Maaseututaajaman Kehittäminen Ja Houkuttelevuus Asuinympäristönä

MAASEUTUTAAJAMAN KEHITTÄMINEN JA HOUKUTTELEVUUS ASUINYMPÄRISTÖNÄ

Kangastuksia Kangaslammin taajamasta

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologian koulutusohjelma Miljöösuunnittelun suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö Kevät 2008 Hanne Huovinen Lahden ammattikorkeakoulu Ympäristöteknologian koulutusohjelma

HUOVINEN, HANNE: Maaseututaajaman kehittäminen ja houkuttelevuus asuinympäristönä Kangastuksia Kangaslammin taajamasta

Miljöösuunnittelun opinnäytetyö, 80 sivua, 19 liitesivua

Kevät 2008

TIIVISTELMÄ

Käsittelen tässä opinnäytetyössä maaseututaajamien taajamakuvaa, sen kehitystä ja kehittämismahdollisuuksia. Maaseututaajamamiljöön kehittäminen vaikuttaa myön- teisesti paikkakunnan imagoon ja vetovoimaisuuteen asuinpaikkakuntana. Opinnäy- tetyöni tarkoituksena on tutkia maaseutumaisen taajaman ja maaseudun kehittämis- tä houkuttelevammaksi asuinympäristöksi miljöösuunnittelun keinoin.

Olen jakanut työni sisällön kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastelen ylei- sesti maaseudun ja maaseututaajamien kehitystä, taajamakuvan nykytilaa ja sen kehittämistä sekä maaseutumaista asuinympäristöä kuntaliitosten näkökulmasta. Toisessa osassa perehdyn tarkemmin itäsuomalaiseen maisemaan ja sen erityispiir- teisiin. Kolmannessa osassa käsittelen esimerkkiä itäsuomalaisesta maaseututaajamasta, Kangaslammista. Tutustun taajaman historiaan ja nykytilaan, joiden pohjalta olen koonnut kehittämisehdotukseni kyläkuvan parantamiseksi.

Opinnäytetyöni on laadittu Varkauden kaupungin kaavoitukselle. Kangaslammin kunta liittyi Varkauteen vuonna 2005. Toivon, että taajamakuvan kehittämissuun- nitelma toimii lähdeaineistona vireillä olevan Kangaslammin asemakaavan laatimi- selle ja muulle taajaman kehittämiselle sekä keskustelun avaajana Kangaslammin asemasta osana Varkauden kaupunkia.

Avainsanat: maaseututaajama, taajamakuva, asuinympäristö, houkuttelevuus, kuntaliitokset, Itä-Suomi Lahti University of Applied Sciences Faculty of Techology

HUOVINEN, HANNE: Development and attractivity of rural population centers as living environment Mirages from the village of Kangaslampi

Bachelor’s Thesis in Environmental Planning, 80 pages, 19 appendices

Spring 2008

ABSTRACT

This thesis deals with the village image of rural population centers, the development of the villages and the possibilities to improve the environment. The development of a village image has a positive effect on the image and the attraction of the whole district. The purpose of the thesis is to seek new possibilities to develop rural population centers as a living environment with means of milieu design.

The thesis is separated into three parts. The first chapter handles the development and the possibilities of the Finnish countryside and the rural population centers in general. The second chapter explores the landscape in eastern Finland with its spe- cial qualities. In the third part there is an example of a village center in eastern Finland, in Kangaslampi. The history and the present condition of Kangaslampi are investigated; they form the base of my plan to improve the village image.

This thesis has been prepared for City Planning Department of Varkaus. The mu- nicipality of Kangaslampi joined the city of Varkaus in the year 2005. The Devel- opment plan of village image can work as source material for the future city plan of Kangaslampi, which is under consideration. It can also work as source material for other kind of development of Kangaslampi and as a discussion opener about Kan- gaslampi’s position as part of the city of Varkaus.

Key words: rural landscapes, countryside, rural living, interaction between city and country, eastern Finland SISÄLLYS

1 JOHDANTO 1

2 MAASEUTU JA KYLÄYMPÄRISTÖT 2 2.1 Kylien kehitys 2 2.2 Maaseututaajamat 6 2.3 Taajamakuva 7 2.4 Maaseututaajamien luonteen muutos 8 2.5 Maaseutumainen asuminen ja kuntaliitokset 10 2.6 Keinoja taajamakuvan kehittämiseen 13 2.6.1 Kasvillisuus 13 2.6.2 Kalusteet ja pinnoitteet 14 2.6.3 Vanha rakennuskanta ja uudisrakentaminen 15

3 ITÄSUOMALAINEN MAASEUTUTAAJAMA 16 3.1 Itäinen Järvi-Suomi ja sen maisemat 16 3.2 Savuja Savossa 19 3.3 Itäsuomalainen kylä 21

4 KANGASLAMPI 23 4.1 Suunnittelualueen perustiedot 23 4.2 Vesikansasta Varkaudeksi 28 4.3 Luonnonolot ja sijoittuminen maisemaan 32 4.4 Taajamakuva ja porttikohdat 35 4.5 Taajamakuvan ja taajaman painopisteiden muutos 40 4.6 Kangaslammin kirkonkylän kulttuurimaisema 44 4.7 Suunnittelualueen merkittävä rakennuskanta 45 4.7.2 Lumpeela 50 4.7.3 Kivenlahti 51 4.7.4 Niemelän pappila 52 4.7.5 Museo 53 4.7.6 Koulu 54

5 KANGASTUKSIA KANGASLAMMISTA 56 5.1 Tavoitteet 56 5.2 Tieympäristö ja porttikohdat 57 5.3 Torin sijoittuminen 58 5.4 Torialuesuunnitelma 65 5.5 Koulun piha 66 5.6 Valaisimet 68 5.7 Kasvillisuus 69 5.8 Uudisrakentaminen 70 5.9 Muita kehittämisehdotuksia 71

6 YHTEENVETO 73

LÄHTEET 75

LIITTEET 80 1 JOHDANTO

Vuoden 2005 alussa toteutettiin kymmenen kuntaliitosta, joista kuudessa maaseu- tukunta liittyi kaupunkiin. Niistä yksi oli Kangaslammin kunnan liittyminen Varkau- teen. Kuntaliitos yhdisti kaksi erilaista kuntaa: jo 1600-luvulta asti vakinaisesti asutun, maaseutumaisen Kangaslammin ja nuoren teollisuuskaupungin, Varkauden. Maaseutumaisen kunnan ja kaupungin kuntaliitos on haasteellinen, mutta myös täynnä mahdollisuuksia. Maaseutumainen taajama osana kaupunkia luo aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida maaseutumaista asumista lähellä kaupunkia. Ympäristön viihtyisyys, maaseutumainen miljöö ja ala-asteen koulun läheisyys ovat avaintekijöitä maaseutumaisen taajaman vetovoimaisuudessa (Heiskanen & Kahila 2006, 32-33.). Näistä lähtökohdista katsottuna Kangaslammilla on mahdollisuudet kehittyä kaupungin läheisen maaseudun asuinalueena.

Opinnäytetyöni aiheen, Kangaslammin kyläkeskustan miljöön kehittämissuunnitel- man, sain työskennellessäni Varkauden kaupungin kaavoituksessa. Kangaslammin asemakaava on valmisteilla ja kaupunginarkkitehdin mielestä kyläkuvan kehittämis- suunnitelma tukee kaavan laatimisprosessia ja on hyvä opinnäytetyön aihe. Ympä- ristön viihtyisyys ja taajaman imago ovat tärkeitä tekijöitä potentiaalisen asuinpaikan valinnassa, taajaman vetovoimaisuuden lisäämisessä ja ohi ajavan mielenkiin- non herättämisessä. Yleisilmeen kehittäminen on suhteellisen halpa tapa lisätä viih- tyisyyttä, vetovoimaisuutta ja samalla kylän yhteishenkeä. Koin aiheen mielenkiin- toiseksi ja haastavaksi.

Opinnäytetyöni tavoitteena on tutkia maaseututaajamien kehitystä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tarkastelen opinnäytetyössäni erityisesti itäsuomalaista maisemaa, sen kulttuurimaisemia ja erityispiirteitä. Suunnitteluosion tavoitteena on tarkastella Kangaslammin kyläkuvaa, sen arvoja ja pohjatutkimuksen perusteella ideoida ke- hittämistoimenpiteitä taajamakuvan parantamiseksi ja houkuttelevuuden lisäämi- seksi. Toimenpide-ehdotukset ovat ”kangastuksia” tavoitetilanteesta, eivät tarkkoja toteutussuunnitelmia. Suunnitelman tavoitteena on viihtyisä ja omaleimainen kylä- 2 kuva, joka ei ole maaseudun kulissi, vaan elävä ja tarkoituksenmukainen kylämil- jöö. Kangaslammin pitkä ja vaiheikas historia kuvastaa hyvin tyypillisen itäsuoma- laisen maaseututaajaman kehitystä. Taajaman historia on tuonut mielenkiintoisen ja antoisan lähtökohdan taajaman kehittämissuunnitelmalle.

2 MAASEUTU JA KYLÄYMPÄRISTÖT

2.1 Kylien kehitys

Kylän talojen lukumäärä ei ole riippuvainen mistään henkisestä tai perinnäisestä asutustavasta … vaan yksinomaan ympäröivis- tä luonnonolosuhteista, mihin lisänsä tuo kylän ikä, siis jokaisen kylän oma historia. Jos kylä sijaitsee edullisessa maastossa, jossa on hyvät kalavedet, savipohjaiset laajat lehdot kaskiksi, lai- tumiksi ja pelloiksi raivattavissa sekä hyvät luonnonniiityt, niin paikalle syntyy ryhmäkylä. Mutta jos paikka on luontonsa suhteen eduiltaan köyhä tai suppea-alainen, niin uudistalo pysyy vuosisadat yksinäistalona tai paikalle syntyy kaksi- tai kolmeta- loinen kylä. Myös edulliset liikennesuhteet ja siihen liittyvät kä- sityöammatit voivat olla perustana suurten ryhmäkylien muo- dostumiselle.

Kustaa Vilkuna: paikallisia tekijöitä kylän kehityksessä

(Kuisma & Peltonen 2002, 11.)

Akateemikko Kustaa Vilkunan pohdinta kylien kehittymisestä ryhmäkyläksi tai jäämisestä yksittäistaloksi korostaa luonnonolojen, paikallishistorian ja liikenneyh- teyksien merkitystä. Vilkunan mukaan kylien muotoutuminen ei ole riippuvainen alueen perinteistä tai paikallisista tavoista, vaan yksinomaan luonnonoloista. Erilai- set kylätyypit eri puolilla Suomea perustuvat siis paikallisten luonnonolojen ja muiden edellytysten sallimiin asutustapoihin, eivätkä niinkään henkiseen kulttuuriin tai perinteisiin.

Etelä- ja Länsi-Suomen asuttamisen ja viljelyskulttuurin kehittymisen lähtökohtana ovat olleet viljavat savikot, joita on viljelty paikoin laaja-alaisesti jo rautakaudelta 3 lähtien. Näiden alueiden asutus vakiintui ja laajeni keskiajan kuluessa. 1500-luvun alussa kiinteä asutus käsitti Lounais-Suomen, Hämeen ja Laatokan-Karjalan. Har- vempaa, mutta pysyvää, asutusta oli läntisellä rannikkoalueella Tornionjoen varteen asti. (Maisemanhoito 1993, 11.)

Varhaisimmat itäsuomalaiset viljelykset on ajoitettu pohjasedimenttien siitepöly- löydösten mukaan pronssikaudelle (1500-500 eKr.) (Repo 1993, 198.). Itä-Suomi oli kuitenkin suurelta osin 1400-luvulle asti hämäläisten ja karjalaisten heimojen metsästysmaata. Vakinainen maatalousasutus levisi rannikoilta ja suurten vesistöjen rannoilta kohden sisämaan metsäisempiä seutuja, niin että 1500-luvulla myös Sa- vossa harjoitettiin pysyväisluontoista kaskeamiseen perustuvaa maataloutta. (Leh- tosalo-Hilander & Pirinen 1988, 411-413.) Kaskitalouden turvin asutettiin 1500- luvulta lähtien Keski-Suomi, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala sekä myöhemmin Kainuu ja Kuusamo. Lappiin ja Perä-Pohjolaan uudisasutus levisi 1600- ja 1700- luvuilla ja toimeentulo perustui lähinnä karjanhoitoon ja erätalouteen. (Maiseman- hoito 1993, 11.)

Kylämäinen asutus on muodostunut yleensä vanhemmasta kylästä kauemmaksi rakennetun yksittäistalon ympärille. Riippuen talon toimeentulosta sen yhteyteen on kerääntynyt muuta asutusta, joka lopulta hyvien toimeentuloedellytysten myötä, on muodostunut kyläksi. Kylän syntyyn ratkaisevasti vaikuttaneita edellytyksiä ovat olleet viljelyskelpoinen maa ja hyvät liikenneyhteydet, vesistön läheisyys. Paikallis- ten luonnonolojen merkitys kylien muotoutumisessa on ollut ratkaisevaa. Länsi- Suomen savikot ja Pohjanmaan jokilaaksojen varret ovat olleet helposti muokatta- vissa ja antaneet tuottoisan sadon. Näille alueille muodostui jo keskiajalla laajahko- ja ryhmäkyliä. Läntisen Suomen tiiviiden ryhmäkylien muotoutumiseen on vaikuttanut alun perin myös keskiajalla tehty sarkajako, jossa kyläkunnan viljelysalueet oli lohkottu kylän ympärille niin, että kullakin talolla oli viljelyslohkoissa talon verolu- kua vastaava sarka. Sarkajako, samoin kuin kalastuselinkeino, ovat vaatineet tiivis- tä yhteistyötä kyläläisten kesken. Tiivis kyläyhteisö on tarjonnut myös turvallisuutta. (Repo 1993, 198.) 4

Itä-Suomen maaperä on taas ollut pääosin laihaa ja kivistä, eikä viljelyskelpoista maata ole ollut suuria yhtenäisiä alueita. Kaskitalous on vaatinut paljon tilaa ja tii- viistä asutuksesta olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämän vuoksi Itä- Suomen vanhin asutus on ollut hajanaisempaa ja harvempaa, kylät ovat pääasiassa haja-asutuskyliä. Asutus on laajentunut Länsi-Suomea hitaammin niukan viljely- kelpoisen maan ehdoilla, eikä keskiajan tiiviitä kyliä suosiva sarkajako ole varsinai- sesti vaikuttanut Itä-Suomeen. Itä-Suomelle luonteenomaisia ovat myös hallatto- mien vaarojen ja mäkien laille muodostuneet kylät. (Luostarinen 1997, 59.) Etelä- Savossa on kuitenkin rypälemäisiä ryhmäkyliä, jotka ovat muodostuneet myöhem- min 1600- ja 1700-luvuilla karjatalouden tullessa elinkeinoksi kaskiviljelyn rinnalle. Peltoviljelyn yleistyessä 1700-luvulla nämäkin savolaiset ryhmäkylät hajaantuivat jo ennen isojakoa. (Repo 1993, 199-200.)

Maaseudun asutusta laajensi 1600-luvulla alkanut tilojen halkominen ja 1700-luvun torpparilaitos takamaille syntyvine torppineen ja mökkiläis- ja mäkitupa- asutuksineen (Maisemanhoito 1993,11). Ratkaisevan muutoksen koko Suomen kylien rakenteeseen toivat vuoden 1757 isojako- ja sen täydentäjänä vuoden 1848 uusjakolait. Erityisesti ne vaikuttivat läntisen Suomen sarkajakoon perustuneisiin tiiviisiin kyläyhteisöihin. Isojaossa sarat yhtenäistettiin lohkoiksi samalle talolliselle, jolloin taloja alettiin rakentaa lähemmäksi omia viljelmiä, pois asutusrykelmästä. Isojakoa pyrittiin täydentämään vielä 1800-luvun uusjaolla, jolloin yhdistettiin vii- meisetkin hajautuneet palstat. Maanjakopolitiikka hajautti asutusta, höllensi tiivistä yhteistyötä ja kadotti hallinnollisen kyläjärjestelmän. Vuonna 1865 annettu asetus kunnallishallinnon toteuttamisesta vahvisti kirkonkylien asemaa muiden kylien rin- nalla ja loi perustan suomalaiselle pientaajama-asutukselle. (Luostarinen 1997, 60.) 5

Kuvio 1. Eri puolilla Suomea ominaiset kylätyypit. Kuvio 2. Rakenteellisesti erilaiset kylätyypit. 6

Väestö kuusinkertaistui vuosien 1720-1870 aikana ja asutun maaseudun määrä lisääntyi huomattavasti. Vasta 1800-luvulla kaupunkiväestön osuus alkoi hitaasti kohota. (Maisemanhoito 1993, 11.) Voimakkainta taloudellista kasvuaan maaseutu eli 1920 ja -50-lukujen aikana. Työvoimaa oli runsaasti, koneet kehittyivät ja met- sätyöt tarjosivat lisäansioita. Maaseudun suurin muutos käynnistyi 1960-luvulla, jolloin sotavuosina syntyneet suuret ikäluokat saavuttivat aikuisiän ja voimakas kaupungistuminen, ns.maaltapako sai alkunsa. Maaseudun asuttamisen aika oli ohi. Maatalouden uudet tavoitteet olivat tilakoon kasvattaminen ja teknologian käyt- töönotto. (Luostarinen 1997, 61-62.) Samaan aikaan muun kaupungistumisen kanssa, alkoivat kaupungistua myös pienet maaseututaajamat. Useat kirkonkylät saivat urbaanimman ilmeen rivi- ja kerrostaloineen hyläten perinteisen maaseudun rakentamisen tavat ja materiaalit. (Keisteri 1993, 182.)

2.2 Maaseututaajamat

Tilastollisesti määriteltynä taajama on yli 200 asukkaan asutuskeskittymä, jossa asuinrakennusten välinen etäisyys on enintään 200 metriä. Vuonna 2005 taajamia oli 745. (Tilastokeskus 2008.)

Vanhimmat maaseutukuntien taajamiksi tihentyneet keskukset ovat Etelä-Suomen vesistöjen varrella sijainneita keskiaikaisia kauppapaikkoja. Useimmat maaseututaajamat ovat kuitenkin nuorempia, kirkon tai kappelin ja pitäjäntuvan ympärille 1800-ja 1900-luvuilla taajamaksi rakentuneita keskuksia. Taajamien asutus on väl- jempää kuin kaupunkiympäristöissä, mutta tiheämpää kuin haja-asutusseuduilla. Valtaosa taajamistamme on alle 1000 asukkaan keskuksia. Taajamien luonteeseen vaikuttaa myös etäisyys suurempiin keskuksiin, taajaman hallinnollinen asema ja luonnonolot. Sijainniltaan taajamatyypit voidaan erotella ranta- ja sisämaataajamik- si sekä tasamaa- ja mäkisijaintitaajamiksi. Suurten keskusten läheiset taajamat ovat usein tyypiltään tasamaalla sijaitsevia sisämaataajamia. Useimmin maaseututaajamat ovat sekoituksia useista tyypeistä, osittain mäkien reunustamia ja lähellä vesialuei- ta. (Keisteri 1993, 182.) 7

Tieverkon luonne on määritelty osuvasti jo Kalevalassa: ”Kohta kylä tulevi, kolme tietä kohtoavi.” Suomalaiset kylät sijaitsevat miltei poikkeuksetta kolmen, tai use- ammankin, tien risteyksessä. Nykyään maanteiden sijainti, kunto ja suuremman keskuksen läheisyys ovat merkitseviä tekijöitä kylän kehittymisessä ja elinvoimai- suudessa. Aikaisemmin kylän kehityksen kannalta tärkein tekijä on ollut vesiyhtey- det. Vielä nykyäänkin yhdeksän kymmenestä kylästä sijaitsee vesistön läheisyydes- sä, tosin rakentamisen painopiste on hivuttautunut maanteiden varsille ja risteys- kohtiin. (Kukkonen 1997, 100.) Kirkkorakennus on aikaisemmin ollut kirkonkylien maisemaa itsevaltiaasti hallinnut elementti. Usein kirkon torni hallitsi myös ve- simaisemaa. (Keisteri 1993, 183.) Tiivisluontoisin rakentaminen, ns.keskusta, sijoittuu usein keskusristeyksen ympärille ja harventuu vähitellen haja-asutukseksi. Tiet on rakennettu maaperän ja topografian ehdoilla. Myös perinteinen rakentaminen on alistunut luonnonoloihin ylimääräisen työn ja vaivan välttämiseksi. Materi- aalina on luonnollisesti ollut puu. Tuloksena on perinteisesti ollut pienpiirteinen ja vaihteleva kylämäinen taajama, jollaisena se on säilynyt 1960-luvun alkuun saakka. Tämän jälkeen muutos on ollut rajua ja nyt perinteiset säilyneet kirkonkylät ovat harvinaisia ja arvokkaita. (Solla & Turtiainen 1985, 11.)

