!