2.3 Taajamakuva

Maaseututaajamien luonteesta kertoo taajamakuva, joka muodostuu rakennetun ympäristön ja luonnonolojen yhteisvaikutuksesta. Sijaintipaikka ja luonnonolot ovat taajaman muodostumisen raamit, joiden sisään ihminen on jättänyt jälkensä. Luonnonolot ovat luoneet tiukat ehdot taajaman rakentumiselle ja niihin mukautu- minen on muodostanut tasapainoisen suhteen luonnon ja rakennetun ympäristön välille. Niin kuin jokainen taideteos, myös jokainen taajamakuva on erilainen suhteessa toisiinsa. Yhtälailla katsojat mieltävät asioita erilailla ja tulkitsevat niitä omista lähtökohdistaan. Toisin kuin taidemuseon seinällä roikkuva taideteos, taajamakuva on moninainen, muuttuva kokonaisuus, joka elää luonnonolojen, vuoro- kauden- ja vuodenaikojen muuttuvassa rytmissä. Eniten muuttuvuutta ja elämää taajamaan tuovat kuitenkin ihmiset sekä heidän rakentamansa ja muokkaamansa ympäristö. (Kekkonen & Kukkonen, 1991, 6.) 8

Vaikka suomalaisten maaseututaajamien synty, kehitys ja tulevaisuus seuraavat samankaltaista trendiä ja niistä on löydettävissä useita samankaltaisuuksia, niin silti taajamakuvat ovat suhteessa toisiinsa aina omaleimaisia ja erilaisia. Omaleimaisuus voi syntyä vellikellosta, vanhasta lauta-aidasta tai kokonaisesta harjujonosta; mitta- kaavat ovat erilaisia, mutta omaleimaisuuden kannalta elementit ovat yhtä merkit- täviä. Omaleimaisuutta voidaan pitää hyvän ja tavoiteltavan taajamakuvan yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista. Omaleimaisuuden lisäksi taajaman ymmärrettävyys, johdonmukaisuus, sekä taajaman historiallinen kerroksellisuus ovat hyvän taajamakuvan ominaisuuksia. Taajamakuvaan, paikan imagoon ja houkuttelevuuteen vaikuttaa suuresti myös edustavuus. Edustavuudella tarkoitetaan taajamakuvasta huo- lehtimista, mikä usein tarkoittaa tavanomaisten, maalaisjärjellä pääteltyjen ratkaisu- jen tekemistä, ei niinkään pyrkimystä ”kehittyneeseen”, urbaaniin ilmeeseen. (Kek- konen & Kukkonen 1991, 7.) Maaseututaajaman aineellista ympäristöä voidaan parhaiten ymmärtää sen historiaan tutustumalla. Rakennettu ympäristö on usein ihmisiän ylittävää: se on ollut meitä ennen ja jää meidän jälkeemme. Luonnonympä- ristö on kiinteässä suhteessa rakennuskantaan ja selittää luonnollisella tavalla rakennetun ympäristön ominaisuuksia. (Kukkonen 1997, 110.)

Hyvä taajamakuva ja siitä huolehtiminen ovat seikkoja, joihin on viime vuosikym- meninä herätty kiinnittämään huomiota kuntienkin taholta. Taajamakuva vaikuttaa asukkaiden, paikkakunnalla vierailevien ja siitä ohi ajavien käsitykseen taajaman arvosta, viihtyisyydestä ja houkuttelevuudesta. Taajamakuvasta huolehtiminen on halpa ja tehokas keino nostaa alueen imagoa ja houkuttelevuutta asuinympäristönä. Taajaman läpi kulkeva päätie on kuin näyteikkuna, joka kertoo totuuden mukaisesti paikkakunnasta ja sen asukkaista.

2.4 Maaseututaajamien luonteen muutos

Maaseututaajamien ja taajamakuvan radikaali muutos ajoittuu 1960-luvulle, jolloin elinkeinorakenteen muutos siirsi painopistettä maaseudulta sen taajamiin, joissa oli edellytyksiä tuotanto- ja palvelutoiminnan kehittämiselle. Kuntakeskusten palvelu- tasoa ja työpaikkoja pyrittiin lisäämään ja samalla hidastamaan maaseutukuntien 9 väestökatoa. Kuntien teollisuushallien rakentaminen oli osa valtiovallan tukemaa maaseudun kehittämispolitiikkaa. (Taajamien keskustateiden kehittäminen 1993, 14.)

1960-luvun elementtirakentaminen toi suuria muutoksia ja kirkonkylät kaavoitettiin kaupunkimaisin ehdoin, tavoitellen ”kehittynyttä” ilmettä. 1960-luvun jälkeen jotkut kirkonkylistämme on rakennettu miltei kokonaan uudelleen ja vanhat maaseutumaiset omaleimaiset piirteet ovat monesti hävinneet. Kyliin rakennettiin 60- ja 70-luvuilla lähiömäisiä asuinalueita tasakattoisine tiilitaloineen. 1970-luvulla maaseudulle rakennetut kerros- ja rivitalot ovat nyttemmin hoidon puutteessa ja lähes tyhjillään. Maaseutumaiset kunnat houkuttelivat myös pienteollisuutta halvoilla teollisuuskiinteistöillä, jotka ovat nyt tyhjentyneet teollisuuden, ja työpaikkojen, siirryttyä muualle. Nyt jäljellä ovat asfalttikentät ja kirkkaat peltihallit. (Solla & Turtianen 1985, 11-12.)

Nykyään kirkko ei enää ole yhtä hallitseva rakennus kirkonkylässä. Se on joissain kylissä jäänyt syrjään muiden rakennusten taakse ja keskeisimmin kyläkuvassa nä- kyvät nyt kauppaliikkeet mainoksineen, pankit, huoltoasemat ja suuremmilla paik- kakunnilla kunnantalo. Samoin aikaisemmin vesistön ääreen sijoittunut kylä on monissa tapauksissa hivuttautunut sisämaahan päin ja maaliikennereittien varrelle. Vesialueiden aikaisempi keskeinen asema on jäänyt muun tieverkon ja asutuksen taustalle. (Keisteri 1993, 183.)

Teiden suunnittelu on murskannut maaseututaajamien ilmettä voimakkaimmin. Raittimainen luonne on usein hävinnyt teiden leventämisen, korottamisen, päällys- tämisen ja suoristamisen sekä parkkialueiden rakentamisen myötä. Viime vuosien kevyen liikenteen väylien rakentamisen myötä on purettu taloja ja kaadettu puus- toa, niin että loputkin maaseutumaisesta ilmeestä on kadonnut. (Solla & Turtianen 1985, 11.) Tulisikin miettiä onko kevyen liikenteen väylien laajamittainen rakentaminen molemmille puolille ajorataa tarpeellista maaseututaajamissa, joissa maaseutumaista ilmettä halutaan vielä säilyttää. Turvallisuuskysymykset ovat toki ensisijai- sia, mutta paikkakunnan maaseutumaisen yleisilmeen säilymisen ja houkuttelevuuden lisäämisen kannalta tulisi muodostaa kompromisseja, jotka ottaisivat huomioon 10 olemassa olevat rakennukset, puurivit ja muut omaleimaisuuden kannalta merkittä- vät tekijät. Maaseudun suunnittelussa tulisi olla hellävarainen, ja pelkän teknisen ajattelun sijaan pitäisi korostaa asioiden esteettisiä puolia. Teknisesti toimiva, mutta ympäristön ominaispiirteet ja omaleimaisuuden tuhoava ratkaisu, voi olla kova isku taajaman ympäristökuvalle ja samalla sen viihtyisyydelle ja houkuttelevuudelle.

Maaseututaajamien rakennettu ympäristö muodostuu eri aikakausien ihanteita edustavista kerrostumista. 1960-luvulta tähän päivään tapahtunut muutos on ollut raju ja perinteisen taajamakuvan kannalta lähes peruuttamattomissa. Rakennuskan- ta pysyy aina jossain määrin sirpaleisena. Niiltä osin joilta alkuperäinen miljöö on vielä säilynyt, suojelutoimenpiteiden tulisi olla ripeitä. (Taajamien keskustateiden kehittäminen 1993, 23.)

2.5 Maaseutumainen asuminen ja kuntaliitokset

Maaseudun ja kaupungin on mentävä naimisiin keskenään ja tästä yhtymisestä on nouseva uusi toivo, uusi elämä ja sivistys.

Ebenezer Howard

(Kuisma & Peltonen 2002, 11.)

Maaseutumainen asuinympäristö on houkutteleva. Kiinteistövälittäjien mukaan yleinen trendi on ollut maaseutumaista asuinympäristöä kohtaan kasvanut kiinnos- tus. Asuntoa etsitään maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä kaupungista. Seinä- joella vuonna 2005 tehdyn tutkimukseen mukaan palvelujen saatavuus ei niinkään ole ratkaiseva tekijä asuinpaikkakunnan valinnassa, lukuun ottamatta ala-asteen koulun läheisyyttä. Tärkeimpänä on pidetty sopivan asuinpaikan löytymistä ja maaseutumaista elinympäristöä. (Heiskanen & Kahila 2006, 7.) Turun yliopiston täy- dennyskoulutuskeskuksen koordinoimassa valtakunnallisessa Onni muuttaa maalle -hankkeessa on havaittu, että tyypilliset maallemuuttajaryhmiä ovat lapsiperheet, paluumuuttajat, kesäasukkaat tai ns. luovat elämäntapaihmiset. Muuttosyitä ovat 11 ympäristö, asuminen, perhesyyt, harrastukset, viihtyvyys ja työpaikka. (Heiskanen & Kahila 2006, 22.)

Maallemuuton tavallisimpia houkuttimia ovat luonnonkauniit asuinympäristöt ja tila, jota kaupunki ei pysty tarjoamaan. Suosiossa ovat etenkin kaupunginläheisen maaseudun alueet ja sellaisen ydinmaaseudun alueet, joilta voidaan pendelöidä kaupunkiin. (Heiskanen & Kahila 2006, 16-17.) Muuttoliikettä ovat viime vuosina ohjannut yhä enemmän muut kuin taloudelliset syyt. Ihmiset haluavat optimoida hyvinvointinsa yhdistämällä hyvän toimeentulon mahdollisimman miellyttävään ja rauhalliseen asuinympäristöön. Maaseudun elämäntyyli ja yhteisöllisyys koetaan houkuttelevana vastakohtana hektiselle ja yksilökeskeiselle elämäntavalle. (Heiska- nen & Kahila 2006, 20.) Tilastokeskuksen hyvinvointikatsauksessa todetaan, että asuinkuntansa ulkopuolella työskentelevät pendelöijät tienaavat keskimäärin paremmin kuin omassa asuinkunnassaan työskentelevät. Elintason nousu mahdollistaa asumisen maaseutumiljöössä. (Myrskylä 2008.)

Kaupunginläheisen maaseudun ja kaupungin kombinaatio ja siihen liittyvät kysy- mykset ovat ajankohtaisia monessa suomalaisessa kunnassa. Kuntaliitokset ovat olleet 2000-luvun trendi. Vuonna 2000 kuntia oli 452, vuoden 2008 alussa niitä oli 415. Suurimmillaan kuntien määrä on ollut vuosina 1942-44, jolloin Suomen kuntia on ollut yhteensä 603. Vuoden 2009 alussa toteutuu 31 kuntaliitosta, joissa on mukana 95 kuntaa. Näiden liitosten seurauksena kuntien määrä vähenee 64:lla. (Kuntatiedon keskus 2008.)

Kuntaliitosten tarpeellisuudesta ja hyödyistä käydään vilkasta keskustelua ja erityi- senä huolenaiheena on ollut pienemmän maaseutumaisen alueen kehitys kuntalii- toksen jälkeen. Pelätään, että uuteen liitosalueeseen ei panosteta, vaan sen kustan- nuksella resurssit kohdennetaan keskusalueelle. (Heiskanen & Kahila 2006, 11-13.) Myös kyläkoulujen lakkauttamista pelätään, sillä ilman lähikoulua ympäristö ei houkuttele lapsiperheitä. Koulujen säilyttäminen onkin useille lapsiperheille ehdo- ton edellytys kylässä ja sen lähistöllä asumiselle. (Heiskanen & Kahila 2006, 41.) 12

Tutkimuksen mukaan kunnilla on vielä paljon tekemistä maalle muuton edistämi- sessä etenkin imagon ja profiloitumisen saralla. Kuntien tulisi etsiä vahvuutensa ja sen perusteella kohderyhmänsä. Yhteydenpito kesäasukkaisiin on tärkeää, samoin uuden asukkaan tervetuloprosessin sujuvuudesta huolehtiminen. (Heiskanen & Kahila 2006, 23.)

Kaupunkirakenteen maaseutumaistuminen lisää kaupunkisuunnittelun haasteita. Maaseutu osana kaupunkia vaatii erilaisen huomion kuin kaupunginosat yleensä. Esimerkiksi maaseututaajaman kaavoittamisessa tulee ottaa huomioon maaseutumainen miljöö, kylän edellytykset, asumisen tavoitteet sekä haja-asutus. Keskeisenä kysymyksenä on, kuinka kaupunki kykenee järjestämään maaseutumaisen alueen ja kaupunkimaisen ympäristön toimivaksi kokonaisuudeksi. (Heiskanen & Kahila 2006, 14.) Heiskasen ja Kahilan tutkimuksen (2006) mukaan kunnat voivat kaavoi- tuksen keinoin vaikuttaa haja-asutusalueille ja rantaan rakentamiseen ja helpottaa loma-asunnon muuttamista ympärivuotiseksi asuinpaikaksi. (Heiskanen & Kahila 2006, 23.) Maaseudun keskeisenä vetovoimana ovat tutkimuksen mukaan suuret tontit. Tämä tulisi ottaa huomioon maaseudun kaavoittamisessa. Sama trendi on tosin nähtävissä myös kaupunkialueiden asukkaiden toiveissa. (Heiskanen & Kahila 2006, 32.)

Heiskasen ja Kahilan tutkimuksessa maaseutumaiseen asuinympäristöön muutta- neet kuitenkin kaipasivat maaseutumaisen miljöön ohella myös toimivaa infrastruk- tuuria: pyöräteitä, parempaa valaistusta, teiden päällystämistä ja kunnallistekniik- kaa. Tutkimukseen vastanneet toivoivat myös vanhojen rakennusten entisöintiä, maisemanhoitoa ja uudisrakentamista vanhan ehdoilla. Etenkin nuoret arvostavat vanhaa miljöötä, ja trendinä on vanhojen rakennusten kunnostaminen nykypäivän tarpeita vastaaviksi. Suurin osa vastanneista toivoi lisää asumisväljyyttä ja kannatti haja-asutuksen edistämistä. (Heiskanen & Kahila 2006, 40.)

Koska maaseutumaiseen ympäristöön muuttavan houkuttimina ovat maaseudun rauha, tila ja kaunis miljöö, niiin voi päätellä, että suomalaisten maaseututaajamien ongelmana on niiden taajamien lähiömäisyys, pienet tontit ja tiiveys. Monet kirkon- 13 kylätaajamat ovatkin nykyään senioreiden asutuskeskittymiä ja lähiympäristön haja- asutuksen lähipalvelupisteitä.

2.6 Keinoja taajamakuvan kehittämiseen

Maaseututaajamien ympäristön hoito ja kehittäminen ovat keskeisiä asioita viihtyisyyden ja houkuttelevuuden lisäämiseksi sekä alueen imagon parantamiseksi. Taa- jamakuvan kehitys ei välttämättä tarvitse suuria tekoja: jo pelkkä pensaikon harvennus, vesistömaisemien avaaminen ja kasvillisuuden istutus jäsentämään pysä- köintialueita saattaa saada aikaan valtavan muodonmuutoksen. Taajamakuvasta huolehtiminen onkin miljööltään sopusuhtaisilla alueilla säilyttämistä ja suojelua. Heikommilla, jäsentymättömillä alueilla tulee tehdä harkittuja kehitystoimenpiteitä. Liian suuria muutoksia tulisi kuitenkin välttää, ettei taajaman omaleimainen luonne kärsi muutoksista liiaksi. Kehittämistoimenpiteiden tulisi olla jokaisella paikkakunnalla yksilöllisiä ja tähdätä kyseisen taajaman omaleimaisuuden korostamiseen, ei yhdenmukaistamiseen.

2.6.1 Kasvillisuus

Viljelysmaisemat ja maaseutumainen, hyvin säilynyt kylämiljöö ovat monien mieles- tä kulttuurimaisemia ihanteellisimmillaan. Maaseutumainen ympäristö avoimine viljelymaisemineen ja kyläympäristöineen ovat maaseudun kulttuurimaisemien ydin, jotka säilyäkseen edellyttävät maanviljelyn harjoittamisen jatkumista ja kyläympä- ristön hoitamista. (Heikkilä 2000, 35.) Peltojen pysyminen taajamien lähiympäris- töissä viljelyinä on ensisijainen suojelutoimenpide. Yksikin pelto taajamassa lisää miljöön maaseutumaisuutta ja vähentää urbaania lähiömäistä vaikutelmaa.

Myös muulla kasvillisuudella on äärettömän suuri merkitys taajamakuvan kannalta. Monissa taajamissa pelkät istuttamistoimenpiteet olisivat riittäviä taajamakuvan kehittämiseksi. Olemassa olevat puurivit ja kujanteet ovat omaleimaisuuden ja viih- tyvyyden takia merkittäviä elementtejä taajamassa ja niiden säilyttämistä, hoitoa ja 14 uudelleen istuttamista voi pitää kulttuuritekona. Katupuut jäsentävät tielinjaa, kaunistavat teknistä liikennemaisemaa ja parantavat siten asukkaiden ja vierailijoiden mielikuvaa paikkakunnasta. Puilla voidaan helposti vaikuttaa taajaman omaleimai- suuteen ja tunnistettavuuteen. Myös pensaat ovat osa rakennettua tieympäristöä taajaman keskusalueilla. Pensasistutuksilla voidaan jäsentää ja pehmentää tieliiken- neympäristön vaikutelmaa, kuten kulkuväylien ja parkkialueiden sijaintia, parantaa liikenneturvallisuutta ja tehdä maisemasta vaihteleva. Kasvillisuuden luonteen muuttuessa pensasryhmillä voidaan myös osoittaa liikenneympäristön muuttuminen taajama-alueeksi. Risteysalueilla tulee kuitenkin säilyttää puilta ja pensailta vapaat näkemäalueet. (Männistö 1999, 16.) Maaseututaajamiin istutettavien puu- ja pen- saslajien tulisi olla ympäristöönsä sopivia, kestäviä ja tyylillisesti perinteisiä. Hyvä lähtökohta on valita ympäristössä jo luonnostaan kasvavia lajeja.

2.6.2 Kalusteet ja pinnoitteet

Pinnoitteilla ja niihin liittyvillä rakenteilla voidaan jäsennellä ja jakaa alueita toimin- nallisiin osa-alueisiin. Päällysteet vaikuttavat voimakkaasti ympäristökuvaan ja ne tulisi valita alueen käyttö ja maisemalliset tekijät huomioon ottaen. (Junttila & Koi- vistoinen 2002, 36.) Maaseutumaisissa taajamissa kovin voimakkaasti rakennettuja ja laaja-alaisesti kivettyjä alueita tulisi välttää. Kiveykset sopivat mainiosti pieninä aiheina ja rajaajina esim. yhdessä kivituhka- tai sorapinnoitteen kanssa. Asfaltti on pääsääntöisesti hyvä pinnoite ajoradoilla, mutta muutoin laajaa asfaltointia maaseu- tumaisemassa tulisi välttää. (Junttila & Koivistoinen 2002, 57.) Esimerkiksi maaseututaajamien sivuteiden ja vähäliikenteisten tonttikatujen sorapintaisuus on taajamakuvan kannalta parempi vaihtoehto kuin asfaltointi.

Viihtyisyyden ja oleskelumahdollisuuksien kannalta erilaiset kadunkalusteet ovat maaseututaajamissa jossain määrin tarpeellisia. Niistä tärkeimpiä ovat penkit, julkisen liikenteen pysäkit ja roskakorit sekä valaisinkalusteet. Valaisimet ovat paitsi välttämättömiä kalusteita turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta, niin myös tehokas keino korostaa alueen imagoa. Siinä missä mittakaavaltaan ja muotoilultaan erilaiset valaisimet alkavat, kylään tulija tuntee myös saapuvansa jonnekin, taaja- 15 maan. Valaisimet eivät kuitenkaan saa olla ympäristöstään liian poikkeavia ja eri- koisia, vaan niiden tulee istua ympäristöönsä ja tukea sen luonnetta ja ominaisuuksia. (Junttila & Koivistoinen 2002, 77-78.)

Penkit ovat perinteisiä kadunkalusteita, jotka luovat viihtyisyyttä ja oleskelumah- dollisuuksia. Penkkien ja ruokailuryhmien sijoituspaikkoja ovat luonnolliset oleske- lupaikat, kuten torit, lasten leikkipaikat ja jalankulkualueiden varret. (Junttila & Koivistoinen 2002, 110.) Maaseutumaisessa ympäristössä myös penkkien tulisi olla ympäristöönsä sopivia, eikä liian urbaaneja. Puu on miellyttävä materiaali istua ja sopii parhaiten maaseututaajamiin.

Julkisen liikenteen pysäkkien kalusteet vaihtelevat pysäkin toiminnallisten tarpeiden mukaan. Vähimmillään pysäkeillä on vain liikennemerkki, joka osoittaa pysäkin olemassaolon. Useimmiten pysäkit ovat taajama-alueilla sadekatoksia, joiden va- rustukseen kuuluvat myös penkki, roska-astia ja julkisen liikenteen aikataulut. Sa- dekatoksista on muodostunut useita teollisesti tuotettuja tuoteryhmiä, joita leimaa suuret mainokset ja pitkälle viety standardointi. Nämä pysäkit sopivat vain lähinnä kaupunkiin, jos sinnekään. Toinen pysäkkikatosten muotoilussa huomattava päälin- ja on kaupungin, kaupunginosan tai kylän imagoa luovat ja korostavat pysäkkika- tokset. (Junttila & Koivistoinen 2002, 91.) Useissa suomalaisissa maaseututaajamissa tätä linjaa on käytetty luovasti hyväksi. Tästä esimerkkinä ovat muun muassa Hankasalmi ja Jaala. Hankasalmen bussipysäkit muistuttavat mummonmökkiä val- koisine ikkunanpielineen ja kukkaruukkuineen, Jaalan taas enemmän latoa. Mones- sa suomalaisessa pitäjässä on myös maitolaituria muistuttava bussikatos.

2.6.3 Vanha rakennuskanta ja uudisrakentaminen

Vanha rakennuskanta ja rakennelmat kertovat paikallisen arkkitehtuurin ja maan- käytön historiasta kulttuurimaisemassa. Paikkakunnan vanhan rakennuskannan kunto ilmentää paitsi maatalouden muutosten historiaa, myös ihmisten arvomaail- maa. Hyvin hoidettu vanha rakennuskanta kertoo omistajan kulttuuritajusta ja paikkakunnan henkisestä vireydestä. (Heikkilä 2000, 26.) Taajamakuvan ja paikka- 16 kunnan imagon kannalta vanhasta rakennuskannasta huolehtiminen on tärkeää. Parhaimmillaan maaseudun kulttuurimaisema on arvokas maisemakokonaisuus, joka sisältää hoidettuja ja ylläpidettyjä perinnemaisemia, niin hakamaita kuin histo- riallisia rakennuksiakin. Kuntien tulisi kannustaa maanomistajia ja tiedottaa tehok- kaasti kulttuuriperinnön kunnostamisesta sekä hankkeisiin saatavista avustuksista. Myös erilaiset rakenteet kuten puu- ja kiviaidat ovat taajamakuvan kannalta tärkei- tä elementtejä. Aidoilla ja muilla yksinkertaisilla rakenteilla voidaan helposti jäsen- tää tiealuetta ja luoda hallitumpaa mittakaavaa.

Taajamakuvaa voidaan eheyttää myös uudisrakentamisen yhteydessä. Uusien rakennusten sijoittumisen tulisi täydentää jo olemassa olevan rakennuskannan rakei- suutta ja mittakaavaa. Rakennusten sijoittuminen epäsäännöllisesti, lähelle katulinjaa luo vaihtelevuutta ja pientä mittakaavaa. Suomalaisen kirkonkylän ilmeeseen sopii parhaiten perinteiset rakennusmateriaalit, väritykset ja tavat. Materiaalien yhtenäisyyteen pyrittäessä puuverhouksen voi lisätä jopa olemassa olevienkin rakennusten pintamateriaalien päälle. Yhtälailla yhtenäinen väritys voi olla yksi taajamakuvan parannuskeinoista.

3 ITÄSUOMALAINEN MAASEUTUTAAJAMA

3.1 Itäinen Järvi-Suomi ja sen maisemat

Kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelua on pyritty erittelemään valtakunnallisella maisemamaakuntajaolla. Suomi on jaettu kymme- neen maisemamaakuntaan. Suomen maisemamaakunnat ovat: 1) Eteläinen ranta- maa, 2) Lounaismaa, 3) Hämeen viljely- ja järvimaa, 4) Itäinen järvi-Suomi, 5) Vaara-Karjala, 6) Suomenselkä, 7) Oulujärven seutu, 8) Pohjanmaa, 9) Kainuun ja Kuusamon vaaramaa ja 10) Peräpohjola-Lappi. Kukin maisemamaakunta on jaettu osa-alueisiin, jotka ilmentävät tarkemmin tietyn alueen ominaispiirteitä, luon- nonoloja ja kulttuuria. 17

Kuvio 3. Maisemamaakuntajako. Kuvio 4. Itäisen Järvi-Suomen maisemaseudut.

Itäinen Järvi-Suomi on pinta-alaltaan Peräpohjola-Lapin maisemamaakunnan jäl- keen toiseksi suurin maisemamaakunta. Se on jaettu seitsemään maisemaseutuun: 1) Lounais-Savon järviseutu, 2) Suur-Saimaan seutu, 3) Savonselän seutu, 4) Kes- ki-Suomen järviseutu, 5) Pohjois-Savon järviseutu, 6) Pohjois-Karjalan järviseutu ja 7) Laatokan-Karjalan seutu. (Maisemanhoito 1993, 16.)

Laajuudestaan huolimatta Itäinen Järvi-Suomi on maisemallisesti melko yhtenäinen alue. Maisemat ovat yksityiskohdissaan vaihtelevia, mutta selviä seuturajoja on vaikea vetää alueellisen yhteneväisyyden vuoksi. Itäisen Järvi-Suomen seuturajojen jaossa on jouduttu turvautumaan yksittäisten luonnonpiirteiden, kuten vesistöjaon, ja vähäisten kulttuurillisten eroavaisuuksien tarkasteluun. Selkein omaksi alueek- seen erottuva seutu on luonnonoloiltaan ja maisemaltaan karu Savonselkä, joka jakaa kahtia Kymijoen ja Vuoksen vesistöt. (Maisemanhoito 1993, 26.) 18

Jäätiköitymisen jälkeisinä vuosituhansina muinais-Saimaan vedenpinta kohosi vähi- tellen. Laajimmillaan se ulottui nykyisestä Lappeenrannasta noin 300 kilometrin päähän Kiuruvedelle ja muodosti yhtenäisen laajan muinaisjärven. Saimaan vedet purkautuivat Kiuruveden kautta Kymijoen vesistöön ja sieltä Pohjanlahteen. Noin 6000 vuotta sitten muinais-Saimaa muodosti Ristiinan lähelle uuden purkautu- misuoman ja myöhemmin satojen vuosien päästä uoman Lappeenrannan länsipuo- lelle. Jonkin aikaa Saimaa purkautui näistä kolmesta uomasta samanaikaisesti luo- teeseen, länteen ja etelään. Vuoksenniska puhkesi rajusti noin 5000 vuotta sitten, muutti virtauksen suunnan pysyvästi kaakkoon ja laski Saimaan vedenpintaa nopeasti useita metrejä alemmaksi. Muinais-Saimaan suuri ja yhtenäinen vesistö kurou- tui äkillisesti lukuisiksi pieniksi järviksi ja lammiksi. (Heikkilä & Timonen 2003, 72-73.) Tämä lienee ollut Suomen historian suurimpia luonnonmullistuksia, joita ihminen on ollut näkemässä. Kalastajien verkot jäivät kuiville ja laajat alueet järven pohjaa paljastuivat veden alta. Jääkauden jäljet, harjut ja drumliinikentät nostivat päätään vesistöstä. (Huurre 2001, 37.)

Itäisen Järvi-Suomen maisema on rikkonaista. Vesistöt, kohoilevat mäet ja metsät muodostavat sirpalemaisen labyrintin. Suhteelliset korkeuserot ovat pienet: ne py- syvät alle 50 metrissä. Pitkään jatkuneen eroosion tuloksena syntynyt kumpuileva peneplaani, puolitasanko, ja ruhjelaaksoinen kallioperä muodostavat lukemattomia matalia järviä. Topografian yleispiirre on sen jyrkkeneminen pohjoista kohden. Muutoin Itäinen Järvi-Suomi on melko matalaa. Korkeuserot kasvavat Vaara- Karjalaa kohden mentäessä ja nousevat siellä paikoin yli 250 metrin. Itäistä Järvi- Suomea voi pitää laajuutensa vuoksi eräänlaisena Suomen keskivertoalueena. Sen ilmasto käy mantereisemmaksi itään päin mentäessä ja korkeuserot kasvavat kohti pohjoista. (Maisemanhoito 1993, 26-27.)

Matalien ja sokkeloisten järvien ja vesireittien synty johtuu kallioperän murtumalin- joista, joita mannerjää on entisestään kuluttanut. Murtumalinjat ovat syntyneet maankuoren liikuntojen yhteydessä. Kun kallioperä on rikkoutunut, mannerjää on pystynyt kuluttamaan murtumalinjojen kohtia tehokkaammin kuin ehjää kalliope- rää. Näin on syntynyt painanteita, joihin vesi on kerääntynyt ja muodostunut laa- joiksi, vaihteleviksi vesistöiksi. Itä-Suomen korkokuva on voimakkaasti luode- 19 kaakko-suuntaisten moreeniselänteiden ja harjujaksojen luonnehtima. Maaperää peittää lähes kaikkialla moreenivaippa. Moreenimuodostumista merkittävimpiä keski- ja itäosien drumliinikentät. Useita luode-kaakko-suuntaisia harjujonoja kulkee koko itäisen Järvi-Suomen poikki. Näistä ehkä tunnetuin on Punkaharju. (Mai- semanhoito 1993, 26.)

Itäinen Järvi-Suomi kuuluu etelä-boreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Metsä- tyypeistä yleisimpiä ovat mustikkatyypin kuusikot ja puolukkatyypin mäntykankaat. Harjujen metsät ovat usein kanervaisia mäntykankaita. Itäsuomalaisen kaskikulttuurin vaikutukset näkyvät yhä lehtipuuston, erityisesti koivikkojen, suurena osuu- tena. Kaski- ja karjamailla esiintyneet kasvilajit ovat kuitenkin alkaneet harvinaistua ja kaskimaiden puusto muuttua kuusivaltaiseksi. Soita on suhteessa muuhun maahan vähän ja ne ovat karuja Sisä-Suomen keidassoita. (Maisemanhoito 1993, 27.)

3.2 Savuja Savossa

Varhaisemmat Itä-Suomesta löydetyt asuinpaikat sijoittuvat kivikaudelle, 8000- 8500 vuoden taakse, jolloin elinkeino perustui metsäsätykseen ja kalastukseen. Varhaisimmat savolaiset viljelyt on ajoitettu pohjasedimenttien siitepölyn perusteella pronssikaudelle 1500-500 eKr. (Lappalainen & Pykälä 1998, 67.). Kivikauden ihmisillä oli tiukat laatuvaatimukset elinympäristölleen. Asuinpaikan tuli olla ete- lään avautuvan järven poukamassa, hiekkarannalla, jota suojasi pohjoisesta päin mäki tai kallio. Saimaan sokkeloisten vesireittien varrelta, harjujen ja kallioseläntei- den suojasta tuollaisia paikkoja löytyi runsaasti. (Heikkilä & Timonen 2003, 73.)

Savossa on ollut elämää jo kauan, mutta varsinaista kiinteää asutusta sinne on tul- lut muuhun Suomeen verrattuna myöhään. Savon syrjäiset erämaat säilyivät uudis- asutuksen vyöryltä 1500-luvun lopulle saakka. (Heikkilä & Timonen 2003, 73.)

Savon keskiaika käsittää reilut kaksisataa vuotta, Pähkinäsaaren rauhasta, 1323, vuoteen 1534, jolloin Savosta tuli oma linnalääninsä. Vakinaista asutusta Savossa oli keskiajan alussa kuitenkin jo Mikkelin Savilahdessa, Juvalla ja Sulkavan- 20

Rantasalmen tienoilla. (Hilander & Pirinen 1998, 411) Nämä ns. Suur-Savon asutus- ja viljelykeskittymät noudattivat hedelmällisen maaperän vyöhykettä. Keski- ajalla savolaiset omaksuivat karjalaisten välityksellä venäläisiltä kaskiviljelyteknii- kan, joka mahdollisti täysikasvuisten havumetsien polton kaskeksi. Uudella teknii- kalla saatiin runsaita, mutta lyhytaikaisia kaskiruissatoja. (Linkola 1976, 42.)

Talonpoika katsoo sopivan maan, mieluimmin mäkirinteen, kaataa puut, jättää ne kuivumaan ja panee sitten palamaan. Sitten hän kyntää maan, kylvää tuhkaan ruista, ohraa tai naurista ja saa suurella vaivalla siitä yhden tai kaksi hyvää satoa sekä muutamaksi vuodeksi laidunta. Mutta kun maa ja tuhka ovat menettäneet kaiken ravintoaineensa, ei siinä maassa enää kasva mitään.

Zacharias Topelius: Maamme -kirja

Topeliuksen kuvaus itäsuomalaisesta kaskikulttuurista kertoo maanviljelyn vaikeu- desta karussa Itä-Suomessa kaskeamisen turvin. Kaskeaminen oli kuitenkin uudis- asutuksen teknillinen ja taloudellinen perusta, joka mahdollisti elämisen Savon ka- ruissa metsissä. Kaskeamiseen kuului monimuotoinen ryhmä menetelmiä. Niitä kuitenkin yhdisti viljeltäväksi aiotulla maalla elävien puiden polttaminen. Tämä oli huomattavasti vähemmän pääomaa ja työtä vaativaa kuin metsän perusteellinen raivaaminen ja pelloksi perustaminen. Kaskeaminen vapauttaa lisäksi runsaasti ravinteita niin, että kaskipelto saattaa hyvänä vuotena tuottaa jopa yli kymmenkertai- sen sadon. Itä-Suomen maatalous perustui 1800-luvulle asti kaskiviljelyyn. Huoli puun loppumisesta ja teollisuuden tarvitseman hiilen vähyydestä muutti kaskitalouden sittemmin peltoviljelyksi.( Linkola 1976, 42-43.)

Olavinlinnan rakentaminen vuonna 1475 oli Savon kannalta tärkeä kiinnekohta, jolla oli suuri vaikutus maanpuolustukseen, hallintoon ja asutukseen. Keskiajan aikana asutus levisi Savoon, rajat vakiintuivat ja kaskiviljely sivuutti erätalouden. Savon keskiaikaa tunnetaan verraten huonosti, mutta sen tiedetään olleen huomattava kasvu- ja asutuskausi, joka loi pohjaa 1500-luvun laajenemiskaudelle. (Hilan- der & Pirinen 1988, 411-415.) 1600- ja 1700-luvuilla kaskiviljely eli kukoistuskauttaan ja asutus levisi yhä kauemmaksi Savon erämaahan. Väestön, etenkin maaseu- 21 dun tilattomien, määrä kasvoi runsaasti 1800-luvulla. Tämä johti elinkeinorakenteen muutoksiin ja Itä-Suomessa kaskitalouden kriisiin, kun väestön kasvaessa kas- kialueita ei riittänyt kaikille eikä heikkojen satojen voimin pystytty ruokkimaan kasvavaa maatalousväestöä. 1860-luvun nälkävuodet osoittivat talonpojillekin maatalouden uudistusten välttämättömyyden. Tuotannon suuntaa muutettiin viljan- viljelystä karjanhoitoon. Teollistuminen vaikutti maaseudun väestöön vasta 1870- luvulta alkaen. Tilattomat savolaiset saivat työtä mm. metsureina, tukin ajajina ja uittomiehinä. Vähitellen siirryttiin omavaraistaloudesta vaihdantatalouteen, jolloin teollisuus, kauppa ja viljelijäväestö tulivat yhä riippuvaisemmiksi toisistaan. (Han- nula, Heikkonen, Ojankoski & Väisänen 1998, 15-17.)

3.3 Itäsuomalainen kylä

Itäsuomalaista kylää on pitänyt koossa asutukseen sopiva maasto ja elinkeinotoi- minta. Asuinpaikka valittiin viljelyskelpoisen maan, kalavesien ja hallattomuuden perusteella. Talo rakennettiin mäen päälle, sen ympärille raivattiin pellot ja karja laidunsi lähimetsissä. Kaskiviljelykset olivat kauempana talosta, ja niitä erotti kar- janlaitumista ns.rinta-aita. (Saloheimo 1983, 9.)

Useat Itä-Suomen kylät ovat sijoittuneet maiseman solmukohtiin, vesistöjen varsille. Perinteistä itäsuomalaista asutusta edustavat mäki- ja vaara-asutuskylät, jotka ovat sijoittuneet hallattomille ja maaperäoloiltaan edullisimpien mäkien laille. Ra- kenteeltaan kylät ovat pääosin melko hajanaisia, omien peltojensa ja metsäalueiden- sa ympäröimiä yksittäistaloja. Pellot ovat kooltaan pieniä ja ne ovat yleensä turve- tai moreenimailla. Maaperän kivisyydestä kertoo peltojen laidalla olevat kiviaidat. (Maisemanhoito 1993, 11.) 22

Kuvio 5. Esimerkki itäsuomalaisesta maiseman solmukohtaan sijoittuneesta yksit- täistalosta. Kuvassa Soinilansalmen Huovila Leppävirralla. (Seppo Huovinen.)

Vanhaa kaskikulttuurin aikaista savolaiskylää reunustivat koivun, lepän tai haavan valtaamat lehtokasket, jotka poltettiin uudelleen aina parinkymmenen vuoden vä- lein. Tiuhaan kasketuilla ja kulutetuilla mailla leppä pärjäsi puulajien välisessä kil- pailussa parhaiten, jonka vuoksi monia kyliä ympäröi, jopa vieläkin, tiivis leppä- vyöhyke. Kuusi taas puuttui voimakkaasti kaskettujen kyläympäristöjen puustosta lähes kokonaan. (Linkola 1976, 42.)

Siirtyminen 1800-luvulla peltoviljelyyn muutti suuresti itäsuomalaista kulttuurimaisemaa. Maisemassa näkyi lisääntyvän vaurauden merkit hoidettuine pihapiireineen ja peltoaukeineen. Kaskikulttuurin ja metsälaidunkulttuurin aikaiset maisemaidyllit jäivät pitäjän mäkisille autioituville syrjäseuduille. Vauraampien pihapiirien myötä pihapuut ja puutarhakulttuuri juurtuivat itäsuomalaiseen maisemaan. Savolainen pihapiiri vakiintui 1800-luvun loppupuolella neliön muotoiseksi: asuinrakennus, karjasuoja ja aitat rakennettiin samaan pihapiiriin. Sauna ja paja sijaitsivat hieman kauempana. Rakennusmuoto ei kuitenkaan kehittynyt länsisuomalaiseen tapaan umpipihaksi, vaan vapaan epäsäännölliseksi. Itäsuomalaisen talopojan rakennusten värityksenä oli pitkään ”hirrenharmaa”. Talojen maalaustapa saapui Itä-Suomeen lounaasta päin ja levisi virkatalojen ja pappiloiden kautta. Punamultaus alkoi jo 1600-luvulla ja yleistyi 1700-luvulla. Valkoiset nurkat lisättiin vasta paljon myö- hemmin. Kellertävät värit ilmaantuivat pihapiiriin 1800-luvun empire-tyylin vaiku- 23 tuksesta. Käytännöllisesti katsoen 1700- ja 1800-luvun Itä-Suomea voi kuitenkin pitää suurelta osin maalaamattomana. (Linkola 1976, 47-51.)

4 KANGASLAMPI

4.1 Suunnittelualueen perustiedot

Kangaslammin taajama sijaitsee Pohjois-Savossa, Itä-Suomen läänissä, Varkauden kunnassa. Kangaslampi sijoittuu Suomen suurimman sisävesisaaren, Soisalon, ete- läiseen lahteen. Kangaslammilta on matkaa Varkauteen noin 25 km, Savonlinnaan noin 80 km ja Kuopioon noin 100 km.

Kuvio 6. Kangaslammin sijainti.

Kangaslampi sijaitsee Haukiveden pohjoispäässä, Heposelän ja Särkilahden rannalla. Taajamarakenteen rungon muodostavat maantie 468 (Kangaslammintie) ja maantie 4684 (Asematie). Kangaslammintie on Varkauden ja Savonlinnan välinen seututie. Pääasiallinen väylä Savonlinnaan kulkee kuitenkin Rantasalmen kautta. Ennen kaavallista rakentamisen ohjausta asutus ja muut taajaman toiminnat sijoit- tuivat pääteiden varsille ja vanhin rakentaminen vesistöalueiden rannoille. Uudem- pien 1970-luvulta lähtien rakennettujen asuinalueiden rakentumista on ohjannut rakennuskaava. Kaavalla ohjattu rakentaminen on laajentanut asutusta pohjoiseen 24 ja etelään. Rakennettu taajama-alue on noin 1 km itä-länsisuunnassa ja noin 700 m pohjois-eteläsuunnassa.

Kuvio 7. Kangaslammin sijainti ja lähikylät.

Kangaslammin kunta liittyi Varkauteen 1.1.2005. Vuoden 2004 lopussa Kangas- lammilla asui 1577 henkilöä, joista 380 asui keskustan taajaman alueella. Vuosina 1993-2002 Kangaslammin asuntokunnat vähenivät 2,7 % ja asuntokanta kasvoi 4,3 asuntoa/vuosi. Tyhjentyneitä, vailla vakinaisia asukkaita olevia asuntoja oli vuonna 2002 jopa 13,6 % asuntokannasta. Kangaslampi on väestökehitykseltään nopean vähentymisen aluetta ja tilastokeskuksen trendiennusteen mukaan väestökehitys tulee jatkumaan samansuuntaisena. (Asumisen strategia 2005, 4-7.) Taajamassa vähentyminen on nopeampaa kuin Varkaudessa keskimäärin (Varkauden kaupunki 2008.). Loma-asuntoja Kangaslammilla oli vuonna 1995 loma-asuntoja 1,3 rantaki- lometriä kohden. Etelä-Savossa keskimäärin se oli 1,7 loma-asuntoa yhtä rantaki- lometriä kohden. (Etelä-Savon seutukaavan selostus 2001, 9.) Vuoden 1995 jäl- keen on kuitenkin laadittu osayleiskaavoja, joiden myötä loma-asuntojen määrä on lisääntynyt. 25

Taulukko 1. Kangaslammin väkiluku vuosina 1975-2005. (Asumisen strategia 2005; Kirkonkylän osayleiskaavan selostus 2001; Varkauden kaupunki 2008.)

Vuosi Kunta Kirkonkylä 1975 1856 1980 1848 231 1985 1858 344 1990 1852 417 1995 1761 441 2000 1664 385 2005 1577 380

Taulukko 2. Kangaslammin kirkonkylän väestö ikäryhmittäin vuonna 2004. (Var- kauden kaupunki 2008.)

kpl Kangaslammin kirkonkylän väestö ikäryhmittäin (2004) 140 115 120 112 100 80 57 60 34 40 25 19 20 12 0 0-6 7-14 15-19 20-49 50-59 60-64 65+ Yhteensä 374 asukasta

Kangaslammin väestön ikärakenne oli vuoden 2004 lopussa seuraava: 0-6-vuotiaita 3,2 %, 7-14-vuotiaita 9 %, 15-19-vuotiaita 6,6 %, 20-49-vuotiaita 30 %, 50-59- vuotiaita 15 %, 60-64-vuotiaita 5 % ja yli 65-vuotiaita 30 %. Väestön ikääntyessä taajamaväestö saattaa lisääntyä ja palveluasumisen kysyntä kasvaa. (Varkauden 26 kaupunki 2008.) Vuonna 2004 laaditussa asumisen strategiassa vuosille 2005-2015 on muotoiltu visio Kangaslammilla asumisesta:

Kangaslampi on viihtyisä ja turvallinen kunta, jossa kaikilla asukkailla ja sinne muuttavilla on mahdollisuus saada laadukas, hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen ja elämäntilanteeseensa sopiva asunto.

(Asumisen strategia 2005, 5.)

Vuonna 2002 työpaikkaomavaraisuus Kangaslammilla oli 56,1 %. (Asumisen strategia 2005, 4.) Laajemmat palvelut, joihin kirkonkylä tukeutuu, sijaitsevat pääasi- assa Varkaudessa, noin 25 kilometrin päässä. Kirkonkylän alueella on vielä jäljellä joitakin peruspalveluja. Julkiset palvelut ovat pääasiassa Kangaslammintien pohjoispuolella. Kirkonkylän länsipäässä Kangaslammintien varrella on paloasema ja varikko. Taajaman pääteiden risteyksen ympärille on muodostunut toiminnallinen keskus, jossa sijaitsevat kaupungin yhteispalvelupiste, kirjasto, kirkko, kauppa, ravintola, pankki, apteekki ja polttonesteiden jakeluasema. Päiväkoti, peruskoulu (luokat 1-6), liikuntatalo, vanhusten ja vammaisten palvelutalo ja urheilukentät sijaitsevat Kangaslammintien pohjoispuolella, keskusristeyksestä hieman itään. Taajaman itäosassa sijaitsee toiminnallisesti monipuolisena rakennuksena toiminut, alun perin suojeluskunnantaloksi rakennettu Manttu sekä sitä vastapäätä oleva nykyinen museo. Palveluita on väestömäärään nähden riittävästi eikä uusia merkittä- viä palveluja ole kylälle todennäköisesti lähiaikoina odotettavissa. 27

Kuvio 7. Palvelut keskittyvät päätien varrelle. Viistoilmakuva lännestä. (Varkauden kaupunki 2008.)

´ Kuvio 8. Viistoilmakuva etelästä. (Varkauden kaupunki 2008.) 28

Hyvösen ja Savolaisen vuonna 2007 tekemän opinnäytetyön mukaan Kangaslam- min 7.-9.luokkaisista yli puolet (64 %) eivät olleet kiinnostuneita muuttamaan takaisin maaseudulle opintojensa jälkeen. Nuorista vain 36 % oli kiinnostuneita palaamaan ja 13 % oli kiinnostuneita palaamaan Kangaslammille ja jatkamaan maati- latoimintaa. Noin kolmasosa opinnäytetyössä haastatelluista kangaslampilaisnuoris- ta piti asuinpaikkakuntaansa hiljaisena ja 24 % taantuvana. Kangaslammilla itsensä asumassa näkevien nuorten osuus on kuitenkin opinnäytetyön mukaan nousussa, sillä Asikaisen (2004) tekemän tutkimuksen mukaan vain 20 % kangaslampilais- nuorista ilmoitti asuvansa tulevaisuudessakin Kangaslammilla. Vastaajista yli puolet oli tyytymättömiä vapaa-ajan toimintamahdollisuuksiin. (Hyvönen & Savolainen 2007, 50.) Opinnäytetyön mukaan nuorten kohdalla tulisi ottaa entistä enemmän huomioon etätyön mahdollisuus, jotta eläminen maaseudulla olisi mahdollista myös tulevaisuudessa. (Hyvönen & Savolainen 2007, 52.)

4.2 Vesikansasta Varkaudeksi

Kangaslammin seudulla, ja kirkonkylässäkin, on ollut asutusta kivikaudelta lähtien. Vuoden 3000 eaa. tienoilla sisävesistöt puhkesivat Vuoksen kautta mereen, jolloin vedenpinta laski voimakkaasti. Vedenpinnan lasku muodosti useita pieniä lampia ja järviä kalastusmahdollisuuksineen. Suotuisat ilmasto-olosuhteet houkuttelivat pyyntiväkeä Kangaslamminkin seuduille. Kuvajan mailta löydettiin v. 1938 yhteen- sä 235 kampakeraamiselta kaudelta peräisin olevaa savi-astian palaa. (Antila 1979, 453.)

Myös kirkonkylässä on mitä ilmeisimmin ollut kivikautinen asuinpaikka. Savonlin- nan maakuntamuseon inventoinnin mukaan myös kirkonkylän alueella on kivikautinen asuinpaikka, joka sijoittuu harjulle, kirkon itäpuolelle. Maakuntamuseon lau- sunnon mukaan ”Kirkonkylän keskustasta, osuuspankkia vastapäätä olevasta ojasta sekä pieneltä kangasmetsäsaarekkeelta löytyi pintapoiminnassa pieniä paloja asbes- tikeramiikkaa sekä kvartsi-iskoksia. Hieman suurempi asbestisekoitteisen keramii- kan pala sekä kvartsi-iskoksia löytyi seurakunnan pellosta n.50 m edellisestä itään. 29

Kvartsi-iskoksia löytyi pintapoiminnassa myös osuuspankin kaakkoispuoleiselta pellolta.” (Kirkonkylän osayleiskaavan selostus 2001, 12.)

Vuosituhannen vaihtuessa hämäläiset heimot ulottivat metsästysretkiään Kangas- lammin seuduille, mutta joutuivat väistymään karjalaisten heimojen tieltä. Karjalai- set asuttivat Haukiveden eteläosaa 1200-luvulla ja pitivät Kangaslammin seutuja metsästys- ja kaskimainaan. Myös lappalaisia heimoja liikkui seuduilla ja ne väityi- vät lopullisesti vasta 1500-luvun alkupuolella rantasalmelaisten tieltä. Ruotsin ja Novgorodin välillä vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha jätti Kangaslammin alueet venäläisten haltuun, mutta se ei kuitenkaan estänyt karjalaisia ja suursavolai- sia käyttämästä Kangaslammin alueita metsästysmaina. Lopulta eränkäynti johti pysyvään asutukseen 1500-luvulla ja vuosisadan puolivälissä pitäjän alueella tiede- tään olleen noin parisen kymmentä taloa. (Antila 1979, 453.)

Kangaslammin nykyisen kirkonkylän seutu, entinen Pisamalahden kylä, on entisen Vesikansan vanhimman pysyvän asutuksen aluetta. Vuoden 1561 maantarkastus- kirjan mukaan Pisamaniemen kylässä mainitaan olleen seitsemän talollista. (Viikki 1979, 22.) Vesikansa oli Rantasalmen hallintopitäjän aluetta ja lienee aikaisemmin tarkoittanut koko Haukiveden pohjoispuolta. (Antila 1979, 453.)

Vuonna 1617 solmittu Stolbovan rauha siirsi Venäjän ja Ruotsi-Suomen rajan satojen kilometrien päähän Kangaslammista itään, minkä seurauksena eräpirttien se- kaan nousi yhä tiheämmin uudistorppia ja koskemattomiin salometsiin ilmestyi kas- kiraivioita. Savolainen kaskiviljely eli kukoistuskauttaan. Kuusimetsään raivattu korpiruis antoi neljäntenä vuotena yhden, mutta sitäkin tuottoisamman sadon. 1600-luvun puolivälissä nykyisen kirkonkylän alueella oli kuusi talollista. (Antila 1979, 454.) 30

Kuvio 9. Rantalan vene. Takana Lumpeela. (Raija Kilpeläinen.)

Vuonna 1749 Kangaslammin alueen väkiluku lienee ollut noin 600 henkeä. Koska taloluku oli edelleen vähäinen, on noin puolet asukkaista ollut talollisia ja puolet tilattomia. 1700-luvulla merkittävä osa toimeentulosta tuli tervasta, jota Vesikan- san alueella poltettiin myytäväksi ja vaihdettavaksi muihin hyödykkeisiin. Terva vietiin laivoilla sokkeloisia vesireittejä pitkin Saimaalle ja siitä Lappeenrannan markkinoille. Savolaiset tuottivat 1700-luvun alkuun mennessä ,pohjalaisten ohella, valtaosan valtakunnan tervasta. Uudenkaupungin rauha vuonna 1721 merkitsi tun- tuvaa iskua paikalliselle tervanpoltolle, sillä se kielsi kotitekoisen tervan myynnin. Tervan sijaan alettiin valmistaa erilaisia käsityötuotteita. Kangaslammista tuli ajo- neuvojen, varsinkin karjalaismallisten maalattujen rekien ja kärrynpyörien valmista- ja. Kyläläiset kunnostautuivat myös valutöiden, erilaisten taoksien sekä sarka- ja pellavakankaiden valmistajina. Kun ns. Vanha-Suomi, mm. Viipuri palautettiin muun Suomen yhteyteen v. 1812, elpyi elinkeinoelämä Kangaslammillakin nopeasti. (Antila 1979, 455.)

Yhteydet emäkirkolle Rantasalmelle olivat hankalat, joten kangaslampilaiset anoi- vat oman kappeliseurakunnan perustamista vuosien 1853-54 taitteessa. Lupaa ei herunut, sillä tuomiokapituli katsoi, etteivät kangaslampilaiset pystyisi huolehti- maan pappinsa palkkauksesta. Tuomiokapituli kuitenkin suostui rantasalmelaisten vastustuksesta huolimatta rukoushuoneen rakentamiseen vuonna 1862. Vuoden 31

1865 kunnallisasetuksen mukaan kappeliseurakuntakin voi muodostaa oman kun- tansa, joten Kangaslammista tuli oma hallinnollinen kokonaisuutensa vuonna 1869. Virastoarkkitehti Theodor Mellgrenin suunnittelema puhdaslinjainen, ristipäädyillä ja torneilla varustettu puukirkko nousi kylälle vuosina 1868-69. Kangaslammin väkiluku oli kappelia perustettaessa noin 1200 henkeä. Vuonna 1894 Keisarillinen Suomen senaatti myönsi Kangaslammille täydellisen kirkollisen itsenäisyyden. (An- tila 1979, 455.)

Kuvio 10. Theodor Mellgrenin suunnittelema Kangaslammin entinen kirkko. (Raija Kilpeläinen.)

Kuvio 11. Kangaslampi n.1930-luvulla. Palaneen puukirkon ja Mantun torinit hal- litsevat maisemaa. (Raija Kilpeläinen.) 32

Kirkonkylään perustettiin 1883 seudun ensimmäinen kansakoulu, 15.1.1883. ”Kan- sakoulukartanon” yhteyteen, sen kirkon puoleiseen päätyyn, tuli myös kunnantupa. Se oli myös merkittävä kansalaistoiminnan keskittymä, mm. työväenyhdistys perustettiin 1905 kunnantuvassa. (Ikonen 2008.)

Senaatin päätös vuodelta 1869 velvoitti Kangaslammin rukoushuonekunnan asukkaita rakentamaan maantien Savonlinnan ja Heinäveden väliseltä yhdystieltä Har- junrannan kylään. Maantien rakentaminen pitäjän halki aloitettiin 1870-luvulla. Tien teko oli suuri ja hitaasti edistyvä urakka ja pitäjän halki kulkeva tie saatiin kokonaan valmiiksi vasta vuosina 1906-07. (Ikonen 2008.) Varkauden - Viinijär- ven rautatie valmistui vuonna 1940. Rautatatien valmistumisen ansiosta Kangas- lampi irtautui Rantasalmen vanhasta emäpitäjästä ja joutui Varkauden vaikutuspii- riin. Vesiliikenne menetti merkitystään, joka oli 1900-luvun ensi vuosikymmeninä ollut suuri. (Antila 1979, 456.)

4.3 Luonnonolot ja sijoittuminen maisemaan

Kangaslampi sijaitsee Itäisen Järvi-Suomen maisemamaakunnassa, Suur-Saimaan maisemaseudulla. Kangaslampi on Suur-Saimaan seudun pohjoisimpia osia, vain kymmenisen kilometrin päässä pohjoisessa kulkee Pohjois-Savon järviseudun raja. Ympäristöministeriön maisema-alue työryhmän mietinnössä todetaan, että Suur- Saimaan alueen voi perustellusti rajata erilleen Pohjois-Savon järvialueesta. Kan- gaslampi on Suomen suurimman sisävesisaaren Soisalon etelärannalla, lahden pohjukassa. Soisalon itärantoja huuhtelee pienten salmien, saarien ja kapeikkojen läpi kulkeva vesistö, joka vie Haukivedeltä Kermajärvelle ja siitä Suvasvedelle. Reitti tunnetaan myös Heinäveden reittinä ja sen maisema on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi arvokkaaksi maisema-alueeksi. (Arvokkaat maisema-alueet, 1993, 95–96.)

Kangaslammin maiseman omaleimaisena tekijänä on luode-kaakko-suuntainen hiekkaharju. Harju kulkee Leppävirran kunnan puolella Unnukan vesistön Änäkän- selän ylitse ja kulkee siitä Kangaslammin rautatieasemalle. Harju kohoilee maise- 33 massa välillä nousten ja välillä laskien niin, että maastossa siitä ei hetkittäin kerro kuin maaperän hiekkapitoisuus. Kangaslammin keskustaan vievä Asematie on sijoittunut hiekkaisen maaperän kohdalle. Kyläkeskustassa harju kulkee Pajalanmäen harjanteena. Kirkonkylän merkittävimmät rakennukset, kirkko, koulu ja Manttu, sijoittuvat harjun laelle. Kangaslammilta harju jatkaa kulkuaan Itkonharjulle ja sitä myöten Kerimäelle ja Punkaharjulle. Kangaslammin harju on samaa harjujonoa kuin kansallismaisemiin kuuluva Punkaharju.

Harju on muodostunut noin 10000 vuotta sitten viimeisen jääkauden aikana jääti- kön vetäytyessä kohti luodetta. Mannerjäätikön sulamisvesivirrat kasasivat, kuljet- tivat ja hioivat irtonaisia maalajeja harjuiksi ja deltoiksi. Jäätikön sulaessa vettä on virrannut jään päällä sekä sen sisässä jäätunneleissa ja railoissa. Moreeniaineksen hierouduttua jäätunneleissa siitä on muodostunut muutaman kymmenen metrin korkuisia ja kymmenien kilometrien mittaisia harjujonoja. Pitkittäisharjujen maa- aines on lajittunutta ja sora- ja hiekkakerrokset riippuvat kasautumishetkellä vallin- neesta virtausnopeudesta. Harjut ovat olleet tärkeitä leviämisreittejä niin kasveille kuin kivikauden ihmisillekin. (Hyvärinen, Kare & Lappalainen 1998, 30-31.)

Harjut ovat arvokkaita ja maamme komeimpia geologisia maaperämuodostumia. Niistä komeimpien suojelu on turvattu valtakunnallisella harjujen suojeluohjelmalla. Taajaman alueella oleva Pajamäen harju on osittain suojeltu luonnonsuojelulain (71/23) 9 ja 11 §:n nojalla (Mikkelin lääninhallituksen päätös 9.9.1981). Luonnon- suojelualue käsittää Pajamäen harjun, jolla manttaalikunnantalo, Manttu sijaitsee. Harju on maisemallisesti erittäin merkittävä, samoin kuin sillä sijaitseva rakennus. Harjulla kasvaa komea, täyskasvuinen männikkö. Rauhoituksen tarkoituksena on säilyttää harju rakennuksineen nykyisellään, osana taajaman kulttuurimaisemaa. (Varkauden kaupunki 2008.) Myös samaan harjuun kuuluva taajaman eteläpuoli- nen Itkonharju on luonnonsuojelulailla suojeltu. Luonnonsuojelualueita oli vuonna 1995 Kangaslammin vanhan kunnan alueella noin 30 hehtaaria, mikä on noin 0,5 % alueen kokonaispinta-alasta. (Etelä-Savon seutukaava 2001, 20.)

Kangaslammin maisemassa on harjujonon lisäksi nähtävissä muitakin jääkauden aikaisia merkkejä, kuten suppakuoppia, siirtolohkareita ja muinaisrantoja. Kangas- 34 lammin harju kokonaisuudessaan kuuluu Kaukolankankaan pohjavesialueeseen. Itkonharju kuuluu pohjavesiluokkaan 1 ja sillä sijaitsee kirkonkylän vedenottamo. Varavedenottamo on Pajamaäenharjulla, koulun vieressä. Vesien pääasiallinen vir- taussuunta on kaakko, vedet purkautuvat ympäröiville soille ja vesistöihin. (Kir- konkylän osayleiskaavan selostus 2001, 15.)

Kangaslammin taajama sijoittuu Haukiveden pohjoiseen lahteen, josta alueen korkokuva nousee kohti länttä ja koillista. Maasto nousee yli 125 metriin meren pin- nasta taajaman länsipuolella, jossa maaperä on kalliota. Uudempi taajama-asutus sijoittuu harjun pohjois- ja eteläpuolille, vanhempi taas vesistön äärelle. Osa Kan- gaslammintien eteläpuolisesta asutuksesta sijoittuu painanteeseen alavalle hieta- maalle, joka on todennäköisesti entistä järvenpohjaa. Hieta-alue ulottuu Särkilah- den rannalta kirkon itäpuoliselle asutusalueelle asti. Suurin osa tästä viljelyskelpoi- sesta hietamaasta on vielä Kivenlahden tilan viljelyskäytössä. Taajaman viljellyt alueet seuraavat tunnollisesti viljelyskelpoisen maaperän vyöhykettä. Harjun pohjoispuolella on entiselle pellolle kaavoitettua asuinaluetta, joka on maaperältään hietaa. Muu asutus on pääsääntöisesti sijoittunut karkeamman maaperän alueille, pääosin moreenimaille. Jotkut moreenialueiden painanteet ovat soistuneet maape- rältään sara- ja rahkaturvekerrostumiksi. Turvepintaisia suoalueita on lähinnä taajaman pohjois- ja koillispuolella sekä taajaman eteläpuolisen Puronmäen kaakkois- puolella. Kallioperä on koko Kangaslammin alueella graniittia. (Kirkonkylän osayleiskaavan selostus 2001, 14.)

Kangaslammin taajama-alueen metsät ovat pääosin mäntyvaltaisia ja niiden pinta- kasvillisuus on karuille maille tyypillinen. Lehtipuita kasvaa entisen järven pohjan muodostamassa laaksossa niillä alueilla, jotka eivät ole peltoviljelyksessä. Lehti- puuston keskellä virtaa pieni oja. Myös entiselle pellolle rakentuneen asuinalueen puusto on lehtipuuvaltaista. Lahtien ranta-alueet ovat reheviä ja ruovikoituneita. Ranta-alueet ovat olleet kauan viljelyskäytössä ja ravinnepitoisuudet ovat ilmeisesti vaikuttaneet rantojen rehevyyteen. Taajaman sisälle jäävä Kivenlahti on rannoiltaan matala ja rehevä. Ravinteita lahdelmaan tuo myös Kivenlahteen pohjoisesta laskeva Karhujoki. Se on virkistysarvoiltaan merkittävä matala joki ja rajaa taajama-aluetta 35 idästä päin. (Kirkonkylän osayleiskaavan selostus 2001, 15.) Nykyisellään Karhu- joen virkistyskäyttö on kuitenkin vähäistä puutteellisen väylästön ja hoidon vuoksi.

4.4 Taajamakuva ja porttikohdat

Kangaslammin keskusta on yleisilmeeltään tyypillinen pienikokoinen itäsuomalai- nen maaseututaajama. Kirkonkylä sijaitsee päätien varrella myötäillen luoteis- kaakko -suuntaista harjua. Kirkonkylän keskusta sijaitsee pääteiden, Kangaslam- mintien ja Asematien, risteyksessä. Kirkonkylän mittakaava on luonteeltaan miellyt- tävän pienehköä, väljää ja säilyneiden peltomaisemien ansoista maaseutumaista. Taajaman itäosien miljöö on luonteeltaan maaseudun hyvin säilynyttä ja arvokasta kulttuurimaisemaa. (Katso 4.5 Kangaslammin kirkonkylän kulttuurimaisema)

Kirkonkylän rakennuskanta on matalahkoa ja sen muodostama kokonaisuus pää- tietä taajaman halki ajettaessa on ajallisesti ja tyylillisesti rikas ja vaihteleva. Van- hemmat asutut alueet vesistön läheisyydessä eroavat rakennuskannaltaan ja miljööl- tään uudemmasta keskuksesta selkeästi. Ydinkeskustan rakennettu ympäristö kertoo yksipuolisesti Kangaslammin nousukaudesta 1970-luvulla, jolloin keskusristeyksen alue on käytännössä katsoen rakennettu kokonaan uudelleen. Ajalle tyypilli- sesti keskusristeyksen rakennusten pintamateriaali on pääosin tiiltä ja väritykseltään punaista ja valkoista. Liikerakentaminen on sijoittunut päätien eteläpuolelle ja tien myötäilemästä harjusta johtuen liikerakennukset jäävät laakson puolelle painanteeseen. Tien ja eteläpuolisten kiinteistöjen väliset korkeuserot ovat suurehkot. Ympä- ristön parantamistarvetta on keskusristeyksen alueella, joka on taajamakuvallisesti ja liikenteellisesti heikosti jäsentynyt. Myös liiketalojen ja julkisten rakennusten edustat jäsentymättömiä ja ylileveitä. Taajamassa ole kevytliikenneverkostoa eikä suojateitä, vaan jalankulkijat ja pyöräilijät kulkevat ajoradalla. Taajaman läpi kulkee runsaasti raskasta liikennettä, kuten Varkauden tehtaille meneviä tukkirekkoja.

1970-luvulta lähtien kaavoitetut asuinalueet sijoittuvat keskusristeyksestä katsoen koillis- ja luoteispuolille. Niiden rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1970-90- luvuilta ja edustavat hyvin oman aikansa matalaa pientalorakentamista. Asuinalueet 36 ovat väljähköjä ja vehreitä. Tonttiteiden sorapintaisuus luo aavistuksen maaseutumaista tunnelmaa, vaikka muutoin alue on luonteeltaan melko lähiömäinen. Kan- gaslammintien eteläpuolinen asuinalue on rakentunut 1980- ja -90-luvuilla. Raken- taminen on matalaa rivi-, pari- ja omakotitalorakentamista ja omalle ajalleen leimal- lista. Taajaman ydinkeskustasta asutus harvenee tasaisena nauhana päätien varrelle etenkin Varkauteen päin mentäessä.

Kuvio 12. Kangaslammin kirkko ja ylileveä keskusristeys Salen parkkipaikalta kuvattuna.

Raitin varrella on säilynyt jonkin verran vanhaa rakennuskantaa. Massiiviset rakennukset lähellä ydinkeskustaa ovat kirkko ja liikuntatalo. Liikuntatalo on istutettu harjun pohjoisrinteelle eikä sen massiivisuus ole mittakaavaa häiritsevää. Sen sijaan kirkko hallitsee keskustaa tummuudellaan ja arkkitehtuurillaan. Kirkon pohjoispuolella on vanha hautausmaa, jotka yhdessä kirkon piha-alueen kanssa muodostavat yhtenäisen puistomaisen alueen. Kirkon takana ovat paikallishistoriasta kertovat ”palaneet männyt”, joiden kaarna on palanut vanhan kirkkorakennuksen mukana.

Kylän maaseutumaisuus on säilynyt hyvin päätien itäpuolisilla alueilla, jossa pelto- maisema ja vesistö luovat kauniita näkymiä. Taajamaan saavuttaessa Savonlinnasta päin porttikohta on varsin näyttävä. Ensimmäisenä tulija ylittää kapeahkon ”Punai- 37 sen sillan”, jonka molemmin puolin avautuvat vaikuttavat vesistöt, kalliopinnat ja kirkonkylän puolella jyhkeät männyt. Mäen päällä sijaitseva Lumpeelan hyvin säily- nyt, kaunis taloryhmä peltoineen on hieno esimerkki talonpoikaisesta rakennuspe- rinteestä ja johdattaa kirkonkylään tulijaa kohti peltoaukeamia. Pasonniementien risteyksessä on Lumpeelan maisemallisesti merkittävä punainen riihi. Pellot levit- täytyvät molemmin puolin tietä ja avaavat varsinaisen maiseman molemmin puo- leisine vesistöineen kirkonkylään tulijalle. Lumpeelan kukkulalta näkyvät Kivenlah- den rakennusryhmä ja sen kauniit pihapuut. Suur-luhdanperän pohjukassa olevan pienen aittarakennuksen katolla pilkottaa lehdettömään aikaan kaunis taajaman paikkakunnan jo menneestä elämästä kertova opaste: ”Keramiikkatyöhuone, kulmakammari”.

Kuvio 13. Porttikohta idästä tultaessa: Punainen silta. Kuvio 14. Pisamaniementien risteys on solmukohta varsinaisen kirkonkylän itäpuolella. 38

Kuvio 15. ”Keramiikkatyöhuone, Kulmakammari” –opaste ladon katolla kertoo paikkakunnalla olleesta kulttuurielämästä. Opaste ansaitsisi enemmän näkyvyttä tieympäristössä.

Pisamaniementienristeys houkuttelee ajamaan kapealle kannakselle ja on eräänlai- nen solmukohta. Manttu torneineen ei massiivisuudestaan huolimatta juurikaan näy Lumpeelan pelloilta päin katsottuna, vaan yllättää tulijan harjun laelta omien piha- rakennustensa ja mutkan takaa. Pajamäen harju, jolla rakennus seisoo, sekä tien toisella puolella pellon laitaa myötäilevä koivurivi muodostavat yhdessä kauniin kokonaisuuden.

Varkaudesta päin tulessa taajaman porttikohta on yhteneväinen ”taajama” - liikennemerkin kanssa. Ensimmäisinä taajamaa edustavina rakennuksina on keltai- nen paloasema ja muutama asuinrakennus. Sitten huomio keskittyy mäen rinteeseen, jolla kasvaa kaunis täysikasvuinen mäntypuusto. Mäkimaisemaa voisi kuitenkin avartaa ja suunnata näkymäaluetta erityisesti siirtolohkareelle. Siirtolohkare on kuuleman mukaan ollut kylän pikkupoikien voimien koittamisen kohteena.

Kuvio 16. Keskusristeyksen pysköintialueet. Kuvio 17. Taajaman porttikohta Var- kaudesta päin tultaessa.

Keskusristeyksen alueella on epämääräistä jäsentymätöntä katutilaa. Risteyksen ympärillä ovat kirkko, pankki, kauppa ja vanhusten rivitalo. Risteyksen liikenteen- jakajana on betoninen kaivonrengas. Risteysalue vaikuttaa leveältä selkeiden raja- 39 usten ja istutusten puuttumisen takia. Etenkin kaupan ja pankin välinen kohta on ongelmallinen. Paikalla on aikaisemmin ollut mm. teknisenä virastona toiminut puu- rakennus, joka on viime vuosina purettu huonon kunnon ja liian keskeisen sijainnin takia. Puinen, sopusuhtainen rakennus oli lähellä tielinjaa luoden raitille inhimilli- sempää ilmettä ja mittakaavaa. Rakennuksen purkamista on perusteltu sen huonolla kunnolla ja risteysalueen liikenneturvallisuudella.

Kuviot 18 ja 19. Ennen- ja jälkeen-tilanne. Keskusristeyksessä, lähellä katulinjaa sijainneen puurakennuksen purkaminen on muuttanut päätien varren ympäristöku- vaa ja jättänyt kaupan edustan jäsentymättömäksi parkkialueeksi. (Valokuva 20. Varkauden kaupunki 2008.)

Katutila on leveä ja sitä korostaa jäsentymättömät paikoitusalueet mm. Salen, Si- wan ja kirkon kohdilla. Salen pihan asfalttikenttä vaikuttaa kohtuuttoman suurelta ja avaralta. Pysäköintialueen ja tien väli kaipaa puuriviä jäsentämään avaruutta. Leveätä tilaa korostaa Salen kohdalla myös tien pohjoispuoli, jossa on eräänlainen torialue. Tori on sorapintainen suorakaiteenmuotoinen alue, jossa on penkkiryhmä ja kaksi ilmoitustaulua. Myöskään torin ja tien välillä ei ole istutuksia. Taajaman tieympäristöä keskusta-alueella leimaa monin paikoin selkeiden istutusten puuttu- minen. Rivitalon ja keskusristeyksen välissä on kaunis puistomainen alue, joka korostaa paikan julkista luonnetta. Harjujen puustot ovat hyvin säilyneitä ja lähes täy- sikasvuista ja ne tulisi säilyttää koskemattomina. 40

4.5 Taajamakuvan ja taajaman painopisteiden muutos

Taajaman miljöökuva ja toimintojen painopistealueet ovat muuttuneet Kangaslam- min historian kuluessa. Nykyinen keskusristeyksen alue on suurelta osin rakennettu 1970-luvulla, jolloin taajaman painopiste on siirtynyt idemmäksi. Aikaisemmin alueella sijaitsi vanha, nyt palanut kirkko, sekä työväentalo ja joitakin kauppaliikkeitä myöhemmin. Vielä 1960-luvulle asti palvelujen painopiste oli selvästi idempänä Mantun ja koulun läheisyydessä. Manttu on toiminut mm. kunnanvaltuuston koko- uspaikkana ja siellä on ollut kunnanvirasto vuoteen 1937. Talossa on myös istuttu käräjiä, siellä on toiminut posti, kansanhuolto, äitiysneuvola, kirjasto ja kansakoulun jatkokoulu. Vastapäisessä nykyisessä museossa oli 1900-luvun alussa Adolf Markkasen kauppa ja myöhemmin pitäjäntupa. Myös aivan Pisamalahdentien riste- yksessä oli kauppa. Kauppaliikkeet ovat olleet merkittäviä kohtaamispaikkoja ja ne ovat aikaisemmin keskittyneet voimakkaasti taajaman itäosiin, Pisamaniementien risteyksen ja koulun välille. Myös koulurakennus oli merkittävä kokoontumispaikka. (Ikonen 2008.)

Kuvio 20. Kauppaliikkeet ovat olleet tärkeitä kohtaamispaikkoja. Kuvassa Osuus- liike työnvoima ja toinen kauppaliike. (Raija Kilpeläinen.)

Taajamakuvaa ovat hallinneet vanha, nyt jo palanut, puukirkko sekä Manttu. Ne ovat yhdessä muodostaneet eräänlaiset taajaman päätepisteet, tornitkin ovat sijain- neet vastakkaisilla puolilla. Kirkon ja Mantun väliin on sijoittunut suurin osa kylän 41 keskeisistä toiminnoista, työnväentaloa lukuun ottamatta. Nyt jo purettu työväenta- lo on sijainnut nykyisen apteekin itäpuolisella tontilla.

Kuvio 21. 1980-luvulla purettu työväentalo. (Raija Kilpeläinen.)

Raitti oli sorapintainen ja kapea ja sitä reunustivat molemmin puolin lähes koko taajaman alueella pisteaidat. Miljöö on ollut luonteeltaan avonainen raitin eteläpuo- listen peltojen ansiosta. Koko raitin eteläpuoli on ollut viljelyskäytössä ja karjalai- tumena. Kangaslammin vanhoja valokuvia leimaa raitin varren heinäseipäät vielä 70-luvullakin. Päätien vartta on luonnehtinut myös pienet mökit, katokset ja portit. Kirkkoa ympäröi kiviaita, joka siinä on nykyisinkin. Elämä raitilla on ollut vanhoista valokuvista päätellen suorastaan vilkasta: ihmiset seurustelevat, koirat vilistävät jaloissa ja upouudet ensimmäiset autot ovat tulleet mukaan kyläkuvaan. Nuoriso nojailee aidanteisiin ja istuskelee kyläkaupan portailla. Miljöö on avonaista, hoide- tun näköistä ja tasapainoista. Rakennuskanta on puurakenteista, kaunista ja sitä on nykytilanteeseen verrattuna paljon. Rakennukset jäsentävät toisiaan ja tielinjaa. Mittakaava on pieni ja harmoninen. Vaikka kylä on rakentunut nykypäivään nähden hallitsemattomasti ilman nykyistä rakennusvalvontajärjestelmää, lopputulos on ollut tasapinoinen ja luonnollinen. Rajoitettu rakennusmateriaali ja olosuhteisiin sopeu- tuminen ovat luoneet edellytykset esteettisesti miellyttävälle ympäristölle. 42

Kuvio 22. Raitti 1900-luvun alussa. Vasemmalla kirkonkylän koulu. (Raija Kilpe- läinen)

Kuvio 23. Kansaa kirkon kiviaidan luona. (Raija Kilpeläinen.)

Kuvio 24. Miljöötä Mantulta päin katsottuna. (Raija Kilpeläinen.) 43

Keskustan painopiste on siirtynyt idemmäksi Mantun ja kauppojen toiminnan hiljet- tyä, kaupan, pankin ja apteekin rakennuttua ja kunnantalon siirryttyä. Taajaman toiminnallinen painopiste on vaihdellut julkisten rakennusten ja kohtauspaikkojen sijainnin mukaan. Taajaman kulta-aikana 1900-1950 se on kuitenkin selvästi pai- nottunut lännemmäksi kuin nykyisin.

Taulukko 3. Kunnan viralliset tilat (kokous-, virasto- ja asiointikäyttö). (Ikonen 2008.)

1871-1888 Kirkon sakasti, pappilan perheentupa 1888-1920-luku Kansakoulun yhteyteen rakennettu kunnantupa 1920-1930-luvuilla Suojeluskuntatalo 1930-1950-luvuilla Vanha Markkasen kauppa, nyk. museo 1960-1980-luvuilla Entinen kunnanlääkärin talo, nyk. kirjaston vieressä 1990-2000-luvuilla Kunnan rakennuttamat teollisuustilat Teknologian- tiellä, yhteispalvelupiste

Taulukko 4. Julkiset kohtaamispaikat ja kansalaistoiminnan kokoontumistilat. (Ikonen 2008.)

1869-1888 Kirkko ja pappila 1870-luvulta alkaen Kauppaliikkeet 1888- Kansakoulu 1911- Työväentalo 1924- Suojeluskuntatalo 1920-luvulta Säästöpankki ja apteekki kirkon läheisyydessä 1952- Terveystalo

Epäilemättä Kangaslampi on ollut kauneimmillaan ja viihtyisimmillään viime vuosisadan alkupuolella. Sitä tilannetta ei kuitenkaan enää saada takaisin. Vanhat rakennukset ovat palaneet tai purettu, ja uusia omasta ajastaan kertovia on noussut tilal- le. Vanhaa ei takaisin saa, eikä uusia ole mielekästä purkaa. Päinvastoin, tyhjenty- 44 vässä kylässä, jossa uutta rakentamista on odotettavissa vähän, jokaisen rakennuksen purkamista tulisi tarkoin harkita. Melko pienillä toimenpiteillä voidaan kuitenkin parantaa ympäristökuvaa ja saada kyläkeskusta viihtyisämmäksi ja houkuttelevammaksi.

4.6 Kangaslammin kirkonkylän kulttuurimaisema

Vuonna 2000 tehdyssä Pieksämäen ja Varkauden seudun eteläosan maisema- alueiden täydennysinventoinnissa Heinäveden reitin lisäksi valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listalle pääsi myös Kangaslammin kirkonkylä. Kangas- lammin kylän Hevonlahden kulttuurimaisema luokiteltiin maakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi. ( Etrelä-Savon seutukaava 1995, 45.)

Suomalaisen maaseutumaiseman kehityshistoria on ollut voimakkaasti yhteydessä vallitseviin luonnonoloihin. Erityisesti maaperä, maastonmuodot ja vesistöt ovat johdonmukaisesti yhteydessä erilaisten toimintojen sijoittamiseen. Myös Kangas- lammilla luonnonolosuhteiden ja taajaman toimintojen sijoittumisen suhde muodostaa lähes täydellisen esikuvan suomalaisesta kirkonkylästä. Taajaman yhteiskunnal- lisessa arvoasteikossa korkealla olevat rakennukset ovat sijoittuneet edullisille ja näkyville paikoille, maiseman solmukohtiin. Kirkko, koulu ja Manttu vallitsevat raitin maisemaa Pajamäen harjanteelta. Kivenlahden tilan viljelykset sijoittuvat ala- vammalle laaksoon ja muodostavat yhdessä Pajamäen harjanteen ja taajaman kanssa vivahteikkaita avotiloja maisemaan. Kangaslammintie myötäilee Pajamäen har- jannetta maastonmukaisesti ja sijoittuu harjurinteen ja viljelyslaakson taitekohtaan. Raitin varressa säilyneet vanhemmat pihapiirit rakennuksineen ja pihapuineen jäsen- tävät kulttuurimaisemaa kiintopisteinä ja luovat mielenkiintoista historiallista ker- rontaa taajaman kehityksestä, elämäntavoista ja tuotantomenetelmien muuttumises- ta.

Kaikki taajaman elementit, pellot, metsät ja rakennuskanta, ovat sidoksissa toisiinsa ja muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota voi hyvällä syyllä kutsua maaseudun kulttuurimaisemaksi. 45

Kangaslammin kirkonkylän kulttuurimaisema on luetteloitu vuonna 1995 valtakunnallisesti ja ympäristön kannalta merkittäväksi alueeksi. (Etelä-Savon seutukaava 1995, 45.) Kirkonkylän osayleiskaavassa kirkonkylän kulttuurimaisema-alue on osoitettu suojeltavaksi ja käyttöä on ohjeistettu seuraavasti: ”Alueella suoritettavi- en rakentamistoimenpiteiden yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota rakennusten sopeutumiseen kyläkuvaan. Myös alueella olevat peltoaukeat on säilytettävä avoimina.” (Kirkonkylän osayleiskaava 2001, 37.)

Kirkonkylän kulttuurimaisema-alue käsittää vain Kangaslammin itäpuoliset osat. Alue rajautuu lännessä Asematien varren vanhaan rakennuskantaan ja hautausmaahan, käsittää Pajamäen harjanteen ja Kivilahden ja Lumpeelan tilojen viljelysmaisemat sekä Pisamaniementien kannaksen. Perustellusti taajaman länsiosat eivät kuulu kulttuurimaisema-alueeseen.

Kangaslammin puukirkko paloi vuonna 1972, jolloin kirkonkylä menetti perinteisen maamerkkinsä. Alue on kuitenkin säilyttänyt monia vanhoja julkisia rakennuksiaan sekä joitakin perinteisiä asuinrakennuksia. Alue on luetteloitu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin. Näistä ympäristöistä julkaistussa teoksessa on alueen rakennuksista mainittu erikseen manttaalisäätiön talo, museo ja vanha kansakoulu sekä näiden lisäksi Lumpeela, Kivenlahti ja Niemelän pappila, jotka eivät ole kaava-alueella. Kirkonkylän vanhin osa Pasonniemestä kirkon poh- joispuolelle on seutukaavassa ja kirkonkylän osayleiskaavassa merkitty merkittä- väksi kyläalueeksi.

4.7 Suunnittelualueen merkittävä rakennuskanta

Kangaslammin entisen kunnan alueella on 12 rakennussuojelukohteeksi osoitettua rakennusta. Näistä kuusi sijaitsee kirkonkylän alueella. Maisemallisesti, historialli- sesti ja rakennushistoriallisesti tärkeimmät rakennukset ovat: Manttu, museo, Lumpeela, Pappila, Kivenlahti ja kirkonkylän koulu. Kyseiset rakennukset ovat kirkonkylän osayleiskaavassa varustettu suojelumerkinnällä (sr-1): ”Rakennuslain 135§ 1 momentin nojalla määrätään, että rakennusta ei saa purkaa eikä siinä saa 46 tehdä sellaisia korjaus- ja muutostöitä, jotka vähentävät sen rakennustaiteellista tai historiallista arvoa.” Useiden viljelystilojen rakennustyylillisenä erikoisuutena Kan- gaslammilla on pihapiirin rakennusten hirren päiden valkoinen nurkkakotelointi. Kaikki taajaman rakennusuojelukohteet sijaitsevat kirkonkylän kulttuurimaisema- alueella.

Kuvio 25. Seutukaavan rakennussuojelukohteet kirkonkylällä. 47

4.7.1 Manttu

Kuvio 26. Manttaalikunnan talo eli Manttu. (Varkauden kaupunki 2005.)

Kangaslammin kyläkuva muuttui merkittävästi 1920-luvulla, kun suojeluskunta ja Lotta Swärd –yhdistys rakennuttivat tarvitsemansa kokoontumistilan Pajamäen harjanteelle. Myös Kangaslammin kunta ja Manttaalikunta osallistuivat hankkeen rahoittamiseen omien kokoustilojensa tarvetta ajatellen. Taloa ryhdyttiin rakentamaan todennäköisesti vuonna 1922 ja jo keväällä 1924 kunnanvaltuusto kokooon- tui talossa. Helsinkiläisen arkkitehdin Oiva Kallion suunnittelema suojeluskunnan- talo valmistui vuosina 1924-25, mutta paloi heti vihkiäisjuhlien valmistelun aikana. Rakentamistyöt käynnistyivät nopeasti palon jälkeen ja talo oli uudelleen kunnossa 1926. (Varkauden kaupunki 2005; Museovirasto 2008.)

Mantun suunnitellut helsinkiläinen arkkitehti Oiva Kallio (1884-1964) oli aikansa tärkeimpiä arkkitehteja. Hänen tuottelias aikansa sijoittuu jugendin ja funktionalis- tin väliin, lähinnä klassismiin. (Kolehmainen, L. 2005.) Suojeluskuntien taloissa ei ole huomatavissa tiettyä yleistyyliä, vaan paikallisten mieltymykset ja arkkitehdin valinta ja hänen näkemyksensa vaikuttivat kunkin suojeluskunnantalon omanlaiseen arkkitehtuuriin. Oiva Kallio on suunnitellut myös Mantun sisustuksen ja kalusteet. (Varkauden kaupunki 2005; Museovirasto 2008.) 48

Kuvio 27. Tuomarintupa. Kuvio 28. Mantun juhlasali. (Varkauden kaupunki 2005.)

Rakennukseen muuratut tiilet on valmistettu ja poltettu paikanpäällä läheisellä pel- lolla, puutavara on tuotu hevoskuljetuksella. Suojeluskuntajärjestön hallinnan aikana rakennuksessa lienee ollut kunnan ensimmäinen äitiysneuvola, sillä kätilö asui rakennuksessa. Kunnanvaltuusto kokoontui rakennuksessa vuoteen 1937 saakka. Käräjäpaikkana on toiminut nykyisin Tuomarin tupana tunnettu huone. Sotien aikana rakennuksessa toimi Kansanhuolto ja posti. 1944 lakkautetun Suojeluskunta- järjestön omistama rakennus siirtyi Manttaalikunnan omistukseen lahjoituksena, kaikkine tilalla olevine rakennuksineen ja laitteineen. Sotien jälkeen rakennuksessa toimi mm. maanlunastuslautakunta ja sitä käytettiin myös siirtoväen väliaikaisma- joitukseen. Rakennuksen molemmissa päissä on ollut asuntoja 1950-luvulla ja vuo- desta 1954 alkaen rakennuksessa oli myös kansakoulun jatkokoulun luokkahuone. Manttaalikunnalta rakennus siirtyi Manttaalisäätiölle vuonna 1959. Manttaalisäätiö vuokrasi rakennuksen Kangaslammin Kisailijoille 1969 – 1974, jolloin juhlasali muutettiin sisäurheilutilaksi ja takaseinustalla ollut parvi purettiin. Näyttämöoven yläpuolella on vielä tallella Johannes Gebhardin maalaus. Kangaslammin kunta osti Pajamäen tilan 1988. Rakennus on toiminut useiden juhlatilaisuuksien pitopaikkana ja ollut erityisen suosittu hääjuhlapaikka. Viimeisimpana talossa on ollut kesäkah- vio ja pihan asuinrakennuksessa taidemaalari Partasen ateljee sekä myyntitilat. (Varkauden kaupunki 2005; Museovirasto 2008.) 49

Kuvio 29. Mantun piharakennukset.

Rakennus on palvellut monia eri käyttötarkoituksia eri aikoina. Suuri osa sen alku- peräisyydestä on säilynyt ja se on viimeisimpien korjausten jälkeen hyväkuntoinen. piharakennus on rakennettu 1930-luvulla ja se on toiminut pääasiassa kahden huo- neiston asuinrakennuksena vuoteen 1985 saakka. Talli- ja liiterirakennus sauna- ja huussitiloineen on rakennettu asuntoja varten sotien aikana. (Varkauden kaupunki 2005; Museovirasto 2008.)

Rakennusryhmä sijaitsee maisemallisesti erittäin merkittävällä paikalla Pajamäen harjanteella, Kangaslammintien varressa, josta se hallitsee kirkonkylän maisemaa. Mantun merkitystä Kangaslammin taajamalle ei voi liikaa korostaa. Rakennus on ollut, ja toivottavasti tulee olemaan, Kangaslammin kirkonkylän kantava voima ja toivo.

Manttu on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi seutukaavassa, kirkonkylän osayleiskaavassa ja rakennuskaavassa. Alueella olevien rakennusten käyttö ja kunnostaminen on sallittua, kunhan niiden ulkoasuun ei tehdä tyylin kannalta olennaisia muutoksia. Voimassa olevassa rakennuskaavassa 27.2.1995 Mantun alue on merkitty huvi- ja viihdetarkoituksia palvelevien rakennusten korttelialueeksi. (Varkau- den kaupunki 2008.) 50

4.7.2 Lumpeela

Kuvio 30. Lumpeelan päärakennus. Kuvio 31. Lumpeelan aitta. (Varkauden kaupunki 2005.)

Lumpeela on taajaman itäpuolinen porttikohta, joka sijaitsee lähellä päätielinjaa niin, että hieman kauemmaksi miespihasta rakennettu riihi sijaitsee tien toisella puolella. Lumpeelan rakennusryhmä on peräisin 1800-luvulta. Rakennuksen nykyinen omistaja on löytänyt päärakennuksesta vuosiluvun 1832. Rakennusryhmän miespi- ha koostuu päärakennuksesta ja 2- ja 4-osaisista aittariveistä, jotka rajaavat tiivistä neliönmallista pihapiiriä. (Kirkonkylän osayleiskaavan selostus 2001, 12.) Asuinpi- han pohjoispuolella on navettarakennus, jonka pohjoispäädyssä on toiminut kera- miikkapaja ja ateljeetiloja 1990-luvulla. Karjanpito tilalla on loppunut 1960-70- lukujen vaihteessa ja maanviljelys 1990-luvun alussa. (Varkauden kaupunki 2005.)

Lumpeela on hyvin säilynyt, pienpiirteinen ja kaunis esimerkki talonpoikaisesta rakentamisesta itäsuomalaisessa kirkonkylässä. Rakennusryhmä sijaitsee maisemallisesti merkittävällä paikalla kirkonkylän kulttuurimaisemassa ja sen soisi säilyvän hyvässä kunnossa ja mahdollisesti koko kylän elämää elvyttävässä käyttötarkoituk- sessa. 51

Kuvio 32. Lumpeelan riihi päätien toisella puolella kaunistaa tieympäristöä. (Var- kauden kaupunki 2005.)

4.7.3 Kivenlahti

Kivenlahden tila on puistomaisen pihan ympäröimä hyvin säilynyt rakennusryhmä, johon kuuluu perinteinen satulakattoinen, rimavuorattu päärakennus, luhti ja aitta. Päärakennus on rakennettu todennäköisesti jo 1700-luvun lopulla. Kivenlahden tila on ollut Kangaslammin ensimmäisiä maatiloja, jota on myöhemmin lohkottu pie- nempiin osiin. Tilaan kuuluneille maille on rakennettu mm. Kangaslammin terveys- keskus ja hautausmaa. (Varkauden kaupunki 2005.)

Tilan pihapiiri on puistomainen ja sitä on muokattu puutarha-koulun käyneen Ma- tilda Heiskasen ohjeiden mukaisesti 1920-30 -luvuilla. Pihapiirin puustossa on eri- koisempia puulajeja ja rakennusryhmä pihapuineen muodostaa arvokkaan kokonaisuuden yhdessä Manttaalisäätiöntalon kanssa. Kivenlahti sijaitsee Pisamalahden Heposelän pohjukassa ja on todennäköisesti vanhimpia historiallisella ajalla asuttuja alueita Kangaslammilla. Tilan vielä viljellyt pellot ovat erityisen tärkeitä taajaman maaseutumaisen miljöön säilymisen kannalta. 52

Kuvio 33. Kivenlahden tilan päärakennus. Kuvio 34. Piharakennuksia. (Varkauden kaupunki 2005.)

4.7.4 Niemelän pappila

Niemelän pappila sijaitsee Pisamalahden länsirannalla. Pappilan päärakennus on klassistinen, vuonna 1870 rakennettu lautavuorattu hirsirakennus. Pihapiirin muita rakennuksia ovat mm. hirsinen aittarivistö, vanha kivikellari vuodelta 1872 ja ran- tasauna. Pappilan pihapiirissä on nähtävissä myös vanhan navettarakennuksen pe- rustukset. Pappilaperinteen mukaan pihapiirin rakennuksiin on kuulunut vielä 1930- luvulla rannassa sijainnut kasvihuone. Myös pihapiirissä sijainnut väentupa on niin ikään purettu. Kangaslammin pappila edustaa itäsuomalaisen kirkonkylän pappilakulttuuria. Pihapiirissä on perinteen mukaan hyvin hoidettu puutarha, jota on alettu voimallisesti kehittää 1930-luvulla. Pihassa kasvaa nykyisinkin mm. tammi, saarni, vuorijalava ja pähkinäpensas. Piha on pengerretty kivilatomuksin rannan puolella. Pappila sijaitsee maisemallisesti kauniilla paikalla Pasonniemen lounaisrinteessä. Järvinäköala on osin kasvillisuuden peitossa. Pappila on edelleenkin asuinkäytössä ja sen soisi säilyvän Kangaslammin kulttuurimaisemassa muistuttaen pappilan mer- kittävästä roolista kirkonkylän historiassa. (Varkauden kaupunki 2005.) 53

Kuvio 35. Niemelän pappila edustaa kirkonkylien pappilakulttuuria. (Varkauden kaupunki 2005)

4.7.5 Museo

Tila sijaitsee Kangaslammintien varressa, Pajamäen harjun etelärinteellä. Nykyään kotiseutumuseona toimivassa rakennuksessa on ollut useita eri toimintoja. 1900- luvun alussa talo oli kauppias Adolf Markkanen & kump. sekatavarakauppa. 1920- luvun puolivälissä rakennuksessa asui kätilö ja hänen jälkeensä poliisi E. Kilpeläi- nen. Kunnantoimisto siirtyi Pajaharjuun Manttaalisäätiön talolta 1937. Nykyisin rakennuksessa on kotiseutumuseo, joka on avattu vuonna 1970 kunnanviraston siirryttyä lääkärin talolle. Rakennus sijaitsee Manttua vasta päätä, varsin lähellä tielinjaa muodostaen miljööseen arvokasta raitin varren rakennuskantaa ja maaseutumaista mittakaavaa. Rakennus muodostaa Mantaalisäätiön talon ja Kivenlahden kanssa arvokkaan miljöökokonaisuuden. Museo on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi seutukaavassa ja kirkonkylän osayleiskaavassa. 54

Kuvio 36. Nykyinen museorakennus on ainoita lähellä tielinjaa säilyneitä rakennuksia Kangaslammilla. (Varkauden kaupunki 2005.)

4.7.6 Koulu

Kangaslammille tuli koulu varsin varhaisessa vaiheessa, hanketta aloiteltiin jo vuonna 1883. Kunnankokous päätti vuonna 1884: ”kansakoulukartanon ulkoseini- en maalaus punaiseksi ja nurkat vuorata ja valkoiseksi maalata”. Hanke kesti kuitenkin odotettua kauemmin ja opettaja August M. Nikanderin laatimassa koulun 10-vuotishistoriikissa vuodelta 1893 muistellaan seuraavasti (Ikonen 2008):

Wihdon vuonna 1888 syyskuun 10. päivänä alkoi ensin pienten lasten koulu ja sitte lokakuun 1. päivänä kansakoulu Kangas- lammin uudessa, kauniissa ja tarkoituksen mukaisessa koulukar- tanossa, jossa ensimmäisenä opettajana työskenteli edellä mainittu opettaja Nehemias Rantanen.

Vanhempi koulurakennus on Kangaslammin kirkonkylän vanhimpiin kuuluva rakennus ja kunnan ensimmäinen kansakoulurakennus, joka on edelleenkin koulukäy- tössä. Rakennuksen valmistuttua sen länsipäädyssä toimi myös kunnantupa. Ra- kennus on lähes alkuperäisessä muodossaan, ainoastaan sisäänkäyntitiet portaineen on muutettu. 55

Koulurakennuksen laajennushanke oli kunnankokouksen käsittelyssä vuonna 1926 jolloin se hylättiin ja siirrettiin toteutettavaksi 1930-36 ja jäi lopulta toteuttamatta. Uudempi koulurakennus on otettu käyttöön 1940 talvisodan viivästettyä sen val- mistumista. Samassa yhteydessä koulun pihalla sijainnut pitkänmallinen piharakennus purettiin.

Kuvio 37. Vuonna 1883 rakennettu koulurakennus. Tieympäristöä kaunistavat omenapuut ja lauta-aita. (Varkauden kaupunki 2005.)

Liikuntahalli on rakennettu vuonna 1994 koulurakennukseen kiinni. Siinä yhteydes- sä uudemmassa koulurakennuksessa suoritettiin remontti, jossa mm. talonmiehen asunto muutettiin luokkatiloiksi. Koulun eteläpuolella sijainnut saunarakennus on purettu 1970-luvun alussa, ainoastaan koulun kaivo on jäljellä.

Koulu on kaunis, hirsirakenteinen, lautavuorattu rakennus, joka sijoittuu raitin varrelle luontevasti ja muodostaa pienmittakaavaista ja harmonista ympäristöä. Koulu sijaitsee Kangaslammintien varrella, kirkon ja Manttaalisäätiön talon välissä. Voi- makkaasti viettävään rinteeseen koulurakennusten koillispuolella on rakennettu liikuntahalli. Piha-alue on osittain sorapäällysteinen, mutta pääosin pelkästään asfalttia. Piha-aluetta kiertää 1990-luvulla uusittu lauta-aita. Pihapiirissä on satavuo- tisjuhlan kunniaksi pystytetty ”Aapiskukko-kivi”. Kangaslammilla ei ole yläastetta eikä lukiota, vaan nuoriso käy Varkaudessa koulujaan. 56

Vanhempi koulurakennuksista on merkitty suojeltavaksi seutukaavassa, kirkonky- län osayleiskaavassa ja rakennuskaavassa.

5 KANGASTUKSIA KANGASLAMMISTA

5.1 Tavoitteet

Tavoitteena on kyläkeskustan yleisilmeen nostattaminen, viihtyisyyden parantami- nen ja kyläkuvan jäsentäminen. Pääperiaatteena on miljööltään arvokkaiden alueiden säilyttäminen ja heikompien kehittäminen. Tavoitteena on antaa kehitysehdotuksia mm. säilytettävistä ja korostettavista piirteistä, suunnitella kyläläisten kohtaamispaikka, eräänlainen torialue, sekä koulun piha kylällä tapahtuvien muutosten näkökulmasta ja havainnollistaa mahdollista raitin uudisrakentamista. Tavoitteena on maaseutumaisen ympäristön säilyttäminen ja korostaminen, lavastevaikutelmien välttäminen ja luontevan kohtaamispaikan sekä koulun pihan suunnittelu toimivaksi, viihtyisäksi ja kyläläisiä parhaiten palvelevaksi.

Kuvio 38. Suunnittelualueen rajaus. Suunnittelualue käsittää taajama-alueen ja sen porttikohdat. 57

5.2 Tieympäristö ja porttikohdat

Turvallisuuden parantamiseksi ja tiealueiden jäsentämiseksi Savo-Karjalan tiepiiri on laatinut vuonna 2005 toimenpide-ehdotuksen Kangaslammin taajamateiden ke- hittämiseksi. Toimenpide-ehdotuksessa on suunniteltu tiealueita taajamamaisem- miksi kaventamalla tien poikkileikkausta nykyisestä 10 metrisestä 7 metriseksi, rakentamalla kevyen liikenteen väyliä tien molemmin puolin ja jäsentelemällä liitty- mäalueita. Suunnitelmassa on myös esitetty leveiden liittymien kavennusta, yliajet- tavia reunatukia päätien eteläpuolisiin yksityisiin liittymiin, uusia linja- autopysäkkejä sekä suojatiesaarekkeita. Töyssyjä suunnitelmassa on esitetty raken- nettavaksi Salen ja Osuuspankin kohdalle keskusristeykseen sekä korotettua suoja- tietä koulun kohdalle. Punaisen sillan molemmin puolin on esitetty tärinäraidat noin 100 metrin etäisyydelle sillasta. Lisäksi ehdotuksessa on esitetty periaatepiirustuk- set taajaman porteista. Portit tulevat toimenpide-ehdotuksen mukaan sijaitsemaan taajaman länsipuolella ennen Teknologiantien liittymää ja länsipuolella Pajalanmäen harjun kohdalla. (Savo-Karjalan tiepiiri 2005, 14.)

Toimenpide-ehdotuksessa esitetyt toimenpiteet tiealueilla edellyttävät urbaanimpien elementtien kuten kevyen liikenteen väylien rakentamista kyläalueelle. Mielestäni kevyen liikenteen väylien rakentaminen ehdotuksessa esitetyille kohdille ei vaaran- na liiaksi maaseutumaista ympäristöä. Ajoradan leveys pienenee seitsemään metriin nykyisen kymmenen metrin sijasta, joten varsinainen tiealue ei kevyen liikenteen väylistä huolimatta juurikaan levene. Turvallisuus on kuitenkin tärkein tekijä ja kevyen liikenteen väylät lisäävät varmasti liikkumisinnokkuutta kylällä. Suoja- tiesaarekkeet, reunatuet ja selkeät tiealueet jäsentävät ympäristöä ja parantavat siten taajamakuvaa. Olen käyttänyt laadittua toimenpidesuunnitelmaa oman suunni- telmani pohjamateriaalina.

Suunnitellut taajaman portit olen omasta kehittämisehdotuksesta poistanut, sillä ne ovat mielestäni liian paraatimaisia, rekkaliikenteen kannalta matalia (banderollin korkeus 4,6 m), mutta taajamakuvan kannalta liian korkeita. Lisäksi banderolli toi- vottaa tervetulleeksi Varkauteen. Taajaman portit on suunniteltu sijaitsemaan mie- lestäni liian lähellä keskusristeystä. Niiden tullessa kylän parhaat palat ovat jo men- 58 neet. Kangaslammin porttikohdat eivät mielestäni banderolleja tarvitse. Molemmat porttikohdat ovat selkeitä ja kauniita. Omassa suunnitelmassani olen katsonut Pu- naisen sillan olevan taajaman porttikohta idästä päin tultaessa ja läntisen porttikoh- dan olevan yhteneväinen taajama-liikennemerkin kanssa ennen paloasemaa ja vii- meistään hieman kaartuva ja alas taajamaan mäntyvaltaisen mäen rinteellä viettävä tie kertovat saapumisesta jonnekin. Läntiselle porttikohdalle en ole suunnitellut varsinaisia toimenpiteitä: puuston hellävarainen harvennus ja näkymien avaaminen mäessä olevalle siirtolohkareelle ovat mielestäni riittävät.

Itäisenä porttikohtana Punainen silta on mielestäni sijainniltaan, historialtaan ja luonnonympäristöltään sopiva ja paikkakunnasta kertova. Nykyinen Punainen silta ei ole alkuperäinen punainen silta, mutta sijaitsee kuitenkin lähestulkoon samalla paikalla. Alkuperäinen punainen silta lienee sijainnut nykyisestä sillasta noin 10 metriä pohjoisempana, kohdalla, jossa kartalla näkyy selvä niemeke. Silta lienee ollut väritykseltään punainen ja saattaahan nimen taustalla olla jotain kansalaisso- dan aikaistakin.

Ehdotan Punaisen sillan sinkittyjen turvakaiteiden uusimista puisiksi ja maalaamista punamullalla. Suunnitelmassani sillan tolpat ovat hirttä ja kaiteet paksua lankkua. Kaiteisiin upotetaan hirsitolppien väliin alaspäin suunnatut kohdevalaisimet, jotka korostavat sillan punaisuutta, jolloin sen merkitys porttikohtana ei vähene pime- äänkään aikaan. Tielaitoksen toimenpide-ehdotuksessa esitetyt tärinäraidat hidasta- vat ajonopeuksia kapealle sillalle tultaessa ja korostavat sillan merkitystä sisääntu- lona taajamaan. Sisääntulon yleisvaikutelmaa kohentaisi myös sillan kupeella olevan Lumpeelan taloryhmän sympaattisen pyykkikodan uudelleenmaalaus punamullalla. Myös opaste ”Punainen silta” olisi paikallaan. (Kts. liite 16)

5.3 Torin sijoittuminen

Tori on paikka, jossa perinteisesti on käyty kauppaa ja kohdattu toisia ihmisiä. Ny- kyään toreiksi kutsutaan kirjavaa joukkoa erilaisia aukiota, riippumatta siitä käy- däänkö siellä kauppaa. Tori on toimintojen, ihmisten ja rakennetun ympäristön 59 muodostama kokonaisuus, ei vain irralliset kuoret ja betonikivikenttä. Torin tulisi olla siellä missä ihmisten ja toimintojenkin.

Kuvio 39. Yhteispalvelupiste ja kirjasto. Kuvio 40. Vanhusten rivitalo sekä nykyinen torialue.

Nykyinen Kangaslammin torialue on taajamakuvaltaan jäsentymätön ja sen käyt- töön ja sijoittumiseen liittyy useita kysymyksiä. Torialue on noin 25 x 10 metrin kokonen sorakenttä, jossa sijaitsee ilmoitus- ja infotaulut sekä pöytäryhmä ja ros- kakori. Nykyinen torin paikka, yhteispalvelupisteen edessä on vanha tuttu ja siten realistisin torin sijoituspaikka. Toistaiseksi se on vielä tapahtumien keskipisteenä yhteispalvelupisteen ja kirjaston sijaitessa sen läheisyydessä tontin pohjoispäädyssä. Yhteispalvelupiste, kirjasto ja asiamiesposti siirtyvät kuitenkin vuonna 2008-2009 nykyisistä tiloistaan pois homeongelmien vuoksi. Nykyinen kirjasto rakennus on kärsinyt paitsi vesivaurioista, niin myös sen maaperä on pilaantunut rakennuksessa aikasemmin toimineen paloaseman vuoksi. Rakennus mitä todennäköisemmin pure- taan ja maaperä puhdistetaan. Purkamisen jälkeen nykyisen torin lähiympäristöön jäävät vanhusten rivitalo, vihreä varastorakennus, entinen kunnantalo ja tien toiselle puolelle Sale ja apteekkirakennus. Torin lähiympäristöön ei siten jää mitään julkista palvelua, ja kaupallisetkin palvelut sijoittuisivat tien toiselle puolelle. Tori ei enää muodostaisi luonnollista kokonaisuutta rakennusten ja toimintojen kanssa. Torin sijoittuminen on vaarassa jäädä muusta toiminnallisesta miljööstä irralliseksi, tyh- jentyvän rivitalon takapihaksi. 60

Kuvio 41. Tarkastellut torin paikat.

Vaihtoehtoisia torin sijoituspaikkoja tarkastellessani esille nousi koulun länsipuolel- la sijaitsevan aikoinaan kanttorin asuinrakennuksen, Kanttorilan, nykyisen Ystä- vänkammarin pihapiiri. Yhteispalvelupisteen, kirjaston ja asiamiespostin toiminnan siirtyessä koulun länsipäätyyn Kanttorilan pihapiiri olisi ihanteellinen torin sijaintipaikka. Tätä tukee myös Kanttorilan rakennuksessa jo nyt toimiva Ystävän kammari, joka on seurakunnan ylläpitämä kokoontumispaikka. Ystävän kammarissa toimii kahvio, kirpputori ja siellä myydään käsitöitä ja leivonnaisia. Kammari on auki keskiviikoisin ja lauantaisin, ja se on noussut kylän yhteiseksi olohuoneeksi. Tori sijainti Kanttorilan pihapiirissä yhdistäisi Ystävänkammarin toiminnan ja tule- van yhteispalvelupisteen ja kirjaston yhteiseksi ”Ystävän pihapiiriksi”. Kanttorilan piha-alue ja koulun länsipääty sekä niiden puuaidat muodostavat yhdessä selkeää, kaunista rakennettua miljöötä toimintoineen ja rakennuksineen. Uusi tori nivoisi seurakunnan ja kunnan palvelut yhdeksi fyysiseksi kokonaisuudeksi. 61

Kuvio 42. Kanttorilan pihapiiri lännestä päin katsottuna. Kuvio 43. Ystävän kammarin sisäänkäynti.

Kuvio 44. Koulun pihapiiri yhdistyy Ystävän kammarin pihaan puisten porttien kautta. Kuvio 45. Ystävän kammarin piha tieltä päin katsottuna.

Kanttorila sijaitsee kuitenkin seurakunnan tontilla, joten varsinaista kunnallis- ta/kaavallista toria siitä ei voida ilman maakauppoja tai maanvaihtoa muodostaa. ”Tori” voitaisiin kuitenkin toteuttaa pihapiirimaisena kyläläisten oleskelualueena, ei varsinaisena torina. Vaihtoehto palvelisi mielestäni kaikkia osapuolia, kuntaa, seu- rakuntaa ja kyläläisiä, jos Kangaslammille saataisiin toimiva ja viihtyisä yhteinen kohtaamis- ja oleskelupaikka. Se kohentaisi paitsi alueen yleisilmetta ja imagoa, niin myös yhteishenkeä ja kyläyhteisön aktiivisuutta. Lisäksi pihapiirin oloinen, kotoisa ”tori” sopii paremmin maaseutumaiseen miljööseen, jonne laajat betoniken- tät eivät istu muutenkaan. Varsinainen suuri markkinatori tuskin on tarpeellinen Kangaslammin kokoisella paikkakunnalla. 62

Kuvio 46. Ystävän kammarin kyltti tien varressa.

Taulukko 5. SWOT-analyysi torin sijoittumisesta TORINPAIKKA 1 TORINPAIKKA 2 S · Vanha tuttu paikka ĺ ei S · Kunnallisten palveluiden (yhteispal- muutoksia sijoittumiseen velupiste, kirjasto, asiamiesposti) · Kauppaa vastapäätä siirtyessä koulun länsipäätyyn vuon- · Realistinen na 2008, hyvässä keskeisessä pai- · Urheilukentän lähellä kassa · Rivitalon itäpuolella puis- · Kanttorilassa ystävänkammari tomainen puusto, tontin (Kahvila, käsityö- ja leivonnais- länsipuolella kaunis koi- myymälä, kirpputori) ĺ toiminnal- vikko linen ydin · Olemassa olevat rakennukset muodostavat kehykset ĺ hyvää miljöötä · Kaunis harjumaisema ja puusto, pihapiiri kuitenkin rakennettua ym- päristöä 63

W · Kunnalliset palvelut siir- W · Seurakunnan maata tyvät ĺ jää syrjään, rivi- · Lähellä mahdollisesti kivikautinen talon takapihaksi asuinpaikka · Ei tukeudu rakennuksiin, eikä toimintoihin O · Lähellä urheilukenttää ĺ O · Kylän tapahtumien keskipiste mahdollistaa urheiluta- · Ystävänkammarin ja yhteispalvelu- pahtumien yhteydessä to- pisteen välille tiivis kohtaamispaik- rialueen käytön ka, pihapiiri · Voidaan toteuttaa pihapiirinä, ei varsinaisena torina (omistus edelleen seurakunnalla) T · Jää syrjään T · Ei ehkä mahdollista toteuttaa ”kun- · Ei käyttäjiä nallisena” torina · Jää taajamakuvan kannalta jäsentymättömäksi kentäksi

Tässä opinnäytetyössä tarkastelen Kanttorilan pihapiiriä mahdollisena torin sijoi- tuspaikkana, tosin kyläläisten pihapiirinä, en torina. Torin luonteeseen vaikuttaa luonnollisesti sen käyttötarpeet ja toiminnallisuus. Kangaslammin torin funktioita voisivat olla esimerkiksi seuraavat:

· Kohtaamispaikka

· Oleskelupaikka, terassi ja grillikatos

· Tapahtumien järjestyspaikka

· Pieni muotoiset kylämarkkinat, kirpputori, vaalitapahtumat, perinnetori, ke- sätapahtumat

· Ystävän kammarin toiminta (kesäisin kahvittelua ulkona) 64

Kuvio 47. Pihapiirissä asustava tuttavallinen ukkometso. 65

5.4 Torialuesuunnitelma

Kuviot 48 ja 49. Ystävän kammarin pihapiiriä. (Varkauden kaupunki 2007.)

Suunnitelmassani torialue, jota mielummin kutsun kyläläisten pihapiiriksi, sijoittuu nykyisen pihapiirin toimintojen muodostamalle pienelle alueelle. Kanttorilan päära- kennus on rakennettu 1954 ja suunnitelman lähtökohtana ja tavoitteena on 50- luvun pihapiirin kotoinen tunnelma, joskin luonteeltaan hieman julkisempi. Torialu- etta rajaamaan olen suunnitellut uuden piharakennuksen, jossa on terassi- ja gril- lauspaikka sekä varastotilaa. Uusi piharakennus on puoliksi avonainen katos, johon torialuetta pohjoispuolella rajaava pergola yhdistyy. Pergolan, piharakennuksen sekä muiden rakenteiden väritys on tumma, jotta niiden ulkoasu ei jätä pääraken- nusta varjoonsa. Torialueen pohjoislaidassa, kohdassa, jossa harju laskee melko jyrkästi kohti vanhainkotia, on puoliympyrän muotoinen näköalatasanne. Akselin päätepisteenä on vanhainkodin ovi. Tasannetta on pengerretty tukimuurilla ja sitä kiertää kaide, jonka alapinnoilla on alaspäin suunnatut kohdevalaisimet, jotka pi- meän aikaan paitsi tunnelmaa pergolan ympäristöön niin myös turvallisuutta harjun rinteelle.

Torialue on päällystetty liuskekiveyksellä. Keskellä toria on kompassiaiheinen kiveys. Kompassiteema on lainattu viereiseltä koulun pihalta, johon on toteutettu kompassi asfalttiin maalaamalla. Kasvillisuuden osalta suunnitelma pohjautuu nykyisen kasvillisuuden säilyttävään periaatteeseen. Pihapiirissä on muutamia täysi- 66 kasvuisia mäntyjä sekä pikkupuita- ja pensaita, jotka muodostavat suojaa päätielle päin. Rakennusten vierustoilla olen suunnitelmassani sijoittanut perinteiseen pihapiiriin sopivia pensaita, esim. juhannusruusua tai syreeniä. Päätien puoleiselle viher- alueelle olen sijoittanut parikiikun sekä ruokailuryhmän. Suojaa tien puolelle voi lisätä istuttamalla esimerkiksi 50-luvun pihapiiriin sopivia omenapuita.

5.5 Koulun piha

Lähtökohdan koulun pihan suunnittelulle luo Kangaslammilla ajankohtaiset muutokset, jotka muuttavat julkisten palveluiden painopistettä merkittävästi. Kirkonky- län kunnalliset palvelut ovat palaamassa juurilleen: vanhan koulun länsipäätyyn, samaan paikkaan, jossa kunnantupa sijaitsi vuosina 1888-1920. Tuolloin koulun keskellä olivat opettajien asunnot ja itäpäädyssä luokkatilat. Kunnantupa oli niihin aikoihin paitsi kunnanvirasto, niin myös merkittävä kohtaamispaikka ja kokoontu- mistila, jossa mm. työväenyhdistys sai alkunsa vuonna 1905. (Ikonen 2008.) Tästä lähtökohdasta on hyvä lähteä kehittämään myös tulevia kunnallisia palveluja koululle.

Kuvio 50. Koulun piha lännestä päin katsottuna. Piha on lähes kokonaan asfaltoitu. Hiekka-aluetta ja pelikenttä itäpäädyssä. Kuvio 51. Koulun piha idästä päin. (Var- kauden kaupunki 2005.)

Kangaslammin koulun vanhassa koulurakennuksessa on tarkoitus muuttaa kaksi luokkahuonetta kirjaston ja yhteispalvelupisteen käyttöön mahdollisesti jo vuoden 67

2008 aikana. Koulun sisäänkäyntiin joudutaan rakentamaan myös liikuntaesteisille tarkoitettu ramppi. (Turunen 2008, 4.)

Koulun pihan nykytila on päätieltä katsottuna viihtyisä, omaleimainen ja historialli- sesti arvokas. Koulun rakennuskanta on kaunis esimerkki eri aikakausien rakentamisesta, joka on hyvässä sopusoinnussa keskenään. Vanhin koulurakennus on rakennettu 1883, länsipuolta rajaava rakennus 1940 ja uusin harjun rinteeseen taita- vasti istutettu liikuntalo vuonna 1994. Koulun pihapiirin rakennuskanta on siis rakennettu viidenkymmnenen vuoden välein ja lopputulos kunnioitettavan harmoninen. Koulun sisäpiha on rakennuksiltaan edustava, mutta muulta miljööltään yksi- toikkoinen. Rakennusten rajaama piha-alue on yksinomaan asfalttia. Itäpäädyssä on hiekkakenttä ja leikkivälineitä.

Kuvio 52. 1940-luvulla rakennetun koulurakennuksen pääty tieltä päin kuvattuna. Kuvio 53. Koulua ja Ystävän kammaria erottava/yhdistävä kujanne lauta-aitoineen.

Päätien ja vanhan koulurakennuksen välissä nurmialue, jolla on muutamia leikkivä- lineitä, lipputanko ja vanhoja omenapuita. Koulun länsipääty on yleisilmeeltään kaunis ja omaleimainen. Miljöön tunnelman, hahmotettavuuden ja omaleimaisuuden kannalta merkittävä tekijä ovat erityisesti koulua ympäröivät lauta-aidat. Koska suunnitelman tavoitteena on viihtyisä ja kulttuuriympäristöä kunnioittava lopputulos olen rauhoittanut koulun itäpäädyn kauniin ja vehreän miljöön, jolla on merkit- tävä positiivinen vaikutus päätien tieympäristöön ja kyläkuvaan yleensä. Koulun itäpääty ja eteläpuoli ovat tällä hetkellä koulun pihan ainoat alueet, joilla on kasvil- 68 lisuutta ja viihtyisä yleisilme. Opinnäytetyöni päätaperiaatteisiin kuuluu kauniiden ympäristöjen säilyttäminen ja heikompien kohentaminen, joten vaikka liikenteellisesti parkkipaikka-alue koulun itäpäädyssä onkin yksi mahdollisuus, jätän sen suunnitelmassani huomiotta arvokkaan miljöön säilyttämisen vuoksi. Parkkipaikka koulun länsipäädyssä vaatisi lauta-aitojen purkamisen ja kujanteen leventämisen ajorataa ja kevyen liikenteen väylää vastaavaksi eli noin 7 metriseksi. Myös saatto- alueen mitoittaminen toimivaksi koulun länsipäätyyn on lähes mahdotonta.

Suunnitelmassa saattoalue sekä yhteispalvelupisteen, kirjaston, postin ja liikuntatalon asiakkaiden sekä koulun henkilökunnan pysäköintialue on sijoitettu koulun itäpuolelle. Huoltoajo sopii itäpuoliselle kujanteelle lauta-aitaa mahdollisimman vähän purkamalla. Näin huoltoajo ei tapahdu koululaisten välituntipihan läpi. Huol- toajoreitin kautta toimii myös mahdollinen inva-taksiliikenne ja koulun länsipäätyyn on varattu invapaikka. Muutoin koulun länsipuolista, torialueen ja koulun välistä kulkuyhteyttä olen kehittänyt ”Kangaslammin kävelykatuna”, jolla huoltoliikenne on sallittua.

Kasvillisuutta, etenkin runkopuita lisätään kävelykadun ja leikkialueen väliin. Leik- kialueelle istutetaan marjapensaita ja omenapuita. Koulun sisäpihalle, pyörätuoli- rampin eteen on sovitettu pyöräkatos.

5.6 Valaisimet

Valaisimet ovat ehkä eniten taajamakuvaan vaikuttava kalusteryhmä. Nykyiset Kangaslammin valaisimet ovat perinteisiä puuvartisia tievalaisimia. Ne sopivat ma- teriaalinsa kannalta ympäristöönsä hyvin, ovat huomaamattomia ja tarkoituksensa täyttäviä, mutta taajamakuvan ja kylän huomattavuuden kannalta liian korkeita ja huomaamattomia. Mikäli ajoradan rinnalle rakennetaan kevyen liikenteen väylät, on niiden teho myös hieman riittämätön. Toimenpidesuunnitelman perusteella Kangas- lammille tulisi valita matalammat, mieluiten puuvartiset, ajorataa sekä kevyen liikenteen väylää valaisevat, ympäristöönsä sopivat taajamavalaisimet. Ajoradan poh- 69 joispuoliset valaisimet sijoitettaisiin viherkaistalle ja eteläpuoliset valaisimet tien- pientareelle.

Molempien koulurakennusten päätyjulkisivut valaistaan valonheittimillä, jolloin arvokas miljöö pääsee oikeuksiinsa myös pimeällä Torialueen sekä koulun pihan ympäristön kulkureittien ja oleskelualueiden äärelle on sijoittu pollarivalaisimia kasvillisuutta korostamaan.

5.7 Kasvillisuus

Kyläympäristöjen rakennetut viheralueet rajoittuvat usein vain kirkon pihaan ja hautausmaahan. Päätien varren kasvillisuuden tulee olla luonnollisen, mutta hoide- tun näköinen, suosien kotimaisia ja ympäristölle luonnollisia kasveja. Kangaslam- mintien varteen tehtävät täydennysistutukset noudattaisivat jo olemassa olevaa rakennetta: tien peltojen ja laakson puoleiset katupuut olisivat koivuja ja harjun puoleiset mäntyjä. Täydennysistutuskohtia ovat erityisesti Salen edusta ja nykyisen yhteispalvelupisteen tienlaita.

Torialueen ja koulun pihan kasvillisuudelle erityisvaatimuksia luo alueiden sijainti harjulla. Harjun maaperä on kuivaa, hapanta ja laihaa hiekkamaata. Nurmikkoa on vaikea saada menestymään, tosin molemmissa pihapiireissä nurmialuetta löytyy ja se tulisi pääasiassa säilyttää sellaisenaan. Harjumaa on ravinteiltaan laihaa, joten yleisistä rikkakasveista ei suuremmalti ole haittaa ja istutuksista, jotka viihtyvät paikan oloissa jo luonnostaan saa pihapiireistä helppohoitoisia. Itsestään selvä pihapiirin puu on harjulla mänty, eikä olemassa olevia mäntyä saa kaataa. Koulun ja tien välinen leikkialue on kaunis nurmettu alue, jossa kasvaa vanhoja omenapuita. Puista tulee pitää huoli ja uusia istuttaa esimerkiksi yhdessä oppilaiden kanssa. Koulun pihalle tehtävien täydennysistutusten tulee olla maastoon sopivia, kestäviä, myrkyttömiä ja myös niiden hoitaminen ja istuttaminen voi olla osa oppilaiden op- pimisprosessia. Kasvivalintojen tulee kunnioittaa vanhaa rakennettua miljöötä, onhan koulu Kangaslammin vanhin julkinen rakennus, ja siksi kasvivalintojen tulisi olla perinteiseen pihapiiriin ja miljööseen soveltuvia. 70

Myös katupuuna harjun rinnettä myötäilevällä Kangaslammintiellä voisi käyttää mäntyä, peltojen puolella koivua. Istutuksissa tulisi käyttää kotimaisia, maalaismai- semaan sopivia lajeja.

5.8 Uudisrakentaminen

Suunnitelmassani olen havainnollistanut myös mahdollisten uusien rakennusten sijaintia suhteessa tieympäristöön ja muihin rakennuksiin. Kangaslammintien varressa on useita tyhjiä liiketontteja, joiden rakennuskanta on aikojen saatossa joko palanut tai purettu. Niin kuin historiasta käy ilmi, vielä viisikymmentä vuotta sitten raitin varsi oli melko tiivisti rakennettu. Sijoittamani uudisrakentamisen paikat noudattelevat samaa rakennetta kuin vanhoista ilmakuvista ja valokuvista voi pää- tellä. Rakennukset ovat tienpuolessa rajassa kiinni ja muodostavat intiimimpää ja mittakaavaltaan pienempää miljöötä. Rakennukset ovat kaksikerroksisia ja puuver- hoiltuja. Uudisrakentamisen ei tarvitse olla vanhaa jäljittelevää eikä muutenkaan vanhahtavaa, mutta maaseutumaiseen kyläympäristöön yksinkertaisesti sopii puu- verhoilu ja perinteinen rakennustyyli. Nykyajan ongelma on usein autopaikoituksen järjestäminen katulinjaan rakennetussa raittimiljöössä. Paikoituksen voi järjestää myös rakennusten väliin tai niiden taakse.

Kangaslammin tien varressa on puinen perinnekeinu. Matti Tolosen ja Raija Kilpe- läisen suullisen tiedonannon mukaan keinu on rakennettu olemassa olevalle paikalle joskus 1960 ja 70-lukujen aikana kyläläisten yhteisenä hankkeena. Keinu sijaitsee Tradekan tontilla. Nykyinen sijaintipaikka on tien varrella, mutta sijoittuu kuitenkin tien eteläpuolelle, joka on huomattavasti tien pintaa alempana ja jää siten hieman painanteeseen. Opinnäytetyöprosessin aikana on pohtinut kyläkeinun siirtämisen järkevyyttä ja sopivuutta muulle sijainnille. Mielestäni kyläkeinu nykyisellä paikallaan on kuitenkin aika hyvä. Keinulla on tilaa olla ja näkyä. Nykyinen sijaintipaikka on niittymäinen ja niittymäisyyttä voisi kesäaikaan korostaa kylvämällä keinun taakse niittysiemenseoksen. Keinua ei kuitenkaan kannata kokonaan purkaa pois kyläkuvasta, vaan kunnostaa sillä sijainnillaan tai siirtää toisaalle. 71

5.9 Muita kehittämisehdotuksia

Kylän tulevaisuus riippuu paljolti sen vetovoimatekijöistä ja niihin panostamisesta. Erityisesti tarvitaan positiivista vireyttä, yhteistyötä ja tahtoa kylän kehittämiseksi. Seuraavaan olen koonnut kaikenlaisia kehitysehdotuksia:

· Tavoitteellisen kyläsuunnitelman laatiminen, mallina esimerkiksi Harjunrannan kylän kyläsuunitelma

· Omat internet-sivut, linkki Varkauden kotisivuilta

· Kyläkävely, jolla keskustellaan kehittämiskohteista ja tutustutaan rahoitusmah- dollisuuksiin

· Kyläkeskustan kehittäminen palvelu/kohtaamispaikkana, yhteishengen nostattaminen tapahtumien/talkoiden tukemisella

· Kylän lähialueiden tontti/tilatarjonnan kehittäminen (suuria tiloja, erityisesti hevosharrastusmahdollisuuksien kehittäminen ja tukeminen, ranta-asumista, Pa- sonniemi?)

· Mainonta ja markkinointi maaseudun läheisenä asuinympäristönä/koulun säilyt- täminen ja sen merkityksen korostaminen/ etätyön, käsityöläisammattien ja matkailun mahdollisuudet

· Yhteistyö naapurikylien kanssa

· Käsityöammattien toiminnan tukeminen ja tilojen järjestäminen, mainonta ja eräänlainen starttiraha

· Mantun ja Lumpeelan tai muiden vastaavien vanhojen miljöiden kehittäminen matkailu-/kokous-/juhla-/yöpymispaikkoina, myös kesäleirien/kurssien mahdollisuudet (esim. uusiin tiloihin muuttava Kangaskoti Asematien varressa) 72

· Paikkakunnalle muuttavien houkutteleminen esim. rakentajien ja erityisesti vanhojen tilojen kunnostajien tukemisella alennusten, konsultointipalvelujen ja muiden tukien myötä

· Kuivaniemen loppuun rakentuminen markkinoinnilla ja kannustimilla

· Venereittiliikenne Linnasaaren kansallispuistoon, Heinäveden reitille ja muualle Saimaalle (mainonta), venesataman kehittäminen, luontomatkailu, Heinävesi- laivan vierailu, soutukilpailut, kirkkovene kylälle, moottorikelkkailu, vaellusrat- sastus?

· Uimarantojen kehittäminen ja lisääminen, opasteet

· Karhujoen ja Särkilahden rannassa kulkevan kuntopolun kunnostaminen, penkkien lisääminen, olemassa olevan venevalkaman kunnostaminen ja grillipaikan rakentaminen.

· Markkinointi mökkiseutuna (vahvuuksina mm.vesistöt, pienet saaret, maaston ja rannan vaihtelevuus, peruspalvelut kylällä, Mantun tapahtumat, museo, muut kesätapahtumat, lypsyjakkaran heiton SM-kisat, hevos-/koiratapahtumat?)

· ”Lapsilisä” jokaista uutta kangaslampilaista kohden

· Nuokkari aktiviteetteineen esim. liikuntatalon, koulun tai Kanttorilan yhteyteen (Kanttorilan vintille?)

· EU-tukien anomiseen kannustaminen ja helpottaminen kulttuuriympäristöjen säilyttämisen vuoksi 73

6 YHTEENVETO

Opinnäytetyössäni olen tutustunut maaseututaajamiin, niiden kehitykseen sekä taajamakuvan muutoksiin. Olen tarkastellut maaseutumaista asuinympäristöä erityisesti nykypäivänä ajankohtaisten kuntaliitosten näkökulmasta. Maaseututaajama asuinalueena tarvitsee erilaisen katsantokannan kuin kaupunginosat yleensä. Maa- seutumainen ympäristö osana kaupunkia on kuitenkin antoisa lähtökohta kunnan asumisvaihtoehtojen ja erilaisten asuinympäristöjen tarjonnan kannalta. Taajaman yleisilmeen kehittäminen vaikuttaa paikkakunnan houkuttelevuuteen asuinympäris- tönä. Taajamarakenteesta tulee löytää arvokkaat ja suojeltavat osa-alueet sekä ke- hittämistä tarvitsevat kohteet, joita tulee harkitusti muokata niin että taajamakuvasta syntyy yhtenäinen kokonaisuus.

Opinnäytetyöni suunnittelukohde sijaitsee itä-Suomessa, Varkauden kunnassa. Olen tutustunut tarkemmin itäsuomalaiseen maisemaan ja miljööseen, sekä sen eri- tyispiirteisiin ja kehitykseen. Suunnitteluosion tuloksena on Varkauden kaupungin kaavoitukselle laadittu Kangaslammin taajamakuvan kehittämissuunnitelma, joka sisältää konkreettisia kehittämisideoita ja sekä muita kehittämisehdotuksia Kangas- lammin kirkonkylän elävöittämiseksi. Konkreettista pohjaa työhöni tuo erityisesti Kangaslammin lähitulevaisuuden muutokset, jotka siirtävät taajaman julkisten palvelujen painopistettä ratkaisevasti. Nykyinen torialue jää auttamattomasti syrjään taajaman toiminnallisen rakenteen muuttuessa. Toivon, että opinnäytetyöni tarjoaa kehittämiskelpoisia ”kangastuksia” Kangaslammin asemakaavan sekä muiden ke- hittämishankkeiden lähtökohdaksi sekä herättää rakentavaa keskustelua Kangas- lammin asemasta osana Varkautta.

Kangaslampi on hyvä esimerkki itäsuomalaista maaseututaajamasta. Sen historiallinen kehitys sekä sijoittuminen maisemaan noudattavat tyypillisen itäsuomalaisen taajaman erityispiirteitä. Kangaslampi on pitkän historiansa ansiosta ollut mielen- kiintoinen kohde. Kirkonkylän ympäristössä on nähtävissä vanhempaa, hyvin säily- 74 nyttä rakennuskantaa ja miljöötä sekä nousukauden tuulien vaikutukset. Nähtäväk- si jää, tuoko Varkauden vaikutus emäkuntana positiivista vai negatiivista kehitystä. 75

LÄHTEET

Antila, O. (toim.) 1979. Perinnealbumi. Vanhat valokuvat kertovat. Kuopio: Kimy- kustannus Oy.

Alestalo, J., Heikkinen, O. & Kinnunen, I. 1993. Maisemat. Teoksessa Alalammi, P. (toim.) Maisemat, asuinympäristöt. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.

Asumisen strategia 2015 ja toimenpideohjelma 2005 – 2007. 2005. KKLN- projektin loppuraportti. Kaavi, Kangaslampi, Leppävirta, Nilsiä. Osa B. YKT- Konsultointi Heino Hiltunen. Kuopio: Kevama Oy.

Etelä-Savon seutukaava. 1995. Varkauden seudun eteläosa. Heinävesi, Joroinen, Jäppilä, Kangaslampi. Mikkeli:

Hannula, S., Heikkonen, E., Ojankoski, M. & Väisänen, J. 1998. Suomen historian käännekohtia. Muutosten maailma. Lukion historia. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.

Heikkilä, T. 2000. Suomalainen kulttuurimaisema. Helsinki: Kustannuosakeyhtiö Tammi.

Heikkilä, T. & Timonen, R. 2003. Suomen kansallismaisema. Helsinki: Kustannus- osakeyhtiö Otava.

Huurre, M. 2001. Kivikauden Suomi. 2.painos. Keuruu: Otavan kirjapaino.

Hyvärinen, V., Kare, P. & Lappalainen, I. 1998. Elämän taustatekijät. Teoksessa Lappalainen, I. (toim.) Suomen luonnon monimuotoisuus. Helsinki: Oy EDITA Ab. 76

Hyvönen, E. & Savolainen, M. 2007. Mittee myö toevottas? Kangaslammin ja Har- junrannan alueen 7.-9.luokkalaisten toiveita Varkauden kaupungin nuorisotyön kehittämiseksi heidän asuinalueellaan. Opinnäytetyö. Diakonia ammattikorkeakoulu. Pieksämäen yksikkö.

Junttila, U. & Koivistoinen, M. 2002. Katuympäristön suunnitteluopas. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.

Kangaslammin taajamatiet, toimenpideselvitys. Tiehallinto, Savo-Karjalan tiepiiri, Kuopio 2005.

Keisteri, T. Keskisuuret ja pienet kaupungit. 1993. Teoksessa Alalammi, P. (toim.) Maisemat, asuinympäristöt. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.M

Kekkonen, A. & Kukkonen, H. 1991. Taajamakuva. Helsinki: Valtion painatuskeskus.

Kirkonkylän osayleiskaavan selostus. 2001. Kangaslammin kunta, Lappeenranta: Maa ja vesi oy.

Kuisma, J. & Peltonen, T. 2002. Kyläsuunnittelun opas. Miten kehitämme ja kaa- voitamme kyläämme 2000-luvulla. Porvoo: WS Bookwell Oy.

Kukkonen, H. 1997. Rakennettu maaseutu. The built-up countryside. Teoksessa Luostarinen, M. & Yli-Viikari, A. (toim.) Maaseudun kulttuurimaisemat. Rural landscapes in Finland. Sulkava: FINNREKLAMA Oy.

Lappalainen, I. & Pykälä, J. 1998. Ihmisen ympäristöt osana luontoa. Teoksessa Lappalainen, I. (toim.) Suomen luonnon monimuotoisuus. Helsinki: Oy EDITA Ab.

Lehtosalo-Hilander, P. & Pirinen, K. 1998. Savon historia I. Esihistorian vuositu- hannet ja keskiaika. Kuopio: Kustannuskiila Oy. 77

Linkola, M. 1976. Itäsuomalaisen kulttuurimaiseman ominaispiirteitä. Teoksessa Linkola, M. (toim.) Itäsuomalainen ympäristö. Kuopio: Savon Sanomain kirjapaino Oy.

Luostarinen, M. 1997. Maaseudun suuri historia. The great history of the countryside. Teoksessa Luostarinen, M. & Yli-Viikari, A. (toim.) Maaseudun kulttuurimaisemat. Rural landscapes in Finland. Sulkava: FINNREKLAMA Oy.

Maisemanhoito. 1993. Maisema-alue työryhmän mietintö osa 1. Helsinki: Paina- tuskeskus Oy.

Myrskylä, P. 2008. Pendelöinti muokkaa kuntarakennetta ja asumista. Tilastokes- kus. Hyvinvointikatsaus 1/2008.

Männistö, A. 1999. Katuvihreä. Opas suunnitteluun, rakentamiseen ja hoitoon. Vihrympäristöliitto ry ja Suomen kuntatekniikan yhdistys ry. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.

Repo, E. 1993. Kylämäinen asuinympäristö. Teoksessa Alalammi, P. (toim.) Mai- semat, asuinympäristöt. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.M

Saloheimo, V. 1983. Ikivanha itäsuomalainen kylä. Teoksessa Miettinen, V. (toim.) Rakentaminen itäsuomalaiseen ympäristöön. Kuopio: Savon Sanomain kirjapaino Oy.

Solla, P. & Turtiainen, J. (toim.) 1985. Kylä elää. Maaseututaajamien peruskorjaus ja suunnitteluseminaari 1983. Vantaa: Kunnallispaino Oy.

Taajamien keskustateiden kehittäminen. 1993. Tielaitoksen julkaisu sarjassa Tien- suunnittelun ohjaus. Helsinki: Painatuskeskus Oy.

Turunen, M. 2008. Kirjasto suunnittelee muuttoa vanhalle koululle. Warkauden Lehti. 21.3.2008. 78

PAINAMATTOMAT LÄHTEET

Ikonen, A. 2008. Kangaslammin kirkonseudun rakennetun ympäristön historiaa. Tiivistelmä.

Savo-Karjalan tiepiiri. 2005. Kangaslammin taajamatiet. Toimenpideselvitys.

Kolehmainen, L. 2005. ”Manttu”.

Museovirasto. 2008. Manttaalikunnantalon rakennussuojeluesitys. Luonnos.

Varkauden kaupunki. 2008. Kangaslammin asemakaavan selostusluonnos.

Varkauden kaupunki. 2005. Kangaslammin kirkonkylän rakennusinventointi 2005.

SUULLISET TIEDONANNOT

Ikonen, A., Kilpeläinen, R. & Tolonen, M. 3.1.2008.

ELEKTRONISET LÄHTEET

Etelä-Savon seutukaavan selostus. 2001. [verkkojulkaisu] [viitattu 30.3.2008] Saa- tavissa: http://www.esavo.fi/media/selostus.pdf

Heiskanen, U. & Kahila, P. 2006. [verkkojulkaisu] Kaupunginläheisen maaseu- tuasumisen kehittäminen. Esimerkkinä Seinäjoen ja Peräseinäjoen kuntaliitos. Sei- näjoki: Helsingin yliopisto. Ruralia instituutti. [viitattu 3.3.2008] Saatavissa: ruralia.sjoki.uta.fi/hymakes/Julkaisut/julkaisuja9.pdf

Tilastokeskus. 2008. [ verkkojulkaisu] Taajamissa asuu 84 prosenttia väestöstä. [viitattu 2.3.2008] Saatavissa: http://www.stat.fi/ajk/tiedotteet/v2008/tiedote_001_2008-01-15.html 79

Kuntatiedonkeskus. 2008. [verkkojulkaisu] Kuntaliitokset. [viitattu 17.3.2008] Saatavissa: http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;348;4827;50631

KARTTA-AINEISTO JA ILMAKUVAT

Varkauden kaupunki, Maa ja mittaus 2/2008.

VALOKUVAT

Tekijä, ellei toisin mainita. 80

LIITTEET

Liite 1. Kangaslammin kyläkeskustan tiestö Liite 2. Kangaslammin kyläkeskustan toiminnot Liite 3. Kangaslammin kyläkeskustan rakeisuus ja sijoittuminen maisemarakenteeseen. Liite 4. Kangaslammin kyläkeskustan luonnonolosuhteet Liite 5. Kangaslammin kyläkeskustan korkeussuhteet Liite 6. Kangaslammin kyläkeskustan maaperä Liitteet 7-8. Kangaslammin rakennuskannan ajallinen kerrostuneisuus Liite 9. Kangaslammin maiseman vaiheet Liite 10. Kangaslammin kyläkeskustan taajamakuva-analyysi Liite 11. Kangaslammin kyläkeskustan kehittämiskohteet Liite 12. Kangaslammin torialueen ja koulun pihan suunnitelma Liite 13. Torialueen ja koulun pihan suunnitelman merkintöjen selitykset Liite 14. Leikkaukset: Ystävän kammarin piha ja koulun länsipääty Liite 15. Leikkaukset: Koulun piha Liite 16. Kangaslammin keskusristeyksen kehittämissuunnitelma Liite 17. Leikkaukset: Kaupan piha ja pankin piha Liite 18. Havainnekuva keskusristeyksen ympäristön kehittämisestä Liite 19. Punainen silta Kangaslammin kyläkeskustan tiestö LIITE 1

Asematie

Kumputie

Karhujoentie Autiotie Lampitie Kuivaniementie

Kuntotie Sopulantie

Särki-

Sisutie lahdentie

Kangaslammintie Rauhantie

Jylkyntie Teknologiantie

Pajatie Viljolahdentie Kivenlahdentie

Saviahontie Pisamaniementie Pasonniementie

Päätie Kokoojakadut Kuntopolku/latu Maantie Tonttikadut Kangaslammin kyläkeskustan toiminnot LIITE 2

0 100 200 300 400 500 1000

Julkinen rakennus Teollisuusrakennus/varasto Liikerakennus Muut rakennukset Asuinrakennus Kangaslammin kyläkeskustan rakeisuus ja sijoittuminen maisemarakenteeseen LIITE 3

0 100 200 300 400 500 1000 Kangaslammin kyläkeskustan luonnonolosuhteet LIITE 4

0 100 200 300 400 500 1000

Havupuuvaltainen metsä Pellot Lehtipuuvaltainen metsä Suo Luonteeltaan avonainen alue Kangaslammin kyläkeskustan korkeussuhteet LIITE 5

0 100 200 300 400 500 1000

75-80 m 90-95 m 105-110 m 120-125 m 80-85 m 95-100 m 110-115 m Yli 125 m 85-90 m 100-105 m 115-120 m Kangaslammin kyläkeskustan maaperä LIITE 6

Hk Ct Mr Ct Ka Ka St Ct Ka

Ka Ht

Ct HHt Mr Ka

Ka Mr 0 100 200 300 400 500 1000 Ht Sr

Saraturve (Ct) Hieta (Ht) Moreeni (Mr) Rahkaturve (St) Hiekka (Hk) Kallio (Ka) Hieno hieta (HHt) Sora (Sr) Kangaslammin rakennuskannan ajallinen kerrostuneisuus (1) LIITE 7

1790-1930 1960-1980 1930-1940 1980-2008 1940-1960 Kangaslammin rakennuskannan ajallinen kerrostuneisuus (2) LIITE 8

1790-1930 1960-1980 1930-1940 1980-2008 1940-1960 LIITE 9. KANGASLAMMIN MAISEMAN VAIHEET Kangaslammin kyläkeskustan taajamakuva-analyysi LIITE 10

0 100 200 300 400 500 1000

Metsätalousalue Merkittävä pelto Porttikohta Kulttuurimaisema Asuinalue Omaleimainen yksityiskohta Kaunis näkymä Merkittävä rakennus Merkittävä puusto Taajaman solmukohta Kangaslammin kyläkeskustan kehittämiskohteet LIITE 11

80 85

kt 80

kt 85

85 kt

100 kt 90 kt 95 at

85 kt

kt 85

kt 95

90 13

90 vr vr vr

kt kt kt

kt 80

80 rp kt 85 kt kt kt

kt 85

95 85

100 95 100

100

vr kt vr vr

kt kt

95 kt

kt kt

kr kt 90 Kivenlahti

90 kt 895 0:468

85 100 80

Kirkonkylän koulu 80

kt 876 14:1

85 85 kt

kt Liikunta- talo kt 95 kt kt kt

110 ja Ystävän 0 kt kt kt kt kt kt kt kt

kt kt

Maantielain muk. oik. kt

0 95 kt 85 85 kt

100 kt Punainen Silta 0 Pmo kammarin piha 85 kt kt kt Punaisensillansalmi vr vr vr 0

vr 85

85 80

101

rp 80

85 kt kt kt Keskusristeys0 80.0m

kt kt Niemiluodot

100

90 kr 95

90 kt

95 kt

Tieoikeus 8m 80

100

80 90

95 85 90

80 90

85 90

895 1:5404

kt kt Tieoikeus 7m

kt Maantielain muk.oik.

85 Tieoikeus 3m

Tieoikeus 7m

kr 80 Tieoikeus 4m

Tieoikeus 7m

0 kt Heposelkä 80

Tieoikeus 10m 0 100 200 300 400 500 1000 Uimalaitos

Suurenluhdanperä

Harvennettavat alueet

Erillinen suunnitelma 83.4 82.5 A' LIITE 12 Kangaslammin torialueen ja koulun pihan suunnitelma Kanttorila, Ystävän 3 kammari 2 86.7 82.2 1 5 4 P N B' C' I E

L W E S E

6 Koulu kt Liikunta- Liikunta- 7 talo talo 13 11 8 12 89.2 16 17 13 Yhteispalvelupiste, 88.5 kirjasto ja 14 asiamiesposti 18 A kt kt 22 D' 89.6 9 Koulu B 15 88.8 106 88.3 19 C 20

87.8 21 P 10 D 85

10 m 0 10 m 20 m 30 m kt 1 86.7 LIITE 13 KANGASLAMMIN KOULUN TORIALUE JA KOULUN PIHA SUUNNITELMAN MERKINNÄT.

1. Torialue: Liuskekiveys, keskellä aikaisemmin koulun pihassa ollut kompassi-aihe, joka tehdään noppakivistä 2. Pergola, alla penkit 3. Näköalatasanne, jota rajaa pohjoisessa kaide. Kaiteeseen upotetaan kohdevalaisimet. Rinteen puolella tasannetta tukee luonnokivitukimuuri. 4. Terassi ja pöytäryhmät. Terassia rajaa torin puolella osittain kaide. 5. Uusi grillikatos/Varasto. Puoliksi avonainen (katos) rakennus, jossa grilli, tarjoilutiski ja itäpäädyssä varastotilaa. 6. Parikiikku 50-luvun henkeen. 7. Puinen ruokailuryhmä. 8. Bussikatos. 9. Olemassa oleva perinnekeinu. 10. Esimerkki päätien varren uudisrakentamisesta. 11. Kevyen liikenteen väylä, jossa huoltoajo sallittu. Pääasiallinen lasten kouluuntuloreitti. Kujannetta reunustaa säilytettävät lauta-aidat. 12. Kangaslammin kävelykatu. Istuksia leikkialuetta ja kävelykatua erottamaan. 1 inva-pysäköintipaikka 13. Julkisivuvalaisimet rakennusten päätyyn räystään alle. 14. Lasten leikkipaikka. Leikkivälineitä lisätään. 15. Säilytettävät omenapuut. Uusia istutetaan yhdessä oppilaiden kanssa. 16. Polkupyöräkatos ja rakennettava invaluiska. 17. Leikkialue. Portaat liikuntatalon sisäänkäynnille. 18. Betonikivitukimuuri, h=n.45 cm. Sadevesikouru, johon kallistukset Liikuntatalosta päin. Asfaltilla hyppyruudukot. 19. Oppilaiden saattoalue, jota erottaa koulun pihan leikkialueesta lauta-aita. 20. Pallopelikenttä, jota erottaa pysäköintialueesta lauta-aita. 21. Asiakkaiden ja henkilökunnan pysäköintialue. 5 ap/yhteispalvelupiste, kirjasto ja posti, 5 ap/koulun henkilökunta, 3 ap/liikuntatalon käyttäjät. 22. Jääkiekkokaukalo. Leikkaus: Ystävän kammarin piha (A-A') LIITE 14

Torialue Pergola

Parikiikku Kaide Kivituhka- "Kompassi- Liuskekiveys väylä kiveys"

Tukimuuri 0 m 10 m

Leikkaus: Koulun länsipääty (B-B')

Päädyssä olemassa oleva villiviini

Ajorata ja kevyen liikenteen väylä Julkisivuvalaisimet Pollarivalaisin Leikkialue Koulu

"Kävelykatu" Lipputanko Sadevesi- Lauta-aita 0 m 10 m kouru Leikkaus: Koulun piha (C-C') LIITE 15

Omenapuut

Vanha koulu Leikkialue Liikuntatalo Lauta-aita

Kiveys Kivituhka Tukimuuri Asfaltti

Sadevesi- 0 m 10 m kourut

Leikkaus: Koulun piha (D-D')

Parkkipaikka Lauta-aita Lauta-aita Pelikenttä Lauta-aita

0 m 10 m 3:9 Kirkko LIITE 16

Kangaslammin keskusristeyksen 3:8 88 kehittämissuunnitelma

136 25 89 5

A' B' Rivitalo 90.1 88.5 6

89.0 88.4 Kangaslammintie 7 3 87.7 87.2

kt Pankki 4 2

Kauppa 3 kt 86.6 B

kt A Apteekki kt

88.0 KANGASLAMMIN KESKUSRISTEYKSEN ALUE SUUNNITELMAN MERKINNÄT. 1. Uusi bussipysäkki ja -katos. P 2. Apteekin edusta jäsennetään kiveyksillä. 3. Salen päätyyn katos, jonne "piilotetaan" roskapuristimet, yms. 4. Terassi. Istutuksia terassin aidan taakse. kt 5. Uudet suojatiet ja -saarekkeet. 6. Keskuristeystä kavennetaan ja jäsennetään reunakivillä 10 m 0 10 m 20 m 30 m ja istuksilla. 7. Pankille ja Kaupalle yhteinen liittymä. Leikkaus: Kaupan piha (A-A') LIITE 17

Kauppa

0 m 10 m

Leikkaus: Pankin piha (B-B')

Pankki

0 m 10 m LIITE 18. HAVAINNEKUVAT KESKUSRISTEYKSEN YMPÄRISTÖN KEHITTÄMISESTÄ Kuva 1. Olemassa oleva tilanne. Kuva 2. Tavoitetilanne. Porttikohta idässä: Punainen silta LIITE 19 4 5:37 5:20

66 80 5:44 kt 5:44 Tärinäraidat 1 50

8 4

A' B 79.6 Maantielain muk. oik. 2 B' 85 A Punainen Silta

Punaisensillansalmi 9 0 10 20 30 40 50 100 Tärinäraidat

9508 Leikkaus: Punainen silta (A-A') Leikkaus: Punainen silta (B-B')

Punainen silta: - Kaiteet punamullalla maalattua lankkua - Pylväät punamullalla maalattua hirttä - Kaiteiden alapinnoille kohdevalaisimet

n. 7 m 0 m 10 m